Katso esikatseluversio

Transcription

Katso esikatseluversio
KRISTILLINEN AIKAKAUSLEHTI • 74. vuosikerta issn 0355-4171 Nro 12/2015 7,00¤
Digi-
Hyvä Sanoma
PERHEHOITAJAT JA
SIJAISVANHEMMAT PIRJO JA SEPPO
PALDANIUS ERITYISLAPSISTAAN:
ON ETUOIKEUS
KUULUA HEIDÄN
ELÄMÄÄNSÄ
USKOON PUUNHAKUREISSULLA -
TEEMU LAAKSO
VAPAUTUI
SUORITTAMISEN
ORAVANPYÖRÄSTÄ
PIKALUISTELIJA MIKA POUTALA JA SANNI-VAIMO:
JOULU ON PERHEEN
YHDESSÄOLON AIKAA
SAIRAALATEOLOGI TUULA PORTIN:
JOULUNA KOHTAAVAT SEIMI JA RISTI
TOTUUDEN ETSINTÄ ALKOI JOULUNA -
PETJA KOKI JUMALAN TODELLISUUDEN
VEIKKO KIVIMÄKI:
IHMEELLISTÄ VIETTÄÄ JOULUA TERVEENÄ
SAIRAALATEOLOGI TUULA PORTININ
Joulu alkaa työpaikan
aattojuhlasta
Tuula Portinille joulussa on tärkeintä sanoma maailmaan syntyneestä Vapahtajasta,
jonka tie alkoi seimestä ja vei ristille.
Teksti: Sirpa Juvonen Kuvat: Seppo Haavisto
T
uula Portinin työpäivä Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa alkoi tavallista aikaisemmin. Varhaisen töihin lähdön
aiheutti puhelu, jonka hän sai syödessään
aamiaista kotonaan Riihimäellä. Leikkaukseen valmistautuva potilas halusi tavata hänet ennen
toimenpiteeseen menoa. Tuula ei pannut kutsua pahakseen, sillä sairaalateologin työssä palkitsevinta hänelle on juuri ihmisten kohtaaminen.
– Sain rukoilla potilaan puolesta, lohduttaa häntä ja
rohkaista menemään leikkaukseen. Usein potilaat sanovatkin, että puhuminen ja tunteiden purkaminen
auttaa heitä tilanteessa, jossa he ovat sairautensa vuoksi. Kun rukoilemme yhdessä ja jätämme asiat Jumalan
käsiin, se kannattelee heitä eteenpäin.
On kulunut kolme vuosikymmentä siitä, kun Tuula Portin, silloiselta sukunimeltään Polvi, valittiin Miss
Suomeksi. Pikkuveljen kuolema muutama vuosi kauneusmittelöiden jälkeen oli pysäytys, joka johti Tuulan
hengelliseen etsintään ja uskoontuloon.
Parin vuoden kuluttua näistä tapahtumista Tuula
haki Helsingin yliopistoon opiskelemaan teologiaa. Samoihin aikoihin hänet tavoitti uutinen isoveljen kuolemasta. Kahden veljen menetys oli luonnollisesti suuri suru, jonka läpi käymiseen meni aikaa. Tänään Tuula voi todeta, että omakohtaisesti koettu menetys antaa
pohjaa ihmisten rinnalla kulkemiseen sairaalateologin
työssä.
Kuuntelija ja kannattelija
Tuula Portinin joulu alkaa
Hämeenlinnan keskussairaalan
aattoaamun juhlasta ja jatkuu
perheen parissa kotona Riihimäellä.
Jouluperinteitä tärkeämpi asia
hänelle on sanoma maailmaan
syntyneestä Vapahtajasta.
2
Hyvä Sanoma
Hyvin henkilökohtaisella tasolla tapahtuvat potilaiden
kohtaamiset muodostavat osan Tuula Portinin työstä Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan toimipisteissä. Työhön kuuluu myös erilaisia hartaustilaisuuksia ja niiden lisäksi matalan kynnyksen tilanteita,
joissa teologi viestittää läsnäolollaan olevansa ihmisten käytettävissä.
– Mennessäni potilaan vierelle olen siinä häntä var-
ten. En voi tietää hänen asiaansa tai hänen kysymyksiään, eikä minun tarvitsekaan tietää. Hän kertoo minulle sen, minkä haluaa. Koen, että olen ensisijaisesti kuuntelija, vastaanottaja ja kannattelija, Tuula sanoo.
Joskus hän tuntee tarvetta kysyä, onko potilaalla hänelle jokin erityinen toive. Ei ole harvinaista, että vastaus liittyy rukoukseen tai ehtoollisen saamiseen. Tuula kokee syvää tyydytystä voidessaan täyttää tällaiset
toiveet.
Hän tunnustaa jäävänsä saamapuolelle myös saatellessaan viimeiselle matkalle ihmistä, joka valmistautuu
kuolemaan levollisena Vapahtajaansa turvaten.
– Ajatellaanpa iäkästä uskovaa ihmistä, joka tuntee
olevansa valmis lähtemään. Hän on kiitollinen eletystä elämästä. Ehkä hän on jo rukoillutkin, että Herra tulisi hakemaan hänet luokseen. Se, että saan olla lähtevän ja hänen omaistensa rinnalla tällaisessa tilanteessa,
merkitsee itselleni paljon, Tuula kertoo.
Omaisten läsnäolo ja heidän tukemisensa kuuluu
tärkeänä osana kuolevan saattelemiseen. Potilashuoneen rauhassa läheisten kesken nautittu ehtoollinen on
tärkeä hetki kaikille osapuolille ja jättää kauniin muiston jälkeen jääville omaisille.
Kipeimmät hetket työssään Tuula sanoo eläneensä
silloin, kun kyse on ollut lapsen kuolemasta. Lapsen
poismeno koskettaa aina syvältä myös sairaalateologia.
Ihanaa joulutunnelmaa
Vuoden kääntyessä kohti loppua Tuula Portin ihastelee jouluista tunnelmaa, jonka henkilökunta onnistuu vuosi toisensa jälkeen luomaan sairaalan osastoille.
Koristeluun satsataan paljon.
Tuula ei pidä itseään erityisemmin jouluihmisenä
siinä mielessä, että hän koristelisi perheensä kotia jo
hyvän aikaa ennen joulua tai tekisi muita valmisteluja.
– Joulun lähestyminen näkyy minulle enemmän
työn parissa, hän sanoo.
Tuula on työskennellyt sairaalateologina Hämeen- ››
Hyvä Sanoma
3
Jos jonkin haaveen aikoi toteuttaa, oli korkea aika
tehdä asialle jotain. Unelma omasta levystä palasi
mieleen, mutta epäröin, oliko ajatus utopistinen.
– Koen, että olen ensisijaisesti kuuntelija,
vastaanottaja ja kannattelija, Tuula sanoo
sairaalateologin työstään.
Tuula Portinin missiajoista on kulunut
kolme vuosikymmentä. Muutama
vuosi kauneusmittelöiden jälkeen hän
tuli uskoon. Silloin elämä sai uuden
suunnan.
›› linnassa yhdentoista vuoden ajan. Sairaalan aattoaamun juhlasta on sinä aikana tullut hänelle tärkeä traditio. Tuula juontaa juhlan ja usein myös laulaa siinä.
Hämeenlinnan mieskuoro esiintyy. Johtajaylilääkäri ja
pappi puhuvat.
Aattojuhla on tarkoitettu niin potilaille kuin henkilökunnallekin. Kaikki kynnelle kykenevät potilaat toki
pääsevät kotiin joulun viettoon, mutta aina on myös
niitä, jotka joutuvat vointinsa vuoksi jäämään sairaalaan.
Kun Tuula palaa sairaalan juhlasta kotiin, siellä odottaa hänen miehensä Ismo Portinin keittämä riisipuuro, jota perhe käy nauttimaan. Puurolautasten ääreltä
siirrytään kuuntelemaan joulurauhan julistusta Turusta. Iltapäivällä Portinit käyvät aattohartaudessa jossakin Riihimäen kirkoista. Sitten on vuorossa jouluateria
kotona. Näin joulunvietto jatkuu eteenpäin.
4
Hyvä Sanoma
Kun Tuulaa pyytää kiteyttämään joulun sanoman,
hän siteeraa tuttua kohtaa Johanneksen evankeliumista: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän
antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen
uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
– Siinä on sanottu kaikki. Jumala rakasti ihmisiä niin
paljon, että Hän lähetti poikansa Jeesuksen meitä varten. Pidän paljon vanhasta virrestä Heinillä härkien kaukalon juuri sen vuoksi, että siinä seimi ja risti kulkevat
käsi kädessä samalla tavoin kuin tuossa raamatunkohdassa.
”Jos lapsen sen tuntisin”
Tuula Portinin miettiessä lapsuutensa jouluja muistojen joukosta nousee esiin eräs alakoulun joulujuhla
Lapualla. Tuula lauloi usein koulun joulujuhlassa. Tällä kertaa hän oli saanut enkelin roolin. Joitakin vuosia
nuoremmalla oppilaalla oli pikkutytön rooli.
Laulussa tyttö mietti: ”On joulu jo muilla kaikilla,
he laulavat seimen lapsesta. Niin myös minä laulaisin
ja joulua juhlisin, jos lapsen sen tuntisin.” Enkelin roolissa Tuula rohkaisi tyttöä: ”Voit antaa, jos tahdot vaan,
sä lahjoista parhaimman. Vie itsesi kokonaan, vie itsesi kokonaan.”
– Luulen, että laulun hengellinen sanoma oikeasti
puhutteli minua, koska se on jäänyt niin hyvin mieleen, Tuula miettii.
Laulaminen on kuulunut hänen elämäänsä aina.
Lapsuudenkodissa musisoitiin usein. Musiikillisesti lahjakas isä soitti nuoruudessaan tanssiorkesterissa
saksofonia. Molemmat Tuulan edesmenneet veljet olivat taitavia kitaristeja. Yksi siskoista soitti haitaria. Tuulan instrumentti oli laulu.
Lapualla Tuula lauloi seurakunnan kuorossa. Aikuisiällä hän pyrki kehittämään lahjaansa ottamalla laulutunteja. Sairaalateologille laulu on tärkeä työväline, ja
vieraillessaan puhujana erilaisissa tilaisuuksissa Tuulalla on tapana esittää pari laulua puheen lomassa.
Kun Portinit aikoinaan muuttivat Riihimäelle, Tuula
haki koelaulun kautta Pekka Simojoen johtamaan EtCetera-kuoroon. Hän esiintyi kuorossa niin pitkään kuin
työkuviot antoivat myöten.
sanoi Pekka Simojoelle, että virsiä kannattaisi levyttää uusina sovituksina, jotta ne tulisivat tutuiksi nuoremmalle sukupolvelle. Simojoki ei oikein lämmennyt
ajatukselle, joten idea hautautui sillä erää. Ja sittenhän Samuli Edelmann teki kolme hyvin menestynyttä virsilevyä.
Eräänä päivänä viime keväänä Tuula Portin ajeli
töistä kotiin. Hän totesi täyttävänsä seuraavassa helmikuussa 50 vuotta. Jos jonkin haaveen aikoi toteuttaa, oli korkea aika tehdä asialle jotain. Unelma omasta levystä palasi mieleen, mutta nainen epäröi, oliko
ajatus utopistinen.
Usein Tuula toimii hyvin spontaanisti, niin tälläkin kertaa. Hän soitti Aikamedian musiikkipäällikölle Harri Heleniukselle ja kertoi unelmastaan. Käynnistyi prosessi, jonka lopputuloksena kesällä ilmestyi
Tuula Portinin levy Risti vain jäljelle jää – Viisikielisen lauluja (Medusa Production, 2015). Levyn tuottajana toimi Olli Helenius.
Tuula Portinin hengellinen koti on viidesläisessä
herätysliikkeessä. Siksi hänestä tuntui luontevalta valita levylle herätysliikkeen oman laulukirjan, Viisikielisen, lauluja. Levyn nimi Risti vain jäljelle jää tulee Pekka Simojoen sanoittamasta ja säveltämästä kappaleesta Hymni.
– Siinä laulussa liikutaan kristinuskon ytimessä. AiJäljelle jää vain risti
van huomaamatta mukaan valikoitui muitakin rististä
Tuula Portinin mielessä oli jo vuosia ajatus siitä, että kertovia lauluja, joten levyn sanomasta tuli yhtenäihän haluaisi laulaa enemmän, ehkäpä tehdä jopa oman nen, Tuula kertoo.
levyn. Rohkeus ei kuitenkaan riittänyt mennä haaveen
Entäpä jos joskus tulisi mahdollisuus joululevyn
kanssa eteenpäin. Olihan niin paljon muita häntä tai- tekemiseen? Tuula uskoo, että sille levylle tulisi ainatavampia laulajia.
kin Heinillä härkien kaukalon, juuri se rakas virsi, josTuulalle virret ovat rakkaita. Jossain vaiheessa hän sa seimi ja risti kohtaavat toisensa.
❏
Hyvä Sanoma
5
Kuukauden teema:
kristillinen aikakauslehti
Tässä numerossa
74. vuosikerta issn 0355-4171
Asiakaspalvelu
Puh. 020 761 9800
pl 99, 42701 Keuruu
[email protected]
12/2015
Ilmoitusmyynti:
Pirkko Fält-Rantanen, puh. 020 761 9804
[email protected]
2 Tuula Portin – kuuntelija ja kannattelija
toimitus
Päätoimittaja ja toimitussihteeri:
Pirkko Räty, puh. 040 755 2919
Sairaalateologin joulu alkaa aattojuhlasta
8 Jumalan parantava kosketus
Veikko Kivimäki vältti pallolaajennuksen
Toimittaja:
Sirpa Juvonen, puh. 040 755 3715
12 Markon matkassa
Tiesitkö Maria, että Poikasi --?
Graafinen suunnittelija:
Pertti Lukkarila, puh. 0500 663 987
14 ”Nämä lapset ovat ihania lahjojamme”
Paldaniukset onnellisina erityislapsistaan
Toimituksen osoite:
Jäspilänkatu 2, 04250 Kerava
[email protected]
19 Jouluselfie
Kirsi-Klaudia Kankaan kolumni
Verkkojulkaisu:
www.hyvasanoma.fi
20 Jouluksi kotiin – ja uudelleen uskoon
20
Pidentääkö vanhempien kunnioittaminen ikää?
24 Kiitollisuus menestymistä tärkeämpää
Poutalan perheessä iloitaan Vapahtajan syntymästä
30 Olet minulle tärkeä
Perhemuskari kruunasi ystävyyden
32 Rukoilemme yhdessä
34 Kysy Kirsi-Marialta
Sukupolvien erimielisyys lasten kasvatuksesta
35 Omakuva
Hannu Grönroos piirsi kuvansa
36 Ikimuistoinen puunhakureissu
Jumala pysäytti Teemun oravanpyörän
42 Usko antoi luvan olla epätäydellinen
Paulista tuli vähäosaisten auttaja
45 Ristikko
14
6
Hyvä Sanoma
myynti ja markkinointi
Myynti- ja markkinointipäällikkö:
Vesa Halonen, puh. 040 528 8008
23 Hyvät kysymykset
46 Paras juttu
47 Paavon pakina
Turvapaikanhakijoita
Hyvä Sanoma ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta.
8
Idän uskonnot eivät tuoneet Petjalle rauhaa
Henkilökohtaiset sähköpostit:
[email protected]
tilaushinnat
Kotimaa:
Kesto 67 ¤, digi 67 ¤, 12 kk 73¤, tutustumistarjous 4 kk 23 ¤
Muut tilausvaihtoehdot ja digilehti, katso:
www.aikashop.fi
painopaikka
Lönnberg Painot Oy
kannen kuva
Seppo Haavisto
kustantaja
Kerava: Jäspilänkatu 2, 04250 Kerava
Keuruu: pl 99, 42701 Keuruu
www.aikamedia.fi
Pirkko Räty • [email protected]
Vapahtajan syntymäjuhla
N
Lahjoista parhain
yt se on meillä taas, joulu. Mitä lähemmäksi tuo juhla on tullut, sitä kuumeisemmin ihmiset ovat juosseet
kaupoissa, kokanneet, leiponeet ja siivonneet. Lahjahankinnat ovat monelta jääneet viime hetkeen. Kauppakeskukset ovat olleet täynnä stressaantuneita asiakkaita. Lahjaksi on haluttu antaa parasta, mutta ei
hinnalla millä hyvänsä. Varsinkin näin taloudellisesti tiukkoina aikoina monet ovat nipistäneet joulubudjettinsa minimiin.
Tänä jouluna ehkä entistä useammat vanhemmat
ovat päättäneet, että lahjoja ostetaan vain lapsille. Aikuisille riittää, että he saavat seurata sitä naurua ja
riemua, mikä syntyy, kun lapset avaavat pakettejaan.
Miten ihanaa aikuisen mielestä onkaan, kun voi hyvällä omallatunnolla vain olla ja levätä läheisten ympäröimänä ja toteuttaa omia perinteitään joulukirkkoineen, ruokineen, kuusen koristeluineen, haudoilla käynteineen ja niin edelleen.
Kaikilla ei kuitenkaan ole perhettä
tai läheisiä ympärillään – ei joulunakaan. Monilla ei myöskään ole varaa
tehdä minkäänlaisia jouluvalmisteluja,
saati ostaa lahjoja kenellekään. Monet
eivät itsekään saa ainoatakaan lahjaa.
Onneksi joulun sanoma kuuluu
kaikille – niin yksinäisille kuin perheellisille, niin rikkaille kuin köyhille. Meille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus. Hän ei tullut maailmaan
vain antamaan lahjoja ihmisille, vaan
on itse lahjoista parhain. Hän on Lahja,
jonka vastaanottaminen ei maksa mitään muuta kuin aidon halun tulla Hänen omakseen.
Voit tästä lehdestä lukea, mitä Jeesuksen vastaanottaminen on merkinnyt ihmisille. He ovat saaneet kokea
tietoisuutta siitä, että heidän elämänsä on turvallisissa käsissä ja että heitä
aikanaan odottaa iankaikkinen elämä
taivaassa. Mikä valtava ilo se onkaan,
että jokaisella on mahdollisuus päästä
osalliseksi tuollaisesta lahjasta.
Hyvän Sanoman toimitus toivottaa
kaikille lukijoilleen hyvää, siunattua
joulua sekä alkavaa vuotta 2016!
www.aikashop.fi
Hyvä Sanoma
7