9. -luokkalaisille lukuvuonna 2013-2014

Transcription

9. -luokkalaisille lukuvuonna 2013-2014
Linnainmaan koulu
Kerhotoimintaa
1.- 9. -luokkalaisille
lukuvuonna 2013-2014
Ilmoittautuminen kerhoihin 26.8.–1.9.2013
osoitteessa www.tampere.fi/hip
Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat
syksyllä 16.9.-13.12.2013 ja keväällä 7.1.-9.5.2014. Kerhopaikka on
voimassa koko lukuvuoden, ellei toisin mainita.
Ilmoittautuminen 26.8.-1.9.2013 osoitteessa:
www.tampere.fi/hip
Koulun yhdyshenkilö tiedottaa myönnetyistä kerhopaikoista viikolla 37.
Kielten kerho
1.-2. –luokkalaisille
tiistaisin klo 14.15-15.15
Kielikerhossa tutustutaan eri kieliin,
esim. saksaan, englantiin, ruotsiin ja
venäjään, laulun, leikin ja toiminnan
avulla.
Ohjaajina opettajat Eija Jaakkola ja
Minna Metsävainio
Käsityökerho
2.-6. –luokkalaisille
tiistaisin klo 14.00-15.30
Oletko kiinnostunut ompelemisesta,
neulomisesta, huovuttamisesta tai
koruaskartelusta?
Käsityökerhossa jokainen työskentelee
omien taitojensa mukaisesti
valmistaen itse suunnittelemiaan tai
valmiiden ohjeiden mukaan tehtyjä
käsitöitä. Aiempaa kokemusta
tekstiilityöstä ei tarvita.
Ohjaajana opettaja Terhi Pihlajamäki
Jouluaskartelukurssi
Syyslukukausi
5.-8. –luokkalaisille
keskiviikkoisin klo 14.00-15.30
Kurssilla valmistetaan joulukortteja
sekä askarrellaan, virkataan ja
neulotaan koristeita ja pieniä lahjoja.
Kerholaisten toiveiden mukaan
voimme valmistaa myös
joulukalenterin, kransseja, kynttilöitä
tms.
Ohjaajana opettaja Sanna Tervakoski
Pelikerho
3.-6. –luokkalaisille pojille
tiistaisin klo 14.00-15.00
Pelikerho on tarkoitettu kaikille
sisäpallopeleistä kiinnostuneille
oppilaille. Tutustumme koripalloon,
salibandyyn ja futsaliin.
Ohjaajina opettajat Mikko Heinämäki,
JP Nieminen ja Eero Palola
Kaverikerho
2.-6. –luokkalaisille maanantaisin ja tiistaisin klo 13.45 –15.30 ja
keskiviikosta perjantaihin klo 13.45 –15.00.
Annelin kaverikerhoon voi tulla milloin haluaa, eikä ilmoittautumista tarvita.
Kerhossa voit pelailla ja puuhailla kavereiden kanssa sekä tehdä
läksyjä ja syödä omaa tai Tampereen Aterian myymää välipalaa.
Ohjaajana koulunkäynninohjaaja Anneli Einola
Squash-kurssit
3.-6. –luokkalaisille Tampereen tenniskeskuksessa
Ryhmä1: vk. 37-42 tiistaisin 13.30-15.00
Ryhmä2: vk. 37-42 tiistaisin 15.00-16.30
Ryhmä3: vk. 43-48 tiistaisin 13.30-15.00
Ryhmä4: vk. 43-48 tiistaisin 15.00-16.30
Kurssille mahtuu max. 10 lasta. Välineet saa tarvittaessa paikanpäältä!
Valmentaja Laura Ylikoski/Tampereen Squashkerho
Bändikerho
Luontokerho
Kerhossa soitetaan ja lauletaan menevää
rokkia ja poppia bändisoittimilla; mukana
rummut, basso, kitara ja syntikat. Mukaan
tulevalla oltava jonkin soittimen
alkeistaidot (tai laulutaito/into).
Luontokerhossa liikumme ulkona
luonnossa. Tarkkailemme luontoa ja
tutkimme erilaisia luontoon liittyviä asioita
ja ilmiöitä. Lisäksi harjoittelemme erilaisia
retkeilyyn liittyviä taitoja.
Ohjaajana opettaja Juuso Kojo
Ohjaajana opettaja Terhi Pihlajamäki
4.-6. –luokkalaisille
tiistaisin klo 14.10-15.10
7.-9. –luokkalaisille
tiistaisin klo 15.10-16.10
2.-6. –luokkalaisille
keskiviikkoisin klo 14.00-15.00
Syys-lokakuussa ja
maalis-toukokuussa
Tanssikerho
HUOM! Kerho alkaa 29.9.
2.-5. –luokkalaisille torstaisin kello 14.00-15.00
6.-9. –luokkalaisille torstaisin kello 15.00-16.00
Tanssikerhossa opetellaan showtanssia ja hiphopia. Tunnit koostuvat lämmittelyistä,
ryhmäharjoituksista, koreografioiden harjoittelemisesta ja hyvästä musiikista. Valmiiksi ei
tarvitse osata mitään, tule rohkeasti mukaan!
Ohjaajana Baletti- ja tanssistudio Teija Suova
Ruotsin, saksan ja venäjän
kielten etäkerhot
Uinti- ja luistelukerhot
Kaikkien Hip-koulujen 3. –6. ja
7. -10 –luokkalaisille (venäjä).
Kaikkien Hip-koulujen 2. –6. luokkalaisille
Tesomalla, Hervannassa,
Hakametsässä sekä Kaukajärvellä.
Kerhoissa tutustutaan kielen alkeisiin
kotikoneelta käsin.
Ohjauksesta vastaavat Ilves ja KOOVEE.
Lisätietoja: www.tampere.fi/hip
Lisätietoja osoitteessa:
www.tampere.fi/hip
Kiipeilykerho
Tiedekerho
4.-6. –luokkalaisille
keskiviikkoisin klo 14.00-15.00
7.-9. –luokkalaisille
keskiviikkoisin klo 15.00-16.00
4.-5. -luokkalaisille
Perjantaisin kello 14.00-15.00
Kerhossa harjoittelemme
kiipeilytekniikkaa, kiipeilijän
turvallista varmistamista ja lajiin
liittyvää köysitoimintaa.
Ohjaajana opettaja Marko Masar ja
koulukäynninohjaaja Matti Koivula
VK 38-48 (10 KERRAN KURSSI)
Tule mukaan tutkimaan
luonnontieteellisiä ilmiöitä innostavasti
ja elämyksellisesti! Tiedekerhossa
käytetään laboratoriotakkia ja kaikki
käytetyt välineet sekä aineet ovat
turvallisia (elintarvikkeita).
Tiedekerhoon otetaan max. 12 lasta
Ohjaajana LUMATE
Kuntosalikerho
7.-9. –luokkalaisille tiistaisin klo 15.00-16.00
Tutustumme saliharjoitteluun ohjatusti. Kerhossa tehdään ohjaajan antamia
harjoitteita ja opetetaan turvallinen saliharjoittelu alku- ja loppuverryttelyineen.
Ohjaajina opettajat Mikko Heinämäki, JP Nieminen ja Eero Palola
Harrastava Iltapäivä
Harrastava iltapäivä järjestää monipuolista ja laadukasta vapaaehtoista kerho- ja
harrastustoimintaa 1. –9. -luokkalaisille koulupäivän jälkeen. Tavoitteena on lasten
hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen tukemalla heidän kasvuaan ja
kehitystään, puuttumalla ongelmiin mahdollisimman varhain, ehkäisemällä
syrjäytymistä sekä kehittämällä moniammatillisia yhteistyökäytänteitä.
Toiminta on maksutonta, ja se järjestetään koululla tai sen läheisyydessä.
Ohjaajina toimivat koulun opettajat tai muut ammattitaitoiset kerho-ohjaajat.
Kerhot käynnistyvät mikäli ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan.
Kerhotoimintaan osallistuvat lapset ovat vakuutettuja koko kerhon ajan.
Matkat kotoa ja kotiin eivät sisälly tapaturmavakuutukseen.
Koulujen syys- ja talvilomilla ei ole kerhotoimintaa.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja: www.tampere.fi/hip
Hakuajan jälkeen vapaita paikkoja voi kysellä koulun yhdyshenkilöltä.
Koulun yhdyshenkilö Virva-Leena Masar
puh. 03 565 43035, [email protected]
Koordinaattori Leena Tiainen, [email protected],
puh. 040 8016 243