Toimintakertomus 2010 - Tampereen Kuurojen urheiluseura Uljas ry

Transcription

Toimintakertomus 2010 - Tampereen Kuurojen urheiluseura Uljas ry
TAMPEREEN KUUROJEN URHEILUSEURA ULJAS ry:n
TOIMINTAKERTOMUS 2010
YLEISTÄ
103. toimintavuosi oli erittäin aktiivista urheiluseurassa, erittäin keilailun ja futsalin puolella on nyt
aktiivisempaa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Vuoden tärkein arvokisa olivat kuurojen EMkeilailukisat Kreikassa, Ateenassa. Tärkeimmät kansainväliset keilailukisat olivat Oslon
kansainväliset keilailukisat Oslossa, Norjassa ja Hephata IK:n kansainväliset keilailukisat
Tukholmassa, Ruotsissa. Seurasta oli mukana keilamaajoukkueessa peräti 5 keilaajaa ja myös
futsalissa seuran jäsen edustaa Suomen maajoukkueessa. Ateenan EM-keilailukisoista kaksi seuran
jäsentä sai yhden pronssimitalin naisten joukkuekeilailusta. Seuran kaksi jäsentä voitti kultaa Oslon
kansainvälisissä keilailukisoissa naisten parikeilailussa. Yhteenvetona tästä vuodesta on hyvä lähteä
jatkamaan seuraavaan vuoteen yhtä aktiivisena.
HALLINTO JA JÄSENISTÖ



Johtokunta piti 8 kokousta vuodessa, ja pöytäkirjoihin kertyi 98 (8 kokousta ) pykälää.
Jäseniä on yhteensä 81, joista 19 vapaajäsentä, 1 kunniapuheenjohtaja, 56 miestä, 22 naista,
alle 16-vuotiaat 3 poikaa ja 0 tyttöä.
Jäsenmaksu 20 € ansiotyötä tekeville, 10 € työttömille, opiskelijoille ja eläkeläiselle sekä
ilmainen koululaisille ja lapsille. Liittymismaksu 5 € ja kannattajajäsenmaksu 10 €.
EDUSTUKSET


24 – 25.4.2010 SKUL ry:n seuraseminaari ja liittokokous Vantaalla. Seuraa edusti sihteeri
Mika Riikonen ja varaedustajana tiedottaja Niko Meriluoto. Liittokokouksessa oli myös
mukana SKUL:n puheenjohtaja Jussi Raisio ja hallituksen jäsen Jari Malkamäki ja
kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta.
25.11.2010 SKUL:n 90v. Gaalajuhlassa Tampereella edustajina olivat Niko Meriluoto ja
Kauko Järvensivu. Kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta, SKUL:n hallituksen
puheenjohtaja Jussi Raisio ja järjestöntekijä Jari Malkamäki olivat mukana.
o Uljaan jäsenet Helena Lindgren-Järventausta sai hopeisen ansiomerkin ja Satu
Lintulan ja Senja Loppisen EM-keilailun naisjoukkue palkittiin SKUL:n 90.v
gaalajuhlissa.
MERKKIPÄIVÄT





80v. Sirkka Vuorenmaa Sirkka 6.2.1920
70v. Pirkko Salmi 7.11.1940
70v. Hannu Siltanen 9.3.2010
60v. Matti Dianoff 7.9.1950
50v. Päivi Suonentakainen 24.3.1960
TIEDOTUSTOIMINTA

Jäsentiedotteet





Ilmoituksia Teksti-TV:ssä Kuurojen urheilusivulla 563
Ilmoitustaulu Uljas ry:n toimistolla ja Tampereen Viittomakieliset ry:n tiloissa
Internetissä ULJAS ry:n www-sivut http://uljas1907.sporttisaitti.com/
Keilajaoston palaverit
Ilmoituksia Facebookissa ja Uljas ry:n kotisivuilla
TALOUS JA VARAINHANKINTA








Kaupungin ja naapurikuntien toiminta- ja projektiavustukset erityisliikuntaryhmille
Jäsenmaksut
Myyjäiset
Arpajaiset
Lahjoitukset
Pääsylipputuotot
Sponsoroinnit
Keräystuotot
VIRKISTYSTOIMINTA





13.3.2010 Uljas ry:n talvipäivät Sappeessa ja osallistujia yhteensä 14 henkilöä.
30.4.2010 Uljas ry:n ja TammerSign ry:n wappubileet Tampereen Viittomakieliset ry:n
tiloissa.
19- 22.9.2010 SKUL:n 2.senioripäivät Kuortaneella. Eero Pokki oli mukana leirissä
26-29.9.2010 SKUL:n 3.senioripäivät Kisakeskuksen urheiluopistolla Pohjalla. Heikki
Sandholm oli mukana leirissä.
20.11.2010 Uljas ry:n ja Tampereen Viittomakieliset ry:n yhteiset pikkujoulujuhlat ja
vuoden parhaan urheilijan valinta Tampereen Viittomakieliset ry:n tiloissa.
KOULUTUSTOIMINTA



11– 13.6.2010 SKUL ry:n keilajaoston neuvottelupäivät Tammelassa. Seuraa edustivat
Kauko Järvensivu, Pertti Lehti, Jyrki Vainio ja Jari Malkamäki.
15 – 17.10.2010 SKUL ry:n seurojen ja lajijaostojen yhteistyöpäivät Peurungassa,
Laukaalla. Seuraa edustivat Niko Meriluoto ja kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta,
puheenjohtaja Jussi Raisio ja järjestöntyöntekijä Jari Malkamäki.
19.12.2010 Uljas järjesti Uljaan jäsenille Curling-kurssin Ylöjärven jäähallilla, Ylöjärvellä.
Jari Malkamäki, Niko Meriluoto, Mika Riikonen, Jussi Raisio, Sami Sutinen ja Sari Jokinen,
Jarno Vanamo ja Marko Kuivalainen ja Pertti Lehti osallistuivat curling-kurssiin.
NUORISOTOIMINTA

Lasten liikuntakerho maanantaisin 18–19 Kuulovammaisten koululla. Vetäjänä Niko
Meriluoto, varavetäjänä toimi Mika Riikonen. Viime keväänä Jarkko Keränen toimi
liikunnanohjaajana ja Niko Meriluoto oli varavetäjä Poikien ja tyttöjen käyntimäärät ovat
vastaavasti 9 ja 13 eli yhteensä --.
MUU TOIMINTA




Kokoukset
Kerhoillat sovittuina aikoina
Seuran keilajaoston palaverit Kaupin keilahallissa.
Palkintojakotilaisuudet 20.11.
URHEILUSEURAN VUODEN 2010 URHEILIJA



Parhaaksi urheilijaksi valittiin pronssimitalisti Satu Lintula EM-keilailun naisten
joukkuekeilailussa.
Paras alle 20v. oli Saku Lehtonen.
Vuoden läpimurroksi valittiin EM-pronssimitalisti Senja Loppinen EM-keilailun naisten
joukkuekilpailussa.
VALMENNUSTOIMINTA JA HARJOITUSVUOROT





Palloilu / muut liikunta torstaisin kevätkaudella klo 17.30 - 19.00 ja syyskaudella klo 17.30 19 Klassillisella lukiolla.
Keilailu, vakiovuoro tiistaisin klo 18.30 - 19.30 ja torstaisin klo 19.30 - 20.30 Kaupin
keilahallissa.
26.2.2010 Futsal-leiri pidettiin Hervannan ammattikoululla.
30.4.2010 Futsal-leiri pidettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksella.
19.8, 20.8, 26.8 ja 3.9, 10.9 ja 17.9.2010 Futsal-harjoitukset pidettiin Hervannan
ammattikoululla.
KUNTOLIIKUNTATOIMINTA

Kuulovammaisten ja kuurosokeiden kuntovoimistelu ja palloilu klo 19 – 20 Liisapuiston
koululla. Vetäjänä toimi Niko Meriluoto ja varavetäjänä Mika Riikonen. Viime keväänä
Jarkko Keränen toimi liikunnanohjaajana ja Niko Meriluoto oli varavetäjä. Naisten ja
miesten käyntimäärät ovat vastaavasti 41 ja 2 eli yhteensä ---.
KILPAILUTOIMINTA
Kansainväliset kisat

14-22.10.2010 EM Ateena – 9th European Deaf Bowling Championship -keilailukisat
Ateenassa, Kreikassa. Seurasta olivat mukana maajoukkuekeilaajat Satu Lintula, Senja
Loppinen, Markku Loppinen ja Jarmo Järventausta ja Pertti Lehti.
o Suomi sai pronssia naisjoukkuekeilailussa. Joukkueessa keilasi Satu Lintula ja Senja
Loppinen.
o Miesjoukkuekeilailussa Suomi oli 12.sijalla. Jarmo Järventausta, Markku Loppinen
ja Pertti Lehti edustivat miesjoukkuetta.
o Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Satu Lintula sijoittui 9.sijalle ja Senja
Loppinen 45.sijalle.
o Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Markku Loppinen sijoittui 44.sijalle, Pertti
Lehti 54.sijalle ja Jarmo Järventausta 26.sijalle.
o Miesten parikilpailussa Suomi sijoittui 7.sijalle ja Suomi II sijoittui 27.sijalle ja
Suomi III 27.sijalle. Suomi II-joukkuetta edustivat Jarmo Järventausta ja Markku
Loppinen. Kolmannessa joukkueessa Pertti Lehti keilasi.
o Naisten parikilpailussa Suomi oli 5.sijalla ja Suomi II sijoittui 13.sijalle ja Suomi III
15.sijalle. Suomi II-naisjoukkueessa edusti Satu Lintula. Suomi III-joukkueessa
Senja Loppinen edusti.
o Suomi sijoittui miesten triossa 14. sijalle ja Suomi II 25. sijalle. Ykkösjoukkueessa
Jarmo Järventausta ja Markku Loppinen.
o Suomi sijoittui naisten triossa 5.sijalle ja Suomi II 6.sijalle. Ykkösjoukkueessa Satu
Lintula edusti ja toisessa joukkueessa Senja Loppinen.
o Miesten All Event –kilpailuissa Markku Loppinen sijoittui 44. sijalle tuloksena 4267
ja Jarmo Järventausta sijoittui 61. sijalle tuloksena 4160 ja Pertti Lehti sijoittui
70.sijalle tuloksena 4097.
o Naisten All Event -kilpailuissa Satu Lintula sijoittui kahdeksanneksi tuloksena 4281.
Arja Kantola 30. sijalle . Satu Lintula pääsi mukaan Masters –finaaliin.
o Naisten Masters -finaalissa Satu Lintula sijoittui 11. sijalle tuloksena 2855.

6– 14.11.2010 Winterhur, Sveitsissä pidettiin EM-futsalin kisat. Uljas ry:n jäsen Lauri
Virtanen pelasi Suomen kuurojen maajoukkueessa. Suomi voitti yhden ottelun, pelasi yhden
tasapelin ja hävisi kolme ottelua. Suomi sijoittui 19:nneksi.
 10-12.08.2010 Norjassa Oslossa Oslo Doves Sportsklubb -kansainväliset keilakisat.
Seurasta osallistuivat seuraavat keilaajat Satu Lintula, Senja Loppinen, Arja Kantola
ja Pertti Lehti, Kauko Järvensivu ja Rauno Rantanen.
o Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Senja Loppinen sijoittui 3.sijalle, Satu Lintula
5.sijalle ja Arja Kantola 13.sijalle
o Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Pertti Lehti sijoittui 39.sijalle, Rauno
Rantanen 58.sijalle ja Kauko Järvensivu 69.sijalle.
o Naisten All Event –kilpailuissa Satu Lintula sijoittui ensimmäiseksi. Semifinaalissa
Satu Lintula sijoittui 7. sijalle.
o Naisten parikilpailussa Satu Lintula ja Arja Kantola voittivat.
o Miesten parikilpailussa Kauko Järvensivu ja Rauno Rantanen sijoittuivat 39.sijalle.
o Naisten Matchplay women-kilpailussa Satu Lintula voitti finaaliottelun ja Arja
Kantola eteni puolivälierään asti.
 5.- 10.7.2010 Nordic- Baltic Deafs Sport Association Sportsfestival Maarianhaminassa,
Ahvenanmaalla.
 Uljaan jäsenet Niko Meriluoto, Anton Pulkkinen, Saku Lehtonen, Marko
Kuivalainen, Matti Dianoff, Jarmo Järventausta, Jari Malkamäki, Sanna Halonen,
Reeta Sietsalo, Harri Abroute, Satu Lintula ja Arja Kantola
 Futsalissa Uljas sijoittui seitsemänneksi runkosarjassa. Satu Lintula voitti naisten sarjassa
ja Arja Kantola sijoittui neljänneksi. Jarmo Järventausta toiseksi miesten yksilösarjassa,
Matti Dianoff 13:nneksi ja Harri Abroute 15:nneksi. Parisarjassa Satu Lintula ja Arja
Kantola sijoittuivat toiseksi. Miesten parisarjassa Jarmo Järventausta ja Matti Dianoff
kolmanneksi. Harri Abroute keilasi 11:ksi Hephatan Augustsson Gunnarin parina. Naisten
sulkapallossa Reeta Sietsalo sijoittui neljänneksi ja Sanna Halonen viidenneksi.
 Matti Dianoffin keskeytyi miesten suunnistuksessa ja Arja Kantola sijoittui kolmanneksi
naisten suunnistuksessa.
 Mirja Raisio golfasi neljänneksi naisten sarjassa ja Jussi Raisio sijoittui 6:nneksi miesten
sarjassa
 04.12.2010 IK Hephata- 75 vuotiasjuhlan keilailukisat Tukholmassa, Ruotsissa. Uljaan jäsenet
Kauko, Järvensivu, Jarmo Järventausta, Rauno Rantanen, Pertti Lehti, Satu Lintula ja
Senja Loppinen olivat mukana keilailuturnauksessa.
 Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Jarmo Järventausta sijoittui 16:nneksi, Kauko
Järvensivu 22:nneksi, Rauno Rantanen 25:nneksi ja Pertti Lehti 42:nneksi.

 Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Satu Lintula voitti kilpailun pisteellä 1168, Senja
Loppinen sijoittui 21:nneksi ja Arja Kantola 28:nneksi.
 Miesten triokilpailussa Kauko Järvenisvu, Jarmo Järventausta ja Rauno Rantanen
sijoittuivat 12:nneksi.
 Naisten triokilpailussa Satu Lintula, Senja Loppinen ja Arja Kantola voittivat.
 Miesten All Events –kilpailussa Jarmo Järventausta sijottui 13:nneksi, Kauko Järvensivu
sijoittui 22:nneksi, Pertti Lehti 40:nneksi ja Rauno Rantanen 41:nneksi.
 Naisten All Events-kilpailussa Satu Lintula sijoittui ykköseksi, Senja Loppinen 13:nneksi
ja Arja Kantola 24:nneksi.
16-18.07.2010 Talkurin kuurojen urheiluseuran kansainväliset Beach Volley -turnauskisat.
o Uljaan jäsnet Juuso Toivonen ja Saku Lehtonen edustivat turnauksessa ja sijoittuivat Blohkossa kolmanneksi.
SM – ja kansalliset kisat
KEILAILU
 EM-karsinnat 3-4 kierrokset
o Uljaalta osallistuivat seuraavat keilaajat miesten karsintaan Jarmo Järventausta,
Markku Loppinen, Pertti Lehti, Rauno Rantanen, Jyrki Vainio, Kauko Järvensivu
ja naisten karsintaan Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Krystyna
Virolainen. Jarmo Järventausta, Markku Loppinen, Pertti Lehti ja Satu Lintula,
Senja Loppinen pääsivät Suomen EM kisajoukkueeseen. Tulosliite 1
 SKUL:n kilpailutoiminnan 1-2 kierrokset. Karsinnat on yhä kesken, kun 4 karsintaa on
vielä keilaamatta.
o 1.karsintakierros 16.10.2010 Tikkurilassa, Vantaalla.
o Mieskeilaajat Markku Loppinen, Pertti Lehti, Kauko Järvensivu, Jyrki Vainio
olivat mukana.
o Naiskeilaajat Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjölä olivat
mukana
o 2.karsintakierros 28.10.2010 Kaupin keilailuhallilla, Tampereella
o Markku Loppinen, Pertti Lehti, Kauko Järvensivu, Jyrki Vainio ja Rauno
Rantanen, Jarmo Järventausta osallistuivat toiseen kierrokseen.
o Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjölä keilasivat toisen
kierroksen.
 17 – 18.4.2010 SM – keilakisat Tampereella.
o Miesten alkukilpailussa sijoittuivat Markku Loppinen 3.sijalle, Ossi Puumala 5.
sijalle Jarmo Järventausta 12. sijalle, Kauko Järvensivu 22. ja Rauno Rantanen 25.,
Pertti Lehti 30., Markus Hiltunen 35., Matti Dianoff 44., Jyrki Vainio 50.,
o Miesten finaalissa Markku Loppinen voitti, Ossi Puumala sijoittui 7:nneksi, Jarmo
Järventausta 11:nneksi.
o Naisten alkukilpailussa Senja Loppinen sijoittui toiseksi, Arja Kantola 5.sijalle, Arja
Kantola 6.sijalle ja Janita Loppinen 10.sijalle, Ritva Yrjölä 17.sijalle.
o Naisten finaalissa Satu Lintula voitti kilpailun, Arja Kantola sijoittui toiseksi ja
Senja Loppinen 5:nneksi.
o Miesten joukkuekisassa Uljas I voitti kultaa ja Uljas II 9. sijalle.
o Naisten joukkuekisassa Uljas voitti kultaa.
o Miesten parikisassa Uljas I sai hopeaa, Uljas II 7. sijalle, Uljas III 12. sijalle, Uljas
IV 22. sijalle.
o Naisten parikisassa Uljas I voitti kultaa ja Uljas II sijoittui 5. sijalle.








o Juniorit-sarjassa Janita Loppinen keilaili toiseksi.
o Veteraanit-sarjassa Ossi Puumala sijoittui toiseksi, Jarmo Järventausta kolmanneksi,
Rauno Rantanen 8:nneksi ja Matti Dianoff 13:nneksi.
6.6.2010 Keilailun Kuurojen 10. maratonmestaruuskilpailuissa Markku Loppinen voitti
kultaa, Senja Loppinen sijoittui 4:nneksi ja Kauko Järvensivu 10:nneksi.
7.11.2010 Kuurojen liittomylly Hämeenlinnassa Tampere voitti mestaruuden.
Liittomyllyn pelaajat olivat Satu Lintula, Pertti Lehti, Arja Kantola ja Senja
Loppinen.
29.1.2010 Seuraottelu Valpas-Uljas Turussa Uljas voitti Valppaan seuraottelussa 11703
pisteellä 391 pisteen erolla.Uljaan joukkueessa olivat mukana Markku Loppinen,
Jarmo Järventausta, Pertti Lehti, Ossi Puumala, Kauko Järvensivu, Markus Hiltunen,
Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjöilä
Miesten paikallissarja 2010-2011 (Tampereen keilailuliitto)
o Kausi on yhä kesken,kun 1-4 kisat on keilailtu. Tulosliite II kilpailutilanteesta.
Kuurojen mestaruussarja 2010-2011
o 1.kierros 06.11.2010 Valkeakoskella. Uljaan kaksi joukkuetta, Uljas ja Uljas II.
Keilaajat Markku Loppinen, Pertti Lehti, Arja Kantola, Satu Lintula, Jarmo
Järventausta, Rauno Rantanen, Kauko Järvensivu, Ossi Puumala, Senja Loppinen ja
Markus Hiltunen olivat mukana ensimmäisessä kierroksessa.
19.12.2010 Tampereen Seiskojen mestaruussarja 2.osakilpailu. Uljas on kolmantena
tilanteessa.
25.9.2010 Wellaksen ja Uljaan seuraottelu Vaasassa.
o 6 Uljaan jäsentä ja 3 ulkopuolista osallistui keilakisoihin. Wellaksella on kolme
kiertopalkintoa ja Uljaalla 4. Uljas voitti 5 palkintopystiä.
26.12.2010 Läskis-keilailukilpailu Tampereella. Seurat Uljas, Seiskat ja Remmi
olivat mukana keilailukisoissa. Seiskat voitti Uljaan 50 pisteen erolla.
SULKAPALLO

14.09.2010 Kuurojen SM-sulkapallokisa Kisapuistolla, Lahdessa. Osallistuja oli Ritva
Yrjölä. Ritva Yrjölä tippui naisten sarjassa B-lohkosta kolmantena viimeisenä. Naisten
nelipelin sarjassa naisparina Lea Palomäki ja Ritva Yrjölä voittivat kultaa.
GOLF

11-12.9.2010 Suomen Kuurojen SM-golf pidettiin Turussa.
o Uljaan jäsenet Jussi Raisio ja Mirja Raisio osallistuivat golfkisoihin. Jussi Raision
lyöntisuoritus hylättiin ja Mirja Raisio sijoittui 14:nneksi.
FUTSAL

6.3. Kuurojen Futsal Cup 3 Mäntsälässä Uljas voitti pronssia. Uljaan pelaajat olivat
Saku Lehtonen, Lauri Virtanen, Niko Meriluoto, Riku Lehtonen, Marko Kuivalainen ja
Jarkko Keränen.

25.9 Uljaan joukkue osallistui kuurojen SM-futsalliin Oulussa ja voitti SM-pronssia.
Uljaan jäsenet Niko Meriluoto, Marko Kuivalainen, Saku Lehtonen, Juuso Toivonen,
Rasmus Raurala, Jarkko Keränen, Ali Haidary, Eero Vuorimies ja valmentaja Riku
Lehtonen edustivat Uljaan joukkuetta.
Jäsentenväliset kilpailut


Uljas ry:n jäsenväliset keilakisat (karsinta seuraottelu Turun Valpasta vastaan) 8.1.2010
Ylöjärvellä. Jarmo Järventausta voitti, Pertti Lehti toinen ja kolmas oli Arja Kantola.
Uljas ry:n jäsenväliset keilakisat (karsinta seuraottelu Vaasan Wellasta vastaan)
4.9.2010. Miesten sarjassa Markus Hiltunen voitti, Rauno Rantanen tuli toiseksi ja
Markku Loppinen kolmanneksi.
JAOSTOT

Uljas ry:n lajijaostojen kokoonpanot ja yhteyshenkilöt alla
Yleisurheilu
 Niko Meriluoto (YH)
 Kauko Järvensivu
 Jari Malkamäki
Palloilu
 Niko Meriluoto (YH)
 Juuso Toivonen
 Riku Lehtonen
 Saku Lehtonen
Keilailun SMkilpailutoimikunta
 Niko Meriluoto
 Jari Malkamäki
 Jarmo Järventausta
 Arja Kantola
 Kauko Järvensivu
JOHTOKUNTA 2010






Keilailu
 Arja Kantola (YH)
 Pertti Lehti
 Jarmo Järventausta
 Satu Lintula
 Markku Loppinen
 Kauko Järvensivu
Suunnistus
 Arja Kantola
Kuntoliikuntatoiminta
 Niko Meriluoto (YH)
 Mika Riikonen

Virkistystoiminta
 Jari Malkamäki
 Kauko Järvensivu
 Helena LindgrenJärventausta
 Niko Meriluoto
(läsnä/kokouskerta)
Puheenjohtaja Jari Malkamäki
Varapuheenjohtaja Jussi Raisio
Sihteeri Mika Riikonen
Rahastonhoitaja ja jäsenasiainhoitaja Kauko Järvensivu
Tiedottaja Niko Meriluoto
Salkuton Jarmo Järventausta
8/8
8/8
7/8
8/8
7/8
8/8
LOPUKSI
Uljas ry:n johtokunta kiittää jäseniä aktiivisesta osallistumisesta urheilu- ja liikuntatoimintaan ja
Tampereen Viittomakieliset ry:tä tilojen vuokrakäytöstä sekä Tampereen kaupungin ja seutukuntien
liikuntatointa toiminta-avustuksista. Ja TammerSignia vappubileiden ja Tampereen Viittomakieliset
ry:tä pikkujoulujen toteutumisesta.