Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran kesätiedote

Transcription

Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran kesätiedote
Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran kesätiedote 2013
Puheenjohtajan tervehdys
Kesä on taas koittanut täällä Suomen keskipisteen tuntumassa, ja sen kunniaksi
lähestymme teitä kyläläisiä perinteisellä kesätiedotteella.
Yleensä kesä on maaseudulla vuoden kiireisintä aikaa, mutta Tavastkengän Maaja kotitalousseuralla ovat myös talvi ja kevät olleet täynnä tapahtumia. Kyläiltoja
pidettiin kolme: helmikuussa laajakaista-hankkeesta (josta lisätietoja seuraavalla sivulla) ja
nuortentilojen käytöstä sekä huhtikuussa vesistöjen hoidosta ja jätevesistä. Maaliskuussa
järjestettiin Yöttävin laturetki jo toista kertaa, ja lankalauantaina kokoonnuimme suurella joukolla
polttamaan pääsiäiskokkoa Autiomäelle. Perinteinen vappukahvila taidenäyttelyineen oli yhtä
suosittu kuin aina ennenkin.
Tavastkengän kesässä tapahtuu ehkä enemmän kuin koskaan ennen, kuten voit lukea seuraavilta
sivuilta. Kesän suurin tapahtuma on luonnollisesti Tavastkengän kyläpäivät. Luvassa on
monipuolinen kesätapahtuma maatalousnäyttelyineen ja iltamineen. Lisäväriä tapahtumaan tuo
kansainvälinen työleiri, joka järjestetään Tavastkengällä heinäkuussa. Kyläpäivillä julkaistaan myös
toinen painos paljon kiitosta saaneesta Tavastkengän kylähistoriasta.
Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran toiminta on viime vuosina keskittynyt etenkin kyläläisten
yhteisten tapahtumien järjestämiseen. Niistä ei ehkä jää mitään käsin kosketeltavaa lopputulosta,
mutta ne varmasti lisäävät kylän yhteishenkeä ja kotiseuturakkautta. Toivottavasti vilkas
tapahtumatarjonta houkuttelee kylälle myös paluumuuttajia ja uusia asukkaita.
Yksittäisten tapahtumien lisäksi seuralla on muutamia pitemmän ajan tavoitteita. Tavastkengän
kuvakirjan kokoamista jatketaan vanhoja valokuvia digitoimalla. Kylätalon remontti on edessä
lähivuosina, vaikka sen aloittaminen on monesta syystä viivästynyt suunnitellusta. Kurkelanjärven
hoitaminen on toinen mahdollinen kaikkien kyläläisten yhteishanke, jonka aloittamista selvitetään
kesän aikana.
Pientä takapakkiakin on otettu kylän kehittämisessä. Nuorisotilat ovat olleet pois käytöstä viime
keväästä lähtien, koska vapaaehtoisia aikuisia ei ole löytynyt niiden vastuuhenkilöiksi. Mikäli
nuorisotilat halutaan avata uudelleen, pitää vanhempien ottaa siitä vetovastuu. Seura voi tukea
toimintaa omalta osaltaan. Hyvä esimerkki vanhempien järjestämästä toiminnasta on lasten
luontokerho, joka on kokoontunut Tavastkengän koululla säännöllisesti jo parin vuoden ajan.
Merkittävin kylän kehittämishanke on Siikaverkko osuuskunnan valokuituverkko, jonka
rakentaminen on tarkoitus aloittaa jo tulevan syksyn aikana. Kyseessä on ainutlaatuinen
mahdollisuus saada kylälle huippuluokan tietoliikenneyhteydet. Toivon kaikkien kylän talouksien
liittyvän mukaan osuuskuntaan, sillä verkko rakennetaan vain jos riittävä määrä kyläläisiä lähtee
mukaan.
Tavastkengän Maa- ja kotitalouseuran puolesta toivotan aurinkoista kesää teille kaikille! Kylällä
tavataan.
Matti Leiviskä
Puheenjohtaja
Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura
VIHDOINKIN MEILLE TULEE HUIPPUNOPEA SIIKAVERKKO-LAAJAKAISTA!
Siikaverkko Osuuskunta on toteuttamassa Siikalatvan ja Pyhännän kunnan alueille
valokuituverkkoa. Valokuitutekniikka on nopeudeltaan ja toimintavarmuudeltaan ylivoimainen
muihin yhteysmuotoihin verrattuna. Se ei ole altis häiriöille eikä sen toimintaan vaikuta
sääolosuhteet tai sijainti. Siinä ei myöskään ole kuukausikohtaisia siirtorajoituksia. Ensimmäisessä
vaiheessa Siikaverkko rakentaa valokuituverkkoa Siikalatvan Kestilään ja Pyhännän
Tavastkengälle. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen jo tänä syksynä.
Oletko kyllästynyt tiedonsiirron hitauteen ja yhteyden katkeamiseen?
Tilaa nyt huippunopea Siikaverkko-valokuitu käyttöösi
Yksi investointi – monipuoliset palvelut, valokuituliittymä mahdollistaa muun muassa:
• sivujen selaamisen nopeuden, pankkipalveluiden ja julkisten palveluiden häiriöttömän ja
nopean toiminnan
•
IPTV – valokuitu tuo teräväpiirtokuvan TV-vastaanottimeesi ja runsaan valikoiman TVkanavia ja tilausvideoita
kiinteistön valvonnan ja muita turvapalveluita
•
tehokkaan etäopiskelun ja töiden tekemisen kotoa käsin
•
mahdollistaa uusia lisäpalveluita vanhus- ja kotipalveluihin
•
tuo uusia sovelluksia, joiden avulla saat hyödynnettyä tietokonettasi ja kodin elektroniikkaa
tehokkaammin
•
avaa ovet tulevaisuudelle
•
nostaa kiinteistösi arvoa
•
Mitä Siikaverkko-liittymä maksaa?
• Osuuskunnan jäsenyys on 100 eur
•
Yksityistalouden valokuituliittymä valmiiksi asennettuna on 500 eur
•
100/100 Mbit/s Siikaverkko Super-liittymän kuukausimaksu on 49 eur
Saanko yhteyden myös kesämökille?
Myös vapaa-ajanasunnoilla tarvitaan jatkuvasti nopeampia yhteyksiä. Liittymän hankinta myös
kesäasunnoille on mahdollista, mikäli kiinteistö on kohtuullisen matkan päässä muuten
toteutettavasta verkosta. Haluatko myös varmistua, että kaikki on kunnossa myös silloin kun et itse
ole paikalla? Valokuituliittymä mahdollistaa myös kokoaikaisen turvavalvonnan.
Kysymys on peruspalvelusta
Laajakaistayhteys on nykykodissa yhtä tärkeä perustoiminto kuin lämmitys, sähkö ja vesijohto. Sen
avulla voimme olla yhteydessä ympäröivään maailmaan ja käyttää monipuolistuvia sähköisiä
palveluita. Liittymä kannattaa varata nyt, sillä on edullisempaa hankkia liittymä rakennusaikana
kuin myöhemmin rakentamisajan jälkeen. Liittymän hinta laskutetaan vasta myöhemmin, kun
rakentaminen alueella käynnistyy.
TOIMI NYT! Voit hankkia osuuskunnan jäsenyyden ja kuituliittymän muun muassa:
• Siikaverkko-kyläilloissa, tulossa Tavastkenkä 13.6.Tavastkengän koulu
•
Kyläpäivillä ja kyläaktiiveilta
SIIKAVERKKO -huippunopea laajakaista Lisätietoja: Siikaverkko-hanke,
Merja Louet,. 044-7692 508
TAVASTKENGÄN MAA- JA KOTITALOUSSEURAN
Puheenjohtaja: Matti Leiviskä, puh. 040 7544670, matti.leiviska(at)tavastkenka.fi
Sihteeri: Minna Haataja, puh. 040 5304951, sihteeri(at)tavastkenka.fi
Johtokunta: pj. Matti Leiviskä, Anja Haataja,
Meiju Leiviskä, Tarja Leiviskä, Paavo Kurkela, Jari Mahosenaho ja Virpi Rimpeläinen (varapj.)
Naisosasto: Virpi Rimpeläinen, Inkeri Malinen, Eira Kiiskinen, Eija Konola ja Vappu Leiviskä.
Ohjelmatoimikunta: Tiina Mikkonen, Janne Haataja, Seija Kesti, Meiju Leiviskä ja
Virpi Rimpeläinen.
Rakennustoimikunta: Jari Mahosenaho, Anja Haataja,
Simo Haataja, Paavo Leiviskä, Kauko Karppinen, Rauno Kesti.
Seuraa ilmoittelua ilmoitustauluilla, Kylätalon seinässä, kylän kotisivuilla www.tavastkenka.fi ja
facebookin Tavastkenkä-ryhmässä ( www.facebook.com )!
Muista myös kunnan tapahtumakalenteri www.pyhanta.fi
________________________________________________________________________________
VUOKRALLE TARJOTAAN:
Kylätalo kokous/ lyhytaikainen vuokraus (kylmä sali) 15e
juhlatilaisuus 30e + sähkö
(+ siivousraha 15e, jos seura siivoaa tilaisuuden jälkeen)
grilli
ilman pulloa
pullon kanssa
kahviastiasto (40 hengelle)
ruoka-astiasto (50 hengelle)
sähköpiano
pumpputermos
10e
15e
10e
10e
2e/vk
3e/kpl
Vuokraukset sihteeriltä 040 5304951/ Minna
_________________________________________________________
KYLÄAPULAINEN TAVASTKENGÄLLÄ
Tarvitsetko apua siivouksessa tai pihatöissä? Tai lyhytaikaista lastenhoitoa kauppareissun ajaksi?
Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura tarjoaa avuksesi ahkeraa ja reipasta kyläapulaista.
Apulainen on käytettävissä viikoilla 25 - 28 (17.6.–12.7.) klo 9 - 15.
Varaa apulainen 9.6. mennessä Minna Haatajalta 040 530 4951.
Apulaisen voi varata korkeintaan päiväksi kerrallaan. Jos kysyntää on paljon, niin päivittäistä
työaikaa (6 h) jaetaan tarpeen mukaan.
METALLINKERÄYS TAVASTKENGÄLLÄ 27.5–19.6.2013.
Järjestämme romumetallin keräyksen yhteistyössä IKI-metallin kanssa.
Keräyspaikkana on Autiomäen navetan takana oleva laakasiilo (Palokankaantie 2).
Keräyksestä saatava tuotto menee kyläyhdistyksen toiminnan tukemiseen.
KIERRÄTETTÄVÄKSI KELPAA:
•
•
•
•
•
•
Sekalainen metalliromu:
o Pienmetallit kattilat, padat, tiskipöydät, hanat, peltipakkaukset, tölkit,
o Alumiinifoliot,
o Vanhat naulat yms.
o Rauta- ja alumiiniveneet
o Autojen ja koneiden metalliosat kuten moottoriosat, irtopellit, pultit ja mutterit,
jouset, vanteet, akseli yms. (kokonaiset autot, isot tyhjät puhtaat säiliöt, maatalouteen
liittyvät painavammat työkoneet noudetaan Iki-Metallin puolesta erikseen sovittuna
ajankohtana). Säiliöistä pitää olla pesutodistus.
Pienkojeet ja laitteet kuten moottorisahat, vesipumput, agrikaatit, ruohonleikkurit,
kottikärryt, polkupyörät, lastenrattaat, hellat, kiukaat, tiskikoneet, pesukoneet,
sähkömoottorit, jäähdytyskennot, leivänpaahtimet, mikroaaltouunit, vatkaimet, hellat
Metallit kuten kupariputket, alumiiniprofiilit, teräsputket, tikapuut, kattopellit, kaapelit,
käämit, putket, tangot, tyhjät puhtaat tynnyrit
Metallirakenteiset kalusteet kuten puutarhakeinut, tuolit, mattotelineet, kuivaustelineet,
valaisimen rungot
Katutolpat, liikennemerkit, metalliset kaivonkannet ja–kaulat, tiekaiteet, sähkökaapelit,
muuntajat, valaisintolpat yms.
Lyijyakut: AKUT AKKULAATIKKOON!
o Ajoneuvon käynnistysakut
o Veneiden akut
EMME OTA VASTAAN:
Elektroniikkalaitteet:
• Kodin elektroniikka kuten televisiot, audiolaitteet, tulostimet, pelikonsolit, tietokoneet,
puhelimet, näytöt, kylmälaitteet(pakastimet, jääkaapit), kaasupullot, loisteputket,
hehkulamput, kaasupullot, asbestia sisältävät tuotteet, maalit, spraypullot, autojen renkaat,
öljyt, nesteet
• EI ongelmajätettä, biojätettä, kaatopaikkajätteitä ja maa-aineksia,
• ei huonekaluja
JOS LAVALLE ON TUOTU ONGELMAJÄTETTÄ TAI ESIM. NESTE-, KAASU- TAI
HAPPIPULLOJA, ASBESTIA, PAINEKYLLÄSTETTYÄ PUUTA, RENKAITA, BETONIA JNE.
AM-YHTYMÄ OY VELOITTAA NIISTÄ AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET
(RAHDIT, KÄSITTELY).
KANSAINVÄLINEN TYÖLEIRI
Tänä kesänä kyläläisillä on mahdollisuus osallistua kansainväliseen toimintaan aivan kotinurkillaan,
kun Tavastkengällä järjestetään 5.–16.7. kansainvälinen työleiri. Leirin aikana mm. raivataan
Kurkelanjärven ja Pyhännänjoen pusikoituneita rantoja ja osallistutaan kyläpäivien järjestelyihin.
Leirinvetäjinä toimivat Inkeri Haataja ja Katja Pilvi ja leiri-isäntänä Matti Leiviskä. Heidän
lisäkseen tarvitaan vielä vapaaehtoisia työnohjaajia neuvomaan leiriläisiä raivauksessa ja muissa
töissä.
Leiristä järjestetään kaikille avoin palaveri sunnuntaina 30.6. klo 13. Tilaisuudessa suunnitellaan
työleirin käytännön järjestelyitä, leirin ohjelmaa ja mietitään leiriläisille sopivaa vapaa-ajan
toimintaa. Tervetuloa mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet!
Leirin järjestämistä varten pyydämme lahjoituksena:
- 15 sänkyä ja/tai patjaa
- Ruokatarvikkeita (pakastettavaa tai muuten hyvin säilyvää ruokaa)
Lahjoitukset voi tuoda kyläiltaan. Jos et pääse paikalle tuolloin, ota yhteyttä Matti Leiviskään.
Raivaustöitä varten tarvitsemme kyläläisiltä lainaan myös työvälineitä, kuten sahoja ja lapioita.
Niitä voit tuoda koululle leirin alkamispäivänä 5.7.
TAVASTKENGÄLLÄ TAPAHTUU
Kyläilta Kurkelanjärven hoidosta tiistaina 4.6. Kahvit klo 18 ja keskustelu klo 18.30 alkaen.
Tule keskustelemaan keinoista, jolla Kurkelanjärven vedenlaatua ja virkistyskäyttöarvoa voitaisiin
parantaa. Vaihtoehtoina on mm. kosteikko, rahkan poistaminen, vedenpinnan nostaminen,
ruoppaaminen ja rannan vesakkojen raivaaminen.
Hoitotoimille, mm. vedenpinnan nostamiselle, tarvitaan vesilain mukainen lupa sekä
maanomistajien suostumus. Kurkelanjärven ja Pyhännänjoen välissä on paikallisesti arvokas
perinnemaisemakohde, Alakurkelan rantalaidun, jota kyläyhdistys siistii tulevana kesänä. Myös
alueen ottamista laidunnukseen suunnitellaan. Hoidettu luonnonlaidun rikastuttaisi kylämaisemaa ja
hyödyttäisi niityistä riippuvaisia harvinaistuvia eliölajeja.
Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura järjestää tilaisuuden yhteistyössä ProAgria Oulun VYYHTIhankkeen kanssa. Hankkeesta paikalla ovat Jaana Rintala (vesistöasiat) ja Kalle Hellström
(maisemanhoito- ja laidunasiat).
Impinpäivän pyöräretki Pyhännälle tiistaina 11.6. Lähtö Tavastkengän kylätalolta klo 18.30.
Reitti: Kylätalo– Puronperä–Mustosenperä (noin klo 19)–Leiviskänkangas–Perioja–Pyhännän
kirkko–Tavastkenkä. Matkan pituus noin 30 km. Reitin varrella tutustutaan erilaisiin historia- ja
luontokohteisiin. Mukaan voi liittyä missä vaiheessa tahansa. Kahvitarjoilu Alapereellä, Periojantie
23. Tapahtuman järjestävät Pyhännän ja Tavastkengän Maa- ja kotitalousseurat. Lisätietoja voi
kysyä Matti Leiviskältä ([email protected], 040 754 4670).
Kesäkukkamyynti 12.6. klo 17 alkaen Kylätalon pihalla. Tmi Taimitaipale.
Nyt myös pankkikortti käy maksuvälineenä!
Siikaverkko osuuskunnan kyläilta Tavastkengän koululla torstaina 13.6. klo 19 alkaen. Tule
kuulemaan Siikaverkko-hankkeen suunnitelmista, liity osuuskunnan jäseneksi ja tilaa itsellesi
huippunopea 100 megan valokuituyhteys.
Retki Oulun kasvitieteelliseen puutarhaan lauantaina 15.6. yhdessä Pyhännän Maa- ja
kotitalousseuran kanssa. Katso tarkemmat tiedot aikataulusta ja osallistumismaksuista
kuntatiedotteesta. Ilmoittautumiset Riitta Laineelle, puh. 044 572 7337.
Kyläkävely Itämäen vanhoissa metsissä sunnuntaina 16.6. klo 19. Kokoontuminen Itämäen
kämpälle, josta jatketaan jalan eteenpäin. Reitin varrella tutustutaan Itämäen historiaan, luontoon ja
harvinaisiin kasveihin. Kierroksen jälkeen kahvitarjoilu kämpällä. Lisätietoja Matti Leiviskältä.
Kyläpäivien suunnittelupalaveri sunnuntaina 30.6. klo 11 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet
ovat tervetulleita mukaan talkooporukkaan! Yhdessä järjestämme ikimuistoiset kyläpäivät.
Kansainvälisen työleirin suunnittelupalaveri sunnuntaina 30.6. klo 13 alkaen. Oletko
kiinnostunut kansainvälisestä toiminnasta? Tule suunnittelemaan Tavastkengän kv-työleirin
ohjelmaa ja leiriläisten vapaa-ajan toimintaa.
Tavastkengän kyläpäivät lauantaina 13.7. klo 11 alkaen. Päiväohjelma klo 11–15.
Lounasmyynti klo 11–14. Iltaohjelma klo 19 alkaen. Lipunmyynti ja kahvio klo 18–23.
Luvassa on monipuolista ohjelmaa koko päivälle, muun muassa:
Maatalousnäyttely
Kylätori
Työnäytöksiä
Perinneleikkejä lapsille
Jousiammuntaa
Musiikki ja lauluesityksiä
Vanhojen valokuvien näyttely
Tavastkengän kylähistorian toisen painoksen julkaisu
Tavastkenkä-tietäjä kilpailu
Iltamat klo 19–20.30 ja tanssit klo 21 alkaen. Musiikista vastaa Virpi Piippo & Elixir.
Liput 10 €/kpl.
Maakirkko 21.7. klo 13 Siikalatvan seurakunnan järjestämä maakirkko Kylätalon ympäristössä.
Kainuun Kansanpelimannien konsertti keskiviikkona 21.8. klo 19 alkaen Kylätalolla. Tule
nauttimaan pelimannimusiikista. Esityksessä perinteistä suomalaista kansanmusiikkia sekä
kansanmusiikkia Englannista, Yhdysvalloista ja Meksikosta. Myös lauluja Eino Leinon teksteihin
perustuen. Pääsymaksu 10 euroa.
Valtakunnallisen geologian päivän retki Pöytäniitynkololle lauantaina 14.9. klo 11 alkaen.
Retkellä tutustutaan alueen erikoiseen luontoon ja jääkauden jättämiin jälkiin.
Lisätietoja Matti Leiviskältä.
TAVASTKENGÄN MAA- JA KOTITALOUSSEURAN JÄSENYYS
Alla on tilisiirtolomake jäsenmaksun maksamista varten.
Jäsenmaksu on 5€/hlö tai
vaihtoehtoisesti perhejäsenmaksu 10€, jos perheessä on useampia jäseniä.
Jäsenyys on aina vuoden kerrallaan voimassa.
Vanha jäsen: käytä viitenumeroa 1009 maksaesssasi!
(sihteerillä on tiedossa osoite ja perheenjäsenet)
Uudet jäsenet ilmoittavat osoitteensa ja mahdolliset samassa taloudessa asuvat
perheenjäsenten nimet viestikentässä!
Jäsenetuina mm. ProAgrian jäsenlehti Maaviesti ja alennuksia retkien hinnasta.
Jos et lehteä saa, ilmoita siitä sihteerille.
Jäseneksi voivat liittyä kaikki halukkaat asuinpaikasta riippumatta!