Jurmala Kaupunki aallonharjalla!

Transcription

Jurmala Kaupunki aallonharjalla!
DE
EN
ET
FI
LT
LV
NO
RU
Jurmala
LATVIA 2010
Kaupunki aallonharjalla!
www.jurmala.lv
SV
Kylpylän historia
1200–1500-luvuilla suurin nykyisen Jurmalan alueen osa kuului entisen Livonian ritarikuntaan. Merenlahtea pitkin rakennettiin pienet kalastajakylät.
Vanhin Jurmalan alue on Sloka. Sloka
Lielupe-joen rannalla on perustettu 1600-luvulla Kuurinmaan (Kurzeme) Herttuan Jacobin
hallintokauden aikana, jolloin Slocene-joen
syventämisen jälkeen Slokasta voitiin kuljettaa
tavaroita merialuksille käyttäen Kaugurin satamaa. Näin syntyi Slokaan kupari-, lasi- ja kalkkitehdas sekä myllyt.
Kauguri: Se on osaa Jurmalasta, jossa asuu
eniten jurmalalaisia. Vanhan kalastajakylän
nimi –Kaugern ensimmäisen kerran mainitaan
dokumentteissä 1500-luvulla ja se herättää
ajatuksen, olivatko ensimmäiset asukkaat liiviläisiä?
Toisaalta ensimmäiset kylpijävieraat 1700luvun lopulla, olivat pääosin Kuurinmaan
kartanon omistajia. Sen seurauksena Jurmala
voidaan katsoa eräänä Euroopan vanhimmista
kylpyläkaupungeista.
1800-luvulle asti kalastus oli Jurmalan asukkaiden tärkein elinkeino. Tuoretta savukalaa
vietiin tilallisille ja lähetettiin myös Riikaan.
Jurmalan kylpylän perustamisaikana pidetään 1800-luvun alkua, kun vuoden 1812 sodan
jälkeen haavoittuneet Venäjän armeijan upseerit saapuivat lepäämään Dubulti kalastajakylään. Dubultissa, kapeimmassa paikassa joen
ja meren välillä, rakennettiin ensimmäinen hotelli Jurmalassa.
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa
kylpylä alkoi kukoistamaan, silloin rakennettiin
myös useimmat terveyslaitokset, puurakennukset, ja perustettiin kylpylän infrastruktuuri.
Siihen aikaan rakennettiin hoidon tarkoitukseen ja rentoutumiseen kylpylaitoksia, jossa
sijaitsivat lämpimällä merivedellä täydetyt
kylpyammeet.
1800-luvun alussa, kun uimavaatteita ei vielä
tunnettu, olivat naisille ja miehille voimassa
eri uintiajat. Vuodesta 1897 alkaen säädettiin
erilliset ajat uimavaatteisiin pukeutuneille uimareille – uimavaatteet koostuivat polviin asti
yltävistä housuista ja hihattomasta paidasta
www.jurmala.lv
sekä vyöstä. Uinti ilman uimavaatteita kiellettiin vuonna 1914.
Vuonna 1844 ensimmäinen jokilaiva toi noin
150 matkailijaa kerralla. Myöhemmin liikennöi
5 jokilaivaa Riiasta sekä Jelgavasta.
Huomattava merkitys oli Riika – Tukums
rautatien avaamisella vuonna 1877, – se edisti
Kemerin kylpylän sekä Jurmalan uintipaikkojen
kehittämistä ja kasvua. Jonkin aikaa liikennöi
säännöllisesti juna Moskova – Kemeri.
‘Jurmalan kulta’ eli kuuluisat mansikat ovat
tulleet Melluzin kaupunginosasta. Täällä oli
aikoinaan mansikkatarhat, joista löytyi makoisimmat mansikat, jotka ovat tunnetut satoisuudestaan ja korkeasta laadusta. Taimet tuotiin
Ranskasta. Melluzin mansikkalaji on sittemmin
kuljetettu paitsi Riikaan, myös aina Pietariin ja
Pariisiin asti.
Kemerin soissa olevien rikkilähteiden hoitoominaisuuksia tunnettiin jo 1700-luvun alussa.
Ensimmäinen valtion kylpylä rakennettiin
tsaari Nikolai I toimesta v.1838 valtion omistamalle tontille, jossa oli kuuluisia rikkilähteitä.
Tuo vuosi myöhemmin katsottiin olevan kylpyläkaupungin aloitusvuodeksi. Näin ollen
Kemeri on jo alun perin kehittynyt balneologisena kylpylä-alueena, jonka kehityksestä vastuun oli ottanut valtio. Vuonna 1928 Kemeri sai
kaupungin oikeudet.
Venäjän imperiumilla kylpylä oli melko suosittu. Vuonna 1912 avattiin junayhteys KemeriMoskova. Jaunkemeri-Jurmala välillä kulki raitiovaunu.
Vuonna 1920 nykyaikainen Jurmalan alue
Priedaineesta Kauguriin sai Riian Jurmalan
kaupungin aseman.
Kesällä 1950 Jurmalassa toimi 29 kylpylää ja
36 lepopaikkaa. Vuorostaan 1980-luvulla Jurmala oli kolmannella sijalla järjestettyjen kylpijävieraiden lukumäärän mukaan kuuluisien
Sochi ja Jalta kylpyläkaupunkien jälkeen. Silloin
Jurmalassa toimi jo 105 kylpylää ja lepokotia,
sekä muita virkistystaloja, jotka ottivat vastaan
yli 300 000 henkeä.
Vuoden 1959 marraskuun 11. päivänä liitettiin yhteen kaupungit Sloka, Kemeri ja Riian
Jurmala, ja syntyi Jurmalan kaupunki.
Tervetuloa Jurmalaan –
Jurmalan pinta-ala
100 km2
Asukasluku
57 000 asukasta
Hiekkarannan pituus
33 km
Välimatka Riian keskustaan 25 km
Välimatka Riian lentoasemalle 15 km
Lähin Riian rautatieasema Priedaine
Päärautatieasema
Kemeri
Veden keskilämpötila kesällä +19°C
Ilman keskilämpötila kesällä +21°C
Ilman keskilämpötila talvella +1°C
Järvet: Aklais, Melnais, Slokas
Joet: Lielupe, Slotsene
Ystävyyskaupungit:
Anadia (Portugali)
Eskilstuna (Ruotsi)
Gavle (Ruotsi)
Kabur (Ranska)
Kazan (Tatarstan)
Moskovan lounaanalue (Venäjä)
Palanga (Liettua)
Pärnu (Viro)
Pietarin Amiraliteetin esikaupunki(Venäjä)
Pietarsaari (Suomi)
Terracina (Italia)
suurimpaan meren rannalla sijaitsevaan
kylpyläkaupunkiin Balttiassa!
Tervetuloa Jurmalaan - ilmastolliselle ja balneologiselle
kylpylälle Itämeren hiekkarannoille! Laajat 33 km
pituset hiekkarannat kullankeltaisine hiekkoineen,
mäntymetsän terveydellisine tuoksuineen, meren
rauhoittuvine huminoineen, maan uumenista virtaavine
mineraalivesineen ja parantavine mutineen – se on
luonnonrikkaus, joka tekee Jurmalassa vietetystä lepoajasta
unohtumattoman ja samalla terveydelle tärkeän.
Kaupungin kylpylät, lepokodit, hotellit, Spa ja wellnesskeskukset ovat varmoja valintoja, missä rentoutua, kerätä voimavaroja ja huolehtia terveydestä
ja hyvinvoinnista!
Jurmalasta löytyy erilaisia vapaa-ajan vaihtoehtoja, jokaiselle jotakin.
Dzintarin konserttisali tarjoaa tänä vuonna värikkäitä ja unohtumattomia tapahtumia,
joista mainittakoon kansainvälinen musiikkifestivaali ‘Summertime’, nuorien esiintyjien kilpailu
‘Jaunais vilnis’(uusi aalto), kansainvälinen balettifestivaali ‘Baletin tähdet Jurmalassa’ jne.
Kaupungin arkeen kuuluu kesäkauden avajaiset, meripäivät, Latvian vanhimpiin lukeutuvan
kävelykadun kunniaksi järjestetään Jomas-kadun päivät, ja paljon muita tapahtumia, jotka
tekevät rentoutumisen kaupungissamme ainutlaatuiseksi.
Jurmala ei ole pelkästään lomailukaupunki, vaan täällä voi jokainen yritys järjestää tapahtumia,
ja kokouksia yhdistäen ne terveydelliseen rentoutumiseen. Suuret bisnesneuvottelut voivat
ottaa paikkansa vaikka ”Saliena golfs” golf-kentällä, joka on eräs suurimmista Balttian maissa.
Muu perhe voi sillä aikaa rentoutua esim. Livu Akvaparks –vesipuistossa.
Jurmala on kulttuurihistoriallinen keskus – ainutlaatuiset puuarkkitektuuria edustavat talot,
vanhat rakennukset muodostavat kaupungin hengen ja Jurmalan taianomaisen ilmapiirin,
johon voi tutustua kävelykierrosten yhteydessä.
Jurmala pysyy mukana kehityksessä ja muuttuu, jotta jokainen haluaisi palata tänne yhä
uudelleen ja uudelleen!
Olette sydämellisesti tervetulleita Jurmalaan!
Raimonds Munkevics
Jurmalan kaupunginjohtaja
Julkaisija: Jurmalan kaupunginvaltuusto, [email protected], www.jurmala.lv,
Muotoilu ja painatus: SIA Talsu tipogrāfija, www.taltit.lv
Kansikuva: “Baltic Beach Hotel”
Valokuvat: Jurmalan kaupunginvaltuusto, O.Martinsons, G.Ušpele, G.Ūķis, T.Odiņa, J.Krūmiņš, J.Upīte,
A.Meibergs, I.I.L.Ozoliņa, Nemo, Līvu aquapark, Saliena golf, restaurant Orizzonte, LU photo archive,
Dienvidu parks, Ķemeru NP, KRC Jaunkemeri, Baltic Beach Hotel, Hotel Jurmala Spa, hotel Lielupe.
Painettu ympäristöystävälliselle FSC – sertifioitu paperi Arctic Matt Arctic Paper
Julkaisija ei vastaa tapahtumakalenterin tai muiden tietojen muutoksista
Esite on Jurmalan kaupunginvaltuuston omaisuutta.
www.jurmala.lv
Levon terveyden ja harmonian kylpyläkaupunki
Iso kaupungin rikkaus on sen pinta-alassa, luonnon resursseissa, meri-ilmassa ja
mäntymetsiköissä, kvartsihiekassa merenrannalla, kivenäisvesissä (bromi-, rikki-, natriumkloridi-),
lääkintäturve- ja järvimudassa, joilla kaikilla on terveydellisiä vaikutuksia jotka lisäävät ihmisten
hyvinvointia ja ovat tärkeä osa terveyden parantamista. Ilmasto-olojen ja paikallisten luontaisten
resurssien vuoksi, Jurmalan kaupunki on ylpeä kaksista kaupungin alueella viereisinä olevista
kylpylöistään; balneologisesta ja meri-ilmasto kylpylästään.
Merenrantakylpylä Jurmala on kuuluisa terveellisen ilmastonsa, hoitokääreissä käytettävän
hoitomutansa sekä myös kivennäisvetensä ansiosta, jota ei käytetä pelkästään juomana vain
myös spa-kylvyissä ja altaissa. Jurmalan spa-hotellit tarjoavat monenlaisia hoito-, loma- ja
kuntoutuspaketteja, jotka sisältävät lääkintävoimistelua, fysikaalista hoitoa, vesivoimistelua, erilaisia
hierontoja, ilma- ja ilmastohoitoa, thalassoterapiaa, ratsastusterapiaa ja muita luonnonvaroihin
perustuvia hoitoja. Hoitopalveluilla on jo yli 150 vuotta vanhat perinteeP.
Ajanvietto Jurmalassa tekee hyvää ihmisen elimistölle, mutta myöskin hänen henkiselle
hyvinvoinnille, joka johtuu ympäristön vaihdosta, runsaasta auringonpaisteesta, suurkaupungin
vilskeen ulkopuolella olemisesta, hyvästä unesta, rauhasta ja hiljaisuudesta, urheilusta ja
meditoinnista, pitkistä kävelyistä rannalla sekä hyvästä ruoasta. Spa-hotellit tarjoavat erilaisia
stressiä ehkäiseviä kursseja liikeihmisille, lisäksi erillisiä spa-palveluja, jotka auttavat rentoutumaan
ja kerämään inspiraatiota tulevaan työntekoon.
Uimaranta
Jurmalan 33 km pituinen ranta, joka on yksi erinomaisimmista
Euroopassa, on muodostunut hienosta, valkoisesta
kvartsihiekasta, jonka on vuosituhansien aikana tuonut
rantavirta. Uimaranta on hyvä paikka lepoa ja terveyden
vahvistamista varten. Aaltojen kohina vaikuttaa ihmisiin
rauhoittavasti, fitoncidien rikastama mäntyjen ja jonisoitu meren
ilma vaikuttavat suotuisasti ja parantavasti hengityselimiin.
Paljain jaloin tehdyt kävelyretket kesäisellä meren rannalla
lämpimässä, pehmeässä hiekassa ovat terveellisiä, kävely hieroo
jalkapohjia, karaisee ja rentouttaa.
Majorissa ja Jaunkemerissa liehuvat EU-n siniset liput ovat todiste
meren rannan turvallisuudesta, varmistavat mukavuuden ja
veden laadun, jota valvotaan joka viikko ottamalla vesinäytteitä.
Veden suolapitoisuus on matala ja siksi uinnin jälkeen ei ole
välttämätöntä heti käydä suihkussa. Uimarannalla on tehty
polkuja lastenrattaita ja vammaistenrattaita varten.
www.jurmala.lv
Ilmasto
Meren läheisyys turvaa kaupungille erinomaiset ilmastoolosuhteeP.
Jurmalassa käytetään hyväksi monenlaisia ilmaston tarjoamia
hoitomuotoja, auringonottoa, meressä uintia, hiekkakylpyjä
(psammoterapia) sekä ilmakylpyjä (aeroterapia).
Auringonotto (helioterapia)
Auringonottolla on ihmisen elimistöön positiivinen vaikutus,
mikäli se tehdään oikein ja lääkärin suositusten mukaan.
Auringonotto edistää D- vitamiinin synteesiä elimistössä ja
karaisee. Ottaessanne aurinkoa suojatkaa päätänne auringolta
joko auringonvarjolla tai lakilla. Paras auringon ottamisen
aika on aamulla klo 10.00, jolloin sää on viileämpää ja ilma
raikkaimmillaan tai illalla, jolloin auringonsäteiden vahva
vaikutus on alentunut eikä helle rasita sydäntänne eikä
verenkiertoelimiänne.
Rentouttavat ja hoitavat tekijät
Uinti meressä
(thalassoterapia)
Uinnin vaikutus terveyteen riippuu veden
lämpötilasta, suolapitoisuudesta ja aaltojen
suuruudesta. Uintiin on myös muutamia
suosituksia:
Uikaa keskellä päivää, kun vesi ja ilma ovat
riittävän lämpimiä, ja 1–2 tuntia ruokailun jälkeen,
varsinkin silloin, kun Teillä on terveysongelmia;
Terveet voivat uida myös aamulla ennen
aamiaista;
Älkää uikaa kovassa aallokossa;
Kuivatkaa itseänne uinnin jälkeen pyyhkeellä.
Hiekkakylvyt (psammoterapia)
Psammoterapiaa – hoitoa kuumalla (40–46°C)
hiekalla, voi suorittaa kuumina kesäpäivinä.
Vartalo tulisi hiekalla peittää 15 cm paksuisesti,
jättäen sydämen alueen vapaaksi. Pään täytyy
olla varjossa. Hiekkakylvyn tulisi kestää 20–30
minuuttia. Hoito parantaa aineenvaihduntaa ja
sillä on kipua lievittäviä ominaisuuksia.
Ilmahoito
Ilmaa käytetään hoitavana tekijänä – ilmakylvyt,
kävelyt raikkaassa ilmassa, samaten nukkuminen
huoneessa, jossa ikkuna on auki. Nämä hoitotavat
parantavat sydämen toimintaa, veren koostumusta,
vahvistavat
hermojärjestelmää,
treenaavat
lämmönsäätöjärjestelmää ja vahvistavat ruumista
yleisesti. Ilmakylpyjä ei saisi ruokailun jälkeen ottaa
ennen kuin tunnin kuluttua siitä, ottaen huomioon
myös säänolosuhteita, ilman lämpötilaa, tuulen
voimakkuutta ja ilman keskimääräistä kosteutta.
Kivennäisvedet
Jurmalan merikylpylä on kuuluisa bromi-, rikkija natriumklorittipitoisista kivennäisvesistään.
Balneologista hoitoa käytetään hermojen,
sydämen, luuston ja lihasten, ruoansulatuselinten
ja
gynekologisiin
ongelmiin.
Kemerin
rikkilähteessä Sisilisko suositellaan käsien ja
kasvojen pesemistä.
Hoitomuta
Jurmalassa on kahta tyyppiä mutaa – turve- ja
järvimuta, joka sisältää paljon kivennäisaineita,
orgaanisia happoja ja mikro-osia. Mutakylpyjä
käytetään monenlaisten sairauksien hoidossa ja
ennaltaehkäisyssä. Muta vaikuttaa positiivisesti
myös hyvinvointiin ja vähentää emotionaalista
stressiä.
Jurmalan kylpylässä tarjotaan
hoitoa ja kuntoutusta
seuraaviin ongelmiin:
Sydän- ja verenkiertohäiriöt
Keskus- ja ääreishermoston häiriöt
Luuson ja lihaksiston häiriöt
Ruoansulatuselimistön häiriöt
Virtsa- ja sukuelimistön häiriöt
Gynekologiset ja urologiset taudit
Ainenvaihduntahäiriöt
Iho-ongelmat
Hengitystietaudit
www.jurmala.lv
Uima-allas
Urheiluhieronta
Vesivoimistelu
www.jurmala.lv
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
25m,
merivesi
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
“NRCVaivari”**,
Kansallinen
Kuntoutuskeskus
www.nrc.lv
•
“TB Palace Hotel & SPA”
www.tbpalace.com
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Sosiaalisen integroinnin
keskus www.sic.gov.lv
•
•
•
“Sanatorija Belorusija”***,
kylpylän kuntoutuskeskus
www.belorusija.lv
•
“Pegasa pils”,
Wellness keskus
www.hotelpegasapils.com
“Jaunķemeri”, kylpylän
kuntoutuskeskus
www.jaunkemeri.lv
“Hotel Jurmala
Spa”****, kylpylähotelli
www.hoteljurmala.lv
“Dzintara Liedags”
Wellness keskus
www.dzintara-liedags.lv
Amber Sea Hotel,
kylpylähotelli,
www.amberhotel.lv
“Baltic Beach
Hotel”*****, kylpylähotelli
www.balticbeach.lv
“Daina” kylpylähotelli,
www.hoteldaina.lv
“Jantarnij bereg”,
kylpylän kuntoutuskeskus
www.sanatorij.lv
Ainevaihduntajärjestelmän häiriöt
Gerontologia
Gynekologia
Hengitysteiden häiriöt
Ihotaudit
Manuaistaudit
Ruoansulatuselinten häiriöt
Sydän- ja verisuonitaudit
Tuki- ja liikuntaelimistön häiriöt
Urologia
On pääsy vammaisille ihmisille
Aerosoliterapia
Analysoi
Anti-stress hoito
Kylpee otteita
Clay sovellukset
Ruokavalio hoito
Elintoiminnalliset kokeet
Ergoterapia
Fytoterapia
Hoitosuihku
Ioniterapia
Kävelyt keppien kanssa
Kivennäisveden juominen
Kivennäisvesikylvyt
Klassinen hieronta
Kokeet
Konehieronta
Lääkärien konsultointi
Lääkintävoimistelu salissa
Magneettiterapia
Mutaapplikaatio
Mutakylvyt
Porekylvyt
Psykoterapia
Raskaiden- ja lastenhieronta
Ravitsemushoito
Reflektorinen jalkaterähieronta
Reitterapia
Saviterapia
Stomatologia
Stressien hoito
Sähköhoito
Ultraääni, fonoforeesi
Valoterapia
Vedenalainen hieronta
Vuorokauden lääkärivalvonta
Ajurveda-hieronta
Amber hieronta
Akupunktuuri
Aromaterapiahieronta
Tattari hieronta
Egypti-hieronta
Hieronta vulkaanisilla kiveillä
Jumeiho-hieronta
Reikin
Thaimaanhieronta
Antiselluliittihieronta
Amber hoito
Kauneudenhoito Lounge
Elimistön puhdistautuminen
Kauneushoitosalonki
Kääriminen (suklaa, hedelmät ja
muut)
Kauneudenhoitokirurgia
Kryosauna
Otsokeriittihoito
Parafiinihoito
Solaario
Suolahuone (halooterapia)
Talasoterapia
Terveyskapseli
Vartalon ja kasvojen hoitotoimenpiteet
Aerobics
Kuntosalille
Kuntosali
Saunat
“Amber Spa”, Wellness
keskus www.amberspa.lv
rehabilitaatio ja hoito
perinteiset menetelmät
eksoottiset menetelmät
SPA ja kauneushoito
urheilu
“Alve”***, kylpylähotelli
www.alvespa.lv
Rentouttavat ja hoitavat tekijät
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
vesijohto25m,
vesijohtovesi, vesijohto25m,
vesi
vesijohtovesi 8x12m
vesi kivennäisvesi
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
vesijohto25m,
vesi kivennäisvesi
•
•
Jurmalan
arkkitehtuuri
1800-luvulla
ja
1900-luvun
alussa
Riian
rannikon rakennuskanta koostui enimmäkseen
puurakennuksista. Arkkitehdit olivat pääosin
baltiansaksalaisia ja latvialaisia, mutta Jurmalassa
voi nähdä myös mm. venäläisten ja suomalaisten
arkkitehtien töitä. Jurmalan arkkitehtuurille
ovat leimallisia komeat puuleikkauskoristeet
rakennusten julkisivuilla ja katoilla.
Jurmalan
arkkitehtuurissa
elävät
rinnakkain klassisismi, historismi, jugend,
kansallisromantismi ja funktionalismi.
Uutta, nykyajan arkkitehtuuria kehitetään
historiallisista rakennustyyleistä löytämien
yksityiskohtien avulla.
Arkkitehtuurisesti arvokkaiden kohteiden
luetteloon on merkitty 408 rakennusta,
joista 7 on sakraalisia – 3 luterilaista, 2
katolilaista sekä 2 ortodoksikirkkoa. Yli 4000
rakennusta on historiallisia.
Kristaps ja Auguste Morbergin huvila ja kasvitieteellinen puutarha
Dzintaru prospekts 52/54, Dzintari. Puh. +371 67227175, +371 29361515
Talo on rakennettu vuona 1883 ja sen omistaja oli tunnettu latvialainen
rakennusmestari, arkkitehti ja mesenaatti Kristaps Morbergs. Huvilan talot ovat
neogotilaisen puuarkkitehtuurin muistomerkkejä, ja ovat 1800-luvun loppupuolella
saaneet rautaliuskan pällysteen. Huvilaa laajennettiin ja kehitettiin vuoteen 1914
saakka. Omistaja jätti talon perinnöksi Latvian yliopistolle.
Vuosina 2007-2008 tehtiin talojen kokonaisuuden ja interiöörin entisöimistyöP.
Uusittiin 1800-luvun suunnitelmia ja istutuksia. Huvilan lähellä sijaitsee puutarha,
jossa kasvaa eksoottisia kasveja.
Täällä hetkellä talon omistaja on Latvian yliopisto.
Tiedustelkaa huvilan historiasta, sen omistajan lahjakkuudesta ja työn
perinnöstä yksityiskohtaisemmin. Voitte lähteä tutustumaan uusittuun huvilan
rakennusmestarin omaisuuteen.
Tiloissa on mahdollista järjestää kokouksia, seminaareja pienille ryhmille ja erilaisia
tilaisuuksia tai vastaanottoja.
www.jurmala.lv
Kulttuurielämä
Kylpylän historian, kulttuurin ja taiteen perinteet ovat muinaisia,
epätyypillisiä toiselle paikalle mutta kuitenkin monipuolisia. Kaupunki
on säilyttänyt oman omaperäisen merenrantakylpylän viehättävyytensä
muinaisista päivistä meidän päiviimme asti. Museoiden runsas
näyttelyesineistö kertoo sekä kaupungin muinaisesta menneisyydestä
ja myös sen uudemmasta historiasta. Huomattavista ja merkittävistä
henkilöistä sekä heidän elämästään ja tuotannoistaan Jurmalassa
kertovat kotimuseoP. Taidemaalareiden erilaisilla tekniikoilla maalattuja
tauluja voi nähdä näyttelysaleissa ja taidegallerioissa. Käykää
tutustumassa kaupungin museoihin, kotimuseoihion ja näyttelysaleihin
ja tutustukaa toisenlaiseen Jurmalaan!
Museot ja näyttelysalit Jurmalassa
Museot
Jurmalan kaupungin museo
Tirgoņu iela 29, Majori. Puh. +371 67764746
Museon kokoelmissa on
runsaasti näyttelyesineitä,
jotka kertovat elämästä
kylpylässä 1800-luvulta nykypäiviin. Esillä mm. Latvian suurin
uimapukukokoelma, vanhoja Jurmalan postikorteja, merkittävien
taiteellijoiden töitä ja vedenalaisen arkeologisen näyttelyesinettä.
Vuodesta 2008 lähtien museossa on ollut esillä näyttely Riian, Jurmalan
ja Kemerin kylpylähistoriasta.
Muzeja ēka atjaunota 2004.gadā, darbojas kafejnīca.
Museo on peruskorjattu vuonna 2004. Museossa toimi kahvila.
Avoinna: ke-su 10:00 – 17:00 (15.05-15.09 klo: 18.00 asti) pääsylippu
0,20-0,50 LVL, pysyvä museon historian näyttely 0,50-1,00 LVL, koko
museo 1,00-2,00 LVL. Perjantaisin ilmaiseksi
Aspazijan talo
Z.Meierovica prospekts 20.
Puh. +371 67769445
Talo jossa latvialainen
runoilija Aspazija vietti
elämänsä 10 viimeistä
vuotta, sijaitsee Jurmalan
kapeimmassa
kohdassa
Dubultissa, jossa maakannaksen leveys Lielupejoesta merenrantaan
on vain 320 metriä. Kaksikerroksinen huvilarakennus on rakennettu
vuonna 1903 ja se on ainutlaatuinen puuarkkitehtuurin näyte. Vuonna
1996 runoilijan muistoksi Aspazijan talo avattiin kävijöille. Museossa on
nähtävillä esineistöä Aspazijan elämä- ja tuotantovuosilta 1933-1943.
Koululaisille tarjotaan näyttelyteemaa “Aspazija ja muste”. Hääpareille
tarjoutuu mahdollisuus päästä nauttimaan ensimmäinen yhteinen
kahvihetki ja ottaa valokuvat Aspazijan olohuoneessa samalla nauttien
huoneen historiallisesta interiööristä.
Talon tiloja vuokrataan seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin.
Avoinna: ti-la, 11:00 – 17:00 (kesäisin klo: 18.00 asti),
pääsylippu 0,50-2,00 LVL (kesäisin klo: 18.00 asti)
www.jurmala.lv
Jurmalan ulkoilmamuseo
Tīklu iela 1a, Lielupe. Puh. +371 67754909
Museo perustettiin vuonna 1970 kalastajakolhoosin “Uzvara” mukaan
Kansan museoksi. Museoon on tuotu kalastajapiha ja sijoitettu sen
maisemaan taidolla. Museossa voi nähdä tyypillisiä rakennuksia; asuintalo,
aitta, verkostotupa, savustamo, saunaa ja muita rakennuksia. Museossa
on nähtävillä veneiden ja ankkurien kokoelma sekä Latvian suurin
köysikokoelma.
Museo sijaitsee Niemidyynin luonnonpuiston alueella. Ryhmille voidaan
tilata retkiä, joihin sisältyy köysien punominen, solmujen sitominen,
savustetun kalan maistaminen, sekä latvialaisten perinteiden ryhmään
osallistuminen. Erikoisohjelma vastajaisia varten.
Museo on auki ti-su 10.00-17.00 (kesäisin klo: 18.00 asti), tiistaisin
vapaa sisäänpääsy
Rainiksen ja Aspasian muistoa vaaliva
museo Pliekšāna iela 5/7, Majori.
Puh. +371 67764295
Huvila on rakennettu 1800-luvun
lopulla. Rainis ja Aspasia asuivat
talossa vuodesta 1927 vuoteen 1929, –
Rainiksen kuolemaan asti. Museossa on
runoilijoiden yksityiskirjasto ja heidän
muistolleen omistetut erikoisesti
sisustetut huoneet. On mahdollisuus
nähdä elokuvaa runoilijan elämästä.
Avoinna: ti-la 11:00 – 17:00 (kesäisin klo:
18.00 asti), pääsylippu 0,50-2,00 LVL
Näyttelysalit
Näyttelysali Kapu kadulla
Kāpu iela 143/3, Vaivari. Puh. +371 29401393, +371 67766447
Näytelysali tarjoaa
taidemaalareiden vaihtuvia
näyttelyitä.
Talossa silloin asui muutamia
tuttuja taidemaalareita, jotka
lahjoittivat taulunsa isännälle.
Kaksi niistä on säilynyt meidän
päivimme asti ja ne ovat nyt
esillä. Talon toisessa kerroksessa voi nähdä taiteilijoiden ateljeita, mutta
ensimmäisessä kerroksessa on Inta ja Imants Ozolinin näyttelysali.
Käydessänne näyttelyssä voitte tutustua vuoden 2007 Jurmalan
taidepalkintosaajan tuotantoon.
Näyttelysali on auki ennakkotilauksesta puhelimitse +371 29401393,
+371 28391308. Valokuvat-kauniita, myöskin tauluille!
Antiikkikulkuneuvojen näyttely
Turaidas iela 11, Dzintari.Puh. +371 29263329
Vuoteen 1967 saakka täällä
oli
ortodoksinen
kirkko,
joka purettiin ja sen paikalle
rakennettiin Dzintarin näytelysali.
Esillä vanhoja autoja, polkupyöriä,
”Viktorija” – vaunut ja vuoden
1935 limusiini.
Näyttelysali on auki ke-su
12.00-19.00 toukokuu-lokakuu, muina aikoina ennakkotilauksesta
Kulttuuritalot,
elokuvateatterit,
konserttisalit
Taidegaleria
Vitālijs Jermolajevin taidestudio
“Inner Light”
Omnibusa iela 19, Majori. Puh. +371 67871937, +371 29628517
Taidegalleriassa on nähtävänä mielenkiintoisten ja omaperäisten
taulujen näyttely, joka on muodostettu ainutlaatuisella tekniikalla
(fluoressentin taidemaalauksen tekniikka) – taulut alkavat
erikoisvalaistuksessa loistaa ja katselija näkee esillä olevan taulun
paikalla toisen, aiemmin salatun muunnoksen.
Taidestudio tarjoaa myös art-terapiaa eli taideterapiaa – taulujen
teatteria. Te voitte käydä maalausstudiossa ja itse maalata taulun
ainutlaatuisen valomaalaus- teknologian keinoin.
Kävijöille esitellään floristiikan design- ja valaisinkauppa, arkkitehtien
ja suunnittelijoiden toimisto, jossaa on mahdollisuus tehdä maalauksia
valomaalaustyylillä.
Auki: 12.00-17.00 tai ennakkotilauksesta, pääsylippu 0.50 - 2.00 LVL
www.jermolajev.lv
Käsityöläisten
pajat, ateljeet
Majorin kulttuuritalo (toimi näytelusali)
Jomas iela 35, Majori, Puh. +371 67762403
Buldurin kulttuuritalo (näyttelyhalli saatavilla)
Muižas iela 6, Bulduri, Puh. +371 67752472
Kaugurin kulttuuritalo (toimi näytelusali)
Raiņa iela 110, Kauguri, Puh. +371 67740700
Majorin elokuvateatteri (Majorin kultuuritalossa)
Jomas iela 35, Majori, Puh. +371 67762403
Kaugurin elokuvateatteri
Raiņa iela 110, Kauguri, Puh. +371 67740700
Jurmalan teatteristudio
Muižas iela 7, Bulduri, Puh.+371 67751089
Satutalo“Undīne”
Parka iela 1, Dubulti, Puh. +371 67769273, www.undine.lv
Buldurin dendrologinen puisto
Bulduru dārzkopības vidusskola, Viestura iela 6, Bulduri,
Puh.+371 67753135
Dzintarin konserttisali
Turaidas iela 1, Dzintari, Puh.+371 67762092, +371 67762005,
www.dzk.lv
Tervetuloa Jurmalaan, ei ainostaan katsomaan ja nauttimaan
taidearvoista, vaan myös nauttimaan taide-esineiden tekemisen
prosessiin osallistumisesta!
Kudontastudio, lasten taidestudio
Buldurin kulttuuritalo, Muižas iela 6 , Bulduri. Puh. +371 67752472
Köysien punominen, solmujen sitominen, savustetun kalan
maistaminen (ennakkotilauksesta)
Jurmalan ulkoilmamuseo, Tīklu iela 1a, Lielupe. Puh. +371 67754909,
Ti –Su: 10.00 – 18.00
Meditatiivinen taidemaalausstudio “Inner Light” Omnibusa iela
19, Majori. Puh. +371 67871937, +371 29628517
www.jermolajev.lv
Posliini maalausverstas (kesäisin)
Majorin kultuuritalo , Jomas iela 35, Majori.Puh. +371 26804843
Nahkan ja luonnonmateriaalien jalostusverstas. Piirtäminen,
kutominen, sorvaus ja savimuovailu. Satutalo”Undīne”
(ennakkotilauksesta)
Parka iela 1, Dubulti. Puh. +371 67769273
www.jurmala.lv
Dzintarin konserttitalo
Turaidas iela 1, Dzintari, P. +371 67762092, www.dzk.lv
European Association of Event Centres
latvialaiset ja ulkomaalaiset taiteilijat – pianonsoittajat
G. Ginsburg, H. Neihaus ja S. Richter; viulunsoittajat I. Besrodnij,
L. Kogan ja D. Oistrah; suosittu latvialainen säveltäjä R. Pauls;
laulajat A. Pugatshova, P. Kaas ja K. Dulpher. Konserttisalissa
on järjestetty tunnettu nuorten esittäjien kilpailu Jurmala.
Se on ollut myös Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin,
Kremerata Baltikan sekä Bremenin sinfoniaorkesterin
konserttipaikkana. Joka vuosi konserttisalissa järjestetään
musiikkifestivaali Balettitähdet, nuorten laulajien kilpailu
Uusi Aalto ja kansainvälinen klassisen musiikin festivaali
Summertime.
Vuonna 1897 Edinbirgiin (entinen Dzintarin asumalähiö),
Riianlahden rannalle, rakennettiin teatteri, jossa
järjestettiin musiikki-iltoja. Konserteissa esiintyivät eri
varieteeteattereiden taiteilijaryhmät ja operettitaiteilijat, sekä
mm. Berliinin, Varsovan, Pietarin ja Latvian Kansallisoopperan
orkesterit ja solistit.
Vuonna 1936 uuden Dzintarin konserttipuiston näyttämön
viereen rakennettiin arkkitehti V. Mellbergin piirtämä katettu
kesäkonserttisali 690 katsojalle. Vuonna 1960 vanhan lavan
tilalle rakennettiin ulkoilmanäyttämö, joka nykyäänkin on
suosittu konserttipaikka. Tässä ovat esiintyneet kuuluisat
Illaksi
“CocoLoco”, ravintola – musiikkikerho
Jomas iela 37, Majori, Puh. +371 67761464
“Coconut beach”, ravintola Majorin rannalla näkymineen merelle.
Eurooppalainen keittiö, italialainen-pizza ja kylmiä juomia. Ravintolan
luona järjestetään rantajalkapallo- ja lentopallo-otteluita. Viikonlopulla
tarjotaan iltaisin musiikkia DJ johdolla. Toimii kesäkautena.
Majorin rannalla Konkordijas iela päässä, Puh. +371 27015473,
www.beach.lv
Elämäniloisten ja seikkailuja etsivien ihmisten vapaa-aika- ja iltatunneiksi
kylpyläkaupunki tarjoaa moninaisia lepo- ja huvimahdollisuuksia. Ravintolat,
baarit, yökerhot ja kesäisin jokilaiva tarjoavat tiloja yksityistilaisuuksien ja
juhlien järjestämistä varten. Tilattavissa ruokaa ja iltaohjelmaa vieraiden
toivomuksien mukaisesti.
“Caviar Club”, ravintola hotellissa “Baltic Beach Hotel”. Elävää musiikkia
joka päivä parhaiden mestarien esittämänä!
Jūras iela 23/25, Majori, Puh. +371 67771428 (pyötien varaus), www.balticbeach.lv
“Cotton Club”, tanssikerho, erilaisia juomia ja maukkaita ruokia
Abavas iela 12, Jaundubulti, Puh. +371 67760962
“Kaljanin baari”, baari hotellissa “Baltic Beach Hotel”.
Perjantaisin, lauantaisin tarjoaa vatsatanssijoiden esityksiä
23:00 – 1:00. Mahdollisuus maistaa perinteisiä itämakeisia, kahvia
ja vesipiippua unohtumattomassa Itä-tyylin sisätilojen baarissa.
Jūras iela 23/25, Majori, Puh. +371 67771428 (pöytien varaus),
www.balticbeach.lv
“Klondaika” hyvä lepo – ja ajanvietepaikka, tanssia, showesityksiä,
suosittujen Latvian muusikoiden esityksiä, mielenkiintoista toimintaa,
pelejä, vetonumeroita ja turnauksia, pelejä lapsille, biljardia,
tikanheittoa, baari, maukkaita Meksikon ja Euroopan ruokia Tex – Mex
ravintolassa.
Talsu šosejā 31, Kauguri, Puh. +371 67740688, www.klondaika.com.
“Seaside” baari, baari “Hotel Jurmala Spa” 11.kerroksessa, josta voi
nähdä kaupunkia ja Riianlahtea. (Auki joka päivää 15:00 - 03:00),
Jomas iela 47/49, Majori, Puh. +371 67784420, www.hoteljurmala.lv
“Slāvu ravintola”, ravintola-klubi viikonloppuisin – elävää musiikkia ja
tanssimusiikkia DJ esittäessä, disko 2.kerroksesa
Jomas iela 57, Majori, Puh. +371 67761401, +371 67761357, www.slavu.lv
www.jurmala.lv
Tapahtuma kalenteri
Tammikuu
08.01. Valokuvanäyttelyn ‘Jurmala ja jurmalalaiset’
avajaiset. Jurmalan kaupungin museo.
09.01. Loppiais– konsertti Dubultin evankelisluterilaisessa
kirkossa. Esiintyy urkuri Guna Skrima.
Helmikuu
13.02. Talvikauden päättymisen juhla Horna–puistossa,
Majorissa ‘Kasvonaamiot’ paraati, kansanleikkejä, sekä
tori avoinna. Maaliskuu
05.03. Pariisin taiteilijoiden yhdistyksen (LDA) järjestämän
näyttelyn avajaiset. Jurmalan kaupungin museo.
17.03. Azpaazijan 145– vuotisjuhlapäivän tapahtuma
Azpaazijan kodissa. Dubulti. Huhtikuu
04.04.”Pääsiäinen Jurmalassa”Latvian kansanperinteitä
vaaliva tapahtuma: kansanmusiikkia, tansseja sekä
pääsiäismunien vierittelyä ja kiikussa keinuntaa. Lielupen
ulko–ilma museo, Bulduri, Horna–puisto ja Kauguri.
24.04. Taide tapahtuma ‘Ikkuna Taiteisiin’ Jurmalan
taiteilijoiden töitten näyttely Jomas–kadulla.
Toukokuu 2., 9., 16., 23., 30.05 Melluzin ulko–ilma
estraadi – 80vuotta! Konsertteja ja tapahtumia koko
perheelle. Lisätietoa saa internettisivuilta osoitteesta;
www.dzk.lv 15.05. Museoitten yö 2010, Jurmalan kaupungin
museot.
15.05. JŪRMALAn KESÄKAUDEN 2010 AVAJAISET.
16.– 23. 11 Kansainvälinen taidemusiikin pianokilpailu
‘Jurmala 2010’.
21.05. Balttian maiden karsinta, kuka pääsee jatkoon
Belvederan oopperan (Wien, Itä–valta) kansainvälisiin
solistifinaaliin. Dzintarin konserttisali.
22.05. 5. Kansainvälinen amerikkalaisten autojen
kokoontuminen Jurmalassa.
30.05. Jurmalan kaupungin koululaisten laulu– ja
tanssijuhlan suurkonsertti. Dzintarin konserttisali. Kesäkuu
Kesäkuussa KESÄN KONSERTTISARJA HORNA–
PUISTOSSA– projekti ‘Horna puiston 140–
vuotisjuhlakonsertti kesä. Tarkempaa tietoa Netti–
osoitteesta www.jurmala.lv.
6., 13., 20., 27.06. Melluzin ulko–ilma estradille 80
vuotta! Konsetteja ja tapahtumia koko perheelle. Lisää
tietoa: www.dzk.lv 01.06. Ympäristö ja taide tapahtuma ‘Musiikin värit’.
Dzintarin konserttisali.
04.06. Dzintarin konserttisalin kesäkauden avajaiset.
Esiintyy kansallinen sinfoniaorkesteri.
08. – 12.06. ‘Suomalaisen kulttuurin päivät Jurmalassa’
(suomalaisten taiteilijoiden näyttelyitä ja konsertteja.)
11.–13.06. 19. Euroopan H.O.G. Rally Harley–Davidson
moottoripyöräfanien
kokoontuminen.
Dzintarin
konserttisalissa ja Jurmalassa.
13.06. Romanssien paluu – Tatjana Berezina ja Vladimir
Potapov konsertoi Dzintarin konserttisalin pienessä
salissa.
15.06. Geiko – Musiikkiterapia. Dzintarin konserttisali.
16.06. Geiko – Mustalaisviulut. Dzintarin konserttisali
17.06. ‘Balttian kyky’. Dzintarin konserttisali
17.– 21.06. Latvian kuokle (kantele) päivät
2010 – kuoklen soittoa edustavat oppitunnit, konsertti
Dubultin evankelisluterilaisessa kirkossa ja Dzintarin
konserttisalissa.
22.06. Juhannus Jurmalassa – tanssit Horna–puistossa,
juhlakulkue Jomas–kadulla, Juhannuskonsertti Dzintarin
konserttisalissa, kokon poltto Dzintarin hiekkarannalla.
23.06. Juhannuspäivän vietto. Mellusin estraadi.
25.06.10 Kansainvälinen lasten koreografia ‘Arabeski’
festivaalin päätöskonsertti. Dzintarin konserttisali.
26.06. ‘Suositut klassiset romanssit ja aariat’ konsertti.
Dzintarin konserttisali. Heinäkuu Heinäkuussa KESÄN
KONSERTTISARJA
HORNA–PUISTOSSA – projekti ‘Horna puiston 140–
vuotisjuhlakonserttikesä. Netti–osoitteesta www.jurmala.
lv tarkempaa tietoa.
4., 11., 18., 25.07 Melluzin ulko–ilma estradille 80 vuotta!
Konsertteja ja tapahtumia koko perheelle. Lisätietoa:
www.dzk.lv 01.07. ‘Imantan päivän konsertti’– Imants Kalninsin
musiikin arvostajille. Dzintarin konserttisali.
02.07. Jomas–kadun juhlan konsertti
Dzintari
konserttisalissa
03.07. JOMAS–KADUN JUHLAT
03. – 31.07. IV kansainvälinen hiekkaveistosten
festivaali ‘Magic Sand’.
04.07. 10. Koululaisten laulu– ja tanssijuhlat,‘vierailijoiden’
konsertti ’Dzintarin konserttisali.
10.07. Merijuhlat Jurmalassa.
5.–11.07. Kansainvälinen huumorifestivaali ”Jurmala
2010”
09.07. Kansainvälinen meriaiheinen näyttely ”MARINA
2010” Jurmalan kaupungin museo.
10.07. Itämaisen tanssin festivaali Horna–puistossa.
15.–19.07. Elokuva–musiikin festivaali. Dzintarin
konserttisali.
19.–25.07. Hauska ja viihdyttävä klubi huumori–
show ”Dziedošais KiViNs (laulava kiivi)” – Dzintarin
konserttisali.
24.07. ‘Slokalle – 755’ . Juhlahetki Slokan kirkossa, Slokan
perustamisesta – valokuvanäyttelyn avajaiset, ulkoilma
teatterin näytös, juhlakonsertti, tori ja tanssit.
25.07.–1.08. Kansainvälinen nuorien esiintyjien
kilpailu ”Jaunais Vilnis (uusi aalto) 2010”.
Dzintarin konserttisali.
30.–31.07. Kansainvälinen ilotulitus festivaali ”Fire
Wave” – ilotulitus musikaali–show. Elokuu Elokuussa KESÄN KONSERTTISARJA HORNA–
PUISTOSSA – projekti ‘Horna puiston 140–
vuotisjuhlakonserttikesä. Netti–osoitteesta
www.
jurmala.lv tarkempaa tietoa.
1., 8., 15., 22., 29.08 Melluzin ulko–ilma estradille
80 vuotta! Konsertteja ja tapahtumia koko perheelle.
Lisätietoa: www.dzk.lv 02.08. Valerijs Meladzen konsertti. Dzintarin konserttisali.
02. – 8.08. VII Kansainvälinen taidefoorumi Jurmalassa
‘Taide yhdistää kansat’. Buldurin kulttuuritalo.
06.08. 11. Kansainvälinen festivāli ‘Baletin tähdet.’
Dzintarin konserttisali.
06.–07.08. Rock–musiikkifestarit ”Tu esi pamanīts
(sinut on huomattu)” Majorin urheiluhalli.
15.08. Boriss Levin konsertti. Dzintarin konserttisali.
12.08. Pelagejan konsertti. Dzintarin konserttisali.
14.08. Stas Mihailovsin konsertti. Dzintarin konserttisali.
15 – 18.08. Kansainvälinen musiikkifestivaali
”Summertime”. Laulajatar Inese Galante kutsuu.
Dzintarin konserttisali.
20.–21.08. Festivaali ”Šanson” Dzintarin konserttisali.
21.08. Romanttisen yömusiikin konsertti. Osallistuvat
Latvian Filharmonian musiikot. Kemerissä Kirzacinan
rikkilähteillä. Latvian filharmonija.
25.08. Geiko – Musikaalinen terapia. Dzintarin
konserttisali.
25.08. Ukrainalaisen taiteilijan Aleksandr Milovzorovin
näyttelyn avajaiset. Jurmalan kaupungin museo.
28.08. Kansainvälinen kansantanssifestivaali. Dzintarin
konserttisali.
28.08. Leipäjuhlat Kaugurissa. Juhlaan osallistuu
myös ulkomaalaiset vieraat. Antiikki–autojen näyttely
Jurmalassa. Syyskuu
04.09. Kesäkauden päätöskonsertti.
Dzintarin
konserttisali.
06.–12.09.
Runonpäivän
tapahtumia
Jurmalassa. – Tapaaminen
runoilijoiden
kanssa,
runoauctions.
18.09. JURMALAN KESÄRANTAKAUDEN 2010 päätös.
25.09. Syksyn satojuhlat Horna–puistossa. Syksyn satoa
torilta ja viihdyttää kulttuuritalojen taiteelliset ryhmät.
Lokakuu
23.10. III kansainvälinen urkumusiikin festivaali ”Vox
angelica” Dubultin evankelisluterilaisessa kirkossa.
Marraskuu
11.11. Lachplesin päivä (Suomessa vst. Kalevalan
päivä) Jumalanpalvelus Slokan evankelisluterilaisessa
kirkossa. Soihtukulkue ja muistohetki kapteeni P.Zoltsin
muistomerkillä Kaugurkylässä.
18.11. Latvian Tasavallan 92. itsenäisyyspäivän
juhlakonsertti ja Jurmalan yhteiskunnan menestyneiden
työntekijöiden 2010. palkitsemistilaisuus.
25.11. Latvian Taiteilijaliiton Jurmalanosaston
taiteilijoiden ‘Syksy–talvi 2010’ näyttelyn avajaiset.
Jurmalan kaupungin museo
26.11. 10. Kansainvälinen visuaali–plastisen taiteen
kilpailu ‘Asun meren rannalla’. Näyttelyn avajaiset ja
voittajien palkitseminen Liivin vesipuistossa.
Joulukuu
04.12. Valonjuhlat Jomas–kadulla:
– kaupungin joulukuusen paljastus,
– Jomas–kadun jouluvalojen sytyttäminen,
– Joukupukki käy Horna–puistossa.
JOKA LAUANTAI JA SUNNUNTAI:
– Joulutori Horna–puistossa;
– konsertteja.
11.12. Joulujuhla konsertti ”Uz gaismas pusi” (valoa
kohti) – Jurmalan kuoro– ja solistikonsertti Dubultin
evankelisluterilaisessa kirkossa.
www.jurmala.lv
Aktiiviloma
Vesiurheilu
Jurmala on paratiisi vesiurheilun
ystäville! Lielupejoki ja meren
läheisyys tarjoaa monipuolisia
vapaa-ajan toimintoja lomailijalle.
Majorin ja Jaunķemerin rannoilla
liehuva sininen lippu – kunnostetun
rannan
korkean
laadun
symboli – todistaa veden
puhtaudesta ja turvallisuudesta.
Keskimäärin meriveden lämpötila
on kesällä 18 °C, Lielupejoessa 20
ºC. Uinti parantaa yleistä henkistä
ja fyysistä hyvinvointia, karaisee
ja edistää terveyttä sekä tarjoaa
rentoutumismahdollisuuden.
Lielupen rannalla on useita
pursiseuroja, joista voi tilata purjevenematkan joelle, varata lainelaudan
tai vesisukset sekä vuokrata vesiskoottereita tai moottoriveneitä
retkiä varten. Meren rannalla voi vuokrata polkuveneitä ja muuta
vesiurheilukalustoa. Ihmisille, jotka haluavat kokea voimakkaampia
elämyksiä uimarannalla tai Lielupejoella, on tarjolla leijasurffaus- ja
purjelautailuharjoituksia.
Vesiurheilu mamahdollisuuksia
Jurmalassa
Bulduri
SIA “Fortūna D” – polkuvenevuokrausta meren rannalla.
Sijainti: 10. ja 11. linjojen välissä, hotelli “Lielupea”vastapäätä.
Puh. +371 29541573
IK “BI 3” – polkuvenevuokrausta meren rannalla.
Sijainti: 5. ja 6. linjojen välissä
Majori
Priedaine
“Stūris” – vesiurheilukeskus – vesihiihtoa, lainelautailua,
kalustovuokrausta,
opastusta
opettajan
johdolla.
Sijainti: Lielupejoen vastarannalla, Jurmalan ohitustiellä, 4 km Lielupen
sillalta. Puh.: +371 29792972, +371 67552881
Lielupe
Latvian pursiseura – matka purjeveneillä Lielupejokea pitkin.
Sijainti: Vikingu iela 6. Puh.: +371 29629947 (Lielupe)
“Jahtu serviss” – “Concept”- matka purjeveneillä, vesihiihtoa,
vesiskoottereiden
vuokrausta,
muuta
vesikalustoa.
Sijainti: Vienības prospekts 36. Puh.: +371 22008833 (Lielupe)
”Simeks” pursiseura – tarjoaa purjeveneiden laituripaikan.
Sijainti: Vikingu iela 8. Puh.: +371 67751916, +371 26307383 (Lielupe)
SIA “Wanda” – polkuvenevuokrausta meren rannalla.
Sijainti: Turaida- ja Rūjiena- katujen välissä. Puh. +371 67189149
DeLaWake – lainelautailua, kalustovuokrausta, opastusta
opettajan johdolla. Sijainti: Lielupejoen rannalla, Jaunā iela 66.
Puh. +371 29498150. www.wake.lv
AMAT – moottorivenevuokrausta kuljettajan kanssa, retkiä
mottooriveneillä Lielupejoella ja merellä, vesikalustovuokrausta,
opastusta opettajan johdolla. Sijainti: Jaunā iela päässä, Lielupejoen
vastarannalla. Puh. +371 26466068, +371 29212749
Jaundubulti, lielupē (Lielupejoen vastarannalla)
SIA “Elingi” – vesitaksipalvelu Lielupejoella, vesihiihtoa, vesihiihtorata,
lainelaudan ja märkäpukujen vuokrausta. Sijainti: Riian läänissä,
Salan kunnassa, Lielupejoen vastarannalla. Puh. +371 67752422,
matkapuh. +371 29275577. www.elingi.lv (Lielupe)
pumpuri
Pumpurin uimarannalla on tarjolla leijasurfaus – ja
purjelautailuharjoituksia.
Opetusta
opettajan
johdolla,
kalustovuokrausta. Sijainti: Piejūras iela 1. Puh. +371 29207123 (toimii
tuuliolosuhteista riippuen)
ASARI
SIA “Tops 2000” – vesiskoottereiden ja polkuveneiden vuokrausta, muuta vesikalustoa, katamaraani, rantatuoleja.
Sijainti: meren rannalla, Dzimtenes iela päässä–
Puh. +371 29533400. www.udensmoto.lv
10
www.jurmala.lv
Rantajalkapallo ja – lentopallo
Koko kesän aikana pidetään rannalla Jūrmalan kaupungin
cup-kilpailuja sekä Latvian rantajalkapallon ja – lentopallon
avoimia mestaruuskisoja, johon jokainen voi osallistua.
Rantajalkapallomaaliton pystytetty Buldurin, Dubultin, Melluzin ja
Kaugurin rannassa. Rantalentopallon pylväät on Buldurin, Melluzin,
Assarin ja Kaugurin rannassa (tarvitaan verkko ja pallo).
Sauvakävely
Useat Jurmalan kylpylähotellit ja parantolat houkuttelevat
aktiivilomaa viettävää sauvakävelylle meren rannalle, dyyneille tai
itse valitulle reitille kylpyläkaupungissa. Sauvakävelyä suositellaan
kaikille iästä tai fyysisestä kunnosta riippumatta. Katso kylpylähoito-,
SPA – ja Wellness – palvelutauluja!
Golf
Saliena Golf on 18 reiällä Baltian maiden yksi isoimpia golfkerhoja.
Se sijaitsee 5 minuutin matkan päässä Jūrmalasta.
www.salienagolf.com
Viesturi Golfa klubs sijaitsee 20 minuutin matkan päässä
Jūrmalasta. Golfkentän pinta – ala on 25 ha, 9 reikää, joka on
täysin riittävä golfturnausten järjestämiseen ja päivittäiseen
golfinpeluuseen. www.golfsviesturi.lv
Tennis
Jūrmalasta löytyy tenniskenttiä sekä sisältä että ulkoa Lielupe, Jura, Concept – tenniskeskuksista ja hotellien sekä
kylpylöiden alueelta. Kaikilla
tenniskentillä tarjotaan opetusta sekä aikuisille että lapsille. Lielupe-tenniskeskus
on Latvian suurin, siellä on 5
sisä – ja 8 ulkokenttää, jossa
pidetään Davis Cup – kilpailu
sekä muita kansainvälisiä
tenniskilpailuja. Osoitteet ja
puhelimet s. 23.
Hevosratsastus ja hippoterapia
(ratsastusterapia)
Jūrmalassa on kaksi ratsastusterapiakeskusta, jossa tarjotaan
maneesi- ja maastoratsastuksen lisäksi ainutlaatuista
ratsastusterapiaa, jota käytetään vakavien sairauksien hoidossa ja
kuntoutuksessa. Osoitteet ja puhelimet s. 23.
Luistelu
Majorin jäähalli kutsuu nauttimaan talven iloista koko perheen voimin
syksyllä, talvella ja keväällä. Luistinvuokraamo. Luistelukausi on
01.11. – 30.04. (päivämäärät vaihtelevat ilmasto-olojen mukaisesti).
Rīgas iela 3, Majori. Puh. + 371 28646055, www.jurmala.lv
www.jurmala.lv
11
Perheloma
Pyöräretket
(katso Jurmalan karttaa)
Yhä useammin Jurmalan kaupungissa vierailevat valitsevat polkupyörän
tutustuakseen kaupunkiin.
Suurin osa kaupungista on varustettu hyvillä polkupyöräraiteilla.
Näin vierailijoille tarjoutuu mahdollisuus aktiiviseen lomaan
ajeltaessa kohteesta toiseen katsomassa ikivanhoja pikkusoita, upeaa
puuarkkitehtuuria, hengittämässä terveellistä mäntymetsä- ja meriilmaa ja nauttimassa kaupungin maisemista. Valitse jokin seuraavista
pyöräretkeista:
1. Kauguri – Kemeri ja sen ympäristö (www.kemeri.gov.lv )
Matkan pituus: 25 km
Nähtävyydet: Kemerin kansallispuisto, retkipolku Kemerin suolla,
Jaunkemerin ranta, Sloka-järven rikkilähteet, ratsastus RRC Jaunkemeri:
ssa, ravintola Neptuns.
2. Majori (Jūras iela) – Dubulti (Z. Meierovica prospekts, Dubultu
prospekts) – Melluži (Kāpu iela) – Vaivari (Asaru prospekts) - Kauguri
(Talsu šoseja, P. Zolta iela, Kaugurciema iela)
Matkan pituus: 20 km
Nähtävyydet: Aspazijan talo, ortodoksikirkko Jaundubultissa,
luterilainen kirkko Dubultissa, Dubultin ranta, Kāpu iela:n arkkitehtuuri,
vesipuisto Nemo (kesällä), ikivanha tammi Kaugurissa, latvialainen krouvi
Kūriņš.
3. Majori (Jūras iela) – Dzintari (Dzintaru prospekts) – Bulduri
(Bulduru prospekts)
Matkan pituus: 20 km
Nähtävyydet: Jūras iela: arkkitehtuuri, Rainisin ja Aspazijan kesäkotimuseo, Dzintarin konserttitalo, Dzintarin ranta, luterilainen kirkko
Buldurissa, Buldurin kulttuuritalo, Buldurin dendrologinen puisto.
4. “Bulduri (Vienības prospekts 1, meža veloceliņš) – Lielupe
(Jūrnieku iela, Lašu iela, Tīklu iela)”
Matkan pituus: 8 km
Nähtävyydet: rantadyynit, ranta, Jurmalan ulkoilmamuseo, Ragakāpan
luonnonpuisto
Polkupyörävuokraamoja:
• “Mellužu pikniks” – polkupyörien vuokraus. Matkamuistomyymälä
Mellužu prospekts 21, Melluži, P. +371 67767899, +371 29277414
• Polkupyörä- ja velomobiilivuokraamo (kesällä)
Hotelli “Pegasa pilsin” luona, Jūras iela 60, Majori. P. +371 67761149
• “Hotel Jūrmala SPA” viesnīca
Jomas 47/49, Majori, P.+371 67784400
• Velosipēdu noma – (polkupyörien vuokraus (15.05.-15.09.)
Jomas iela 63, Majori, P. +371 29607669, +371 26408217
• “Villa Joma” hotelli (kesäisin)
Jomas iela 90, Majori, P.+371 67771999
• Polkupyörävuokraus “ABC grupa”
Jūras iela 24, Majori, P. +371 26323868, www.abcgrupa.lv
• “Ķemeru polkupyörien vuokraus” Ķemerin rautieaseman
talossa. P. +371 67204118, +371 29239273,
www.velonoma.lv
12
www.jurmala.lv
Kylpyläkaupungissa on tarjolla lepoa ja vapaa–ajan virikkeitä
lapsiperheille kaikkina vuodenaikoina. Keväällä olette tervetulleita
“Kemerin” kansallispuistoon tai “Ragakapas” luonnonpuistoon
katselemaan luonnon heräämistä ja muuttolintujen paluuta.
Kesällä perheitä odotetaan uimarannalle lepämään, rakentamaan
hiekkalinnoja, lennättämään leijoja ja leikkimään meren aalloissa.
Uimarannalla ja “Dzintarin puistossa” olevilla lasten leikkikentillä voi
mennä keinumaan, laskemaan liukumäkeä, kiipeilemään telineillä.
Veden ikuisesta ilosta ja trooppisesta ilmastosta voi nauttia ympäri
vuoden “Liivin vesipuistossa” ja kesällä “Nemon seikkailupuistossa”.
Satutalo “Undine” tarjoaa luovaa ajanviettoa piirustaen, maalaten ja
erilaisia hahmoja muotoillen.
Pienimmille kaupungin vieraille on tarjolla jännittävä, värikäs karuselli
“Etelä–puistossa” Jomas kadulla, ja päivän lopuksi kaikille yhteiseksi
seikkailuksi sopii jokilaivamatka Riian vanhaan kaupunkiin saakka!
Uimaranta
Valkoinen hietikko, kaupungin 32 km pituisella rannalla, on hyvä paikka
rentoutua ja viettää aikaa lastensa kanssa. Rantavedet ovat matalia,
joten lapset voivat tuntea olonsa turvalliseksi, rakentaa hiekkalinnoja,
Nemo – puisto
Vain 30-minuutin matkan päässä
Riiasta odottaa teitä merenrannalla
35 000 m2 hauskutuksia sekä lomaa.
Nemon alueella on leirintäalue,
vesipuisto, ravintola sekä kunnostettu
uimaranta, jossa on mahdollista
järjestää
urheilupelejä
sekä
teematapahtumia. www.nemo.lv
oppia uimataitoja ja leikkiä vesileikkejä. Usein keväällä rannalle on
muodostunut valtavia jääröykkiöitä, jotka kiinnostavat suuria ja
pieniä katsojia.
Lahden vesi on rannikolla matala, sen takia se on lapsille. Rannassa on
lasten leikkikentät, penkit, rantajalkapallo – sekä – lentopallokenttä,
pienet kahvilat sekä mukavat tiet pyörätuoleilla ja kärryillä kulkemiseen.
Turvallisuuden, veden laadun sekä rannan puhtaanapidon ansiosta
on Majorin, Jaunķemerin ja Buldurin uimarannoille myönnetty
kansainvälinen Sinilippu–ympäristöpalkinto.
Dzintarin metsäpuisto
Puistosta löytyy leikkikenttiä eri – ikäisille lapsille, rullaluistelu – ja
kävelypolkuja, skeittipuisto, katukoripallokenttä, kahvila, paikoitusalueet,
WC:t.
Eteläpuisto
Huvipuisto “Dienvidu parks” sijaitsee keskellä Jurmalaa Jomas kadun
varrella. “Dienvidu parks” tarjoaa iloa kaupungin pienimmille vieraille
ja heidän vanhemmilleeen monin tavoin mm. lasten karusellien ja
leikkipaikkojen, pomppulaitteiden, taikalinnan, sukellusveneen ja
sonnin välityksellä.
Satutalo “Undīne”
Satutalo “Undine” ja sen ympäristö
on
erikoinen
runoaiheiden,
käytännöllisen
toiminnan
ja
satuilmapiirin yhdistelmä. Se
sijaitsee ainutlaatuisessa, antiikin
historiaan ja legendoihin liittyvässä
paikassa. Talossa voi vierailla
lyhytaikaisesti tai oleskella siellä
pitempään esim. osallistuttaessa lauantaisin satutalon ohjattuihin
toimintoihin (klo 11:00 – 21:00). Sisätiloissa on esillä taidemaalauksia,
keramiikkaa, puuveistoksia ja muita luonnonmateriaaleista tehtyjä
tuotteita. Lauantai-iltaisin järjestetään konsertteja, luentoja sekä runoja satuiltoja. Vierailijoille paikka on auki lauantaisin ja muina päivinä
ennakkotilauksesta. Dubulti, Parka iela1. www.undine.lv
“Līvu Akvaparks”
Viestura iela 24, Lielupe, Jūrmala
Livu Akvaparks vesipuisto on suurin monikäyttöinen vesipuisto koko
koillis – Euroopassa. Vesipuisto toimii ympäri vuoden. Kokonaispinta –
ala – 18 000m², josta 6000m² on ulkoalueena, joka toimii kesäkuusta
elokuun loppuun. Koko kompleksi jakautuu kolmeen osaan: SPA
kompleksi, vesiliukumäki – alue, ja lapsiperheiden osasto.
Vesipuistossa on yli 40 erilaista rentoutumismahdollisuutta: Suuri
aalto–allas, aromipirtit ja saunat, porealtaat, 20 hidasta ja nopeaa
laskua veneellä tai ilman, kolmanneksi suurin maailmassa ja
ainoa Euroopassa Tornado – laite, yhdeksän allasta (myös ulkona
talviaikana kylmä/kuuma vesi), lasten merirosvoalus vesikanuunoilla
ja isolla vesiputouksella, puoli kilometriä pitkä virtaava joki, bistro ja
vesibaari, 1 – 22 m korkeat ja 2 – 212 metriä pitkät vesiliukumäet.
Livu Akvaparks vesipuisto on erittäin lapsiystävällinen. Altaiden
syvyys on 0,30–1,40 m. Sukellusaltaan syvyys – 3,60 m.
Kesällä on tarjolla lisä rentoutumismahdollisuuksia –
auringonottoterassi, ulkoallas, Kamikadze– ja vapaan tyylin
vesiliukumäet, sekä myös ainutlaatuinen 350m² iso suihkulähdesaari
useine erilaisine vesilabyrintteineen, kaskadeineen ja pelilaitteineen.
www. akvaparks.lv
www. akvaparks.lv
www.jurmala.lv
13
Kokoukset
ja yritystapahtumat
Jurmalasta on tullut yhä useammin
suosittu yritysten seminaari- ja kokouspaikka, koska täällä konferenssien
osanottajilla on monia mahdollisuuksia
yhdistää tuottava työ rentoutumisen ja
terveyttä parantavien hoitojen kanssa
jossakin monista Jurmalan SPA-keskuksista. Nykyisin on liikaa kiirettä, kun ei
ole riittävästi aikaa omistautua omalle
perheelle, mutta Jurmalan kylpyläkaupunki tarjoaa konferenssin osallistujille mahdollisuuden vierailla täällä
perheen kanssa. Seuralaisille löytyy
aina sopivia lomamahdollisuuksia, se
on kylpyläkaupungin etu! Jurmalassa
on mahdollisuus yhdistää työ miellyttävään lepoon. Työajan ulkopuolella
on tarjolla Jurmalan SPA-keskuksia,
tenniskenttiä, pursiseuroja, maineikas
Dzintarin konserttisali, “Liivin vesipuisto” jne. Raitis ulkoilma edistää ajattelua, mutta voimia voi kerätä myös
kivennäisvesipitoisesta uima-altaasta,
rentoutumalla SPA- ja Welness -keskuksissa, kävelemällä merenrannalla tai
lähtemällä pyöräajelulle.
Se on oikein mukava, koska kylpyläkaupunki sijaitsee vain 25 km päässä Latvian pääkaupungista Riiasta, ja 15 km päässä kansainvälisestä lentokentästä
Riga. Uudet ja uusitut hotellit tarjoavat nykyaikaisia kokouspalveluja, bankettisaleja ja monia lisäpalveluita, jotka lisäävät työhön inspiraatiota.
On monia mahdollisuuksia järjestää kokouksia korkeintaan 400 henkilölle,
pieniä työryhmiä ja yritystapahtumia. Jurmalassa järjestetään yhä enemmän isoja kansainvälisiä tapahtumia – Baltian ympäristöfoorumi, Baltian
foorumi, Maailman presidenttien järjestön konferenssi, Baltian mainosfestivaali “Golden Hammer 2006”, Maailman matkailujärjestön konferenssi
(päättäjäisvastaanotto), Latvian kylpylöiden konferenssi.
Viime vuosina Jurmala on valittu kohteeksi kansainvälisessä toiminnassa,
kun on haluttu käyttää seminaarin tai konferenssin järjestämisessä tapahtumapaikkana merenrantaa ja elävää luontoa.
14
www.jurmala.lv
Yhteistoimintaideoita ulkoilmassa:
1. Spa-palvelut
2. Pyöräretki rantaa tai pyöräteitä pitkin
3. Meripihkan etsintä rannalla
4. Rantajalka- ja rantalentopallo
5. Hiekkaveistoskilpailu
6. Ratsastus
7. Lintujen bongaus ja luontopolut Kemerin kansallispuistossa
www.kemeri.gov.lv
8. Luontopolut Ragakapan luontopuistossa
9. Latvialaisen savukalan ja olueen maistajaiset Jurmalan
ulkoilmamuseossa
10. “Līvu Akvaparks” (vesipuisto)
11. Purjehdus
12. Venäläinen sauna ja keilailu
13. Golf tai tennis
14. Meditatiivinen maalaus tai posliinimaalaus
15. Auringonlaskun katsominen
Nimetä
Rantaan
(m)
Ala (m²)
Harmony
Amber
Idea
Concept
Jūrmala + Jūra
Jūra
Krasts
Dzintars
Vilnis
Jūrmala
Liedags
Pērle
Selga
Krasts I
Banga
Krasts III
Krasts II
Koncertzāle
Deju zāle
55 m²
20 m²
40 m²
30 m²
324 m²
180 m²
109 m²
57 m²
51 m²
144 m²
45 m²
244 m²
43 m²
31 m²
38 m²
43 m²
34 m²
193
Banketu zāle
300
Konference
45 m²
25
20
20
-
45
Lielā zāle
50 m²
45
40
25
-
35
Mazā zāle
30 m²
45
40
25
-
35
Kinozāle
340 m²
-
-
-
-
260
Mazā zāle
56 m²
40
26
30
26
30
Kino – koncertu zāle
229 m²
-
-
-
-
400
Konferenču zāle
57,9 m²
25
25
25
25
25
Aspazija un Rainis
Aspazija
Rainis
Barons
Valdemārs
Pumpurs
Blaumanis un Rozentāls
Blaumanis
Rozentāls
299 m²
143 m²
143 m²
58 m²
143 m²
32 m²
96 m²
48 m²
48 m²
120
60
60
24
40
8
44
16
24
224
80
80
34
36
8
36
16
20
80
40
40
32
30
14
30
16
18
-
340
150
150
55
90
20
75
30
35
Lielā konferenču zāle
64 m²
50
30
25
25
40
Mazā konferenču zāle
27 m²
-
-
-
18
-
Melluži
Ķemeri
Bulduri
Majori
Lielupe
Kamīnzāle
Lodžija
Zilais salons
Zaļais salons
Brūnais salons 1
Brūnais salons 2
Turaida
Amber
Soul
Sea
105 m²
151 m²
69 m²
55 m²
239 m²
39 m²
41 m²
20 m²
17 m²
21 m²
18 m²
90 m²
49 m²
70 m²
18 m²
70
40
25
-
50
50
30
20
-
60
50
30
20
-
100
70
40
25
304
20
20
70
40-60
40-60
-
70
30
20
40
40
6
6
6
6
55
45
45
-
35
25
35
-
40
29
40
12
110
55
65
-
100 m
Konferenču zāle
86
-
24
16
14
30
200 m
Zāle
Apaļā zāle
234 m²
138 m²
-
-
-
50
150
-
Bibliotēkas telpas noma
49,5 m²
-
15
-
-
-
Villa Joma
30 m²
-
15
15
-
30
“AMBER SEA HOTEL”
Dzintaru prospekts 68, Dzintari,
P. +371 67751297, F. +371 67146601
[email protected] www.amberhotel.lv
100m
"BALTIC BEACH HOTEL"
Jūras iela 23/25, Majori,
P. +371 67771400, F.+371 67771410
[email protected],
www.balticbeach.lv
10m
“BELORUSIJA”
Bulduru prospekts 4/8, Bulduri,
P. +371 67752017, F. +371 67751354
[email protected] , www.belorusija.lv
“Reception” “Classroom” “U” “O” “Theatre”
(henk.)
(henk.)
Kokoushalli
100m
60
15
45
35
350
200
160
90
70
200
70
270
60
60
55
50
50
300
40
10
30
20
200
120
50
40
30
80
30
140
30
20
25
20
20
220
26
18
20
15
60
40
20
18
50
18
70
18
18
14
18
18
74
30
10
24
18
100
70
50
40
40
40
30
30
30
40
20
40
45
14
35
25
320
170
100
60
50
180
45
220
50
40
45
40
40
228
-
"EIROPA"
Jūras iela 56, Majori,
P. +371 67762211, F.+371 67762299,
[email protected], www.eiropahotel.lv
“ELĪNA”
Lienes iela 43, Majori,
P.+371 67761665, F. +371 67761665,
[email protected], www.elinahotel.lv
50m
250m
“JANTARNIJ BEREG”
Zvīņu iela 2, Jaunķemeri,
P.+371 67736500, F.+371 67734834
[email protected], www.sanatorij.lv
“JAUNĶEMERI”
Kolkas iela 20, Jaunķemeri,
P.+371 67733522, F. +371 67731889,
[email protected], www.jaunkemeri.lv
30 m
300m
“JŪRMALA SPA”
Jomas iela 47/49, Majori,
P. +371 67784400 , F. +371 67784401 ,
[email protected], www.hoteljurmala.com
200m
"KURŠI"
Dubultu prosp.30, Dubulti,
P.+371 67878906, F.+371 67878905,
[email protected], www.augstceltne.lv
250 m
"LIELUPE"
Bulduru prospekts 64/68, Lielupe,
P. +371 67752755, F.+371 67752694, conference@
lielupe.lv, www.lielupe.lv
200m
“Morberga vasarnīca”
Dzintaru prospekts 52/54, Dzintari,
Jūrmala, P./Fax +371 67227175,
[email protected]
200m
"PEGASA PILS"
Jūras iela 60, Majori,
P.+371 67761149, F.+371 67761169, pegasapils@mail.
euneT.lv, www.pegasapils.lv
50m
-
“TB PALACE”
Pilsoņu iela 8, Majori, Jūrmala,
P. +371 67769965, F. +371 67147097,
[email protected], www.tbpalace.com
“VAIVARI”
Asaru prospekts 61, Vaivari,
P.+371 67766122, F.+371 67766314
[email protected], www.nrc.lv
"VILLA JOMA"
Jomas iela 90, Majori,
P. +371 67771999, F.+371 67771990,
[email protected], www.villajoma.lv
200m
www.jurmala.lv
15
MERKINN
Rakennuksia
Metsä, puisto
Suo
Pääkatu
Polkupyöräreitit
Rautatie
rautatieasema
Linja-autoasema
Parkkipaikka
Posti
Kaupunginhallitus
Kauppatori
Autohuoltamo
Konserttilava
Kirkko
Sairaala
16
www.jurmala.lv
g l s
in na Ho
ell io h
s t n a t ac
Ho ter Be
I n ig a
R
“L
“Rocking Papas”
l
te
se
ou
H
ht
ig
”
N ÄT
Hotelli
Kylpylän kuntoutuskeskukset
Vierastalot
Leirintäalueet
Museo
Teatteri
Huomattavat puut
Sinisen lipun uimaranta
Hevosten vuokra
Polkupyörävuokra
Purjehdusseura
Teniskerho
Laivalaituri
Satama
www.jurmala.lv
17
Luontoretket
Jokilaiva “New Way”
1.5. – 30.9. välisellä ajalla voi mennä joka päivä kulkevalle jokilaivalle. .
Lähtö on Riiasta, Presidentn linnan vastapäätä olevasta laiturista Iso Kristapsin
patsaasta 50 metriä Kivisillalle päin. Jokilaivan voi myös vuokrata tärkeisiin
tapahtumiin ja juhliin. Puh.: +371 29237123
Jokilaivan aikataulu Rīga – Jūrmala – Rīga ja hinnat:
(pidätetään oikeudet muutoksiin, lisätietoa osoitteesta www.jurmala.lv)
Aikataulut
Reitti
11:00 – 13:30
Riga – Majori
Majorin laiturista pitkin
Lielupe-jokea
Majorin laiturista pitkin
15:30 – 16:30
Lielupe-jokea
17:00 – 19:30
Majori – Riga
Hinnat LVL
Aikuiset
LVL 10,– (meno)
LVL 15,– (meno-paluu)
14:00 – 15:00
Lapset
(6-12 v.)
LVL 5,–
LVL 5,–
LVL 3,–
LVL 5,–
LVL 3,–
LVL 10,–
LVL 5,–
Perhelipputarjous koko perheelle – LVL 25,10 hengen ryhmä-alennus 10%, isoille ryhmille – erikoistarjoukset.
Sähkömobiili
"Jurmalakierros" – Majori, lähtö hotelli Pegasa Pilsin vierestä (Jūras iela 60)
Paikallisilla ja Jurmalan vierailla on mahdollisuus katsoa Jurmalaa, nauttia
hiljaisuutta ja auton saastuttamatonta raitista ilmaa.
Sähkömobiilin nopeus on 15-20 km/h.
Lähdöt kysynnän mukaan! (Puh.: +371 29816828)
Yleiset lähdöt:
Reitit
Hinta
1 henkilö
(Lapset alle 12v.)
Hinta
1 henkilö
(aikuiset)
Reitin
kesto
Min. Hklö
määrä
“Tutustumiskäynti”
LVL 1,–
LVL 2,–
≈ 15 min
2
Kaupunkikierros
LVL 2,–
LVL 4,–
≈ 1/2 h
2
LVL 3,–
LVL 7,–
≈1h
2
LVL 3,–
LVL 8,–
≈1h
2
LVL 4,–
LVL 9,–
≈ 1.5 h
3
Majori– Dzintari–
Bulduri
Majori–Dzintari–
Bulduri–Lielupe
Majori–Dzintari–
Bulduri–Lielupe–
Ulko-ilma museo
www.jurmalasture.lv
18
www.jurmala.lv
Kemerin kansallispuisto
(Kemeri, puh. +371 67730078, www.kemeri.gov.lv)
Luonnon ja historian kohteiden säilyttämiseksi, sekä
kivennäisvesilähteiden ja mudan säilyttämiseksi on vuonna 1997
perustettu Kemerin kansallispuisto. Puistossa voi nähdä kasvit, jotka
on merkitty Latvian Punaiseen kirjaan, sekä Euroopan harvinaiset
linnut – merikotka, huuhkajat, kurjet, ja erilaiset eläimet. Dundurun
niityillä voi nähdä villilehmiä ja -hevoiat. Puistoon on rakennettu
monta luontopolkua.
Kuljetus: juna Rīga – Ķemeri tai Rīga – Tukums rautatieasemalle
Ķemeri taii reittitaksi nro. 11 Ķemeriin.
Mustaleppälehdon pitkospuut
Mustaleppälehto kuuluu ylikosteisiin metsäalueisiin, pohjavesi on
korkealla ja kausiluonteisesti vesi tulvii puiden juurille. Kulkiessaaan
600 m pitkiä pitkospuita voi tutustua keväisin tulviviin paikkohin mustaleppälehtoon ja Vēršupītiin (Härkäjokeen). Lehdon alueella
viihtyy Latviassa esiintyviä tikkalajeja.
Miten sinne pääsee? Sähköjunalla Riika-Kemeri tai Riika-Tukums
ajetaan Kemerin rautatieasemalle asti, tai reittitaksilla numero 11.
Slokanjärven näkötorni ja kävelyreitti
Monipuolinen kävelyreitti, jonka varrella on viisi erilaista kuntoilupaikkaa, reitti on varustettu opastetauluilla, jotka antavat tietoja
Slokanjärven ympäristön luonnon- ja kulttuurihistoriallisista arvoista.
Mahdollisuus nähdä myös rikkilähde. Pääreitin pituus on 3,1 km, mutta
reittiä voi jatkaa 12 kilometriin asti. Polun alku ja loppu sijaitsee Slokanjärven rannalla ja siellä on autojen parkkipaikkoja ja piknikpaikka. Siellä
on myöskin 7 m korkea kelluva näkötorni, josta voi nähdä koko järven.
Torni on täydellinen paikka vesilintujen tarkkailuun.
Miten sinne pääsee? Sähköjunalla Riika-Kemeri tai Riika-Tukums ajetaan
Kemerin rautatieasemalle asti, tai reittitaksilla numero 11.
Niemidyynin luonnonpuisto
Niemidyyni on 800 m pitkä ja 100 m leveä dyynivalli, joka muodostui
tuulten vaikutuksesta. Luonnonpuiston alueella voi nähdä metsää,
joka on noin 340 vuotta vanha, harvinaisia kasveja ja suojeltuja
lintulajeja. Luonnonpuiston polkuverkosto koostuu neljästä erillisestä
polusta: Luonnonmaisemien polku, Hyönteisten polku, Mäntyjen
polku sekä Kasvien polku. Puistossa on rakennettuja havaintopaikkoja,
turvallisia ja mukavia portaita, penkkejä, opastetauluja ja -telineitä,
sekä havaintotorni.
Miten sinne pääsee? Reittitakseilla numero 11. tai 13.
www.jurmala.lv
19
Retket Jurmalan keskustassa
Aukio Majorin
juna-aseman
vastapäätä
(Jomas iela 32)
1
Tässä on entinen
Jomas-kadun alku.
Vuonna 1877 tässä
oli ensimmäinen
apteekki, joka
myöhemmin tuhoutui suuressa tulipalossa. Vuonna 1953 aukiolle
pystytettiin L. Kristovskisin veistos Lāčplēsis (Karhunkaataja).
Veistos ja aukio on uudistettu vuonna 2003, vuonna 2006 avatiin
suihkulähde “Apvārsnis” (Horisontti).
Majorin hotelli
(Jomas iela 29,
www.majori.lv )
Historismityylinen
2
talo on rakennettu
vuonna 1925, arkkitehti A. Medlingers.
Alkuperäisessä
rakennuksessa oli
100 huonetta ja rakennusta ympäröi puisto suihkulähteineen.
Vuonna 1932, talouspulan jälkeen hotelli myytiin huutokaupassa.
Tällä hetkellä hotelli on peruskorjattavana vuoteen 2009 asti
Aspazijan talo
(Z.Meierovica
prospekts 20,
P. +371 67769445)
Talo, jossa latvialainen runoilija Aspazija
vietti
elämänsä
3
viimeiset vuodet.
Huvila, kaksikerroksinen puurakennus, on rakennettu vuonna 1903 ja on aina
herättänyt huomiota julkisivun verhouksellaan. Vuonna 1996
runoilijan muistoksi Aspazijan talo avattiin kävijöille.
Auki: Ti–La: 11.00–17.00, lippu 0.40–0.80 LVL, torstaisin –
maksutta
Dubultin ev.-luterilainen kirkko
(Baznīcas iela 13, P. +371 67755806)
On rakennettu vuonna 1907–1909.Arkkitehti
W. Bokslafs. Jugendtyylinen rakennus, jolla
on romantismin piirteitä. Vuodesta 1962
vuoteen 1990 Dubultin luterilainen kirkko
oli kansallistettu, ja rakennuksessa oli
Jurmalan historian ja taidemuseo. Vuoden
1990 alkaen kirkko taas on luterilaisen
seurakunnan omaisuutena.
4
Pyhä ruhtinas Vladimirin
ortodoksikirkko Dubultissa
Rakennettu vuonna 1896. Kupolilla ja
kellotornilla varustetussa kirkossa on
keskenään yhdistetty puu- ja tiilirakennus.
Sivulle
rakennettuja
lisärakennuksia
käytetään asuintiloina, sisustuksessa on
säilynyt arvokkaita taide-esineitä.
5
Ent. Marienbade
parantola
(Z.Meierovica
prospekts 1/43)
6
Ensimmäinen parantola
Jurmalassa,
rakennettu vuonna
1870. Kylpylästä tuli
suosittu fysioterapiaa
ja ilmastohoitoa käytäntöön soveltaneen lääkäri J.K. Nordstremin
ansiosta. Toisen maailmansodan aikana parantola luhistui, mutta se
rakennettiin myöhemmin uudelleen. Alkuperäisestä rakennuksesta
ovat säilyneet vain rakennuksen torni, gallerian siipirakennukset ja
pääsisäänkäynnin portaat.
20
www.jurmala.lv
Asuintalo
numero 2,
Jūras iela
Talo on rakennettu
7
noin vuonna 1909
ja se on yksi uusklassisimin puurakennuksista, jonka
yksityiskohdat ovat
Jurmalan rikkaimpia ja puurakenteet monumentaalisimpia.
Vuonna 1997 on entistetty talon historialliset julkisivut ja
sisätilat. Katolla on torni, taiteellisen rakennuksen epäsymmetriaa täydentävät terrasit ja pylväskatot. Pääjulkisivulla on
medaljonki, jossa on naisen muotokuva. Taiteilija E. Krumins
valmisti kadonneen alkuperäisen medaljongin tilalle uuden,
ottaen malliksi uuden omistajan muotokuvan. Talon sisätiloissa kiinnittävät huomiota takka ja ovet.
Jūras – katu
1700-luvun keskellä
oli alue, jossa nykyään
sijaitsevat Jūras – ja
Jomas – katu peitetty
8
metsällä. Täällä voi
nähdä melkein kaikkia
Jurmalassa esiintyviä
arkkitehtuurityylejä,
monet rakennukset ovat arkkitehtuurisesti arvokkaita.
Asuintalo numero
6, Jūras iela
Talo on rakennettu
vuonna 1913. Se on
9
jugendtyylin rakennus, jolla on hyvin
ilmaisuvoimainen,
viime vuosisadan
alun
tyypillinen
epäsymmetrinen rakenne ja kaunis torni, joka tasapainottaa
rakennuksen muodon. Ikkunapuitteissa ja päätykolmioissa on
runsas puuveistoskoristelu, verannalla on kauniit ikkunat. Ne
ovat Jurmalan puuarkkitehtuuriin kuuluva erityisen tyypillinen
ominaisuus
Benjaminin talo
(Jūras iela 13)
Rakennettu 1939, arkkitehti L. Vitlin. Lat-vian
10
ensimmäisellä
itsenäisyyskaudella
täällä
oli tunnetun kustantaja ja sosiaalityöntekijä
E. Benjaminin kesähuvila. Yksi Jurmalan merkittävimpiä
rakennuksia.
11
12
Veistos Brunurupucis
(Kilpikonna)
Kuvanveistäjä – J. Barda
(V 1995). Veistos symbolisoi
pitkäikäisyyttä. Valokuva
Kilpikonna-veistoksen
vieressä on perinteinen
muisto Jurmalasta.
Jūras paviljons (Meripaviljonki)
(Tirgoņu iela 1)
Historismityylinen, uimareiden lepo – ja
huvittelupaikaksi tarkoitettu paviljonki
on rakennettu vuonna 1909, arkkitehti
A. Medlingers. Vuonna 1929 kesällä
paviljongin terassilla lepäili Ruotsin
kuningas Gustav V. Paviljonki on
uudisrakennettu vuonna 2005.
13
Ent. E. Raceneen
uimalaitos
(Pilsonu iela 1)
Rakennettu vuosina
1911–1916. Neuvostovallan
aikana
talossa oli kylpylän
terveyskeskus – yksi
parhaimmista hoitolaitoksista Jurmalassa.
Taidestudio
“Inner Light”
(Omnibusa iela 19,
P. +371 67871937,
+371 29628517
14
www.jermolajev.lv)
Taidemaalari
V. Jermolajevsin
galleriassa voidaan
tutustua meditatiivisen maalauksen studioon ja itse luoda
maalauksen ainutlaatuisella valomaalauksen teknologialla.
Auki: kesällä 12.00–17.00, lippu 0.50–2.00 LVL
Horna dārzs
(Hornin puisto)
(Jomas iela 35)
Vuonna 1870 puis15
toon rakennettiin
ensimmäinen Majorin hotelli. Hotellin
vieressä oli ulkoilmakonserttipaikka,
jossa järjestettiin sinfoniakonsertteja. Vuonna 1896, puistossa
järjestettiin Jurmalan ensimmäinen elokuvanäytäntö. Vuonna
1913 Hornin puisto rakennuksineen tuhoutui suuressa tulipalossa. Nykyään täällä sijaitsee Majorin kulttuurikeskus ja
puistossa soi taas musiikki. Puisto on peruskorjattu vuoden
2005 kesällä.
Jomas – katu
Jurmalan pääkävelykadun nimi juontuu
latvialaisesta
16
sanasta ”joma” –
rinnakkaiset syvänteet hiekkadyynien
välissä.
Kadulta
löytyy lukuisia ravintoloita ja hotelleja. Iltaisin kahviloissa soi musiikki. Joka vuosi
vietetään Jomas-kadun päiviä.
Ravintola
Orients – Sultans
(Jomas iela 33)
1900-luvun alussa
rakennettiin tähän kes17
ämökki, joka tuhoutui
myöhemmin tulipalossa. Sen tilalle rakennettiin yksikerroksinen
pieni kauppa, jossa vuonna 1930 sijaitsi olutpanimo Iļģuciemsin
varasto, 1950-luvulla ruokakauppa, myöhemmin olutbaari Sencis.
Vuonna 1996 rakennus kunnostettiin ja muutettiin ravintolaksi.
Jomas iela 37
Vuodesta 1870 sijaitsi
täällä Hornin ensimmäinen
majatalo,
jonka saliin järjestettiin
18
vuonna 1896 ensimmäinen elokuvateatteri
Liivin lahden rannikolla.
Vuonna 1930. avattiin
täällä kahvila Mascotte (fi Talismaani). Vuoden 1930 loppupuolella
kahvilan nimi vaihtui Korsoksi. Toisen maailmansodan jälkeen salia
käytettiin ruokalana, mutta Jomas-kadun puoleista päätä ravintola
Septiņas māsiņas:ina (fi Seitsemän sisarta), jossa iltaisin soitti nuori
Raimonds Pauls. Vuodesta 2000. toimii täällä pankin sivukonttori.
“L
Ho
Int stell
Rig ernat ing
Ho a Be iona
ste ac l
h
l
e
us
Ho
ht
ig
”
Vakerin talo
(Jomas iela 46)
Vuonna 1870 täällä
oli leipuri Stegerin
19
piha, jota talonpojat
käyttivät
markkinapaikkana. Tässä
oli myös Korovin
kauppa, joka sai ensimmäisenä kauppaluvan, siksi katu sai Tirgoņu kadun nimen
(Kauppiaskadun nimen).
Vuoden 1913 tulipaloon asti täällä sijaisi L. Vakerin omistamia
mökkejä, vajoja ja kellari. Siihen oli sijoitettu leipomo ja useita
myymälöitä. Vuonna 1914 tähän rakennettiin 3-kerroksinen talo,
jossa oli kauppa, hotelli, ravintola ja kaupungin pankki. Vuonna
1952 talon ensimmäiseen kerrokseen sijoitettiin kalakauppa,
jossa oli taidemaalari O. Stankēvičsin maalauksia. Vuonna 1999
sisätilat uusittiin ja tilaan sijoitettin pelisali. Rakennus on arkkitehtoninen muistomerkki.
Jurmalan
kaupungin museo
(Tirgonu iela 29,
P. +371 67764746)
20
Museon kokoelmissa
on runsaasti näyttelyesineitä,
jotka
kertovat elämästä
kylpylässä
1800luvulta nykypäiviin.
Esillä mm. Latvian suurin uimapukukokoelma, vanhoja Jurmalan postikortteja, merkittävien taiteilijoiden töitä ja vedenalaisen
arkeologian näyttelyesineitä. Museo on peruskorjattu vuoden
2004 kesällä.
Auki: Ke–Su: 11.00–17.00, lippu: 0.50–1.00 LVL,
perjantaisin – maksutta
Asuintalo numero
7 – posti Lienes iela
Talo on paikallinen
arkkitehtoninen muistomerkki. Se on rak21
ennettu vuonna 1897
arkkitehti V. Eplen
piirustusten mukaan.
Talo on yksi niistä
harvinaisista historiallisista muurirakennuksista Jurmalassa, jolle
on ominainen epäsymmetrinen muoto torneineen.
Latvian ensimmäisen itsenäisyyden aikana (1918-1940) rakennukseen sijoitettiin postitoimisto, joka toimii rakennuksessa
1980-luvulle asti. Vuonna 2004 talo on entisöity arkkitehtuuritoimisto “AIGn” suunnitelman mukaan. Talo oli ehdolla Latvian
arkkitehtuurin parhaimpien töiden katselmukseen. Nyt rakennuksessa on toimistoja ja asuntoja.
22
Rainiksen ja Aspazijan
muistoa vaaliva museo
(Plieksana iela 5/7,
puh. +371 6776 4295)
Huvila on rakennettu 1800luvun lopulla. Rainis ja Aspazija asuivat talossa vuodesta 1927 vuoteen 1927,
Rainiksen kuolemaan asti.
Museossa on runoilijoiden yksityinen kirjasto ja heidän muistolleen omistetut erikoisesti sisustetut huoneet.
Auki: Ke–Su: 11.00–18.00, lippu: 0.30–1.00 LVL
Hotelli “Eiropa”
(Jūras iela 56,
www.eiropa.lv)
Hotellin keskiosa on
23
rakennettu 1900-luvun alussa, siinä on
runsaasti puuveistoksia. Vieressä sijaitsee
toinen historiallinen
rakennus, jossa ennen toista maailmansotaa sijaitsi täysihoitola
“Imperial”, mutta sodan jälkeen rakennusta käytti Neuvostoliiton
Kylpyläneuvosto. Uudelleenitsenäistymisen jälkeen rakennus
myytiin, ja uudet omistajat jäljeenrakentivat talot. Vuodesta 2004
rakennuksissa on sijainut hotelli “Eurooppa”.
24
Pegasa Pils -hotelli
(Juras iela 60)
Myöhäisjugendtyylinen
talo on rakennettu
1900-luvun alussa,
arkkitehti tuntematon.
Talo peruskorjattiin alkuperäisen näköiseksi
vuonna 2003.
Dzintarin
konserttitalo
(Turaidas iela 1,
www.dzk.lv )
25
Rakennettu vuonna
1936. Arkkitehdit
A. Birzenieks ja
V. Mellenbergs. Rakennus on yksi Jurmalan arkkitehtoonisista muistomerkeistä ja se on suosittu
konserttien ja iltamien pitopaikka. Konserttitalo on peruskorjattu vuoden 2005 kesällä.
26
27
Jurmalan karttapallo
(Turaidas – ja Jomas – katujen
risteys, Dzintari)
Taottu pyörivä vaskikarttapallo
on suurin karttapallo Latviassa.
Se on uudistettu vuonna 2003.
Perinteinen matkailijoiden valokuvauspaikka Jurmalassa.
Antiikkikulkuneuvojen näyttely
(Turaidas iela 11, P. 29263329)
Esillä vanhoja autoja, polkupyöriä,
Viktorija–vaunut ja vuoden 1935
limusiini.
Auki:kesällä 12.00–18.00,muina
aikoina – ennakkotilauksesta,
lippu 0.50–1.50 LVL
Kristaps ja Auguste
Morbergsin huvila –
ja kasvitieteellisen
puutarhan
28
kokonaisuus (Dzintaru
prospekts 52/54)
Talo on rakennettu vuona 1883 ja sen omistaja
oli tunnettu latvialainen
rakennusmestari, arkkitehti ja mesenaatti Kristaps Morbergs.
Huvilan talot ovat uusgoottilaisen puuarkkitehtuurin muistomerkkejä, ja ne ovat 1800-luvun loppupuolella saaneet
peltikatteen. Huvilaa laajennettiin ja kehitettiin vuoteen 1914
saakka. Omistaja jätti talon perinnöksi Latvian yliopistolle.
Vuosina 2007-2008 talojen ulko-ja sisätilat entisöitiin. Samalla uusittiin 1800-luvun suunnitelmia ja istutuksia. Huvilan
vieressä olevassa puutarhassa kasvaa eksoottisia kasveja.
Dzintarin metsäpuisto
(Jomas kadun päässä
antiikkikulkuneuvojen
näyttelysalin takana)
Puisto tarjoaa sekä
29
aktiiviharrastuksia että
rauhallista lepoa. Se
on hieno paikka, jossa
viettää aikaa lastensa,
perheensä tai ystäviensä kanssa. Se on paikka, jossa nuoriso
voi harrastaa urheilua, eläkkeläiset voivat nauttia raikkaasta
männnyntuoksusta. Puistossa on leikkipaikat eri-ikäisille lapsille, radat rullaluisteluun ja kulkutietä jalankulkijoille, skeittipuisto, katukoripallokentät, kahviloita, parkkipaikkoja, ja WC:
t. Puisto toimii ympäri vuoden.
30
Hotelli Villa Joma
(Jomas iela 90,
www.villajoma.lv)
Hotellin ensimmäinen
osa rakennettiin vuonna
1896,
siipirakennus
vuonna 1924.
Rakennus toimi yksityisenä täysihoitolana
kesävieraille.
Majorin sukutila
(Konkordijas iela 66)
Rakennettu
vuonna
1910.
Arkkitehti
31
V. Bokslafs. Sen omisti
von Firksin perhe
Kuurinmaalta.
Kaksikerroksinen rakennus oli kesämökki ja
metsästyspalatsi. Talossa on paljon jugendtyyllisiä yksityiskohtia. Vuodesta 1924 alkaen tässä on toiminut lastenkoti.
www.jurmala.lv
21
Kävely Kemerissa
Kemerin juna – asema
Ensimmäinen juna-asemarakennus oli rakennettu
vuonna 1877 rautatien avaamisen yhteydessä. Ennen
tänne tuli juna Moskova – Kemeri. Vuoteen 1920
asti liikennöi asemalta Jaunkemerin uimarannalle
raitiovaunu.
1
Kemerin luterilainen kirkko (A. Upīša iela 18)
Rakennettu vuonna 1897 historismin perinteitä noudattaen,
arkkitehti H. Šels. Kirkossa on I. Zeberinsin alttarikuva Kristus
parantaa potilaat (v. 1943) ja muistolaatta Latvian vapauden
taisteluissa kaatuneille Kemerin asukkaille.
2
Pyhän Pietarin – Paavalin ortodoksinen kirkko
(Katedrāles iela 1)
Kirkko on rakennettu puusta vuonna 1893, arkkitehti V. Lunskis.
Julkisivulla upeat puukoristelut. Se on vanhin kirkko Kemerissä,
joka on rakennettu ilman nauloja.
3
Rakkauden saari
Keinotekoisesti 1800-luvulla rakennetussa Rakkauden
saaressa on puukoristeltu paviljonki. Portaat johtavat sen
ylätasanteelle.
4
Kemerin puisto
Puiston perustaminen alkoi vuonna 1838. Kävelyä
puistossa pidettiin yhtenä monista sairaan paranemisen
edellytyksistä. Versupite – joen yli on rakennettu
pieniä siltoja, joiden nimet ovat “Nopūtu”, “Kaprīžu”,
“Muzikālais” (Huokausten, Oikkujen, Musikaalinen) jne.
Versupite-joella ja sen kanavilla oli mahdollista kulkea
pienillä veneillä.
5
Muistopuu
Patsas Kemerin kylpylän perustajille ja johtajille, joiden nimet
on kaiverrettu stilisoidun puun valkoisille laudoille.
6
Kemerin hoitolaitos
Vuonna 1924 arkkitehti E. Stalbergin suunnitelman
mukaan oli rakennettu kattilalaitos ja hoitolaitos, jossa
oli rikkivety – hiilid – oksidi – ja mutakylpyosasto.
Laitoksen pihalla on rikkivetyveden lähde, jonka vettä
käytettiin kylpyhoitoihin.
7
Vesitorni
42 metriä korkea rakennus (korkein rakennus Kemerissä) on
rakennettu vuonna 1929, arkkitehti F. Skujins. Tornin huipulla
oli näköalatasanne, josta kylpylän vieraat saivat Toiseen
maailmansotaan asti katsella ympäristöä.
8
Entinen Kemerin hotelli
Rakennettu vuonna 1936, arkkitehti E. Laube. Valkoinen
laiva – niminen hotelli oli yksi tunnetuista Latvian valtion
rakennuksista. Se on klassisismityylinen viisikerroksinen
rakennus pilareineen ja pilastereineen. Hotelli on ainoa
tällainen rakennus Latviassa, sen takia kannattaasiihen
tutustua.
9
10
Paviljonki ja rikkivetyveden lähde Sisilisko
Kemeristä on löydetty eniten rikkivetypitoista vettä koko
Länsi – Euroopassa. Tämä on yksi 20 Kemerin rikkivetyveden
lähteestä. Lähde laskee Versupite – jokeen, sen veden väri
on vaaleankeltaista. Lähden vedellä voi pestä kasvot – se on
terveellistä.
11
“Metsän Talo”
(vuodesta Tūristu iela, Puh. +371 67730078)
Kemeristä on löydetty eniten rikkivetypitoista vettä koko
Länsi – Euroopassa. Tämä on yksi 20 Kemerin rikkivetyveden lähteestä. Lähde laskee Versupite – jokeen, sen
veden väri on vaaleankeltaista. Lähden vedellä voi pestä
kasvot – se on terveellistä.
22
www.jurmala.lv
Ķemeri
3
6
2
4
9 10
5
7 8
1
Nähtävyyksiä Buldurin ja Lielupen
alueella
Buldurin luterilainen kirkko
(K. Barona iela 6, Bulduri, puh. +371 6775 5801)
Rakennettu vuonna 1889, arkkitehti H. Hilbigs. Sen nimi oli Waldkapelle (Metsäkappeli),
ja se oli rakennettu saksalaisia matkailijoita varten. Toisen maailmansodan jälkeen
kirkossa oli elo- ja valokuva-asiakirjojen arkisto, ja sen sisusta oli täysin muutettu. Vuonna
1998 aloitettiin sen uudistamistyöt. Sunnuntaisin kirkossa on jumalanpalveluksia.
Buldurin kulttuuritalo
(Muižas iela 6, Bulduri, puh. +371 67752472)
Kaksikerroksinen puutalo, joka on rakennettu 1900-luvun alussa historialliseen
Jurmalan arkkitehtuurin tyyliin. Tässä ovat kangaskudontastudio, näyttelysalit
ja taiteilijoiden työhuoneet.
Buldurin dendrologinen puisto (Buldurin puutarhakoulu,
Viestura iela 6, puh. +371 67753135)
Buldurin puutarhakoulu on yksi vanhimmista puutarhalaitoksista Latviassa,
joka avattiin vuonna 1910 puutarhureiden lahjoitusten ansiosta. Koulu sijaitsee
historiallisessa Buldurin moision sydämessä. Toiseen maailmansotaan asti
kehitettiin täällä esimerkkitilaa, jossa oli 200 eri hedelmäpuun lajia. Nykyään voi
täältä ympärivuotisesti löytää erilaisia puu – ja kukkalajeja.
Lielupeen rautatieasema
Asemarakennus rakennettiin vuonna 1913, ja se sai nimekseen Buļļi, myös
koko aluetta kutsuttiin näin vuoteen 1932 asti. Säilynyt rakennus on yksi
vanhimmista puusta rakennetuista asemista Jurmalassa.
Jurmalan ulkoilmamuseo
(Tīklu iela 1a, Lielupe, puh. +371 6775 4909)
Museo on Niemidyynin luonnonpuiston alueella. Museossa on 1800-luvun
kalastajataloja eri rannikkokylistä, veneiden ja ankkurien kokoelmat. Voi tilata
ryhmäretken, johon sisältyy köysien punomista, solmujen sitomista, savustetun
kalan maistamista, sekä latvialaisten kansallisiin perinteisiin tutustumista.
Auki: Ti–Su 10.00–18.00, pääsy 0.50–1.00 LVL, tiistaisin – maksutta
Ragakāpa Luonnonpuisto
Ragakāpa on 800m pitkä ja 100 metriä leveä luontaisesti syntynyt dyyni. Hyvin
vanha mänty seisoo (noin 340 vuotta), sekä harvinaisten kasvi-ja lintulajeja
löytyvät puistossa. On penkit, opasteineen ja levyt, näkö alustoja jäljillä.
Liikenne: pienoislinja nro 11 tai No.13
Bulduri, loppuun 36.līnija - Jurmala ulkoilmamuseo vuonna Lielupe, Puh. +371 67754909
Muita mielenkiintoisia kohteita
Baltā kāpa (Valkoinen dyyni)
Lielupe-joen oikealle rannalle Buļļupe-joen läheisyyteen syntyi 1700luvun keskellä 15–17 m korkea hiekkadyyni. Valkoinen dyyni on yksi
kauniimmista suojeltavista luontokohteista Jurmalassa.
Slokan ev. luterilainen kirkko (Raiņa iela 4, Sloka, puh. +371
6773 0163)
Rakennettu vuonna 1851, uudisrakennettu vuonna 1869 sekä vuonna
1903. Kirkossa on kulttuurisesti arvokkaita esineitä; urut, joilla on
maalauksia 1700-luvulta, lasi-maalauksia, alttarimaalaus Golgata,
muistolaatta 1. maailmansodassa kaatuneille.
Rainis Mäntyjen (Pumpuri, lopussa Amatas iela)
Suosikki paikka rentoutumiseen ja runoilija Rainis, paikka, johon
hän myös kirjoitti runon “Broken mäntyjä”
Tiedot
Miten pääsee Jurmalaan
• Sähköjunat Riika – Dubulti, Riika – Sloka, Riika –
Tukums Riian rautatieasemalta (www.ldz.lv)
• Reittitaksit Riika – Dubulti, Riika – Sloka, Riika
– Jaunkemeri reittitaksien pysäkiltä (Rautatiasemaa
vastapäätä. Lipun voi ostaa kuljettajalta)
• Kaupunkien välinen bussiyhteys
Riian linja – autoasemalta www.autoosta.lv
• Taksi (P. +371 6775 5577, www.taxi.lv, www.taksi.lv )
• Baltictaxi P. +371 200085500, www.baltictaxi.lv
Jurmalan julkinen liikenne
• Jurmalan kaupungissa liikennöivät säännöllisesti
linja – autot sekä reittitaksit (liput reittitaksin kuljettajalta,
www.jurmala.lv).
Jurmalan pääsymaksu
Yksityisautojen pääsymaksu Jurmalan kylpyläalueelle on
1 lati vuorokaudesta. Maksua ei peritä turistibusseilta (jos
ryhmänjohtaja esittää matkasuunnitelman, jossa Jurmala
on matkailukohteena), ja turisteilta, joilla on Jurmalan
majoituslaitosten antamat pääsylipuP.
Bussien parkkipaikat
• Jurmalan matkailun tiedotuskeskuksen luona oleva
parkkipaikka, Lienes iela 5, Majori
• Edinburgas prospekts alussa (Edinburgan kadun numero
1. vastapäätä), Dzintari
Edinburgas prospekts autosillan alla rautatien toisella
puolella, Dzintari.
• Ympärivuorokautinen sairaanhoito
• Ambulanssi 03, 112
• Buldurin sairaala
Vienibas prospekts 19/21, Bulduri, P. +371 6775 2254
Ympärivuorokautinen apteekki
Raiņa iela 98a, Kauguri, P. +371 6773 4888
Hammaslääkärit
• ”Denta serviss”
Lienes iela7, Majori, P. +371 67762036
• Djomina V. zobārstniecības prakse
Slokas iela18, Dubulti, P. +371 67760549
• Jankovskas I. zobārstniecības prakse
Raiņa iela 50 – 42, Sloka, P. +371 67740026
• Kauguru veselības centra stomatoloģija
Raiņa iela 98a, Kauguri, P. +371 67733135
• Paičas I. zobārstniecības prakse
Bulduru prospekts 35 liP.6, Bulduri, P. +371 67753379
• „Perladents”
Raiņa iela 87, Kauguri, P. +371 67731580
• Rēvaldes I. zobārstniecības prakse
Asaru prospekts 61, Melluži, P. +371 67766144
Ratsastus
• Ratsastusterapiakeskus Kavalkade
Asaru prospekts 61, Vaivari, P.+371 67766122
Kolkas iela 20, Jaunķemeri, P. +371 67733242,
www.jaunkemeri.lv
Matkamuistomyymälät
• Jurmalan museon matkamuistomyymälä
Tirgoņu iela 29, Majori, P. +371 776 4746, Ke– Su: 10:00 – 17:00
• Pie Meistara, meripihka – , villa – , pellavatuotteet
Jomas iela 85, Majori, P. +371 776 2153, 10:00 – 18:00
• Tris, meripihka – , luu – ja puuverstas
Jomas iela 92, Majori, P. +371 2946 6281, 11:00 – 18:00
Parturit ja kampaamot Jurmalassa
• ”Amber SPA” salonki, Meža prospekts 49, Bulduri.
P. +371 67755331
• ”Kursa – A”, Kuldīgas iela 16, Bulduri. P. +371 67752338
• ”Maija” salonki, Vienības prospekts 36, Bulduri.
P. +371 67149929
• ”Delice” salonki, Lienes iela 7, Majori. P. 67764148.
+371 29748728
• ”Lira D” kauneudenhoitosalonki, Jomas iela 44, Majori.
P. +371 67762411
• ”Polti” salonki, Jomas iela 61, Majori. P. +371 67761088
Salons Jūrmala, Jomas 6 iela 1 liP.5, Majori. P. +371 67764485
• “Skaistums”, Jomas iela 66, Majori. P. +371 67763369
• “Strodes Alses”, Slokas iela 20, Dubulti. P. +371 67760499
• “Klio” kauneudenhoitosalonki, Skolas iela 55a, Kauguri.
P. +371 67738494
• “Lina”, Tallinas iela 44, Kauguri. P. +371 67740411
• “Skaistuma simetrija” salonki, Talsu šoseja 39, Kauguri. liP.3.
P. +371 67740772
Kemialliset pesulat
• ”Gaiļezers Plus”, Vienības prospekts 36, Bulduri.
P. +371 67751392
• ”Irve”, Jomas katu 61, liP.5, Majori. P. +371 67764485
• “Pakalpojums”, Putnu katu 2a, Kauguri. P.:+371 29901218
Pesulat
• “Clean SV”, pesula, Ķemerin katu 26, Dzintari.
P. +371 22008899
• Itsepalvelupesula, Jomas katu 61, liP.5, Majori.
P. +371 67764485
Jalkinekorjaamot
• “Stoma A.”, Jomas katu 63 liP.6, Majori. P. +371 29524670
Kaugurin jalkinekorjaamo, Talsu katu 31 liP.9, Kauguri.
P. +371 67735938
Julkiset, maksuttomat Internet – yhteyspisteet
Nro
Yhteyspiste
1. Tietokonekioski
2. Tietokonekioski
3. Tietokonekioski
4. Tietokonekioski
5. Tietokonekioski
6. Tietokonekioski
7. Tietokonekioski
Osoite
Jurmalan kaupungintalo, Jomas
iela 1/5, Jūrmala, LV – 2015
Hyvinvointihallinto, Mellužu iela 83,
Jūrmala, LV – 2008
Matkailijain tiedotuskeskus, Lienes
iela 5, Jūrmala, LV – 2015
Jurmalan kaupunginmuseo,
Tirgoņu iela 29, Jūrmala, LV – 2015
Majorin kulttuuritalo, Jomas iela
35, Jūrmala, LV – 2015
Kaugurin kulttuuritalo , Raiņa iela
110, Jūrmala, LV – 2016
Slokan urheilukenttä, Skolas iela 5,
Jūrmala, LV – 2016
Kauneushoitolat ja SPA keskukset
• Alve, Spa keskus, Jomas iela 88a, Majori, P. +371 6775 5970,
www.alvespa.lv
• Amber Sea Hotel”, SPA – keskus, Dzintaru prospekts 68,
Dzintari, P. +371 67751297, www.amberhotel.lv
• Amber Spa, Spa keskus, Meza prospects 49, Bulduri,
P. +371 6775 5331, www.grateka.lv
• Baltic Beach Hotel*****, Spa keskus
Juras iela 23/25 Majori, Jurmala, P. +371 6777 1400,
www.balticbeach.lv
• Thailaisen lääketieteen Baltian keskus
Slokas iela 26, Dubulti, P. +371 6776 0280
• Hotel Jurmala Spa, kauneus – ja terveyskeskus, Jomas iela
47/49, Majori, P. +371 6778 4400, www.hoteljurmala.lv
• Pegasa Pils, lepo – ja terveyskeskus
Jūras iela 60, Dzintari, P. +371 67761149,
www.hotelpegasapils.com
• Skaistuma simetrija, kauneudenhoitosalonki
ja terveyskeskus, Talsu šoseja 39/3, Kauguri,
P. +371 67740772, +371 67740773
• TB Palace Hotel & Spa, kauneus – ja terveyskeskus
Pilsonu iela 8, Majori, P. +371 6714 7094 www.tbpalace.com
Urheilukeskukset
• Baltic Beach Hotel, urheilukeskus, Jūras iela 23/25, Majori,
P. +371 6777 1443, www.balticbeach.lv
• Fitlains, urheilu – ja virkistyskeskus, Meža prospekts 49,
Bulduri, P. +371 6775 4486, www.grateka.lv
• Hotel Jurmala Spa, Jomas iela 47/49, Majori, P. +371 6778
4430, www.hoteljurmala.lv
• Sportima, urheilukeskus, Vienibas prospekts 36, Lielupe, P.
+371 27027045, www.sportima.lv
• KRC ”Jaunķemeri”, urheilukeskus, Kolkas iela 20,
Jaun;ķemeri, T + 371 67733545, www.jaunkemeri.lv
Uima – altaat ja saunat
• Grateka, urheilu – ja virkistyskeskus, Meža prospekts 49,
Bulduri, P. +371 6775 1779, www.grateka.lv
• Katso majoitus
Tennis
• Concept, urheilukeskus, Vienibas prospekts 36, Lielupe,
P. +371 6714 9911, www.concept.lv
• Jura, tenniskerho, Juras iela 44, Majori,
P. +371 6776 1101, +371 2921 2018
• Lielupe, tenniskeskus, Kalpaka pospekts 16, Lielupe,
P. +371 6775 2141, +371 775 2375
• Katso majoitus
Vesipuistot
• Livu akvaparks
Viestura iela 24, Lielupe, P. +371 6775 5640, www.akvaparks.lv
• Nemo (kesällä)
Atbalss iela 1, Vaivari, P. +371 6773 2350, www.nemo.lv
Luontomatkailu
• Kemerin kansallispuisto, Kemeri, Jaunkemeru cels, Meza
maja (Metsätalo), P. +371 6773 0078, www.kemeri.gov.lv
• Niemidyynin luonnonpuisto, (Ragakāpas dabas parks)
Bulduri, Lielupe, P. +371 6775 4909
Keilailu
Keilailukerho ONE
Meža prospekts 49, Bulduri, P. +371 6775 4481, www.grateka.lv
Golf
• Saliena Golf, Egļuciems, Babītes pagasts, Rīgas rajons,
P. +371 67160 300, +371 2912 8065, www.salienagolf.com
• Viesturi, Postiosoite: Jaunmarupe, Viesturi 1, Marupes pag.,
Riian alue, P. +371 2921 9699, www.golfsviesturi.lv
Minigolf
• Hotelli Dzintars, Edinburgas prospekts 15, Dzintari,
P. +371 775 1582, www.hoteldzintars.lv
www.jurmala.lv
23
Majoitus
(Huoneen hinta sisältää matkailuveron, joka on tarkoitettu Jurmalan matkailun kehittämiseksi)
Kuntoutuskeskukset
133/255 20 km
10/20
20 km
„Sanatorija Belorusija”***
Bulduru prospekts 4/8, Bulduri, Jurmala LV–2010,
P. + 371 67752148, F. +371 67751354, [email protected], www.belorusija.lv
Huoneiden hinnat: LVL 27 – 63 (EUR 38–89) yhdelle henkilölle kolmella
ruokailulla + tervehdyttämisen peruskurssi
“Amber SPA Boutique Hotel”
Meza prospekts 49, Bulduri, Jurmala, LV-2010,
P. +371 6775 5330, F. +371 67751115,
www.hotelamberspa.lv, [email protected]
Huoneiden hinnat: 56 – 210 LVL (EUR 80 – 298)
20 km
10 m
10–900
„Baltic Beach Hotel”*****
Juras iela 23/25, Majori, Jurmala, LV-2015,
P. +371 67771400, F. +371 67771420,
[email protected], www.balticbeach.lv
Huoneiden hinnat: 55–870 LVL (79–1238 EUR), sisältää aamiaisen, pysäköinnin
ja uimalipun
121/242 29 km
16/35
200 m 25–250
40/100 25 km
„Daina”
Mezsargu iela 4-6, Melluzi, Jurmala, LV-2008,
P. +371 67767057; F. +371 67767056, [email protected], www.hoteldaina.lv
Huoneiden hinnat: 23–112 LVL (32–159 EUR)
190/380 25 km
100 m
Eiropa***/****
Jūras iela 56, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67762211, F. +371 67762299,
[email protected], www.eiropahotel.lv
Huoneiden hinnat: 50–150LVL (71–213 EUR), sisältää aamiaisen, gym,
lastenhuoneen, pysäköinnin ja aamusaunan.
200 m 30–150
Vaivari**
Asaru prospekts 61, Vaivari, , P. +371 67766122, F. +371 67766314,
[email protected], www.nrc.lv
Huoneiden hinnat: 18–28 LVL (25–40 EUR) per henkilö, sisältää aamiaisen ja
uimalipun.
Kylpylähotellit
15 km
“Alve”***
Jomas iela 88a, Majori, Jurmala
LV–2015, P. +371 67755970, +371 29148086,
F. +371 67755972, [email protected] , www.alvespa.lv
Huoneiden hinnat: 45–120 LVL (65 –170 EUR),
aamupalla, WiFi, autopaikka.
25 km
200 m
145
„Jomas Sēta”, (kesä-aikana)
Smilšu iela 11, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67730488, F. +371 67730489,
[email protected], www.jomasseta.lv
Huoneiden hinnat: 55–270 LVL (78–385 EUR), sisältää aamiaisen.
21/48
25 km
100 m
300 m 15–300
„Viktorija 91”
Meža prospekts 19, Bulduri, Jurmala, LV-2010, P. +371 67754746, 67752501,
F. +371 67754232, [email protected], www.viktorija91.lv
Huoneiden hinnat: 35 – 220 LVL (50 – 310 EUR) per henkilö, sisältää aamiaisen
ja uimalipun
20 km
100 m
50
11/33
29 km
„Juras Banga”**
Jūras iela 30, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67762391, F. +371 67761538,
[email protected], www.jurasbanga.lv
Huoneiden hinnat: 25–90 LVL (36–130 EUR), sisältää aamiaisen
211/415 20 km
200 m 20–500
300 m
“Alba”
Dārzu iela 9, Melluzi, Jurmala, LV-2008, P. +371 67512632, F. +371 67512631,
[email protected], www.albahotel.viss.lv
Huoneiden hinnat: 25 – 65 LVL (36 – 93 EUR).
111/26 25 km
“Amber Sea Hotel“
Dzintaru prospekts 68, Dzintari, Jurmala, LV-2015,
P. +371 67751297, +371 29165865, F. +371 67146601, [email protected],
www.amberhotel.lv, www.amberseahotel.lv
Huoneiden hinnat: 40–139 LVL (57– 198 EUR), aamupala, illallinen, autopaikka,
sauna, höyrysauna, allas, WiFi internet.
www.jurmala.lv
18–30
50–110
„Lielupe”***
Bulduru prospekts 64/68, Lielupe, Jurmala,
LV-2010, P. +371 67752755, +371 67752714,
F. +371 67752694, [email protected],
[email protected], www.lielupe.lv
Huoneiden hinnat: 25–170 LVL (35–241 EUR), sisältää aamiaisen
11/22
24
400 m
Hotellit
500 m
40/98
50 m
„Pegasa Pils Spa Hotel”
Jūras iela 60, Dzintari, Jurmala, LV-2015,
P. +371 67761149, +371 29298305, +371 29236425, F. +371 67761169,
[email protected], www.hotelpegasapils.com
Huoneiden hinnat: 55–285 LVL (79–407 EUR), aamupala, autopaikka,
rantapyyhe (kesä-aikana) ja kelkka (talvi-aikana). .
50/100 20 km
10/20
25 km
„Elīna”***
Lienes iela 43, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67761665, 29226176
F. +371 67761665, [email protected], www.elinahotel.lv
Huoneiden hinnat: 25–60 LVL (35–85 EUR)
29/61
120
Sosiaalisen integroinnin keskus
Dubultu prospekts 71, Jaundubulti, Jurmala LV–2008, P. +371 67767045,
F. +371 67769495, [email protected] , www.siva.gov.lv, www.hotel-sic.lv
Huoneiden hinnat: LVL 23 – 48 (EUR 32 – 68) (1 henkilö) kolmella ruokailulla,
kuntokeskuksen hoidot yksityisen päivä-ohjelman mukaan.
30 km
40
150 m 30–600
„Hotel Jurmala Spa & Conference Centre“****
Jomas iela 47/49, Majori, Jurmala, LV-2015,
P. +371 67784400, F: +371 67784411,
[email protected], www.hoteljurmala.com
Huoneiden hinnat: 60–235 LVL (85–334 EUR), aamupala, saunat, allaskeskus
ja kuntosali klo 18.00 asti (lähtöpäivänä klo12:00 asti), ilmainen WiFi internet
yleisillä alueilla.
38/111 20 km
21/42
200 m
250 m 30 – 100
LR Sisäasiainministeriön rentoutus- ja kuntokeskus „Dzintari
Piestatnes iela 6/14, Dzintari, Jurmala LV–2015, P. +371 29416038, F. +371 67754575.
Huoneiden hinnat: 9– 50 LVL (13 – 71 EUR)
70/139 20 km
400 m 15–150
Dzintars
Edinburgas prospekts 15, Dzintari, Jurmala, LV-2015, P. +371 67751582,
F. +371 67811113, [email protected], www.hoteldzintars.lv
Huoneiden hinnat: 26–47 LVL (37–67 EUR)
15
20 km
15 km
300 m 25–400
Jaunkemeri
Kolkas iela 20, Jaunkemeri, Jurmala LV–2012, P. +371 67733242,
67733522, F. +371 67731889, [email protected], www.jaunkemeri.lv
Huoneiden hinnat: 22 – 56 LVL (32 – 80 EUR) per henkilö, sisältää 3 ateriaa
päivässä, uimalipun ja hoitopalvelun.
49/98
500 m
100 m 40–270
Sanatorija „Jantarnij Bereg”
Zvinu iela 2, Jaunkemeri, Jurmala LV–2012,
P. +371 67735950, 67736500, F. +37167734834, [email protected], www.sanatorij.lv
Huoneiden hinnat: 20 – 60 LVL (28 – 85 EUR) (1 henkilö) per henkilö, sisältää 3 ateriaa
päivässä, uimalipun ja hoitopalvelun kolmella ruokailulla, lääkärin konsultointi,
lääkinnällisellä hoitokuurilla, parantava vinjumppa ryhmässä ja uintikerta.
228/423 35 km
15/45
„Concordia”
Konkordijas iela 64, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 29794945, F. +371 67536363,
[email protected], www.concordia.lv
Huoneiden hinnat: 20–50 LVL (30–70 EUR)
165/301 25 km
105/200 42 km
500 m 40–270
200 m 50–200
300 m
20 km
200
„Baltā pūce”
Pilsonu iela 7/9, Majori, Jurmala LV-2015, P. +371 67512721, F. +371 67512722,
[email protected], www.baltapuce.lv
Huoneiden hinnat: 40–115 LVL (57–165 EUR)
„Light House Jurmala”
Gulbenes iela 1a, Jurmala, LV – 2015, P. +371 67511445, F. +371 67511450,
[email protected], www.lhj.lv
Huoneiden hinnat: LVL 85 – 950 (EUR 120–1350) aamupala
erikoisruokalistasta, WiFi internet, satelliitti tv, lahja – viini ja hedelmäkori.
3/6
300 m
“MaMa”
Tirgoņu iela 22, Majori, Jurmala, LV-2015, P./F. +371 67761271, [email protected]
, www.mama.lv
Huoneiden hinnat: : 60 – 325 LVL (84 – 458 EUR) 50% alennus ilman
aamupalaa, jos maksu käteisellä.
2/15
20 km
„Valensija M“
Lienes iela 36/38, Majori, Jurmala,
LV-2015, P. +371 67512692, +371 29104174, F. +371 67148151,
[email protected] , www.valensijam.lv
Huoneiden hinnat: 35–180 LVL (45–250 EUR); caravan paikka 12 LVL
(17 EUR) + 2 LVL (3 EUR) per henkilö; telttapaikka LVL 8 (7 EUR) + LVL
2 (3 EUR) per henkilö
200 m
Leirintäalueet
Laguna, Brigantina
Vidus prospekts 12a, Bulduri, Jurmala, LV-2010, P. +371 26320410,
F. +371 67755252, [email protected], www.vip-hotel.lv
Lomamökkien hinnat: 400–1200 LVL (560–1690 EUR)
4/24
25 km
220
300 m
25 km
150 m
Nemo camping & caravan park (01.05 – 30.09)
Atbalss iela 1, Vaivari, Jurmala, LV-2008, P. +371 67732350,
F. +371 67732349, [email protected], www.nemo.lv
Lomamökkien hinnat: 7.50–32 LVL (11–46 EUR), sisältää
vuodevaatteet, yhteisen suihkun ja WC:n käytön; telttapaikka: 2
LVL (3 EUR) + 2 LVL (3 EUR) per henkilö, sisältää yhteisen suihkun ja
WC:n käytön; caravan paikka : 8-9 LVL (11-13 EUR) + 2 LVL (3 EUR)
per henkilö, sisältää sähkön ja yhteisen suihkun ja WC:n käytön
6/18
„Majori”
Omnibusa iela 11 - 13, Majori,
Jurmala, LV-2015, P. +371 67764242, F. +371 67762457, [email protected]
Huoneiden hinnat: 20–80 LVL (30–115 EUR)
„Melluži” (kesällä)
Ģertrūdes iela 4, Melluži, Jurmala, LV-2008, P. +371 67767524,
+371 29179875 Lomamökkien hinnat: 20–35 LVL (30–50 EUR)
Ulkouimala
Baari
Autojen paikoitusalue
Internet
„TB Palace Hotel & Spa“
Pilsoņu iela 8, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67147094, F. +371 67147097,
[email protected], [email protected], www.tbpalace.com
Huoneistojen hinnat: 210–491 LVL (298–700 EUR), sisältää aamiaisen ja
aamusaunan, TV, DVD
Luoksepääsy
pyörätuolissa
30
Polkupyörävuokraus
50 m
Sisäuimala
25 km
Pesulapalvelu
„Excelsior”
Kaudzīšu iela 20, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67761110, F. +371 67342531
Apartamentu cenas: 15 – 80 LVL (20 – 115 EUR)
4/8
MERKINNÄT
Koirat sallitaan
300 m
„Rakstnieku Nams”
Akas iela 4, Dubulti, Jurmala,
LV-2015, P. +371 67769965, F. +371 67769981, [email protected]
Huoneiden hinnat: 15–50 LVL (20–70 EUR)
„Akvaparks”
Viestura 24, Lielupe, Jurmala,
15
20 km 500 m
P. +371 67755636, F. +371 67755641,
info@ akvaparks.lv, www.akvaparks.lv Hinta per bed: 8 LVL
(EUR 12), Hintaan sisältyy liinavaatteet asetettu, pyyhe, WC
Rantaan
25 km
20
Kokoustilat/
henkilömäärä
6/34
75 m
Korttimaksut
“Dzintara liedags”
Dzintaru prospekts 48, Dzintari, Jurmala, LV-2015, P. +371 67147833,
F. +371 67147840, [email protected], www.dzintara-liedags.lv
Huoneiden hinnat: 21 – 64 LVL (30 – 91 EUR), sisältää aamiaisen.
25 km
Riian keskusta
30
11/27
100 m
„Riga Beach Hostel”
Dzintaru prospekts 50, Dzintari, Jurmala, P.: +371 67751511 ,
[email protected] , www.rigabeachhostel.lv
Huoneiden hinnat: 20 – 45 LVL (29 – 65 EUR), aamiainen ei sisälly
Henkilöllä: 5 – 10 LVL (7 – 14 EUR)
Tennis
„Nemo”
Atbalss iela 1, Vaivari, Jurmala, LV-2008, P. +371 67732350, 26349216,
F. +371 67732349, [email protected], www.nemo.lv
Huoneiden hinnat: 50 – 70 LVL (70 – 100 EUR) Latvialainen keittiö. Herkullista
šašlikia ja monipuolisia valikoimia. Bankettitilat jopa 1200 ihmistä varten.
Uimarannan baari ja vesiterassi yksityisiin juhliin.
Huoneiden/
vuodepaikkojen määrä
100 m
20 km
600 m
Saunat
25 km
100 m
Majoitusta nuorille
600 m
“Naiza”
Jaunā iela 61, Majori, Jurmala,
LV-2015, P. +371 29516750
Huoneiden hinnat: 25–140 LVL (35–200 EUR)
25 km
20 km
“Rockin Papas”, motelis
Bulduru prospekts 30, Jurmala, LV-2010. P.: +371 67752411
35/75
„Alto“
8/28 25 km 250 m
(01.05. – 30.09.)
Jomas iela 50, Majori, Jurmala, LV-2015,
P. +371 29488221, [email protected],
www.apartment.lv
Huoneistojen hinnat: 140 – 280 LVL (200 – 400 EUR)
50 m
20
300 m
„Airava” (kesällä)
Jomas iela 42/3, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 29237659, +371 29515499,
[email protected]
Huoneiden hinnat: 7–15 LVL (10–21 EUR)/hlö. Yhteinen keittiö, WC ja toaletit
35 km
Motellit
27/60
25 km
28/46
300 m
Terveyslaitokset
Vierastalot ja motellit
25 km
Kurshi ” (kesä – aikana)
Dubultu prospekts 30, Dubulti, Jurmala, LV-2015, P. +371 67878906,
F. +371 67878905, [email protected], www.kurshihotel.lv
Huoneiden hinnat: 30–100 LVL (43–142 EUR)
„Liena Cottages”
Lienes iela 40-42, Majori, Jurmala
LV-2015, P. +371 29182191, F. +371 67332569, [email protected], www.liena.lv
Lomamökkien hinnat: LVL 105 - 210 (EUR 150 – 300) ar komunāliem
maksājumiem
50 m
„Zvaigzne”**
Z.Meierovica prospekts 23/4, Dubulti, Jurmala, LV-2015, P. +371 67764681,
F. +371 67764672, [email protected]
Huoneiden hinnat: 20–50 LVL (29–71 EUR) Joka huoneessa suihku, wc,
jääkaappi, TV, sähköteekannu, astiasto, kymmenessä huoneessa parveke.
24/50
20 km
www.jurmala.lv
25
Lapsiystävällinen
23 km
8/18
26
„Villa Joma”***
Jomas iela 90, Majori, Jurmala LV-2015, P. +371 67771999,
F. +371 67771990, [email protected], www.villajoma.lv
Huoneiden hinnat: 40–105 LVL (57–114 EUR), aamupala, autopaikka
12/26
20–40
Ilmastointijärjestelmää
400 m
200 m
„Jūra” (01.05. – 01.10.)
Jūras iela 44, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67761101, [email protected]
Huoneiden hinnat: 35 – 70 LVL (EUR 50 – 100)
Hoitopalvelut
20 km
25 km
30
1–40
„Sunset Hotel”
Pilsoņu iela 7/9, Majori, Jurmala, LV-2015, P. +371 67755311, F. +371 67755322,
[email protected], www.sunsethotel.lv
Huoneiden hinnat: 25 – 85 LVL (36 – 121 EUR) aamupala, autopaikka, WiFi
internet
15/30
16/40
50 m
Telttailupaikat
300 m
“Hapi”
Raiņa iela 101, Kauguri, Jurmala,
LV-2015, P. +371 67733200, +371 67733606, [email protected], www.hapi.lv
Huoneistojen hinnat: 30–40 LVL (42–57 EUR), sisältää aamiaisen.
25 km
Restorāns
20 km
4/8
400 m
SPA, wellness palvelut
15/38
40 km
WiFi
25 km
Caravan paikat
7/20
Kahvilat ja ravintolat
Ravintola
«Al’Tohme»
«Eiropa»
Jūras iela 56, Majori,
P. +371 67762211, www.eiropahotel.lv
Uusi ravintola, jossa erikoinen sisustus - valkoisia ja sinisiä värisävyjä
lasikupolin alla. Kesäterassi. Vuoden
2006 paras Jurmalan ravintola!
Pilsoņu iela 2, Majori,
P. +371 67755755
Libanonilaisravintola, näköala uimarantaan. Arabialaista musiikkia, vatsatanssia, vesipiipuntuoksua ja satumaista
kahvia auringonlaskun aikaan.
12–23
80
00–24
80
46
20
«Amber Sea Hotel&SPA«
«Il Sole»
Jūras iela 23/25, Majori,
P. +371 67771428, www.balticbeach.lv
Italialainen keittiö ja lasten ruokalista.
Kotoisa välimeren tyyliin tehty
interiööri, romanttinen tunnelma,
ravintolan ikkunoista avautuu näköala merelle. Avoinna: 12:00-23:00
Dzintaru prospekts 68, Dzintari,
P. +371 67751297, www.amberhotel.lv
Latvialainen ja eurooppalainen
keittiö. Ravintolan filosofia –
tuoretta, herkullista ja terveellistä.
Avoinna: 12:00-22:00
12–23
46
„Aquarius«
70
Asaru prospekts 15, Asari,
P. +371 26552372
Viihtyisä kaksikerroksinen takalla
varustettu ravintola hirsitalossa.
Banketit korkeintaan 30 henkilölle.
60
150
«Baltā kāpa»
Bulduru prospekts 64/68, Lielupe,
P. +371 67752755, www.lielupe.lv
Ravintola on hotellin 10. kerroksessa, laaja näköala yli Jurmalan.
10–24
70
12–23
70
«Jomas Sēta»
Smilšu iela 11, Majori,
P. +371 67730488, +371 67730489
Jomas-kadun
läheisyydessä
sijaitseva mukava ravintola
12–23
60
«Jurmala»
Jomas iela 47/49, Majori,
P. 67784421, www.hoteljurmala.com
Kansainvälinen keittiö. Tyylikäs ravintola kesäterassilla, joka avautuu
Jurmalan kävelykadulle – Jomas
ielalle, hieno ja terveellinen ruoka.
Sopiva paikka erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Avoinna:12:00-24:00.
12–23
70
120
«Kāpa»
NRC Vaivari, Asaru prospekts 61, Vaivari,
P. +371 67766122, +371 67766025
Ravintola Kāpa tarjoaa terveellistä ruokaa (kuuluisan latvialaisen
dietologin reseptit). Ravintolan
mukavaa ilmapiiriä täydentävät
tyylikkäät maalaukset.
11–23
28
«Klondaika TEX-MEX»
Talsu šoseja 31, Kauguri,
P. +371 67740688, www.klondaika.lv
Meksikolainen ravintola, amerikkalaistyylinen sisustus. Erityinen ruokalista lapsille. Pelipankki, biljardi.
Viikonloppuisin tanssit, show, latvialaisten muusikkojen konsertit..
110
Jūras iela 23/25, Majori,
P. +371 67771428, www.balticbeach.lv
Eurooppalainen keittiö. Kaviaari
ruokalista, Lasten ruokalista. Tarjolla
erinomainen ruoka, sekä harkitut
ja hienot viinivalikoimat, ravintolan
ikkunoista voidaan ihailla upeaa merinäköalaa! Live-musiikkia pe-su iltaisin.
150
11–02
50
20
«Daina»
Mežsargu iela 4/6, Melluži,
P. +371 67767057, www.hoteldaina.lv
11–02
80
300
«Laiks»
Dubultu prospects 91a, Melluži,
P. +371 67768167, +371 29108760
www.restoranslaiks.lv
Eurooppalainen keittiö. Ravintolan
sisustus on tehty luonnollisesta puusta,
punotut katot ja lamput ovat käsityötä.
Ruuat valmistetan paikallisten tuottajien tuoreista pakastamattomista
tuotteista. Sijainti 100 m merenrannasta. Avoinna: 11:00-24:00.
11–02
12–22
«My Life»
Meža prospekts 49, Bulduri,
P. +371 67755331, www.my-life.lv
Kansainvälinen keittiö. Lasten
ruokalista. Viehättävä kotoisa tunnelma, kodikkaassa ilmapiirissä
voidaan vaihtaa ajatuksia elämän
menosta ja yhtenäisistä perinteistä eri kansanruokien ja juomien kera.
Auki:12:00-23:00.
12–22
250
26
20
www.jurmala.lv
40
«Nemo» (1/05 – 30/09)
Atbalss iela 1, Vaivari,
P. +371 67732350, www.nemo.lv
Monipuolinen ruokalista ja maukkaat saslikit. Juhlaillalliset jopa 1200
henkilöä varten. Rantabaari sekä
vesihuvilaitteiden terassi.
12–24
400
80
«Neptūns»
Jaunķemeru ceļš 1, Jaunķemeri,
P. +371 67737951
Saslik-ravintola, yksi vanhimmista
ravintoloista Jurmalassa. Sijaitsee
Jaunkmeren rannikon dyynien
välittömässä läheisyydessä. Biljardi, ratsastus.
60
120
50
«Orients – Jūra»
Dzintaru prospekts 2,
Dzintari, P. +371 67761424,
www.restoran-orienT.lv
Vuonna 2005 avattu ravintola, jossa
meriaiheinen interiööri ja iltaisin
elävää musiikkia 2. kerroksessa.
12–24
160
40
«Orients – Sultāns»
Jomas iela 33, Majori,
P. +371 67762082,
www.restoran-orienT.lv
Yksi Jurmalan vanhimmista ja tunnetuimmista ravintoloista, jossa
usein tähtivieraita. Itämainen ja
eurooppalainen keittiö, viikonloppuisin elävää musiikkia. 15 kalaruokalajia kymmenistä eri kaloista, sekä
laaja jälkiruokavalikoima.
30
11–24
7–24
120
«La Riva»
Vienības prospekts 36, Lielupe,
P. +371 67149920
Ravintola sijaitsee Lielupe-joen
rannalla. Erinomainen ruoka- ja
viinivalikoima, hyvä palvelu ja
romanttinen näköala joelle.
130
Kļavu iela 14, Dubulti,
P. +371 27808222, +371 67769217,
www.cristalbar-restorans.lv
Inspiroiva keittiö ja glamouria
sisustuksessa.
37
60
«MaMa»
Tirgoņu iela 22, Majori,
P. +371 67761271,
www.hotelmama.lv
11–23
50
«Cristal Bar»
12–02
10–24
20
«Caviar Club»
12–02
«Majorenhoff»
Jomas iela 42, Majori, P. +371 67764060
Uusi meriaiheisesti sisustettu
ravintola tarjoaa kaukasialaista ja
eurooppalaista keittiötä
20
«Baltā pūce»
35
62
50
20
Pilsoņu iela 7/9, Majori,
P. +371 67512721, www.baltapuce.lv
Ravintolassa romanttinen
ilmapiiri. Ruokia voidaan nauttia
myös mäntyjen ympäröimällä
aurinkoisella terassilla.
12–01
46
70
«Armēņu virtuve»
(Armenialainen keittiö)
11–23
00–24
15
Bulduru prospekts 33,
Bulduri, P. +371 67751071,
www.restaurant-aquarius.lv
Elegantisti sisustettu ravintola, à la
carte menyy ja degustation menyy.
11–24
«Light House Jurmala»
Gulbenes iela 1a, Jurmala, LV – 2015,
P. +371 67511445, F. +371 67511450,
[email protected], www.lhj.lv
Light House-ravintola tarjoaa upeita
ja maistuvia herkkuja, jotka valmistetaan ekologisista korkealaatuisista
tuotteista. Ruokalistasta jokainen
voi löytää sopivan vaihtoehdon, myös mahdollisuus esittää erikoistoiveita
johtavalle kokille. Olemme aina valmiita täyttämään asiakkaan toiveet!
Avoinna:10:00 – 22:00
90
50
«Orizzonte»
Baznīcas iela 2b, Dubulti,
P. +371 67760059, www.orizzonte.lv
Kansainvälinen keittiö. Ravintola
meren rannalla.
Avoinna:12:00-23:00.
10–23
28
12–23
80
«Pegasa Pils»
Jūras iela 60, Majori,
P. +371 67761149,
www.hotelpegasapils.com
Eurooppalainen keittiö. Ravintolan sisustus Jugend-tyyliin, takan
lämpö ja herkulliset ruuat saavat
aikaan kotoisan ilmapiirin. Avoinna: 9:00- viimeiseen asiakkaaseen.
10–23
200
70
30
«Planēta Sushi It Patio»
Jomas iela 63, liP.1, Majori,
P. +371 67896096, +371 26424800
Italialainen ja japanilainen keittiö.
Pizzaa paistetaan uunissa (valmistetaan käsin), sushi, grilli.
«Planēta Sushi It Patio»
(01.06. – 01.09.)
Dzintaru prospekts 3, Dzintari, P. +371 28332214
Japanilainen ja italialainen sushi-ravintola Dzintarin konserttitalon
läheisyydessä.
14–24
70
45
00–24
42
«Sunset»
Pilsoņu iela 7/9, Majori, P. +371 67755311,
www.sunsethotel.lv/restaurant/
Ravintola sijaitsee Sunset Hotellin
ensimmäisessä kerroksessa historiallisissa ja mukavissa tiloissa.
8–23
24
«TB Palace Hotel & Spa»
Pilsoņu iela 8, Majori, P. +371 67147095,
www.tbpalace.com
Tyylikäs ravintola, hieno ruoka,
laaja viinivalikoima ja kaunis sisustus. Ravintolassa järjestetään myös
erilaisia tilaisuuksia.
9–23
22
70
60
«Dukāts» bistro
Baznīcas iela 12/14, Dubulti,
P. +371 67764267, www.dukats.lv
Itse valmistetut makeiset ja
kulinaaria. Ruoan kuljetus. Vuoden
2006 paras Jurmalan bistro!
8–19
80
100
Kahvila-kauppa Elīna
Lienes iela 43, Majori,
P. +371 67761665, www.elinahotel.lv
Kotiruokia, paikallisia tuotteita.
Myös tilauksesta. Juhlasali vetää 40
henkilöä. Avoinna: 8:00-23:00.
00–24
28
32
«Gliemežnīca»
Dārzu iela 9, Melluži, LV-2008.
P. +371 29242823, www.alba-hotel.viss.lv
Kotiruokia,
konditoriatuotteita,
aamupalabuffetti kesäterassilla. Nopea
palvelu ja edulliset hinnat.
Avoinna: 8:00-23:00.
8–23
25
42
«Kūriņš»
Kaugurciema iela 47, Kauguri,
P. +371 67736598
Ikivanha latvialaisen kalastajan
talo Riianlahden rannalla, näköala
uimarannalle. Tarjoaa latvialaisen
keittiön herkkuja.
54
«Vīnoga»
Vienības prospekts 9, Bulduri,
P. +371 67247047
Euroopalainen keitiö. Laaja
valikoima viinejä. Bankettitilat
(enintään 30 henkilöä).
24
30
40
«Villa Joma»
Jomas iela 90, Majori, P. +371 67771999,
www.villajoma.lv
Kesäterassi Jomas-kadulla keskustassa, uudisrakennetussa rakennuksessa. Laajin cocktailvalikoima
Jurmalassa. Vuoden 2006 paras
Jurmalan ravintola!
8–23
30
12–23
16
100
«Kurši»
Dubultu prospekts 30, Dubulti,
P. +371 67878908, +371 67878906,
www.kursihotel.lv
Kahvilassa voi syödä lounasta
mukavassa ilmapiirissä. Vuoden 2006
paras Jurmalan kahvila!
40
Kahvila
120
140
«Double Coffee»
Jomas iela 65/67, Majori,
P. +371 67763150,
www.doublecoffee.com
Baari tarjoaa laajaa kahvi-, ruoka- ja
cocktailvalikoimaa miellyttävässä ja
mukavassa ilmapiirissä.
8–23
30
«Slāvu ravintola»
Jomas iela 57, Majori,
P. +371 67761401,+371 67761357
Slaavilainen keittiö. Juhlien järjestämistä. Ruokailu ja juhlia. Palvellaan myös ravintolan ulkopuolella.
Elävää musiikkia ja DJ-palvelua.
Kanavan „NTV+» urheiluohjelmalähetyksiä.
12–24
200
«Valensija M»
Lienes iela 36-38, Majori,
P. +371 29104174,
www.valensijam.lv
Kansainvälinen keittiö.
8–23
40
60
30
«Senators»
Jomas iela 55, Majori,
P. +371 67811163
Eurooppalainen keittiö, elävää musiikkia, paikkoja yli 100 hengelle.
11–23
9–24
38
«Tupeņu krogs»
Amulas iela 6, Jaundubulti,
P.+371 20214664, +371 67771031
Nesezonā pirmdienās nestrādā.
Latvialainen
keittiö.
Viihtyisä
ravintola dyynin takana laajoine
parkkipaikkoineen. Ruokavalikoimaa
hallitsevat maukkaat perunaruuat, hyvä lounastarjous, herkullisia leivonnaisia.
Ravintolassa on viihtyisä ullakko juhlia ja seminaareja varten. Pitopalvelu
ravintolassa ja sen ulkopuolella.
10–22
«Café 53»
Jomas iela 53, Majori,
P. +371 67811771, www.cafe53.lv
Romanttinen kahvila, erikoislaatuinen sisustus ja eurooppalainen
keittiö.
40
20
«Se La Vie»
Jomas iela 76, Majori, P. +371 67511366,
www.eiropahotel.lv
Ravintolassa on toivomustenne
mukaan mahdollista kokea jotakin
uutta ja nauttia erilaisia ruoanlaittotaidon mestariteoksia.
«Brown Sugar»
Bulduru prospekts 33, Bulduri,
P. +371 67751040
Maukkaat kulinaariset
tuotteet, miellyttävä ilmapiiri
ja mielenkiintoinen sisustus.
Mahdollisuus tilata ruokia kotiin.
30
170
«Preatore»
Baznīcas iela 2, Dubulti,
P. +371 67760240, +371 67760244,
www.preatore.lv
IKansainvälinen keittiö ranskalaisella aksentilla ja laajalla viinivalikoimalla. Tyyliä ja laatua.
Avoinna:12:00 – 23:00.
11-23
40
150
«Pizza & Pasta»
Vienības prospekts 6,
Bulduri, P. +371 67752399,
www.pizzapasta.lv
Italialainen pizza- ja pastaravintola.
Puilla lämmitetyssä kivi-uunissa
paistuu makoisat pizzat
9–22
«Sue’s Indian Asia»
Jomas iela 74, Majori,
P. +371 67755900
Intialainen, kiinalainen ja thaimaalainen keittiö, itämainen ilmapiiri
ja tuoksu.
«Bookmark Cafe«
Jurmalas pilsētas muzejs, Tirgoņu
iela 29, Majori, P. +371 29406348,
www.bookmark.lv
Mediakahvila, jossa voidaan kahvia
ja herkkuja nautiskellessaan lukea
uudempia aikakauslehtiä, kirjoja,
käyttää internetiä sekä katsoa
videota.
12–22
20
«Pie Gabriēla»
Jomas iela 31, Majori,
P. +371 67764268
Kaukasian ravintola.
11–23
30
30
www.jurmala.lv
27
Kesäkahvila Tango (1.6.–1.9.),
Pilsoņu iela 14/16, Majori,
P. +371 67762211, www.dedelis.lv
Jurmalan suurin kesäravintola.
Tarjolla laaja valikoima grilliruokia.
Joka ilta elävää musiikkia ja
tunnettuja laulajia.
–––
BAARI
Baari «Alus krodziņš»
Jomas iela 64a, Majori,
P.+371 67764456
Latvialainen ruoka, olut
omaperäinen sisustus.
Merkinnät
ja
108
–––
–––
Diskobaari «Trio»
Vienības pospekts 37, Lielupe,
P.+371 67752295
Ravintola ja tanssisali.
11–24
40
60
Baari «Kaljana Bārs»
Jūras iela 23/25, Majori,
P. +371 67771428,
www.balticbeach.lv
–––
Aukioloaika
Istumapaikkoja sisällä
Ulkoterassi / istumapaikkoja
Elävä musiikki
Tanssin
8–24
40
40
-
-
-
Kahvila «Zangezur»
Jomas iela 80, Majori,
P. +371 67761188
Armenialainen keittiö.
Maukkaat saslikit.
11–23
20
30
Grillibaari «Muca»
Vienības prospekts 25, liP. 3, Lielupe,
P. +371 29700377
Grillibaari, jossa laaja valikoima
grillattuja liha- ja kalaruokia,
venäläinen ja kaukasialainen keittiö,
lasten leikkikenttä ja vesipiiput
150
Kahvila «Zem Buram»
Vidus prospekts 38/7, Bulduri,
P. +371 67755127
Monipuolinen ruoka ja kodikas
ilmapiiri.
9–23
50
Pizzerioissa
11–24
28
Baari «Seaside»
Jomas iela 47/49, Majori,
P. +371 67784420,
www.hoteljurmala.lv
Baari kutsuu viettämään iltaa
erikoisen musiikin ja jazzrytmien
säestämänä. Nauttikaa Jurmalan
maisemia 11. kerroksesta ja maistakaa tuoretta sushia tai konditoriatuotteita.
12–24
30
80
Baari – yökerho
«Vega Club»
Vienības prospekts 37, Lielupe,
P. +371 26559503, www.vegaclub.lv
Disko kahdessa tanssisalissa
torstai – sunnuntai 22.00–08.00.
50
«Pegasa Pils»
kahvila-pitseria
Jūras iela 60, Majori.
P. +371 67761149,
+371 67761170
10-23
200
Kahvila «Veranda»
Jomas iela 58, Majori,
P. +371 67764466
Latvialainen keittiö. Maukas ja
halpa ruoka.
9–23
100
30
50
Sportsbaar «Vienos vārtos»
Jomas iela 61, Majori,
P. +371 67764440,
www.vienosvartos.lv
Urheilubaari šakki – ja
dominopöytineen.
«Safari»
Meža prospekts 22a, Bulduri,
P. +371 29392509
Turaidas iela 8, Majori,
P. +371 29392509
BĀRI
9–23
28
www.jurmala.lv
30
50
Wi-Fi
Lapsiystävällinen
Luoksepääsy pyörätuolissa
Autojen paikoitusalue
30
«Miča Pica»
Talsu šoseja 39/3, Kauguri.
P. +371 67512621
Laaja valikoima pitsoja. Sushia, perinteistä ruokaa, lämpimiä ja kylmiä
alkupaloja, keittoja, jälkiruokia, alkoholi – ja virvoitusjuomia.
9–23
Luottokorttimaksut
22–6
Pyörätelineet
www.jurmala.lv
29
30
www.jurmala.lv
Dzintaru pr.50, JURMALA
ph.+371 28374185
www.rigabeachhostel.lv
www.dayout.lv
from 5,-LVL per night
100 m from the beach
70 beds
Parking, WiFi
30 min.from RIGA
Ekskursijas
Ekskursijas
www.jurmala.lv
31
Bistro “Fenikss”
Majori, Tirgonu street 27,
T.: +371 67762245
Fenikss
Fast, cheap, tasty!
A place for people whose inspiration came from their happy dreams…
Boutique hotel in Majori, Jurmala. Opened in
2008. The building reflects the tendencies of
contemporary architecture and charmingly fits
into the landscape of Jurmala. One can see from
the hotel the sun rising over the river and hear
the pines rustling in the seaside dunes.
The interior can be characterised as unusual –
touched by an elegant irony and contemporary
lifestyle – where the dreams of happy human
beings are enacted in the interplay of different
forms of design.
Pamper yourself in extraordinary feelings!
32
www.jurmala.lv
Street Tirgonu 22, majori, Jurmala
Phone/fax +371 67761271
www.hotelmama.lv
[email protected]
Boutique SPA Hotel
Restorâns
Jûrmalâ
SPA Hotel "Pegasa Pils" is situated in the centre of the pearl of the Baltic Seathe Seaside City Jurmala,next to the pedestrian street, Jomas Street, 20 m from the
Concert Hall "Dzintari" and only 50 metres from a sand beach of the Gulf of Riga.
We offer to you the refined dishes, desserts, menu for children is allows you
it is pleasant to conduct a family or romantic evening, order a banquet or any selebration.
There are 38 comfortable exclusive rooms,each with its own unique style and comfort
We offer conference facilities, rooms for the negotiations and seminars.
SPA “Pegasa Pils” waits you for relaxation, recreation, rest.
For you there are the programs of beauty, health, relaxing.
Enjoy warm reception and homely manner!
You are welcome to “Pegasa pils”!
Kûrorta - Rehabilitâcijas Komplekss Jûrmalâ
Vçsturiskais Jûgendstila Arhitektûras Ansamblis
60 Juras Street, Jurmala, Latvia
Hotel: +371 67761149., +371 29298305
Restaurant: +371 29236425
e-mail: [email protected]
www.hotelpegasapils.com
www.jurmala.lv
Baltian maiden matkailuinfokeskus
Berliinissä
Katharinenstrasse 19 – 20, 10711 Berlin – Wilmersdorf
Puh. +49 (0) 30 – 8900 9091
Faksi +49 (0) 30 – 8900 9092
[email protected]
www.baltikuminfo.de
Jurmalan matkailutoimisto Venäjällä
(Moskovassa):
Matkatoimisto „AB Club”
Admiraliteetin alue
Ulanski pr. 14a
Puh: +7(495)580-69-71;
+7(495) 626-27-16/17/18;
+7(495) 792-51-03/04/05;
Faksi: +7(495)607-2267
[email protected]
www.pribaltica.ru
Matkatoimisto „Baltic Servis”
Pohjois Administratiivinen alue
Bolsaja Novodmitrovskaja 14
(Toimistokeskus „Novodmitrovskij”)
Toimisto Nr.111 (1. kerros)
Puh: +7 (495) 982 - 50 - 05, 234 - 58 - 88
[email protected] , [email protected]
www.baltik.ru
Jurmalan matkailutoimisto Valkovenäjällä
(Minsk):
Jurmalan matkailuinfokeskus
Lienes iela 5, Majori, Jurmala LV-2015
puh. +371 6714 7900, faksi +371 6714 7901
Matkatoimisto „Latinserviss“
Korolya 5-707, Minsk 20004
Puh: +375 172 105536, +375 172 265042,
+375 29 6265042
Faksi: +375 017 2105536
[email protected]
www.latinserviss.com
Jurmalan matkailuinfokeskus
Priedaine, Jurmalaan tultaessa sillan luona
[email protected]
www.jurmala.lv
Avoinna:
Arkipäivisin: 9 – 19,
Lauantaisin: 10 – 17,
Sunnuntaisin 10 – 15
European Spas Association
• Maksuttomat tiedot majoitus–,
lepo – ja huvitusmahdollisuuksista, tapahtumista sekä
kokouksien järjestämisestä
• Majoituksen varaaminen
• Internet
• Markkinointitilaisuudet
• Maksuttomat matkailuesitteet ja kartat