Toimintakertomus 2013 - Pitkälahti

Transcription

Toimintakertomus 2013 - Pitkälahti
Toimintakertomus 2013
1. Yleistä
Yhdistyksen sääntöjen mukaisena tarkoituksena on aktivoida kotipaikkansa asukkaita
toimimaan viihtyisän asumisen, monipuolisten palvelujen sekä terveellisen ympäristön puolesta ja edistää alueellista asukastoimintaa. Asukastoiminnan tavoitteena
on alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen sekä alueellisen asukaslähtöisen yhteistyön kehittäminen julkisen, yksityisen sekä järjestösektorin toimijoidenkanssa. Yhdistys toimii Petosen vapaa-ajan tiloissa yhtenä päivittäistä toimintaa järjestävistä yhteisöistä. Muita toimijoita ovat Pinarin nuorisotyö, Setlementti Puijolan
asukastupa sekä Kuopion kaupungin iltapäiväkerho, avoin päiväkotitoiminta sekä
lukuisat muut liikunta- ja harrastusjärjestöt, joilla on toimintaa tiloissa.
2. Hallinto
Yhdistyksen toimintaa johti hallitus, jonka puheenjohtajana toimi Riitta Katajamäki,
varapuheenjohtajana Martti Miettinen, sihteerinä Pekka Hämäläinen, varsinaisina
jäseninä Pasi Louhelainen, Pekka Puurunen, Anne Ruotsalainen ja varajäseninä
Kalle Lillinen ja Tarja Turunen. Yhdistyksen taloudenhoitajana toimi toimistotyöntekijä Tarja Lankinen.
Hallitus kokoontui vuoden aikana 13 kertaa: 3.1. (järjestäytymiskokous + ensimmäinen varsinainen kokous), 19.2., 19.3., 15.4., 29.4., 16.5., 13.6., 15.8., 19.9., 24.10.,
14.11. ja 10.12.2013. Hallitus seurasi talousarvion ja toimintasuunnitelman toteutumista kirjanpidon raporttien ja toiminnanohjaajan antamien tilanneselvitysten pohjalta. Varainhankinnan eli Petosen lehden ja Pinarin kahvion toimintoja arvioitiin ja kehitettiin esiin tulleiden tarpeiden pohjalta. Yhdistyksen työntekijöiden ja hallituksen
jäsenten tehtäväkuvaukset hyväksyttiin 10.12.2013.
Kevätkokous pidettiin 19.3. ja syyskokous 14.11.2013. Vuosikokouksissa käsiteltiin
sääntöjen mukaiset asiat.
2.1. Työllistäminen
Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry työllisti vuonna 2013 yhteensä 22 henkilöä,
joista palkkatuella 6, työkokeilussa 8, kuntouttavassa työtoiminnassa 2 ja 3 opiskelijaharjoittelijaa. Petosen lehden palveluksessa oli 3 osa-aikaista henkilöä, joiden
palkkaamiseen ei saatu tukea.
Työllistämistoiminnan kehittämistyö aloitettiin toiminnanohjaaja Anne Ruuskasen
johdolla yksilöllisten suunnitelmien ja säännöllisten henkilöstöpalaverien muodossa.
Henkilöstön itseohjautuvuutta, päätöksentekoa ja vastuuta lisättiin soveltuvin osin,
mm. kahvion työntekijät vastasivat itsenäisesti käytännön toiminnan toteutuksesta.
Ammattitaitoisen ohjaajan ansiosta saatoimme työllistää myös paljon tukea tarvitsevia nuoria työttömiä. Toimintavuonna tukityöllistämistyönsä päättäneistä yksi on työllistynyt avoimille työmarkkinoille ja kaksi aloittanut ammatilliset opinnot.
Hallinto:
Anne Ruuskanen toiminnanohjaaja, Karri Auer, atk-tukihenkilö, Tarja Lankinen,
toimistotyöntekijä, Sami Pekkarinen, atk-tukihenkilö ja Anna Kosianova, toimistoharjoittelija/ lehden avustaja
Petosen lehti:
Marja Miettinen, toimittaja, Annukka Korhonen, toimittaja/avustaja, Jonna Lentz,
toimittajaharjoittelija, Heikki Kokko, päätoimittaja, Pekka Hämäläinen, ilmoitusmyyjä,
Tiina Holmström taittaja.
Kahvio:
Piia Kautto, vastaava kahviotyöntekijä ja kahviotyöntekijät Marketta Karjalainen,
Helena Saren, Satu Räsänen, Mari Malinen, Niina Blomberg, Arja Kuvaja,
Raili Koivistoinen sekä opiskelijaharjoittelijat Azza Sagm, Eetu Asikainen ja
Sallata Busayna
Palkkatukia saatiin 62 386,78 €.
3. Varsinainen toiminta
Asukasyhdistys toimi edellisten vuosien tapaan Petosen eri toimijoiden välisen yhteis- ja kehittämistyön koordinaattorina ja vastasi alueellisten tapaamisten ja tilaisuuksien koollekutsumisesta sekä suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä kumppaneiden kanssa. Vakiintuneita yhteistyökumppaneita olivat mm. Pinarin nuorisotyö,
Ikinuoret, Setlementti Puijolan Petosen asukastupa ja Kotikulma, Kuopion eläkkeensaajat, Pitkälahden puutarhakerho ja Kallaveden ev.lut. seurakunta. Toimintavuonna
mukaan tulleita uusia kumppaneita olivat Niiralan Kulma Oy:n alueellinen asukastoimikunta ja Tukikohta-seurakunta sekä K-Supermarket Petonen ja S-market Petonen. Teimme yhteistyötä myös Pyörön koulun, kirjaston, Sosiaalitoimen ja Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen kanssa.
3.1. Tapahtumat ja asukkaiden kerho- ym. toiminta
Asukasyhdistys osallistui 13.1.2013 Lippumäen liikunta-alueella järjestettyyn KalPaulkoilutapahtumaan yhdessä Saaristokaupungin asukasyhdistyksen kanssa. Kahviomme työntekijät olivat myymässä kahvia
ja kuumaa mehua, kollegayhdistys hoiti
makkaranmyynnin. Tilaisuus keräsi paikalle
valtaisan määrän lapsia ja aikuisia. KalPan
pelaajat pitivät luistelukoulua ja pelasivat
leikkimielisen ottelun paikalla olleista muksuista kootun joukkueen kanssa. Yleisöä oli
paikalla n. 1000 henkeä.
25-vuotisjuhlavuoden Kevättapahtuma järjestettiin 25.5.2013 Pyörön torilla
teemalla Ihana hallaus. Kumppaneina
olivat Tukikohta-seurakunta, Kallaveden
srk, Niiralan Kulman alueellinen asukastoimikunta, nuorisotalo Pinari, Ikinuoret, Kuopion eläkkeensaajat, Pitkälahden puutarhakerho, K-Supermarket
Petonen ja S-market Petonen. Pitkälahden puutarhakerhon taimikirppis ja nyt
myös asukkaiden kirpputori olivat alatorilla, ylätorilla oli hernekeitto- ja lettutarjoilut.
Musiikista huolehtivat Kuopion harmonikkakerho ja Mäyräkoira-yhtye. Pinarin väki
järjesti lapsille askartelua, taikuri Puijon Paroni esiintyi ja Kuopion urheiluautoilijoilla
oli ralliautojen esittely. Kallaveden seurakunnan porukan keittämää hernekeittoa annosteltiin n. 900 lautasellista, asukasyhdistyksen kahvion tytöt paistoivat myös satoja lettuja paahtavassa auringonpaisteessa. Tapahtuma huipentui Mikko Jokisaaren
johdolla yhteishallaukseen. Yleisömäärä oli ennätyksellinen, arviolta 1000 henkilöä
osallistui tilaisuuteen.
Joulutapahtuma toteutettiin yhdessä Pinarin nuorisotyöntekijöiden, Niiralan Kulman
asukastoimijoiden, Petosen asukastuvan ja Kotikulman sekä Tukikohtaseurakunnan kanssa Pinarilla 15.12.2012 klo 10-14.00. Juhlapuheen 25-vuotiaalle
yhdistykselle piti kansanedustaja Erkki Virtanen. Salissa oli käsityöläisten ja järjestöjen myyjäiset, ohjelmasta
huolehtivat mm. Tukikohtasrk:n nuoret, avoimen päiväkodin pienet pirpanat ja trubaduuri Ilkka Suokas. Perinteen mukaisesti asukasyhdistys tarjosi ilmaisen joulupuuron ja juhlavuoden kunniaksi
myös pullakahvit. Lapsille oli
jouluaskartelua, ongintaa ja
paikalla oli tietenkin myös
Joulupukki. Kävijämäärä oli
suurempi kuin aiempina vuosina, puurolautasten perusteella paikalla kävi n. 500
henkilöä.
Asukasyhdistys mahdollisti maksutonta asukastoimintaa Pinarin tiloissa:
Äijäsählyn (su klo 16-17), jumppa/boccia (ma 10-12), kaksi biljardivuoroa (ma 9.3013, to 12-14) sekä Kuopion eläkkeensaajien kanssa yhteistyössä rivitanssi (su 1617) ja askartelukerho (to 12-15). Toimintoja ohjasivat vapaaehtoistyöntekijät ja syntyneistä tiedottamis- ja muista kustannuksista vastasi asukasyhdistys. Kerhoissa ja
liikuntaryhmissä kävi n. 100 henkilöä viikossa, vuodessa käyntikertoja kertyi n. 4400.
3.2 Verkostotyö ja aloitteet
Asukasyhdistys järjesti yhden RAY:n projektisuunnitelmaa käsittelevän verkostokokouksen, johon osallistuivat Terve Kuopio – kioskin järjestäjätaholta lääkäri Kalevi
Savolainen ja sh Mari Korhonen, Kallaveden ev.lut. seurakunnasta Hanna Rasa,
Pyörön koulun rehtori Erja Kokkonen ja vararehtori Maija Svärd, Setlementti Puijolalta ohjaaja Sami Liljavirta. Saimme hankesuunnitelmallemme hyvää palautetta ja kolme tahoa antoi hankehakemuksellemme puoltolauselman.
Aloitteeseemme hidastustöyssyjen saamiseksi Pyörönkaaren liikennettä hillitsemään saimme kielteisen päätöksen. Päätöksen perusteluissa todettiin mm., että ylinopeutta ajavien määrä on vähäinen eikä katuosuudella ole tapahtunut onnettomuuksia lukuun ottamatta paria autojen välistä kolarointia.
Asukasyhdistys päätti hakea talkooavustusta koirapuiston korjauksiin ja parannuksiin. Puiston aita on monin paikoin rikkoontunut ja pienille koirille halutaan oma
erillinen alueensa. Mikäli myönteinen päätös saadaan, korjaukset tehdään talkoilla
keväällä 2014 yhdessä koirapuiston käyttäjien kanssa.
4. Varainhankinta
4.1. Kahviotoiminta
Pinarin kahvio
Kahviossa valmistettiin edullista kotiruokalounasta joka arkipäivä, päivittäin iltapäiväkerhon välipalat ja palveltiin talon toimijoita ja muita asiakkaita arkisin klo 9.3013.30. Kesällä valmistimme myös Pinarin järjestämien kesäleirien lounasruoat.
Kahvion päivittäismyynti kasvoi n.
5 000 € edellisestä vuodesta mutta
toiminnan tuotto ei kasvanut samassa suhteessa. Osaltaan huonoon katteeseen vaikutti se, että
kaikki Petosen vapaa-ajantiloissa
työskentelevät tukityöntekijät saavat ruokailla kahviossa alennettuun hintaan. Vuoden lopulla nostettiin lounaan ulosmyyntihintaa 30
sentillä. Jatkossa on kiinnitettävä
erityistä huomiota hinnoitteluun ja
pyrittävä valmistamaan laadukasta
ruokaa mahdollisimman edullisesti.
Kahvion kävijämäärä on noussut
jatkuvasti ja oli n. 500 henkilöä
kuukaudessa.
Kahvion toiminnasta on sopimus
Kuopion kaupungin Kasvun ja
oppimisen palvelualueen Nuorisopalvelujen kanssa. Tiloista ei makseta vuokraa, sillä ne ovat yhteiskäytössä nuorisotyön kerhotoimintojen kanssa.
4.2. Julkaisutoiminta
Petosen lehti
Petosen lehti ilmestyi 24. toimintavuotenaan kymmenen kertaa. Lehden ilmoitusmyynti ei yltänyt edellisen vuoden tasolle, mutta tulos oli kuitenkin talouden taantumatilanteessa kohtuullisen hyvä. Lehti tuotti 2 470 € ylijäämää, joka oli 4 680 € vähemmän kuin vuonna 2012.
Lehden toimintaa ohjasi hallituksen
puheenjohtajan vetämänä työryhmä,
joka ideoi ja suunnitteli yhdessä mm.
teemoja ja juttuaiheita. Ilmoitusmyynnistä vastasi Pekka Hämäläinen ja
toimittajan tehtävistä huolehtivat Marja Miettinen, Jonna Lentz, Annukka
Korhonen ja Heikki Kokko
(päätoimittaja 1.10.2013 alkaen). Lehden taitosta vastasi Tiina Holmström.
Lehti painettiin edelleen Lehtisepät
Oy:llä Pieksämäellä ja Jakelusta vastasi Suora Lähetys Oy.
5. Talous
Yhdistyksen talous pysyi suhteellisen vakaana, ja varoja käytettiin ergonomiset
vaatimukset täyttävien toimistokalusteiden hankkimiseen toimistotyötä tekeville.
Rahaa käytettiin aiempaa enemmän myös henkilöstön koulutukseen ja virkistykseen. Varainhankinnan kulukehitys oli hieman huolestuttava, mm. matkakulut nousivat sekä hallinnossa että Petosen lehdessä. Toimintojen kannattavuuteen on jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta tarvittava ylijäämä hallinnon kustannusten
peittämiseen saadaan tuotettua.
Yhdistyksen kokonaistuotot olivat 71.462,94 € ja kokonaiskustannukset
71.614,33 €. Tilikauden tulos osoittaa alijäämää 151,39 €.
5.1. RAY-hankehakemus
Asukasyhdistys haki toukokuussa jo toista kertaa RAY:n projektiavustusta Petosen Kyläyksikkö –hankkeelle. Hankkeen tavoitteena oli asuinalueen viihtyvyyden,
turvallisuuden ja erityisesti osattomuutta kokevien ihmisten tasavertaisten osallisuuden ja osallistumismahdollisuuksien edistäminen. RAY ei myöntänyt avustusta.
6. Yhteenveto
Yhdistyksen 25. juhlavuosi vietettiin normaalin asukastoiminnan merkeissä. Erityistä
vuosijuhlaa emme järjestäneet, vaan pidimme perinteiset kevät- ja joulutapahtumat
tavallista monipuolisempina ja juhlimme yhdessä asukkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa mm. tarjoamalla ilmaiset ruoat ja kahvit. Henkilökunnalle tarjottiin jouluateria ruokaravintolassa. Suunnittelemaamme historiikkia emme voineet tehdä taloudellisten ja henkilöstöresurssien vähäisyyden takia.
Yhdistyksen päivittäistä toimintaa haittaa edelleen kunnollisten toimistotilojen puute.
Yhdistyksen toiminnanohjaaja ja toimistotyöntekijä työskentelevät yläkeittiön ikkunapäädyssä. Paikka on todella rauhaton eikä siinä voida lainkaan käydä luottamuksellisia keskusteluja.
Asukasyhdistys jatkoi alueellisen yhteistyön koordinointia järjestämällä yhden julkisen, järjestö- ja yksityissektorin välisen verkostokokoontumisen. Jatkossa olisi tärkeää olla kontaktissa kaupungin viranomaisten kanssa ja esittää että asukasyhdistyksen edustaja voisi osallistua heidän organisoimiin alueellisiin kokouksiin. Olisi järkevää yhdistää voimavarat ja nähdä kansalaisjärjestötyö luontevana, ruohonjuuritasoa
edustavana osana alueen asukkaiden hyvinvointia edistävää toimintaa. Asukkaiden
osallisuus edistyy varmasti kaupungissamme paremmin, kun otetaan myös asukkaat
ja asukasyhdistykset mukaan asuinalueiden kehittämis- ja suunnittelutoimintaan.
In memoriam Mauno Penttinen
Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys ry:ssä yhteensä 12 vuotta puheenjohtajana
toiminut Mauno Penttinen nukkui pois 7.8.2013. Mauno ”Manu” Penttinen tunnettiin
peräänantamattomana ja aktiivisena Petosen alueen puolestapuhujana, toimijana
sekä kunnallispoliitikkona. Hän oli mm. vaikuttamassa siihen, että asukasyhdistys sai
rahoituksen Petosen asuinalueen ESR-kehittämishankkeeseen (2001-2004).
Hankkeen myötä alueemme eri toimijoiden välinen, asukkaiden hyvinvointia
edistävä verkostotyö tiivistyi ja Petosen asukastupa perustettiin. Mauno Penttisen
aktiivisuutta voidaan myös kiittää siitä, että Petosen vapaa-ajantilat eli Pinari saatiin
Pyörönkaarelle vuonna 2003. Mauno Penttisen aikaan kaupungin ja asukastoimijoiden
välinen yhteistyö oli konkreettista ja hedelmällistä, asukkaiden toiveita kuunneltiin
ja otettiin huomioon palvelujen kehittämisessä.