Lataa muistio tästä

Transcription

Lataa muistio tästä
GOSPEL
GOSPEL RIDERS RY
Hallituksen kokouksen muistio
aika 28.2.2015 klo 11:00
1/2
Paikka: GR Lahden talli, Laatikkotehtaankatu 9, Lahti
Tapio Kyllönen
Helmer Kuismin
Kari Häkkinen
Tommi Lindström
Rolf Lindqvist
Tiina Seitoja
Pekka Vesamäki
Heikki Hämäläinen
Sirpa Erho
Markku Makkonen
Pertti Kiukainen
Maria Kiukainen
Tehtävä
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja, sihteeri
hallituksen jäsen
hallituksen jäsen
hallituksen jäsen
hallituksen jäsen
hallituksen jäsen
hallituksen varajäsen
hallituksen varajäsen
hallituksen varajäsen
rahastonhoitaja
kirjanpitäjä
Paikalla
x
x
x
x
x
x
x
x
Poissa
x
x
x
x
1.§ Kokouksen avaus.
Kokous avattiin rukouksella.
2.§ Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todettiin, että varajäsenillä on läsnäolo ja puheoikeus kokouksessa.
3.§ Jäsentilanne 31.12.2015
Kerhossa oli 951 vuoden 2014 jäsenmaksunsa 31.12.2014 mennessä maksanutta jäsentä. Kerhosta oli vuoden aikana eronnut 40 jäsentä ja jäsenmaksunsa oli
jättänyt maksamatta 56. Uusia jäseniä oli vuoden 2014 aikana liittynyt 82.
Päätettiin tilata kokonaan uudet jäsenkortit, Reijo Ruotsalainen suunnittelee ja
Pertti Kiukainen tilaa kortit.
4.§ Taloustilanne 31.12.2015
Pertti esitti tilinpäätöksen 2014
Tilinpäätös hyväksyttiin ja allekirjoitettiin esitettäväksi kevätkokoukselle.
5.§ Gospel Riders’n esiintyminen Sininauhaliiton syysrasteilla
Päätettiin, että Jutta Mujunen edustaa GR:ää syysrasteilla.
6.§ EMC-Rally 2015. Tapio ja Pekka esittelivät EMC-Rally 2015 tilanteen. Ohjelma on
netissä EMC sivuilla.
7.§ Keskusteltiin Lahden alueen materiaalikaupan ja Motoristiraamattujen säilyttämisen
aiheuttamien kulujen tukemisesta kerhon toimesta.
Ohjelmatoimikunta valmistellee mahd. lippismyynnin.
GOSPEL
GOSPEL RIDERS RY
Hallituksen kokouksen muistio
aika 28.2.2015 klo 11:00
2/2
Paikka: GR Lahden talli, Laatikkotehtaankatu 9, Lahti
Kerho maksaa tallin 1 kk kerhotilavuokran (noin 500 €)
8.§ Jatketaan keskustelua 7xSF–kiertueen kustannusten korvaamisesta perustuen
matkakustannuksiin ja päivärahaan. Ohjeistuksesta ovat ehdotuksen laatineet
Helmer Kuismin sekä Pertti ja Maria Kiukainen.
Hallitus hyväksyi ajo-ohjeistuksen.
Helmer, Pertti ja Marja laativat ajossa käytettävän lokikirjan
Lähetetään vielä hallitukselle tiedoksi ja sitten SF ajoryhmille.
Kaikki ryhmät toimivat samalla tavalla.
9.§ Motoristiraamatun versio 2 tilanne.
Päätettiin hakea rahankeräyslupa motoristiraamatun hankintaan.
10.§ Eri kielillä olevien Motoristiraamattujen tilanne:
• Suomi 20 ltk
• Ruotsi muutama sata kpl
• Venäjä 49 ltk
• Viro 2500 kpl (50 ltk)
• Englanti ei ole, Tapio pyytää tarjouksen 500 kpl
• Muihin ei tällä hetkellä ole tarvetta
11.§ Keskusteltiin Vastuunkantajapäivien järjestämisestä.
Päätettiin pyytää tarjoukset mahd. Kokoontumispaikoista:
• Päiväkumpu,
• Siikaniemi,
• Kiponniemi,
• IsoKirja,
• Torppa
12.§ Muut mahdolliset asiat
13.§ Seuraavat kokoontumispäivät ja – paikat.
• 63300 Alavus Helmer ja Riitta Kuismin Viinikankuja 12, la 28.3. klo 12:00, ruokailu klo 11:00
• Lahdessa la 23.5. klo 12:00 (kevätkokous)
• Lohja su 2.8. klo 13:30 (EMC:n yhteydessä)
• Savonlinnassa la 26.9. klo 10:00 (syyskokous)
• Kokkola la 14.11. klo 12:00
14.§ Kokouksen päätös
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16:47