Saurofonista sopraanoon

Transcription

Saurofonista sopraanoon
Kesäelämyksiä
Puistokonserttia edeltää perhekonsertti
Saurofonista sopraanoon
Oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano on Varistaipaleen puistokonsertin
tämänvuotinen tähti.
Uutta on, että jo päivällä tapahtuu.
Varistaipalelaiset järjestävät 3. heinäkuuta puistokonserttinsa 23.
kerran. Konsertissa on aina ollut
nimekkäitä esiintyjiä, eikä perinne
katkea tänäkään vuonna: konsertin pääsolistiksi saapuu oopperalaulaja Johanna Rusanen-Kartano
(s. 1971).
Kuopiosta kotoisin oleva sopraano aloitti lauluopintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1991
opettajinaan Matti Tuloisela ja
Anita Välkki. Johanna voitti Timo
Mustakallio -laulukilpailun vuonna 1995 ja Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 1996. Vuonna
1997 hän vastaanotti Martti Talvela -stipendin.
Vuosiksi 1998-2000 Johannalle
myönnettiin stipendi Berliinin
Oopperaan. Karita Mattila-palkinnon hän sai vuonna 2001.
Johanna on esiintynyt runsaasti
orkesteri- ja oratoriosolistina sekä
laulanut lied-konsertteja useiden
Euroopan maiden lisäksi myös Japanissa, Chilessä, Yhdysvalloissa
ja Pohjois-Koreassa.
Johannan monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu myös kevyempää
musiikkia, mm. operettia, musikaaleja ja elokuvasävelmiä sekä
jazzstandardeja. Hän on esiintynyt
mm. Leningrad Cowboysien,
Pentti Hietasen, Sakari Kuosmasen, Kari Tapion, Trio Töykeiden
ja Lenni-Kalle Taipaleen kanssa.
Puistokonsertin järjestäjät ovat
toivoneet, että Johanna laulaisi jotakin myös savoksi. Tämä ei liene
mahdotonta, sillä sopraanon ohjelmistoon kuuluu myös savoksi
laulettuja kappaleita.
Konsertissa esiintyvät lisäksi
sellisti Seppo Laamanen, pianisti
Maiju Koponen sekä hänen sellistiystävänsä Camilla Sundberg Jyväskylässä. Oman mausteensa
konserttiin tuo oman kylän tyttö,
Saara Pasanen.
Aiempina vuosina puistokonserttiin on ollut vapaa pääsy, ja
ohjelmalehtinen on ollut maksullinen. Nyt järjestäjät perivät pienen sisäänpääsymaksun, joka
sisältää ohjelmalehtisen.
Ennen konserttia on luvassa iltapäiväohjelmaa lapsiperheitä ja
nuorisoa ajatellen. Esiintymään
tulee Yrjänä Sauros, joka on laulaja, lausuja ja multi-instrumentalisti. Yksi hänen soittimistaan on
saurofoni, joka on miehen itsensä
kehittämä jousisoitin.
Puistokonsertin tämänvuotisena tähtenä
sädehtii oopperalaulaja
Johanna Rusanen-Kartano.
Tulisia tangoja ennen
Musiikkipäiviä
Heinäveden V Musiikkipäiville
25.-28. heinäkuuta kokoontuu jälleen joukko nimekkäitä taiteilijoita. Mutta ennen kuin he pääsevät
estradeille, kaksi viikkoa aiemmin
16.7. taivutellaan suomalaisia, espanjalaisia ja argentiinalaisia tangoja Kermankeitaassa. Konsertissa esiintyvät huippunimet: Reeta
Viljamaa, Maria Luz Peres, Luis
Ramirez, Timo-Juhani Kyllönen
ja Juha Kotilainen.
Varsinaiset Musiikkipäivät alkavat maanantai-iltana kirkossa
Janne Maarala Gospel Trion konsertilla, jossa esiintyvät pianisti
Janne Maaralan lisäksi laulaja Anni Inginmaa ja saksofonisti Joonatan Rautio. Ohjelmisto koostuu
gospelmusiikin unohtumattomista klassikoista, negro spiritualsävelmistä, kauneimmista virsistä
ja muusta hengellisistä musiikista
sekä omista sävellyksistä.
Oman paikkakunnan tähdet
esiintyvät tiistaina Varjentiinissa
teemalla Matka maailmalle - musiikkia meiltä ja muualta. Jorma
Hartikainen tunnelmoi kitaralla
ystäviensä Pauli Masalinin (kitara)
ja Pia Vilermon (huilu) kanssa.
Laulusta vastaavat Maija Suho-
nen, Maria Matsi ja Ira Matsi.
Oman pitäjän lahjakasta nuorisoa
konsertissa edustavat Taru Ahonen (huilu) ja Marja Liukko (kitara).
Suomalaisia, espanjalaisia ja
argentiinalaisia tangoja Kermankeitaalla esittävät mm.
Luis Ramirez, Reeta Viljamaa,
Juha Kotilainen ja TimoJuhani Kyllönen.
Heinävedeltä kotoisin on myös
Sibelius-Akatemian urkujensoiton lehtori, diplomi-urkuri Jaana
Ikonen. Hän soittaa cembaloa
keskiviikon kirkkokonsertissa sellistin Panu Luoston kanssa. Luosto on voittanut ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä sellokilpailussa Turussa 1998 ja
Washingtonissa 2000.
Torstaina Heinävesi-laiva tuo
Savonlinnasta sopraano Hanna
Rantalan. Rantala voitti Lappeenrannan laulukilpailun naisten sarjan toisen palkinnon 2010 ja Eero
Rantala -palkinnon kesän 2008
Timo Mustakallio -kilpailussa.
Hanna Rantala ja Juha Kotilainen konsertoivat yhdessä Kermankeitaassa. Heidän kanssaan
esiintyy säveltäjä-pianisti-kapellimestari Ville Matvejeff, joka on
yksi tämän hetken menestyneimmistä nuorista muusikoista Suomessa. Musiikkipäivät päättyvät
torstai-iltana savonlinnalaisen puhallinorkesteri Saimaan viihdekonserttiin iltatorilla.
Musiikkipäivien järjestelyistä
vastaavat tänä vuonna Heinäveden kunnan kulttuuritoimi ja matkailutoimisto.