Kaarnareunaisen kulhon sorvaaminen 2

Transcription

Kaarnareunaisen kulhon sorvaaminen 2
Kuvat Jim Burrowesin kirjoittamasta artikkelista Turning a natural edge bowl, teksti/Kari Koski 15.10.2010
KAARNAREUNAISEN KULHON SORVAAMINEN
-
-
aihio voi olla tuoreesta puusta tai vähemmän tuoreesta puusta…
o mahla-aikaan tai aivan kuivassa puussa kaarna ei tahdo pysyä kiinni, mutta
luonnonmukaisen reunan saa kuitenkin säilymään
pyöreästä pölkystä saadaan usein kaksi aihiota
päätyövälineenä on kulhotaltta (aihion koosta riippuen yleensä 10 mm ja/tai 13 mm)
aihio on tasosorvausaihio, jolloin sorvaat ”sivupuuta kulhon sisältä”
sorvaat välillä ”ilmaa ja välillä puuta”, joten älä paina viisteellä liian raskaasti
kappaleeseen, varo kulhon ”siipiä”
viimeistely/hionta vaatii kärsivällisyyttä ja varovaisuutta
hiontavaiheessa kaarna saattaa värjätä muuta puuainesta
ULKOPUOLEN SORVAAMINEN
Aihio kiinnitetään ensin kärkien väliin, tasolaippaan tai ruuvi-istukkaan ja alkusorvauksessa
kannattaa käyttää siirtopylkän tukea (kulhon yläpuoli on vääntökärjen puolelle).
Kärkien välissä aihio on helpointa keskittää ”tasapainoon”. Pienet aihiot eivät välttämättä
tarvitse olla pyöreäksi sahattuja, vaan koko muoto voidaan tehdä sorvaamalla.
Sorvataan ensin kulhon alapuoli. Asenna talttatuki hieman vinoon, jotta voit sorvata
ulkomuodon lähes yhdellä lastulla. Sorvaa ensi kulhon ulkomuoto karkeasti ja tee sitten
kiinnitys istukkaan varten (joko pyrstömäinen syvennys tai tappi, tässä tappi).
Kulhon pohjaan kannattaa jättää riittävästi tilaa viimeistelyä varten, jos kulho käännetään
sisäpuolen sorvauksen jälkeen. Oikeanpuoleisessa kuvassa kulhon pohjaan on tehty syvennys
ja kulho on muotoiltu niin, että se valmistuu sisäpuolen sorvauksen jälkeen.
Kuvat Jim Burrowesin kirjoittamasta artikkelista Turning a natural edge bowl, teksti/Kari Koski 15.10.2010
SISÄPUOLEN SORVAAMINEN
Käännä aihio toisinpäin, kiinnitä se istukkaan ja viimeistele vielä tarvittaessa viiltävällä
tekniikalla myötäsyyhyn kulhon ulkopuoli (pull cut, sivusärmällä vetämällä, ks. kuva oikealla).
Aloita sisäpuolen sorvaaminen ja sorvaa koko ajan myötäsuuntaan reunoilta kulhon pohjaan
päin. Nojaa kulhotaltan teroitusviisteellä puuhun, mutta älä paina viistettä liian kovalla
voimalla kulhon reunaan, ettei taltta haukkaa kulhon ”siipiä”.
Sorvaa kulhon seinämä reunoilta vaiheittain valmiiksi haluamaasi paksuuteen ennen kuin
sorvaat kulhon pohja ohueksi.
Kun olet sorvannut kulhon sisäpuolen valmiiksi käännä se ja viimeistele alapuoli kiinnittämällä
kulho sisämuotoa vastaavan apukappaleen (kiinnitetty istukkaan) ja siirtopylkän kärjen väliin.