työyhteisö- sovittelijavalmennus

Transcription

työyhteisö- sovittelijavalmennus
TYÖYHTEISÖSOVITTELIJAVALMENNUS
VALMENNUKSEN TAVOITE
Tavoitteena on valmentaa työyhteoisöjen konfliktien sovittelijoita, jotka ovat erikoistuneet erityisesti ryhmässä tapahtuvaan
sovitteluun. Valmennuksessa tuetaan tulevia sovittelijoita sovittelun periaatteita kunnioittaen löytämään oma henkilökohtainen tapa sovitella.
Valmennuksen päätyttyä osallistujilla on perusvalmiudet toimia työyhteisösovittelijana ja he saavat Suomen Sovittelufoorumin myöntämän SOPU -sovittelijan kurssitodistuksen.
KENELLE
Valmennus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat työssään tekemisissä erilaisten ristiriitojen kanssa ja haluavat kehittää
valmiuksiaan käsitellä konflikteja työyhteisöissä. Valmennus soveltuu lisäkoulutukseksi esimerkiksi työsuojelu- ja luottamushenkilöille sekä HR- tehtävissä tai työterveyshuollossa toimiville henkilöille.
VALMENNUSMENETELMÄT JA LAAJUUS
Sovitteluprosessi on koko valmennuksen lähtökohta. Kaikki valmennettavat asiat ja valmentajien käyttämät opetusmenetelmät tukevat sovitteluprosessin mahdollisimman syvällistä ja onnistunutta toteutumista.
Valmennus koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä moduulista.
Ensimmäisessä niin sanotussa perusosuudessa perehdytään sovittelun yleisiin taustateorioihin sekä restoratiivisen
työyhteisösovittelun menetelmiin. Toisessa moduulissa syvennytään erityisesti sovittelijan rooliin ja henkilökohtaiseen
kehitykseen ja kolmannessa moduulissa painopiste on sovittelutapausten harjoittelussa ja kokemusten jakamisessa.
Osallistujat käsittelevät sekä omia että valmentajien tuomia todellisia caseja. Osallistujilla on mahdollisuus sopia erikseen
henkilökohtaisesta mentoroinnista, jos heillä on meneillään todellinen sovittelutapaus.
Valmennuksen intensiivisyyden ja lukuisten caseharjoitusten vuoksi ryhmäkoko on enintään 12 henkilöä.
VALMENNUKSEN SISÄLLÖT
Perusosa
1
TYÖYHTEISÖSOVITTELUN LÄHTÖKOHDAT (6-7.9.2012)
• Konfliktien syntyminen, kasvu ja eläminen työyhteisössä
• Sovittelun taustateoriat ja restoratiivinen työyhteisösovittelu
• Mitä työyhteisösovittelu on ja kuinka sovitteluprosessi etenee?
• Sovittelun merkitys ja soveltuvuus
• Sovittelun toteutustavat, sovittelun ohjaus ja sovittelijan rooli
• Tutkimustuloksia työyhteisösovittelusta
Syventävä osuus
2 SOVITTELIJANA KASVAMINEN JA SOVITTELUN EDISTÄMINEN (9-10.10.2012)
• Sovittelijan roolin haasteet
• Sovittelija itse; oman persoonan hyödyntäminen
• Oman ahdistuksen ja erilaisten tunteiden käsittely
• Sovittelijan vastuut
3
SOVITTELUPROSESSIN JA OHJAUKSEN HALLINTA (15-16.11. 2012)
• Sovittelijan työkalupakki
• Ihmisten luontaiset selviytymismallit ja niiden hyödyntäminen sovitteluprosessissa
• Sovittelu osana muuta toiminnan kehittämistä
• Kielen ja puheen vaikutus todellisuuden muuttamisessa
• Seuranta sovittelun jälkeen
HAKU VALMENNUKSEEN
HAKUAIKA PÄÄTTYY: 12.8.2012
VALMENNUSPÄIVÄT: 6-7.9, 9-10.10,15-16.11.2012.
Lähipäivien lisäksi valmennettavat suorittavat orientoiva tehtäviä sekä välitehtäviä.
VALMENNUSPAIKKA: Pääkaupunkiseudun alueella, ilmoitetaan osallistujille myöhemmin.
HINTA: Valmennuskokonaisuuden (moduulit I, II ja III) hinta: 3 900 € + alv. Osallistumismaksun voi maksaa erissä
jaksokohtaisesti. Hinta sisältää materiaalit, oppikirjan sekä lounaan sekä aamu – ja iltapäiväkahvit. Valmennukseen
otetaan 8-12 osallistujaa/ryhmä.
ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT: [email protected], gsm: 050 - 55 55 430
VALMENNUSOHJELMAN SUUNNITTELURYHMÄ
Turun Yliopisto
Henkilöstön kehittämispäällikkö Ismo Saario
Lapin yliopisto
Professori Esa Poikela
IC Insight Oy
HRD- konsultti Seppo Mäki
Innotimo Oy
FT Timo Pehrman
Work Design Oy
KM, partneri Saara Remes
Kaikki kouluttajamme ovat kokeneita valmentajia ja työyhteisösovittelijoita. Valmennusohjelman
päävastuullisena johtajana toimii FT Timo Pehrman. Pehrmanin väitöskirja Paremmin puhumalla
- restoratiivinen sovittelu työyhteisöissä (Lapin Yliopisto, 2011) on ensimmäinen Euroopassa ja
uraauurtava työyhteisösovittelun saralla.
Valmentajat:
Innotimo Oy
FT Timo Pehrman
040 -125 9951
[email protected]
IC Insight Oy
HRD- konsultti Seppo Mäki
050-349 6535
[email protected]
Work Design Oy
KM, partneri Saara Remes
050-55 55 430
[email protected]