Vuosikertomus

Transcription

Vuosikertomus
Tarinagolf ry
Vuosikertomus 2014
Yleistä
Tarinagolf ry:n 32. toimintavuoden aikana seuratoiminnan eri osa-alueilla edettiin strategian mukaisesti.
Kauden aikana panostettiin erityisesti uusien jäsenten
hankintaan.
Uusia jäseniä liittyi ennätykselliset 432 ja jäseniä
oli vuoden lopussa kaikkiaan 2 288.
Tarinagolfin
kaksi
täysimittaista
kenttää
harjoittelualueineen ja syksyllä remontoitu
TalviTarina monipuolisena harjoittelupaikkana
mahdollistivat edelleen seuran jäsenille golfin
harrastamisen ympärivuotisesti.
Seuran golfopetuksesta vastasi JE Akatemia.
Johtokunta kokoontui vuoden aikana 10 kertaa.
Seuran varsinaiset vuosikokoukset pidettiin 8.5. ja
10.12.
Golfliitto ja Suomen PGA palkitsi kauden
päätteeksi Tarinagolfin kolmessa eri kategoriassa;
-
Vuoden erityisgolfari: Tero Peltola
Finnish Amateur kokonaisrankingin
voittaja: Lauri Ruuska
Suomen PGA: Janne Eskola, Teaching
Professional of the year
Marika Voss selvitti tiensä Euroopan Tourille ja
siirtyi ammattilaiseksi.
Talvitarinaan uusittiin lyöntimatot, puttimatto,
seinät ja katto maalattiin. Lisäksi parannettiin
ilmanvaihtoa ja hankittiin uusi kameravalvontajärjestelmä
Kime4Kids keräsi jälleen yli 53000€ lastenhyväksi.
Kapteenien toiminta
Kapteenien vastuualueena on kehittää ja ylläpitää seuran omaa henkeä. Kapteenit ovat uusien jäsenten
tukena sekä aktiivijäsenten ääni johtokunnassa. Kapteenit valvovat myös omalta osaltaan etikettiin liittyviä
asioita. Lisäksi kapteenit edustavat seuraa ja ylläpitävät seurojen välisiä suhteita ja yhteyksiä.
Tammikuussa ladykapteeni osallistui Helsingissä Ladykapteenienpäiville ja kesäkuussa molemmat kapteenit
osallistuivat Tahkolla pidettyihin kapteenien päiville ja mestaruuskilpailuihin.
Kuluvana vuonna ei pelattu Ryder -kannusta muuttuneiden sääntöjen vuoksi joten ainoaksi seuraotteluksi
jäi Tahko-Tarina ottelu. Sen järjestely vastuu oli päällekkäisyyksien vuoksi siirretty Harri Hänniselle.
Kaupunkiottelussa kapteenit olivat mukana.
Kapteenien käsikirja julkaistiin. Kirjan valmistelutoimikunnassa oli mukana seuramme kapteeni Veli-Pekka
Niemi. Kapteenit osallistuivat kummikierrosten järjestämiseen, joiden tarkoituksena oli tarjota vastaalkajille tai seuraan muuttaneille peliseuraa. Kapteeneilla oli hyväntekeväisyysbunkkerit joiden tuotto
110.15€ lahjoitettiin uuden lastensairaalan hyväksi.
Naiskapteeni osallistui yhdessä naistoimikunnan kanssa naisten kisojen, harkkojen ym. toiminnan
suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Nuoriso- ja valmennustoiminta
Junioritoiminnassa on panostettu sekä harrastaviin että kilpaileviin nuoriin. Suurin osa Tarinan nuorista on
tavallisia golfin harrastajia ja noin kahdeksankymmentä nuorta on ollut mukana leireillä ja ohjatussa
toiminnassa. Kauden 2014 junioritoiminnassa mukana oli kaksi ammattivalmentajaa sekä n. kymmenen
vapaaehtoista koulutettua ohjaajaa. Opetusta ja ohjausta oli tarjolla ryhmästä ja tavoitetasosta riippuen 1-5
päivänä viikossa kaikille ikä- ja taitotasoille. Kilpajuniorit harjoittelivat aktiivisesti läpi vuoden JE Akatemian
/ pro Janne Eskolan ohjauksessa.
Kilparyhmän harjoituksissa Jannen apuvalmentajana oli pro Jani Haarus, joka toimi myös kesän ajan
Nuorisopäällikön tehtävissä opetusministeriön myöntämän tuen turvin. Lisäksi apuna valmensivat assistant
pro Olli Siivola sekä assistant pro Samuli Kotimäki. Aloittelijoiden ryhmää ohjasi Jyrki Elo, Erkki Puustinen
sekä Antti Mustonen. Harrasteryhmiä oli kaksi joissa oli tason mukaan jaettuna sekä tyttöjä että poikia.
Näiden ryhmien valmennuksessa olivat mukana Mika Tykkyläinen, Risto Hämäläinen, Juha Jaatinen sekä
Marko Korhonen.
Kilpaurheilussa kaudella 2014 Tarinagolfin nuoret ja edustuspelaajat voittivat yhteensä 7 SM-mitalia ja
yhden EM-mitalin seuraavasti:
Marika Voss 25v
EM-joukkuehopeaa,
kansainväliset SM-kilpailut Erkko Trophy voitto,
naisten SM-hopeaa,
Finnish Amateur Rankingin 2.,
World Amateur Rankingin 4. paras suomalainen
Lauri Ruuska 21v
kansainväliset SM-kilpailut Erkko Trophy voitto
miesten lyöntipelin SM-hopeaa,
Suomen Mestari U21, Tarinassa,
Finnish Amateur Rankingin 1,
World Amateur Rankingin paras suomalainen
Sofia Siivola 16v
SM-hopeaa
Tero Peltola
vuoden 2013 erityisgolfari Suomessa,
erityisgolfin Suomen mestari,
MM-kisoissa paras suomalainen 18. ja joukkuekisan 9.
Lisäksi Tarinan juniorit menestyivät läpi vuoden eri toureilla erinomaisesti, varsinkin Tsemppitourin osalta.
Muilla toureilla menestyttiin myös, mutta aivan kärkisijat jäivät saavuttamatta. Maajoukkueeseen valittiin
kaudelle 2014 Tarinasta viisi pelaajaa; Naisten maajoukkueessa pelasi Marika Voss, Lauri Ruuska miesten
maajoukkueessa sekä Linda Haara ja Sofia Siivola tyttöjen 15-18v maajoukkueessa, kuten myös Tero Peltola
erityisgolfin maajoukkueessa. Lisäksi kaudella 2014 muissa tukitoiminteissa, kuten kilpailujärjestelyissä ja
talkoissa, oli mukana lähes seitsemänkymmentä aktiivista vapaaehtoista.
Vanhemmat ja juniorit keräsivät varoja junioritoiminnalle mm. osallistumalla Prisman inventaarioon sekä
myymällä Newbody-tuotteita. Yhtenä uutena toiminnan tukemismuotona otettiin osaa Golfliiton
järjestämään 24h-golf tapahtumaan, jossa neljän hengen joukkue kiersi kenttää yhtäjaksoisesti 24 tuntia.
Kesällä 2014 isoimpana ponnistuksena oli junioreiden 18-21v. lyöntipelin SM-kisat kesäkuun lopulla. Lisäksi
Tarinassa järjestettiin Tsemppitourin kisa heinäkuun alussa. Juniorit huolehtivat edellisvuosien tapaan
Tarinan rangepallojen keräämisestä kesän 2014 aikana sekä Talvitarinan siivoamisesta viikoittain talven
aikana.
Marika Voss (oik.) ja Lauri Ruuska voittivat Suomen arvostetuimman kansainvälisen amatöörikilpailun Erkko
Trophyn. Tarinan päävalmentaja Janne Eskola (kesk.) sai puolestaan PGA:n arvostetun Teaching
Professional of the year – palkinnon.
Senioritoiminta
Senioreiden jäsenmäärät 2014:
 Naisia 376 hlö (50 ja 65 v)
 Miehiä 533 hlö (55 ja 70 v)
 Yht: 909 hlö
Yleistä:
Seniorit ovat erittäin aktiivisia golfareita, joten pelikierroksia tuli kesän aikaan erittäin paljona. Aktiivisin
seniori pelasi Tarinassa 229 kierrosta. Tavoitteena on ollut yleiskunnon, mielenvirkeyden kohottaminen,
sosiaalinen kanssakäyminen ja pelitason kehittäminen.
Seniorit olivat mukana myös Tarinan yleisten kilpailujen toteutuksissa; Kime4Kids -kisassa väyläkädeinä,
Nuorten SM- kilpailussa 25-27.6, starttereina ja väyläkädeinä, sekä Tarinan seura-mestaruuskilpailuiden
starttereina. Seniorit olivat mukana myös kummikierroksilla.
Toimikunta:
Paavo Ruotsalainen puh.joh. ja johtokunnan jäsen, Kari Heikkinen sihteeri, Risti Knuutinen, Viljo Hyvärinen
ja Arto Sutinen. Toimikunta kokoontui 6 kertaa.
Talous:
Senioreiden omakustanteen lisäksi toimintaa pyöritettiin Tarinagolfin 3000€:n avustuksella.
Kilpailutoiminta:
Viikkokisoja oli 6 kpl, joissa osallistujia 242. Kisojen kolme parasta palkittiin eri sarjoissa. SSS-tour
parikilpailu pidettiin 14.8. Tarinassa, osallistujia oli yhteensä 96. Naisten sarjan voitti Tarinan Seija Anttila ja
Sirkka-Liisa Ylisiurua. SGS:n kisassa oli myös osallistujia Tarinasta.
Matkat:
Seniorit tekivät golfmatkan Viron Otepäähän. Mukana oli 36 pelaajaa ja matkalaisia kaiken kaikkiaan 45.
Matka oli kaikin puolin onnistunut. Lisäksi tehtiin pelimatkoja lähikentille, mm. Joroinen 21.8., Tahko 5.9 ja
Revontuli 24.5. Mukana oli yhteensä 70 henkilöä.
Naistoiminta
Kauden toiminta toteutettiin toimintasuunnitelman mukaisesti. Tammikuussa järjestettiin naisille
perinteinen Talvitarinaan tutustuminen ja harjoitusilta. Toukokuun alussa avattiin naisten kausi Savon
ammatti- ja aikuisopistolla. Liittotuomari Jarmo Siekkinen piti naisille sääntökertauksen ja tilaisuudessa
käytiin läpi naisten kauden toiminta. Myös tälle kesälle organisoidut naisten omat harkat käynnistyivät
toukokuussa. Suosittuja harkkoja jatkettiin läpi kesän vaihtuvin teemoin.
Kesäkuussa vietettiin naisten sunnuntaita, jolloin oli mahdollisuus osallistua myös Savonmuan Hilima –
Daily Sports Open -kisaan. Kesäkuun lopuksi järjestettiin kummi-ilta aloittelijoille.
Koko kesän pelattiin naisten omaa Ladyliigaa. Se muodostui kuudesta osakilpailusta, joista kolme parasta
tasoituksellista pistebogey-tulosta huomioitiin lopputuloksissa. Ladyliigan voittaja sai lahjakortin lisäksi
kiertopalkinnoksi upean pronssisen naisgolffaripatsaan ja muistoksi kunniakirjan.
Naisille organisoitiin heinäkuussa kisamatka Joensuun Elli Open -kisaan sekä syyskuussa
naisten vierailu- ja pelimatka Paltamo Golfiin. Kauden päätöstilaisuus ja Ladyliigan palkintojenjako
toteutettiin päätöskisan yhteydessä.
Kilpailu- ja tasoitustoiminta
Kaudella 2014 järjestettiin Uuden- ja Vanhan Tarinan kentillä 74 avointa ja suljettua kilpailua. Kaikkiaan
kilpailuihin osallistui 3900 pelaajaa joista tulee keskiarvoksi 53 pelaajaa /kilpailu.
Uusista kilpailuista mainittakoon Vappukisa, Titleist Rio Golf Open, Kunnon Golf ja World Golfers
Championship.
Seuran reikäpelimestaruudet ratkottiin myös senioreiden kesken.
Varsinaisen kilpailukauden jälkeen lokakuussa järjestettiin vielä Kinkkukisa ”Herkkupata” täyteen buukattu.
Heinäkuussa pelatun jo perinteeksi muodostuneen KIME 4 Kids hyväntekeväisyyskilpailun tuotto oli jälleen
uusi ennätys 53.400 €, joka meni lyhentämättömänä KYS:n lasten syöpäosastolle.
Seuramestaruudet ratkottiin elokuussa
Miesten A-sarjan voittajaksi pelasi päävalmentaja Janne Eskola (oik.) kolmen kierroksen kelpo tuloksella
220 (+6).Ville Kesti (kesk.) hävisi Eskolalle neljä ja pronssia saanutTuomas Vaara kahdeksan lyöntiä.
Erityisgolfissa SM-mitaleja saavuttanut Tero Peltola oli viides.
Naisten A-sarjan voittaja oli vasta Tsemppitourikäinen Hanna Tykkyläinen, (oik.) kahden kierroksen
tuloksella 168. Tiukassa kisassa toiseksi pelasi Milla Antikainen (kesk.) ja kolmanneksi Ida Horttanainen.
Hannan tavoin keskikesällä Tsemppitourin Tarinan osakilpailun voittanut Mikke Leskinen (vas.) oli poikien
ykkönen 164:llä ennen Mikko Tykkyläistä ja Topi Teittoa.
Seniorigolfaajien sarjoissa mestareiksi pelasivat M55:ssäJukka Miettinen (158), M65:ssä Pekka
Konttinen (170), M70:ssä Matti Hyvönen (169), N50:ssä Maarit Voss (176), N60:ssä Kaisu Forsblom (183,
voitto toisella uusintareiällä) ja N70:ssä Maire Häyhä (195).
Miesten b-sarjan voiton vei Tapio Nissi (252). Toinen oli Toni Hanski (255) ja kolmas Jesse Huttunen (258).
Klubitoiminta
Klubitoimikunta kokoontui vuoden 2014 aikana kaksi kertaa keskustelemaan alkukauden aikana
järjestettävän avajaiskilpailun järjestelyistä. Juhlan ajankohdaksi oli valittu, avajaiskilpailu. Juhlan teema oli
”Tervetuloa Osmo Ruuska”.
Pienellä budjetilla saatiin klubille jäämään musiikin ja hyvän ruoan sekä seurustelun pariin 40 jäsentä, jotka
sitten palasivat kotiin järjestetyllä bussikyydillä. Talkootoiminta oli klubitoimikunnan sisällä, siihen liittyen
järjestettiin toukokuun alussa aloituskokous ja paikalle tulikin yli 30 halukasta talkoolaista. Tilaisuudessa
nähtiin että talkoolaiset tarvitsevat vetäjäkseen kympin ja JP Bergman ohjasi talkoolaisia lopun vuotta.
Viestintätoiminta
Viestintätoimikunta yhdessä toimikuntien ja toimiston kanssa vastasi Tarinan golfyhteisön viestinnästä.
Päätoimisena kanavana toimivat www.tarinagolf.fi –kotisivut sekä sosiaalinen media (Facebook ja Twitter).
TarinaGolf.fi –kotisivut uudistettiin kokonaan kauden alussa. Jäsenlehti TarinaGolfari julkaistiin yhden
kerran. Seuran viestintää lähdettiin kehittämään sekä määrällisesti että laadullisesti (avoimen viestimisen
strategia).
Jäsenet ja pelaaminen
Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa yhteensä 2 288 jäsentä, joista aikuisjäseniä 2062 ja junioreja 226.
Jäseniä liittyi vuoden aikana 432 ja jäsenrekisteristä poistettiin 176. Tarinan kentillä pelattujen kierrosten
kokonaismäärä oli 46.590, joista uuden kentän osuus oli 26.550 ja vanhan kentän 20.040 kierrosta.
Vieraspelaajien määrä oli 5.463. Vanha Tarina avattiin 6.5. ja suljettiin 12.10. vastaavasti Uusi Tarina
avattiin 2.5. ja suljettiin 15.10.
Talous
Tuottoja kertyi varainhankinnasta 180 478,60 euroa. Varsinaisen toiminnan kulut olivat -159 805,74 euroa.
Tilikaudelta kertyi alijäämää -3 141,61 euroa.