Vesper 3/2015 - Naantalin Seurakunta

Transcription

Vesper 3/2015 - Naantalin Seurakunta
Naantalin seurakuntayhtymän lehti 3 / 2015
30.9.2015
”Kun on toisessa kädessä Jumala
ja toisessa olet sinä, niin voimme
yhdessä oppia elämään ihmisinä.”
Kirkkomusiikkijuhlat 2015
s. 3
Äijäbiljardia ja
Healing Roomia
s. 4
Pieni on suurin –
päiväkerhotoiminta 70v.
s. 8
Pääkirjoitus 30.9.2015
Anna keisarille mikä keisarin on
ja Jumalalle mikä Jumalan on
Jeesukselle tehtiin Raamatun kertoman mukaan kompakysymys.
Vastasipa hän sitten niin tai näin, aina hän tulisi vastaamaan väärin. ”Onko oikein maksaa keisarille veroja?” Kieltävä vastaus olisi
leimannut Mestarin Rooman valtaa vastaan kapinoivaksi rettelöisijäksi. Myöntävä vastaus olisi vienyt häneltä hurskaan juutalaisen
maineen. Mitä Jeesus vastasi? Anna keisarille, mikä keisarin on ja
Jumalalle, mikä Jumalan on.
Olemme tulleet yllätetyiksi suuren kansainvaelluksen tähden. Pyristelymme taloudellisen taantuman alta onkin saanut huomiosta
kilpailijan: turvapaikanhakijat. Nämä ihmiset tulevat toiselta puolelta maailmaa etsimään turvaa ja mahdollisuutta alkaa rakentaa
elämää rauhan ympäristössä. Joka päivä luemme lisää uutisia aiheesta. Paine kantaa ottamiseen kasvaa koko ajan. ”Mitä mieltä
seurakunta on tästä porukasta?” Jos lähtee yksipuolisesti ja erittelemättä näyttämään kaikille vihreää valoa, löytyy seurakuntaisista moni tämän näkökannan vastustaja ja toiset uhkailevat sen
tähden kirkosta eroamisella. Jos taasen istuu omassa turvallisessa
maailmassaan ja pitää silmiään tiukasti kiinni ja toivoo kaiken olevan vain pahaa unta, jättää tekemättä sellaista, minkä tietää sydämessään oikeaksi ja mihin usko kutsuu.
konkretisoituu tekoina, vaikkapa hädänalaisen auttamisena. Pohtimatta, onko autettava auttamisen arvoinen, mikä kieli, ihonväri tai uskonto. Auta. Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisten mielipiteitä.
Auttaminen ei ole sooloilua. Parasta jälkeä syntyy, kun syntyy auttamisen ketjuja: erilaisia ihmisiä erilaisista yhteisöistä yhdessä viranomaisten kanssa. Yhteisöllisyys luo voimaa. Seurakunnissa
osataan paljon erilaisia asioita. Tätä laajaa osaamisen skaalaa voidaan käyttää tällaisessa kriisitilanteessa.
Ei auttaminen ole aina helppoa eikä siistiä. Siinä kivutaan välillä sekä omien että toisen ennakkoluulojen yli. Se työllistää sekä
sielua, päätä että ruumista. Järki sanoo tätä, sielu tietää tämän
oikeaksi. Oma tapa ja paikka auttaa kyllä löytyy kun etsii ja kysyy itseltään.
Anna Jumalalle mikä on Jumalan ja viranomaisille tukea yhteisessä auttamisessa.
Markku Ahlstrand
Kirkkoherra
Merimaskun seurakunta
Jeesuksen esimerkki velvoittaa lähimmäisen rakastamiseen. Se ei
ole vain hurskas toivotus. Se on Vapahtajan käsky. Rakastaminen
Auta!
Suomessa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukset ovat täyttyneet sotaa, vainoa ja nälkää paenneista ihmisistä. Majoitustilojen lisäksi pulaa on monista
arjessa selviytymisen kannalta välttämättömistä tarvikkeista ja erilaisista tukitoimista.
Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat mukana auttamassa monin eri tavoin tarjoamalla majoitustiloja ja järjestämällä mm. vaate- ja erilaisia tarvikekeräyksiä.
Myös Naantalin seurakuntayhtymässä on huomioitu viime viikkoina Turun seudulle saapuneiden turvapaikanhakijoiden avuntarve. Naantalin seurakunta on
mukana järjestämässä turvapaikanhakijoille toimintaa, jonka yhteydessä heille tarjotaan lämmin ruoka
sekä mahdollisuus peseytymiseen.
Lisäksi Naantalin seurakunnassa on meneillään sukka- ja alushousukeräys, johon seurakuntalaiset voivat osallistua. Naantalin seurakuntakeskuksen Kohtaamispaikalle voi tuoda lahjoituksena uusia miesten
sukkia (koko 43–47) ja lyhytlahkeisia alushousuja (M–
XL). Kohtaamispaikka on avoinna ma, ti, to klo 10–14
ja ke klo 10–18.
Kirkkopalvelujen uusi Kotimaanapu on aloittanut
Apua turvapaikanhakijoille -keräyksen. Kaikki 7.9.–
15.10.2015 lahjoitetut varat ohjataan Kotimaanavun
valtakunnalliseen hätäapurahastoon ja ne käytetään
välittömästi keräysajan umpeuduttua turvapaikanhakijoiden auttamiseen paikallisten täsmätarpeiden
mukaisesti.
Ekumeeninen vastuuviikko 18.–25.10.2015 teemalla
Ylitä raja! pureutuu myös turvapaikanhakijoiden tarvitsemaan apuun. Ylittämällä totutut rajamme - kuulemalla ja kohtaamalla toisiamme - voimme osaltamme olla antamassa turvaa kaikkensa menettäneille lähimmäisillemme. Lisätietoa: www.vastuuviikko.fi
Auta Kotimaanavun kautta:
Lahjoita puhelimella
Tekstaa numeroon 16588 AUTA5 (5 €), AUTA10 (10 €),
AUTA20 (20 €)
Soita lahjoituspuhelimeen
0600 1 4110 (10,26 € / puh + pvm/mpm),
0600 1 4120 (20,28 € / puh + pvm/mpm)
Lahjoita verkkopanksissa
AUTA10 (10€), AUTA20 (20€), AUTA (muu summa)
Tee tilisiirto viesti: Apua turvapaikanhakijoille
Tilinumero FI54 1596 3000 1028 99
(Keräyslupa POL-2014-8136), kotimaanapu.fi
Auta Kirkon Ulkomaanavun kautta:
Nordea IBAN FI33 1572 3000 5005 04
viesti: Pakolaiskriisi
tai tekstaa ”Lahjoitus” numeroon 16499 (20€)
www.kua.fi
Turvapaikanhakijoita auttavat myös:
https://rednet.punainenristi.fi/turku
https://www.punainenristi.fi/
’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja
otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille:
’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ (Matt:25:37–40)
VESPER – perustettu vuonna 2004
Naantalin seurakuntalehti
Toimitus
Piispantie 2, 21100 Naantali
Puh. 040 130 8309
040 130 8359
Päätoimittaja:
Petri Sirén
puh. 040 130 8381
[email protected]
2
Toimituskunta:
Hanne Tuulos,
toimitussihteeri,
vastaava toimittaja
Merttu-Mari Huoponen,
vastaava toimittaja
Toimitusneuvosto:
Seurakuntayhtymän
viestintäryhmä
Kustantaja:
Ilmoitusmyynti:
Kotimaa Oy
PL 279, 00181 Helsinki
Pirjo Teva
puh. 040 680 4057
[email protected]
ISSN: 1795.2336
Levikki: 9 500 kpl
Seuraava Vesper
ilmestyy 25.11.2015
Kannen kuva:
Hanne Tuulos
Laulun juhlaa Naantalissa
Lokakuussa Naantali täyttyy kirkkomusiikin harrastajista ja ystävistä kun
kuorot eri puolilta Varsinais-Suomea
saapuvat juhlistamaan V-S kirkkomusiikkipiirin 40-vuotista taivalta.
Naantalilaisista kuoroista kahdeksannen
kerran järjestettävillä kirkkomusiikkijuhlilla mukana ovat Naantalin Kamarikuoro
sekä Naantalin seurakunnan kirkkokuoro, Chorus Gratiae. Molempien kuorojen
riveissä laulavat Pertti Virtanen ja Maija
Nuotio-Virtanen ovat todellisia pitkän linjan kuorolaisia, sillä he kertovat harrastaneensa kuorolaulua aina 60-luvun kouluajoista lähtien.
Pariskunnan onkin vaikea kuvitella elämää
ilman laulamista. – Musiikki on hyvin iso osa
elämäämme, ja kuorojen lisäksi musisoimme monin eri tavoin. Käymme mm. vanhainkodeissa soittamassa ja laulamassa.
Kirkkomusiikki merkitsee rauhaa
Chorus Gratiaeen Maija ja Pertti liittyivät
vuonna 2011. – Hyvät ystävät saivat lähtemään mukaan, mutta myös se, että tiesimme, että kuorolla on hyvä ja osaava johtaja,
Miika Hartikainen, ja että kuorossa on hyvä
henki, Pertti kertoo.
Haasteita ja
mieleen painuvia hetkiä
– Minut otettiin vastaan juuri sellaisena kuin
olen. Siellä ei arvostella ketään ja kukin laulaa omien voimavarojensa mukaan. Tunnelma on lämmin, Maija kuvailee Chorus Gratiaeta.
18. lokakuuta Naantalin kirkossa järjestettävien kirkkomusiikkijuhlien säveltäjänimiä
ovat mm. Jean Sibelius ja Erkki Melartin. Uudempaa kotimaista kirkkomusiikkia edustaa Juhani Haapasalo.
Ystävät ja rakkaus laulamiseen on Maijan ja
Pertin mukaan kuorolaulun suola, mutta yhdessä aviopuolison kanssa harrastaminen
tuo siihen vielä oman lisänsä. – Yhdessä kokeminen on aivan ihanaa. Konsertit, laululeirit, matkat, kaikki on meille yhteistä, Maija innostuu.
Juhlien kohokohta tulee olemaan säveltäjä Lauri Mäntysaaren tilaussävellysteoksen,
Ylistysveisu-kantaatin kantaesitys.
– Koen myös vahvasti, että kuorolaulu ja ylipäätään musiikin harrastaminen pitää minut terveempänä, Pertti pohdiskelee. – Musiikki on rikastuttavaa. Se puhuttelee tunteita ja purkaa jännityksiä.
Kirkkomusiikissa molemmat kokevat erityisen tärkeäksi rauhan, jonka se tuo nykyajan
kiireitten keskelle. – Ja totta kai sanoma on
se, joka tekee kirkkomusiikista aina puhuttelevaa, lisää Pertti.
– Mäntysaaren tilausteos on kiehtova ja tavallisen kuorolaisen näkökulmasta hyvin
opettavainen, Pertti luonnehtii. – Se on ol-
lut yllättävän työllistävä, sillä rytmiikaltaan
perinteisestä suomalaisesta kirkkomusiikista poikkeava, polveileva melodiakulku
ei ole ihan helppo juttu.
han päästään kokeilemaan suurkuoron
kanssa, vakuuttaa Pertti, joka on kirkkomusiikkipiirin hallituksen varajäsenenä mukana myös juhlien käytännön järjestelyissä.
– Juu, kyllä töitä on saanut tehdä nuotinlukutaitoinenkin laulaja. Ja lisäksi teos oli alun
perin kirjoitettu hurjan korkealle, mutta onneksi saatiin säveltäjältä lupa laskea yhdellä sävelaskelella, Maija hymyilee. – Haasteet
ovat kuitenkin aina hyvä asia.
Kirkkomusiikkijuhlien lisäksi Pertti ja Maija
ovat kuorohistoriansa aikana olleet mukana myös Sulasolin laulujuhlilla. – Kun sadat,
ja Sulasolin laulujuhlilla jopa tuhannet kuorolaiset laulavat yhdessä samaa teosta, on
kokemus syvälle mieleen painuva, he summaavat kuin yhdestä suusta. J
– Chorus Gratiae on varmasti kehittynyt
tässä projektissa ja juhlien jälkeen ollaan
kuorolaisina taas hieman osaavampia. Ja
kantaesityksestä tulee varmasti hyvä kun-
Teksti: Merttu-Mari Huoponen
Kuva: Hanne Tuulos
Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin
8. kirkkomusiikkijuhlat / V-S piiri 40-vuotta
Naantalin
seurakuntayhtymä
ja seurakunnat
18.10. Naantalin kirkossa
klo 10 Piispanmessu. Piispa Kaarlo Kalliala, Annukka Lindberg. Kanttorina Mikko
Laiho. Suurkuoro, joht. Helena Heimola ja Miika Hartikainen. Kari Vuola, urut.
klo 16 Säveljuhla. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. Lauri Mäntysaaren tilaussävellys
Ylistysveisu kamarikuorolle, suurkuorolle ja uruille, kantaesitys.
onnittelevat
40-vuotiasta
Varsinais-Suomen
kirkkomusiikkipiiriä!
Muutama sana Ylistysveisusta
Ylistysveisu-kantaattini sävellystyö
tapahtui syys-lokakuussa 2014, mutta olennaista oli, että sain vuoden
päivät aikaa muotoilla teoksen luonteenpiirteet omanlaisikseen.
Kantaatin teksti pohjautuu psalmiin 40:
Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Elämänmyönteinen, juhlava psalmi oli minulle mieluinen valinta ja sai parikseen Raamatun lyhyimmän psalmitekstin, ylistyspsalmin 117.
Aluksi oli kaksi elementtiä, jotka halusin
yhdistää samaan olemukseen: ilo ja ylevä.
Ne kiteytyivät minulle ensimmäisen osan
avaavassa toistuvassa rytmimotiivissa. Sitten tuli sana, johon tuo motiivi istui kuin
hansikas: “ylistäkää”. Ylistysveisun ensimmäinen itu oli syntynyt.
Vaikka teokseni kestää vain 8 minuuttia,
kokoonpanonsa puolesta se on todellinen suurteos – suurkuoroon on tulossa
jopa satoja laulajia. Teoksen yksinkertainen hymnimelodia kasvaa valtavaksi ääniilmiöksi, kun laulajat erkaantuvat kantaatin toisessa osassa yhteisestä rytmistä ja
hyräilevät kukin omassa tempossaan. Teos päättyy kaikkien esiintyjien yhteiseen
koraaliin, sillä seurakunnan yhteisöllisyys,
kaikkien laulaminen yhdessä, on minulle
kenties olennaisinta luterilaisessa kirkkoperinteessämme.
Kantaatti etenee yksityisestä yleiseen. Alussa on urkujen kirkkaasti kajahtava julistus,
yksilön oma näkemys ylistyksestä. Sitten
mukaan tulee pieni kamarikuoro. Harmoniassa on oktatonisia ja kokosävelisiä elementtejä, häivähdys yksilökeskeisen impressionismin maailmaa.
Urkujen välisoitto kiteyttää yksityisen elementin, minkä jälkeen suurkuoro aloittaa hymnimelodian ja laajentaa esityksen suureksi, yhteisölliseksi kokemukseksi. Harmonia solahtaa kansanomaisempiin, duurin ja mollin puitteissa liikkuviin
uomiinsa.
Pyrkimykseni ja toivomukseni on, ettei yhteisöllinen kokemus jäisi vain esittäjäjoukon keskinäiseksi, vaan säteilisi myös niihin,
jotka tutustuvat teokseeni ensi kertaa lokakuun 18. päivän juhlassa, kuulijoina. J
Säveltäjä Lauri Mäntysaari
3
Äijäenergiaa seuriksella
Biljardipöydän ympärille on kokoontunut kymmenkunta miestä.
Dipolilla, Naantalin seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa on alkamassa
Äijäbiljardi. Pelivuorot on nopeasti
jaettu, ja sitten vaan pelaamaan.
et miksei tätä oo keksitty jo aikaisemmin.
Diakoni Anita Mäkilän keksimä nimi saa
kehuja: – Jos tän nimi ois vaan joku bilisilta, niin ei se houkuttelis ollenkaan samalla
tavalla, mut nyt tääl käy just nimensä näköistä porukkaa, pohtii Pasi Elo.
– Pientä kisaa on aina pystyssä, se kuuluu
asiaan, naurahtaa Jari Salomaa, joka on
myös ollut mukana lähes alusta asti.
Pasi on käynyt pelaamassa Äijäbiljardia
syksystä 2014 asti, jolloin perjantain peliillat käynnistettiin. – Tää on ihan loistava
paikka, saa olla ihan rauhassa ja jutella leppoisasti kahvikupin ääressä äijäporukassa
niitä näitä. Mikä vois olla parempaa. Semmonen olo tuli kun tääl rupes käymään,
Biljardipöydän ympärillä käy tasainen puheensorina kun pelaajat jakelevat neuvoja
ja kommentoivat toistensa suorituksia. Aika ajoin Dipoli täyttyy äänekkäästä naurunremakasta kun joku äijistä heittää herjaa.
Pelaamisen lisäksi viikon tapahtumien purkaminen on Jarin mielestä tärkeä osa illanviettoa.
– Ja turistaan me nyt vähän pidemmällekin menneistä, huikkaa Esa Tammelin, joka kertoo keväällä lukeneensa Äijäbiljardimainoksen Vesperistä ja lähteneensä sen
perusteella katsomaan touhua.
– Ja sitten täällä välillä pelataan koronaa
ja heitetään tikkaa, Jari vielä lisää. – Koronapöytä sai muuten juuri uudet ammattipuusepän tekemät jalat, kehaisee Reijo
Laakkonen, joka pyrkii toimimaan äijäporukan äänitorvena seurakunnan päättäjien
suuntaan, kirkkovaltuutettu kun on.
– Myös biljardipöytä kaipaisi vähän kunnostusta, mutta ymmärretäänhän me tietysti, että taloudellinen tilanne on nyt vaikea, hän toteaa mietteliäästi.
Reijo kertoo idean Äijäbiljardista kehittyneen pikkuhiljaa. – Yhdessä vaan mietittiin, että iltaisin olisi kiva pelata kun biljardipöytäkin on jo olemassa, ja siitä se sitten lähti sana kiertämään. Pian innokkaita alkoi tulla sellaisiakin, jotka eivät muuten tässä talossa käykään. Tänäkin iltana
on mukana kaksi uutta. On hienoa, että
seurakunnalla on tällaista matalan kynnyksen toimintaa.
Toinen Reijo, Reijo Kortelainen, joka on toiminut porukan vetäjänä alusta asti, vakuuttaa että hengellisiä asioita ei kenellekään
biliksen pelaamisen lomassa yritetä tuputtaa.– Ja vaikka seurakuntakeskuksessa ollaankin, niin ei täällä kukaan vahingossa
uskoon tuu. Eikä me kysellä, että kuulutko
kirkkoon vai et. Tänne saa tulla just sellaisena kuin on, hän kuittaa ja toivottaa kaikki biljardin pelaamisesta kiinnostuneet äijät tervetulleiksi. J
Teksti: Merttu-Mari Huoponen
Kuva: Hanne Tuulos
Äijäbiljardia Dipolilla, Naantalin seurakuntakeskuksen nuorisotiloissa perjantaisin
klo 18–20. Tervetuloa rohkeasti mukaan!
Rukous voi paljon!
Marraskuussa alkavat Healing
Room -rukousillat, joissa tiimi
rukoilee puolestasi.
Kun ihminen katkaisee jalkansa, hänet viedään ensiapuun. Kun arjen murheet vyöryvät päälle ja ahdistaa, apua on usein vaikeampi löytää. Elämän tuulissa avun ja turvan
voi saada rukoilemalla. Aina eivät omat voimat ja sanat riitä ja avuksi tarvitaan muita,
jotka rukoilevat. Moni kaipaa paikkaa, jonne voi huoliensa kanssa tulla ja missä ne
otetaan tosissaan.
Yksi paikka hakea voimaa, lohdutusta ja
apua ovat Healing Room -rukousklinikat,
joita toimii Suomessa kymmenillä paikkakunnilla. Yksi uusimmista aloittaa marraskuussa Naantalin seurakuntakeskuksessa.
4
Healing Room -toiminta on eri seurakuntien yhteistyön tulos. Naantalin toimintaa
johtaa Naantalin seurakunnan kappalainen
Marja Saantola.
Marja Saantola on itse saanut rukoustilanteista lohdutusta ja toivoa ja kokenut parantumistakin – Siinä on hirveän hyvä olo
kun muut rukoilevat ja siunaavat, hän hymyilee. – Haluamme olla välittämässä samaa muille.
– Healing Roomin periaatteisiin kuuluu, että rukoillaan silmät auki, rauhallisesti ja selkokielellä. Se tuntuu turvalliselta. Ei ole utelua, katteettomia lupauksia, eikä koskemista ilman lupaa, Marja luettelee ja vakuuttaa:
– Emme kysy, onko joku uskovainen, käykö kirkossa tai mihin kirkkokuntaan kuuluu.
Tänne voi tulla kuka vaan omana itsenään.
Voidaan rukoilla vaikka taloudellisten asioiden, sairauksien, masennuksen, pelkojen
tai surun puolesta. Tai voi tulla ilmankin rukousaihetta siunattavaksi – vaikka siksi, että kaipaa Jumalan kosketusta. Rukoustiimi
on vain sinua varten tuon hetken.
Marja haluaa pitää Healing Roomin kynnyksen matalana: – Sisään voi kävellä kuka hyvänsä missä vaiheessa iltaa vaan ilman ajanvarausta, anonyyminäkin. Ei tarvitse olla kirkon jäsen, ei kokea itseään uskovaiseksi eikä tarvitse osata itse rukoilla.
Tiimi rukoilee ensisijaisesti ihmisen itsensä
esittämän rukouspyynnön puolesta, mutta jos siltä tuntuu, ei tarvitse itse sanoa mitään. Rukous voi lähteä siitä, kun näkee toisen ihmisen huolen, vaikka sitä ei ihminen
itse osaisikaan sanoittaa.
Odotustilassa saattaa odottaa kuppi kahvia ja jokainen kutsutaan sisälle vuorollaan
johonkin rukoushuoneista, joissa kussakin
palvelee kolmen hengen tiimi. Rukoustilanne on levollinen ja rauhallinen ja kestää yhden ihmisen kanssa n. 10–15 minuuttia. Jokainen toivotetaan uudelleen tervetulleeksi, kerralla ei tarvitse tulla valmista.
Rukoilijat ovat seurakuntansa suosittelemia, luotettavia henkilöitä, jotka ovat käyneet Healing Room -koulutuksen. Jokaisella
heistä on myös vaitiolovelvollisuus.
Seuraa ilmoittelua Healing Roomin tarkemmasta aloitusajankohdasta Naantalin seurakunnan nettisivuilla ja paikallislehtien kirkollisia-palstalla tai kysele Marja Saantolalta,
p. 040 130 8311, [email protected]. J
Teksti: Hanne Tuulos
Yhtymän hautausmaita kunnostetaan
Lähetysterveisiä
Mongoliasta
Naantalin seurakuntayhtymässä on
tehty jokasyksyinen hautausmaakierros, jolla käytiin läpi vuoden aikana
tehtyjä toimenpiteitä ja ilmenneitä
korjaustarpeita.
Nainen oli kapuamassa kaupan portaita ylös,
kun yläluokkalaiset pojat yhtäkkiä piirittivät
hänet.
Naantalin kirkon hautausmaalla on
tarkoitus korjata paikoitusalueelta
kirkon hautausmaalle johtava porras ja hautausmaan kiviaidassa oleva
sortuma. Uurnahautausmaalla muistomerkkien välissä olevat pensaat tullaan siistimään. Hautausmaan kapeille käytäville on tarkoitus istuttaa nurmikkoa. Hakapellon hautausmaalla
sijaitsevan kappelin peruskorjaus on
suunniteltu toteutettavan vuosien
2016–2017 aikana.
Velkualla vanhan huoltorakennuksen
yhteyteen on rakennettu wc-tilat ja
samalla on rakennettu esteetön kulkureitti kirkkoon. Hautausmaan aidan
yli johtaneet vaaralliset puiset portaat
on poistettu.
Merimaskun hautausmaalle on istutettu kaupungin rakennuslautakunnan edellyttämät puut. Uuden hautausmaan pensaat ovat ylikasvaneita ja
niitä on tarkoitus siistiä. Kirkon paanu-
KOLUMNI
– Olet menossa kauppaan, katsotaanpa paljonko sinulla on rahaa mukana, tivasi isokokoisin
kaveri päättäväinen ilme kasvoillaan.
Mistä nämä pojat tähän taas ilmestyivät? Nainen kyllä tunsi heidät, itse asiassa kaikki kaupungin asukkaat tiesivät tämän porukan. Se
oli toinen pahamaineisista jengeistä, joita oli
muodostunut kun sosialismi oli romahtanut.
Kaikesta oli pulaa ja nuoret olivat levottomia.
katto on tarkoitus peruskorjata vuosien 2017–2018 aikana. Samalla kunnostetaan kirkon hirsiaidan suojalaudoitus ja portit.
Rymättylässä sankarihautausmaa tullaan kunnostamaan syksyn 2015 aikana. Kirkon paanukaton kunnostusta
suunnitellaan vuodelle 2016. Hautausmaan rautaportit on tarkoitus myös
kunnostaa. Hautausmaalta poistettujen puiden tilalle tullaan istuttamaan
uusia puita.
Rymättylän
kirkkopitäjän
juhlavuosi jatkuu
Vesper-lehdessä 2/2015 kerroimme Rymättylän kirkkopitäjän 680-vuotisesta historiasta. Keväällä aloitetut juhlallisuudet huipentuvat lokakuun juhlaviikonloppuun.
Lauantaina 24.10. järjestetään perinteiset elojuhlat seurakuntakodilla klo 13 sekä
Jaakobin kävely Naantalista Rymättylään.
Kävelyn päätteeksi Rymättylän kirkossa pidetään pieni hartaus klo 16.
Vuoden päätapahtuma on sunnuntaina
25.10. klo 10 Rymättylän kirkossa vietettävä juhlamessu, johon kanttori Esa Vähämäki
on säveltänyt ”Rymättylämessun”. Jumalanpalveluksessa saarnaa rovasti Juhani Ormio.
Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakodilla kuullaan klo 12 alkaen juhlaesitelmä,
jonka pitää professori Markus Hiekkanen aiheenaan Rymättylän seurakunta 680 vuotta.
Lisäksi kirkossa on esillä kemian lehtori Kirsi
Perkiönmäen tekemä värianalyysi Rymättylän kirkon seinämaalauksista.
Omaisia pyydetään ystävällisesti huomioimaan, että hautojen kukkatilaa
ei ole suotavaa reunustaa tai koristaa
luonnonkivillä, koska hauta-alueiden
hoito vaikeutuu. Käytännön neuvoja saa parhaiten hautausmailla työskenteleviltä työntekijöiltä. Omaisten
vastuulla on myös kallellaan olevien
hautakivien kunnostaminen. Kaikissa
hautojen hoitoa koskevissa asioissa
neuvoja saa seurakuntayhtymän taloustoimistosta. www.naantalinseurakuntayhtyma.fi. J
MUSIIKKIA, ELÄMYKSIÄ, HARMONIAA
NAANTALISSA JA SAARISTOSSA
22.-25.10.2015
– Olin aina haaveillut pääseväni isoksi päälliköksi, haaveilimme olevamme kuin Tsingiskaani, joka aikoinaan valloitti Mongoliasta käsin lukuisia suuria valtakuntia. Olin jengin johtaja, mutta se ei ollutkaan hyvää elämää. Usein
piti pelätä muita ihmisiä, ja tein paljon pahaa
muille. Humalassa tuli tehtyä tyhmyyksiä ja sydän oli levoton. En ollut koskaan kuullut anteeksiannosta.
Kerran erään jengikahakan aikana joku onnistui iskemään puukon Isokokoisen säärestä läpi, ja sitä parannellessa meni pitkä aika. Niihin
aikoihin alueelle ilmestyi erä aivan uudenlaisia
kirjoja. Kirjan kannessa luki Uusi testamentti ja
siinä oli risti. ”Hieno kirja, siinä on elämän kaikki puolet, kannattaa lukea”, sanoi luokkakaveri
kun antoi Isokokoiselle tuon kirjan. Kirja oli niin
hyvä, että jengin johtajana hän määräsi koko
porukalle tuon saman kirjan luettavaksi. He alkoivat yhdessä lukea tuota kirjaa, lauloivat uusia oppimiaan lauluja ja monia heistä kastettiin. Paikkakunnan levottomat nuoret rauhoittuivat, ja ihmiset saattoivat taas käydä kaupassa ilman että tarvitsi pelätä ryöstetyksi tulemista. Näin sai syntynsä alueen ensimmäinen kristillinen seurakunta.
Isokokoinen alkoi kertoa muillekin tästä uudesta Jumalasta, ja alkoi lähettää jengiläisiä kertomaan Hänestä ympäröiviin kyliin. Yksi kaukaisimmista paikoista, johon Isokokoinen lähetti nuoria, oli yli 800 km:n päässä sijaitseva
Mandalgobin pieni kaupunki Gobin autiomaan
pohjoisella laidalla. Paikkakunnalle syntyi seurakunta. Tulin tänne Gobin laidalle juuri tämän
seurakunnan kutsumana maaliskuun alussa.
Edellisestä pitemmästä jaksosta Mongoliassa
ehti kulua jo 9 vuotta, joten paljon voimia on
kulunut uudelleen sopeutumiseen maahan,
mutta olen viihtynyt hyvin tässä rennossa ilmapiirissä ja nuorekkaassa seurakunnassa, jonka toiminta on vapaamuotoista ja jumalanpalvelukset säestetään kitaralla. Muistakaa työtäni rukouksin. J
Mika Laiho,
Naantalin seurakunnan nimikkolähetti (Kylväjä)
Juhlaviikonloppu päättyy sunnuntaina alkuillasta klo 16 kirkossa järjestettävään lastenkonserttiin.
Loppuvuodesta palataan vielä juhlatunnelmiin, kun 6.12. itsenäisyyspäivän juhlassa
dosentti Jussi Hanska Tampereen yliopistosta esitelmöi Rymättylän seurakunnan historiallisesti arvokkaasta kirjavarannosta.
Tervetuloa juhlavuoden tilaisuuksiin, jumalanpalveluksiin, konsertteihin sekä muuhun
Rymättylän seurakunnan toimintaan.
Tarkemmat tiedot ilmoitusaukeamalla s. 6–7
sekä www.rymattylanseurakunta.fi. J
5
Seurakunnissa tapahtuu 30.9.–25.11.2015
Jumalanpalveluksia
sunnuntaisin klo 10
Naantalin kirkossa
4.10. perhemessu. Hallikainen,
Hartikainen, Laaksonlapset,
joht. Virpi Vähäpassi. Päiväkerhotyö Suomessa 70 vuotta. Kakkukahvit ja -mehut.
11.10. messu. Rautiainen,
Saantola, Vuola.
18.10. piispanmessu. VarsinaisSuomen kirkkomusiikkipiirin
8. kirkkomusiikkijuhlat. Kaarlo
Kalliala (piispa), Lindberg, Mikko
Laiho. Suurkuoro, joht. Helena
Heimola ja Hartikainen. Vuola,
urut.
25.10. messu. Hallikainen,
Lindberg, Vuola. Marttojen kirkkopyhä.
1.11. messu. Pertti Arola, Vuola.
Kehitysvammaisten kirkkopyhä.
8.11. messu. Saantola,
Hallikainen, Hartikainen.
15.11. messu. Lindberg,
Rautiainen, Vuola. Herättäjän
kirkkopyhä.
22.11. messu. Rautiainen,
Lindberg, Vuola. Yrittäjien
kirkkopyhä.
Pyhäkoulu kirkon sakastissa
saarnan aikana.
Muita jumalanpalveluksia
La 31.10. klo 10 pyhäinpäivän
sanajumalanpalvelus Hakapellon kappelissa. Hartikainen.
La 31.10. klo 18 omaisten ilta
Naantalin kirkossa. Pykälämaa,
Vuola, Maija Kontunen-Snellman,
viulu.
Su 8.11. klo 18 Tuomasmessu
Naantalin kirkossa. Hallikainen,
Hartikainen.
Arkiehtoollinen
keskiviikkoisin klo 12 seurakuntakeskuksen kappelissa
30.9. Rautiainen, Hartikainen.
7.10. Hallikainen, Vuola.
14.10. Saantola, Hartikainen.
21.10. Rautiainen, Vuola
28.10. Lindberg, Hartikainen.
4.11. Hallikainen, Vuola.
11.11. Saantola, Hartikainen.
18.11. Lindberg, Vuola.
25.11. Rautiainen, Hartikainen.
Musiikkia
Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin 40-vuotisjuhla,
8. kirkkomusiikkijuhlat
su 18.10 Naantalin kirkossa:
klo 10 piispanmessu (ks. jumalanpalvelukset)
klo 16 Säveljuhla. Vapaa pääsy,
ohjelma 10€. Lauri Mäntysaaren
tilaussävellyksen kuorolle ja uruille kantaesitys.
Lux Gratiae –konsertti 24.10.
klo 19 Naantalin kirkossa. Stella
splendens-Loistava tähti. Lisätietoja www.naantali.fi/luxgratiae
Ilon laulu – Naantalin Laulajat
70v. 15.11. klo 17 Naantalin kirkossa. Lisätietoja www.naantalinlaulajat.sulasol.net
6
Lapsille ja perheille
Päiväkerhot
3–5-vuotiaille lapsille
Ti ja to klo 8.30–11.30 Nuhjalassa
(Isotalontie 9)
Ti, ke ja to klo 9–12, 12–15 ja
12.30–15.30 seurakuntakeskuksen lastentiloissa (Piispantie 2)
2-vuotiaille
Ma klo 9–11 Ruonassa (Kurkelankatu 2).
Voit varata päiväkerhoihin paikan
täyttämällä ilmoittautumislomakkeen verkkosivuillamme:
www.naantalinseurakunta.fi
Perhekahvila ma klo 9.30–11.30
seurakuntakeskuksessa.
Vauvakerho ma klo 13.30–15.30
seurakuntakeskuksessa.
Perhemuskari Rytmitassut to
klo 9–11 Ruonan kerhohuoneella.
Liikuntaperhemuskari Kuperkeikka parittomien viikkojen pe
klo 9–11 Ruonan kerhohuoneella.
Perhemuskari Musakatit ma klo
9–11 Isotalotien kerhopisteessä
Lapsiparkki 10kk–5-vuotiaille
pe klo 12–15 seurakuntakeskuksessa. Varaukset lastenohjaajilta,
040 130 8321.
Pyhäkoulu su klo 10 jumalanpalveluksessa saarnan aikana kirkon
sakaristossa ja n. kerran kuukaudessa su klo 17 Crosspoint-iltojen
yhteydessä seurakuntakeskuksen
lastentiloissa.
Perhekirkko mikkelinpäivänä
4.10. klo 10 Naantalin kirkossa.
Tervetuloa koko perhe jumalanpalvelukseen, jossa leikitään,
lauletaan, liikutaan ja juodaan
kakkukahvit ja -mehut. Juhlimme
suomalaisen päiväkerhotoiminnan 70-vuotissynttäreitä.
Lasten kirkko su 25.10. klo
15–15.30 Hakapellon kappelissa.
Lapsikuoro, joht. Ilona Haulisto, ja
näytelmä pienen pojan eväistä.
Tarkemmat tiedot kaikista toiminnoista verkkosivuiltamme:
www.naantalinseurakunta.fi/
lapset_ja_perheet tai lapsityönohjaajalta, 040 130 8320.
Koululaisille
Kokkikerho ma 15–17, Maijamäen koulu
Säbäkerho ma 16–17, Suopellon
koulu (liikuntasali)
Kuviskerho ma 16–17.30,
Suopellon koulu
Kokkikerho ma 17–19,
Suopellon koulu
Teatterikerho ma 16–17,
Taimon koulu UUTTA!
Liikuntakerho ma 15.30–16.30,
Lietsalan koulu
Pienoismallikerho ma 17–18.30,
Dipoli (srk-keskus Piispantie 2,
yhdessä aikuisen kanssa)
Koriskerho ti 16–17 Lietsalan
koulu UUTTA!
RC-kerho ti 17–18.30 Dipoli
(srk-keskus Piispantie 2, yhdessä
aikuisen kanssa)
Kokkikerho ti 17–19, Suopellon
koulu
Helmikerho / askartelu ke 17–
18, Dipoli (srk-keskus Piispantie 2)
Puuhakerho to 17–18. Dipoli
Piispantie 2.
Kokkikerho pe 15.30–17.30,
Maijamäen koulu
ks. www.naantalinseurakunta.fi/
varhaisnuoret
Nuorille
ks. www.naantalinseurakunta.fi/
nuoret
Aikuisille
Gospeljumppa ke klo 17.15–
18.15 seurakuntakeskuksessa
Sari Linnelan johdolla.
Kristus, kirkkauden toivo –rukous- ja ylistysilta ke 7.10. klo 18
seurakuntakeskuksessa. Mukana
Marko Huhtala Hengen Uudistus
kirkossamme ry:stä, musiikissa
Sakari Heikkilä Helsingin Verkosto-yhteisöstä.
Naistenilta to 22.10. klo 18 seurakuntakeskuksessa. Kukapa ei
haluaisi antaa itsestään maailmalle
parastaan? Tapa- ja tyylikouluttaja
Riitta Pulla pitää antaa ideoita siihen miten saisimme itsestämme
parhaat piirteet esiim. Kahvitarjoilu.
Crosspoint-illat
Su 25.10. klo 17 seurakuntakeskuksessa. Puhujavieraana Johan
Candelin.
Su 15.11. klo 17 seurakuntakeskuksessa. Puhujavieraana Tiina
Rautiainen.
Tuomasmessu su 8.11. klo 18
Naantalin kirkossa. Hallikainen,
Hartikainen.
Hiljaisuuden retriitti
”Ei ihminen elä yksin leivästä” –
Kirkkaita sanoja paastonaikaan.
Rymättylän tammilehdossa
12.–14.2.2016. Ohjaajina Kari J.
Kettula, Päivi Vuorilehto ja Tiina
Hallikainen. Naantalin seurakunnan jäsenet pääsevät retriittiin
alennetulla hinnalla. Ilmoittautumiset [email protected],
tiedustelut Tiina Hallikainen.
Diakoniaa ja kohtaamisia
Kotimaanavun rahankeräys
turvapaikanhakijoiden auttamiseksi Suomessa:
Soita lahjoituspuhelimeen
0600 1 4110 (10,26 € / puh +
pvm/mpm) tai 0600 1 4120
(20,28 € / puh + pvm/mpm)
Lähetä tekstiviesti numeroon
16588: AUTA5 (5 €), AUTA10 (10
€) tai AUTA20 (20 €).
Maksa lahjoituksesi tilille FI54
1596 3000 1028 99.
Keräyslupa POL-2014-8136.
www.kotimaanapu.fi
Kirpputori ja kahvila avoinna
ma–to klo 10–14, ke 10–18.
Kahvila ja kirppari suljettu torstaina 29.10 kutsuntojen takia.
Diakoniatyöntekijä on tavattavissa kahvilassa keskiviikkoisin
klo 10–12.
Hyvää Huomenta naantalilaiset
-hartaus ti klo 11. Eri esiintyjiä.
Gospelkaraoke ke klo 14–18.
Reijo Kortelaisen ja Kari Tuhkasen
johdolla.
Näyttelyitä kahviossa
Bettina Vuoren ja Lotta Huttusen valokuvanäyttely ”Olympiahuumaa ja luontokuvia”
5.–15.10.
Maarit Halmeen tauluja
19.–28.10.
Tuija Kiansten sukkia, lapasia
ym. käsitöitä 2.–12.11.
Korttiaskartelua diakonian
hyväksi to 15.10. ja 26.11. klo 10
Tuula Laakkosen, Eila Puhakan ja
Eilan Kosken seurassa.
Keskustelua lukukokemuksista kahvilan kirjastossa olevista
kirjoista ma 12.10., 9.11. ja 7.12.
klo 12. Vetäjinä Tutta Aittapelto ja
Leena Väistö.
Sauvakävelyä to klo 10. Lähtö
Aurinkotien puolelta.
Opetellaan virsiä parittomien
viikkojen ti klo 12, rh 4. Vuoden
viimeinen kerta 1.12. Leena Litzen säestää.
Tillukkapiiri ke klo 17, rh 2.
Kudotaan sukkia 90 vuotta täyttäville naantalilaisille ja naantalilaisille kastettaville vauvoille.
Opastajina Pirjo Laitala, Tuulikki
Järvelä ja Ulla Kokko.
Äiti Teresa peittopiiri ke klo 11
Kohtaamispaikalla. Otamme
vastaan villalankalahjoituksia
(vähintään 50 % villaa). Langat
voi tuoda suoraan piiriin, Kohtaamispaikalle aukioloaikoina tai
diakoniatyöntekijöille.
Avoin runopiiri to 29.10. ja
26.11. klo 14 Kohtaamispaikalla.
Vetäjinä Pirkko Leinonen ja Kyllikki Pirttiniemi.
Äijäbiljardi pe klo 18 Dipolilla.
Mukana Reijo Kortelainen ja Niko
Leiklahti.
Potero – veteraanimiesten
keskustelupiiri to 1.10., 15.10.,
12.11., 26.11. ja 10.12. klo 13.30
seurakuntakeskuksessa.
Liikuntavammaisten vertaistukiryhmä ti 27.10., 24.11. ja 22.12.
klo 14–15.30 seurakuntakeskuksessa. Tiedustelut Pykälämaa, 040
130 8343.
Inkeripiiri ti 13.10. ja 10.11.
klo 14. Syrjäkoski-Vuollet. Alkuhartaudet pitää Maarit Halme.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä to 22.10. klo 13, rh 3, vierailijana terveydenhoitaja ja to 19.11.
Kirsi Peijonen, Syrjäkoski-Vuollet.
Yhteistyössä Naantalin kaupungin kanssa.
Raamattupiiri to 1.10., 15.10.,
12.11. ja 26.11. klo 15, rh 3. Aiheena Apostolien teot, avoin kaikille
Raamatusta kiinnostuneille.
Syrjäkoski-Vuollet.
Ystäväpiiri ke 7.10., 4.11. ja 2.12.
klo 12.30 Velkuan Kummelissa.
Pykälämaa.
Vanhustenviikon pääjuhla su
4.10. klo 12 Naantalin seurakuntakeskuksessa. Keittoruokailu,
kahvitarjoilu ja monipuolista ohjelmaa. Järj. Naantalin Vanhusten
tuki ry ja Naantalin seurakunta.
Ikääntyminen arvoonsa – messut to 8.10. klo 10–14 Naantalin
urheilutalolla.
Veteraanien leiripäivä Naantalin
seurakuntakeskuksessa ti 13.10.
klo 10–13.15. Ilm. 7.10. mennessä
Minnalle 040 130 8343.
Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä su
1.11. klo 10 Naantalin kirkossa.
Kehitysvammaisten joulujuhla
9.12. klo 16 Aurinkokammarissa.
Ilmoittautumiset: 4.12. mennessä, 040 130 8343.
Matkakumppaniksi saattohoitoon?
Naantalin seurakunta järjestää
yhteistyössä Naantalin terveyskeskuksen kanssa koulutusta
saattohoidon lähimmäispalvelijoiksi haluaville. Ajankohta
selviää myöhemmin. Mikäli olet
kiinnostunut koulutuksesta, ole
yhteydessä: [email protected], 040 130 8342
tai [email protected]
040 130 8343.
Sururyhmä omaisensa menettäneille alkaa marraskuussa. Tied.
Minna Pykälämaa 040 130 8343.
Diakonian päivystysajat ma ja
to klo 10–12, muuten puhelimella/sähköpostilla:
[email protected], 040 130 8340.
[email protected], 040 130 8341.
[email protected]
040 130 8342.
[email protected],
040 130 8343.
Lähetystyö
Lähetyspiiri to 8.10., 22.10. (Eeva-Maria Stayton vierailee), 5.11.,
ja 19.11. klo 13, rh4.
Merikirkkopiiri ti 13.10., 27.10.,
10.11. ja 24.11. klo 12, rh3.
Jumalanpalveluksia
Sunnuntaisin
Rymättylän kirkossa
4.10. klo 11 perhekirkko. Sirén,
Vähämäki, lapsikuoro. Kirkkokahvit ja -mehut seurakuntakodilla.
11.10. klo 10 messu, Sirén,
Vähämäki, Keskitalo. Vanhusten
kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntakodilla.
18.10. klo 10 messu. Ilkka Pärssinen.
25.10. klo 10 juhlamessu. Juhani Ormio, Sirén, Vähämäki. Rymättylän seurakunta 680 v. Esa
Vähämäen säveltämä ”Rymättylämessu”. Jumalanpalveluksen
jälkeen professori Markus Hiekkasen juhlaesitelmä seurakuntakodilla aiheesta ”Rymättylän
seurakunta 680 vuotta”, kirkossa
kemian lehtori Kirsi Perkiönmäen tekemä värianalyysi Rymättylän kirkon seinämaalauksista.
1.11. klo 10 messu. Sirén, Vähämäki.
Muita jumalanpalveluksia
La 31.10. klo 10 sanajumalanpalvelus. Sirén, Vähämäki.
La 31.10. klo 18 pyhäinpäivän
iltakirkko. Sirén, Vähämäki, Kes-
Seurakunnissa tapahtuu 30.9.–25.11.2015
kitalo. Sytytetään kynttilät vuoden aikana pois nukkuneiden
muistolle.
Piirejä ja kerhoja
Lähetys- ja merimieskirkkopiiri ke 7.10. klo 13. Vähämäki.
Elojuhla la 24.10. klo 13 seurakuntakodilla. Huutokauppa ja
kahvit. Hartaus kirkossa n. klo
16. Sirén, Vähämäki.
Kultaiseniänkerho ti 13.10.
klo 13.
Äiti Teresa -piiri to klo 12 seurakuntakodilla.
Kirkkokuoro to klo 18.30 seurakuntakodilla. Vähämäki.
Lapsille, perheille
ja koululaisille
Perhekerho ke klo 10–12 seurakuntakodilla. Tervetuloa kotona
oleva isä, äiti tai isovanhempi
lapsen kanssa. Jutellaan, leikitään, askarrellaan ja kahvitellaan.
Kuukauden viimeisenä keskiviikkona keittolounas.
Poikien pienoismallikerho to
klo 12.30 ja 13.30 seurakuntakodilla. Esa Suhonen.
Lastenkonsertti 25.10. klo 16
kirkossa. Ohjelma 10 €.
Lapsiparkki 2.10. ja 30.10. klo
9–12 seurakuntakodilla. Varaa
lapsellesi paikka viim. edeltävänä torstaina, 040 130 8385 tai
[email protected].
Muuta
Jaakobin kävely la 24.10. klo
10. Pyhän Jaakobin reittiä Naantalin kirkolta Rymättylän kirkolle.
Reitti n. 25 km. Lähtö Naantalin
kirkolta klo 10. Perillä Rymättylän kirkolla noin klo 15. Kahvitus
seurakuntakodilla (vapaaehtoi-
nen maksu). Hartaus kirkossa
klo 16.
Paluukuljetus Naantaliin lähtee
n. klo 16.30. Ilmoittautumiset
15.10. mennessä, 040 765 3252 /
Armonlaakson vaeltajat ry.
Osallistumismaksu 10 €.
Elojuhlat la 24.10. klo 13 seurakuntakodilla. Huutokauppa ja
kahvit. Hartaus kirkossa n. klo
16.
JUMALANPALVELUKSIA
sunnuntaisin klo 10
Merimaskun kirkossa
4.10. messu. Markku Ahlstrand,
Tiina Lustig.
11.10. sanajumalanpalvelus.
Markku Ahlstrand, Antero Maijala.
18.10. messu. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. Messun
jälkeen iloiset kirkkokahvit seurakuntakodilla.
25.10. sanajumalanpalvelus.
Heikki Kivekäs, Tiina Lustig.
1.11. perhemessu. Markku
Ahlstrand, Tiina Lustig, Tiina
Paavola, Katja Zidbeck.
8.11. sanajumalanpalvelus.
Markku Ahlstrand, Tiina Lustig.
15.11. messu. Heikki Kivekäs,
Antero Maijala.
22.11. sanajumalanpalvelus.
Markku Ahlstrand, Tiina Lustig.
Jumalanpalveluksen jälkeen iloiset kirkkokahvit seurakuntakodilla.
Muita jumalanpalveluksia
la 31.10. klo 10 pyhäinpäivän
messu. Markku Ahlstrand, Tiina Lustig, Katja Zidbeck. Koraalikuoro.
Musiikkia
Lux Gratiae –konsertti la 24.10
klo 21. Oh happy day - Laulugospelin ilta.
Esiintyjinä Liitto Ensemble – turkulainen opiskelijalaulukvartetti
sekä kanttori Tiina Lustig. Ohjelma 5€.
Lapsille ja perheille
Lasten päiväkerho 3–5-vuotiaille ma klo 10–13 ja ke
klo 13–15.30 seurakuntakodilla.
Perhekerho ti klo 10–13 seurakuntakodilla.
HAUTAJAISJÄRJESTELYNI
Nouda tai tilaa veloituksetta vihkonen,
johon voit laittaa toiveesi tiedoksi
tai sopia järjestelyt ennakkoon.
Henrikinkatu 2, Naantali
Eerikinkatu 25, Turku
Kiinamyllynkatu 5, Turku
Puh. 4353 126
Puh. 2780 760
Puh. 2780 777
www.pietet.fi
Ilmoitusmyynti
Pirjo Teva
020 754 2284, 040 680 4057
[email protected]
Piirejä ja kerhoja
Keskiviikon kahvihetki ke
21.10. ja ke 4.11. klo 11 vanhustentalolla.
Seurustelua kahvin merkeissä,
tervetuloa myös muut kuin talon
asukkaat.
Äiti Teresa -käsityöpiiri to
15.10. ja to 5.11. klo 13 seurakuntakodilla.
Kultaisen iän kerho
To 22.10. klo 13 seurakuntakodilla. Erä- ja luonto-opas Kristian
Vuorilehto vierailee.
To 19.11 klo 13 seurakuntakodilla, musiikkivieras.
Kaffepaussi
to 29.10 klo 13 seurakuntakodilla. Naantalin diakoniatyöntekijät laulavat elämänläheisiä
lauluja.
to 26.11 klo 13 Antero Maijala
”Topelius ja Suomen itsenäisyys”.
Henkilöstöuutisia
Uudistunut
lehtipisteissä.
Voit tilata Askelen myös kotiisi
Asiakaspalvelu 020 754 2333
[email protected]
www.askellehti.fi
Marja-Leena Lento ja Markku
Nieminen ovat seurakuntamestareita. Toukokuussa 2015
Marja-Leena aloitti työtehtävänsä Naantalissa ja Markku
Rymättylässä.
NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEYSTIETOJA
Naantalin seurakunta
Piispantie 2, 21100 Naantali
www.naantalinseurakunta.fi
Rymättylän seurakunta
Viluntie 2, 21140 Rymättylä
www.rymattylanseurakunta.fi
Kirkkoherranvirasto
avoinna ma–pe 9–13
040 130 8300, 040 130 8301
Kirkkoherranvirasto
avoinna ti ja pe 9–12, ke 12–15
02 252 1216, 040 130 8382
Merimaskun seurakunta
Kukolaistentie 36,
21160 Merimasku
www.merimaskunseurakunta.fi
Kirkkoherranvirasto
avoinna ma 15–17 ja ke 9–12
02 436 9654, 040 130 8303
Taloustoimisto
avoinna ma–pe 9–13
Piispantie 2, 21100 Naantali
Talousjohtaja 040 130 8350
Hautausasiat 040 130 8353
www.naantalinseurakuntayhtyma.fi
Sähköpostit
[email protected]
7
Päiväkerhotoiminta
juhlii enkelin siipien
huiskeessa ja havinassa
Päiväkerho on käsite.
Vuosikymmenien aikana
sadattuhannet suomalaiset lapset ovat käyneet päiväkerhoa. Kenellepä meistä ei muistuisi lämpiminä
mieleen lapsuuden kerhoeväät, iloinen leikki ja
Jumalan lähellä olo.
Päiväkerho on eräs kirkon kasvatustyön menestystarinoita. Samalla se on kansainvälinen menestystarina. Muissa luterilaisissa kirkoissa ei ole toimintaa, joka tänäkin päivänä tavoittaisi laajasti alle kouluikäisiä lapsia ja olisi pedagogisesti sekä sisällöllisesti laadukasta.
Suomalainen päiväkerhotoiminta viettää tällä kaudella 70-vuotissynttäreitä, joita juhlitaan valtakunnallisesti teemalla Pieni on
suurin. Synttärivuosi huipentuu
Mikkelinpäivään, lasten ja enkelien sunnuntaihin.
Naantalin juhlavalmisteluissa on
mukana elokuussa vs. kappalaisena ja varhaiskasvatuksen pappina aloittanut Tiina Hallikainen. Tiina kutsuu kaikkia lapsia
ja lapsiperheitä Naantalin kirkkoon mikkelinpäivän perhemessuun, jossa leikitään, lauletaan ja
liikutaan.
– Se on messu, joka toteutetaan
lasten ehdoilla, eikä ole pakko istua penkeissä jos ei halua, Tiinapappi lupaa ja jatkaa sunnuntain
suunnitelmista.
– Messua on puuhaamassa iso
porukka lastenohjaajia, seurakuntalaisia ja tietysti yritetään
saada mahdollisimman paljon
lapsia mukaan. Lapsikuoro on tulossa. Päiväkerholaiset askartelee
kirkon eteiseen, joten sinne on
tulossa kerholaisten oma taidenäyttely. Synttärijuhliin kuuluu
myös ilmapallot ja messun loppuun on tulossa kakku- ja mehutarjoilu.
Jeesus opetti ottamaan
pienet huomioon
Tiina pohtii päiväkerhon synttärijuhlien Pieni on suurin –teemaa
mietteliäänä.
– Se sopii myös erinomaisesti mikkelinpäivään, jolloin evankeliumitekstinä on kohta, missä
Jeesus siunaa lapsia. Hän sanoo,
että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Näin Jeesus opetti meitä ottamaan lapset huomioon. On todella tärkeää, että me
voitaisiin pienestä asti saada positiivisia kokemuksia seurakunnasta ja kokea alusta asti olevamme
tervetulleita.
– Yleisemmin voi myös ajatella, että Pieni on suurin -teemaan
kätkeytyvät kaikki pienet ihmiset. Myös ne, joita ei niin helposti huomata ja jotka eivät itse pysty tuomaan itseään esiin.
– Kyllä tuo Jeesuksen esimerkki
nöyräksi laittaa, kun alkaa poh-
timaan, mitä se omassa ja seurakunnan elämässä voisi merkitä,
Tiina tuumaa.
Tämän päivän seurakuntien taloudelliset paineet saavat Tiina-papin vakavaksi. – Lapset ovat väärä kohde säästää. Jos ei lapsena
saa positiivisia kokemuksia seurakunnasta, voi olla, että myöhemmin elämässä on vaikea tulla enää
mukaan. Ja se, että meillä toimii
iltapäivä-, päivä- ja perhekerhoissa koulutetut ammattilaiset, on aika upea juttu. Se kertoo siitä, että
lapsiin ja perheisiin ihan oikeasti
panostetaan.
Tiina haluaa olla
perheiden tukena
Varhaiskasvatuksen pappina Tiina työskentelee osana varhaiskasvatuksen tiimiä, johon kuuluvat myös lapsityönohjaaja ja lastenohjaajat. Tiina on oppinut arvostamaan kirkon varhaiskasvatusta ja lapsityöntekijöiden työpanosta nähtyään sitä monelta puolelta. Ennen pappisvihkimystään hän on itse työskennellyt melkein vuoden lapsityönohjaajana ja tehnyt lastenohjaajien
sijaisuuksia.
Tiina vierailee välillä kerhoissa ja
päiväkodeissa, pitää perhekirkkoja ja haluaisi tukea perheitä kristillisessä kasvatuksessa keskusteluja matkakumppanina.
– Toivon, että ihmiset uskaltaisivat rohkeasti ottaa yhteyttä. Tie-
dän, että perheiden elämä pienten lasten kanssa voi olla monella tavalla haastavaa nykypäivänä.
Toivon, että voisin olla siinä perheille tukena.
Tiina luonnehtii itseään kirjallisuusihmiseksi ja myös kirjallisuutta
opiskelleena kirjat, runous ja näytelmät ovat lähellä hänen sydäntään. Erilaisia sanataiteen muotoja voisi käyttää lasten ja perheiden
kanssa. Monipuolinen Tiina-pappi
on lisäksi retriittiohjaaja, jonka puheissa vilahtaa vanhempi-vauvaretriitin mahdollisuus.
– Hiljaisuuden viljely toimii myös
lasten kanssa, mikäli se tehdään
lapsilähtöisesti ja on turvallisesti
ohjattua, Tiina tietää.
– Se voi olla vaikka satuhierontaa
tai musiikin kuuntelua. Kyllä lastenkin kanssa voi välillä pysähtyä ihan vaan olemaan ja ihmettelemään elämää, Tiina vakuuttaa ja kiipeää punahilkanpunaisine takkeineen seurakuntakeskuksen pihassa jököttävän liukumäen päälle, liukuu alas muutaman
kerran ja lähtee sitten jatkamaan
suunnitteluja, kuinka mikkelinpäivän messu voisi koota yhteen eriikäiset seurakuntalaiset hiljentymään, liikkumaan, kiittämään ja
iloitsemaan.
Tervetuloa kaikenikäiset Naantalin kirkkoon katsomaan, kuinka
siinä onnistuttiin! J
Teksti ja kuvat: Hanne Tuulos