Yhdysmies 4/2011

Transcription

Yhdysmies 4/2011
YHDYSMIES
Nro
4
2011
56. vuosikerta
ETELÄ-KARJALAN MAANPUOLUSTUSVÄEN LEHTI
Itsenäisyyspäivän ylennykset
Itsenäisyyspäivän ylennysjuhlaa vietettiin tänä vuonna Imatralla Valtionhotellin Linnasalissa.
Imatran Reserviupseerikerhon puheenjohtaja
Veli-Matti Kesälahti ylennettiin kapteeniksi.
Ylennykset ja ansioituneet s. 3-4
Lemillä vietettiin viisikymppisiä tuplasti
Lemin Reserviupseerikerho
ry ja Lemin Reserviläiset ry
perustettiin samana päivänä
25.4.1961. Ja kun perustamispäivä sattuu samalle päivälle,
niin luontevaa on viisikymppisiä myös juhlia samana päivänä. Tähän velvoittavat jo perinteetkin, hyvässä hengessä on aina toimittu, kun yhteistyö on
mukavaa.
Reserviupseereita oli alussa yhtä paljon kuin tänäänkin
eli13. Alusta asti fyysisen kunnon ylläpitäminen koettiin tärkeänä. Pienestä määrästä johtuen alku ei ollut helppoa. Elvytystoimiakin tarvittiin ja samat henkilöt kiersivät pitkin
pitäjää. Puheenjohtaja Jarmo
Tölski totesikin, että tämä ei
ole vierasta tänäänkään. Motto taisi olla ” ei se niin tärkeää
ole se toimiminen, mutta tärkeää on ettei se kipinä sammu” ja
sitä ohjetta on edelleenkin noudatettu.
Tölskiä huolestutti kertausharjoitusten vähentäminen,
mikä hänen mukaansa johtaa maanpuolustustahdon heikentymiseen. Etelä-Karjalan
aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Hans Forsman totesi puheessaan, että Maasotakoulu ja aluetoimisto suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen ja vakuutti, että yhteydenpito reserviin varmistetaan jatkossakin.
Juha Junnonen ja puheenjohtaja Jarmo Tölski
Lemin Reserviupseerikerhosta ja puheenjohtaja Teuvo Värtö
Lemin Reserviläisistä kiittivät Lemin Eskoja hyvästä yhteistyöstä
keväisten ampumahiihdon mestaruuskilpailujen järjestämisessä.
Tölskin mukaan jatkoakin on jo tiedossa
Reserviläispiirin korkeimman kunnianosoituksen luovutti
piirin puheenjohtaja Jorma Mällinen juhlivan yhdistyksen
puheenjohtajalle Teuvo Värtölle.
Muut tänä vuonna vuonna pyöreitä juhlineet:
Savitaipaleen Reserviupseerikerho ry 16.2.1961
Simpeleen Reserviupseerikerho ry 24.4.1941
Savitaipaleen Reservinaliupseerit ry 12.4.1961
Joutsenon Reserviläiset ry 4.5.1961
Rautjärven Reserviläiset ry 24.8.1961
Ruokolahden Reserviläiset ry. 24.8.1961
Taipalsaaren Reserviläiset ry 5.11.1961
Lemin Laulumiehet viihdyttivät laululla ja
Liisa Junnonen ja Anja Taipale lausunnalla.
Yhdysmies
2
Pääkirjoitus
Nro 4 / 2011
Puheenjohtajilta
Sotiemme veteraanien harveneva joukko käy yhä
harvalukuisemmaksi. Mannerheim-ristin ritareita
on jäljellä enää yksi, lappeenrantalainen ritarisäätiön puheenjohtaja, kapteeni Tuomas Gerdt. Ritari numero 118, Uhtuan sissiksi kutsuttu, majuri
Heikki Nykänen siirtyi taivaalliseen ritarikuntaan
itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä.
Syksyllä siunattiin Nuijamaalla Erkki Hytti mm.
Hattuvaaran taistelussa kunnostautunut veteraani ja rakuuna. Suomenhevosen 100-vuotisjuhlassa
paljastetussa kunniakilvessä kaiverretun hevosen
mallina olivat Poku-hevonen ja sitä sodassa ratsastanut taistelulähetti Erkki Hytti. Hytti kirjoitti myös kolme omaelämäkerrallista sotaromaania.
Heidän ansiostaan saimme viettää Suomen
94. itsenäisyyspäivää.
Varuskunta on ollut olennainen osa Lappeenrantaa yli 120 vuotta. Viimeiset kymmenen vuotta
Rakuunamäkeä on hallinnut Maasotakoulu.
Maavoimien puolustushaara- ja jalkaväen aselajikouluna sillä on vahva rooli. Kenraali Ari Puheloinen Maasotakoulun 10-vuotisjuhlassa luonnehtikin Maasotakoulua kenttäkouluksi.
Valtion säästöt kurittavat myös Maasotakoulua
ja reserviläisiä. Reserviläisjärjestöt ovatkin kipakasti arvostelleet ennakoitua kertausharjoitusten
vähenemistä. Vaikea yhtälö onkin yhteen sovittaa
maavoimien uusi taistelutapa ja reserviläisten taidot. Taisi joku huokaista, että kunhan saataisiin
edes johtajat koulutettua.
Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille
kuluneesta vuodesta.
Rauhallista Joulua ja
menestyksekästä Uutta Vuotta!
Hyvät Yhdysmiehen lukijat
Vuoden 2011 lähestyessä loppuaan kiihtyy arvailu ja empiminen puolustusvoimien taloudellista voimavaroista tulevina vuosina. Harmittavan
julmasti juustohöylä kohdistuu reservin kertausharjoituksiin ja meidän reserviläisten mahdollisuuteen ylläpitää
sotilaallisia taitojamme. Mielestäni suurin vahinko kuitenkin tapahtuu yhteydenpidon
katkeamisessa puolustusvoimien ja asevelvollisten välillä. Vahva yhteys maanpuolustukseen syntyy nimittäin kertausharjoituksissa eikä yhteyden katkeamista voi palauttaa
muilla korvaavilla keinoilla.
Lopullisia vaikutuksia tuleviin vuosiin voi vain arvailla, mutta ei myöskään pidä
lähteä lietsomaan tarpeetonta spekulaatiota asioista joihin ei voi vaikuttaa. Jokainen
meistä pystyy varmasti vaikuttamaan omaan henkilökohtaiseen asenteeseen käsitellä
muutoksia. Kohdentakaamme
voimavaramme olemassa olevien toimintamuotojen kehittämiseen ja tukemiseen.
Muutoksessa on aina myös
mahdollisuus, niin tässäkin tapauksessa. Kerhojen jäsenistölleen tarjoamat tapahtumat
ja kilpailut mahdollistavat reserviupseerien kokoontumisen samanhenkiseen seuraan.
Toivon, että kerhojen vastuuhenkilöt pystyvät löytämään
sopivat keinot aktivoida jäsenistöään kokoontumaan yhteen. Kokoontumisen kantava
teema voi olla vaikkapa kalankäsittelykurssi, aina ei tarvitse
ampua tai juosta. Piirin toimintakilpailua pyritään kehittämään niin, että se palkitsee
nykyistä paremmin tapahtumia ideoivia ja järjestäviä yhdistyksiä.
Toimintaympäristö sotilaallisten tietojen ja taitojen ylläpitoon sekä kehittämiseen
löytyy yhteisen koulutusorganisaatiomme, Mpk:n, kursseilla. Kurssitarjonta on monipuolista ja mielenkiintoista,
käykää tutustumassa Mpk:n
kotisivuihin. Kursseilla tarvitaan myös kouluttajia ja huoltohenkilöstöä turvaamaan
kurssien onnistuminen, olkaa
aktiivisia myös näissä tehtävissä.
Esitän kiitokseni piirihallituksemme jäsenten osallistumisaktiivisuudesta kokouksiimme ja muihin tapahtumiin. Yhteistyökumppanimme, erityisesti Maasotakoulun ja Kaakkois-Suomen rajavartioston henkilöstö, ovat
tukeneet toimintaamme vuoden aikana merkittävästi. Toivon rakentavan yhteistyön jatkuvan myös tulevina niukkuuden vuosina.
Onnittelen lämpimästi Itsenäisyyspäivänä ylennyksen
tai muun huomion osoituksen
saaneita.
Toivotan rauhallista Joulua ja erinomaista uutta vuotta 2012 jäsenistöllemme ja yhteistyökumppaneillemme.
Jyrki Kosonen
Terveisiä Jormalta
Reserviläiset perheineen kutsutaan
JOULUAATON
HARTAUSTILAISUUTEEN
Lauritsalan kirkkoon 24.12.2011
klo 14.00 alkaen.
Tervetuloa!
LauRu
Talvi antaa odottaa itseään,
mutta vuodethan ei ole veljeksiä sanotaan.
Reserviläisliitto on ottanut
julkisuudessa voimakkaasti
kantaa kertausharjoituksien
järjestämisen puolesta. Tilanne vaikuttaa kuitenkin siltä että sodanajan joukkoja tullaan
supistamaan, varuskuntaverkostoa harventamaan ja myös
reservin kertausharjoituksista tingitään. Kansainväliseen
toimintaan kuitenkin ollaan
valmiita panostamaan, vaikka
kotimaan puolustuksen pitäisi
olla tehtävä numero yksi.
Mielestäni eduskunnan jalkaväkimiinoista luopumispäätös oli myös hätiköity ja
sattui väärään ajankohtaan,
kun ottaa huomioon että korvaavat asejärjestelmät maksavat arviolta 300 miljoonaa E.
Samalla puolustusministeriön
pitäisi leikata menoistaan.
Miten kaikki edellä sanottu
koskettaa Reserviläisyhdis-
tyksiä ja –piirejä. Todennäköisesti meidän tulee olla entistä
enempi valmiita tarjoamaan
Reserviläisille tilaisuuksia kehittää ja ylläpitää omaa kenttäkelpoisuuttaan. Reserviläisyhdistykset Etelä-Karjalassa
ovat tämän syksyn aikana panostaneet toimintojensa tunnettuuteen. Tämän vuoden
tavoite kotisivu kaikille Etelä-Karjalan Reserviläisyhdistyksille on toteutumassa. Tämän vuoden toimintasuunnitelmaan asetimme tavoitteeksi saada Reserviläispiirille ja
kaikille Piirimme yhdistyksille kotisivu Reserviläisliiton sivuille. Kaksi kertaa on vuoden
aikana järjestetty halukkaille
yhdistysten sivustojen ylläpitäjille koulutusta sivujen laatimisessa.
Vaikka yksi tavoite, julkisuudesta yhdistystoiminnassa on saavutettu, niin ei voida silti pysähtyä tyytyväisenä
paikalleen. Edellistä haastetta
kovempi tavoite on saada sivut elämään ja kertomaan yhdistysten ja piirin toiminnasta.
Etelä-Karjalan Reserviläisyhdistykset ovat panostaneet
myös ampuma-ase kouluttajien koulutukseen. Näin ne ampumaseuroina pystyvät järjestämään harjoittelu mahdollisuuksia uusille ja miksei myös
nykyisille ammunnan harrastajilleen.
Onhan ampumataito olennainen osa kenttäkelpoisuutta.
Toivotan kaikille EteläKarjalan Reserviläisille Rauhallista Joulua ja toiminnallista Uutta vuotta.
Jorma Mällinen
Yhdysmies
Nro 4 / 2011
3
Itsenäisyyspäivän ylennykset
Tasavallan presidentti on ylentänyt Itä-Suomen sotilasläänissä
seuraavat reservin upseerit 06.12.2011
Sotilasarvoon: kapteeni
Ek Marko Petteri Lappeenranta, Hyytiäinen Juha Veli
Ruokolahti, Häyrinen Kimmo
Olavi Lappeenranta, Kesälahti
Veli-Matti Ruokolahti, Mäkelä
Arto Tapio Lappeenranta, Nalli Jari Johannes Lappeenranta, Okko Jarmo Tapio Lappeenranta, Permi Matti Jaakko Lappeenranta, Tidenberg Timo Risto Lappeenranta, Vanhoja Teu-
vo Antero Lappeenranta , Viik
Marko Petteri Johannes Lappeenranta.
Sotilasarvoon: yliluutnantti
Ahola Aki Ilpo Antero Imatra, Hirvelä Harri Juhani Imatra, Julkunen Tiina Maria Lappeenranta, Kurvinen Reijo Kalevi Lappeenranta, Naukkarinen Olli Matias Lappeenranta,
Neuvonen Mikko Petteri Lappeenranta, Parkko Petri Tapio
Juhana Lappeenranta, Pukkinen Pasi Pekka Lappeenranta, Pulli Janne-Juhana Lappeenranta, Rautalahti Ari Jussi Imatra, Roslund Mika Petteri Lappeenranta, Salin Petri Ilmari Lappeenranta, Skopa Harri Sakari Robert Lappeenranta,
Söderlund Fredrik Birger Lappeenranta, Taipale Heikki Juhani Lemi, Talonpoika Aapo Valtteri Lappeenranta, Tuukkanen
Jani Petri Olavi Lappeenranta, Tynninen Janne-Pekka Tapio
Lappeenranta.
Sotilasarvoon:
luutnantti
Harjula Tuomas Henri Lappeenranta, Horttanainen Ismo
Olavi Imatra, Hämäläinen Pasi Antti Juhani Lappeenranta,
Kurkela Sami Pekka Taipalsaari, Kähkönen Matti Eemeli Lappeenranta, Lappalainen Jarkko
Aleksi Lappeenranta, Nenonen Ville Petteri Lappeenranta, Rutila Jarkko Veli Lappeenranta, Rämö Mikko Tapani Lappeenranta, Saira Jari-Pekka Tapio Lappeenranta, Sinkko VesaMatti Lappeenranta, Tuomaala
Antti Juhani Taipalsaari, Valkonen Tomi Olavi Lappeenranta.
Sotilasarvoon: vänrikki
Timonen Sanna Helena Lappeenranta
Itä-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jukka Pennanen on ylentänyt
seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2011
Sotilasarvoon: ylivääpeli
Heimola Jukka Antero Luumäki, Kaarakainen Kari Lassi Lappeenranta, Saastamoinen
Yrjö Olavi Rautjärvi, Talka Jarmo Kalevi Taipalsaari, Taurama
Kari Juhani Lappeenranta.
Sotilasarvoon: vääpeli
Alaoutinen Ari Tapio Lemi, Kemppainen Teemu Juhani Lemi, Kiiski Pasi Juhani Lappeenranta, Korhonen Kai Tapio
Lappeenranta, Kuikko Mika Pasi Kalevi Lappeenranta, Myllärinen Jari Matti Juhani Imatra,
Mäki Veli-Matti Lappeenranta,
Reponen Ari-Matti Johannes
Lappeenranta.
Sotilasarvoon: ylikersantti
Ahola Juho-Pekka Lappeenranta, Hämäläinen Tommi Sakari Imatra, Kaskenmaa Miika Tommi Samuli Lappeenranta, Kärri Riku Lappeenranta, Laakkonen Janne Matti Julius Lappeenranta, Lahti Jussi
Leo Petteri Lappeenranta, Nieminen Lauri Hermanni Lappeenranta, Pahkala Ilkka Tapani Lappeenranta, Riikonen Jari
Pekka Juhani Imatra, Rikkonen
Timo-Jukka Kalevi Taipalsaari,
Ruotsalainen Ville Petteri Lappeenranta, Suoanttila Jari Pekka Lappeenranta, Sutela Matti
Artturi Lappeenranta, Valjakka
Arto Juhani Lappeenranta.
Sotilasarvoon: kersantti
Helenius Toni Kalevi Lappeenranta, Karhu Miikka Henri Johannes Lappeenranta, Kautonen Mika Kristian Lappeenranta, Kilpinen Reijo Kari Lappeenranta, Kuusisto Mika Petteri
Lappeenranta, Leinonen Jarmo
Juhani Lappeenranta, Lilja Jari
Petri Juhani Lappeenranta, Liukko Jyri Richard Ossinpoika Lappeenranta, Myllynen Juha Antero Imatra, Nurmi Marko Rainer
Lappeenranta, Pyysing Simo Oskari Lappeenranta, Rantalainen
Jani Petteri Ruokolahti, Tapio
Pasi Anton Lappeenranta.
Sotilasarvoon: alikersantti
Aalto Janne Matias Parikkala, Asikainen Mika Antero Lappeenranta, Henriksson Peter
Karl-Johan Lappeenranta, Hynninen Reijo Mika Ensio Lappeenranta, Ikävalko Jukka Tapani Imatra, Ilves Juha Kalervo Lappeenranta, Kankkunen
Tommi Antero Lappeenranta,
Kauppinen Ville-Petteri Taipalsaari, Kekki Eero Matti Valtteri Lappeenranta, Keskisaari Timo Tapio Lappeenranta, Kuorttinen Aki-Pekka Johannes Lappeenranta, Käiväräinen Antti
Petteri Lappeenranta, Leinikka
Pasi Tapani Imatra, Muukkonen Ossi Jussi Parikkala, Nieminen Jukka Kalevi Lappeenranta, Nieminen Pekka Juhani
Taipalsaari, Niines Risto-Matti Lappeenranta, Näppi Jari Mikael Lappeenranta, Poutiainen
Marko Tapani Lappeenranta,
Pylkkö Matti Joonas Taipalsaari, Rajala Jari Markus Antero
Ruokolahti, Rasa Robert Lappeenranta, Rautio Lasse Juhani
Imatra, Taari Riku Mikael Lappeenranta, Taskinen Eero Pekka Lappeenranta, Taskula Sami Antero Lappeenranta, Tiippana Pasi Mika Antero Imatra,
Vento Heikki Antero Lappeenranta, Viholainen Jarno Juhani
Imatra, Vornanen Sami Petteri
Parikkala.
Sotilasarvoon: alikersantti (merivoimissa)
Winberg Vesa Ville Imatra.
Sotilasarvoon: korpraali
Haapasalo Juha Tapani Lappeenranta, Hellman Juha Matti Tapani Imatra, Hiltunen Tuomas Jussi Petteri Sonkajärvi, Inkinen Olli Petteri Ruokolahti,
Jauhola Lauri Tuomas Lappeenranta, Kalpio Tero Henrik Lappeenranta, Kosonen Kimmo
Antero Lappeenranta, Lantta
Tomi Aatu Tapani Savitaipale,
Liukkonen Mikko Jukka Sakari Lappeenranta, Luukkonen Jari Matti Johannes Imatra, Myllys Sami Kunto Olavi Parikkala,
Ohisalo Antti Joonas Lappeenranta, Ojala Sauli Ilmari Lappeenranta, Okko Anssi Oskari Lappeenranta, Paajanen Leevi Matias Lappeenranta, Pakarinen Pekka Veikko Olavi Lappeenranta, Penttilä Lauri Antero Lappeenranta. Pesu Kari
Tapio Lappeenranta, Petäjämäki Heikki Tuomas Lappeenranta, Räikkönen Eija Hannele Lappeenranta, Silvennoinen
Tommi Tapani Lappeenranta,
Sinkko Tero Petteri Lappeenranta, Torvinen Marko Juhani
Lappeenranta.
Sotilasarvoon: ylirajajääkäri
Hentunen Eino Kalevi Lappeenranta, Herranen Markus
Lassi Tapio Lappeenranta, Huhtanen Sami Ilmari Imatra, Häkkinen Henri Mikael Lappeenranta, Itkonen Heikki Tapani
Lappeenranta, Kareinen Pauli
Mikael Lemi, Kiiveri Janne Simo Samuli Imatra, Kokkonen
Jari Antero Rautjärvi, Kourula Juha Samuli Lappeenranta,
Laine Simo Ville Ilmari Imatra, Leppänen Vesa-Matti Juha-
ni Lappeenranta, Liukka Mikko Iiro Antero Imatra, Manninen Teemu Mikko Olavi Lappeenranta, Matikainen Jani Sakari Parikkala, Moilanen Jarkko
Juhani Imatra, Neuvonen Juho
Verneri Lappeenranta, Olkku
Jyrki Markus Lemi, Partanen
Mikko Juhani Imatra, Petäjälehto Sanna Kaarina Lemi, Pöllänen Simo Tuomas Lappeenranta, Reponen Kalle Samuli
Lappeenranta, Ritala Paavo Tapani Lappeenranta, Rämö Toni
Kristian Imatra, Saaranen Esa
Erkki Johannes Lappeenranta,
Saarinen Jarno Johannes Imatra, Saira Evastina Lappeenranta, Siitonen Jarkko Antero Lappeenranta, Sinkko Janne Robert
Lappeenranta, Sinkkonen Marko Juhani Rautjärvi, Ström Mikko Ilmari Lappeenranta, Tammisto Taavi Johannes Ruokolahti, Tervonen Reijo Olavi Lappeenranta, Terävä Marko Kalevi
Kristian Rautjärvi, Tikkanen Simo Mikko Sakari Imatra, Timonen Samuli Petteri Imatra, Valle Jarno Tapani Lappeenranta,
Vuorela Antti Oskari Lappeenranta.
Sotilasarvoon: ylimatruusi
Helminen Jouko Tapani Lappeenranta.
Ylennykset Maasotakoulussa
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on ylentänyt seuraavat
Maasotakoulussa työskentelevät henkilöt reservissä:
Kapteeniksi Mynttinen, Petri Pasi, Lappeenranta, Luutnantiksi Varis, Jarno Markus Kalevi,
Lappeenranta
Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi on ylentänyt seuraavan Maasotakoulussa työskentelevän
henkilön reservissä ylivääpeliksi ja antanut palvelusarvon
Ylivääpeli Kirvesmies, Vesa Tapio, Lappeenranta
Maasotakoulun johtaja eversti Kimmo Lehto on ylentänyt
seuraavan henkilön reservissä sotilasarvoon Vääpeli Pajari,
Jorma Tapio, Lappeenranta
Maasotakoulun johtaja eversti Kimmo Lehto on ylentänyt
seuraavat henkilöt reservissä ja
antanut vastaavan palvelusarvon Ylikersantti Erämo, Antti
Tapio, Lappeenranta, Filppu, Jali Viljo, Lappeenranta
Maasotakoulun johtaja eversti
Kimmo Lehto on antanut seuraavalle henkilölle palvelusarvon
Ylikersantti Virtanen, Samuli
Kalevi, Lappeenranta
Maasotakoulun johtaja eversti Kimmo Lehto on ylentänyt
seuraavat henkilöt reservissä
sotilasarvoon Kersantti Kovanen, Toni Petteri, Lappeenranta, Penttilä, Seppo Ilmari, Lappeenranta.
Valtionhotellissa jaettiin myös Reserviupseeriliiton pronssinen ansiomitali yliluutnantti Jarkko
Luukkaselle ja yliluutnantti Erkki Luostariselle sekä maanpuolustusmitali Anu Sjöholmille ja Niina
Tarvaskarille.
Yhdysmies
4
MPK:N KOULUTUSTARJONTA 2012
Vuoden vaihtuessa
SOTILAALLINEN KOULUTUS
B-ajolupakoulutus
Lappeenranta
4.2.
Taisteluvälinekurssi
Lappeenranta
11.–12.2.
Rajahiihto
Rautjärvi
3.3.
Vääpelikurssi
Lappeenranta
10.–11.3.
Saapumiserän info
Lappeenranta
10.5.
Vänrikkipäivä (VEH)
Immola
12.5.
Jukajärven jotos
Jukajärvi
11.–12.8.
Syksy 12: Ampumaharjoitus
Taipalsaari
8.9.
Syksy 12: Intti tutuksi naisille
Taipalsaari
8.9.
Syksy 12: Linnoittaminen
Savitaipale
8.–9.9.
Reserviläisen reppumarssi
Lappeenranta
15.9.
Vääpelikurssi III
Taipalsaari
21.–23.9.
Turvallisuus- ja puolustusmessut
Lahti
29.9.
Meripuolustus tutuksi
Lappeenranta
13.10.
Reserviläisjohtaja 1, 1. jakso
Imatra
20.–21.10.
Reserviläisjohtaja 1, 2. jakso
Lappeenranta
27.–28.10.
Saapumiserän info
Lappeenranta
13.12.
VARAUTUMIS- JA TURVALLISUUSKOULUTUS
Opinto-ohjaajien toimintapäivä
Lappeenranta
20.1.
Virven käyttäjäkoulutus
Lappeenranta
26.1.
Virven käyttäjäkoulutus
Lappeenranta
2.2.
Suunta 13
Lappeenranta
18.2.
Johtamisen peruskurssi
Lappeenranta
25.–26.2.
Sähköt poikki
Lappeenranta
17.–18.3.
Ampumakorttikoulutus
Lappeenranta
19.ja26.3.
Pistooliammunnat
Muukko
17.4.
Pistooliammunnat
Muukko
8.5.
Intti tutuksi kehitysvammaisille
Lappeenranta
1.–2.6.
Pistooliammunnat
Muukko
7.8.
Pistooliammunnat
Muukko
28.8.
Arki turvalliseksi lukiolaisille
Lappeenranta
Elo–syyskuu
Pistooliammunnat
Muukko
11.9.
Ampumakorttikoul: kertaus ja koe
Lappeenranta
20.10.
Johto 13
Lappeenranta
17.11.
Nro 4 / 2011
MPK on työskennellyt vuoden
uusimuotoisessa piiriorganisaatiossa. Muutos ei ollut merkittävä maakunnan tasolla. Entisen maanpuolustuspiirin sijaan
olemme työskennelleet koulutus- ja tukiyksikkönä (KOTU)
totuttuun tapaan. Organisaatiomuutoksen tuomat hyödyt jäävät nähtäväksi tulevaisuudessa.
Silti olemme saavuttaneet
erinomaisen tuloksen. Viralliset luvut lasketaan tuonnempana mutta jo nyt voi todeta, että tulostavoite saavutettiin kaikilla osa-alueilla - niin koulutusvuorokausien kuin tapahtumien
määrässä. Mittava Puolustusvoimien tilaaman koulutuksen
paketti toteutui suunnitellusti ja tulokseen on myös tilaaja
tyytyväinen. Viidessä tapahtumassa kertyi yli 500 koulutusvuorokautta.
Vaikka painopiste on sotilaallisessa koulutuksessa, päästiin
varautumis- ja turvallisuuskoulutuksessa aivan uudenlaisiin
lukemiin. Tämän teki mahdolli-
seksi Naisten Valmiusliiton Nasta-harjoitus, joka viime keväänä
järjestettiin täällä Lappeenrannassa. Seitsemän erilaista kurssia keräsi lähes kaksisataa osallistujaa ja heille annettiin koulutusta noin 560 vuorokautta.
Muutoinkin toiminta on ollut
vireää. Koulutus- ja tukiyksikköön on tullut uusia nuoria toimijoita aktiivisesta toiminnasta
poistuvien tilalle. Sitoumuksen
tehneiden kouluttajien ja tukihenkilöstön määrä on 58, joista
suurin osa on aktiivisia. Puolustusvoimien hyväksymiä kouluttajia on lähes 50. Ilahduttavaa
on se, että sitoutuneista on naisia yksitoista. Silti naisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen on meille edelleen haaste!
Tällaisen joukon kanssa on
kannustavaa työskennellä. Kiitos kaikille teille, jotka olette
tuon edellä mainitun tuloksen
takana. Olette jaksaneet työskennellä todella ahkerasti. Nyt,
kun kuluneen vuoden työ on
tehty, on aika hengähtää ja kerätä voimia tulevaan. Alkavan
vuoden koulutuspaketti on joiltain osin tätäkin vuotta haastavampi.
Pirjo Kotonen on työskennellyt lähes viisi vuotta ensin
Etelä-Karjalan ja nyt viimeisen vuoden Kaakkois-Suomen
maanpuolustuspiirin koulutussihteerinä. Hän on ollut osaava
ja ahkera asiakaspalvelija piiritoimistossa ja saanut laajalti kiitosta työstään. Pirjon kohtaloksi
koitui jäädä organisaatiouudistuksen jalkoihin ja hän joutuu
luopumaan työstään 1.1.2012 lukien. Kiitos Sinulle Pirjo yhteisistä työvuosista. Toivotan kaikkea hyvää elämässä ja menestystä tulevissa tehtävissäsi!
Toivotan kaikki nykyiset
ja myös uudet vapaaehtoiset
maanpuolustajat mukaan koulutustoimintaan tai osallistumaan oppilaina kursseille. Rauhallista joulun aikaa ja hyvää
uutta vuotta!
Esa Hirvonen
Luetteloonvoitullamuutoksia.Tarkattiedotlöydätverkkosivuiltamme
www.mpk.fi,(tutustukursseihin,etelä-karjala).
Maakuntakomppania harjoitteli syksyllä viranomaisyhteistyötä. Eräänä opetuskohteena oli
myrskytuhojen raivaaminen ja mottiin jääneiden henkilöiden evakuointi. Kuva: Esa Hirvonen.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Päällikkö
Esa Hirvonen
0400 95 4552
[email protected]
Koulutuspäällikkö
Eino Laulainen
0400 40 5701
[email protected]
Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri
Etelä-Karjalan koulutus- ja tukiyksikkö (KOTU)
Väinö Valveen katu 4, 53900 LAPPEENRANTA
Varapäällikkö
Petri Kukkonen
0403 32 5851
[email protected]
Kotisivut: www.mpk.fi/etela-karjala, Sähköposti: [email protected]
Toivotamme
rauhallista
joulua ja onnellista
uutta vuotta!
Yhdysmies
Nro 4 / 2011
MERKKIPÄIVÄT tammi-helmikuu 2012
Henkilön nimi
Sot.arvo Paikkakunta
Tammikuussa
Aakala Harri
Aho Seppo Kullervo
Kälviäinen Harri Tapio
Paukkala Timo Markus
Kolhonen Ilpo Johannes
Rautio Arvo
Marttinen Antti V
Matikainen Esa Juhani
Huttunen Juha
Berg Heikki Olavi
Hulkkonen Lauri
Täyttää Päivämäärä
Kapt
Ylil
Alik
Ltn
Alik
Kers
Kapt
Alik
Alik
Ylik
Sotmest
Imatra
Lappeenranta
Vainikkala
Ruokolahti
Taipalsaari
Laikko
Imatra
Ruokolahti
Saimaanharju
Särkisalmi
Lappeenranta
60
70
50
60
50
75
60
70
60
60
85
06.1.
07.1.
11.1.
12.1.
16.1.
16.1.
17.1.
21.1.
24.1.
26.1.
31.1.
Helmikuussa
Hulkkonen Taisto
Vääp
Poutanen Vesa Juhani Kers
Partanen Martti Juhana Ylil
Nivalainen Hannu J
Ylik
Nirkko Juha Kari Kullervo Ltn
Rautiainen Heikki Matti Vääp
Timonen Pertti
Ltn
Suoknuuti Lauri Kalevi Alik
Rasilainen Seppo
Ylil
Teerioja Veikko Antero Vääp
Markkanen Kalevi Matti Evl
Tuuha Terho
Ylil
Hämäläinen Kaarlo
Ylil
Hirvirinne Jari Jukka Tapani Yliltn
Taipalsaari
Imatra
Imatra
Lappeenranta
Suomenniemi
Imatra
Simpele
Ahomäki
Lappeenranta
Simpele
Lappeenranta
Imatra
Imatra
Imatra
70
50
70
60
70
60
60
75
70
70
75
70
75
60
01.2.
01.2.
03.2.
05.2.
06.2.
10.2.
13.2.
19.2.
22.2.
22.2.
24.2.
25.2.
26.2.
26.2.
5
Reserviläisliiton huomionosoitukset
Reserviläisliiton ansioristi Mällinen Jorma Lappeenranta.
Reserviläisliiton kultainen
ansiomitali Aalinniemi Taisto
Lappeenranta, Vesikko Antero
Imatra.
Reserviläisliiton hopeinen
ansiomitali Antikainen Pertti Joutseno, Laamanen Henry
Virmutjoki, Luostarinen Erkki
Laikko, Mäyränen Markku Särkisalmi, Petsola Jaska Lappeenranta.
Reserviläisliiton pronssinen
ansiomitali Friari Mika I m a t ra, Hulkkonen Taisto Taipalsaari, Härkönen Juha Parikkala, Jauho Juha Lappeenranta,
Kojo Sakari Laikko, Niemi Tapio Levänen, Rita Heikki Raut-
järvi, Ruti Jarmo Lappeenranta,
Suhonen Tapio Lappeenranta,
Viinamäki Markku Joutseno.
Reserviläisurheiluliitto pronssinen ansiomitali Hatinen Pasi Lappeenranta, Häyhä Jorma Salosaari, Korhonen Markku Lappeenranta, Liimatta Heimo Ruokolahti, Matikainen Esa
Ruokolahti.
Yhdysmies onnittelee
merkkipäiväänsä
viettäviä!
JOULUN RAUHAA JA
MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2012
Perinteikkään ja ainutkertaisen Imatran Valtionhotellin väki kiittää
asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa myös uudet vieraat
tervetulleeksi linnan huomaan.
Valtionhotellissa yhdistyvät maineikas historia ja ylellinen linnaelämä modernin mutkattomaan tunnelmaan ja monipuolisiin
palveluihin. Aina kun haluat vapaa-aikaasi hieman extraa, pienen
loman, kylpylän hemmotteluhoitojen tai vaikka illallisen merkeissä,
ota yhteyttä. Teemme vierailustasi taatusti ikimuistoisen.
IMATRAN VALTIONHOTELLI
Torkkelinkatu 2, Imatra
[email protected]
puh. 05-625 2000, www.rantasipi.fi
Yhdysmies
6
160 x 200 cm
180 x 200 cm
4490,- 4690,-
90 x 200 cm
2495,-
Nro 4 / 2011
160 x 200 cm
180 x 200 cm
160 x 200 cm
180 x 200 cm
2695,- 2795,-
2095- 2195,-
www.masku.com
Yhdysmies
Nro 4 / 2011
7
Reservi on maanpuolustuksen perusta
Reserviläisliiton syyskokous nimesi liiton uudeksi kunniapuheenjohtajaksi entisen eduskunnan varapuhemiehen ja europarlamentaarikon, valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän.
Liiton puheenjohtajistoon
nousi uusia kasvoja.
Liiton puheenjohtajana Markku Pakkanen, 1. varapuheenjohtaja Osmo Suominen Piikkiöstä,
2. varapuheenjohtaja Helvi Hamari Simosta (uusi), 3. varapuheenjohtaja Rauno Hauta-aho
Kokkolasta (uusi).
Liittohallitukseen valittiin Jorma Mällinen Etelä-Karjalasta.
Reserviläisliittoa huolettavat
puolustusvoimauudistus ja puolustusbudjetin leikkaukset Puolustusvoimauudistukseen vaikuttaminen onkin liiton ensi
vuoden tärkein tavoite.
Reserviläisliitto haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden,
koko maan puolustuksen periaatteen sekä riittävän suuret so-
dan ajan joukot.
Toimintasuunnitelmassa korostetaan myös riittävän kertausharjoituskoulutuksen tärkeyttä. Reserviläisliitto muistuttaa
reservin olevan Suomen maanpuolustuksen perusta. Puolustusvoimien sodan ajan 350.000
henkilön vahvuudesta reserviläisiä on yli 95 prosenttia.
Edunvalvonnan lisäksi painopistealueeksi määriteltiin mm.
reservin ampumataidon ylläpito. Reserviläisliitto käynnistää ensi vuonna ammuntaharrastusta aloitteleville jäsenilleen tarkoitetun ampumakorttikoulutuksen. Uuden koulutusjärjestelmän puitteissa ammunnasta kiinnostunut henkilö voi
hankkia ammuntaharrastuksessa tarvittavan osaamisen ja tietämyksen. Koulutuksen tavoitteena on lisäksi opettaa turvallisen ammunnan perusteita sekä luoda edellytyksiä aseluvan
Reserviläisliiton Syyskokoustapahtuma Oulussa 19.11.2011.
saamiselle.
Paikallisjoukot hyvä väline reserviläisten osaamisen hyödyntämiseen
Puolustusvoimien komentaja,
kenraali Ari Puheloinen totesi
19.9.2011 tervehdyksessään 198.
maanpuolustuskurssille, ettei
puolustusvoimat tule esittämään
erillisten kodinturvajoukkojen
perustamista. Kodinturvatehtäviä toteuttaisivat tulevaisuudessa
paikallisjoukot ja niihin kuuluvat
maakuntakomppaniat.
Suomen Reserviupseeriliiton
(RUL) mielestä tärkeintä ei ole
se, millä nimellä joukkoa kutsutaan. Paikallisjoukot saattaa olla hyvinkin toimiva nimitys uudelle järjestelylle, toteaa RUL:n
puheenjohtaja, professori Mika
Hannula. Puolustusvoimien kiel-
teinen kanta kodinturvajoukkoihin käsitteenä ei ollut yllätys. Jo
aiemmin oli käynyt selväksi, että
mahdolliset kodinturvajoukot olisivat joka tapauksessa osa puolustusvoimia.
Merkille pantavaa on, että puolustusvoimain komentaja mainitsee kodinturvatehtävien olevan sijoitettavissa uudistettavaan
aluetason organisaatioon. Näitä tehtäviä toteuttaisivat tulevaisuudessa paikallisjoukot ja niihin
kuuluvat maakuntakomppaniat. Paikallisjoukkojen tehtäviksi
komentaja luettelee lukuisia sellaisia tehtäviä, joita keskustelussa on aiemmin mainittu ”kodin-
Lahjavinkkejä!
turvajoukkojen” tehtävinä. Eräänä tavoitteena on kenraali Puheloisen mukaan reservin osaamisen entistä parempi hyödyntäminen sijoittamalla muun muassa
vanhempia, mutta kenttäkelpoisia ja kokeneita reserviläisiä paikallisjoukkojen tehtäviin nykyistä huolellisemman yksilöllisen valinnan perusteella.
– Olennaisinta tässä on nyt se,
kuinka tosissaan puolustusvoimat on ”paikallisjoukkokonseptin” kanssa. Puolustusvoimain komentajan sanaan on voinut aikojen saatossa luottaa ja hänen viestinsä lupaa nyt paljon. Näyttää siltä, että puolustusvoimat on vas-
taamassa Reserviupseeriliitonkin
usein esittämään pyyntöön; kenttäkelpoinen, sitoutumiskykyinen
ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta sopiva reserviläinen saa tulevaisuudessa mahdollisuuden nykyistä kokonaisvaltaisemmin sitoutua Isänmaan puolustuskyvyn rakentamiseen ja ylläpitoon. Oikeastaan ainoa, mikä
komentajan lupauksesta jäi nyt
puuttumaan, oli reservin upseeriston käyttäminen myös nykyistä vaativampiin tehtäviin, Hannula toteaa.
Puheloinen lupasi tervehdyksessään myös, että puolustusvoimat tulee olemaan yhteydessä
Rauhallista
Joulua
toivottaa Yhdysmies -lehti
HYVÄ
ETELÄ-KARJALAINEN
MAANPUOLUSTUKSEN
YSTÄVÄ
Tyylikkäässä lahjapakkauksessa
Sinulla hyvä maanpuolustuksen ystävä on merkkipäiväsi
viettoa suunnitellessasi oiva mahdollisuus tukea EteläKarjalan maakunnassa tapahtuvaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä avaamalla onnittelutili omassa pankissasi
ja ohjaamalla sen tuotto sopien Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry:lle. Tuki ottaa sääntöjensä mukaisesti
vastaan lahjasitoumuksia, lahjoituksia ja testamentteja.
Sovi asiasta Tuen taloudenhoitajan kanssa:
(05) 4120 363 tai 0400-552 307
juhani.pylkkä[email protected]
Kauppakatu 41, 53100 Lappeenranta • Puh. (05) 541 4650
www.kareliaklubi.com • [email protected]
Avoinna ma-pe 10–17, la 10–14
KIITÄMME TUESTASI
vapaaehtoiskenttään paikallisjoukkojen suunnittelussa. Tämä
on hyvä lähtökohta. Samalla tulee ratkaista myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtävät
uudessa järjestelyssä.
– Nyt sopii vain toivoa, että puolustusvoimat kykenee pitämään
kiinni lupauksestaan kiristyvässä
kustannuspaineessa. Vapaaehtoisuuden tehokkaalla hyödyntämisellä voidaan ajan mittaan saada
myös taloudellisia säästöjä, mutta erityisesti alkuvaiheessa uusi
järjestely vaatii myös merkittäviä
taloudellisia satsauksia. Tästä on
hyvä jatkaa kohti toimivaa kokonaisuutta, Hannula toteaa.
Sotilaspistoolin Etelä-Karjalan Reserviläispiirienmestaruuskilpailut ti 4.10.2011 Muukon pistooliampumaradalla.
Tulokset: 1) Huttunen Mikko LauRes 268 p., 2) Latto Janne
LauRes 267 p., 3) Piironen Perttu TaiRu 264 p., 4) Petsola Jaska
LauRes 258 p., 5) Karhu Miikka
LauRes 256 p., 6) Raskila Anssi
LauRes 253 p. (x3), 7) Santajärvi Heikki LapRau 253 p. (x1), 8)
Kuikka Petrus ImRes 247 p. (x5),
9) Inkinen Jyrki ImRes 247 p.
(x3), 10) Ahola Juho LapRau
243 p., 11) Reponen Ari-Matti LauRes 233 p., 12) Tahvanainen Eero ImRes 231p., 13) Taskula Sami E-LapRes 224 p., 14)
Tölski Jarmo LemRu 207 p., 15)
Vornanen Sakari LauRes 195 p.,
16) Vuorinen Tuukka E-LapRes
158 p., 17) Siekkeli Juha ImRes
119 p., 18) Ojansuu Jorma LauRes kesk.
Joukkueet: 1.LauRes1 (Huttunen, Latto, Petsola) 793 p/ 2. LauRes2 (Karhu, Raskila, Reponen)
742 p/ 3. ImRes (Kuikka, Inkinen, Tahvanainen) 725 p/ 4. LapRau (Santajärvi, Ahola) 496 p/ 5.
E-LapRes (Taskula, Vuorinen)
382 p.
Yhdysmies
8
Etu keskittäjälle:
Autovakuutus
vuodeksi
puoleen hintaan!
Keskitä vakuutuksesi nyt Pohjolaan.
Uutena etuasiakkaana saat autovakuutuksen Osuuspankistasi vuodeksi puoleen
hintaan. Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen ei muuten ole lainkaan vaikeaa.
Kysy lisää! Yhdessä hyvä tulee.
Autovakuutusedun saa uusi Pohjolan etuasiakas liikennevakuutuksen
yhteydessä. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Tarjous on voimassa 29.2.2012
saakka. OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen tai
Helsingin OP:n asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkiasiointi on vähintään 5 000 euroa.
ETELÄ-KARJALAN
SOTILASMARSSI 2012
Ajankohta: 27.–28.4.2012
Paikka: Lappeenranta/Joutseno
Sarjat: 43 km maantiemarssi, 43 km maastomarssi
Maantiemarssi lauantaina 28.4. klo 08:00 alkaen
Maastomarssi alkaa perjantaina 27.4. klo 19:00
Osallistujien yleiset vaatimukset:
– Sitouduttava noudattamaan marssin sääntöjä.
(Sääntörikkomuksista seuraa hylkäys.)
– Marssille ei voi osallistua yksin.
(Partion koko on oltava 2–4 henkeä.)
– Osallistujien on maksettava osallistumismaksu
eräpäivään mennessä.
Peruutustapauksissa maksuja ei palauteta 10.4.2012 jälkeen.
Tätä ennen maksut palautetaan kaikissa tapauksissa.
Osallistumismaksut 1.4.2012 mennessä tilille: 562026-40014655
saaja: Lauritsalan reserviläiset ry
viesti: Sotilasmarssi+partion nimi
Osallistumismaksu on 20 E/osallistuja.
Maksut mielellään kootusti partioiden toimesta.
Maantiemarssin yleiset vaatimukset:
– 10 kg minimitaakka repun kaltaisessa kantolaitteessa.
(Tämä sulkee pos mm. painoliivit!)
– Maantiemarssin maksimisuoritusaika on 12 tuntia.
(Ajan ylityksestä seuraa hylkäys.)
Marssilla EI ole rastitehtäviä tms. suoritteita. Paremmuus
ratkeaa vain marssiajan perusteella. Marssireitti voi kulkea
myös poluilla ja vastaavilla urilla, joten kilpailijat vastaavat
itse mm. jalkineiden sopivuudesta erilaisissa olosuhteissa.
Maastomarssin yleiset vaatimukset:
– Partion on kannettava mukanaan vuorokauden maastossa
oloon tarvittava varustus, mukaan lukien PAKOLLISEN
huolto/yöpymistauon aikana tarvitsemansa varustus.
– Tauon kesto on vähintään kolme tuntia.
Tauon pituuden partio ratkaisee itse.
– Marssin maksimisuoritusaika on 24 tuntia.
(Ajan ylityksestä seuraa hylkäys.)
Maastomarssi sisältää muutamia toimintarasteja, jotka
vaikuttavat lopulliseen tulokseen. Rasteilla vaadittavat taidot
ovat perussotilastaitoja, joita voi oppia myös siviilissä.
Maastomarssilla on vastatoimintaa, joka partioiden tulee
huomioida koko marssin ajan.
Maastomarssin todellinen pituus voi helposti
olla 50 kilometristä ylöspäin,
riippuen partion valitsemasta reitistä.
Järjestäjien puolesta marssijoille tarjotaan maalissa ruoka ja
sauna. Maastomarssilla on mahdollisuus tulentekoon ja
vesivarojen täydentämiseen jollain tarkastuspisteillä.
Kilpailijat on vastuuvakuutettu. Voittajat saavat vuodeksi haltuunsa
kiertopalkinnon, jonka lisäksi jaamme runsaasti tavarapalkintoja
myös mitalisijojen ulkopuolelle sijoittuneille.
Marssille ovat tervetulleita kaikki, jotka tuntevat haluavansa testata
omaa fysiikkaansa. Emme vaadi minkään kerhon tms. jäsenyyttä.
Sotilasmarssi nimitys tulee pakollisesta mukana kannettavasta
taakasta. Marssi ei siis edellytä mitään sotilaskoulutusta.
Marssin järjestävät Lauritsalan ja Joutsenon Reserviläiset
yhteistyökumppaneineen. Marssin tukijoina toimivat Kerberos
Turvallisuuspalvelut, Suomen Sotilas-lehti, Urheilu Koskimies
ja armeijatavaran erikoisliike Varusteleka.
Osallistujille toimitetaan tarkempi informaatio ilmoittautumisajan
päätyttyä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot 1.4.2012
mennessä s.postiin: [email protected]
Nro 4 / 2011
”Suomi veitsi kurkulla
välirauhan aikana”
Maaliskuussa 1940 solmittu rauha ei ollut välirauha vain Suomelle, vaan myös Neuvostoliitolle. Siltä jäi talvisota pahasti
kesken, tavoitteenahan oli Suomen täydellinen valloittaminen. Rintamamme murtuminen
oli vain päivien kysymys, mutta
länsivallat uhkasivat tulla avuksi
Ruotsin kautta ja suunnittelivat
maihinnousua Petsamoon. Toteutuessaan tuo – kylläkin auttamatta myöhäinen – tuki olisi
vienyt Stalinin mukaan suursotaan ja vieläpä ”väärälle puolelle”, totesi evl evp Timo Vitikainen Taipalsaarella otsikon mukaisessa esitelmässään.
Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen oli välirauhan aikana erittäin aggressiivista. Oli
uhkia ja painostusta, ja pelottavimmat tapahtumat pyrittiin salaamaan kansalaisilta. Matkustajakone Kalevan alasampuminen Suomenlahdella oli yksi tällainen. Suomi pakotettiin Hangon kauttakulkusopimuksen hyväksymiseen. NL ilmoitti keitä
henkilöitä ei saanut valita presidentiksi. Vitikainen kertoi useita tämänkaltaisia esimerkkejä.
Syyskuussa 1940 Stalinille esiteltiin erittäin salaiseksi määrätty operatiivinen suunnitelma
Suomen valtaamiseksi. Marraskuussa Stalin hyväksyi suunnitelman. Toisaalla Hitlerin pelko
kahden rintaman väliin jäämisestä – Englanti ei taipunut rauhaan, USA oli tulossa sen rinnalle ja NL:n mahdollinen liittyminen rintamaan – johtivat Saksan idän sotaretkeen. Naapuriltamme meidän tuhoaminen siinä vaiheessa jäi sivuosaan.
- Suomi ei lähtenyt tavoittelemaan vanhaa rajaa ennen kuin
NL oli kesäkuussa 1941 rikkonut rauhansopimuksen, eli rajaloukkauksia ja pommituksia
oli tapahtunut siinä määrin, että voitiin katsoa oltavan sodassa itänaapurin kanssa, Vitikai-
Timo Vitikainen ryyditti esitelmäänsä monin mielenkiintoisin
tosiasioin ja piirroksin.
nen painotti lopuksi.
Esitelmä viritti vilkkaan keskustelun Taipalsaaren reserviupseereista ja reserviläisistä koostuneessa kuulijakunnassa. Yhteisenä päätelmänä todettiin, että silloinen valtiojohto toimi kinkkisessä tilanteessa
erittäin viisaasti.
Savolainen jatkaa
TaiRun johdossa
Esitelmän jälkeen pidetyssä
syyskokouksessa Taipalsaaren
Reserviupseerit valitsivat ylil
Osmo Savolaisen jatkamaan
kerhon puheenjohtajana. Halli-
tukseen tulivat valituiksi entiset
Timo Vitikainen, Jaakko-Jukka Heikka, Perttu Piironen, Risto Paronen ja uusina Esa Forsblom, Markku Kyckling ja Arto
Välimaa. Pitkäaikainen taloudenhoitaja Juha Tielinen jättäytyi hallituksesta.
Kauden pluslistaan kirjattiin
mm. kohonnut jäsenmäärä ja
myönteistä julkisuutta saanut
sankarihautakivien puhdistus.
Tulevan vuoden painopisteet
ovat jäsenhankinnassa, kenttäkelpoisuuden ylläpidossa ja veteraaniyhteistyössä. Merkittävää on myös yhteistyö reserviläisten kanssa.
Risto Paronen
Lappeenrannan
urheilumiehet ja Sekasakki
voittoon Maasotakoulun Kympillä
Maasotakoulun Kymppi -viestijuoksutapahtuma
juostiin
29.9.2011 Rakuunamäellä Lappeenrannassa. Lähtöviivalle ilmestyi yhteensä 17 joukkuetta eri puolilta Etelä-Karjalaa.
Naistensarjassa kaikki kärkisijat veivät Lappeenrannan Urheilumiesten joukkueet. Miestensarjan voiton vei kisaa varten koottu Sekasakki. Perinteisistä Kymppi-juoksuista poiketen Maasotakoulun
Kymppi juostiin viestijuoksukilpailuna. Kolmihenkiset jouk-
kueet juoksivat yhteensä 10 km
(8 x 1250 m). Maasotakoulun
Kymppi järjestettiin Maasotakoulun 10-vuotisjuhlavuoden
kunniaksi mutta iloisista juoksutunnelmista päätellen ensi
vuonna jatketaan Maasotakoulun Yksitoista -tapahtumalla.
Tulokset
Naiset 1). Lappeenrannan Urheilumiehet 1 36:10, 2) Lappeenrannan
Urheilumiehet
2 37:47, 3) Lappeenrannan Urheilumiehet 3 39:00, 4) Lappeenrannan Urheilumiehet/äi-
dit 40:36, 5) Crossfit 44:17, 6)
Keskussairaala 46:13, 7) Maasotakoulun Mimmit 48:30,
8) Eksote 1 49:54, 9) Eksote
2 54:06
Miehet 1) Sekasakki 31:33,
2) Maavoimien sotilasammatillinen opintojakso 1/1 32:19, 3)
Etelä-Karjalan poliisit 33:32,
4) Maavoimien sotilasammatillinen opintojakso 1/2 33:52, 5)
Crossfit 34:47, 6) Etelä-Karjalan pelastuslaitos 38:33, 7) Karjala Triathlon 39:09, 8) Rakuunasoittokunta 41:35
Yhdysmies
Nro 4 / 2011
9
Maasotakoulun kuulumiset
Maasotakoulun 10-vuotisjuhlavuosi on päättymässä odottavissa tunnelmissa. Ensi vuoden ja
koko Maasotakoulun tulevaisuuden toiminnan suunnittelua
leimaa tuleva puolustusvoimauudistus. Tammikuussa saamme kuulla puolustusvoimain
komentajan esityksen, kuinka
satojen miljoonien säästöt puolustusvoimissa olisi mahdollista toteuttaa. Se, mitä ja milloin
poliitikot päättävät puolustusvoimauudistuksesta, jää tammikuisen esityksen jälkeen vielä avoimeksi. Ei auta muu kuin
odottaa.
Maasotakoulun arjen toimintaa tulevat uudistukset eivät
vielä ole hetkauttaneet. Syksyn
kutsunnat on saatu Etelä-Karjalan alueella päätökseen. Kutsuntoihin osallistumisaktiivisuudessa ei juurikaan ollut eroja kaupunki- ja maaseutupaikkakuntien välillä. Ja kuten aiempinakin vuosina kutsuntojen
perusteella maakuntamme on
yksi Suomen maanpuolustustahtoisimmista.
Tulevien varusmiesten palvelusaikaan satsataan yhä enemmän. Varusmiesten antamaa palautetta seurataan aktiivisesti ja
palautepoikkeamiin tartutaan
nopeasti. Myös nykyinen puolustusministeri Stefan Wallin
on halunnut jatkaa varusmiespalveluksen kehitystyötä. Esimerkiksi nykynuorille tärkeitä, jatkuvia yhteydenpitomahdollisuuksia tukevia langattomia verkkoja on jo testikäytössä
parissa varuskunnissa. Samoin
puolustusministeri haluaa tehostaa varusmiespalveluksessa
suoritettujen opintojen hyväksilukemista eri oppilaitoksissa.
Tulevien varusmiesten palvelukseen liittyy myös Maasotakoulussa toimivan Maataistelukeskuksen toiminta. Maataistelukeskuksessa on jo vuosien ajan kehitetty maavoimien
uutta taistelutapaa. Sotapeliohjelmilla, operaatioanalyysityökaluilla ja erilaisissa harjoituksissa testatun taistelutavan kehitystyön pitäisi alkaa näkyä
kentällä kesän 2013 saapumiserän joukkokoulutuksessa. Tätä ennen Maasotakoulun koulutuskeskuksessa on vilskettä, sillä henkilökunnan uuden taistelutavan koulutus aloitetaan heti vuoden 2012 alusta. Se, miten
uusi taistelutapa jalkautuu vanhan mallin mukaan koulutettujen reserviläisten pariin, on pitkälti kiinni siitä, kuinka paljon
puolustusvoimilla on tulevaisuudessa kertausharjoitusresursseja.
Lappeenrannan varuskunta
rauhoittuu pikku hiljaa joulun
viettoon . Toivotamme kaikille Etelä-Karjalan reserviläisille
Rauhaisaa Joulua ja Maanpuolustuksellista Uutta Vuotta 2012
– tuo se sitten mukanaan mitä
tahansa!
Etelä-Karjalan Reserviläispiirin standaari numero 9 luovutettiin
Reserviläispiirin entiselle puheenjohtajalle Martti Sairaselle piirin
syyskokouksessa Raja- ja merivartiokoululla Imatralla.
Luumäen Reserviupseerikerho ry
Luumäen Reserviläiset ry
Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta
puolustusvoimien vuoden 2011 Tattoo-soittokunniksi Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta edustivat Etelä- ja Pohjois-Karjalaa
maineikkaasti puolustusvoimien TATTOO 2011 -kiertueella.
Soittokunnat osallistuivat yhteisellä kuviomarssiesityksellä
näyttävään sotilasmusiikkikiertueeseen, joka pysähtyi kaikkiaan kuudelle paikkakunnalle ympäri Suomen. TATTOO
2011 -kiertueen lopuksi Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta valittiin vuoden
Tattoo-soittokunniksi onnistuneen ja vaativan kuviomarssi-
esityksen sekä yleisilmeen ansiosta. Nimitys on Rakuunasoittokunnalle ensimmäinen laatuaan. Kuviomarssiesityksen
oli suunnitellut musiikkimajuri Petri Junna Karjalan Sotilassoittokunnasta.
Ensimmäinen puolustusvoimien Tattoo-show käynnistyi jo
vuonna 1993, jolloin se oli heti
suurin suomalaisin voimin rakennettu jäähallikiertue. Tänä
vuonna puolustusvoimien TATTOO 2011 -kiertueen näki vajaat 20 000 maksanutta katsojaa. Lisäksi kiertuepaikkakun-
nilla järjestettyihin koululaisnäytöksiin osallistui tuhansia
koululaisia.
Rakuunasoittokunta ja Karjalan Sotilassoittokunta saivat aiemmin myös kansainvälistä tattoo-kokemusta, kun ne
edustivat elokuun puolivälissä
Suomea kansainvälisessä sotilasmusiikkitapahtumassa Ystadissa, Ruotsissa. Rakuunasoittokunnan päällikkö musiikkimajuri Jyrki Koskinen oli kutsuttu tapahtuman vierailevaksi
kapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi.
TAPAHTUMAKALENTERI
TAMMIKUU – JOULUKUU 2012
Tammikuu
ti 10.1. KerhoiltaKoneraudanalakerrassaklo18,aiheenaJR200:n
juhlastatehtyfilmi
su 29.1. TammisunnuntaiseurakuntakeskuksessaVapaussodan
perinneyhdistyksenkirkkotilaisuusklo10jajuhlaklo12
Helmikuu
ti
7.2. KerhoiltaKoneraudanalakerrassaklo18,aiheavoin
Maaliskuu
ti 20.3. VuosikokouksetKoneraudanalakerrassaklo19
la 31.3. Talvitapahtumaampumaradanmaastossaklo15
Huhtikuu
ma 2.4.
ma16.4.
ma23.4.
pe 27.4.
Ammunnan4-ottelualkaa,ensimmäinenlajiilmakivääri
koulunalakertaklo17
Ammunnan4-ottelu,ilmakiväärikoulunalakertaklo17
Ammunnan4-ottelu,ilmakiväärikoulunalakertaklo17
Veteraanipäivä,kunniavartiosankarihaudalla
Toukokuu
ma 7.5.Ammunnan4-ottelujatkuu,toinenlaji”Ukko-Pekka”
Taavetinampumarataklo17
ma14.5. Ammunnan4-ottelu”Ukko-Pekka”Taavetinampumarataklo17
su 17.5. KaatuneittenmuistopäivänkunniavartiotKankaallajakirkolla
ma18.5. Ammunnan4-ottelu”Ukko-Pekka”Taavetinampumarataklo17
ma28.5. KesänavausHartunmajallaklo18
Kesäkuu
Pelkolan Terminaali Oy
Pilarikuusenkatu 4, 55610 Imatra
puh. (05) 436 3017
gsm 0400 316 138
ma 4.6. Ammunnan4-ottelujatkuu,kolmaslajipienoispistooli
+neljäslajikuviotaulumyös%-ammuntaklo17
ma11.6. Ammunnan4-ottelupienoispistoolivakio+kuviotaulu
Taavetinampumaradallaklo17myös%-ammunta
ma18.6. Ammunnan4-ottelupienoispistoolivakio+kuviotaulu
Taavetinampumaradallaklo17myös%-ammunta
pe–su28.6.-1.7.Salpavaellus
Heinäkuu
Elokuu
ma20.8. Ammunnan4-ottelujatkuu,kolmasjaneljäslajipienoispistooli
vakio+kuviotauluTaavetinampumaradallaklo17
myös%-ammunta
ma27.8.Ammunnan4-ottelupienoispistoolivakio+kuviotaulu
Taavetinampumaradallaklo17myös%-ammunta
Syyskuu
ti
4.9. Hengellinenkerhoiltaseurakuntakeskusklo18
Lokakuu
ti 9.10. KerhoiltaKoneraudanalakerrassaklo18,aiheavoin
Marraskuu
ti 13.11. VuosikokouksetKoneraudanalakerrassaklo19
pe30.11. Talvisodanalkamisesta73vuottamuistoilta,
paikkajaaikaavoimet
Joulukuu
to 6.12. Itsenäisyyspäiväntapahtumat,kunniavartiotKirkolla
ma24.12. JouluaatonkunniavartiotSankarihaudoilla,KirkollajaKankaalla
Yhdysmies
10
Nro 4 / 2011
Kertausharjoitusten alasajo romuttaa
puolustuksen uskottavuuden
Puolustusratkaisumme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen
ja reserviläisiin. Kertausharjoitusten alasajolla säästetään
korkeintaan 20 miljoona euroa. Tämä on vain kuudesosa
siitä summasta, mitä ensi vuonna aiotaan käyttää sotilaalliseen kriisinhallintaan maamme rajojen ulkopuolella. Tämä
ei ole linjassa sen kanssa, että
puolustusvoimien ensimmäinen tehtävä on kotimaan puolustaminen.
Puolustusbudjetin leikkaukset sekä tuleva puolustusvoimauudistus asettavat puolustusvoimat erittäin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Säästöjä vaaditaan jo vuodelle 2012.
Helppoja ratkaisuja asiaan ei
ole, mutta kertausharjoitusten
merkittävää vähentämistä pikaisena säästökeinona on vältettävä, toteaa Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja,
professori Mika Hannula.
Tulevissa puolustusbudjetin
leikkausten kohdentamisissa
on kyse arvovalinnoista. Leikkauslistalle on esitetty mm. reserviläisten kertausharjoituksia sekä varusmiesten maastovuorokausia. Tällä hetkellä reserviläisten kertausharjoitukset maksavat noin 20 miljoonaa
euroa. Tällä summalla harjoitetaan vuosittain noin 25 000 reserviläistä.
Julkisuudessa on esitetty, että
leikkaamalla kertausharjoitettavien reserviläisten määrä 10
000 henkilöön saadaan säästöjä 12 miljoonaa euroa. Samanaikaisesti sotilaallisen kriisinhallinnan määrärahoihin esitetään 5 %:n kasvua. Näin ollen
vuonna 2012 sotilaalliseen kriisinhallintaan käytettäisiin 123
miljoonaa euroa. Se on kymmenen kertaa enemmän kuin
mitä kertausharjoituksiin varataan rahaa ensi vuonna. Tällä
summalla pystytään pitämään
yllä yhtä vajaata jääkärikomppaniaa Afganistanissa. Ymmärrän hyvin, että on tärkeää näyttää Suomen lippua kansainvälisessä kriisinhallinnassa, mutta
sillä varjolla ei saa laiminlyödä
kotimaan puolustuksen uskottavuutta, Hannula korostaa.
Reserviupseeriliiton erityinen huolenaihe puolustusbudjetin leikkauksen yhteydessä on, että kertausharjoitusten
alasajolla puututaan suoraan
sodan ajan joukkojemme suorituskykyyn. Puolustusvoimien
sodan ajan vahvuudesta noin
97 % on reserviläisiä. Sodan
ajan joukkojen upseeristosta
noin 4/5 on reservin upseereja.
Ilman säännöllisiä kertausharjoituksia ei voida olettaa,
että yleiseen asevelvollisuuteen ja reserviläisiin perustuva puolustusratkaisu olisi uskottava. Lopetetaan kertausharjoitukset neljäksi vuodeksi sitten kokonaan tai supistetaan niiden määrä alle puoleen
nykyisestä, vaarannetaan joka
tapauksessa suomalaisen puolustusratkaisun uskottavuus.
Vaikutukset maanpuolustustahtoon ovat myös arvaamattomat.
Pahin skenaario tässä kehityskulussa on se, että neljän
vuoden jälkeen joudumme toteamaan, että reserviläisar-
meijan suorituskyky kertausharjoitusten alasalon vuoksi
ei ole enää alkuunkaan uskottava. Tässä tilanteessa ammattiarmeijan kannattajien olisi
helppo todeta, että nyt on pakko miettiä muita malleja, kuten
niin sanottua valikoivaa asevelvollisuutta ja ammattiarmeijaa,
Hannula muistuttaa.
Kertausharjoituksia voidaan tehostaa
reserviläisten osaamisen avulla
Reserviläiset haluavat osallistua kertausharjoitusten suunnitteluun. Puolustusvoimat voisi käyttää reserviläisten työpanosta nykyistä paremmin hyödyksi, selviää Suomen Reserviupseeriliiton tutkimuksesta.
Sodan ajan joukoista noin 97
% on reserviläisiä eli tavallisia
Suomen kansalaisia, jotka ovat
käyneet varusmiespalveluksen.
Upseereista noin neljä viidestä
on reservin upseereja.
Reserviläiset kokevat, että puolustusvoimien pitäisi nykyistä paremmin huomioida
heidän henkilökohtainen osaamisensa sodan ajan joukkojen
sijoituksissa. Puolustusvoimien mukaan kertausharjoituksiin osallistui vuonna 2010 noin
25 000 reserviläistä. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten
näin ison joukon koulutus on
käytännössä järjestetty.
Suomen Reserviupseeriliitto
teki elokuun lopulla kyselytutkimuksen, jossa haastateltiin sodan ajan joukkoihin sijoitettuja
reserviläisiä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa siitä, kuinka reserviläiset kokevat
kertausharjoitusten järjestelyt
ja miten niitä voidaan parantaa
nykyisestään. Esille tulleet ongelmat liittyivät pääasiassa harjoitusten ajankäyttöön. Työelämän tehokkuusvaatimuksiin
tottuneet reserviläiset kokevat joskus kertausharjoitusten
ajankäytön turhan väljänä. Tämä saattaa vaikuttaa myös reserviläisten halukkuuteen osallistua harjoituksiin. Tutkimuksen tulokset raportoitiin puolustusvoimien ylimmälle johdolle 22.9.2011.
Tutkimuksen mukaan reserviläisille jaettava ennakkomateriaali, sähköisen vuorovaikutuksen lisäämien sekä siviilissä
hankitun osaamisen huomioiminen jo sijoitusvaiheessa voivat tehostaa kertausharjoituksia. Kehityskeskustelut reserviläisten ja heidän sodan ajan esimiestensä välillä tekisivät har-
joituksista nykyistä mielekkäämpiä. Puolustusvoimien ja
reserviläisten vuorovaikutukseen kaivataan jatkuvuutta.
Harjoitusten ajankäyttöä voidaan tehostaa käyttämällä pakollinen odottelu ja ylimääräinen vapaa-aika esimerkiksi liikuntakoulutukseen. Ohjattu liikuntakoulutus saattaisi sytyttää reserviläisissä innostuksen
myös omaehtoiseen liikkumiseen, toteaa Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja,
professori Mika Hannula. Kertausharjoituksissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota
miehistön motivointiin. He hakevat upseereja ja aliupseereja useammin lykkäystä harjoituksista. Paras motivointikeino
on mielekäs ja haastava koulutus, jatkaa Hannula. Reservin
upseeristolle taas pitäisi tarjota kykyjä vastaavaa koulutusta ja etenemismahdollisuuksia.
Puolustusvoimain komentajan,
kenraali Ari Puheloisen esittämät paikallisjoukot saattaa vastata tähän tarpeeseen.
Kuvat ovat kesän
Pyörremyrsky-harjoituksesta
kuvaaja Raili Leino
Nro 4 / 2011
Yhdysmies
Etelä-Karjalan reserviläispiirien
ilma-asemestaruuskilpailut
mo Kaskama 1260 g, 4. Pertti Sollo 1060 g, 5. Seppo Taskula 1040 g, 6. Soini Korhonen 970
g, 7. Esa Verhelä 880 g, 8. Kalevi
Lyytikäinen 380 g, 9. Kalevi Mäki 230 g.
Henkilön, yrityksen tai yhdistyksen nimi
Katuosoite
Postinumero ja – paikka
Faksi
Sähköposti ja www-sivusto
Yhteyshenkilö (vain yritykseltä ja yhdistykseltä)
Lemin reserviläiset ampuivat
Allekirjoitus ja nimen selvennös
3) Autostm Teuvo Vilhu 94, 4.)
Alik Jani Vilhu 93, 5) Kapt Jarmo Tölski 91 6) Kapt Tapio Rapi 87, 7) Vääp Hannu Hovi 86,
8) Ylik Matti Vilhu 73, 9) Korp
Jouni Punkka 64, 10) Alik Kari Vilhu 59.
Naiset 1) Kirsi Kinttu 89, 2)
Kati Koukila 85, 3) Sirpa Vilhu
51.
HENKILÖJÄSENET:
YHDISTYSJÄSENET:
JÄSENMAKSUT2010,
2011,liittyminen
liittyminenrastitetaan
rastitetaan
JÄSENMAKSUT
vuosijäsen
ainaisjäsen
vuosijäsen, pieni yhdistys
vuosijäsen, iso yhdistys
ainaisjäsen, pieni yhdistys
ainaisjäsen, iso yhdistys
YRITYS/YHTEISÖJÄSENET:
vuosijäsen
ainaisjäsen
Reserviläisten 4 -ottelu
2011 tulokset
Luumäen reserviläisjärjestöjen perinteinen 4 -ottelu ammunnassa keräsi aikaisempaa
suuremman joukon. Osallistujia eri lajeissa oli kaikkiaan 21,
joista vähintään kolmeen lajiin
osallistui 15 ampujaa. Lajit olivat ilmakivääri, ”Ukko-Pekka”,
pienoispistooli ja kuvioammunta. Kolmen parhaan lajin tulos
merkittiin lopullisiin pisteisiin.
Tasapisteissä sijoituksen määräsi osalajien sijoitus, jossa paremmalla osalajin sijapisteillä
oli parempi myös lopputuloksissa. Kilpailun voittaja saa nimen-
Liittymislomake:
Puhelimet
Syksyllä ongittiin
Lemin Reserviupseerikerhon ja
Reserviläisten 50-vuotisjuhlakilpailu ammuttiin 01.10.2011.
Kaunis syyspäivä houkutteli
Riistamiesten majalle mukavasti ampujia.
Tulokset: pistooli .22 cal 10 ls
20 m:
Yleinen 1) Tykm Sami Koukila 97, 2) Ylik Lassi Hietamies 95,
www.ekres.net
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Lauantaina 14.1.2012 klo 10:00
Lappeenrannan urheilutalo, Pohjolankatu 29.
Ovet aukeavat klo 9:00
Lajit: ilmakivääri ja ilmapistooli
Sarjat: Naiset, M-yleinen, M-50, M-60, M-70
Ilmoittautuminen: 9.1.2012 mennessä
[email protected] tai 050-300 5159
Järjestäjät varaavat kilpailua varten muutamia laina-aseita.
Kerro siis ilmoittautumisen yhteydessä,
mikäli tarvitset laina-asetta.
Osallistumismaksu 10 euroa/laji.
Järjestäjät: Lappeenrannan Reserviupseerikerho ry. ja
Etelä Saimaan Ampujat ry.
Tervetuloa kisoihin !
LapRau:n onkikilpailut pidettiin 1.9.2011 Lappeenrannan
Kotasaaren alueella. Ilmat suosivat ja kaikki saivat kalaa.
Tulokset:
1. Raimo Uronen 2000 g, 2.
Eero Lempiäinen 1500 g, 3. Is-
11
sä Marskin ritari Arvo Veikkasen lahjoittamaan pokaaliin.
Yhteistulokset ja sijapisteet:
Seppo Sorvali 46, 2) Heikki
Ovaska 41, 3) Martti Sairanen
37, 4) Jan Muuronen 36, 5) Heikki Kekäläinen 32, 6) Teuvo Vikman 32, 7) Timo Miettunen 26,
8) Mikko Ovaska 20, 9) Jorma
Kuivanen 20, 10) Sampo Munne 19, 11) Matti Kuukka 18, 12)
Jukka Sillanpää 18, 13) Antero
Sarvilahti 15, 14)Kari Tahvanainen 11, 15) Timo Leino 5.
Lomakkeen palautus:
30,00 E/
¤/vuosi
300,00 E/
¤/liittyminen
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Liittymisen jäsenmaksuumme kuuluu Etelä-Karjalan maakunnan ainoa maapuolustusaiheinen lehti, joka
ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Saat mielenkiintoista maanpuolustusasiaa hyvin pienellä jäsenmaksulla.
Yhdysmies-lehti
Uudet jäsenet ja osoitteen muutokset suoraan:
Maanpuolustusyhtiö MPY Oy Jäsenrekisteri
Aineistopäivät vuonna 2012:
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
Nro 1/2012 su 5.2.
tai mieluimmin internetin osoitteessa:
Liittojen yhteystiedot
http://www.rul.fi
(Reserviupseeriliitto ry)
osoite kaikilla
http://www.ekres.net
(Etelä-Karjalan
Reserviupseeri- ja Reserviläispiirit)
10,00 E/
¤/vuosi
20,00 E/
¤/vuosi
90,00 E/
¤/liittyminen
200,00 E/
¤/liittyminen
Taloudenhoitaja Juhani Pylkkänen puh. (05) 4120 363 tai 0400-552 307
Faksi (05) 4120 363
Rantakatu 8 A 19, 53900 Lappeenranta
Sähköposti: [email protected]
Kerhot ja yhdistykset
http://www.reservilaisliitto.fi
(Reserviläisliitto ry)
10,00 E/
¤/vuosi
60,00 E/
¤/liittyminen
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
• RUL:n toimisto puh. 09-4056 2050
• RES:n toimisto puh. 09-4056 2020
• Maanpuolustuksen Tuki ry puh. 09-4056 2000
• Reserviläisurheiluliitto ry puh. 09-4056 2000
• Maanpuolustusnaisten Liitto ry
puh. 09-4056 2094
ilmestyy viikolla 7
Julkaisija:
Etelä-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry
Päätoimittaja:
Raili Leino, puh. 0400 251 740
[email protected]
Sivunvalmistus: Mediasepät Oy, Pieksämäki
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Yhdysmies
12
Evälahti Oy:n luotettavaa
asuntotuotantoa ja -kauppaa
yli kuuden vuosikymmenen
kokemuksella.
Nro 4 / 2011
EVÄLAHTI OY:N
LUOTETTAVAA ASUNTOTUOTANTOA
Lappeenranta, Kiinteistö
Osakeyhtiö saimaanRauha
Holiday Club Saimaan kylpylähotellin
läheisyyteen on ryhdytty rakentamaan
Kiinteistö Osakeyhtiö SaimaanRauhaa.
SaimaanRauhan asuntojen lasitetuilta
parvekkeilta avautuvat näkymät kauniiseen Saimaan järvimaisemaan. Kohde
sijaitsee rauhallisella paikalla vain noin
kolmenkymmenen metrin etäisyydellä rannasta. Taloon tulee 17 tasokasta
asuntoa, joissa asukkaat voivat viettää
laatuaikaa luonnosta ja alueen palveluista nauttien. Vain 6 km Imatralta ja
35 km Lappeenrannasta.
SaimaanRauhan asuntojen myynti on alkanut,
tilaa oma esite ja varaa itsellesi asunto ainutlaatuisista asunnoista.
Tehdessäsi varauksen asunnosta jo nyt,
pystyt vaikuttamaan asuntosi moniin yksityiskohtiin.
Joululounas katettuna
tunnelmallisessa Linnaravintolassa
klo 11.30-14.30
ke-pe 14.-16.12. ja ma-pe 19.-23.12.
29,50 eur/hlö
Yhtiöön tulee neljä
autotallipaikkaa ja kuusi
autokatospaikkaa.
Asuntojen velattomat
hinnat alkaen 174.000,00 €.
Lämpimästi tervetuloa!
Pöytävaraukset ja tiedustelut:
Rakentaminen, myynti ja esittely:
Rantasipi Imatran Valtionhotelli
Torkkelinkatu 2
55100 Imatra
p. 05-625 2100
www.rantasipi.fi
KOhtEEn
asuntOtyypit Ovat
2h+kk+s 52 m²
3h+k+s 78–95,5 m²
4h+k+s 113,5–129,5 m²
TAINIONKOSKENTIE 22
• 55100 IMATRA
• PUH (05) 6353 700
• www.evalahti.com
• [email protected]
Aidosti imatralainen optikkoliike
Meiltä kaikki vanhuspalvelut
TurvaTuote Saitseff Oy
◆Yksinasuvien ja vanhusten
turvapuhelimet/apulaitteet
◆Turvapuhelinkeskus 24 h
◆Vuokraus ja huolto 0400 924 273
[email protected]
www.turvatuotesaitseff.fi
Imatran TurvaHoiva Oy
◆ Palvelutalo
◆ Sairaanhoitopalvelut
◆ Kotipalvelut
◆ Jalkahoito
◆ Lääkehuolto
◆ 050 350 1525 ja 050 372 3480
[email protected]
www.imatranturvahoiva.fi
LEIKKAA TALTEEN!
TH
Hulkonmäentie 130,
54190 Konnunsuo
vaihde p. 010 841 1800
jätteen vastaanotto p. 010 841 1813
Avoinna kaikille jätteentuojille ma–pe klo 7.00–20.00
www.ekjh.fi