Opintie kutsuu Palailemme taas kesälomiltamme

Transcription

Opintie kutsuu Palailemme taas kesälomiltamme
Opintie kutsuu
Palailemme taas kesälomiltamme koulutyön pariin. Takana on poikkeuksellisen viileä ja sateinen
kesä, mutta sille emme voineet mitään. Toivottavasti jokainen on saanut kuitenkin kerättyä uutta
energiaa talven työhön ja opiskeluun, sillä koulutyö vaatii sinnikkyyttä ja motivaatiota.
Aloitamme lukuvuoden seesteisessä ilmapiirissä. Suuret muutokset kouluverkon osalta ovat takanapäin, ja siksi voimme nyt keskittyä hiomaan arjen käytänteitämme yhä paremmiksi. Kesän aikana
on muutama oppilas muuttanut muualle, mutta vastaavasti olemme saaneet myös uusia oppilaita
kouluumme. Oppilasmäärä näyttää kuitenkin koko ajan laskevan: syksyllä 2014 aloitti Takalo-Raasakassa 356 oppilasta, nyt 330. Opettajien määrääkin on jouduttu vähentämään yhdellä, sillä 1.
luokkia on tulevana lukuvuonna vain kaksi; toinen Takalossa, toinen Raasakassa.
Koulukuljetukset toteutetaan viime vuoden tapaan pääosin linja-autoilla. Tälle lukuvuodelle on
vaihdettu Hanhinevan ja Välikannuksen aikatauluja siten, että nyt Eskolan lapset haetaan ja viedään
ensin. Vuorottelu lisää tasapuolisuutta oppilaiden kesken myös kuljetuksissa. Kuljetusten turvallisuuteen kiinnitämme jatkuvasti huomiota, ja siksi olemme esittäneet tekniselle toimelle myös koulujen ”linja-autopysäkkien” parantamista.
Sekä Takalon että Raasakan kouluihin tulee kolme esiopetusryhmää. Kouluillamme jatkuu myös
iltapäiväkerho, joka on tarkoitettu 1.- ja 2.- luokkalaisille sekä erityisen tuen lapsille. IP-kerhoa ohjaavat koulumme koulunkäyntiavustajat. Koulujemme ulkoliikuntatilat ovat koulupäivien aikana
koulun käytössä klo 17 saakka, jolloin iltapäiväkerho loppuu. Toivon, että oppilaat ja kodit huomioivat tämän. Oppilaat voivat toki käyttää koulujen ulkoliikuntapaikkoja, mutta iltapäiväkerhon
toiminta ei saa häiriintyä.
Myös kaikille oppilaille tarkoitettu yleinen kerhotoiminta kutsuu oppilaitamme jälleen mukaan harrastustoimintaan. Kerhojen tavoitteena on ehkäistä oppilaiden syrjäytymistä ja lisätä heidän hyvinvointiaan. Tiedotamme kerhoistamme mahdollisimman pian.
Viime vuosina olemme kehittäneet voimakkaasti tieto- ja viestintätekniikan opetusta. Olemme hakeneet ja onnistuneet saamaan valtiolta erityisrahoitusta, minkä turvin koulujemme tietotekniikan
laitteet ovat ajan tasalla ja oppiminen monipuolistuu koko ajan. Kesän aikana aloitimme Takalon
kirjaston muuttamisen moderniksi oppimisympäristöksi, jossa voidaan opiskella monilla eri oppimistyyleillä. Ilmeistä on, että tulevaisuudessa luokista häipyvät vähitellen kiinteät pulpetit; tilalle
tulevat muunneltavat pöydät ja istuimet. Kaikki tähtää kouluviihtyvyyden lisäämiseen, ja sitä kautta
oppimisen ilon kasvuun.
Lukuvuoden 2015-2016 aikana valmistelemme uuden opetussuunnitelman, jonka pitäisi muuttaa
koulujen toimintakulttuuria suhteellisen paljon. Jo keväällä 2015 saimme teiltä vanhemmilta ja oppilailta hyviä vastauksia koulun arvoperustaksi. Kiitos niistä! Tämän syystiedotteen sisältä löydätte
vastaustenne perusteella luodun uudenlaisen luettelon (kohta 4.1.), jossa on määritelty kodin, oppilaan ja koulun vastuut. Kun pidämme niistä kiinni, yhteinen kasvatustehtävämme onnistuu. Syystiedotteemme sisältää myös paljon muuta perustietoa, johon kannattaa perehtyä. Toivottavasti saatte
vastauksia kysymyksiinne. Rohkaisen koteja olemaan yhteydessä opettajiin ja rehtoriin aina, kun
tarvetta ilmaantuu.
Toivotan oppilaille, kodeille ja koulujemme työtekijöille hyvää lukuvuotta! Opintie kutsuu.
Kannus 11.8.2015
Matti Taskila
rehtori
Puh. 0444745400
KANNUKSEN KOULUTOIMISTO PALVELEE MEITÄ
Asematie 1, 69100 KANNUS
Avoinna
Ma-Ke klo 8.00 – 16.00,
To klo 8.00 – 17.00,
Pe klo 8.00 – 15.00
Sivistystoimenjohtaja Leena Kivijakola
puh.044 4745 243
[email protected]
Toimistosihteeri Päivi Aho
puh. 044 4745 242
[email protected]
Lisätietoja koulutoimesta löydät osoitteesta http://www.kannus.fi/opetus_ja_koulutus
NÄIN MEIHIN SAAT YHTEYDEN:
Rehtori
044 4745 400
Takalo-Raasakan toimistosihteeri:
044 4745 244
Erityisopettaja (alkuopetus) Takalo
050 3676 745
Erityisopetus (luokat 3-6) Takalo
0409645206
Erityisopettaja Raasakka
044 4745 462
Takalon opettajahuone/kanslia
044 4745 402
Takalon opettajien huone, josta voidaan yhdistää luokkaan: 068745652 tai 068745655
Takalon keittiö
044 4745403
Takalon terveydenhoitaja
040 8042 620
Koulukuraattori
044 4745 427
Raasakan opettajien huone
044 4745 430
Lukion keittiö (Raasakka)
044 4745 428
Raasakan opettajien huone, josta voidaan yhdistää luokkaan: 068745630.
Raasakan terveydenhoitaja
040 8042620
Pikkutakalo
044 4745 404
TÄSSÄ ME OLEMME: OPETTAJAT JA OPETETTAVAT LUOKAT
(Oma luokka tummennettu)
Huhtala Seija
Erityisopettaja Raasakassa ja Roikolassa
Huuki Hannele
4A, 4B, 5A
Huuki Maria
4A, 5A, 5B, 6A
Joki-Huuki Kaija
4C, 5C, 6C
Jokilehto Emmi
3A, 3C, 4C, 5C, 6C, Roikola (engl.op.)
Jokinen Miika
5B, 6A, 6B
Jutila Sari
Erityisopettaja Takalossa (3-6 lk) ja Märsylässä
Jylhä Sari
3A
Kangas Arja
1H-9H
Kinaret Elina
1C
Kivelä Kirsi
6A, 6B
Kukkola Veli-Matti
5C
Lastikka Jaana
2B, 4A
Lepistö Henna
3C,4C, 5C, 6C
Lokasaari Leena
3B, 4A, 4B, 5A, 5B, 6A, 6B (engl.opettaja)
Nurmimäki Riina
2C, 5C, 6C
Peltola Heli
2A
Perkkiö Kimmo
4B, 5A, 5B, 6A, 6B
Päivärinta Kaija
1A
Suominen Anna-Maija
4B, 5A, 5B, 6A, 6B
Taskila Marja-Liisa
3C,4C
Taskila Matti
3A, 3B, 4B
Tuomikoski Minna
3B
Uusitalo Heli
Erityisopettaja luokille 1A, 1B, 2A, 2B
Vihanta Jaakko
5A, 5B
Yli-Kotila Harri
2C, 3C, 4C, 5C, 6C
KOULUSSAMME ON PALJON MYÖS MUUTA HENKILÖKUNTAA
Ahola Laura
Koulunkäyntiavustaja
Takalon koulu
Dufva Anne
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Eskola Marja-Leena
Keittäjä
Takalo
Heinonen Tarja
Siivooja
Takalo
Hernesniemi Karoliina
AP/IP-toiminta
Takalon esiopetus
Huuki Emilia
Koulunkäyntiavustaja
Takalo
Huuki Tiina
Koulukuraattori
Takalo-Raasakka
Jaakola Kirsi
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Jokela Virpi
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Keski-Petäjä Johanna
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Keski-Petäjä Saija
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Keto-Tokoi Marja-Liisa
Koulunkäyntiavustaja
Takalon esiopetus
Kinnunen Heidi
Koulunkäyntiavustaja
Takalo
Koskinen Anu
Esikouluopettaja
Raasakka
Kungas Ari
Esikouluopettaja
Takalo
Landin Paula
Siivooja
Raasakka
Leskelä Liisa
Siivooja
Takalo
Mäkitalo Heli
Toimistosihteeri
Takalo
Oravainen Tarja
Esikouluopettaja
Takalo
Paasila Mira
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Pajukoski Marjatta
Koulunkäyntiavustaja
Takalon esiopetus
Pentinmikko Sari
Koulunkäyntiavustaja
Pikkutakalo
Perkkilä Anne-Mari
Esikouluopettaja
Raasakka
Soini Satu
Esikouluopettaja
Takalo
Lukuvuonna 2015 - 2016 toimii Takalossa ja Raasakassa kolme esiopetusryhmää.
Takalon opettajina ovat esikouluopettajat Ari Kungas, Tarja Oravainen ja Satu
Soini, Raasakan opettajina ovat Kaisa Lukkarila, Anu Koskinen ja Anne-Mari
Perkkilä.
I OPISKELUN TUKIMUODOT
Oppilaan opiskelua tuetaan kolmella eri tukimuodolla: yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki.
Tuen tarve arvioidaan jokaisen oppilaan kohdalla erikseen.
Alla esitellään näiden tukimuotojen päälinjat. Tarkemmat kirjaukset löytyvät koulujen opetussuunnitelmista osoitteesta: http://www.kannus.fi/opetussuunnitelma.
1.1. YLEINEN TUKI
Yleisen tuen tavoitteena on, että oppilas selviytyy yleisopetuksessa omassa lähikoulussaan. Tuen
muotoja ovat tukiopetus, opetusryhmien joustava muuntelu, tarvittaessa oppimissuunnitelman laatiminen, osa-aikainen erityisopetus, avustajapalvelut, iltapäivätoiminta 1-2.- luokkien oppilaille ja
erityisoppilaille sekä koulun kerhotoiminta.
Yhteistyössä yleisen tuen järjestämisessä ovat mukana oppilas, oppilaan huoltajat, oppilasta opettavat opettajat, kouluavustajat sekä oppilashuoltotyö.
1.2. TEHOSTETTU TUKI
Tehostetun tuen tavoitteena on, että oppilas selviytyy yleisopetuksessa ensisijaisesti lähikoulussaan.
Tuen muotoja ovat mm. opintojen yksilöllinen ohjaus, tukiopetus, oppimissuunnitelman laatiminen,
samanaikaisopetus, opetusryhmien joustava muuntelu, osa-aikainen erityisopetus, Takalon joustoopetus, avustajapalvelut, iltapäivä- ja kerhotoiminta sekä puhe-, toiminta- ja fysioterapia.
Yhteistyössä yleisen tuen järjestämisessä ovat mukana oppilas, oppilaan huoltajat, rehtori, oppilasta
opettavat opettajat, kouluavustajat sekä oppilashuoltotyö sekä puhe-, toiminta- ja fysioterapeutit.
1.3. ERITYINEN TUKI
Jos edellä esitelty tehostettu tuki ei riitä, oppilaalle laaditaan pedagoginen selvitys. Sen perusteella
sivistystoimenjohtaja tekee hallinnollisen päätöksen oppilaan siirtämisestä erityisopetuksen piiriin.
Tavoitteena on, että esi- ja alkuopetuksen aikana oppilasta ei siirrettäisi erityisen tuen piiriin.
Erityisen tuen muotoja järjestämisessä käytetään perusopetuksen kaikkia tukimuotoja ja oppilaalle
laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Se tarkistetaan
kerran lukukaudessa. Jos oppilas ei enää tarvitse erityistä tukea, tuen lopettamisesta tehdään erillinen päätös.
Opetuksen tukimuodoista päätti aikaisemmin oppilashuoltoryhmä. Uuden 1.8.2014 voimaan
tulleen lain myötä tukimuodoista päättää koulussamme rehtori yhdessä opetuksen ohjausryhmän kanssa.
II MUUTAMIEN TUKIMUOTOJEN
ESITTELYÄ
2.1. ERITYISOPETUS
Erityisopetus koskee oppilaita, joilla on erityisen tuen päätös. Kannuksessa on Pikkutakalossa oma
erityisopetusryhmä, jonka oppilaat voidaan tarvittaessa integroida yleisopetuksen ryhmiin (kts. kohta 2.4.).
Erityisopetus toteutetaan joustavin järjestelyin (Takalon jousto-opetus), samanaikaisopetuksena,
pienryhmässä tai yksilöopetuksena.
2.2. OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Oppilaille, joilla on lieviä vaikeuksia matematiikassa, lukemisessa, kirjoittamisessa tai puhumisessa, annetaan osa-aikaista erityisopetusta pienryhmässä, yksilöopetuksena tai samanaikaisopetuksena yhdessä muun opetuksen kanssa. Tavoitteena on parantaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja ehkäistä ongelmien kasvua.
Osa-aikaista erityisopetusta antaa erityisopettaja Seija Huhtala Raasakan ja Roikolan kouluilla.
Erityisopettaja Sari Jutila opettaa Märsylässä sekä Takalon 3.-6. luokilla. Erityisopettaja Heli
Uusitalo opettaa Takalon 1.-2. luokilla. Erityis- ja yleisopetusta pyrimme yhdistämään opettajien
tiimityön avulla. Tästä meillä on eniten kokemusta Takalon jousto-opetuksen järjestämisessä.
Kun lapsi saa puheopetusta, puheharjoitteita tulee myös kotiläksyksi. Vaikeus lukemisessa ja kirjoittamisessa tai matematiikassa vaatii paljon harjoittelua ja tukea kotoa.
2.3. TUKIOPETUS
Oppilailla on perusopetuslain 16 §:n mukaisesti oikeus saada tukiopetusta, jos hän on tilapäisesti
jäänyt jälkeen opinnoissaan tai tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea. Tukiopetuksella voidaan
myös ennalta ehkäistä vaikeuksia ja eriyttää opetusta.
Tukiopetusta antaa etupäässä oppilaan oma opettaja oppituntien ulkopuolella. Koulun muu opettaja
voi antaa tukiopetusta oppituntien ulkopuolella, oppituntien aikana samanaikaisopetuksena, erillisessä pienryhmässä tai täysin yksilöllisesti. Oppilaan lukujärjestys laaditaan siten, että se edistää
tukiopetuksen antamisen mahdollisuutta.
Tukiopetuksesta sovitaan vanhempien kanssa. Vanhempien apua voidaan tarvittaessa käyttää myös
tukiopetuksesta aiheutuvan oppilaan kuljetuksen järjestämiseen.
2.4. HARJAANTUMISOPETUS PIKKUTAKALOSSA
Kannuksessa harjaantumisopetus järjestetään toiminta-alueittain. Opetussuunnitelmaan kuuluvat
toiminta-alueet ovat motoriset taidot, kieli ja kommunikaatio, sosiaaliset taidot, päivittäiset taidot ja
kognitiiviset taidot.
Harjaantumisopetus tapahtuu Pikkutakalossa, Takalon koulun välittömässä läheisyydessä. Opettajana on Arja Kangas sekä osa-aikaisesti Saija Keski-Petäjä. Avustajina toimivat Anne Dufva,
Maija Hanni, Kirsi Jaakola, Virpi Jokela, Mira Paasila, Johanna Keski-Petäjä, Saija KeskiPetäjä ja Sari Pentinmikko. Yhden avustajan valinta on vielä kesken. Oppilaita on yhdeksän.
Opetus tapahtuu Pikkutakalon tiloissa, mutta Takalon koulun tiloja käytetään musiikin, liikunnan ja
teknisen työn oppitunneilla.
Muutamilla oppitunneilla Pikkutakalon oppilaita opiskelee myös yhdessä yleisopetuksen kanssa.
Oppilaat osallistuvat aina Takalo-Raasakan koulun yhteisiin juhliin ja tapahtumiin.
Harjaantumisluokan oppilaiden oppivelvollisuus on yksitoista vuotta. Jokaiselle oppilaalle laaditaan
HOJKS. Periaatteena on oppilaan omien edellytysten huomioiminen sekä omatoimisuuden tukeminen ja lisääminen. Tavoitteiden saavuttamista seurataan jatkuvasti, ja oppilasarviointi on yksilöllistä.
2.5. OPPIMISSUUNNITELMA
Oppimissuunnitelmaan kirjataan kaikki oppilaalle järjestettävä tuki. Yleisen tuen piirissä olevalle
oppilaalle oppimissuunnitelma laaditaan tarvittaessa. Laatijoina ovat luokanopettaja, huoltajat ja
oppilas itse.
Tehostetun tuen piirissä olevalle oppilaalle laativat oppimissuunnitelman oppilasta opettavat opettajat yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa.
2.6. ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Iltapäivätoimintaa järjestetään Takalon ja Raasakan kouluilla koulutyöpäivinä klo 12.20-17.00.
Toiminta on suunnattu koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toiminnasta
peritään kuukausimaksu, joka on 62 € tai alle 10 päivän toimintaan osallistumisesta puolet tästä.
Iltapäivätoiminnan ohjaajina toimivat koulujen koulunkäyntiavustajat.
Iltapäivätoiminnan vastuuhenkilö on Takalossa Sanna Pajukoski ja Raasakassa Emilia Huuki.
Iltapäiväkerhossa tarjotaan lapsille välipala.
2.7. KOULUN KERHOTOIMINTA
Koulujen kerhotoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolisia kerhoja niin, että
jokainen oppilas kävisi ainakin yhdessä kerhossa koko perusopetuksen ajan.
Koulujen alkaessa tiedotamme kerhotoiminnasta lisää. Oppilaiden kotiin jaetaan elo-syyskuun vaihteessa erillinen kerhoesite, josta näkyy kerhotarjotin. Esite on myös netissä
http://www.kannus.fi/kerhotoiminta, jonne sitä täydennetään lukuvuoden aikana.
Kutsumme oppilaiden huoltajia mukaan kerho-ohjaajiksi. Voitte tarjoutua tähän arvokkaaseen yhteistyöhön koulun kanssa ottamalla yhteyttä kerhokoordinaattoriin, puh. 044 4745 464 tai rehtoriin
puh. 044 4745 400.
2.8. TULKITSEMIS- JA AVUSTAJAPALVELUT
Tulkitsemis- ja avustajapalveluiden tavoitteena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja toimiva oppimisympäristö, edistää itsenäistä selviytymistä ja omatoimisuutta sekä
kehittää myönteistä itsetuntoa.
Avustajapalveluiden tarve, määrä ja laatu arvioidaan opetuksen ohjausryhmässä ennen tehostetun tuen aloittamista sekä pedagogisessa selvityksessä ennen erityisen tuen aloittamista. Päätöksen palveluiden järjestämisestä tekee opetuksen järjestäjä.
III OPPILAHUOLTO TOIMII
3.1. KOULUKURAATTORIN LUO VOI AINA MENNÄ
Koululaitoksessamme palvelee myös Tiina Huuki, vastaava koulukuraattori. Keskiviikko-aamupäivisin koulukuraattori on Takalon koululla terveydenhoitajan tiloissa. Sopimuksen mukaan muulloinkin. Muina päivinä Tiina Huuki on Kannuksen yläkoulun, lukion, sivukoulujen ja Raasakan
oppilaiden käytettävissä. Kuraattorin puhelinnumero on 044-4745 427. Sähköposti toimii osoitteella: [email protected], Wilmasta löytyy yhteystieto kohdasta henkilökunta.
Kuraattorin kanssa voi miettiä mm. ratkaisuja, jos kouluvuoden aikana ilmenee vaikeuksia:
a) Opiskeluun ja koulunkäymiseen liittyvissä asioissa
•
opiskelumotivaatio on kadoksissa
•
oppilasta kiusataan tai hän on mukana kiusaamisessa
•
on koulunkäyntiin liittyviä pelkoja tai on paljon poissaoloja koulusta
•
koulun tai luokan vaihtumisesta syntyy ongelmia
•
yhteistyö koulussa ei jostain syystä suju
b) Kotiin tai muihin ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa
•
kotiasiat vaivaavat mieltä (perheessä riitoja, taloudellisia vaikeuksia tms.)
•
on surua, murheita, ahdistusta tai henkisen jaksamisen ongelmia
•
on yksinäisyyttä, syrjään vetäytymistä / -jäämistä
•
kaveri- / tai muissa ihmissuhteissa on vaikeuksia
•
joutuu näkemään tai kokemaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa
C) Vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvissä asioissa
•
harrastuksen ja koulunkäynnin yhteensovittamisessa on ongelmia
tai pitäisi löytää uusi harrastus
Oppilas voi hakeutua oma-aloitteisesti keskustelemaan tai ohjautua vanhemman, opettajan,
terveydenhoitajan tai jonkun muun henkilön suosittelemana kuraattorille.
Oppilaalla on oikeus saada kuraattorin palveluita viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen kun oppilas tai muu oppilaan asiassa toimiva henkilö on tätä pyytänyt. Kiireellisessä tapauksessa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä.
(Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki 15§).
3.2. OPPILAITOSKOHTAINEN OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA
Kannuksen kaupungin sivistyspalveluiden lautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 5.6.2014 täydennyksen koulujen opetussuunnitelmaan. Päätös koskee uutta oppilashuoltosuunnitelmaa, joka tuli
voimaan 1.8.2014.
Oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltosuunnitelma sisältää yhteisöllisen ja yksilökohtaisen opiskeluhuollon. Varsinaiseen oppilaan koulukäyntiin liittyvät ratkaisut tekee rehtori opiskelun tukiryhmän kanssa.
Yhteisöllinen opiskelijahuolto keskittyy kouluympäristön terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Ryhmä tekee yhteistyötä koulun ulkopuolisten, lasten hyvinvointia edistävien
tahojen kanssa ja organisoi siirtymävaiheiden (luokat 0-1 ja 6-7) toteuttamisen. Ryhmää johtaa rehtori.
Yksilökohtaisessa oppilashuollossa korostuu jokaisen koulutyöntekijän vastuu. Huomatessaan oppilaassa huolenaiheen koulun työntekijä on velvollinen kokoamaan tarvittavan asiantuntijaryhmän
(esim. vanhemmat, luokanopettaja, aineenopettaja, erityisopettaja, kuraattori, terveydenhoitaja),
joka huolehtii ko. oppilaan hyvinvoinnista.
3.3. PERHENEUVONTA TESTAA JA AUTTAA KASVATUSTYÖSSÄ
Perheneuvolassa (Asematie 1 II. krs.) työskentelevät psykologi Talvikki Isomaa (Puh.
0408042810) ja sosiaalityöntekijä Marita Toivonen (puh. 0408042811). Molempien puhelinaika on tiistaisin ja perjantaisin klo 8-9. Psykologi testaa lapsia eli etsii syitä oppimisvaikeuksiin
ja antaa terapiaa tarvitseville. Yhteistyö opettajien ja vanhempien kanssa auttaa kasvatustyössä.
3.4 KOULUTERVEYDENHUOLTO
Kouluterveydenhuoltoon kuuluu
•
oppilaan kasvun ja kehityksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
•
vanhempien ja huoltajien kasvatustyön tukeminen
•
oppilaan erityisen tuen tai tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen ja tukeminen
sekä pitkäaikaisesti sairaan lapsen omahoidon tukeminen yhteistyössä muiden oppilashuollon toimijoiden kanssa sekä tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja -hoitoon ohjaaminen
•
kouluympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin
edistäminen ja seuranta
•
määräaikaiset ja laajat terveystarkastukset sekä rokotukset
•
äkillisten sairastapausten hoito ja tapaturmien ensiapu
•
suun terveydenhuolto
Kouluterveydenhuoltoon kuuluvat vuosittaiset terveystarkastukset, joista 1. ja 5. luokan terveystarkastukset ovat laajoja. Laajojen terveystarkastusten suorittamiseen osallistuvat terveydenhoitaja ja
lääkäri. Vanhempien läsnäolo laajoissa tarkastuksissa on toivottavaa.
TERVEYDENHOITAJIEN VASTAANOTOT lukuvuonna 2015 - 2016:
Kouluterveydenhoitajana Raasakan, Roikolan ja Märsylän kouluilla toimii Johanna Autio. Johannan tavoittaa numerosta 040 804 2620.
Raasakan koulun terveydenhoitajan vastaanotto on koulukeskuksessa päivittäin
maanantaista torstaihin klo 8.00–16.00 sekä perjantaisin klo 8.00-14.15
Terveydenhoitajan vastaanotto Roikolassa on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina ja Märsylässä
joka kuukauden toisena torstaina. Kouluterveydenhoitajana Takalon koululla toimii Elina Jaatinen. Elinan tavoittaa neuvolan numerosta 040 804 2602.
Takalon koulun terveydenhoitajan vastaanotto on koululla joka torstai klo 8.00–16.00
Voit olla yhteydessä lapsen asioissa kouluterveydenhoitajiin myös Wilman kautta ja sähköpostitse
[email protected].
3.5. TERVEISET HAMMASHOITOLASTA!
Koululaisia kutsutaan hoitoon yksilöllisesti arvioidun suunnitelman mukaan.
YRITTÄKÄÄ MUISTAA TULLA VARATULLE AJALLE, jos koneellamme on ajan tasalla oleva kännykkänumero saat/ huoltajasi saa 2 päivää ennen aikaa tekstiviestimuistutuksen.
Lisäksi voit laittaa kännykän muistuttamaan vielä lähempänä aikaa.
Lestijokilaakson ajanvaraus hammashoitoon 040- 804 2200. (Puheluun saatetaan vastata naapuripitäjistä. Siellä näkyvät meidänkin ajanvaraukset).
Tekstiviestiperuutukset (ei puheluja) numeroon 040 804 2290. Peruuttaessasi ilmoita oma nimesi ja
aika, jonka haluat perua, sekä hoitola, josta ajan perut. Peruessasi tekstiviestillä, muista varata itse
uusi aika ajanvarausnumerosta.
Erikoishammaslääkäri Rita Kohtala keskittyy oikomishoitoon, hän käy myös muualla JYTA-alueella.
Kannuksessa työskentelevät hammaslääkärit Pekka Korhonen, Anna-Maija Korhonen ja Arja
Syri sekä Marjukka Hotakainen satunnaisesti. Suuhygienistinä touhuaa Heidi Karppinen.
Haluatko olla nauta? Miten niin?
Naudat laiduntavat, siis märehtivät koko ajan ruokaa suussa. Mussutatko sinä koko ajan jotain?
Keskitä syöminen noin viiteen kertaan päivässä. Sinä itse, suusi ja legosi voivat paremmin!
Hammaslääkäripäivystys viikonloppuisin ja arkipyhinä:
Ilta- ja viikonloppupäivystys
• päivystys arki-iltaisin klo 16 – 21 ja viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 8 – 21
• päivystyspaikka Kokkolan pääterveysaseman tiloissa, Mariankatu 28, 67200 Kokkola, ovi D, huone 10
• ajanvarauspuhelin päivystykseen puh. 06-8287450 (Huom ! puh.numero muuttunut)
Ensisijainen yhteydenotto päivystykseen tapahtuu puhelimitse. Puhelimessa tehdään hoidon tarpeen
arvio ja määritellään kiireellisyys. Mikäli puheluunne ei vastata heti, pyydämme soittamaan uudelleen. Tutustukaa suun terveydenhuollon kiireellisen ensiavun kriteereihin ennen yhteydenottoanne.
Suun terveydenhuollon kiireellisen ensiavun kriteerit
- turvotus
- suun avausrajoitus
- suu ei mene kiinni
- nielemisvaikeus
- kuume edellisten yhteydessä
- hammastapaturma
- runsas verenvuoto hampaan poiston jälkeen
- kova kipu, johon särkylääke ei auta
- särky estää nukkumisen
- rikkoutunut kiinteä oikomiskoje, joka pistää, eikä tilannetta saa helpotettua esim. purukumilla tai
oikomisvahalla pehmustamalla
Tilanteita, jotka eivät vaadi kiireellistä ensiapua
- kipu, johon särkylääke auttaa
- vihlominen kylmälle tai kuumalle
- hampaan tai paikan lohkeama
- proteesien tai irrotettavien oikomiskojeiden ongelmat
Yöpäivystys
Yöpäivystys vakavissa tapauksissa klo 22.00 - 08.00 hoidetaan Oulussa OYS:n yhteispäivystyksessä, puh. 08-3152655.
♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦
Koulupäivien aikana tapahtuvista hammaslääkärikäynneistä olemme sopineet seuraavat pelisäännöt, jotka perustuvat Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön lakimies Jari Alasmäen lausuntoon:
1. Hammaslääkärissä käynnit koulupäivän aikana eivät ole koulun toimintaa. Suun terveydenhuolto kuuluu terveyskeskuksen ja vanhempien vastuulle.
2. Lyhyiden, lähinnä jalan kuljettavien hammaslääkärimatkojen osalta koulu opastaa lapselle
turvallisen reitin hammaslääkäriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opettaja varmistaa, että lapsi osaa mennä sinne yksin tai ryhmän mukana. Sivukyliltä hammaslääkärimatkat tehdään taksilla.
3. Jos lapsi lähtee kesken koulupäivän hammaslääkäriin, vanhemmille tulee tiedottaa asiasta etukäteen. Tiedottamisesta vastaa terveydenhuolto.
IV KOTI JA KOULU YHDESSÄ
4.1. YHTEISTYÖLLÄ TEEMME HYVÄN KOULUN
Uutta opetussuunnitelmaa varten keväällä 2015 kysyimme vanhempien mielipidettä siitä, mitkä
ovat vanhempien ja oppilaiden vastuut koulunkäynnistä. Vastauksista kokosimme seuraavat
useimmin mainitut mielipiteet.
Koululaisen vastuut:
-
yritän parhaani
huolehdin, että kaikki, mitä koulupäivän aikana tarvitsen, on mukanani
olen ajoissa paikalla
huolehdin kotitehtävistäni ja kokeisiin valmistautumisesta
olen aktiivinen uuden oppimisessa
annan työrauhan toisille
käyttäydyn ystävällisesti ja toisia kunnioittaen
noudatan luokan ja koulun sääntöjä
hyväksyn toiset, enkä kiusaa ketään
Vanhempien vastuut:
-
huolehtia, että lapsi on levännyt, syönyt aamupalan ja saapuu ajoissa kouluun
ilmoittaa opettajalle, mikäli lapsi ei sairastumisen vuoksi pääse kouluun
huolehtia, että lapsella on oikeanlaiset varusteet
tukea lasta kotitehtävissä ja varmistaa, että ne on tehty
olla yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa
osallistua mahdollisuuksien mukaan vanhempainiltoihin ja keskusteluihin
välittää lapselle positiivinen asenne koulua kohtaan
tukea ja kannustaa lasta koulutiellä
huolehtia lapsen hyvinvoinnista kotona (riittävästi unta, sopivasti liikuntaa ja virkistystä ja monipuolista ruokaa)
Koulun vastuut:
- lapsi tulee huomioiduksi ja häntä kohdellaan ystävällisesti ja kunnioittavasti
- jokainen lapsi kohdataan yksilönä ja hän saa tarvitsemansa tuen
- antaa monipuolista ja hyvää opetusta
- tarjota oppimiseen innostava oppimisympäristö
- lasta rohkaistaan ja kannustetaan oppimisessaan
- antaa jatkuvaa ja totuudenmukaista arviointia ja palautetta
- tiedotetaan kodeille lapsen koulunkäynnistä
- huolehtia siitä, että kasvatustyö tehdään hyvässä yhteistyössä kotien kanssa
4.2. TIETO KULKEE MONIA ERI REITTEJÄ
Wilma: Kokemuksemme mukaan Wilma-ohjelma on erinomainen työkalu kodin ja koulun välille.
Ohjelman käytössä olemme päässeet jo vakiintuneelle tasolle. Toivottavasti jokainen koti ottaa
Wilman arkipäivän työkaluksi. Se on lapsen etu!
Reissuvihkot ovat käytössä ainakin pienimmillä oppilailla. Vihkot kulkevat päivittäin repussa
kotiin ja takaisin. Ne ovat oivallisia yhteydenpitokeinoja. Samoin puhelin, sähköposti ja tapaamiset.
Paperisia tiedotteita lähetämme koteihin harvoin.
Vanhempainilloissa tavataan toisia vanhempia. Vanhemmat voivat pitää vanhempainiltoja
myös omasta aloitteestaan, etenkin jos luokkatoiminta on käynnistynyt. Näihin kokouksiin voidaan
kutsua opettaja mukaan. Hän ottaa kutsun vastaan ja tulee mukaan, jos katsoo, että hänen läsnäolonsa on tarpeellinen. Myös rehtori tulee pyydettäessä mukaan.
Lukuvuoden 2015-2016 aikana pidämme 1-2 yhteistä vanhempainiltaa. Tarkemmat ajankohdat ilmoitamme myöhemmin. Iltojen yhteydessä on mahdollisuus käsitellä myös luokan omia asioita.
Vanhempainvartit, joissa on mukana opettaja ja vanhemmat ja oppilas, ovat erinomainen paikka arviointiin. Niissä voidaan puhua myös oppilaan ja perheen henkilökohtaisista asioista, koska
muita ei ole paikalla.
Rehtorin kanssa voi sopia tapaamisen koululle, keskustella tavattaessa tai puhelimitse tai sähköpostitse ja Wilman kautta kaikista kouluun liittyvistä asioista.
Vanhemmat ovat aina tervetulleita tutustumaan koulutyöhön, osallistumaan koulun juhliin ja
olemaan mukana toimitsijoina esim. urheilukilpailuissa. Vanhemmilta kysymme myös mielipiteitä
koulun järjestyssääntöihin ja opetussuunnitelman uudistukseen.
Koulumme kotisivut löytyvät osoitteesta:
http://www.kannus.fi/opetus_ja_koulutus . Sieltä löytyy myös perustietoa lapsen
koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.
4.3. VANHEMPAINYHDISTYS TOIMII VAPAAEHTOISESTI
Koulullamme toimii Vanhempainyhdistys, jonka tehtävänä on mm. edistää oppilaiden vanhempien
ja koulun välistä yhteistoimintaa, tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä ja toimia oppilaiden vanhempien yhteistyöelimenä.
Vanhempainyhdistyksen johtokuntaan kuuluvat:
PUHEENJOHTAJA:
Paula Viitasalo
VARAPUHEENJOHTAJA:
Arto Kotimaa
SIHTEERI
Minna Vörlin
RAHASTONHOITAJA
Kai Luomala
JOHTOKUNNAN JÄSENET:
Eija Haapalehto
Anu Jylli
Virpi Jokinen
Milla Lohi
Riikka Niemi
Kati Rekilä
Saara Rekilä
JOHTOKUNNAN VARAJÄSENET:
Jarkko Hallanoro
Marika Isoniemi
Minna Kangasvieri
Marko Niemonen
Marjo Ojakangas
Antti Riippa
Riitta Ulmanen
Vanhempainyhdistyksen jäsenistön kokoonpano muuttuu jonkin verran tulevan syksyn kokouksessa.
V KUN TULEE ERITYISTILANTEITA…
5.1. TOIMINTA KRIISITILANTEISSA
Kriisitilanteissa Kannuksessa toimitaan yhteisen kriisisuunnitelman ja jokaisen koulun oman turvallisuussuunnitelman mukaan. Suunnitelmat päivitetään ja niitä arvioidaan vuosittain.
Kannuksessa toteutetaan KiVaKoulu-ohjelmaa sekä ”Väkivallan uhan hallintamalli Kannuksen
koulutoimessa” – ohjelmaa.
5.2. YLIMÄÄRÄISEEN POISSAOLOON PITÄÄ SAADA LUPA
Viime vuosina oppilaiden ylimääräiset lomat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Kokemuksemme
mukaan loman jälkeen monelle oppilaalle joudutaan antamaan tukiopetusta. Se ”syö” huomattavan
paljon todellista tukea tarvitsevien oppilaiden tukiopetusresurssia.
Oppilaitten anomukset lisälomiin tulee tehdä kirjallisesti tai Wilma-ohjelman kautta hyvissä ajoin
ennen ko. ajankohtaa luokan omalle opettajalle. Yli kolmen päivän lomat myöntää rehtori, jos
oma opettaja puoltaa anomuksen myöntämistä.
On toivottavaa, että lisäloman aikana saadut kokemukset ja opitut asiat tavalla tai toisella työstetään
muun luokan iloksi ja opiksi loman jälkeen.
Jokaisen poissaolon syy tulee välittää opettajalle. Käytännössä se tapahtuu nopeimmin Wilmaohjelman kautta. Kuumeista/sairasta lasta ei saa lähettää kouluun. Sairauden jälkeen on suositeltavaa viettää vähintään yksi kuumeeton päivä kotona.
5.3. KOULUKIUSAAMINEN OTETAAN VAKAVASTI
Menettely kiusaamistapauksissa:
Koulukiusaaminen on tahallista, jatkuvaa ja sellaista, jossa vahvempi alistaa heikomman. Kiusaaminen saadaan melko tehokkaasti esille nimettömällä kyselyllä, jonka opettaja tee luokassaan. Kysely tehdään ainakin kerran syys- ja kevätlukukauden aikana.
Kaikki oppilaiden väliset konfliktit eivät ole kiusaamista. Pienimmät tapaukset voidaan hoitaa välittömästi niiden tultua ilmi (esim. luokanopettaja, välituntivalvoja tai se, joka sattuu tilanteeseen
paikalle). Kiusaamistilanteiden selvittelyssä ensisijainen vastuuhenkilö on kuitenkin oppilaan
luokanopettaja, joka ratkaisee tapauskohtaisesti, onko kysymyksessä oppilaiden välinen ”nahistelu” vai todellinen koulukiusaaminen. Opettajalla on käytössään KiVaKoulu- toiminnan kaavake,
jonka avulla hän merkitsee oppilaan kuulemisessa esiin tulleet faktat. Jos ne osoittavat, että kysymyksessä on todella kiusaaminen, asia siirtyy KiVaKoulu-tiimille. Tiimi hoitaa välittömästi asian
kiusaajan/kiusaajien kanssa ja on myös yhteydessä sekä kiusatun että kiusaajan koteihin. Toimenpiteiden jälkeen asiaa seurataan säännöllisesti koululla niin kauan, että voidaan olla varmoja kiusaamisen loppumisesta.
Vanhemmat: Ottakaa yhteyttä kouluun, jos tiedätte siellä kiusaamistapauksista.
Koulumme osallistui myös keväällä 2015 KiVaKoulu - ohjelman kartoitukseen, josta saamme syksyn alkaessa tuloksen. Vertaamme sitä edellisten vuosien tuloksiin, ja teemme tarvittavia toimenpiteitä oppilaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.
5.4. JOS OPPILAS KADOTTAA OMAA TAI LÖYTÄÄ TOISEN
OMAISUUTTA
Mikäli sinulta katoaa jotakin, ilmoita siitä opettajallesi! Vanhemmat, kysykää Takalossa siivoojilta löytötavaroita, Raasakassa opettajilta ja Pikkutakalossa henkilökunnalta!
Koululle jää suuret määrät kaikenlaista löytötavaraa, kun emme löydä niiden omistajia.
Vie kaikki koulun alueelta löytämäsi tavarat valvovalle opettajalle tai omalle opettajallesi, sillä
kadotetun tavaran omistusoikeus ei siirry sen löytäjälle.
Jos mahdollista, kirjoita vaatetussilla tai jollakin muulla tavalla nimi tai nimikirjaimet kenkiin, käsineisiin, takkeihin, housuihin ja urheiluvälineisiin! Se auttaa helpommin saamaan takaisin kadottamasi tavarat.
Oppilaan ei pidä tuoda kouluun rahaa. Mikäli oppilaan kuitenkin on tuotava kouluun rahaa,
hänen tulee säilyttää sitä taskussaan.
Tietoa oppilaiden matkapuhelinten käytöstä koulupäivän aikana:
Koulussamme olemme keskustelleet paljon oppilaiden matkapuhelinten käytöstä koulupäivän aikana. Olemme surulla todenneet, että matkapuhelimet aiheuttavat oppilaissa paljon levottomuutta ja
niiden käyttö häiritsee koulupäivää. Joskus koulukiusaaminen tapahtuu nimenomaan näiden puhelimien avulla.
Koulumme järjestyssäännöissä on kohta: ”En käytä matkapuhelinta kouluaikana ilman opettajan
lupaa, vaan säilytän sitä repussani äänettömänä.” Tämän perusteella oppilaiden matkapuhelinten
käyttö on kielletty koulussamme koulupäivän aikana. Matkapuhelin saa olla mukana sammutettuna
repussa, mutta sitä saa käyttää vain opettajan luvalla. Päätöksen rikkomisesta seuraa matkapuhelimen takavarikoimiseen koulupäivän ajaksi. Jos koulun oppimistilanne edellyttää matkapuhelinten
käyttöä, opettaja antaa käytölle luvan.
Olemme määrätietoisesti pyrkineet koulussamme lisäämään oppilaiden liikuntaa esimerkiksi kerhojen avulla. Myös välituntitoimintamme kehittäminen tähtää oppilaiden liikkumisen ja virkistäytymisen lisäämiseen. Apunamme tämän työn kehittämisessä on koulunuorisotyöntekijä sekä erikseen valmennetut 6. luokan välkkäriliikuttajat.
Toivomme, että saamme yhdessä kotien kanssa oppilaille entistä viihtyisämmän oppimisympäristön
ja sen seurauksena myös oppimistulokset paranevat.
5.5. OPPILAS ON VASTUUSSA KOULUN OMAISUUDESTA
Käytä huolellisesti työvälineitäsi ja koulun kalustoa! Säilytä pulpettisi puhtaana ja naarmuttomana, ja siivoa se pohjia myöten kerran viikossa! Pidä pulpetissasi pohjapaperia!
Jos koulun kalustoa särkyy, ilmoita siitä opettajallesi! Vahinkoja sattuu, mutta tahallasi aiheuttaman
vahingon olet velvollinen korvaamaan ja hankkimaan uuden opetusvälineen tai kirjan kadottamasi
tilalle!
5.6. KOULUN USKONNOLLISET TILAISUUDET
Koulussa voidaan järjestää myös uskonnollisia tilaisuuksia, joihin osallistuminen on oppilaille vapaaehtoista. Tällaisia tilaisuuksia ovat esim. ruokarukoukset, joskus päivänavaukset ja koululaiskirkot. Oppilaiden vanhempien tulee ilmoittaa lukuvuoden alussa luokanopettajalle tai rehtorille, jos
oppilas ei osallistu koulun uskonnollisiin tilaisuuksiin. Poissaolon ajaksi oppilaalle järjestetään
vaihtoehtoista toimintaa.
VI MUKAVIA PIRISTYKSIÄ
6.1. VÄLITUNNIT JA RUOKAILU
Raasakan oppilaat ruokailevat klo 10.25 – 11.05 mukaan lukien välitunnin. Aamun toinen ja kolmas oppitunti pidetään yhteen.
Takalossa ruokaillaan porrastetusti 10.15-12.00. Luokkien ruokailuajat vaihtelevat päivittäin lukujärjestyksestä riippuen. Pikkutakalo ruokailee Takalossa.
Molemmissa kouluissa esiopetuksen oppilaat ruokailevat samassa tilassa muiden oppilaiden kanssa.
Oppilaille tarjotaan myös maksullista välipalaa viime lukuvuoden tapaan. Tarvittaessa annamme tästä tarkempia ohjeita.
Oppilas voi myös ottaa kouluun myös oman välipalan, jos koulupäivä on pitkä. Tässä asiassa kannattaa sopia ”pelisäännöt” oppilaan oman luokanopettajan kanssa.
♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦
Käsityötunnit pidetään pääsääntöisesti yhteen 1½ h:n mittaisena kokonaisuutena. Joskus joku projekti vaatii myös yhdistelemään tunteja. Pitämättömät välitunnit pidetään silloin oman opettajan
valvonnassa.
Välituntien valvontalistat liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Raasakassa on yksi tai kaksi
opettajaa valvomassa ulkona joka välitunti. Takalossa on yksi opettaja ulkovalvojana ja yksi opettaja sisävalvojana sekä avustajia tai harjoittelijoita jokaisella välitunnilla. Pikkutakalossa ulkoilee
koko henkilökunta välitunnilla.
VII LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ
Jos lapsi tulee kouluun pyörällä, hänellä tulee olla polkupyöräkypärä. Jos luokka lähtee pyöräretkelle, kaikilla tulee olla polkupyöräkypärä.
7.1. Takalon liikenne
Jos tuotte autolla lapsianne Takalon kouluun tai haette sieltä pois, käyttäkää koulun edessä olevaa
ramppia. Rampille on merkitty kiertosuunta liikennemerkeillä. Vaikka lapsella olisi pyörä tai sukset, pyytäkää häntä viemään välineet jalkaisin Takalon takapihalle. ÄLKÄÄ AJAKO AUTOLLA
TAKAPIHALLE. ÄLKÄÄ AJAKO MYÖSKÄÄN RAVIRADALLE JOHTAVALLE TIELLE.
Olemme sulkeneet sen myös takseilta, jotta koulun piha olisi turvallinen välituntipaikka. Taksit
kulkevat koulun edessä olevan rampin kautta. Linja-autot pysähtyvät Takalon koulun eteen ja Raasakassa koulukeskuksen pihalle. Työn alla linja-autoliikenteen turvallisuuden parantaminen molempien koulujen kohdalla.
7.2. Raasakan liikenne
Jos tuotte autolla lapsianne Raasakan kouluun tai haette sieltä pois, älkää ajako koulun pihalle. Se
on tarkoitettu lasten turvalliseksi leikkipaikaksi. Voitte pysähtyä Siltakadun levennykseen koulun
kohdalla tai ajaa Siltakujalla olevalle autojen parkkipaikalle.
UINNIT 2015-2016
Syksyllä viikot 46, 47, 48
Keväällä viikot 15, 16, 17
LOMAHAKEMUS
Oppilaan nimi:____________________________________________________________________
Syy ylimääräisen lomaan
Lomaaika:____________________________________________________________________________
Päiväys:_________________________________________________________________________
Huoltajan allekirjoitus:_____________________________________________________________
Loma myönnetty
Luokanopettaja:________________________________________________________________
Rehtori:_______________________________________________________________________
Luokanopettaja myöntää kolmen päivän loman. Rehtori myöntää sitä pidemmän, mutta aina on kysyttävä luokanopettajalta ensin, onko lapsen opintojensa vuoksi mahdollista olla pois ja mitä hänen
on tehtävä ennen tai jälkeen loman tai loman aikana, jottei jäisi jälkeen opinnoissaan.
Liite nro 1 sivistyspalveluiden lautakunnan pöytäkirjaan 15.12.2014 § 50
LUKUVUODEN 2015-2016 TYÖPÄIVÄT
LUKIO
PERUSOPETUS JA
Kannus
ESIOPETUS
SYYSLUKUKAUSI
Vko Aika
KEVÄTLUKUKAUSI
M Ti K T P L
Vko
Aika
M Ti K T P L
28.12-02.01
04.01-09.01
11.01-16.01
18.01-23.01
*
* 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
32
33
34
35
03.08-08.08
10.08-15.08
17.08-22.08
24.08-29.08
2 3 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
53
1
2
3
36
37
38
31.08-05.09
07.09-12.09
14.09-19.09
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
4
5
6
25.01-30.01
01.02-06.02
08.02-13.02
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
39
40
41
42
21.09-26.09
28.09-03.10
05.10-10.10
12.10-17.10
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
syysloma
7
8
9
10
15.02-20.02
22.02-27.02
29.02-05.03
07.03-12.03
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5
talviloma
1 2 3 4 5
43
44
45
46
47
48
19.10-24.10
26.10-31.10
02.11-07.11
09.11-14.11
16.11-21.11
23.11-28.11
1
1
1
1
1
1
5
5*
5
5
5
5
11
12
13
14
15
16
14.03-19.03
21.03-26.03
28.03-02.04
04.04-09.04
11.04-16.04
18.04-23.04
49
50
51
52
30.11-05.12
07.12-12.12
14.12-19.12
21.12-26.12
12 3 4 5
1 2 3 4 5
1 2 3 4 5P
17
18
19
20
21
25.04-30.04
02.05-07.05
09.05-14.05
16.05-21.05
23.05-28.05
1
1
1
1
1
22
30.05-04.06
1 2 3 4 5 P
2
2
2
2
2
2
3
3
3
3
3
3
4
4
4
4
4
4
Työpäivät/perusopetus ja lukio
Syyslukukausi 11.8.-19.12.15 = 89 + P
Kevätlukukausi 7.1.- 4.6.16
= 98 + P
Yht.
187 + 2 P = 189 pv
Lomat/perusopetus ja lukio
Syysloma
12.-17.10.15
Joululoma
20.12.15-6.1.16
Talviloma
29.2.-5.3.16
Pääsiäisloma 25.3.-28.3.16
Vapaapäivä
6.5.16
1 2 3 4 5
1 2 3 4 pääsiäinen 2 3 4 5
1 2 3 4 5
12 3 4 5
12 3 4 5
2
2
2
2
2
3
3
3
3
3
4
*
4
4
4
5
L
5
5
5
* = pyhäpäivä 5.5.16
itsenäisyyspäivä su 6.12.15
Päättäjäiset 19.12.15, 4.6.16
V = Vappu su 1.5.16
L = lomapäivä 6.5.16
Esiopetus
Syyslukukausi 11.8.-16.12.15
Kevätlukukausi 7.1.-31.5.16
Syysloma
12.-17.10.15
Joululoma
17.12.15-6.1.16
Talviloma
29.2.-5.3.16
Pääsiäisloma 24.3.-28.3.16
Vapaapäivä
6.5.16
TAKALORAASAKKA
LUOKKA
2015
2016
OPPILAAT
TYTÖT
POJAT YHT. OPETTAJA
1A
1C
11
11
12
9
23
20
Kaija Päivärinta
Elina Kinaret
2A
2B
2C
10
9
8
8
5
9
18
14
17
Heli Peltola
Jaana Lastikka
Riina Nurmimäki
3A
3B
3C
9
8
6
8
9
10
17
17
16
Sari Jylhä
Minna Tuomikoski
Marja-Liisa Taskila
4A
4B
4C
11
17
12
13
7
8
24
24
20
Hannele Huuki
Anna-Maija Suominen
Henna Lepistö
5A
5B
5C
9
11
3
10
6
16
19
17
19
Kimmo Perkkiö
Maria Huuki
Harri Yli-Kotila
6A
6B
6C
8
9
11
13
8
7
21
17
18
Miika Jokinen
Kirsi Kivelä
Kaija Joki-Huuki
163
158
321
1H-9H
4
5
9
Erityisopetus
4
5
9
112
4
51
101
5
59
213
9
110
Yleisopetus
Takalo
Erityisopetus
Raasakka
Yhteensä
167
163 330
Arja Kangas
TAKALO-RAASAKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Yleistä:
• Käyttäydyn aina ystävällisesti ja kohteliaasti.
• Noudatan koulun henkilökunnan ohjeita, enkä väitä vastaan, vaan puhun kunnioittavasti.
• En kiroile.
• Olen rehellinen.
Koulumatkalla:
• Noudatan liikennesääntöjä.
• En kiusaa muita.
• Käyttäydyn koulukuljetuksessa rauhallisesti ja kohteliaasti. Käytän turvavöitä, jos sellaiset
on.
• Käytän pimeällä heijastinta ja pyörässä on hyvä käyttää lamppuakin.
• Pyöräillessä tulisi käyttää kypärää. Säilytän pyöräni sille varatulla alueella.
• Koulusta päästessäni lähden koulun pihalta heti ja kuljen viivyttelemättä.
Oppitunnilla:
• Annan työrauhan.
• Kuuntelen ohjeet tarkasti ja toimin niiden mukaan.
• Pyydän puheenvuoron viittaamalla. Kuuntelen sitä, jolla on puheenvuoro.
• Työskentelen ahkerasti ja huolellisesti.
• Huolehdin opiskeluvälineistäni ja kotitehtävistäni.
Välitunnilla:
• Pukeudun sään mukaan. Noudatan aikuisen ohjeita.
• Pysyn välituntialueella.
• Käyttäydyn kauniisti:
- En kiusaa ja jos näen jotain kiusattavan, kerron siitä aikuiselle.
- En toimi väkivaltaisesti.
- En pahoita toisen mieltä tahallani.
- En vahingoita itseäni, ketään, enkä mitään muutakaan.
• Otan kaikki mukaan välituntileikkeihin ja –peleihin. Noudatan pelin ja leikin sääntöjä.
• En heittele kiviä tai lumipalloja.
• En koske pyöriin tai muihin kulkuvälineisiin.
Ruokailussa:
• Jonotan ja liikun rauhallisesti. En juokse.
• Otan ruokaa vain sen verran, kuin jaksan syödä.
• Noudatan kauniita pöytätapoja.
• Maistan kaikkia ruokia, ainakin yhtä salaattia.
• Puhun ruokalassa hiljaa vain vieressäni tai vastapäätä istuvien kanssa.
• Siivoan omat jälkeni.
Koulurakennuksessa:
• Kuljen käytävällä rauhallisesti kävellen ja meluamatta.
• Suositellaan sisäkenkien käyttöä.
• Säilytän päällysvaatteeni naulakossa.
• Säilytän laukut, mailat ja luistimet niille varatuilla paikoilla.
• En sotke ja tarvittaessa siivoan jälkeni.
• Suojelen koulun omaisuutta. En riko mitään. Jos vahinko sattuu, kerron siitä heti opettajalle.
• En tuo kouluun teräaseita, energiajuomia, makeisia enkä muutakaan koulutyössä tarpeetonta.
• En käytä matkapuhelinta kouluaikana ilman opettajan lupaa, vaan säilytän sitä repussani äänettömänä.
Sääntörikkomukset
Noudatamme lievempien sääntörikkomusten kohdalla seuraavaa toimintatapaa:
a) varoitus (tieto aina omalle opettajalle)
b) seuraamus (puhuttelu ja vanhemmille Wilma-viesti, koska varoituskaan ei tehonnut)
c) Kasvatuskeskustelu/jälki-istunto tai rehtorin puhuttelu (rikkomuksen toistuessa edellisenkin
jälkeen)
Vakavammasta rikkomuksesta, kuten väkivaltaisesta käyttäytymisestä ja koulun tai luokkatoverin
omaisuuden vahingoittamisesta, seuraa heti kohta c.
Olemme sopineet, että lumipallon heitosta seuraa suoraan, teon vaarallisuuden vuoksi, jälki-istunto
tai vastaava rangaistus opettajan harkinnan mukaan.
Poikkean säännöistä vain opettajan luvalla.
Yhteistyöllä ja yhdessä yrittäen onnistumme!
KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI
Arvioinnin perusteena käytetään alla olevaa arvosteluskaalaa:
10 erinomainen
• käytös luontevaa, ystävällistä ja rehellistä
• oppilas ottaa toiset huomioon ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa
• noudattaa yhteisiä sääntöjä ja edistää niiden noudattamista
• huolehtii tunnollisesti yhteisestä omaisuudesta
• erittäin myönteinen asenne koulutyöhön
• ei rangaistuksia
9 kiitettävä
• edellä olevaan nähden lieviä puutteita ja satunnaisia poikkeuksia
8 hyvä
• toiset huomioon ottava mutta ei aina tule hyvin toimeen toisten kanssa
• pääsääntöisesti myönteinen asenne koulutyöhön –yhteistyöhaluinen, tekee tehtävät
• koulun sääntöjen ja ohjeiden noudattamisessa pieniä rikkeitä
• huomautuksin ojennettavissa
7 tyydyttävä
• käytös usein häiritsevää- ei osallistu oppimistapahtumaan
• kielenkäytössä huomauttamista
• rikkoo usein yhteisiä sääntöjä ja on epärehellinen
• suhtautuu yhteiseen omaisuuteen välinpitämättömästi
• on melko usein osallisena koulukiusaamiseen
• huomautusten lisäksi muita rangaistuksia (kotimuistutuksia, jälki-istuntoja)
6 kohtalainen
• käytös lähes jatkuvasti häiritsevää
• kielteinen asenne koulua kohtaan
• kielenkäytössä usein huomauttamista
• koulun säännöistä ja ohjeista lähes piittaamaton
• pinnauksia
• useita jälki-istuntoja ja muita rangaistuksia
5 välttävä
• häiritsee jatkuvasti työyhteisön toimintaa
• säännöistä ja ohjeista piittaamaton
• törkeä kielenkäyttö
• useita luvattomia poissaoloja
• monia rangaistuksia
4 hylätty
• ei sovellu kouluyhteisöön
OPPILAAN ARVIOINTI LUOKILLA 1-6
Koulutyössä arviointia tapahtuu koko ajan: Opettaja arvioi oppilaan edistymistä ja
tekee siitä johtopäätöksiä. Kouluvuosiensa aikana myös oppilas oppii arvioimaan
omia suorituksiaan. Puhumme itsearvioinnista.
Näiden lisäksi vuosiluokilla oppilasta arvioidaan seuraavasti:
1.lk:
- arviointikeskustelu marras-tammikuun aikana, sanallinen välitodistus syyslukukauden päätteeksi tai muu sanallinen arviointi lukuvuoden aikana (huoltaja voi
myös pyytää).
- sanallinen arviointi lukuvuositodistuksessa keväällä.
2. lk:
- arviointikeskustelu marras-tammikuun aikana, sanallinen välitodistus syyslukukauden päätteeksi tai muu sanallinen arviointi lukuvuoden aikana (huoltaja voi
myös pyytää).
- sanallinen arviointi lukuvuositodistuksessa keväällä.
3. lk.:
- arviointikeskustelu marras-tammikuun välisenä aikana
- numeroarvostelu lukuvuositodistuksessa keväällä.
4. lk.:
- joko arviointikeskustelu lukuvuoden aikana, numeroarvostelu syyslukukauden
jälkeen tai muunlainen sanallinen arviointi lukuvuoden aikana (huoltaja voi myös
pyytää).
- numeroarvostelu lukuvuositodistuksessa keväällä.
5. lk.:
- joko arviointikeskustelu lukuvuoden aikana, numeroarvostelu syyslukukauden
jälkeen tai muunlainen sanallinen arviointi lukuvuoden aikana (huoltaja voi myös
pyytää).
- numeroarvostelu lukuvuositodistuksessa keväällä.
6. lk.:
- joko arviointikeskustelu lukuvuoden aikana, numeroarvostelu syyslukukauden
jälkeen tai muunlainen sanallinen arviointi lukuvuoden aikana (huoltaja voi myös
pyytää).
- numeroarvostelu lukuvuositodistuksessa keväällä.
HUOM!
Vuosiluokilla 4-6 on mahdollisuus arviointikeskusteluun kerran lukuvuodessa,
jos vanhemmat haluavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhempien
tulee ottaa yhteyttä luokanopettajaan ja pyytää arviointikeskustelun järjestämistä.
Jokaisen luokan opettaja ilmoittaa oppilaittensa vanhemmille, mitä arviointimuotoa käytetään lukuvuoden aikana. Jos luokalla toteutetaan arviointikeskustelut, ne ovat ”pakollisia” vanhemmille.
Keväällä, lukuvuoden päättyessä tapahtuva arviointi on päätetty opetussuunnitelmassa yllä olevan
esityksen mukaisesti.
RUOKALISTA 2015 - 2016
VIIKOT
MA
I
JAUHELIHASTROGANOFF LOHIKEITTO/ AURAKASVISVUOKA
PERUNAT
TUOREPALA
SALAATTI
RIESKA
HEDELMÄ
33, 41, 49
3,11, 19
TI
KE
TO
PE
KASVISPYÖRYKKÄ
BROILERPASTALAATIKKO
KEITETTY KASVIS
SALAATTI
UUNIMAKKARA
PUUTARHURIN
KESÄKEITTO
TUOREPALA
RUISLEIPÄ
MARJAKIISSELI
JAUHELIHAPERUNASOSEMUSAKKA
SALAATTI
KEITETTY KASVIS
PERUNAT
JUUSTOKASTIKE
SALAATTI
MAKSALAATIKKO/
MAISSIKEITTO
SALAATTI
SITRUUNAPINAATTIKALA
PERUNASOSE
SALAATTI
PALAPAISTI/
TOMAATTINEN
KASVISPATA
PERUNAT
SALAATTI
OHRAINEN
BROILERKEITTO
KINKKUKIUSAUS
RIISIPUURO
LIHAMUREKE/-PIHVI
TUOREPALA
HIIVALEIPÄ
JOGURTTI/VANUKAS
LÄMMIN LISÄKE
SALAATTI
MARJAKEITTO
KINKKULEIKKELE
RUISPALA
PERUNASOSE
SALAATTI
BROILERPIHVI
LOHI-PERUNALAATIKKO
PERUNASOSE
KERMAVIILIKASTIKE
POSSUKASTIKE/
KASVISGRATIINI
PERUNAT
SALAATTI
MA
TI
BALKANSTROGANOFF/ HERNEKEITTO
NUUDELI TAI MAKARONIKASVISVUOKA
KE
KALAKUVIO/-PUIKKO
TO
KASVISLAATIKKO
PE
BROILERIKASVISIRISOTTO
37, 45, 52
7, 15
PERUNAT
SALAATTI
TUOREPALA
HIIVALEIPÄ
JÄÄTELÖPUIKKO
PERUNASOSE
SALAATTI
SALAATTI
SALAATTI
VI
JAUHELIHAKASTIKE
KASVISPYÖRYKKÄ
MAKARONI/SPAGETTI
SALAATTI
BROILERIKASVISKIUSAUS
SALAATTI
NAKIT
38, 46, 53
8, 16
KALA-KASVISKEITTO/
KASVISPAELLA
TUOREPALA
RUISLEIPÄ
KELTAINEN KIISSELI
VII
BROILERIPEKONIKERKKU
KASVISKEITTO
UUNILOHI/
GULASSIKEITTO
39, 47,
9, 17
PERUNAT
SALAATTI
TUOREPALA
SÄMPYLÄ
RAHKA
PERUNA
SALAATTI
II
34, 42,50
4, 12, 20
III
35, 43, 51
5, 13, 21
IV
36, 44, 52
6, 14, 22
V
JAUHELIHAMAKKARAKEITTO
MAKARONIKASVISPATA
SALAATTI
TUOREPALA
SÄMPYLÄ
SUKLAAKIISSELI
BROILERIKASTIKE
PERUNASOSE
RIISI
SALAATTI
PERUNAT
KERMAVIILIKASTIKE
LÄMMIN KASVIS
SALAATTI
PERUNASOSE
SALAATTI
TEX-MEXLIHAKEITTO
JAUHELIHAPERUNAVUOK
A
LÄMMIN LISÄKE
TUOREPALA
SALAATTI
SÄMPYLÄ
GULASSIKEITTO
VIII
MAKARONILATIKKO/
LASAGNE
40, 48,
2, 10, 18
MUUTOKSET MAHDOLLISIA
BROILERKEITTO
TUOREPALA
VAALEA LEIPÄ
KASVIS-MAKKARAVUOKA HIUTALEPUURO
MARJAKEITTO
LEIKKELE
LIHAPYÖRYKKÄ/
PUNAJUURIVUOKA
PERUNASOSE
SALAATTI
KOULUKUVAUS 19.- 21.8.2015
ENERGIAJUOMIEN TUONTI KOULUALUEELLE JA KOULUTAPAHTUMIIN ON
KIELLETTY KOULUN TYÖAIKANA
Energiajuomilla tarkoitetaan kofeiinipitoisia virvoitusjuomia, joita markkinoidaan erityisesti jaksamiseen ja piristymiseen. Nimestään huolimatta ne eivät sisällä sen enempää energiaa kuin tavalliset
virvoitusjuomat vaan energiaa oletetaan antavan juomien piristävät yhdisteet, kuten kofeiini, guarana, tauriini tai glukoronolaktoni. Lisäksi energiajuomiin on lisätty vaihteleva määrä vitamiineja.
Lapsille ja nuorille haitallisinta energiajuomissa on niiden sisältämä sokeri ja kofeiini. Nuoret juovat energiajuomia niiden piristävän vaikutuksen vuoksi. Energiajuomat eivät korvaa unta. Niillä ei
korvata välipalaa tai ateriaa. Energiajuomasta ei saa elimistölle tärkeitä ravintoaineita vaan ainoastaan runsaasti sokeria ja näin välipalan korvikkeena se köyhdyttää ruokavaliota. Energiajuomat eivät ole urheilujuomia. Kofeiinipitoisuutensa vuoksi ne eivät korvaa nestehukkaa, vaan lisäävät sitä.
Urheilun yhteydessä energiajuomia ei pidä käyttää. Energiajuomat ovat myös haitallisia hampaille
aiheuttaen hampaiden reikiintymistä sekä hammaseroosiota eli hampaiden kulumista. Tämä voi
johtaa vihlontaan, lohkeiluihin ja purennan muuttumiseen. Toistuvasti nautittuna energiajuomat
aiheuttavat esim. päänsärkyä ja levottomuutta ja näin vaikeuttavat oppilaiden keskittymistä
koulutyöhön.
Energiajuomia ei suositella lapsille, nuorille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille.
Takalo-Raasakan koulussa energiajuomien tuominen koulualueelle ja koulutapahtumiin on
kielletty koulun työaikana. Koulun henkilökuntaan kuuluvalla on oikeus tilapäisesti takavarikoida energiajuomatölkit kouluaikana.
Toivomme teidän ottavan lapsenne kanssa puheeksi energiajuomien haitallisuuden ja tukevan terveellisten välipalavaihtoehtojen - kuten voileivän, maidon, hedelmien ja kasvisten- valintaa. Vesi
on paras janojuoma.