Tuoteluettelo vuodelle Tuet ja ortoosit Motion is Life.

Transcription

Tuoteluettelo vuodelle Tuet ja ortoosit Motion is Life.
TUET JA ORTOOSIT
Tuoteluettelo vuodelle
Tuet ja ortoosit
Motion is Life.
Motion is Life: www.bauerfeind.fi
Elämänlaatua parantavia tuotteita ja
terveydenhuollon konsepteja.
Bauerfeind AG, yksi maailman johtavista
lääkinnällisten apuvälineiden valmistajista, vaikuttaa tuotteillaan ja hoitokonseptillaan merkittävästi terveyden
ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä
hyvinvoinnin parantamiseen – paremman
elämänlaadun puolesta.
Yhdistämme vuosikymmenten aikana
teknologian ja valmistuksen alalta
hankkimamme pätevyyden innovaatiovoimaan sekä keskikokoisen perheyrityksen perinteet globaaliin ajatteluun.
Asiantuntijamme työskentelevät tiiviissä
yhteistyössä lääkäreiden, tutkijoiden ja
tuotekehittelijöiden kanssa. Tuloksena
Tuet ja ortoosit
Nykyaikaisten tukiemme ja ortoosiemme avulla haluamme osaltamme
vaikuttaa siihen, että ihmiset pysyvät aktiivisina ja liikkuvina korkeaan ikään
asti. Lääkärit ja fysioterapeutit voivat käyttää tuotteitamme vammojen
ehkäisyyn, hoitoon ja paranemisprosessin edistämiseen vammojen jälkeen.
Lääkinnälliset hoitosukat
Sopivat lääkinnälliset kompressiosukat kaikkiin laskimo-ongelmiin:
VenoTrain- kompressiosukat ja -sukkahousut sopivat lievien ja myös kaikkein
vaikeimpien laskimosairauksien hoitoon.
Voimassa olevan RAL-standardin1 mukaan testattu VenoTrain-tuotevalikoima
takaa indikaatioon sopivan lääketieteellisen tehokkuuden.
Lisäksi valikoimaan yhdistyvät hengittävät materiaalit, laaja värivalikoima
ja optimaalinen sopivuus. Sekä sarjatuotanto- että mittatilausmalleissa
yhdistyvät terapeuttinen hyöty ja hyvä käyttömukavuus.
Pohjalliset ja jalkineet
Me olemme kehittäneet uudet standardit Euroopassa ortopedisten
tukipohjallisten alueelle. Tuotevalikoimaamme sisältyy perinteisiä tuotteita
ja innovatiivisia konsepteja kuten TRIactive ja ErgoPad work. Hoitojalkineet,
painetta lievittävät ortoosit ja jalkojenhoitotuotteet jalkavaivoista kärsiville
potilaille täydentävät jalkojen ortopediseen hoitoon liittyvien tuotteiden
valikoimaa.
Mittausteknologia
Ainutlaatuinen digitaalinen mittausjärjestelmämme muodostaa laadukkaan
hoidon standardin silloin, kun on otettava tarkat mitat kompressiosukat tarkan
sopivuuden takaamiseksi, proteesin varren tarkan muotoilun aikaansaamiseksi
tai kun otetaan mitat yksilöllisiä pohjallisia varten.
patentoidut ja palkitut tuotteet sekä
palvelut eli taattua ”Made in Germany”–
laatua.
2
1
Hoitosukkia koskeva RAL-standardi RAL-GZ 387 takaa lääketieteellisen hyödyn ja taloudellisen edullisuuden.
Hyväksyntätunnuksen käyttöä valvoo lääketieteellisten hoitosukkien tuoteyhdistys Gütezeichengemeinschaft
Medizinische Kompressionsstrümpfe e.V. (www.gzg-kompressionstruempfe.de).
Tuet ja Ortoosit
Laatua viimeistä piirtoa myöten
Bauerfeind AG on eräs innovatiivisimpia ortopedisten apuvälineiden
alalla toimivia yhtiöitä. Tämä on tulosta yhtiön jatkuvasta ponnistelusta
tuloksiin, jotka tähtäävät innovoimiseen, tuotteiden laadukkuutta koskevien
standardien ylläpitoon ja kaikkein pätevimmän henkilökunnan rekrytointiin.
Bauerfeind on ottanut missiokseen käyttää modernia ortopedista tekniikkaa,
jotta aktiivisesta ja kivuttomasta elämästä tulee todellisuutta, jopa pitkälle
vanhuuteen. Bauerfeindin terapeuttiset ortopediset tuet ja ortoosit
muodostivat lääkinnällisten apuvälineiden standardin heti alusta alkaen.
Ne edistävät vammoista, kulumamuutoksista ja leikkauksesta toipumista sekä
mahdollistavat aikaisempaa paremman liikuntakyvyn. Bauerfeindin korkeat
laatustandardit takaavat tuotteen erinomaisen toimivuuden.
Yhtiön kaikki tuotteet täyttävät Saksan lääkinnällisiä laitteita koskevien ja
EU-direktiivien standardit. CE-sertifiointi ja TÜV-leima takaavat laadun, johon
voi luottaa. Bauerfeindin tuotteiden toimivalle ja dynaamiselle muotoilulle
on myönnetty useita palkintoja. Lisäksi kaikkien materiaalien ja tekstiilien
myrkyttömyys testataan ja varmistetaan ennen käyttöä.
Bauerfeindin palvelukonsepti
Luottamuksesi arvoinen
Tavoitteemme on turvata potilaan hoidon laatu myös tulevaisuudessa.
Tämä on mahdollista vain yhteistyössä alan erikoisliikkeiden kanssa,
jotka haluavat huolehtia asiakkaistaan mahdollisimman nopeasti ja
mahdollisimman hyvin.
Juuri tähän palvelukonseptimme tähtää: nopea toimitus, optimoitu neuvonta
ja yksilölliset hoitoratkaisut. Myynnistä vastaavat työntekijämme neuvovat
asiantuntevasti tuotekohtaisissa ja liiketoimintaa koskevissa kysymyksissä ja
toimivat yhteyshenkilöinä yhteisissä markkinointikonsepteissa.
Osoitteessa www.bauerfeind.fi löytyvät kaikki tärkeät tiedot nopeaa
tiedonhakua tai kätevää online-tilausta varten.
Phone
+46 (0) 774-100 020
Fax
+46 (0) 774-100 021
E-mail
[email protected]
3
Tuet ja Ortoosit
Innovatiiviset konseptit liikuntakyvyn parantamiseksi
...Train
Aktiivituet
Silloin kun liikkuminen estyy nivelongelmien takia, Train-aktiivituet auttavat palauttamaan liikuntakyvyn.
Bauerfeindin Train-tuoteryhmä sisältää anatomisesti neulottuja kompressiotukia, joissa on viskoelastisia sisäkkeitä.
Ne eivät rajoita aktiivisuutta, vaan todellakin päinvastoin. Train-aktiivituet toimivat kehon kanssa terapeuttisen
vaikutuksen aikaansaamiseksi. Jaksottaisen hieronnan ja erityisneulotun tekstiilin tarjoama puristusyhdistelmä
edistää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja nopeuttaa siten toipumista. Train-aktiivitukia on saatavissa kaikkia
tärkeimpiä niveliä varten ja ne varmistavat siten vastaavan kehonosan asianmukaisen hoidon. Hengittävät materiaalit
ja laadukas työtaito ovat lisäominaisuuksia, jotka varmistavat parhaimman käyttömukavuuden.
...Loc
Stabiloivat ortoosit
Loc-tuoteryhmä sisältää sekä lastoja että ortooseja. Tämän ryhmän tuotteet keskittyvät stabiilisuuteen. Tämä konsepti­
kuvaa Loc-ryhmän pääpiirteitä, joiden tuloksena ovat tarkoitetut hyödyt – ne helpottavat, stabiloivat ja tukevat.­
­Loc-tuotteet toimivat täysin eri tavalla kuin Train-aktiivituet, jotka ensisijaisesti perustuvat kompressiohoidon
­periaatteeseen. Kaikissa Loc-tuotteissa on tukiosia, esim. metallisia tai muovisia kiskoja, ja ne on valmistettu
nykyaikaisista, hengittävistä materiaaleista. Train-aktiivitukien tapaan Locin stabiloivia ortooseja on saatavissa
kaikkien tärkeimpien nivelten hoitoa varten.
SecuTec... Toiminnalliset ortoosit
Toiminnallisten ortoosien ensisijaisena tarkoituksena on tuki- ja liikuntaelinjärjestelmän liikkuvuuden palauttaminen­
ja ylläpito. Ne ovat tärkeä hoitovalikoiman osa ja niiden ominaisuuksiin kuuluu stabilointi, mobilisoiminen ja
asennon korjaaminen. SecuTec voidaan käyttää välittömästi vamman tai leikkauksen jälkeen tai kulumasairauksien­
yhteydessä konservatiivisesti niveltoiminnan palauttamiseksi, varmistamiseksi ja suojaamiseksi.
SecuTec tuotannossa­käytetään ainoastaan laadukkaita materiaaleja, ja ne takaavat maksimaalisen mukavuuden ja
potilaan ­hoitomyöntyvyyden. Nämä toiminnalliset ortoosit auttavat optimoimaan polven ja selkärangan hoidon.
SofTec/Spinova... Monitoimiortoosit
SofTec/Spinova monitoimiortoosit ovat teknisesti kaikkein edistyksellisimpiä Bauerfeindin tuotteita.
Tähän ryhmään kuuluu monipuolisia ortooseja, jotka voidaan säätää vastaamaan potilaan yksilöllisiä tarpeita.
SofTec/Spinova monitoimi­ortoosit on kehitetty vastaamaan nykyaikaisen hoidon tarpeita. Samalla ne innovatiivisen
­rakenteensa, valmistustapansa­ja muotoilunsa ansiosta tyydyttävät myös lukuisia muita tarpeita.
Esimerkiksi SofTec Genu -ortoosia voidaan käyttää ristisiderepeämissä ja sille luonteenomaista on loppuun saakka
ajateltujen­­yksityiskohtien yhdistelmä, esim. vaikutuskeskeinen neulosmateriaali, teknisesti älykäs nivelmekanismi
ja ­viskoelastinen muotoiltu sisäke. Tuloksena on SofTec Genu’n dynaaminen toiminta samalla kun se tarjoaa
­välttämättömän tarvittavan stabiloinnin kussakin tilanteessa ja luo siten ideaaliset olosuhteet nopealle toipumiselle.
4
Visco... Viskoelastiset pohjalliset/kantapäätyynyt
Tätä ylivoimaista, viskoelastista iskuja vaimentavaa tuotetta käytetään yksinomaan jalkaa varten, kivun
­l ieventämiseksi ja paineen tasaamiseksi. Visco-tuotteita voidaan käyttää useissa erilaisissa jalkateriin liittyvissä
­käyttöaiheissa; tuotteissa on eroa paksuuden, tiiviyden ja muodon suhteen minkä perusteella ne soveltuvat kuhunkin
­käyttötarkoitukseen.
Train
Aktiivituet
Loc
SecuTec
SofTec/SpinovaVisco
Stabiloivat ToiminnallisetMonitoimi- Viskoelastiset
ortoositortoositortoositkantapääpehmusteet
Jalkaterä
AchilloTrain®
6
AchilloTrain® Pro
7
MalleoTrain®
8
MalleoTrain® S
9
MalleoTrain® S open heel
10
MalleoTrain® Plus
11
AirLoc®
12
MalleoLoc®
13
CaligaLoc®
14
ValguLoc®
15
ValguLoc® II
16
ViscoHeel®17
ViscoSpot®18
ViscoBalance®19
ViscoPed®20
Polvi/Lonkka/
Reisi
GenuTrain®
21
GenuTrain® P3
22
GenuTrain® A3
23
GenuTrain® S
24
GenuTrain® S Pro
25
MyoTrain®
26
SofTec® Genu
27
SofTec® OA
28
SofTec® Coxa
32
SecuTec® Genu
29
MOS-Genu®
30
GenuLoc®
31
Selkäranka
DorsoTrain®
33
LumboTrain® (Lady)
34
LordoLoc®
35
SacroLoc®
36
LumboLoc®
37
LumboLoc® Forte
38
SecuTec® Dorso
39
SofTec® Dorso
40
Spinova® Immo
41
Spinova® Immo Plus
42
Spinova® Support Plus
44
Spinova® Unload Plus
46
Spinova® Stabi Classic
47
Spinova® Immo Plus Classic
48
Spinova® Support Plus Classic
50
Spinova® Unload Classic
52
CerviLoc | CerviLoc S
54
Käsi
ManuTrain®
55
ManuLoc®
56
RhizoLoc®
57
ManuRhizoLoc
58
Kyynärpää
EpiPoint®
59
EpiTrain®
60
Olkapää
OmoTrain®
61 5
OmoTrain® S
62
OmoLoc®
63
SecuTec® Omo
64
Käyttöaiheita koskevat ohjeet
65
Mittatilausten ohjeet
70
Mittatilaukset
71
AchilloTrain®
Akillesjänteen kiputiloja lievittävä aktiivituki.
Akillesjännettä
myötäilevä pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Akillesjänteen kiputilat (tendinoosi,
paratendiniitti, akillesjänteen
alainen bursiitti, [ns. Haglundin
epämuodostuma])
• Hengittävästä materiaalista valmistettu, erittäin joustava neulos takaa
ihanteellisen istuvuuden ja erinomaisen käyttömukavuuden.
• Krooniset, vamman tai leikkauksen
jälkeiset ärsytystilat, esim.
akillesjänteen repeämissä
• Neulottu aktiivituki on anatomisesti
suunniteltu maksimaalista mukavuutta
ajatellen.
• Muotoiltu pelotti seuraa akillesjännettä
ja tuottaa liikkumisen aikana tasaisen
paineen ja paikallisen hierontavaikutuksen. Tämä toimintamuoto parantaa
aineenvaihduntaa paikallisesti ja
vähentää turvotusta.
• Integroitu jännepelotti on viskoelastinen ja anatomisesti muotoiltu.
• Tuessa on irroitettava kantapääkiila.
• Integroitu viskoelastinen kantapääkiila
nostaa kantapäätä (noin 6 mm) akillesjänteen jännityksen lieventämiseksi.
• Asento- ja liikeaistin vaikutus auttaa
lihasten hallinnan koordinoinnissa.
• Tervettä alaraajaa varten on myös
saatavissa erillinen kantapääkoroke
pituuseron tasoittamiseksi.
6
Koko
Ympärys cm
1
2
3
4
5
17-19 19-21 21-23 23-25 25-27
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Tilausnumero
110110130*0+0°
AchilloTrain® Pro
Aktiivituki, jossa korkealle ulottuva kitkasisäke.
Akillesjännettä myötäilevä,
korkealle ulottuva
kitkapelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Akillesjänteen kiputilat (tendinoosi,
paratendiniitti, akillesjänteen
alainen bursiitti, [ns. Haglundin
epämuodostuma])
• Uuden viskoelastisen pelotin
sisäpinnassa on pehmeitä asento- ja
liikeaistia stimuloivia nystyjä sekä
pitkittäisuria. Jänteen yläkolmannesta
ja jänteen ja lihaksen ylimenokohdan
hermopäätteitä stimuloi kaksi
siivekkeen kaltaista sisäkettä.
• Puristuksen ja paineen vähenemisen
jatkuva vaihtelu (samantapainen kuin
kitkahieronta) integroitujen nystyjen
ansiosta edistää paranemisprosessia
ja pitkittäisten uurteiden ansiosta se
vähentää turvotusta.
• Krooniset, vamman tai leikkauksen
jälkeiset ärsytystilat
• Akillesjänteet tulehdukset
• Neulos johon kuuluu integroitu
jousto-osa sääriluun etupuolella
helpottaa tuen pukemista ja
riisumista.
• Tarvittaessa on suositeltavaa käyttää
kantapään iskunvaimennuspehmusteen
sisältävää kantapään kohottajaa.
• Lihas-jännerajalla hermopäätteiden
samanaikainen proprioseptinen
stimulaatio parantaa lihasten hallintaa. Se parantaa sensomotoriikkaa
ja tehostaa hermo-lihasjärjestelmän
toimintaa. Tämä synkronoi lihasten
toimintaa.
• Jalkaterän lyhyt neulososa
ehkäisee viidennen jalkapöytäluun
painepisteiden muodostumista.
• Aktiivituki on anatomisesti neulottu
erinomaisen istuvuuden takaamiseksi.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
7
Koko
Ympärys cm
1
2
3
4
5
17-19 19-21 21-23 23-25 25-27
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, °= koko
Tilausnumero
110110510*000°
MalleoTrain®
Nilkan stabiiliutta ylläpitäviä lihaksia stimuloiva
aktiivituki.
Sisä- ja ulkokehräksen
kohdalla olevat pelotit
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Krooniset, vamman tai
leikkauksen jälkeiset ärsytystilat,
esim. nyrjähdysten jälkeen
• Hengittävästä materiaalista
valmistettu, erittäin joustava neulos
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Asteittainen kompressio edistää
turvotuksen, nestekertymien ja
verenpurkaumien imeytymistä.
• Nivelrikon ja niveltulehdusten
aiheuttamat nivelten nestepurkaumat
ja turvotukset
• Tendomyopatiat
• Nivelsiteiden heikkoudet
• Pelotti jakaa paineen kehräsistä
ympäröiviin pehmytkudoksiin.
• Kaksi viskoelastista, anatomisesti
muotoiltua ja kohdistettua pelottia.
• Kompressio on vähäisempää reunoilla,
mikä ohjaa paineen pois tuen päistä.
• Anatomisesti neulottu tuki ja
vuorilliset pelotit.
• Puristuksen voimakkuus vaihtelee
liikkeen aikana edistäen verenkiertoa
nivelpussin ja jänneliitosten kautta.
• Sensomotoriseen toimintaan
kohdistuvat vaikutukset tukevat nilkan
aktiivista stabilisointia.
8
Koko
Ympärys cm
1
17-19
2
19-21
3
21-23
4
23-25
5
25-27
6
27-29
Tilausnumero
110111020*0+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Mittatyönä tehty: Hae tarkat mittauskohdat MalleoTrainille yksityiskohtaisesta mittataulukosta.
Mittatilaustyönä väri on beige, nyt myös titaani.
MalleoTrain® S
Aktiivituki, joka parantaa nilkan tukea ja
turvallisuutta liikkuessa.
Kahdeksikon muotoisesti
sidottu, osittain joustava
hihnajärjestelmä
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nivelsiteiden heikkous
• Aktiivituki, jonka ominaisuudet
vastaavat nilkkanivelen toiminnallista
teippausta.
• MalleoTrain S vaikuttaa samalla
mekanismilla kuin toiminnallinen
teippaus sekä on myös ihoystävällinen.
• Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen
vakauttaminen kolmivaiheisella
hihnajärjestelmällä (joustava,
joustamaton, osittain joustava).
• Taktiilisen aistimuksen
vahvistuminen parantaa nilkkanivelen
tiedostamatonta liikekontrollia
jokaisen liikkeen aikana.
• Hihna yhdistää jalan keskiosan ja
säären distaaliosan pystysuoran
kahdeksikon muodossa.
• Hihnan voimakkuutta voi säätää
Velcro-kiinnityksen avulla
portaattomasti normaaleja liiketasoja
rajoittamatta.
• Postoperatiivinen kuntoutus
• Lievät nyrjähdykset
• Supinaation ehkäisy, erityisesti
urheilussa
• Erittäin joustava, hengittävä
ja kosteutta poistava neulos
mahdollistaa tehokkaan puristuksen ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• “Kahdeksikko“ tukee ja suojaa nilkkaa.
9
Koko
Nilkan ympärys (cm)
1
17-19
2
19-21
3
21-23
*7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
4
23-25
5
25-27
6
27-29
Tilausnumero
1100111120*0+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
MalleoTrain® S open heel
Kantapääaukolla varustettu aktiivituki, joka parantaa
nilkan tukevuutta ja turvallisuutta liikkuessa.
Kahdeksikon
muotoisesti sidottu,
osittain joustava
hihnajärjestelmä
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nivelsiteiden heikkous
• Avoin kantapää takaa paremman
pidon; kehitetty erityisesti tanssia,
voimistelua ja kamppailulajeja varten.
• MalleoTrain S open heel vaikuttaa
samalla mekanismilla kuin
toiminnallinen teippaus sekä on myös
ihoystävällinen.
• Postoperatiivinen kuntoutus
• Lievät nyrjähdykset
• Supinaation ehkäisy, erityisesti
urheilussa
• Ennaltaehkäisy
• Aktiivituki, jonka ominaisuudet
vastaavat nilkkanivelen toiminnallista
teippausta.
• Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen
vakauttaminen kolmivaiheisella
hihnajärjestelmällä (joustava,
joustamaton, osittain joustava).
• Taktiilisen aistimuksen
vahvistuminen parantaa nilkkanivelen
tiedostamatonta liikekontrollia
jokaisen liikkeen aikana.
• Hihnan voimakkuutta voi säätää
Velcro-kiinnityksen avulla
portaattomasti normaaleja liiketasoja
rajoittamatta.
• Hihna yhdistää jalan keskiosan ja
säären distaaliosan pystysuoran
kahdeksikon muodossa.
• “Kahdeksikko“ tukee ja suojaa nilkkaa.
• Erittäin joustava, hengittävä
ja kosteutta poistava neulos
mahdollistaa tehokkaan puristuksen ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
10
Koko
Nilkan ympärys (cm)
1
17-19
2
19-21
3
21-23
*1 = beige, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
4
23-25
5
25-27
Tilausnumero
110111500*0+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
MalleoTrain® Plus
Aktiivituki parantaa nilkan tukevuutta ja turvallisuutta.
Kahdeksikon
muotoisesti sidottu,
osittain joustava
hihnajärjestelmä
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Krooniset, posttraumaattiset ja
postoperatiiviset pehmytkudosärtymykset nilkan alueella
• Aktiivituki, jossa on funktionaalisen
nilkkanivelen liimasiteen
ominaisuuksia.
• MalleoTrain Plus vaikuttaa samalla
mekanismilla kuin funktionaalinen
liimaside.
• Ylemmän tai alemman nilkkanivelen
nivelsiteen venähdyksen varhaisen
varauksen salliva hoito
• Kaikkien nilkkanivelen liiketasojen
vakauttaminen kolmivaiheisella
hihnajärjestelmällä (joustava,
joustamaton, osittain joustava).
• Ihostimulaatio vahvistuu liikkeen
avulla ja parantaa nilkkanivelen
tiedostamatonta liikekontrollia.
• Nivelsiteiden heikkous
• Supinaation esto, erityisesti urheilussa
• Postoperatiivinen kuntoutus
• Hihna yhdistää jalan keskiosan reiden
alaosan kanssa pystysuoran numeron
8 muotoisena.
• Kaksi viskoelastista, anatomisesti
muotoiltuja ja kohdistettua pelottia.
• Hihnan voimakkuutta voi säätää
Velcro-kiinnityksen avulla
portaattomasti normaaleja liiketasoja
rajoittamatta.
• Mediaalisesti ja lateraalisesti yhteen
liitettyjä pehmikkeitä ympäröi
tukevuutta parantava numeron
8 muotoinen hihna.
• MalleoTrain Plus ominaisuudet
ilmenevät erityisesti loukkaantumisten
estämisessä ja jo loukkaantuneiden
nivelten kuntouttamisessa.
11
Koko
Ympärys cm
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
17-19
2
19-21
3
21-23
4
23-25
5
25-27
6
27-29
Tilausnumero
11011120080+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
AirLoc®
Nilkkaa stabiloiva ortoosi.
Kuorten
joustava liitos
Ohut
muovikuori
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nilkan akuutit nivelsidevammat
• AirLoc on stabiloiva ortoosi, jossa on
innovatiivinen joustava kuori.
Se edistää tuen optimaalista
mukautumista jalkaterän leveyden ja
turvotuksen laajuuden mukaan.
• Ortoosi edistää sensomotorista
toimintaa nilkan vääntymisen
estämiseksi.
• Nivelsiteen krooninen epävakaus
• Postoperatiivinen kuntoutus
• Uusiutumisen ennaltaehkäisy
• Nilkkanivelen stabilointi ja pro- ja/tai
supinaation rajoittaminen
• Nilkkanivelen nyrjähdysten
konservatiivinen hoito
• Nilkkanivelen murtumat (Weber A)
• Muovikuoret ovat anatomisesti
muotoillut ja sopivat sen takia
mukavasti nilkkaan.
• Ortoosi stabiloi nilkan lateraalisia
kapselisiteitä, varsinkin kengän kanssa
käytettäessä.
• Potilasystävällinen sopivuus neljän
yksilöllisesti säädettävän tarranauhan
ansiosta.
• Yksilöllisesti täytettävien ilmatyynyjen
avulla napakka sopivuus kuhunkin
turvotusasteeseen.
• AirLoc-järjestelmä tarjoaa erittäin
hyvän tuen nilkalle.
• Kuoren virtaviivaisen muotoilun
ansiosta ortoosia on helppo käyttää
kengän sisällä.
• AirLoc on saatavana yhtä yleiskokoa
oikeaa ja vasenta jalkaterää varten.
12
Saatavana vain yhtä kokoa
+6 = oikea, +7 = vasent
Tilausnumero
12013031080+00
MalleoLoc®
Nilkkaa stabiloiva ortoosi.
Jalkapohjan puolella
oleva kieli
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Varhainen toiminnallinen hoito nilkan
ulomman nivelsiteen (ja keskimmäisen
nivelsiteen lig. bifurcatum) vammoissa
• Optimaalinen hoito akuuttitilanteissa
ilman erillisen muovaamisen tarvetta.
Tarvittaessa myös yksilöllinen
sovittaminen on mahdollista.
• Ortoosi parantaa tukevuutta jalan
sivuittaisia taittumisliikkeitä vastaan
ilman mainittavia haittoja jalan
tavalliselle rullaavalle liikkeelle.
• Ulkopuolisesti tukeva anatominen
muotoilu vaikuttaa supinaatiota
estävästi myös ilman kenkiä, joten se
on jatkuvasti tehokas.
• MalleoLoc sijaitsee nivelessä
anterolateraalisesti ja ehkäisee
telaluun siirtymää rajoittamatta
nilkan vapaata liikkuvuutta alaspäin
taivutuksen suunnassa.
• Nivelsiteiden ompelun/rekonstruktion
jälkeinen postoperatiivinen suojaus
• Krooninen nivelsiteiden heikkous
• Vaikeiden nilkkanivelen nyrjähdysten
ja nivelsiteiden repeämien
konservatiivinen hoito
• Nilkan nivelsiteen venähdys
• Nyrjähdysten ennaltaehkäisy,
esim. urheilun aiheuttamassa
kuormituksessa
• Erityinen vähän rasittava pehmuste
takaa hyvän käyttömukavuuden.
• Jalkapohjan puolella oleva kielen
neuromuskulaarinen vaikutus edistää
jalan nostajalihasten toimintaa, joten
siten se osaltaan estää supinaatiota.
• Numeron 8 muotoiseksi kierrettävä
Velcro-nauhajärjestelmä takaa
yksinkertaisen ja nopean pukemisen
sekä parantaa mukavuutta.
• Liikkuvuuden eston määrä on portaattomasti valittavissa hihnajärjestelmän
avulla nilkan taivutusta alas- tai
ylöspäin rajoittamatta.
• Jalkapohjan puolella oleva kieli lisää
neuromuskulaarisia vaikutuksia ja
siten se vakauttaa nilkkaa aktiivisesti
lihaksiston avulla.
13
Koko
Kantapään leveys
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1=normaali
< 6 cm
2=leveä
> 6 cm
Tilausnumero
12013013080+0°
CaligaLoc®
Nilkkaa osittain immobilisoiva stabiloiva ortoosi.
Tuki- ja asentoa
ylläpitävä lasta
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nilkan nivelsiteiden repeämien
konservatiivinen hoito
• CaligaLoc on tehokkaaksi todetun
MHH-nilkkalastan kehityksen looginen
tulos.
• CaligaLoc ehkäisee nilkan ylä- ja
jossain määrin myös alaosan
epänormaalia kuormitusta.
• Trauman jälkeisen sinus tarsi
-oireyhtymän tilapäinen stabiloiminen
ja subtalaarinivelen dekompensoitu
instabiliteetti
• Anatomisesti muotoiltu muovinen
tukiosa voidaan tarvittaessa lämpömuotoilla uudelleen. Pehmeä, rasitusta
vähentävä pehmuste peittää ortoosin
lateraalisen tukiosan sisäpuolen ja
lisää siten käyttömukavuutta.
• Integroitu, sisäänpäin kiertyvä koroke
vähentää ulkositeisiin kohdistuvaa
kuormitusta ja tukee nilkkaa estämällä
supinaatiota.
• Ylä- ja/tai alanilkan kroonisen
instabiliteetin pysyvä stabiloiminen,
kun leikkaus on vasta-aiheinen
• Anatomisesti muotoillut Velcro-hihnat
takaavat helpon ja nopean pukemisen
sekä parantavat mukavuutta.
• Nivelsiteiden ompelun/rekonstruktion
jälkeinen postoperatiivinen suojaus
• CaligaLoc-tukea voidaan käyttää
ympäri vuorokauden tukilastana
tavallisissa kengissä päivällä ja
asentoa ylläpitävänä lastana ilman
kenkiä yöllä.
14
Koko
Kengän koko
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
34-38
2
39-43
3
44-48
Tilausnumero
12013004080+0°
ValguLoc®
Isovarpaan asentoa korjaava, stabiloiva ortoosi.
Asentoa
ylläpitävä lasta
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Vaivaisenluun konservatiivinen ja
postoperatiivinen hoito
• ValguLoc on vaivaisenluuhun liittyvän
asentovirheen korjaamiseen tarkoitettu lasta.
• Isovarpaan asento korjaantuu vähäistä
voimaa käyttäen.
• ValguLoc on anatomisesti muotoiltu.
Yksinkertaisen rakenteen ansiosta se
on helppokäyttöinen.
• Tarranauhakiinnityksen ansiosta
asentoa korjaavaa painetta on helppo
säätää tarkasti.
• ValguLoc-lastaa käytetään ilman
kenkiä eikä se sovellu käytettäväksi
kävellessä.
• ValguLoc korjaa vaivaisenluun 3 tukipisteen periaatteen mukaisesti ja
venyttää kapselin ja pehmytkudoksen
lyhentyneitä osia.
• Leikkauksen jälkeen
(esim. arpimuodostumasta johtuvaa)
ilmenevä virheasennon palaaminen
voidaan välttää ja lasta suojaa
isovarvasta mekaanisilta voimilta.
15
Koko
Kengän koko
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
34-36
2
37-40
3
41-46
Tilausnumero
12013102080+0°
ValguLoc® II
Isovarpaan asentoa korjaava, stabiloiva ortoosi.
Asteittain
säädettävä
fleksio
Asteittain
säädettävä
ekstensio
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Vaivaisenluuleikkauksen jälkeen
• Monisuuntainen sarana
– Isovarpaan valgus-kulmaa voidaan
säätää haluttuun asentoon
leikkauksen jälkeen ja sovittaa
jalan yksilöllisen muodon mukaan.
– Isovarpaan valgus-kulma ei muutu
fleksion ja ekstension aikana.
– Fleksiota ja ekstensiota voidaan
rajoittaa eri kulmiin
leikkauksenjäkeistä lastoitusta
tai immobilisaatiota varten.
– Litteän rakenteen ja saranan kuoren
varpaan anatomiaa myötäilevä muoto
vähentää tyviniveleen kohdistuvaa
kuormitusta.
• Leikkauksenjälkeinen lastoitus
immobilisoi tyvinivelen.
• Vaivaisenluusta aiheutuvan
virheasennon ei-leikkauksellinen
ja toiminnallinen hoito
• Ylläpitää leikkauksenjälkeisen
asennon (isovarpaan valgus-asennon)
mobilisaation aikana.
• Ohuen, ja tiukan muotoilun ansiosta sitä
voidaan käyttää kaikissa leveälestisissä
kävelykengissä.
• Väsymystä vähentävän pehmusteen ja
anatomisesti muotoillun lastaosan ja
saranan ansiosta ortoosia on mukava
käyttää pitkiäkin aikoja.
• Tarranauhakiinnityksen ansiosta se on
helppo pukea päälle ja poistaa.
• Lastan lämpömuovailtavan materiaalin
ansiosta ei muodostu jalan rakenteita
painavia kohtia.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
16
Saatavana vain yhtä kokoa
Tilausnumero
12013160050000
ViscoHeel®
Nivelside- ja nivelperäisiä sekä kantapäävaivoja
lievittävät viskoelastiset kantapääpehmusteet.
Toimitus pareittain
ViscoHeel® N
ViscoHeel® K
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
ViscoHeel N
• ViscoHeel-kantapehmusteet on
valmistettu ärsyttämättömästä viskoelastisesta materiaalista.
• ViscoHeel vaimentaa nilkkaan, polveen,
lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvia
iskuja.
• Kiilanmuotoiset ViscoHeel-kantapehmusteet ovat anatomisesti muotoiltuja.
• Kantapehmusteet lievittävät
tehokkaasti pohjelihasten ja jänteiden
vaivoja.
• Jalan nivelten nivelrikot ja
tekonivelissä (iskuja vaimentava)
• Akillesjänteen kiputilat –
tendomyopatia
• Haglundin epämuodostuma –
kuormituksen osittainen vähentäminen
• ViscoHeel K kantapehmusteen pinnan
toinen sivu on kiilamainen.
• Alaraajojen enintään n. 1 cm:n
pituuserot (kompensoiminen)
• Pehmusteen materiaali vähentää
paineen aiheuttamaa epämukavuutta
kantapään alla.
• ViscoHeel K -pehmustetta voidaan
käyttää jalkaterän aikaansaamaan
kantapään pronaatio (ulkosyrjän
nostaminen) tai supinaatio (sisäsyrjän
nostaminen).
• Jalkaterän takaosan kiputilat
ViscoHeel K
• Kantaluiden varus- tai valgus-asento
17
Koko
Kengän koko
°= koko
1
25-32
2
33-40
3
41-47
Tilausnumero N
1301700200000°
Tilausnumero K
1301710200000°
ViscoSpot®
Viskoelastiset kantapääpehmusteet kantaluupiikkien
aiheuttamien vaivojen lievittämiseen.
Toimitus pareittain
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Kantaluupiikki (jalkapohjan
jännekalvon kiinnityskohdan kiputila)
• ViscoSpot on viskoelastinen
kantapehmuste, jossa on anatomisesti
muotoiltu pehmike.
• ViscoSpot-kantapääpehmusteessa
on kolme kuormitusta vähentävää
vyöhykettä, joiden materiaalin kovuus
vähenee reunoilta keskelle päin.
Nk. kantaluupiikin kohdalla oleva
pehmeä materiaali (keskellä oleva
valkoinen alue) vähentää jalkapohjaan
kohdistuvaa painetta kohdistetusti.
• Jalan nivelten nivelrikot ja
tekonivelissä (iskuja vaimentava)
• Akillesjänteen kiputilat –
tendomyopatia
• Haglundin epämuodostuma –
kuormituksen osittainen
vähentäminen
• Jalkaterän takaosan kiputilat
• Vyöhykkeiden aallon muotoisten
rajojen ansiosta tukevamman ja
pehmeämmän materiaalin välinen
ylimenokohta on saumaton. Tämä
vähentää painetta reunojen kohdalla
ja lisää käyttömukavuutta.
• ViscoSpot-pehmustetta on saatavana
joko yhteen jalkaterään (mukana
kompensoiva pehmuste vastakkaista
jalkaterää varten) tai molempiin
jalkateriin.
• Erityisen muotoinen vyöhyke (sininen
alue, iskunvaimennustaso valkoisen ja
harmaan materiaalin väliltä) vähentää
lisäksi jalkapohjan kalvojänteen
kiinnityskohtaan kohdistuvaa
kuormitusta ja muodostaa ontelon
kalvojänteen kohdalle.
• ViscoSpot vaimentaa nilkkaan, polveen,
lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvien
iskujen aiheuttamaa kuormitusta.
18
Koko
Kengän koko
°= koko
1
32-40
2
41-47
Tilausnumero O+V
1301720200050°
Tilausnumero O
1301720200060°
Tilausnumero V
1301720200070°
ViscoBalance®
Viskoelastinen kantakoroke alaraajojen pituuserojen korjaamiseksi.
3 eri korkeutta
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Alaraajojen pituuserot
• ViscoBalance on alaraajojen
pituuserojen korjaukseen tarkoitettu
koroke, joka on valmistettu viskoelastisesta, ihoystävällisestä
materiaalista.
• Ryhtiin liittyviä selkäranka-, polvija lonkkavaivoja voidaan lievittää
korjaamalla pituusero.
• Akillesjänteen oireet
• Alaraajojen pituuseroa korjaavaa
koroketta on saatavissa neljää kokoa
ja kolmea eri pituutta, 3 mm, 5 mm ja
10 mm.
• ViscoBalance vaimentaa nilkkoihin,
polviin, lonkkiin ja selkärankaan
kohdistuvien iskujen aiheuttamaa
kuormitusta.
• ViscoBalance- luistamattomia
kantatyynyjä voidaan käyttää kävely-,
liikunta- ja työjalkineissa ja ne
voidaan vaivatta vaihtaa jalkineesta
toiseen.
19
Koko
Korkeus 3 mm
Korkeus 5 mm
Korkeus 10 mm
°= koko
1
33-35
33-35
33-35
2
36-39
36-39
36-39
3
40-43
40-43
40-43
4
44-47
44-47
44-47
Tilausnumero
1301741005000°
1301742005000°
1301743005000°
ViscoPed®
Iskujen aiheuttamaa kuormitusta vaimentavat
viskoelastiset pohjalliset.
Toimitus pareittain
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Jalkapohjan kipu
• ViscoPed on jalkapohjan pituinen
viskoelastinen pohjallinen.
• Viskoelastiset sisäkkeet vaimentavat
iskukuormitusta, erityisesti päkiän ja
kantapään alueella.
• Jalan etuosan ja varpaan
epämuodostumat
• Paineen tasaaminen
• ViscoPed-pohjallisissa on
jalkapöytäpehmuste ja hieman
muotoiltu jalkaholvin tuki.
• ViscoPed-pohjalliset eivät luista ja
niitä voidaan käyttää kävely-, liikuntaja työjalkineissa.
• Nivelkivut
• Erityiset pehmeät pehmusteet päkiän
ja kantapään alueilla vaimentavat
kuormitushuippuja ja lievittävät tai
ehkäisevät kivuliasta ärtymistä.
• ViscoPed vaimentaa nilkkaan, polveen,
lonkkaan ja selkärankaan kohdistuvaa
iskukuormitusta.
20
Koko
Kengän koko
°= koko
1
37-38
2
39-40
3
41-42
4
43-44
5
45-46
Tilausnumero
1301730100000°
GenuTrain®
Aktiivituki polviniveleen kohdistuvan rasituksen vähentämiseksi
sekä nivelen tukemiseksi.
Omega-pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Ärsytystilat (tendomyopatia,
nivelsiteen kiinnityskohdan
rappeuma, kierukkavaurio, nivelrikko,
niveltulehdus, krooninen, vamman ja
leikkauksen jälkeen)
• Uusi Omega-pelotti: Integroitu
polvilumpiota rengasmaisesti
ympäröivä viskoelastinen pehmike,
jossa on kaksi painepistettä;
pehmikkeen distaalisessa osassa ja
kaksi sivusiivekettä nivelkierukoiden
tasolla.
• Omega-pelotti siirtää tuen
aiheuttamaa puristusta polvinivelestä
ympäröivälle pehmytkudosalueelle.
• Taipumus instabiliteettiin
• Uusiutuva nivelen nestepurkauma
• Uusi neuloskonsepti: erittäin mukava
käyttää hengittävän ja kosteutta
siirtävän neuloksen ansiosta.
• Uusi, erityispehmeä ja hienokudoksinen
neulosalue polvitaipeessa.
• Neulottu anatomisesti sopivaksi, minkä
ansiosta se pysyy tukevasti paikallaan.
• Reuna-alueiden kompression
vähentämisen ansiosta puristusta
vähenee tuen päihin.
• Uusi, integroitu pukemisapu helpottaa
tuen päälle pukemista.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
2
1
Koko
1 Ympärys alapuolella cm
2 Ympärys yläpuolella cm
• Muotoaan muuttava pehmusterengas
hieroo polvilumpiota ympäröivää
pehmytkudosta polvinivelen liikkeen
välityksellä.
• Puristus- ja hierontavaikutuksen
ansiosta turvotusten ja
nestepurkaumien imeytyminen
nopeutuu ja kivunlievitys tehostuu.
• Omega-pelotin painepisteet tuottavat
painetta Hoffan rasvaan.
Ne pienentävät painetta ja vähentävät
kipua polvilumpion takaosan alueella.
• Omega-pelotin sivusiivekkeet
ylettävät nivelkierukan
etupuolen alueelle ja lievittävät
kipua puristamalla vuorotellen
nivelkierukkaa.
• Tuen aiheuttama asentoaistien
monipuolinen stimulaatio vaikuttaa
positiivisesti sensomotoriikkaan ja
ohjaa sitä kautta kuormittamaan
lihaksistoa oikein.
0
1
2
3
4
5
6
7
25-28 28-31 31-34 34-37 37-40 40-43 43-46 46-49
35-38 38-41 41-44 44-47 47-50 50-53 53-56 56-59
Tilausnumero
110412050* 00°
Standardikoot sopivia n. yli 12-vuotiaille
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, °= koko
0 = ilman silikonia, 9 = silikonin kanssa
Mittatyönä tehty: Hae tarkat mittauskohdat GenuTrainille yksityiskohtaisesta mittataulukosta.
Mittatilaustyönä väri on beige, nyt myös titaani.
21
GenuTrain® P3
Aktiivituki, joka tukee polvilumpion pysymistä normaalilla liikeradallaan.
Lihaksia relaksoiva pelotti
Säätöhihnalla varustettu polvilumpiopelotti
Käyttöaiheet
• Patellofemoraalinen kipuoireyhtymä
(kondropatia, kondromalasia)
• Anatomisesti muotoiltu pelotti tekee
tuesta kevyen. Tuki pysyy paikoillaan
ja on entistä miellyttävämpi käyttää.
• Patellan lateralisaatio
(luksaatiotaipumus)
• Säätöhihna sijaitsee polvilumpion
lateraalireunassa ja on yksilöllisesti
säädettävissä.
• Leikkauksen jälkeen, esim. lateral
release -toimenpiteen jälkeen
• Pelotin distaaliosassa on kaksi
kitkapistettä.
• Patellatendiniitti
• Pelotin proksimaaliosa ulottuu sisemmän
reisilihaksen lihas-jännerajalle.
• Taipumus instabiliteettiin
• Polven etuosan kipu
• Polvilumpion yläasento
• Juoksijan polvi / hyppääjän polvi
Ominaisuudet
• Train-neuloskonsepti: erityisen
joustava, hengittävä ja kosteutta
siirtävä, ja siksi äärimmäisen miellyttävä
erityisesti polvitaipeen alueella.
• Ihoystävällinen erikoisneulos peittää
polvitaipeen kriittisen alueen.
• Sivulla olevan sauman ansiosta tuki ei
paina polvitaivetta.
22
2
Koko
1 Ympärys alapuolella (cm)
2 Ympärys yläpuolella (cm)
• Puolikuun muotoinen mediaalinen
patellakansi on integroitu pelotissa
olevaan patellasyvennykseen.
• Tuen yläreunassa sijaitsee lihaksia
relaksoiva pelotti (ensimmäisenä
maailmassa).
Toimintatapa
• Ulkoinen puristus nopeuttaa turvotuksen
ja nestepurkaumien imeytymistä. Tämä
parantaa proprioseptiikkaa ja edistää
nivelen stabiliteettia.
• Polvitaipeen kohdalla oleva pehmeä
neulos takaa käyttömukavuuden ja
saa samalla aikaan lääkinnällisesti
tehokkaan puristuksen.
• Pelotti ja säätöhihna pitävät
polvilumpion polven keskellä. Pelotti
estää polvilumpiota siirtymästä
lateraalisesti.
• Säätöhihna varmistaa leikkaustuloksen
leikkauksen jälkeisessä hoidossa.
• Kitkapisteet vähentävät painetta
ja lievittävät kipua polvilumpion
takaosan alueella.
• Tuen vuoroittainen puristus ja
sisemmän reisilihaksen päällä oleva
pelotin proksimaaliosa lievittävät
kipua ja edistävät aineenvaihduntaa.
Tämä parantaa proprioseptiikkaa ja
edistää nivelen stabiliteettia.
• Lateraalisessa siirtymässä mediaalinen
patellakansi estää polvilumpion
mediaalisen kallistumisen. Tämä tukee
polvilumpion pysymistä fysiologisella
liikeradallaan.
• Sensomotorisen palautteen avulla
lihaksia relaksoiva pelotti rentouttaa
kevyesti polvilumpion lateraalisen
retinakulumin kohdalla olevaa
suoliluu-säärisidettä. Tämä vähentää
polvilumpioon kohdistuvaa lateraalista
vetoa. Polvilumpion kuormitus
vähenee ja kipu lievittyy.
1
2
3
4
5
6
28-31 31-34 34-37 37-40 40-43 43-46
39-42 42-45 45-48 48-51 51-54 54-57
Tilausnumero
110414030* +0°
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
0 = ilman silikonia, 9 = silikonin kanssa (vain titaanin)
Mittatilaustyöt: Tarkat mittauskohdat löydät yksityiskohtaisesta mittataulukostamme. Mittatilaustyöt saatavana beesinvärinen.
GenuTrain® A3
Aktiivituki polvikivun monitahoiseen hoitoon.
Hierovilla alueilla varustettu
polvilumpion pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Ärtymistilat, erityisesti polven
nivelrikko (mukaan lukien vamman ja
leikkauksen jälkeisiin nivelsidevaivoihin
ja tendomyopatiaan)
• Kitkahierontaa muistuttavan
liikkeen aiheuttama kompressio-/
dekompressiovaikutus vähentää
turvotusta ja edistää sen imeytymistä.
• Polvikipu, johon liittyy yleisestä
lihasten epätasapainosta johtuva
toiminnallinen epävakaus
• Uusi neuloskonsepti: erittäin
mukava käyttää erityisen joustavan,
hengittävän ja kosteutta tehokkaasti
siirtävän neuloksen ansiosta.
Uudenlainen pelotin muoto ulottuu
polvinivelen tyypillisiin kipukohtiin
ja tärkeitä hermopäätteitä sisältäville
alueille.
• Polvilumpion taipumus siirtyä
lateraalisuuntaan
• Viskoelastisessa pelotissa on lisäksi
hierovia nypyllisiä alueita.
• Varus-artroosi
• Pelotissa on polvilumpion asentoa
korjaava alue.
• Ihon ja lihas-jännerajan
hermopäätteiden stimulaatio edistää
hermo-lihasjärjestelmän toimintaa.
Tämä johtaa lihastoiminnan
synkronointiin ja aktivointiin.
Erityisesti vastus medialis (sisempi
reisilihas) stimuloituu. Suoran
reisilihaksen jänne jää vapaaksi.
• Hengittävä, anatominen neulos on
miellyttävä käyttää.
• Sivuilla olevat spiraalituet säilyttävät
neuloksen muodon.
• Polvitaipeen alueella on erityinen,
ärsyttämätön neulos.
• Tämä nopeuttaa parantumisprosessia
ja lievittää sisäsivulla nivelpussin
alaisten nivelsiteiden kiputiloja.
• Sisäänrakennettu asentoa korjaava
osa estää polvilumpion siirtymistä
sivusuunnassa.
• Joustava alue säären alueella
helpottaa tuen pukemista ja
riisumista.
23
2
1
Koko
1 Ympärys alapuolella cm
2 Ympärys yläpuolella cm
1
2
3
4
5
6
28-31 31-34 34-37 37-40 40-43 43-46
38-41 41-44 44-47 47-50 50-53 53-56
*1 = beesinvärinen, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Tilausnumero
110412510*0+0°
GenuTrain® S
Sivukiskoilla varustettu aktiivituki.
Sivukiskot
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Lievä instabiliteetti
• Uusi neuloskonsepti: erittäin
mukava käyttää erityisen joustavan,
hengittävän ja kosteutta tehokkaasti
siirtävän neuloksen ansiosta.
• Kiskojen ja hihnajärjestelmien
yhdistelmä antaa passiivista lisätukea
polvelle.
• Polven nivelrikko
• Niveltulehdus (esim. nivelreuma)
• Sivukiskot on lisäksi varmistettu,
joustamattomilla hihnoilla.
• Erityisen neulontatekniikan ansiosta
tuki on erittäin mukava käyttää.
• Anatomisesti muotoillut kiskot
voidaan lämmittää ja muotoilla
uudelleen, ja ne asetetaan sivuilla
oleviin ohjainkanaviin.
• Rengasmainen viskoelastinen pelotti
ympäröi patellaa ja helpottaa tuen
sijoittamista oikein.
• Sensomotoriseen järjestelmään
kohdistuva vaikutus tehostaa polvea
vakauttavaa lihastukea.
• Pehmeä pelottirengas muotoutuu
polven liikkeiden mukana ja
hieroo polvilumpiota ympäröiviä
pehmytkudoksia.
• Kompressio- ja hierontavaikutukset
nopeuttavat turvotuksen ja
nestekertymien imeytymistä.
24
2
1
Koko
1 Ympärys alapuolella cm
2 Ympärys yläpuolella cm
1
2
3
4
5
6
28-31 31-34 34-37 37-40 40-43 43-46
38-41 41-44 44-47 47-50 50-53 53-56
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Tilausnumero
110413040*0+0°
GenuTrain® S Pro
Säädettävillä sivukiskoilla varustettu aktiivituki
sivuttaiseen tuentaan.
Säädettävä
nivel
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Lievät ja keskivaikeat epävakaudet
• Anatomisesti muotoillut kiskot voidaan
lämmittää ja muotoilla uudelleen,
ja ne asetetaan sivuilla oleviin
ohjainkanaviin.
• Nivelten säätäminen mahdollistaa
polvilumpion liikeradan rajoittamisen
hoidon edetessä.
• Polven nivelrikko
• Niveltulehdus (esim. nivelreuma)
• Nivelkierukan vammat
• Sivukiskot ovat säädettävissä
30°-60°-90°:n fleksioon ja 20°:n
ekstensioon.
• Kaksi joustamatonta hihnaa säären
ja reiden ympärillä pitävät sivukiskot
paikallaan, ja yhdessä ne tukevat
polviniveltä.
• Hengittävästä materiaalista
valmistettu erittäin joustava neulos
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Erittäin pehmeä ja hienokudoksinen
neulos suojaa polvitaipeen herkkää
aluetta.
• Kiskojen ja hihnojen yhdistelmä antaa
passiivista lisätukea polvelle ja ohjaa
tukevasti sen liikettä.
• Sensomotoriseen järjestelmään
kohdistuva vaikutus tukee aktiivisesti
ja pitkäaikaisesti polvinivelen asentoa.
• Polvinivelen liikkeet muotoilevat
pelottirengasta, minkä ansiosta ne
hierovat polvilumpiota ympäröiviä
pehmytkudoksia lievittäen samalla
kipua.
• Puristus- ja hierontavaikutukset
nopeuttavat turvotuksen ja
nestepurkaumien imeytymistä.
• Renkaan muotoinen viskoelastinen
pelotti ympäröi patellaa samalla
sitä suojaten, ja helpottaa tuen
sijoittamista oikein.
25
2
1
Koko
1 Ympärys alapuolella cm
2 Ympärys yläpuolella cm
1
2
3
4
5
6
28-31 31-34 34-37 37-40 40-43 43-46
38-41 41-44 44-47 47-50 50-53 53-56
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Tilausnumero
110413500*0+0°
MyoTrain®
Reisilihasvammojen hoitotuki.
Käytettävissä
vaihtoehtoisesti:
toiminnallinen pelotti
ja akuuttikäyttöön
tarkoitettu pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Reisivammat (erityisesti lihaskrampit,
venähdykset, revähdykset, repeämät)
• Anatominen neulos, silikoniset ja
painetta tasaavat reunat varmistavat
erittäin hyvän istuvuuden ja
erinomaisen mukavuuden.
• MyoTrain toimii samalla periaatteella
kuin teippauksella aikaansaatava
kompressio.
• Ehkäisy, erityisesti toistuvien
vammojen ehkäisy
• Molempia pelotteja (akuutti ja
toiminnallinen) voidaan lisätä ja
poistaa; MyoTrain-tukea voidaan myös
käyttää ilman pelotteja.
• Reisilihasten ruhjevammat
• Lihasvammojen jälkihoitoa edistävä
tuki.
• Tarranauhakiinnitykset helpottavat
paikoilleen asettamista ja poistamista
ja niiden ansiosta puristusta voidaan
säätää yksilöllisesti.
• Anatominen neulos tehostaa proprioseptiivistä vaikutusta myös ilman
hihnoja.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
• Välittömästi vammautumisen
jälkeen voidaan käyttää pientä
akuuttikäyttöön tarkoitettua pelottia
kohdistamaan puristus vuotokohtaan
verenvuodon tyrehdyttämiseksi
ja verenpurkauman leviämisen
estämiseksi.
• Suurempaa toiminnallista pelottia
käytetään aikaansaamaan puristusta
vammakohdan ympäristöön siihen
tyypillisesti muodostuvan turvotuksen
vähentämiseksi.
• Pituussuuntainen uritus toiminnallisen
pelotin pinnalla edistää imunestekiertoa.
• MyoTrain säätelee lihastonusta ja
ehkäisee vammojen uusiutumista.
26
1
2
Koko
1 Ympärys cm
2 Ympärys cm
°= koko
1
32-35
44-48
2
35-38
48-52
3
38-41
52-56
4
41-44
56-60
5
44-47
60-64
6
47-50
64-68
7
50-53
68-72
Tilausnumero
1103250008000°
SofTec® Genu
Polvea tukeva monitoimiortoosi.
Säädettävillä nivelillä
varustetut sivukiskot
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Etu- ja/tai takaristisiteen repeämä
– konservatiivinen hoito
– leikkausta edeltävä ja viivästynyt
leikkauksen jälkeinen hoito
– pitkäaikainen kuntoutus –
urheiluterapia
– krooninen vajaatoiminta
• Muotoiltu neulos on hengittävä ja
sen ja säären välinen kontaktialue on
laaja.
• Kiristysvakaa joustamaton
neulososa yhdessä sivukiskojen ja
tarranauhahihnojen kanssa tukevat
polvea 4 tukipisteen periaatteella.
• Vaikeat ja monimuotoiset epävakaudet
(traumaattinen, degeneratiivinen;
esim. ”unhappy triad”-vamma)
• Toiminnalliset epävakaudet, esim.
puutteellinen neuromuskulaarinen
toiminta
• Sivusidevammojen konservatiivinen
toiminnallinen hoito
• Epävakaan polvinivelen hoito
– polven vaikea-asteinen nivelrikko
– nivelreuma – PCP
– tekonivel – sekundaarinen kuntoutus
– traumatologia – vamman jälkeen
• Polven liikeradan rajoittaminen
(esim. nivelkierukan ompelun tai
istutuksen jälkeen)
• Koska anatomisesti mutoiltu
materiaali tarjoaa ihokosketuksen
laajalla alueella ehkäistään paikallisia
painepisteitä ja aktivoidaan
lihastoimintaa.
• Anatomiseen neulosmateriaaliin
kuuluu sellaisia osia, jotka eivät ole
elastisia yhteen suuntaan, ja muita
joissa on erittäin napakka stabiilius.
• Neljällä joustamattomalla
tarranauhahihnalla saadaan vakaa,
raajaa ympäröivä kitkakiinnitys.
• Alumiiniset sivukiskot ovat
anatomisesti muotoiltu.
• Erityiset ortoosinivelet mukautuvat
itsenäisesti toisistaan riippumatta
polven kolmiulotteisiin liikkeisiin.
• Nivelen ekstensio ja fleksio voidaan
rajoittaa 10 asteen välein.
• Koska materiaali joustaa
vertikaalisesti ortoosi sallii normaalia
lihastoimintaa.
• Ortoosin nivelien säätäminen
kolmiulotteisesti yksilöllisen lopullisen
kiertoakselin mukaisesti ehkäisee
polveen kohdistuvia rajoittavia voimia.
• Pelotti tukee patellan oikean asennon
hallintaa ja torjuu polven etuosan
kipua.
• Kompressioneulos ja pelotin
aikaansaama hieronta edistävät
nestepurkautumien ja turvotuksen
imeytymistä.
• Erityisneulos stimuloi proprioseptoreita, mikä tehostaa sensomotorisen järjestelmän toimintaa ja siten
myös lihasten hallintaa.
• Pelotti varmistaa ortoosin helpon ja
oikean asettamisen säärtä vasten.
3
1
2
Koko
1
1 Ympärys keskellä cm
29-32
2 Ympärys alapuolella cm
28-32
3 Ympärys yläpuolella cm
38-42
Nivelsuojus saatavana lisävälineenä
2
32-35
31-35
41-45
3
35-38
34-38
44-49
*7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
4
38-41
36-40
48-53
5
41-44
39-43
51-57
6
44-47
42-46
54-60
Tilausnumero
122460010*0+0°
12946011070000
27
SofTec® OA
Polvinivelen sisäsivun nivelrikon aiheuttamia vaivoja
lievittävä monitoimiortoosi.
Hiilikuitukiskot
yhdistävä kaksiakselinen
nivel
Käyttöaiheet
• Polvinivelen sisäsivun nivelrikko
Ominaisuudet
• Tuki on miellyttävä käyttää
hengittävän, anatomisesti muotoillun
neuloksen ja neuloksen ja alaraajan
välisen laajan kosketuspinnan
ansiosta.
• SofTec-neuloksen ansiosta tuella
saadaan aikaan erinomainen tuki
lihasjännitykselle ja se tarjoaa
lihaksille mahdollisimman suuren
liikkumavapauden.
• Patellan proksimaali- ja distaalireunalla
olevat kaksi pelottia osoittavat ortoosin
asianmukaisen sijoituksen.
• Kahden vetoketjun ansiosta
paikoilleen asettaminen on helppoa.
28
3
1
2
Koko
3 Ympärys yläpuolella cm
1 Ympärys keskellä cm
2 Ympärys alapuolella cm
• Neljällä joustamattomalla hihnalla
ortoosi hienosäädetään ja
varmistetaan paikalleen reiteen ja
sääreen niin, etteivät liikunnan aikana
esiintyvät kiertoliikkeet vaikuta
siihen.
Toimintatapa
• Anatomisesti muotoiltu hiilikuituinen
sivukisko voidaan lämmittää ja
muotoilla uudelleen.
• Potilas voi muunnella valgussuuntaista
kuormitusta yksilöllisesti oireiden
mukaan.
• Kuoret on liitetty erityisen tehokkaalla
litteällä kaksinivelisellä saranalla, joka
varmistaa kuorman tehokkaan siirron
järjestelmän välityksellä sääreen.
• Neulososa edistää lihasten
aktivoitumista ja vakauttaa niveltä
sensomotoristen mekanismien
välityksellä.
• Potilas voi säätää valgus-painetta
milloin tahansa tarpeen mukaan
täyttämällä ja tyhjentämällä
ilmarakkulan.
• Sen tukea antava vaikutus edistää
pehmytkudoksen ärtymisen
lievittymistä sekä turvotuksen ja
nivelen nestekertymien poistamista.
• Toiminnallinen osa, jossa on
venymätön neulos ja hihnajärjestelmä
keventää mediaalista polviosaa
3-pisteperiaatteen mukaisesti.
• Silikonipehmusteet on sijoitettu
ilmarakkulajärjestelmän ja säären
pinnan väliin.
• Ennen muutoksia tai pesemistä
toiminnallinen osa voidaan helposti
poistaa neulososan tekstiilitaskusta
avaamalla tarranauhakiinnitys.
1
41-45
32-35
31-35
2
44-49
35-38
34-38
3
48-53
38-41
36-40
*7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
4
51-57
41-44
39-43
5
54-60
44-47
42-46
6
57-63
47-50
45-49
7
60-66
50-53
48-52
Tilausnumero
122468000*0+0°
SecuTec® Genu
Polvea tukeva toiminnallinen ortoosi.
Säädettävät
nivelet
Liukuestepehmuste
hihnan sisäpuolella
Käyttöaiheet
• Etu- ja/tai takaristisiteen repeämän
jälkeinen polven epävakaus (ACL/PCL)
• Nivelsiteiden leikkausten/plastioiden
jälkeen
• Vaikeat ja monimuotoiset epävakaudet
(traumaattinen, degeneratiivinen)
• Polven liikeradan rajoittaminen
(esim. sivusidevammojen,
nivelkierukan ompelun tai
nivelkierukan istutuksen jälkeen)
• Patellamurtuman konservatiivinen ja
leikkauksen jälkeinen hoito
Ominaisuudet
• SecuTec Genu on erittäin kevyt.
• Ohut alumiininen runko on anatomisesti muotoiltu ja se istuu hyvin raajaa
vasten.
• Rungon rakenne sopii hyvin raajan
muotoihin ja nivelen tasoon.
• Erikoiskäsitellyn alumiiniseoksen
ansiosta runko on erittäin kevyt, vakaa
ja helposti muotoiltava.
• Niveltä lähinnä sijaitseva alempi,
distaalinen hihna lähellä niveltä
on helposti säädettävissä pohkeen
muotoon sopivaksi.
• Ortoosi voidaan asettaa paikalleen
alaraajan etupuolelta. Fysiologiset
nivelet voidaan helposti säätää eri
hoitotarpeiden mukaan ortoosin
jo ollessa paikoillaan alaraajassa.
Nelipistekiinnityksen ansiosta
kaksiakselinen nivel on hyvin vakaa.
• Takaristisiteen hoidossa niveltä
lähinnä olevaa proksimaalista hihnaa
voidaan siirtää ventraalisuuntaan.
Monisuuntaisen instabiliteetin
hoidossa voidaan käyttää lisähihnaa.
• Fleksio ja ekstensio voidaan rajoittaa
toisistaan riippumatta.
(Fleksio:
0°, 10°, 20°, 30°, 45°,
60°, 75°, 90°, 120°)
(Ekstensio: 10°, 20°, 30°, 45°).
• Nivelet on suojattu lialta ja kulumiselta ja niissä on pysäytysvaimennus
0-asteen kohdalla.
• Hengittävän ja ärsyttämättömän
pehmusteen päällä on liukumisen
estävä päällys. Pehmusteet voidaan
helposti poistaa puhdistamista varten
ja asettaa jälleen paikoilleen.
Toimintatapa
• Sopii yksilöllisesti polven leveyteen,
sopivien (turvotustiloissa) eripaksuisten
nivelnastapehmusteiden ansiosta.
• Nivelnastapehmusteet, jotka voidaan
sijoittaa eri kohtiin ehkäisevät ihon
ärtymistä.
• Hihnat voidaan kiinnittää 2 eri asentoon
kiinnityksen helpottamiseksi.
Ne kiertyvät sivuilla siten että hihnat
seuraavat alaraajan muotoja.
• Polviortoosi perustuu hyväksi koettuun
4 tukipisteen periaatteeseen.
• Kiertojäykkä runkorakenne
ehkäisee anteriorista/posteriorista
vetolaatikkovaikutusta ja vakauttaa
polvea varus-/valgusvoimia vastaan.
• Ortoosin polveen kohdistuvat
mahdolliset rajoittavat voimat ovat
hyvin vähäiset, sillä anatomisesti
muotoiltu runko on kohdistettu
kaksiakselisiin niveliin.
29
2
1
Koko
1 Ympärys alapuolella cm
2 Ympärys yläpuolella cm
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
28-32
38-42
2
31-35
41-45
3
34-38
44-49
4
36-41
48-53
5
39-44
51-57
6
42-46
57-60
Tilausnumero
12146140050+0°
MOS-Genu®
Polvea vakauttava toiminnallinen ortoosi.
Pitkässä mallissa
irrotettavat jatkokuoret
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Konservatiivinen
– ristiside- ja sivusidevammojen
toiminnallinen hoito
– vaikeat ja/tai monimutkaiset
epävakaudet
– nivelrakoon kohdistuva
kuormituksen vähentäminen sisä- tai
ulkonivelnastan nivelrikossa
• Alumiinirunko on anatomisesti
muotoiltu ja se voidaan jälkeenpäin
muotoilla uudelleen tarpeen mukaan.
• Polviortoosi perustuu tunnettuun
4 tukipisteen periaatteeseen
ja ehkäisee siten anteriorista
vetolaatikkoilmiötä.
• Postoperatiivinen MOS-Genu lyhyt
– nivelsiteiden leikkausten/plastioiden
jälkeen
– nivelkierukan ompelu ja istutus
• Kuoren hengittävän, liukumattoman
ihoystävällisen päällysmateriaalien
ansiosta ne pysyvät tukevasti kiinni
tarranauhakiinnityksillä.
• Postoperatiivinen MOS-Genu pitkä
– tibiaalisen osteotomian jälkeen
– nivelsiteiden monimutkaisten
rekonstruktioiden jälkeen
– yksittäistapauksissa käyttöaiheita
ovat myös nivelten lähellä olevat
murtumat, tekonivelleikkaukset,
suojaus
• Monosentriset nivelet sijaitsevat
samassa tasossa Nietertin kiertyvän
akselin kanssa ja fleksion ja ekstension
rajoitus on mahdollista 10 asteen
välein.
• MOS-Genu lyhyt/pitkä
(ristikkäishihnalla)
– polven hyperekstensio
30
Koko
Polven maksimileveys, mm
• Runkomalleja on saatavissa pitkänä
versiona, joka voidaan helposti muuttaa
standardipituuteen poistamalla
jatkokuoret.
• Varus/valgus -säädön avulla sovitus
voidaan suorittaa yksilöllisesti
potilaan alaraaja-akseliin nähden
ja siten kohdistaa ortoosi siten,
että nivelnastaan ja -sivusiteeseen
kohdistuva rasitus lievittyy.
• Runkomalli vakauttaa polven varus/
valgus -voimia vastaan; pitkässä
versiossa on pidempi vipuvarsi.
• Polvitaivehihna vähentää ortoosin
saranoihin kohdistuvaa kuormitusta
estämällä yliojennusta.
• Eripaksuisia nivelnastapehmusteita
voidaan käyttää polven eriasteisen
turvotuksen tasaamiseksi.
• Polvitaivehihnan polvitaipeeseen
kohdistuva paine vastustaa
posteriorista vetolaatikkoilmiötä.
• Valinnaista polvitaivehihnaa voidaan
käyttää polven vakauttamiseksi silloin
kun yliojenteisessa polvessa ilmenee
posteriorista epävakautta.
• Ortoosin mahdollisesti polveen
kohdistamat rajoittavat voimat
on minimoitu sovittamalla runko
monosentrisiin niveliin.
1
85-95
2
3
4
95-105 105-115 115-125
5
125-135
Tilausnumero/Lyhyt
12146604051+0°
Tilausnumero/Pitkä
12146604052+0°
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Mittaus: Polven leveyden mittaus potilaan alaraajan ollessa taivutettuna 30° kulmaan tulee suorittaa MOS Goniometrin avulla
(ilman painetta). Jos mittaus on kahden koon rajalla, otetaan turvotuksen tai atrofian laajuus ja toisen polven leveys huomioon.
GenuLoc®
Vakauttava ja immobilisoiva polviortoosi.
Alumiinikiskot
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Ennen leikkausta, leikkauksen
tai vamman jälkeen, polvinivelen
väliaikaiseen immobilisointiin
• Tukimateriaali on hengittävä ja
pesunkestävä.
• Kisko immobilisoi alaraajan ennalta
asetettuun polven koukistuskulmaan.
• Tarranauhahihnat helpottavat
GenuLoc-ortoosin sovittamista juuri
vammautuneeseen tai leikkauksen
jälkeiseen polveen.
• Polven takana oleva pehmuste antaa
lisätukea ja parantaa immobilisointihihnan turvallista sijoitusta
alaraajaa vasten.
• Patellamurtuman konservatiivinen
hoito
• Kaksi sisäänrakennettua, anatomisesti
muotoiltua dorsaalista alumiinikiskoa
mahdollistavat yksilöllisen sovituksen
polven haluttuun koukistuskulmaan.
• Alumiinikiskot on muotoiltu
polven 20°:een koukistuskulman
aikaansaamiseksi.
• Lateraaliset tarranauhakielekkeet
mahdollistavat yksilöllisen istuvuuden
reiden ympärysmitan mukaan.
• Sivuilla sijaitsevat muovikiskot
jännittävät tukimateriaalin ja
mukautuvat alumiinikiskojen kulmaan.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
31
Saatavana vain yhtä kokoa
Tilausnumero
12043200070000
SofTec® Coxa
Monitoiminnallinen ortoosi lonkkanivelen stabilisaatioon.
Yksiakselinen nivel
abduktiota/adduktiota
ja fleksiota/ekstensiota
varten
Muovinen,
kolmiosainen
vyötärökiinnike
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
• Lonkkanivelen sijoiltaanmenon jälkeen
• Miellyttävä käyttää ihoystävällisten ja
hengittävien materiaalien ansiosta.
• Lonkkanivelen kokoproteesileikkaus
• Mukava ja helppo potilaalle pukea
Velcro kiinnittimien ansiosta.
• Lonkkanivelen kokoproteesin
revisioleikkaus
• Anatomisesti muotoiltu lannetuki
joka on integroitu materiaaliin takaa
ortoosin oikean asettamisen helposti.
• Reisiluun pään resektio
(Girdlestone-operaatio)
• Tukilevy (spacer) lonkan
kaksivaiheisessa korjausmenetelmässä
• Keskivaikea ja vaikea lonkan nivelrikko
• Lonkkanivelen epävakaus
• Kolmiosainen lannetuki voidaan
helposti säätää sopivaksi eri kokoisille
ihmisille.
• Materiaaliosa ja kiristysnauhat voidaan
leikata sopivaksi.
• Monosentrinen ortoosinivel varmistaa
anatomisesti oikean sopivuuden ja
antaa mahdollisuuden optimaalisen
lonkkanivelen hoitoon.
• Nivelen geometria antaa mahdollisuuden
säätää adduktio/abduktio ja
fleksio/ekstensio erikseen.
• Ekstensio ja fleksio voidaan rajoittaa
-10…+90 asteen välillä 10 asteen
välein. Adduktio ja abduktio voidaan
säätä -6 aj +6 asteen välille.
• Nivel on saatavissa offset tai suorassa
versiossa ja voi käyttää oikeaan tai
vasempaan lonkkaan.
• Ortoosi voidaan säätää makuuasennossa.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
Toimintatapa
• Ortoosi pitää reisiluun pään
turvallisesti lonkkamaljakkoon
seuraavalla tavalla:
– lannetuen turvallinen asettaminen
suoliluun harjanteelle
– lateraalisen reisituen yksilöllinen
säätäminen ja
– nivelen asettaminen käyttöaiheen
mukaisesti.
• Nämä liikkeiden rajoittamiset
varmistaa hyvän kirurgisen
lopputuloksen.
• Liikkeet jotka muuten voisi aiheuttaa
toistuvat dislokaatiot vältetään.
• Pehmeän materiaalin ja taipuvan
lannetuen yhdistelmä luo tasaisen
kontaktipaineen joka turvallisesti
immobilisoi reisiluun pään
lonkkamaljakkoon.
32
Koko
Kehon ympärys cm
°= koko
* Naisille, ** Miehille
1
75-95
2
3
95-115 115-135
Tilausnumero/Nivel taivutettuna
suoraan kulmaan*
1222524008000°
Tilausnumero/Niveltä ei
taivutettuna suoraan kulmaan**
1222525008000°
DorsoTrain®
Vakauttavilla toiminnallisilla osilla
varustettu aktiivituki.
Joustamattomat
toiminnalliset
vyöhykkeet
Lasikuituvahvisteisesta
muovista valmistettu
anatomisesti muotoiltu
ojentava selkätuki
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Selkärangan lihasten rappeuma/
vajaatoiminta
• DorsoTrain on selkärangan ryhdin
parantamiseen ja tukemiseen
käytettävä ortoosi.
• Puolijoustava selkätuki ja
joustamattomat toiminnalliset osat
parantavat selän ryhtiä.
• DorsoTrain tuessa on 35 cm:n pituisia
lasikuituvahvisteisia muovitukia
(säädettäviä) jotka ovat selkärangan
suuntaiset.
• Vyöosan avulla voidaan säätää
yksilöllisesti vatsaonteloon
kohdistuvaa puristusta.
• Osteoporoosi
• Stabiilit, osteoporoottiset
nikamasolmujen murtumat
• Säädettävä selkätuki on anatomisesti
muotoiltu ja voidaan sovittaa
yksilöllisten tarpeiden mukaan.
• Liikkeen maksimaalinen vapaus.
• Hengittävien, ihoystävällisten
tekstiilikuitujen ansiosta DorsoTrainortoosi on erittäin mukava käyttää.
• Vartalonmyötäisen materiaalin
ansiosta tuki sopii ihanteellisesti
mikä varmistaa erinomaisen
hoitomyöntyvyyden.
• Pitkän vetoketjun ja etupuolen
kiilakiinnityksen yhdistelmä takaa,
että DorsoTrain on helppo pukea
päälle ja riisua.
33
Koko
Koko
°= koko
Pitkä = pituus > 170 cm
Lyhyt = pituus < 170 cm
1
36-38/S
2
40-42/M
3
44-46/L
4
48-50/XL
Tilausnumero/Lyhyt
1108455008100°
Tilausnumero/Pitkä
1108455008200°
LumboTrain®
LumboTrain® Lady
Selkärangan lihasten toiminnan selkää
vakauttavaa vaikutusta tehostava aktiivituki.
LumboTrain®
Lady
Ilmahuokosilla
varustettu,
perforoitu
kiinnitysosa
Selkäpelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Akuutti ja krooninen
lannerankaoireyhtymä
• Anatomisesti muotoiltu, yksilöllisesti
säädettävä, neulottu aktiivituki
maksimaalista mukavuutta varten.
• Aktiivisen tuen ja viskoelastisen
hierovan pelotin yhdistelmä lievittää
kipua, laukaisee jännitystä ja aktivoi
lihaksia proprioseptiikan tehostumisen
vaikutuksesta.
• Lannerangan degeneratiivinen sairaus
(esim. osteokondroosi, spondylartroosi,
lannerangan epämuodostumat,
spondylolyysit ilman nikamasiirtymää)
• Leikkauksen/vamman jälkeen
• Konservatiivinen hoito prolapsin
jälkeen
• Käytännöllisten kahvojen avulla
tuki voidaan sovittaa helposti ilman
huomattavaa ponnistelua.
• Perforoitu kiinnitysosa tekee sen
hengittäväksi.
LumboTrain®
34
Koko
Kehon ympärys cm
1
70-80
2
80-90
3
90-100
4
5
6
7
100-110 110-120 120-130 130-145
Tilausnumero
1108410408000°
1
70-80
2
80-90
3
90-100
4
5
6
7
100-110 110-120 120-130 130-145
Tilausnumero
1108411408000°
°= koko
LumboTrain® Lady
Koko
Kehon ympärys cm
°= koko
LordoLoc®
Lannerangan vaivoja lievittävä, vakauttava ortoosi.
Joustavat, säädettävät
vyöt mahdollistavat
puristuksen yksilöllisen
säädön
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Kivut lannerangan alueella
• LordoLoc on kevyt ja vakauttava
lannerangan ja lanne-ristiluun
ylimenokohdan ortoosi, jolla on
lihaksia aktivoivia ja vaivoja
lievittäviä ominaisuuksia.
• Joustavat, selän puolella sijaitsevat
sisäänrakennetut tuet voidaan sovittaa
yksilöllisesti anatomisesti oikean
tuen aikaansaamiseksi hoidettavalle
alueelle.
• Elastinen, hengittävä tuote mukautuu
kehon muotojen mukaisesti ja on
rakenteensa ansiosta erittäin mukava
käyttää.
• Ortoosin vakauttavaa vaikutusta
voidaan säätää elastisten
lisäkiristyshihnojen avulla lisäämällä
tai vähentämällä puristusta.
• Selkärangan lihasten rappeuma/
vajaatoiminta (keskivaikea)
35
Koko
Kehon ympärys cm
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-100
4
5
6
100-110 110-120 120-130
Tilausnumero
1218500008000°
SacroLoc®
Stabiloiva ortoosi keventämään lantiota ja SI-niveltä.
Kapea kiinnitysosa
Kaksiosainen kitkapelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• SI-nivelen sairaudet (SI-nivelen
syndrooma, SI-nivelen nivelrikko,
SI-nivelen instabiliteetti)
• Kaksiosainen hierova pelotti haluttuun
vaikutukseen.
• Kaksiosainen pelotti parantaa
verenkiertoa ligamentteihin ja
lihaksiin mikrohieronnan avulla.
• SI-nivelen toimintahäiriö
(akuutti ja ennaltaehkäisevä)
• Myalgia ja tendinopatia lantion
alueella
• Lantiorenkaan instabiliteetti, esim.
symfyysin diastaasi ja löystyminen
• Rakenteellinen instabiliteetti L5- ja
S1-nikamien välissä spondylodeesin
jälkeen
• Lantionmurtuman jälkeiset
konservatiiviset hoidot
• Elastisen ja ei-elastisen materiaalin
ja toiminnallisten tarrojen avulla
stabilisaatiota on mahdollista säätää
yksilöllisesti.
• Anatominen muotoilu korkeaan
käyttömukavuuteen ja varmaa
sopivuutta varten.
• Tämä ortoosi on helppo pukea
käytännöllisten tarranauhojen
ansiosta.
• Proprioseptiikan ansiosta parannettu
lihastonus.
• Ortoosi stabiloi ja rentouttaa
SI-niveltä ja lantiota elastisen ja
ei-elastisen neuloksen yhdistelmällä.
• Stabiloinnin voimakkuus voidaan
säätää yksilöllisesti toiminnallisilla
tarranauhoilla.
• Korkea käyttömukavuus, sillä tämä
ortoosi voi käyttää huomaamattomasti
vaatteiden alla.
36
Koko
Lantion ympärysmitta cm
°= koko
1
70-85
2
85-100
3
4
5
100-115 115-130 130-145
Tilausnumero
1208416108000°
LumboLoc
Lannerangan vaivoja lievittävä, vakauttava ortoosi.
Selkäosaan integroidut korsettituet
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Kivut lannerangan alueella
• Anatomisesti muotoillun neuloksen
ansiosta tuki istuu hyvin ja on erittäin
mukava käyttää.
• Vakauttava ortoosi vähentää selkään
kohdistuvaa kuormitusta yksilöllisesti
säädettävän vatsaontelon paineen
ansiosta.
• Selkärangan lihasten rappeuma/
vajaatoiminta (keskivaikea)
• Käytännöllisten kahvojen avulla tuki
voidaan pukea vaivatta.
• Selkäosan anatomisesti muotoiltujen
integroitujen korsettitukien ansiosta
ortoosi tukee lanneselän anatomisesti oikeaa ryhtiä samalla kun
ne mahdollistavat ongelmattoman
yksilöllisen istuvuuden potilaan
muodon mukaan.
37
Koko
Kehon ympärys cm
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-100
4
5
6
100-110 110-120 120-130
Tilausnumero
1218400308000°
LumboLoc® Forte
Optimaalista selkärangan ryhtiä ylläpitävä ja kuormitusta
vähentävä, vakauttava ortoosi.
Voimaa
säästävä LPThihnajärjestelmä
Ristiluupelotti
Lanneluupelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Keskivaikeat lumbosakraaliset
iskiaskivut ja lievä toimimattomuus
välilevyn protruusioissa/prolapseissa
• Anatomisesti muotoillun, neulotun,
vakauttavan ortoosin ansiosta se
istuu hyvin potilaan vartalon muodon
mukaisesti ja on erittäin miellyttävä
käyttää.
• Selkäosan anatomisesti muotoiltujen
integroitujen korsettitukien ansiosta
ortoosi tukee lanneselän anatomisesti oikeaa ryhtiä samalla kun
ne mahdollistavat ongelmattoman
yksilöllisen istuvuuden potilaan
muodon mukaan.
• Keskivaikea radikulaarinen, pseudoradikulaarinen lumbaalioireyhtymä
• Spondylolisteesi, 1. aste
• Keskiasteinen lannerangan
epämuodostuma
• Käytännöllisten sormitaskujen ja
LPT–hihnajärjestelmän (Low Power
Tension) avulla ortoosi voidaan pukea
helposti.
• Välilevypullistuman leikkauksen
jälkeinen tila
• Vatsaonteloon kohdistuva
yksilöllisesti säädettävä paine
vähentää lannerankaan kohdistuvaa
kuormitusta.
• Säädettävän toimivyön ansiosta
kohdistettavan voiman suuruutta
voidaan säätää, mikä tukee pelotin
vaikutusta.
• Oikeaan anatomiseen asentoon
säädettävän selkäpelotin ansiosta
selkälihaksiin kohdistuu jatkuvaa
ja laaja-alainen hierontavaikutus
(lumbaalinen tai sakraalinen pelotti).
LumboLoc® Forte
38
Koko
Kehon ympärys cm
1
70-80
2
80-90
3
90-100
4
5
6
100-110 110-120 120-130
Tilausnumero
1218403008000°
°= koko
LumboLoc® Forte pelotit
Saatavana vain yhtä kokoa
Tilausnumero lumbaalipelotti
12184050050001
Tilausnumero sakraalipelotti
12184040050001
SecuTec® Dorso
Lannerangan ja rintarangan alaosan asteittaiseen
tukemiseen tarkoitettu toiminnallinen ortoosi.
Anatomisesti
muotoillut korsettituet
Integroitu
ristikkojärjestelmä
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Spondylolyysi/spondylolisteesi
• Anatomisesti muotoiltu neulos takaa
optimaalisen istuvuuden.
• Selkäosassa kehämäisesti sijaitsevat
8-10 korsettitukea ovat rakenteeltaan
yhteydessä ristikkojärjestelmään.
Ortoosin perusmateriaalin tuottama
vatsaonteloon suunnattu paine
vähentää lannerankaan kohdistuvaa
kuormitusta ja tukee rintarangan
alaosaa.
• Välilevy leikkaus (anterior column)
• Konservatiivinen hoito prolapsin
jälkeen
• Osteoporoosi
• Rappeumat/Selkärangan lihasten
toiminnanvajaus
• LPT-hihnajärjestelmän (Low Power
Tension) ansiosta vartaloa vasten
voidaan kohdistaa huomattava voima
ilman huomattavaa ponnistelua.
• Käytännöllisten sormitaskujen avulla
ortoosi voidaan sovittaa helposti ilman
huomattavaa ponnistelua.
• Ihoystävällisten, hengittävien ja
kevyiden materiaalien ansiosta ortoosi
on erittäin mukava käyttää.
• Korsettituet voidaan muotoilla
yksilöllisesti potilaan vartalon
mukaisesti
39
Koko
Kehon ympärys cm
°= koko
1
75-85
2
85-95
3
95-105
4
5
6
105-115 115-125 125-135
Tilausnumero
1218470008000°
SofTec® Dorso Professori Harms
Selän ryhtiä suoristava ja vakauttava monitoimiortoosi.
Asentoa suoristava
olkahihna ja
säädettävät vyöt
Selkätuki
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Stabiilit nikamamurtumat
(Th 8 -nikamaan asti)
• SofTec Dorso on voimakkaasti ojentava
ortoosi torakolumbaalisen ylimenokohdan vakauttamista (L2-T8) ja selkärangan ryhdin suoristamista varten.
• Venymätön erikoisneulos,
hiilikuituvahvisteisen runko ja
stabiloiva, lasikuituvahvisteinen
risti muodostavat lantiota tukevan
järjestelmän.
• Konservatiivinen hoito kasvaimissa
(etäpesäkkeet) ja spondyliitissä
• Osteoporoosi
• Spondylodeesi
• Leikkauksen jälkeinen stabilointi
• Scheuermannin tauti
• Hiilikuituvahvisteisesta muovista
valmistetut sauvat asetetaan
selkärangan suuntaisesti, minkä
ansiosta leikkauksen jälkeen
leikkaushaavan alueelle ei kohdistu
suoraa painetta.
• Suoristavat hartiahihnat ja
kiristyshihnat mahdollistavat
vartaloon kohdistuvan voiman
säätämisen ilman potilaalta vaadittavia
suuria ponnisteluja. Sormitaskujen
avulla erityisesti heikot ja iäkkäät
potilaat voivat käyttää tukea vaivatta
ja ilman suurempia ponnistuksia.
• SofTec Dorso on tarkoitettu
vastustamaan kyfoosiasentoa.
• Hiilikuiturungon joustoa voidaan
säätää portaattomasti.
• Ojentavan hartiahihnan avulla
kuormaa voidaan jatkuvasti siirtää
potilaan yksilöllisten tarpeiden
mukaan.
• SofTec Dorso on erittäin mukava
käyttää, mikä takaa hyvän
hoitomyöntyvyyden.
40
Koko
Kehon ympärys cm
1
75-90
°= koko
Muunnelmat: pitkä > 170 cm pituus
lyhyt < 170 cm pituus
2
90-105
3
105-120
4
120-135
Tilausnumero/Lyhyt
1228490008100°
Tilausnumero/Pitkä
1228490008200°
UUSI
Spinova® Immo
Lannerankaa ja lanne-ristirangan aluetta stabiloiva
monitoimiortoosi.
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
• Selkärangan immobilisaatio (ennen
leikkausta, leikkauksen jälkeen,
vamman jälkeen, tulehdukselliset
sairaudet)
• Kiristyshihnajärjestelmän uudenlaisen
vyölukon ansiosta yksilöllinen
ympärysmitta sekä hoidon edellyttämä
kireys on helppo säätää.
• Yksinkertaisten ja stabiilien
murtumien konservatiivinen hoito
• Korkeussuunnassa siirrettävien
kiristyshihnojen ansiosta ortoosin
kireyttä selkärangan kohdalla voidaan
muuttaa käyttöaiheen mukaisesti.
• Anatomisesti muotoillut muoviset
tukiosat voidaan sovittaa helposti
potilaan ympärysmitan ja lantion
muodon mukaan.
• Integroidut alumiinikiskot
mahdollistavat Spinova-selkälevyn
muotoilun potilaan ja käyttöaiheen
mukaisesti.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ansiosta (integroitu taljamekanismi)
potilas voi pukea ortoosin helposti ja
voimia säästäen.
Toimintatapa
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ja muovisen tukiosan yhdistelmä
stabiloi selkärankaa ja vähentää siihen
kohdistuvaa kuormitusta. Lisäksi
vältytään selkärankaa vahingoittavilta
liikkeiltä.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevat suuret sormitaskut helpottavat
ortoosin pukemista ja riisumista.
41
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
5
105-115 115-140
Tilausnumero
1228540100000°
UUSI
Spinova® Immo Plus
Lannerankaa ja lanne-ristirangan aluetta stabiloiva
monitoimiortoosi, joka mahdollistaa mobilisaation.
Tukiosa
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
• Spondylolyysi/spondylolisteesi,
II ja III aste
• Kiristyshihnajärjestelmän uudenlaisen
vyölukon ansiosta yksilöllinen
ympärysmitta sekä hoidon edellyttämä
kireys on helppo säätää.
• Fasettioireyhtymä, johon liittyy
hypermobiliteetti/spondyliitti
• Spondylartroosi
• Erittäin vakava (pseudo-)radikulaarinen lumbaalioireyhtymä/erittäin
vakava lumbosakraalinen iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi, johon
liittyy pareesi (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeinen)
• Lateraalinen foraminaalinen stenoosi
• Laaja-alaiset murtumat (lanneranka),
selkänikaman etu- ja/tai takareunaan
kohdistuvan kuormituksen väheneminen
• Kasvaimet (etäpesäkkeet)
• Selkärangan lihasten vaikea
rappeuma/toiminnanvajaus
• Prolapsin jälkeen (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeen)
• Nikamavälilevyn poistoleikkaus
• Leikkauksen jälkeen (yhden/
useamman päivän ajan; esim.
spondylodeesi/kyfoplastia)
42
• Korkeussuunnassa siirrettävien
kiristyshihnojen ansiosta ortoosin
kireyttä selkärangan kohdalla voidaan
muuttaa käyttöaiheen mukaisesti.
• Anatomisesti muotoillut muoviset
tukiosat voidaan sovittaa helposti
potilaan ympärysmitan ja lantion
muodon mukaan.
• Integroidut alumiinikiskot
mahdollistavat Spinova-selkälevyn
muotoilun potilaan ja käyttöaiheen
mukaisesti.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ansiosta (integroitu taljamekanismi)
potilas voi pukea ortoosin helposti ja
voimia säästäen.
Toimintatapa
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ja muovisen tukiosan yhdistelmä
stabiloi selkärankaa ja vähentää siihen
kohdistuvaa kuormitusta. Lisäksi
vältytään selkärankaa vahingoittavilta
liikkeiltä.
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevat suuret sormitaskut helpottavat
ortoosin pukemista ja riisumista.
• Osteokondroosi
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
5
6
105-115 115-125 125-140
Tilausnumero
1228541100000°
Monitoimisuus
• Spinova Immo Plus -ortoosin
modulaarinen rakenne mahdollistaa
hoidon yksilöllisesti sovitettavan
kolmivaiheisen hoitosuunnitelman
mukaisesti.
• Vaihe 1: (stabilointivaihe)
Tehokkaassa postoperatiivisessa
tai alkuvaiheen konservatiivisessa
segmenttien stabilisaatiossa ortoosia
käytetään yhdessä tukiosan kanssa.
+
• Vaihe 2: (mobilisointivaihe)
Kun parantumisprosessi on edennyt
pitkälle, tukiosa poistetaan
mobilisaation aikaansaamiseksi.
Ortoosissa olevat korsettituet sekä
Spinova-selkälevyn alumiinikiskot
mahdollistavat seuraavaksi suurimman
liikkuvuusalueen, jonka käyttöaiheen
mukainen stabilointi sallii.
• Vaihe 3: (aktivointivaihe)
Liikkuvuuden lisääntyessä
alumiinikiskot poistetaan selkälevystä.
Ulkoinen tuenta saadaan aikaan
ortoosissa olevien korsettitukien
avulla.
• Spinova Immo Plus -ortoosi voidaan
milloin tahansa varustaa uudelleen
käyttöaiheen mukaisesti.
43
UUSI
Spinova® Support Plus
Lannerankaan ja rintarangan alaosaan kohdistuvan kuormituksen
asteittaiseen vähentämiseen sekä niiden tukemiseen tarkoitettu
monitoimiortoosi, joka mahdollistaa mobilisaation.
irrotettava
reunat ylittävä pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
• Spondylolyysi/spondylolisteesi,
II aste
• Kiristyshihnajärjestelmän uudenlaisen
vyölukon ansiosta yksilöllinen
ympärysmitta sekä hoidon edellyttämä
kireys on helppo säätää.
• Fasettioireyhtymä
• Keskivaikea (pseudo-)radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä/keskivaikea
lumbosakraalinen iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi
(konservatiivinen, leikkauksen
jälkeinen)
• Murtumat (lanneranka), selkänikaman
etureunaan kohdistuvan kuormituksen
väheneminen
• Selkärangan lihasten rappeuma/
toiminnanvajaus
• Prolapsin jälkeen (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeen)
• Nikamavälilevyn poistoleikkaus
• Leikkauksen jälkeen (yhden/
useamman päivän ajan; esim.
spondylodeesi)
• Osteoporoosi
• Korkeussuunnassa siirrettävien
kiristyshihnojen ansiosta ortoosin
kireyttä selkärangan kohdalla voidaan
muuttaa käyttöaiheen mukaisesti.
• Integroidut alumiinikiskot
mahdollistavat Spinova-selkälevyn
muotoilun potilaan ja käyttöaiheen
mukaisesti.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ansiosta (integroitu taljamekanismi)
potilas voi pukea ortoosin helposti ja
voimia säästäen.
Toimintatapa
• Spinova-verkkomateriaalin,
kiristyshihnajärjestelmän ja reunat
ylittävän pelotin yhdistelmä stabiloi
selkärankaa ja vähentää siihen
kohdistuvaa kuormitusta. Lisäksi
vältytään selkärankaa vahingoittavilta
liikkeiltä.
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Anatomisesti etukäteen muotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
• Reunat ylittävä pelotti myötäilee
yksilöllisesti selän muotoa. Sisäpuolen
pehmuste takaa erinomaisen
käyttömukavuuden.
• Vatsan päälle tuleva säädettävä
kiinnitysosa sekä Spinovakiristyshihnajärjestelmä mahdollistavat
vatsan alueen puristuksen yksilöllisesti.
• Erillinen vatsapelotti puristaa vatsaa
lannerankaa kohti.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
44
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
105-115
5
115-125
6
125-140
Tilausnumero
1228542100000°
Monitoimisuus
• Spinova Support Plus -ortoosin
modulaarinen rakenne mahdollistaa
hoidon yksilöllisesti sovitettavan
kaksivaiheisen hoitosuunnitelman
mukaisesti.
• Vaihe 1: (stabilointivaihe)
Tehokkaassa postoperatiivisessa
tai alkuvaiheen konservatiivisessa
segmenttien korjauksessa ortoosissa
käytetään reunat ylittävää pelottia.
+
• Vaihe 2: (mobilisointivaihe)
Kun parantumisprosessi on edennyt
pitkälle ja mobilisaatio on lisääntynyt,
reunat ylittävä pelotti poistetaan
ja Spinova-selkälevystä irrotetaan
alumiinikiskot. Ulkoinen tuenta
saadaan aikaan ortoosissa olevien
korsettitukien avulla.
• Spinova Support Plus -ortoosi voidaan
milloin tahansa varustaa uudelleen
käyttöaiheen mukaan.
45
UUSI
Spinova® Unload Plus
Lannerangan lordoosia vähentävä monitoimiortoosi.
Sauvasiltakehikko
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
• Spondylolyysi/spondylolisteesi,
I ja II aste
• Kiristyshihnajärjestelmän uudenlaisen
vyölukon ansiosta yksilöllinen
ympärysmitta sekä hoidon edellyttämä
kireys on helppo säätää.
• Fasettioireyhtymä, johon liittyy
hypermobiliteetti
• Erittäin vakava (pseudo-)radikulaarinen lumbaalioireyhtymä/erittäin
vakava lumbosakraalinen iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi, johon
liittyy pareesi (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeinen)
• Lateraalinen foraminaalinen stenoosi
• Murtumat (lanneranka), selkänikaman
takareunaan kohdistuvan
kuormituksen väheneminen
• Leikkauksen jälkeen (yhden/
useamman päivän ajan; esim.
spondylodeesi)
• Korkeussuunnassa siirrettävien
kiristyshihnojen ansiosta ortoosin
kireyttä selkärangan kohdalla voidaan
muuttaa käyttöaiheen mukaisesti.
• Integroidut alumiinikiskot
mahdollistavat Spinova-selkälevyn
muotoilun potilaan ja käyttöaiheen
mukaisesti.
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevat suuret sormitaskut helpottavat
ortoosin pukemista ja riisumista.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Spinova-kiristyshihnajärjestelmän
ansiosta (integroitu taljamekanismi)
potilas voi pukea ortoosin helposti ja
voimia säästäen.
• Anatomisesti etukäteen muotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
Toimintatapa
• Sauvasiltakehikko myötäilee kehon
muotoja. Kehikon alumiinituet voidaan
muotoilla ilman työkaluja.
• Uuden Spinova Unload Plus -ortoosin
rakenteen ansiosta ortoosin avulla
voidaan vähentää lannerangan
lordoosia sekä rajoittaa kiertoliikkeitä.
• Erillinen vatsapelotti puristaa vatsaa
lannerankaan kohti ja lisää fleksioortoosin tasoittavaa, lordoosia
ojentavaa vaikutusta (yläruumiin
taipuminen eteenpäin, lantion
kallistuminen taaksepäin).
• Spinova-kiristyshihnojen kohdistettu
kireyden säätö mahdollistaa
siltakehikon parhaan mahdollisen
vaikutuksen.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
46
Koko
Kehon ympärys (cm)
1
70-80
2
3
4
5
6
80-90 90-105 105-115 115-125 125-140
°= koko; mallit: Long = pituus > 170 cm, Short = pituus < 170 cm
Tilausnumero/Lyhyt
1228543100100°
Tilausnumero/Pitkä
1228543100200°
UUSI
Spinova® Stabi Classic
Lannerankaan ja rintarangan alaosaan kohdistuvan
kuormituksen asteittaiseen vähentämiseen
tarkoitettu ortoosi.
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• (Pseudo-)radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä /
lumbosakraalinen iskiaskipu
• Perinteinen kiristysjärjestelmä
mahdollistaa kireyden säädön hoidon
edellyttämällä tavalla ja helpottaa
pukemista.
• Järjestelmään rakenteellisesti
liitettyjen korsettitukien ja
perinteisen kiristysjärjestelmän
yhdistelmä mahdollistaa kireyden
säädön hoidon edellyttämällä tavalla
ja vähentää siten lannerankaan
kohdistuvaa kuormitusta.
• Prolapsin jälkeen
• 1. asteen spondylodeesi
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Anatomisesti esimuotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
• Tukeva vaikutus ulottuu aina alimpaan
rintarankaan asti.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
47
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
5
6
105-115 115-125 125-140
Tilausnumero
1228561100000°
UUSI
Spinova® Immo Plus Classic
Lannerankaa ja lanne-ristirangan aluetta stabiloiva
monitoimiortoosi, joka mahdollistaa mobilisaation.
Vatsapelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Spondylolyysi / spondylolisteesi
• Anatomisesti muotoillut muoviset
tukiosat voidaan sovittaa helposti
potilaan ympärysmitan ja lantion
muodon mukaan.
• Perinteinen kiristysjärjestelmä
sekä vartaloa ja lantiota ympäröivä
kehämäinen tukiosa muodostavat
toiminnallisen kokonaisuuden, joka
tukee lannerankaa ja vähentää siihen
kohdistuvaa kuormitusta.
• Fasettioireyhtymä, johon liittyy
hypermobiliteetti / spondyliitti
• Spondylartroosi
• (Pseudo-)radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä / lumbosakraalinen
iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi, johon
liittyy pareesi (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeinen)
• Lateraalinen foraminaalinen stenoosi
• Stabiilit murtumat (T10-nikamaan
asti), selkänikaman etu- ja / tai
takareunaan kohdistuvan
kuormituksen väheneminen
• Kasvaimet / etäpesäkkeet
• Leikkauksen jälkeen yhden / useamman
päivän ajan (esim. spondylodeesi /
kyfoplastia; keskivaikea)
• Perinteinen kiristysjärjestelmä
mahdollistaa kireyden säädön hoidon
edellyttämällä tavalla ja helpottaa
pukemista.
• Selkärankaa vahingoittavia liikkeitä
voidaan rajoittaa kevyesti.
• Anatomisesti esimuotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevat suuret sormitaskut helpottavat
ortoosin pukemista ja riisumista.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
48
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
5
6
105-115 115-125 125-140
Tilausnumero
1228564100000°
Monitoimisuus
• Spinova Immo Plus Classic -ortoosin
modulaarinen rakenne mahdollistaa
hoidon yksilöllisesti sovitettavan
kaksivaiheisen hoitosuunnitelman
mukaisesti.
• Vaihe 1: (stabilointivaihe)
Tehokkaassa postoperatiivisessa
tai alkuvaiheen konservatiivisessa
segmenttien stabilisaatiossa ortoosia
käytetään yhdessä tukiosan kanssa.
+
• Vaihe 2: (mobilisointivaihe)
Kun parantumisprosessi on edennyt
pitkälle, tukiosa poistetaan
mobilisaation aikaansaamiseksi.
Ortoosissa olevat korsettituet
mahdollistavat seuraavaksi suurimman
liikkuvuusalueen, jonka käyttöaiheen
mukainen stabilisaatio sallii.
• Spinova Immo Plus Classic -ortoosi
voidaan varustaa milloin tahansa
uudelleen käyttöaiheen mukaisesti.
49
UUSI
Spinova® Support Plus Classic
Lannerankaan ja rintarangan alaosaan kohdistuvan kuormituksen
asteittaiseen vähentämiseen sekä niiden tukemiseen tarkoitettu
ortoosi, joka mahdollistaa mobilisaation.
irrotettava
lannerankapelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Spondylolyysi / spondylolisteesi, 2. aste
• Perinteinen kiristysjärjestelmä
mahdollistaa kireyden säädön hoidon
edellyttämällä tavalla ja helpottaa
pukemista.
• Spinova-verkkomateriaalin,
perinteisen kiristyshihnajärjestelmän
ja lannerankapelotin yhdistelmä
tukee selkärankaa ja vähentää siihen
kohdistuvaa kuormitusta.
• Fasettioireyhtymä (keskivaikea)
• Keskivaikea (pseudo-)radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä / keskivaikea
lumbosakraalinen iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi
(konservatiivinen, leikkauksen
jälkeinen; keskivaikea)
• Keskivaikea selkärangan lihasten
rappeuma / vajaatoiminta
• Prolapsin jälkeen (konservatiivinen,
leikkauksen jälkeen; keskivaikea)
• Nikamavälilevyn poistoleikkaus
(keskivaikea)
• Leikkauksen jälkeen, esim.
spondylodeesi, yhden / useamman
päivän ajan
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Anatomisesti esimuotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
• Kuormia jakava pelotti myötäilee
yksilöllisesti selän muotoa.
Sisäpuolen pehmuste takaa
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Jousiteräksestä valmistetut
integroidut tuet antavat lisätukea
ja suoristavat asentoa Lindemannkorsettiin perustuvan hoidon
mukaisesti.
• Erillinen vatsapelotti puristaa vatsaa
lannerankaa kohti.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa mahdollistaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Pelotin ja / tai alumiinikiskojen
poistaminen mahdollistaa
mobilisaation.
50
Koko
Kehon ympärys (cm)
°= koko
1
70-80
2
80-90
3
90-105
4
5
6
105-115 115-125 125-140
Tilausnumero
1228563100000°
Monitoimisuus
• Spinova Support Plus Classic -ortoosin
modulaarinen rakenne mahdollistaa
hoidon yksilöllisesti sovitettavan
kaksivaiheisen hoitosuunnitelman
mukaisesti.
• Vaihe 1: (stabilointivaihe)
Tehokkaassa postoperatiivisessa
tai alkuvaiheen konservatiivisessa
segmenttien korjauksessa ortoosissa
käytetään lannerankapelottia.
+
• Vaihe 2: (mobilisointivaihe)
Kun parantumisprosessi on edennyt
pitkälle, lannerankapelotti poistetaan
mobilisaation aikaansaamiseksi.
Ortoosissa olevat korsettituet
mahdollistavat seuraavaksi suurimman
liikkuvuusalueen, jonka käyttöaiheen
mukainen stabilisaatio sallii.
• Spinova Support Plus Classic -ortoosi
voidaan varustaa milloin tahansa
uudelleen käyttöaiheen mukaan.
51
UUSI
Spinova® Unload Classic
Lannerangan lordoosia vähentävä ortoosi.
Sauvasiltakehikko
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Spondylolyysi/spondylolisteesi
• Perinteinen kiristysjärjestelmä
mahdollistaa kireyden säädön hoidon
edellyttämällä tavalla ja helpottaa
pukemista.
• Sauvasiltakehikon avulla voidaan
vähentää lannerangan lordoosia ja
rajoittaa kiertoliikkeitä.
• Radikulaarinen lumbaalioireyhtymä /
lumbosakraalinen iskiaskipu
• Lannerangan spinaalistenoosi, johon
liittyy pareesi
• Lateraalinen foraminaalinen stenoosi
• Keskivaikeat murtumat (lanneranka)
Selkänikaman takareunaan
kohdistuvan kuormituksen
väheneminen
• Nikamavälilevyn poistoleikkaus
• Liikkuva sauvasiltakehikko myötäilee
kehon muotoja. Kehikon alumiinituet
voidaan muotoilla ilman työkaluja.
• Joustava Spinova-verkkomateriaali
takaa ihanteellisen istuvuuden ja
erinomaisen käyttömukavuuden.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevan kaksoistarrakiinnityksen
ansiosta ortoosi myötäilee lantion
anatomista muotoa.
• Järjestelmään rakenteellisesti
liitettyjen korsettitukien (8–10)
ja perinteisen kiristysjärjestelmän
yhdistelmä takaa kireyden säädön
kohdistetusti, ja takaa siten sauvasiltakehikon optimaalisen vaikutuksen.
• Vatsan alueelle kohdistuva puristus
vähentää lannerankaan kohdistuvaa
kuormitusta.
• Tukeva vaikutus ulottuu aina alimpaan
rintarankaan asti.
• Vatsan päälle tulevissa kiinnitysosissa
olevat suuret sormitaskut helpottavat
ortoosin pukemista ja riisumista.
• Joustavalla reuna-alueella varustettu
vatsan päälle tuleva Spinovakiinnitysosa takaa erinomaisen
käyttömukavuuden myös istuttaessa.
• Anatomisesti esimuotoillut
korsettituet myötäilevät kehon
yksilöllisiä muotoja.
52
Koko
Kehon ympärys (cm)
1
70-80
2
3
4
5
6
80-90 90-105 105-115 115-125 125-140
°= koko; mallit: Long = pituus > 170 cm, Short = pituus < 170 cm
Tilausnumero/Lyhyt
1228562100100°
Tilausnumero/Pitkä
1228562100200°
Monitoimisuus
• Spinova Unload Classic -ortoosin
modulaarinen rakenne mahdollistaa
hoidon yksilöllisesti sovitettavan
kaksivaiheisen hoitosuunnitelman
mukaisesti.
• Vaihe 1: (stabilointivaihe)
Tehokkaassa postoperatiivisessa
tai alkuvaiheen konservatiivisessa
segmenttien stabilisaatiossa ortoosia
käytetään yhdessä sauvasiltakehikon
kanssa.
+
• Vaihe 2: (mobilisointivaihe)
Kun parantumisprosessi on edennyt
pitkälle, sauvasiltakehikko poistetaan
mobilisaation aikaansaamiseksi.
Ortoosissa olevat korsettituet
mahdollistavat seuraavaksi suurimman
liikkuvuusalueen, jonka käyttöaiheen
mukainen stabilisaatio sallii.
53
UUSI
CerviLoc
CerviLoc S
Kaularankaan kohdistuvaa kuormitusta vähentävä tukiortoosi.
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
CerviLoc
• CerviLoc / CerviLoc S vähentää
kaularankaan kohdistuvaa kuormitusta
ja tukee kaularankaa erityisesti
vammojen jälkeen, kulumissa
(degeneratiiviset muutokset) tai
kaularangan alueen kivuissa.
• CerviLoc / CerviLoc S estää kipua
aiheuttavat liikkeet ja vähentää
kaularankaan kohdistuvaa
kuormitusta.
• Kivut kaularangan alueella
(servikaalioireyhtymä)
• Piiskaniskuvamma
CerviLoc S
• Vaikeat kivut kaularangan alueella
(vaikea servikaalioireyhtymä)
• Keskivaikea piiskaniskuvamma
• Toimintahäiriö
• CerviLoc / CerviLoc S on muotoiltu
anatomisesti siten, että leukaa ja
kurkunpäätä varten jää aukko. Tämä
takaa erinomaisen käyttömukavuuden.
Materiaalit ovat kevyitä, miellyttäviä
ja hengittäviä. Ne takaavat parhaat
käyttöominaisuudet.
• CerviLoc- / CerviLoc S -ortoosin
lämmittävä vaikutus rentouttaa
lihaksia.
• CerviLoc / CerviLoc S on helppo pukea
ja riisua sekä puhdistaa.
CerviLoc S
• CerviLoc S -ortoosin integroitu
ja joustava muovivahvike lisää
kaularangan tuentaa merkittävästi.
CerviLoc
Koko
Korkeus (cm)
Kaulan ympärys (cm)
54
1
6,5
32-38
2
8,5
34-40
3
10
34-40
4
6,5
36-44
5
8,5
36-44
6
10
38-48
1
6,5
32-38
2
8,5
34-40
3
10
34-40
4
6,5
36-44
5
8,5
36-44
6
10
38-48
Tilausnumero
1209590001000°
°= koko
CerviLoc S
Koko
Korkeus (cm)
Kaulan ympärys (cm)
°= koko
Tilausnumero
1209591001000°
Manu
ManuTrain®
i
mp
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Leikkauksen jälkeen
• Mukavuusalue peukalon ja etusormen
välissä helpottaa kiinnipitämistä ilman
ärsytystä.
• Vakauttaa ranteen.
• Vamman jälkeen, esim. distorsio
• Nivelrikko
• Tenosynoviitti
• Krooniset, vamman tai leikkauksen
jälkeiset ärsytystilat
• Uusi neuloskonsepti: erityisen
joustava, hengittävä ja kosteutta
haihduttava tuki, joka puristaa
tehokkaasti ja on erittäin mukava
käyttää.
ro v e
r
fo
t
Tukipelotit vähentävät
ranteen hermoihin ja
verisuoniin kohdistuvaa
painetta
ekf
vterdTrcaogm
sreor
rftort
oom
veirm
bep
s
Ranteen aktiivituki.
d co m
• Tukipelotit lievittävät hermoihin ja
verisuoniin kohdistuvaa painetta.
• Kehämäinen puristus tehostaa
pehmytosien ärsytystilojen
parantumista.
• ManuTrain on aktiivituki.
• Anatomisesti muotoiltu, kahteen
suuntaan joustava neulottu tuki.
• Kämmenpuolen muotoiltavan tuen
avulla käden funktionaalinen säätö on
mahdollista eri käyttöaiheissa.
• Ylimääräinen tarranauhahihna
tehostaa kämmenpuolen tuen
stabiloivaa vaikutusta.
55
Koko
Ranteen ympärys cm
1
14-15
2
15-16
3
16-17
4
17-18
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, +6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
5
18-19
6
19-20
Tilausnumero
110515030*0+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
ManuLoc®
Ranteen immobilisoiva, vakauttava ortoosi.
Voidaan käyttää sekä
oikeassa että vasemmassa
kädessä (universaali)
Sivukiskot ja
metakarpaalisauva
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Leikkausta edeltävät ja leikkauksen
jälkeiset ärsytystilat
• ManuLoc on ranteen immobilisaatioon
tarkoitettu vakauttava tuki.
• Vamman jälkeen
• Anatomisesti muotoiltu
metakarpaalisauva stabiloi ranteen
toiminnalliseen asentoon.
• Integroidut alumiinikiskot ovat
anatomisesti muotoiltuja ja ne pitävät
ranteen paikallaan.
• Rannekanavaoireyhtymän lievä muoto
• Tenosynoviitti
• Metakarpaalisauvan rakenteen
ansiosta tarttumisliike on
toiminnallinen ja liikkuvuus säilyy.
• Ortoosi estää ranteen distaalisten ja
proksimaalisten osien vääriä liikkeitä.
• Sivukiskot rajoittavat radiaalista ja
ulnaarista liikettä.
• Hengittävät ja kevyet materiaalit
ja laadukas valmistustyö
(ei saumoja) varmistavat erinomaisen
käyttömukavuuden.
• Suuret tarranauhakiinnittimet
helpottavat vakauttavan tuen
asettamista ja poistamista.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
56
Koko
Ranteen ympärys cm
0
12-15
1
14-19
°= koko
Välissä olevat koot, käytä käden leveys valitakseen oikeaa kokoa.
2
18-23
Tilausnumero
1205340208000°
Standardikoot sopivia n. yli 12-vuotiaille
RhizoLoc®
Peukalon satulaniveltä ja peukalon tyviniveltä vakauttava ortoosi.
Peukalon
tarrakiinnitys
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Leikkauksen jälkeen
• RhizoLoc on vakauttava tuki.
• Vamman jälkeen
• Yksilöllisesti muotoiltava alumiinikaari
varmistaa erinomaisen stabiiliuden.
• Peukalon kämmennivelen ja
tyvinivelen vakauttaminen.
• Peukalon nivelrikko
• Peukalon tyvinivelen sivuristisiteen
vammat, esim. hiihtäjän peukalo
• Degeneratiiviset ärsytystilat
• Peukalon tarranauhalla säädetään peukalontyven juuren sallittu
liikerata.
• Rajoitettavissa oleva peukalon
tyvinivelen liikelaajuus
(dynamisointi).
• Kapea hihna ja hyvä istuvuus
mahdollistavat ranteen liikkuvuuden.
• Helppokäyttöiset tarranauhakiinnittimet helpottavat ortoosin pukemista ja
riisumista yhdellä kädellä.
57
1
2
Koko
1 Ranteen ympärys cm
2 Peukalon ympärys cm
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
12,5-16
5-7
2
16-20
6,5-9
Tilausnumero
12053301080+0°
Standardikoot sopivia n. yli 10-vuotiaille
ManuRhizo
ManuRhizoLoc
Peukalotuella varustettu vakauttava ortoosi ranteen immobilisointiin.
Sivuilla olevat alumiinikiskot
ja metakarpaalisauva
Suuri
peukaloaukko
Suuripintaiset
kiinnitystarrat
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Ennen leikkausta
• Peukalotuella varustettu vakauttava
ManuRhizoLoc -ortoosi on tarkoitettu
ranteen immobilisointiin toimintaasennossa.
• Sisäänrakennetut, anatomisesti
muotoillut ja yksilöllisesti säädettävät
alumiinikiskot tukevat rannetta.
• Ärsytystilat ranteessa sekä peukalon
tyvinivelessä ja kämmennivelessä
(trauman ja leikkauksen jälkeen)
• Vakava peukalon nivelrikko
• Ranteen ja peukalon kämmennivelen
yhdistelmävammat
• Rannekanavaoireyhtymän lievä muoto
• Anatomisesti muotoiltu kämmenlasta
vakauttaa ranteen toiminta-asentoon.
• Peukalon kämmennivelen ja
tyvinivelen tukeminen yksilöllisesti
sovitettavan peukalotuen avulla.
• Yksilöllisesti ja helposti muotoiltavan
alumiinikaaren ansiosta irrotettava
ja pituussäädettävä peukalotuki on
erittäin tukeva.
• Ortoosi estää distaalisen ja
proksimaalisen ranteen sekä peukalon
kämmennivelen ja tyvinivelen
virheliikkeitä.
• Peukalon tyvinivelen sallittu liikerata
säädettävissä peukalon tarranauhalla
(dynamisointi).
• Hoidon edetessä peukalon liikerataa
voidaan lisätä tyvinivelessä
(dynamisointi) ja peukalotuki poistaa.
• Ortoosin rakenne sallii tarttumisliikkeet
ja ylläpitää liikkuvuutta.
• Miellyttävä käyttää hengittävän
materiaalin, ilmahuokosten ja
korkealaatuisen saumattoman
valmistustavan ansiosta.
• Helppokäyttöisten
tarranauhakiinnittimien ansiosta
käsittely, pukeminen ja riisuminen on
vaivatonta.
58
Koko
Ranteen ympärys cm
0
1
2
Tilausnumero
12-15
14-19
18-23
12053450080+0°
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
Jos mittaus on kahden koon rajalla, valitse koko kämmenen leveyden mukaan.
Standardikoot sopivia n. yli 12-vuotiaille
EpiPoint®
Vakauttava ortoosi tenniskyynärpään hoitoa varten.
Käännettävä
pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Olkaluun sivunastan tulehdus
• EpiPoint on vakauttava tuki.
• Krooninen tai uusiutuva epikondyliitti
• Elastisen nauhan ansiosta painetta
voidaan säätää dynaamisesti.
• Viskoelastinen pelotti kohdistaa
paineen lihaksiin lievittäen kipuja
lihaksen kiinnityskohdassa.
• Punainen varoitusalue säädettävässä
nauhassa on merkkinä siitä, että tuki
on asetettu liian tiukaksi.
• Vain yksi koko.
• Koska pelottia voidaan kääntää,
EpiPoint-tukea voidaan pitää joko
oikeassa tai vasemmassa käsivarressa.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
59
Koko
Ympärys cm
Saatavana vain yhtä kokoa
22,5-33
Tilausnumero
12063501080000
EpiTrain®
Kohdistetun puristuksen mahdollistava kyynärpäätuki.
Epikondyyliaukoilla
varustetut pelotit
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nivelrikko
• Uusi neuloskonsepti: erityisen
joustava, hengittävä ja kosteutta
siirtävä kyynärpääalueen tehokasta
puristusta varten.
• Säädetty puristus lievittää kipua ja
vähentää lihaskramppia.
• Leikkauksen jälkeiset ärsytystilat
• Vamman jälkeen
• Olkaluun sivunastan tulehdus
• Tendomyopatia
• Anatomisesti neulottu:
käyttömukavuutta ja varmaa sijoitusta
varten.
• Viskoelastisten pelottien
epikondyyliaukot vähentävät painetta
ja edistävät tuen pysymistä paikallaan.
• Epikondyliitti
• Pelotti siirtää paineen sivunastoista
ympäröiviin pehmytkudoksiin.
• Muotolitu pelotti aikaansaa
ajoittaista puristusta, mikä parantaa
aineenvaihduntaa värttinä- ja
kyynärluun alueilla.
• Vähäisempi puristus tuen reunoilla
vähentää verenkierto-ongelmien
vaaraa.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
60
Koko
Ympärys cm
0
17-19
1
19-21
2
21-23
3
23-25
4
25-27
5
27-29
6
29-31
*1 = beesinvärinen, *7 = musta, *8 = titaani, °= koko
Mittatyönä tehty: Hae tarkat mittauskohdat EpiTrainille yksityiskohtaisesta mittataulukosta.
Mittatilaustyönä väri on beige, nyt myös titaani.
Tilausnumero
110616030*000°
OmoTrain®
Olkanivelen varhaiseen toiminnalliseen hoitoon
tarkoitettu aktiivituki.
irrotettava kolmion
muotoinen pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nivelrikko (olkanivelen artroosi)
• OmoTrain on olkanivelen hoitoon
tarkoitettu aktiivituki.
• Puristava neulos ja hihnajärjestelmän
veto pitävät olkanivelen keskitetyssä
asennossa.
• Krooniset, vamman ja leikkausten
jälkeiset ärsytystilat
• Pehmytkudosten ärtymystilat olkapään
alueella (krooniset, vammasta /
leikkauksesta johtuvat)
• Kolmiulotteinen Train-aktiivineulos
myötäilee kehoa ja takaa erinomaisen
käyttömukavuuden.
• Tuessa voidaan tarvittaessa käyttää
hierovilla nypyillä varustettua kolmion
muotoista viskoelastista pelottia, joka
voidaan sijoittaa yksilöllisen tarpeen
mukaan.
• Kiinnityshihnan erityinen sijainti
jättää rintakehän alueen vapaaksi.
• Nivelen liikerata paranee yleisesti.
Tuki edistää loitonnusliikettä sekä
kääntöliikkeitä eteen- ja taaksepäin.
• Kolmion muotoinen pelotti hieroo
olkapään pehmytkudoksia liikkeen
aikana. Tämä parantaa niveltuntoa ja
lievittää kipuja.
• Tuki suojaa niveltä kivuliailta
liikkeiltä.
• Neulos ja hihnat on valmistettu
ihoystävällisestä ja hengittävästä
materiaalista.
• Sama malli oikealle ja vasemmalle.
61
Koko
Ympärys (cm)
°= koko
0
20-22
1
22-24
2
24-26
3
26-29
4
29-32
5
32-36
6
36-40
Tilausnumero
1107170208000°
UUSI
OmoTrain® S
Olkanivelen vakautta ylläpitäviä
lihaksia stimuloiva aktiivituki.
irrotettava kolmion
muotoinen pelotti
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Nivelrikko (olkanivelen artroosi)
• OmoTrain S on olkanivelen hoitoon
tarkoitettu aktiivituki.
• Puristava neulos ja hihnajärjestelmän
veto parantavat olkaluun pään
niveltymistä nivelkuoppaan.
• Leikkauksen jälkeiset ärsytystilat
• Kolmiulotteinen Train-aktiivineulos
myötäilee kehoa ja takaa erinomaisen
käyttömukavuuden.
• Vamman jälkeiset ärsytystilat
• Tuessa voidaan tarvittaessa käyttää
hierovilla nypyillä varustettua kolmion
muotoista viskoelastista pelottia, joka
voidaan sijoittaa yksilöllisen tarpeen
mukaan.
• Kolmion muotoinen pelotti hieroo
olkapään pehmytkudoksia liikkeen
aikana. Tämä lievittää kipuja, parantaa
niveltuntoa ja aktivoi niveliä tukevia
lihaksia.
• Kiinnityshihna mahdollistaa tuen
nopean ja helpon pukemisen.
• Neulos ja hihnat on valmistettu
ihoystävällisestä ja hengittävästä
materiaalista.
62
Koko
Ympärys (cm)
0
20-22
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
22-24
2
24-26
3
26-29
4
29-32
5
32-36
6
36-40
Tilausnumero
11071710080+0°
UUSI
OmoLoc®
Olkaniveltä immobilisoiva tukiortoosi.
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Olkanivelen immobilisointi esim.
olkapääleikkauksen jälkeen
• Vetolenkeillä varustettu leveä
kiinnitysosa helpottaa omatoimista
riisumista ja pukemista
• Olkanivelen immobilisointi
0-asteiseen abduktioasentoon, esim.
leikkaustuloksen takaamiseksi.
• Vyötäröön kohdistuvaa puristusta
voidaan säätää kiristyshihnojen avulla
ortoosin pukemisen jälkeen.
• Tukee kyynärvarren vaadittuun
90-100 asteen kulmaan.
• Olkapään sijoiltaanmeno
• Käsivarsituki on kiinni lantiovyössä,
joten olkahihnaa ei tarvita.
• Liikkeen rajoittuminen lievittää
kipuja.
• Leveät käsilenkit tukevat käsivartta
laaja-alaisesti.
• Käsilenkit voidaan sijoittaa
lantiovyöhön haluttuun kohtaan,
mikä helpottaa ortoosin yksilöllistä
sovittamista ja mahdollistaa
erinomaisen käyttömukavuuden ja
optimaalisen tuen.
• Erillinen olkavarren hihnalenkki pitää
olkapään lääketieteellisesti / hoidon
kannalta oikeassa asennossa; rakenne
helpottaa ihonhoitoa varsinkin vammaalueella.
• Pehmeän materiaalin ansiosta erittäin
miellyttävä käyttää.
63
Koko
Vartalon ympärys (cm)
+6 = oikea, +7 = vasen, °= koko
1
alle 100
2
100 -130
Tilausnumero
12073601120+0°
UUSI
SecuTec® Omo
Olkaniveltä immobilisoiva toiminnallinen tukiortoosi.
Käyttöaiheet
Ominaisuudet
Toimintatapa
• Leikkauksen jälkeen, esim. kiertäjäkalvosimen repeämä, olkapään tekonivelleikkaus, subkapitaalinen olkaluun
murtuma, SLAP-leesio, AC-nivelen
repeämä
• SecuTec Omo on olkanivelen
immobilisointiin tarkoitettu
tukiortoosi, joka tukee nivelen
toiminnalliseen asentoon.
• Olkanivel voidaan immobilisoida
säädettävään abduktioon, mikä
vähentää nivelsiteisiin ja jänteisiin
kohdistuvaa kuormitusta.
• Abduktiokulma voidaan säätää
yksilöllisesti 60 asteeseen asti, mikä
huomioi erilaiset leikkaukset ja
mahdollistaa halutun abduktiokulman.
• Liikkeen rajoittuminen lievittää
kipuja.
• Vamman jälkeen, esim. olkapään
sijoiltaanmeno
• Sisäkierto voidaan säätää
napin painalluksella jokaisessa
abduktiokulmassa, mikä helpottaa
makuuasentoon menemistä.
• Käsivarsituen kallistuskulma
mukautuu aina abduktiokulman
mukaan.
• Käsivarsituki on kiinni
vyötärökiinnikkeessä. Siten olkahihnaa
ei tarvita.
• Helppo sovittaa potilaalle, sillä
vatsan päälle tuleva hihna voidaan
yksinkertaisesti lyhentää; vain yksi
koko tarpeen.
• Vyötäröön kohdistuvaa puristusta
voidaan säätää ortoosin pukemisen
jälkeen.
• Potilas voi pukea ortoosin helposti ja
omatoimisesti.
64
Koko
Vartalon ympärys (cm)
+6 = oikea, +7 = vasen
Yksi koko
70 -140
Tilausnumero
12175050120+01
Käyttöaiheita koskevat ohjeet, jalan hoito
Tuotteet
MalleoTrain®
MalleoTrain® S MalleoTrain® S MalleoTrain®
open heel
Plus
AirLoc®
MalleoLoc® CaligaLoc®
Kuvaus
Aktiivituki
nilkan
lihastuen
tehostamiseksi
Aktiivituki, joka
parantaa nilkan
tukea ja
turvallisuutta
liikkuessa
Vakauttava
ortoosi
nilkan
vakauttamiseksi
Vakauttava
ortoosi nilkan
vakauttamiseksi
Kantapääaukolla
varustettu
aktiivituki, joka
parantaa nilkan
tukevuutta ja
turvallisuutta
liikkuessa
Aktiivituki
parantaa nilkan
tukevuutta ja
turvallisuutta
Vakauttava
ortoosi nilkan
osittaiseen
immobilisaatioon
AchilloTrain®
AchilloTrain®
Pro
Aktiivituki
akillesjännevaivojen
lievitykseen
Aktiivituki
jossa
pitkälle
ulottuva
kitkapelotti
Käyttöaiheet
Tukee ylänilkkaa sen käytön aikana
Varhaisen varauksen salliva
hoito nilkan ulomman
nivelsiteen loukkaantumisissa
Postoperatiivinen suoja ligamenttikorjauksen/
-rekonstruktion jälkeen
Supinaation ehkäisy,
erityisesti urheilussa
Nilkan ylemmän tai alemman
nivelsiteen venähdyksen
konservatiivinen hoito
Krooninen ligamenttien
epävakaisuus
Moninaiset instabiliteetit
Nivelrikko/tulehdus
Ärtyminen
(post-traumaattinen/
postoperatiivinen)
Akillesjänteen kiputila; leikkauksen jälkeen
Nivelsiteiden heikkous
Postoperatiivinen kuntoutus
Lievät nyrjähdykset
Ennaltaehkäisy
Lisääntynyt tuki
65
Käyttöaiheita koskevat ohjeet, polven hoito
Tuotteet
GenuTrain®A3 GenuTrain®
GenuTrain® P3 GenuTrain® S GenuTrain® S Pro SecuTec® Genu MOS-Genu® SofTec® Genu GenuLoc®
Kuvaus
Aktiivituki
polvikivun
monitahoiseen
hoitoon
Aktiivituki,
joka tukee
polvilumpion
pysymistä
normaalilla
liikeradallaan
Käyttöaiheet
Ärsytystilat (esim. vamman
tai leikkausten jälkeen)
Konversio-osteotomia
Varus/valgus-poikkeavuudet
Yliojenteinen polvi
Nivelkierukan vammat
Sivusiteiden vauriot
Eturistisiteen repeämä aina
“Unhappy Triad“-vammaan saakka
Takaristisiteen repeämä
Monimuotoinen epävakaus,
esim. “Unhappy Triad“
Toiminnalliset instabiliteetit
Eriasteinen epävakaus
(esim. rappeutumat)
Polvilumpion lateralisaatio
ja patellofemoraalinen
oireyhtymä
Patellamurtuman
konservatiivinen ja
postoperatiivinen kuntoutus
Polven nivelrikko
Polvilumpion yläasento
Lisääntynyt tuki
66
Aktiivituki
polviniveleen
kohdistuvan
rasituksen
vähentämiseksi
sekä nivelen
tukemiseksi
Sivukiskoilla
varustettu
aktiivituki
Säädettävillä
sivukiskoilla
varustettu
aktiivituki
sivuttaiseen
tuentaan
Polvea tukeva
toiminnallinen
ortoosi
Polvea
vakauttava
toiminnallinen ortoosi
Polvea tukeva
monitoimiortoosi
SofTec® OA
Vakauttava ja Polvinivelen
immobilisoiva sisäsivun
polviortoosi
nivelrikon
aiheuttamia
vaivoja
lievittävä monitoimiortoosi
Käyttöaiheita koskevat ohjeet, käsivarren hoito
Lihasaktivoiva
Stabiloiva
Tuotteet
ManuTrain®
EpiTrain®
OmoTrain®
OmoTrain® S OmoLoc®
Kuvaus
Aktiivi
rannetuki
Aktiivituki,
jolla paine
kohdistetaan
kyynärpäähän
Olkanivelen
varhaiseen
toiminnalliseen hoitoon
tarkoitettu
aktiivituki
Olkanivelen
vakautta
ylläpitäviä
lihaksia
stimuloiva
aktiivituki
Olkaniveltä
immobilisoiva
tukiortoosi
Keventävä
SecuTec® Omo RhizoLoc®
ManuLoc®
ManuRhizoLoc EpiPoint®
Olkaniveltä
immobilisoiva
toiminnallinen
tukiortoosi
Vakauttava
ortoosi
ranteen
immobilisaatioon
Peukalotuella
varustettu
vakauttava
ortoosi ranteen
immobilisointiin
Vakauttava
ortoosi peukalon
satulanivelen ja
ensimmäisten
metakarpofalangeaalinivelten
vakauttamiseen
Vakauttava
ortoosi tenniskyynärpään
hoitoon
Käyttöaiheet
Nivelrikko
Postoperatiiviset
ärsytystilat
Vammanjälkeinen
hoito
Olkaluun sivunastan
tulehdus
Tenosynoviitti
Rannekanavaoireyhtymän
lievä muoto
Peukalon nivelrikko
Hiihtäjän peukalo
Ennen leikkausta
Ranteen ja peukalon satulanivelen
yhdistelmävammat
Olkanivelen immobilisointi
Olkapään sijoiltaanmeno
Kiertäjäkalvosimen repeämä
Subkapitaalinen olkaluun murtuma
SLAP-leesio
AC-nivelen repeämä
Olkapään tekonivelleikkaus
67
Käyttöaiheita koskevat ohjeet, selän hoito
Lihasaktivoiva
Keventävä
Stabiloiva
Stabiloiva,
lodoottinen/
ei-lordoottinen
Stabiloiva / suoristava
Stabiloiva
Tuotteet
LumboTrain
LordoLoc®
LumboTrain® Lady
LumboLoc®
LumboLoc®
Forte
SacroLoc®
SecuTec® Dorso
DorsoTrain® SofTec® Dorso
CerviLoc CerviLoc S
Kuvaus
Selkärangan
lihasten
toiminnan selkää
vakauttavaa
vaikutusta
tehostava
aktiivituki
Lannerangan
vaivoja
lievittävä
vakauttava
ortoosi
Optimaalista
selkärangan
ryhtiä
ylläpitävä ja
kuormitusta
vähentävä
vakauttava
ortoosi
Stabiloiva
ortoosi
keventämään
lantiota ja
SI-niveltä
Lannerangan ja
rintarangan alaosan
asteittaiseen
tukemiseen
tarkoitettu
toiminnallinen
ortoosi
Vakauttavilla
toiminnallisilla osilla
varustettu
aktiivituki
Kaularankaan
kohdistuvaa
kuormitusta vähentävä
tukiortoosi
Lannerangan
vaivoja
lievittävä
vakauttava
ortoosi
Selän ryhtiä
suoristava ja
vakauttava
monitoimiortoosi
Käyttöaiheet
Lannerankaoireyhtymä
akuutti
krooninen
Rappeumat/Selkärangan
lihasten toiminnanvajaus
lievä
keskivaikea
keskivaikea
vakava
Fasettioireyhtymä
Spondylolyysi/spondylolisteesi
Välilevy leikkaus
Konservatiivinen hoito
prolapsin jälkeen
SI-nivelen sairaudet (SI-nivelen syndrooma,
SI-nivelen nivelrikko, SI-nivelen instabiliteetti)
Myalgia ja tendinopatia lantion alueella
Lantion instabiliteetti
SI-nivelen toistuvan toimintahäiriön ja
myotendiopatian ehkäisy
Symfyysian diastaasi ja irtautuminen
Rakenteellinen instabiliteetti lannenikaman
spondylodeesiksen jälkeen
Lumbosakraalinen iskiaskipu ja lihasten
toimimattomuus laaja-alaisissa välilevyn
protruusioissa/prolapseissa
vakava
Radikulaarinen, pseudo-radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä
Välilevypullistuman leikkauksen jälkeinen tila
Yksinkertainen,
stabiili murtuma
Murtumat
Lannerangan spinaalistenoosi
Osteoporoosi
Spondylodeesi
Kasvaimet (etäpesäkkeet)
Kivut kaularangan alueella
(servikaalioireyhtymä)
vakava
Piiskaniskuvamma
keskivaikea
Toimintahäiriö
Ensisijainen käyttäaihe
68
Toissijainen käyttöaihe
Tuotteet
Spinova®
Stabi Classic
Spinova®
Unload Classic
Spinova®
Unload Plus
Kuvaus
Lannerangan
tukiortoosi
Kuormia jakava Mobilisaation
ortoosi
mahdollistava
fleksio-ortoosi
Spinova®
Support Plus Classic
Spinova®
Support Plus
Spinova®
Immo Plus Classic
Spinova®
Immo Plus
Spinova®
Immo
Mobilisaation
mahdollistava,
kuormia jakava
ortoosi
Mobilisaation
mahdollistava,
kuormia
jakava ortoosi
Mobilisaation
mahdollistava
monitoimiortoosi
Mobilisaation
mahdollistava
monitoimiortoosi
Lannerankaortoosi immobilisointiin
Käyttöaiheet
Selkärangan immobilisaatio
Spondylolyysi/spondylolisteesi
Fasettioireyhtymä
Spondylartroosi
(Pseudo-)radikulaarinen
lumbaalioireyhtymä/
lumbosakraalinen iskiaskipu
Lannerangan spinaalistenoosi
Foraminaalinen stenoosi
Murtumat
Kasvaimet
Rappeuma, lihasten vajaatoiminta
Prolapsin jälkeen
Nikamavälilevyn poistoleikkaus
Spondylodeesi
Osteokondroosi
Osteoporoosi
69
Mittatilausten ohje
EpiTrain®
GenuTrain®
f1Olkavarsi
(vähintään 10 cm e:n yläpuolella)
f1Reisi
Mittaa ympärysmitta vähintään 14 cm polven
keskikohdan (e) yläpuolelta. Jos ympärysmitta on
kohdassa f1 yli 47 cm, on ehdottomasti mitattava
korkeammalta, vähintään etäisyydellä ef1 = 17 cm.
f Olkavarren alku
eKyynärtaive
d Kyynärvarren lihaksen keskiosa
c Lihaksen alku
(vähintään 12 cm e:n alapuolella)
Huomio!
Pituusmitat mitataan käsivarren ­sisäpuolelta
­lähtökohdasta e (kyynärpään sisäpuolelta)
­käsivarren ollessa kevyesti taivutettuna (30°).
f Reiden alku
e Polven keskikohta
d Kapein kohta polven alapuolella
c Pohkeen ympärys
(vähintään 12 cm polven keskikohdan alapuolella)
Huomio!
Ympäryksen kasvun ympärysmitasta e ympärysmittaan
f1 ei tulisi olla pidempi kuin e:n ja f1:n välinen
etäisyys!
Etäisyyden ef1 ei tulisi olla lyhyempi kuin ec.
GenuTrain® P3
MalleoTrain®
f1Reisi
(vähintään 17 cm polven keskikohdan yläpuolella)
b1 Pohkeen alku
(vähintään 16 cm kohdan A yläpuolella)
f Reiden alku
b Pienin ympärysmitta nilkan yläpuolella
e Polven keskikohta
h Jalkapöytä (jalkapöydän ympärysmitta kantapään
yli)
d Kapein kohta polven alapuolella
c Pohkeen alku
(vähintään 15 cm polven keskikohdan alapuolella)
Huomio!
Ilmoita aina ehdottomasti säätöhihna!
Vakio: Säätöhihna sijaitsee polvilumpion lateraalireunassa
Poikkeava sijainti: Säätöhihna sijaitsee polvilumpion
mediaalireunassa
70
a Ympärysmitta isovarpaan takimmaisen nivelen takaa
AKantapää
Aa Jalan pituus ilman kärkeä, vähintään 15 cm
Ilmoita pelottikohdat vain erikoissijoitusta varten!
1 Etäisyys sisäkehräsestä ulkokehräseen
(vaakasuoraan akillesjänteen yli mitattuna)
2 Etäisyys sisäkehräsestä ulkokehräseen
(jalkapohjan yli mitattuna)
Mittatilauksissa valittavat värit ovat beige ja titaani (­ paitsi GenuTrain® P3).
Tilaaja vastaa virheellisistä mittaustiedoista.
Mittatilaustöitä ei voi palauttaa.
Mittatilaus
Oikean hoidon varmistamiseksi tarvitaan ehdottomasti kaikki mittatiedot.
Sairaala
Potilaan nimi:
(kirjoita painokirjaimilla.)
Ikä:
Pituus:
Väri:
EpiTrain®
Nainen
Mies
Lihaksikas
Ylipainoinen
Beige
Titaani (ei P3)
GenuTrain®
Ympärysmitta
Pituus
Muut
Ympärysmitta
Pituus
Muut
Oikea
Oikea
f1
e-f1
Vasen
f1
e-f1
Vasen
f
e-f
Kiinnitysnauha*
f
e-f
Kiinnitysnauha*
Tarrakiinnitys*
e
d
e-d
c
e-c
Vetolenkit*
e
Tarrakiinnitys*
Yläpuoli
Alapuoli
* Lisämaksusta
d
e-d
c
e-c
Yläpuoli
Alapuoli
* Lisämaksusta
GenuTrain® P3
Ympärysmitta
MalleoTrain®
Pituus
f1
e-f1
f
e-f
e
d
c
Muut
Patellan
korkeus
mm
Patellan
leveys
mm
Ympärysmitta
(polvi hieman
koukistettuna)
Oikea
Vasen
e-d
e-c
Säätöhihnan
sijainti
Vakio
Poikkeava
➁
➀
A
b1
A-b1
b
A-b
h
A-a
(jalan pituus)
➀
Kiinnitysnauha*
Pituus
➁
A
(katso mittatilausohjeet)
a
Muut
Oikea
Vasen
Pelotin
mittauspisteet
➀*
➁*
Tarrakiinnitys**
** Lisämaksusta
* Lisämaksusta
* Pelottien erikoissijoitus (kehrästen koko ja sijainti poikkeavat huomattavasti
normaalista)
Asiakasnro
71
Päivämäärä
Motion is Life: www.bauerfeind.fi
Leima/allekirjoitus
TUET JA ORTOOSIT
LÄÄKINNÄLLISET HOITOSUKAT
POHJALLISET JA JALKINEET
MITTAUSTEKNOLOGIA
Austria
Bauerfeind Ges.m.b.H.
Hainburger Strasse 33
A-1030 Vienna
Phone +43 (0) 800 44 30 130
Fax +43 (0) 800 44 30 131
[email protected]
France
Bauerfeind France S.A.R.L.
B.P. 50258
F-95957 Roissy CDG Cedex
Phone +33 (0) 1 48 63 28 96
Fax +33 (0) 1 48 63 29 63
E-mail [email protected]
Serbia
Bauerfeind d.o.o.
Miloja Djaka 6
CS-11000 Beograd
Phone +381 (0) 11 26 65 999
Fax +381 (0) 11 26 69 745
[email protected]
Benelux
Bauerfeind Benelux B.V.
Waarderveldweg 1
NL-2031 BK Haarlem
Italy
Bauerfeind GmbH & Co.
Filiale Italiana
Via Po 9
I-20871 Vimercate (MB)
Phone +39 039 6 08 12 52
Fax +39 039 6 08 26 68
[email protected]
Singapore
Bauerfeind Singapore Pte Ltd.
Blk 41 Cambridge Road
#01-21 Singapore 210041
Phone +65 6396 3497
Fax +65 6295 5062
[email protected]
The Netherlands
Phone +31 (0) 23 531 94 27
Fax +31 (0) 23 532 19 70
[email protected]
www.bauerfeind.nl
Belgium
Phone +32 (0) 2 527 40 60
Fax +32 (0) 2 502 94 10
[email protected]
www.bauerfeind.be
Republic of Macedonia
Bauerfeind Dooel Skopje
50 Divizija 24 a
MK-1000 Skopje
Phone +389 (0) 2 3179 002
Fax +389 (0) 2 3179 004
[email protected]
Bosnia and Herzegovina
Bauerfeind d.o.o.
Midžić Mahala 133
BA-77000 Bihać
Phone +387 (0) 37 313 198
Fax +387 (0) 37 319 074
[email protected]
Nordic
Bauerfeind Nordic AB
Roslagsgatan 24
SE-113 55 Stockholm
Phone +46 (0) 774-100 020
Fax +46 (0) 774-100 021
E-mail [email protected]
Croatia
Bauerfeind d.o.o.
Goleška 20
HR-10020 Zagreb
Phone +385 (0) 1 65 42 855
Fax +385 (0) 1 65 42 860
[email protected]
Poland
Bauerfeind Polska Sp. z o.o.
Sky Office Center
Ul. Rzymowskiego 31
02-697 Warszawa
Phone +48 727 677 675
+48 608 722 543
+49 (0)36628 66 1667
[email protected]
Slovenia
Bauerfeind d.o.o.
Dolenjska cesta 242b
SI-1000 Ljubljana
Phone +386 (0) 1 4272 941
Fax +386 (0) 1 4272 951
E-mail [email protected]
Spain
Bauerfeind Ibérica, S.A.
Historiador Diago 13
E-46007 Valencia
Phone +34 96 385 66 33
Fax +34 96 385 66 99
E-mail [email protected]
United Arab Emirates
Bauerfeind Middle East FZ-LLC
Dubai Healthcare City
P.O. Box 505116
UAE-Dubai
Phone +971 4 4335 685
Fax +971 4 4370 344
[email protected]
United Kingdom
Bauerfeind UK
Phyllis House
229 Bristol Road
GB-Birmingham B5 7UB
Phone +44 (0) 121 446 53 53
Fax +44 (0) 121 446 54 54
[email protected]
USA
Bauerfeind USA, Inc.
3005 Chastain Meadows Parkway
Suite 700
Marietta, GA 30066
Phone 1 800 423 34 05
Phone (770) 429 83 30
Fax (770) 429 84 77
[email protected]
Switzerland
Bauerfeind AG
Vorderi Böde 5
CH-5452 Oberrohrdorf
Phone +41 (0) 56 485 82 42
Fax +41 (0) 56 485 82 59
E-mail [email protected]
Rev. 5 – 02/14_19001060059109
Bauerfeind AG
Triebeser Strasse 16
07937 Zeulenroda-Triebes
Germany
Phone +49 (0) 36628 - 66 -40 00
Fax +49 (0) 36628 - 66 -49 99
[email protected]
Motion is Life: www.bauerfeind.fi
www.bauerfeind.com