Toimistokalusteet

Transcription

Toimistokalusteet
Toimistokalusteet
Sähköisesti säädettävät työpöydät
Yli puolet suomalaisista istuu näyttöpäätteellä vähintään osan työpäivästään,
toimistotyöläiset usein koko päivän. Työskentelyasentoa säännöllisesti päivän
mittaan vaihtamalla vältät istumatyölle tyypillisiä tuki- ja liikuntaelinvammoja,
kuten selkäkipua. Sähköisesti säädettävä työpöytä mahdollistaa työskentelyasennon sujuvan vuorottelun istuvan, seisovan ja puoli-istuvan välillä.
Olennainen osa seisomatyöpistettä on pehmentävä työpistematto, joka ehkäisee
jalkojen ja selän väsymistä seisten työskennellessä.
Sähkösäädettävän työpöydän viisi etua:
voi vaihdella monta kertaa työpäivän aikana,
1. Työasentoa
sillä istumisen ja seisomisen vuorottelu on helppoa.
voi säätää vaivattomasti myös satulatuolin käytön
2. Pöydän
vaatimalle tasolle.
niska-hartiaseudun ongelmia poteville, kun pöydän
3. Sopii
saa säädettyä käsien tukemisen kannalta sopivalle tasolle.
työpisteen helpon muokkaamisen erikokoisille
4. Mahdollistaa
henkilöille sopivaksi. Sopii erinomaisesti työpisteeseen, jota
käyttää päivän aikana moni henkilö.
tutkimuksen mukaan työasentojen
5. Työterveyslaitoksen
vaihtelu lisää tehokkuutta, vireyttä ja keskittymiskykyä.
UUTUUS!
Sähkösäädettävän pöydän runko
Sähkösäädettävän pöydän runko joko kahdella tai kolmella nostojalalla.
Kahdella sähköisellä nostojalalla varustettu malli on hinta-laatusuhteeltaan
erinomainen ja tarkoitettu suorakaiteen muotoisille pöytälevyille. Työs­
kentely­korkeuden säätö portaattomasti välillä 680 - 1200 mm. Jaloissa siirtopyörät, joiden avulla pöytä on tarvittaessa helppo siirtää toiseen paikkaan.
Kokonaisleveys 1560 mm. Nostonopeus 25 mm /s. Maksimi nostokyky 80 kg
tasaisesti lastattuna.
Kolmijalkainen malli sopii L-mallisille pöytälevyille. Työskentelykorkeuden säätö
toimii portaattomasti välillä 630-1300 mm mitattuna ilman pöytälevyä. Mitat
1520 (L) x 1520 (P) mm. Nostonopeus 32 mm / s. Maksimi nostokyky 90 kg.
alkaen
360,Malli
Kaksijalkainen
Kolmijalkainen
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
4066000
4066001
Hinta
360,580,-
215
Toimistokalusteet | sähkösäädettävät työpöydät
750,Kolmijalkainen sähkösäädettävä työpöytä
Classic
Tässä L-mallisessa sähköpöydässä riittää säätövaraa pidemmällekin käyttäjälle.
Työskentelykorkeuden säätö portaattomasti välillä 650-1320 mm. Pöydässä
laadukas nostomekanismi turvakytkimellä. Nostokyky tasaisesti kuormitettuna
90 kg.
Pöytälevyn materiaali on helppohoitoinen melamiini, joka on saatavilla kolmessa
eri värissä: valkoinen, pyökki ja vaahtera.
Katso sarjaan kuuluvat säilyttimet sivulta 224-226.
Väri
Valkoinen
Pyökki
Vaahtera
216
Tuotenro
4001008-20
4001008-90
4001008-93
Hinta
750,750,750,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | sähkösäädettävät työpöydät
449,-
Kaksijalkainen sähkösäädettävä työpöytä
Classic
Laadukas ergonominen suorakaiteen muotoinen työpöytä järkihintaan. Korkeuden
säätö välillä 730-1220 mm tapahtuu sähköisesti. Nostonopeus 25 mm/s.
Nostokyky 80 kg tasaisesti kuormitettuna. Sähköjalat vaaleanharmaata (RAL
7045) pulverimaalattua terästä.
Pöytälevyn materiaali on helppohoitoinen melamiini, joka on saatavilla kolmessa
eri värissä: valkoinen, pyökki ja vaahtera.
Katso sarjaan kuuluvat säilyttimet sivulta 224-226.
1600
800
Väri
Valkoinen
Pyökki
Vaahtera
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
4001006-20
4001006-90
4001006-93
Hinta
449,449,449,-
217
Toimistokalusteet | sähkösäädettävät työpöydät
Budget Plus -sähkösäädettävä työpöytä
Laadukas ergonominen työpöytä järkihintaan. Korkeuden säätö välillä 730 – 1220 mm
tapahtuu sähköisesti. Nostonopeus maksimi
korkeuteen 25 sek. Nostokyky 80 kg.
Sähköjalat vaaleanharmaata (RAL 7045) pulverimaalattua terästä.
Pöytälevyn materiaali on helppohoitoinen
ja kestävä vaaleanharmaa melamiini. Kaksi
kokoa.
alk.
449,-
alkaen
449,Koko mm
1600 x 800
1800 x 800
Katso rulokaapit ja riippukansiolaatikostot s. 243 ja 244.
Tuotenro
4000525-30
4000526-30
Hinta
449,469,-
Classic-sähkösäädettävä työpöytä
Laadukas ergonominen työpöytä järkihintaan. Korkeuden säätö välillä 730 – 1220
mm tapahtuu sähköisesti. Nostonopeus maksimi korkeuteen 25 sek. Nostokyky
80 kg.
Sähköjalat vaaleanharmaata (RAL 7045) pulverimaalattua terästä.
Valkoiset, pyökki- ja vaahteramelamiiniset pöytälevyt toimivat kääntämällä sekä
vasen- että oikeakätisille. Sivureunat ovat PVC-listoitetut. Tason mitat 1800 x
1050 mm.
Jatkopala 750 x 600 mm. Saatavana kiinteillä jaloilla.
519,Tuote
Pöytä, valkoinen
Pöytä, pyökki
Pöytä, vaahtera
Jatkopala, valk.
Jatkopala, pyökki
Jatkopala, vaaht.
218
Tuotenro
4001004-20
4001004-90
4001004-93
4001005-20
4001005-90
4001005-93
Hinta
519,519,519,89,89,89,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | sähkösäädettävät työpöydät
Sähkösäädettävä työpöytä haluamallasi kannella
Laadukas sähkösäädettävä työpöytä kotimaisella pyökkimelamiinista valmistetulla MDF-pöytälevyllä. Kor­
keus­säädön nopeus 25 mm/s välillä 660-1180 mm.
Alumiininharmaaksi maalatut teräksiset jalat on varustettu pyörillä, jotka helpottavat pöydän siirtämistä. Useita
eri kansivaihtoja, myös muita värejä saatavilla. Nostokyky
80 kg.
alkaen
597,a
b
160
100
180
100
40
c
50
40
d
180
80
120
60
50
180
80
120
Tuote
a Pöytä 1600 x 1000
b Pöytä 1800 x 1000
c Pöytä 1800 x 1200 oikea
d Pöytä 1800 x 1200 vasen
Tuotenro
4006001-90
4006002-90
4006003-90
4006004-90
Hinta
597,608,618,618,-
60
314,-
419,Sähkösäädettävä pöytä COM-660
kannettavalle tietokoneelle
Säädettävä ATK-pöytä Vieteri
Pyörillä varustettu, helposti siirrettävä, sähköisellä korkeudensäätötoiminnalla
varustettu pöytä pieniin tiloihin tai vaikka luentosaleihin jne.
Tässä ratkaisu: edullinen, mutta silti ergonominen ja vähän tilaavievä pöytä
asiakaskäyttöön, yhteiseksi Internet- tai e-mail-työasemaksi jne.
Nostokyky 75 kg, nostonopeus 25 mm/s.
Sopii istuma- että seisomatyöskentelyyn.
Korkeussäätö välillä 660–1180 mm.
Pöydän äärimitat: 1170 (L) x 900 (S) mm.
Taso: 700 (S) x 900 (L) mm, pyökkikuvioitu MDF-levy, vyötärökololla. Nyt uudelleen muotoiltu - entistäkin toiminnallisempi pöytätaso.
MDF-pöytälevy kestävää 19 mm paksuista pyökkimelamiinia.
Pöydän korkeus: 700 -1100 mm, säätö helposti jousimekanismilla.
Mihin sijoittaa ATK-työpiste, jolla on monta käyttäjää?
Jalat alumiiniharmaaksi polttomaalatusta teräksestä.
Tuotenro
4006005-90
HINNAT ALV 0 %
Hinta
419,-
Tuotenro
4001500
Hinta
314,-
219
Toimistokalusteet | työpöydät smart
alkaen
219,-
Kuvassa työpöytä 1800 x 900 mm mahakololla, avohylly ja kaappi 1725 mm korkeina.
Smart-kalusteet koivumelamiinista
Tuote
Laatikosto, 3
vetolaatikkoa
Avohylly, 2 hyllyä
Avohylly, 4 hyllyä
Kaappi, 4 hyllyä
Modernia skandinaavista muotoilua edustavat Smart-kalusteet ovat valmistettu
koivumelamiinista.
Työpöytiä löytyy useita eri malleja ja mittoina. Korkeussäädettävien (680-850
mm) pöytien jalat ja laatikostojen vetimet ovat hopeanharmaat. Avohyllyissä on
sokkeli ja 2 tai 4 kpl hyllyä.
Mitat
K x S x L mm
Tuotenro
Hinta
550 x 600 x 420
2205500-91
199,-
925 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
2005500-91
2005501-91
3005501-91
209,309,445,-
Korkeassa kaapissa on 4 hyllyä mappikorkeudella.
Tuote
Suora työpöytä
1800
Mitat P x L mm
1800 x 800
Tuotenro
4005500-91
Hinta
219,-
1800 x 900
4005510-91
309,-
1800 x 1200
1800 x 1200
4005515-91
4005516-91
335,335,-
2200 x 1200
2200 x 1200
4005525-91
4005526-91
375,375,-
600 x 800
4005520-91
159,-
800
Työpöytä mahakololla
1800
700
900
970
L-mallinen työpöytä: vasen
L-mallinen työpöytä: oikea
1800
1800
800
1200
600
Työpöytä pyöreällä päädyllä: vasen
Työpöytä pyöreällä päädyllä: oikea
800
1200
Oikea
Vasen
2200
1100
1200
600
2200
1100
1200
600
Sivupöytä: L-malliseen tai
pyöreäpäätyiseen työpöytään
220
600
800
600
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | työpöydät smart
Kuvassa työpöytä 2200 x 1200 mm, vasen ja sivupöytä 600x 800 mm.
Avohylly ja kaappi (K) 1725 mm.
2 kpl avohyllyjä (K) 925 mm. Laatikosto pyörillä, kolmella laatikolla.
Smart-kalusteet pyökkimelamiinista
Tuote
Laatikosto, 3
vetolaatikkoa
Avohylly, 2 hyllyä
Avohylly, 4 hyllyä
Kaappi, 4 hyllyä
Modernia skandinaavista muotoilua edustavat Smart-kalusteet ovat valmistettu pyökkimelamiinista. Työpöytiä löytyy useita eri malleja ja mittoina.
Korkeussäädettävien (680-850 mm) pöytien jalat ja laatikostojen vetimet ovat
hopeanharmaat. Avohyllyissä on sokkeli ja 2 tai 4 kpl hyllyä.
Korkeassa kaapissa on 4 hyllyä mappikorkeudella.
Tuote
Suora työpöytä
1800
Mitat
K x S x L mm
Tuotenro
Hinta
550 x 600 x 420
2205500-90
199,-
925 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
2005500-90
2005501-90
3005501-90
209,309,445,-
Mitat P x L mm
1800 x 800
Tuotenro
4005500-90
Hinta
219,-
1800 x 900
4005510-90
309,-
1800 x 1200
1800 x 1200
4005515-90
4005516-90
335,335,-
2200 x 1200
2200 x 1200
4005525-90
4005526-90
375,375,-
600 x 800
4005520-90
159,-
800
Työpöytä mahakololla
1800
700
900
970
L-mallinen työpöytä: vasen
L-mallinen työpöytä: oikea
1800
1800
800
1200
600
Työpöytä pyöreällä päädyllä: vasen
Työpöytä pyöreällä päädyllä: oikea
800
1200
Oikea
Vasen
2200
1100
1200
600
2200
1100
1200
600
Sivupöytä: L-malliseen tai
pyöreäpäätyiseen työpöytään
HINNAT ALV 0 %
600
800
600
221
Toimistokalusteet | työpöydät smart
Kuvassa L-mallinen työpöytä 1800 x 1200 mm, vasen ja sivupöytä 600 x 800
mm. Avohylly ja kaappi (K) 1725 mm.
2 kpl avohyllyjä (K) 925 mm. Laatikosto pyörillä, kolmella laatikolla.
Smart-kalusteet valkoisesta melamiinista
Uudet, modernia skandinaavista muotoilua edustavat Smart-kalusteet ovat valmistettu valkoisesta melamiinista. Työpöytiä löytyy useita eri malleja ja mittoina.
Korkeussäädettävien (680-850 mm) pöytien jalat ja laatikostojen vetimet ovat
hopeanharmaat. Avohyllyissä on sokkeli ja 2 tai 4 kpl hyllyä.
Korkeassa kaapissa on 4 hyllyä mappikorkeudella.
Tuote
Laatikosto, 3
vetolaatikkoa
Avohylly, 2 hyllyä
Avohylly, 4 hyllyä
Kaappi, 4 hyllyä
Mitat
K x S x L mm
Tuotenro
Hinta
550 x 600 x 420
2205500-20
199,-
925 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
2005500-20
2005501-20
3005501-20
209,309,445,-
Tuote
Suora työpöytä
1800
Mitat P x L mm
1800 x 800
Tuotenro
4005500-20
Hinta
219,-
1800 x 900
4005510-20
309,-
1800 x 1200
1800 x 1200
4005515-20
4005516-20
335,335,-
2200 x 1200
2200 x 1200
4005525-20
4005526-20
375,375,-
600 x 800
4005520-20
159,-
800
Työpöytä mahakololla
1800
700
900
970
L-mallinen työpöytä: vasen
L-mallinen työpöytä: oikea
1800
1800
800
1200
600
Työpöytä pyöreällä päädyllä: vasen
Työpöytä pyöreällä päädyllä: oikea
800
1200
Oikea
Vasen
2200
1100
1200
600
2200
1100
1200
600
Sivupöytä: L-malliseen tai
pyöreäpäätyiseen työpöytään
222
600
800
600
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | säilyttimet smart
Smart-avohyllyt melamiinista
alkaen
209,-
Modernia skandinaavista muotoilua edustavat
Smart-sarjan avohyllyjä on saatavana joko kaksi- tai
nelihyllyisinä.
Hyllyjen syvyys ja korkeus on suunniteltu suomalaisille mapeille ja kansioille sopiviksi.
Kiinteät hyllyt tekevät rakenteesta tukevat.
Toimitetaan valmiiksi koottuina.
Tausta on viimeistelty eli hyllyjä voidaan käyttää
tilanjakajina. Laadukasta viimeistelyä järkihinnalla.
Värivaihtoehtoina ovat valkoinen, koivu ja pyökki.
Tuote
Avohylly valkoista melamiinia, Avohylly pyökkimelamiinia, Avohylly koivumelamiinia, Avohylly valkoista melamiinia, Avohylly pyökkimelamiinia, Avohylly koivumelamiinia, 2 hyllyä
2 hyllyä
2 hyllyä
4 hyllyä
4 hyllyä
4 hyllyä
Mitat K x S x L mm
925 x 415 x 805
925 x 415 x 805
925 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
Tuotenro
2005500-20
2005500-90
2005500-91
2005501-20
2005501-90
2005501-91
Hinta
209,209,209,309,309,309,-
Mitat K x S x L mm
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
1725 x 415 x 805
Tuotenro
3005501-20
3005501-90
3005501-91
Hinta
445,445,445,-
Mitat K x S x L mm
550 x 600 x 420
550 x 600 x 420
550 x 600 x 420
Tuotenro
2205500-20
2205500-90
2205500-91
Hinta
199,199,199,-
Smart-kaapit melamiinista
Smart-sarjan kaapeissa on 4 kpl kiinteää, mappimitoituksella varustettua hyllyä, jotka tekevät rakenteesta vankan ja kestävän.
Kaapit toimitetaan valmiiksi koottuina. Tausta
on viimeistelty eli kaappeja voidaan käyttää tilanjakajina. Ovissa hopeanharmaat vetimet.
Laadukasta viimeistelyä järkihinnalla. Värivaihto­
ehtoina ovat valkoinen, koivu ja pyökki.
445,Tuote
Kaappi valkoista melamiinia, Kaappi pyökkimelamiinia,
Kaappi koivumelamiinia,
4 hyllyä
4 hyllyä
4 hyllyä
Smart-laatikostot melamiinista
Smart sarjan pyörillä varustetuissa laatikostoissa
on kolme vetolaatikkoa hopeanharmailla vetimillä.
Laatikot avautuvat korkealaatuisten vetokiskojen
ansiosta helposti ja kevyesti. Mustat pyörät 4 kpl.
Laatikostot toimitetaan valmiiksi koottuina.
Laadukasta viimeistelyä järkihinnalla.
Värivaihtoehtoina ovat valkoinen, koivu ja pyökki.
Tuote
Laatikosto valkoista melamiinia
Laatikosto pyökkimelamiinia
Laatikosto koivumelamiinia
HINNAT ALV 0 %
199,223
Toimistokalusteet | kalustesarja classic
UUTUUS!
a
b
c
d
alkaen
107,Laatikostot
Classic-toimistopöytä
Classic-liukuovikaappi
Edullinen työpöytä valkoista melamiinia. 6 kpl jalkoja sisältyy hintaan. Pöydässä
korkeudensäätö 710–720 mm. Jalan halkaisija 60 mm. Väri hopeanharmaa.
Mitat: ks piirroskuva yllä.
Edulliset liukuovikaapit valkoisena, pyökki- tai vaaleasta vaahteramelamiinista
sopivat täydentämään Classic-sarjan kalusteita. Saatavilla kaksi eri korkeutta.
Matalan kaapin sisällä on kaksi hyllyväliä, joihin mahtuu normaalit A4 korkuiset
mapit. Korkeassa kaapissa kolme hyllyväliä. Lukittavat ovet ovat varustettu
hopeanharmailla vetimillä. Pohjassa säätötassut lattian epätasaisuuksien tasoittamiseksi. Paino 37 kg.
Saatavana myös sähkösäädettävänä mallina, mitat 1800 x 1050 mm, ks s. 216.
Tuote
Peruspöytä
Tuotenro
4001001-20
Hinta
255,-
Classic-kaapit ja avohyllyt valkoista melamiinia
Taustat viimeisteltyjä, joten toimivat myös tilanjakajina. Toimitetaan osina kuljetuspakkauksessa rahtikulujen säästämiseksi. Kaapeissa lukko ja 2 kpl avaimia.
Vankka rakenne. PVC-listaukset sivureunoissa. Pohjalevyssä säätöjalat. Ovissa
16 cm:n metallivetimet. Hyllytason syvyys 380 mm. Avohylly muuntuu kätevästi
kaapiksi lisäämällä jälkikäteen ovipari.
Tuote
Kaappi, korkea
Avohylly, 4 hyllyä
a Kaappi, matala
b Avohylly, 3 hyllyä
Ovipari, matala
Ovipari, korkea
224
Ulkomitat
L x S x K mm
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 1580
800 x 425 x 1580
Tuotenro
3001002-20
2001002-20
3001001-20
2001001-20
3001003-20
3001004-20
Hinta
209,143,176,121,57,67,-
Väri
c Valkoinen
Pyökki
Vaahtera
Valkoinen
Pyökki
Vaahtera
Mitat L x S x K mm
800 x 425 x 750
800 x 425 x 750
800 x 425 x 750
800 x 425 x 1200
800 x 425 x 1200
800 x 425 x 1200
Tuotenro
3001005-20
3001005-90
3001005-93
3001006-20
3001006-90
3001006-93
Hinta
166,166,166,275,275,275,-
Classic-laatikostot
Keskuslukituksella varustetuissa laatikostoissa on neljä pyörää, joista etummaiset kaksi ovat lukittavia. Metalliset liukukiskot laatikoissa. Kynäkaukalo
molemmissa malleissa. Toimitetaan koottuina, vain pyörät ja vetimet kiinnitetään
käyttöönotettaessa. Metalliset 16 cm:n vetimet. Kaksi avainta. Vankka käyttörakenne. PVC-listaus kannen reunassa.
Tuote
Laatikosto, 4 laat., valk.
d Laatikosto, 3 laat., valk.
Mitat
L x S x K mm
405 x 580 x 650
405 x 475 x 550
Tuotenro
2201004-20
2201003-20
Hinta
139,107,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | kalustesarja classic
a
b
f
e
Classic-toimistopöydät
Classic-kaapit ja avohyllyt
Edullinen työpöytä pyökkimelamiinista. 6 kpl jalkoja sis. hintaan. Pöytälevy toimii
kääntämällä sekä vasen- että oikea­kätisille. Sivureunat ovat PVC-listoitetut.
Mitat: katso piirroskuva yllä. Pöydässä korkeuden säätö 710–720 mm. Jalan Ø
60 mm. Väri hopeanharmaa.
Edullinen, kuitenkin hyvälaatuinen ja hyvännäköinen tuoteperhe pyökkimelamiinista. Taustat viimeisteltyjä, joten toimivat myös tilanjakajina. Toimitetaan
osina kuljetuspakkauksessa rahtikulujen säästämiseksi. Kaapeissa lukko ja 2 kpl
avaimia. Vankka rakenne. PVC-listaukset sivureunoissa. Pohjalevyssä säätöjalat.
Ovissa 16 cm:n metallivetimet. Hyllytason syvyys 380 mm. Avohylly muuntuu
kätevästi kaapiksi lisäämällä jälkikäteen ovipari.
Saatavana myös sähkösäädettävänä mallina, mitat 1800 x 1050 mm, ks s. 216.
Tuote
Peruspöytä
Tuotenro
4001001-90
Hinta
255,-
Tuote
a Kaappi, korkea
b Avohylly, 4 hyllyä
c Kaappi, matala
d Avohylly, 3 hyllyä
Ovipari, matala
Ovipari, korkea
Ulkomitat
L x S x K mm
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 1580
800 x 425 x 1580
Tuotenro
3001002-90
2001002-90
3001001-90
2001001-90
3001003-90
3001004-90
Hinta
209,143,176,121,57,68,-
Classic-laatikostot
Keskuslukituksella varustetuissa laatikostoissa on neljä pyörää, joista etummaiset kaksi ovat lukittavia. Metalliset liukukiskot laatikoissa. Kynäkaukalo
molemmissa malleissa. Toimitetaan koottuina, vain pyörät ja vetimet kiinnitetään
käyttöönotettaessa. Metalliset 16 cm:n vetimet. Kaksi avainta. Vankka käyttörakenne. PVC-listaus kannen reunassa.
c
HINNAT ALV 0 %
d
Tuote
e Laatikosto, neljä vetolaatikkoa
f Laatikosto, kolme vetolaatikkoa
Mitat
L x S x K mm
Tuotenro
Hinta
405 x 580 x 650
2201004-90
139,-
405 x 475 x 550
2201003-90
107,-
225
Toimistokalusteet | kalustesarja classic
a
b
255,Pöytä
f
e
Classic-kalustesarja
Vaaleasta vaahteramelamiinista valmistettu näyttävä kaluste­sarja. Avohylly
muuntuu kätevästi kaapiksi lisäämällä jälkikäteen ovipari.
Saatavana myös sähkösäädettävänä mallina, mitat 1800 x 1050 mm, ks s. 216.
Tuote
Peruspöytä
Tuotenro
4001001-93
Hinta
255,-
Tuote
a Kaappi, korkea
b Avohylly, 4 hyllyä
c Kaappi, matala
d Avohylly, 3 hyllyä
Ovipari, matala
Ovipari, korkea
Ulkomitat
L x S x K mm
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 2046
800 x 425 x 1580
800 x 425 x 1580
Tuotenro
3001002-93
2001002-93
3001001-93
2001001-93
3001003-93
3001004-93
Hinta
209,143,176,121,57,68,-
Mitat
L x S x K mm
Tuotenro
Hinta
405 x 580 x 650
2201004-93
139,-
405 x 475 x 550
2201003-93
107,-
e
a
226
b
Tuote
e Laatikosto, neljä vetolaatikkoa
f Laatikosto, kolme vetolaatikkoa
f
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | kalustesarja budget plus
Budget Plus -työpöydät melamiinista
Edulliset vaaleanharmaat kalusteet 25 mm paksusta melamiinista. L-pöytälevy
voidaan kääntää oikea/vasenkätiseksi. Näkö­suojat ovat lisävarusteita ja sopivat
kaikkiin malleihin. Pyö­rei­den Ø 60 mm jalkojen väri har­maa. Jalkojen säätöväli
71-72 cm.
alkaen
87,-
600
600
0
0
80
80
00
00
18
18
0
2400
1600
Pöytä 1: L-pöytä lisätasolla ja 6 kpl
harmaita jalkoja.
Tuotenro
4000511-30
Hinta
249,-
1600
Pöytä 3: L-pöytä lisätasolla, apupöytä 800 x 800 mm ja 8 kpl harmaita
jalkoja.
Tuotenro
4000513-30
Hinta
325,-
0
80
800
Pöytä 5: Suora pöytälevy ja 4 kpl harmaita jalkoja.
Tuotenro
4000515-30
Hinta
119,-
80
Pöytä 7: Pöytälevy ja 4 kpl harmaita
jalkoja.
Tuotenro
4000517-30
Hinta
87,-
Rulokaappi Budget
Näkösuojat
Helposti koottava, tukevarunkoinen, metallinen rulokaappi. 3 kpl siirrettäviä hyllytasoja. Mitat: korkea kaappi 183 (K) x 914 (L) x 457 (S) mm. Matala kaappi 1016 (K)
x 914 (L) x 457 (S) mm. Lisätiedot ja kuvat s. 243.
Vaaleanharmaasta melamiinista valmistetut näkösuojat Budget Plus -pöytiin.
Tuote
Korkea rulokaappi
Korkea rulokaappi
Matala rulokaappi
Matala rulokaappi
Väri
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Tuotenro
3018011-30
3018011-32
3018010-30
3018010-32
Hinta
314,314,239,239,-
Tuote
Näkösuoja 300 x 800 mm
Näkösuoja 300 x 800 mm
Näkösuoja 300 x 1400 mm
Näkösuoja 300 x 1400 mm
Kiinnike
Harmaa
Nikkeli
Harmaa
Nikkeli
Tuotenro
4000522-30
4000521-30
4000524-30
4000523-30
Hinta
32,32,46,46,-
Metallinen laatikosto pyörillä
Teräksinen, helposti koottava, keskuslukituksella varustettu 3 laatikkoinen laatikosto pyörillä. Värit tummanharmaa ja vaaleanharmaa.
Mitat: (K) 570 x (L) 410 x (S) 503 mm.
79,Väri
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
2218001-30
2218001-32
Hinta
79,79,-
227
Toimistokalusteet | kalustesarja fuego
alkaen
685,Pöytä
Kuvan pöytäkokonaisuus 702,(pöydän koko 1600 x 1800 x 700 mm)
Kotimainen työpiste alaslaskettavalla päätetasolla
Kalusteet on säädettävissä juuri mittojesi mukaan. Pöytien jalkojen korkeudensäätöväli
on 650–850 mm ja säätö onnistuu ilman työkaluja. Jalat ovat polttomaalatut grafiitinharmaat. Fuego-työpöydän ergonominen sisäkaari antaa kyynärpäille erinomaisen tuen.
Työpiste on symmetrinen ja selkeälinjainen, sijoitat sen helposti niin pieneen kuin isoonkin tilaan. Tehokkaan tilankäytön ansiosta soveltuu myös avotoimistoihin.
Vakiomateriaali kansissa ja etulevyissä on viilutettu MDF-levy, koivu ja pyökki. Kannet
ovat 700 mm:n syvyisiä.
Lisätietoja muista materiaaleista tai kuvan kaapeista saat myyjiltämme.
Valitse vasen ja oikea pala haluamillasi mitoilla.
Tuote
Työpöytä vasen
Työpöytä oikea
Työpöytä vasen
Työpöytä oikea
Työpöytä vasen
Työpöytä oikea
Työpöytä vasen
Työpöytä oikea
Päätetaso
Neuvottelutaso
Näytönsuoja, korkeus 330 mm
Etulevy
Etulevy
Etulevy
Etulevy
228
Koodi
TV 724 P/K
TO 724 P/K
TV 720 P/K
TO 720 P/K
TV 718 P/K
TO 718 P/K
TV 716 P/K
TO 716 P/K
PT 752 P/K
LT 118 P/K
FUN STH
FUEL 19 P/K
FUEL 15 P/K
FUEL 13 P/K
FUEL 11 P/K
Mitat mm
2400 x 700
2400 x 700
2000 x 700
2000 x 700
1800 x 700
1800 x 700
1600 x 700
1600 x 700
520 x 520
1180 x 275
pöytään T 724
pöytään T 720
pöytään T 718
pöytään T 716
Pyökki
Tuotenro
4002014-90
4002004-90
4002013-90
4002003-90
4002012-90
4002002-90
4002031-90
4002021-90
4002006-90
4002005-90
4002045
4002044-90
4002043-90
4002042-90
4002041-90
Koivu
Tuotenro
4002014-91
4002004-91
4002013-91
4002003-91
4002012-91
4002002-91
4002031-91
4002021-91
4002006-91
4002005-91
4002044-91
4002043-91
4002042-91
4002041-91
Hinta pyökki/koivu
449,449,359,359,313,313,296,296,93,156,95,289,213,183,183,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | työpöydät fuego
alkaen
656,Pöytä
Kuvan pöytäkokonaisuus 1.117,Sis. 2 x pöydät 1600 mm
2 x etulevyt
1 x etulevy kulmaan
Fuego-suora pöytä
Kotimaiset Fuego-toimistokalusteet ovat säädettävissä toiveittesi ja työtilan mukaan. Pöytien jalkojen korkeussäätöväli on
650–850 mm ja säätö onnistuu ilman työkaluja. Jalat on pulverimaalattu grafiitinharmaiksi. Fuego-työpöydän ergonominen
sisäkaari antaa kyynärpäille erinomaisen tuen. Fuego-työpiste on symmetrinen ja selkeälinjainen, sijoitat sen helposti niin
pieneen kuin isoonkin tilaan. Tehokkaan tilankäytön ansiosta Fuego soveltuu myös avotoimistoihin. Valitse vasen ja oikea pala
haluamillasi mitoilla.
Tuote
Työpöytä vasen
LV724 P/K
Työpöytä oikea
LO724 P/K
Työpöytä vasen
LV720 P/K
Työpöytä oikea
LO720 P/K
Työpöytä vasen
LV718 P/K
Työpöytä oikea
LO718 P/K
Työpöytä vasen
LV716 P/K
Työpöytä oikea
LO716 P/K
Etulevy FUEL19 P/K
Etulevy FUEL15 P/K
Etulevy FUEL13 P/K
Etulevy FUEL11 P/K
Etulevy kulmaan
FUPELTH
Mitat mm
2400 x 700
2400 x 700
2000 x 700
2000 x 700
1800 x 700
1800 x 700
1600 x 700
1600 x 700
pöytään L 724
pöytään L 720
pöytään L 718
pöytään L 716
Pyökki
Tuotenro
4002034-90
4002024-90
4002033-90
4002023-90
4002032-90
4002022-90
4002011-90
4002001-90
4002044-90
4002043-90
4002042-90
4002041-90
4002046
Koivu
Tuotenro
4002034-91
4002024-91
4002033-91
4002023-91
4002032-91
4002022-91
4002011-91
4002001-91
4002044-91
4002043-91
4002042-91
4002041-91
Valkoinen
Tuotenro
4002034-20
4002024-20
4002033-20
4002023-20
4002032-20
4002022-20
4002011-20
4002001-20
4002044-20
4002043-20
4002042-20
4002041-20
Hinta
433,433,389,389,369,369,328,328,289,213,183,183,95,-
Fuego-sähköpöytä
Kulmamallinen sähköpöytä. Säätövara 690–1160 mm. Valitse vasen ja oikea pala haluamillasi mitoilla.
Tuote
Sähköpöytä vasen
Sähköpöytä oikea
Sähköpöytä vasen
Sähköpöytä oikea
Sähköpöytä vasen
Sähköpöytä oikea
HINNAT ALV 0 %
FSÄPLV720 P/K
FSÄPLO720 P/K
FSÄPLV718 P/K
FSÄPLO718 P/K
FSÄPLV716 P/K
FSÄPLO716 P/K
Mitat mm
2000 x 700
2000 x 700
1800 x 700
1800 x 700
1600 x 700
1600 x 700
Pyökki
Tuotenro
4002050-90
4002051-90
4002052-90
4002053-90
4002054-90
4002055-90
Koivu
Tuotenro
4002050-91
4002051-91
4002052-91
4002053-91
4002054-91
4002055-91
Valkoinen
Tuotenro
4002050-20
4002051-20
4002052-20
4002053-20
4002054-20
4002055-20
Hinta
690,690,656,656,621,621,-
alkaen
1.242,229
Toimistokalusteet | säilyttimet doma
Kaikki avohyllyt ja rulokaapit saatavina joko kokonaan pyökkimelamiinisena, kokonaan koivumelamiinisena, harmaalla rungolla + pyökkisillä ovilla
tai harmaalla rungolla + koivuisilla ovilla. Kaikki tämän sivun tuotteet ovat kotimaisia.
alkaen
164,-
e
f
d
c
b
a
Kotimaiset avohyllyt ja rulokaapit
Laadukas kalustesarja, joissa taustat ovat viimeisteltyjä samalla materiaalilla. Rulo-ovet lukittavia. Kromatut säätöjalat auttavat tasaamaan lattian epätasaisuuksia.
Tuote
a Avohylly DA 720
b Rulokaappi DR 720
c Avohyllykkö DA 886
d Rulokaappi DR 886
e Rulo- + avohylly DRA 1650
f Rulokaappi DRR 1650
g Avohylly DA1650
a
Mitat S x L x K mm
400 x 800 x 720
420 x 800 x 720
400 x 800 x 886
420 x 800 x 886
420 x 800 x 1650
420 x 800 x 1650
400 x 800 x 1650
Pyökki
Tuotenro
2002000-90
3002000-90
2002001-90
3002001-90
3002002-90
3002003-90
2002003-90
b
Koivu
Tuotenro
2002000-91
3002000-91
2002001-91
3002001-91
3002002-91
3002003-91
2002003-91
Harmaa
Tuotenro
2002000-32
Harm./pyökki
Tuotenro
Harmaa/koivu
Tuotenro
3002100-90
3002100-91
3002101-90
3002102-90
3002103-90
3002101-91
3002102-91
3002103-91
2002001-32
2002003-32
Hinta
164,296,182,318,436,550,286,-
c
Kotimaiset laatikostot
Pyörillä varustetuissa laatikostoissa on keskuslukitus. Laatikoissa on kevytkulkuiset liukukiskot sekä tyylikkäät teräsvetimet. Kaikkien mallien ylin vetolaatikko on
varustettu käytännöllisellä tarvikekaukalolla.
Tuote
a Laatikosto DL4
b Laatikosto DL2S
c Laatikosto DL1R
230
Mitat S x L x K mm
565 x 425 x 600
565 x 425 x 600
565 x 425 x 600
Kolme mallivaihtoehtoa: neli- ja kolmilaatikkoiset mallit sekä kaksilaatikkoinen,
jonka alempi vetolaatikko on varustettu riippukansiotelineellä. Meiltä myös
riippukansiot.
Valk./pyökki
Tuotenro
2202103-90
2202104-90
2202105-90
Valk./koivu
Tuotenro
2202103-91
2202104-91
2202105-91
Harmaa/pyökki
Tuotenro
2202100-90
2202101-90
2202102-90
Hinta
308,282,261,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | säilyttimet doma
Matala Doma-hyllykaappi
Doma-sivurulot
Kotimainen, ajattoman tyylikästä muotoilua yhdistettynä kestäviin materiaaleihin.
Tilaasäästävät sivurulokaapit nykyaikaiseen toimistoon. Rulokaapin materiaalina
on 22 mm:n koivu-, pyökki- tai harmaa melamiini. Vakiona lukko ja kaksi avainta.
Ovet viilua. Vakiona kaapeissa on hopeanharmaat säätöjalat, saatava myös pyörillä varustettu versio. Tilauksessa mainittava kätisyys. Kantavuus 150 kg
Runkomateriaali 22 mm: tummanharmaa-, koivu- tai pyökkimelamiini. Reuna­
listoitetut ovet: koivu- tai pyökkimelamiinia. Metallivetimet, sarjoitettavat lukot
taittoavaimilla, säädettävät jalat ja hyllyvälit.
Mitat: Matala malli: 800 (L) x 420 (S) x 886 (K) mm. Hyllyjä 1 kpl. Korkea malli: 800
(L) x 420 (S) x 1286 (K) mm. Hyllyjä 2 kpl. Toimitetaan koottuna.
Hyllykaappiin sopivat lokerikot löydät sivulta 281.
Mitat: 886 (K) x 800 (L) x 420 (S) mm. 886 mm= 2 mappikorkeutta.
Toimitetaan koottuna.
Runko + ovet
Kokonaan pyökki
Kokonaan koivu
Harmaa + pyökki
Harmaa + koivu
Tuotenro
3002004-90
3002004-91
3002104-90
3002104-91
Hinta
275,275,275,275,-
Malli + väri + ovet
Matala, kokon. pyökki
Matala, kokon. koivu
Matala, harmaa + pyökki
Matala, harmaa + koivu
Korkea, koon. pyökki
Korkea, koon. koivu
Korkea, harmaa + pyökki
Korkea, harmaa + koivu
Pyörät
Tuotenro
3002005-90
3002005-91
3002105-90
3002105-91
3002006-90
3002006-91
3002106-90
3002106-91
3002010
Hinta
358,358,358,358,446,446,446,446,60,-
Kaikki mallit saatavina joko kokonaan pyökkimelamiinisena, kokonaan koivumelamiinisena, harmaalla rungolla + pyökkisillä ovilla tai harmaalla
rungolla + koivuisilla ovilla. Kaikki tämän sivun tuotteet ovat kotimaisia.
a Doma-kaappi
Tyylikäs melamiininen kaappi viidellä hylly­
tasolla. Hopeanharmaat metallijalat. Toimitetaan
koottuna.
Mitat: 800 (L) x 420 (S) x 2050 (K) mm.
b Doma-avohyllykaappi
Tilava pariovellinen melamiininen kaappi, jonka yläpuolella kolme avohyllyä selkeään säilytykseen.
Hopeanharmaat metallijalat. Toimitetaan koottuna.
Mitat: 800 (L) x 420 (S) x 2050 (K) mm.
c Vaatekaappi
Siisti
melamiininen vaa­te­kaappi ulosvedettävällä vaatetangolla ja hattuhyllyllä varustettuna.
Hopeanharmaat metallijalat. Tilauksessa mainittava
kätisyys. Toimitetaan koottuna.
a
Runko + ovet
Kokonaan pyökki
Kokonaan koivu
Harmaa + pyökki
Harmaa + koivu
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
3002007-90
3002007-91
3002107-90
3002107-91
b
Hinta
499,499,499,499,-
Runko + ovet
Kokonaan pyökki
Kokonaan koivu
Harmaa + pyökki
Harmaa + koivu
c
Tuotenro
3002008-90
3002008-91
3002108-90
3002108-91
Hinta
439,439,439,439,-
Mitat: 600 (L) x 420 (S) x 2050 (K) mm.
Runko + ovet
Kokonaan pyökki
Kokonaan koivu
Harmaa + pyökki
Harmaa + koivu
Tuotenro
3002009-90
3002009-91
3002109-90
3002109-91
Hinta
415,415,415,415,-
231
Toimistokalusteet | säilyttimet doma
alkaen
275,UUTUUS!
a
b
c
d
e
a – d Doma-ovikaappi
e Doma-vaatekaappi
Tyylikäs melamiininen kaappi. Hopeanharmaat metallijalat. Toimitetaan
koottuna.
Siisti melamiininen vaatekaappi ulosvedettävällä vaatetangolla ja hattuhyllyllä varustettuna. Hopeanharmaat metallijalat. Tilauksessa mainittava kätisyys. Toimitetaan
koottuna. Mitat: 600 (L) x 420 (S) x 2050 (K) mm.
Tuote
a Ovikaappi DK886
b Ovikaappi DK1286
c Ovikaappi DK1650
d Ovikaappi DK2050
e Vaatekaappi DVKO2050
Pyökki
Tuotenro
3002004-90
3002020-90
3002021-90
3002007-90
3002009-90
Mitat S x L x K mm
886 x 800 x 420
1286 x 800 x 420
1650 x 800 x 420
2050 x 800 x 420
2050 x 600 x 420
Koivu
Tuotenro
3002004-91
3002020-91
3002021-91
3002007-91
3002009-91
Valk./pyökki
Tuotenro
3002015-90
3002016-90
3002017-90
3002018-90
3002019-90
Valk./koivu
Tuotenro
3002015-91
3002016-91
3002017-91
3002018-91
3002019-91
Hinta
275,328,419,499,415,-
Kaikki mallit saatavissa kokonaan pyökkimelamiinisena, kokonaan koivumelamiinisena, valkoisella rungolla + pyökki- tai koivumelamiiniovilla tai
harmaalla rungolla + pyökki- tai koivumelamiiniovilla. Kaikki tämän sivun tuotteet ovat valmistettu Suomessa.
Doma-liukuovikaappi
565,-
Tyylikäs melamiininen kaappi. Hopeanharmaat metallijalat. Ei lukkoa. Toimitetaan koottuna.
UUTUUS!
UUTUUS!
Mitat: 800 (L) x 420 (S) x 886 (K) mm
Tuote
Pyökki
Koivu
Valk. + pyökki
Valk. + koivu
232
Tuotenro
3002030-90
3002030-91
3002031-90
3002031-91
Mitat: 800 (L) x 420 (S) x 1286 (K) mm
Hinta
465,465,465,465,-
Tuote
Pyökki
Koivu
Valk. + pyökki
Valk. + koivu
Tuotenro
3002032-90
3002032-91
3002033-90
3002033-91
Mitat: 1200 (L) x 420 (S) x 886 (K) mm
Hinta
565,565,565,565,-
Tuote
Pyökki
Koivu
Valk. + pyökki
Valk. + koivu
Tuotenro
3002034-90
3002034-91
3002035-90
3002035-91
Hinta
565,565,565,565,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | postilokerokaapit
Evolution-postilokerokaapit
Skandinaavista muotoilua ja kulutusta kestävää laatua edustava tuoteperhe.
Kaikki tuotteet ovat valmistettu vahvistetusta laminaatista ja kaikki reunat ovat listoitetut ympäristöystävällisellä ja kestävällä 2 mm:n ABS laminaatilla.
Postilokerokaappi/Esitehylly
a
• Valmistettu 19 mm:n laminaatista.
• 12 mm korkeat hyllyt ovat siirrettävissä 32 mm:n
välein.
• Voidaan käyttää tilanjakajana, koska takaseinä on
viimeistelty.
• Toimitetaan valmiiksi koottuna.
Värivaihtoehdot ovat valkoinen, pyökki, koivu
ja tammi. Vakiovärien lisäksi saatavana musta
ja antrasiitti. Erikois­tilauksesta voit myös yhdistellä eri värejä.
Tuote
a 18-loker., valk.
a 18-loker., pyökki
a 18-loker., koivu
a 18-loker., tammi
b 36-loker., valk.
b 36-loker., pyökki
b 36-loker., koivu
b 36-loker., tammi
c 54-loker., valk.
c 54-loker., pyökki
c 54-loker., koivu
c 54-loker., tammi
Mitat
K x L x S mm
1932 x 316 x 372
1932 x 316 x 372
1932 x 316 x 372
1932 x 316 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
Tuotenro
2006000-20
2006000-90
2006000-91
2006000-95
2006001-20
2006001-90
2006001-91
2006001-95
2006002-20
2006002-90
2006002-91
2006002-95
b
Hinta
545,545,545,545,769,769,769,769,876,876,876,876,-
c
Postituskaappi
• Valmistettu 19 mm:n laminaatista.
• 12 mm korkeat hyllyt ovat siirrettävissä 32 mm:n
välein.
• Ulosvedettävä työtaso.
• Hyllyetiketit sisältyvät hintaan.
• Ovissa vaimennettu sulkemismekanismi.
• Kahva ruostumattomasta teräksestä, 192 mm.
• Voidaan käyttää tilanjakajana, koska takaseinä on
viimeistelty.
• Toimitetaan valmiiksi koottuna.
a
Värivaihtoehdot ovat valkoinen, pyökki, koivu
ja tammi. Vakiovärien lisäksi saatavana musta
ja antrasiitti. Erikois­tilauksesta voit myös yhdistellä eri värejä.
Tuote
a 22-loker., valk.
a 22-loker., pyökki
a 22-loker., koivu
a 22-loker., tammi
b 33-loker., valk.
b 33-loker., pyökki
b 33-loker., koivu
b 33-loker., tammi
HINNAT ALV 0 %
Mitat
K x L x S mm
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
1932 x 910 x 372
b
Tuotenro
3006001-20
3006001-90
3006001-91
3006001-95
3006002-20
3006002-90
3006002-91
3006002-95
Hinta
823,823,823,823,1.015,1.015,1.015,1.015,-
233
Toimistokalusteet | esitekaapit
Esitehyllyt lattialle
Tyylikäs ja erittäin kätevä lehti- ja esitehylly, jossa saat esille
haluamasi esitteet ja samalla varastoit loput kappaleet. Lokeroiden
takana on varastointitilaa on paksullekin esite- tai lehtipinolle.
Valmistettu 19 mm:n laminaatista. Kahva ruostumattomasta
teräksestä, 192 mm. 12 mm korkeat hyllyt ovat siirrettävissä 32
mm:n välein. Voidaan käyttää tilanjakajana, koska takaseinä on
viimeistelty. Toimitetaan valmiiksi koottuna.
a
b
Tuote
a 5-lokeroinen
b 10-lokeroinen
c 15-lokeroinen
Mitat
K x L x S mm
1932 x 316 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 910 x 372
c
Tuotenro
3006010
3006011
3006012
Hinta
577,770,995,-
Erikoistilauksesta esitehyllyjä
saa myös eri korkuisina ja seinälle ripustettavina versioina.
Esitehylly pyörillä
Värivaihtoehdot ovat valkoinen (-20), pyökki (-90), koivu (-91) ja tammi (-95).
Vakiovärien lisäksi saatavana musta ja antrasiitti. Erikoistilauksesta voit myös
yhdistellä eri värejä.
Mitat 1228 (K) x 910 (L) x 372
(S) mm.
Til.koodi
3006022
Hinta
737,-
Lokerokaappi
Lokerokaapeja toimitetaan 1-, 2- tai 3-osaisina. Samaa
tuoteperhettä edustavaa lokerokaappia on saatavana
erikoistilauksesta eri korkuisina ja seinälle ripustettavina
versioina.
Valmistettu 19 mm:n laminaatista. Ovissa sylinterilukot
ja vaimennettu sulkemismekanismi. 12 mm korkeat hyllyt
ovat siirrettävissä 32 mm:n välein. Voidaan käyttää tilanjakajana, koska takaseinä on viimeistelty. Toimitetaan
valmiiksi koottuna. Erikoistilauksesta ja lisähintaan ovet
saatavina postiluukulla.
a
Värivaihtoehdot ovat valkoinen (-20), pyökki (-90), koivu (-91) ja tammi
(-95). Vakiovärien lisäksi saatavana musta ja antrasiitti. Erikois­
tilauksesta voit myös yhdistellä eri värejä.
234
b
Tuote
a 3-lokeroinen
b 6-lokeroinen
c 9-lokeroinen
d 5-lokeroinen
e 10-lokeroinen
f 15-lokeroinen
c
Mitat
K x L x S mm
1932 x 316 x 580
1932 x 613 x 580
1932 x 910 x 580
1932 x 316 x 372
1932 x 613 x 372
1932 x 910 x 372
d
e
Tuotenro
3006030
3006031
3006032
3006040
3006041
3006042
f
Hinta
545,886,1.259,659,958,1.365,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | silkkikasvit
Sisusta silkkikukilla! Toimituserässä 2 kpl
Silkkikukat myydään paketteina; paketti sisältää 2 kpl silkkikukkia, 2 kpl ruukkuja, joiden värin voit itse valita, koristekivet ja asennusohjeet. Kun tilaat, valitse ensin
kukkalaji ja sitten ruukun väri! Värivaihtoehdot: mattapintainen valkoinen ja harmaa.
a
b
c
a & b Palmuvehka-paketti
Trendikästä palmuvehkaa saa kahdessa koossa, 90 cm ja
130 cm. Valitse ruukun väri!
Huom! Palmuvehkasta tulee jopa 45 cm korkeampi valmiissa istutuksessa.
c Peruslimoviikuna-paketti
Monelle tuttu peruslimoviikuna! Korkeus: 150 cm. Valitse
ruukun väri!
d Ficus ruscus-paketti
Kapea 2-latvainen ficus ruscus on todella edustava!
Korkeus 150 cm.
e Ficus longifolia-paketti
Kivannäköinen ficus longifolia on 170 cm korkea.
f Laakeripallo-paketti
Hauska laakeripallo on 135 cm korkea, pallon halkaisija 50
cm. Valitse itse ruukun väri!
d
e
f
Tuote
a 90 cm palmuvehka, valk. ruukku
a 90 cm palmuvehka, harmaa ruukku
b 130 cm palmuvehka, valk. ruukku
b 130 cm palmuvehka, harmaa ruukku
Tuotenro
7542000-20
7542000-32
7542001-20
7542001-32
Hinta/kpl
119,50
119,50
172,50
172,50
Hinta/toim.erä
239,239,345,345,-
Tuote
c Peruslimoviikuna-paketti, valk. ruukku
c Peruslimoviikuna-paketti, harmaa ruukku
Tuotenro
7542002-20
7542002-32
Hinta/kpl
157,00
157,00
Hinta/toim.erä
314,314,-
Tuote
d Ficus ruscus-paketti, valk. ruukku
d Ficus ruscus-paketti, harmaa ruukku
Tuotenro
7542003-20
7542003-32
Hinta/kpl
183,00
183,00
Hinta/toim.erä
366,366,-
Tuote
e Longifolia-paketti, valk. ruukku
e Longifolia-paketti, harmaa ruukku
Tuotenro
7542004-20
7542004-32
Hinta/kpl
209,50
209,50
Hinta/toim.erä
419,419,-
Tuote
f Laakeripallo-paketti, valk. ruukku
f Laakeripallo-paketti, harmaa ruukku
Tuotenro
7542005-20
7542005-32
Hinta/kpl
178,00
178,00
Hinta/toim.erä
356,356,-
Valitse ruukun väri itse!
Muoviset sisustusruukut ovat kooltaan 30 x
30 cm, korkeus 56 cm.
Värivaihtoehdot: mattapintainen valkoinen ja
harmaa. Huom! Ruukku kuuluu pakettihintaan!
HINNAT ALV 0 %
Helmenvalkoisia luonnonkivistä tehtyjä koristekiviä,
raekoko 15-30 mm. Pussin koko, joka kuuluu pakettiin
on 1,5 l.
Paketeissa on aina helposti ymmärrettävät asennusohjeet.
235
Toimistokalusteet | myymäläkorit
Pinokorit
Päällekkäinpinottavia, 4 mm teräslangasta valmistettuja kiiltosinkittyjä koriyksi­
köitä, helppo koota ja purkaa.
Alustavaunussa 4 kääntyvää pyörää: Ø 100 x 25 mm. kuulalaakerit, harmaakumipinta. Koreihin saatavana myös tilanjakajia. Viereiseen kokonaisuuteen sisältyy
2 kpl välijakajia.
Vaunu sopii myynti- ja esittely­telineeksi ja keveiden tavaroiden siirtoihin.
Kuvan kokonaisuuden korkeus 1600 mm.
482,Paketti
Tuote
Yläkori
Laarikori
Rullakko
Välijakaja
Pakettihinta
Mitat L x S x K mm
850 x 400 x 105
850 x 560 x 400
850 x 450 x 150
540 x 320
kuten kuvassa
Tuotenro
1031133
1031132
1031131
1031134
1031130
Hinta
62,95,101,17,482,-
Kuusikulmainen korivaunu
Sähkösinkitty verkkokorivaunu kevyiden mutta tilaavievien tavaroiden esillepanoon ja säilyttämiseen. Vaunussa kolme kääntyvää 100 mm jarrullista pyörää.
Mitat 700 (P) x 700 (L) x 900 (K) mm. Vaunun kantavuus 100 kg.
95,-
UUTUUS!
Tuote
Korivaunu
Tuotenro
1036001
Hinta
95,-
UUTUUS!
Korivaunu pyörillä
Sähkösinkitty ja suojalakattu neliskulmainen verkkokorivaunu sopii esimerkiksi
tilaavievien tavaroiden myyntitelineeksi. Vaunussa neljä 100 mm kääntyvää
pyörää, joista kahdessa jarru. Mitat 835 (P) x 625 (L) x 740 (K) mm. Kantavuus
100 kg.
Tuote
Korivaunu
236
Tuotenro
1036002
Hinta
135,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | säilytysjärjestelmät
h
f
d
e
g
c
b
j
a
i
Säätöhyllyt
n
Kotimaiset, teräksestä valmistetut säätöhyllyt, jotka
on pulveriepoksoitu valkoisiksi. Hyvin kolhuja ja
hankausta kestävä viimeistely. Suuret ainevahvuudet
tekevät hyllyistä tukevia.
o
p
q
s
Näillä lisävarusteilla pystyt rakentamaan juuri sinun
tarpeisiisi soveltuvat hyllyt.
Kysy ripustuskoukkuja!
t
r
m
l
Tuote
a Säätölista
Säätölista
Säätölista
b Kannatin
Kannatin
c Teräshylly, kantavuus 75 kg
Teräshylly, kantavuus 75 kg
d Reikälevy
e Vakiokori valkoinen
f Vakiokori kromi
g Lankahylly valkoinen
Lankahylly valkoinen
h Lankakirjatuki
i Kirjatukikannatin puuhyllyyn
j Hyllytaso mel/pyökki
Vaakakisko säätölistaan
Vaakakiskon kiinnityshela
Kirjatuki, levymalli
k L-jalka
L-jalka
HINNAT ALV 0 %
Mitat mm
1000
1500
2000
300
400
300 x 900
400 x 900
300 x 900
350 x 900
350 x 900
300 x 900
400 x 900
160 x 300
300 x 888
2100
1300
2100
Tuotenro
2014001
2014002
2014003
2014004
2014005
2014006
2014007
2014008
2014009
2014010
2014011
2014012
2014013
2014014
2014099
2014015
2014016
2014017
2014050
2014051
Hinta
4,50
6,50
8,40
3,20
4,00
12,80
14,60
18,00
21,50
37,10
18,20
19,50
4,60
6,00
12,00
12,00
2,00
2,90
57,30
73,90
Tuote
l T-jalka
T-jalka
m Välituki
n Vaakakisko S-putkelle
Vaakakisko S-putkelle
o Riippuva säätöputki
Riippuva säätöputki
p Vaatetanko
q Laatikkolista
r Koukkulista
s Lankahylly, kromattu
t Kannatin vino
Laattatanko
L-tappi l
L-tappi l
L-tappi ll
L-tappi ll
Asustekannatin vino
Asustekannatin suora
R-tappi I
k
Mitat mm
1300
2100
870
1000
2000
1000
2000
900
80 x 900
60 x 900
400 x 900
400
900
4 x 100
4 x 200
4 x 100 x 25
4 x 200 x 25
400
400
4 x 100
Tuotenro
2014052
2014053
2014054
2014055
2014056
2014057
2014058
2014059
2014060
2014061
2014062
2014063
2014064
2014065
2014066
2014067
2014068
2014069
2014070
2014071
Hinta
79,40
90,40
10,50
11,20
22,50
20,20
40,60
16,80
15,80
26,50
40,80
3,90
9,60
2,10
2,20
2,90
3,30
19,50
13,40
1,80
237
Toimistokalusteet | säilytysjärjestelmät
Laadukas kotimainen pulverimaalatusta teräksestä valmistettu säilytysjärjestelmä myymälään,
varastoon ja arkistoon.
295,-
379,-
a
b
1-puolinen teline, perusosa
1-puolinen teline, jatko-osa
1-puoliset myyntitelineet
Raaka-aine: teräs. Väri: valkoinen. Teline sisältää kuvan alahyllyt. Kannatinkoukut tilataan erikseen.
Tuote
a Perusosa, korkeus 1630 mm
b Jatko-osa, korkeus 1630 mm
a Perusosa, korkeus 2240 mm
b Jatko-osa, korkeus 2240 mm
Mitat L x S x K mm
933 x 460 x 1630
918 x 460 x 1630
933 x 460 x 2240
918 x 460 x 2240
Tuotenro
2011052
2011062
2011053
2011063
Hinta
379,295,464,365,-
Kannatinpiikit ja reikätaustat
Katso koko valikoimamme sivulta 132.
k Kannatinpiikki
l Pussinkannatin
c
2-puolinen teline, perusosa
d
2-puolinen teline, jatko-osa
Tuote
k 5 x kannatinpiikki R1,
150 mm
5 x kannatinpiikki R1,
200 mm
l 5 x pussinkannatin R13,
157 mm
Tuotenro
Hinta
7120012
8,30
7120013
9,30
7120017
16,10
2-puoliset myyntitelineet
Raaka-aine: teräs. Väri: valkoinen. Teline sisältää kuvan alahyllyt. Kannatinkoukut tilataan erikseen.
Tuote
c Perusosa, korkeus 1630 mm
d Jatko-osa, korkeus 1630 mm
c Perusosa, korkeus 2240 mm
d Jatko-osa, korkeus 2240 mm
238
Mitat L x S x K mm
933 x 860 x 1630
918 x 860 x 1630
933 x 860 x 2240
918 x 860 x 2240
Tuotenro
2011054
2011064
2011055
2011065
Hinta
639,515,779,639,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | säilytysjärjestelmät
e
a
f
b
g
h
c
j
i
d
Säilytysjärjestelmä
Runkotarvikkeet, kantavuus 150 kg/jm
Tuote
a Vaakakisko 1350 mm, 3 kiinnityshelaa
Vaakakisko 2250 mm, 3 kiinnityshelaa
Lisähelat, 3 kpl säätölistan kiinnitykseen
b Säätölista 1000 mm
Säätölista 1500 mm
Säätölista 2000 mm
Tuotenro
2011005
2011006
2011007
2011001
2011002
2011003
Hinta
16,90
21,00
5,70
4,50
6,80
9,00
Järeämpi runkoratkaisu, kantavuus 300 kg/jm
Tuote
c Järeä vaakakisko 2000 mm
d Pystyputki järeälle vaakakiskolle 1200 mm
Pystyputki järeälle vaakakiskolle 2000 mm
Peite- ja päätytulpat vaakakiskoon, 2 kpl
Tuotenro
2011026
2011027
2011028
2011029
Hinta
27,00
26,10
43,70
15,50
Tuote
e Teräshylly 600 x 300 mm
Teräshylly 900 x 300 mm
Teräshylly 600 x 400 mm
Teräshylly 900 x 400 mm
f Teräshyllyntuki 600 mm,
kaksinkertaistaa kantavuuden
Teräshyllyntuki 900 mm,
kaksinkertaistaa kantavuuden
g Kannatin 300 mm, 1 kpl
Kannatin 400 mm, 1 kpl
h Lankakori 600 x 350 mm
Lankakori 900 x 350 mm
i Hyllynjakaja, 2 kpl,
300 x 200 mm
j Kirjatuki, 1 kpl, 250 mm
Kantavuus
kg
35
35
40
40
70
120
10
10
Tuotenro
2011010
2011011
2011012
2011013
Hinta
16,30
18,80
19,20
21,70
2011030
6,90
2011031
7,90
2011015
2011016
2011017
2011018
3,50
5,70
23,00
25,00
2011024
18,10
2011025
5,60
2 tapaa asentaa
HINNAT ALV 0 %
Vaakakiskoasennus
Säätölista-asennus
Asenna vaakakisko ensin seinään haluamallesi korkeudelle. Kiinnitä säätölistat
vaakakiskoon heloilla, jotka löytyvät pakkauksesta.
Säätölistat kiinnitetään suoraan seinään – vaakakiskoa ei tarvita.
239
Toimistokalusteet | arkistohyllyt
Kotimainen teräksinen HXA-perushyllystö
Tukeva ja helposti muunneltavissa oleva, mutta silti edullinen hyllystö, joka soveltuu moneen käyttöön. Hyllystö toimitetaan päädyt valmiiksi koottuina. Takatuet
kiinnitetään ruuviliitoksilla päätyihin ja hyllyt asennetaan kannattimiensa varaan
halutulle korkeudelle. Helppo koota ja kasvattaa. Hyllytasojen säätöväli on 46
mm. Hyllytason kantavuus 80 kg tasaista kuormaa. Välikön kantavuus 500 kg.
Pulverimaalattu harmaaksi RAL 9002.
Perusosa sisältää 2 kpl päätyosia, 4 kpl aluslevyjä, 5 hyllytasoa kannattimineen,
2 kpl takatukiristikkoa ja tarvittavat kiinnitysosat. Perusosan mitat: 400 (S) x 1000
(L) x 1928 (K) mm. Paino 23 kg.
Jatko-osa sisältää 1 kpl päätyosan, 2 kpl aluslevyjä, 5 hyllytasoa kannattimineen, 1
kpl takatukiristikko ja tarvittavat kiinnitysosat. Jatko-osan mitat: 400 (S) x 1000 (L) x
1928 (K) mm. Paino 18,30 kg.
Hyllyn mitat: 400 (S) x 1000 (L) mm.
Hyllytaso 2,5 kg.
alkaen
74,Tuote
Perusosa
Jatko-osa
Lisähylly
Hyllytason kannatin
Tuotenro
2010450
2010451
2010452
2010210
Hinta
93,00
74,00
9,50
0,20
Kotimainen yleishylly levypäädyillä
Kätevä arkisto-, toimisto- tai yleishylly, joka on helppo ja nopea koota ilman työkaluja – ei pultteja, muttereita eikä hyllynkannattimia. Kokonaiskantavuus 500 kg
per välikkö. Hyllytason kantavuus 80 kg. Hyllyn korkeus on 2000 mm. Hyllyvälit
vapaasti säädettävissä. Leveydet: 1-välikköinen 1035 mm, 2-välikköinen 2035
mm, 3-välikköinen 3035 mm.
Perusosaan sisältyy: 2 päätylevyä ja 6 hyllyä
Jatko-osaan sisältyy: 1 päätylevy ja 6 hyllyä
Hyllytason mitat: 300 (S) x 970 (L) mm
400 (S) x 970 (L) mm
Takatuet eivät sisälly hintaan. Niitä tarvitaan 2 kpl joka toisessa välikössä.
Hyllykön ulkomitat
S x L x K mm
300 x 1035 x 2000
400 x 1035 x 2000
Tuotenro
2012030
2012040
Jatko-osa
300 x 1000 x 2000
400 x 1000 x 2000
2012031
2012041
114,00
131,00
Irtohyllyt
300 x 970
400 x 970
2012032
2012042
2012035
15,00
17,00
3,70
Hyllykkö
Perusosa
Takatuki 1 kpl
240
Hinta/kpl
146,00
159,00
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | arkistohyllyt
alkaen
135,Toimistohyllyt
Tukeva ja siisti metallihyllykkö arkistoihin, toimistoihin ja kirjastoihin. Hylly-yksikkö rakentuu
levypäädyistä, joiden korkeus on 2003, 2372 tai 2740 mm. Levypäätyihin on saatavana myös
teräspeitelevyt.
Teräshyllyt kiinnittyvät päätyihin ilman ruuveja ja työkaluja. Jatko-osien asennus helppoa.
Kaksi hyllypituutta: 900 ja 1000 mm, molempien syvyys 300 mm, hyllytason kantokyky 80 kg.
Hyllyt saatavana myös 250 ja 400 mm syvinä. Kysy lisää myyjiltämme.
Kattava valikoima lisävarusteita, mm. kansio- ja kirjatuet, vetotasot, pariovet jne.
HUOM. Hinnat eivät sisällä takatukiristikoita, eikä peitelevyjä.
Tukiristikot asennettava tuentakaavion mukaan.
Perusosa
Jatko-osa
Hyllykkö
Perusosa
Tukiristikko
Peitelevy
HINNAT ALV 0 %
Jatko-osa
Hyllykön ulkomitat mm
300 x 900 x 2003
300 x 1000 x 2003
300 x 900 x 2372
300 x 1000 x 2372
300 x 900 x 2740
300 x 1000 x 2740
300 x 900 x 2003
300 x 1000 x 2003
300 x 900 x 2372
300 x 1000 x 2372
300 x 900 x 2740
300 x 1000 x 2740
900/966
900/460
1000/966
1000/460
300 x 2003
300 x 2372
300 x 2740
Käyttötasoja
5
5
6
6
7
7
5
5
6
6
7
7
Tuotenro
2010400
2010401
2010402
2010403
2010404
2010405
2010410
2010411
2010412
2010413
2010414
2010415
2010203
2010202
2010201
2010200
2010420
2010421
2010422
Hinta
137,00
135,00
144,00
143,00
168,00
167,00
102,00
101,00
106,00
105,00
124,00
123,00
8,50
7,40
8,55
7,00
69,50
77,00
79,00
241
Toimistokalusteet | teräskaapit
Pariovinen teräskaappi
Tukeva, kokoonhitsattu pariovinen teräskaappi 4 hyllytasolla. Saatavana joko
harmaalla rungolla ja sinisillä ovilla (-60) tai kokonaan harmaana (-30).
Hyllyn kantavuus 68 kg.
Mitat: 1950 (K) x 914 (L) x 400 (S) mm.
Paino: 60 kg.
319,-
68
kg
per hyllytaso
Valmiiksi koottu
Tuote
Teräskaappi, harmaa/sin.
Teräskaappi, harmaa
Lisähylly
Tuotenro
3013015-60
3013015-30
3013016
Hinta
319,319,22,-
Tukeva teräskaappi
UUTUUS!
Kompaktin kokoinen, lukittava, kokoon hitsattu teräskaappi, joka on valmistettu
0,7 mm teräslevystä. Neljä siirrettävää hyllyä, joista jokainen kestää 60 kg
tasaisen kuormituksen. Väri: valkoinen. Mitat 1800 (K) x 800 (L) x 380 (S) mm.
Lisävarusteena lisähylly.
279,-
60
kg
per hyllytaso
Valmiiksi koottu
Tuote
Teräskaappi
Lisähylly
Tuotenro
3016601-20
3016603
Hinta
279,25,-
Kotimainen teräskaappi
UUTUUS!
Tukeva, hitsattu runko on valmistettu 0,75 mm:n kylmävalssatusta teräspellistä.
Teräskotelopariovissa on kolmipistelukitus ja vakiona Abloy-kalustelukko kahdella avaimella. Neljä säätöjalkaa lattian epätasaisuuksia tasoittamiseksi. Helppo
säätää kaapin sisäpuolelta kuusiokoloavaimella.
4 kpl siirrettäviä hyllyä 100 kg:n maksimi kantavuudella. Hyllyjen säätöväli 25 mm.
Kaapin vakioväri on maalarinvalkoinen RAL 9002. Katso
värimallit s. 188.
Mitat: 1978 (K) x 830 (L) x 423 (S) mm. Tämä kotimainen
laatutuote toimitetaan valmiiksi koottuna.
100
kg
per hyllytaso
Tuote
Teräskaappi
Lisähylly
242
Valmiiksi koottu
Tuotenro
3012005
3012006
Hinta
366,19,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | rulokaapit
Rulokaappi Economy
Hexan Economy-rulokaapissa on tukeva metallirunko ja helposti suljettava, lukollinen
ovi. Kaapit sisältävät hyllytasot. Säleovet
PVC-muovia. Väri vaaleanharmaa.
Toimitetaan valmiiksi koottuna.
alkaen
366,Valmiiksi koottu
Tuote
2 hyllytasolla
3 hyllytasolla
4 hyllytasolla
Mitat K x L x S mm
1030 x 1000 x 430
1637 x 1000 x 430
1980 x 1000 x 430
Tuotenro
3013022
3013023
3013024
Hinta
366,469,524,-
Erittäin hyvä hinta-laatusuhde!
Rulokaappi Budget
Helposti koottava, tukevarunkoinen rulo-ovikaappi, jossa on kevyesti liukuvat
ovet. Vakiona lukko kahdella avaimella. Käytännöllinen oviratkaisu mahdollistaa kaapin sijoittamisen ahtaisiinkin tiloihin. Runko teräspeltiä, ovet kestävää
muovia. Nopea koota - toimitetaan osina. Matalassa kaapissa kaksi hyllytasoa.
Korkea rulokaappi toimitetaan kolmella hyllytasolla. Hyllyvälit säädettävissä
50 mm:n välein. Kaksi runkovärivaihtoehtoa: vaalean- ja tummanharmaa. Ovet
vaaleanharmaat.
Mitat: korkea kaappi 1830 (K) x 914 (L) x 457 (S) mm.
matala kaappi 1016 (K) x 914 (L) x 457 (S) mm.
Toimitetaan osina
Tuote
Korkea rulokaappi
Korkea rulokaappi
Matala rulokaappi
Matala rulokaappi
Lisähylly
Lisähylly
HINNAT ALV 0 %
Rungon väri
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
Tuotenro
3018011-30
3018011-32
3018010-30
3018010-32
3018012-30
3018012-32
Hinta
314,00
314,00
239,00
239,00
16,80
16,80
314,243
Toimistokalusteet | riippukansiolaatikostot
alkaen
209,-
Valmiiksi koottu
a
b
c
Riippukansiolaatikostot
Jämäkästä teräslevystä valmistettu, keskuslukittava laatikostosarja A4riippukansioille. Pintaviimeistely: pulveripolttomaalattu, vaalean helmenharmaa.
Laatikot aukeavat takaseinää myöten kuulalaakeroiduilla kiskoilla! Tukeva ja
turvallinen: vain yksi laatikko kerrallaan aukeaa! Laatikon sisämitat: 330 (L) x 534
(S) x 250 (K) mm. Toimitetaan koottuna.
Malli
a
b
c
Mitat K x L x S mm
711 x 413 x 622
1016 x 413 x 622
1321 x 413 x 622
Tuotenro
2212002
2212003
2212004
Hinta
209,229,259,-
Riippukansiolaatikosto Budget neljällä laatikolla
Tukevasta teräslevystä valmistettu keskuslukittava laatikosto A4-kokoisille riippukansioille. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde! Laatikot aukeavat kuulalaakeroiduilla kiskoilla takaseinää myöten vain yksi kerrallaan. Väri vaaleanharmaa.
Lukko ja kaksi kpl avaimia sisältyy hintaan.
Toimitetaan osina - nopea ja helppo koota.
Mitat: 1300 (K) x 400 (L) x 617 (S) mm.
Tuotenro
2218000
Hinta
179,-
Toimitetaan osina
Riippukansiot
Meiltä saat myös riippukansiot. Värit ovat sininen, vihreä, keltainen, punainen ja
valkoinen. Otsakepidike sisältyy hintaan. Tilauserä on yksi laatikko (25 kpl).
Väri
Valkoinen
Punainen
Keltainen
Sininen
Vihreä
244
Tuotenro
7592000-20
7592000-50
7592000-56
7592000-60
7592000-70
Hinta
17,17,17,17,17,-
179,HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | metallilaatikostot
Piirustuslaatikostot A1 ja A0
Piirustukset, kartat ja muut dokumentit säilyvät hyvässä tallessa laadukkaissa
metallisissa piirustuslaatikoissa.
Tuote
A1 peruslaatikosto
A1 lisälaatikosto
A0 peruslaatikosto
A0 lisälaatikosto
Laatikoiden pohja on reijitetty välijakajia varten A-arkkikokojen mukaan.
Laatikostoissa on viisi 50 mm korkeaa laatikkoa kuulalaakeroiduilla liukukiskoilla, joiden kantavuus on 50 kg. Varustettu lukolla ja kaatumisen estolla.
Peruslaatikostoon kuuluu sokkeli ja kansi. Lisälaatikosto toimitetaan ilman
sokkelia ja kantta.
Mitat
L x S x K mm
1010 x 691 x 508
1010 x 691 x 406
1359 x 927 x 508
1359 x 927 x 406
Tuotenro
2212022-30
2212023-30
2212024-30
2212025-30
Hinta
1.143,944,1.427,1.175,-
Multimedia- ja kortistolaatikostot
Nämä laatikostot soveltuvat CD/DVD/VHS-tallenteiden säilytykseen tai kortistokorttien säilytykseen.
Väri vaaleanharmaa RAL 7035 ja alumiininharmaa RAL 9006.
Toimitetaan koottuna.
1321 mm
Tiedot:
a Sopii 4600 kpl A5-korttia tai 504 DVD-levyä.
Mitat: 518 (L) x 622 (S) x 1321 (K) mm.
b Sopii 4600 kpl A6-korttia.
Mitat: 413 (L) x 622 (S) x 1321 (K) mm.
Tuote
a Laatikosto vaaleanharmaa 7A5
a Laatikosto alumiininharmaa 7A5
b Laatikosto vaaleanharmaa 9A6
b Laatikosto alumiininharmaa 9A6
b
Tuotenro
2212020-30
2212020-31
2212021-30
2212021-31
Hinta
1.089,1.122,1.238,1.299,-
a
Laatikosto pyörillä
Teräksinen, helposti koottava, keskuslukituksella varustettu 3 laatikkoinen laatikosto pyörillä. Värit tummanharmaa ja vaaleanharmaa.
Mitat: (K) 570 x (L) 410 x (S) 503 mm.
Väri
Vaaleanharmaa
Tummanharmaa
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
2218001-30
2218001-32
79,Hinta
79,79,-
245
Toimistokalusteet | paloturvakaapit
Chubbsafe Archieve
-palo- ja murtosuojakaapit 30 min
Toimistokäyttöön arvoesineiden ja –papereiden palo- ja murtosuojaukseen suunniteltu tuoteperhe.
Kaapien runko on tummanharmaaksi ja
ovi vaaleanharmaaksi pulverimaalattua
terästä.
Kaksoisseinät on vuorattu paloneristysmateriaalilla, paloturva 30 min.paperille.
Ovessa
perinteiset
lukituspultit 3 kpl vaaka- ja 2 kpl pystysuunnassa. Mauerin avainlukko täyttää
EN 1300/ECB-S standardin A-luokan vaa­
timukset. Kaikki mallit voidaan pultata
lattiaan. Hyllyvälit säädettävissä.
Takuu 2 vuotta.
Malli
CAC 325
CAC 450
CAC 640
Ulkomitat
K x L x S mm
1500 x 700 x 550
1950 x 700 x 550
1950 x 950 x 550
Sisämitat
K x L x S mm
1290 x 594 x 430
1780 x 594 x 430
1780 x 844 x 430
Hyllyjä
3
4
4
Paloturvalliset riippukansiolaatikostot
Riippukansiolaatikostoja on saatavilla 2, 3 tai 4 laatikolla. Palo­suo­jaus­tasoja on
kaksi, 1 tai 2 tunnin palosuojaus. Tuotteiden ulkomitat ovat samat palosuojaustasosta riippumatta, mutta seinämät ovat paksummat 2 tunnin suojauksessa ja
siten tuotteen paino on myös suurempi.
Paloturvallisten riippukansiolaatikostojen rakenne on vakaa ja niissä on vahvat
kiskot, joiden ansiosta laatikoita voidaan vetää esiin jopa 110 % ilman kaatumisen vaaraa. Tämä mahdollistaa paremman pääsyn kunkin laatikon sisältöön.
Lukitusjärjestelmä sallii avata vain yhden laatikon kerrallaan, joten tuote ei
pääse kaatumaan.
Kapasiteetti
mappeja kpl
21
35
55
alkaen
Paino
kg
95
120
150
950,-
Tilavuus
l
325
450
640
Tuotenro
7202040
7202041
7202042
Hinta
1.029,1.197,1.596,-
UUTUUS!
Jokainen laatikko on eristetty itsenäisesti. Kaapit on testattu ja sertifioitu NT
Fire 017-normin mukaisesti kestämään tulipaloa yhden ja kahden tunnin ajan. Jos
kaappi altistuu tulelle ja yksi laatikoista on jäänyt auki, suljettujen laatikoiden
sisältö on edelleen täydellisesti suojattu.
Vakiona toimitetaan korkealaatuinen keskusavainlukitus joka lukitsee kaikki laatikot samanaikaisesti. Väri vaaleanharmaa.
Takuu 2 vuotta.
Muista myös riippukansiot (7592000) eri
väreissä sivulla 244.
Tuote
2 laatikolla
3 laatikolla
4 laatikolla
2 laatikolla
3 laatikolla
4 laatikolla
246
Paloturva min.
60
60
60
120
120
120
Paino kg
115
158
201
153
209
265
Mitat K x L x S mm
736 x 465 x 771
1073 x 465 x 771
1410 x 465 x 771
736 x 465 x 771
1073 x 465 x 771
1410 x 465 x 771
Tuotenro
7202045
7202046
7202047
7202050
7202051
7202052
Hinta
950,1.290,1.550,1.050,1.400,1.650,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | paloturvakaapit
Paloturvakaappi RK-200
Paloturvakaappi RK-200 soveltuu asiakirjojen ja lääkeaineiden säilytykseen. Kaappia voidaan hyvin käyttää myös ilotulitustarvikkeiden, patruunoiden ja räjähdysaineiden säilyttämiseen. Kaappisarja antaa SFS 4399 -standardin mukaisen
rakenteellisen 30 minuutin paloturvan 1000 °C kuumuudessa.
Kaapppien väri on vaaleanharmaa RAL7035.
Vakiovarusteena neljä säätöhyllyä, lisävarusteena saatavissa vetolaatikoita, riippukansioteli­neitä sekä lukittavia
lokeroita.
Paloturvakaapin vakiolukkona on avainlukko kahdella avaimella. Lisävarusteena saatavissa myös elektroninen lukko.
Malli
RK-200
Ilman
pyöriä
RK-200
pyörillä
Ulkomitat
K x L x S mm
Sisämitat
K x L x S mm
Hyllyjä
Paino
kpl
Tilavuus l kg
Tuotenro
Hinta
1970 x 800 x 480
1870 x 740 x 400
4
553
150
7203001
1.739,-
2100 x 800 x 480
1870 x 740 x 400
4
553
150
7203002
1.879,-
Duoguard Palo- ja murtoturvakaapit
Toimistokäyttöön arvoesineiden ja –papereiden palo- ja murtosuojaukseen suunniteltu tuoteperhe.
Kaappien runko on tummanharmaaksi ja ovi vaaleanharmaaksi pulverimaalattua terästä. Uuden Dualite-komposiitti­
materiaalin ansiosta kaappi tarjoaa hyvän murto- ja palosuojan tavallista pienemmällä kokonaispainolla. Kaapit täyttävät EN 1047-1 standardin 60 minuutin paloturvan papereille ja sen murtosuojaus on testattu EN 1143-1 standardin
mukaan. Kaapit voidaan pultata lattiaan, tarvikkeet sis. hintaan. Hyllyt korkeussäädettäviä n. 2 cm:n välein.
Ovessa erikoisvahvistetut teräksiset lukituspultit lukitsevat oven kolmelta
suunnalta. Mekaaninen avainlukko täyttää EN 1300/ECB-S standardin
A-luokan vaatimukset.
Lisävarusteena datamedialaatikko lämpöherkkien datamedioiden palosuojaukseen. NT Fire 017:n 60 Diskette
–sertifiointifioitu. Ulkomitat: K 364 x L 470 x S 370 mm.
Sisämitat: K 278 x L 384 x S 284 mm.
Ulkomitat
Malli
K x L x S mm
110
690 x 600 x 561
150
875 x 600 x 561
200
1150 x 600 x 561
300
1600 x 600 x 561
Datamedialaatikko
Sisämitat
K x L x S mm
590 x 500 x 386
775 x 500 x 386
1050 x 500 x 386
1500 x 500 x 386
Paino
kg
161,0
196,0
243,0
322,0
23,5
Tilavuus
l
114
150
203
290
30
Hyllyjä
2
2
2
3
Tuotenro
7202025
7202026
7202027
7202028
7202029
Hinta
1.419,1.575,1.839,2.231,189,-
Kuvassa malli 300.
Turvakaapit, TK-200
Turvakaappi TK-200 soveltuu muun muassa asiakirjojen, tupakkatuotteiden ja videokasettien turvalliseen säilytykseen.
Kaappisarja antaa kohtuullisen murtosuojan rakenteensa ansiosta; sen ovet lukkiutuvat jokaiselta sivultaan. Kaapissa
on tilaa 60 A4-mapille.
Kaapppien väri on alumiininharmaa RAL9007.
Vakiovarusteena neljä säätöhyllyä.
1.039,-
Turvakaapin vakiolukkona on avainlukko kahdella avaimella.
Malli
TK-200
Ulkomitat
K x L x S mm
2070 x 800 x 420
HINNAT ALV 0 %
Sisämitat
K x L x S mm
1945 x 785 x 370
Hyllyjä
kpl
4
Paino
Tilavuus l kg
596
80
Tuotenro
7203000
Hinta
1.039,-
247
Toimistokalusteet | kassakaapit
a
b
Chubbsafe Executive Cabinet 25 -paloturvakaappi
Chubbsafe Executive Cabinet 40 -paloturvakaappi
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden palosuojaukseen tarkoitettu,
kohtuullinen murtosuojan tarjoava paloturvakaappi, jonka tilavuus on 25 litraa.
Paino 42 kg. Vakiona 1 kpl siirrettävä hylly.
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden palosuojaukseen tarkoitettu,
kohtuullinen murtosuojan tarjoava paloturvakaappi, jonka tilavuus on 41 litraa.
Paino 60 kg. Vakiona 1 kpl siirrettävä hylly.
Testattu paloturva NT Fire 017 60 paper ja UL 72 standardin luokan 350 mukaan
1 tunnin palo- ja iskusuojaus.
Testattu paloturva NT Fire 017 60 paper ja UL 72 standardin luokan 350 mukaan
1 tunnin palo- ja iskusuojaus.
Sylinteri lukko ja käyttäjäystävällinen ja muotoilultaan tyylikäs elektroninen koodilukko, johon voidaan ohjelmoida 2 erillistä käyttäjätunnusta. Viivästystoiminto
aktivoituu, jos virheellinen koodi on syötetty viisi kertaa. Voidaan pultata lattiaan
(tarvikkeet mukana). Väri vaaleanharmaa.
Sylinteri lukko ja käyttäjäystävällinen ja muotoilultaan tyylikäs elektroninen koodilukko, johon voidaan ohjelmoida 2 erillistä käyttäjätunnusta. Viivästystoiminto
aktivoituu, jos virheellinen koodi on syötetty viisi kertaa. Voidaan pultata lattiaan
(tarvikkeet mukana). Väri vaaleanharmaa.
Takuu 2 vuotta.
Takuu 2 vuotta.
c
Chubbsafe Executive Cabinet 65 -paloturvakaappi
Chubbsafe Office Cabinet 115 -paloturvakaappi
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden palosuojaukseen tarkoitettu,
kohtuullinen murtosuojan tarjoava paloturvakaappi, jonka tilavuus on 67 litraa.
Paino 130 kg. Vakiona 1 kpl siirrettävä hylly ja lukittava lokero.
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden palosuojaukseen tarkoitettu,
kohtuullinen murtosuojan tarjoava paloturvakaappi, jonka tilavuus on 116 litraa.
Paino 160 kg. Vakiona 1 siirrettävä hylly.
Testattu paloturva NT Fire 017 60 paper ja UL 72 standardin luokan 350 mukaan
1 tunnin palo- ja iskusuojaus.
Testattu paloturva NT Fire 017 120 paper standardin mukaan 2 tunnin palosuojaus.
Sylinteri lukko ja käyttäjäystävällinen ja muotoilultaan tyylikäs elektroninen koodilukko, johon voidaan ohjelmoida 2 erillistä käyttäjätunnusta. Viivästystoiminto
aktivoituu, jos virheellinen koodi on syötetty viisi kertaa. Voidaan pultata lattiaan
(tarvikkeet mukana). Väri vaaleanharmaa.
Käyttäjäystävällinen ja muotoilultaan tyylikäs elektroninen koodilukko, johon
voidaan ohjelmoida 2 erillistä käyttäjätunnusta. Itselukittuva! Sulje vain ovi ja
lukko aktivoituu. Viivästystoiminto aktivoituu, jos virheellinen koodi on syötetty
viisi kertaa. Voidaan pultata lattiaan (tarvikkeet mukana). Väri vaaleanharmaa.
Takuu 2 vuotta.
Takuu 2 vuotta.
Malli
a CEC 25
b CEC 40
c CEC 65
d COC 115
248
d
Tuotteen ulkomitat
K x L x S mm
342 x 480 x 480
519 x 410 x 445
680 x 555 x 508
795 x 580 x 510
Tuotteen sisämitat
K x L x S mm
245 x 325 x 320
415 x 305 x 320
515 x 385 x 335
638 x 426 x 426
Vetoisuus
(litraa)
25
41
67
116
Tuotteen
paino Kg
42
60
130
160
Tuotenro
7202030
7202031
7202032
7202033
Hinta
247,399,761,799,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | kassakaapit
a
b
Air Laptop kassakaappi
Water 30 kassakaappi
Toimisto- ja kotikäyttöön erityisesti kannettavalle tietokoneille ja tableteille
tarkoitettu, kohtuullisen murtosuojan tarjoava kassa­kaappi, jonka tilavuus on 24
litraa. Sopii myös paperi- ja arvoesineiden säilytykseen. Paino 13 kg.
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden suojaukseen tarkoitettu kassakaappi. Murtosuoja sertifioitu EN 14450 standardin mukaan luokkaan S1. Vakiona
1 kpl siirrettävä hylly. Integroitu sisätilan valo, joka syttyy oven avauksella.
Ovi on valmistettu 4 mm:n ja runko 2 mm:n paksuisesta teräksestä. Oven lukituspultit (2 kpl) ovat 18 mm:n paksuiset.
Ovi on valmistettu 8 mm:n ja runko 3 mm:n paksuisesta teräksestä. Oven lukituspultit (2kpl) ovat 25 mm:n paksuiset ja ne ovat varustetut porausta haittaavilla
mangaani-teräslevyillä. Elektroninen koodilukko on sertifioitu EN 1300 standardin mukaan luokkaan B. Väri: Musta.
Käyttäjäystävällinen ja muotoilultaan tyylikäs elektroninen koodilukko.
Väri: Musta.
Takuu 2 vuotta.
Takuu 2 vuotta.
c
d
Water 50-1E kassakaappi
Water 95 kassakaappi
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden suojaukseen tarkoitettu kassakaappi. Murtosuoja sertifioitu EN 14450 standardin mukaan luokkaan S1. Vakiona
1 kpl siirrettävä hylly. Integroitu sisätilan valo, joka syttyy oven avauksella.
Toimisto- ja kotikäyttöön paperi- ja arvoesineiden suojaukseen tarkoitettu kassakaappi. Murtosuoja sertifioitu EN 14450 standardin mukaan luokkaan S1. Vakiona
1 kpl siirrettävä hylly. Integroitu sisätilan valo, joka syttyy oven avauksella.
Ovi on valmistettu 8 mm:n ja runko 3 mm:n paksuisesta teräksestä. Oven lukituspultit (2 kpl) ovat 25 mm:n paksuiset ja ne ovat varustetut porausta haittaavilla
mangaani-teräslevyillä. Elektroninen koodilukko on sertifioitu EN 1300 standardin mukaan luokkaan B. Väri: Musta.
Ovi on valmistettu 8 mm:n ja runko 3 mm:n paksuisesta teräksestä. Oven lukituspultit (4 kpl) ovat 25 mm:n paksuiset ja ne ovat varustetut porausta haittaavilla
mangaani-teräslevyillä. Elektroninen koodilukko on sertifioitu EN 1300 standardin mukaan luokkaan B. Väri: Musta.
Takuu 2 vuotta.
Takuu 2 vuotta.
Malli
a Air Laptop
b Water 30
c Water 50-1
d Water 95
HINNAT ALV 0 %
Tuotteen ulkomitat
K x L x S mm
200 x 430 x 350
275 x 375 x 350
375 x 475 x 350
700 x 475 x 350
Tuotteen sisämitat
K x L x S mm
190 x 420 x 300
269 x 305/369 x 294
369 x 469 x 294
694 x 469 x 294
Vetoisuus
(litraa)
24
29
51
96
Tuotteen
paino Kg
13
31
43
72
Tuotenro
7202000
7202001
7202002
7202003
Hinta
142,341,425,524,-
249
Toimistokalusteet | seinäkkeet
Akustoivat lattiaseinäkkeet
Toimivuutta, mukavuutta ja viihtyisyyttä toimistoon. Moderneilla seinäkkeillä voidaan jakaa työpisteitä ja samalla luoda yksityisyyttä sekä vaimentaa tehokkaasti
ääntä työympäristössä.
Seinäkettä kiertää massiivipuurunko ja sisällä on äänieristykseen kehitetty polyesteritäyte, joka on valmistettu 50 % kierrätysmateriaalista. Seinäke on verhoiltu
molemmin puolin 100 % polyesteristä valmistetulla kankaalla, joita on saatavana
kymmenellä eri värillä. Saatavana myös meleerattuna harmaana 100 % polypropeenista valmistetulla kankaalla kuten ylläolevassa kuvassa. Lisää tilauskoodin
perään kankaan värikoodinumero. Seinäkkeen kokonaispaksuus on 42 mm.
Seinäkkeen sivulla kulkee reunanauha, jossa on ainutlaatuinen magneettiominaisuus. Seinäkkeitä voidaan liittää toisiinsa suoraan peräkkäin tai liitososien
avulla useita seinäkkeitä erilaisiin muodostelmiin. Jalat ja liitososat on tilattava
erikseen.
Tuote
Lattiaseinäke
Lattiaseinäke
Lattiaseinäke
Lattiaseinäke
Lattiaseinäke
Lattiaseinäke
Mitat L x K mm
800 x 1500
1000 x 1500
1200 x 1500
800 x 1650
1000 x 1650
1200 x 1650
Tuotenro
7100010
7100011
7100012
7100020
7100021
7100022
Beige
-45
Harmaa
-31
V.harmaa
-30
Tumm.h.
-32
Musta
-40
Punainen
-50
Sininen
-62
V.sininen
-60
Vihreä
-71
Valkoinen
-20
Hinta
256,269,289,259,279,299,-
Mel. harmaa
-33
Tilausvaihe 1, valitse seinäkkeen mitat ja värit
Suunnittele ensin miten haluat seinäkkeet sijoittaa. Valitse sitten seinäkkeen
mitat ja kangasväri. Lisää kankaan värikoodi tilauskoodin perään.
250
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | seinäkkeet
Tilausvaihe 2, valitse reunanauhan väri
Reunanauhat veloituksetta seinäkkeen mukana. Valitse väri.
Tuote
a Reunanauha, valkoinen
b Reunanauha, vaaleanharmaa
c Reunanauha, musta
d Reunanauha, oranssi
Tuotenro
7100029-20
7100029-30
7100029-40
7100029-55
Hinta
–
–
–
–
a
b
c
d
e
f
g
h
Tilausvaihe 3, valitse jalkamalli
Yksittäisiin seinäkkeisiin tarvitaan aina kaksi jalkaa. Yhteen-liitettyjen seinäkkeiden väliin riittää yksi T-jalka tai pyöreä jalka ja seinäkkeen liitososa. Katso
tilausvaihe 4.
Tuote
e T-jalka, musta
f T-jalka, kiiltävä
g Jalka, musta
h Jalka, kiiltävä
Mitat mm
360 x38
360 x 38
Ø 40
Ø 40
Tuotenro
7100080
7100081
7100082
7100083
Hinta
24,28,16,18,-
Tilausvaihe 4, seinäkkeiden liitokset
Ei tarvetta liitospalalle
Seinäkkeitä on nopea ja helppo liittää toisiinsa. Voit yhdistää seinäkkeitä suoraan peräkkäin tai kahden, kolmen ja neljän seinäkkeen muodostelmiin. Paketti
sisältää aina sekä yläosan metallisen kiinnikkeen että jalkojen liitososan.
Huomaa, että jalkojen liitososien kanssa tarvitset seinäkkeiden väliin vain yhden
jalan. Jos valitset liitoskohtiin pyöreät jalat, niin tilaa uloimpiin seinäkkeisiin
T-jalat, jotta muodostelmasta tulee riittävän tukeva.
a
Kaksi seinäkettä, suora
Reunanauhan yläosassa on magneettiominaisuus, jonka ansiosta metalliset
kiinnikkeet tarttuvat seinäkkeisiin kiinni ja pitää ne yhdessä. Kun seinäkkeitä liitetään suoraan peräkkäin (kahden seinäkkeen liitos, suora), niin paketissa on vain
jalkojen liitososa, koska reunanauhan magneettiominaisuus pitää seinäkkeet
yläosasta toisissaan kiinni.
Tuote
a Kahden seinäkkeen liitos, suora
b Kahden seinäkkeen liitos, L-malli
c Kolmen seinäkkeen liitos, Y-malli
d Kolmen seinäkkeen liitos, T-malli
e Neljän seinäkkeen liitos, H-malli
Tuotenro
7100085
7100086
7100087
7100088
7100089
Hinta
14,18,20,20,22,-
Jalkojen liitosrauta
Magneettinen liitospala
b
Kaksi seinäkettä, L-malli
Jalkojen liitosrauta
Magneettinen liitospala
c
Kolme seinäkettä, Y-malli
Tarvitsetko suunnitteluapua?
Jalkojen liitosrauta
Magneettinen liitospala
Luonnostele haluamasi seinäkemuodostelma tai työpisteiden
sijainti paperille, niin teemme
ehdotuksen seinäkkeistä, jaloista
ja liitososista.
d
Kolme seinäkettä, T-malli
Jalkojen liitosrauta
Magneettinen liitospala
e
Neljä seinäkettä, H-malli
Jalkojen liitosrauta
Features
HINNAT ALV 0 %
251
Toimistokalusteet | seinäkkeet
alkaen
159,Budget-seinäkkeet
Edulliset seinäkkeet avokonttoreihin yksityisyyttä tarvitseville. Seinäkkeitä on kahta mallia: kokonaan
verhoiltu ja yläosastaan läpikuultavaa pleksiä. Eri liitosprofiilien ansiosta seinäkkeet voidaan asettaa
joko vierekkäin tai 90 asteen kulmaan liitosprofiilin avulla. Seinäke sisältää lukitusosat 4 kpl, 1 kpl
peitekotelo päätyyn, 2 kpl tappijalkoja. T-jalka lisävaruste.
Tuote
Seinäke 1600 x 800 mm, kangasverhoiltu
Seinäke 1600 x 800 mm, ikkunalla
Liitoskappale 90 asteen kulmaan
(sis. peitetulppa)
Peitekotelo päätyyn (sis. peitetulppa)
Liitoksen peitetulppa (ylälistaan)
a Jalka
a
Tuotenro
7101001
7101002
Hinta
159,00
169,00
7101005
33,00
7101006
7101007
7101008
14,50
1,00
24,00
Aaltomallinen tilanjakaja
Helppo ottaa käyttöön – rullataan vain auki ja seinäke seisoo vapaasti lattialla. Värit pyökki, harmaa ja
koivu. Lisävarusteena metallinharmaa vaatetanko, leveys 600 mm.
Kolme kokoa:
1200 (K) x 2000 (P) mm, paino 23 kg.
1500 (K) x 2000 (P) mm, paino 26 kg
1700 (K) x 2100 (P) mm, paino 40 kg
Suora tilanjakaja 1200 mm korkea
Seinäke seisoo tukevasti erikseen tilattavien tukijalkojen varassa. Suosittelemme kahta tukijalkaa/
seinäke. Kaikkien seinäkkeiden sisämateriaali on ääntävaimentava solumuovi, pintamateriaali molemmin puolin MDF-kuitulevyä, pyökki- tai koivukuvioisena tai modernin tyylikkäänä alumiinin harmaana!
Mitat: 1200 (K) x 1000 (P) mm. Paino 13 kg.
Väri
Aalto 1200 (K) x 2000 (L) mm
Aalto 1500 (K) x 2000 (L) mm
Aalto 1700 (K) x 2100 (L) mm
Suora 1200 (K) x 1000 (L) mm
Tukijalka (1 kpl)
252
Harmaa
Tuotenro
7102001-30
7102002-30
7102003-30
7102004-30
7102005
Pyökki
Tuotenro
7102001-90
7102002-90
7102003-90
7102004-90
Koivu
Tuotenro
7102001-91
7102002-91
7102003-91
7102004-91
Hinta
524,629,681,377,27,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | seinäkkeet
Akustoivat pöytäseinäkkeet
Pöytäseinäkkeitä on kahta eri korkeutta. 400 mm korkea seinäke kiinnitetään
pöytälevyn päälle ja 700 mm pöytä-levyn eteen. Kiinnike on säädettävä ja sopii
pöytälevylle 35 mm paksuuteen saakka. Kiinnityshelasarja sisältää kiinnikkeet
yhdelle seinäkkeelle. Tilaa helasarja erikseen. Huom. Valitse reunanauhan väri
(vaaleanharmaa, oranssi, musta tai valkoinen) kuten lattiaseinäkkeissä s. 250-251.
Kankaan värikoodi tulee laittaa tilauskoodin perään.
Tuote
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Pöytäseinäke
Mitat mm
800 x 400
1000 x 400
1200 x 400
1400 x 400
1600 x 400
800 x 700
1000 x 700
1200 x 700
1400 x 700
1600 x 700
Tuotenro
7100030
7100031
7100032
7100033
7100034
7100040
7100041
7100042
7100043
7100044
Hinta
149,158,167,197,209,164,178,197,233,267,-
Reunanauhat veloituksetta seinäkkeen mukana. Valitse väri.
Tuote
a Reunanauha, valkoinen
b Reunanauha, vaaleanharmaa
c Reunanauha, musta
d Reunanauha, oranssi
Kiinnityshelasarja, musta
pöytälevyn päälle (400 mm korkealle)
Kiinnityshelasarja, kiiltävä
pöytälevyn päälle (400 mm korkealle)
Kiinnityshelasarja, musta
pöytälevyn eteen (700 mm korkealle)
Kiinnityshelasarja, kiiltävä
pöytälevyn eteen (700 mm korkealle)
Tuotenro
7100029-20
7100029-30
7100029-40
7100029-55
Hinta
–
–
–
–
7100090
31,-
7100091
33,-
7100092
35,-
7100093
39,-
Näyttelyseinäkkeet
Monipuolinen siirreltävä seinäke, joka soveltuu niin ilmoitustauluksi kuin tilanjakajaksi esim. messuille ja näyttelyihin. Kangaspintaiseen seinäkkeeseen voidaan
kiinnittää papereita neuloilla tai nastoilla. Lisäksi yläreunaan on saatavana
ripustinkoukkuja.
1-osaisen seinäkkeen leveys 770 mm ja 3-osaisen seinäkkeen 2280 mm.
Tauluosan korkeus 1280 mm ja kokonaiskorkeus 1650 mm.
3-osaisen seinäkkeessä on saranointi, jolloin kokoon taitettuna vie vain vähän
säilytystilaa. Tukevat valurautaiset jalat lukittavin pyörin sisältyvät hintaan.
Tuote
1-osainen seinäke, vaal.harmaa
1-osainen seinäke, musta
3-osainen seinäke, vaal.harmaa
3-osainen seinäke, musta
Ripustinkoukkusetti sis. 2kpl
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7100070-30
7100070-40
7100071-30
7100071-40
7100074
Hinta
159,159,349,349,12,-
253
Toimistokalusteet | ilmoitustaulut
Korkkitaulu
Pellavakangastaulu
Harmaa kangastaulu
Ruskeaan luonnonpuristekorkkiin kiinnitetään papereita neuloilla tai nastoilla. Eloksoitu alumiinikehys.
Mukana piilokiinnityshelat seinään (ei ruuveja).
Kangastauluun kiinnitetään papereita neuloilla tai
nastoilla. Eloksoitu alumiinikehys. Mukana piilokiinnityshelat seinään (ei ruuveja).
Kangastauluun kiinnitetään papereita neuloilla tai
nastoilla. Eloksoitu alumiinikehys. Mukana piilokiinnityshelat seinään (ei ruuveja).
Mitat mm
600 x 450
900 x 600
1200 x 900
1500 x 1200
Tuotenro
7530010-85
7530011-85
7530012-85
7530013-85
Hinta
25,49,59,99,-
Mitat mm
600 x 450
900 x 600
1200 x 900
1500 x 1200
Tuotenro
7530010-86
7530011-86
7530012-86
7530013-86
Hinta
29,49,69,129,-
Mitat mm
600 x 450
900 x 600
1200 x 900
1500 x 1200
Tuotenro
7530010-32
7530011-32
7530012-32
7530013-32
Hinta
49,71,107,149,-
Magneettinen lasikirjoitustaulu
Tyylikäs magneettipintainen lasitaulu, joka soveltuu niin tussikirjoitus- kuin ilmoitustauluksi. Kirjoittamiseen soveltuvat normaalit Whiteboard-kynät. Karkaistu
5 mm lasi on optinen, jonka ansiosta värit tulevat esille luonnollisen kauniina
sävyinä. Taulun takana piilokiinnikkeet seinään. Suosittelemme tauluun lisätarvikkeena myytäviä vahvoja taulumagneetteja.
Värivaihtoehdot: valkoinen (-20), sininen (-65), oranssi (-55), keltainen (-56) ja
vaalean vihreä (-71). Huom! Laita tilauskoodin perään värikoodi tilatessasi
muuta kuin valkoista taulua!
Mitat L x K mm
500 x 500
750 x 750
1000 x 1000
1250 x 1000
1500 x 1000
2000 x 1000
Valkoinen
Tuotenro
7530030-20
7530031-20
7530032-20
7530033-20
7530034-20
7530035-20
Hinta
61,119,177,229,269,329,-
Muut värit
Tuotenro
7530030
7530031
7530032
7530033
7530034
7530035
Hinta
97,197,335,399,439,549,-
Lisätarvikkeet
alkaen
61,-
Tuote
Kynähylly 500 mm,
kirkas plexi
Taulumagneetti
10 kpl, musta
Lasitaulun
aloituspaketti*
Tuotenro
Hinta
7530045
17,-
7530046
15,-
7530048
39,-
*Sis. tussit 4 kpl, kynäteline, tussipyyhin, vaihtopinnat 3 kpl, taulumagneetti 6 kpl,
suihkepullo, mikrokuituliina.
254
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | kirjoitustaulut
Tussikirjoitustaulu
Teräspintainen taulu toimii niin tussikirjoitus- kuin magneettitauluna ja on hyvä
apuväline neuvottelu- ja toimistotiloissa.
Taulussa on alumiinireunalista ja kynäkouru. Pienissä tauluissa kynäkourun pituus 300 mm ja isommissa 1500, 2000 mm leveissä koko taulun pituudella. Pienet
taulut voidaan asentaa joko pystyyn tai vaakaan. Taulun mukana toimitetaan
piilokiinnityshelat (ei ruuveja) seinään.
Mitat mm
600 x 450
900 x 600
1200 x 900
1500 x 1200
2000 x 1200
Tuotenro
7530001
7530002
7530003
7530004
7530005
Hinta
22,41,68,119,148,-
Tussitaulun aloituspaketti
Aloituspaketti sisältää kaiken mitä tarvitset päästäksesi hyvään alkuun: 4 kpl
tusseja, kynäpidikkeet, tussipyyhkimen, 3 kpl vaihtopintoja pyyhkimeen, 6 kpl
magneetteja. Lisäksi vedellä täytettävän suihkepullon sekä mikrokuituliinan.
Tarvittaessa likaantunut taulu suihkutetaan vedellä ja pyyhitään mikrokuituliinalla.
Tuote
Aloituspaketti
Tussikynä, 4 kpl, värillinen
Tussikynä, 4 kpl, musta
Kynäpidin tussille, 4 kpl,
magneettinen
Tussipyyhin, magneettinen
Taulumagneetti, 10 kpl, musta,
erikoisvahva
Tuotenro
7530009
7530025
7530026
Hinta
39,12,12,-
7530027
12,-
7530028
12,-
7530046
15,-
UUTUUS!
alkaen
39,-
Tussikirjoitustaulu, e3 Ceramicsteel
Kirjoitustaulussa on kulumaton teräsemalipinta, joka toimii myös magneettitauluna. Emalipinnalla on 30 vuoden takuu, jolloin soveltuu erinomaisesti koulutusja neuvottelutiloihin, joissa taulun käyttö on runsasta. Teräspinta on valmistettu
50 % kierrätettävistä materiaaleista, jolloin se on myös ympäristöystävällinen
valinta. Taulussa on alumiinikehys ja kynäkouru. Pienissä tauluissa kynäkourun
pituus 300 mm ja 1500 mm leveydestä alkaen koko taulun pituinen. Taulun mukana toimitetaan piilokiinnityshelat seinään (ei ruuveja).
HINNAT ALV 0 %
Mitat mm
605 x 455
905 x 605
1205 x 905
1505 x 1205
2005 x 1205
2505 x 1205
3005 x 1205
3505 x 1205
4005 x 1205
Tuotenro
7530080
7530081
7530082
7530083
7530084
7530085
7530086
7530087
7530088
Hinta
39,53,95,165,209,259,315,369,419,-
255
Toimistokalusteet | tussi- ja lehtiötaulut
175,-
Siirtotaulu kaksipuolinen
Siirtotaulu yksipuolinen
Kaksipuolinen kirjoitustaulu, joka on käännettävissä vaaka-akselin ympäri. Pinnat
ovat kulumatonta teräsemalia, joka toimii myös magneettitauluna. Pyöristä kaksi
lukittavaa. Taulun yläreuna jalustalla 2075 mm ja T-jalkojen syvyys 665 mm.
Taulun mitat 1500 x 1200 mm (L x K).
Yksipuolinen kirjoitustaulu on kulumatonta teräsemalia ja se toimii myös magneettitauluna. Taulu voidaan asentaa myös seinälle. Jalustan pyöristä kaksi lukittavaa. Taulun yläreuna jalustalla 1960 mm ja T-jalkojen syvyys 665 mm. Taulun
mitat 1500 x 1200 mm (L x K). Jalusta eri tilauskoodilla.
Tuote
Siirtotaulu 2-puolinen
Tuotenro
7530022
a
b
Tuote
Kirjoitustaulu
Jalusta, harmaa
Tuotenro
7530021
7530020
c
Hinta
175,209,-
d
Mobile-lehtiötaulut
Basic-lehtiötaulut
Tussikirjoituspintaiset lehtiötaulut pyörin. Jalustan neljästä pyörästä kaksi lukittavaa. Taulussa molemmin puolin sivulle nostettavat siivekkeet, joihin voi magneetin avulla kiinnittää papereita. Korkeussäädettävä jalusta. Mitat 700 x 1010
mm. Pro Mobilen tauluosa on kulumatonta teräsemalia. Pro Mobilen mukana on
myös koukut lehtiön kiinnittämistä varten.
Kolmijalkainen lehtiötaulu laminaatti- tai tussikirjoituspinnalla. Säädettävä lehtiöpidike erikokoisille lehtiöille. Taulun mitat 700 x 1010 mm.
Tuote
a Mobile kirjoituspinnalla
b Pro Mobile emalipinnalla
Paperilehtiö
256
Hinta
465,-
Tuotenro
7530050
7530051
7530039
Hinta
209,249,15,-
Kaikkiin malleihin lisävarusteena ruudutettu lehtiö, mitat 600 x 890 mm. 50 arkkia/lehtiö. Pakkauskoko 5 nippua, myydään yksittäin.
Tuote
c Basic laminaattipinnalla
d Basic kirjoituspinnalla
Paperilehtiö
Tuotenro
7530053
7530054
7530039
Hinta
65,104,15,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | valkokankaat
Boarder heijastuspintataulu
Mattapintainen, e3 Ceramicsteel teräsemaloitu taulu on täysin kulumaton. Toimii
erinomaisesti lähiprojisointitykillä, koska pinta on täysin suora. Turvallinen käyttää niin neuvottelu- kuin opetustiloissa, koska mahdolliset tussikirjoitukset voi
helposti pestä vedellä ja kestää hyvin myös pesuaineita. Taulua kiertää eloksoitu
alumiinikehys. Sisältää piilokiinnityshelat (ei ruuveja) seinäasennukseen.
alkaen
289,Mitat L x K mm
1500 x 1200 (4:3)
2000 x 1500 (4:3)
2000 x 1200 (16:10)
2500 x 1500 (16:10)
Tuotenro
7530060
7530061
7530062
7530063
Hinta
289,519,373,599,-
Connect HD valkokangas
Mattavalkoinen kangas, jonka voi asentaa suoraan seinään tai kattoon. Kangas
lasikuituvahvistettu ja heijastuskerroin on 1.0. Valkoinen teräsputkikotelo.
Lisätarvikkeena seinäkonsolipari, jonka avulla valkokankaan etäisyyttä seinästä
voi portaattomasti säätää 250 mm asti.
Mitat mm
1600 x 1600
1800 x 1800
2000 x 2000
2400 x 2400
Tuotenro
7530070
7530071
7530072
7530073
Hinta
92,112,143,216,-
Tripod HD jalustakangas
Siirreltävä valkokangas on hyvä vaihtoehto silloin, kun valkokangasta ei voida
asentaa kiinteästi seinään tai kattoon.
alkaen
119,Tuote mm
1500 x 1500
1800 x 1800
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7530076
7530077
Hinta
119,143,-
257
Toimistokalusteet | kynnysmatot
Yhdistelmämatto Combi Premiere, Eco
Erittäin hyvin kulutusta kestävä matto, jonka syvä kuviointi poistaa tehokkaasti
kengistä kulkeutuvan karkean lian. Materiaali kierrätettyä PET-polyesteriä, jolla
on hyvä imukyky ja joka kuivuu nopeasti.
Paksuus 11 mm. Saatavana 3 eri
kokoa. Värivaihtoehtoina musta, punainen, sininen ja tumman harmaa.
Punainen
-50
Mitat L x P mm
600 x 900
600 x 900
850 x 1500
850 x 1500
850 x 1500
850 x 1500
1140 x 1750
1140 x 1750
Väri
Harmaa
Musta
Harmaa
Musta
Punainen
Sininen
Harmaa
Musta
Musta
-40
Sininen
-60
Tuotenro
3316030-32
3316030-40
3316031-32
3316031-40
3316031-50
3316031-60
3316032-32
3316032-40
Tumman
harmaa
-32
Hinta
47,47,114,114,114,114,188,188,-
Kestävä kuramatto Rubett
Maton yläpinta muodostuu tiiviisti sijoitelluista piikeistä, jotka kaapivat tehokkaasti likaa irti. Maton pohja on täysin tiivis ja suojaa alustaa hyvin. Reunat ovat
viistotut. Puhdistetaan ravistamalla ja huuhtelemalla. Materiaali luonnonkumi.
Paksuus 15 mm.
alkaen
30,Mitat L x P mm
600 x 800
830 x 1000
900 x 1800
Tuotenro
3306045
3306046
3306047
Hinta
30,47,93,-
Edullinen, kevyempi yleismatto
Edullinen, monikäyttöinen, kevyempi renkaskumimatto, joka voidaan viistotun
reunan ansiosta sijoittaa suoraan lattialle tai maahan. Rengaskuvio estää liukastumista ja kerää tehokkaasti lian. Helppo nostaa sivuun tai rullata kokoon siivouksen
ajaksi. Valmis­tettu mustasta luonnonkumista. Viistotut reunat kaikilla sivuilla = ajo
matolle onnistuu helposti, eikä reunoihin myöskään kompastu.
Sopii pehmennysmatoksi ja yleiskäyttöön turvamatoksi, koska tämänkin maton
pinta on liukumaton. Ei liu’u lattialla eikä jalan alla. Sopii hyvin myös ulko-oville
kynnys- ja kuramatoksi.
Palaelementin mitat: paino13,5 kg, koko 1060 x 1570 mm, paksuus 14 mm.
53,Tuotenro
3306035
258
Hinta
53,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | aulamatot
a Monitoiminen yhdistelmämatto Allt-i-ett
Yhdistelmämatto kerää tehokkaasti hiekan, kuran ja muun kiinteän lian. Lisäksi
se imee vettä ja kosteutta. Monitoimisuuden salaisuus on materiaalina käytetty
polypropeeni-olefiinikuitu. Maton pohja on vinyyliä, joten se ei luista alta. Siistit,
kantatut reunat. Yhdistelmämatto on tarkoitettu sisäkäyttöön. Paksuus 7 mm.
Vakiomittana 900 x 1500 mm. Varastovärinä harmaa ja sininen ja ruskea.
a
b Kuivausmatto Solett sisäkäyttöön
Erityisen tehokas olefiini-kuituinen kuivausmatto. Helpppo pitää puhtaana ja kuivuu
nopeasti. Veden imuteho peräti 6 litraa/m2. Sopii hyvin eteis- ja käytävämatoksi.
Vinyylipohjan ansiosta matto pysyy hyvin paikallaan. Siistit, kantatut reunat.
Paksuus 7 mm. Vakiomittoina 600 x 900 ja 900 x 1500 mm, myydään tilauksesta
myös metreittäin. Varastoväri sininen, harmaa ja ruskea.
Koko mm
a 900 x 1500
a 900 x 1500
a 900 x 1500
b 900 x 1500
b 900 x 1500
b 900 x 1500
b 600 x 900
b 600 x 900
b 600 x 900
Tuotenro
3316010-32
3316010-46
3316010-60
3316002-32
3316002-46
3316002-60
3316001-32
3316001-46
3316001-60
Altt-i-ett, harmaa
Altt-i-ett, ruskea
Altt-i-ett, sininen
Solett, harmaa
Solett, ruskea
Solett, sininen
Solett, harmaa
Solett, ruskea
Solett, sininen
Hinta
71,71,71,51,51,51,21,21,21,-
b
Oma matto kannattaa!
Laske vaihtomattojesi vuotuiset kustannukset – huomaat, että oma
matto on usein kannattavampi vaihtoehto!
Muista mainita värikoodi tilauksen yhteydessä!
Metreittäin myytävät yhdistelmämatto Altt-iett ja kuivausmatto Solett sisäkäyttöön
Rullassa 18,3 metriä mattoa, jonka leveys 90 cm. Maton värit harmaa, sininen,
ruskea. Liimattavalla reunalistalla saat leikkuureunan viimeistellyn näköiseksi.
Tuote
Kuivausmatto Solett, harmaa
Kuivausmatto Solett, ruskea
Kuivausmatto Solett, sininen
Yhdistelmämatto Allt-i-ett, harmaa
Yhdistelmämatto Allt-i-ett, ruskea
Yhdistelmämatto Allt-i-ett, sininen
Reunalista
Tuotenro
3316003-32
3316003-46
3316003-60
3316011-32
3316011-46
3316011-60
3316020
Hinta
33,00/m
33,00/m
33,00/m
44,00/m
44,00/m
44,00/m
8,40/kpl
Kuivaava sisääntulomatto Classic
Erityisesti vilkkaasti liikennöityjen sisäänkäyntien yhteyteen tarkoitettu matto.
Tehokkaasti kuivaava matto vaatii ammattimaisen konepesun. Puhdistus voidaan
suorittaa imuroimalla ja huuhtelemalla, mutta paras toimivuus ja pisin käyttöikä
saadaan säännöllisellä pesulla. Materiaalina High Twist nailon. Alapinta vahvaa
nitriilikumia. Matossa on myös hiilikuitulankoja, jotka vähentävät staattista
sähköä.
93,-
Koko 850 (L) x 1500 (P) mm.
Värivaihtoehtoina musta, punainen,
sininen ja tumman harmaa.
Musta
-40
Väri
Tummanharmaa
Musta
Punainen
Sini-musta
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
3316050-32
3316050-40
3316050-50
3316050-60
Punainen
-50
Sininen
-60
Tumman
harmaa
-32
Hinta
93,93,93,93,-
259
Toimistokalusteet | työpistematot
Ankkuri I
alkaen
Käytännöllinen ja järkevä lattian suojamatto työtuolin alle.
Suojaa kovapintaista lattiaa tuolin pyörien kulutukselta. Murtu­
ma­tonta, mate­riaaliltaan kierrätyskelpoista vinyylimuovia.
Paksuus: 2,5 mm, käsitelty kitkapintaiseksi eli ei liu'u pitkin lat­
tiaa. Tuoli sen sijaan liikkuu suojamatolla kevyesti.
47,-
Mattoa on saatavana kolmea kokoa.
Mitat L x P mm
1000 x 1200
1200 x 1500
1200 x 2000
Tuotenro
3326000
3326001
3326002
Hinta
47,66,76,-
Ankkuri II
Samaa materiaalia, mutta tämä matto on tarkoitettu kokolattiamatoille.
Maton paksuus 2,7 mm. Kokolattiamaton nuk­ka­ku­dokseen uppoavat tuhannet piikit ovat myös 4 mm pitkiä. Ankkuroituu jämäkästi paikoilleen. Tätä mattoa on tar­jol­la kahta kokoa.
Mitat L x P mm
1000 x 1200
1200 x 1500
Tuotenro
3326010
3326011
Hinta
68,89,-
UUTUUS!
Työpistematto Yoga Fashion
Sit and Stand -työpistematto
Yoga Fashion on erikoispehmeä, vaimentava työpistematto, joka sopii erinomaisesti toimistoihin, pankkeihin, vastaanotto- sekä kassatiskeille. Matossa
on tyylikäs polypropeenistä valmistettu tekstiilipinta, minkä ansiosta matto
kestää kulutusta, hylkii likaa ja on helppo pitää puhtaana. Alapinta on pehmeää
ja joustavaa vinyyliä.
Kestävästä vinyylistä ja pehmeästä Zedlanista™ valmistettu työpistematto, joka
sopii erinomaisesti esim. korkeussäädettävän pöydän eteen suojaamaan lattiaa
ja antamaan pehmeää joustavuutta seisontatyöskentelyssä. Työtuolin pyörät
liikkuvat kevyesti kovalla yläpinnalla. Alapinta on joustavinta Zedlania.
Materiaali: Tekstiilinen yläpinta polypropeeniä, alapinta
vinyyliä. Paksuus 16 mm. Hoito: harjataan, imuroidaan,
pyyhitään miedolla puhdistusaineella. Ei sovellu teolliseen, likaiseen ympäristöön, koska matto ei kestä öljyjä
tms. aineita.
Mitat: 1200 (L) x 1500 (P) mm.
Väri
Musta
Musta
Harmaa
Harmaa
260
Mitat P x L mm
580 x 830
870 x 1450
580 x 830
870 x 1450
Paino kg
2,0
4,3
2,0
4,3
Tuotenro
3306051-40
3306052-40
3306051-32
3306052-32
Maton paksuus on 11,5 mm.
Väri: sininen.
Hinta
61,139,61,139,-
188,Tuotenro
3326020
Hinta
188,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | håg-työtuolit
UUTUUS!
Meiltä saat nyt myös ensiluokkaiset, useasti palkitut HÅG-työtuolit. HÅG-tuolissa yhdistyvät skandinaavinen muotoilu, ergonomia ja edistyksellinen ympäristöystävällinen ajattelutapa. HÅG-tuolin ydin on ainutlaatuinen BalancedMovementMechanism™- tekniikka, joka pitää sinut intuitiivisesti tasapainoisessa
liikkeessä. HÅG-tuoli inspiroi sinua vaihtelemaan asentoasi. Se vaikuttaa yläruumiin ja käsien lisäksi myös jalkoihisi. Työtuolilla istuessasi jalkasi ovat usein paikoillaan
lattialla. Jalat ovat olennaisen tärkeät verenkierron kannalta, mikä vaikuttaa koko elimistöösi ja siten myös luovuuteesi ja työtehoosi. HÅG-tuolilla istuessasi et voi olla
liikuttamatta jalkojasi. Esittelemme ohessa vain muutaman HÅG-malliston tuoleista peruskokoonpanoin. Myyntipalvelumme auttaa mielellään löytämään juuri sinulle
parhaiten sopivan HÅG-mallin.
HÅG Capisco 8106
HÅG H05 4100
HÅG H03 330
HÅG Capisco on innovatiivisten ihmisten toimistotuoli. Mikään muu toimistotuoli ei sovi yhtä hyvin erikorkuisten tasojen ja korkeussäädettävien työpöytien
ääressä työskentelyyn kuin juuri HÅG Capisco. HÅG
Capisco -tuolissa istut yhtä mukavasti niin etu- kuin
sivusuunnassa, mikä laajentaa työskentelysädettä.
Tuolin ainutlaatuiset ominaisuudet ja muotoilu ovat
saaneet useita palkintoja.
The HÅG H05 -toimistotuoli ei ole pelkästään mainio
istuinratkaisu liikkumista ja vaihtelua vaativaan käyttöön – se on myös erittäin helppokäyttöinen: kaikki
tarpeelliset säädöt tehdään vivulla ja säätönupilla.
HÅG H05 5600 -mallissa on korkea selkänoja, ja se
on kokonaan pehmustettu. Tuoli soveltuu hyvin myös
valvomoihin, 24/7 käytössä 5 v. takuu valituilla kankailla. Niskatuki lisävarusteena.
HÅG H03 -toimistotuoli sopii erinomaisesti moderniin
työelämään. Se on erinomainen valinta, jos etsit monenlaiseen käyttöön soveltuvaa helposti säädettävää
tuolia. HÅG H03 soveltuu erinomaisesti pieniin työpisteisiin kuten esim. kassoille ja asiakaspalvelupisteisiin. HÅG H03 330 on kapea malli, jossa on osittain
pehmustettu istuin ja matala selkänoja.
Tuotenro
7000100-40
HINNAT ALV 0 %
Hinta alk.
1.079,-
Tuotenro
7000105-40
Hinta alk.
1.113,-
Tuotenro
7000103-40
Hinta alk.
520,-
261
Toimistokalusteet | satulatuolit
Pilates-tuoli
UUTUUS!
Tuolin istuin on ilmatyyny, joka muotoutuu käyttäjän liikkeiden mukaan.
Käyttäjä korjaa automaattisesti istumisasentoaan, jolloin selän lihakset
vahvistuvat ja selkäranta saa liikettä myös istuessasi. Efekti on sama kuin
jumppapallon päällä istuessa.
Istuinkorkeus 520-710 mm. Istuimen halkaisija 330 mm. Verhoilu kestävää
keinonahkaa. Jalkaristikko on kiiltävää alumiinia, Ø 500 mm. Pyörien
halkaisija 65 mm ja kahdessa niistä on jarru. Värivaihtoehdot valkoinen,
musta, punainen ja sininen.
Väri
Valkoinen
Musta
Punainen
Sininen
Tuotenro
7026501-20
7026501-40
7026501-50
7026501-60
Hinta
320,320,320,320,-
Satulatuoli Flexmatic-rungolla
• Korjaa istuinkulmaa painopisteen muuttuessa automaattisesti, jolloin
käyttäjä istuu aina mukavasti.
• Stimuloi selän lihasten luonnollista liikettä.
• Mahdollistaa käyttäjän liikehdinnän mukautumalla tämän liikkeisiin ja
tukemalla aina oikealla tavalla.
• Istuinosa asettuu automaattisesti ergonomisimpaan työ­asentoon.
• Sopii erityisesti työtehtäviin, jossa pitää päästä vapaasti kiertämään
asentoaan ja kumartumaan mm. hoitoalalle, kaikkeen lajittelutyöhön,
aktiiviseen toimistotyöhön jne.
UUTUUS!
Flexmatic-rungolla on tarjolla 2 satulatuolia Mini ja Dalton.
Dalton-satulatuoli
Klassinen satulatuoli, jossa on mukava istua. Polyure­taani­vaahdosta
valmistettu istuin, joka on helppo puhdistaa ja joka kestää kulutusta.
Muovisen jalkaristikon halkaisija on 430 mm. Pyörien Ø 65 mm. Istuimen
mitat: 440 x 350 mm. Tuolin mitat: leveys 415 mm, syvyys 345 mm, korkeus 285 mm. Verhoilu: kestävää keinonahkaa. Istuinkorkeus 580–770 mm.
Värivaihtoehdot valkoinen, musta, punainen ja sininen.
Väri
Valkoinen
Musta
Punainen
Sininen
Tuotenro
7026503-20
7026503-40
7026503-50
7026503-60
Hinta
385,385,385,385,-
Mini-satulatuoli
UUTUUS!
Erityisen pehmeä satulatuoli, jonka istuinosa on paljon pienempi kuin
perinteisissä malleissa.
Tuolissa on Flex-runko, joten se myötäilee istujan liikkeitä ja pitää istumaasennon aina ergonomian kannalta parhaassa asennossa. Satulan mitat:
leveys 385 mm, syvyys 290 mm, korkeus 230 mm. Istuinkorkeus 580–770
mm. Jalkaristikko on kiiltävää alumiinia, Ø 500 mm. Pyörien Ø 65 mm.
Istuinosa on verhoiltu kulutusta kestävällä keinonahalla. Värivaihtoehdot
valkoinen, musta, punainen, sininen ja vihreä.
Väri
Valkoinen
Musta
Punainen
Sininen
Vihreä
262
Tuotenro
7026505-20
7026505-40
7026505-50
7026505-60
7026505-70
Hinta
419,419,419,419,419,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | satulatuolit
Satulatuoli Indy 6
Laadukas satulatuoli aidolla nahkaverhoilulla. Korkeudensäätö kaasujousella
välillä 510-720 mm. Istuimessa kallistuksensäätö vakiona. Jalkaristikko kiiltävää
alumiinia, halkaisija 660 mm. Vakiovarusteena pehmeät, koville lattioille tarkoitetut PU-pyörät. Istuimen leveys 400 mm ja syvyys 420 mm.
UUTUUS!
Tuote
Satulatuoli, aito nahka
Tuotenro
7022500
Hinta
259,-
259,-
Satulatuolit aidosta tai keinonahasta
Kotimaiset satulatuolit lukuisilla eri väri- ja kokoonpanovaihtoehdoilla. Katso
lisää vaihtoehtoja sivulta 148.
Istuinkorkeus 580–750 mm
Tuote
Aito nahka
d Keinonahka
e
f
Keinonahka ESD
Väri
Musta
Musta
Vihreä
Turkoosi
Musta
Tuotenro
7022003-40
7022004-40
7022004-72
7022004-65
3112004-40
Hinta
305,272,272,272,314,-
alkaen
272,-
Työtuolit terveydenhuoltoon
Uusi tuolisarja, joka on kehitetty terveydenhuoltosektorin korkeisiin hygieniavaatimuksiin. Tuolit ovat saatavana läpäisemättömällä, valkoisella antibakteerikäsitellyllä Nittrox-kankaalla tai mustalla Stamskin Top -keinonahalla verhoiltuna.
Nittrox- kankaan hankauskesto on 100.000 Martindalea.
Uusi, erityisesti terveydenhuollon tarpeisiin kehitetty
tuolisarja.
Tuolit on varustettu 50 mm:n jälkiä jättämättömillä pyörillä. Lisävarusteena tuoleihin on saatavana jalkatoiminen korkeudensäätömekanismi.
3 vuoden takuu materiaali- ja raaka-ainevirheille.
Hoitojakkara
• Pehmustetun istuimen korkeus on 70 mm ja halkaisija 350 mm.
• Alumiininen ristikko halk. 500 mm
• Istuinkorkeus 530-710 mm
Tuote
Jakkara valk. kangas
Jakkara musta keinonahka
Jalkat. säätömekanismi
Tuotenro
7002021-20
7002020-40
7002022
Hinta
209,189,79,-
Kotimaiset satulatuolit
Istuimen runko kevyttä, mutta tukevaa muovia. Mitat: 430 (L) x 350 (S) mm.
Verhoilumateriaali: keinonahka tai aito nahka. 5-sakarainen jalkaristikko, Ø 560
mm. Korkeudensäätö kaasujousella matala palli: 580-750 mm. Vakiovarusteena
istuimen kallistussäätö.
Tuote
Satulatuoli valk. kangas
Satulatuoli musta keinonahka
Selkänojalla valk. kangas
Selkänojalla musta keinonahka
Jalkat. säätömekanismi
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7022021-20
7022020-40
7022023-20
7022022-40
7002022
Hinta
303,293,377,366,79,-
Huom! kuvan tuolit lisävarusteilla.
263
Toimistokalusteet | toimistotuolit
138,-
Ultra 2 -tuoli
Laadukas ja ergonomisesti oikeaoppinen konttori- ja työtuoli uskomattomaan
hintaan!
• Korkeussäätö portaattomasti kaasujousella 440–570 mm.
• Selkänojan syvyys säädettävissä ruuvilla ja korkeus Lift-up -mekanismilla.
• Kyynärnojat (lisävaruste) säädettävissä 4:lle eri korkeudelle ja leveyssuunnassa ruuvilla.
• Pehmeät PU-pyörät.
• Jalkaristikko Ø 680 mm.
Tuolin paino 12,5 kg.
Värit harmaa, musta ja sininen.
Laadukkaasti verhoillut istuin- ja selkänojaosat, joiden mitat:
istuin:
490 (L) x 470 (S) mm
selkänoja:
410 (K) x 430 (L) mm
Kangas sama kuin Ultra 2 Plus -mallissa.
Tuote
Tuoli (ilman kyynärnojia), harmaa
Tuoli (ilman kyynärnojia), musta
Tuoli (ilman kyynärnojia), sininen
Kyynärnojat/pari
Tuotenro
7000020-32
7000020-40
7000020-60
7000015
Hinta
138,138,138,31,-
Ultra 2 Plus -toimistotuoli
Ergonominen, hyvillä säätöominaisuuksilla ja istumismukavuudella varustettu matalaselkäinen tuoli.
Hyvin muotoillut istuinosa (490 (L) x 470 (S) mm) ja
selkänoja (410 (L) x 430 (K) mm) ovat myös mukavasti
pehmustettuja. Verhoiltu mustalla Dove-kankaalla
(100 % polyester), jonka hankauskesto on 55 000
Martindalea ja paloturvaluokka SL 1. Tuolin tausta
on mustaa verhoilematonta muovia. Pehmeät, koville
lattioille tarkoitetut PU-pyörät. Muovinen, musta
jalkaristikko Ø 680 mm. Tuolin paino on 20 kg.
Mitat: istuin 490 (L) x 470 (P) mm. Selkänoja 410 (L)
x 430 (K) mm.
Säädöt: korkeussäätö portaattomasti kaasujousella
440–570 mm. Istuimen kallistus portaattomasti.
Selkänojan kallistus ja korkeussäätö. Korkeus- ja
leveyssäädettävät käsinojat.
Takuu 3 vuotta.
Tuotenro
7000021-40
264
Hinta
176,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Ultra 3
Tuolin mitat ja verhoilu ovat samat kuin alla olevassa Ultra 3 Plus -tuolissa.
Myös tuolin säädöt ovat samat kuin Ultra 3 Plus-mallissa ja lisäksi tuolissa
on selkänojan kallistuksen säätö – vain Synkron mekanismi puuttuu. Tuolin
paino 24 kg. Värivaihtoehdot harmaa, musta ja sininen.
Väri
Harmaa
Musta
Sininen
Tuotenro
7000030-32
7000030-40
7000030-60
Hinta
245,245,245,-
Ultra 3 Plus -toimistotuoli
Synkron-keinumekanismilla varustettu, hieman kapeampiselkäinen ja ergonomisen
mukava tuoli monipuolisilla säätöominaisuuksilla. Verhoiltu Dove-kankaalla (100 %
polyester), jonka hankauskesto on 55 000 Martindalea ja paloturvaluokka SL 1. Tuolin
tausta on mustaa verhoilematonta muovia. Pehmeät, kovan lattian PU-pyörät. Metallinen
jalkaristikko Ø 680 mm. Tuolin paino 21 kg. Mitat: istuin 480 (L) x 480 (P) mm. Selkänoja 430
(L) x 560 (K) mm. Värit: musta, sininen, harmaa ja oliivin vihreä.
Säädöt
• Korkeussäätö portaattomasti kaasujousella 460–600 mm.
• Selkänojan ja istuimen kallistussäätö sekä istuinsyvyyden säätö.
• Painon mukaan säädettävä Synkron keinumekanismi.
• Korkeussäädettävä selkänoja.
• Korkeus- ja leveyssäädettävät käsinojat.
Takuu 3 vuotta.
Pikkukuvassa
tuolien oikeat
säätövivut.
HINNAT ALV 0 %
Väri
Harmaa
Musta
Sininen
Oliivin vihreä
Tuotenro
7000031-32
7000031-40
7000031-60
7000031-71
Hinta
288,288,288,288,-
265
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Ultra Manager – korkeaselkäinen tuoli – nyt ­entistä
parempana
Astetta suurempi ja muhkeampi toimistotuoli monipuolisilla säädöillä. Tuolin verhoilu on
likaa hylkivää Teflon-käsiteltyä I-Con-kangasta. Hankauskesto 50 000 Martindalea. Palo­tur­
vallisuusluokka SL-2 (cigarette). Istuintyynyn paksuus 130 mm. Se ja selkänoja on muotoon
puristettu – tukee paremmin!
Värivaihtoehtoina musta ja sininen.
299,-
Mitat:
• Istuinosan mitat: 520 (K) x 520 (S) mm.
• Selkänojan mitat: 650 (K) x 520 (L) mm.
• Jalkaristikko Ø 680 mm.
Säädöt:
• Korkeussäätö kaasujousella portaattomasti 480...580 mm.
• Istuimen kallistus portaattomasti, istuttaessa.
• Selkänojan kallistus ja korkeussäätö.
• Käsinojien leveys ja korkeus säädettävissä.
Huom! isossa kuvassa uusi kaasujousen suojus
Hexaplan-selkätuki
Kotimainen, viskoelastinen geeli­mäinen tyyny muovautuu
vartalon muo­toihin. Se myötäilee selän liikkeitä tukien sitä
tehokkaasti eri asennoissa. Selkätuki on kiinnitetty liuku­
mattomaan verkkoon, joka lukitaan leveillä joustohihnoilla (2
kpl) tuolin ympärille.
Tämän selkätuen avulla teet hyvästä tuolistasi yksöllisemmän, ergonomisemman.
Sopii kaikkiin toimisto- ja työtuoleihin.
Tuote
Ultra manager -tuoli, musta
Ultra manager -tuoli, sininen
Selkätuki
266
Tuotenro
7000039-40
7000039-60
7591800
Hinta
299,299,52,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Optimum Z – ergonomian edelläkävijä
Monipuolisilla säätömahdollisuuksilla ja pehmeillä PU-pyörillä varustettu tuoli.
Uusi, entistä tyylikkäämpi muotoilu. Verhoilumateriaalina kestävä, likaa hylkivä
Teflon-käsitelty Dove-kangas (100 % polyester). Hankauskesto 50 000 Martindalea.
Palo­tur­vallisuusluokka SL-1 (cigarette). Värivaihtoehdot harmaa, musta ja sininen.
Paino vakiovarustein 26 kg.
Mitat
• Istuin 490 (L) x 450...490 (S) x 460...590 (K) mm.
• Selkänoja 450 (L) x 610 (K) mm.
• Jalkaristikon halkaisija 660 mm.
Säädöt
• Selkänojan kallistuksen ja korkeuden säätö. Kork. säätövara 90 mm.
• Istuimen syvyyden ja kallistuksen säätö.
• Säädettävä istuinkorkeus 480–580 mm.
• Korkeus- ja leveyssuunnassa säädettävät käsinojat. Säätövara 70 mm.
• Korkeus- ja syvyyssuunnassa sääd. niskatuki. Korkeuden säätövara 170-270
mm.
Tuote
Optimum Z, harmaa
Optimum Z, musta
Optimum Z, sininen
Tuotenro
7000051-32
7000051-40
7000051-60
445,-
Hinta
445,445,445,-
Optimum N -tuoli
Edullinen ja laadukas konttori- ja työtuoli, jossa on monipuoliset säätömahdollisuudet. Täysin uudistettu muotoilu. Hyvin muotoiltu istuinosa, jonka korkeudensäätö portaattomasti kaasujousella 460-590 mm. Myös istuinsyvyys ja kaltevuus
ovat säädettävissä. Ristiselkää hyvin tukeva selkänoja ”Lift up” -korkeudensäätömekanismilla. Vakiovarusteena pehmeät, koville lattioille tarkoitetut PU-pyörät
sekä korkeus- ja sivusuunnassa säädettävät käsinojat. Tukeva metallinen jalkaristikko Ø 660 mm. SL 2 -paloturvallisuusluokka (cigarette).
Mitat: Istuin: 490 (L) x 450-490 (S) mm.
Selkänoja: 440 (L) x 540 (K) mm.
Kestävä verhoilu Dove-kankaalla (100 % polyester), joka on Teflon-käsitelty likaahylkiväksi
(myös selkänojan tausta). Ver­hoi­lukankaan hankauskesto on 50 000 Martindalea.
Värivaihtoehdot harmaa, musta ja sininen.
345,Tuote
Optimum N, harmaa
Optimum N, musta
Optimum N, sininen
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7000050-32
7000050-40
7000050-60
Hinta
345,345,345,-
267
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Intrata Manager -toimistotuoli
314,-
Monipuolisilla ominaisuuksilla varustettu, ergonominen design-tuoli. Säädettävä
ristiseläntuki, säädettävät käsinojat ja niskatuki auttavat jak­samaan pitkinäkin
päivinä.
• Kankaan hankauskesto 50.000 Martindalea.
• Korkeus: 1270 – 1460 mm. Jalkaristikon Ø 693 mm.
• Kaasujousella säädettävä istuinkorkeus: 450 – 580 mm.
• Käsinojan korkeuden säätövara: 70 mm.
• Selkänojan pituus: 630 mm, ilman niskatukea.
• Vakiovärinä musta. Muita värejä saatavana toimitusajalla, kuten omenanvihreä ja poltettu oranssi.
• Selkänojaa säätämällä valittavissa viisi eri istuinkulmaa.
• Leveä istuin.
• Säädettävä keinuvastus.
Tuote
Intrata Manager, musta
Intrata Manager, oranssi
Intrata Manager, vihreä
175,-
Hinta
314,314,314,-
Intrata Operative
Tyylikäs työtuoli niin toimisto- kuin kotikonttoriympäristöihin. Ergonomiset säädöt
ja tuki auttavat keskittymään oleelliseen.
• Kankaan hankauskesto 50.000 Martindalea
• Korkeus: 1190 – 1360. Jalkaristikon Ø 693 mm.
• Kaasujousella säädettävä istuinkorkeus: 430 – 560 mm
• Selkänojan pituus 560 mm
• Vakiovärinä musta. Muita värejä saatavana toimitusajalla, kuten omenanvihreä ja poltettu oranssi.
• Selkänojan vapaa keinunta.
• Selkänojan kallistus mahdollista 4:ään eri kulmaan.
• Säädettävä kallistusvoima.
• Selkänojan korkeussäätö.
Tuote
Intrata Operative, musta
Intrata Operative, oranssi
Intrata Operative, vihreä
268
Tuotenro
7007002-40
7007002-55
7007002-71
Tuotenro
7007001-40
7007001-55
7007001-71
Hinta
175,175,175,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Pro-toimistotuoli
Pro 40 -työtuoli on suunniteltu toimiston ammattilaisille, jotka tarvitsevat tukea
ja istuinmukavuutta koko pitkän työpäivän ajan. Ainutlaatuisen multimekanismin
ansiosta tuoleissa on monipuoliset säätömahdollisuudet, jotka takaavat jokaiselle istujalle juuri oikean istuma-asennon. Säädettävä keinumekanismi mahdollistaa myös aktiivisen liikkeen ja rentoutumisen työtehtävien lomassa. Tuolin
valmistuksessa on pyritty ottamaan huomioon kestävä kehitys ja ympäristönäkökohdat. Jalkaristikoiden lisäksi myös muut tuolissa käytetyt alumiiniosat on tehty
kierrätetystä alumiinista. Muoviosien valmistuksessa on käytetty soveltuvin osin
kierrätysmuovia. Tuolissa on pehmeät PU-pyörät koville lattiapinnoille. Kankaan
hankauskesto 50 000 Martindalea
UUTUUS!
Säädöt:
• Istuinkaltevuuden säätö
• Selkänojan kaltevuuden säätö
• Istujan painon mukaan säädettävä keinumekanismi
• Istuinsyyvyyden säätö
• Korkeus- ja leveyssuunnassa säädettävät käsinojat
• Selkänojan korkeussäätö liftup-mekanismilla
• Säädettävä niskatuki
Mitat:
• Jalkaristikon halkaisija: 72 cm
• Istuimen korkeus: 48-61 cm
• Istuimen koko 48 (L) x 47 (S) cm
• Selkänojan koko 53 (K) x 44 (L) cm
Tuote
Pro, musta
Pro, harmaa
Pro, sininen
Tuotenro
7000077-40
7000077-32
7000077-60
Hinta
399,399,399,-
Toimistotuoli Sit On
Ergonominen ja selkeälinjainen business-luokan toimistotuoli Epron Syncron
-mekanismilla. Slim Line - muotoilu.
• Ympäriverhoiltu ja pehmustettu tuoli. Kankaan hankauskesto 50.000 Martindalea.
• Painon mukaan säädettävä istuimen ja selkänojan kallistus on lukit­tavissa 5
eri asentoon.
• Istuinosan syvyys säädettävissä.
• Istuinkorkeuden pehmeä säätö kaasujousella.
• Selkänoja palautuu vapautettaessa vaimennetusti yläasentoon (anti-shock).
• Kahteen suuntaa säädettävä, pehmustettu pääntuki.
• Pehmustetut käsinojat, korkeus-, leveys- ja syvyyssäädettävät.
• Automaattisesti jarruttavat pyörät koville pinnoille.
• Metalliosat kromia.
• Korkeus: 1020 – 1365 mm.
• Istuinosan mitat: 480 (L) x 400 – 460 (S) mm.
• Istuinkorkeus: 450 – 580 mm.
• Vakiovärinä musta. Muita värejä, kuten esim. omenanvihreä ja poltettu oranssi
saatavana toimitusajalla.
387,Tuote
Sit On, musta
Sit On, oranssi
Sit On, vihreä
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7007005-40
7007005-55
7007005-71
Hinta
387,387,387,-
269
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Director 04
Huippulaadukas johtajantuoli, joka on varustettu monipuolisilla säädöillä.
Verhoilumateriaalina on käytetty laadukasta nahkaa. Tässä tuolissa on todella
mukava istua – se luokitellaan ns. 8-tunnin istumatyöskentelyyn sopivaksi, ergonomisesti ihanteelliseksi.
Hinta-laatusuhde on varmasti kohdallaan!
Istuinosan mitat: 500 (L) x 510 (S) mm.
Selkänojan mitat: 640 (K) x 510 (L) mm.
• Jalkaristikko Ø 620 mm.
• Korkeussäätö kaasujousella portaattomasti 470–560 mm.
• Istuimen kallistus portaattomasti, istuttaessa.
• Korkean selkänojan kallistus omalla vivulla.
• Selkänojan korkeussäätö. Säätövara 40 mm.
• Pehmustettujen käsinojien leveys ja korkeus säädettävissä.
• Säädettävä niskatuki, keinonahkaa.
Takuu 2 vuotta.
405,Tuotenro
7000070-40
Hinta
405,-
a Kosmo-tuoli
Nahkaverhoilu, alumiininen jalkaristikko.
Painon mukaan säädettävä keinumekanismi, lukitus
kahteen asentoon.
Käsinojat pehmustettuja, hyvä istumamukavuus.
Mitat:
• Jalkaristikon halkaisija 700 mm.
• Istuimen korkeus 475–545 mm.
• Istuimen leveys 510 mm.
• Istuimen syvyys 460 mm.
• Selkänojan korkeus 610 mm.
• Tuolin maksimikorkeus 1150 mm.
b Nadir Steel -tuoli
Musta kiinteillä käsinojilla ja korkealla selkä­nojalla
varustettu nahkaverhoiltu työtuoli. Painon mukaan
säädettävä keinumekanismi. Korkeuden säätö kaasujousella 500 –590 mm.
a
Tuotenro
7007011
270
• Istuimen mitat: 505 (L) x 470 (S) mm.
b
Hinta
314,-
Tuotenro
7007010
• Tuolin maks.korkeus 1180 mm.
Hinta
272,-
• Istuinkorkeus 535–625 mm.
• Jalkaristikon Ø 710 mm.
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Verkkotuoli Net 2
Ilmava tuolimalli, jossa monipuoliset säädöt
vakiona, samoin pehmeästi rullaavat PUpyörät. Verhoiltu kestävällä I-Con -kankaalla,
jonka hankauskesto on 50 000 Martindalea
sekä verkkopunotulla kankaalla. Molemmat
100 % polyesteriä. Väri musta. Käsinojat
sisältyvät hintaan.
Istuin: Prässättyä, muotoonvalettua ja paloturvallista vaahtomuovia. Tukeva 1 cm paksu
istuinvaneri.
Mitat: Istuin 530 (L) x 450 (S) x 450–540
(K) mm. Selkänoja 490 (L) x 660 (K) mm.
Jalkaristikon halkaisija 720 mm. Paino 21 kg
vakiovarustein.
Säädöt: Selkänojan manuaalinen syvyyden
säätö. Selkänojassa ristiselän tuen korkeuden säätö. Kääntyvien käsinojien korkeus ja
leveys säädettävät, 6-portainen säätövara 60
mm. Painon mukaan ­säädettävä Synckronkeinumekanismi.
Verkkotuoli Net Plus
Verkkoselkäinen tuoli synckron-mekanismilla
ja keskikorkealla selkä­nojalla. Sama jalkaristikko, istuin ja verhoilu kuten Net 3. Käsinojat
sisältyvät hintaan.
Mitat: Istuin 510 (L) x 470–510 (S) x 500–630
(K) mm. Selkänojan korkeus 450–520 mm.
Paino 23 kg.
Net 2
Tuotenro
7000072
Net Plus
Hinta
245,-
Tuotenro
7000071
Hinta
319,-
Muut säädöt: Selkänojan korkeuden säätö.
Istuin­kor­keuden säätö kaasujousella. Kään­
tyvien käsinojien korkeus ja leveys säädettävät,
6-portainen säätövara 60 mm.
Verkkotuoli Net 3
Verhoilu sama kuin Net 2 -tuolissa. Painon
mukaan säädettävä Synkron-keinu­mekanismi.
Kiillotettu alumiinijalusta Ø 720 mm. Pehmeät,
koville lattioille tarkoitetut PU-pyörät.
Säädettävä niskatuki. Käsinojat korkeus- ja
leveyssäädettävät.
Mitat: Istuimen korkeus 460–590 mm. Istui­men
mitat 510 (L) x 430–470 (S) mm. Selkänojan
korkeus 580 mm (ilman niskatukea).
Verkkotuoli Net 4
Samat ominaisuudet kuin Net 3 -tuolissa,
mutta istuinosa on hengittävää verkkopunottua polyesteriä.
Istuin: Korkeuden säätö kaasujousella. Istui­
men syvyyssäätö. Ergonominen muotoilu.
Mitat: Istuimen korkeus 470-560 mm, leveys
520 mm, syvyys 450–490 mm. Selkänojan
korkeus 660 mm.
Hintaan sisältyy käsinojat, jotka ovat korkeusja leveyssäädettävät.
HINNAT ALV 0 %
Net 3
Tuotenro
7000073
Net 4
Hinta
385,-
Tuotenro
7000074
Hinta
405,-
271
Toimistokalusteet | toimistotuolit
EcoNet –tuoli
Ergonomisesti muotoillut, mukavasti pehmustettu istuinosa ja kaareva selkänoja antavat miellyttävän istumismukavuuden. Istuin on verhoiltu mustalla
Dove-kankaalla (100 % polyester), jonka hankauskesto on 55 000 Martindalea
ja paloturvaluokka SL 1. Selkänoja verkkokangasta.
Tuolin tausta on mustaa verhoilematonta muovia. Matalassa mallissa pehmeät, koville lattioille tarkoitetut PU-pyörät. Korkeassa mallissa liukunastat ja
jalkatukirengas. Muovinen, musta jalkaristikko Ø 600 mm.
Tuolin paino on 18/20 kg.
Korkeussäätö portaattomasti kaasujousella 460–580 /610–740 mm. Selkänojan
korkeussäätö.
Mitat
• Istuin 440 (L) x 450 (S) mm.
• Selkänoja 450 (L) x 425 (K) mm.
• Jalkatukirenkaan Ø 460 mm.
alkaen
95,-
Takuu 3 vuotta.
Malli
EcoNet, matala
EcoNet, korkea
Käsinojat
Tuotenro
7000010-40
7000011-40
7013002
Hinta
95,169,31,-
Team 7 plus -tuoli
Yleistuoli toimistokäyttöön. Ryhdikäs ja astetta säädettävämpi toimistotuoli,
jossa on muotoiltu istuinosa, sekä selkänojan- että istuinkaltevuuden säätö.
Pehmeät PU-pyörät koville lattiapinnoille.
Kaasujousella toteutettu istuinkorkeuden säätö. Selkänojan ja istuinkaltevuuden säätömekanismi. Selkänojan korkeudensäätö. Jalka­ristikko tukevaa
muotoon puristettua muovia.
Tuotemitat:
• Jalkaristikon halkaisija 580 mm.
• Istuimen korkeus 460-580 mm.
• Istuimen leveys 440 mm.
• Istuimen syvyys 460 mm.
• Selkänojan korkeus 340 mm.
• Selkänojan korkeuden säätö 80 mm.
• Selkänojan leveys 410 mm.
Lisävarusteena erikseen tilattavat korkeus-ja sivusuunnassa säätyvät käsinojat.
Malli
Team 7 Plus, musta
Team 7 Plus, sininen
Käsinojat
Tuotenro
7000062-40
7000062-60
7013002
Hinta
149,149,30,-
Basic
Edullinen perustuoli. Korkeuden säätö kaasujousella. Selkänojan korkeuden
ja syvyyden säätö. Verhoiltu erittäin kestävällä, teflon-käsitellyllä 100 %
polyester I-Con -kankaalla (50 000 martindalea). Paloturvallisuusluokka SL-2
(cigarette). Värit: sininen ja punainen.
Mitat: Istuimen korkeus 410–540 mm, syvyys 390 mm.
Selkänojan korkeus 300 mm, leveys 360 mm, ­korkeuden säätövara 60 mm,
syvyyden säätövara 30 mm. Jalkaristikko Ø 520 mm.
Väri
Punainen
Sininen
272
Tuotenro
7000012-50
7000012-60
Hinta
51,51,-
HINNAT ALV 0 %
Toimistokalusteet | valvomotuolit
Valvomotuoli Kab Seating Controller
Erittäin miellyttävä anatomisesti muotoiltu tuoli 24/7 käyttöön esimerkiksi valvomotyöntekijöille, aulavartijoille ja muille pitkää päivää toimistossa tekeville.
Pehmusteiden muotoilun ansiosta sekä istuimessa että selkänojassa hyvä ja
tukeva sivuttaistuki. Säädettävissä istujan painon mukaan 50-200 kg välillä.
Ilmatäytteinen ristiseläntuki. Tuolissa robottihitsattu teräsrunko. Istuimen ja
selkänojan pehmusteet vaihdettavissa. Verhoiluvaihtoehtoina sininen tai musta
Xtreme-kangas (hankauskesto 100 000 Martindalea), mustanharmaa Stormsekoitekangas (200 000 Martindalea) ja nahka.
alkaen
1.299,-
• Pehmeäpintaiset pyörät kovapintaiselle lattialle.
• Ilmatäytteinen ristiseläntuki
• Tuolin korkeussäätö kaasujousella 460-560 mm
• 5-sakarainen alumiinivalujalka Ø 700 mm
• Istuimen kokonaisleveys käsinojin 640 mm (ilman 530 mm)
• Selkänojan sisäpinnan korkeus 630 mm
• Nivelniskatuen korkeus 220 mm
•Tuolin paino 32 kg
Takuu 2 vuotta
UUTUUS!
Malli
Storm, mustanharmaa
Xtreme, musta
Xtreme, sininen
Musta kokonahka
Tuotenro
7001500-32
7001500-40
7001500-62
7001502-40
Hinta
1.299,1.299,1.299,1.749,-
Valvomotuoli Kab Seating Executive
Erittäin tilava tuoli vaativaan toimisto- ja 24/7+ valvomokäyttöön. Kestää tavallisiin toimistotuoleihin verrattuna kovempaa kulutusta.
Muotoilun ja säätöjen ansiosta yhtäjaksoinen pitkä istuminen on miellyttävää.
Pehmusteiden voimakas muotoilu tarjoaa sekä istuimessa, että selkänojassa
hyvän ja tukevan sivuttaistuen. Sopiva myös pitkille käyttäjille. Säädettävissä istujan painon mukaan 50-200 kg välillä. Ilmatäytteinen ristiseläntuki. Robottihitsattu
teräsrunko, istuimen ja selkänojan pehmusteet vaihdettavissa.
alkaen
1.699,-
Verhoiluvaihtoehtoina Xtreme-kangas, Storm-sekoitekangas ja nahka (LänsiEurooppalaista härännahkaa, paksuus n. 1,15 mm). Niskatuki nahkaa. Xtremekankaiden hankauskesto on 100.000 Martindalea, väreinä sininen ja musta.
Mustanharmaan Storm-sekoitekankaan hankauskesto on 200.000 Martindalea.
Pehmäpintaiset pyörät kovapintaiselle lattialle.
Tuolin korkeussäätö kaasujousella 460–560 mm. 5-sakarainen alumiinivalujalka Ø 700 mm. Istui­men kokonaisleveys käsinojin 650 mm (ilman 550 mm).
Selkänojan sisäpinnan korkeus 630 mm. Nivelniskatuen
korkeus 220 mm.
Tuolin paino 32 kg.
Takuu 2 vuotta.
UUTUUS!
Malli
Storm, mustanharmaa
Xtreme, musta
Xtreme, sininen
Musta kokonahka
HINNAT ALV 0 %
Tuotenro
7001501-32
7001501-40
7001501-62
7001503-40
Hinta
1.699,1.699,1.699,1.999,-
273
Toimistokalusteet | toimistotuolit
Valvomotuoli Navigator
UUTUUS!
Vaativaan toimisto- ja 24/7+ valvomokäyttöön. Kestää yleisesti toimistotuoleihin verrattuna kovempaa kulutusta. Muotoilun ja säätöjen ansiosta tuoli
mahdollistaa pitemmän yhtäjaksoisen istumisen. Tuolissa on voimakas sivuttaistuki sekä istuimessa että selkänojassa. Sopiva myös pitkille käyttäjille.
Verhoiluvaihtoehtoina sininen tai musta Xtreme Plus-kangas (hankauskesto
100 000 Martindalea). Saatavana myös mustanharmaa Storm-sekoitekangas
(200 000 Martindalea) ja nahka.
• Pehmäpintaiset pyörät kovapintaiselle lattialle.
• Korkeussäätö kaasujousella 460-560 mm tai 440-520 mm.
• 5-sakarainen alumiinivalujalka 700 mm.
• Istuimen kokonaisleveys käsinojin 635 mm (ilman 525 mm).
• Selkänojan sisäpinnan korkeus 510 mm.
• Selkänojajatke 220 mm.
• Tuolin paino 25 kg
• Istuimen ja selkänojan pehmusteet vaihdettavissa.
Takuu 2 vuotta.
Malli
Xtreme musta
Xtreme sininen
Tuotenro
7001504-40
7001504-62
Hinta
798,798,-
XXXL-tuoli
1.360,UUTUUS!
Vahvistettu rakenne, leveämpi istuin ja tavallista paksumpi pehmuste takaavat
tuolin sopivaksi myös kovempaan käyttöön. Tuolin selkänojassa on käytetty
ilmanpaineteknologiaa, jonka avulla voit säätää ristiselän tukea juuri itsellesi
sopivaksi. Tuolin syvyyttä ja korkeutta säätämällä hyvä istuma-asento löytyy aina
käyttäjän pituudesta riippumatta. Selkänojan synkronikeinu on säädettävissä
käyttäjän painon mukaan. Kestävyyden takaa tukeva teräksinen jalusta sekä
vahvistettu rakenne. Käsinojat lisäävät tuolin ergonomiaa. Tuolin verhoilu on
pehmeää mustaa nahkaa. Tuolin kantavuus on 200 kg.
Mitat: istuimen korkeus 420-540 mm, istuimen leveys 540 mm, istuimen syvyys
460 mm ja selkänojan korkeus 540 mm. Jalkaristikon Ø 660 mm.
200
kg
Kokonaiskantavuus
Tuotenro
7006500
Hinta
1.360,-
Selkää säästävä toimistotuoli
UUTUUS!
Ratkaisu selkävaivoihin. Tässä erittäin ergonomisessa tuolissa on ainutlaatuinen
kaksiosainen istuin, joka auttaa venyttämään selän lihaksia tuolilla istuttaessa.
Tuolin takaosan saa säädettyä alaspäin portaattomasti, jolloin selkärankaan
ja selän nikamiin kohdistuva kuorma ja paine vähenevät. Tuolissa Syncronkeinumekanismi, ilmatäytteinen ristiselän tuki, säädettävä nahkainen niskatuki ja
käsinojat. Verhoilukangas 100 % polyester, hankauskesto 80 000 Martindalea.
Mitat:
• Korkeussäätö 435-525 mm.
• Istuimen leveys 480 mm.
• Istuimen syvyys 420-480 mm.
• Jalkaristikon halkaisija 700 mm.
• Selkänojan korkeus 700 mm.
• kokonaiskorkeus 1190-1420 mm.
Tuotenro
7006600
274
Hinta
1.489,-
HINNAT ALV 0 %