ORIVEDEN SEUDUN MARTAT ry:n

Transcription

ORIVEDEN SEUDUN MARTAT ry:n
ORIVEDEN SEUDUN MARTAT ry
HISTORIIKKI
1999 - 2009
2
SISÄLLYS
Alkusanat ja toiminnan tavoitteet ja arvot
3
Yhdistyksemme tavoitteet ja toiminta
4
Koulutukset ja kurssit
Valokuvia
5–7
Toritapahtumat
Valokuvia
8-9
Opintotoiminta
10
Virkistystoiminta
11
Jäsenillat ja kokoukset
12
Toimintakalenteri 2009
13
Oriveden Seudun Martat ry:n toimihenkilöitä
vuosina 1999 - 2009
14
3
ALKUSANAT
Marttajärjestön synty v. 1899 perustuu läheisesti maassamme silloin vallinneisiin oloihin ja
maamme valtiolliseen asemaan. Suomen autonomisen suurruhtinaskunnan asema
Venäjän tsaarivaltakunnan yhteydessä vaikeutui, kun autonomian lopettamiseen tähtäävät
tavoitteet pääsivät vallalle. Nämä sortotoimet huipentuivat 1899 helmikuun manifestiin.
Vuosisadan vaihteessa varsin suuren kansanosan sosiaaliset olot olivat puutteellisia ja
sivistystaso alhainen. Varsinkin naisten mahdollisuudet opin tielle tai yhteiskunnalliseen
toimintaan olivat olemattomat. Tiedoista, taidoista ja aineellisista
toteuttamismahdollisuuksista oli huutava pula. Tällöin eräät sivistyneislln kuuluvat naiset
alkoivat koota rivejään. Aika oli kypsä naisjärjestön synnylle.
( Marttajärjestön syntyhistoria; Menestyvä marttayhdistys Järjestötoiminnan käsikirja;
Marttaliitto ry.)
TOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT
Marttojen toiminnan punainen lanka on toimia kotien ja perheiden hyvinvoinnin puolesta.
Järjestö on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Tavoitteena on antaa
kotitalousneuvontaa taloudellisen ja terveellisen ruokahuollon toteuttamiseksi kodeissa.
Kodin pihapiirin ja elinympäristön viihtyisyyden ja ympäristöä suojelevan toiminnan
neuvontaa. Martat ovat vahvasti mukana kestävän kehityksen talkoissa. Kierrätys, oikea
jätteiden käsittely ja luonnonvaroja säästävä toiminta kulkevat toiminnassa mukana.
Perhekäsitys on laajentunut ydinperheitä suuremmaksi ja tämä myös Marttojen
toiminnassa huomioidaan.
Erilaisuuden ja muiden kulttuurien hyväksymiseen kannustetaan. Marttayhdistyksiä on
perustettu erilaisten teemojen ympärille, mm- eri kulttuurit, ikäryhmät, miehet, naiset,
työssäkäyntialueet
Vuoden 2009 Marttaliiton teema on ”Kohtauspaikkana koti”
Oriveden Seudun Martat ry:n perustava kokous pidettiin Oriveden kaupungintalolla
27.10.1999. Kokouksessa mukana oli innokkaita Oriveden asukkaita, jotka halusivat kuulla
Martta-aatteesta ja liittyä toimintaan mukaan.
Marttapiiriliitosta oli mukana Raija Laitinen, joka toimi perustavan kokouksen
puheenjohtajana
4
YHDISTYKSEMME TAVOITTEET JA TOIMINTA
Oman yhdistyksemmekin tavoitteena on kotien ja perheiden hyvinvointi, kuten
perustamiskirja sanoo.
Uusien jäsenten vastaanottamiseen kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi KummiMartta toiminnalla. Omana toimintana järjestämme erilaisia teemakursseja, esim.
ruuanvalmistuksen, leivonnan, erityisruokavalioiden, keventämisen, liikunnan, jätehuollon,
kausiaskartelun ja talouden hoitamisen merkeissä.
Nuorisosta huolehdimme tarjoamalla nuorisotiloissa virkistystä mm. lettukestit. Kouluille
lahjoitamme keittokirjoja stipendien sijaan.
”Sivistystä Suomen kodeille” teeman mukaisesti järjestämme jäsenistöllemme erilaisia
kulttuurinautintoja, jotka ovat yleensä avoimia kaikille.
Jokaisen uuden toimintakauden aloitamme jo perinteeksi muodostuneella elokuisella
Marttojen saunaillalla.
Omana tulolähteenämme on Oriveden kaupungin torivalvonnasta huolehtiminen.
Torimaksuilla keräämme varoja toimintaamme...Samalla tuomme esille omaa
toimintaamme ja Martta-aatetta erilaisin toritapahtumien muodossa, esim. Martanpäivän
toritapahtuma, juhannustori Martta lettujen kera, vihtojen valmistusta, keskikesän iltatori,
perennoidenvaihtotori, ilmaiset kirpputoripaikat, ohjattu sieniretki ja toritapahtuma sekä
joulutori. Martat ovat usein esillä positiivisesti ja puuhakkaasti
Kaupunki hyötyy taloudellisesti yhteistyöstä kanssamme. Aikaisemmin kaupungilla oli
palkattu torivalvoja, jonka henkilöstökuluja torituotot eivät kattaneet. Nykyisin Martat
hoitavat torivalvonnan talkooperiaatteella ja kaupunki saa pienen provision torituloista
kunnallistekniikan hoitamiseksi. (Torivalvontasopimus kaupungin kanssa on solmittu
9.4.2001).Näin hyödymme molemmat. Kaikessa toiminnassamme ovat arvonamme
ympäristön, niin ihmisten kuin luonnonkin , hyvinvointi.
Yhteiskunnallinen vaikuttamisemme kohdistuu perheiden, kotien ja nuorison hyvinvointiin.
Jäsenkentässämme korostamme yhdessä tekemisen ja joukkoon kuulumisen henkeä.
Meitä on monilta eri ammattialoilta, monen ikäisiä ja monenlaisten harrastusten piiristä.
Annamme tukea ja kannustusta toisillemme ja kaikille Martta-toiminnasta kiinnostuneille
henkilöille. Ja mikä toiminnassa on parasta, on kotijoukkojen tuki.
5
KOULUTUKSET JA KURSSIT
Omana toimintana on toteutettu erilaisia kursseja esim:
- Kasvit ja kukat kankaalle/uutta kankaan painantaa
Luonnon materiaalit taipuivat asiantuntijan opastuksella upeiksi kukka-asetelmiksi.
- Koristeita pääsiäiseksi
- Huovutuskurssi
- Kokataan yhdessä yhteistyössä se ruuanlaittokin sujuu.
valmistetaan erilaisia perunaruokia ja maittavia piirakoita, suolaisia ja makeita
- Opastusta kompostointiin ja kierrätykseen.
- Ohjattu kalankäsittely kurssi
- Askarrellaan yhdessä
- Lisäksi vuosittaiset ohjatut sieniretket ja neuvontaa torilla
On osallistuttu piiriliiton hallintoon, ja erilaiset kurssipalautteet Pirkanmaan Marttojen
järjestämistä koulutustilaisuuksista ja Vapepan järjestämästä etsintäkurssista ovat olleet
jäseniltojen aiheina.
SPR:n järjestämä vapaaehtoinen pelastuspalvelu-kurssi
Vapepa - kurssilaisia 2006
6
Kukka-asetelmakurssilaisia vetäjinä Anneli Kyllästinen ja Eila Virtanen
7
Huovutuskurssilaisia 2008 vetäjänä Annaleena Virtanen
8
TORITAPAHTUMAT
Oriveden Seudun Martat hoitavat torivalvonnan. Tori on avoinna talviaikaan lauantaisin ja
kesäaikaan keskiviikkona ja lauantaina
Olemme järjestäneet toripäivinä erilaisia tapahtumia mm:
- polkupyörien turvamerkintää yhteistyössä vak. yhtiön kanssa
- perennanvaihtoa torilla
- Juhannustori
- Martanpäivän iltatori
- sienineuvontaa kaikille halukkaille
- vuosittain joulunavaustapahtuma ja joulumyyjäiset torilla
- olimme esillä harrastemessuilla ensimmäistä kertaa syksyllä 2009
Joulumyyjäiset 2007
9
Oriveden Seudun Martat, Martan-päivän iltatorilla
10
OPINTOTOIMINTA
Marttojen I-taitoavaimen suoritus v.2002
Leena Saarinen; Kaija Mella, Päivikki Peltonen -Telkki
Neljä pikkukokkikerholaista suorittivat nuorten ensimmäisen taitoavaimen, jotka olivat
ensimmäiset Pirkanmaalla.
Marttojen I-taitoavaimen suoritus v.2006
(Lehtikuva Anne Kotipuro Oriveden Sanomat 30.11.2006)
Oriveden Seudun Marttojen taitoavain I:n suorittajia 2006
Anneli Kyllästinen, Eila Virtanen, Kaisa Kivinen, Seija Siukola, Auli Penttilä, Salme Oksanen,
Raija Viskari ja Tuula Kylä-Laaso (kotitalousneuvoja Pirkanmaan Martoista) Poissa kuvasta Kaisa
Rotonen, Pirkko Asunta ja Tuula Vehmaa.
Marttojen I-taitoavaimen suoritus 2008-09
Kaarina Airas, Anne Lepistö Anneli Silvan, Leena Jarva
Marttojen II-taitoavaimen suoritus 2008-09
Leena Saarinen, Seija Siukola, Auli Penttilä, Anneli Kyllästinen, Kaisa Kivinen ja Salme
Oksanen
Marttojen kotipuutarhahanke
Koulutukseen osallistuu Oriveden Seudun Martoista puutarhamartta Anneli Kyllästinen
11
VIRKISTYSTOIMINTA
Oriveden Seudun Martat ovat vuosien varrella järjestäneet hyvin monipuolista
virkistystoimintaa esim:
- teatteriretkiä
- runoilta vierailijana paikkakuntalainen Riitta Harjunen
- kulttuurikierros Ruovedelle
- Pirkanmaan Marttojen järjestämä päivän retki Hämeenlinnan seudulle ja 2 päivän retki
Mikkelin seudulle sekä päivän puutarharetki, joka liittyi ”Marttojen kotipuutarhahankkeeseen
- tutustuminen Ahlmanin ammattiopistoon
- allasjumppa Oriveden Palvelutalon uima-altaalla
- syyskesän saunailtoja
- retki Pajutilalle Kangasalle
- vuosittaiset pikkujoulut
- luontoretkiä Pukalaan ;Lylyn aarniometsään Siikakankaalle
- piiriliiton järjestämille retkille on osallistuttu Loimijokilaaksoon; Mikkeliin, Mäntyharjulle ja
Lahteen
- Naistenpäivän virkistystapahtuma Tuomaalan rannassa
Oriveden Seudun Martat Pirkanmaan Marttojen järjestämällä retkellä
Mikkelin seudulle 8/2006
12
Naistenpäivän virkistystapahtuma Tuomaalan rannassa 2009
JÄSENILLAT ja KOKOUKSET
Jäseniltoja pyrimme järjestämään kerran kuukaudessa aina jonkin teeman ympärille.
- järjestämme erilaisia kursseja, koulutuksia ja pieniä kokkaus-sessioita.
Valmistamme esim: perunaruokia ja erilaisia piiraita, suolaisia ja makeita.
- puutarhamartan palautteita Marttojen puutarhamartta-koulutuksesta..
- erilaisia tuote-esittelyjä, infoa tavaroiden kierrätyksestä,
-½ kiloa kasviksia -näyttely Lähimmäisen kammarilla, joka oli samalla myös jäsenilta
- Marttojen vihtatalkoot
- vuosittaiset omat sääntöjen määräämät vuosikokoukset
- piiriliiton järjestämät kokoukset
- Pirkanmaan Marttojen neuvontapiiri tapaamiset ja koulutustilaisuudet
LAHJOITUKSET
Oriveden Seudun Martat ry. lahjoittaa vuosittain keväällä ruuanlaitosta kiinnostuneelle
9 - luokkalaiselle kirjan, Herkkuja Martan keittiössä.
13
ORIVEDEN SEUDUN MARTAT RY
TOIMINTAKALENTERI vuodelle 2009
TAMMIKUU
22.1. Marttailta, nyyttikestit, klo 18 Laitamo
HELMIKUU
15.2. Kevätkokous klo 15 Kotiruoka. Koluntie 4 Orivesi
MAALISKUU
8.3. Naistenpäivän Talvitapahtuma klo 14 Hieta (Lehmus)
pilkitään, hiihdetään, kelkkaillaan, luistellaan,
paistetaan makkaraa
HUHTIKUU
6.4. Nuorisotapahtuma klo 17.30 Nuorisotalolla (taitoavain II)
16.4. Allasjumppa klo 18 Palvelutalolla
TOUKOKUU
13.5. Kevätretki Marjamäen Pajutila Kangasala,
lähtö klo 17.30 torilta
23.5. Perennanvaihto klo 9-11 ja Peräkärrykirppis torilla
KESÄKUU
18.6. Vihdantekotalkoot
19.6. Juhannusaaton tori
HEINÄKUU
1.7. Iltatori klo 17 – 20 (taitoavain I)
25.7. Martan-päivän tapahtuma torilla klo 9 – 12
ELOKUU
6.-9.8. 10-vuotisretki Pudasjärvelle, Rotonen
28.8. Sieniretki, lähtö torilta klo 17.30
29.8. Sienitapahtuma torilla klo 9-11
SYYSKUU
9.9. Marttailta, saunotaan ja uidaan Aulin mökillä
lähtö torilta klo 17.30
21.9. Lettuilta Nuorisotalolla klo 17.30
LOKAKUU
1.10. Askartelukurssi Sipetan tiloissa klo 17
4.10. Syyskokous klo 15 Kaupungintalon alakerta
27.10. Yhdistyksen 10-vuotisjuhla, avoimet ovet
alk. klo 14 Kaupungintalon alakerta
MARRASKUU
19.11. Marttailta klo 18 Kaupungintalon alakerta,
valmistellaan joulumyyjäisiä
JOULUKUU
3.12. Pikkujoulu Puurojuhla klo 18
Kaupungintalon alakerta
19.12 Joulumyyjäiset klo 9-12 Oriveden tori
14
ORIVEDEN SEUDUN MARTAT ry:n TOIMIHENKILÖITÄ
VUOSINA 1999 - 2009
Puheenjohtajat: Päivikki Peltonen -Telkki, Leena Saarinen
Sihteerit: Tiina Nurminen, Kaija Mella, Eeva Helin, Kaisa Rotonen
Rahastonhoitajat: Kaisa Rotonen, Leena Saarinen, Raija Viskari
Varapuheenjohtajat: Mirja Salonen, Tiina Venho, Kaisa Rotonen, Seija Siukola
Muita hallituksessa toimineita jäseniä:
Niina Karhu, Pirjo Jokinen, Tuula Vehmaa, Auli Penttilä, Kaisa Kivinen,
Inga Kokko ja Sirpa Pantsu
Pirkanmaan Martat ry:n hallituksen varajäsen v. 2008 -10 Seija Siukola
Oriveden Seudun Martat ry:n 1999 -2009
Historiikin tekijät
Leena Saarinen, Seija Siukola, Kaisa Kivinen, Anneli Kyllästinen, Auli Penttilä ja Salme Oksanen
Marttojen II -taitoavain osasuoritus 2009