Nro 3/2008 Alan uutuudet ja uutiset

Transcription

Nro 3/2008 Alan uutuudet ja uutiset
Alan uutuudet ja uutiset
Nro 3/2008
K
K&L
3/2008
Power Truck Show
Alahärmässä
8.-9.8.2008
4
Simo Riikosella
palavat liekit
sydämessä
6
Yrittäjän huolet
haihtuvat moottorin
hyristessä
10
Hyvä yrityskansalainen
pääsee pitkälle
22
Asiakasuskollisuus
lisää
kannattavuutta
25
Marja Nyman
Avoautot kruunaavat
autoilun harrastajien kesän
Ilmastoinnilla varustettu umpiauto on
kesähelteillä riittävän viileä, mutta ilman
kattoa ajaminen tuo siihen oman viehätyksensä.
- Luonto tuoksuu, maisema on värejä
täynnä, eli nautinto on huikea. Avoautolla
on pakko ajaa muutaman kerran kesässä
hiljaista, maaseudulla polveilevaa tietä
ja miuluiten vielä vesistöjen ympäröimää
reittiä. Siellä luonto näyttää parhaat puolensa, avoautojen harrastajat sanovat.
Oma lukunsa ovat silmää hivelevän
kauniit vanhat, 1930-1950 -luvun autot,
roadsterit, joiden näkeminen nostaa
hymyn huulille. Nuo arvonsa tuntevat autovanhukset on usein rakennettu
rakkaudella omin käsin aluperäismallin
mukaan.
Uudet autot, joissa on sivuun siirrettävä peltikatto, ovat nousseet jälleen suureen suosioon.
- Autojen suosio on selkeästi noussut.
Meillä on lyhyt kesä, mutta autoilun ihanuudesta halutaan ottaa kesällä irti ihan
uusi ulottuvuus, Maan Auton viestintäpäällikkö Riitta Luomala sanoo.
- Innokkaimpia ostajia, tai ainakin perheen auton valitsijoita, ovat naiset. Heille
merkitsee esteettisyys enemmän kuin
miehille, ja avoautot ovat yleensä hyvin
kauniita.
Onpa Peugeotia myyvässä, vuonna
1945 perustetussa maahantuontiliikkeessä tietoa myös tämän päivän tärkeimmistä trendeistä.
- Aivan ihana mintunvihreä 207 Coupe
Capriolet on ollut tosi kysytty, hän naurahtaa.
Kyseinen automalli on uusi ja maksaa
noin 26 000. Autoa käytetään ympäri
vuoden kuten mitä tahansa autoa.
- Katto on peltiä ja sen saa halutessaan
laskostettua takakonttiin. Auto ei vaadi
mitään erityishuotoja eikä vakuutuksia.
Se riittää hyvin perheen ainoaksi autoksi,
Riitta Luomala sanoo.
Jälleenmyyjillä, joilla on myynnissä
myös käytettyjä autoja, on valikoimaa
moneen lähtöön. Myös hintahaitari
vaihtelee auton merkin, iän ja kunnon
mukaan.
Niin sanotut vanhat amerikanraudat
kuluttavat paljon polttoainetta, mutta
harrastajat eivät ole siitä huolissaan. Jos
auto on pelkästään avomalli, sen käyttöaika vuodessa on suhteellisen lyhyt.
- Jos suunnittelee uuden avoauton
ostamista, on viisasta lähteä liikkeelle
heti. Autojen tilaaminen tehtaalta voi
viedä useamman viikon.
- Myös käytettyjen autojen kysyntä on
vilkkaimmillaan, joten niitäkin on syytä
lähteä etsimään pikaisesti. Parhaat menevät päältä heti, Luomala sanoo.
Logistista tehokkuutta
lääketukkukauppaan
32
Logistics 2008
tapahtuma miellytti
näytteilleasettajia 36
Uusi sukupolvi
raskaan kaluston
konepesussa
46
Kuljetus & Logistiikka
TOIMITUS Artturinkatu 2, BOX 29, 20200 Turku, puh. +358 2 2444 110
CAP-koulutus &
Transpoint Cargo
-turvallisuutta tielle
PÄÄTOIMITTAJA M-T. Saarinen, puh. + 358 40 717 5686, [email protected]
TOIMITTAJAT puh. + 358 2 2444 110
54
MYYNTI puh. +358 2 4386 163, Tiina Tocklin, puh. +358 40 912 5983, [email protected]
PAINOPAIKKA Painola, Piispanristi
JAKELU Itella Oyj
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
3
Power Truck
aiheuttaa kansainvaelluksen Alahärmään
Alahärmä täyttyy 8. - 9. elokuuta jykevien moottoreiden jyrinästä,
kun Power Truck Show 2008 kaasupolkaistaan käyntiin.
Pohjoismaiden suurimmaksi kuljetusalan tapahtumaksi ja rekkafestariksi
muodostunut Power Truck kerää kymmeniä tuhansia vieraita.
A
utonäyttelyn huippukalusto on paikalla jo perjantaista
lähtien, lupaa Mikko Nukala.
- Perjantaina messukävijöillä on myös oiva tilaisuus seurata
autonäyttelyn rakentumista ja komean kaluston viimeistelyä
näyttelykuntoon.
Power Truck Shown järjestelytiimi on paiskinut ympäripyöreitä päiviä viimeiset kuukaudet viilatessaan kesän tapahtuman yksityiskohtia huippukuosiin. Pari kuukautta ennen
H-hetkeä kaikki on jo lähes valmiina, yksityiskohtia toki hiotaan viimeiseen asti.
- Edellisvuosien tapahtumista on otettu oppia, sanovat Ari
4
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Nukala, Mikko Nukala, Juha Ristimaa ja Rami Tynjälä järjestäjän toimivasta PTS Messut Oy:stä - Olemme noudattaneet
jääkiekkovalmentaja Curre Lindströmin kiekkoleijonille aikanaan lanseeraamaa oppia menestykseen: tehdään kaikki “lite
bättre” vieläkin vähän paremmin.
Paljon uutuusesittelyjä
Mikko Nukala kertoo yleisötavoitteen olevan tänä vuonna noin
30 000. Näytteilleasettajia on reilut 130. Power Truck Shown
tämän vuoden messuosastoilla nähdään ennennäkemättömiä
auto- ja laiteuutuuksia enemmän kuin koskaan.
Uusien kuorma-automallien ja mallistojen Suomen ensiesittelyjä on varmasti puolenkymmentä, ellei enemmänkin, laskee
Ari Nukala.
-Nyt myös kevyemmät kuorma-autot ovat näkyvästi mukana.
Myös monet perävaunu- ja laitevalmistajat ja palveluntuottajat ovat valinneet Alahärmän uutuuslanseerauksien paikaksi.
Tämä kertoo meille ja kaikille muillekin, että tapahtuma arvostetaan korkealle.
Power Truck Shown yleisömagneetteja ovat uutuusmallien
lisäksi tänä vuonna varmasti ainakin aito Ferrari F1, Toyotan
F1 simulaattori, rekkasimulaattori, maailman nopein kuormaauto sekä Keslan Taitokuormaajakisa
Näyttelyautot huipputasoa
Power Truck Shown autonäyttely on jälleen kerran kovatasoisempi kuin koskaan. Autojen rakentaminen ja tuunaaminen on Suomessa lisääntynyt paljon, varmasti osin tämänkin
tapahtuman
vuoksi. Uusia
2008 vuoden mallisia autoja
on nyt mukana useita kymmeniä.
Mukana ovat Suomen ja Pohjoismaiden huippurakentajat Juha Ristimaan, viime vuoden Nordic Trophy -voittajan
Mika Auvisen ja alan ruotsalaislegendan Svempa Bergendahlin johdolla. Kalustoa tulee kauempaakin Euroopasta
mm. Irlannista.
Perjantain messupäivän päätteeksi PowerPark järjestää
Palace-hallissa näytteilleasettajien gaala-illan. Tarjolla on
rentoa musiikkia, illallisbuffet, juotavaa ja mukavaa yhdessäoloa. Lippuja gaala-iltaan voi tilata osoitteesta www.
powerpark.fi/ gaalailta.html, Lauantaina on vielä luvassa iso
iltatapahtuma, jossa esiintyy mm. Turo´s Heavy Gee.Rekkafestivaalien yhteydessä järjestetään myös Miss Power Truck
-kisa. ■
www.powertruckshow.fi
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
5
Simo Riikonen pitää ihmisten maalaamisesta. Niissä on inhimillisyyttä.
Teksti: Kari Anttonen
Simo Riikosella palavat
liekit sydämessä
Autoja maalauksillaan kuvittava Simo
Riikonen sai poltteen autojen maalaamiseen
1950 -luvun lopulla nähtyään lehdissä
kuvia amerikkalaisista automaalauksista.
Riikonen on itse maalannut autoja jo
40 vuotta ja saanut tunnustusta ja
palkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla.
6
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
S
imo Riikonen kertoo aloittaneensa piirtämisen heti
kun kävelemään oppi. Lastenhuoneen tapetit täyttyivät
autonkuvista niin ylös kuin pikkumies ylettyi.
-Piirtelin jo tuolloin tapettiautojen kylkiin kasvoja. Siitäkin
huolimatta, vaikka vanhemmat sanoivat, ettei autoihin saa
piirtää, muistelee Lattomerellä Porissa asuva taituri.
Jenkkiautojen maalaukset synnyttivät liekit Simo Riikosen
sydämeen. Hän aloitti automaalaamisen 1960 -luvun puolivälin jälkeen henkilöautojen kuvittamisella. 1980 -luvun
alusta lähtien hän on maalannut vain rekka- ja yhdistelmäajoneuvoja.
-Urani lähti rakettimaiseen nousuun 1982 Pariisin autonäyttelystä, jossa oli esillä töitäni. Maalauksistani tehtiin
reilut puolensataa lehtijuttua ympäri Eurooppaa. Sen jälkeen
tilauskirjani onkin ollut täynnä. Senttiäkään en ole näinä vuosikymmeninä laittanut mainostamiseen. Minullahan asiakas
maksaa pyörillä liikkuvat mainokseni.
Simo Riikonen työskentelee pääasiassa asiakkaiden luona.
Kotonaan Lattomerellä hän maalaa vain pari-kolme ajoneuvoa vuodessa.
-Puolet töistäni työstän Pohjanmaalla. Ehkä neljänneksen
maalauksistani teen Tanskassa ja Keski-Euroopan maissa.
Vuosittain automaalauksia syntyy kymmeniä, laskeskelee
Riikonen.
-Monilla on selkeä visio aiheesta. Toisinaan halutaan
kuvia, jotka liittyvät kuljetettaviin tuotteisiin kuten lihaan tai
leipään.
Automaalausten aiheet vaihtuvat samaan tapaan kuin
pukeutumisessa. Tällä hetkellä esimerkiksi elokuva-aiheet
ovat suosittuja. Maisemakuvat ovat sen sijaan jo vähentyneet.
Simo Riikonen maalaa mielellään ihmisen kuvia, jotka
hänen mukaansa välittävät inhimillistä tunnetta.
-Monet asianharrastajat menevät tapahtumiin ja näyttelyihin katsomaan millaisia uusia ideoita on vuoden kuluessa
siinnyt tekijöiden aivoissa. Itse menen aina esittelemään
uusia ideoitani. Ensi vuoden ideoista ei ole vielä aavistustakaan, linjaa Riikonen luovaa prosessiaan.
Rekkoja ja lentokoneita
Tekniikka kehittynyt
Tyypillinen maalausprojekti kestää muutaman viikon, mutta
pisin maalauskeikka on venynyt puoleen vuoteen. Autojen
ohella Simo Riikonen on ehtinyt maalata myös neljä lentokonetta - kaksi Suomessa ja kaksi Ruotsissa. Kaikkiaan Riikonen on uransa aikana maalannut yli tuhat autoa.
-Ehkä erikoisin ja ainakin materiaaleiltaan kallein tilaus
tuli aikoinaan saksalaiselta kuorma-autotehtaalta. Yrityksen
esittelyauton kuvittamisessa käytettiin 24 -karaatin kultaa.
Suurin osa Riikosen asiakkaista on vakituisia maalauspalvelujen käyttäjiä. Hän arvio, että 75 prosentille asiakkkaista
hän on tehnyt töitä yli kymmenen vuotta. Useimmat ovat
isohkoja yrityksiä.
-Maalausten hinnat vaihtelevat työn laajuuden ja vaativuuden mukaan. Tuntityönä en maalaa lainkaan, vaan hinnasta
sovin asiakkaan kanssa aina etukäteen, toteaa Riikonen
periaatteistaan.
Aiheet vaihtelevat
Maalausten aiheet Simo Riikonen kehittelee yhdessä asiakkaidensa kanssa.
Samaan tapaan kuin maalausten aiheet ovat muuttuneet ja
vaihtuneet, on myös maalaustekniikka kehittynyt. Aikaisemmin käytettiin maalatessa paljon teippauksia ja sapluunoita.
Silloiset keinohartsimaalit kestivät kuivua monta päivää. Nyt
kuvamaalaukset ruiskutetaan hiottuun maalipintaan kaksikerrosmaaleilla, joiden päälle voi maalata uuden kerroksen
jo vartin päästä. Valmiit kuvat lakataan.
-Uusimmat maalit ovat vesiohenteisia, mutta itse olen
pysytellyt akryyleissä. Vesiohenteiset maalit muuttavat työn
luonnetta, sillä maalit eivät saa jäätyä talvella ja purkit ja
pensselit pitää aina pestä.
Simo Riikonen tunnustaa, että automaalauksessakin on
kilpailu kiristynyt. Suomessa hän arvelee olevan kymmenkunta ammattimaista maalaria.
-Omat työni osallistuvat lähes kaikki erilaisiin näyttelyihin.
Alahärmän Power Truck -tapahtumassakin töitäni on näytteillä ehkä parikymmentä.
Alahärmän tapahtumassa Simo Riikonen esittäytyy sekä
taiteilijana että toimii tapahtuman kuuluttajana. ■
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
7
Euroopan unionin tulli-ilmoittamisen
turvauudistus voimaan 1.7.2009 alkaen
Vuoden 2009 heinäkuun alusta alkaen on annettava ennakkoilmoitus
Tullille kaikista Euroopan unionin alueelle saapuvista ja täältä lähtevistä, kaupallisessa liikenteessä kulkevista tavaroista. Tämän ns.
turvauudistuksen tavoitteena on estää ja paljastaa luvattomat kuljetukset, joissa on ympäristölle ja kansalaisille vaarallisia aineita. Uusi
toimintatapa tehostaa toimitusketjujen turvallisuutta, ja se on osa
maailmanlaajuista terrorismin vastaista taistelua. Järjestely on sovittu
Maailman tullijärjestössä ja se on saatettu EU:ssa voimaan EU:n tullilainsäädännöllä.
Suomessa sähköinen ilmoittaminen ja turvatietojen antamisvelvollisuus vaikuttaa suoraan tai välillisesti yli 20 000 ulkomaankaupan
toimijaan. Tulli odottaa asiakkaiden antamien tulli-ilmoitusten määrän
lisääntyvän yli 500 000 ilmoituksella.
EU:hun saapuvasta tai täältä lähtevästä tavarasta on annettava
turvatiedot Tullille sähköisellä ilmoituksella ennen kuin tavara saapuu
tai lähtee yhteisön alueelta. Ilmoitus on annettava ensimmäiseen
saapumistoimipaikkaan EU:n alueelle saavuttaessa. Poistuttaessa se
annetaan yleensä viennin aloittamispaikan tullille tai viimeistään EU:
n ulkorajan tullitoimipaikkaan. Vientitavarasta turvatiedot annetaan
osana vienti-ilmoitusta viennin aloittamismaan tullille, joten viennissä
ei pääsääntöisesti tule annettavaksi uutta ilmoitustyyppiä. Tavaroita
passitettaessa tarvittavat tiedot voidaan liittää passitusilmoitukseen.
8
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Venäjältä tulevasta tai sinne kuljetettavasta tavarasta turvatiedot
on annettava niin ikään ennakolta. Jos maanteitse Suomeen tulevasta
tavarasta ei ole annettu ennakkoilmoitusta, se on annettava viimeistään rajatulliasemalla, ennen kuin rekan matka voi jatkua. Myös tyhjinä
Suomeen palautettavista konteista on annettava ennakkoilmoitus.
Ilmoituksia voidaan antaa Tullille joko netti-ilmoituksena tai sanomamuotoisina suoraan yrityksen omista tietojärjestelmistä. Muu
kuin netti-ilmoittaminen on luvanvaraista ja se edellyttää asiakkaan
tietojärjestelmän yhteensopivuustestausta Tullin tietojärjestelmien
kanssa.
Uudistukset vaikuttavat ulkomaankauppaa käyvien yritysten, kuljetusliikkeiden ja alan palveluyritysten toimintatapoihin ja edellyttävät
muutoksia tulli-ilmoituksia antavien yritysten tietojärjestelmiin sekä
tiedonhallintaprosesseihin. Euroopan unionin jäsenmaissa uudistus
on merkinnyt valtavaa järjestelmien kehittämispanostusta.
Kaikkien ulkomaankaupan ketjun toimijoiden on syytä perehtyä
tuleviin uudistuksiin ja selvittää niiden vaikutukset omiin toimintaprosesseihinsa. Uudistukset edellyttävät toimijoilta myös nykyistä enemmän keskinäistä tiedonvälitystä.
www.tulli.fi
Teksti ja kuva: Kari Anttonen
Yrittäjän huolet haihtuvat
moottorin hyristessä
Perheyritys T. Nieminen Oy/Painolaa Kaarinassa vetävä
Taisto Nieminen tietää, miten irrottautua kiihkeästä työrytmistä.
Kun 1300 kuutioisen moottoripyörän kone hyrähtää ja
tuuli humisee korvissa, unohtuvatarkiset huolet.
T
aisto Nieminen perusti yrityksensä vuonna 1982.
Ensimmäinen toimipaikka oli omakotitalon piharakennuksessa Littoisissa. Nykyisin yritys toimii nykyaikaisissa
1000 neliömetrin tiloissa Kaarinan Piispanristillä. Työntekijöitä on yksitoista.
Viime vuonna Niemiselle myönnettiin Suomen Yrittäjien
Kultainen Ansioristi ansioistaan yrittäjänä. Painoala on tunnetusti stressaavaa ja rytmiltään kiihkeää. Toimitusajat ovat
minimissä. Haastattelupäivää edeltävänä yönä toimitusjohtaja on joutunut itse tulemaan yövuoroon, jotta asiakas saa
toivomansa palvelun. Painolassa työstetään monenlaista
painotuotetta: kirjekuoria, esitteitä, lehtiä... Taisto Niemisen
mukaan töiden joukossa on paljon yritys- ja jäsenlehtiä.
-Moottoripyörän selässä työhuolet unohtuvat nopeasti.
Tänä vuonna ajaminen on alkanut tosissaan kiinnostaa,
sillä vaihdoin viime syksynä suurempaan, 1300 kuutioiseen
Yamahaan. Nyt on jo tullut mittariin enemmän kilometrejä
kuin koko viime vuonna yhteensä.
Ajo-ominaisuudet ratkaisivat valinnan
Nieminen päätyi nykyiseen moottoripyöräänsä tämän ajoominaisuuksien ja ajomukavuuden perusteella.
-Vaikka pyörä on raskas - sitä ei kannata kaataa, koska se
on liian työlästä nostaa yksin ylös - tien päällä se on paljon
entistä menopeliä parempi. ABS -jarrut ja kardaaniveto
tuovat ajamiseen huoletonta laatua. Painopiste on alhaalla,
joten pyörän hallitseminen on suhteellisen helppoa.
Taisto Nieminen on tyypillinen iäkkäämpi motoristi, joihin
nuoruuden harrastus iskee viisikymppisenä. Aluksi ajaminen
tuntui kuitenkin hieman oudolta.
-Tässä iässä on oltava varovainen ja kaasua hillitseekin
ihan luonnostaan. Nyt jo tietää, että onnettomuustilanteissa
moottoripyörän kanssa on aina häviäjä. Pyörä on opeteltava
hallitsemaan hyvin, että pystyy täpärissä tilanteissa väistämään.
ALAN UUTISET & AMMATTILAISET
www.kuljetusjalogistiikka.com
10
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Taisto Nieminen nauttii
moottoripyörällä ajamisesta
hyvillä ilmoilla.
Nykyinen matkapyörä
suo mieltä hivelevän nautinnon.
Vaara vaanii tien päällä
Niemiselle itselleen ei ole sattunut pahoja vaaratilanteita,
mutta hänen pyöräilykaverilla onnettomuus on ollut hilkulla.
Kolmion takaa ilmestyi pakettiauto suoraan eteen, mutta
onneksi väistö onnistui.
-Varusteet on oltava kunnolliset. Jos sattuu jostakin
syystä kaatumaan, niin t-paidassa ja paljain käsin syntyy
karmeaa jälkeä.
-Moottoripyöräily on mielenterveyden hoitamista ja
rentoutumista. Kun tuuli humisee korvissa, valtaa mielen
jonkinlainen vapauden tunne, kuvailee Nieminen harrastustaan. Hyvillä ilmoilla Taisto Nieminen tekee kyläreissut ja
työmatkat aina moottoripyörällä. Huviajelut kuuluvat luonnollisesti ajankuluun.
-Nykyisen pyörän valinta oli helppoa, sillä kaverilla oli
aiemmin vastaava ja tykästyin jo tuolloin matkapyörään. ■
Posten Logistik Finland
nimityksiä
Jari Immonen on nimitetty johtoryhmän jäseneksi 2.6.2008 alkaen, nimikkeellä Director
of Solutions. Hän on viimeksi toiminut DSV
Domestic Oy:n toimitusjohtajana.
Finncontainers Oy
Konttien myyntiin ja vuokraukseen myyntineuvottelijaksi on nimitetty 1.5. alkaen Arto Matilainen (39). Aiemmin Matilainen on työskennellyt
myyntiedustajana Inka Oy:ssä.
Magnus Björklund
Volvo Trucks Slovenian toimitusjohtajaksi
Insinööri, merkonomi Magnus Björklund on
nimitetty Volvo Trucks Slovenian toimitusjohtajaksi 1.9.2008 alkaen.
Markus Haapanen on nimitetty johtoryhmän jäseneksi 1.5.2008 alkaen, nimikkeellä
Director of Transportation operations. Hän
on aiemmin toiminut operatiivisena päällikkönä samassa organisaatiossa.
Timo Kainulainen on nimitetty Project
Manager nimikkeellä 25.2.2008 alkaen
vastaamaan laatu- ja kehitystehtävistä.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
11
www.gli.fi
GLi Yhtiöt on nuorekas, innokas ja pirteitä päätöksiä tekevä tämän vuosituhannen yksityinen
yrityskeskittymä (GLi Logistics Oy, GLi Express Oy, GLi Service Oy ja GLi Reval Ou).
Tarjoamme mm. kuljetus- ja logistiikka-alan koulutus-, kehittämis-, konsultointi- ja projektipalveluja ja henkilöstövuokrausta.
GLi ja hommat hoituu!
osasto U216
Olemme mukana kuljetusalan
suurimmassa Power Track Show
tapahtumassa Alahärmässä 8. - 9.8.2008.
Tule osastollemme U216 tutustumaan
alan ajankohtaisuuksiin. Meiltä saat
pienen lahjan kotiin viemiseksi.
Yllätä sillä kumppanisi!
Palveluja SINULLE:
- ammattipätevyyskoulutukset
- liikennelupakoulutukset
- REKRY-koulutukset
- kuljettajavuokraus
- konsultoinnit
- projektien haku ja koordinointi
- taloushallinnon tukipalvelut ym.
Ammattipätevyyskoulutukset pidetään
viikoittain eripuolilla Suomea.
Lisätiedot Kristian Lella 010 440 4401
tai [email protected]
12
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Liikennelupakoulutukset (pe - la)
Tavaraliikenn e
- Turku alk. 22.8
- Tampere alk. 19.9
- Oulu alk. 3.10
- Jyväskylä alk. 10.10
Henkilöliiken n e (linja-auto)
- Tampere alk. 10.10
Lisätiedot Mikko Toivonen 010 440 4403
tai [email protected]
Teksti ja kuvat: Tero Tuisku
Itella kokeili postirullakoiden etätunnistusta
Kirjepostin kulkunopeutta
selvitetään
RFID-tunnisteilla
Kansainvälisen kirjepostin kulkunopeutta selvitetään etäluettavilla
RFID-tunnisteilla. Käytössä ovat niin sanotut aktiiviset tunnisteet,
jotka lähettävät jatkuvasti tietoa itsestään.
Itella Oyj (entinen Suomen Posti Oyj) on selvitellyt RFID:n käyttöä
postia sisältävien rullakoiden tunnistamisessa.
K
irjeiden kulkunopeutta kansainvälisessä postiliikenteessä on selvitetty jo runsaan kymmenen vuoden ajan RFID-tunnistuksella
(Radio Frequency Identification).
- Kaikki ulkomaille lähtevät kirjeet ja toisaalta ulkomailta tänne tulevat kirjeet menevät Helsinki-Vantaan lentoasemalla olevan pisteen läpi.
Pisteessä on RFID-lukija, joka rekisteröi jokaisen testikirjeen. Vastaavanlainen piste on muissakin maissa. Näin nähdään esimerkiksi se, kuinka
nopeasti vaikkapa Italiasta Suomeen lähetetty testikirje tulee perille, tietohallintojohtaja Tomi Pienimäki Itellasta kuvailee.
Testikirjeet eivät erotu millään tavalla tavanomaisista kirjeistä. Siksi eri
maiden postioperaattorit eivät voi tietää, mikä tai mitkä kirjeistä ovat testikirjeitä. Kirjeet lähettää epämääräisin välein aina paikallinen viranomainen - ei siis mikään postioperaattori. Viranomaiset selvittävät tällä tavalla,
onko kirjeiden kulkunopeus suositusten mukainen.
Testikirjeiden sisällä on niin sanottu aktiivinen RFID-tunniste, jonka
eri maissa olevat tarkastuspisteissä olevat lukulaitteet rekisteröivät. Näin
selviää kulkunopeuden lisäksi myös esimerkiksi se, missä ajassa kirje on
kulkenut eri maiden läpi.
Kaksi kokeilua rullakoiden etätunnistuksesta
▼
Itella on selvittänyt RFID:n käyttöä postia sisältävien rullakoiden luennassa kahteen otteeseen vuosina 2006 ja 2008. Kokeilussa käytettiin
tavallisia passiivisia tunnisteita, jotka asennettiin muutamaan sataan rullakkoon. Kaikkiaan rullakoita on Suomen postitoimipaikoissa runsaat 200
000. Luenta tapahtui, kun kokeilurullakko työnnettiin RFID-lukijalaitteella
tai sen antennilla varustetun portin tai oven läpi.
Tietohallintojohtaja Tomi Pienimäki Itellasta
toteaa, että RFID toimii hyvin testikirjeiden seurannassa. Tavanomaisten postilähetysten osalta
taloudellisesti järkevien seurantakohteiden löytäminen on kuitenkin haasteellista.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
13
Itellan kokeilussa muutama sata rullakkoa
varustettiin RFID-tunnisteilla.
Itellan RFID-kokeilussa lukijalaitteen
vaaleat levyantennit sijoitettiin esimerkiksi lähtöportin yläpuolelle. Vastaavat
antennit olivat portin ulkopuolella. Kaikki
neljä antennia olivat yhteydessä samaan
lukijalaitteeseen. Luenta onnistui hyvin.
- Luenta voi tapahtua joko molemmista ovenpielistä tai ylhäältä
päin. Luentaetäisyys oli muutamia metrejä. Kokeilut vahvistivat
sen, että luenta onnistui jokaisella kerralla lähes sataprosenttisesti. Toisaalta pienen ongelman voi aiheuttaa se, että laajalla
terminaalialueella, jossa luentalaitteita on monilla ovilla, yksi
rullakko voidaan lukea kahteen tai jopa useampaankin kertaan.
Tämä johtuu siitä, että radiotunnistuksessa niin sanottua luentakeilaa ei voida kovin hyvin kohdistaa vain yhteen pisteeseen.
Moninkertaisen luennan estäminen ei ole Pienimäen mukaan
vaikeaa.
- Luentalaitteen ohjelmistoon voidaan esimerkiksi tallentaa
muutamia koodirivejä, jotka estävät lukemasta samaa tunnistetta
yhtä kertaa useammin lyhyen ajan sisällä.
Teknisiä esteitä ei ole
Kokonaisuudessaan kokeilut vahvistivat sen, että teknisiä esteitä
rullakoiden ja muiden isojen yksiköiden langattomalle etäluennalle ei ole.
- Isompi ongelma on se, onko uuden tunnistusjärjestelmän
rakentaminen tuhansine luentalaitteineen taloudellisesti kannattavaa. Perinteinen viivakoodiluenta toimii postin lajittelussa
erittäin hyvin ja tehokkaasti. Siksi ei ole itsestään selvää, että
hyvin toimiva viivakoodiluenta korvattaisiin kalliilla etäluennalla,
Pienimäki sanoo.
Tästä huolimatta Pienimäki on optimistinen.
- Uskon, että viiden vuoden kuluessa merkittävä osa rullakoista on etäluennan piirissä. Yksittäisten kirjeiden etäluenta sen
sijaan ei ole näillä näkymin kannattavaa.
Itellan piirissä on pohdittu myös aktiivisten RFID-tunnisteiden
käyttöä erikoislähetysten seurannassa.
- Jossain määrin tavallisten lehtien, kirjeiden, korttien ja
pakettien joukossa kulkee myös elintarvikepaketteja, joiden
pitää pysyä kylminä koko kuljetusrupeaman ajan. Tämä voitaisiin varmistaa aktiivisella RFID-tunnisteella, joka mittaa paketin
lämpötilaa. Mittaustuloksia voidaan todentaa myös jälkikäteen.
Teoriassa on mahdollista, että tulevaisuudessa asiakas jopa vaatii
tällaista tunnistusta omalle kriittiselle lähetykselleen, Pienimäki
arvioi. ■
RFID on vanha keksintö
RFID keksittiin jo toisen maailmansodan
aikoihin. Alkuaikoina RFID-tunnisteet
olivat nyrkin kokoisia möhkäleitä. Tämä
johti siihen, että yksinkertaisempi ja ennen
kaikkea kustannuksiltaan edullisempi
EAN-viivakoodiluenta (European Article
Numbering) voitti suosiossa RFID:n.
Viime vuosina RFID:n asema on taas
parantunut tekniikan kehittyessä ja RFIDtunnisteiden koon pudottua. Yhtenä syynä
14
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
RFID:n suosion nousuun on aktiivisten
RFID-tunnisteiden yleistyminen. Aktiivinen tunniste lähettää jatkuvasti tietoa
itsestään kun taas passiivinen RFID-tunniste aktivoituu vain tullessaan radiokenttään.
Aktiivinen RFID-tunniste voidaan
varustaa esimerkiksi GPS-, GPRS- ja
WLAN-yhteydellä.
Tällöin
tunniste
yhdessä päätelaitteen kanssa voi ilmaista
myös seurattavan kohteen sijainnin sekä
kuljetun reitin ja ajankohdan. Aktiivinen
tunnistus voi myös osoittaa esimerkiksi
paketin lämpötilaa ja kosteutta.
RFID on kuitenkin sen verran kallis
tunnistusmenetelmä, että se ei syrjäytä
kokonaan EAN-viivakoodia vuosiin. Etenkin päivittäiskaupan tuotteissa selkeät
viivakoodit pitänevät asemansa vielä pitkään.
Transvalin ulkokenttäpalveluissa käytetään joskus hyvinkin järeitä työkoneita.
Varasto- ja terminaalityötä
ulkoistetaan nyt voimakkaasti.
Suomen Transval Oy on erikoistunut
toimimaan asiakasyritysten
omissa varastoissa tai terminaaleissa
sekä käsittelemään tavarat
suoriteperusteisesti.
Teksti Tero Tuisku
Suomen Transval Oy:
Suoriteperusteista
logistista
ulkoistuspalvelua
16
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Transval Suomen
henkilöstö käyttää
tottuneesti trukkeja.
V
uonna 1994 perustettu Suomen Transval Oy tuottaa
logistiikan ulkoistusratkaisuja suoriteperusteisesti.
- Teemme varasto-, huolintayrityksille ja tukkuliikkeille
varastojen osakokonaisuuksien suoriteperusteista hoitoa
sekä henkilöstövuokrausta. Teollisuusyrityksille tuotamme
tulo- ja lähtölogistiikan sekä tuotantolaitosten sisäisen
logistiikan osia ja kokonaisratkaisuja sekä ulkokenttäpalveluja ja henkilöstövuokrausta, markkinointijohtaja Jarmo
Juntunen Suomen Transvalista kuvailee.
Suoriteperusteinen logistiikka tarkoittaa yksikköhinnoitellusti laskutettua työtä.
- Itse puhumme helposti mitattavasta työn seuraamisesta. Asiakkaille muodostuu kustannuksia ainoastaan
tehdyistä työsuoritteista. Materiaalin käsittelykustannukset
ovat suoraan verrannollisia käsiteltyihin materiaalivirtoihin.
Sovimme kunkin asiakkaan kanssa etukäteen ne määreet,
joiden perusteella työkustannukset laskutetaan.
Yritys on jakanut palvelunsa seuraaviin ryhmiin: terminaalipalvelut, varasto- ja lähettämöpalvelut, ulkokenttäpalvelut, kontinpurkupalvelut kalusto- ja nostopalvelut sekä
henkilöstövuokraus.
- Työllistämme nykyisin noin 600 kokoaikaista logistiikkatyöntekijää noin 30 toimipaikassa. Valtaosa eli noin 450
näistä työskentelee pääkaupunkiseudulla olevissa toimipaikoissa. Muut työntekijät ovat Turussa, Tampereella ja
Kotkassa sekä näiden kaupunkien lähiympäristöissä.
Jouston puolesta
Yrityksen etuna on erinomaisen hyvä joustomahdollisuus
töiden järjestelyissä.
- Työntekijämme työskentelevät pääsääntöisesti
samoissa työpisteissä. Olemme kuitenkin
luoneet valmiin varahenkilöjärjestelmän, jossa pystymme
siirtämään henkilöitä aina sinne missä heitä eniten tarvitaan. Jokainen työntekijämme tietää, mihin tehtävään
kunkin täytyy ruuhkatilanteissa siirtyä. Harvoin eri toimipaikoissa on samaan aikaan ruuhkia, Transvalin varastologistiikasta vastaava toimialajohtaja Sakari Kiiskinen toteaa.
Joustavuus näkyy siinäkin, että henkilöstö on tarvittaessa valmis tekemään pitkää päivää. Samoin henkilöt voivat
halutessaan saada vapaata asioidensa hoitamista varten.
- Pyrimme kaikin tavoin hyvin joustavaan toimintaan
molemmin puolin.
Yrityksen työntekijät käyttävät joko asiakasyrityksen tai
Transvalin omia työasuja.
- Jotkut asiakkaat pitävät tärkeänä sitä, että henkilöstön
asuissa on asiakasyrityksen tunnukset. Se sopii meillekin.
Muissa toimipaikoissa olevat henkilöt saavat meidän tunnuksillamme varustetut työasut.
Perusteellista koulutusta
Transval kouluttaa kaikki työntekijänsä.
- Logistiikkatyö vaatii osaamista. Opastamme henkilöt
esimerkiksi erilaisten työkoneiden käyttöön. Myös perehdyttäminen työturvallisuuteen kuuluu ohjelmaamme.
Henkilöstöllämme on mahdollisuus saada Työturvallisuuskeskuksen hallinnoima työturvallisuuskortti. Annamme
myös oppisopimuskoulutusta logistiikka-alalle. Koulutusta
järjestetään sekä täällä Tuusulan toimipaikassamme että
suoraan asiakasyrityksissä. Juuri perusteellinen koulutus
takaa sen, että työntekijämme pitävät meitä hyvänä ja henkilöstöstään huolehtivana talona, Kiiskinen sanoo.
Transvalilla on jokaisessa toimipaikassaan vähintään yksi
työnjohtaja. Tämä vastaa siitä, että työt tulevat tehtyä laa-
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
▼
Markkinointijohtaja Jarmo Juntunen
Suomen Transvalista toteaa,
että yrityksen suoriteperusteisen työn ja
kumppanuuden malli
soveltuu sekä tukkuliikkeille että
teollisuudelle.
17
dukkaasti aikataulut pitäen. Työnjohtaja ottaa myös vastaan
asiakkaan antaman mahdollisen palautteen ja välittää sen
muulle henkilöstölle.
Yritys on joutunut työvoiman hankinnassa tutun ongelman
eteen. Sopivien työnhakijoiden määrä on vähentynyt. Siksi
perehdytyksen ja koulutuksen merkitys on kasvanut.
- Erityisesti haaste näky pääkaupunkiseudulla. Asiaan on
pyritty ratkaisemaan muun muassa kouluttamalla muiden
alojen ihmisiä tälle alalle. Lisäksi olemme palkanneet ulkomaisia työntekijöitä. Tällä hetkellä meillä on noin 60 ulkomaalaista, mikä vastaa kymmentä prosenttia kaikista tekijöistä. He
ovat pääsääntöisesti Itä-Euroopan maista, Juntunen toteaa.
Suomen Transval on mukana sisäasiainministeriön hankkeessa, jossa selvitetään ulkomaalaisten työtekijöiden vastaanottoa täkäläisille työmarkkinoille.
Runsaasti omaa konekantaa
Transvalilla on runsaasti omia työkoneita kuten trukkeja aina
12 tonniin asti sekä esimerkiksi vetomestareita, pyöräkuormaajia, lavansiirtovaunuja ja muita koneita.
- Suoriteperusteisessa palvelussamme kalusto on sisällytettävissä hintoihin. Etunamme on, että voimme siirtää koneita
aina niihin toimipaikkoihin, joissa niitä kulloinkin tarvitaan.
Voi sanoa, että meidän avullamme terminaaleissa ja varastoissa on aina optimaalinen määrä henkilöstöä ja kalustoa.
Ulkokenttäkohteissa suoritamme kuljetusyksiköiden siirtoa
varaston tai terminaalin ovelta kentälle ja päinvastoin sekä
niin sanottuja vetomestaripalveluita ja pitkäntavaran käsittelyä pyöräkuormaajilla. Lisäksi pidämme huolta työalueiden
kunnosta. Tähän kuuluvat esimerkiksi lumityöt.
Huimaa kasvua
Suomen Transvalin liikevaihto on kasvanut pitkään yli 20 prosentin vuosivauhdilla. Juntusen mukaan sama kasvuvauhti
halutaan pitää jatkossakin. Mahdollisuuksia tälle antaa osaltaan ensi vuonna valmistuva Vuosaaren satama.
- Sen ansiosta uusia logistisia keskuksia on noussut ja
nousee sataman läheisyyteen tai muuten mukavan matkan
päähän siitä. Esimerkkinä näistä voidaan mainita Kehä III:
n varrelle rakennetut uudet toimitilat. Vastaavanlaisia tiloja
on valmistunut ja valmistumassa esimerkiksi Vantaan Hakkilaan sekä Keravalle, Mäntsälään ja Sipooseen. Tällaisissa
tilanteissa asiakkaat miettivät töiden järjestelemistä uudella
kustannustehokkaalla tavalla. Uskomme, että tämä saattaa
tuoda meille uusia asiakkaita, Juntunen sanoo.
Turkuun ollaan rakentamassa uutta LogiCityä lentokentän ja sataman ympärille. Juntunen uskoo tämänkin antavan
hyviä mahdollisuuksia suoriteperusteiselle tavarankäsittelylle.
Toinen suuri suomalaiskaupunki Tampere taas on tunnettu
teollisuudestaan.
- Tavoitteenamme on päästä vastaamaan tuotantolaitosten varastopalveluista sekä vastaanotto- ja lähettämötoiminnasta, Jarmo Juntunen toteaa. ■
- Suoriteperusteisen mallimme mahdollistaa
asiakkaille kustannusten tarkan seuraamisen.
Mallissa materiaalin käsittelykustannukset ovat
suoraan verrannollisia käsiteltyihin materiaalivirtoihin,
toimialajohtaja Sakari Kiiskinen sanoo.
18
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
20
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Mäntyharjun mies
Antero Herranen ajelee
Mäntyharju-Tampere väliä usein.
Vireystaso oli 7,5 tunnin yöunien
jälkeen hyvä.
Kuva: Petteri Kivimäki/STT Info
Väsymys väijyy
kuljettajaa kesällä
Väsymyksen merkit tulisi aina ottaa vakavasti ennen kuin on
liian myöhäistä. Kuljettajan tahdonvoima väsymyksen voittamiseen ei riitä. Aivot aloittavat nukkumisen ilman ihmisen lupaa.
Onnettomuuteen joutumiseen ei tarvita nukahtamista, tarkkaavaisuuden herpaantuminen riittää.
Väsyneen kuljettajan nukahtamisriski
on suurin kesän aamuyön tunteina
Vuorokauden aikaan liittyvät kuljettajan tarkkaavaisuuden
vaihtelut ovat suurimpia syitä väsymysonnettomuuksiin. Kyselytutkimukseen vastanneiden mukaan rattiin nukahtamiset tai
läheltä piti tilanteet sattuivat yöllä yhden ja viiden välillä. Toinen
riskiaika ajoittui iltapäivään, jolloin yleisempiä olivat läheltä piti
tilanteet.
Pitkään ajamista pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä rattiin nukahtamisen riskitekijöistä. Tämän tutkimuksen mukaan
nukahtaminen sattuu todennäköisimmin kuitenkin kahden
ensimmäisen ajotunnin aikana. Kuljettajat kokevat silti, että
pidempi ajoaika lisää nukahtamisriskiä.
Nukahtamistapaukset painottuivat selvästi kesäkuukausille.
Samansuuntaisia tuloksia on nähtävissä väsymyksestä liikenteessä tuomittujen kuljettajien kohdalla.
Nuoret miehet nukahtelevat rattiin muita useammin
Todennäköisyys nukahtaa rattiin on miehillä 2,5-kertainen naisiin verrattuna. Naiset tunnistavat paremmin väsymykseen liittyvät riskit.
Nuorilla miehillä nukahtamisriski on muita suurempi. Olennaisessa roolissa on ikään liittyvä elämäntyyli. Nuoret ovat liikkeellä useammin yön tunteina, jolloin nukahtamisalttius on suuri.
He saattavat yliarvioida omia kykyjään ja nukahtaa tajuamatta
väsyneenä ajamisen riskejä. Myös muut nuoret autossa saattavat painostaa jatkamaan matkaa väsymyksestä huolimatta.
Miten välttää rattiin nukahtaminen?
Tutkimuksessa kysyttiin, miten ajaja oli yrittänyt välttää rattiin
nukahtamista. Usein keinoiksi mainittiin ikkunan avaaminen,
istuimen selkänojan kohottaminen tai radion kuuntelu kovalla.
Näillä keinoilla saattaa olla vain pieniä, lyhytaikaisia tai ei mitään
vaikutuksia uneliaisuuteen.
- Matkan keskeyttämisen lisäksi paras keino väsymyksen
taltuttamiseen on kofeiinipitoisen juoman nauttiminen ja sen
jälkeen 15 - 20 minuutin nokosten ottaminen, toteaa tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin Liikenneturvasta.
Suomen tieliikennelaki kieltää väsyneenä ajamisen (pykälä
63). ”Ajoneuvoa ei saa kuljettaa se, jolta sairauden, vian, vamman
tai väsymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuvat siihen tarvittavat edellytykset”.
Tutkimukseen osallistuneet kuljettajat arvioivat väsymyksen
alkoholin ja ylinopeuden jälkeen kolmanneksi tärkeimmäksi
syyksi liikenneonnettomuuksiin. Vastaajista reilu puolet oli silti
sitä mieltä, ettei kuljettajaa, joka on valvonut 24 tuntia ennen
ajamaan lähtöään, pitäisi rangaista. ■
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
21
Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Lindströmin henkilöstö- ja laatujohtaja Kirsti Leisio
yritysten yhteiskuntavastuusta:
Hyvä yrityskansalainen
pääsee pitkälle
Vauhdilla kansainvälistynyt Lindström Oy käyttää alihankkijoinaan
paljon pieniä kuljetusliikkeitä. Asiakkaalle koko logistiikkaketju
näyttäytyy samoissa väreissä. Lindström Oy:lle laatu, ympäristö ja
yhteiskuntavastuu ovat keskeisiä arvoja.
22
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
”Yrityksen yhteiskuntavastuu ei voi olla vain jokin
laatu- ja ympäristösertifikaatti, vaan sen pitää perustua yrityksen toiminnan kuvaamiseen ja jatkuvaan
parantamiseen, Kirsti Leisio määrittelee.
Tyypillistä perheyrityksen johtamiselle on ollut pkyritysmäinen toiminta eli määrittelyt on haluttu pitää
omissa käsissä.
”Mietimme asioita oman tarpeemme pohjalta ja
haluamme rakentaa tapoja, jotka palvelevat meitä
parhaiten. Näillä eväillä, omana työnä ilman konsultteja, on syntynyt myös laatujärjestelmämme”.
”Sanotaan, että laatujärjestelmä vaatii. Eihän järjestelmä mitään vaadi, vaan siinä on kuvattu ja kerrottu,
mitä yritys itse vaatii toiminnalta”, hän korostaa.
Yhteiskuntavastuuraportti uudistuu vuosittain
Lindström Oy laatii vuosittain yhteiskuntavastuuraportin, jossa määritellään yrityksen yhteiskuntavastuu
taloudellisesta, sosiaalisesta ja ympäristöön liittyvästä
näkökulmasta. Yhteiskuntavastuuta on hoitaa asiat
viranomaisiin, asiakkaisiin, omistajiin, henkilöstöön,
alihankkijoihin ja mediaan päin sekä kehittää omaa
toimialaan.
Paljon vettä kuluttavassa yrityksessä herättiin jo
varhain miettimään ympäristöasioita. Vuonna 1997
yritys sai pohjoismaisen Joutsen-ympäristömerkin.
Kierrätys ja ympäristökuormien tarkastelu on ollut osa
arkea pitkään. Ympäristöasioidenkin kanssa lähdettiin
liikkeelle käytännönläheisesti.
▼
P
eräti 18 maassa tällä hetkellä toimiva Lindström
Oy on vauhdilla kansainvälistynyt perheyritys.
Yrityksen palkkalistoilla on nykyään noin 2200 työntekijää. Kotimaan markkinajohtajasta on tullut myös
yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä.
Lindström Oy:n väreissä kotimaassa tekstiilejä kuljettaa 200 alihankkijayritysten kuljettajaa. Asiakkaalle
he näyttäytyvät auton teippauksia ja kuljettajan vaatteita myöten lindströmiläisinä.
”Monesti onkin niin, että alihankkijan edustaja on
ainoa henkilö, joka kohtaa pienen mattoasiakkaan. On
tärkeää, että olemme kouluttaneet ja perehdyttäneet
myös alihankkijayritysten väen ja he samaistuvat yritykseemme ja sen arvoihin”, Lindströmin henkilöstöja laatujohtaja Kirsti Leisio sanoo.
Jakeluketjujen pyörittäminen näin laajassa mitassa
on haasteellista ja mukaan mahtuu erikoisuuksia.
Toisin kuin voisi kuvitella, osa kuljetuksista luokitellaan vaarallisten aineiden kuljetuksiksi, ja silloin kuljettajalta edellytetään ADR-ajolupakoulutusta.
”Yksi teollisuuspyyhkeistämme on sellainen, että
se voi sisältää öljyjä ja liuottimia. Siksi se luokitellaan ongelmajätteeksi ja siitä erotellaan jätteet ja öljyt
pesuprosessissa ja ne toimitetaan Ekokemille”, Leisio
kuvaa.
Lindströmillä on omat ohjeet siitä, miten yhtiön
toimipisteissä menetellään eri tilanteissa. Yritys on
luonut paitsi oman laatujärjestelmän myös ympäristöjärjestelmän. Ne ovat osa yrityksen yhteiskuntavastuuta.
e
Yhteiskuntavastuullinen liiketoiminta
on yritykselle tuottava strategia pitkällä tähtäimellä,
Kirsti Leisio muistuttaa.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
23
”Miettimällä ja katsomalla tarkemmin omaa toimintaa saa
jo paljon aikaan. Työllistimme koululaisia ”Tienaa tonni” –periaatteella seuraamaan, mistä jätettä syntyy. Ensimmäisessä
vaiheessa saimme kaatopaikalle menevän jätteen määrän
tipahtamaan 70 %, kun jätteitä alettiin lajitella paremmin.
Huomasimme myös, että käytössä ollut jäteastia oli liian suuri,
joten sitä alettiin pienentää jätekuorman vähentyessä”.
Leision mielestä isossakaan yrityksessä ei voi olla erikseen
yhteiskuntavastuusta vastaavaa henkilöä, vaan jokainen johtaja vastaa omalla alueellaan asioita.
”Myös pk-yrityksissä yhteiskuntavastuu kulminoituu ylimpään johtoon.”
Taloudelliseksi yhteiskuntavastuuksi Kirsti Leisio tiivistää
sen, että yritys hoitaa lakisääteiset asiansa kunnolla ja huolehtii siitä, että toiminta pysyy pitkällä tähtäimelläkin kannattavana.
”Riittää, että yritys hoitaa veronsa, maksunsa ja muut yhteiskunnalliset velvoitteensa kuten pitääkin. Siksi yrityksen on
myös pidettävä huolta omasta kannattavuudestaan. Perheyrityksissä ymmärretään, että nopeat voitot eivät ole vastuullista
toimintaa henkilöstöä sen paremmin kuin asiakkaitakaan kohtaan. Myös verojen kierto on hyvin lyhytjänteistä toimintaa.”
Sosiaaliseksi yhteiskuntavastuuksi Kirsi Leisio listaa vastuun henkilöstöstä.
”Yritys luo huolehtimisen tunnetta, kun se hoitaa henkilöstöasiat reilusti. Me pyrimme pitkäaikaisiin, vakituisiin työsuhteisiin ja seuraamme määräaikaisten työsuhteiden määriä.
Haluamme olla turvallinen työpaikka, jossa työterveyshuolto
toimii ja työntekijöiden on mahdollista kouluttautua ja kehittyä. Työntekijöitä on myös kohdeltava tasapuolisesti ja työterveyshuollosta pitää huolehtia.”
Sosiaalinen vastuu vie käsitteenä Leision mielestä vähän
harhaan, sillä kyse on reilujen pelinsääntöjen noudattamisesta.
”Työnantaja ei ole sosiaalihuolto. Myös työntekijällä on velvollisuuksia, joten molempien on pidettävä pelinsäännöistä
kiinni”.
Yksi sosiaalisen yhteiskuntavastuun osoitus voi pienessäkin
yrityksessä olla se, että työllistetään koululaisia kesäksi.
”Ei ole suuri uhraus pienessäkään pk-yrityksessä työllistää
1-2 koululaista, mutta sillä on suuri merkitys lähiympäristölle.
Kesätyöpaikat ja TET-harjoittelupaikat myös nostavat mielikuvaa yrityksestä ja antavat nuorille hyvän mielikuvan työn tekemisestä”.
Kirsti Leisio uskoo, että pk-yritysten kannattaa etsiä eväitä
yhteiskuntavastuun toteuttamiseen omassa yrityksessä.
”Nämä asiat vaativat pohdiskelua. Toisaalta voi olla, että
myös asiakkaat alkavat vaatia alihankkijoiltaan yhteiskuntavastuun selvittämistä. Julkisen hallinnon kilpailutuksissa
yhteiskuntavastuu voi olla yksi pisteytettävä asia”.
”Pitkällä tähtäimellä vastuullinen liiketoiminta tuottaa.
Ympäristöpuolella säästöt näkee kaikkein konkreettisimmin.
Sosiaalinen vastuu tuo euroja viivan alle esimerkiksi silloin,
kun henkilöstön vaihtuvuus pienenee. Taloudellista vastuuta
taas on pitää yritys kannattavana niin, että myös yrittäjä saa
siitä palkkansa”.
Helsingin kauppakorkeakoulu aloittaa ensi tammikuussa
laajan Vastuullisen liiketoiminnan erikoistumisopinnot –kokonaisuuden, jonka teemoina ovat globaali liiketoiminta sekä
ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset ulottuvuudet, sidosryhmätyö sekä liiketoiminnan raportointi ja viestintä. ■
Karjap
uskurit Ruostumat
to
ja Lisäv
aloteli mat
neet
• valotelineet
• kylkiputket
• lavakaaret
• karjaraudat
RST-STEEL OY • NIVALA • Puh. 0400-890 813
www.rst-steel.fi
24
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Asiakasuskollisuus
lisää kannattavuutta
Yritysten kilpailutavat muuttuvat. Yritys pärjää kireässäkin kilpailussa,
kun se hallitsee nykyiset asiakkaansa ja tuntee tulevien tarpeet.
siakas on tärkein –hokemaa toistetaan, vaikka todellisuudessa asiakas kuitenkin unohdetaan. Yrityksen elinehto on kuitenkin asiakkaan ymmärtäminen ja siitä
ymmärryksestä johdetut tuotteet ja palvelut. Tärkeää on myös
varmistaa, että palaute ja reklamaatiot tulevat hoidetuiksi.
Asiakkaalle päin pitää näkyä yrityksestä yksi iloinen ilme,”
dosentti KTT Jari Talvinen Helsingin kauppakorkeakoulusta
sanoo.
Keskittyminen ydinasioihin tarkoittaa yrityksen prosessien,
tuotteiden, markkinoiden, asiakkaiden ja osaamisen tärkeyttä.
Niistä syntyy kilpailutekijä, jolla markkinoilla pärjätään.
”Hyvä liikeidea on usein yksinkertainen. Kun myy ratkaisua,
sitä on kilpailijoiden vaikea kopioida. Kun yrityksessä on viilattu ydinasiat kuntoon, niin verkoston kautta voidaan hakea
muut asiat siihen päälle, asiakkaalle näkyväksi ratkaisuksi.”
Nopeus, ketteryys ja oikea ajoitus varmistavat, että sillä hetkellä asiakkaille tärkeät tuotteet ovat markkinoilla.
”Keskity avainasiakkaisiin, sillä tyytyväiset ja uskolliset asiakkaat ovat kannattavimpia. Maksimoi osuuttasi asiakkaan
ostoista (share of wallet), älä markkinaosuudesta (market
share). Tunne asiakkaasi henkilökohtaisesti, jos mahdollista.
Kohtele ja palvele kutakin asiakasta yksilönä”, Talvinen listaa.
Nopea oppiminen ja ketteryys varmistavat, että osaaminen
uudistuu yrityksessä tehokkaasti ja asiakkaiden tarpeisiin
osataan vastata oikeaan aikaan.
”Yrityksessä on tärkeää tehdä koko ajan uutta ja seurata,
toimiiko tämä markkinoilla”.
Talvinen muistuttaa, että menetetyn asiakkaan saaminen
takaisin on aina kustannus.
”Asiakkaat on valittava tarkkaan ja heidät on osattava pitää
tyytyväisinä. Kannattaa valita sellaisia asiakkaita, jotka pystyvät hyödyntämään tarjontaa laajemmin ja siirtymään palvelusta toiseen. Vanhojen hyvien asiakkaiden palveleminen on
helpompaa ja edullisempaa kuin se, että haetaan koko ajan
uusia asiakkaita”.
”Kannattaa hankkia tietoa siitä, paljonko uusia asiakkaita
on tullut, paljonko on tehty ns. selkänahkatyötä, jota ei pystytä
laskuttamaan ja miksi jotkut asiakkaat ovat lähteneet. Todellinen asiakasuskollisuus lisää kannattavuutta ja asiakaskannan
analysointi lisää ymmärrystä, miten toimia jatkossa”.
Valitus eli reklamaatio on yritykselle tärkeä näytönpaikka.
”Kun asiakas reklamoi, se on merkki siitä, että hän haluaa
jatkaa asiakassuhdetta ja kertoo, mitä pitäisi parantaa. Reklamaatioiden hoitamisessa kannattaa nähdä vaivaa”.
Kannattavasti myyvä yritys kasvaa ja investoi
Myynnin johtaminen on helpoimpia keinoja parantaa suomalaisyritysten kilpailukykyä, siksi yrityksessä kannattaa pohtia
kassavirtojen luomista, lisäämistä ja kotiuttamista.
▼
”A
Yrityksille on suuri haaste luoda
asiakaskeskeinen kulttuuri ja toimintatapa,
KTT Jari Talvinen muistuttaa.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
25
Jaakko Aspara: ”Saatetaan ajatella, että meillä
on yksi hyvä myyjä ja 10 ei niin hyvää. Sen
sijaan pitäisi miettiä, miten hyvän myyjän osaaminen saadaan jalostettua yleiseksi käytännöksi
ja siten kerrytettyä muidenkin osaamista”.
“Oleellista on kasvattaa yrityksen arvoa eli lisätä nettokassavirtoja. Kannattaa muistaa liikemiehen huoneentaulu: myy lisää,
ehkäise tulovirtojen loppuminen, muuta kustannus- ja tuottorakennetta, aikaista kassavirtoja ja tasaa kassavirtojen riskiä”,
sanoo Helsingin kauppakorkeakoulun myynnin johtamisen professori FT Petri Parvinen sanoo.
Myyntityöstä on tehtävä monipuolista ja kiinnostavaa ja sitä
on opittava yrityksessä myös arvostamaan niin, että kannattavasta myynnistä tulee bonusta.
“On tärkeää, että myyntityötä tekevät kokevat olevansa keskeisiä bisnekselle ja että heihin investoidaan. Myös älykkäitä
bonuksia on syytä kehittää. Myynnistä voidaan rakentaa systemaattinen prosessi yritykseen. Myyjät kannattaa sertifioida ja
heille on syytä antaa valtaa sekä muodollinen asema. Myyjien
pitää myös oppia arvostamaan itseään ja johdon taas on syytä
osoittaa arvostustaan. Käytännössä kaikki muu toiminta on syytä
organisoida myynnin tueksi”, Parvinen listaa toimenpideohjelmaa
yritysjohdolle.
Parvisen kanssa maan ensimmäisen myynnin johtamisen professuurin jakava KTT, DI Jaakko Aspara perää yrityksiltä halua
kasvaa, rohkeutta tehdä kaupallisia investointeja ja päättäväisyyttä tehostaa myynnin johtamista.
”Suurimmalta osalta pk-yrityksiä puuttuu halu kasvaa. Niistä
ei myöskään löydy rohkeutta tehdä kaupallisia investointeja,
kuten panostaa asiakashankintaa tukevien tietokantojen kehittämiseen, räätälöidä tuotteita ja palveluita tietyille avainasiakastai referenssiryhmille tai toteuttaa kohdistettuja viestintä- ja
myyntikampanjoita. Kuitenkin tällaisia kaupallisia investointeja
tarvitaan, jos halutaan kasvaa kannattavasti”, Aspara korostaa.
Suurin asiakas ei ole välttämättä kannattavin
Jaakko Aspara kannustaa yrityksiä miettimään myynnin johtamista neljän aiheen kautta. Yrityksen liiketoimintamalli kannat26
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
taa hahmottaa niin, että selvitetään ansaintalogiikka erilaisissa
verkostoissa, kohderyhmät, asiakastyypit, yksittäiset loppukäyttäjät, ostajat ja välikädet. Mietitään, mitä tuotteita, palveluita,
projekteja ja ratkaisuja tarjotaan. Minkälaisina toimituksina niitä
myydään ja voidaanko tuotteita räätälöidä? Entä mitä arvoa tuotetaan eri toimijoille? Näiden pohjalta yritys voi selvittää oman
arvoverkostonsa rakennetta.
”On tärkeää nähdä oman yrityksen rooli, muiden toimijoiden
roolit, verkottuneen yhteistyön mahdollisuudet ja vaihtoehtoiset
ansaintalogiikat. Tiedon pohjalta on mahdollista johtaa aktiivisesti arvoverkostoja, joissa toimitaan”.
Seuraavaksi kannattaa pohtia myynnin organisoitumista ja
koordinointia. Oleellista on miettiä, miten uusia asiakkaita hankitaan ja kuinka nykyiset asiakkaat saadaan pidettyä. Entä miten
asiakashankinta ja asiakassuhteiden hoito resursoidaan?
”Kannattaa miettiä, ketkä ovat arvokkaita asiakkaita, joihin
panostaa. Suurimman myyntivolyymin tuottavat asiakkaat eivät
välttämättä ole kannattavimpia. Kulumielessä on syytä laskea,
mitä asiakkaan hankkiminen tai jatkuva palveleminen maksaa.”.
”Myyntiä voi kasvattaa myös miettimällä, voisiko tietyn tuotteen ostajalle myydä pienellä panostuksella toistakin tuotetta tai
oheispalveluja. Toisaalta on asiakkaita, joiden referenssiarvo voi
olla suuri, vaikka asiakkuuden hoidosta koituisikin kustannuksia.
Käytännössä kannattaa luoda asiakastietokanta, kerätä ja analysoida uusia sekä vanhoja asiakkaita ja myydä tukipalveluja.”
Myynnin johtaminen on aina ihmisten johtamista. Ihmisten
rekrytointi eli valinta on oleellista. Henkilöjohtamisen muuttaminen voi kasvattaa myyntiä.
”Perinteinen käsitys myyjien johtamisesta on kapea, luottavainen ja leväperäinen. Ajatellaan, että riittää, kun muutamalle
ihmiselle lätkäistään titteliksi myyntimies, laitetaan heidät kentälle ja jäädään odottamaan tuloksia”.
”Yrityksissä kaivataan myyntityöhön vähemmän perinteistä
etäältä seuraamista, kontrollointia ja arviointia. Enemmän tarvitaan jokapäiväistä työn opastamista, viitoittamista ja tukemista.
Myyntityön osaamista kannattaa jakaa, levittää ja monistaa
organisaatiossa. Myös henkilöstöä kierrättämällä asiakastieto
jakautuu paremmin organisaation eri osiin ja päästään kannattavuutta lisääviin tuloksiin”.
Pohdittavaa on myös henkilökohtaisissa kontakteissa. Ihmisiä
kannattaa kouluttaa ja valmentaa myyntitekniikoihin sekä tuomaan esiin ja jakamaan myyntiprosessien kehitysideoita.
”Myyntityö vaatii toki lisäksi yksilöiltä hoksottimia, luovuutta,
empatiaa ja peräänantamattomuutta. Myyjiä on myös syytä palkita hyvästä työstä. Palkitsemisperusteeksi ei kuitenkaan riitä
myyntivolyymi, sillä kannattavan kasvun takia kannattaa myydä
kannattavimmille asiakkaille. He eivät välttämättä ole helpoimpia
myyjille”.
HSE Pienyrityskeskus järjestää myynnin tehostamiseen liittyviä tilaisuuksia ja koulutuksia erilaisille organisaatioille ja tuottaa
aiheesta tutkimustietoa. ■
UUTUUS
DEFENDER
LAND ROVER DISCOVERY 3 2.7 TDV6 SE AUT
-05
76 tkm, *SE-varusteet: Terrain Response ja ilmajous.,
Aut.ilmast., Vakionop.säädin, Xenon, Webasto kellolla, Lisäksi:
7 istuinta, Takatasauspyörästön lukko, Hi-Line audiojärj.,
Premium-navig.järj., P-utka myös edessä PDC, S-peilit,
Kattokaiteet, Matkapuhelimen integrointi-Bluetooth,
Pähkinäpuupintaiset kojelaudan päädyt, vetok. 59.800 €
LAND ROVER DISCOVERY 3 2.7 TDV6 HSE AUT
-05
85 tkm, *HSE-varusteet: Nahat, Etupenkit s-säädöin, Terrain
Response ja ilmajous., Aut.ilmast., vak.nop.sääd., Hi-Line
Audio jne LISÄKSI: Lasik-luukku, Kattokaiteet, Kylkiputket- ja
listat, vetok., Talvipyörät, Huoltohist.
60.800 €
LAND ROVER DISCOVERY 3 2.7 TDV6 SE MAN
-05
75 tkm, *TULOSSA: SE-varusteet: Terrain Response ja ilmajous.,
Aut.ilmast., Vakionop.säädin, Xenon, Lisäksi: 7 hengen, vetok.,
Takatasauspyörästön lukko, Kattokaiteet, HK
56.800 €
130 Double Cab HCPU
2-hengen 4-ovinen, pitkähyttinen
alk. 44.500 €
DEFENDER
Henkilöautot
hinnat alk. 90 SW
110 SW
Pakettiautot
2008
alk. 44.600 €
alk. 53.100 €
hinnat alk. 110 Safari van alk. 39.200 €
110 HCPU
alk. 35.500 €
LAND ROVER DISCOVERY TD5 METROPOLIS AUT
-04
97 tkm, *Aut.ilmast., vak.nop.sääd., Kaarrevakain, Nahka-alcantara,
Webasto kellolla, vetok., Koiraverkko, Kylkilistat, Merkkihuoltohist.,
2xpyörät, rek. pakettiautoksi, Hinta sis ALV
39.800 €
LAND ROVER DISCOVERY TD5 XS AUT
-03
128 tkm, *7 hlön, Aut.ilmast., Nahka/Alcantaraverhous,
vak.nop.sääd., vetok., Webasto kellolla, RE, HK, 1 om. 33.800 €
LAND ROVER DISCOVERY TD5 S MAN
-04
80 tkm, *ilmast., CD ym., Käytt.otto 10/2003, Huom! rek. pakettiautoksi, Hinta sis ALV., TULOSSA kesäkuun 2. viikolla 29.800 €
Kuvan auto
erikoisvarustein.
LLIT
A
M
T
UUDE PUNEET
SAA
Uusi moottori: 2.4 Commonrail
Diesel 90 kW (122 hv)/360 Nm
Nyt uusi vm. 2008
Land Rover Defender 110
Safari Van
umpimaastopakettiauto
Land Rover Defender 110 Safari Van on
markkinoiden ainoa umpimaastopakettiauto*. Safari Van soveltuu yhtä hyvin
ainutlaatuiseksi hyötyajoneuvoksi koviin
olosuhteisiin kuin vapaa-ajan autoksi
kaikille omia polkujaan kulkeville – kaupungeista maaseudulle, rannikolta tiettömiin erämaihin.
Arvonlisäverollinen
pakettiauto hintaan alk.
39.200 €
+ toim.kulut 600 €
Takuu 3 v./100 tkm
!
* HUOiaM
u to t
t
e
k
a
P
en
verollin!
ta
in
h
h e n n ys
=alv-väoinen!
kelp
Lohjan LaatuAutot Oy
Mustikkatie 2, Lohja
Lisätietoja: Juha Liukkonen, 0400 443 962
Puh. (019) 311 311
Avoinna: ark. 9–18, la 10–14
www.laatuautot.fi
Uusi vaihteisto: 6-nopeuksinen
Getrag-vaihteisto
+ alennusvaihteet
Uusi lämmitys- ja tuuletuslaite,
kojetaulu ja istuimet
Vakiovarusteet:
e eri
Kolm lutasoa:
te
varus 200 €
.
E, 39 .100 €
2
4
S, 3.000 €
S E, 4
Jatkuva neliveto
Ohjaustehostin
M+S renkaat
Lämmitettävät etuistuimet
Lämmitettävä tuulilasi
Takalasin pyyhin/pesuri
Varashälytin
Käynnistyksenesto
Jarrullisen perävaunun massa 3050 kg
(Lakimuutos 10/03). Huom! 3500 kg
S-malli
LAND ROVER DEFENDER 110 TD5 COUNTY SW 9 HLÖN -04
80 tkm, *County-varustus (ilmast., Abs+ETC, s-lasit, KL, lämm.
tuulilasi) Lisäksi: Ylivaihde, Webasto+lisäkennolämm., k-luukku, Vak.nop.sääd., Huippu audiot+DVD:t, Nahka-Alcantara penkin päälliset, OME korotettu alusta, Varapyöräteline,
Lisävalo/suojapusk., Aluturkkilevysuojat, Banjosuoja, Safaritakapuskuri+vetok., RE+lokarit, Huoltohist., 2xpyörät42.800 €
County-varustelu
S- ja SE-malleihin:
* ABS-jarrut
* Elektroninen luistonhallinta
Alumiinivanteet
* Ilmastointi
LAND ROVER FREELANDER 2.0 TD4 SE AUT EDITION FREESTYLE -05
75 tkm, *ilmast., Nahka/Alcantaraverh., Vak.nop.sääd., Webasto kellolla, Lampunsuojat, Roiskeläpät, Helmasuojat, Koiraverkko, Korotettu
jousitus, Erikoispyörät, HK, Näyttävä erikoisuus!
32.800 €
LAND ROVER FREELANDER 2.0 TD4 SE AUT EDITION FREESTYLE -05
73 tkm, *Huippuvarustus!! Kysy, Katso
28.900 €
LAND ROVER FREELANDER 1.8 S
-04
40 tkm, *ilmast., CD, Kattokait, vetok., Roiskeläpät,
Koiraverkko, Lohko+sisäp., Hk
25.800 €
teluvarusfari
y
t
n
Cou ketti Sa
pa aniin
V
€
.700
5
* Saatavissa erillisenä lisävarusteena myös perusmalliin
Lisävarusteet:
Ostajan toivomukset täyttäen
ruhtinaallisen pitkältä lisävarustelistalta.
10v
Huolto ja varustelut 019 311 313
25v
LAND ROVER DEFENDER 110 TD5 SAFARI VAN
-03
94 tkm, *Webasto+lisäkennolämmitin, vetok., Vinssi,
Etupanssari, Kattoteline+tikkaat, CD, Lisäpuskuri ja-valot,
Kattomajakat, "Kassakaappi", RE, HK, Hinta sis.alv! 28.900 €
LAND ROVER DEFENDER 110 TD5 SW
-00
198 tkm, *Webasto kellolla, CD, Kattoteline, Kattoikkuna, 2 x
pyörät, vetok., Rek.11/99, RE, Hk, 2-7 hlön pakettiauto tai 9
hlön ha, Nyt 2-paikkainen pa
22.800 €
FREELANDER 2 DISCOVERY 3 DEFENDER RANGE ROVER RANGE ROVER SPORT
Teksti: Kari Anttonen
Autoliitto haluaa
luopua autoverosta
Suomalaisesta autoverojärjestelmästä ja -säännöstöstä on tehty tilkkutäkki. Autoliiton
mielestä autoverosta tulisi luopua kokonaan. Nykyisellään verojärjestelmä rajoittaa mm.
EU:n sisäistä liikkumista ja aiheuttaa muutenkin “konkeloita” yksittäisille ihmisille.
T
ämän vuoden toukokuussa Autoliiton johdosta luopunut
asianajaja Risto Tuori pitää liiton linjausta autoveroon täysin
oikeana. Suomalaisen on oleskeltava ulkomailla vähintään vuoden
ja hänen on ollut omistettava kotimaahan tuomansa ns. muuttoauto puoli vuotta. Tai hänellä on ollut oltava omistukseen johtava osamaksu- tai leasing -sopimus saman ajan. Puolen vuoden
sääntö koskee myös Suomeen tulevia ulkolaisia työntekijöitä.
-Tämä sääntö rajoittaa Euroopan unionin sisäistä liikkuvuutta.
Laki rajoittaa myös auton leasausta toisesta maasta, kritisoi
Tuori.
Lakisäännöksistä on Suomessa Tuorin mukaan tehty tilkkutäkki.
Aina kun EU-tuomioistuin on huomannut lainsäädännössämme
jonkin epäkohdan, on Suomessa tehty kosmeettisia korjauksia.
Näin lainsäädäntö on “viidakoitunut”.
-Ongelmana ovat myös arvostuskysymykset, kun käytetty auto
tuodaan maahamme.
-Nykyisestä autoverosta pitäisi luopua ja tyytyä perimään vain
arvonlisäveroa, polttoaineveroa ja vuosittain maksettavaan käyttömaksu autoveroa, painottaa Tuori.
Kolariautoillakin ongelma
Risto Tuori on törmännyt mitä kummallisimpiin tapauksiin autoveron tiimoilta. Hän kertoo ulkolaisesta työntekijästä, jonka auto
lopulta lunastettiin ja huutokaupattiin, koska tämä ei voinut tai
halunnut maksaa järjettömänä pitämäänsä veroa. Hän oli ostanut kolaroidun autonsa tilalle uuden puolen vuoden sisällä ennen
muuttoaan.
-Meillä on ongelma myös kolariautojen suhteen. Jos auton korjauksen yhteydessä katsotaan, että
autoon on vaihdettu osia yli 50 prosenttia alkuperäisestä, on siitä maksettava uutta veroa.
Autovero on tänä vuonna muuttunut
hiilidioksidiperusteiseksi.
Maahan tuotavan käytetyn auton
osalta vero on perustunut pitkälti
siihen, minne kotimaiset vähittäiskauppiaat ovat pyyntihinnoillaan
hintatason asettaneet.
28
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Surullinen tarina
Yksi esimerkki suomalaisen autoverotuksen käsittämättömyyksistä kiteytyy Littoisissa nykyisin asuvaan Timo Stoltiin. Hän muutti
Espanjaan vuonna 1988, avioitui ja perusti Barcelonan lähelle perheen. Hän työskenteli puuseppänä ja opettajana kunnes perusti
oman yrityksen Espanjassa.
Lomaillessaan Suomessa Stoltin perheessä syntyi ajatus muuttaa pysyvästi Suomeen. Muutto toteutui keväällä 2006.
-Viimeiset vuodet firmallani oli ollut vuokra-auto, mutta muuton
lähetessä aloin katsella uutta ostoautoa. Sen saaminen ja rahoitus
kuitenkin venyivät. Kun vielä vanhimman pojan piti päästä nopeasti Suomeen kouluun, ei puolen vuoden auton omistamisen vaatimus täyttynyt.
Timo Stolt ei itse tiennyt mitään tästä puolen vuoden vaatimuksesta, vaan oli siinä uskossa, että ulkomailla on vain asuttava
vähintään vuosi.
-Olin paluumuuttaja ja minulla oli työpaikka ja asunto valmiina.
Autosta tein ilmoituksen tulliin, josta hämmästyksekseni lähetettiin 18 600 euron autoverolasku. Itse oli maksanut autosta 18 400
euroa. Valitin asiasta ja tulli huomasi laskeneensa väärin. Vero
aleni 15 400 euroon, mikä ei paljon lohduttanut.
Stolt teki Helsingin hallinto-oikeudella anomuksen verosta luopumiseksi tai sen kohtuullistamiseksi. Anomus hylättiin. Nyt auto
seisoo parkissa ja omistaja miettii tuskaisesti, miten selvitä tilanteesta.
Suomen Autoliitto auttaa vastaavaan tilanteeseen joutuneita
autonomistajia. Liitosta annetaan opastusta ja lainopillisia neuvoja. ■
Algol Technics
ja Gottwald
huoltoyhteistyöhön
Suomen satamissa
Algol Technics ja saksalainen satamanostureiden
valmistaja Gottwald Port Technology ovat tehneet
sopimuksen mobiilinostureiden asennus- ja
huoltoyhteistyöstä Suomen satamissa.
Uusi sopimus sisältää laajan paletin After Sales –palveluja. Se oikeuttaa
Algol Technicsin suorittamaan mobiilinostureiden uusasennuksia ja korjauksia, tekemään muutostöitä nykyiseen nosturikantaan, toimittamaan
varaosia, antamaan teknistä käyttötukea sekä solmimaan asiakaskohtaisesti erillissopimuksia mobiilinostureiden huollosta ja kunnossapidosta.
Algol Technics –yhtiön Käyttövarmuuspalvelut-liiketoimintayksikön
johtaja Marko Väänänen näkee yhteistyön avaavan yhtiölle uusien mahdollisuuksien toimintakentän. Asiakkaan kannalta aluelaajennus merkitsee myös synergiaetuja, sillä Algol Technics on monien vuosikymmenien
ajan erikoistunut prosessi- ja erikoisnostureiden teknologiaan ja käyttövarmuuspalveluihin.
Konttien käsittelyyn räätälöityjen Gottwald-mobiilinostureiden nostokykyalue on 18 – 200 tonnia ja toimintasädealue 8 – 56 metriä. Suomen tavaraliikennesatamissa lukumääräisesti suurimmat mobiilinosturikannat ovat Kemissä, Raumalla ja Haminassa.
Satamien lastinkäsittelyn teknologiaan erikoistunut Gottwald Port
Technology GmbH on mobiilinostureiden valmistajana markkinajohtaja
maailmassa. Yhtiö kuuluu Demag Cranes AG –konserniin. Algol Technics
on osa suomalaista Algol-konsernia, jolla on perinteitä teollisuuden
suurhankkijana vuodesta 1894.Algol on edustanut Demag-nostotekniikkaa Suomessa vuodesta 1958.
Teksti: Kari Anttonen
Trailerit kulkevat junalla
vaivatta ja nopeasti
VR Cargon yhdistettyjen kuljetusten junat kolkuttelevat Oulun ja
Helsingin välillä säännöllisesti viitenä paivänä viikossa. Jokainen
juna imee saastuttamasta ja teitä kuluttamasta maksimissaan reilut
30 maanteillä kulkevaa yksikköä. Trailereiden kuljettamisesta myös
Venäjälle ollaan tekemässä selvitystä sikäläisen osapuolen toimesta.
T
railerien liikuttaminen junan kyydissä säästää sekä
ympäristöä, polttoainetta että ajotunteja. Kuljettajapulan uhkaamalle - tai jo vaivaamalle - kuljetusalalle junakyyti
on tervetullut vaihtoehto.
Trailereiden kuljettamista junalla on kokeiltu eri versioin
jo 1970 -luvulta lähtien. Tuotteena VR Cargo lanseerasi
traileri -kuljetukset 1990 -luvun alussa, jolloin kuljetuksiin
rakennettiin oma erikoisvaunukalusto. Aluemyyntipäällikkö
Hannu Kuoppala, jonka vastuualueena ovat pyörälliset
yhdistetyt kuljetukset, kertoo vaunujen saaneen tuolloin
mm. uudenlaisen tuennan trailereille.
Vetopöytään asennetaan apupyörästö, koska trailereita
ei voi jättää tukijalkojen varaan vaunun päälle rautatiekuljetusten ajaksi. Traileri kiinnitetään vaunuun 2-akselisella
teliversiolla, toteaa Kuoppala.
Neljä junaa vuorokaudessa
VR Cargo kuljettaa trailereita ja ajoneuvoyhdistelmiä Helsingin Pasilan ja Oulun Oritkarin välillä jokaisena arkipäivänä kahdesti suuntaansa öisin. Oulun ja Tampereen välillä
kuljetetaan lisäksi omalla junalla ajoneuvoyhdistelmiä.
Kuljetamme irtotrailereita yli 8 000 kappaletta vuodessa.
Kuljetukset tehdään pääsääntöisesti puhtailla yhdistettyjen
kuljetusten junilla, mutta tarvittaessa niihin voidaan liittää
myös muita vaunuja, huomauttaa Hannu Kuoppala.
Yhdistettyjen kuljetusten junat kiitävät Pasilan ja Oulun
välin 100 kilometrin tuntivauhdilla 8-9 tunnissa. Väliasemilla
junia ei lastata eikä pureta. Käytössä on lähes sata traileri
-vaunua ja noin 40 yhdistelmien kuljetuksiin soveltuvaa
vaunua. Niiden lisäksi heinäkuussa VR Cargo saa 20 uutta
vaunua.
Kuljetusten kasvua rajoittaa ratakapasiteetin ongelmat.
Seinäjoen ja Oulun välille on vaikea saada uusia junia ennen
30
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
reitin perusparannustöiden valmistumista. Me elämme valtion budjetin rajoissa perusparannuksen aikataulun suhteen. Kyseinen rataosuus on tarkoitus saada parannettua
tämän hetkisen tiedon mukaan vuoteen 2015 mennessä,
toteaa Kuoppala.
Hyvä vastaanotto
VR Cargon yhdistetyt kuljetukset on otettu erittäin hyvin
vastaan. Trailereita kuljetettiin viime vuonna 8 200 ja yhdistelmäajoneuvoja 6 000 kappaletta. Kiinnostusta kuljetuksiin
ovat kasvattaneet mm. polttoaineen hinnan nousu, työaikalainsäädännön tiukkeneminen ja pula kuljettajista.
Ympäristöasiat ovat viime vuosina nousseet entistä
enemmän esille. Meillä on käytössä saasteettomat sähköveturit koko matkan, korostaa Hannu Kuoppala.
Yhdistettyjen kuljetusten junien käyttäjät ovat tyypillisesti
suuria yrityksiä kuten Kiitolinja, Kauko-Kiito, Transpoint ja
erilaiset huolintaliikkeet. Trailerit ovat enimmäkseen kansainvälisessä liikenteessä.
VR Cargon kansainvälisestä liikenteestä vastaava markkinointipäällikkö Matti Andersson toteaa, että trailereita ei
toistaiseksi kuljeteta junilla idän suuntaan Venäjälle.
Sopivasta kuljetuskalustosta on pulaa ja tullaus on järjestämättä. Kaikilla osapuolilla on kuitenkin kiinnostusta
traileri -kuljetuksiin. Venäläinen osapuoli onkin tekemässä
selvitystä asiasta, paljastaa Andersson.
Kaiken kaikkiaan VR Cargon idänliikenne on kehittynyt
erittäin hyvin alkuvuonna ja lähes kaikissa segmenteissä
on kasvua. Jopa raakapuun tuonti on ollut kohtuullisella
tasolla. ■
Olemme enemmän
yhdessä
Kiitolinja on aina ollut kotimaan maantiekuljetusten tuttu ja turvallinen kumppani. Olemme
myös paljon enemmän.
Yhdessä maailmanlaajuisen Schenker-verkoston
kanssa Kiitolinja on vastaus kaikkiin logistiikkaja varastointitarpeisiin Suomessa ja maailmalla.
Yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemme ja toteutamme parhaat mahdolliset palvelukokonaisuudet,
olipa kyse lento-, meri- tai maantiekuljetuksista,
varastoinnista tai muista logistiikan haasteista.
www.schenker.fi | www.kiitolinja.fi
Teksti Tero Tuisku
Tamro Suomi:
LOGISTISTA
TEHOKKUUTTA
lääketukkukauppaan
Maan johtava lääkejakelija Tamro Suomi toimittaa lääkkeitä noin
tuhanteen apteekkiin, sairaalaan ja terveyskeskukseen.
Lääkkeiden tilaus- ja toimitusketju on rakennettu äärimmäisen
tehokkaaksi. Jo noin 97 prosenttia lääketilauksista tulee sähköisesti
ja samalla on voitu vähentää perinteistä, mutta monin tavoin
ongelmallista puhelimitse tapahtuvaa tilausliikennettä.
T
amro Suomella on 53 prosentin osuus Suomen lääketukkukaupasta. Sen perinteinen kilpailija, pörssiyhtiö Oriola-KD hallitsee loppuosaa eli 47 prosenttia
markkinoista.
Saksalaiseen PHOENIX-konserniin kuuluvalla Tamrokonsernin liiketoimintayksiköllä Tamro Suomella on keskusvarasto Vantaalla. Jakelukeskukset ovat Tampereella ja
Oulussa.
- Lääkkeet niin täältä Suomesta kuin muualtakin maailmasta tulevat ensiksi Vantaan keskusvarastoon, jossa ne
tarkastetaan ja lajitellaan. Keskusvarastossa tuotteet varastoidaan valmistajan edellyttämissä tiloissa - joko normaalissa huoneenlämmössä, kylmässä tai viileässä. Erikoistiloja
vaativille tuotteille on omat säilytystilansa, Tamro Suomen
logistiikkajohtaja Markku Juhola kuvailee.
Kaikkien tilojen olosuhdevalvonta on kytketty keskitettyyn
valvomoon.
- Varastotäydennystarpeet aluepalvelukeskuksiin muodostetaan keskitetysti. Toiminnanohjausjärjestelmä muodostaa automaattisesti joka päivä täydennyskeräilytehtävät
keskusvarastoon. Tehtävät pohjautuvat asiakasmyyntiin ja
32
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
ennalta määriteltyihin tilauspisteisiin ja –määriin. Keskusvarastosta tuotteet kerätään varustettuina vastaanottavien
jakelukeskusten hyllypaikkatiedoilla, joten vastaanottavan
henkilöstön ei tarvitse miettiä, mihin kukin tuote hyllytetään.
Jakelukeskuksista tuotteet menevät edelleen asiakkaillemme
apteekeille, sairaaloille ja terveyskeskuksille.
Keskitystä Tampereelle
Tampereen jakelukeskusta laajennettiin hiljattain. Nykyisin
86 prosenttia lääkkeistä jaellaan Tampereen kautta ja Oulun
jakelukeskuksen osuus on 14 prosenttia. Oulu toimittaa
tuotteita linjan Vaasa-Ilomantsi pohjoispuolelle ja Tampere
eteläpuolelle.
- Olemme lakkauttaneet 2000-luvulla muutamia jakelukeskuksia ja keskittäneet toimintoja Tampereelle, jossa
meillä on kansainvälisenkin mittapuun mukaan huippumoderni jakelukeskus. Sen varastonohjausjärjestelmä perustuu
yhteistoimintaan automaattisen keräilyn ja ihmisten suorittaman keräilyn välillä. Sieltä lähtee joka arkipäivä satoja
tuhansia lääkevalmisteita toimitettavaksi asiakkaille, Juhola
toteaa.
Tampereella noin puolet lääkkeistä kerätään automaateilla.
Ihmiset keräävät noin 30 prosenttia tuotteista ilman papereita
hyllyn reunassa olevien punaisten valopaneelien antamien ohjeiden mukaan.
- Valopaneeli syttyy kerättäväksi tulevan tuotteen kohdalla.
Paneeli ilmoittaa myös kerättävien tuotteiden lukumäärän. Valopaneelit ovat yhdellä käytävällä, joten keräilijät huomaavat ne
helposti. Käytävällä on menekiltään suosittuja tuotteita, mutta
niiden fyysinen olomuoto ei sovellu automaattikeräilyyn. Loppuosa 20 prosenttia kerätään erikoistiloista kuten kylmävarastosta
sekä niin sanotulta manuaalialueelta, jolla varastoidaan poikkeuksellisen hitaasti kiertäviä tuotteita.
Tuontia laiva- ja lentorahtina
Valtaosa eli 85 prosenttia Suomessa käytettävistä lääkkeistä tulee
ulkomailta ja kotimaisten lääkkeiden osuus on 15 prosenttia.
Lääkkeet tuodaan ulkomailta Suomeen enimmäkseen laivoissa.
Jossain määrin tuotteita toimitetaan myös lentorahtina.
- Lääketeollisuudessa on tapahtunut runsaasti yrityskauppoja
ja fuusioita. Lääkkeiden tutkimus ja tuotekehitys vaativat suuria
taloudellisia resursseja, mikä on aiheuttanut valmistuksen keskittymistä.
Tamro Suomella on asiakkainaan noin tuhat apteekkia, sairaalaa ja terveyskeskusta. Peräti 79 prosenttia lääkkeistä toimitetaan
apteekkeihin. Lääketilaukset apteekeista Tamroon tulevat nykyaikaisella tavalla.
- Apteekkien kassajärjestelmissä on tilausohjelmistomoduuli.
Kun apteekissa olevan lääkkeen määrä laskee alle tilausrajan,
siitä tulee tilausehdotus apteekin henkilöstölle. Mikäli ehdotus
hyväksytään, apteekin henkilöstö lähettää tilauksen napin painalluksella Tamroon. Tällä tavalla toimien apteekit saavat kätevästi tuotetäydennykset oikeaan aikaan, Juhola sanoo.
- Asiakkaille on kehitetty muitakin sähköisiä palveluita kuten
esimerkiksi sähköinen laskutus, tilausvahvistus ja lähetysluettelo.
Erikseen on kehitetty internet-pohjainen palvelu nimeltään TWD
(Tamro Web Direct), jota käyttäen asiakas voi selvittää muun
muassa tuotteen saatavuustietoja, kestoaikoja, pakkauskokoja,
hintoja sekä ylläpitää ajan tasalla jälkitoimituskantaansa. Asiakas
pystyy niin ikään saamaan tietoa omista toimituksistaan, lasku-
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
▼
Tamro Suomen Tampereen jakelukeskus rakennettiin vuonna 2000. Sen laajennusosa valmistui tämän vuoden alussa.
33
- Asiakkaat ostavat meiltä lääkkeitä
keskimäärin 3,7 myyntiyksikön
verran yhdellä kertaa.
Siksi tilausliikennettä on kannattanut
tehostaa ja keskittää niin pitkälle
kuin mahdollista, logistiikkajohtaja
Markku Juhola Tamro Suomesta toteaa.
tuksistaan ja niin edelleen. Tätä palvelua käyttäen apteekki
voi myös tarkistaa vaikkapa viikonlopun aikana, onko tuotetta saatavilla Tamrosta sekä sen hinnan, pakkauskoon ja
muuta vastaavaa. Tätä palvelua kehitetään jatkuvasti ja se on
saanut hyvän vastaanoton asiakkaiden keskuudessa, Juhola
toteaa.
Tuotteet kerätään jakelukeskuksissa kierrätettäviin muovilaatikoihin.
- Toiminnanohjausjärjestelmämme osaa laskea, montako
muovilaatikkoa kunkin asiakkaan tilaus vaatii. Tämä perustuu
siihen, että jokaisen lääkkeen ja lääke-erän paino ja tilavuus
on tallennettu järjestelmään. Jokaisessa muovilaatikossa on
viivakooditunnus. Samanlainen tunnus on myös lähetysluet-
telossa. Näin varastonohjausjärjestelmä tietää, että muovilaatikossa on oikean asiakkaan tilaus. Sen jälkeen erillinen
varastonohjausjärjestelmä ohjaa laatikon kulkua kuljetinradalla. Viime vaiheessa ennen autoon sijoittamista laatikko
saa ylleen kannen vannenauhoineen sekä kylkeensä osoitelapun ja tiedon käsittelyohjeista.
Valttina yönylikuljetukset
Tampereen jakelukeskus toimii kahdessa vuorossa. Aamuvuoro täyttää hyllyt Vantaan keskusvarastosta tulleilla
lääkkeillä. Iltavuoro kerää tuotteet hyllyistä toimitettavaksi
asiakkaille. Jakelukeskuksesta lääkkeet menevät asiakkaille
niin sanottuina yönylikuljetuksina.
- Olemme jakaneet maan jakelureitteihin. Jokaisella reitillä
on oma määräaikansa, johon mennessä tilauksen pitää viimeistään tulla, jotta tuotteet voitaisiin toimittaa seuraavana
päivänä. Se voi olla esimerkiksi kello 18.00. Tilatut tuotteet
kerätään jakelukeskuksessa illan aikana ja ne toimitetaan
aikataulutetusti yöllä ja seuraavana päivänä asiakkaille. Runkolinjoilla käytettävissä isoissa rekoissa lääkkeet menevät
eri kaupungeissa kuten vaikkapa Kuopiossa ja Joensuussa
oleviin väliterminaaleihin. Siellä tuotteet sijoitetaan pienempiin jakeluautoihin ja toimitetaan perille asiakkaille. Varsin
Keräilyautomaatin täydennys
meneillään Tamro Suomen
Tampereen jakelukeskuksessa.
34
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
usein tuotteet ehtivät perille jopa ennen kuin apteekki avataan
aamulla.
Apteekit voivat tilata joitain erikoislääkkeitä vain yhden myyntiyksikön kerrallaan.
- On olemassa joitain hyvin kalliita lääkkeitä, joita myydään
harvoin. Esimerkiksi erään syöpälääkkeen kuluttajahinta on peräti
14 000 euroa. On ymmärrettävää, että tällaisia lääkkeitä apteekin
pitää saada tilata yksittäispakkauksina. Keskimäärin asiakkaat
ostavat meiltä lääkkeitä 3,7 myyntiyksikön verran yhdellä kertaa
eli hyvin vähän. Siksi tilausliikennettä on kannattanut tehostaa ja
keskittää niin pitkälle kuin mahdollista.
Raportointia valmistajille
Tamro Suomi raportoi tuotteiden menekkitietoa valmistajille.
- Raportointi sähköisessä muodossa on automatisoitu meiltä
valmistajiin päin samalla tavalla kuin apteekeille. Näin valmistajat
tietävät tuotteidensa menekin ja ne voivat hyödyntää tietoa markkinointitoimissaan sekä tuotannonsuunnittelussaan. Juuri tämä
monipuolinen raportointi on toinen kivijalkamme lääketoimitusten
ohella.
Nykyisin peräti 97 prosenttia tilauksista tulee sähköisesti ja
perinteisten puhelintilausten osuus on enää kolme prosenttia.
- Aikaisemmin meiltä soitettiin päivittäin määräaikoina asiakkaille ja kerättiin tilaukset. Tässä käytännössä puhelinlinjat tukkeutuivat joskus eivätkä asiakkaat voineet soittaa meille päin. Toki
edelleen pieni osa asiakkaista tilaa meiltä tuotteita puhelimitse ja
pyrimme palvelemaan heitä hyvin. Meillä on käytössä ISO 9001
-standardiin pohjautuva laadunvarmistusjärjestelmä. Sen mukaan
70 prosenttiin puheluista vastataan 15 sekunnin kuluessa. Tämä
on hyvä luku verrattuna moniin muihin puhelinpalveluihin, Markku
Juhola toteaa. ■
Tamro Suomi
• Perustettiin 1895 nimellä Tampereen Rohdoskauppayhtiö.
• Nimi muuttui Oy Tamro Ab:ksi 1971.
• Siirtyi kokonaisuudessaan saksalaisen PHOENIXkonsernin omistukseen 2004.
• Hallinto ja keskusvarasto Vantaalla, jakelukeskukset
Tampereella ja Oulussa.
• Toimittaa lääkkeitä noin tuhanteen apteekkiin, sairaalaan ja terveyskeskukseen.
• Toimitettavien lääkenimikkeiden määrä noin 8 000.
• Toinen Suomen kahdesta lääketukkuliikkeestä.
• Tamro Suomen markkinaosuus on 53 prosenttia ja
Oriola-KD:n 47 prosenttia.
• Yksikanavajakelun periaatteiden mukaan suomalainen apteekkari saa kunkin lääkeyrityksen valmistamaa lääkettä joko Tamro Suomesta tai Oriola-KD:stä.
• Suomessa lääkeyritykset antavat lääkkeensä sen
tukkurin jakeluun, jolla katsovat olevan laadukkaimmat ja luotettavimmat palvelut sekä kilpailukykyisimmät hinnat.
ALAN UUTISET & AMMATTILAISET
www.kuljetusjalogistiikka.com
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
35
1.
2.
MB Sprinter 416CDI
-06
176 tkm, UK 4300x2100x2200
FHK-265
6.
MB Actros 2546L-6X2/ 48 EC-05
650 tkm, Multilift 26 CLF uudet
vaijerilaitteet, akseliväli 4500
RAF-748
MB 1823L57 NR
-02
266 tkm, Fokor 8300x2200x2480
+PL, Lumikko 45 D
MJF-854
4.
3.
MB ACTROS 2546L-6X2/ 45 EC-05
740 tkm, Multilift 26 CLF uudet
vaijerilaitteet, akseliväli 4500
RAF-749
MB 253IL45 39 KO
-00
324 tkm, lisälämmitin pa-käytt.,
taittopuomilla perälauta hydraulikka, työvalot, vak- koukkulaite
RIZ-935
5.
Iveco 240 FP -6X2 / 45 -95
785 tkm, lisälämmitin pa-käytt.
RIZ-902
7.
8.
9.
10.
MB Actros 3246 8x4
-03
675 tkm, Lava 5800x2500x1200,
hydr.ylälauta, akseliväli 4800,
kats. 03/08
TAM-25
Telivaunu
-89
4-aks. jatkettava puutavara
perävaunu
PPO-14
Sisu E12 6x4
-04
760 tkm, puutavarapankot,
akseliväli 4650, kats. 12/07
NFN-253
Uusia Vaihtolavoja
Roska, Koneenkuljetus ja
Soralavoja
KehäVeho
Lommilanrinne 3, Espoo
Faksi 010 569 3551
[email protected]
36
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Jari Ruotsalainen Hannu Puranen
automyyjä
automyyjä
puh 0500 555 195
puh 0500 612 758
Jukka-Pekka
Watanen
automyyjä
puh 0500 443 274
Kari Kallio
myyntipäällikkö
puh 0500 332 335
Teksti: Kari Anttonen
Koulutus luo liikenneyrittäjyydelle vankan pohjan
A
siakaslähtöisyys on ollut GLi Yhtiöiden menestyksen
avain yrittäjäkoulutusten toteutuksessa. GLi Yhtiöt
aloitti liikennelupakoulutukset vuoden 2006 syksyllä, jolloin
koulutuslupien tarveharkinnasta luovuttiin. Projektipäällikkö
Mikko Toivonen on saanut todistaa, kuinka asiakaslähtöinen
toteutusmalli liikennelupakoulutuksissa on saavuttanut suosiota. Vuonna 2008 GLi Yhtiöiden koulutuksiin on osallistunut
yli 190 oppilasta. GLi Yhtiöt liikennöi itse neljällä ajoneuvolla.
Yrityksellä on käytännön tuntemusta, joka tuo koulutukseen
oman lisänsä.
GLi Yhtiöt onkin tuonut uusia toimintamalleja yrittäjäkoulutukseen. Koulutuksen ja työn lomittaminen toisiinsa on
tärkeää ansionmenetysten välttämiseksi. Koulutukset järjestetäänkin pääsääntöisesti iltaisin tai viikonloppuisin.
Koulutustyyppeinä ovat tavara- ja joukkoliikenne sekä liikennetraktori. Ensi syksynä koulutuksia järjestetään Tampereella, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä.
Kartoitamme ja suunnittelemme jatkuvasti liikennelupakoulutusten uusia innovatiivisia toteutus- ja rahoitusmahdollisuuksia.
Näin
kykenemme
säilyttämään
markkina-asemamme Suomen kärkipäässä. GLi Yhtiöt uskoo
erityisesti joukkoliikenteen koulutusten kasvavan tulevien
vuosien aikana alihankintaverkostojen uudistuessa.
Julkista Tukea myös Kuljetus- ja Logistiikka-alan
Kehitysprojekteihin
Yritykset kuitenkin arjen kiireessä yleisesti joutuvat priorisoimaan operatiivisen toiminannan kehitysprojektien edelle,
jolloin ideat kuolevat ajan puutteeseen. Toiseksi yleisin syy
kehitysprojektien kaatumiselle on rahoituksen ja rahallisen
riskin ottaminen. GLi Yhtiöt tarjoaa asiakkailleen koordinointipalvelua innovaatioiden kokoon juoksuun, läpivientiin ja
rahoituksen kartoitukseen.
Koordinaattorina valvomme projektin aikataulua ja saavutettujen tulosten syntyä. Yrityksellämme on hyvät ja vakiintuneet suhteet kehitysprojektien erilaisiin rahoituslähteisiin.
Asiantuntemustamme kannattaa hyödyntää, painottaa Toivonen.
Hyvänä esimerkkinä koordinointipalvelusta on roolimme
VAMOS-ryhmähankkeen kokonaisvaltaisena koordinaattorina. VAMOS hankkeen tavoitteena on luoda lisäarvoa
asiakkaiden liiketoimintaan hyödyntämällä langatonta teknologiaa.
Julkiset rahoittajat ovat nykyään yhä suopeampia myös
palveluliiketoiminnan kehittämiseen, josta hyvänä esimerkkinä GLi Yhtiöiden Tekes Serve hanke. Kokonaisvaltaisena
yritysten kumppanina, GLi Yhtiöt haluaa tuottaa lisäarvoa
asiakkaiden liiketoimintaan tarjoamalla tukipalveluja myös
taloushallintoon.
Mikko Toivonen toivoo, että yrittäjät ottaisivat rohkeasti
yhteyttä liiketoiminnan kehitysprojekti-ideoidensa kanssa.
Hän myös muistuttaa, että yritysten kannattaa hyödyntää julkiset rahoituskanavat. ■
Suomalaisissa kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksissä on
huomattava määrä liiketoimintaan parantavia innovaatioita.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
37
Markkinointipäällikkö Maria Gauffin (vas.), DHL Global Forwardingin myyntipäällikkö Janne Naukkarinen sekä Sales
Support Manager Mira Vuorensola olivat varsin tyytyväisiä DHL-yhtiöiden yhteisen näyttelyosaston saamaan suosioon.
Teksti ja kuvat: Tero Tuisku
Logistics 2008 -tapahtuma
miellytti näytteilleasettajia
Helsingin Wanhassa Satamassa järjestetyssä Logistics 2008 -tapahtumassa
vieraili kaikkiaan runsaat 1 100 logistiikan ammattilaista. Haastattelemamme
näytteilleasettajat olivat varsin tyytyväisiä tapahtuman antiin.
L
ogistics 2008 keräsi 42 näytteilleasettajaa. Määrä on perin
pieni verrattuna moniin muihin ammattimessuihin. Se on
kuitenkin sopiva ajatellen Wanhan Sataman rajallisia tiloja.
Tapahtumassa vieraili 1 137 kävijää. Määrä riitti muodostamaan ajoittaisia ruuhkia käytäville ja onneksi jopa näyttelyosastoillekin. Ilahduttavaa oli sekin, että tapahtuman yhteydessä
järjestetyt lukuisat seminaarit saivat runsaasti yleisöä.
Kyselimme muutamien näytteilleasettajien mielipiteitä suoraan paikan päällä Logistics 2008 tapahtumasta. Vastaukset
osoittivat, että tällainen suppea yhden päivän mittainen tapah-
38
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
tuma puolustaa hyvin paikkaansa suurempien messujen puristuksessa. Selvitimme samalla eri alojen yritysten näkemyksiä
omasta liiketoiminnastaan.
DHL: Ajoittaista ruuhkaa
DHL:n keltapunainen osasto kuului näyttelyn näkyvimpiin ja
suosituimpiin.
- Tämä on erittäin hyvä paikka tavata asiakkaita. Yksipäiväinen tiivis tapahtuma on kävijöille kuitenkin niin täynnä ohjel-
maa, että jatkokeskusteluille sovimme tapaamiset erikseen, Sales
Support Manager Mira Vuorensola sanoi.
Markkinointipäällikkö Maria Gauffin kertoi, että Logististics
2008 -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä seminaarissa DHL:n
edustajien pitämiä esityksiä kuunteli lähes täysi salillinen.
- Lisäksi täällä näyttelyosastolla on ollut vilkasta, Gauffin iloitsi.
Päivän aikana DHL:n osastolla messuvieraita tapasi alun toista
kymmentä yrityksen edustajaa. Yksi heistä oli myyntipäällikkö
Janne Naukkarinen.
- Meillä on neljä yksikköä, jotka vastaavat DHL:n palvelutuotannosta. Nämä ovat nimeltään DHL Exel Supply Chain, DHL
Freight, DHL Global Forwarding ja DHL Express. Toimimme yli 220
maassa, eli lähes kaikissa maailman maissa ja olemme kansainvälisesti markkinajohtaja kaikilla logistiikan osa-alueilla, Naukkarinen summasi.
Toyota: Suuruuden voimaa
Toyota Material Handling Finlandin osasto kuului messualueen
suurimpiin. Kaikki tunnemme Toyota-autot, mutta Toyota on myös
maailman johtava trukkitoimittaja.
- Materiaalinkäsittelyn liiketoiminnasta vastaava Toyota
Industries Corporation perustettiin yli 80 vuotta sitten. Autotuotanto, josta sittemmin kasvoi Toyota Motor Corporation, alkoi 1930luvulla ja trukkituotanto 20 vuotta myöhemmin. Nykyisin olemme
maailman johtava materiaalinkäsittelytuotteiden toimittaja noin 25
prosentin markkinaosuudella, Toyota Material Handling Finlandin
toimitusjohtaja Juhani Kaitila totesi.
Osastolta sai tietoa Toyotan materiaalinkäsittelyratkaisuista ja
-palveluista.
- Tarjontamme lähtee varastoratkaisujen ja hyllyjärjestelmien
suunnittelusta sekä niiden toimittamisesta ja asennuksesta.
Toyota- ja BT-trukkien sekä Mecalux-varastokalusteiden lisäksi
tuotemerkkejämme ovat myös Kalmar-, Manitou- ja Jumbo-trukit.
Trukkikauppa kasvoi Kaitilan mukaan viime vuonna
voimakkaasti niin täällä
Suomessa kuin muuallakin
Euroopassa. Myös kuluva
vuosi on alkanut hyvin.
Kaitilan mielestä Logistics
2008 oli hyvä paikka esitellä
Toyota Material Handling
Finlandin toimintaa, tuotteita ja palveluja.
- Täällä käy paljon meidän
kohderyhmämme edustajia. Myös meille itsellemme
Toyota Material Handling Finlandin
tämä on hyvä paikka kartuttoimitusjohtaja Juhani Kaitila totesi,
taa tietoa asiakastoiveista
että Logistics 2008 oli hyvä paikka
sekä kehittää omaa toimintavata asiakkaita sekä kuulla
taamme niiden mukaisesti,
heidän toiveitaan.
Juhani Kaitila totesi.
Optiscan Oy:
Ratkaisuja automaattiseen tunnistukseen
Optiscan Oy:n tarjosi osastollaan tietoa automaattisista tunnistusratkaisuista.
- Meidän ratkaisuissamme hyödynnetään viivakoodi-, RFID-
Markkinointipäällikkö Johanna Tamminen kohtasi Optiscanin näyttelyosastolla monia automaattisista tunnistusratkaisuista kiinnostuneita asiakkaita.
tai puheohjausteknologioita. Riippuu käyttökohteesta, mikä tunnistusmenetelmä kullekin asiakkaalle soveltuu parhaiten, Optiscan Groupin markkinointipäällikkö Johanna Tamminen kuvaili.
Optiscan Oy:n aikaisempi nimi oli Viivakoodi Optiscan Oy ja sitä
ennen Juha-Viivakoodi Oy.
- Meillä on ollut Ruotsissa jo useita vuosia sisaryhtiö nimeltä
Optiscan Ab. Oli luonnollinen tie ottaa sama nimi käyttöön myös
Suomessa. Nyt toimimme Optiscan Groupina Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, Tamminen sanoi.
Valio on ottanut Oulun jakeluvarastossaan pilottikäyttöön
Optiscanin puheohjatun keräilyjärjestelmän. Ratkaisussa keräilijät saavat ohjeet keräiltävistä tuotteista kuulokkeiden avulla. He
kuittaavat tehtävät paikan päällä puhuen, joten minkäänlaisia
papereita ei tarvita ja molemmat kädet ovat vapaina varsinaiseen
työhön. Oulun käyttökokemukset ratkaisevat, otetaanko sama järjestelmä käyttöön myös Valion muissa jakeluvarastoissa.
- Meillä on monia muitakin puheohjausta hyödyntäviä asiakkaita, joista saa lisätietoa esimerkiksi kotisivuiltamme osoitteesta
optiscangroup.com, Tamminen kertoi.
Liaison: Nimi tutuksi
Liaisonin yritysnimi on sen verran tuntematon, että monet näyttelyvieraat ohittivat välinpitämättömästi yrityksen sinänsä tyylikkään
osaston. Markkinointipäällikkö Ulla Kaila ja myyntipäällikkö Pasi
Koppelojärvi kertoivat, että nykyinen nimi otettiin käyttöön vasta
maaliskuussa 2008.
- Olemme toimineet vuodesta 1991 Tampereella aluksi nimellä
Suomen synergiakeskus ja vuodesta 2000 nimellä Anilinker. Viime
maaliskuussa yritys fuusioitui yhdysvaltalaisen Liaison Tecnologiesin kanssa, jolloin nimi muuttui nykyiseksi, Koppelojärvi totesi.
Liaison tekee tietojärjestelmien välisiä integraatioita.
- Toimintaamme voi kuvata niinkin, että teemme erilaisten liiketoimintaprosessien integrointia yritysten välillä. Toimintamme
keskittyy informaatiotekniikkaan sekä tavaralogistiikan hallintaan
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
39
Markkinointipäällikkö Ulla Kaila ja myyntipäällikkö Pasi Koppelojärvi Liaisonista tekivät tunnetuksi yrityksen uutta nimeä.
liittyvään informaatioon ja sen hallintaan koko tilaus-toimitusketjussa, Koppelojärvi kuvaili.
Yrityksen asiakaskunta on hyvin laaja.
- Palvelujamme käytetään yli 5 000 yrityksessä ympäri maailmaa. Asiakkaamme kuuluvat maailman tuhannen suurimman
yritysten joukkoon, mutta Tampereen toimipisteemme palvelee
suuryritysten lisäksi pk-yrityksiä, Ulla Kaila totesi.
PR-Logisticar Oy:
Tulostunti yritysten johtoryhmille
PR-Logisticar Oy:n osastolla tarjottiin Logisticar-Tulostuntia.
Yritysnimessä olevat kirjaimet PR tulevat yrityksen omistajasta
ja toimitusjohtajasta Pekka Räisäsestä. Hän ei kuitenkaan ollut
paikalla. Siksi konsultti Janne Siikonen sai kertoa, miten Logisticar-Tulostunnin annin voi kuvata minuutissa.
- Tulostunti on tarkoitettu yritysten johtoryhmille. Pystymme
antamaan tunnissa asiakkaalle tietoa ABC-logiikan hyödyistä
varastojen ja toimitusketjujen ohjauksessa. Tunnin aikana annetaan viisi konkreettista ohjetta siitä, millä tavalla yritys pystyy
kehittämään ABC:n avulla toimitusketjuaan ja laajemminkin
koko liiketoimintaansa, Janne Siikonen sanoi.
Toinen yrityksen palvelu on Logisticar-Yritysanalyysi.
- Tässä palvelussa saamme asiakkaalta aineiston varastotapahtumista, analysoimme sitä ja tuotamme käytännönläheisen
suunnitelman toimitusketjun virittämiseen. Yllättävän monilla
yrityksillä ei ole kunnollista raportointia toimitusketjun tunnusluvuista eikä yrityksissä välttämättä tiedetä missä mennään.
Lähdemme liikkeelle ihan perusraportoinnista ja annamme
kehittämissuunnitelmassamme ohjeet siihen, miten yritys pystyisi
kehittämään toimitusketjuun liittyvät mittarit oikealle tasolle, jotta
ostotoiminta ja hankinta olisivat samalla tavalla tiukasti ohjattuja
kuin nykyinen myyntitoiminta. Myynnillä on tiukat tulostavoitteet
ja provisiopalkat mutta toistaiseksi ostotoiminnalla ei ole ollut
vastaavanlaisia ohjaustekijöitä, Siikonen totesi. ■
Konsultti Janne Siikonen (vas.) tapasi
PR-Logisticarin osastolla yliopettaja Kari Jalkasen
Turun ammattikorkeakoulusta.
40
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
DB Schenker laajentaa täyden palvelun
kotitoimituksiin
Oy Schenker East Ab osti
JOT Logistiikka Oy:n
Oy Schenker East Ab on ostanut JOT Palveluvarastot Oy:n ja JOT
Logistiikka Oy:n koko osakekannan 6.6.2008 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Yrityskaupan myötä DB Schenker laajentaa kotijakelupalveluaan tuotteiden asennukseen ja kierrätykseen.
JOT Logistiikka Oy on vuonna 2003 perustettu täyden palvelun
kotijakeluun erikoistunut yritys, joka toimii JOT Kotijakelu -tuotenimellä. Toimintaan sisältyvät kuljetus-, asennus- ja kierrätyspalvelut.
Vuosittain JOT Kotijakelu käy noin 50 000 kodissa. Yritys työllistää
noin 90 henkilöä, jotka jatkavat työtään JOT Logistiikka Oy:n palveluksessa.
“Kuluttaja-asiakkaat haluavat suuret ostoksensa yhä useammin
valmiiksi asennettuina kotiinsa. Myös vanhoista tuotteista halutaan
hallitusti eroon. Ostamalla JOT Kotijakelun voimme tarjota kattavat
liitännäispalvelut kuljetus- ja logistiikkapalveluista täyden palvelun kotitoimituksiin”, sanoo Oy Schenker East Ab:n toimitusjohtaja
Göran Åberg. “Kaupan myötä joukkoomme liittyy lähes sadan työntekijän ryhmä palvelun ammattilaisia, joilta saamme erinomaista
asiantuntemusta nykyiseen palveluvalikoimaamme.
Täyden palvelun kotitoimituksissa tuote toimitetaan kuluttajaasiakkaalle kotiin, asennetaan se vanhan tuotteen tilalle ja viedään
vanha kierrätettäväksi. “Erityisesti huonekalujen ja valkoisen linjan
kodinkoneiden kotitoimitukset ovat yksi nopeimmin kasvavista
kuljetusten aloista. Kuluttajat arvostavat ostopäätöksissään helppoutta ja ostavat mielellään myös aikaa säästäviä lisäpalveluita”,
sanoo kotijakelutoiminnasta vastaavan Schenker Cargo Oy:n toimitusjohtaja Jouni Sopula.
JOT Kotijakelulle yrityskauppa takaa erinomaiset kehittymismahdollisuudet. “Yhdistyminen luo loistavat mahdollisuudet
tekemämme työn ja uuden osaamisen kehittämiseen kasvavilla
markkinoilla”, sanoo JOT Logistiikka Oy:n toimitusjohtajana jatkava
Jarmo Juntunen. “DB Schenkerissä saamme parhaan mahdollisen
kodin myös henkilöstöllemme ja yrityksellemme.”
3ITOUTUNEET¬IHMISET¬¬
OVAT¬YRITYKSEN¬VOIMAVARA¬¬
JA¬MENESTYSTEKIJˬ¬
4ARVITAAN¬YRITYSKULTTUURI¬¬
JONKA¬PËËOSASSA¬ON¬IHMINEN¬¬
+ESKUSKAUPPAKAMARIN¬ANSIO¬
MERKEILLˬYRITYS¬VOI¬KIITTËˬHYVIˬ¬
IHMISIˬARVOSTETULLA¬TAVALLA¬¬
.E¬VIESTIVËT¬SAAJALLEEN¬¬
ETTˬHËN¬ON¬YRITYKSELLE¬TËRKEˬ¬
/LIPA¬KYSYMYS¬TYÚVUOSISTA¬¬
MERKITTËVËSTˬPANOKSESTA¬¬
YHTEISÚN¬HYVËKSI¬TAI¬PITKËSTˬ¬
ELËMËNTYÚSTË
-ILLAINEN¬YRITYSKULTTUURI¬¬
TEILLˬON
Kuormaliikenteelle
30-40 miljoonan veroale
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on valmis keventämään
kuormaliikenteen käyttövoimaveroa eli entistä dieselveroa 30-40
miljoonalla eurolla, jos se vain teknisesti on mahdollista. Mikäli
veronalennukset eivät toteudu, olisi alalla etsittävä apua sopimusjärjestelmästä.
Ongelmana on, että yritykset eivät pysty siirtämään hinnannousuja riittävän nopeasti kuljetushintoihin. Pekkarinen toivoo, että kuljetusalan määräaikaisissa puolen vuoden ja vuoden sopimuksissa
voisi olla joustoa.
Pekkarisen mukaan hallituksen tulisi yhdessä alan yrittäjien
ja mahdollisesti alan sopijapuolten kanssa etsiä ratkaisut, joilla
kuorma-autoilijoiden ahdinkoa helpotetaan. Ratkaisut voisivat löytyä
joko verotuksen tai sopimusjärjestelmän tai molempien suunnalta.
,ISËTIETOA¬PUH¬¬¬¬WWWCHAMBERFI
+ESKUSKAUPPAKAMARI¬HUOLEHTII¬SIITˬETTˬ¬
SUOMALAISILLA¬YRITYKSILLˬON¬MAHDOLLISIMMAN¬¬
HYVËT¬EDELLYTYKSET¬TOIMIA¬JA¬MENESTYË
Kun yritys saa lehdistön
tuekseen, se on jo puoli voittoa.
Näin on todettu lukuisat kerrat
bisneselämässä. Suomalainen
Industrial News Service INS Oy on
erikoistunut lehdistötiedotteiden
laadintaan. INS:n toimitusjohtaja
Ben Idström toteaa, että yritys saa
parhaan tuloksen yhdistämällä
sopivasti lehdistötiedotteita sekä
lehti-ilmoittelua oman alansa
ammattilehdissä.
Teksti ja kuvat: Tero Tuisku
Palstatilaa
oikealla
tiedottamisella
Toimitusjohtaja Ben Idström
Industrial News Service INS Oy:stä
toteaa, että hyvässä lehdistötiedotteessa on aina jokin uutinen.
Yleinen tapa on kertoa yrityksen
tekemistä isoista kaupoista.
42
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
ehdistötiedote yhdessä lehti-ilmoittelun kanssa on oiva keino saada
asiakkaat kiinnostumaan yrityksestä sekä sen tuotteista ja palveluista. Näin toteaa toimitusjohtaja Ben Idström Industrial News Service
INS Oy:stä. Vaikeasti muistettavasta nimestään huolimatta kyseessä on
suomalainen yritys, jonka päätoimipaikka on Helsingin keskustassa.
INS syntyi 30 vuotta sitten eli vuonna 1978.
- Perustaja oli ammatiltaan toimittaja, joka sai runsaasti yrityksiltä tulleita
lehdistötiedotteita. Hän huomasi, että iso osa tiedotteista oli laadittu aivan
väärällä tavalla. Ne oli kirjoitettu joko väärällä kielellä tai niissä tuotiin esille
vääriä asioita tai niistä puuttui kuvia tai kuvat olivat vääränlaisia, Idström
toteaa.
Lehdistötiedotteen ideana on kertoa tuotteesta ja palvelusta kiinnostavasti ylisanoja välttäen. Ensisijaisesti pitää saada lehtien toimittajat kiinnostumaan tiedotteessa esitellystä yrityksestä, tuotteesta tai
palvelusta niin että tiedote julkaistaan lehdessä jossain muodossa.
- Me teemme sellaisia tekstejä, joita minkä tahansa lehden toimittajat olisivat voineet tehdä itse. Joskus toimittajat tiivistävät lyhyemmäksi
esimerkiksi 4-5 liuskan tekstin ennen julkaisemista. Siksi on hyvä, että
tekstiä on riittävästi, koska tekstin lyhentäminen on helpompaa kuin sen
pidentäminen. Joskus taas toimittaja tekee tiedotteen pohjalta laajemman, omaperäisen artikkelin, joka sopii mahdollisimman hyvin lehden
toimialaan. Siksi tiedotteessa pitää aina olla näkyvillä lisätietojen antajien
nimet ja yhteystiedot.
Lehdistötiedotteen arvo nousee, mikäli sen mukana toimitetaan valokuva tai -kuvia.
- Kuvien laatuun kannattaa panostaa. Kuvasta pitäisi aina näkyä
laitteen mittasuhteet sekä miten laitetta käytetään. Siksi laitteen ohella
kuvassa pitäisi olla esimerkiksi ihminen tai pienlaitteissa ihmisen käsi.
Ostamme
MB-Volvo-Scania
kuorma-autosi
6 200
0400 64
Tarjoa myös
käytetyt moottorit
(myös epäkuntoiset)
www.euro-teli.fi
KUORMA- JA
PAKETTIAUTOPURKAMO
ur
o -t
•
euro-teli oy
(09) 389 5200
0400-646 200
FAX (09) 389 5201
▼
Idströmin mukaan tiedote voidaan lähettää lehteen sekä perinteisellä
kantopostilla että sähköpostilla.
- Vaikka maailma on sähköistynyt voimakkaasti, perinteisenä postina
lähetetty tiedote saa selvästi enemmän huomiota osakseen. Suosimme
kirjeitse lähetettyjä tiedotteita, koska kirje tavoittaa aina vastaanottajan.
Sähköpostijakelun riskinä on, että se jää huomiotta. Syytä kuitenkin on
lähettää kirjeitse toimitettu tiedote myös sähköisesti, koska sen jatkokäsittely on paperiversiota helpompaa.
Idström muistuttaa, että tiedotteen paras toimitustapa riippuu osin sen
sisällöstä ja jopa tiedottavasta yrityksestäkin.
- Jos kyseessä on suuren yrityksen pörssitiedote, se pitää luonnollisesti
toimittaa tiedotusvälineille saman tien sähköisesti. Meneväthän pörssiyrityksiä koskevat tiedot useimmiten julkisuuteen jo seuraavan päivän sanomalehdissä tai jopa nopeamminkin sähköisissä tiedotusvälineissä. Mutta
tavanomaisessa BtoB-myynnissä on harvoin näin kiire. Siksi perusteellisempi tiedotteen laatiminen on paikallaan.
Yleinen heikkous tiedotteissa on liiallinen myynti- ja markkinointihenkisyys. Yrityksen tai tuotteen nimi voidaan mainita yhdellä liuskalla jopa
parisenkymmentä kertaa.
e
Kantopostikin toimii vielä
el i
a
a
a
L
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
43
- Tällaiset tekstit eivät mene kovin hyvin läpi
lehdistössä. Hyvässä tiedotteessa on aina jokin uutinen,
joka kiinnostaa alaa kokonaisuudessaan. Yleinen tapa on
kertoa esimerkiksi yrityksen uuden tuotteen lanseerauksesta
tai asiakassovelluksesta. Tällöin tiedotteessa pitää selvästi
ilmetä, miksi asiakas valitsi juuri myyjäyrityksen tuotteen tai
palvelun ja mitä etua se tuo asiakkaalle. Samassa tiedotteessa myyjäyrityksen edustaja voi kertoa esimerkiksi muita
asioita samasta tuotteesta, Idström sanoo.
- Tärkeää on, että tiedotteessa on näkyvillä yhteyshenkilöitä yhteystietoineen sekä asiakasyrityksestä että myyjäyrityksestä. Henkilöitä täytyy olla listattuina niin paljon, että
ainakin lähes aina joku on paikalla. Kiireisessä lehtityössä ei
useinkaan ole aikaa odotella parin päivän työmatkalla olevaa
lisätietojen antajaa.
Tehoa messuosallistumiseen
Moni yritys esiintyy näytteilleasettajana oman alansa ammattimessuilla. Idström antaa vihjeen siitä, miten yritys saa messuista irti mahdollisimman paljon.
- Kaikilla messuilla liikkuu runsaasti eri lehtien toimittajia
tekemässä juttuja messuista ja siellä esiintyvistä yrityksistä.
Toimittajilla on tapana piipahtaa pressihuoneessa tutustu-
massa siellä oleviin lehdistötiedotteisiin. Yleinen käytäntö on,
että toimittaja silmäilee kahvikupin äärellä tiedotteet ennen
lähtöä kierrokselle messuosastoille. Siksi jokaisella yrityksellä pitää olla oma tiedotteensa pressihuoneessa. On varsin
tavallista, että toimittaja tulee käymään juuri sen yrityksen
osastolla, joka oli toimittanut kiinnostavan lehdistötiedotteen
pressihuoneeseen. Tällä tavalla yritys saisi mukavasti palstatilaa oman alansa lehdistössä.
Idström muistuttaa, että tiedottamisen pitää olla jatkuvaa.
- Se käytäntö ei toimi, että tiedotteiden väli on kaksi vuotta
ja ehkä vieläkin enemmän. Sopiva väli on paljon lyhyempi.
Aina kun yritykselle tapahtuu jotain uutisoinnin arvoista, siitä
pitää kertoa muillekin. Lisäksi yrityksen on syytä ajoittain
mainostaa toimintaansa tai tuotettaan. Yhdistämällä oikealla
tavalla säännöllistä tiedottamista ja lehti-ilmoittelua saadaan
paras tulos, Idström muistuttaa. ■
Palvelua vientiyrityksille 45 000 lehden voimin
INS tekee paljon lehdistötiedotteita ulkomaita varten ajatellen suomalaisia vientiyrityksiä.
- Meillä on tiedossamme 45 000 lehden yhteystiedot
eri puolilta maailmaa. Valtaisa rekisteri on luotu vähitellen näiden 30 toimintavuoden aikana. Lehdet on ryhmitelty
toimialoittain ja maittain. Jokaisessa maassa on yllättävän
paljon ammattilehtiä, joissa yrityksen kannattaa näkyä, Ben
Idström kuvailee.
Idströmin mukaan monet yritykset uskovat, että noin 50
tärkeintä englanninkielistä lehteä ympäri maailmaa riittäisi
kattamaan koko asiakassegmentin.
- Tämä ei ole totta, sillä meidän kauttamme ammattilehtimäärä jopa kymmenkertaistuu huolellisten maakohtaisten
mediakartoitusten jälkeen.
44
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Yleinen virhe ulkomaille kohdistuvassa tiedottamisessa on
tyytyminen englanninkielisiin teksteihin.
- Englanninkielinen teksti päätyy perin harvoin esimerkiksi
belgialaiseen, italialaiseen tai ranskalaiseen ammattilehteen.
Toimittajat eivät mielellään ryhdy kääntämään vieraskielistä
aineistoa. Tiedotteet täytyy aina lähettää valmiiksi käännettyinä kunkin maan omalle kielelle. Me käännämme tiedotteet
yli 30 eri kielelle.
Entä millaiset lehdet tuovat parhaan tuloksen BtoB-kaupassa?
- Kunkin alan ammattilehdet ottavat myönteisimmin vastaan omaa alaansa koskevaa tiedotusmateriaalia. Esimerkiksi
meidän 45 000 lehden valikoimamme koostuu valtaosin juuri
ammattilehdistä, Idström sanoo.
Isuzu D-max valmiina vaativiin tehtäviin
Simetron Groupiin kuuluva Isuzu Motor Finland Oy aloitti Isuzun maahantuonnin
uudestaan liki 20 vuoden tauon jälkeen. Myynti on käynnistynyt hyvin, sillä reilun
kolmen kuukauden aikana uusia Isuzuja myytiin 118 kappaletta. Kuluvana vuonna
Isuzun vauhti on ollut yhtä vahvaa ja kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Isuzuja on rekisteröity 158 kappaletta. Tällä on saavutettu 17,4 prosentin
markkinaosuus avolavasegmentissä. Huhtikuussa Isuzu kohosi segmenttinsä toiseksi eniten myydyksi pick up -merkiksi.
Myydyistä Isuzuista noin 90 prosenttia on ammattikäytössä, kuten kiinteistöhoitoyrityksillä, maa- ja metsätalouden parissa sekä koneurakoitsijoilla.
AUTOJOUSI KY
PERÄVAUNU KY
VUOLA TRUCKS OY
puh. 020 711 8830
www.vuola.fi
www.vuokra-auto.fi
MBB Minifix takalaitanostimet
Koivunen Oy on laajentanut takalaitanostin valikoimaansa
MBB Liftsystemsin erityisesti pakettiautoihin suunnitelluilla Minifix takalaitanostimilla. Esitestatut nostimet voidaan asentaa useimpiin automerkkeihin
ja malleihin. Minifix takalaitanostinten etuna on kevyt alumiininen nostotaso, joka takaa
hyvän hyötykuorman. Asennus on nopeaa ja vaivatonta ilman, että auton koria tarvitsee
loveta millään tavalla. Sähköjärjestelmä on valittavissa tarpeen mukaan 12- tai 24volttisena. Minifixien nostinlaitteistot ovat KTL-pinnoitettu, joka takaa pitkän käyttöiän.
Takalaitanostimiin saa myös irroitettavan vetokoukun useimpiin malleihin. Minifixit toimitetaan pääsääntöisesti nopeasti suoraan varastosta kuten muutkin raskaan kaluston
komponentit ja varusteet.
Koivunen Oy on varustanut uuden Fiat Ducato 35 MAXI-VAN pakettiautonsa MBB
Minifix takalaitanostimella ja irroitettavalla vetokoukulla. Pikalukituksen ansiosta
koukku on tarvittaessa asennettavissa käden käänteessä.
KUORMA- JA
PAKETTIAUTOJEN
MYYNTI JA VUOKRAUS
Rydöntie 24, 20360 TURKU
0400 440 171, 0400 583 033
(02) 210 5000, fax. (02) 210 5050
www.mattila.com
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
45
Kari Anttonen
Uusi sukupolvi astui esiin
raskaan kaluston konepesussa
Tammermatic Oy on edelläkävijä autopesureitten kehityksessä.
Nyt yritys on monivuotisen tuotekehittelyn ja suunnittelun
tuloksena tuonut markkinoille uuden sukupolven raskaan
kaluston Ultima Rainbow -pesukoneen.
T
ammermatic Interclean Groupin raskaan kaluston tuoteryhmäpäällikkö Lauri Hurmeen mukaan uusi Ultima
Rainbow kykenee pesemään erittäin monimuotoisia kohteita
ja hankalasti puhdistettavan kaluston tehokkaasti.
-Ultima Rainbowssa on manuaalinen käsityö minimoitu.
Pesukoneessa on tehostetut pesuohjelmat myös pyörille ja
alustoille, kertoo Hurme.
Suomen vaativiin sääolosuhteisiin suunniteltu Ultima Rainbow edustaa tehokkainta saatavissa olevaa konepesutekniikkaa maailmassa. Kyseessähän on jo 30 vuotta vanha brandi,
joka on saavuttanut kansainvälistä kuuluisuutta.
-Uuden koneen pesutuloksen perustekijöitä ovat monipuoliset esipesujärjestelmät, oskilloivat korkeapaineiset kolmoispyyhkäisevät pistesuihkut, harjojen liikeratojen tarkka ohjaus
46
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
sekä pitkälle kehitetyt ohjausjärjestelmät graafisine käyttöliittymineen. Pestävän kaluston maksimikorkeus voi olla 5,1
metriä, paljastaa Lauri Hurme.
Monimuotoinen pesujärjestelmä
Rainbow Ultima -pesukone pesee tavanomaisen rekka- ja
linja-autokaluston lisäksi monimuotoisuutensa ansiosta vaikeasti konepuhdistettavaa kalustoa kuten tankki-, betoni- ja
paloautoja, tankkeja sekä traktoreita ja maansiirtokalustoa.
-Näiden lisäksi myös henkilö- ja pakettiautojen pesu on
koneella mahdollista, toteaa Hurme.
Rainbow Ultiman ohjausjärjestelmä on moduläärinen ja
ohjelmoitu C++ kielelle. Lisäksi ohjausjärjestelmä on visu-
aalinen ja pesuohjelmat ovat helposti muunneltavissa käyttäjän toimesta.
Ohjausjärjestelmä on myös helposti liitettävissä ulkopuolisiin järjestelmiin
kuten maksulaite-, kassa-, kaukokäyttö- ja
itsepesujärjestelmiin.
Ympäristö otettu huomioon
Tammermaticissa ympäristökysymykset on
huomioitu jo suunnitteluvaiheessa ja tuotekehityksen aikana. Rainbow Ultiman toimitukseen
sisältyy mm. suodatustekniikalla varustettu
biologinen vedenkierrätysjärjestelmä.
-Ajoneuvojen pesussa vedenkierrätysaste
on 70-80 prosenttia. Ainoastaan huuhtelussa
käytetään puhdasta, tuoretta vettä, korostaa
Lauri Hurme.
-Tammermaticin pesukoneissa on vedenkierrätysjärjestelmä, joka ei päästä ympäristöön tai jätevesiverkostoon puhdistamatonta,
autosta irtoavaa likaa tai pesuun käytettäviä
kemikaaleja.
Ensimmäinen kaupallinen Ultima Rainbow
-pesupaikka otettiin käyttöön keväällä Ikaalisissa yrittäjä Jouni Viljasen toimitiloissa. Lauri
Hurme paljastaa ensimmäisten koneiden lähteneen jo Norjaan ja Baltiaan. Molempiin on
myyty kaksi konetta. Kysyntä on kaikkiaan ollut
vilkasta, sillä myös Ruotsiin ja kotimaahan on
sovittu kaupoista.
Tammermatic on mukana myös elokuussa
Power Truck 2008 -showssa Alahärmässä. ■
AJOMUKAVUUTTA
KUORMAKANTAVUUTTA
KESTÄVYYTTÄ
Jousialan ammattilainen
vuodesta 1945
Vallilan Takomo Oy
Arinatie 5, 00370 HKI
Puhelin 09-5617880
www.vallilantakomo.fi
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
47
N
AA
M
E
L
I
A
R
E
I
V
ETULOA
TERV
!
N
A
A
N
U
A
S
N
A
A
V
U
K
K
I
I
L
Ä
L
L
I
PYÖR
Nyt Sinulla on mahdollisuus toteuttaa ikimuistoinen yrityksen PR-tilaisuus, promootio tai kesäjuhla.
Saunarekka on päät kääntävä ajoneuvoyhdistelmä, jonka pituus on 17 metriä.
Saunarekka on aito suomalainen puulämmitteinen pyöröhirsisauna, jossa on myös kabinetti ja vilvoittelutilat.
Tarjoamme ympäri vuoden vuokralle elämyskeskusta erilaisiin viihde/VIP-tapahtumiin.
Tuomme saunarekan haluamaasi paikkaan ja juhlasi voivat alkaa.
www.saunarekka.fi
Pesee kaiken kokoiset ajoneuvot henkilöautoista rekkoihin. Erittäin nopeat bussinpesuohjelmat. Sarjasta löytyvät
ratkaisut myös erittäin vaativiin sovelluksiin, kuten rekkojen sekä säiliö-, maansiirto-, jätteenkeräys- ja paloautojen
pesuun. Valittavana on sekä harjalliset että harjattomat ja yhdistelmäpesut. Hankalasti harjattavien autojen
pesutuloksen takaavat oskilloivat korkeapaineiset kaksoispyyhkäisevät pistesuihkut.
Tammermatic Oy, PL 206, 33101 Tampere
puh. (03) 3800 400, faksi (03) 3800 401
[email protected], [email protected]
www.tammermatic.fi
Tukholman maratonilla
juostiin turvakenkien
maailmanennätys
Viikonvaihteessa juostu Tukholman maraton keräsi jälleen ennätysmäärän osanottajia.
Matkaan lähti 14 680 juoksijaa, joista13 542 ylitti maalilinjan. Helteisestä säästä huolimatta tapahtumassa juostiin uusia ennätyksiä, joista yksi oli jalasjärveläisen Klaus
Viljanmaan juoksema turvakenkien maailmanennätys 3.38.54. Turvakengillä juostujen
maratonien aiempi ennätys on viime vuoden Helsinki City Marathonilta, jossa jyväskyläläinen Jorma Katainen juoksi ajan 3.45.48. Maratonin juokseminen turvajalkineilla
alkoi 90-luvun puolivälissä Berliinin maratonilta ja on sittemmin muodostunut perinteeksi alalla työskentelevien keskuudessa.
Klaus Viljanmaa on työ- ja turvajalkinevalmistaja Jalaksen toimitusjohtaja. Tämänvuotinen Tukholman maraton oli hänelle vasta toinen kautta aikojen. Ensimmäisen
maratoninsa hän juoksi viime vuonna niin ikään Tukholmassa. Viimevuotiseen aikaan
tuli nyt parannusta lähes tarkalleen 20 minuuttia. Turvajalkineissa juoksemista Viljanmaa pitää omalla kohdallaan kunnia-asiana.
- Halusin kokeilla, miltä maratonmatkan juokseminen tuntuu oman tehtaan kengillä.
Tällaisesta kokemuksesta on hyötyä myös yrityksemme tuotekehitykselle. Olemme jopa
muodostaneet oman maratonjoukkueen, koska laji ylipäätään auttaa ymmärtämään
jalkineiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. Tukholmassa meitä oli tällä kertaa 24.
Turvajalkineiden ja urheilujalkineiden erot rajoittuvat Viljanmaan mukaan tänä päivänä lähinnä jalkineiden painoon
- Käyttämäni Exalter-jalkineet ovat luokassaan markkinoiden kevyimmät, mutta
alumiinisten varvassuojien sekä
muiden turvaominaisuuksien ja
rakenteensa ansiosta ne painavat kuitenkin enemmän kuin
pelkkään juoksukäyttöön tarkoitetut jalkineet. Työkäytössä
painoeroa tuskin huomaa,
mutta maratonmatkalla 200
gramman ero merkitsee juoksijalle yli 10 tuhatta ylimääräistä
painokiloa kuljetettavaksi. Silloin ratkaisevaksi nousevat jalkineiden muut ominaisuudet,
kuten iskunvaimennus.
Klaus Viljanmaa juoksi
Tukholman maratonilla
turvakenkien
maailmanennätyksen.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
49
Päästöperusteinen
autoverotus
otettiin Tullissa käyttöön ennätysnopeasti
Vuodenvaihteessa voimaan astunutta hiilidioksidipäästöihin perustuvaa henkilöautojen
verotusta sovelletaan jo käytännössä. Tämän mahdollistaa Tullin uusi autoverotusjärjestelmä, jonka on toimittanut Logica. Tullin MOVE -verotusjärjestelmä vaihtaa tietoja
Logican Ajoneuvohallintokeskukselle (AKE) toimittaman ajoneuvojärjestelmän kanssa.
Näin tuetaan sujuvaa ja helppoa sähköistä asiointia eri toimijoiden kanssa.
T
ullin uudessa autoverolainsäädäntöön perustuvassa MOVE-verotusjärjestelmässä veroprosentti
määräytyy henkilöauton hiilidioksidipäästöjen määrän
mukaan.
“Verotuksen muutos on iso ja periaatteellinen.
Hallituksen esitys annettiin marraskuussa 2007, ja jo
parin kuukauden kuluttua siitä tarjosimme palvelua
asiakkaillemme. Asiakasrajapintoja ei tarvinnut muuttaa onnistuneen ennakoinnin ansiosta. Järjestelmän
muutos tehtiin erittäin nopeasti. Olemme siihen todella
tyytyväisiä”, sanoo tulliveropäällikkö Marko Koski Tullista.
Päästömuutosten käyttöönoton aikataulun pitäminen on ollut tärkeää muun muassa siksi, että
kevät- ja kesäsesonki on vilkkainta aikaa autojen ja
moottoripyörien maahantuonnille. Kesälomien aikana
suomalaiset taas hakevat käytettyjä ajoneuvoja itse
ulkomailta.
Logican Tullille toimittama päästöpohjainen verotusjärjestelmä huomioi laissa määritellyt ympäristötekijät.
Järjestelmän sähköiset palvelut ja toiminnallisuudet
parantavat merkittävästi verotusprosessin tuottavuutta
ja toiminnanohjausta. Järjestelmä on toteutettu teknologialla, joka vaatii asiakkaalta entistä vähemmän
taloudellisia ja ICT -resursseja. Näin järjestelmän
käyttäjäkuntaa on helppo laajentaa, kun pienemmätkin toimijat pääsevät sähköisen autoveroilmoituksen
piiriin. Autoverotuksen sähköisen asioinnin asiakasmäärä on lisääntynyt 30 prosentilla järjestelmän käyttöönoton jälkeen.
50
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Tullin MOVE-järjestelmä ja Logican Ajoneuvohallintokeskukselle (AKE) toimittama ajoneuvojärjestelmä
keskustelevat keskenään. Näin automatisoitu palveluprosessi helpottaa asiointia eri tahojen kanssa.
“Tietoja voidaan ajaa järjestelmien kesken ristiin,
ja voimme varmistaa, että jokainen rekisteröity auto
tulee verotetuksi. Jatkossa saamme entistä kattavampaa tietoa ja voimme varmistaa, että verotuksen tietosisältö on oikein”, sanoo Tullin Marko Koski.
Muutos yksittäisen auton verotettavaksi tuovalle
asiakkaalle on huomattava, koska verotuspäätöksen
sisällöstä saa tästä lähtien entistä selkokielisempää
tietoa.
“Prosessimme tehostuvat. Sitä kautta yksittäinen
asiakas saa parempaa palvelua ja verotuspäätöksensä
nopeammin”, Koski kertoo.
“Automatisoidun päätösten käsittelyn ansiosta
suurin osa päätöksistä tehdään järjestelmässä ilman,
että verovalmistelija puuttuu niihin. Tällä tavalla säästetään sekä työtä että aikaa. Järjestelmään voidaan
jatkossa joustavasti tehdä asiakkaan tai viranomaistahojen vaatimia muutoksia ja varmistaa näin uusien asioiden käyttöönotto nopeasti”, kertoo Logican Hannes
Lindén.
Sähköisen asioinnin ja palveluiden yleistyessä myös
verotusmenettelyt kehittyvät tähän suuntaan, pyrkien
yhdistämään eri viranomaistahojen asiointipalveluita.
■
Fruehauf, Kässbohrer
ja HRD -perävaunut
Armachinelta
Armachine Oy on monipuolinen raskaankaluston tavaratalo. 1992 perustetun Turkulaisyrityksen kuljetuspuolen palvelutarjonta kattaa raskaankaluston huollon,
korjauksen ja varaosakaupan. Varaosien ja tarvikkeiden
ohella Turkulaisyritys tuo maahan myös perävaunuja ja
trukkeja. Perävaunuissa Armachine on mm. Fruehaufin, Kässbohrerin ja HRD:n Suomen edustaja. Fruehauf, Kässbochrer ja HRD -mallistoista löytyy kalustoa
moneen ajoon ja osa suoraan varastostamme, sanoo Ari
Koivuniemi Armachinelta.
Standardipuoliperävaunujen lisäksi Armachinen tuotevalikoimasta löytyy runsaasti erilaisia erikoisperävaunuja mm. lavetit, dollyt, Bi-junat, autonkuljetusalustat
kuorma-autoille, säiliövaunut polttoaine- ja jauhekuljetuksiin sekä ohjaavat alustat ja kippaavat perävaunut.
Armachinen kattavasta kuorma-autojen, perävaunujen ja trukkien varaosa- ja tarvikevalikoimasta löytyvät
mm. alustan osat, jarruosat, paineilmajärjestelmän osat, voimansiirron osat,
laakerit, pakoputkistot, jäähdytysjärjestelmän osat, suodattimet, voiteluaineet, kuormatilan osat, sähköjärjestelmän osat, kiinnitystarvikkeet, työkalut
sekä laaja valikoima erilaisia lisävarusteita, hoitotuotteita ja kemikaaleja.
Hallitulla logistiikalla lisäarvoa
liiketoimintaan
Tilaus-toimitusketjun ammattilainen – www.logistiikkatalo.com
www.armachine.fi
Tutustu myös
VERKKOLEHTEEMME
www.kuljetusjalogistiikka.com
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
51
REKKAPÖYDÄT
MELKEIN KAIKKIIN MERKKEIHIN
Oy S.LUND TRANSPORT AB
Karlbovägen 4, 64300 Lappfjärd FINLAND
Puh. + 358 40-5848429, + 358 40-5001448
Mail. [email protected]
Lännen Tractors Oy, puh. 020 7612 200, 040 5429 324
KOEAJA TAVALLISTA PAREMPI
VALITSE MIELEISESI PIENKUORMAIN JA SIIHEN SOPIVAT VARUSTEET
• Kauhat • Maaporat • Trukkihaarukat • Harjalaitteet
• Ketjukaivurit • Kaivulaitteet
Helppo kuljettaa, auton peräkärryllä tai lava-autolla.
Teleskooppipuomi
VAKIONA!
Täydellisestä varaosapalvelusta vastaa Lännen Tractors Oy.
Huolto- ja myyntipisteet osoitteessa www.multione.fi
PA RT N E R
52
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Uusi audiojärjestelmä parantaa viihtyvyyttä,
hyötyä ja turvallisuutta
Mukavasta kuljettajan työympäristöstä tulee
entistä tärkeämpi houkuttelukeino, kun kuljetusyritykset kilpailevat hyvistä kuljettajista.
Osana tätä kehitystä Volvo Trucks esitteli
uuden audiojärjestelmän, jossa on mukavuutta lisääviä, käytännöllisiä ominaisuuksia,
joita tavallisesti löytyy vain hienoimmista henkilöautoista.
”Tavoitteemme on tarjota alan paras kuljettajan työympäristö”, sanoo Christer Pehrsson, Volvo Trucksin kaukoliikennetoiminnasta vastaava aluejohtaja. ”Siihen kuuluu luonnollisesti korkealaatuinen
audiojärjestelmä. Mutta meidän audiojärjestelmämme tarjoaa paljon enemmän.
Ensimmäisenä kuorma-autovalmistajana Volvolla on nyt järjestelmä, johon voidaan
yhdistää langaton Bluetoothin kautta ja MP3:n, USB:n ja iPodin tarjoamat mahdollisuudet.”
Volvo Audio System on saatavilla kaikkiin Volvo Trucksin kuorma-automalleihin.
Exide toimittaa huippuakut
BMW:n mikrohybridiautoihin
Maailman johtava akunvalmistaja Exide
Technologies on BMW:n akkutoimittaja BMW:
n Efficient Dynamics mikrohybriditekniikalla
varustettuihin autoihin. Vakiovarusteena asennettavat AGM-akut ovat niin energiataloudellisuuden, luotettavuuden kuin turvallisuudenkin
osalta huipputasoa.
BMW:n mikrohybridiauto “Efficient Dynamics” sisältää järjestelmiä, jotka parantavat
auton kokonaistehokkuutta, vähentävät polttoaineen kulutusta ja päästöjä. Olennaisena edellytyksenä näille innovatiivisille järjestelmille on suuren kapasiteetin omaava akku, joka selviää suuresta määrästä
latauskertoja. Se toimii voimanlähteenä mm. auton “Stop&Start” -järjestelmälle, joka
sammuttaa automaattisesti moottorin auton seisoessa esimerkiksi liikennevaloissa
ja käynnistää sen kuljettaja painaessa kaasua. Moottorin sammuessa ajoneuvon
sähköjärjestelmä jää edelleen päälle, mikä asettaa akulle suuret vaatimukset.
Exiden uusi AGM-akku vastaa erinomaisesti näihin erityisvaatimuksiin. Akkua
voidaan purkaa lukuisia kertoja 50 % kapasiteetistaan lyhentämättä sen käyttöikää.
Tämä on huomattavasti parempi tulos kuin vakiomallisella nesteakulla, jonka purkamista ei suositella yli 25 %:n.
Exiden uusi AGM-akku tarjoaa huomattavia etuja perinteisiin lyijyhappoakkuihin
verrattuna. Imeytetyn lasikuitumaton (Absorbed Glass Mats, AGM) aikaansaama
mekaaninen paine estää liian aikaisen akun purkautumisen. Materiaalin pieni sisäinen vastus antaa erinomaisen kylmäkäynnistyskyvyn. Levyt on pakattu niin, että
akulla on paras mahdollinen kestävyys ja tehokkuus.
AGM-akku on myös perinteistä akkua turvallisempi. Lasikuitumatto absorboi
elektrolyytin kokonaan, mikä suojaa akkua vuodoilta kallistettaessa. Täysin suljetun
rakenteen ja erityisten VRLA-turvaventtiilien ansiosta kaasun vuotaminen ulos on
estetty, ja akku voidaan sijoittaa vaaratta esimerkiksi matkustamoon. Rekombinoiva
kaasutekniikka tekee akusta erittäin huoltovapaan.
Exide AGM-akku tarjoaa luotettavan energiaratkaisun erilaisiin vaativiin ajoneuvoihin. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi taksien poliisiautojen, ambulanssien tai minkä
tahansa huipputekniikkaa käyttävien ajoneuvojen tarpeisiin. Akku sopii myös vanhempiin autoihin, jotka on jälkeenpäin varustettu kehittyneellä elektroniikkavarustuksella.
MAARAKENNUSKONEEN
KULJETTAJAN
KOULUTUSOHJELMA pk 769
METSÄKONEEN KULJETUKSEN
KOULUTUSOHJELMA pk 764
www.
PL 304
60101 Seinäjoki
Puh. 010-830 4000
.com
Tatti 13
00760 Helsinki
Puh. 09-558 200
AKKUKELLARI OY AB
www.akkukellari.com
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
53
Kilometrit koulivat – teoria terävöittää
CAP-koulutus ja Transpoint
Cargo tuovat turvallisuutta tielle
Ammattiliikenteessä hyvä ajoturvallisuus on sekä taitoa, tietoa että tekniikkaa.
Kunnossa oleva ajoneuvo, huolellinen lastaaminen, ajonopeus, keliin sopeutettu
ennakoiva ajotapa ja muun liikenteen huomioiminen ovat kuljettajan ammattitaitoa,
toteaa toimitusjohtaja ja kouluttaja Pekka Kari CAP-Koulutus Oy:stä.
C
AP-Koulutus Oy on solminut mittavan yhteistyösopimuksen Transpoint Cargo Oy:n kanssa noin 175
sopimusliikennöitsijän ja 400 kuljettajan ammattipätevyysdirektiivin mukaisesta jatkokoulutuksesta. Tärkein osa koulutusta on ennakoiva ajaminen. Sen tavoitteena on välttää
vaaratilanteisiin joutumista, kehittää kuljettajien kykyä
tunnistaa riskitekijöitä ja ennakointivalmiuksia. Lisäksi
kuljetusyrittäjillä ja kuljettajilla on mahdollisuus kehittää
valmiuksiaan esimerkiksi taloudelliseen ajotapaan, asiakaspalveluun, lastaukseen, työturvallisuuteen ja kustannustehokkuuteen. Logisteam Oy toteuttaa Transpoint Cargon
trukkiturvallisuuskoulutukset.
- Turvallisuuden paraneminen on luonnollisesti tärkeintä.
54
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Lisäksi kuljetusyritykset arvostavat taloudellista ajotapaa
– säästäähän se kustannuksia ja kalustoa sekä on ympäristöystävällisempää, luettelee Pekka Kari koulutuksien tuomaa
hyötyä.
- Hyvän laadun ja imagomme puolesta haluamme kantaa
vastuuta ja tarjota partnereina toimivalle kuljetusyrityksillemme vahvat resurssit, tasaisen hyvälaatuista koulutusta ja
konsultointia. Direktiivin mukainen jatkokoulutusvelvollisuus
on oltava suoritettuna tavaraliikenteessä 10.9.2014 mennessä, mutta haluamme olla ajoissa liikkeellä, ettei koulutuksen järjestäminen ruuhkaudu määräajan loppumetreille,
kertoo tuotantojohtaja Jarmo Jalkanen Transpoint Cargo Oy:
stä.
Esimerkkinä sopimukseen liittyvästä käytännön koulutuksesta voidaan mainita kevään
2008 aikana aloitettava betonielementtien kuljettajille suunnattu kuormansidontakoulutus.
- Lastaus- ja kuormansidontatekniikan merkitys korostuu, mitä raskaampaa kuormaa
kuljetetaan. Puutteellisesti tai huonosti kuormattu auto käyttäytyy kuin ilmaan heitetty
vasara vaaratilanteessa, kuvailee Pekka Kari.
Kuljetusyritykset ja kuljettajat ovat suhtautuneet koulutustapahtumiin positiivisen
vakavasti ja sitoutuneesti. Kilometrit tekevät kuljettajan, mutta kaikkea ei voi eikä kannata harjoitella maantiellä. Tietopuolisen koulutuksen lisäksi käytännönläheisiä harjoituksia
suoritetaan nykyaikaista elektroniikkaa hyödyntäen ja vaaratilanteiden ennakointiharjoituksia muulta liikenteeltä suljetuilla harjoitusalueilla.
www.modul-system.com
Pelkkä ajokortti ei tee ammattilaista
Nuoria kuljettajia valmistuu oppisopimuksella ja alan oppilaitoksista. Koulutus antaa alalle
tulevalle kuljettajalle perusvalmiudet tehtäviensä suorittamiseen. Kokeneetkin kuljettajat
ovat antaneet CAP- Koulutus Oy:n koulutustapahtumista hyvää palautetta. Oli kyseessä
uusi tai kokenut kuljettaja, ajoluvan edellytyksenä on direktiivin mukaisen koulutuksen
suorittaminen.
- Lakisääteisessä koulutuksessa ei ole kyse välttämättömästä pahasta, vaan yhteiskunnallisestikin mitaten tärkeästä liikenneturvallisuuden ja ammattitaidon kehittymisestä.
Maailma muuttuu, hyvän kuljettajan tulee henkilö- ja tavarakuljetuksen ohella kehittää
myös logistiikka- ja vuorovaikutustaitojaan, kuvailee Pekka Kari ammattikuljettajan tulevaisuuden toimenkuvaa. ■
HUOLTOAUTOKALUSTEET
Erittäin kestävä teräs vähentää
kalustuksen painoa 20%
mutta ei lujuutta.
maahantuonti - suunnittelu - myynti - asennus
-D7RROV-D(OHNWUR2\
Ilmailunkatu 15, 33900 Tampere
puh. 03-2836 600 fax 03-2655 864
www.jaoy.com [email protected]
AMMATTIPÄTEVYYS LAKISÄÄTEISEKSI 1.8.2007
Laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä
1 luku Yleiset säännökset
1 § Lain tarkoitus
”Tämän lain tarkoituksena on autonkuljettajien ammatillisia valmiuksia lisäämällä
parantaa liikenteen ja kuljetusten turvallisuutta sekä kuljettajien edellytyksiä tehtävänsä hoitamiseen.”
Laki ja asetus kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyydestä astuivat voimaan 1.8.2007. Ajolupa edellyttää direktiivin
mukaista jatkokoulutusta alalla toimineille
kuljettajille tai perustason ammattipätevyyttä uusille kuljettajille.
Direktiivikoulutuksen tarkoituksena on
luoda yhtenäinen käytäntö ja pelisäännöt
koko EU:n alueella. Tavoitteena on, että
ammattitaitoinen kuljettaja toimii liikenteessä turvallisesti, ympäristöystävällisesti
ja taloudellisesti. Koulutusvelvollisuuden
alla toimii Suomessa tällä hetkellä noin 85
000 ammattikuljettajaa eli kyse on merkittävästä, koko tieliikennekulttuuriin vahvasti
vaikuttavasta asiasta.
Ammattipätevyysvaatimukset
astuvat
voimaan henkilöliikenteessä 10.9.2008
alkaen ja tavaraliikenteessä 10.9.2009
alkaen. Perustason eli uusien kuljettajien ammattipätevyys vaaditaan edellä
mainituista päivämääristä lähtien. Alalla
toimineiden kuljettajien jatkokoulutus on
voitu aloittaa 10.9.2007 alkaen. Koulutus
on oltava suoritettuna henkilöliikenteessä
10.9.2013 ja tavaraliikenteessä 10.9.2014.
Aktiivisimmat yritykset ovatkin tarjonneet
kuljettajilleen mahdollisuutta osallistua
pakolliseen jatkokoulutukseen jo viime
syksystä lähtien.
Jatkokoulutuksen kokonaismäärä on 35
tuntia. Pakollisena osiona on ennakoivan ja
turvallisen ajotavan koulutus, jonka lisäksi
koulutettava voi hankkia muita ammattivalmiuksia, kuten esimerkiksi taloudellinen
ajotapa, kuormaaminen ja kuormansidonta, työturvallisuus ja asiakaspalvelu.
Jatkokoulutusta voivat antaa koulutusyritykset, koulutuskeskukset ja kuljetusyritykset, joiden on hyväksytettävä
koulutusohjelmansa Ajoneuvohallintokeskuksella. CAP- Koulutus Oy sai syksyllä
2007, ensimmäisenä yrityksenä Suomessa,
koulutusluvan
direktiivin
mukaiselle
ammattikuljettajien jatkokoulutukselle.
CAP-KOULUTUS OY
CAP- Koulutus Oy on vuonna 2005 perustettu ammattiliikenteelle ja logistiikka-alalle
laadukkaita koulutuspalveluja tarjoava
yritys. Yrityksen toiminta-ajatuksena on
tuottaa ja kehittää niin lain vaatimusten
mukaisia kuin asiakasyritysten omat laatuja turvallisuusvaatimukset täyttäviä koulutuskokonaisuuksia. Asiakkaina on Suomen
johtavia kuljetusyrityksiä ja kuljetuskalustoa hyödyntäviä yrityksiä.
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
55
Viking XPRS
- nopeista mukavin
Viking XPRS -laivassa perinteisten autolauttojen ja katamaraanien
parhaat ominaisuudet sulautuvat kokonaisuudeksi. Mukavuus,
laivan monipuoliset palvelut ja liikennöintivarmuus yhdistyvät
lyhyeen matkustusaikaan kaikissa sääolosuhteissa. Alus rakennettiin korkeimman suomalaisen jääluokan, Super 1 A mukaan,
mikä merkitsee, että sillä voidaan liikennöidä vuoden ympäri.
Alus on moderni ja räätälöity pienintä yksityiskohtaa myöten
sopimaan Helsingin ja Tallinnan väliselle reitille. Henkilöautot ja
rahtitavara lastataan eri autokansille, minkä johdosta automatkustajien matkustusmukavuus lisääntyy. Aluksen matkustajatilat
ovat erikoissuunniteltuja ja niihin kuuluvat moderni valikoima
ravintoloita, monipuoliset kokoustilat, joiden yhteydessä sijaitsee
liikematkustajille suunnattu Business Lounge, ja ostoksille houkutteleva myymälä. Uutta, värikästä ja erilaista!
Viking
XPRS on ympäristöystävällinen laiva, sen rakentamisessa on
käytetty parhaita saatavilla olevia teknisiä ratkaisuja ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Aluksen kaikissa moottoreissa on
katalysaattorit ja jätteet käsitellään parhaalla mahdollisella tavalla.
Myös aluksen melutaso on matala. Viking XPRS on hiljainen alus,
sillä moottoreissa, puhaltimissa ja muissa melua aiheuttavissa
osissa on käytetty äänieristystä.
SKAL Liikenneturvallisuuspalkinto
kuljetusyrittäjä Markku Jämbäckille
SKAL Liikenneturvallisuuspalkinto luovutettiin kuopiolaiselle
kuljetusyrittäjä Markku Jämbäckille. Jämbäck on edelläkävijä
kuorma-autojen peruutuskameroiden vapaaehtoisessa käytössä.
56
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
Herätteenä oli Kuopiossa sattunut tapaturma, jossa pyöräilevä pikkupoika menehtyi jäätyään kulman takaa peruuttavan
kuorma-auton alle. Tämän seurauksena kuljetusyrittäjä Jämbäck
asensi muille esimerkkiä näyttäen peruutuskameran autoonsa.
Lisäksi ohjaamon katolle asennettiin kakkoskamera, jolla tarkkaillaan myös kuorman tekoa ja lastia kuljetuksen aikana. Jämbäck
on painottanut myös työturvallisuuskoulutuksen merkitystä.
Jämbäckin esimerkistä useat Kuopion alueen kuljetusyrittäjät ovat asentaneet peruutuskameran kuorma-autoonsa, jotta
peruutusonnettomuuksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Nyt myös
Kuopion kaupunki vaatii peruutustutkan kaikkiin kaupungin kuljetustehtävissä käytettäviin kuorma-autoihin.
Kuljetusyrittäjä Jämbäckin ansiokas toiminta liikenneturvallisuuden parantamiseksi on SKAL:n liikenneturvallisuuspalkinnon
arvoista.
Palkinnon luovutti palkintolautakunnan puheenjohtaja, hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Ei näin!
Vaan näin!
Autolla usein ajavat tietävät
kuinka pitkät matkat
rasittavat niin alaselkää
kuin hartioita. Ajoasennon
muuttaminen helpottaa oloa,
mutta pitkillä matkoilla pitää
muistaa myös levätä.
Ilona Hiila
Miten löydän
oikean ajoasennon?
H
uono ajoasento on paitsi epämukavaa, myös epäturvallista, sillä onnettomuustilanteessa oikea ajoasento
suojaa vahingoilta. Useimmiten ihmiset istuvat joko liian kaukana ohjaustangosta tai liian lähellä sitä. Erityisesti ajamista
pelkäävät kuskit saattavat istua liian lähellä rattia, selkä irti
istuimesta. Liian taakse asetettu ajoistuin on turvallisuusriski,
sillä onnettomuustilanteessa liian kaukana istuva kuski ei välttämättä saa koko poljinvoimaa jarrutuksessa käyttöönsä.
Auton istuin on oikealla etäisyydellä kun vasen jalka jää
hieman koukkuun kytkimen ollessa painettuna täysin pohjaan.
Myös käsien asentoon on hyvä kiinnittää huomiota. Hyvässä
istuinetäisyydessä ranteet tulevat ojennettuina ratin kehän
kohdalle. Käsien paikka ratilla löytyy kellotauluohjeen avulla:
vasen käsi noin kello 09.50:een ja oikea kello 13.50 kohdalla.
Istuin oikeaan korkeuteen
Nykyään ajoneuvojen istuimien säädöt ovat sähköisiä ja niiden
säätäminen on yhä helpompaa. Istuimen etäisyyden lisäksi
kuskin tulisi kiinnittää huomiota myös istuimen korkeuteen.
Vaikka hyvä kuski tarkkailee liikennettä myös auton rakenteiden takaa, antaa oikea istuimen korkeus parhaan näkyvyyden
tielle. Auton istuimen korkeus tulisi säätää niin, että kuskin
silmät ovat tuulilasin puolessa välissä.
Säädettäessä istuimen korkeutta tulee huomioida myös
sivupeilien asetukset. Ajoasentoa säädettäessä tuleekin
58
Kuljetus&Logistiikka 3/2008
muistaa asentaa uudestaan myös peruutuspeili sekä sivupeilit hyvään asentoon. Auton sivupeileistä tulee näkyä hieman
oman auton kylkeä sekä viereisellä kaistalla ajavat autot. Myös
turvavyö pitää asettaa oikein ennen liikkeelle lähtöä. Hyvin
istuva turvavyö ei ole kierteellä tai liian löysällä.
Taukojumppa helpottaa
Pitkillä matkoilla keho puutuu ajoasennosta huolimatta. On
hyvä muistaa pitää tarpeeksi taukoja, jotta verenkierto elpyy
ja mieli pysyisi virkeänä. Lyhyitä taukoja kannattaa pitää muutaman tunnin välein, ja muistaa venyttely taukojen aikana.
Pysähdyspisteissä voi tehdä yksinkertaisia venytysliikkeitä,
kuten olkapäiden korviin nostelua, ”ilmanyrkkeilyä” sekä
niskan venytystä puolelta toiselle.
Myös alaruumista kannattaa liikuttaa taukojen aikana. Erityisesti pohjelihakset ovat koetuksella ajon aikana ja niitä voi
venyttää yksinkertaisella liikkeellä. Pohjelihas venyy, kun astuu
pitkän askeleen taakse ja painaa saman jalan kantapään
alas. Myös lannetta kannattaa pyörittää taukojen aikana, sillä
pitkä istuminen puuduttaa koko kehon. Happihyppely piristää
mieltä, joten taukoliikunta kannattaakin tehdä ulkona. Virkeä
keho ja mieli takaavat turvallisen ajomatkan. ■
Lataa ja varmista.
VDO -tuotteilla se onnistuu helposti. Tiedostot talteen sinulle parhaalla
tavalla. Kattava valikoima helppokäyttöisiä VDO -tuotteita digitaalisille
ajopiirtureille – eri kokoisille yrityksille.
Downloadkey
TIS-Compact Plus
Latausterminaali
TIS-Web Starter Kit
X10 140 003 001
Suuren suosion saavuttanut tuote
lainmukaisiin kuljettajakortti - ja massamuistilatauksiin ja arkistointiin.
A2C59511144
X10 140 003 002
A2C59511188
Helppokäyttöinen ja todella monipuoliset raportointiominaisuudet
omaava tuote kuljettajakortti - ja massamuistilatausten arkistointiin ja analysointiin. Tiedostot tulostettavissa.
Toimii itsenäisenä tallennusvälineenä kuljettajakortti - ja massamuistilatauksille, tai voidaan liittää
suoraan PC:hen, mukana toimitettavan USB - johdon tai verkkojohdon avulla.
Digipiirturitiedostojen käyttäjäystävällinen ja huoleton tallennus ja analysointipalvelu Internetissä.
Erittäin suosittu ja nykyaikainen tapa lainmukaisten tiedostojen arkistointiin ja analysointiin.
Oy Kaha Ab • Ansatie 2, PL 117, 01511 Vantaa
Puhelinmyynti: (09) 615 68300 • Fax (09) 615 68301 • dtco@kaha.fi
Lisätiedot ja jälleenmyyjät: www.kaha.fi
Valmiina vaativiin
tehtäviin
axin saat
Isuzu D-M
litraisella
02.5- tai 3.
en
jälkimmäis
koneella,
attia
m
to
u
myös a
tolla.
vaihteis
Myynti- ja testimenestys Isuzu D-Max 4x4 on
valmiina kuuntelemaan käskyjäsi ja toteuttamaan jokaisen
toiveesi. Se on luotettava kumppanisi tien päällä siinä
missä pientareen rosoisemmallakin puolella.
Isuzun moottorit edustavat uusinta uutta, mitä yhdeltä
maailman suurimmalta dieselmoottoreiden valmistajalta
voi odottaakin. Taloudelliset ja tehokkaat moottorivaihtoehdot ovat 2,5 tai 3,0-litrainen yhteispaineruiskutus diesel
turbolla ja välijäähdyttimellä varustettuna.
Tehot 136- tai 163 hv. Siksi Isuzulla on vaivatonta vetää
jopa 3.000 kilon perävaunua tai lavalla 1.000 kilon taakkoja. Upean raamikkaista korivaihtoehdoista voit valita
tilavan Space Cabin tai viidelle henkilölle rekisteröidyn
Double Cabin. Varaa koeajosi nyt lähimmältä Isuzu
jälleenmyyjältä!
www.isuzu.fi
Hinnat alkaen: 2,5TDi L 26.300 €, 3,0TDi LS 34.700 €, 3,0TDi LS autom. 36.700 €.
Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Kuvan auto Space Cab LS.
Polttoaineen kulutus EU-yhdistetty 8,0–9,0 l/100 km. CO2-päästöt 210–237 g/km.
Maahantuoja: Isuzu Motor Finland Oy, Laivalahdenkatu 8, 00880 HELSINKI
nr3_KuljLog_Isuzu_210x297TK.indd 1
10.6.2008 15:48:23