Aikataulukirje (1,6 Mt)

Transcription

Aikataulukirje (1,6 Mt)
Tervetuloa Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn
16-17.11.2013!
Jyväskylän kansainvälisen koiranäyttelyn pääyhteistyökumppani on Planet Pet Society.
Muistathan ottaa mukaan koirasi rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja
hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi.
Näyttelypaikka
Näyttelypaikka on Jyväskylä Paviljonki (Lutakonaukio 12, WGS 84 -koordinaatit 62.23891N,
25.758370E ja UTM-koordinaatit 35435479E,
6901417 N) Jyväskylän keskustan tuntumassa. Näyttelypaikalle pääset moottoritietä
seuraamalla Paviljonki-opasteita. Matkakeskuksesta on suora kävelysilta Paviljonkiin.
Näyttelyalueella ei ole pankkiautomaattia.
Messukeskuksen välittömässä läheisyydessä on kaksi pysäköintitaloa ja ulkopysäköinti.
Keskustan pysäköintitalot ja sataman P-alue
ovat kävelymatkan päässä (ks. P-kartta).
Purkupaikka sijaitsee Uno Savolan kadun sisäänkäynnin luona. Myös invapysäköinti löytyy Messukeskuksen Uno Savolan kadun
puoleiselta seinustalta.
Edullista, vaikkakin rajallista parkkitilaa on
myös Fortunakujalla Innovan-parkkitalossa.
Kysy opastus liikenteenohjaajilta parkkitaloon.
Koirien sisääntuloon on varattu kaksi sisäänkäyntiä: Schaumanin puistotieltä B-halliin sekä Uno Savolan kadulta D-halliin (ks. oheinen
kehäkartta). Yleisön sisäänkäynti on edellä mainittujen sisäänkäyntien lisäksi myös
Kongressiaukion sekä Lutakonaukion sisäänkäynneistä.
Rokotustodistusten tarkastus aloitetaan klo
8.00. Rokotusten tarkistus suoritetaan pistokokein sisäänkäynneissä sekä halleissa. Huomioi, että rokotusten tarkastajilla on oikeus
suorittaa tarkastuksia myös halleissa. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään
pistokokein. Mikäli koira on merkitty jollain
muulla kuin edellä mainituilla mikrosiruilla, on
sen mukana oltava lukulaite, jolla siru voidaan
lukea.
Näyttelyssä ei ole varsinaista eläinlääkärintarkastusta, vaan eläinlääkäri suorittaa pistokokeita.
tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa,
kuitenkin viimeistään klo 13.00.
Vain näyttelyyn ilmoitetuilla koirilla on oikeus
päästä näyttelyalueelle!
Ravintolapalvelut
Näyttelyalueella myydään virvokkeita kärrymyyntinä. Ruokaravintolat sijaitsevat seuraavasti; pääravintola 2. kerros (avoinna klo
11.00.-16.30), sisäänkäynti Paviljongin pääsisäänkäynnistä, lisäksi D-hallissa on fast foodravintola (avoinna 8.00-18.00), A-hallista löydät kahvilan (avoinna 9.00-16.00). Koirien
vienti ravintola-alueille on kielletty.
Näyttelyhäkit tulee sijoittaa erillisille häkkialueille, jotka on merkitty kehäkarttaan. Huomaa lisäksi, että isojen huolto-ovien eteen ei
missään tapauksessa saa sijoittaa häkkejä.
Toivomme kaikkien noudattavan siisteyttä
näyttelypaikalla. Ulkoiluta koirasi kunnolla
ennen näyttelypaikalle saapumista. Ulkoilutusalueelle pääset hallista B, B.4. ovea käyttämällä.
Rokotusohjeet, antidoping-valvonta, tunnistusmerkinnät ja koirien mittaus
SKL-FKK:n rokotusmääräykset ja antidoping-ohjeet löytyvät Kennelliiton kotisivuilta
osoitteesta http://www.kennelliitto.fi/. Näyttelytoimikunta ei suorita takaisin ilmoittautumismaksua, mikäli koira hylätään vanhentuneiden rokotusten tai puuttuvien rokotustodistusten vuoksi.
Tiedustelut / Information
Näyttelypäivinä
050 328 6917 tai 040 861 7852
Toimisto sijaitsee D-hallin sisääntulossa. Palkinnot on noudettava erillisestä palkintojenjakopisteestä (Halli C1, Showlinkin standin
vieressä) arvostelulipuketta vastaan klo 16.00
mennessä eikä niitä lähetetä jälkikäteen. Palkintovaihtoehdot ovat joko pokaali tai 6 €:n
arvoinen ostoseteli näyttelyalueella olevaan
pääsponsorin Planet Petin osastoon.
Tunnistusmerkintä (joko Indexel- tai Datamars-mikrosiru tai tatuointi) on pakollinen
virallisissa näyttelyissä ja niitä tarkistetaan
Toimisto
sijaitsee D-hallin sisääntulossa.
Lauantaina 16.11. FCI:n ryhmät 2, 5, 6, 7, 8
Sunnuntaina 17.11. FCI:n ryhmät 1, 3, 4, 9, 10
Junior handler-kilpailu järjestetään vain lauantaina, joka on samalla SM-osakilpailu, lauantaina järjestetään myös Keski-Suomen junior handler -piirinmestaruuskilpailu.
Ohessa näyttelymme arvioitu aikataulu sekä
koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden henkilön sisäänpääsyyn. Tarkista koirasi ilmoittautumistiedot numerolapun
yläosasta.
Jyväskylän kaverikoirat ovat paikalla klo 11-14
molempina päivinä omalla pisteellään B-hallissa. Koirat ovat kaikkien rapsuteltavissa ja
kaverikoiraohjaajat kertovat toiminnasta kiinnostuneille.
Arvostelulomaketta näyttämällä saat ilmaisen lihatikun Planet Petin osastolta (1 kpl/lomake).
Lippujen hinnat:
Aikuiset 8 €
Lapset 4-15 v (alle 4-v. ilmaiseksi) 5 €
Perhelippu (sis. 2 aikuista ja 2 lasta) 20 €
Narikka 1 €
Luettelo 8 €
Ohjelmaa yleisölle:
Näyttelyssä järjestetään yleisölle näytöksiä
ja muuta ohjelmaa Isossa kehässä B- hallissa klo 10-14. Mukana mm. koiratanssia, poliisikoiria, agilityä, tottelevaisuutta, kaverikoiria
ja lapsille lelukoirakilpailu. Molempina näyttelypäivinä tarjolla on luento koiran koulutuksesta ja oppimisesta. Lauantaina ”Pennusta
aikuiseksi” ja sunnuntaina ”Hyvä kouluttaja
– taitava koira!”. Luennoitsijana Maria Pesonen, Koirakoulu Onni. Luennot klo 14:15, kokoustila Alvar, 3. krs.
Tarkempi ohjelma näyttelyn kotisivuilla www.
jkldogshow.com
Ne rodut, joita ei ole virallisesti mitattu, mitataan arvostelukehässä 15 min ennen arvostelun alkua (katso aikataulu). Kaikkien tarkastettavien rotujen tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen arvostelua ja koira kilpailee tässä
näyttelyssä siinä rodussa, johon se siirretään.
Lähetettyjä ilmoittautumisia ja koirien tietoja
koskevat muutokset:
Showlink Oy
arkisin klo 11-17 puh (09)8873 0320
tai e-mail [email protected]
RYHMÄKILPAILUT
Ryhmäkilpailut alkavat noin klo 16.00, kokoontuminen alkaa n. 15.30
LAUANTAI
Junior Handler
2
5
6
7
8
Paras veteraani Paras kasvattajaryhmä
Micael Johansson
Joao Vasco Pocas
Viva Maria Soleckyj-Szpunar
Carlos Fernandez Renau
Harry Tast
Fabian Daza
Ronald Irving
Hans Lehtinen
SUNNUNTAI
1
Dan Ericsson 3
Aneta Sobkowska-Dopierala 4
Fabrizio La Rocca
9
Nikola Smolic
10
Soile Bister
Paras veteraani Marjorie Martorella
Paras kasvattajaryhmä Zvi Kupferberg Best in Show Carla Molinari
Lauantain ryhmävoittajille tarjotaan tarvittaessa hotellimajoitus Sokos Hotelli
Alexandrasta.
ARVIOITU AIKATAULU
LAUANTAI
KEHÄT 1-3
cavalier kingcharlesinspanielien erikoisnäyttely
KEHÄ 4
Saija Juutilainen................................................... 66
hovawart....................................................................... 2910:00
broholminkoira...............................................................611:45
sarplaninac......................................................................4
entlebuchinpaimenkoira................................................3
isosveitsinpaimenkoira..................................................712:30
tanskalais-ruotsalainen pihakoira............................. 17
KEHÄ 5
Marianne Holm.................................................... 51
englanninbulldoggi..................................................... 4011:00
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 19
bullmastiffi.................................................................... 11
KEHÄ 6
Marjorie Martorella, Yhdysvallat........................ 54
cockerspanieli.............................................................. 5011:00
- urokset........................................................................ 23
- nartut ......................................................................... 27
pointteri...........................................................................4
KEHÄ 7
Tino Pehar, Kroatia.............................................. 57
kääpiöpinseri................................................................ 5711:00
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 26
- nartut ......................................................................... 27
KEHÄ 8
Anna Albrigo, Italia.............................................. 77
alaskanmalamuutti...................................................... 2910:00
samojedinkoira............................................................ 4811:45
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 29
KEHÄ 9
Erodotos Neofytou, Kypros.................................. 80
dogo argentino................................................................210:00
mastiffi.............................................................................8
tiibetinmastiffi.............................................................. 29
newfoundlandinkoira................................................. 4112:15
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 20
KEHÄ 10
Tuula Savolainen.................................................. 51
leonberginkoira............................................................ 5110:00
- urokset........................................................................ 27
- nartut ......................................................................... 2411:30
KEHÄ 11
Attila Czeglédi, Unkari........................................ 84
Harjoitusarvostelijat Maija Mäkinen ja Elina Haapaniemi:
lk. & kk saksanseisojat
punainen irlanninsetteri............................................. 4810:00
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 20
- nartut ......................................................................... 24
lyhytkarvainen saksanseisoja..................................... 2012:30
karkeakarvainen saksanseisoja.................................. 16
KEHÄ 12
Harry Tast............................................................. 66
spinone.............................................................................310:00
bracco italiano.................................................................4
bretoni........................................................................... 10
stabyhoun........................................................................411:00
englanninsetteri..............................................................9
gordoninsetteri............................................................ 21
lyhytkarvainen unkarinvizsla........................................1
weimarinseisoja, lyhytkarvainen..................................7
pienimünsterinseisoja....................................................3
isomünsterinseisoja........................................................1
pont-audemerinspanieli................................................1
#pitkäkarvainen saksanseisoja......................................2
KEHÄ 13
Dan Ericsson, Ruotsi............................................ 76
Harjoitusarvostelija Maija Mäkinen: bretagnenbassetti ja petit
basset griffon vendeen
bretagnenbassetti............................................................810:00
petit basset griffon vendéen..........................................6
basset artésien normand................................................2
basset hound................................................................ 15
grand griffon vendéen....................................................1
dreeveri............................................................................611:45
beagle............................................................................ 14
sveitsinajokoira, berninajokoira...................................2
karkeakarvainen italianajokoira...................................1
pesukarhukoira...............................................................2
amerikankettukoira........................................................2
eestinajokoira..................................................................1
smoolanninajokoira.......................................................1
posavinanajokoira..........................................................1
* suomenajokoira......................................................... 12
saukkokoira.....................................................................1
porcelaine........................................................................1
KEHÄ 14
Pedro Sanches Delerue, Portugali........................ 73
novascotiannoutaja..................................................... 4310:00
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 14
- nartut ......................................................................... 28
kooikerhondje.............................................................. 1512:30
fieldspanieli.....................................................................8
barbet...............................................................................7
KEHÄ 15
Tiina Taulos.......................................................... 75
sileäkarvainen noutaja................................................ 4110:00
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 20
- nartut ......................................................................... 18
walesinspringerspanieli.............................................. 3412:30
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 13
KEHÄ 16
Ronald Irving, Iso-Britannia............................... 53
bernhardinkoira, pitkäkarvainen.............................. 2011:00
bernhardinkoira, lyhytkarvainen.................................4
bokseri........................................................................... 29
KEHÄ 17
Soile Bister............................................................ 79
englanninspringerspanieli.......................................... 4010:00
- pennut...........................................................................7
- urokset........................................................................ 13
- nartut ......................................................................... 20
amerikancockerspanieli.............................................. 2612:15
irlanninvesispanieli........................................................4
amerikanvesispanieli......................................................3
clumberinspanieli...........................................................6
KEHÄ 18
Elina Haapaniemi................................................. 36
rhodesiankoira............................................................. 1710:00
dobermanni.................................................................. 12
apinapinseri.....................................................................7
KEHÄ 19
Joao Vasco Pocas, Portugali................................. 63
bordeauxindoggi.......................................................... 1010:00
sao miguelinfila...............................................................2
espanjanmastiffi..............................................................1
estrelanvuoristokoira, pitkäkarvainen.........................8
pyreneittenkoira........................................................... 17
pyreneittenmastiffi...................................................... 2512:15
KEHÄ 20
Bernardo Büchner Regazzoni, Uruguay.............. 54
kääpiösnautseri, valkoinen......................................... 1211:00
snautseri, musta..............................................................6
snautseri, pippuri & suola.......................................... 36
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 19
KEHÄ 21
Veli-Pekka Kumpumäki....................................... 60
kääpiösnautseri, pippuri & suola............................... 2410:00
kääpiösnautseri, musta-hopea................................... 2711:15
kääpiösnautseri, musta..................................................9
KEHÄ 22
Jasna Matejcic, Kroatia......................................... 84
#labradorinnoutaja (pennut ja juniorit)................... 2310:00
akita............................................................................... 20
amerikanakita.............................................................. 2212:15
islanninlammaskoira................................................... 19
KEHÄ 23
Carlos Fernandez Renau, Espanja....................... 54
dalmatiankoira............................................................. 3911:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 22
- nartut ......................................................................... 15
vihikoira...........................................................................2
grand basset griffon vendéen..................................... 13
KEHÄ 24
Micael Johansson, Ruotsi..................................... 80
Junior handler...................................................................10:00
- Piirimestaruus..............................................................7
Junior handler...................................................................10:30
- nuoremmat................................................................ 31
- vanhemmat................................................................ 42
KEHÄ 25
Viva Maria Soleckyj-Szpunar, Puola.................... 74
* kultainennoutaja (JUN & VET-luokat)................. 3510:00
- urokset........................................................................ 14
- nartut ......................................................................... 21
shiba.................................................................................912:00
basenji........................................................................... 14
faaraokoira.................................................................... 16
KEHÄ 26
Aneta Sobkowska-Dopierala, Puola.................... 84
kultainennoutaja (ei PEN & JUN, eikä VET).......... 8410:00
- urokset........................................................................ 42
- nartut ......................................................................... 4212:15
KEHÄ 27
Nikola Smolic, Kroatia......................................... 70
suursnautseri, musta................................................... 1910:00
suursnautseri, pippuri & suola......................................1
tanskandoggi, keltainen ja tiikerijuovainen............. 2811:00
cane corso........................................................................4
* kultainennoutaja (pennut)...................................... 18
KEHÄ 28
Andrew Brace, Iso-Britannia............................... 81
Harjoitusarvostelija Lena Danker: berninpaimenkoira
berninpaimenkoira (ei PEN ja JUN-urokset)............. 8110:00
- urokset........................................................................ 27
- nartut ......................................................................... 5411:30
KEHÄ 29
Fabrizio La Rocca, Italia....................................... 55
* berninpaimenkoira (pennut ja JUN-urokset)....... 1410:00
tanskandoggi, musta ja harlekiini............................. 3210:45
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 11
- nartut ......................................................................... 20
tanskandoggi, sininen....................................................9
KEHÄ 30
Fabian Daza, Kolumbia........................................ 84
labradorinnoutaja (ei PEN & JUN)........................... 8410:00
- urokset........................................................................ 46
- nartut ......................................................................... 3812:15
KEHÄ 31
Leni Finne............................................................. 76
* jämtlanninpystykorva (PEN).....................................310:00
* suomenlapinkoira (ei nartut AVO, KÄY, VAL, VET).. 32
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 23
- nartut ............................................................................7
pinseri........................................................................... 1312:00
kaukasiankoira............................................................. 12
venäjänmustaterrieri......................................................2
landseer......................................................................... 14
KEHÄ 32
Teuvo Kangas........................................................ 83
jämtlanninpystykorva (ei PEN)................................. 1810:00
harmaa norjanhirvikoira............................................ 17
lapinporokoira............................................................. 1412:00
suomenpystykorva...................................................... 14
suomenlapinkoira (nartut AVO, KÄY, VAL,
VET, ROP).................................................................... 20
KEHÄ 33
Carla Molinari, Portugali..................................... 64
portugalinvesikoira..................................................... 3510:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 16
portugalinpodengo, karkeakarvainen, pieni............ 1312:00
portugalinpodengo, karkeakarvainen, keskik............5
portugalinpodengo, sileäkarvainen, pieni................ 10
portugalinpodengo, sileäkarvainen, keskik................1
kaanaankoira...................................................................5
perunkarvatonkoira, iso................................................2
perunkarvatonkoira, keskikokoinen............................1
perunkarvatonkoira, pieni............................................4
meksikonkarvatonkoira, iso..........................................2
KEHÄ 36
Sarah Burns, Irlanti.............................................. 75
keeshond....................................................................... 3610:00
- urokset........................................................................ 18
- nartut ......................................................................... 18
chow chow.................................................................... 1312:00
eurasier......................................................................... 18
shar pei.............................................................................8
KEHÄ 37
Manola Poggesi, Italia.......................................... 53
siperianhusky............................................................... 2211:00
pomeranian.................................................................. 27
* volpino italiano............................................................4
KEHÄ 38
Paavo Mattila........................................................ 84
japaninpystykorva....................................................... 3610:00
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 12
- nartut ......................................................................... 20
grosspitz, valkoinen........................................................112:00
karjalankarhukoira.........................................................6
pohjanpystykorva........................................................ 17
ruotsinlapinkoira............................................................1
lunnikoira........................................................................2
länsigöötanmaanpystykorva.........................................9
kishu.................................................................................1
shikoku.............................................................................2
cirneco dell’etna..............................................................6
ibizanpodenco, karkeakarvainen..................................1
ibizanpodenco, lyhytkarvainen.....................................2
KEHÄ 34
Rita McCarry-Beattie, Irlanti............................... 54
* buhund..........................................................................311:00
* mittelspitz, musta ja ruskea..................................... 12
* mittelspitz, muut värit.............................................. 24
* mittelspitz, valkoinen............................................... 12
* thai ridgeback...............................................................3
KEHÄ 39
Giuliano Biasiolo, Italia....................................... 55
* espanjanvesikoira (pennut ja veteraanit)..................310:00
* lagotto romagnolo (pennut ja veteraanit)............. 11
rottweiler...................................................................... 3910:45
- pennut...........................................................................6
- urokset........................................................................ 12
- nartut ......................................................................... 21
fila brasileiro....................................................................2
KEHÄ 35
Zvi Kupferberg, Israel........................................... 81
Spitzien mittaus...............................................................09:45
kleinspitz, musta ja ruskea......................................... 2310:00
kleinspitz, muut värit.................................................. 3511:15
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 15
kleinspitz, valkoinen......................................................4
itäsiperianlaika................................................................4
venäläis-eurooppalainen laika......................................1
KEHÄ 40
Hans Lehtinen...................................................... 83
Harjoitusarvostelija Elina Haapaniemi:
kiharakarvainennoutaja
espanjanvesikoira (ei PEN & VET)........................... 4310:00
- urokset........................................................................ 20
- nartut ......................................................................... 23
lagotto romagnolo (ei PEN & VET).......................... 3112:15
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 16
kiharakarvainen noutaja................................................9
SUNNUNTAI
KEHÄ 1
Mark Smith, Iso-Britannia................................... 60
cavalier kingcharlesinspanieli (urokset)................... 6010:00
- pennut........................................................................ 10
- urokset........................................................................ 50
KEHÄ 2
Richard Aldous, Iso-Britannia............................. 77
cavalier kingcharlesinspanieli (nartut, ROP-luokat)..7710:00
- pennut...........................................................................7
- nartut ......................................................................... 70
KEHÄ 3
Stephen Bardwell, Iso-Britannia.......................... 54
Harjoitusarvostelijat Maija Mäkinen, Elina Haapaniemi:
griffonit
papillon......................................................................... 1311:00
phalène.......................................................................... 11
griffon belge....................................................................712:15
griffon bruxellois............................................................9
petit brabancon............................................................ 14
KEHÄ 4
Bernardo Büchner Regazzoni, Uruguay.............. 72
Harjoitusarvostelija Juha Putkonen: lk kaniini- ja
lk kääpiömäyräkoira
Mäyräkoirien mittaus; Saija Juutilainen.......................9:45
kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen...............................710:00
kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen............................. 19
kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen...............................911:30
kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen............................ 37
- pennut...........................................................................5
- urokset........................................................................ 16
- nartut ......................................................................... 16
KEHÄ 5
Erodotos Neofytou, Kypros.................................. 55
Harjoitusarvostelija Juha Putkonen: pk mäyräkoira
mäyräkoira, lyhytkarvainen....................................... 1811:00
mäyräkoira, pitkäkarvainen....................................... 37
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 20
- nartut ......................................................................... 15
KEHÄ 6
Fabrizio La Rocca, Italia....................................... 83
mäyräkoira, karkeakarvainen.................................... 4110:00
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 17
- nartut ......................................................................... 21
kääpiömäyräkoira karkeakarvainen.......................... 1512:00
kaniinimäyräkoira karkeakarvainen............................2
* parsonrussellinterrieri.............................................. 25
KEHÄ 7
Aneta Sobkowska-Dopierala, Puola.................... 77
yorkshirenterrieri........................................................ 2510:00
jackrussellinterrieri..................................................... 5211:30
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 21
- nartut ......................................................................... 27
KEHÄ 8
Carla Molinari, Portugali..................................... 61
Harjoitusarvostelija Maija Mäkinen: afgaaninvinttikoira
afgaaninvinttikoira...................................................... 2710:00
venäjänvinttikoira........................................................ 3411:30
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 14
- nartut ......................................................................... 17
KEHÄ 9
Marjorie Martorella, Yhdysvallat........................ 73
whippet......................................................................... 7310:00
- pennut...........................................................................5
- urokset........................................................................ 33
- nartut ......................................................................... 3512:00
KEHÄ 10
Manola Poggesi, Italia.......................................... 63
* welsh corgi cardigan (pennut + nartut)................. 2910:00
saluki............................................................................. 3311:30
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 19
- nartut ......................................................................... 13
azawakh...........................................................................1
KEHÄ 11
Tino Pehar, Kroatia.............................................. 85
welsh corgi pembroke................................................. 6410:00
- pennut...........................................................................5
- urokset........................................................................ 19
- nartut ......................................................................... 4011:15
welsh corgi cardigan (urokset (ei PEN), ROP-luokat)...21
KEHÄ 12
Harry Tast............................................................. 79
ratonero bodeguero andaluz.........................................210:00
saksanmetsästysterrieri..................................................4
englanninkääpiöterrieri.............................................. 10
norfolkinterrieri..............................................................8
norwichinterrieri......................................................... 1211:30
ceskyterrieri.....................................................................1
sealyhaminterrieri..........................................................1
dandiedinmontinterrieri............................................ 11
skyenterrieri....................................................................7
vehnäterrieri................................................................. 23
KEHÄ 13
Karin Bergbom..................................................... 65
Harjoitusarvostelijat Marjatta Pylvänäinen-Suorsa: bull-,
kerryn-, skotlannin-, walesin- ja glen of imaalinterrieri;
Juha Putkonen: skotlanninterrieri
lakelandinterrieri............................................................510:00
walesinterrieri.................................................................4
kerrynterrieri..................................................................6
glen of imaalinterrieri................................................. 14
skotlanninterrieri............................................................611:45
bullterrieri.................................................................... 21
kääpiöbullterrieri............................................................2
venäjäntoy, pitkäkarvainen...........................................3
venäjäntoy, lyhytkarvainen............................................4
KEHÄ 14
Nikola Smolic, Kroatia......................................... 63
chihuahua, lyhytkarvainen......................................... 6310:00
- pennut........................................................................ 12
- urokset........................................................................ 28
- nartut ......................................................................... 2312:00
KEHÄ 15
Saija Juutilainen................................................... 71
chihuahua, pitkäkarvainen......................................... 7110:00
- pennut........................................................................ 15
- urokset........................................................................ 27
- nartut ......................................................................... 2912:15
KEHÄ 16
Paavo Mattila........................................................ 71
lancashirenkarjakoira.....................................................610:00
kroatianpaimenkoira......................................................2
katalonianpaimenkoira..................................................1
komondor........................................................................1
kuvasz...............................................................................1
lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira.....................1
pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira.....................2
brienpaimenkoira / briardi......................................... 16
slovakiancuvac................................................................411:45
maremmano-abruzzese.................................................2
owczarek podhalanski....................................................7
mudi.................................................................................2
puli, muut värit...............................................................9
puli, valkoinen................................................................1
pumi.................................................................................6
schipperke..................................................................... 10
KEHÄ 17
Ronald Irving, Iso-Britannia............................... 75
cairnterrieri.................................................................. 7510:00
- pennut...........................................................................8
- urokset........................................................................ 29
- nartut ......................................................................... 3812:00
KEHÄ 18
Tuula Savolainen.................................................. 60
australianterrieri.......................................................... 3010:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 13
borderterrieri............................................................... 3011:45
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 13
- nartut ......................................................................... 16
KEHÄ 19
Soile Bister............................................................ 75
prahanrottakoira.............................................................710:00
bolognese.........................................................................3
shih tzu.......................................................................... 15
maltankoira.....................................................................2
japanese chin...................................................................6
kingcharlesinspanieli.....................................................4
kromfohrländer..............................................................1
kiinanpalatsikoira, pekingeesi......................................912:00
italianvinttikoira.......................................................... 28
KEHÄ 20-21
Zvi Kupferberg, Israel........................................... 64
australianpaimenkoira................................................ 4110:00
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 22
- nartut ......................................................................... 15
hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen....................112:00
hollanninpaimenkoira, lyhytkarvainen.......................3
hollanninpaimenkoira, pitkäkarvainen.................... 12
tsekinpaimenkoira..........................................................1
ceskoslovensky vlcak......................................................1
bouvier.............................................................................4
bouvier des ardennes.....................................................1
KEHÄ 22
Pedro Sanches Delerue, Portugali........................ 60
amerikanstaffordshirenterrieri.................................. 2710:00
airedalenterrieri..............................................................911:30
irlanninterrieri................................................................4
* belgianpaimenkoira, groenendael.......................... 18
* belgianpaimenkoira, laekenois...................................2
KEHÄ 23
Marianne Holm.................................................... 72
saksanpaimenkoira...................................................... 3310:00
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 13
- nartut ......................................................................... 19
saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen............................712:00
belgianpaimenkoira, tervueren.................................. 23
belgianpaimenkoira, malinois......................................9
KEHÄ 24
Andrew Brace, Iso-Britannia............................... 77
tiibetinspanieli............................................................. 7710:00
- pennut...........................................................................6
- urokset........................................................................ 26
- nartut ......................................................................... 4511:40
KEHÄ 25
Hans Lehtinen...................................................... 55
kiinanharjakoira.......................................................... 5510:00
- pennut........................................................................ 13
- urokset........................................................................ 16
- nartut ......................................................................... 26
KEHÄ 26
Giuliano Biasiolo, Italia....................................... 53
bedlingtoninterrieri..................................................... 1011:00
valkoinen länsiylämaanterrieri.................................. 26
karkeakarvainen kettuterrieri.......................................4
sileäkarvainen kettuterrieri........................................ 13
KEHÄ 27
Carlos Fernandez Renau, Espanja....................... 63
valkoinenpaimenkoira................................................ 4010:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 23
* manchesterinterrieri................................................. 1412:00
* brasilianterrieri............................................................9
KEHÄ 28
Elina Haapaniemi................................................. 37
beaucenpaimenkoira / beauceron............................. 1010:00
etelävenäjänkoira............................................................2
australiankarjakoira.......................................................2
polski owczarek nizinny............................................. 12
vanhaenglanninlammaskoira.................................... 11
Joao Vasco Pocas, Portugali................................. 44
serra de airesinpaimenkoira....................................... 1112:15
irlanninsusikoira.......................................................... 33
- urokset........................................................................ 16
- nartut ......................................................................... 17
KEHÄ 29
Dan Ericsson, Ruotsi............................................ 79
bordercollie.................................................................. 6810:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 27
- nartut ......................................................................... 3911:30
australiankelpie............................................................ 11
KEHÄ 30
Attila Czeglédi, Unkari........................................ 79
englanninvinttikoira......................................................910:00
espanjanvinttikoira.........................................................1
puolanvinttikoira............................................................4
skotlanninhirvikoira......................................................6
unkarinvinttikoira..........................................................711:00
mopsi............................................................................. 36
- pennut...........................................................................4
- urokset........................................................................ 15
- nartut ......................................................................... 17
löwchen......................................................................... 16
KEHÄ 31
Leni Finne............................................................. 55
sileäkarvainen collie.................................................... 2711:00
partacollie..................................................................... 2012:30
schapendoes....................................................................8
KEHÄ 32
Micael Johansson, Ruotsi..................................... 69
pitkäkarvainen collie................................................... 6910:00
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 26
- nartut ......................................................................... 4011:45
KEHÄ 33
Rita McCarry-Beattie, Irlanti............................... 73
* coton de tuléar.......................................................... 2910:00
* bostoninterrieri......................................................... 4411:45
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 16
- nartut ......................................................................... 25
KEHÄ 34
Fabian Daza, Kolumbia........................................ 77
ranskanbulldoggi......................................................... 4910:00
- pennut...........................................................................1
- urokset........................................................................ 19
- nartut ......................................................................... 29
lhasa apso...................................................................... 2812:30
KEHÄ 35
Jasna Matejcic, Kroatia......................................... 71
havannankoira............................................................. 5110:00
- pennut........................................................................ 10
- urokset........................................................................ 14
- nartut ......................................................................... 27
* silkkiterrieri............................................................... 2012:30
KEHÄ 36
Viva Maria Soleckyj-Szpunar, Puola.................... 76
bichon frisé................................................................... 4310:00
- pennut...........................................................................2
- urokset........................................................................ 22
- nartut ......................................................................... 19
tiibetinterrieri.............................................................. 3312:15
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 14
- nartut ......................................................................... 16
KEHÄ 37
Sarah Burns, Irlanti.............................................. 76
Villakoirien mittaus........................................................9:45
toyvillakoira................................................................. 3010:00
- pennut...........................................................................3
- urokset...........................................................................8
- nartut ......................................................................... 19
kääpiövillakoira, harmaa, aprikoosi ja punainen.... 1611:45
kääpiövillakoira, musta, ruskea ja valkoinen........... 30
- pennut...........................................................................3
- urokset........................................................................ 13
- nartut ......................................................................... 14
KEHÄ 38
Tiina Taulos.......................................................... 20
staffordshirenbullterrieri............................................ 2010:00
Veli-Pekka Kumpumäki....................................... 53
keskik. villakoira, harmaa, aprikoosi ja punainen.. 1411:15
keskik. villakoira, musta, ruskea ja valkoinen......... 15
isovillakoira, harmaa, aprikoosi ja punainen.............6
isovillakoira, musta, ruskea ja valkoinen.................. 18
KEHÄ 40
Lena Danker......................................................... 68
* shetlanninlammaskoira (JUN, NUO, AVO-nartut).6810:00
- nartut ......................................................................... 68
*
Talkoolaiset
Ensiapu
B100 Eläinlääkäri B104
B102
ppp
B.2
ppp
HÄKKIALUE
ppp
ppp
HÄKKIALUE
ppp
HÄKKIALUE
ppp
ppp
RAVINTOLA /RESTAURANT 3KRS
KOKOUSTILAT/MEETING ROOMS
IsoKehä
INFO
TOILETS
HÄKKIALUE
HÄKKIALUE
HÄKKIALUE
HÄKKIALUE
ppp
ppp
ppp
ppp
HÄKKIALUE
HÄKKIALUE
ppp
Käherryshuolto
D102
Findogs
D108
KuopionTrimD128
D120
D126
Tailtek
D130
KuMusta/Savonia
Celebration D123
D119
Hukkapisto
D226
Dogfani
D131
HÄKKIALUE
ppp
Milomatic
C202
HollolanNahkapaja
D101
HÄKKIALUE
ppp
ppp
ppp
Joresco
C200
HÄKKIALUE
KEHÄ 39
Anna Albrigo, Italia.............................................. 80
shetlanninlammaskoira (urokset, nartuista PEN,
VAL, VET, ROP-luokat).............................................. 8010:00
- pennut...........................................................................8
- urokset........................................................................ 52
- nartut ......................................................................... 20
Ukkostuuli
ALTimport
D103 D105
Berra
D107
Ilovilla
D202
Fincandy
D200
Biltema
D111
Westwise
D208
ppp
PrimaPet
D221
TOILETS
LeWorks
D231
ppp
HÄKKIALUE
Kouvotex
D400
PALKINNOT
Kennelliitto
ppp
TOILETS
Kennelliitto PALKINNOT
ppp
INFO
ppp
TRIMMAUSALUE
~1:7
ppp
ppp
UE
IAL
KK
HÄ
tu
ka
to
is
Pu
K
K
K
K
Pu
is
to
ka
Tourukatu
tu
K
Yrjönkatu
Kir
am
tu
ka
tinK
K
K
K
ted
K
ms
atu
A
Lippuautomaatin
A
EMV-sirukortinlu
Matkailuautot / P
atu
M
MAKSUTON KI
K
s
Muu kiekkopysä
Moottoripyörien
MP
Inva-paikat
o
3
Inva-paikat pysä
MUUT MERKIN
aja
Bussikatu, ajora
tori
eri
Kävelykatu
pa
n
Va
in
an
um
K
Linja-autojen py
K
16
K
is
pu
L
Pysäköintikieltoa
op
La
Oul io, M hti
u, Ko ikke
kkol li, Va
rkau
a
rp
Va
P
e
toti
Lutakonranta
K
Piippukj.
K
ha
La
Sc
n katu
9
23
4 13 E 63 H
E 75 Kuelsinki,
Blo
A
Aluepysäköinti,
vyöhykenumero
Paviljongin mak
h
rite
Veturitallinkatu
M
Lippuautomaatti
1
ää
Kiv
Heikinkatu
8
2
P1 P2
K
P
puk
P-Paviljonki 2
Yksisuuntainen
i
an
P
Taksit
Lutakonpuisto
B
Huoltoasema
o
am
rva
So
Jyväskylän kaupunki / Kaupunkirakennepalvelut /
Liikenne- ja viheralueet
kartta © Kartat ja mittaus, lupanro 13042
MP
Opaskartta
s
Jontikka
rila
Pu
K
K
tu
Yleinen pysäköi
Yksityinen pysä
P-Matkakeskus
K
Satamakatu
500 m
P
P
ink
1
M
1
P
K
K
Rahtiasema
Matkakeskus
Messu- ja
kongressikeskus
A
MAKSULLINEN
nka
taa
Vaihdekj.
kuja
Viilu
P2
Uno Savolan katu
KATU- JA LIIKENNEASIAT
Palvelupiste Hannikainen
Hannikaisenkatu 17, puh. 014 266 0108
www.jyvaskyla.fi/kaupunkirakennepalveut
[email protected]
tara
tie
B
Piip
16
Tourujoki
K
3
Fortunakuja
P
Ma
Vapaudenkatu
PAVILJONKI
A
A
katu
sok
K
P-Asema
K
P
Jyväsjärvi
PYSÄKÖINTIMERKINNÄ
kin
K
Ilmarisenkatu
tu
P
A
7
Aila
Ru
tie
lan
nto
Iha
K
K
wc
P-Paviljonki 1
P
Kävelykadulla on sallittu tonteille
saattoliikenne.
Huoltoajo on sallittu vain klo 5-1
Bussikadulla on muuta autoliike
Keskustan risteykset ovat pääsä
Keskustassa on alueellinen nop
K
2
Rantaväylä
työmaaaluetta
e
pp
Ka
Tourulan
A
P
B
K
K
P1
P
24 h
1
JYVÄSKYLÄSSÄ SINUA PALVELEVAT
PAIKALLISBUSSILIIKENNE
Jyväskylän Liikenne Oy
Sorastajantie 5, puh. 0207 425 800
Lipunmyynti:
Sokos-tavaratalo, Kauppakatu 24
Jyväskylän Seudun Matkailun lippupiste
Vapaudenkatu 53
Matkakeskus, Hannikaisenkatu 20
A
A
nka
A
1
A
P1
P
PYSÄKÖINNINVALVONTA
Pysäköinninvalvontatoimisto
Hannikaisenkatu 17, puh. 014 266 5161
www.jyvaskyla.fi/pysakoinninvalvonta
[email protected]
atu
24
MP
P2
P
o
Urh
1
K
P2
9 18
23 E
Tamp
63
ere
Pori,
Seinä
joki,
Keuru
u
ak
P
Hannikaisenkatu
A
rh
P-Sokos
tu
Kalevankatu
2
P
A
A
K
Mattilanniemi
A
1
Paikallisbussien
vaihtopysäkit
Vapaudenkatu
2
2
A
1
A P1
Teatteri
A
A
j.
tu
lika
Osalla maksuttomista paikoista
ka
A
17
Väinönkatu
1
P1
Asemakatu
wc
A
Kirkkopuisto
K
2
MP
wc
2
on
P-Kolmikulma
KÄVELYKATU
Kauppakatu
Kilpisenkatu
A
2
A
uta
Kansakoulukatu
1
A
K
ek
tu
ka
n
vo
ler K
atu K
nk
1
A
1
A
1
A
1
2
2
2
P
K
A
Kirjasto
A
Keskusta-alueen kaduilla (puna
pysäköinti kielletty lukuunottama
pysäköinti on yleensä maksullis
taksavyöhykettä. Vyöhykkeen n
maksut on merkitty lippuautoma
atu
yk
Ka
1
A
P
Keskusta-alueella on autoilijalle
yksityisten kiinteistöjen pysäköin
sisäänajoreitit on merkitty kartal
Kankaank
Ve
n
2
Ain
1
4
1
A
Kauppalaispiha
P
1
1
K
A
A
A
A
A
A
2
Gummeruksenkatu
A
2
tu
ka
Minna Canthin katu
Aa
ra
ar
Alv
2
CygnaeusP-Cygnaeus puisto
A
2
Yliopistonkatu
A
1
K
Lounaispuisto
1
Sem
K
llon
A
P
P-Tori
1
A
A
A
1
2
inaarinkatu
Vaasankatu
e
A
Cygnaeuksenkatu
nti
A
A
1
1
Keskustie
A
jö
Ha
A
1
1
A
2
P
ala
1
1
2
K
1
tu
a
uk
rj
A
P2
A
Yliopistonkatu
YLIOPISTO
Kyllön ja
Keskussairaalan alue
maksullinen
pysäköinti
ira
A
Sammonkatu
1
L
2
sa
A
A
A
A
2
us
1
1
A
1
1. -10. alkava tunti á 1 € / h
á 10 €
Vuorokausi
e
Yr
A
u
Paviljongin maksulliset
P-alueet
sk
A
Harjun Stadion
at
Pitkäkatu
Arkisin 08 - 18, la 08 - 16
Maksimi pysäköintiaika 2 vrk
o
rv
ll
Te
K
nk
atu
nk
K
K
aa
K
Pitkäkatu
nm
k
ionK
p
Ta
K
Vo
io
Ensimmäinen tunti 2 €
2. - 4. alkava tunti á 1 €
Ahdinkatu
á 0,5 €
Seuraavat tunnit
á 8 €, la 7 €
Vuorokausi
tu
ka
pu
So
Sepänkatu
2-vyöhyke
atu
K
ok
atu
tu
ka
ikin
ll
Ky
Pu
tu
ka
on
su
Oik
A
P2
K
Tanhuantie
rte
tu
ka
oti
Kenttäkatu
Vuorokausi 24 €, la 16 €
Maksimi pysäköintiaika 1 vrk.
a
Ha
Lähetä kirje osoitteella:
Jyväskylän kansainvälinen koiranäyttely 2013 /
Päivi Nikander, Martikaisentie 14 B 9, 40270 Palokka.
tu
ika
sk
Ke
Tasataksa 2 € / h
arkisinnkatu
08 - 20 , la 08 - 16
Rautpohja
Ke
PYSÄKÖINTI
Rajakatu
1-vyöhyke
Ahlmaninkatu
Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksut neljän viikon kuluessa
näyttelyn päättymisestä, palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole liitteenä, on toimikunnalla oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta.
-
Nisulankatu
KADUNVARSIPYSÄKÖINTI
katu
Liitä tämän kupongin mukaan oheinen numerolappu kokonaisena.
ppp
0,0
Hämeenkatu
Rotu_______________________________________________________________
Koiran nimi_________________________________________________________
Maksamani ilmoittautumismaksun _____ € voi palauttaa tilille:
Tilinro______________________________________________________________
Saajan nimi_________________________________________________________
Päiväys ____________________________________________________________
Allekirjoitus_________________________________________________________
LUE
LUE
KKIA
HÄ
Ko
PERUUTAN KOIRANI OSALLISTUMISEN JYVÄSKYLÄN KANSAINVÄLISEEN KOIRANÄYTTELYYN 2013 tuomarimuutoksen vuoksi (aikataulussa * -merkki rodun edessä).
Postita viimeistään 15.11.2013.
407
406
KKIA
HÄ
Olemme joutuneet tekemään muutamia tuomarinmuutoksia. Joidenkin rotujen kohdalla on kyse varatuomarin käytöstä, mikä ei oikeuta maksupalautukseen. Mikäli peruutat koiran osallistumisen varsinaisen tuomarimuutoksen vuoksi, ilmoita siitä lähettämällä tässä kirjeessä oleva lomake täytettynä 15.11.2013 mennessä.
_____________________________________________________________________
406
405
PERUUTUS TUOMARINMUUTOKSEN VUOKSI
Jyväskylän Seu
Asemakatu 6
wc
Yleinen WC