Kokousasia PDF

Transcription

Kokousasia PDF
Rakennus- ja
ympäristölautakunta
§ 78
22.04.2015
Ympäristönsuojelun asioita lautakunnalle tiedoksi
RAKYL § 78
Selostus:
JÄTEASIAT
Pilaantuneen maaperän kunnostus viljasiilon purkutyömaalla,
Tulliportinkatu 6
Ramboll Finland Oy on toimittanut 31.3.2015 pilaantuneen maaperän
kunnostusta koskevan toimenpideraportin 17.3.21015 havaituista
öljyhiilivedyillä pilaantuneista maa-aineksista viljasiilon purkutyömaan
alueella (viljasiilon ja varastorakennuksen välissä).
Ramboll Finland Oy:n tekemässä kartoituksessa alueelle kaivettiin
neljä koekuoppaa, joista kahdessa havaittiin öljyhiilivetyjen kohonneita pitoisuuksia (PetroFlag ja aistinvarainen arvio). Pilaantunutta
maa-ainesta poistettiin noin 420 t ja kuljetettiin Nousialan jäteasemalle. Maaperästä löydetty rautaputki oli mahdollisesti aiheuttanut pilaantumisen. Putkessa ei havaittu jäänteitä öljystä. Maaperään ei jäänyt kunnostustavoitteen ylittäviä öljyhiilivetypitoisuuksia.
Talousjätteen aluekeräyspisteiden perustaminen entisten Kerimäen ja Punkaharjun kuntien alueelle
Rakennus- ja ympäristölautakunta on tehnyt 25.3.2015 § 59 aloitteen
aluekeräyspisteiden perustamiseksi entisten Kerimäen ja Punkaharjun kuntien alueelle.
Jätelain 32 §:n mukaan asumisessa syntyvien jätteiden jätehuollon
järjestäminen on alueellisen jätelautakunnan tehtävä. Jätelautakunta
on siirtänyt 15.4.2014 §16 ja 9.9.2014 § 24 Savonlinnan ja Rantasalmen aluekeräyksen Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n hoidettavaksi.
Aluekeräykseen liittymisvelvollisten kiinteistöjen selvitys on hidasta
eikä siihen ole osoittaa päätoimista henkilöstöä, joten rekisterin perustamiselle ja aluekeräyspiteiden rakentamiselle sekä kilpailutukselle on varattava riittävästi aikaa.
Jätelautakunnan aiemmin päättämän aluejätekeräyksen lisäksi on
tarkoituksenmukaista tilata aluejätekeräyksen laajennus jäteyhtiöltä.
Jätehuoltoyhtiön toimitusjohtaja Anne Rautiaisen kanssa on neuvoteltu järjestelyistä ja riittäväksi siirtymäajaksi on todettu puolitoista
vuotta.
Jätelautakunta päätti 14.4.2015 § 13, että entisten Kerimäen ja Punkaharjun kuntien alueella tapahtuva aluejätekeräys annetaan Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n järjestettäväksi viimeistään 1.1.2017
alkaen.
Jätelain 32 §:n mukaan asumisessa syntyvien jätteiden jätehuollon
järjestäminen on alueellisen jätelautakunnan tehtävä.
Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n oikaisuvaatimus; Eräiden
jätelautakunnan päätösvaltaan kuuluvan delegointipäätöksen
tarkentaminen
Jätelautakunta on delegoinut 11.10.2012 § 12 sille kuuluvaa päätösvaltaa ympäristöpäällikölle 1.11.2012 alkaen seuraavasti:
Kiinteistön vapauttamisen jätemaksuista, maksun kohtuullistamisesta, päätöksenteon kiinteistökohtaisista jätteenhaltijan määräaikaisesta jäteastian tyhjennysvälin pidennyksestä ja tyhjennyksen määräaikaisesta keskeyttämisestä sekä tapauskohtaisista jätteen lajittelu ja
jätteen käsittelyn toimittamisvaatimuksista poikkeamisesta jätelautakunnan toiminta-alueella.
Tämän jälkeen lautakunta on delegoinut päätösvaltaa 19.2.2013 § 8
jätehuollon perusmaksujen osalta 1.3.2013 alkaen sekä 10.12.2014
§ 37 Savonlinnan ja Rantasalmen aluekeräysmaksujen osalta1.1.2015 alkaen (huomautusten käsittelyt) Savonlinnan kaupungin
rakennuspäällikölle.
Näiden aiempien useiden delegointipäätösten takia jätelautakunta
tarkensi 3.2.2015 § 4 alkuperäistä 11.10.2012 tehtyä delegointipäätöstä. Tekstiosaan, josta Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy on jättänyt oikaisuvaatimuksen 13.2.2015, ei tehty muutoksia.
Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy vaatii jätelautakuntaa oikaisemaan ja täsmentämään päätöstään siltä osin, mikä koskee kaupungin ympäristöpäällikölle delegoitua oikeutta päättää jätteen haltijan
jätteen tapauskohtaisesta jätteen lajittelu ja jätteen käsittelyn toimittamisvaatimuksista poikkeamisesta.
Lautakunnan 3.2.2015 § 4 tekemä päätös on sanamuodoltaan täysin
samanlainen kuin vuonna 2012 tehty delegointipäätös.
Ympäristöpäällikkö on tehnyt ko. päätöksiä kaksi: 16.6.2014 § 163 ja
28.11.2014 § 347. Päätöksillä annettiin lupa pienimuotoiseen betonijätteen käyttämiseen maarakentamisessa ja lupa vanhan rakennuk-
sen hävittämiseen polttamalla. Jälkikäsittelylle oli laadittu tiukat lupaehdot.
Oikaisuvaatimuksessa viitataan myös, siihen että lautakunnan delegointipäätös on yhtiön osakassopimuksen vastainen.
Jätelautakunta toimii viranomaislautakuntana ja käyttää päätösvaltaa
jätelain nojalla. Jätelautakunnalla on oikeus delegoida sille kuuluvia
tehtäviä viranhaltijoille. Savonlinnan kaupungin ympäristöpäällikkö
toimii virkavastuulla päätöksiä tehdessään mm. jätelain, ympäristönsuojelulain, asetusten sekä jätelautakunnan hyväksymien jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Jätelautakunnan tekemien delegointipäätösten tai jätelautakunnan
delegoimaa päätösvaltaa käyttäneiden virkamiesten päätösten vuoksi
Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n toiminta ei ole millään tavalla
vaarantunut eikä heikentynyt.
Jätelautakunta päätti 14.4.2015 § 14, että Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n oikaisuvaatimus hylätään kokonaisuudessaan ja pitää
voimassa lautakunnan päätöksen 3.2.2015 § 4 delegointipäätöksen
tarkentamisesta.
Jätelautakunnan jäsenten esille tuomat muut asiat
Jäsen Ritva Suomalainen otti esille aluekeräyspisteiden sijainnit ja
asiasta tiedottamisen ym. Lautakunta päätti 14.4.2015 § 14 merkitä
asian tiedoksi.
-----------Lisäksi asiaan liittyen annetaan rakennus- ja ympäristölautakunnalle
tiedoksi seuraavaa:
Aluejätepisteiden vähentämisestä on tullut negatiivista palautetta.
Roskia on jätetty entisiin keräyspisteisiin, niitä on heitetty pusseina lähiluontoon ja tungettu lähellä entistä aluekeräyspistettä oleviin yksityisiin jäteastioihin.
Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:ltä on pyydetty sähköpostitse tietoa siitä, montako ja mihin sijoitettuja aluejätekeräyspisteitä oli ennen
1.1. 2015 tapahtunutta muutosta ja montako ja mihin sijoitettuja niitä
on 1. 1. 2015 tapahtuneen muutoksen jälkeen.
Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja on antanut
13.4.2015 vastauksen yhtiön puolesta pyyntöön todeten mm., että
pisteiden sijainnit eivät ole yleisessä jakelussa vaan ovat vain maksa-
ville asiakkaille tarkoitettuja.
Pyynnön esittäjä ihmetteli saamaansa vastausta ja piti sitä outoa salailuna ja edelleen kovin outona menettelynä, vaikka osakeyhtiö onkin.
Koska pyydettyä tietoa ei annettu Jätehuolto Oy:stä ja pyyntöä koskeva sähköposti oli osoitettu myös ympäristöpäällikölle, ympäristöpäällikkö antoi valvontaviranomaisen näkökulmasta vastauksen todeten mm. seuraavaa:
Ympäristönsuojelupalveluilla ei ole talousjätteen aluekeräystä koskevia salaisia asiakirjoja. Tämän vuoksi katson, että pyydettäessä olen
velvollinen toimittamaan meillä olevat tiedot kuntalaiselle. Kun keräys
oli meidän järjestämä, sijaitsivat pisteet 90 kpl (viestin) liitekarttojen
mukaisissa paikoissa.
En muista, olemmeko saaneet Jätehuolto Oy:ltä virallisen listan
1.1.2015 jälkeisistä pisteistä. Jostakin on koottu asiakaskäyttöön, siis
kyselijöille, viranomaiselle kuuluvan palvelu-, neuvonta- ja tiedotusvelvoitteen takia lista tämän hetkisistä keräyspaikkojen sijanneista.
On huomattava, että jätehuollon valvontaviranomaisella on oltava
tieto aluekeräyspisteiden sijainneista - miten muuten se voisi valvoa
pisteiden ympäristön siisteyttä.
Jätelaista ei ole johdettavissa sitä, että keräyspaikkojen sijainti olisi
salattava asiakirja. Tarkoituksenmukaisuus ei ole salauksen peruste.
Jos tietoa ei anneta, voidaan nostaa "prosessi" tietojen salaamisesta
laittomin perustein meitä vastaan, jolla se tieto on.
Tietojemme mukaan aluekeräyspisteet sijaitsevat nyt seuraavissa
paikoissa (viestissä osoiteluettelo aluekeräyspisteiden sijaintipaikoista).
Näiden epävirallisten tietojen perusteella lähes kaikki pisteet, jotka
ovat jäljellä meidän 90:stä, näyttävät sijaitsevan meidän vanhoissa
paikoissa. Muun ympäristövalvonnan yhteydessä tarkistamme paikat
kevään ja kesän mittaan tarpeen ja resurssiemme puitteissa.
VESIASIAT
Kaakkolammen entisen kaatopaikan ympäristövesien happitarkkailun tuloksia, maaliskuu 2015
Vesinäytteet otettiin järvien syvännepisteistä 18.3.2015. Analyysitulosten mukaan Hirvasjärven Kuikkalahdessa 1 m pinnasta oli happea
9,4 mg/l (69 kyll.%), 10 m syvyydessä 1,2 mg/l (9 kyll.%) ja pohjan
läheisessä vesikerroksessa alle 0,2 mg/l (alle 2 kyll.%).
Hirvasjärven pääaltaassa 1 m pinnasta oli happea 9,1 mg/l (67
kyll.%), 10 m syvyydessä 7,1 mg/l (53 kyll.%) ja pohjan läheisessä
vesikerroksessa 6,2 mg/l (46 kyll.%).
Jouhenjärvessä 1 m pinnasta oli happea 7,5 mg/l (56 kyll.%) ja pohjan läheisessä vesikerroksessa 0,6 mg/l (5 kyll.%).
Tulosten mukaan järvien happitilanne oli hyvin tyypillinen lopputalvelle. Hirvasjärven pääaltaan osalta syvänteen pohjan läheisen vesikerroksen happitilannetta on pidettävä hyvänä.
Viitamäen entisen kaatopaikan ympäristövesien tarkkailujen
vuosiyhteenvetoraportti vuodelta 2014
Ramboll Finland Oy:n raportin mukaan Iso Valkialammen vesi oli
vuoden 2014 tuloksien perusteella lievästi emäksistä (pH 7,2). Veden
kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet olivat reilusti aiempia
vuosia korkeammalla. Happipitoisuus oli edellisvuosien tasolla ja
kloridipitoisuus oli laskenut edellisvuosiin verrattuna.
Pikku Viidan vesi oli vuoden 2014 tuloksien perusteella lievästi hapanta (pH 6,3). Veden kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet
olivat edellisvuosiin verrattuna hieman koholla. Happi- ja kloridipitoisuudet olivat edellisvuosien tasolla.
Viitamäen kaatopaikan läheistä pohjavettä tutkitaan vuosittain yhdellä
havaintoputkella. Vuoden 2014 pohjavesinäytteissä ammoniumtyppipitoisuudet nousivat merkittävästi edellisiin vuosiin verrattuna.
Havaintoputkessa myös pohjaveden sähkönjohtavuus oli jatkanut
nousuaan. Kloridipitoisuus oli alhaisella tasolla.
Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamon toimintatarkkailun tuloksia, maaliskuu 2015
Puhdistamolta tulevasta ja sieltä lähtevästä jätevedestä 20.3.2015
otettujen vesinäytteiden analyysitulosten mukaan puhdistusreduktiot
olivat:
- kiintoaine
- BOD7-ATU
- CODCr
97,2 %
98,0 %
92,4 %
- kok. N
- kok. P
39,1 %
95,9 %
Tulosten mukaan varsinkin typen reduktio jäi alaiseksi. Tulokseen on
mahdollisesti vaikuttanut lumensulamiskausi, jolloin verkostoon pääsee enemmän laimeita ja kylmiä vuotovesiä.
Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamon lietteen tarkkailun tuloksia, helmikuu 2015
Puhdistamolietteestä 26.2.2015 otetuista näytteistä tehtiin 14 metallimääritystä, jotka perustuvat lietteen vastaanottavan laitoksen Biokymppi Oy:n kanssa tehtyyn sopimukseen lietteen laadun tarkkailusta. Kiteellä lietteestä hyödynnetään energia kaasuna ja sen jälkeen
liete hyödynnetään lannoitteena.
MMM:n lannoitevalmisteita koskevan asetuksen 24/2011 liitteen IV
taulukon 1 haitallisten metallien enimmäispitoisuuksiin (epäorgaanisissa lannoitteissa ja kalkitusaineissa) verrattuna
Alkuaine
Arseeni (As)
Elohopea (Hg)
Kadmium (Cd)
Kromi (Cr)
Kupari (Cu)
Lyijy (Pb)
Nikkeli (Ni)
Sinkki (Zn)
Enimmäispitoisuus
mg/kg kuiva-ainetta
25
1,0
1,5
300
600
100
100
150
Metsätaloudessa käytettävissä Pihlajaniemen
tuhkalannoitteissa tai niiden
jvp-liete
raaka-aineena tuhkassa
26.5.2015
enimmäispitoisuus mg/kg ka
mg/kg ka
40
--1,0
0,25
25
0,40
300
22
700
220
150
8,3
150
18
4500
380
Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamon liete täytti helmikuun tutkimuskerralla näiltä osin kaikki asetuksen vaatimukset (arseenia ei analysoitu).
Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamon purkuvesistön tarkkailujen
vuosiyhteenvetoraportti vuodelta 2014
Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamon vesistötarkkailun suoritti Ramboll Finland Oy yhteistyössä Ramboll Analyticsin kanssa. Vuonna
2014 Pihlajavedeltä tehtiin ensimmäisen kerran kasviplankton- ja
pohjaeläintutkimus.
Vesistötarkkailu perustuu Itä-Suomen vesioikeuden Savonlinnan kaupungille 1.6.1992 myöntämään lupaan johtaa Pihlajaniemen jätevedenpuhdistamolta käsiteltyjä jätevesiä Pihlajaveteen. Vuoden 2014
vesistötarkkailu tehtiin 22.1.2014 päivätyn tarkkailuohjelman mukaisesti.
Vuonna 2014 vesinäytteet otettiin viideltä havaintopaikalta keväällä
23.4. sekä loppukesällä 26.8., jolloin otettiin myös klorofyllinäytteet 0
- 2 m kokoomasta sekä kasviplanktonnäytteet.
Puhdistamon puhdistusteho oli vuonna 2014 edellisvuosien tasolla ja
puhdistamo saavutti kaikki sille asetetut voimassa olevan ympäristöluvan määräysten mukaiset puhdistusvaatimukset.
Vuonna 2014 kokonaisfosforin-, kokonaistypen ja ammoniumtypen
vesistökuormitukset kasvoivat edellisvuosista. Sitä vastoin BOD-,
COD- ja kiintoaineen vesistökuormitukset pienenivät edellisvuosista
(COD:n osalta merkittävästi).
Vuonna 2014 puhdistamolle tuleva jätevesimäärä väheni edellisiin
vuosiin verrattuna. BOD-, kiintoaine-, typpi-, fosfori- ja COD -tulokuormituksen keskiarvot pysyttelivät edellisvuosien vaihteluvälillä. Puhdistamon hydraulinen kuorma oli keskimäärin 71 % mitoitusvirtaamasta.
Biologisen hapenkulutuksen kuorma oli mitoitukseen nähden kevyt.
Sähkönjohtavuus kuvaa veden laatua yleisesti. Vuonna 2014 havaintopaikoilla Haapavesi 1:n (yläpuolinen vertailupaikka) ja Pihlajavesi
10:n sähkönjohtavuus pinnassa ja pohjassa pysyivät samalla tasolla.
Muutokset olivat samanaikaisia ja samansuuntaisia. Vesistön
rehevyyttä kuvaavan fosforin pitoisuudet ovat neljän tarkasteluvuoden aikana vaihdelleet välillä 1 - 12 µg/l, mikä kuvaa karua, ologotrofista tilannetta. Vuosittaisissa minimipitoisuuksissa havaittiin noin 2
µg/l nousu, joka oli vielä mittausepävarmuuden sisällä.
Kasviplanktonin tuotantoa mittaava klofofylli-a oli sekä Haapaveden
että Pihlajaveden havaintopaikoilla alle 5 µg/l. Pitoisuustaso kuvaa
karua, ologotrofista vesistöä. Jokainen pohjaeläinnäytteenottoalue
luokittui ekologisessa tila-arvioinnissa käytettyjen mittareiden perusteella erinomaiseen ekologiseen tilaan.
Haapaveden ja Pihlajaveden veden laatu oli huhti- ja elokuun 2014
havaintojen mukaan hyvää. Syvänteiden happitilanne oli hyvä eikä
tarkkailutuloksissa todettu vahvaa kerrostuneisuutta tai pitoisuuspiikkejä. Pitkäaikaistarkastelussa ei todettu ravinne- tai rehevyystason
muutoksia.
Pihlajaniemen puhdistettujen jätevesien vaikutus purkuvesistöön oli
erittäin pieni eikä sitä kahden havaintokerran tuloksien perusteella
pystynyt yksiselitteisesti erottamaan. Puhdistamovaikutukseen viittasi
elokuussa lähimmillä havaintopaikoilla kohonneet bakteerimäärät.
Savonrannan jätevedenpuhdistamon kuormitustarkkailun tuloksia, maaliskuu 2015
Kuormitustarkkailun näytteet otettiin kahdeksan tunnin kokoomanäytteinä 10.3.2015. Näytteiden analyysitulosten mukaan puhdistamolle
tulevan BOD -kuormituksen mitoitusarvo (64 kg/d) ylittyi maaliskuun
näytekerralla lähes 4,5 -kertaisesti ollen 289 kg/d. BOD -tulokuormitus oli kasvanut edelliseen tarkkailukertaan verrattuna. Myös tuleva
kiintoainekuormitus oli korkea. Korkeat BOD- ja kiintoainekuormitukset johtuivat sakokaivolietteistä.
Vaikka puhdistamolle tulevan jäteveden BOD -tulokuormitus oli korkea, täyttyivät puhdistamolta lähtevän veden BOD:n puhdistusvaatimukset selkeästi.
Puhdistamon ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset ovat:
BOD7-ATU
Kok. P
CODCr
Kiintoaine
15 mg O2/l
0,8 mg/l
125 mg/l
35 mg/l
92 % (puolivuosikeskiarvona)
92 % (puolivuosikeskiarvona)
75 % (vuosikeskiarvona)
90 % (vuosikeskiarvona).
Kuormitustarkkailun tulokset täyttivät maaliskuun 2015 tarkkailukerralla ympäristölupaehdoissa asetetut puhdistusvaatimukset. Puhdistamon ympäristöluvassa määrättyjen puolivuosikeskiarvojen puhdistusvaatimusten täyttyminen todetaan puolivuotisraportin yhteydessä.
Savonlinnan Veden ilmoitukset jätevesivalumista
- Tuunaansaaren pumppaamon tuloviemäri
Viemärin tukkeutumisen takia pumppaamon tuloviemäristä pääsi
31.3.2015 jätevettä maaston kautta vesistöön pintavaluntana noin 5
m3.
- Kotimäentien pumppaamo
Pumppaamon paineviemärin rikkoutumisen takia pääsi 5.4.2015 valumaan jätevettä viereiseen laskuojaan noin 5 m3.
Järvi-Suomen Voima Oy:n Schaumanintien voimalaitoksen jätevesien tarkkailutuloksia, tammikuu 2015
RamboII Finland Oy on tehnyt 27.1.2015 Järvi-Suomen Voima Oy:n
Schaumanintien voimalaitoksen ympäristöluvan mukaisen jätevesien
tarkkailun. Viemäriin johdettavasta vedestä otettiin näyte laitoksen
itäpuolella sijaitsevasta jätevesikaivosta. Näytteenottohetkellä veden
lämpötila oli +11 °C. Näytteestä analysoitiin laboratoriossa pH,
sulfaatti, BOD7, kiintoaine, sähkönjohtokyky, kokonaistyppi, kokonaisfosfori sekä raskasmetallit. Analyysitulosten mukaan pitoisuudet
jäivät alhaisiksi.
Vieressä olevasta öljynerotuskaivosta vedet tulevat suoraan jätevesikaivoon, joten öljyhiilivetypitoisuus analysoitiin jätevesikaivosta otetusta näytteestä. Analyysitulosten mukaan öljyhiilivetyjakeiden kokonaismäärä oli 2,0 mg/l, josta raskaiden jakeiden C21-C40 osuus oli
1,9 mg/l.
Voimalaitoksen veden kulutus on vähäistä. Kerran kuussa tehdään
putkistojen huuhtelu, jolloin vettä kuluu enemmän. Jätevesikaivossa
olevasta V-padosta seurataan veden virtaamaa. Marraskuussa 2014
jäteveden virtaama oli 396,7 m3.
Tarkkailutulosten perusteella seurataan viemäriverkkoon johdettavien
vesien laatua, ts. täyttyykö sopimuksen edellyttämät kriteerit.
Putikon kalanviljelylaitoksen alapuolisen Myllyjoen tarkkailutuloksia, helmikuu 2015
Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy otti 23.2.2014 vesistönäytteet Saarijärvestä johdettavasta vedestä sekä Putikon kalanviljelylaitoksen alapuolelta Myllyjoesta. Lisäksi näytteet otettiin Niskalammesta ja Saunalahdesta. Näytteet analysoitiin Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa.
Saarijärvestä noin 5 m syvyydestä johdettavan veden happitilanne oli
hieman heikentynyt. Vesi oli vähähumuksista ja typpi- ja fosforipitoisuuksien perusteella lievästi rehevää. Veden hygieeninen laatu oli
tutkitulta osin erinomainen.
Kalanviljelylaitoksen alapuolella Myllyjoen veden happitilanne oli hyvä, mutta humus- ja BOD7- ja ravinnepitoisuudet hieman korkeampia
kuin Saarijärvestä pumpattavassa vedessä.
Jokelan näytepisteessä veden väri oli erittäin tumma ja se sisälsi run-
saasti humusta. Vesi oli ravinteikasta ja tutkituilta osin hygieeniseltä
laadultaan erinomaista. Niskalammen näytepisteellä veden happitilanne oli parempi, muutoin veden laatu oli samankaltainen Jokelan
näytepisteen kanssa.
Putikonlahteen laskevan Saunalahden veden typpipitoisuus oli korkeampi kuin Niskalammen näytepisteessä. Muilta osin veden laatu oli
lähes samanlainen. Veden happitilanne oli erinomainen. Vesi oli vähähumuksista ja ravinnepitoisuuksien perusteella lievästi rehevää.
Veden hygieeninen laatu oli tutkituilta osin moitteetonta.
Etelä-Savon ELY-keskuksen ilmoitus ruoppaus- ja niittoilmoituksen vastaanottamisesta, Kokkomäki - Vuokalansaaren yksityistie
Etelä-Savon ELY-keskus on ilmoittanut 7.4.2015 vastaanottaneensa
ruoppausta koskevan ilmoituksen koskien kiinteistöä RN:o
740-876-25-2, joka sijaitsee Vuokalansaarentien varrella. Ilmoituksen
mukaan ruopattavalta noin 20 m2 alueelta poistetaan vanhaa täyttömaata noin 6 m3.
Työ on suunniteltu tehtäväksi huhti - toukokuun vaihteessa 2015.
Työn kestoksi on arvioitu yksi tunti. Sillan rakentamisen yhteydessä
ruopattavalla vanhalla täyttömaalla levennetään tiekunnan tiealueen
kohtaamispaikkaa, joka sijaitsee 200 m etäisyydellä sillasta.
Ilmoitukseen on liitetty Ilvessalon osakaskunnan ja naapurikiinteistön
puoltavat lausunnot.
ELY-keskuksen mukaan työhön saa ryhtyä aikaisintaan 30 vuorokauden kuluttua (25.4.2015) ilmoituksen tekemisestä. Työtä ei tule tehdä
pääsääntöisesti 1.5. - 31.8. välisenä aikana.
Etelä-Savon ELY-keskuksen ilmoitus metsäojituksen vesiensuojelusuunnitelman vastaanottamisesta, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry / Materkangas
Etelä-Savon ELY-keskus on antanut 8.4.2015 päätöksen Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry:n ilmoituksesta koskien ojitushanketta Haapalahden kylän tilalla Pekkilä RN:o 4:3. Ilmoituksen mukaan 12,6 ha
alalla tehdään täydennysojitusta ja ojien perkausta yhteensä 3 529 m
pituudelta.
Kunnostusojitusalueen vedet johdetaan laskeutusaltaan tai lietekuoppien ja vanhojen perkaamattomien ojien kautta Varjalanjärveen ja
Pellosjärveen. Ojitusalueen etäisyys vesistöstä on 500 – 1000 m.
Ilmoituksen mukaan ojituksella ei ole vaikutusta vesistöihin.
Alue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella eikä siellä ole vedenottamoita tai merkittäviä luontoarvoja tai -kohteita. Ojituksen todennäköinen aloitusajankohta on syksyllä 2015 tai talvella 2015 – 2016. Työ
kestää kolme viikkoa.
Etelä-Savon ELY-keskuksen ilmoitus metsäojituksen vesiensuojelusuunnitelman vastaanottamisesta, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry / Rokkalanharju
Etelä-Savon ELY-keskus on antanut 8.4.2015 päätöksen Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry:n ilmoituksesta koskien ojitushanketta Uusi-Haapalahden kylän tilalla Makkola RN:o 12:15. Ilmoituksen mukaan 8,5 ha alalla tehdään ojien perkausta 2 371 m pituudelta.
Vedet johdetaan rakennettavien laskeutusaltaiden ja lietekuoppien
sekä vanhojen perkaamattomien ojien kautta Pellosjärveen ja edelleen Kuhajärveen. Ojitusalueen etäisyys vesistöstä on noin 1,3 km. Ilmoituksen mukaan ojituksella ei ole vaikutusta vesistöihin.
Alue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella eikä siellä ole vedenottamoita tai merkittäviä luontoarvoja tai -kohteita. Ojituksen todennäköinen aloitusajankohta on kesä - syksy 2015 ja työ kestää kaksi viikkoa.
Etelä-Savon ELY-keskuksen ilmoitus metsäojituksen vesiensuojelusuunnitelman vastaanottamisesta, Suomen metsäkeskus,
OTSO Metsäpalvelut, Kaakkois-Suomi / Kartteensuo
Etelä-Savon ELY-keskus on antanut 8.4.2015 päätöksen Suomen
metsäkeskuksen OTSO Metsäpalveluiden ilmoituksesta koskien ojitushanketta Anttolan kylän tiloilla Suppa RN:o 6:72 ja Mikkola RN:o
6:71. Ilmoituksen mukaan noin 93,4 ha alalla tehdään metsäojien
perkausta yhteensä noin 26,2 km pituudelta.
Vedet johdetaan seitsemän rakennettavan laskeutusaltaan, lietekuoppien ja vanhojen perkaamattomien ojien kautta Suureen Vehkajärveen. Ilmoituksen mukaan ojitushankkeen suunnitelluilla vesiensuojelurakenteilla minimoidaan ojituksesta aiheutuvat haitat vesistöön.
Alue ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella eikä siellä ole vedenottamoita. Alueen kaakkoislaidalla olevan Iso Valkialammen ranta-alueen
nevasuo on kuvioitu metsälakikohteeksi vuonna 2000. Sarkaojan
kaivu päätetään ennen nevasuota niin, ettei Iso Valkialammen ranta-alueen metsälakikohteen ominaispiirteet vaarannu. Ojitushanke
toteutetaan vuosina 2015 – 2017.
Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Oy:n Punkaharjun tehtaan
edustan vesistötarkkailu tuloksia, helmikuu 2015
Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy otti 23.2.2015 vesinäytteet
Punkaharjun tehtaan edustalta Pihlajaveden Kauvonlahdelta kolmelta
havaintopaikalta. Näytteet analysoitiin Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa.
Tehtaan eteläpuolen näytteet otettiin 1 ja 8 m syvyydestä. Analyysitulosten mukaan happitilanne oli erinomainen, vesi oli kirkasta ja väritöntä. Vesi sisälsi niukasti humusaineita ja oli ravinne- ja klorofylliominaisuuksiltaan erittäin karua. Veden hygieeninen laatu oli tutkitulta
osin moitteetonta.
Tehtaan länsipuolen näytteet otettiin 1, 5, 10 ja 16 m syvyyksistä. Veden happitilanne oli keskimäärin hyvä, mutta pohjan läheisessä vesikerroksessa hapen määrä oli hieman alentunut. Happitilanne oli kuitenkin muutamaa edellisvuotta parempi. Muilta osin veden laatu vastasi eteläpuolisen havaintopaikan veden laatua.
Tehtaan luoteispuolen vesinäytteet otettiin 1 ja 5 m syvyyksistä. Veden laatu ei juuri poikennut kahdesta muusta näytepisteestä. Veden
happitilanne oli erinomainen ja hygieeninen laatu moitteetonta.
Kauvonlahden veden laatu kokonaisuutena voidaan pitää helmikuussa 2015 erinomaisena.
Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Oy:n Punkaharjun tehtaan
velvoitetarkkailun tuloksia, maaliskuu 2015
Tehtaan henkilökunta otti työpäivän aikana 17.3.2015 kahdeksan
tunnin kokoomanäytteet tukkihautomon kiertovedestä puhdistamolle
tulevasta ja sieltä lähtevästä vedestä. Näytteet analysoitiin Saimaan
Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n laboratoriossa.
Kemiallisen hapenkulutuksen ja kokonaisfosforin vuorokausikuormitusarvot jäivät havaintopäivän vuorokausivirtaamalla (138 m3/d) alle
vaadittujen raja-arvojen. Lopulliset kuormitusluvut lasketaan kolmen
kuukauden virtaamien mukaan. Kiintoaineen puhdistusteho oli hyvä.
Kokonaisfosforin ja kokonaistypen puhdistustehot olivat välttäviä.
Kemiallisen ja biologisen hapenkulutuksen puhdistustehot olivat heikompia.
LUPA-ASIAT
UPM:n Savonlinnan vaneritehtaan TYVI -raportti vuodelta 2014
Savonlinnan vaneritehtaan suojelupäällikkö on toimittanut 17.2.2015
ympäristönsuojelupalveluille tehtaan ympäristölupamääräyksissä
vaaditun yhteenvedon vuodelta 2014. Vuosiraportti on kirjattu
ympäristöhallinnon TYVI Vahti -järjestelmään.
Raaka-aineena käytettiin lehtipuuta 172 811 m³, josta valmistettiin
vaneria 62 874 m³. Vanerin jalosteita (pinnoitus ja työstöt) valmistettiin 35 124 m³. Tuotannossa käytettiin kaupungin vesijohtoverkoston
vettä 1 993 m³ ja Pihlajavedestä pumpattua vettä 17 790 m³.
Vuoden 2014 aikana vaneritehdas käytti ostettua sähköä 24,6 GWh
ja lämpöä 63,9 GWh. Tehtaan energiatehokkuutta lisättiin pölyasemien ohjauksen automatisoinnilla. Pölyasemat pysähtyvät automaattisesti tuotannon pysähtyessä ja yhden pölyaseman osalta lämmin
kantoilma palautuu tehtaan sisäilmaan.
Tehtaalla käytettävien kemikaalien määrät olivat vuonna 2014:
- fenolihartsi (vaneriliima) 4 971 850 kg
- hartsi (AD 326) 69 900 kg
- hartsi (14J034) 19 950 kg
- kovete (Dynea Prefere 24J376) 2 250 kg
- reunasuojamaali (Teknol/JRM) 20 000 kg.
Tehtaalla syntyi vuonna 2014:
- energiajätettä 101,48 t
- hautomolietettä 432,58 t
- vaaralliseksi luokiteltavaa jätettä 57,77 t
- pahvia ja paperia 16,18 t
- kaatopaikkajätettä 36,2 t.
Päästöt ilmaan muodostuivat hiukkasista (PM10) 5,6 t ja muista haihtuvista orgaanisista yhdisteistä (NMVOC -yhdisteet) 6 460 kg.
Vesistöön johdetussa jätevesikuormassa oli vuonna 2014:
- arseenia 0,02 kg
- kromia 0,02 kg
- kuparia 0,07 kg
- nikkeliä 0,02 kg
- lyijyä 0,01 kg
- sinkkiä 1,01 kg
- orgaanisen hiilen kokonaismäärä (TOC) oli 1 324 kg.
Ympäristöhallinnon tietojärjestelmään kirjattu vuosiyhteenveto
2014, Suur-Savon Sähkö Oy / Savonlinnan varavoimalaitokset
Suur-Savon Sähkö Oy / Mika Laine on lähettänyt 11.4.2015 vuosiyhteenvetoraportin yhtiön Pihlajavedenkujan, keskussairaalan, Haka-alueen ja Kaikuvuoren varavoimalaitosten sekä Laitaatsillan biolämpölaitoksen osalta.
Pihlajavedenkujalla laitoksen käyttöaika oli vuonna 2014 yhteensä 38
h, jolloin laitos tuotti lämpöä 0,2 GWh. Polttoaineena käytettyä kevyttä polttoöljyä kului 20 000 kg, jonka tehollinen lämpöarvo oli 42,8 MJ
ja kokonaisenergia 0,7 TJ.
Keskussairaalan laitoksen käyttöaika vuonna 2014 oli yhteensä 180
h, jolloin laitos tuotti lämpöä 1,1 GWh. Polttoaineena käytettyä kevyttä polttoöljyä kului 126 229 kg, jonka tehollinen lämpöarvo oli 41 MJ,
tyypillinen rikkipitoisuus 0,9 p-% ja kokonaisenergia 5,2 TJ.
Haka-alueen laitokselta myydyn lämpöenergian määrä oli vuonna
2014 yhteensä 0,4 GWh, Kaikuvuoren 0,3 GWh ja Laitaatsillan biolämpölaitoksen 16,5 GWh.
Ilmoitus murskaustoiminnan aloittamisesta, Destia Oy
Antti Laapio Destia Oy:n Erikoisrakentamisesta / Kiviaines on ilmoittanut sähköpostitse 10.4.2015 ympäristölupaviranomaiselle murskaustoiminnan aloittamisesta Sylkyn, Enso-Gutzeitin ja Seppäharjun
montuilla viikosta 16 alkaen noin kolmen viikon ajan. Sama murskausasema kiertää kaikki kolme paikkaa. Murskauksen suorittaa
Rudus Oy ja murskaamon työnjohtajana toimii Harri Pasanen, puh.
050 406 2383.
Vaasan hallinto-oikeuden päätös valituksesta vesitalousasiassa,
Ruokoniemi - Kaijansaari tiekunta
Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 17.12.2014 Ruokoniemi
- Kaijansaari tiekunnalle luvan Puruveden Ruokoniemen ja Kaidansaaren välisen Martinsalmen pengertien pysyttämiseen ja sillan korjaamiseen hakemuksesta poiketen lupamääräyksissä tarkemmin ilmenevällä tavalla. Tiekunta on vaatinut päätöksen muuttamista ja luvan myöntämistä hakemuksen mukaisena.
Hallinto-oikeus on päätöksellään 14.4.2015 ratkaisut asian, jonka
mukaan lausunnon antaminen asiassa raukeaa, koska muutoksen-
hakija on peruuttanut valituksensa aluehallintovirastoon 5.3.2015
saapuneella sähköpostilla.
LUONNONSUOJELUASIAT
Metsähallituksen 8.4.2015 myöntämät pyyntiluvat luonnonsuojelualueille:
Luvat ovat voimassa 1.8.2015 – 31.7.2025.
1) Heikki Kososen metsästysseurue, supikoiran, minkin ja kanadanmajavan vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella.
2) Kaarlo Korhonen, supikoiran, minkin ja ketun vähentämiseen Joutenveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa näädän pyyntiin ei
myönnetä).
3) Tappuniemen metsästäjät ry, supikoiran, minkin ja ketun vähentämiseen Joutenveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa näädän
pyyntiin ei myönnetä).
4) Ikoinniemen seudun hirviseurue, supikoiran ja minkin vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa villisian
pyyntiin ei myönnetä).
5) Joutenveden metsästysseura ry, supikoiran, minkin ja ketun vähentämiseen Joutenveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa
näädän ja mäyrän pyyntiin ei myönnetä).
6) Kirkkovuoren Erä ry, supikoiran, minkin, ketun ja kanadanmajavan
vähentämiseen Hevonniemen luonnonsuojelualueella (haettua lupaa
näädän pyyntiin ei myönnetä).
7) Kokkosaaren hirviseurue, supikoiran, minkin, ketun ja kanadanmajavan vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella (haettua
poikkeuslupaa näädän pyyntiin ei myönnetä).
8) Kongonsaaren Erä ry, supikoiran, minkin ja kanadanmajavan vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa hirven, karhun, teeren, pyyn, metsäjäniksen, rusakon, sinisorsan ja telkän pyyntiin ei myönnetä tai ei ole tarpeen myöntää).
9) Laukansaaren hirviseurue, supikoiran, minkin, ketun ja kanadanmajavan vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa näädän pyyntiin ei myönnetä).
10) Matti Mäkelä, supikoiran, minkin, ketun ja kanadanmajavan vähentämiseen Pihlajaveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa
näädän pyyntiin ei myönnetä).
11) Vaaran hirviseurue, supikoiran ja minkin vähentämiseen Puruveden luonnonsuojelualueella (haettua lupaa hirven, metsäjäniksen,
rusakon, teeren ja pyyn pyyntiin ei myönnetä).
Pyyntilupiin liittyy mm. seuraavaa ohjeistusta luvan saajille:
Minkin, supikoiran ja ketun pyyntiaika Joutenveden luonnonsuojelualueella on vuosittain 1.9. – 31.12. ja kanadanmajavan 1. - 30.4. ja
1.9. – 31.12.
Luvan hakija tarvitsee ko. lajien pyyntiin myös metsästyslain 17 §:n
mukaisen metsästysluvan. Metsästyslupa myönnetään hakijan ja
Metsähallituksen välisellä metsästysvuokrasopimuksella.
Luonnonsuojelualueilla on voimassa luonnonsuojelulain 13 – 15 §:ien
mukaiset rauhoitusmääräykset. Lain 15 §:n mukaan alueella voidaan
sen perustamistarkoitusta vaarantamatta alueen hallinnasta
vastaavan viranomaisen tai laitoksen luvalla vähentää vierasperäisten sekä, jos laji on tullut liian runsaslukuiseksi tai käynyt muutoin
vahingolliseksi, muidenkin kasvi- ja eläinlajin yksilöiden lukumäärää.
Luvan perusteluina on, että minkki, supikoira ja kettu aiheuttavat merkittävää vahinkoa paikallisiin lintukantoihin. Lisäksi vähälumisina
talvina kettu aiheuttaa sekä predaation että epäsuoran häirinnän
kautta, huomiotavan riskitekijän norpan pesinnän onnistumiselle. Kanadanmajava vaikuttaa Saimaalla paikallisesti merkittävästi lehtipuuvaltaisten rantametsien tilaan, jolloin erityisesti lehtoluontotyyppien ja
valkoselkätikalle elinympäristöksi soveltuvien rantametsiköiden tila
heikentyy.
Metsästyksessä tulee noudattaa metsästyslain määräyksiä sekä niitä
asetuksia joita sen nojalla on annettu. Luvan haltijan tulee noudattaa
ko. alueelle luvan voimassaoloaikana mahdollisesti annettavaa
luonnonsuojelualueen järjestyssääntöä. Lupa tai sen kopio on pidettävä mukana metsästystä harjoittaessa.
Luonnonsuojelualueilla tulee liikkua niin, että vältetään kasvillisuuden
turhaa tallautumista ja maaston kulumista. Tarpeetonta häiriötä luonnolle ja alueen muille käyttäjille tulee välttää. Metsästyksen järjestelyssä on erityisesti huomioitava luonnonsuojelualueiden virkistyskäyttö ja toimittava siten, ettei metsästys aiheuta haittaa eikä vaaraa
muille kävijöille. Luonnonsuojelualueille ei saa pystyttää pysyviä
ruokintapaikkoja tai metsästystorneja, liikkua maastossa moottoriajoneuvolla tai tehdä avotulta. Avotulen saa tehdä tähän tarkoitukseen
osoitetuissa paikoissa, käyttäen ainoastaan tarkoitukseen varattua,
paikalle tuotua puuta. Olemassa olevia metsästystorneja saa käyttää
niin kauan kun ne ovat käyttökunnossa.
Ampuminen 150 m lähempänä luonnonsuojelualueen retkeilyrakenteita on kielletty. Alueelle ei saa jäädä toiminnasta jälkiä tai roskia.
Loukku- tai rautapyyntiä harjoittaessa pyyntilaitteet on merkittävä niin,
että niistä käy ilmi luvan haltijan yhteystieto sekä luvan numero.
Liikkuessaan lupa-alueella luvan haltijan on toimittava siten, että se
ei aiheuta häiriötä rauhoitetulle, uhanalaiselle tai erityisesti suojellulle
lajille.
Luvan saajan tulee vuosittain tammikuun loppuun mennessä antaa
kirjallinen selostus luvan käytöstä Metsähallitukselle.
Metsähallitus katsoo, ettei luvan ehtojen mukainen pyynti aiheuta
merkittäviä haittoja Pihlajaveden eikä Joutenveden - Pyyveden Natura-alueelle eikä siten vähennä alueen Natura-arvoja. Pienpetojen
tehokas vähentäminen parantaa alueen linnustollisia arvoja ja
kanadanmajavan pyynti vaikuttaa metsikkötasolla todennäköisesti
positiivisesti alueen lehtojen ja luonnonmetsien luonnontilaan ja
edustavuuteen.
MUUT ASIAT
Maankäyttö- ja rakennuslain 13 a –luvun hulevesien erityisiä
säännöksiä valvovan viranomaisen määrääminen Savonlinnan
kaupungissa
Kaupunginhallitus päätti määrätä 13.4.2015 § 196, että Savonlinnan
kaupungissa rakennus- ja ympäristölautakunta on toimielin, joka
valvoo maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 13 a –luvussa hulevesiä
koskevia erityisiä säännöksiä.
Tässä tehtävässään rakennus- ja ympäristölautakunta voi
tarvittaessa:
1) antaa kuntaa tai kunnan osaa koskevia tarkempia
hulevesimääräyksiä hulevesien hallinnasta (MRL 103 j §)
2) antaa kiinteistön omistajalle tai haltijalle määräyksen hulevesistä
aiheutuvan haitan poistamiseksi (MRL 103 k §) tarvittaessa
uhkasakko- ja teettämisuhkamenettelyä käyttäen
3) myöntää vapautuksen kiinteistön velvollisuudesta johtaa kiinteistön
hulevedet kunnan hulevesijärjestelmään (MRL 103 f §)
4) osoittaa kiinteistön ja kunnan hulevesijärjestelmien
yhteensovittamiseksi tarpeelliset rajakohdat (MRL 103 g §).
Ympäristönsuojelupalvelujen tilinpäätös vuodelta 2014
Ympäristönsuojelupalvelujen tilinpäätös on osana teknisen toimialan
tilinpäätöstietoja. Vuotta 2014 koskeva käyttötalouden
toteumaraportti, tulos- ja tavoitekortit toteumatietoineen ja
investointien tilipäätös ympäristönsuojelupalvelujen osalta on
esityslistaliitteenä A.
Tilinpäätöksen mukaan ympäristönsuojelupalvelujen käyttötalouden
toimintakulut vuonna 2014 olivat 411.395 euroa ja toteumaprosentti
on 98,1 vuoden 2014 talousarvioon ja talousarviomuutoksiin
verraten. Toimintatuotot olivat 251.982 euroa ja toteumaprosentti on
113,6. Investointi olivat 0 euroa.
Onnettomuusseloste öljyvahingosta, Tervalammintie 144
Etelä-Savon pelastuslaitos on toimittanut 2.4.2015
onnettomuusselosteen Lilja Piirosen omistamalla maalla 27.3.2015
tapahtuneesta vahingosta, jossa Metsäkoneurakointi Matti
Jääskeläisen metsätyökoneesta oli valunut koneen siirron aikana
piha-alueelle rikkoutuneesta hydrauliikkaletkusta koneen omistajan
mukaan alle 10 litraa hydrauliikkaöljyä.
Torjuntatoimenpiteenä pelastuslaitos keräisi lumilapiolla jätesäkkeihin
600 litraa öljyistä lunta, joka kuljetettiin kevytperävaunulla
Savonrannan öljyntorjuntavaraston muovisäilöön sulamaan.
-----------(Valmistelu: ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 - 417 4685
ja harjoittelija Sari Björnholm puh. 044 - 417 4689)
Ympäristöpäällikön esitys:
Lautakunta päättää, että selostusosassa referoidut asiat eivät anna
aihetta ottaa niitä erikseen käsiteltäväksi, ja merkitä asiat tiedoksi.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.