iTUTKA-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Transcription

iTUTKA-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen
iTUTKA-hanke
Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen kasvun ja tuottavuuden
lähteenä – Kohti kokeilevaa kehittämistä
Yliopistoilla on tutkimuksen ja opetuksen ohella velvollisuus edistää
tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta toimien vuorovaikutuksessa
muun yhteiskunnan kanssa. Tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen on
kannustettu ja panostettu yliopistoissa. Kolmas tehtävä – vaikuttavuus ja
vuorovaikutus – on periaatteessa tunnustettu tärkeäksi, mutta siihen ei ole
osoitettu riittävästi resursseja.
Hankkeen tarkoituksena on tunnistaa keskeisimmät tutkimustulosten
kaupallistamiseen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen liittyvät haasteet ja etsiä
niihin uusia toiminta- ja ratkaisumalleja. Hallituksen omaksuman
kokeilukulttuurin mukaisesti lupaavimmille ratkaisuille esitetään alustavat
kokeilusuunnitelmat, joiden toteuttamisesta vastaavat asianomaiset tahot.
Hankkeen työtapana on vuorovaikutteinen yhteistyö, johon osallistuvat mukana
olevat yliopistot, hallinnon edustajat ja asiantuntijat. Hankkeessa järjestetään
mm. kaksipäiväinen innovaatioleiri, jossa etsitään parhaita ratkaisuja.
Työskentelyn taustaksi tuodaan kansainvälisiä esimerkkejä hyvistä
käytännöistä.
Hankkeessa ovat mukana Aalto yliopisto, Helsingin yliopisto, Jyväskylän
yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Hankkeen
toteuttamisesta vastaa neljän kokeneen ja arvostetun tutkijan tiimi, johon
kuuluvat tutkimusprofessori emeritus Antti Hautamäki (Jyväskylän yliopisto),
professori Pirjo Ståhle (Aalto yliopisto), FT Kaisa Oksanen (VTT) ja TKT Taina
Tukiainen (Aalto yliopisto). Hankkeen rahoittavat TEM ja mukana olevat
yliopistot. Hanke kestää vuoden 2015 loppuun ja tulokset esitetään
tammikuussa 2016.
Lisätietoja
Antti Hautamäki
p. 050 5639464
email: [email protected]