Lausunto ampumaratalaista ja muutoksista ampuma

Transcription

Lausunto ampumaratalaista ja muutoksista ampuma
AMPUMAHARRASTUSFOORUMI Sisäasiainministeriö Viite: Lausuntopyyntö SM024:00/2012/5.9.2013 HALLITUKSEN ESITYSLUONNOS AMPUMARATALAIKSI SEKÄ AMPUMA-­‐ASAELAIKSI JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI Ampumaharrastusfoorumi kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto viiteasiakirjan mukaisesta esitysluonnoksesta. Samalla haluamme lausua kiitokset myös siitä, että tämä uudistustyö on tehty esimerkiksi kelpaavana yhteistyönä, johon harrastajakunta on voinut laaja-­‐alaisesti osallistua. Siten lausunnolla oleva lainsäädäntökokonaisuus on toimiva ja lisää ampuma-­‐aseturvallisuutta eri muodoissaan. Lausuntomme sisältääkin lähinnä kannanottoja ampumaratalainsäädäntöön liittyviin seikkoihin, joilla helpotetaan sen käytännön toteuttamista ja tuetaan ampumarataverkoston rakentamista. Lisäksi olemme liittäneet näkemyksiä, kuinka lupaprosesseja voitaisiin jatkossa ”hallinnoida” siten, että tarpeeton byrokratia minimoituisi. Lakivalmistelun yhteydessä ei ollut mahdollisuutta aikataulusta johtuen paneutua asetustasoa alempaan ohjeistukseen. Ampumaratalaki 1) Syksyllä 2010 oli eduskunnan käsittelyssä edellinen ampuma-­‐aselakiesitys. Se hyväksyttiin lähes yksimielisellä eduskunnan päätöksellä. Samalla hyväksyttiin myös lausuma, jossa ”eduskunta edellytti hallituksen edistävän käytettävissä olevilla eri keinoilla riittävän kattavan ampumarataverkoston toteuttamista”. Ampumaratojen perustamisen ja ylläpitämisen haasteet liittyvät merkittäviltä osin kaavoitukseen ja maankäyttöön. Jotta edellisen eduskunnan tahtotila huomioidaan tämänkin lakivalmistelun yhteydessä, niin esitämme, että lakiin kirjataan lähtökohtainen tavoite turvata mm kaavoitustoiminnalla ratojen olemassaolo. Toki tiedostamme, että yksityisen omaisuuden suoja on perustuslain turvaama, mutta esim kunnallisessa päätöksenteossa tilanne on toinen. Myös yksityiseen maaomistukseen on mahdollista vaikutta esim kompensoimalla rakennusoikeuden poistosta aiheutuva maaomaisuuden arvonalenema tai jopa käyttää pakkolunastustoimenpiteitä. Mm tiedossamme on, että tällaista toimenpidettä harkitaan eräässä kaupungissa hiihtoladun maapohjan osalta. 2) Esitämme, että ampumaratalaissa tuodaan selkeästi esille, että ne ovat osa valtakunnallista liikuntapaikkaverkostoa ja että niillä järjestetään muun muassa metsästyslain edellyttämiä tilaisuuksia, suurriistan ampumakokeita. Ampumaharrastusfoorumi, c/o SAL, Radiokatu 20, 00093 SLU; WWW.ampumaharrastusfoorumi.fi Puheenjohtaja Risto Aarrekivi, SAL , Mob +358 40 7746950 e-­‐mail: [email protected] AMPUMAHARRASTUSFOORUMI 3) Ampumaharrastusfoorumi tukee lakiesityksen mukaista ratojen jakamista kolmeen eri kategoriaan; vähäiset ampumaradat, ampumaradat ja ampumaurheilukeskukset. Foorumiin kuuluvat eri järjestöt tulevat omissa lausunnoissaan ottamaan kantaa eri ratojen laukausmääräkriteereihin. Näkemyksemme mukaan ampumaratalakiin kirjattava luokittelu on välttämätöntä ottaa käyttöön myös valmistelun alla olevassa ympäristönsuojelulaissa. Esitämmekin, että lain perustelumuistiossa tämä asia tuotaisiin vähintään suosituksena esille. 4) Ampumaratojen ylläpitäjillä on yksiselitteinen vastuu ratojen turvallisuudesta. Eräs keskeinen keino on kyetä estämään ulkopuolisten liikkuminen ratojen ”suojavyöhykkeellä”. Esitämme, että ampumaratalakiin kirjataan oikeus kieltää ulkopuolisten liikkuminen tällä alueella varuskunta-­‐alueiden, rajavyöhykkeen tai moottoritien tapaan. Tällä menettelyllä poistettaisiin riski, että esim marjastaja jokamiehenoikeutta hyödyntäen saapuu yllättäen rata-­‐alueelle. 5) Ampumaratalaki edellyttää nimettävän ampumaradoille ampumaratavastaavan, jonka tiedot tulee ilmoittaa lupaviranomaiselle. Esitämme, että toiminnan harjoittaja saisi päättää siitä, kuinka monta ampumaratavastaavaa on tarpeellista nimetä. Samoin näemme välttämättömänä, että ampumaratalupaviranomaisen toiminta tällaisen rekisterin ylläpitämisen ja henkilöön kohdistuvan mahdollisen turvatarkastuksen osalta on maksutonta viranomaistoimintaa. Muun muassa ampumaurheilukeskus on hyvin useassa tapauksessa tietyllä alueella oleva useammasta yksittäisestä radasta muodostuva toiminnallinen kokonaisuus, jonka tulee olla mm ympäristölupaviranomaisen näkemyksen mukaan yhden luvan piirissä. Eri radat voivat kuitenkin olla eri paikallisjärjestöjen omistuksessa ja niiden hallinnoimia. Lupaprosessien ja eri avustusten hakemisten suhteen on usein joko perustettu virallinen ampumaratayhdistys (vast) tai epävirallinen hoitokunta. Hoitokunnan asiakirjaliikenteen hoitaa erikseen nimetty seura/yhdistys. Tällaisessa tapauksessa on välttämätöntä, että kunkin eri seuran/yhdistyksen on mahdollista tarittaessa nimetä oman ratansa osalta ampumaratavastaava. Vastaava tarve tulee esille myös isommissa ampumaseuroissa, joissa eri lajijaostot vastaavat omien olosuhteidensa kehittämisestä seuran linjausten mukaisesti. 6) Kannatamme lakiesityksen linjausta, että uusien ratalupien myöntäjätahona säilyy poliisihallitus. 7) Vakiintuneeseen käytäntöön perustuva toimintamalli ampumaratalupien osalta on, että ensin haetaan ympäristölupaa ja sen saatua lainvoiman, haetaan ampumaratalupaa. Viime vuosina ei liene yhtään ympäristölupaa, josta ei ole valitettu eri oikeusasteisiin. Pahimmillaan päätöksen saaminen Korkeimmasta hallinto-­‐
oikeudesta kestää jopa 4 vuotta. Myös ampumaratalupa on valituksenalainen päätös. Ampumaharrastusfoorumi, c/o SAL, Radiokatu 20, 00093 SLU; WWW.ampumaharrastusfoorumi.fi Puheenjohtaja Risto Aarrekivi, SAL , Mob +358 40 7746950 e-­‐mail: [email protected] AMPUMAHARRASTUSFOORUMI Esitämme, että näiden kahden luvan käsittely toteutetaan samanaikaisesti, jotta mahdollisen ympäristölupavalituksen pitkä käsittelyaika ei enää jatkuisi toisella valitusprosessilla. Lainvoimaista ympäristölupaa ei pidä asettaa edellytykseksi ampumaratalupaprosessin käynnistämiselle. Ampumaratalupaprosessi on välttämätöntä saada käyntiin viimeistään siinä vaiheessa, kun ympäristölupaviranomainen antaa hyväksyvän päätöksen ympäristölupahakemukseen. Mahdollinen muutoksenhaku ympäristölupapäätöksestä ei saisi viivästyttää ampumaratalupahakemuksen käsittelyä. Ympäristöluvan hakuvaiheessa tapahtunut asianosaisten ja muiden osallisten laaja kuuleminen ja lausunnot ovat tässä vaiheessa hyödynnettävissä ampumaratalupahakemuksen käsittelyssä. 8) Perustamisvaiheen jälkeen ampumarataan kohdistuu muutoksia. Radan hallinto muuttuu, radalla tapahtuva toiminta ja radan käyttäjäryhmät muuttuvat, radan ulkopuolinen ympäristö muuttuu. Radan lupien ja toiminnan tulee vastata toisiaan. Pienten muutosten ilmoittaminen valvovalle viranomaiselle ei kuitenkaan saisi muodostua taakaksi viranomaiselle tai radan ylläpitäjälle. Monessa järjestössä on tapana, että toimihenkilöiden toimikausi on rajattu esim 2-­‐4 vuoden pituiseksi. Siten vuosittaiset henkilövaihdokset ovat enemminkin sääntö kuin poikkeus. Hyväksyttyyn järjestyssääntöön joudutaan tekemään säännönmukaisesti teknisiä päivityksiä (esim. ampuma-­‐aikojen , yhteystietojen tms muutoksia) Ehdotetun ampumaratalain 11 §, joka käsittelee ohjausta ja valvontaa on kirjoitettu riittävän avoimeksi. Esitämme, että sitä sovelletaan siten, ettei edellä kuvattuja muutoksia ole tarvetta hyväksyttää lupaviranomaisella, vaan tilanteen niin vaatiessa lupaviranomainen pyytää tarvittavat tiedot toiminnan harjoittajalta. Toiminnan harjoittajalle voidaan sälyttää velvoite ylläpitää virallisia ja ajantasaisia rataluvan edellyttämiä dokumentteja. Ampumaharrastusfoorumin puolesta Risto Aarrekivi, toiminnanjohtaja Suomen Ampumaurheiluliitto Puh. 040 7746 950 Sauli Härkönen, julkisten hallintotehtävien päällikkö Suomen riistakeskus Puh. 050 5055 635 Ampumaharrastusfoorumi, c/o SAL, Radiokatu 20, 00093 SLU; WWW.ampumaharrastusfoorumi.fi Puheenjohtaja Risto Aarrekivi, SAL , Mob +358 40 7746950 e-­‐mail: [email protected]