oulunkylän kirkko - Helsingin seurakuntayhtymä

Transcription

oulunkylän kirkko - Helsingin seurakuntayhtymä
OULUNKYLÄN
SEURAKUNNAN
KEVÄT 2015
OULUNKYLÄN
SEURAKUNNAN
KEVÄT 2015
KIRKKOHERRAN TERVEHDYS
Mm. hiljaisuutta
”Äiti, kuka täällä asuu?” Pikkupojan kysymys kaikuu kirkon aulassa.
Äiti odottaa vuoroaan sisälle kirkkoherranvirastoon. Poika touhuaa
jaloissa.
SISÄLLYS
2 SISÄLLYS
3 Kirkkoherran tervehdys
4 juMALANPALVELUKSET
5 VAPAAEHTOISTOIMINTA
6 VARHAISKASVATUS, alle kouluikäisten
toiminta
8 tytöt ja pojat, 7–14 -vuotiaiden toiminta
10 NUORISOTYÖ, RIPPIKOULUT
12 Musiikki ja kuorot
14 DIAKONIA, apua ja tukea
16 AikuisTEN JA VARTTUNEEN VÄEN TOIMINTA
18 Kansainvälisyys, LÄHETYSTYÖ
20 kirkkojen ja muiden toimipaikkojen Yhteystiedot
21 virkatodistukset
22 henkilökunta ja luottamushenkilöt
24 täältä tavoitat meidät
2
Kaikki esitteen kuvat ovat seurakunnan toiminnasta 2014. Tällä sivulla Maunulan kirkon sisäseinää, kannen kuva on nuorten päättäjäisistä
keväältä 2014. Kansikuvan teksti on Nuoren seurakunnan veisukirjan kappaleesta Laula ihmisille.
Kuva: © Nani Annette Photography.
Päivitetty 22.1.
”Ei kukaan. Tämä on virasto.”
”Miksi noilla sitten on yöpuku?”, jatkaa poika. Aulan päädyssä
poistuu kirkkosalista kolmikko, joka on harjoitellut kuvaelmaa.
Toden totta, heidän asunsa näyttävät yöpuvuilta. ”Kenelläkään
ei ole yöpukua, nyt on päivä,” vastaa äiti kirjaan keskittyneenä.
”Noilla on”, pikkuinen toteaa. Kun äiti kääntää katseensa, on joukko
jo kadonnut rappusia pitkin ylös.
Virallisesti kirkossa ei asu kukaan. Samalla se on kuitenkin koti,
kodinomaista paikkaa monelle. Ei rakennus, eivät työntekijät, vaan
ihmiset. Ja ajatus siitä, että meissä kaikissa on sisään luotuina jotain
äärettömän arvokasta, jotain josta puhutaan Jumalan kuvana ja
kaltaisuutena. Ja miksei rakennuskin, onhan se kaikkien seurakuntalaisten yhteinen tila.
Kirkossa hoidetaan virallisia asioita, siellä hipsutellaan pyjamassa. Kirkoissa nauretaan, itketään, iloitaan, kaivataan, lauletaan,
melutaan ja ollaan hiljaa.
Elämän ääniä ja elävää hiljaisuutta.
Tässä kevätesitteessä on otos siitä, mitä Oulunkylän seurakunnassa ja sen kirkoissa tapahtuu. Paljon tapahtuu myös sellaista, mitä
esite ei koskaan voi kertoa. Sellaista mitä tapahtuu kun ihmiset
kohtaavat, ja Jumala.
Ulla Kosonen
kirkkoherra
p. 050 380 409
[email protected]
3
JUMALANPALVELUKSET
messu sunnuntaisin
Su 18.1. klo 10 Messu Oulunkylän
kirkossa. Luottamushenkilöiden ja
messuavustajien tehtävään
siunaaminen.
Koskelan kirkossa
Su 1.2. klo 10 Messu ja Yhteisvastuun
avaus Oulunkylän kirkossa. Marttojen
kahvio.
su 25.1., 22.2., 15.3., 12.4. ja 10.5
klo 13.30.
SUNNUNTAIN ILtamessu klo 18
Maunulan kirkossa
Su 18.1. Luottamuksen messu
Su 15.2. Valon messu
Su 22.3. Maria-musiikkia
Su 5.4. Pääsiäisen ehtoollinen
Su 14.5. Tilkkutäkkimessu
Su 24.5. Maailmojen messu
Lisäksi
Arkimessu Maunulan kirkossa
tiistaisin 13.1.-26.5. klo 18.
keskipäivän ehtoollinen
Käpylän kirkossa ke 14.1., 4.2., 4.3.,
6.5.. klo 12.
Hiljaisuuden rukoushetki Käpylän
kirkossa keskiviikkoisin
7.1.-27.5. klo 18.30–19.
Tule vastuunkantajaksi! Alla muutama esimerkki tehtävistä, joihin
toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi. Ota rohkeasti yhteyttä
vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriimme! Voit myös kertoa, millaisena vastuunkantajana mieluiten toimisit.
Tiedustelut: vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Katri Uutela,
[email protected], p. 09 2340 4219. Koordinaattorina 1.6. alkaen
Tarja Albekoglu.
POIMINTOJA KEVÄÄN MESSUISTA
Oulunkylän kirkossa klo 10
Käpylän kirkossa klo 11
Maunulan kirkossa klo 12,
noin kerran kuussa klo 18.
VAPAAEHTOISTOIMINTA
Jumalanpalveluselämä
esim. messuavustaja, pyhäkoulunopettaja
Johanna Elo, p. 09 2340 5006
Su 8.2. klo 12 Messu Maunulan
kirkossa. Herättäjän kirkkopyhä.
Ke 18.2. klo 18 Tuhkakeskiviikon iltaehtoollinen Oulunkylän vanhassa
kirkossa.
Su 15.3. klo 10 Messu ja 70- ja 75-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla Oulunkylän
kirkossa.
Su 19.4. klo 10 Messu ja 80-, 85-, 90- ja
sitä vanhempien syntymäpäiväjuhla
Oulunkylän kirkossa.
Su 10.5. klo 11 Messu Käpylän kirkossa.
Pyöräilykauden avajaiset ja pyörien
siunaaminen.
To14.5. klo 11 Käpylän kirkkokuoron
juhlamessu Käpylän kirkossa ja klo 13
kanttori Hannu Leskisen eläkkeelle lähdön musiikkijuhla “Soi taivaat kiitosta”.
©Nani Annette Photography
4
Varhaisnuoret
esim. kerhonohjaaja
Mia Mod, p. 09 2340 4205 /
Mirja Kietäväinen, p. 09 2340 5372
Oulunkylän kirkon aulassa aloittaa Galleria-kahvila Aula kevään
aikana. Tarjolla kirkon aukioloaikoina
kahvia, keksejä ja taidetta, avajaisviikolla
extraa. Toiminnasta vastaa Oulunkylän
seurakunnan vapaaehtoistyö. Tervetuloa!
Etsimme myös kahvilan vastuuryhmään
vapaaehtoisia, jotka voisivat antaa panoksensa mm. kahvilan taidenäyttelyiden
suunnitteluun. Tiedustelut pastori
Katri Uutela p. 09-23404219
Diakonia, lähimmäispalvelu
Elisa Hapuli, p. 09 2340 5381
Nuoret
esim. harrastustoiminnan ohjaaja,
avoimien ovien vapaaehtoinen
Johanna Elo, p. 09 2340 5006
[email protected]
Hiljainen viikko ja pääsiäinen
Su 29.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Oulunkylän kirkossa.
To 2.4. klo 18 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Maunulan kirkossa. Klo 19 Kiirastorstain
ehtoolliskirkko Oulunkylän kirkossa. Klo 20 Kiirastorstain ehtoolliskirkko Käpylän
kirkossa.
Pe 3.4. klo 10 Sanajumalanpalvelus Oulunkylän kirkossa. Klo 18 Passiokonsertti
Maunulan kirkossa. Klo 20 Cantor-seuran konsertti Käpylän kirkossa.
La 4.4. klo 23 Pääsiäisyön messu Oulunkylän ja Käpylän kirkoissa.
Su 5.4. klo 10 Pääsiäispäivän messu Oulunkylän kirkossa. Klo 11 Pääsiäispäivän messu Käpylän kirkossa. Klo 18 Pääsiäisen iltaehtoollinen Maunulan kirkossa.
Ma 6.4. klo 10 2. pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Oulunkylän kirkossa.
Musiikki
esim. kuorot,
jumalanpalvelusmuusikko
Taru Hämäläinen, p. 09 2340 4001
Aulakahvila
Yhteisvastuu 2015 tukee vapaaehtoistyötä ja lasten koulutusta.
Ilmoittaudu lipaskerääjäksi
Iris Tammistolle, p. 09 2340 5383.
Lahjoitustori
su 1.2. klo 11.15–12 Oulunkylän
kirkossa klo 10 alkavan messun jälkeen. ”Tuo, ota, anna, vaihda”. Myyntiin
toivotaan lastenvaatteita, -tarvikkeita
tai aikuisten vaatteita. Toimita lahjoitukset edellisellä viikolla tai ennen
messun alkua Oulunkylän kirkolle. Voit
myös toimia periaatteella tuo tullessasi,
© Hsrky, Rami Lappalainen. Kiirastorstain mes- vie mennessäsi. Tiedustelut: Terhi Lahdensalo, p. 09 2340 5382.
su 2014 Käpylän kirkossa ja messuavustajat.
5
VARHAISKASVATUS
Alle kouluikäisten
toiminta
Haku syksyn 2015
päiväkerhoihin 8.-30.4.
sähköisellä lomakkeella. Linkki
lomakkeeseen seurakunnan
kotisivuilla.
Perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille
lapsille ja heidän vanhemmilleen tai muille
lasten lähimmäisille. Perhekerhoissa on
pieni aamupala, ohjattua toimintaa,
hiljentymistä ja leikkiä.
haku syksyn 2015
koululaisten
iltapäiväkerhoihin
28.1.-30.4.
Lasten musiikkiryhmät
Hakulomakkeita iltapäiväkerhoista
ja netistä: www.hel.fi/koululaiset
> Iltapäivatoiminta kouluissa
-->Hakeminen ja valinnat. Hakemus palautetaan toivottuun
kerhopaikkaan.
haku kesän 2015
1.-2.-luokkalaisten
kesäkerhoon 8.-30.4.
Hakulomakkeita Oulunkylän
kirkolta.
torstaisin 22.1.–7.5., ei 19.2.
Maunulan kirkossa
lasten
talvitapahtuma
yhteisvastuun
hyväksi
to 19.2. klo 10-15 Maunulan leikkipuistossa, Metsäpurontie 14-16.
Hernekeittoa, laskiaispullia,
muskarihetket, hevosajelua.
Järj. seurakunta ja leikkipuisto Maunula.
6
Perhekerhot
Maanantaisin klo 9.45–11.30
12.1.- 18.5. Oulunkylän kirkolla
Tiistaisin klo 9.45–11.30
13.1.-12.5. alkaen Veräjälaakson
hoitokodin kerhohuoneella
Torstaisin 4.9. klo 9.45–11.30
15.1.-14.5. Käpylän kirkolla
Perhekerhojen kevätjuhla ma 18.5. klo
10 Oulunkylän kirkolla.
Ei perhekerhoja talvilomaviikolla 8!
Leikkihetki iltapäiväkerhossa. ©Nani Annette Photography
Kokoontuminen ikäryhmittäin
Klo 9.30 (2–5v)
Klo 10 (1–2v)
Klo 10.30–11 (0–1v)
Ohjelmassa lauluja, leikkejä, rytmisoittimilla soittamista ja musiikkiliikuntaa.
Perhekahvio. Ei ilmoittautumista, vapaa
pääsy! Ohjaajana Maija PesonenKareinen, p. 09 2340 5328, maija.pk@evl.
fi. ja Mirva Keski-Vähälä.
3–5 -vuotiaiden
päiväkerhot
Oulunkylän kirkolla
Auringonkukat (4–5v.)
joka ma, ti ja to klo 9–12.
Oulunkylän kirkolla
Siilit (3v.) joka ti ja to klo 9–12.
Käpylän kirkossa Nallekarhut (3–5v.)
joka ma, ti ja pe klo 9–12.
Päiväkerho on tarkoitettu 3–5-vuotiaille
lapsille. Kerhossa leikitään, lauletaan ja
ulkoillaan.
Pyhäkoulut
Oulunkylän kirkossa
joka su 11.1.–3.5. klo 10 messun ajan.
Ohjaajina Hanna Peltomaa, Heidi
Vainonen ja Iida Hyvölä.
Käpylän kirkossa
kuukauden ensimmäinen ja kolmas
sunnuntai klo 11 messun ajan: 18.1.,
1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 5.4., 19.4. ja 3.5.
Ohjaajina Anne Lindell ja
Kirsi Kähkönen.
Pyhäkoulu on 3–14 -vuotiaiden lasten
oma jumalanpalvelus, jossa lauletaan ja
leikitään, hiljennytään, askarrellaan ja tutustutaan Raamatun kertomuksiin. Lasten vanhempien osallistuessa messuun
lapset voivat mennä heidän kanssaan
kirkkoon ehtoollisosan ajaksi.
Lisätietoja pyhäkoulusta:
pastori Leena Väyrynen-Si,
p. 09 2340 5325,
[email protected]
ko j a k s i ? a
j
isit
lua petta peja ua
H
un
no yhiso
a
u
l
M
u
p
ä ko
n ja ttä!
sia
py h e u u n k y l ä y h t e y
m ulu
em
O ta
Ha ajia O ille.
o
t
k
s
r
avu lan ki
varhaiskasvatuksen
YHTEYSTIEDOT
Oulunkylän kirkko, Teinintie 10
Käpylän kirkko, Metsolantie 14
Veräjälaakson hoitokodin
kerhohuone, Otto Brandtintie 10 A
Lapsityönohjaaja Kirsi Satosalmi,
p. 09 2340 5331, [email protected]
7
VARHAISNUORET, TYTÖT JA POJAT
tytöt ja pojat
7–14-vuotiaiden
toiminta
YHTEYSTIETOMME
Oulunkylän seurakunta
Kirkkoherranvirasto
Teinintie 10, 00640 Helsinki
p. 09 2340 5300
[email protected]
Toimintaan
ilmoittautuminen
alkaa viikolla 3
hsrkyssl.helsinginseurakuntayhtyma.fi
/ilmoittautuminen
Nuorisotyönohjaaja
Mika Kivinen
p. 09 2340 5373
050 380 4123
[email protected]
Johtava Nuorisotyönohjaaja
Mirja ”Mimma” Kietäväinen
p. 09 2340 5372
050 380 4122
[email protected]
helsinginseurakunnat.fi
mestat.fi/kertsimestat/oulunkyla
TIISTAIJENGIN ILTAPÄIVÄT
- AVOIMET OVET
7-14 VUOTIAILLE
Tiistaisin 13.1. – 26.5. klo 16 –18 ovet ovat
auki 1.–6. -luokkalaisille. Iltapäivä päättyy
klo 18 alkavaan noin puoli tuntia kestävään arkimessuun, johon voi halutessaan
jäädä. Ohjaajina Riikka Huuskonen, Toni
Mäkinen ja Mika Kivinen.
Iltapäiväkerhon
reput jonossa. ©Nani Annette Photography
8
RETKET JA TAPAHTUMAT
VARHAISNUORTEN TEATTERIRETKI
La 14.3. klo 13 Tampereen Työväen
Teatteri: Pekka Töpöhäntä -musiikkinäytelmä.
Hinta 30 € sisältää esityslipun, välipalatarjoilun, tapaturma-vakuutuksen ja kuljetuksen. Mukaan mahtuu max 30 henkilöä.
Ilmoittaudu viimeistään pe 31.1. Lähtö
Oulunkylän kirkolta klo 9 paluu kirkolle
noin klo 18.
TUTUSTU
VA R H a I s K E R H O I H I N J A K
URSSEIH
NUOR
IN
Esite po TEN TOIMINTA
ESIT TEES
stitettii
TÄ!
nk
oti
2 ja on talouksiin
kotisivu nähtävillä
illa.
viikolla
LEIRIT
KEVÄTLEIRI
Viikonloppuleiri 17.-19.4.
Kellokosken Juhlatalossa
Leiri on suunnattu 1.-6.-luokkalaisille.
Hinta 25 € sisältää matkat, majoituksen,
ruuat, osallistumismateriaalit ja tapaturmavakuutuksen. Ilmoittaudu viimeistään su 30.3.
KEVÄTRETKI LINNANMÄELLE
La 23.5. klo 8.30-13
Retki on tarkoitettu vuonna 2015 10 vuotta täyttäville tytöille ja pojille sekä heidän
ISIEN JA POIKIEN LEIRI
perheilleen. Hinta on 10 euroa. IlmoittauTelttaleiri 6-9.8. Korpirauhassa, Siuntio
tumisaika 22.2.-15.3.
Leiri on isille ja pojille. Hinta 15 euroa/vrk
pojalta ja 25 euroa/vrk aikuiselta. Hinta
PÄÄSIÄISASKARTELU
sisältää matkat, majoituksen, ruuat, osalTo 26.3. klo 17-19 Oulunkylän kirkossa
listumismateriaalit ja tapaturmavakuutuk2.-4.-luokkalaisille. Ilmoittaudu viimeissen. Ilmoittaudu viimeistään 31.5.
tään ma 16.3. Ohjaajina Ida Kulo, Melissa
Verkkolainen, Elina Kiili ja Mirja KietäväiVARHAISNUORTEN 10-LEIRI
nen.
Telttaleiri 22.6.-24.6.,
Korpirauha, Siuntio
Leiri on suunnattu 1.-6.luokkalaisille. Hinta
40 € sisältää matkat, majoituksen, ruuat,
osallistumismateriaalit ja tapaturmavakuutuksen. Ilmoittaudu viimeistään
31.5.
0400 241 084
9
NUORISOTYÖ
RIPPIKOULUT
Kiinnostaako aikuisrippikoulu?
Katso sivulle 16!
Viikkotoiminta
Isoskoulutus
Arkimessu ja Avoimet ovet
–nuortenilta tiistaisin 13.1. –26.5.
klo 18–20 Maunulan kirkolla.
Arkimessu klo 18, sen jälkeen
Avoimet ovet. Avoimissa ovissa on
tarjolla kahvia, teetä ja mehua, sekä
pientä purtavaa. Olet tervetullut
hengaamaan, juttelemaan ja
pelailemaan.
Iso1-koulutukset keväällä 2015
Maunulan kirkolla keskiviikkoisin
klo 17.30: 28.1., 11.2., 25.2., 11.3.,
25.3., 15.4., 13.5.
Matalan majan ilta
Torstaisin klo 17–21 Kakkosella
8.1.–28.5. (EI 2.4., 14.5.)
Matalan majan ilta on ohjelmallinen
nuortenilta. Ovet aukeavat klo 17, n.
klo 18 on ohjelmaa, jossa käsitellään
erilaisia asioita liittyen elämään,
uskoon ja kristittynä olemiseen. Ilta
päättyy hartauteen, joka alkaa noin
klo klo 20.30. Rippikoulu- tai isosmerkinnän saa, kun osallistuu Matalan Majan Iltaan klo 18–21.
Klubikakkonen
Perjantai-iltaisin klo 19–23 Kakkosella pe 2.1., 6.2., 13.3., 10.4., 8.5.
Klubilla open stage (laula, soita,
runoile, esiinny, lava on vapaa!), lautapelejä ja pientä purtavaa.
leirit ja retket
rippikoulut
www.ripari.fi
mestat.fi/rippikoulu
Tiedustelut rippikoulutyön papille
Johanna Elolle, [email protected]
10
Nuorten Kakkosella keväällä 2014. ©Nani Annette Photography
2.-5.4. Nuorten pääsiäisleiri
Kellokosken juhlatalossa. Hinta 35 e.
Ilmoittautuminen 16.2–19.3.
15.-17.5. Kirkon nuorisopäivät
- Yhden hinnalla
Tampereella. Hinta 50 e (sis. koulumajoitus, aamupalat ja kuljetus).
Lisätiedot www.yhdenhinnalla.fi.
Ilmoittautuminen 9.3.–12.4.
Keskiviikkoisten tapaamisten lisäksi
isoskoulutukseen kuuluu osallistumista
seurakunnan toimintaan sekä vapaaehtoisena toimimista esim. Matalan
majan illoissa ja messuissa. Näistä saat
lisätietoa koulutuksessa.
Muuta
25.1. Riparistartti
15.2. Laskiaisrieha
20.2. Leffailta @ Kakkonen
7.3. Musiikki- ja diakoniapäivä
@ Ogeli
21.3. Leffailta @ Kakkonen
22.3. Apparikoulutus
24.4. Teatteriretki
2.5. VeisuYÖ @ Maunula
14.5. Tilkkutäkkimessu
22.5. Valmistujaisjuhlat
Lisätietoja:
Lauri Koivisto, [email protected],
p. 09 2340 5371
Mia Mod, [email protected],
p. 09 2340 4205
ILMOITTAUDU:
https://hsrkyssl.helsinginseurakuntayhtyma.fi/ilmoittautuminen/
LUE LISÄÄ:
mestat.fi/oulunkyla
Nuoret Facebookissa: Ogelin nuoret
11
MUSIIKKI, KUOROT
PIANISTI ROOPE GRÖNDAHLIN
KONSERTTI
Su 25.1. klo 16.00 Oulunkylän
kirkossa. Roope Gröndahl, piano.
Beethoven, Schumann ja Bartok.
KAIU, KAIU LAULUNI – suomalaisen laulumusiikin konsertti
Su 1.2. klo 16 Oulunkylän kirkossa.
Viivi Tulkki, mezzosopraano, Linda
Rolig, sopraano, sekä pianistit Helmi
Nyman ja Sanni Antikainen, esittävät
mm. Sibeliuksen, Kuula ja Saariahon
lauluja sekä Tauno Pylkkäsen
laulusarjan Kuoleman joutsen.
Ohjelma 10/5 e.
Nelson Mandela:
rauha ja rakkaus
Su 8.2.2 klo 18 Käpylän kirkossa.
Kirkkokonsertti. Sauli Tiilikainen,
laulu, Kari Jerkku, urut ja piano, Juha
Kandolin, lausunta. Ohjelma 10 e.
MI PALPITA IL COR - Vanhan
musiikin konsertti
Su 22.2. klo 16 Oulunkylän
kirkossa. Erica Back, mezzosopraano,
Stephanie Laimer, nokkahuilu, Elina
Mattila, barokkisello, Päivi Vesalainen,
cembalo. Rameau ja Händel.
Ohjelma 5 e.
Juonellinen
laulumusiikkikonsertti
Su 19.4. klo 16 Maunulan kirkossa.
Heidi Jakkula, laulu.
BAROKKIKONSERTTI
Su 19.4. klo 18 Oulunkylän kirkossa.
Anu Pulkkinen, mezzosopraano, Kjell
Lemström, tenori. Soitinyhtye.
12
Kuorot
Chorus Sine Nomine
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18–
20 Oulunkylän kirkossa.
Tarjolla äänenmuodostuskoulutusta,
monipuolista kirkkomusiikkia, messuja ja konsertteja. Jos nautit yhteismusisoinnista hyvässä seurassa,
haluat kehittyä laulajana ja toimia
seurakunnan musiikkielämän hyväksi,
olet tervetullut kuoroomme!
Lisätietoja kanttori Katja Mäkiö,
p. 09 2340 5327 katja.makio@evl
www.csn.fi/drupal/
OMIA KUVIA –konsertti
Su 1.3. klo 18 Oulunkylän kirkossa.
Ritva Auvinen, sopraano, Heikki Pellinen, piano, Eeva-Maija Haukinen,
lausunta, Heidi Jakkula, valokuvat.
Merikanto, Kilpinen, Kuula. Ohjelma
10 e. Suomalaisrunoilijoiden tekstit
heräävät eloon laulettuina, lausuttuina sekä kuvin.
PIANOKONSERTTI JA -KONSERTTO
KEVÄÄN KYNNYKSELLÄ
Käpylän kirkkokuoro
Su 29.3. klo 16 Oulunkylän kirkossa
Pianodiplomia edeltävä soolokonsertti. Emma Teronen, piano. Scarlatti,
Mozart, Liebermann, Skrjabin,
Chopin, Debussy ja Grieg. Jenna Ristilä, pianokonserton säestys.
Ohjelma 10/ 5 e.
PITKÄPERJANTAIN
passioKONSERTTI
Maunulan kirkon lauluja musiikkiryhmä
Tahd
hääpa on-ilta
reill
s 16! e ks.
Harjoitukset keskiviikkoisin klo
18.30–20.30 Maunulan kirkossa.
Tuomaslauluja, Taize-lauluja, virsiä
sekä uudempia ja vanhempia hengellisiä lauluja seurakunnan tilaisuuksissa. Tavoitteena kehittää musiikillista ilmaisua, tutustua hengelliseen
musiikkiin ja jumalanpalveluksen
liturgiaan.
Lisätietoja kanttori Maija PesonenKareinen, p. 09 2340 5328, maija.pk@
evl.fi.
Harjoitukset tiistaisin klo 18.30–
20.30 Käpylän kirkossa.
Käpylän kirkkokuoro virkistää lauluillaan Käpylän kirkon jumalanpalveluksia, tukee seurakunnan veisuuta sekä
tekee lauluvierailuja eri tahoille.
Lisätietoja kanttori Hannu Leskinen
p. 09 2340 4217, hannu.leskinen@evl.
fi tai Taru Hämäläinen, [email protected], p. 09 2340 4001.
Pe 3.4. klo 18 Maunulan kirkossa.
PITKÄPERJANTAIN KONSERTTI
Käpylän kirkon ja
kirkkokuoron 85-vuotisjuhLamessu ja -kahvi
Pe 3.4. klo 20 Käpylän kirkossa.
Cantor-seuran laulusolistit. Aarioita
ja kirkkolauluja kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta. Ohjelma 10 e. Järj.
Cantor-seura ry ja Oulunkylän srk .
To 14.5.2015 klo 11.00 Käpylän
kirkossa
Musiikkimatineat Maunulan
kirkoSSa
keskiviikkoisin klo 13
Hannu Leskisen eläkkeelle
lähdön musiikkijuhla ”Soi
taivaat kiitosta”
Yhteislaulua ja kahvitarjoilu.
• Ke 11.2. Ystävänpäivän matinea
• Ke 25.2. Kansanlauluja
• Ke 4.3. Maaliskuun matinea
• Ke 25.3. Kevätmatinea
• Ke 1.4. Hiljaisen viikon musiikkia ja tekstejä
• Ke 29.4. Kevätlaulajaiset
Käpylän kirkon urut. © Nani Annette Photography
KONSERTTEJA
Kons
er
vapaatteihin on
Terve pääsy.
tuloa
!
To 14.5.2015 klo 13 Käpylän
kirkossa
Konserttien tarkemmat tiedot kotisivujen tapahtumakalenterissa,
Kirkko&kaupunki-lehden musiikkia
kirkoissa -palstalla ja
Musiikkiakirkoissa.fi-sivustolla.
Maunulan kirkon urut. © Nani Annette Photography
Lisäksi kirkoillamme harjoittelevat
Addictio-kuoro
Helsinkiläisen kamarikuoron perusideana on
korkeatasoisen musiikin tekeminen ja uuden
oppiminen ihmisten kesken. Kuoroa johtaa
Elisa Huovinen. addictio.wordpress.com
Maailma-kuoro
Nuori, elinvoimainen ja kansainvälinen
naiskuoro laulaa etnistä ja kansanmusiikia
maailmalta Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan.
Kuoroa johtaa Saara Launio.
www.facebook.com/maailmakuoro
con brassica
Helsinkiläinen vaskiseitsikko edustaa
vaskiseitsikkomusiikin uudelleentulemista.
www.conbrassica.com
Kansalliskuoro
Yli 100-vuotias kuoro monipuolisella ohjelmistolla. Kuoroa johtaa Teppo Lampela.
13
www.kansallis-kuoro.com
DIAKONIA,
apua ja tukea
Diakoniatoimisto
Käpylän kirkolla, Metsolantie 14
Kriisipäivystys
Valtakunnallinen palveleva puhelin
päivystää ke ja to klo 18–01 sekä
pe ja la klo 18–03
01019-0071 suomenkielisille klo
20–24
01019-0072 Församlingarnas
Samtalstjänst kl. 20–24
Suuntanumeroa ei tarvita.
Joskus elämässä tulee vastaan asioita, joihin et ole varautunut. Silloin
kaipaat tukea ja erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pohdintaa yhdessä
toisen kanssa.
Yhteydenotot muina aikoina
Diakoniatyöntekijän kanssa voit
keskustella hänen kanssaan luottamuksellisesti sinun elämäsi kysymyksistä:
• säröt ihmissuhteissa
• rahahuolet
• sairaus
• yksinäisyys
• hengellinen hätä
• työttömyys
• mielenterveysongelmat
• muut elämän kirjoon kuuluvat
asiat
Huuskonen Riikka
nuorisodiakonian
projektityöntekijä,
p. 09 2340 5008
Kajos Kirsti
diakoni, mielenterveystyö,
p. 09 2340 4227
12–13 -vuotiaat ja heidän
lähipiirinsä
Nuorisodiakoni Riikka Huuskonen,
p. 050 5681 297
Facebookissa Nuorisodiakoni
Riikka Huuskonen.
Lahdensalo Terhi
diakoni, perhe- ja
mielenterveystyö,
p. 09 2340 5382
Murto Terhi
diakonissa, laitostyö,
omaishoitajatyö,
p. 09 2340 4218
Palveleva netti osoitteessa
evl.fi/palvelevanetti
Päivystävä pappi p. 09 2340 5302
Voit keskustella papin kanssa tai
varata keskusteluajan.
Tammisto Iris
joht. diakoniatyöntekijä, talousasiat
p. 09 2340 5383
avoin
sururyhmä,
ks. s. 17
14
Avoinna pe klo 9–11,
diakoniatyöntekijä paikalla.
p. 09 2340 4218
Talousasiat ti klo 9–11
p. 09 2340 5383
Hapuli Elisa
diakonissa, vanhustyö,
lähimmäispalvelu,
p. 09 2340 5381
Päivystävä
diakoniatyöntekijä
p. 09 2340 5318
Nuorten päättäjäisissä rakennettiin lahjojen puu. © Nani Annette Photography.
Millaisissa tilanteissa
autamme?
[email protected]
Yksinhuoltajien olohuone
joka toinen ke 28.1. alkaen
klo 17-19 Voudintie 4 B -kerhohuoneella.
Yksinhuoltajien olohuoneessa
vietetään iltaa, tutustuaan ja
levähdetään luottamuksellisessa ja
rennossa ilmapiirissä. Voit puuhailla
kädentaitojen parissa sekä pysähtyä
erilaisten keskusteluteemojen
äärelle. Illan ajaksi on järjestetty lastenhoito. Lisäksi tarjoillaan iltapalaa. Olohuone toteutetaan yhdessä
PÄKSY ry:n kanssa.
Lisätietoja: diakoni Terhi Lahdensalo, p. 09 23405382, [email protected].
15
AIKUISET, PIENRYHMÄT,
PIIRIT JA KERHOT
Naisten
kirjallisuuspiiri
kerran kuussa keskiviikkoisin klo
18–20 Käpylän kirkossa. Ryhmän vetäjänä toimii diakoni Kirsti Kajos, p. 09 2340
4227.
Kevään 2015 tapaamisajat ja kirjat
14.1. Italo Calvino: Näkymättömät
kaupungit
11.2. Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
11.3. Thomas Mann: Taikavuori
15.4. Donna Tartt: Pieni ystävä
6.5. Satu Taskinen: Katedraali
Lukupiiri
Kerran kuussa ti tai ke klo 18 Oulunkylän kirkon takkahuoneessa, 2. krs.
Mukana keskustelemassa on pastori Kaisa
Heininen.
Kevään 2015 tapaamiset ja kirjat
Ti 13.1. Kjell Westö: Kangastus 38
Ti 24.2. Viivi Luik: Seitsemäs rauhan
kevät
Ti 17.3. Silene Lehto: Lumikin sydän
Ke 22.4. Riina Katajavuori: Wenla Männistö
Ti 19.5. Jussi Valtonen: He eivät tiedä
mitä he tekevät
Aikuisrippikoulu
Haluatko käydä rippikoulun? Olipa syysi
sitten lähestyvät kirkkohäät, halu liittyä
kirkkoon tai ihan vain kiinnostus uskonasioita kohtaan, ota yhteyttä aikuistyön
pastoriimme Kaisa Heiniseen, p. 09 2340
5324, [email protected].
16
Näytel
m
Tule k ä kirkossa!
atsom
aan.
Markuksen evankeliumi
-kirkkodraama
Ma 23.2. klo 18 Oulunkylän kirkossa.
Tornion kaupunginteatteri esittää
näytelmän Markuksen evankeliumista.
Kesto n. 2 h. Väliajalla tarjoilu, vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuun hyväksi.
tahdon-ilta
hääpareille
La 9.5. klo 18 Oulunkylän
vanhassa kirkossa.
Tule kuuntelemaan häämarsseja ja kysymään kysymyksiä
papeilta ja kanttoreilta!
Lisätiedot ja muut Tahdon-illat Helsingissä: www.uskotoivorakkaus/
tahdon
Yksinhuoltajien olohuoneen askartelutarvikkeita. © Nani Annette Photography.
Aikuiset ja pienryhmät
Raamattupiiri aikuisille
Joka toinen ma klo 18 Oulunkylän
vanhalla kirkolla.
Keväällä 2015 ma 19.1., 2.2., 16.2.,
2.3., 16.3., 13.4., 27.4., 11.5.
Yhteyshenkilönä Kirsti Nuikka, 050
3077105.
Etsijät-raamattupiiri
Joka ma klo 17 Maunulan kirkolla.
Keväällä 2015 alkaen ma 12.1.
Yhteyshenkilönä Leena Järvenpää.
Rukousryhmä
Kerran kuussa torstaina klo18–20
Oulunkylän kirkon takkahuoneessa.
Keväällä 2015 to 15.1., 12.2., 12.3.,
9.4., 7.5.
Vetäjänä toimii Maija Kiviranta, yksi
seurakuntalaisista, p. 09 2340 2265.
Avoin sururyhmä
Joka toinen keskiviikko klo 18
Oulunkylän kirkon takkahuoneessa,
2. krs.
Keväällä 2015
ke 14.1., 28.1., 11.02., 25.2., 11.3.,
25.3., 11.3., 25.3., 8.4., 22.4., 20.5.
Ryhmän vetäjänä on Anu Karlson.
Sururyhmässä läheisensä menettäneet jakavat yhdessä kokemuksiaan
ja tuntemuksiaan ja hakevat voimaa
arjessa jaksamiseen ja menetyksen
aiheuttamasta ahdistuksesta toipumiseen.
pappi paikallisessa
Kerran kuussa torstaisin klo 1820, Pub Päätön kana, Pohjolankatu 2.
Pappi on paikalla
to 15.1. pastori Johanna Elo
to 12.2. pastori Katri Uutela
to 12.3. pastori Raivo Savik
to 9.4. pastori Kaisa Heininen
to 14.5. rovasti Heikki Järvinen
Islam ja kristinusko
-luentosarja
Joka toinen ma klo 18–19.30 Oulunkylän kirkolla.
Luennoitsijana Heikki Järvinen.
Luentokerrat keväällä 2015: ma
12.1., 26.1., 9.2., 2.3., 16.3.
Kehitysvammaisten kerho
kokoontuu ma 19.1. alkaen parillisten viikkojen maanantaina klo
17.30–18.30 Voudintie 4 B kerhohuoneella.
Tied. Kirsti Kajos p. 09 2340 4227,
[email protected]
Vanhemman väen
ryhmät ja piirit
Alkavat keväällä 2015 ke 14.1.
Keskiviikkokerho
keskiviikkoisin kello 13 Maunulan
kirkolla, Metsäpurontie 15.
Tied. Elisa Hapuli, p. 09 2340 5381.
Avoimet ovet ja päiväpiiri
keskiviikkoisin klo 12–15 Voudintien kerhohuoneella, Voudintie 4 B.
Keittoa, kahvia ja yhdessäoloa.
Ohjelmallinen päiväpiiri klo 13.
Tied. Kirsti Kajos p. 09 2340 4227
Käpylän kirkon päiväpiiri
keskiviikkoisin klo 13
Käpylän kirkolla, Metsolantie 14.
Tied. Terhi Murto, p. 09 2340 4218.
Kutomakerhot
Oulunkylässä Teinintie 8 B, 2. kerros. Tied. p. 09 2340 5380.
Käpylässä Kunnalliskodintie 6 Ctalo, käynti N -rapun vierestä.
Tied. Aila Hallasaari 050 500 4533 tai
Maija Meha 050 535 8668.
17
KANSAINVÄLISYYS,
LÄHETYSTYÖ
Mitä lähetystyö on?
Lähetystyö on huomattavalta osaltaan kehitysyhteistyötä. Suomalainen lähetystyö on aina tarkoittanut
suuressa määrin terveydenhuoltoa,
kasvatusta ja koulutusta. Seurakunta on mukana toteuttamassa
lähetystyötä vuosittaisin talousarviomäärärahoin, jotka ohjataan
seurakunnan lähetyskohteille. Lisäksi
lähetyspiirit tukevat lähetystyötä
mm. kahvikolehtien, myyjäisten ja
arpajaisten tuotoilla.
Nimikkolähetit ja
yhteistyökohteet
Kirsi-Marja ja Risto Leikola, Etiopia
Suomen Lähestysseura.
Risto Leikola toimii Mekane Yesus
-kirkon evankelioimistyön neuvonantajana. Kirsi Leikolan vastuualueina
ovat mm. kulttuuriin liittyvät kysymykset ja syrjäytyneet ihmisryhmät.
tapahtumia
Anni ja Heikki Takko, Nepal
Suomen Lähestysseura
Anni Takon tehtäviin kuuluu kummityö ja tiedottaminen. Heikki Takko
toimii neuvonantajana maatalouteen
liittyvissä kehitysyhteistyöprojekteissa.
Lisäksi
su 22.2. ja su 19.4. klo 11 messu ja lyydia-toimikunnan kirkkokahvit tallinnan ystävyysseurakunnan hyväksi Käpylän
kirkossa.
Kummisopimus tyttöjen turva- ja
orpokodin tukemiseksi Angolan
Lubangossa Suomen Lähetysseura.
la 21.3. klo 11-15 oulunkylän kutomakerhon myyjäiset.
Myynnissä leivoinnaisia ja käsitöitä. Teinintie 8 B, 2. krs.
Intian raamattulevitysprojekti
Piplia-seura, www.piplia.fi.
Su 22.3. klo 12-14 lähetyslounas Voudintie 4 B -kerhohuoneella.
la 25.4. klo 11-14 lähetyksen kevätmyyjäiset Maunulan kirkolla.
Myynnissä kotileivoinnaisia ja käsitöitä. Kahviossa keittoa ja kahvia.
Su 26.4. klo 12 Messu ja lähetyksen kirkkokahvit Maunulan
kirkossa.
18
Lähetyspiirit osallistuivat Porkkanamarkkinoille Senaatintorilla . © Nani Annette Photography.
Lisätietoa lähetystyöstä Suomen
Lähetysseura, suomenlahetysseura.fi
LÄHETYSPIIRIT
Lähetyspiirien tavoitteena on kahvikolehtien, myyjäisten, arpajaisten ja
vastaavien tempausten tuotolla tukea
lähetystyötä. Lähetyspiirit tukevat
seurakunnan nimikkolähettejä ja evankelioimistyötä Etiopiassa ja Nepalissa
sekä tyttöjen turva- ja orpokotia
Angolan Lubangossa Suomen Lähetysseuran kautta. Lisäksi tuetaan raamatunkäännös- ja levitystyötä Intiassa
Pipliaseuran kautta.
Akin klubi ma klo 17
Käpylän kirkolla ma 12.1–25.5.
Yhdyshenkilö Kyllikki Virta
p. 050 352 8648.
Koskelan lähetyspiiri joka toinen ti
klo 17 Voudintie 4 B kerhohuoneessa ti
20.1–12.5.
Yhdyshenkilö Armi Anttila,
p. 09 791 850.
Maunulan lähetyspiiri joka toinen ti
klo 13 Maunulan kirkolla 20.1–28.4.
Yhdyshenkilö Eila Pajarinen,
p. 050 566 4242.
Oulunkylän lähetyspiiri ke klo 13
Oulunkylän kirkolla 14.1–13.5.
Yhdyshenkilö Seija Peltola.
Kansainvälinen diakonia
Lyydia-toimikunta tukee Tallinnan
Pyhän Pietarin suomalaisen seurakunnan inkerinsuomalaisten vanhusten
hyvinvointia. Toimikunta järjestää
kirkkokahveja ja joulupuurotilaisuuden varojen hankkimiseksi.
Lyydia-toimikunta on yksi seurakunnan
kolehtikohteista. Lisätietoja Marja-Liisa
Lohikoski, p. 050 357 3716.
TILI, jonka kautta voit kaikkina aikoina tukea lähetystyötä: Nordea: FI1420651800016426.
Saaja: Helsingin seurakuntayhtymä. Viite: Oulunkylän seurakunta ja haluamasi lähetyskohde.
19
OULUNKYLÄN
KIRKKO
Teinintie 10, 00640 Helsinki
Avoinna
Ma–to klo 8–20
pe klo 8–15
la klo 10–18
su klo 9–15
Kirkkoherranvirasto
ma–ti, to–pe klo 9–14, ke klo 13–16.
Toimitusten ja tilojen varaukset
p. 09 2340 5300, fax 09 2340 5301,
[email protected]
Päivystävä pappi p. 09 2340 5302
Diakonian puhelinpäivystys
p. 09 2340 5318
Talousasiat ti klo 9–11 p. 09 2340 5383
Suntiot p. 09 2340 5320
OULUNKYLÄN
vanha KIRKKO
Siltavoudintie 12, 00640 Helsinki
Avoinna tilaisuuksien aikana.
KIRKON varaukset p. 09 2340 5300
Suntiot p. 09 2340 5320
KÄPYLÄN KIRKKO
Virkatodistukset
ja sukuselvitykseT
Metsolantie 14, 00610 Helsinki
Avoinna tilaisuuksien aikana.
voi tilata Helsingin seurakuntayhtymän
keskusrekisteristä
Diakonian vastaanotto
pe klo 9–11, p. 09 2340 4218
Suntiot p. 09 2340 4222
Kirkon varaukset p. 09 2340 5300
Kirkon varaukset p. 09 2340 5300
Osoite Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki
Email [email protected]
P. 09 2340 5000, Tlf 09 2340 5001
Fax 09 2340 2610, 09 2340 2360
www.helsinginseurakunnat.fi/virkatodistus
MUUT KERHOJA TOIMITILAT
Henkilökohtaiset tiedot sisältävät virkatodistukset postitetaan samana tai seuraavana päivänä. Sukuselvitysten toimitusaika on
noin 1–3 viikkoa. Lisätietoa seurakuntayhtymän verkkosivuilla.
Nuorisotila Kakkonen
Pohjolankatu 2 D, 00610 Helsinki
Kerhotila
Voudintie 4 B, 00600 Helsinki
Kerhotila, VERÄJÄLAAKSON HOITOKOTI
Otto Brandtin tie 10 A, 00650 Helsinki
Oulunkylän kutomakerho
Teinintie 8 B, 2. krs, p. 09 2340 5380
Käpylän kutomakerho
Kunnalliskodintie 6 C-talo,
p. 050 5004 533, 050 5358 668
maunulan KIRKKO
Metsäpurontie 15, 00630 Helsinki
Avoinna tilaisuuksien aikana.
Diakoninen vanhustyö ja
lähimmäispalvelu p. 09 2340 5381
Suntiot p. 09 2340 5340
Kirkon varaukset p. 09 2340 5300
20
Maunulan kirkko. ©Hsrky
Käpylän kirkko. ©Hsrky
Oulunkylän vanha kirkko. © H
Oulunkylän vanha kirkko. ©Hsrky
21
SEURAKUNNAN HENKILÖKUNTA 1.1. 2015
Ulla Kosonen, 050 3804 097, [email protected]
Kirkkoherra
UUSI-SIMOLA Tuula, p. 09 2340 5020, [email protected]
RISTOLA Hanna, p. 09 2340 3840, [email protected]
PAPIT
SEURAKUNTASIHTEERIT
Päivystävä pappi p. 09 2340 5302
HANDOLIN Kukka, 09 2340 2041 [email protected]
HEININEN Kaisa, 09 2340 5324, [email protected]
JÄRVINEN Heikki K., kappalainen, p. 09 2340 5333, [email protected]
ELO Johanna, p. 09 2340 5006, [email protected]
LEINONEN Tapio, p. 09 2340 4207, [email protected]
PELKONEN Veli, p. 09 2340 5321, [email protected]
SAVIK Raivo, p. 09 2340 5326, [email protected]
UUTELA Katri, p. 09 2340 4219, [email protected]
VÄYRYNEN-SI Leena, p. 09 2340 5325, [email protected]
KANTTORIT
HÄMÄLÄINEN Taru, p. 09 2340 4001, [email protected]
LESKINEN Hannu, p. 09 2340 4217, [email protected]
MÄKIÖ Katja, p. 09 2340 5327, [email protected]
PESONEN-KAREINEN Maija, p. 09 2340 5328, [email protected]
DIAKONIATYÖNTEKIJÄT
TAMMISTO Iris, johtava diakoniatyöntekijä, p. 09 2340 5383, [email protected]
HUUSKONEN Riikka, p. 09 2340 5008, [email protected]
HAPULI Elisa, p. 09 2340 5381, [email protected]
KAJOS Kirsti, p. 09 2340 4227, [email protected]
LAHDENSALO Terhi, p. 09 2340 5382, [email protected]
MURTO Terhi, p. 09 2340 4218, [email protected]
NUORISOTYÖNOHJAAJAT
KIETÄVÄINEN Mirja, johtava nuorisotyönohjaaja, p. 09 2340 5372, [email protected]
KIVINEN Mika, p. 09 2340 5373, [email protected]
KOIVISTO Lauri, p. 09 2340 5373, [email protected]
MOD Mia, p. 09 2340 4205, [email protected]
LASTENOHJAAJAT [email protected]
SATOSALMI Kirsi, lapsityönohjaaja, p. 09 2340 5331, [email protected]
DUMA AVENIDO Engelbert, p. 09 2340 5028, [email protected]
KESKI-VÄHÄLÄ Mirva, p. 09 2340 3845, [email protected]
LINDHOLM Majlis, p. 09 2340 5332, [email protected]
MÄKINEN Toni, opiskelija
PASANEN Ville, p. 09 2340 5330, [email protected]
REINEKOSKI Sirpa, p. 09 2340 4204, [email protected]
SAMPOSALO Ulla, p. 09 2340 5015, [email protected]
TAKKINEN Outi, p. 09 2340 4203, [email protected]
TUOMINEN Pia, p. 09 2340 5010, [email protected]
22
KARTTUNEN Ruth, hallintoasiat, p. 09 2340 4212, [email protected]
LIPSANEN Marja, talousasiat, p. 09 2340 5312, [email protected]
LAURILA Eveliina, tiedotus, p. 09 2340 5313, [email protected]
SUNTIOT [email protected]
KORHOLA Ari, pääsuntio, p. 09 2340 4215, [email protected]
CARLSTEDT Marjatta, p. 09 2340 5329, [email protected]
HOLMSTÉN Raimo, p. 09 2340 5315, [email protected]
HUKKANEN Marjatta, p. 09 2340 5340, [email protected]
JALANDER LEILA, p. 09 2340 5320, [email protected]
LESKINEN Anna, p. 09 2340 5340, [email protected]
NIEMENKARI Terttu, p. 09 2340 5320, [email protected]
PAKARINEN Kari, p. 09 2340 4221, [email protected]
SONG Xiao Ling, p. 09 2340 5320, [email protected]
SEURAKUNTANEUVOSTON JÄSENET 2015 –2018
Ulla Kosonen, kirkkoherra
Raimo Anttila, FM, eläkkeellä
Sirkku Ingervo, erityisopettaja, opinto-ohjaaja
Irja Eskola, sosiaalineuvos, VTM
Kristiina Lallukka, lääkäri
Anne Lindell, varatuomari
Anuriikka Luotola, KTM, projektipäällikkö
Raija Olkkola, lehtori, KTM
Arto Salmela, eläkeläinen, yli-insinööri
Kirsi Salo, lakimies, järjestöaktiivi
Pertti Sundberg, ekonomi, rahoitusjohtaja
Markus Söderlund, teologian maisteri, lehtori
Paavo Untamala, rovasti
Hanna Viren, opettaja
Jaakko Weuro, neuvotteleva virkamies, partiojohtaja
Jäsenet Helsingin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa
Sirkku Ingervo, erityisopettaja, opinto-ohjaaja
Irja Eskola, sosiaalineuvos, VTM
Jukka Relander, Master of Arts
Kirsi Salo, lakimies, järjestöaktiivi
Paavo Untamala, rovasti
23
Käy lukemassa
blogiamme!
helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla
Palautesivu Itkumuuri
kotisivuillamme
Palautteesi on meille tärkeä. Kerro
mielipiteesi! Oletko saanut apua, onko
sinua kuunneltu? Oliko tilaisuus odotustesi
mukainen? Mitä muuttaisit, mitä toivoisit
seurakunnalta? Sivun kautta voi myös tilata
esim. toimintaesitteen kotiin tai omaan
sähköpostiin.
Älä unohda näitä
www.kirkkohaat.fi
www.pienelleparasta.fi
www.helsinginkirkot.fi
www.hautaansiunaus.fi
www.helsinginseurakunnat.fi/tapahtumat
www.musiikkiakirkoissa.fi
täällä me olemme:
•
•
•
•
•
helsinginseurakunnat.fi/oulunkyla
www.facebook.com/oulunkyla
Kirkko&kaupunki
Käpylä-lehti
Oulunkyläinen
Nuorille
mestat.fi
uskotoivorakkaus.fi
24
Oulunkylän kirkko. ©Hsrky