suvannon seutu

Comments

Transcription

suvannon seutu
N:o 4
SUVANNON SEUTU
1
Suvannon seudun pitäjäyhteisöt tutustuivat toukokuun yhteismatkallaan Käkisalmen seutuun. Suotniemen saaren
kuppikivellä kuultiin alueen muisnaishistoriasta arkeologi Aleksandr Saksan (oik.) johdolla. Sivut 6-9.
Hyvää
juhannusta!
NRO 4/2010
KESÄKUU
Vuoksela-Seuran 60-vuotisjuhlissa viulunsoittoa esitti 14-vuotias Jori Siitonen sisarensa Minttu Siitosen säestyksellä. Jori menee syksyllä Tammelan
yläkouluun 8. luokalle. Jo kuusivuotiaasta lähtien Jori on soittanut viulua
Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa. Sisar Minttu opiskelee musiikin maisteritutkintoa Sibelius-Akatemiassa.
SUVANNON SEUTU
2
SUVANNON SEUTU nro 4/2010:
* Paukun palsta: Siirtoväen asuttaminen, s. 3
* Asutustoiminnan muistomerkki paljastettu, s. 4
* Sukupolvi, joka aloitti alusta , s. 5
* Käkisalmen matkalla porauduttiin
pintaa syvemmälle, s. 6-9
* Karjalan arkeologi Aleksandr Saksa, s. 9
N:o 4
Sakkolan
pitäjäjuhlia
vietetään
Vesilahdessa
1.8.2010
Juhla alkaa
jumalanpalveluksella klo 10,
ruokailu klo 11.30 ja pääjuhla
klo 13 Vesilahden yläasteella.
* Vuoksela-Seura vietti 60-vuotisjuhlaa, s. 10-12
* Virkin virkkeet: Yhteistyössä on
tulevaisuuden avaimet, s. 13
* Vuokselan matka houkutti nuoria mukaan, s. 14-15
* Metsäpirtin lapsia, s. 15
* Juurakot saivat kyytiä Metsäpirtin talkoissa, s. 16-17
* Metsäpirtti Sylvi Kekkosen lapsuusmuistelmissa, osa V, s. 18
* Karjalaista ruokaperinnettä: Sakkolalainen kalasoppa, s. 19
* Romaaneja lahjoitusmaa-ajoilta: Orjavallan perintö, s. 19
* Sakkola-seuran kirkkopyhä ja kevätretki, s. 20-21
* Sakkola-juhlien ohjelmaa Vesilahdessa, s. 21
* Mistä Sudenhäntä sai nimensä, s. 22
* Uusia kyläkirjoja tulossa, 23
* Vuokselainen koko sydämeltään, s. 24-25
* Perhetapahtumia, s. 26-30
* Yhteystietoja, s. 31-32
SUVANNON SEUTU
Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa.
Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski
TILAA OMA LEHTI PUH. 040 730 2622
SEURAAVA
SUVANNON SEUTU LEHTI nro 5/2010
ilmestyy heinäkuussa.
Aineistot toimitukseen
viimeistään ke 7.7.2010
mennessä, kiitos!
N:o 4
SUVANNON SEUTU
AUKUN
PALSTA
Siirtoväen
asuttaminen
Näihin aikoihin 70 vuotta
sitten eduskunta sääti
pika-asutuslain, jonka perusteella ryhdyttiin hankkimaan maata ja
asuntoja Talvisodan seurauksena kotinsa jättämään
joutuneille. Pika-asutuslain toimeenpano keskeytettiin kesällä 1941, kun suomalaiset ryhtyivät toimenpiteisiin menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi. Jatkosodan jälkeen asutustoimintaa piti jatkaa, kun Karjala ja muitakin
alueita menetettiin uudelleen Neuvostoliitolle. Vuoden 1945 keväällä eduskunta päätti maanhankintalaista, jonka
nojalla maata ja asuntotontteja hankittiin muillekin kuin vain siirtoväelle.
Ensin pika-asutuslakia ja myöhemmin
maanhankintalakia toimeenpanemaan
asetettiin maatalousministeriöön asutusasiain osasto, jonka osastopäälli-
köksi ja myöhemmin ylijohtajaksi määrättiin maalaisliiton kansanedustajaksikin valittu Veikko Vennamo, joka oli
sukujuuriltaan karjalainen ja kotoisin
Jaakkiman pitäjästä. Toukokuun 22.
päivänä tänä vuonna paljastettiin Lapinlahdella Veikko Vennamon muistomerkki. Vennamo on todellakin muistomerkkinsä ansainnut, sillä hänen toimistonsa kautta järjestettiin uudelleen lähes kolme miljoonaa hehtaaria maata,
josta suurin osa tuli siirtoväelle, rintamamiehille ja sotainvalideille.
Suomessa siirtoväen, sotapakolaisten, asuttaminen suoritettiin mallikelpoisesti ja suhteellisen nopeasti. Meille ei koskaan muodostunut minkäänlaisia pakolaisleirejä. Evakot siirrettiin
suunnitelmien mukaan aluksi eri puolille Suomea asumaan toisten suomalaisten koteihin ja vähitellen heille alettiin
etsiä pysyviä asuinsijoja siirtoväen sijoitussuunnitelmien mukaan.
Yli puolet Karjalan siirtoväestä oli
maatalousväestöä, jolle piti luoda mahdollisuudet elinkeinonsa jatkamiseen
pienentyneessä Suomessa. Maata asutustarkoituksiin hankittiin ensisijaisesti
valtion, kuntien, seurakuntien ja erilaisten yhteisöjen maista, mutta yksityisiltäkin maanomistajilta maata jouduttiin
lunastamaan. Ne, jotka harjoittivat maataloutta sivuelinkeinonaan tai joiden tila
oli rappiolla, olivat ensisijaisia maan
luovuttajia. Suurtilalliset joutuivat luovuttamaan maata suhteessa enemmän
3
kuin pienempien tilojen omistajat.
Maasta maksettiin luovuttajille ”kohtuullinen käypä hinta”. Ruotsinkielisille alueille ei siirtolaisia sijoitettu muita kuin Porkkalan entisiä asukkaita.
Siirtoväen asuttaminen sujui kohtuullisen rauhallisesti monestakin syystä.
Heti Talvisodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto oli alusta saakka mukana
keskustelemassa ja neuvottelemassa
maanhankinnan ja asutustoiminnan
periaatteista ja karjalaiset kansanedustajat saivat olla mukana päättämässä
siirtoväen asioista.
Myöhemmin on kritisoitu sitä, että
maatilat pirstottiin liian pieniksi, jotka
ensimmäisen sukupolven jälkeen alkoivat tuntua elinkelvottomilta. Silloin
sotien jälkeen oli puutetta kaikesta ja
elintarvikkeetkin olivat kortilla. Oli välttämätöntä saada koko kansa tuottavaan työhön. Lisäksi maanhankintalain toimeenpanolla oli yhteiskuntarauhaa säilyttävä merkitys. Tänä päivänä
sekä maanluovuttajien että siirtotilallisten jälkeläiset hyväksyvät silloiset toimenpiteet. Yhdessä oli sotaan jouduttu ja yhdessä myös kestettiin sodan
menetykset.
Hannu J. Paukku
Sakkola-Säätiön
valtuuskunnan puheenjohtaja
Harjatie 5, 32210 LOIMAA
GSM 0500-741296
[email protected]
Sakkola-Museo on auki koko kesän
S
akkola-Museon kesäkausi on
käynnissä Kuokkalan Museoraitilla Lempäälässä. Kesän vaihtuvan valokuvanäyttely aiheena ovat Kasarmilan seudut.
Museoraitin museot ovat kesällä 2010
avoinna 2.5.-31.8. 2010 tiistaista sunnuntaihin kelo 11-17, maanantaisin suljettu, samoin juhannuspyhät.
Koko museoraitin pääsymaksut 3,5 e
aikuisilta, ryhmiltä 2,5 e / henkilö sekä
lapsilta 1 e. Pääsymaksu sisältää noin
tunnin pituisen opastetun museokier-
roksen. Kuokkalankosken markkinapäivänä 17.7. museoraitilla on työnäytöksiä. Kyläseppä on takomassa pajamuseossa kesäsunnuntaisin klo 11-17.
Kuokkalan museoraitti on LempääläSeuran ja Lempäälän kunnan yhteisesti omistama museoalue, jota LempääläSeura ylläpitää. Menneitten vuosikymmenten tunnelmaan pääsee tutustumaan kuudessa erikoismuseossa, joihin
kuuluvat kauppamuseo, pajamuseo,
parturi- ja kampaamomuseo, suutarimuseo, sotaveteraanien perinnekammari
sekä Puskeman Kustaan tölli. Lisäksi
museoraitin yhteen rakennukseen on
sijoitettu hammaslääkärin välineet.
Museoraitin yhteydessä Sakkola-Säätiön ylläpitämä Sakkola-Museo on toiminut jo kymmenen vuotta.
Sakkola-Museota koskevat erityistiedustelut mm. Antti Hynnä p. 0408490048
tai Hannu Turkkinenp. 040 581 4398
Koko museoraittia koskevat kyselyt
myös Lempäälän kunnan palvelupiste
(03) 374 4507 ja 374 4502 tai Carita Koota 050-326 7557.
SUVANNON SEUTU
4
N:o 4
Asutustoiminnan patsas on paljastettu
N
oin tuhat henkilöä kokoontui
Ylä-Savon Lapinlahdelle Ala
pitkän kylässä järjestettyyn
asutustoiminnan muistomerkin paljastustilaisuuteen 22.5.2010.
Sodanjälkeinen asutustoiminta henkilöityy yksimielisesti Veikko Vennamoon, joka oli juristina alusta alkaen
mukana maatalousministeriön asutusasiainosasto ASO: ssa, joka hoiti käytännön maanhankintaa ja rahoitusta
vuosina 1940-1959. Talvisodan jälkeen
Vennamo siirtyi ensin pika-asutusasiain yleissihteeriksi ja vuodesta 1945
alkaen asutusasiainosaston ylijohtajaksi. Jatkosodan päätyttyä Vennamon
johdolla järjestettiin kaikkiaan yli
400000 rintamamiehelle ja kaatuneiden
omaisille rakennustontit ja maatilat
muualle Suomeen.
Muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja, Karjalan Liiton puheenjohtaja
Markku Laukkanen muistutti, että Suomi oli ainoa maa, jossa siirtoväki kyettiin sijoittamaan kansallisesti, kielellisesti ja tapakulttuurin kannalta lähes samanlaisiin olosuhteisiin kuin mistä olivat lähteneet. Maanhankintalain läpivieminen ei ollut helppoa, koska sillä
oli paljon vastustajia. Asutustoimintaan tarvittiin 2,8 miljoonaa hehtaaria
maata ja lunastukset aiheuttivat tyytymättömyyttä ja jopa vihamielisyyttä siirtolaisia kohtaan.
– Jälkiarvioinnissa on arvosteltu sitä,
että tuolloin synnytettiin suuri määrä
elinkelvottomia pientiloja, joiden elinkaari jäi yhden sukupolven mittaiseksi.
Mutta tuo elinkaari osui suomalaisen
yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeimpään vaiheeseen, Laukkanen sanoi.
Asutustoiminnan yhteydessä maaseudulle rakennettiin uusia teitä, asukasluku kasvoi ja pitäjien elinvoimaisuus vahvistui. Asutustoiminnalla oli
myös yhteiskuntapoliittiset tavoitteet,
joilla haluttiin estää yhteiskunnalliset
levottomuudet ja kommunismin vahvistuminen.
Taiteilija Herman Joutsenen suunnitteleman Veikko Vennamon rintapatsaan
paljastanut eduskunnan varapuhemies
Seppo Kääriäinen totesi, ettei siirtokarjalaisten asuttaminen ollut poliittises-
tikaan helppo ratkaisu.
– Se päätös, jonka eduskunta teki
päättäessään asuttaa karjalaisväen niin
kuin asutti, oli viisas ja välttämätön
teko, Kääriäinen tähdensi.
Seppo Kääriäisen mukaan muistomerkkihanke symbolisoi sovintoa, sovintohenkeä ja sovinnonrakentajia. Ilman sovintohenkeä Suomi ei olisi selvinnyt.
Herman Joutsenen miehenkokoiseen
kiveen viistoon yläosaan muotoileman
Veikko Vennamon rintapatsaan jyhkeät
muodot synnyttävät monenlaisia mielikuvia.
– Kiven särmikkyys muistuttaa siitä,
että asutustoiminnassa oli omat ongelmansa ja se oli yhteiskunnalle järeä asia.
Lapinlahden kunnan puheenvuoron
esitti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ossi Martikainen. Karjalan Liiton lisäksi muistomerkkihankkeessa ovat olleet mukana Perussuomalaiset, Suomen
ortodoksinen kirkko, Asutusmuseosäätiö ja monet yhteistyökumppanit sekä
yksityiset henkilöt. Erityismaininnan
sinnikkyydestä ansaitsee hankkeen alkuunpanija Urho Virkkunen. Muistomerkkityön suojelijana on ollut pääministeri Matti Vanhanen.
Asutustoiminnan muistomerkin paljastustilaisuuden jälkeen juhlallisuudet
jatkuivat Alapitkän Ns talon kesäteat-
terissa järjestetyllä juhlaseminaarilla ja
Asutusmuseon 10-vuotisjuhlilla. Juhlaseminaarissa dosentti Silvo Hietanen
käsitteli Jaakkimassa 1913 syntyneen
Veikko Vennamon elämänkaarta ja jo
nuorena alkanutta lakimiesuraa.
Seminaarissa kuultiin myös Meri Vennamon läheinen luonnehdinta Veikko
Vennamon persoonasta isänä. Hän kuvasi isäänsä vauhdikkaaksi ja hauskaksi lapsilleen. Aina kun isä tuli kotiin,
lapset tiesivät, että nyt tapahtuu jotakin mukavaa.
Meri Vennamo kiitti perheensä puolesta Karjalan Liittoa muistomerkin toteutuksesta ja totesi sen olevan kunnianosoitus kaikille sen hyväksi toimijoille. Paikalla olivat myös Raisa ja Pekka
Vennamo.
Seminaarin puheenjohtaja, Karjalan
Liiton liittovaltuuston puheenjohtaja
Matti Puhakka esitti kiitoksensa myös
liiton jäsenseuroille ja -yhteisöille. Tämän hankkeen aikana asutustoiminta on tullut monella tavalla paljon tutummaksi. Muistan Veikko Vennamon
eduskuntasalissa räiskyvänä persoonana, mutta muualla leppoisana herrasmiehenä ja asiantuntevana analyytikkona, jota muistelen lämmöllä. Tilaisuus
päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun ja kahvitarjoiluun.
Yrjö S. Kaasalainen
N:o 4
S
SUVANNON SEUTU
5
Sukupolvi, joka aloitti alusta
akkolan Vilakkalasta lähtöisin oleva agrologi Teuvo Viskari Orivedeltä toimi Pirkanmaan maatalouskeskuksen puheenjohtajana vuodet
1956-1981. Käytyään Hyvinkään pienviljelysneuvontaopiston hänestä tuli
vuosiksi 1951-1954 yhdistetty maatalous- ja asutusneuvoja Oriveden-Juupajoen piiriin.
Hän myös viljeli Mansikkalan tilaa,
jonka Sakkolasta siirtynyt perhe oli
hankkinut uudeksi tukikohdakseen.
Myöhemmin Viskari toimi maatalousaineiden, sitten biologian ja maantiedon
opettajana Oriveden yläasteella, kaikkiaan 35 vuotta. Pätevyyden hän hankki Jyväskylän yliopiston erikoiskoulutuksessa. Maatalouskeskuksen toimien ohella hän oli aktiivinen mm. kotikuntansa kunnallispolitiikassa ja on
saanut kunnallisneuvoksen arvonimen.
Viskari on Sakkola-Säätiön hallituksen jäsen, ja toimi mm. puheenjohtajana kotiseutunsa Vilakkala-VolossulaKaarnajoki -kirjakirjan koostamisessa.
Ohessa hän kertoo maatalous-asutusneuvoja toimestaan – ja sukupolvesta,
joka aloitti alusta. Haastattelun on tehnyt Pirkanmaan maatalouskeskuksen
historiikkia kokoava Riitta Mäkinen.
”Vuodet 1951-1954 olin yhdistetyssä
maatalous-asutusneuvojan toimessa
Oriveden-Juupajoen piirissä. Itsekin
olen siirtokarjalaisia, syntyisin Sakkolasta, Vilakkalan Meskasenmäeltä.
Asutusneuvojan työhön kuului poiketa tarkistamassa eri rakennusvaiheita, joiden mukaan sitten tuli pieniä tukia. Kerran kohteena oli karjalaisperhe,
joka oli saanut ns. kylmän tilan, siis ilman valmista peltoa. Perheessä oli kaksi miestä, vanha isäntä ja hänen poikansa, joka oli sitä ikäluokkaa, että oli
joutunut sotaan viideksi vuodeksi. Loppuvaiheessa hän oli menettänyt jalkansa, nyt sen tilalla oli proteesi.
Ensimmäinen rakennus uudistiloilla
oli aina saunatupa. Sellainen oli nytkin
rakenteilla. Muuten ei tahtonut saada
rakennustarvikkeita, mutta puuta sai
omasta metsästä. Siellä nuori mies vanhan isänsä kanssa veisti hirsiä saunatupaan. “Eikö invalidimies saisi kevyempiä töitä”, pohdin ääneen. Mies katsoi minua vähän kuin alaspäin. “Mistäs ne kevyet työt ottaa, kun niitä ei ole
muillakaan. Rakentaa minä osaan ja
metsätöitä ja maatöitä. Terveys meni ja
koti meni, mutta uskonto ja isänmaa jäi
– ja kodin minä rakennan”. Puhuja sylkäisi kämmeniinsä ja tarttui taas piilukirveeseen.
Kerroin tätä Orivedellä vierailleelle
kenraali Jaakko Valtaselle. “Siinä kuuli
suomalaisen ihmisen terveen ytimeen.
Ilman sitä ei Suomea olisi”, totesi kenraali.
Oli muutenkin ilo nähdä taistelijoita
rauhantöissä. Osa heistä oli saman seudun rintamamiehiä, joille sota-aikana oli
luvattu maata, jos itsenäisyys säilyy.
Oli paljon muonamiehiä, joilla nyt oli
ensi kerran mahdollisuus rakentamiseen
omalla maalla. He pääsivät purkamaan
energiaansa sanan mukaisesti rakentavaan työhön ja saivat perheilleen oman
kodin.
Maanhankintalaki ei ollut maataloudellinen, vaan yhteiskunnallinen laki.
Harva asutustila saattoi antaa koko
elannon, mutta takasi perusturvan. Sodan kärsinyt raatajasukupolvi pääsi
viettämään vanhuuttaan oman kurkihirren alla. Kaikkia tiloja ei enää viljellä
saman perheen toimesta, mutta rakennukset ovat käytössä.
Oli se meidän perheellekin onnen
paikka, kun evakkovuosien jälkeen
päästiin rakentamaan omaa tilaa ja taloa. Ei enää oltu kuin lehti virrassa. Isä
Albertin jälkeen minusta tuli isäntä.
Toisen puolen elantoa sain opettajan
töistä. Nyt Mansikkalaa viljelee osa-aikaisesti agrologi-poikamme”.
Viskari muistuttaa, että ihmiskunta
elää edelleen maasta, ja peräänkuuluttaa maauskoa. ”Vaikka monet nuoret
luulevat, että viihde riittää elatuksen
lähteeksi, ei maataloutta voi muulla korvata eikä maa pakene Kiinaan. Nuorten
perheiden pitäisi kuitenkin saada kunnollinen toimeentulo työstään. Perheviljelmät eivät saisi muuttua ulkomaisella halpatyövoimalla hoidetuiksi suurtiloiksi, jollaisista on esimerkkejä ulkomailla”.
SUVANNON SEUTU
6
N:o 4
Käkisalmen matkalla porauduttiin
pintaa syvemmälle
K
un matkaoppaina ovat geologi
ja arkeologi, niin reissussa pureudutaan kirjaimellisesti pintaa syvemmälle. Näin kävi myös Suvannon seudun säätiöiden ja seurojen yhteismatkalla Käkisalmessa – infoa alueen historiasta kuin myös nykypäivästä saatiin ylenpalttisesti.
Käkisalmi-säätiön puolesta matkajärjestelyistä vastasivat säätiön pj. Erkki
Heiskanen ja sihteeri Marja Huovila.
Myös he kertoivat Käkisalmen ja säätiönsä vaiheista. Etukäteismateriaaliakin oli saatu kuin myös tietoa teoksista, joista kukin lisäaineistoa voi ammentaa. Mm. Karjalan synty;Viipurin läänin
historia on yksi tietopankeista.
Reissussa oli noin 25 matkalaista
edustaen Käkisalmen lisäksi Metsäpirttiä, Vpl. Pyhäjärveä, Rautua, Räisälää,
Sakkolaa ja Vuokselaa. Järjestäjille kiitos hyvin organisoidusta, yhteistyötä
lujittaneesta nelipäiväisestä tapahtumasta.
Käkisalmen ja muunkin Kannaksen
maaperätutkimuksia yms. historiaa valotti geologian professori Matti Saarnisto. Arkeologin näkökulmia antoi FT
Aleksandr Saksa.
Muinaisilla asuinpaikoilla vierailtiin
vajaan tunnin venematkan päässä Käkisalmesta, Vuoksella sijaitsevassa
Suotniemen saaressa. Siellä nähtiin mm.
kuppikivet, uhrikivet. Saaressa on sijainnut myös fajanssi- eli keramiikkatehdas.
Käkisalmen linnassa kuultiin sen historiasta ja saatiin tutustua linnanmuseoihin pystytettyihin näyttelyihin museonjohtaja Maria Likhajanja amanuessi Valentina Kolenkovan johdolla.
Myös Käkisalmen hautamuistomerkeillä käytiin laskemassa kukkatervehdykset.
Konevitsan luostarisaarella saatiin
ihailla kirkkoa, jonka alakerta on kunnostettu entiseen loistoonsa, yläkerran
osalta työt ovat vasta alkuvaiheessa.
Osa matkalaisista patikoi saarta ristiin
Matti Saarnisto (vas.) ja Aleksandr Saksa olivat käveleviä tietopankkeja. Tässä esitelmän pidossa maastokäynnillä Suotniemen saarella.
rastiin paikallistaen vanhoja rannikkotykistöasemia komentajakapteeni Jukka-Pekka Mustosen johdolla.
Rautu-sukuinen Mustonen piti aiheesta myös esitelmän linja-automatkan aikana, ja myös everstiluutnantti
evp, käkisalmelaisjuurinen Jukka Sihvo
käsitteli puolustusvoimien toimintaa.
Muutkin matkalaiset kävivät välillä kertomassa oman asiantuntemuksensa
mukaisia tietoja muulle ryhmälle.
Matkaan kuului yhteisillallinen Käkisalmen museonjohtajan ja kaupunginjohtajan kunniottaessa tilaisuutta läsnäolollaan. Käkisalmen kaupunginjohtaja oli monelle jo ennestään tuttu, aikaisemmin Kaarlahden kunnanjohtajana työskennellyt Oleg Romadov. Hän
on mm. edesauttanut Keljan patsashankintaa Kaarlahden kiviveistämöltä.
Paluumatkalla, joka oli kaatuneiden
muistopäivä 16.5. käytiinkin Sakkolan
Keljassa laskemassa sodan uhrien muistopatsaalle suvantolaisten yhteinen
kukkatervehdys.
Pieni pysähdys ennätettiin tehdä
myös Kiviniemessä, missä Aleksandr
Saksa johdatti halukkaat katsomaan
Kiviniemen muinaislinnan paikkaa, mikä
löytyi ryteikköisestä maastosta pienen
rämpimisen jälkeen.
Suotniemen kuppikiville keväisen uhrin antoivat Jukka-Pekka Mustonen
(vas.) ja Antti Hynnä. Uhrilahjana tilkka vodkaa ja kolikoita.
Kiviniemen muinaislinnan paikalta
löytyy mm. jäänteitä vanhasta vallihaudasta.
Suvannon seudun pitäjäyhteisöt kokoontuvat seuraavan kerran Lempäälässä 26.9.2010 Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön
toimiessa tapaamisen isäntänä.
Marjo Ristilä-Toikka
N:o 4
SUVANNON SEUTU
7
Käkisalmen linnanpihalla kuultiin historian havinaa aurinkoisessa toukokuun säässä 2010.
Käkisalmen linnan museon amanuessi Valentina Kolenkova esitteli uusia näyttelytiloja.
Sakkola-Säätiön
edustajat Hannu
J. Paukku ja
Aila Alanen tervehtimässä Käkisalmen kaupunginjohtaja Oleg
Romadovia (ist.
keskellä)
Käki-Säätiön muistokivi toisessa maailmansodassa kaatuneen 105 käkisalmelaisen muistolle.
8
SUVANNON SEUTU
N:o 4
Sodan uhreille viime kesänä ErP6:n Perinneyhdistyksen ja yhteistyökumppaniensa kanssa pystytetty Keljan muistopatsas oli vankasti paikallaan Sakkolassa Keljan Runteenmäellä. Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen edustajat laskivat
patsaalle muistokukkaset Kaatuneiden muistopäivänä 16.5.2010. Kuva: Tuisku Jouko.
Nykyaikaisia kulkupelejä on jo Konevitsan luostarin munkkienkin käytössä, paikalla nähtiin ajokkeja mönkijästä maastoautoon. Kuva: Taisto Virkki.
Konevitsan luostarin pääkirkko on
jälleen loistossaan, ja restaurointityöt
jatkuvat vielä yläkerrassa.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
9
Karjalan arkeologi Aleksandr Saksa
Ei mennyt elämä hukkaan
I
nkeriläinen arkeologi, FT Aleksandr
Saksa on tehnyt kaivauksia pitkin
Karjalan kannasta. Hän oli mukana
asiantuntijana Suvannon seudun pitäjäyhteisön matkalla Käkisalmeen. Matkan aikana tutkija totesi elämäntyöstään, että ei mennyt elämä hukkaan. Hän
oli myös tyytyväinen perheen mahdollisuudesta olla muutaman vuoden ajan
Suomessa sodan aikana.
– Vanhemmat sisareni syntyivät 1939
ja 1943 Inkerissä. Talvella 1943–44 perheemme tuli Suomeen. Sodan jälkeen
luvattiin että inkeriläiset saavat palata
kotiseudulleen. Perheemme yritti paluuta v. 1948, mutta heitä ei päästettykään
Inkeriin, vaan vaunut lukittiin ja heidät
kuljetettiin Novgorodin alueelle, kertoo
Aleksandr.
Aleksandr on syntynyt Petroskoissa, mutta aikanaan perhe pääsi lopulta
Inkeriin Kupanitsan Korkan kylään,
missä hän muistaa olleen sotatarvikkeita 60-luvulla vaikka kuinka paljon, mukana myös käyttökuntoisia.
– Melkein joka kylässä oli hautakumpuja, joiden kansan suussa sanottiin
olevan “ruotsalaisia hautoja”. Todellisuudessa ne olivat peräisin 1300-luvulta, kuvailee Aleksandr, jota historia kiinnosti jo 60-luvulla koulun alkaessa.
Tuleva arkeologi sai nauttia hyvän
historianopettajan opetuksesta. Hänen
isoisänsä oli saanut sotareissuillaan
Yrjön ristin, minkä Aleksandr antoi
opettajalle. Hän toteaa tulleensa sen
hinnalla arkeologiksi.
– Neuvostoaikana (70-luvulla) Pietarissa oli työläisten tiedekunta, jonka
tavoitteena oli nostaa yliopistoon pyrkijä sellaiselle tasolle, että hän kykeni
siellä opiskelemaan. Pääsin 14 pyrkijän
joukosta yksin opiskelemaan arkeologiaa. Koska osasin suomea, sain teemaksi Karjalan, jonka venäläiset sanoivat olevan “Schwindtin kalmisto”. Silloin oli edullista olla suomalainen niin
yliopistossa kuin muutenkin, koska
heitä arvostettiin.
Inkeriläisen Aleksandr Saksan väitöskirjat (1998) käsittelivät Karjalan rautakautta. Hän valmistui Venäjällä vuonna
1984 kandidaatiksi, mikä vastaa lännessä tohtoria, tohtoriksi Joensuussa v.
1998 ja Venäjällä vuonna 2007.
Venäjän tiedeakatemia, Novgorodin
yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto Joensuussa ovat Karjalan arkeologiaa tutkivan Saksan toimipisteitä. Kaivauksia
hän on tehnyt pitkin Karjalan kannasta, mutta erityisesti Viipurissa, Käkisalmessa ja Räisälässä.
Kullervo Huppunen
Aleksandr Saksa (oik.) Käkisalmen linnapihalla. Kuulolla Anja Kuoppa ja Markku Nurmikari, J-P Mustonen sekä
Jukka Sihvo ja Leena Oikarinen.
10
SUVANNON SEUTU
N:o 4
Vuoksela-Seura vietti 60-vuotisjuhlaa
P
erinteiset juhlallisuudet 6.6.2010
alkoivat juhlajumalanpalveluksella Hattulan Pyhän Ristin kirkossa, jossa liturgina toimi Hattulan kirkkoherra Satu Holm ja saarnan piti 2,5
päivän ikäisenä kesällä 1944 Vuokselasta evakkoon lähtenyt rovasti Seppo Komonen.
Seppeleet laskettiin Hattulan uuden
kirkon hautausmaalla sankarivainajien
ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkeille. Sen jälkeen siirryttiin Parolan Lukion ja Yhteiskoulun tiloihin, jossa Hattulan kunta oli järjestänyt ruokailun ja kahvitarjoilun.
Parolan Lukion uudet ylioppilaat olivat saaneet lauantaina lakkinsa, kun
seuraavana päivänä samaisessa juhlasalissa sunnuntaina 6.6.2010 vietettiin
Vuoksela-Seura ry:n 60-vuotisjuhlaa.
Koristeina juhlapaikalla lauantaipäivältä
olivat valmiina keväiset vehreät koivut
ja kauniit kukka-asetelmat.
Ennen vuosikokouksen alkua vastaanotettiin useita onnitteluita.
Viralliset vuosikokousasiat käsiteltiin
Hattulan kunnanjohtaja Martti Puran
toimiessa kokouksen puheenjohtajana.
Varsinaisen 60-vuotisjuhlan alkaessa
väkeä tuli lisää juhlasaliin ja keskityttiin kuuntelemaan ja nauttimaan juhlaohjelmiston annista.
Taisto Virkki
Rovasti Seppo Komonen lähetti seppelpartiot matkaan. Vas. Seppo Komonen,
Kauko Komonen, Anu Pirttilahti, Tapio Sihvo ja Ebba Penttilä. Hattulan seurakunnan hallinnassa oleva Vuokselan seurakunnan ehtoolliskalusto oli alttarilla nähtävänä.
Juhla aloitettiin Karjalaisten laululla, jonka jälkeen seuran puheenjohtaja Tapio Sihvo toivotti osanottajat tervetulleiksi 60-vuotisjuhlaan.
Hattulan seurakunnan kirkkoherra
Satu Holm toivotti juhlaväen tervetulleeksi kirkkoon.
Juhlapuheen piti Karjalan Liiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja Maija-Liisa Lindqvist. Puheen sisältö oli
tunteikas karjalaisuuteen liittyvä koskien menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Karjalan Liiton 70-vuotistapahtumat ja Karjalaiset laulujuhlat
Helsingissä olivat myös puheessa mukana. Juhlapuheen tarkempaan sisältöön palataan ensi numerossa.
Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti Pura ja sihteerinä Ebba Penttilä. Hyväksyttiin vuoden 2009 tilinpäätös, vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja
talousarvio sekä päätettiin henkilövalinnoista erovuoroisten osalta.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
Oopperalaulaja Raimo Mero esiintyi jo jumalanpalveluksessa ja juhlassa hänen komea tenoriääni kaikui salissa. Hän esitti laulut Giuseppe Verdin ”Synnyinmaani, sä kallehin” ja Oskari Merikannon ”Laatokka”. Häntä säesti
Minttu Siitonen. Minttu Siitonen on aloittanut pianonsoiton opinnot jo 6-vuotiaana Lounais-Hämeen Musiikkiopistossa. Sibelius Akatemian nuorisokoulutukseen hän lähti 16-vuotiaana ja syksystä 2008 alkaen hän on opiskellut
musiikin maisteritutkintoon tähtäävässä esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa opettajanaan professori Liisa Pohjola. Hän esitti Frans Liszt : Poloneesi nro 2 E-duuri.
Marjukka Suonio, kirkkoherra Antti
E. Haikarisen tyttärenä, toi omat ja
veljensä Antti Johannes Haikarisen,
joka asuu Kesälahdessa, terveiset tähän 60-vuotisjuhlaan. Hän muisteli
osallistumistaan Vuokselan Pitäjäseuran 20-vuotisjuhlaan 31.5.1970
Kalvolassa isänsä Antti E. Haikarisen
mukana. Tämä juhla jäi hänen isänsä
viimeiseksi kirkkojuhlamatkaksi hänen kuollessaan kesällä 1970. Isäni
toimi Vuokselan kirkkoherrana vv.
1936 – 46 ja ne ajat olivat hänelle ja
seurakuntalaisilleen yhdistäviä ja
mieliinpainuvia. Vuonna 1946 hän
siirtyi Kesälahden kirkkoherraksi,
mutta Vuokselan väki oli edelleen lähellä hänen sydäntään. Marjukka Suonio esitti lämpimät onnittelut ja toivoi
menestystä Vuokselamuistelujen
eteen tehtävälle työlle.
11
Vapaan sanan aikana kunnanjohtaja
Martti Pura toi Hattulan kunnan ja
kuntalaisten lämpimät onnittelut juhlivalle seuralle. Hän toi myös tuoreet
terveiset Vuokselasta ja nähnyt monen
tutun henkilön entiset kotimaisemat.
Luonnonkauneus ja viljavat maisemat
olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen. Yhtään kylvettyä viljamaata hän
ei nähnyt Vuokselassa. Nykyisten
isäntien saamattomuutta hän kauhisteli. Yhtään mitään ei olla saatu aikaiseksi 70 vuoteen. Millainen mahtaisi
olla Suomi tänä päivänä, jos alue olisi
kuulunut meille. Varmasti olisi aivan
toisenlainen Suomi kyseessä. Toisellekin matkalle hän lupasi mennä. Lopuksi hän totesi vuokselalaisille, että
olette aina tervetulleita Hattulaan.
Juhlan juonsi Petri Liski kuulijoihin
menevällä huumorillaan saaden kuulijat hyvälle mielelle. Hattulan viihdesoittajat johtajana Anita Lehto säestivät alkulauluna yhteisesti lauletun
Karjalaisten laulun ja lopuksi esitetyn Hämäläisten laulun. Lisäksi he
esittivät ohjelman aikana mm. Perttu
Hietasen ja Taisto Wesslin ”Nocturne”.
JATKUU seuraavalla sivulla
SUVANNON SEUTU
12
N:o 4
Hattulan viihdesoittajien tunteikasta soittamista kuunneltiin moneen otteeseen. Myös sikermä sota-ajan laulujen sävelmät; ”Kirje sieltä jostakin”, ”Särkyneitä toiveita” ja ”Äänisen aallot” herättivät monelle entisiä haikeita muistoja mieleen.
Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön tervehdyksen
toi säätiön hallituksen puheenjohtaja
Yrjö S. Kaasalainen. Hän korosti yhteistyön merkitystä eri pitäjäseurojen
ja säätiöiden kesken. Samoin hän piti
tärkeänä myös hyvien suhteiden ylläpitämisestä nykyisten entisten kotiseutujen hallintoviranomaisten kanssa. – En tunne katkeruutta naapureita kohtaan. Ollut mikä ollut, mennyt
mikä mennyt. Vääryys on kuitenkin
tapahtunut, sehän on selvä asia.
– Suvannon seudun yhteisöjen yhteistyö mm. vuokselaisten mukanaolo viime vuosien aikana on ollut antoisaa.
Hän toivotti onnittelut Vuoksela-Seuralle todeten ”ei kun vaan toiselle kierrokselle”.
Seuran hallituksen varapuheenjohtajan Kauko Komosen (edessä) päätössanojen ja kiitosten jälkeen tilaisuus päättyi yhdessä laulettuun Hämäläisten lauluun.
Pitäjämme internetissä
www.metsapirtti.net
www.sakkola.fi
www.vuoksela-seura.fi
N:o 4
Yhteistyössä on
tulevaisuuden
avaimet ...
”Aikaa on kyllä riittävästi edessäpäin, mutta ikä loppuu” sanoi tässä
päivänä muutamana eräs tuttuni ilmeisesti huumorimielellä tavatessani hänet
kauppaostoksilla.
Olen huomannut itse, että iän myötä
vaikka nuoruuden innokkuutta ja räväkkää asioihin paneutumista ehkä ei ole
enää entisee viisii, niin turhat koukerot
ja mutkat ovat jääneet pois. Sanottakoon sitä vaikka elämänkokemukseksi.
Toivon mukaan on edetty taidon ja tiedon hankkimisessa vaiheittain noviisista – edistyneeseen aloittelijaan – pätevään tekijään – taitavaan tekijään ja viimein päästy toivottavasti ekspertin asemaan.
SUVANNON SEUTU
Oli sitten kyse työstä tai harrastuksesta niin tavoitteita pitää olla. Joillekin sopii yksin ahertaminen ja toisille
ei. Ryhmätyössä on voimaa, sanotaan.
Kotiseututyön parissa työskentely
on sekä yksilö- että ryhmätyötä. Entisajan asioiden tallentamisessa on kyse
sekä yksilö- että ryhmätyöstä. Pitäjäyhteisöjen, säätiöiden ja sukuseurojen
osalta jatkossa on yhä tärkeämpää laajentaa keskinäistä yhteistoimintaa.
Olemme Vuoksela-asioita käsitellessämme huomanneet, että olemme saaneet naapuripitäjiemme yhteisöjen
edustajilta henkistä pääomaa ja erilaisia virikkeitä. Keväinen yhteinen matkamme Käkisalmeen oli todella antoisa
ja uutta tietoa antava kokemus. Kiitos
Marjalle ja Ekille ja muille käkisalmelaisille asiantuntijoille, historian asiantuntijoillemme sekä myöskin kaikille matkaseuralaisille.
Vuoksela-Seura ry täytti 6.1.2010 60
vuotta. Juhlimme tapahtumaa 6.6. Hattulassa ja toisaalla lehdessä on kuvakertomus tapahtumasta. Juhlaväkeä oli
paikalla runsaasti. Ehdin tervehtiä ja
vaihtaa kuulumisia monen kanssa, mutta moni ruuhkassa jäi jopa huomaamatta.
Vuokselajuhlassa 6.6. 2010 tervehdyksiä vastaanottamassa seuran sihteeri
Ebba Penttilä ja puheenjohtaja Tapio Sihvo. Onnitteluvuorossa Sakkola-Säätiön hallituksen pj. Hannu Turkkinen. Kiitokset kaikille tervehdyksiä esittäneille.
13
Kesään liittyy paljon tapahtumia ja
tuttujen tapaamisia. Nauttikaamme Suomen suvesta ja pitäkäämme huolta itsestämme ja läheisistä.
Tove Janssonin Muumipeikkoa
siteeraten toivotan
Hyvää Juhannuksen aikaa
ja rentouttavaa kesää!
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Taisto Virkki
[email protected]
p. 0400-576722
Naapuripitäjien
juhlia
Räisälän pitäjäjuhlat pidetään
tänä vuonna 3.-4.7. Euran koulukeskuksessa . Ylimääräisenä tapahtumana pidetään yleisön pyynnöstä lauantaina kello 14.00 alkava keskustelutilaisuus Elisenvaaran
pommituksesta.
Pääjuhlan vuoro on sunnuntaina klo 13.30. Juhlapuhuja tulee Kokemäeltä, agronomi, maanviljelijä ja
kansanedustaja Juha Korkeaoja.
Entisenä ministerinä ja puolustusvaliokunnan nykyisenä puheenjohtajana hänellä on varmasti laaja
näkökulma myös karjalaisten kohtaloon.
Vpl. Pyhäjärven pitäjäjuhlat vietetään Kauvatsalla 17-18. heinäkuuta. Juha Korkeaoja on kutsuttu juhlapuhujaksi myös Pyhäjärvijuhlille.
Käkisalmi-säätiö vietti omat juhlansa Heinolassa 13.6.
SUVANNON SEUTU
14
N:o 4
Vuokselan
matka
houkutti
nuoria
mukaan
K
ävimme keväisellä matkalla
Vuokselassa 21.-23.5.2010. Ensimmäiset matkalaiset nousivat
Linjaliikenne Kivistön autoon Tammelasta aamukuudelta, ja matka jatkui
Forssaan, Lahteen, Hämeenlinnaan,
Kouvolaan, Vaalimaan raja-asemalle –
ja viimeinen matkaan tulija nousi autoon
Viipurista. Näin oli 44 henkeä matkalla
Vuokselaan katsomaan kotikontuja,
missä äidit, isät, mummot ja papat ovat
eläneet ja asuneet.
Ensimmäinen pysähdys oli rajan jälkeen Kuusaan motelli, mihin jäi yksi
matkalainen. Jatkoimme kohti Kiviniemeä, hetken pysähdyksellä Mannerheim-linjalla Muolaassa. Kiviniemessä
katselimme koskea ja kauppoja sekä tapasimme paikallisia tuttuja. Illalla uni
maistui.
Aamulla 22.5. lähdimme linja-autola
Vuokselan kierrokselle reittiä Räihäranta-Kontula-Kuninkaanristi-Vuokselan
kirkkotie-Uusikylä. Vain yksi taksi lähti
kohti Päiväkiveä ja Noisniemeä. Mukanamme ollut tulkki oli heidän matkassaan. Ensikertalaisen Leilan mummon
ja papan ja hänen äitinsä – Irma Annikki Heikkonen – kotipaikka löytyi. Talossa asui paikallista väkeä.
Kirkolle meni suuri joukko ja pääsimme tutustumaan kirkkoon ulkoa ja sisältä. Pidimme pienen hartaustilaisuuden ja lauloimme sankarihaudalla suvivirren. Palatessa saimme kyytiin tulkin
ja Noisniemen matkalaiset. Matka jatkui Uuteenkylään, jossa Raili ja Ritva
Ensikertalaiset Vuokselassa, vas. Antti Vilmi 19 v, isä Jorma Vähä, Timo Vähä
13 v, Lauri Vähä 15v ja Juhani Vinnikainen 13 v. Poikien mummot ovat Helvi ja
Martta, o.s. Vepsä.
Johannes Kemiläisen Leo-pojan tyttäret olivat lähteneet etsimään esivanhempiensa kodin raunioita.
Paluumatka jatkui takaisin Kuninkaanristiin. Matkalla selostimme kotipaikkoja, mistä lähti tie Alholaan, missä oli Hirvisaari, Uitinsalmi ja Ruokoniemi. Kuninkaanristissä pysähdyimme
ja Simo Varpaan jälkeläisiä kävi tulkin
avustuksella kotitaloa katsomassa.
Vepsän tyttäret Martta ja Helvi jatkoivat Varpaalta edelleen mummolaan
Filemon ja Hedvig Karosen taloon, mikä
oli asuttuna. Meidät otettiin sydämellisesti vastaan ja toivotettiin uudelleen
tervetulleeksi. Esittelimme matkalaisille Kuninkaanristiä, kunnan- ja kulttuuritalot ja vanhat kolhoosit sekä Ahtisaaren mummolan paikan, missä hän on
pikkupoikana leikkinyt.
Matka jatkui Kontulan kautta Räihärantaan. Kiviniemeläisellä Aleksanterilla on ikkunatehdas Tiinuksen paikalla.
Leppäsen ja Karvisen talot ovat vielä
pystyssä. Leppäsellä pidettiin välirauhan aikana koulua, kun Räihärannan
koulu oli palanut 1939.
Komosen tienhaarassa auto jäi parkkiin ns. Heikkosen aholle Tukialle lähtevään tienhaaraan. Noin 20-30 henkilöä lähti kiertämää Räihärantaa; Tukiat,
Gardemeisterit, Käkönen, Uosukainen
ja Vepsät monessa polvessa. Räihäran-
taan oli rakennettu uusia taloja ja lisää
oli rakenteilla. Entisen kotimme Vepsän
tontilla oli valmiina kaksi taloa ja lisää
kai tulossa, koska katerpillari tasoitteli
uutta rakennuspaikkaa. Olemme ystävystyneet näiden uusien asukkaiden
kanssa. Keskustelu oli helppoa ja he
toivottivat näkevänsä meidät uudelleen.
Matkalla oli useita ensikertalaisia,
nuoria 13-vuotias viidennessä polvessa mummojen asuinpaikalla.
Paluu takaisin Kiviniemeen ja ennen
illallista lähdimme vielä Käkisalmeen,
missä poikkesimme kaupoissa ja linnassa. Yksi ryhmä lähti paikallistaksilla
Pyhäjärvelle, koska äiti oli Räihärannasta ja isä Pyhäjärven Musakanlahdesta.
Mukana matkalla ollut Esko Mikkola
tunsi Karjalan tiet ja paikat ja saimme
koko matkan ajan hyvää tietoa. Paluupäivänä matkamme jatkui Valkjärvelle,
jossa asunut Kyllikki löysi kotinsa.
Menimme sitten kohti Äyräpäätä, kiersimme Muolaata Punnunksen kautta
Ylä-Kuusaaseen. Äyräpään tie oli huono, mutta taitava kuljettajamme vei meidät onnellisesti perille. Kiersimme tunnin kirkkorantaa ja katselimme yli Vuoksen. Matka jatkui Sudenojalle, Hotakkaan ja Viipuriin. Sieltä Vaalimaalle ja
rajamuodollisuuksien jälkeen koti-Suomeen.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
15
Metsäpirtin
lapsia
Matkalaiset Vuokselapuistossa sankarihaudalla.
Matkalla oli mukana hyviä laulajia, puhujia ja vitsinkertojia, sekä tulkkina Liidia,
joten kaikki sujui mallikkaasti. Kiitokset
kaikille mukana olleille – ja ennen kaikkea
teille nuoret ja ensi kertaa Vuokselan matkassa olleille. Olitte todella asiasta kiinnostuneita. Ei Karjalan heimo kuole, eikä vuokselalaisuus katoa.
Suvannon Seutu:
Sakkolan, Metsäpirtin ja
Vuokselan pitäjälehti
Kahdeksan numeroa
vuodessa, vain 25 euroa /
vuosikerta.
TILAA OMA LEHTI!
Martta Repo o.s. Vepsä
Syksyllä 2010:
VIIPURI TUTUKSI 22. – 24.10.2010
”Sellanen ol Viipuri, karjalaisten kaupunki!”
Lokakuussa lähdemme tutustumaan tarkemmin Viipuriin,
pelkän ohikulkumatkan sijaan. Oppaana toimii Viipuriasiantuntija Leena Repo ja hänen johdollaan tutustumme
historiallisen Viipurin tunnetuimpiin kohteisiin.
Lähde mukaan matkalle!
Kysy tarkemmin matkasta:
Myllytie 58, 37370 NARVA
p. (03) 373 7300
[email protected]
KuVi 4069/00/Mj
www.vesilahdenliikenne.fi
tai
Hannu Turkkinen
040-5814398
[email protected]
Oomme lapsia Karjalan kannaksen
Pirtin pitäjästä.
Rajat oli meille rakennettu Raudusta
Raasulista, Venäjän maasta mahtavasta
ja laajasta Laatokasta.
Pohjoisen puolella suojasi
Suvanto suistollaan ja
Taipaleen virraksi muuttuen
teki seutumme kuuluksi kansalle.
Siellä sotilaan kunto testattiin,
105 päivää kestettiin.
Seutu tämä meille vain muistona on,
nuoruusvuotemme vierivät pois,
Kysynkin juhlakansalta,
kuinka muistatte syntymäseutunne,
sen kylät, tanhuat, tantereet
ja leikkipaikkamme parhaimmat.
Muistutan kylistä kymmenist:
Kemppiläst, Taipaleest, Tapparist,
Koukunniemest, Koselast, Haapsaarest,
Hatakkalast, Korven kyläst Korholast,
Raajusta rakkahasta,
vauraasta Vaskelasta,
Saaroisten savimaista ja
Arkuntanhuasta.
Se rantakylä oli rannalla
ja toinen Viisjokivarressa.
Kiirastulessa Kirvesmäki,
mikä veljelle monelle ristin teki.
Lapanainen laidassa Hytinahon,
missä muori murheineen
säkeitä kansalle teki,
laulujansa lallatteli.
Hän oli Larin Paraske,
kova sana kulttuurin,
koko kansan kasvattaja.
Elää aina runoissansa.
Ihminen hän yli muiden
jätti muistoks aarteitansa
meidän kaikkien käyttöön,
surun, murheen poistajaks,
ilonilmeen tuottajaks.
Kannakselle kaakon kulmall
seutu tämä jäänyt on,
slaavilaiseksi muuttunut nimikin.
Mutt meille aina se
Metsäpirtti on.
Mikko Torikka
16
SUVANNON SEUTU
N:o 4
Juurakot
saivat kyytiä
Metsäpirtissä
H
elposti löytyi talkooporukka tänäkin keväänä hautausmaata
ruokkoamaan. Matkalla oltiin
kuuden hengen joukolla 7-10.5. Metsäpirtti Seuran puheenjohtajan, Kalevi
Hyytiän, evästys oli saattaa lähinnä
muistomerkkien ympäristön juhla-alue
mahdollisimman siistiin kuntoon 3.7. pidettäviä pitäjäjuhlia varten.
Talvi on sujunut hautausmaalla rauhallisesti. Naapuritalon nuori mies kävi
tervehtimässä ja kertoi, että huligaanit
on häädetty pois kunnan alueelta ja
paikka on sen ansiosta säilynyt siistinä. Vain yksi luonnossa häviämätön
muovikynttilä ja pari kukkalaiteen rankaa olivat muistuttamassa kävijöistä.
Edellisistä raivaustalkoista on kulunut vuosi ja se kyllä näkyi. On ollut erittäin hyvä kasvukausi. Lisäksi maasta
on tunkenut aivan uusi angervolajike,
joka on valloittanut pusikoista vapautuneita alueita. Päätettiin repiä tai kaivaa juurineen muistomerkkialuueen
ympäristössä rehoittavaa angervikkoa
niin paljon kuin jaksetaan. No, siinä sivussa Tapani Myöhänen kaatoi kirveellään pari riukupuuta sekä leimasi koivikkoa myöhempää käsittelyä varten.
Varhaiskevät on kokemuksesta hyvä
aika hautausmaan raivaamiseen. Toisaalta, koska ruohokasvit eivät vielä
olle heränneet ja lehdet ovat vasta silmulla, on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa kasvuston tilasta.
Iloksemme kunta oli tuonut paikalle
traktorin peräkärryn, joka päivien aikana täyttyi kukkuroilleen. Näin alue jäi
tavallista siistimpään kuntoon, kun sieltä lähdettiin.
Kunnan edustajana Valentina Lestnikova kävi talkoolaisia tervehtimässä.
Kunnalta tuli kutsu osallistua 9.5. vietettävän sankarien päivän juhlintaan
Viisjoella sijaitsevalla muistomerkillä.
Ryhmämme jakautui siten, että miehet
jäivät tekemään töitä ja naiset valtuutettiin juhlimaan.
Tekemistä riittää, toteavat Tapani Myöhänen, Risto ja Yrjö Koskinen sekä
Helka Korpela 1918 muistomerkin kivijalan äärellä.
Muistomerkin luona oli runsaasti pitäjäläisiä lapsineen. Lyhyiden puheiden
jälkeen lapset esittivät lausuntaa. Seurasi kukkalaitteiden lasku muistomerkille ja lopuksi juhlaväki kävi viemässä
omat kukkansa haudoille. Osa kukista
oli neilikoita ja osa muovisia ikikukkia.
Tunnelma oli välitön, aito kansanjuhla.
Juhlinta jatkui kulttuuritalon edustalla.
Työurakkaa kävi katsastamassa
myöskin bussillinen Rautalammilta lähteneitä retkeilijöitä kirkkoherransa johdolla. He saivat kuulla toivomansa tii-
viin infon entisestä Metsäpirtistä ja
hautausmaasta.
Työn lomassa käytiin myös retkellä
aallonmurtajalla ja samalla hakemassa
koivun oksia Kustaalan pojan, Viljo
Hämäläisen, siunaus- ja muistotilaisuuteen.
Näin voisi jatkaa
Kalevi Hyytiä toivoi, että talkoolaiset arvioivat samalla miten hautausmaata tulee jatkossa hoitaa. Yksimielinen
mielipide on, ettei hautausmaalle ole
Kuulijoita ja ääntä riitti kansanjuhlassa kulttuuritalolla.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
Talkoojoukko: Risto Koskinen, Tapani Myöhänen, uusi ystävä Timur, Yrjö
Koskinen ja Helka Korpela. Edessä tulkkina toiminut Lida Buda ja talkoolainen Liisahelena Ståhle. Kuvat: Ilmi Pesonen.
syytä tehdä minkäänlaisia istutuksia,
jotka vaatisivat jatkuvaa huolenpitoa.
Raivaamisella olisi hyvä saada alue sellaiseen kuntoon, että se olisi siisti mahdollisimman vähin ponnistuksin. Tässä vaiheessa se ryhmän mielestä edellyttää useampia talkoomatkoja kesän
kuluessa.
Talkooryhmän mielestä on tärkeää
kuulla alan asiantuntijan mielipide, miten aluetta tulee jatkossa hoitaa. Tämän
jälkeen, mahdollisesti hänen avustamanaan, voidaan laatia tarkempi suunnitelma jatkoa varten. Tällöin olisi myös
olemassa pohjaa neuvotella kunnan
kanssa tarvittavista toimenpiteistä. Olisi hyvä, että suunnitelma olisi kaikkien
metsäpirttiläisten tahojen tiedossa, jotta retkeläiset oman aikataulunsa puitteissa voisivat, niin halutessaan, osallistua raivaamiseen.
Kun talkoopäivistä on kulunut kuukauden verran, niin allekirjoittanut kävi
toteamassa, että hautausmaa todella
rehoittaa. Talkootyön jäljet vielä toki
näkyvät, mutta rehevyys on kovaa kyytiä tunkemassa raivatuille poluillekin.
Näyttää, että missä vain kasvustoa yritetään rajoittaa, niin siellä kohta on alaa
valtaamassa uusia lajikkeita. On ollut
hyviä kasvukesiä, siinä selitys ainakin
osittain. Useampi talkoomatka kesässä
parantaisi tilannetta.
17
Lida Buda, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, metsäpirttiläisten ystävä ja
avulias yhteyshenkilö odottaa Metsäpirtin pitäjäjuhlaa ja monien ystäviensä tapaamista 3.7.
Pyyntö
Kun käytte retkillänne hautausmaalla, niin voitteko ystävällisesti jättää sinne itsestänne vain sellaisia jälkiä, jotka
hajoavat luonnossa. Kynttilätkin ovat
kuivaan aikaan vaarallisia. Kiitos!
Kiitos
Kiitos talkoomatkaa tukeneille metsäpirttiläisille yhteisöille: Metsäpirtin Peltosten sukuseuralle, Kirvesmäkikerholle, Turun seudun Metsäpirttikerholle
sekä Tampereen Metsäpirttikerholle.
Ilahduttavaa on, että eräät muutkin yhteisöt ovat luvanneet talkoita tukea.
Ilmi Pesonen
Avaralta näytti hautausmaan kulma
ahkeroinnin jälkeen.
Metsäpirttijuhlat
lauantaina 3.7.2010.
Hartaushetki ja kukkalaitteiden
lasku uudella hautausmaalla klo 11
Puhe rovasti Pauli Tuohioja
Kyläkulkue Lahjoitusmaatalonpoikien patsaalle.
Kukkien lasku ja puhe
Pitäjäjuhla Kulttuuritalolla
Juhlapuhe rovasti Pauli Tuohioja
Suomalaisten ja
venäläisten esityksiä
Kulttuuritalolla
mahdollisuus ruokailuun.
Yhdessäoloa Vorken rannassa.
Metsäpirtin
hautausmaan
muistolehtojen
rahaston tili:
435500-16875
Mietoisten
Säästöpankki
SUVANNON SEUTU
18
N:o 4
Metsäpirtti Sylvi Kekkosen lapsuudenmuistelmissa V
Kirkonkylästä ja merkkihenkilöistä
M
etsäpirtin kirkko sijaitsi maantieteellisesti keskellä pitäjää.
Kirkonkylän halkaisi maantie,
joka haarautui kahdeksi; toinen vei hautausmaan ohi Hatakanmäelle, Paukunmäelle ja Joentaan kylään ja toinen naapuripitäjään Rautuun.
Kirjassa puhutaan ”myllytiestä”, jonka mutkassa, matalassa rakennuksessa
asuu venäläinen Juntson-niminen välskäri. Pitäjänhistoria arvelee, että hän on
saattanut olla alkuaan lääkäri. Hän ei
ottanut vakinaisesti sairaita vastaan,
mutta antoi tilapäistä lääkäriapua tarvittaessa kananmunia ja metsämarjoja
vastaan. Hän asui Lebedeffin talon alarakennuksessa. Tämä varakkaan Lebedeff-nimisen kauppiaanlesken upea talo
sijaitsi tien toisella puolella.
Kunta osti talon 1920-luvulla ja kunnosti sen kunnanlääkärin asunnoksi.
Aleksander Lebedeffin viinakauppa,
myöhemmin sekatavarakauppa lienee
ollut Metsäpirtin ensimmäinen kauppaliike. Kun herra Juntsonin asumus nyt
oli Lebedeffin talon alarakennus, juovat herra ja värlskäri kesäiltaisin teetä
korkeitten vaahterain alla venäläiseen
tapaan.
Kivenheiton matkan kirkosta oli kievari, jota muistelija sanoo kylän remuisimmaksi paikaksi. Kylän henkilöistä
mainitaan majatalon poika( Aapro
Kuoppa), joka hoitaa myös matkailijoiden kuljetuksen Suvannon laivoille.
Suomenmaa -teos vuodelta 1923 mainitsee, että Metsäpirtin kylässä oli yksi
kestikievari.
Kirkon ympärillä on kirkkotarha, sen
ympärillä on luonnonkivistä rakennettu aita. Kirkon ympärillä olevan hautausmaan käytön oli senaatti evännyt ennen kunnan itsenäistymistä. Vuonna
1895 saatiin lupa uuden hautausmaan
rakentamiseen. Tätä Sylvi nimittää oikeaksi hautausmaaksi ja se oli kirkolta
noin kilometrin päässä Hatakkalaan vievän tien varressa.
Koska kirjoissa puhutaan myllytiestä, niin on tietenkin myllykin, muistelijan mukaan väriltään punainen. Kysees-
sä on jauhomylly, joka kävi vedellä eli
käytti hyväkseen Viisjoen putousta.
Viisjoki lähtee Inkerin puolelta Lempaalan järvestä kierrellen Korleen-Haapsaaren-Joentaan-Viiskjoenkylä ja Koselan kylien läpi laskien Eevalan kylän
kohdalla Taipaleenjokeen.
Vähän matkaa myllystä ylöspäin, lähellä punakaiteista siltaa on Kylän
kauppa. Kertomuksessa ”Hiivanosto”
kuvataan näin: ”Se myllykauppa on siellä oikealla puolella sivuitse kulkevaa
tietä ja kyllä minun täytyy mennä sinne
päin, kun minä kerran lupasin sen hiivan hakea. Sinne oikealle päin meneminen on niin vaikeaa sen takia, kun siellä on se harmaa kivisilta, jonka alle kylän pojat olivat keväällä kivittäneet minun kaikki kahdeksan ankanpoikaani.”
Tämä hyvin holvattu kivisilta on rakennettu puron yli ja joka kylän viljelysmaitten takana yhtyy Viisjokeen. Kyseessä lienee Liin‘oja, joka kirkonkylän kohdalla laskee Viisjokeen. Kesän
aikana tämäkin oja oli vain kuiva puronuoma. Sillan alla on heitteillä kylän
lasten vakituinen, vilpoisa leikkipaikka.
Näitä poikkisuunnassa virtaavia pieniä
puro-ojia oli pitäjän alueella useita.
Kirkon välittömässä läheisyydessä
asuvat lukkari, suntio, pitäjän poliisi ja
paras kuppari. Tunnistettavia henkilöitä on suntio, joka vuodesta 1903 oli
suutari Simo Hatakka. Sylvi pitää kovasti suutarista, sillä suutari on luvannut tehdä kengät myös Sylvin nukeille
ja sitä paitsi suutari kertoo hassuja juttuja.
Vuoden 1902 paikkeilla kellonsoittajana oli Tahvo Kuoppa, kunnes tehtävä tuli Simo Hatakalle. Vuodesta 1905
toimi haudankaivajana Simo Susi. Lukkarina oli ensin Tahvo Kuoppa, sitten
oli hänen poikansa Iivari ja vuodesta
1907 Johannes Korhonen Vesannolta.
Kirkonisännän tehtävät tulivat myös
räätäli Simo sudelle vuodesta 1905, hänen aikanaan suoritettiin pappilan rakennustyöt. Kirkonisäntää paljon tärkeämpää roolia näyttelee muistelmissa
hänen vaimonsa Riikka, joka on kylän
poliisia tarkempi järjestyksen ja tapojen vartija.
Ensimmäiseksi poliisikonstaapeliksi
oli vuosisadan vaihteessa nimitetty Salomon Kuoppa ja hänen jälkeensä Mikko Peltonen Viisjoelta ja Arvi Hyytiä
Arkuntanhua 12:sta. Lisäksi pitäjässä
oli posti, jota hoiti opettaja Eero Toivio. Puhelinkeskus oli kirkonkylässä.
Humiseville puhelinpylväille pappilan
lähelle olivat lapset antaneet nimet:
Pönttöläinen ja Laulavainen.
Kylässä oli myös kansakoulu. Ensimmäinen koulu oli perustettu kirkonkylään 1883, seuraava Saaroisten kylään
1907 ja Terenttilään 1908. Näin kertomuksessa ”Kylä”: Lapset jo sentään
käyvät kansakoulua, helmi- ja rihvelitaulut eväspussin varusteiden joukossa. Pappi ajaa kinkereille lukkarin ja
suntion kanssa ja kiertokouluja pidetään.”
Kuppari, joka asuu päreillä vuoratussa mökissään, jää nimettömäksi. Muita
pitäjän merkkihenkilöitä ovat KauppaHatakka, Talo-Hatakka ja majakanvartija.
”Pääsiäiskeinu”-kertomuksessa tapaamme ensimmäisen poliittisen henkilön, kirvesmiehen, joka sanoo itseään
kunnan ainoaksi oikeaksi sosialistiksi.
Hän on rakentamassa pappilan palvelusväen asumusta ja on ollut mukana
suurlakossa. Hän nimittää itseään niin
usein sosialistiksi, että lapset luulevat
sitä miehen erisnimeksi. Lapsille hän tekee pääsiäiskeinun, nämä kun eivät pääse kylän pääsiäiskeinulle. Kylän lapsia
tulee kuitenkin pappilaan keinumaan.
Raija Haapsaari
Kirjoittaja on Tampereella asuva kirjastoneuvos, joka on tehnyt laaja-alaisen työn tutkiessaan Sylvi Kekkosen
kuvaamaa Metsäpirttiä 1900-luvun alussa.
Sarjan aiemmat ovat on julkaistu Suvannon Seuduissa 5/2009, 8/2009 sekä
1/2010 ja 3/2010.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
19
Karjalaista ruokaperinnettä: Sakkolalainen kalasoppa
H
aparainen sijaitsi Vuoksen rantamilla, joten kalalla oli merkit
tävä osuus paikkakunnan ruokataloudessa.
Isänikin oli ollut intohimoinen kalastaja ja jo pikkupojasta asti. Itse aloitin
onkimisen alle kouluikäisenä, samoin
lapseni ja lapsenlapseni. Emme ehtineet
kyllin usein merelle kalaan, joten toimme maitotonkalla kaloja merestä pihallamme olevaan lampeen. Siellä uiskentelee ehkä Suomen vanhimpiin lukeutuva ruutana, 1960-luvulla syntynyt
kalavanhus, jota tosin ei koskaan syödä.
Kala on kuulunut ruokavalioomme
niin Sakkolassa kuin Halikossakin. Kalaa on suolattu, paistettu ja keitetty.
Mielestäni on kalasoppa mitä parhainta herkkua.
Tämän ohjeen olen saanut vuonna
1905 Sakkolan Haparaisissa syntyneeltä isältäni Toivo Kopperoiselta:
1 litra vettä, kalaa (ahventa, haukea,
lahnaa, lohta ym.) sopivasti, 0,5 litraa
pieniä perunakuutioita, 4 maustepippuria, 1 teelusikka vehnäjauhoja, pieneksi
silputtua ruohosipulia, tilliä ja persiljaa,
1 voilla voideltu hapanleipäpala (näkkileipä), suolaa maun mukaan.
Kalat perataan, fileoidaan ja säästetään maksat. Kalojen ruodot ja päät keitetään hiljaisella lämmöllä (kuori vaahto) noin 15 minuuttia. Liemi siivilöidään,
kiehautetaan ja lisätään pienehköt pe-
runakuutiot ja kylmään vesitilkkaan sekoitettu vehnäjauho. Melkein kypsien
perunoiden päälle lisätään paloitellut
kalat, maksat, voilla voideltu hapanleipäpala (näkkileipä), mausteet ja tarkistetaan suola. Mikäli keitto tuntuu liian
sakealta, lisätään kiehuvaa vettä. Lopuksi loraus kermaa antaa keitolle maukkaan silauksen.
Leipäpalan keitosta nosti aina isä ja
jakoi sen tasapuolisesti aterioitsijoiden
kesken, nyt kunniatehtävä on siirtynyt
minulle. Valitkaa joukostanne leipäpalan jakaja, se luo tunnelmaa. Sitten keitto pöytään ja herkuttelemaan!
Raili Leino (Kopperoinen)
Salo, Sakkolan Haparaisista
Romaaneja lahjoitusmaa-ajalta, osa II
Orjavallan perintö
V
uonna 1920 ilmestyi Simo Erosen romaani ”Orjavallan perintö”, joka ei varsinaisesti kuvaa
itse lahjoitusmaakautta vaan sen jälkeistä aikaa seurauksineen.
Simo Eronen oli 1881 Juuassa syntynyt kansakoulunopettaja, joka oli Karjala-lehden toimittajana 1907-1910 ja toimitussihteerinä 1910-1914. Hän oli myös
Inkeri-lehden vastaava toimittaja 19081918. Hän kuoli Kajaanissa 1936.
”Orjavallan perintö” sijoittuu aikaan
ennen itsenäisyyttä ja paikallisesti johonkin huvilayhdyskuntaan ViipuriPietari-radan varrella. Eräs kirjan henkilöistä kuvaa tilannetta:
”Jaakko ajatteli mieli katkerana omaa
elämäänsä. Oli hänkin maailmaa kokenut, mutta yhtä ja samaa olivat ne kokemukset alusta pitäen. Isä oli ollut niitä tavallisia orjavallan aikaisia talonpoikia, oli tehnyt vuodet ympäriinsä parhaat päivät ropottia hoviin ja väliajat
kulkenut rehdinajossa perheensä henkipitimiksi. Ja kun orjavalta loppui hänen pikku poikana ollessaan, niin sama
rahdinajo jatkui edelleenkin.” Kirjassa
kuvataan kuinka talonpojat myyvät
kokonaisia tiloja rakennuksineen päivineen pietarilaisille ”paremmalle väelle.”
Yrittäjiä oli monenlaisia. ”Tämäkin
myös oli ensimmäisten joukossa myynyt polkuhinnasta tilansa ryssälle, mutta ollen yritteliäämpi mies kuin naapurinsa, oli hän viimetingassa keksinyt
itselleen mukiinmenevän liikealan. Hän
kävi kesäaikaan ostamassa Metsäpirtin kalastajilta tuoretta Laatokan lohta
hevoskuorman kerrallaan. Lohet hän
kuljetti jäihin ja sammaliin pakattuna
huvila-alueelle ja myyskenteli siellä
huvilalta huvilalle ajellen. Talvella hän
taas kuljetti Uudenkirkon rannikkokalastajien haileja Pietariin ja Kronstadttiin. ”Romaanin ukot ja tapahtumat
muistuttavat kovasti Unto Seppäsen
romaaneja vai olisiko päinvastoin, sillä
”Iloisten ukkojen kylä” ilmestyi vasta
1927.
Kirjassa kuvataan myös Inon linnoituksen rakentamista, josta monet suomalaiset saivat leipänsä vähäksi aikaa.
Linnoituksen rakentaminen aloitettiin
Inonniemeen noin 25 kilometrin päähän
Uudenkirkon kirkonkylästä syksyllä
1909 ja se kuului Pietarin puolustukseksi
rakennettuun Pietari Suuren linnoitukseen, (toukokuussa 1918 venäläinen
varusväki räjäytti osan laitteista poistuessaan linnoituksesta ja loput laitteista hävitettiin Tarton rauhansopimuksen perusteella).
Patterin rakentamista on kuvattu seikkaperäisesti eri vaiheineen, hankintoja
ja niihin liittyviä petkutusoperaatioita.
Kukaan ei ajatellut huomispäivää. Vähemmän rikkaille venäläisille vuokrattiin omia asuntoja tai rakennettiin varta
vasten ”lomamajoja”. Maitten viljely ja
raivaus ei kiinnostanut, kun rahaa jokapäiväiseen tarpeeseen sai helpommallakin tavalla.
Raija Haapsaari
Kirjoitussarjan ensimmäinen osa on
julkaistu Suvannon Seudussa 3/2010
20
Sakkolaseuran
kirkkopyhä
häämaratonkirkossa...
S
akkola-seura ry:n jokavuotinen
kirkkopyhä vietettiin helatorstaina 13.5. tutussa paikassa, Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Kirkko on
Tikkurilan seurakunnan ja Vantaan ruotsalaisen seurakunnan pääkirkko. Se on
seissyt keskiajalta vanhan Turku-Viipuritien eli Kuninkaantien varrella. Kirkon
550-vuotisjuhlia vietetään 7.8.2010.
Kirkko on pääkaupunkiseudun suosituimpia vihkikirkkoja, ja viime vuonna siellä vietettiin ensimmäistä kertaa
hääyö-tapahtuma, vihkimismaraton, johon jokainen pari, jolla oli kuulutukset
ja muut paperit kunnossa, voi tulla vihittäväksi ilman ajanvarausta. Viime
vuonna 92 pariskuntaa käytti mahdollisuutta. Lisäksi kolme maistraatissa
vihittyä paria sai kirkollisen siunauksen.
Viimeiset parit vihittiin kello kahden aikoihin yöllä. Monet haluavat kirkkohäät, mutta eivät suurta juhlaa.
Tänä kesänä vastaavaa tapahtumaa
vietetään jo muuallakin Suomessa. Vantaalla se järjestetään 17.9.2010 klo 19.00
alkaen. Kappalainen Heikki Leppä, joka
avusti nyt pastori Jarkko Korhosta alttarilla, on idean isä.
Uruissa helatorstaina oli kanttori Iina
Katila ja messussa Tapio Tuovila soitti
G.P. Telemannin Fantasia viululle nr. 8,
E-duuri, sekä muutakin. Viulu sopii tilaan erinomaisesti.
Messun jälkeen veimme kukkatervehdyksemme Karjalan jääneitten vainajien muistomerkille sekä lääninrovasti
Arvo Liesmaan (1906-1974) ja hänen
puolisonsa Karin Liesmaan (1906-1993)
haudalle. Arvo Liesmaahan oli talvisodan syttyessä Sakkolan seurakunnan
SUVANNON SEUTU
N:o 4
Kukkatervehdykset vietiin Karjalan
jääneitten vainajien muistomerkille
sekä lääninrovasti Arvo Liesmaan ja
puolisonsa Karin Liesmaan haudalle.
Kuvat: Teuvo Kuparinen.
vt. kirkkoherra ja myöhemmin toimi Urjalan ja Tikkurilan seurakunnan kirkkoherrana.
Huomionosoitusten jälkeen siirryimme kirkon vieressä olevaan Kahvitupa
Laurentiukseen kirkkokahveille. Kahvitupa sijaitsee Hannusas -nimisessä talossa. Talo on mielenkiintoinen, koska
se on kaksikerroksinen talonpoikaistalo, joka on siirretty keskikylältä ko. paikalle 1810-1811. Kaksikerroksiset ovat
tavallisia Pohjanmaalla, mutta harvinaisia Uudellamaalla. Hannusaksen tontin
ja siihen kuuluvat rakennukset Helsingin pitäjän seurakunta osti vuonna
Sakkola-seuran väki viemässä kukkatervehdyksiä hautamuistomerkeille.
1952, koska halusi rauhoittaa kirkon lähiympäristön. Nykyään tilaa hallinnoi
Vantaan seurakuntayhtymä vanhaa
suojellen ja kunnioittaen.
Kahveilla ”haasteltiin” ja laulettiinpa
pari virttäkin. Eino Systä lausui Yrjö
Jylhää ja muisteli opettajaansa Karin
Liesmaata. Aurinkoinen päivä suosi tapahtumaa ja kaikki tuntuivat viihtyvät.
Tavataanko jälleen ensi helatorstaina
Vantaalla?
Anni Purontaa
N:o 4
... ja kevätretki
Kaisaniemessä
Sakkola-seuran kevätretkellä jalkauduimme Helsingin ytimeen Kaisaniemeen. Ensin lounastimme vuonna 1827
perustetussa ravintola Kaisaniemessä,
jossa ennen meitä ruokailleet mm. Eino
Leino, Z. Topelius, J.L. Runeberg ja
marsalkka Mannerheim, jonka Marskikabinetissa on edelleen jäljellä ovi, jonka kautta Marski pääsi kulkemaan salaa ravintolaan. Erityisesti alku- ja jälkiruokatarjoilut olivat tosi hyviä.
Lounaan jälkeen tutustuimme Hellevi Kuupon johdolla Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja kasvihuoneisiin. Puutarha on perustettu jo 1833.
Pietarilainen ylipuutarhuri suunnitteli
koko alueen. Puiston portit ovat auki
joka päivä kello 9.00-20.00. Kasvihuoneisiin pääsee muina päivinä paitsi maanantaina noin kello 16.00 asti. Niihin on
pieni pääsymaksu. Puistossa on esillä
noin 3000 lajiketta. Näimme Lasipalatsin salavan jälkeläisen, neidon hiuspuun, katsuran ja paljon muita puita.
Opimme, että punaisella nimilapulla
merkityt lajit ovat uhanalaisia omassa
kasvuympäristössään. Keltainen lappu
kertoi, että kasvi on hyötykäytössä.
Ulkona kierreltyämme astuimme sisään kasvihuoneisiin: orkideahuone,
kaktushuone ja monta muuta. Pyöreässä vesikasvihuoneessa meitä onnisti. Näimme Paranan jättilumpeen Victoria cruzianan kukan. Kukat ovat auki
vain kahden yön ajan. Ensimmäisenä
yönä ne ovat valkoisia ja toisena vaaleanpunaisia. Jättilumpeen lehtien läpimitta saattaa olla jopa 2,5 metriä ja se
voi kannattaa noin 60-kiloisen ihmisen.
Nyt tosin eivät lehdet niin isoja olleet.
Lumme saatiin pelastettua toisena kasvina sota-ajan pommituksissa, jotka rikkoivat silloiset kasvihuoneet ja kasvit
paleltuivat. Lumpeen seurana on esimerkiksi lootusta – intialaisten pyhää
kukkaa, ja sivustalla kasvaa pesusienikurkkuja ja pallokurpitsaa.
Päivä oli mielenkiintoinen, vaikka ehdimme vain raapaista laajan kasvikirjon
pintaa. Tutkimista ja näkemistä riittää
alueella moneksi päiväksi.
Anni Purontaa
SUVANNON SEUTU
21
Sakkolan pitäjäjuhlat Vesilahdessa
sunnuntaina 1.8.2010
Vesilahden kirkossa klo 10.00 Jumalanpalvelus
rovasti Leena Repo saarna, kirkkoherra Harri Henttinen liturgi,
kanttori Satu Sointu-Siltala
Seppeleen lasku
Vesilahden yläasteella
klo 11.30 ruokailu
- Kasarmila-Valkjärvi-Viiksanlahti -kyläkirjan julkaisu
klo 13.00 päiväjuhla
- Narvan soittokunta
- yhteislaulu
- tervetulopuhe, puheenjohtaja Pekka Hinkkanen
- lauluesitykset, Neliapila ja Musa-kuoro
- juhlapuhe, kirkkoherra Harri Henttinen
- torvisoittoa
- historiaa Kurjen siivin, matkailuneuvoja Satu Karvinen
- Evan ja Eliaksen kahvihetki, Teatteri Kurki
- tervehdykset
- päätössanat, pitäjäneuvos Yrjö Raaska
- yhteislaulu, torvisoittoa
- loppukahvit
Myyntipöytä- esittelyvaraukset:
Vesilahden Karjalaisten sihteeri Sirpa Himanen
Majoitusmahdollisuuksia paikkakunnalla:
Kinnarin Lomamökit tai Maatilamatkailu Ala-Orvola
TERVETULOA - Vesilahden Karjalaiset ry
Vesikasvihuoneessa meitä onnisti. Näimme Paranan jättilumpeen Victoria cruzianan kukan, joka on auki vain kahden yön ajan.
SUVANNON SEUTU
22
S
N:o 4
Mistä Sudenhäntä sai nimensä?
udenhäntä Sakkolassa on kylän
nimenä todella huvittava. Puskaradio kertoo, kuinka vuosidadan
(1800-1900) vaihteessa susilaumat olivat pelottavia. Öisin ne uskaltautuivat
ihmisten pihapiiriin. Etenkin lasten oli
oltava aikuisten valvonnan alaisina.
Metsästäjät taas saivat lisäansiota,
sillä suden nahkasta maksettiin hyvä
hinta ja suden turkit olivat arvokkaita
ja kalliita – eihän niitä nähty kuin herrojen päällä. Turkit olivat heille kuin elinehto, kun he kovilla talvipakkasilla joutuivat tekemään pitkiä matkoja virkatehtävien vuoksi reessä istuen, pollen
porskuttaessa tuulessa ja tuiskussa.
Kylä Sudenhäntä on saanut nimensä, kun ampujan luoti ei osunut suteen
kuolettavasti, vaan suden juoksu vain
hidastui. Metsästäjä tavoitti suden ja
tarttui kaksi käsin häntään. Sudella kuitenkin oli vielä voimia pakoon, mutta
häntä jäi ampujan käsiin.
Tämä kuulemma sattui sillä kyläaukealla, jossa on vaan kolmen talon tilukset. Tarua vai totta?
Sudenhännän kylä sijaitsi kauniilla
paikalla Suvantojärven rantamaisemassa.
Sudenhäntä oli lapsuuteni ja nuoruuteni kotipaikan nimi. Siellä oli hyvä asua,
paikka oli kappale kaunista Kannasta.
Muutimme Sakkolan Lapinlahdesta
Sudenhäntään 1926. Kyläksi tätä paikkaa ei voinut sanoa verrattuna Rajamäkeen ja Röykkylään. Matkaa Sudenhännästä näihin kyliin oli noin kaksi kilometriä Kiviniemeen päin ja Suvannon
rannan suuntaan. Vastasuuntaan
Mönkköön ja Ojaniemeen oli saman pituinen matka.
Sudenhännässä oli vain kolme taloa.
Johannes Sipiläisen talo oli vauras ja
asuinhuoneet isot, maanviljelysvaltainen tila. Lisäksi viljelyksen ja karjanhoidon rinnalla isä Johannes ja Vilhopoika välittivät niitä kuuluja Sakkolan
rotuporsaita, joita kävivät kaupalla kautta Suomen.
Toinen talo oli Matti Sipiläisen. Matti
kutsuttiin naapureiden kesken “vanha
setä”. Hän saavutti kunnioitettavan
elonpäivien määrän, 82 vuotta. Hänes-
”Metsästäjä
tavoitti suden ja
tarttui kaksi käsin
häntään.”
tä jäi lapsen mieleen sellainen vanhan
ja hyvän sedän kuva. Matti Sipiläinen
oli maanviljelijä, mutta erikoisesti hyvä
ja tuottava oli hänen puutarhansa. Puutarha oli aidattu korkealla ja tiiviillä pystyaidalla, esteeksi omenavoroille ja viattomille pupujusseille. Aita suojasi kovilta tuulilta myös näitä tuottoisia omenapuita.
Syyskesällä kun omenasato alkoi
kypsyä, niin vanha setä tulla töpsytti
meille Ahopellon poikki, ”tuon vanhan
veräjän”. Käsivarsillaan hänellä oli pieni ”naperkkakori”. Kun näimme sedän
tulevan, niin meille lapsille tuli jo hyvä
mieli, sillä tiesimme, että naperkassa oli
ne maan makoisat omenat: sokerimirona, valkeakuulas, punaposkiset kaneliomenat yms. Setä oli myös kuuluisa
katajatöistään ja pääsimme joskus sedän puuverstaaseen. Siellä tuoksui kataja. Kiulut, saavit, “voilahantkat”, oli
kaikki taidolla tehty. Eivät varmasti “mehineet”.
Kolmas oli Tuomas Kuparisen talo,
joka oli korkealla mäellä ja suuren kuusen katveessa. Näköala pihasta oli kaunis ja avara, yli Suvannon kirkon puolelle. Vastarantaa sanottiin Virkinrannaksi. Suvantojärvi oli siitä erikoinen,
että se oli pitkä ja kapea ja järvi halkoi
pitkän Sakkolan pitäjän – ja halkoo vieläkin.
Niinpä hovinkyläläiset ja petäjärveläiset tarvitsivat kesällä ylisoutajaa asioidessaan kirkonkylässä. Kyllä laivakin
kulki, Saimaa-nimisen muistankin, mutta eihän aikataulu kaikille sopinut. Niinsä isäni ”völjäsi” ja oli aina valmis lähtemään yöllä tai päivällä soutamaan yli
Suvannon. Tuomas tunsi ilmavirrat ja
pohjavireen, milloin milläkin tuulella ja
varmuudella oli airoihin tartuttava.
Veneiden piti olla ”vakovat”. Kotona
oli iso tupa, joka talveksi muuttui veneveistämöksi. Iivari-veljeni käsistä syntyivät veneet, kirkko- ja työreet sekä
kaikki, että kotitaloudessa tarvittiin
puusta tehdä. Maanviljelyksen ohella
isä teki suutarintöitä, etenkin talvella
jäi aikaa – ja tuvassa surisi myös ”vokki” ja kevätpuolella paukkuivat kangaspuut. Näin oli monessa muussakin talossa, kun elettiin luontaistaloutta.
Sudenhäntä oli lapsuuteni ja nuoruuteni paras paikka.
Laina Nuora o.s. Kuparinen
Lapsuuden koti Sudenhäntä, Tuomas Kuparisen talo
N:o 4
SUVANNON SEUTU
Hovinkylä-Ojaniemi
-kirjaan kootaan
aineistoa
S
akkolasta on jälleen vireillä uusi kyläkirja. Työryhmä on järjestäytynyt kokoamaan koulupiirikirjaa Hovinkylä-Ojaniemi. Mikäli aineisto saadaan riittävän ajoissa kokoon, on kirja tarkoitus julkaista ensi kesänä 2011. Vuosi on merkkivuosi, sillä Hovinkylä tulee satavuotiaaksi ja Hovinkylä-seura 90-vuotiaaksi.
Kirjan aineiston pohjana on jo Hovinkylä-seuran kolme aiemmin julkaisemaa teosta, joista yhdessä on myös Ojaniemen asioita. Tuleva uusi
kirja on tarkoitus tehdä kovakantisena ja samantyyppisenä kuin Sakkola-Säätiön aiemmin julkaisemat kyläteokset.
Kirjatoimikunnan kokoonkutsujana on Soini Hartikainen. Toimikunnan muiksi jäseniksi on nimetty Seppo Jyräs Nokialta sekä ojaniemeläisjuuriset Maija-Liisa Lamppu ja Riitta Nikkonen Raisiosta, sekä Lempäälästä Antti Hynnä ja Marjo Ristilä-Toikka. Toimikunnan kokoonpanoa
täydennetään tarvittaessa.
Nyt on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki Hovinkylän ja Ojaniemen asioista tietävät ryhtyvät kaivelemaan arkistojaan, haastattelemaan sukulaisia ja etsimään kaikkea mahdollista tietoa kylän ja kyläläisten elämästä.
Kirjakokoamisen tiimoilta on jo pidetty muutamia tapaamisia ja viritetty henkilöitä talkootyöhön. -MRT
Tiedustelut mm. Soini Hartikainen,
Jähkyentie 66, 14700 Hauho
p. 0400 207 844, [email protected]
KIRVESMÄKIKERHOLTA
KIRJAT
Metsäpirtti Meille Rakas. Kaikki 4 osaa yhteensä
90 euroa
Osat erikseen
25 euroa
Eero Laurila: Talvisota, Taipale-Kirvesmäki
35 euroa
Eero Laurila: Talvisota kuvateos, Taipale
40 euroa
Kalervo Paukku: Kirvesmäki helmi Karjalan kruunussa 35 euroa
Suvannon ja Taipaleenjoen kainalossa, kyläkirja
30 euroa
Kempin Rykmentti
30 euroa
Sotaorvon vala
30 euroa
KARTAT
Värikartta ja asukasluettelot, Taipaleenjoen tienoot
20 euroa
Värikartta, taistelupaikat, Taipaleenjoen tienoot
20 euroa
Metsäpirtin 3-osainen värikarttasarja kokonaan
30 euroa
Osat erikseen
12 euroa
Hintoihin lisätään postikulut. TILAUKSIA VASTAANOTTAVAT:
Aulis Ukkonen 0400 522854, Mauri Ukkonen 050 9192629
Tapani Myöhänen 040 5747755
23
ValkjärvenViiksanlahdenKasarmilan
kyläkirja
julkistetaan
Sakkolajuhlilla
S
akkola-Säätiön julkaisemasta kirjasarjasta seuraava teos on tulossa julki pitäjäjuhlilla Vesilahdessa 1.8.
Kirja kertoo ”Vennäin Valkjärven”,
Viiksanlahden ja Kasarmilan kylistä.
Valkjärven rantamille rakennettu kasarmi toi alueelle väkeä eri puolilta Suomea ja samalla antoi elantoa paikalliskylien asukkaille erilaisten tarvikkeiden
ja palvelujen tarpeen muodossa.
Noin 400-sivuinen ”Kasarmin kainalossa” kertoo paikkakunnan elämänmenosta aina vuoteen 1944 saakka. Mukana on runsaasti valokuvia, ja karttojen avulla jokaisen kylät talot asettuvat paikalleen. -MRT
Riiska ja
Kiviniemi
vuorollaan
Myös Sakkolan Riiskan kyläkirja on
tekeillä. Työryhmä on toimittanut aineiston taittoa varten, ja kokoaminen
painottuu ensi syksyyn.
Kiviniemestä tehdään myös oma kirjansa, vaikka alunperin sitä oli kaavailtu samoihin kansiin Kasarmilan kanssa. Aineiston runsauden vuoksi Kiviniemestä päätettiin kuitenkin kustantaa
oma teos. Aineistonkeruu on parhaillaan käynnissä. -MRT
24
SUVANNON SEUTU
N:o 4
Vuoksela-sarja jatkuu
Kauko Kalervo Komonen –
vuokselalainen koko sydämeltään
Nuoruusmuistot ja
evakkomatkat
Vuokselassa, Päiväkiven kylässä, kotikammarissa Tahvo ja Hilja Komosen
viidentenä lapsena 31.5.1930 syntynyt
poika sai nimekseen Kauko Kalervo. Ei
ehtinyt poika täyttää vielä ensimmäistä
kymmentään kun kotikylästä oli lähdettävä.
Vuoden 1939 Joulukuun 4. päivän
aamuna klo 6 alkoivat lähtövalmistelut
Komosen tuvassa.Isä lähti hakemaan
hevosta Kymäläiseltä, niin kuin oli ennakkoon sovittu. Äiti hoiti aamutoimet
navetassa. Vanhin sisar Eila, herätteli
veljiään, valmisteli suuhunpantavaa
nuoremmille sisaruksille ja autteli heitä
matkapukineisiin. Kun äiti tuli navetasta maitoämpäreineen, pihalle karautti
pitäjän poliisi ja suojeluskunnan vääpeli. “ Herran tähen, vieläks työ ootta
tääl?”
Samaan aikaan olivat maantielle lähdössä lähinaapurit, Romun perhe kuormineen. Viranomaiset pysäyttivät heidän pihastaan lähteneen toisen hevosen. Siihen kuormaan istutettiin Hilja
Komonen seitsemän lapsen ja kiireesti
kokoon kyhätyn eväsnyytin kanssa.
Vastakkaisella Vuoksen rannalla paloivat Valkjärven kylät. Matka kohti Antreaa alkoi tuon erikoisvalaistuksen luomassa tunnelmassa. Hevosta lainaamaan lähteneestä isästä ei tuolloin tiedetty mitään. Perhe tapasi hänet vasta
joulukuun lopussa Vilppulan Kolhossa. Siellä Komoset asuivat aina kevääseen 1942, jolloin he palasivat takaisin
Vuokselaan.
Komoset olivat saaneet kotinsa laajennuksen valmiiksi juuri ennen evakkomatkalle lähtöä. Kodista olivat nyt
jäljellä vain rauniot.
Uusi koti kerittiin hädin tuskin saada
valmiiksi ennen vuoden 1944 kesäkuun
17. päivää, jolloin oli taas lähtö edessä.
Nyt olivat vanhimmat lapset jo kylän
karjanajossa. Vain neljä lasta, joista
nuorin kahden päivän vanha, kulkivat
perheen mukana hitaasti etenevää matkaa.
Valpas nuorimies, 14-vuotias Kauko
huomasi jossain levähdyspaikan läheisyydessä olevalla pellolla tutun näköisen lehmän.
Sen kaulassa oleva lappu varmisti
asian, oma Alpo- lehmähän se oli. Kantava lehmä oli väsynyt ja eksynyt kar-
N:o 4
jalaumasta. Nyt sai Kauko ihan oman
tehtävän; jatkaa matkaa lehmän kanssa
kohti Ähtäriä. Kaukon lehmä sai vasikan evakkomatkallaan ja perhe tervetullutta maitoa, kun “ paimenpoika” lehmineen viikkojen taivalluksen jälkeen
löysi perheensä Kosolan talosta Ähtäristä.
Matkan kokemusten myötä lienee
poika miehistynyt niin, että osallistui
sitten jo talon maatalous- ja metsätöihinkin veljiensä kanssa.
Suuren perheen heikot asuinolosuhteet vauhdittivat kuitenkin muuttoajatusta.
Ähtäristä Komoset muuttivat Vehmaalle, Viirilään. Siellä perhe sai asuttavakseen talon, joka oli rakennettu isännän veljeä varten, joka oli kuollut jo
ennen sotaa. Vehmaan aikaa Kauko
muistelee vieläkin “ unelma aikana”
,heillä oli hyvä asunto, apua saatiin ja
sitä myös annettiin. Omaa maata kuitenkin kaivattiin. Sitä löytyi Hämeestä.
“ Kappeeraiteinen” toi perheen Forssaan ja sieltä kuorma-auto Tammelan Riihialhoon keväällä 1947. Pellot olivat
Mustialan siirtolaisasutukseen luovutetuista maista ja pellolla yksi “sarrain”.
Asuminen oli aluksi taas ahdasta,
mutta omaa kotia rakennettiin.1948 valmistui asuinrakennus. Asuttiin taas pitkästä aikaa omaa taloa ja tilaa. Naapureista löytyi muitakin vuokselalaisia,
mutta myös paikalliset nuoret alkoivat
tulla tutuksi. Niinpä 1.3.1952. vietettiin
Kauko Komosen ja hämäläistyttö Eila
Sahurin häitä. Samoihin aikoihin hakeutui Kauko “ vieraan palvelukseen “.
Nuori perhe kasvoi aikanaan kahdella
tyttärellä. Nyt 58 vuotta kestänyt Kaukon ja Eilan yhteinen taival jatkuu rauhallisina eläkevuosina Forssassa, jossa Kauko on tehnyt myös pitkän ja ansiokkaan kauppiasuransa.
Kaukon työsarka,
luottamustoimet ja
harrastukset
Vuonna 1952 Kauko ”sai ottaa vastaan” omien sanojensa mukaan varastonhoitajan tehtävät Tammelan Osuuskaupassa. Kolmen vuoden jälkeen hän
kokeili sitten itsenäisenä yrittäjänä maataloustuotekauppaa ja toimi sen jälkeen
Maanviljelyskauppa Oy:n kiertävänä
SUVANNON SEUTU
maa- ja kotitalouskoneiden myyjänä
Loimaan ja Forssan alueella 4 vuotta.
1.1.1960 alkoi yksityisyrittäjyys kodinkone- ja radiokauppiaana Forssassa, joka jatkui vuoteen 2006 asti. Parhaana aikana liikkeesä oli viisi myyjää
ja kolme huoltomiestä. Kauko Komosen näkemyksen mukaan yrittäjyys
vaatii työtä, sitkeyttä ja periksiantamattomuuttakin. Hän arvosti Expert- ryhmän edistyksellisyyttä, koulutusta ja
tutkimustyötä. Eläkevuodet alkoivat
1995, jolloin liikkeen hoidon päävastuu
siirtyi tyttärelle.
Varsinaisen yrittäjäelämänsä ohessa
Kauko Komosta ovat työllistäneet monet ammattialaan liittyvät luottamustoimet, joista esim. Forssan TV ja Radio
OY:n hallituksen puheenjohtajuus 19612004
Valtakunnallinen Expert- ryhmän
hallitus 1971-78
Radioliikkeiden Oy:n hallitus 1971-78
Radioliikkeiden liittohallitus 1969-78
Radioliikkeiden liiton Turun
piiriyhdistyksen hallitus 8 vuotta ja
lisäksi Radioliikkeiden Oy:ssä,
Expert -ryhmässä ja Radioliikkeiden
liitossa tilintarkastajana,
Forssan Liikevartioinnin
hallitus 1974-2007
Hän on ollut monessa taloyhtiössä
hallituksen puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä, ja tilintarkastajana sekä
Forssan Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen 14 vuotta, varapuheenjohtaja ja
sihteerinä,
Forssan Liikemiesyhdistyksen hallituksessa 10 vuotta , josta varapuheenjohtajana 4 vuotta, lisäksi tilintarkastajana.
Aikaa on riittänyt myös Reservijärjestöille, Forssan Reservi Aliupseereille ja sotaveteraanityöhön.
Pitkäaikainen jäsenyys Forssan Karjala Seurassa, Vuokselan-Seurassa ja
Komosen sukuseurassa ovat väyliä
karjalaisuuteen.
Karjalaisuus elää Kauko Komosessa
tunnetasolla, joka saa lähtemään kotiseutumatkoille ja kantamaan pitäjäseuran lippua vuodesta toiseen. Siihen tarvittava kunto on lähtöisin säännöllisestä liikunnasta. Kaukana eivät ole vuodet, jolloin mies hiihti 1000 km talvessa.
Mieltä virkistää musiikki.
25
Kauko ei juhli merkkipäivänään, joten lämpöiset onnittelut ja onnentoivotukset seuraavalle vuosikymmenelle.
Liehukoon Vuoksela-Seuran lippu korkealla kesäkuun 20. päivänä Helsingissä.
Ansiomerkit:
Radioliikkeiden Liiton
kultainen ansiomerkki 1976
Suomen Yrittäjäin Keskusliiton
hopeinen ansiomerkki 1978
Suomen Yrittäjäin Keskusliiton
kultainen yrittäjäristi 1984
Reservin Aliupseerien
Liittory:n pronssien Ansiomitali 1986
Ouuspankkijärjestön kultainen
ansiomerkki 1991
Keskuskauppakamarin hopeinen
ansiomerkki 1995
Etelä-Hämeen Reserviläispiirin
kultainen ansiomerkki 2000
Reserviläisliitto ry:n
Erikoisluokan Ansiomitali 2005
Karjalan Liiton kultainen
ansiomerkki 2006
Kanta-Hämeen Sotaveraanipiirin
kultainen ansiomerkki 2009
Tästä on hyvä jatkaa
Ebba Penttilä
naapurintyttö Päiväkivest
KYSY MEILTÄ
KARJALANMATKOISTA
JA MUISTAKIN
REISSUISTA
Myllytie 58, 37370 NARVA
p. (03) 373 7300,
040 716 6170
[email protected]
SUVANNON SEUTU
26
T
Tupasvillan hahtuvat
tuovat muistot mieleen
upasvilla, se tuo mieleen Sakkolan Sipilänmäen, kesäisen lauantai-illan, savusaunan tuoksun,
Suursuon usvan joka on laskeutunut
valkoiseksi harsoksi.
Tupasvilla on täynnä suon hajua, silmänkantamattomiin mättäitä ja kiireettömyyttä, pehmeitä askeleita. Siinä kaikessa yhdistyvät luonto ja kulttuuri. Se
tuo mieleen menneen sukupolven, joka
on saanut nauttia aidosta puhtaasta
luonnosta lempeällä tavalla.
Se on kuin äidin kutomat lapaset tai
mummon hellät lämpimät kädet.
Valkoiset tupasvillan hahtuvat ovat
täyttäneet Suursuon kellanpunaiset
muurainmättäät ja pehmeät sammalvuoteet, jotka syksyisin ovat punaisenaan
kasvavien karpaloiden piilopaikkoja.
Tupasvillaa on käytetty jo 1800-luvulta lähtien mm. kierteisen köyden raakaaineena, hirsirakentamisen eristeenä
sekä tyynyjen ja peittojen täytteenä. Se
omaa ilmataskujensa ansiosta jopa paremman lämmön kuin villa.
Tupasvillaa ovat Suursuolta poimineet myös Karosen serkut, jotka ovat
hypelleet mättäältä toiselle suonsilmäkkeiden yli ollessaan marjaisilla muurainmailla Sakkolan Sipilänmäellä.
N:o 4
Ukkosen
sukuseura ry
(Sakkolan Koukunniemi,
Pyhäjärven ja Sakkolan Lohijoki)
Sukukokous ja sukujuhla on
Kauttuan Klubilla
(Sepäntie 3, 27500 Kauttua)
14.8.10 alkaen klo 13.00.
Ruokailun hinta 21,5 euroa/aikuinen,
lapset 4-12v puoleen hintaan,
alle 4v ilmaiseksi.
Kokouksessa ovat esillä
sääntömääräiset asiat.
Muu ohjelma koostuu arpajaisista,
runoista ja musiikista.
Sitovat ilmoittautumiset
viimeistään 1.8.10
Raimo Honkasalolle p. 040 7208732 tai
Tuija Ukkoselle p. 040-7534241.
Tervetuloa sukulaisia tapaamaan!
Sukuseuran hallitus
Maire Kanervisto
Lempäälän Karjalaseura
järjestää kesäretken
Kesäretki tehdään tänä vuonna
Kangasalalle sunnuntaina
11.07., lähtö Lempäälän
linja-autoasemalta klo 16.15.
Ensin tutustutaan auto- ja
tie-museo Mobiliaan,
missä tapahtuu myös ruokailu.
Tämän jälkeen siirrytään
Ramppi-teatteriin, jossa esitetään
Aulis Aarnion kirjoittama näytelmä
”Kuinka löytäisin sen laulun”.
Väliajalla nautitaan kahvit.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen
Anja Kauppiselle 040-7463112.
Sakkola-Säätiön
60-vuotishistoriikki
Kuvassa Karosen serkkuja v. 1930. Takana vas. Vilhelmin lapset Martti,
Helvi ja Viljo. Edessä Aleksanterin tyttäret Maija (Maiju) ja Esteri sekä
keskellä Hilman poika Kalervo Nuora.
Lähes 100 sivua,
värikuvin,
10 euroa kpl.
Tilaa omasi! p. 040 730 2622
N:o 4
SUVANNON SEUTU
75 vuotta täytti Suoma Yrtti o.s. Leinonen, kotipaikka Turku. Hän on syntynyt Sakkolan Tikansaaressa
11.12.1934, vanhemmat Tyyne o.s. Pusa
ja Jalmari Leinonen.
80 vuotta täyttää 16.6.2010 Eino Oskari Koppanen. Hän on syntyisin Sakkolan Luprikkalan kylästä, seppä Sylvesterin vanhin poika. Nykyisin asuu
Pirkkalassa.
Selma Jantunen o.s. Kärkäs täytti 92
vuotta äitienpäivänä. Hän on syntynyt
Jääskessä, meni naimisiin vuokselalaisen Väinö Jantusen kanssa ja elivät kotitilasta lohkotulla osalla, kunnes sota
karkoitti sieltä pois. Tämän muuton he
tekivät kahteen kertaan, kuten niin monet muutkin karjalaiset.
Lapset kasvoivat, lähtivät omille teilleen ja puoliso menehtyi sydänkohtaukseen. Nyt oma koti on tyhjillään, on
aika asua hoivakodissa, sillä kaatumisen takia pyörätuoli sekä rollaattori
27
ovat välttämättömiä kulkuvälineitä.
Onneksi oma koti on niin lähellä, että
siellä voi pistäytyä tämän tästä. ÄitiSelma lukee paljon ja esimerkiksi Laila
Hirvisaaren uusin kirja on aina ollut pukinkontissa, Suvannon Seutukin tulee
luetuksi tarkkaan.
Kuva on Hoivakoti Akseli ja Elinasta
Hämeenlinnasta ja äiti-Selman takana
on vanhin tytär Laila sekä hänen pojanpoikansa Samuli 13 vuotta.
Laila Saario
Punkalaitumen kirjastossa esillä karjalaisen
kirjallisuuden näyttely
Valmistuneita
Mari Simelius-Hulmi on valmistunut
ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi Tampereen yliopistosta.
Sitkeää kirurgiäitiä onnittelevat neljä
tytärtä, aviomies ja lähisuku.
Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Alma ja Jalmari Kiiski Sakkolan Riiskasta.
Onnittelee myös
- mummi Marjatta
Punkalaitumen kirjastossa on karjalaisen kirjallisuuden
näyttely 07.6.-31.7.2010, avoinna kirjaston aukiolon aikoina.
Näyttelyssä on esillä osa kirjaston yli 300 kirjan tarjonnasta,
joka on vuosien myötä Punkalaitumen Karjalaisten ja
Punkalaitumen kunnan yhteistyönä koottu. Samalla
juhlistamme Karjalan Liiton juhlavuotta.
Heinäkuun tarinakerho on su 18.07 klo 13 kirjastolla ,
samalla mahdollisuus tutustua näyttelyyn
Lähemmin: Yrjö Pitkänen puh. 040 7260593 tai
Pirjo Korkka-Vuorinen puh. 040 0717076.
SUVANNON SEUTU
28
N:o 4
relleihin hän kiteytti muistojaan ja kaipuutaan kotiin, jota ei enää ole, jonka
muistikuvakin katoaa siellä eläneiden
mukana.
Viljon Karjala oli polvihousupojan
aurinkoisia päiviä, rantaleikkejä kimmeltelevän Laatokan äärellä, koulutie peltojen halki uudelta tuvalta Saaroisten
kansakouluun. Myöhemmin Kämärällä
olivat sodan jätteiden tarjoamat jännittävät leikit, joista hän Rauha siskonsa
pojan, Vasken Manun, kanssa selvisi
sillä kummallisella varjeluksella, mikä
pieniä poikia tuntuu seuraavan.
Viljo Hämäläinen
in memorian
Viljo Hämäläinen, 3.10.1931 – 6.5.2010,
poistui keskuudestamme pitkän sairauden murtamana.
”Viljo valmistui Rauman seminaarista
kansakoulunopettajaksi ja teki elämäntyönsä Turun kaupungissa teknisen
työn opettajana useassa koulussa sekä
Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa teknisen työn lehtorina.
Viljo oli pidetty opettaja. Hän kohteli
lapsia tasavertaisina keskustelukumppaneina, kannustaen ja aina pieteetillä.
Hän ohjasi heitä koko elämän kestäviin
harrastuksiin käden taitojen ja valokuvauksen parissa. Entiset oppilaat arvostivat Viljon avaamia uranvalintoja.
Viljoa voidaan pitää yhtenä uuden
uljaan peruskoulun luojista ja toteuttajista. Hän suunnitteli ja rakensi peruskoulun tekniseen työhön laitteita ja kirjoitti useita oppikirjoja. Hänessä yhdistyi harvinaisella tavalla materiaalin tarkka työstäminen, määrätietoisuus ja luovan taiteilijan ote. Viljo oli innovaattori, joka syttyi uusille ideoille, osasi oivaltavasti tulkita niitä ja soveltaa ne
toimimaan käytännön koulutyössä.
Hän oli täydellisyyden tavoittelija kaikessa, mihin ryhtyi”.
Näin Viljoa luonnehti hänen ystävänsä ja työtoverinsa Tapani Kananoja.
Ennen kaikkea Viljo oli metsäpirttiläinen Saaroisten Kustaalan rannasta.
Synnyinseudultaan hän ammensi läpi
elämänsä aineksia taiteeseensa. Pienoisveistoksiin, installaatioihin ja akva-
Hän haastatteli sukulaisiaan ja keräsi
huomattavan määrän muistitietoa kotiseudustaan. Hänen innostamanaan lähisukulaiset saivat kipinän omiin karjalaisiin juuriinsa. Tästä sai alkunsa muun
muassa Vaskelan sukuseuran ansiokas
kirjasarja. Omat muistonsa Viljo kiteytti
Lapsuuden kylät -teokseen. Hän selvitti
Turun Metsäpirttikerhon sihteerin Niilo Kiisken kanssa Saaroisten aallonmurtajan rakennusvaiheet. Hän tutki Laatokan kalastajien käyttämän soima-veneen rakennetta ja valmisti siitä pienoismallin. Hän selvitti veljiensä Taunon ja Eeron kalastusretkiä, jotka ulottuivat aina Laatokan itärannalle asti.
Viljon johdolla saatiin alulle Saaroisten
kyläkirjahanke. Vielä viimeisinä kuukausinaan hän kantoi huolta kirjan sisällöstä. Hän ehti jättää siihen painavan
jälkensä.
Takavuosina oli myös mukavaa tietää milloin Suvannon Seutu -lehti, jonka metsäpirttiläistä aineistoa silloin kokosin, milloin se oli ehtinyt Turussa jakeluun. Siitä sen tiesi, kun Viljo soitti.
Joskus kuului pohdintaa aiheuttava
kysymys, joskus lisätietoa, joskus vain
jonkin jutun synnyttämän mukavan
mielentilan herättämä kommentti.
Olen retkiltäni lähettänyt Viljolle ja
vaimolleen Marjalle viestejä miltä Laatokka näyttää, miten käki kukkuu, miten kullerokedot kukoistavat. Kun olen
päässyt kotiin, niin kohta on puhelin
soinut ja tuttu ääni kysynyt: ”No kerro, miten siellä?”. Vasta nyt, tätä kirjoittaessani pysähdyin miettimään miten
paljon tähän pieneen kysymykseen sisältyikään.
Ilmi Pesonen
Villen sokeriserkku
Käsityöneuvoja Elsa Maria Pitkänen,
s. 6.2.1918 Sakkolan Viiksanlahdessa, k.
9.4.2010 Tampereella. Vanhemmat Aune
ja Manu Pitkänen.
Saatoimme 8.5.2010 92-vuotiaan sisaremme viimeiselle matkalleen Pirkkalan
vanhassa kirkossa sisarusten perheineen ja ystävien saattamana. Lämminhenkinen muistotilaisuus oli Kirkkoveräjän srk-talolla.
Uurna lasketaan hänen toiveensa
mukaan äidin ja isän syliin heidän hautaansa. Kuvassa Elsa on pitämässä
nypläyskurssia Kajaanissa 1956. Siellä
oli myös hänen ensimmäinen työpaikkansa Wetterhoffin käsityöopistosta
valmistuttuaan.
Kaipauksella muistamme sisartamme
ja olemme kiitollisia ajasta, jolloin saimme pitää hänet keskuudessamme.
Meille jäi suru ja kauniit muistot.
Pirkkalassa 18.5.2010, sisko
Aili Lamberg
Helena Hyvönen, o.s. Jääskeläinen,
syntynyt Sakkolassa 31.10.1922, kuoli
28.4.2010 Rautalammilla.
N:o 4
SUVANNON SEUTU
Kauko Veikko
Koppasen muistolle
Kauko Veikko Koppanen, s.
30.3.1927, k. 30.4.2010. Veljeni Kauko
Veikko syntyi Sakkolan Keljassa, ”Suvannon helmessä”, Antti ja Anna Maria (o.s. Talonpoika, Vpl. Pyhäjärvi)
Koppasen perheen toisena lapsena.
Vanhin poika Lauri kuoli jo 12-vuotiaana. Myöhemmin syntyivät tytöt, Kaukoa kolme vuotta nuorempi Irja ja minä
Aura, juuri ennen sotaa. Lapsuutensa
Kauko sai viettää kotikonnuillaan, mutta koulunkäynnin sota jo katkaisi. Perheelle tuli muiden tavoin lähtö sodan
jaloista, kohti Hämettä, Urjalaan ja Vesilahdelle, jossa sisarukseni jatkoivat
koulunkäyntiään.
Paluu takaisin kotiin, kotikylään, jonne kaikki tutut naapuritkin asettuivat
asuinsijoilleen ja nuoret tapasivat jälleen toisensa, tuntui varmasti ihanalta.
Sinä päivänä, 30.3.1942, isämme kirjoitti muistivihkoonsa ”Nyt elellään täällä
kuolemaan asti”. Toisin kuitenkin kävi,
sillä runsaan kahden vuoden päästä,
kesän ollessa kauneimmillaan, oli rakas
kotiseutu lopullisesti jätettävä. Silloin
Kauko oli jo 17-vuotias ja joutui jäämään IS-joukkoihin. Samassa ryhmässä oli mm. hänen elinikäinen ystävänsä
Kiurun Hannes. Irja-sisko, 14 täyttänyt,
lähti neljää lehmäämme ajaen, Huli-koira mukana, ”kohti tuntematonta”. Minä
neljävuotiaana tein evakkomatkan äidin ja invalidi-isän huomassa.
Saavuimme Rautalammille kauniissa
järvimaisemassa sijaitsevaan maalaistaloon, josta saimme kammarin asuttavaksi. Koko ajan oli huoli ja ikävä sotatoimialueelle jääneestä Kauko-veljstä ja
karjan kanssa matkalla olevasta Irja-siskosta. Joka iltarukouksessa pyysimme
Jumalaa suojelemaan ja varjelemaan,
että he tulisivat terveinä kotiin. Kuljettuaan lähes kolme viikkoa saapui Irjasisko lehmien ja Hulin kanssa Rautalammille. Kauko palasi paljon myöhemmin. Eräänä aamuna herätessäni näin
kammarimme lattialla nukkumassa Kaukon ja Kiurun Hanneksen. Vihdoin oli
ikävä poissa ja koko perhe oli koossa!
Rautalammilta siirryttiin Huittisiin,
josta tuli meidän perheen, kuten myös
monien samankyläläisten asuinpaikka.
Uuden kodin rakennusvuosi piti olla
Kaukon asevelvollisuusvuosi, joten
hän haki lykkäystä. Kävi kuitenkin niin,
että rakennuslupa viivästyikin vuodella, jolloin oli jo mentävä armeijaan. Aloitin silloin koulun. Veljen sotaväkiaikana minulle lähettämät kortit ovat yhä
tallessa.
Kaukolle verraton puoliso, Lea Heikkinen, löytyi naapurista. He muuttivat
Naantaliin, jossa alettiin rakentaa Nesteen öljyjalostamoa. Kun jalostamo
käynnistyi, Kauko sai sieltä vakituisen
työpaikan, työsuhteen kestäessä yli 30
vuotta eläkkeelle siirtymiseen asti. Perheeseen syntyivät Jouni, Merja ja Juha.
Työ Nesteellä oli raskasta kolmivuorotyötä. Se ei kuitenkaan hidastanut ahkeran miehen oman kodin rakentamista, perhe oli tärkein. Vanhemmilta peritty työteliäisyys oli luonteenomaista.
Eläkkeelle jäädessään Kauko oli vielä erittäin hyväkuntoinen. Nyt oli vapaita vuosia ja aikaa viettää myös mökillä. Kalastus sekä marjastus ja sienestys olivat aina olleet Kaukon ja Lean
mieleisiä harrastuksia. Taitoa ja energiaa riitti niin, että 70 vuotta täytettyään
Kauko oli rakentamassa Juha-poikansa ja tämän Tiina-vaimon suunnittelemaa ns. messutaloa Raisiossa.
Haaveen toteuttamiselle – rakentaa
vielä oma uusi talo, ei ollut mitään estettä. Oli terveyttä, taitoa, intoa. Niinpä
nykyaikainen, komea talo oli valmis
Kaukon täyttäessä 75 vuotta! Kun tytär Merjan ja Raimon talo muutaman
vuoden päästä oli rakenteilla, osallistui Kauko myös heidän kauniin kotinsa rakentamiseen. Kauko nautti työnteosta ja puuhailemisesta, mutta oppi
myös nauttimaan Naantalin veteraanien tekemistä Viron kylpylämatkoista,
joihin he Lean kanssa osallistuivat useana vuonna. Tänäkin kesänä sen piti
olla ohjelmassa, mutta toisin kävi.
29
Karjalaisuuden vaaliminen oli Kaukolle tärkeää. Jokavuotiset Sakkolan
pitäjäjuhlat ja usein myös Pyhäjärvijuhlat olivat kesien tärkeitä tapahtumia.
Suvannon Seutu ja Vpl. Pyhäjärvi -lehdet olivat odotettua lukemista. Menetetyn kotiseudun ikävä kestää koko
elämän, vain ajan kultaamiin muistoihin saattoi palata. Neljä kertaa Kauko
oli käymässä kotikylässä Keljassa, sai
kävellä kujasia pitkin kotipihaan, Akanaholle. Kaikki oli muuttunut, ollut vuosikymmeniä uusien isäntien hallussa.
Vain Suvanto välkehti entisellään. Kahdella näistä matkoista hän kävi myös
äidin kotipaikalla Pyhäjärven Saaprussa.
Vappuaatto oli Naantalissa aurinkoinen. Kauko oli ollut auton pesussa, kun
huono olo yllätti. Lea-vaimo soitti
Medi-Helin, mutta ennen kuin apu yllätti, Kauko oli jo menehtynyt. Elvytysyritykset olivat turhia. Molemmat veljeni kuolivat kauneimmalla tavalla, rakkaidensa syliin. Lauri-veli kuoli äidin,
Kauko vaimonsa käsivarsille. Runsasluminen pakkastalvi oli antanut oireita,
jotka lääkärissä käynti vahvisti sydämestä johtuviksi. Varjoainekuvaus paljasti ohitusleikkauksen kiireellisyyden,
mutta aika loppui kesken. Kutsu leikkaukseen lienee postitettu kuolinpäivänä. Kauko sai elää harvinaisen tervettä
elämää – siksi tämä äkillinen poismeno
yllätti.
Kesäisen kauniina lauantaina 22.5.
kokoonnuimme Suomen ja Veteraanien
lipuin juhlistettuun Naantalin kirkkoon
Kaukon siunaustilaisuuteen, jonka
suoritti kappalainen Ensio Ruskovuo.
Siunaushiekka oli Keljan rannan Suvannon hiekkaa, joka vei ajatukset sinne,
missä hän oli syntynyt ja lapsuutensa
viettänyt. Ruskovuo puhui kauniin koskettavasti. Runsaiden kukkatervehdysten jälkeen tulivat Naantalin veteraaniveljet kauniin musiikin soidessa laskemaan seppeleensä.
Muistotilaisuus ohjelmineen oli kaunis, lämminhenkinen, musiikkiesitykset
koskettavia. Mm. ”Veteraanin iltahuuto” sekä ”Jo Karjalan kunnailla lehtii
puu” sai useimpien silmät kostumaan.
Rakas puoliso, isä, Jennin, Vilma-Riinan ja Matiaksen pappa, veli, läheinen,
on poissa – on ikävä. Muistoissa elät
kanssamme – sydämissämme säilyt
aina.
Aura Wirkku, o.s. Koppanen
pikkusisko
SUVANNON SEUTU
30
Rakkaamme
Irja Kaarina
LAMPPU
o.s. Vuorinen
s. 29.5.1922 Akaa
k. 26.4.2010 Valkeakoski
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla.
Saarn. 3:1-2
Kaipauksella muistaen
Lauri
Riitta ja Risto perheineen
Päivi perheineen
Petri perheineen
sisaret perheineen
sukulaiset ja ystävät
N:o 4
SUVANNON SEUTU
on HYVÄ LAHJA
jälkipolville ja
muille läheisille:
Tilaa oma
pitäjälehti
puh. 040 730 2622
Kahdeksan
numeroa vuodessa
karjalaista asiaa,
historiaa, muistoja ja
nykypäivää.
Vuosikerta
vain 25 euroa!
Siunaus toimitettu Raision kirkossa 14.5.2010.
Rape Riitta Äikäs,
o.s. Jääskeläinen
muistoissamme
s. 10.9.1928, k. 14.5.2010
Rauha Riitta Jääskeläinen syntyi Karjalan kannaksella Sakkolan kirkonkylässä Tuomas ja Maria Jääskeläisen perheen 12. lapsena. Kauniissa harjumaisemissa ja ihanissa leikkipaikoissa hän
vietti onnen täyttämiä lapsuuden päiviä. Sukulaisten ja naapureiden kanssa
oltiin päivittäin yhteydessä. Kodin vieressä oli urheilukenttä ja nuorisoseuran talo ja Jääskeläisen perhe osallistuikin aktiivisesti kaikenlaiseen urheilu- ja kulttuuritoimintaan. Tämä loi hyvän yleissivistyspohjan ja antoi avaran maailmankuvan sekä laajan kiinnostuksen asioihin.
Sodan syttyessä hän oli 11-vuotias.
Tuli muutto kotoa ensin Kylmäkoskelle ja sieltä Tampereelle Hurinkiin. Välirauhan aikaan perhe kävi toiveikkaana
kotona ja lähti uudelleen evakkoon,
ensin Rautalammille, sieltä Keiteleelle
ja viimein Pirkkalan Sorkkalaan. Siteet
perheen ja entisen naapureiden kesken
apuna aina tarvittaessa. Hän omistautui täysin pienelle perheelleen, oli rakastava ja suvaitseva äiti, antoi tilaa
omille ajatuksille ja kokeiluille aina luottaen lastensa omaan harkintakykyyn.
Yhdessä tehtiin aina kaikki perhettä
koskevat ratkaisut, joka kasvatti meissä lapsissa vastuullisuutta. Hän oli
mestari löytämään hyviä puolia ja ilon
pilkahduksia hankalistakin tilanteista.
Meidän tyttöjen aikuistuttua hän tapasi hienon elämänkumppanin Kaarlon,
jonka kanssa sai viettää pitkän ja onnellisen elämän iltapuolen.
säilyivät muutoista huolimatta vahvoina. Pirkkalassa Rape-tyttönen varttui
nuoreksi naiseksi. Nuorisoseuratoiminta jatkui evakossakin ja nuoriso harrasti monenlaista liikuntaa. Toiminnan kohokohtia olivat iloiset tanhukurssit ja
maakuntajuhlat ympäri Suomen.
Hän koki lapsuuden Karjalansa turvallisena ja pystyi luomaan saman tunnelman myös meille lapsille vaikka kantoikin yksin vastuun kolmihenkisestä
perheestä. Onneksi suku oli tukena ja
Rape oli rakastettu sisar ja täti, hyvin
pidetty työtoveri ja naapuri, aina vieraanvarainen ja auttavainen kaikkia
kohtaan. Hän hyväksyi ihmiset sellaisena kuin he olivat ja arvosti toisia. Kun
tieto sairastumisesta tuli helmikuussa,
hän suhtautui siihen hyvin levollisin
mielin. Hän oli elänyt hyvän ja onnellisen elämän. Ei ollut mitään kaduttavaa,
ei anteeksipyydettävää. Sellaisen ihmisen on hyvä ja helppo lähteä sinne missä isä, äiti, monet sukulaiset ja ystävät
jo odottavat.
Maailman parasta äitiä rakkaudella
muistaen
Anne ja Mervi Äikäs
N:o 4
SUVANNON SEUTU
Sakkolan
Tuvasta
tupaan
-kirjan
uusintapainos on
valmistunut
Sakkolan kylät
tuvasta tupaan 1939 Sakkolan historiaa II
teoksen uusintapainos
nyt ilmestynyt!
Tarkistettu painos on noin
350-sivuinen teos, jossa käydään läpi Sakkolan kylät talo
talolta vuoden 1939 tilanteen
mukaan. Esillä kirjassa on siis
jokainen perhe ja suku, ja yleistietoa Sakkolan pitäjästä ennen
talvisotaa.
Hannu J. Paukun kirjoittaman
teoksen ensipainos julkaistiin
vuonna 1983. Uudistettu painoon nyt julkaistu.
Tilaa heti oma kirjasi!
Kirjan hinta on 30 euroa
+ postituskulut
Tilaukset:
* Marjo Ristilä-Toikka
p. 040 730 2622, [email protected]
* Aila Alanen,
p. 040 707 6164
[email protected]
* Eero Pilviniemi
p. 040 708 9213
[email protected]
31
Kyläkirja on hyvä lahjavihje!
Tilaa oma teos Sakkolan kyläkirja-sarjasta:
* VILAKKALA, Vilakkalan, Volossulan ja Kaarjanjoen
koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut.
* MUISTOJEN LAPINLAHTI,
30 euroa kpl + postituskulut.
* PETÄJÄRVI, Petäjärven ja Ryhmän koulupiiri,
30 euroa kpl + postituskulut.
* RÖYKKYLÄ, hinta 35 euroa + postituskulut
* SUVANNON HELMI, Haparainen, Kelja ja Purpua,
hinta 35 euroa kpl + postituskulut
* TIKANSAARI ja KOTTILA *SYDÄN-SAKKOLA
hinta 30 euroa + postituskulut
hinta 40 euroa + postit.
TILAUKSIAVASTAANOTTAVAT:
Marjo Ristilä-Toikka
p. 040 730 2622
[email protected]
Putkiliike
P. Nuora Oy
37560 Lempäälä
puh. 010 5488130
fax. 010 5488139
putkiliike(at)nuoraoy.fi
Tilaa oma
pitäjälehtesi!
puh. 040 730 2622
Kahdeksan numeroa
vuodessa karjalaista asiaa,
historiaa, muistoja ja
nykypäivää.
Vuosikerta 25 euroa
Aila Alanen p. 03-375 2852
tai 040 - 707 6164
[email protected]
SUVANNON
SEUTU
Suvannon ympäristön kotiseutulehti
vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa.
Vuosikerran hinta 25 euroa
Julkaisija: Sakkola-Säätiö
Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski
Toimitus: Suvannon Seutu,
Rautasemantie 375,
37570 Lempäälä
Päätoimittaja
Marjo Ristilä-Toikka, Lempäälä
Puhelin 040 730 2622
tai (03) 374 8 448
[email protected]
Metsäpirtin yhdyshenkilö
Helka Korpela,
Kalevan puistotie 13 C 58
33500 Tampere, p. 040 565 0905
[email protected]
Vuokselan yhdyshenkilö
Taisto Virkki, Tampere
p. 0400-576722
[email protected]
SUVANNON SEUTU
32
METSÄPIRTTI
SEURA RY
SAKKOLA-SÄÄTIÖ
Hannu Turkkinen,
hallituksen puheenjohtaja,
Turkkisentie 12, 37550 Lempäälä,
puhelin 040-5814398 tai 03-3752525
[email protected]
Aila Alanen,
hallituksen varapuheenjohtaja
Ollilantie 16, 37500 Lempäälä
p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164
[email protected]
Matti Naskali, sihteeri,
Rautaranta 8, 28400 Ulvila,
p. 02-538 0855, 0500-721902
[email protected]
VALTUUSKUNTA
Hannu J. Paukku, puheenjohtaja,
Harjatie 5, 32210 Loimaa
puh. 0500-741296
[email protected]
Esko Kallonen, varapuheenjohtaja
Kukkolantie 4, 37560 Lempäälä
p. 03- 3676603 tai 040-5540747
SAKKOLA-SEURA
Leena Rantakari, puheenjohtaja
Haapaniemenkatu 16 A 142,
00530 Helsinki
p. 09-710 846
Väinö Meskanen,
varapuheenjohtaja
p. 040-743 08 05
Sakkola-Seuran uusi
sähköpostiosoite on:
[email protected]
HOVINKYLÄSEURA
Mirja Antila, puheenjohtaja
Kitarakuja 1, 01390 Vantaa
[email protected]
p. 050 599 6936
Kalevi Hyytiä, puheenjohtaja
Norppakuja 6A, 01480 Vantaa
p. 04050 22750
[email protected]
Anja Kuoppa, varapj
p. 0442 844 330
[email protected]
Marja-Liisa Vesanto
sihteeri
Pajatie 6
01800 Klaukkala
[email protected] hotmail.com
METSÄPIRTTIKERHOT:
TAMPEREEN
METSÄPIRTTIKERHO
Helka Korpela
Kalevan puistotie 13 C 58
33500 Tampere
p. 040565 0905
[email protected]
ETELÄ-POHJANMAA
N:o 4
METSÄPIRTTIJÄRJESTÖT TMK
Aila Martelius-Mäkelä, puh.joht.
Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki
p. 050 5948 712
[email protected]
Esko Lylander
Mustikkatie 1, 66400 Laihia
p. 050 59 7720
[email protected]
Ilmi Pesonen
p. 040 7306 166
[email protected]
KIRVESMÄKI KERHO RY
Mauri Ukkonen, puheenjohtaja
Ojahaanpolku 8 B 23
01600 Vantaa
p. 0509192629
METSÄPIRTTI ARKISTO
Mynämäen kirjasto
Yhteyshenkilöt:
Kari Ahtiainen p. 0445843107
Markku Lemmetti
02-4310956, 050-5119720
[email protected]
VUOKSELA-SEURA ry
Esko Lylander
Mustikkatie 1, 66400 Laihia
p. 050 5997 720
[email protected]
Tapio Sihvo, puheenjohtaja
Formupojantie 8, 14500 Iittala
p. 03-6765024, 040-5411502
[email protected]
Anja Paksu
Tammistontie 4 b 4, 65300 Vaasa
p. 040 5239 466
[email protected]
Kauko Komonen, varapj
Linvallinkatu 4 A 1, 30100 Forssa
[email protected]
p. 03-4224883, 040-5020487
UUSIKAUPUNKI
Anneli Virtanen
Pappilankuja 15, 23600 Kalanti
TURKU
Ebba Penttilä, sihteeri
Leppämäentie 5, 31300 Tammela
[email protected]
p.03-4360136, 040-8232016
Aila Martelius-Mäkelä, puh. joht.
Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki
p. 050 5948 712
[email protected]
Sukututkimusasiat
Pentti Warvas,
Tervatie 25, 03100 Nummela
[email protected]
p. 019 - 334 606
Niilo Kiiski, sihteeri
Tennaritie 7, 21200 Raisio
puh. 050 357 5767
[email protected]
Internet-asiat (vuoksela-seura.fi)
Tuula Nieminen
Erätie 26, 33800 Tampere
p. 03-2231400, 0400-833386