lukuvuositiedote+2015-16

Transcription

lukuvuositiedote+2015-16
Kotkansaaren koulu
Keskuskoulu
Lukuvuositiedote
2015 - 2016
Kotkansaaren koulu
Keskuskoulun toimipiste
rehtori Anu Tiilikainen 0400 420982
[email protected]
apulaisrehtori Petri Helminen 040 6433815
[email protected]
www.kotkankoulut.fi/keskuskoulu
LUKUVUOSITIEDOTE 2015–2016
Kotkansaaren koulun Keskuskoulun toimipiste on perusopetusta vuosiluokilla 6 - 9 antava koulu. Koulussamme on
yleisopetuksen luokkien lisäksi erityisluokkia, joissa opiskellaan osittain yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Koulussa on
kuluvana lukuvuonna neljä 6. luokkaa, seitsemän 7. luokkaa, seitsemän 8. luokkaa, seitsemän 9. luokkaa ja yksi yhdysluokka
6/8. Lisäksi osana koulumme toimintaa ovat kaksi joustavan perusopetuksen ryhmää. Toinen ryhmistä (Koulupajan 9.lk) toimii
nuorisotalo Greipin yhteydessä (Kirkkokatu 22) ja toinen ryhmistä (Nuorisoryhmän 7-9. lk) yhteistyössä erityisperhetyön
kanssa (Koulukatu 25 b). Koko Kotkansaaren koulun oppilasmäärä on noin 800 oppilasta, joista Keskuskoulussa opiskelee noin
450. Meitä aikuisia Keskuskoululla koulussa työskentelee noin 60 (opettajat noin 42, koulunkäynninohjaajat 8,
oppilashuoltohenkilöstö 4 ja muu henkilökunta 10).
Laadukkaan perusopetuksen lisäksi Kotkansaaren koulussa toteutetaan myös painotettua musiikinopetusta. Musiikkiluokalle
haetaan valintakokeiden kautta 2. luokan keväällä. Yksittäisiä oppilaita, jotka ovat osittaneet erityistä kiinnostusta ja
lahjakkuutta musiikinopiskeluun on otettu ryhmään myös matkan varrella, mikäli ryhmän koko on siihen antanut
mahdollisuuden.
Uusi lukuvuosi on tuonut taas pieniä muutoksia toimintaamme. Kaikki Kotkansaaren 6. luokkalaiset opiskelevat nyt
Keskuskoulun toimipisteessä. Lisäksi Haukkavuoren toimipisteessä olleet erityisluokat luokka-asteilla 6-9 siirtyivät
Keskuskoulun yhteyteen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena tulevana vuonna onkin löytää oma tärkeä paikka ja tehtävä jokaiselle
Keskuskoulun uudelle oppilaalle ja myös aikuiselle. Me kaikki olemme erilaisia yksilöitä ja ansaitsemme tulla hyväksytyksi
juuri sellaisena kuin olemme. Mitä paremmin tulemme itsemme kanssa toimeen, sitä paremmin hyväksymme ja arvostamme
erilaisuutta. Hyvän yhteishengen luomisessa, kouluviihtyvyyden parantamisessa ja kiusaamisen vastaisessa työssä meillä koulun
aikuisilla on tukena oppilaskunta ja tukioppilastoiminta, jotka omalla toiminnallaan vahvistavat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta,
oppilaiden osallisuutta, koulussa viihtymistä ja me-henkeä. Jatkamme myös aktiivista oppilashuoltotyötä, kasvatuskeskusteluita
ja Kiva-koulu mallin mukaista kiusaamisen vastaista työtä.
Viime lukuvuonna otimme käyttöön uuden oppilashallinto-ohjelman Helmen, joka aktivoi kovasti kodin ja koulun välistä
yhteistyötä. Kuluvana lukuvuonna pyrimme siirtämään kaiken tiedottamisen paperilta Helmeen. Mikäli ette jostain syystä pääse
Helmeen, niin olkaa yhteydessä minuun, niin selvitään asia yhdessä. Helmi mahdollistaa meille kaikille mahdollisimman
nopean tiedottamisen. On toki paljon asioita, jotka vaativat henkilökohtaisen kontaktin eli tarttukaa edelleen rohkeasti
puhelimeen ja olkaa epäselvissä tilanteissa yhteydessä meihin koulun aikuisiin.
Uusi opetussuunnitelma otetaan portaittain käyttöön syksyllä 2016. Viime lukuvuonna jo käynnistimme OPS 2016-työn
yhteistyössä teidän vanhempien ja myös oppilaiden kanssa. Työ jatkuu koko tämän lukuvuoden uusien pohdintojen ja
kysymysten avulla. Seuratkaa aktiivisesti Helmeä.
Kuluvana lukuvuonna kaikissa Kotkan kouluissa panostetaan edelleen TVT-valmiuksien (tieto- ja viestintätekniikka)
parantamiseen. Viime keväänä saimme koululle 15 tablettia oppilaiden yhteiskäyttöön. Kuluvana lukuvuonna pyrimme viemään
nämä tabletit aktiiviseen opetuskäyttöön. Kaikissa koulun tiloissa oleva langaton verkko mahdollistaa myös oppilaiden omien
laitteiden käytön opetuksessa. Koko Kotkan opetustoimi ottaa myös syksyn aikana Peda-netin käyttöön. Peda-netistä löytyy
paljon ajankohtaista tietoa esim. OPS-työstä.
Hyvällä yhteistyöllä ja toisen työtä arvostaen takaamme meille kaikille mukavan lukuvuoden Kotkansaaren koulun
Keskuskoulun toimipisteessä!
terveisin; ___________________________________
Kotkansaaren koulun rehtori Anu Tiilikainen
Lukuvuoden työajat
Syyslukukausi
Syysloma
Joululoma
Kevätlukukausi
Talviloma
11.08.2015–18.12.2015
19.10.2015–23.10.2015
19.12.2015–06.01.2016
07.01.2016–04.06.2016
29.02.2016–04.03.2016
Päivittäinen työaika
Aikataulu 1
Aikataulu 2
8:00-8:45
8:00–8:45
9:00-9:45
9:00–9:45
10:00–10:45
10:00–10:45
OPPITUNTI
R UOKAILU 1
R 10.45-11.00
V 11.00-11.15
O 11.15-12.00
R=RUOKA V=VÄLITUNTI O =OPPITUNTI
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
oppitunti
oppitunti
oppitunti
oppitunti
oppitunti
oppitunti
oppitunti
12:15–13:00
13:15–14:00
14:15–15:00
15:00–15:45
RUOKAILU 2
10.45-11.00
R 11.00-11.15
O 11.15-12.00
V
RUOKAILU 3
V 10.45-11.00
O 11.00-11.45
R 11.45-12.00
12:15–13:00
13:15–14:00
14:55–15:00
15:00–15:45
Oppituntien välissä on 15 minuutin välitunti, jolloin oppilaat virkistäytyvät koulun piha-alueella.
Kaksoistunti päivän lopussa voidaan pitää ilman välituntia, jolloin opetus loppuu klo 13.45 tai 14.45.
Tarvittaessa luokilla on käytössä 8. oppitunti, joka aloitetaan aina ilman välituntia.
Jaksot
1. jakso
2. jakso
3. jakso
4. jakso
5. jakso
11.08. – 01.10.2015
02.10. – 01.12.2015
02.12.2015 – 09.02.2016
10.02. - 12.04.2016
13.04.- 04.06.2016
(Luokanvalvojantunti 28.9.2015 klo 8.00-8.45)
(Luokanvalvojantunti 23.11.2015 klo 8.00–8.45)
(Luokanvalvojantunti 1.2.2016 klo 8.00–8.45)
(Luokanvalvojantunti 04.04.2016 klo 8.00–8.45)
(Luokanvalvojantunti 30.5.2016 klo 9.00–9.45)
KESKUSKOULUN OPETTAJAT LUKUVUONNA 2015–2016
Airaksinen Päivi
Bobkov Jelizar
Dahl Kirsi
Demir Magdaleena
Dufva Salla
Eklund Jere
Flink Taina
Happonen Outi
Helminen Petri
Hemming Titta
Hesselgren Arto
Häkkinen Maria
Häkälä Virpi
Hänninen Saara
Jaakola Janne
Järvinen Hanna
Kelho Virpi
Kolehmainen Reijo
Korhonen Tanja
Kosunen Marianne
Kukkonen Virve
Kärkkäinen Sari
Laitinen Timo
Lehmonen Anna
Lehtoranta Leena
Lindström Tarja
Luukka Eki
Miettinen Marja
Mäkinen Antto
Neiglick Tuuli
Nikkinen Harri
Nygård Linda
Pienonen Heidi
Piipponen Jari
Porkka Virve
Sipola Hanna
Stenroth Marja
Tani Tiina
Toikka Tiina
Tommila Satu
Tuhkiainen Merja
Turunen Minna
Varis Pasi
Vulkko Valtteri
ruotsi, saksa
liikunta
uskonto evankelisluterilainen,
elämänkatsomustieto
kotitalous
terveystieto, biologia, kemia
erityisluokanopettaja
erityisluokanopettaja
kotitalous
apulaisrehtori, historia, yhteiskuntaoppi,
venäjä, äidinkieli ja kirjallisuus
tekninen työ
biologia, maantieto
laaja-alainen erityisopetus (luokat 6-7)
laaja-alainen erityisopetus (luokat 8-9)
matematiikka, fysiikka, kemia
ruotsi, englanti
ortodoksinen uskonto
matematiikka, fysiikka, kemia
ranska
erityisluokanopettaja
kuvataide
erityisluokanopettaja
matematiikka, atk
äidinkieli, kirjallisuus, ilmaisutaito
matematiikka, fysiikka, kemia
matematiikka, fysiikka, kemia
liikunta
luokanopettaja, KAKE
historia, yhteiskuntaoppi, maantieto
englanti, ruotsi
liikunta pojat
kuvataide
oppilaanohjaus, koulunuorisotyö
Jope Nuorisoryhmä
Jope Nuorisoryhmä, resurssiopetus
oppilaanohjaus
englanti
JOPE Koulupaja
tekstiilityö
musiikki
erityisluokanopettaja, liikunta
äidinkieli, kirjallisuus, S2
luokanopettaja,TN
luokanopettaja, historia,
äidinkieli ja kirjallisuus
Koulunkäynninohjaajat:
Hemminki Johanna
Lanki Mika
Salmi Nina
Santaharju-Sahala Tuija
Tissari Jaana
Toivanen Miia
Vainio Pia
Vakkari Leena
JOPE-koulupajan koulunkäynninohjaaja:
Nikula Oona
Opettajiin ja ohjaajiin saa yhteyden välituntien aikana 234 4533
Opettajien ja ohjaajien sähköpostiosoitteet: [email protected]
8c luokanvalvoja
9f luokanvalvoja
8a luokanvalvoja
7i luokanvalvoja
7h luokanvalvoja
8e luokanvalvoja
9b luokanvalvoja
7a luokanvalvoja
7e luokanvalvoja
9h luokanvalvoja
9c luokanvalvoja
8h luokanvalvoja
9d luokanvalvoja
8f luokanvalvoja
7b luokanvalvoja
6a luokanopettaja
9e luokanvalvoja
8b luokanvalvoja
7d luokanvalvoja
8d luokanvalvoja
6/8i luokanvalvoja
9a luokanvalvoja
6b luokanopettaja
6c luokanopettaja
YHTEYSTIETOJA
Rehtori
Apulaisrehtori
Koulusihteeri
Anu Tiilikainen 0400 420 982
Petri Helminen 040 643 3815
Sari Lahtonen 234 4531
Opinto-ohjaajat
Hanna Sipola 040 637 3291
Heidi Pienonen 040 662 0096
Tiija Manner 040 746 9134
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Laaja-alaiset erityisopettajat
Virpi Häkälä 040 637 3465
Saara Hänninen 040 592 3681
[email protected]
[email protected]
Kouluterveydenhoitaja
Anne Listo 040-630 6130
Maahanmuuttajakuraattori
Jaana Tolonen-Lindberg 040 7576941
[email protected]
Koulupsyykkari
Hannu Holtari 040 6618605
[email protected]
Vahtimestari
Ahti Stark 234 4540 tai 044 7026717
Ruokala
040 7453671, www.makunne.fi
Koulukuraattori
e-mail [email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
VANHEMPAINILLAT
6., 7., 8. ja
9.lk
S2oppilaat
6. ja 7.lk
9.lk
7.lk
8.lk
6.lk
9. lk
tuleva 7. lk
tuleva 6. lk
Vanhempainilta
• OPS 2016
• TVT
• Oppilashuolto
Oma vanhempainilta
• S2-opetus
• HELMI
Vanhempainvartit
Yhteisvalintainfo
Valinnaisaineinfo
Teemavanhempainilta
Teemavanhempainilta
Tammi-helmikuu
Vanhempainilta
(oppilaat päivällä)
Vanhempianilta
(oppilaat päivällä)
torstaina 10.9. klo 18.00 kirjaston auditorio
syyskuu
syyskuu ja lokakuu
joulukuu 2015
tammikuu 2016
helmikuu
maaliskuu
Yhteishaun ja jatko-opiskelupaikkojen esittelyä
ammattikouluissa ja lukioissa
vko 19 luokanvalvojat, rehtori, opinto-ohjaajat ja
tukioppilaat
vko 19 luokanopettajat, rehtori ja tukioppilaat
Lisäksi pyrimme järjestämään erilaisia teemavanhempainiltoja yhteistyössä yhteistyökumppaneidemme ja lähikoulujen kanssa.
Kodin ja koulun päivää vietämme perjantaina 25.9. klo 8-12, jolloin sinulla on mahdollisuus nauttia kuppi kahvia
kanssamme ja tutustua koulutyöhön.
Koulukuvaus on maanantaina 28.9. ja tiistaina 29.9. (Frendikuva)
OPPILAAT TOIMIVAT
Koulussamme toimii tukioppilaita, jotka pyrkivät tukemaan erityisesti aloittaneita 6.-7-luokkalaisia. Tukioppilaiden vetäjänä
toimivat Anna Lehmonen yhdessä koulunuorisotyöntekijä Heidi Pienosen kanssa.
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulumme oppilaat. Oppilaskunnan hallitus valitaan syyslukukauden alussa. Oppilaskunnan
ohjaajana toimii Antto Mäkinen.
KESKUSKOULU/JAKSOTUSSUUNNITELMA
kurssit
lv 15–16
jakso 1
jakso 2
jakso 3
jakso 4
jakso 5
0
0
7. LK
UE
1
2
1
2A
AI
3
2
3A
4
3A
3A
HI
2
3
2A
2
3A
0
MA
3
3
3A
3
3A
3A
FK
2
0
2
3A FY
0
5A KE
BI
1
0
0
0
3
2A
GE
1
2
3A
0
0
0
EN
3
5A
0
3
2A
5A
RU
2
0
5A
2
3A
0
TT
0,4
0
0
0
1
1A
OP
0,6
2
0
0
1A
0
LI
2
2
2A
2
2
2A
KU
2
m0
2
m0
MU
1/m3
m3
1
m3 A
KS
3
3
3A
3
3A
3A
KO
3
3
3A
3
3A
3A
yht
30
2A
30
1
30
m0
2
m3
1
30
30
m0
2
m3A
1
30
30
m0
2A
m3A 1A
30
30
8. LK
UE
1
0
2
1
2A
0
AI
3
4
3A
3A
3
2A
HI
2
0
2
3A
2
3A
MA
3
3
3A
3
3A
3A
FK
3
4 fy
4 ke
2 keA
2 ke
2 keA, 1fyA
BI
1
3
0
2A
0
0
GE
1
0
0
0
3
2A
EN
3
3
2A
5A
5A
0
RU
2
2
3A
0
0
5A
TT
1,6
1
2
2
1
2A
OP
0,4
1
0
0
0
1A
LI
2
KU
VAL
7
yht
2
2A
2
2
m2
m2A
m2
m2
2A
m2A
7
7A
7
7
7A
30
30
30
30
30
9. LK
UE
1
0
0
0
2
3A
AI
3
2
4A
3
2A
4A
YH
3
4
3A
2
2A
4A
MA
4
4
4A
4A
4A
4A
FY
2
3
0
3A
4A
0
BI
1,6
2
4
2A
0
0
GE
1,4
0
0
3
2
2A
EN
2
0
5A
0
2
3A
RU
2
5A
0
3
2A
0
TT
1
1
1
1
1
1A
OP
1
1
1
1
1
1A
LI
2
2
2A
2
2
2A
VAL
6
6
6A
6
6
6A
30
1
2
30
1
2A
30
1
2
30
1
2
30
1A
2A
yht
UO, ET
VEA2
1
2
YLÄKOULUN KURSSIT JA 6. LUOKKIEN TUNTIMÄÄRÄT ERI OPPIAINEISSA
LV 15–16
AINE
UE uskonto, ev. lut UO ortodoksinen
AI äidinkieli ja kirjallisuus
HY historia ja yhteiskuntaoppi
MA matematiikka
KE kemia
FY fysiikka
A1-kieli (englanti EN/ ranska RA)
A2-kieli (venäjä VE)
B-kieli ruotsi
OP oppilaanohjaus
TT terveystieto
LI liikunta
KU kuvataide
musiikkiluokalla ja VEA2-lukijoilla
kuvataide 8. luokalla
MU musiikki
MU musiikkiluokka
TN/TS käsityö (KS)
KO kotitalous
BI biologia
GE maantieto
VALINNAISAINEET
ET elämänkatsomustieto
YHTEENSÄ
6. LK (tunnit)
2
5
1
4
0,5
0,5
2
2
3 (MU 2)
2
1
3
2
0,5
0,5
24
7. LK
8. LK
1
3
2
HI
3
1
1
3/2
2
2
0,6
0,4
2
2
1
3
3
3
1
1
1
30
1
3
2
HI
3
2
1
3/3
2
2
0,4
1,6
2
1
1
7
1
30
9. LK
1
3
3
YH
4
2
2/3
2
2
1
1
2
1,5
1,5
6
1
30
YHTEENSÄ (7.-9.)
3
9
7
HI 4 YH 3
10
3
4
8
6
6
2
3
6
2
1
3 + val. aine 6
3
3
3,5
3,5
13
3
90
Oppilasarviointi
6. luokkalaisten koostuu syys- ja kevätarvioinnista, jolloin arvioidaan oppiaineiden lisäksi myös työskentelytaidot. Tärkeä osa
arviointia on myös oppilaiden itsearviointi. Omaa työskentelyään, luokan työrauhaa, kiusaamista ja koulussa viihtymistä
oppilaat arvioivat kerran syyslukukauden ja kerran kevätlukukauden aikana.
Vuosiluokilla 7-9. oppilaat arvioidaan jaksoittain. 2., 3., 4. ja 5. jakson päätyttyä oppilaalle annetaan jaksotodistus, jossa
arvioidaan jakson aikana päättyneet kurssit sekä oppilaan käyttäytyminen jakson aikana. Ensimmäisen jakson jälkeen
arvioidaan ainoastaan 7. luokan englanti ja 9. luokan ruotsi. Tästä johtuen emme jaa 1. jakson jälkeen jaksotodistuksia, vaan 1.
jakson arviot näiden oppiaineiden osalta näkyvät ainoastaan Helmessä. Jaksotodistukset jaamme 18.12., 26.2., 29.4. ja 4.6.
Arviointi julkaistaan Helmessä seuraavana päivänä, kun jaksotodistukset on jaettu.
Päättöarvioinnissa noudatamme perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaista ohjeistusta. Päättöarvioinnin tulee
olla valtakunnallisesti vertailukelpoista ja kohdella oppilaita tasavertaisesti. Hyvän osaamisen kriteerit, jotka määrittelevät
tieto- ja taitotason arvosanalle 8, ovat luettavissa koulumme opetussuunnitelmasta eri oppiaineiden osalta koulumme
kotisivuilta.
Osa oppiaineista päättyy ennen yhdeksättä luokkaa ja ne arvioidaan päättöarvioinnin kriteerein niiden päätösvaiheessa.
Tällaisia oppiaineita ovat 7. luokalla kuvataide (pois lukien musiikkiluokka ja A2 venäjän lukijat, joilla pakollinen
kuvaamataito 8. luokalla), kotitalous, musiikki ja käsityöt. Taito- ja taideaineiden opiskelua voi jatkaa valinnaisaineina vielä
8. ja 9. luokalla, mutta sitten ne arvioidaan erikseen valinnaisaineina. 8. luokalla päättyviä oppiaineita ovat historia ja kemia.
Käyttäytymisen arviointi
Oppilaiden käytöstä arvioidaan jokaisen jaksoarvioinnin yhteydessä. Käyttäytymisen säännöllisellä arvioinnilla haluamme
välittää oppilaalle ja hänen huoltajille tietoa oppilaan käyttäytymisestä ja koulutyön hoitamisesta.
Oppilaan käyttäytyminen arvioidaan yhtenä numerona kunkin jakson päättyessä. Arvostelun antavat ne opettajat, jotka tällä
päättyneellä jaksolla antavat oppilaalle kurssiarvosanan. Opettaja, joka arvioi oppilasta saman jakson aikana useammassa
oppiaineessa, antaa vain yhden numeron. Oppilaalle annettavan todistuksen arvosanaksi tulee opettajien antamien arvosanojen
keskiarvo, elleivät oppilasta opettavat opettajat erityisistä syistä toisin päätä. Koulun järjestyssääntöjen noudattamatta
jättäminen, asiaton käytös ja kiusaaminen vaikuttaa laskevasti käytösnumeroon. Arvostelussa käytetään numeroita 4 - 10,
jolloin 4 osoittaa heikkoa, 5 välttävää, 6 kohtalaista, 7 tyydyttävää, 8 hyvää, 9 kiitettävää ja 10 erinomaista käyttäytymistä.
ARVIOINTIKRITEERIT
Erinomainen 10. Oppilas on ystävällinen, huomaavainen, rehellinen, hyväkäytöksinen ja yhteistyöhaluinen
ja toimii luokan ja kouluyhteisön hyväksi ja kantaa vastuuta omasta ja muiden oppimisesta.
Hän on kiinnostunut koulutyöstä, tekee tehtävänsä tunnollisesti ja käsittelee koulun omaisuutta huolellisesti.
Oppilaan käytös on esimerkillistä.
Kiitettävä 9. Oppilas on hyväkäytöksinen, sosiaalinen ja huolellinen. Oppilas on kiinnostunut koulutyöstä
eikä hänen käytökseensä ole jouduttu puuttumaan.
Hyvä 8. Vaikka oppilas suhtautuu koulutyöhön myönteisesti, hänen käyttäytymisessään, huolellisuudessaan
ja kiinnostuneisuudessaan on ailahtelevaisuutta. Oppilas ei ole häirinnyt luokan työrauhaa eikä ole
syyllistynyt järjestyssääntöjen rikkomiseen.
Tyydyttävä 7. Vaikka oppilaan perusasenne voikin olla myönteinen, hänen kiinnostuksensa koulunkäyntiin
vaihtelee. Oppilas unohtelee asioita. Hänen sosiaaliset taitonsa ja vastuuntuntonsa eivät ole täysin
kehittyneitä. Hänellä voi olla keskittymisvaikeuksia.
Kohtalainen 6. Oppilaan asioiden hoitaminen on heikohkoa. Hän ei huolehdi riittävästi tehtävistään eikä
tavaroistaan. Hänen keskittymiskykynsä on usein heikko ja hänellä on käytöshäiriöitä.
Oppilaan koulunkäynti voi olla epäsäännöllistä, ohjeista ja järjestyssäännöistä piittaamatonta.
Välttävä 5. Toistuvalla koulupinnauksella oppilas osoittaa, ettei koulu häntä kiinnosta.
Asiat ovat jatkuvasti hoitamatta, tehtävät tekemättä. Asioiden loppuun suorittamisen halu puuttuu.
Oppilas saattaa syyllistyä kouluyhteisön toisen jäsenen kiusaamiseen, työrauhan jatkuvaan tahalliseen
rikkomiseen ja ilkivaltaan.
Heikko 4. Oppilas on jatkuvasti luvatta pois koulusta tai toimii koulun järjestyssääntöjen vastaisesti.
OPPIMISEN TUKITOIMET
Koulussa toimii moniammatillinen oppilashuoltoryhmä oppilaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Oppilashuoltotyön tehtävänä on
tunnistaa koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyviä ongelmia sekä löytää niihin ratkaisuja. Ensisijaisena tehtävänä on
ennaltaehkäistä vaikeuksia. Oppilaskohtaiset tukitoimet tehdään yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa.
Salassapitosäädösten estämättä oppilashuoltotyöhön osallistuvilla on kuitenkin oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen
oppilaan opetuksen asianmukaisen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Esi- ja perusopetuksessa tieto pitää siirtää
tarvittaessa kunnan sisällä opetuspaikasta toiseen ja myös oppilaan uuteen asuinkuntaan. Huoltajan yksilöidyllä kirjallisella
suostumuksella salassa pidettäviä tietoja voidaan pyytää myös muilta tahoilta. Huoltajan kirjallinen suostumus tarvitaan
oppilaan siirtyessä lukioon tai ammatilliseen koulutukseen.
Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki järjestetään kolmiportaisen tuen avulla uuden lain mukaisesti, § 16, 16a, 17, 17a.
tilanteen arvioiminen
tilanteen arvioiminen
erityinen tuki
-tehdään pedagoginen selvitys
-erityisen tuen päätös
-HOJKS
tehostettu tuki
-tehdään oppimissuunnitelma
-osa-aikainen erityisopetus
-kuraattorin, OPO:n tuki
-suunnitelmallinen oppimisen/oppilaan tukeminen
yleinen tuki
-tehdään pedagoginen arvio
-tukiopetus
-eriyttäminen
-kesto väh. 3 kk
Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on tukea oppilaan oppimista riittävän varhain siten, ettei pysyviä oppimisvaikeuksia
synny ja auttaa jo syntyneissä oppimisvaikeuksissa yksittäisen oppiaineen kohdalla tai oppimaan oppimisessa. Keskeisenä
tavoitteena on myös vahvistaa jo opittuja taitoja. Osa-aikaista erityisopetusta antaa laaja-alainen erityisopettaja. Opetuksen
sisältö suunnitellaan yhdessä luokan- tai aineenopettajan ja tarvittaessa koulukuraattorin ja/tai -psykologin kanssa. On tärkeää,
että oppilas ja huoltaja osallistuvat ja sitoutuvat eritasoisten tukitoimien suunnitteluun ja toteutukseen. Osa-aikainen
erityisopetus merkitään oppilaan oppimissuunnitelmaan tai HOJKS:iin. Keskuskoulussa toimii kuluvana lukuvuonna
erityisopettaja ja resurssiopettaja, jotka pyrkivät omalla toiminnallaan tukemaan luokanopettajien ja aineenopettajien työtä.
Oppilaanohjaaja
Oppilaanohjauksen tehtävänä ohjata, tukea ja auttaa oppilaita selviytymään perusopinnoista mahdollisimman hyvin.
Ohjausmenetelmiä ovat luokkatunnit, henkilökohtainen ja pienryhmäohjaus sekä koulutyön ja muutosvaiheiden seuranta
yhdessä luokanvalvojan kanssa. Huoltajat voivat ottaa oppilaanohjaajaan koulupäivän aikana joko puhelimitse, sähköpostitse
tai sopimalla erikseen tapaamisajan.
Oppilashuoltohenkilöstö
Oppilashuollon käytössä ovat seuraavat asiantuntijat:
Koulukuraattori on koulun sosiaalityön ammattilainen. Kuraattorityön tavoitteena on tukea ja auttaa oppilasta
koulunkäynnissä sekä muussa hänen ikäänsä liittyvässä kokonaiskehityksessä. Tapaamiseen voi hakeutua itse tai opettajan tai
huoltajan kautta.
•
Keskuskoulun koulukuraattori Tiija Manner on koululla maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin.
Koulupsyykkari on koulun mielenterveystyön ammattilainen, joka tekee pääasiassa ehkäisevää mielenterveystyötä. Lisäksi
psyykkarin osaaminen on konsultaation kautta opettajien ja huoltajien käytössä. Tapaamiseen voi hakeutua itse tai opettajan tai
huoltajan kautta.
•
Koulupsyykkari Hannu Holtarin työhuone sijaitsee Keskuskoululla. Parhaiten tavoitat hänet sähköpostilla tai
puhelimella.
Kouluterveydenhoitaja on terveydenhuollon ammattilainen. Terveydenhoitajan tehtävänä on oppilaan terveydentilan ja
hyvinvoinnin kokonaisvaltainen kartoittaminen määräaikaistarkastuksissa ja seulontatutkimuksissa. Lisäksi tärkeät tehtävät ovat
ongelmien mahdollisimman varhainen havaitseminen ja oppilaan viipymätön auttaminen, jatkotutkimusten ja hoidon
järjestäminen sekä hoidon ja kuntoutuksen koordinointi.
•
Terveydenhoitaja Anne Listo on Keskuskoululla maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin sekä parittoman viikon
torstaina.
Koulupsykologi edustaa psykologista asiantuntemusta. Psykologin tehtävänä on oppilaiden koulunkäyntiin liittyvien asioiden
tutkimus- ja konsultointitehtävät. Koulupsykologipalveluita koordinoi erityisen tuen suunnittelija Jessica Syrjäläinen.
•
Koulupsykologit Suvi Kaila ja Seppo Lindberg (Nuorten Vatupassi 040 660 1088)
Koulussa toimii yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä rehtorin johdolla. Ryhmään kuuluvat säännöllisesti rehtorin lisäksi
apulaisrehtori, laaja-alaiset erityisopettajat, koulukuraattori, koulupsyykkari, terveydenhoitaja ja opinto-ohjaaja. Tarvittaessa
ryhmään voidaan kutsua myös muita osallistujia; opettajia, vanhempainyhdistyksen, tukioppilaiden tai oppilaskunnan edustajia.
Tämä ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja ryhmän tehtävänä on luoda koululle oppilashuoltosuunnitelma, joka takaa kaikille
oppilaille turvallisen, yksilölliset lähtökohdat huomioivan kouluarjen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja oppimisen ilon.
Yhteisöllisen oppilashuollon rinnalla toimii yksilökohtainen oppilashuolto, jonka kutsuu koolle koulukuraattori,
terveydenhoitaja tai koulupsyykkari. Yksilökohtaisessa oppilashuoltotyössä on mukana aina oppilaan huoltaja ja oppilas oman
ikänsä ja kehitystason edellytysten mukaan. Yksilölliset oppilashuoltotapaamiset kirjataan oppilashuoltokertomukseen.
Kirjaamisen hoitaa pääasiassa koulukuraattori tai koulupsyykkari. Oppilashuoltotyössä noudatetaan voimassa olevia
salassapitomääräyksiä.
POISSAOLOT
Huoltajan on ilmoitettava kouluun/luokanvalvojalle/luokanopettajalle oppilaan poissaolosta mahdollisimman pian. Huoltajan
tulee myös selvittää poissaolon syy mahdollisimman pikaisesti.
Jos oppilas sairastuu tai jostain muusta syystä joutuu poistumaan kesken koulupäivän, tulee asiasta ilmoittaa mieluiten
luokanvalvojalle / luokanopettajalle tai sen oppitunnin opettajalle, jolloin oppilas poistuu koulusta. Turvallisuussyistä koulusta
ei saa poistua ilman aikuisen lupaa.
MUUT LOMAT
Koulu toivoo, että perheen lomamatkat pyrittäisiin toteuttamaan koulun loma-aikoina. Jos oppilas kuitenkin tarvitsee lomaa
kouluaikana, toivomme, että teette lomahakemuksen ajoissa, vähintään kaksi viikkoa ennen loman alkua.
Luvan poissaoloon enintään 3 päiväksi myöntää luokanvalvoja/luokanopettaja ja sitä pidemmäksi ajaksi rehtori.
Lomahakemuksen voi pyytää luokanvalvojalta tai tulostaa koulun kotisivuilta. Loman anominen onnistuu myös
vapaamuotoisella Helmi-viestillä, josta tulee käydä ilmi loman ajankohta ja suunnitelma koulutehtävien tekemisestä loman
aikana. Myönnetystä lomasta tulee huoltajalle Helmi-viesti. Huoltaja vastaa oppilaan opiskelusta loman aikana. Jaksoopiskelussa viikonkin poissaolo koulusta aiheuttaa jälkeen jäämistä joittenkin aineiden opiskelussa.
LIIKUNTATUNNIT
Tänä lukuvuonna liikuntatunteja pidetään Kotkan alueen liikuntapaikoilla, Haukkavuoren ja Toivo Pekkasen saleissa.
Liikuntatunneille siirtyminen tapahtuu liikennesääntöjä noudattaen poikkeamatta opettajan ohjeistamalta reitiltä.
Liikuntatuntien mielekkään toteutumisen edellytyksenä on asiallinen pukeutuminen, liikkuminen annettujen ohjeiden mukaan ja
peseytyminen tunnin jälkeen.
Mikäli oppilas ei osallistu liikuntatunnille, hänellä tulee olla todistus sairaudesta tai vapautuksesta lääkäriltä, koulun terveyden
hoitajalta tai huoltajalta.
OJENTAMIS- JA RANGAISTUSKÄYTÄNNÖT KESKUSKOULUSSA
Koulun ensisijainen kasvatuskeino asiattomaan käytökseen on kasvatuskeskustelut. Kuluvana lukuvuonna koulussa toimii
kolme kasvatuskeskustelu opettajaa; Marja Miettinen, Virpi Häkälä ja Titta Hemming. Kasvatuskeskustelusta tulee aina tieto
huoltajalle.
Koulun käyttämät kurinpito- ja ojentamiskeinot on määritelty perusopetuslaissa (36§) ja – asetuksessa (18§)
1.
HELMI OPPILASHUOLTO-OHJELMA
oppilashuolto-ohjelmaan kirjataan oppilaan poissaoloja, myöhästymisiä ja muita tärkeitä tietoja koulupäivän ajalta
2.
KASVATUSKESKUSTELU
kasvatuksellinen, henkilökohtainen ja kahdenkeskinen keskustelu on ensisijainen ojentamiskeino
kasvatuskeskustelusta ilmoitetaan huoltajalle joko puhelimitse tai sähköpostilla
koulussa on kolme kasvatuskeskusteluopettajaa
3.
LUOKASTA POISTAMINEN
jos oppilas häiritsee opetusta, hänet voidaan poistaa luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi tai lyhyemmäksi ajaksi
luokasta poistaminen kirjataan Helmeen
4.
LAISKANLÄKSY
jos oppilas laiminlyö kotitehtävänsä toistuvasti, hänet voidaan jättää enintään tunniksi koulupäivän jälkeen
tekemään tehtäviä
laiskanläksystä ilmoitetaan huoltajalle
5.
RÄSTITUNTI
tarkoituksena on estää oppilasta jäämästä jälkeen opinnoissaan eikä ole luonteeltaan rangaistus
rästitunnilla oppilas tekee viikon mittaan rästiin jääneet koulutyöt, jotka johtuvat myöhästymisistä, poissaoloista,
lintsauksesta, läksyjen laiminlyönnistä, tuntityöskentelyn vähäisyydestä tai muusta huolimattomuudesta
rästitunnin ajankohdat ilmoitetaan jaksoittain
rästitunnista ilmoitetaan huoltajalle
6.
JÄLKI-ISTUNTO
koulun ensisijainen ojentamiskeino on kasvatuskeskustelu
jatkuvasta koulun sääntöjen rikkomisesta voidaan rangaistuksena antaa enintään kahden tunnin jälki-istunto
lisäksi vakavasta koulun järjestyssäännön rikkomisesta (väkivaltainen käytös, koevilppi ym.) voidaan suoraan
antaa jälki-istunto
jälki-istunnon ajankohta ja paikka ilmoitetaan lapussa, joka annetaan oppilaalle rangaistuksen määräämisen
yhteydessä.
jälki-istunto kirjataan koulun rangaistuskirjaan
jälki-istunto vaikuttaa alentavasti oppilaan käytösnumeroon
7.
KIRJALLINEN VAROITUS
rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen oppilaalle erityisen vakavasta rikkomuksesta
8.
MÄÄRÄAIKAINEN EROTTAMINEN KOULUSTA
Lasten ja nuorten lautakunnan päätöksellä voidaan oppilas erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi, mikäli
rikkomus on erittäin vakava tai edelliset kurinpitokeinot eivät tehoa
9.
KORVAUSVELVOLLISUUS
mikäli oppilas tahallaan tärvelee, hukkaa tai rikkoo koulun omaisuutta, hänen on korvattava se täydestä arvostaan
VAKUUTUSTURVA
Kaupungilla on vakuutussopimus Pohjolassa. Vakuutusturva on voimassa koulun toiminnassa ja koulumatkoilla (Koulumatka
tarkoittaa suorinta matkaa koulun ja kodin välillä.). Koulutapaturmien osalta oppilas on oikeutettu maksuttomaan hoitoon (PoL
34§).
Tapaturman sattuessa:
• välittömästi ilmoitus lähimmälle opettajalle
• koulussa täytetään tapaturmakaavake
• tarvittava hoito kunnallisella terveysasemalla
• hammasvammoissa hoito kunnallisessa hammashoitolassa
• hoitoon mentäessä on hyvä olla mukana koululta saatava vakuutustodistus (terveydenhoitaja, koulusihteeri)
Oppilaan henkilökohtainen omaisuus (päällysvaatteet, kännykät, mopot, polkupyörät, reput yms.) eivät kuulu vakuutusturvan
piiriin.
Oppilaiden keskinäisissä nahisteluissa syntyneistä vahingoista, esim. silmälasien rikkoutumisesta tai vaatteiden
vahingoittumisesta ei kunta ole vastuussa, eikä niitä korvata kaupungin vakuutuksesta. Vastuu aiheutetuista vahingoista on sillä
oppilaalla, joka vahingon on aiheuttanut.
VANHEMPAINYHDISTYS
Koulumme vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti, puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Nina Pulli ([email protected]).
Jotta takaamme aktiivisen vanhempainyhdistyksen toiminnan, tarvitsemme uusia aktiivisia toimijoita. Kaikki rohkeasti mukaan!
Tulemalla mukaan pääset osalliseksi suunnittelemaan entistä parempaa kouluarkea sinun omalle lapsellesi ja myös kaikille
Keskuskoulun oppilaille. Vanhempain yhdistyksen toiminnasta saat tietoa koulun kotisivuilta ja vanhempainilloissa.
Kotkan Musiikkiluokkien Tuki ry toimii pääasiassa musiikkiluokkien hyväksi, mutta toki sen toiminta vaikuttaa ja rikastuttaa
kaikkien Keskuskoululaisten arkea. Musiikkiluokkien tuki ry tekee yhteistyötä koulun vanhempainyhdistyksen kanssa.
KOULUKULJETUKSET
Osa oppilaistamme kulkee koulumatkat koulutakseilla.
Koulukyytiautoilijat lukuvuonna 2015-2016:
Jyrkilä Oy 050-3866060 (ei tekstiviestejä) ja 050-3866005
Eagle Me-Tat Line Oy 040-8378990
Kotkan palveluauto Ky 0400-258990
Kymenlaakson taksi 0100-87227 ja 0600-30052
Nortamaa Oy 05-2184455, 05-2184466 ja tekstiviestinumero 044-5307090
Palvelutaksi Vanhala Ky 05-288777 ja 05-2608322
Pyhtään kuljetuspalvelut Oy 0440-622240
Kotkan taksipalvelu Oy 045-3547303 ja 045-3547306
Aatsa palvelut Oy 050-5502464
Haukkavuoren koululla kuljetusvastaavana toimii Tuija Santaharju-Sahala ([email protected]).
HUOM! Mikäli oppilas on poissa koulusta tai tulee kouluun tilapäisesti jollakin muulla tavalla, huoltajan on ilmoitettava aina
kuljettajalle!
Osa oppilaista kulkee koulumatkat linja-autolla. Oppilaat saavat koululta bussikortin, joka oikeuttaa arkipäivinä
koulumatkoihin. Mikäli bussikortti häviää tai vahingoittuu, oppilaat joutuvat maksamaan itse kortin uusimismaksun, joka on
6,50 euroa.
Lasten ja nuorten palvelut Kotkassa
käyntiosoite: Laivurin katu 4, 48100 Kotka
opetustoimenjohtaja
Juha Henriksson
yleisopetuksen suunnittelija
Jaana Länsimies
erityisopetuksen suunnittelija
Jessica Syrjäläinen
[email protected]
puh. 0400 371 396
[email protected]
puh. 040 643 3207
[email protected]
puh.040 571 0347
KESKUSKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
11.8.2015
Koulun järjestyssäännöt ovat välttämättömiä koulun toiminnan, opiskelun ja päivittäisen työn sujumisen sekä kouluyhteisön
jäsenten viihtymisen ja turvallisuuden kannalta.
1.
KOULUN ALKAMINEN
tule ajoissa kouluun
noudata liikennesääntöjä ja hyviä tapoja koulumatkoillasi, jotka ovat osa koulupäivää
säilytä polkupyöräsi ja moposi niille varatuissa paikoissa
2.
OPPITUNNIT
tule ajoissa oppitunneille
huolehdi, että sinulla on tarvittavat kouluvälineet mukana
seuraa opetusta ja työskentele opettajan ohjeiden mukaisesti
anna kaikille työrauha
pidä kännykkäsi laukussasi äänettömällä
3.
VÄLITUNNIT
siirry oppitunnin päätyttyä viivyttelemättä välituntialueelle
kaikki vaaraa aiheuttava toiminta, kuten lumipallojen heittely, on kielletty
koulualueelta poistuminen koulupäivän aikana ilman lupaa on kielletty
4.
RUOKAILU
noudata hyviä ruokailutapoja ja ruokailutilanteesta erikseen annettuja ohjeita
5.
POISSAOLOT
koulusta voi olla poissa sairauden vuoksi tai hyväksyttävästä syystä etukäteen myönnetyllä luvalla
poissaoloista on ilmoitettava luokanvalvojalle mahdollisimman pian
poissaolo kuitataan Helmeen
6.
TAVAROISTA HUOLEHTIMINEN
käsittele koulun omaisuutta ja koulutarvikkeita huolellisesti
pidä huolta omista tavaroistasi
älä käytä luvatta toisen omaisuutta
7.
TURVALLISUUS
jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen kouluympäristöön (perusopetuslaki 628/29§)
kaikenlainen kiusaaminen on koulussa kielletty
koulussa on noudatettava erikseen määriteltyjä turvallisuusohjeita (Keskuskoulun pelastus ja kriisisuunnitelma)
8.
HYVÄT TAVAT
ystävällisyys, kohteliaisuus, suvaitsevaisuus ja hyvät käytöstavat luovat viihtyisyyttä
käyttäydy asiallisesti muita kohtaan
kiinnitä huomiota kielenkäyttöösi – kiroileminen ei kuulu hyviin tapoihin
9.
TUPAKKA JA PÄIHTEET
tupakkatuotteiden ja päihteiden hallussapito ja käyttö on kielletty koulun alueella ja sen ulkopuolella
10. MUUTA
kännyköiden ja kameroiden epäasiallinen käyttö on kouluaikana kielletty
tulentekovälineiden, ilotulitteiden ja teräaseiden ym. vaarallisten esineiden tuominen kouluun on kielletty
TAPAHTUMAKALENTERI 2015–2016
SYYSLUKUKAUSI
Päivitämme tapahtumakalenteria Pedanetissä
Tukioppilaskoulutus Ristiniemessä
elokuu
7. luokkien X-on päivät nuorisotalo Greipissä
syyskuu
to 10.9. klo 18.00 Vanhempainilta kirjaston auditoriossa
ti 1.9. ja ke 2.9. - 8. luokkien suoretket koulupäivän aikana
Tukioppilaiden järjestämä Tapaskaba-viikko (vko 38)
vko 37 Liikenneturvallisuusviikko (7.-11.9.)
to 24.9. Liikuntapäivä
pe 25.9.avoimet ovet klo 9-12
pe 25.9. Kulttuuripassit 9. luokkalaisille
ma ja ti 28.- 29.9. koulukuvaus
6. ja 7. luokkien vanhempainvartit (jatkuvat tarvittaessa lokakuussa)
vko 37 (7.-11.9.) 8. luokkien TET-viikko
Välituntiturnaus (PINGIS)
lokakuu
pe 9.10. Lukuaamupäivä klo 9-11 (Aamupäivän oppitunnit luemme kaunokirjallisuutta.)
vko 43 syysloma 19.-23-10.2015
vko 44 (13.–17.10.) 9A, 9B ja 9C TET-viikko
vko 45 (27.–31.10.) 9D, 9E, 9F ja 9H TET-viikko
marraskuu
joulukuu
Päivätyökeräys
20.11. Valtakunnallinen Sibeliuskonsertti
Välituntiturnaus (SISÄJALIS)
ma 7.6. Aamunavaus Itsenäisyys-teemalla
7. luokkalaisten hyvinvointipäivä
Musiikkiluokkien joululaulajaiset
Kädentaitojen näyttely (kuvis & käsityö)
to 17.12. joulukirkko klo 11.00
pe 18.12. Joulujuhla klo 9.00 Konserttitalo
KEVÄTLUKUKAUSI
tammikuu
helmikuu
to 7.1. Koulu jatkuu lukujärjestyksen mukaan!
Välituntiturnaus (SALIBANDY)
Sanomalehtiviikko
Nou-Hätä-kilpailu
Ystävänpäivä
Talviliikuntapäivä
viikko 9 (24.–28.2.) talviloma
maaliskuu
huhtikuu
toukokuu/
kesäkuu
Teemavanhempainilta
Pääsiäinen
Välituntiturnaus (KORIPALLO)
Musiikkiluokkien kevätkonsertti
9. luokkien ilmaisutaidon elokuvaesitykset
vko 21 9. luokkien TET-viikko
vko 22 Toukorock
vko 22 9-gaala
vko 22 Kevätretkipäivä
pe 3.6. Kevätkirkko klo 11.00
la 4.6. Kevätjuhla klo 8.00