Vehmersalmen asukastuvan kävijämäärä nousussa (10.3.2015)

Transcription

Vehmersalmen asukastuvan kävijämäärä nousussa (10.3.2015)
12
Tiistai 10.3.2015 Nro 10
Annikki Repo
Vehmersalmen
joukkoliikenne
kilpailutetaan
uudelleen
MARKKINAOIKEUS on
kumonnut Kuopion joukkoliikennelautakunnan
vuosi sitten tekemän
päätöksen hankkia Vehmersalmen joukkoliikenne Jääskeläisen Auto
Oy:ltä.
Palvelut kilpailutetaan
uudelleen avoimella menettelyllä. Uusi sopimuskausi alkaa elokuussa,
johon saakka liikennöinnistä vastaa Jääskeläisen
Auto.
LINJA-KARJALA Oy valitti hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen,
koska se katsoi päätöksen syntyneen väärin
perustein.
Markkinaoikeus totesi, että Euroopan unionin oikeuskäytännön
mukaan taloudellisen
riskin on siirryttävä
palvelun tarjoajalle täysimääräisesti tai ainakin
pääosin.
VEHMERSALMEN sopimuksessa riski oli sopimuksessa jaettu 70 %
hankintayksikölle ja 30
% liikenteenharjoittajalle, joten hankintayksikkö
on menetellyt hankintasäädösten vastaisesti.
Markkinaoikeus kielsi
sopimuksen 160 000
euron sakon uhalla.
Linja-Karjalan esittämiin
hankinnan virheellisyyksiin markkinaoikeus ei
katsonut tarpeelliseksi
lausua mitään.
Hyperhiihtolomalla
laatikot
rakentuivat
taloiksi
ANNIKKI REPO
TÄÄLLÄ talon sisällä on säilytyslokeroita, esittelee Nea Niinikoski rakentamaansa taloa
Vehmersalmen asukastuvalla.
Nea osallistui tiistaina Kuopion hyperhiihtoloman rakentelupajaan, jossa oli mahdollisuus tehdä vaikka kadunvarsi,
kylä tai kaupunki hahmoineen.
Nea kertoi lahjoittavansa
serkulleen talon ja autotallin
piha-alueineen. Eväspöydän
ja istuimien viereen Nea teki puun ja pensaan sekä kukkia pöydälle. Talon ulko-ovelle
johti laattapolku.
– Serkku tykkää autoista, joten tein myös autotallin.
Tikkuihin kiinnitettäviä hahmoja en tee, koska serkku voi
leikkiä tällä legoillaan, kertoi
Nea ja auttoi 4-vuotiasta Katri Stråhlbergiä kirjoittamaan
hahmoihin nimet.
Katri oli jo saanut oman talonsa valmiiksi ja piirteli lisää
hahmoja, joiden leikkaamisessa
auttoi pajan vetäjä Lotta Leskelä Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastusta.
”Voi olla, että
jatkamme
askartelua myös
kotona.”
– Käytämme rakentelupajassa paljon kierrätys- ja luontomateriaaleja, joita löytyy jokaisen kotoa. Esimerkiksi pahvi-
Sara Hiekkaniemi (vas.), Katri Stråhlberg, Lotta Leskelä, Kiira Hiekkaniemi ja Nea Niinikoski ahkeroivat tiistaina Vehmersalmen asukastuvalla pidetyssä rakentelupajassa.
laatikot käännämme kuvapuoli sisäänpäin, jotta ulkopinta
voidaan värittää, Lotta kertoi.
– Voi olla, että jatkamme
askartelua myös kotona, miettivät sisarukset Kiira ja Sara
Hiekkaniemi. Kiiran tontille
nousi punainen kerrostalo. Sara oli tehnyt tontilleen muun
muassa koulun, mutta hahmojen osalta suunnitelmia ei vielä ollut.
– Ainakin koiran ja ihmisen
hahmot teen omaan rakennelmaani, suunnitteli Kiira.
Kaupungin hyperhiihtoloman tapahtumat jatkuivat
Vehmersalmella keskiviikkona
Majakalla, jossa oli 1–5 -luokkalaisille tarkoitettu pienten
päivä.
Torstaina Majakalla tuunattiin eli tehtiin vaatteista ja kimpuista sekä kampsuista vanhas- Nea Niinikoski teki talon ja autotallin lisäksi Katri Stråhlberg teki myös ihmishahmoja sillä
ta uutta.
välin kun talon liimaukset ja maali kuivuivat.
pihalle oleskeluryhmän.
Vehmersalmen asukastuvan kävijämäärä nousussa
Annikki Repo
ANNIKKI REPO
REILUN vuoden Vehmersalmella toimineen asukastuvan
kävijämäärä on kasvussa. Vuoden loppuun mennessä kirjattiin yli 2300 käyntiä.
– Syyskaudella kävijämäärä
kasvoi koko ajan eli tarvetta
tällaiselle toiminnalle näyttää
olevan, toteaa asukastupaohjaaja Eija Luostarinen.
Vuodenvaihde toi yllätyksen asukastupien toiminnasta
vastaaville, kun työ- ja elinkeinoministeriö pienensi tukityöllistämisen määrärahoja. Esimerkiksi Vehmersalmen
asukastuvalla on ollut tukityöllistettyjä.
– Nyt vastaan yksin toiminnasta, kun tammikuun loppuun asti meillä oli toinen
henkilö vastaamassa keittiöstä,
kertoo Luostarinen.
– Iso yllätys oli, että viime
vuoden puolella kaksi kuukautta töissä ollut henkilö ei
MLL:n perhekahvila on toiminut asukastuvan tiloissa helmikuun alusta alkaen. Viime tiistaina kahvilassa tapasivat Katja Räsänen (vasemmalla) ja Tea Stråhlberg, jonka 2-vuotias Ohto
istahti välillä mehulle.
saanut jatkaa enää tänä vuonna. Perusteena oli, ettei hänellä
ole enää ”osaamisvajetta”, ihmettelee Luostarinen.
Toistaiseksi henkilöstövaje
ei ole vielä vaikuttanut tuvan
toimintaan. Vajetta paikkaavat
vapaaehtoiset.
– Haemme palkkatukeen oikeutettua henkilöä koko ajan
työvoimatoimiston kautta.
Nyt emme voi ottaa työkokei-
luunkaan tulevia, kun palkattua henkilöstöä ei ole, sanoo
Luostarinen.
VEHMERTUVALLA on helmikuun alusta lähtien kokoontu-
nut joka toinen tiistai MLL:n
perhekahvila.
– Meitä oli muutama kotona oleva äiti, jotka päätimme
aloittaa toiminnan. Kahvittelun ja mehunjuonnin ohella
lapsilla mahdollisuus leikkiä
ja pelata pelejä, kertoo MLL:n
Vehmersalmen yhdistyksen
puheenjohtaja Katja Räsänen.
– Täällä on kiva käydä lasten
kanssa. He tykkäävät leikkiä
toisten lasten kanssa ja samalla äidit tapaavat toisiaan, vahvistaa Ohton ja Katrin kanssa
tullut Tea Stråhlberg.
MLL:n muskari kokoontuu
myös Vehmertuvalla joka toinen viikko maanantai-iltaisin.
Viime kesänä järjestetylle kesäkerholle toivottiin jatkoa, mutta nyt sen toteutuminen uhkaa
tyssätä asukastuvan henkilöstövajeeseen.
– Yhdistyksemme palkkaa
lapsille ohjaajan, mutta sen lisäksi tarvitaan keittiöhenkilökuntaa laittamaan kerholaisille
ruokaa, sanoo Räsänen.
MAALISKUUN lopulla Vehmersalmen asukastuvalla alkaa
Arkeen Voimaa -ryhmä, joka on tarkoitettu pitkäaikaissairauden, vamman tai haitan
kanssa kipuileville. Useiden
sairauksien mukanaan tuomat
haasteet ovat samankaltaisia ja
vaikuttavat monella tavalla arjessa selviytymiseen.
Vehmersalmella ryhmä kokoontuu kuusi kertaa viikon
välein, ja sitä ohjaa kaksi koulutettua vertaisohjaajaa. Osallistujilleen maksuttomassa
ryhmässä käydään läpi mm. kipuun, ravitsemukseen, liikuntaan, lääkitykseen ja mielialaan
liittyviä asioita.
Asukastupa on avoinna
maanantaista perjantaihin neljä tuntia eli 9–13. Tuvalla pidetään mm. tuolijumppaa, pelipäiviä ja käsityöpiiriä. Myös
yhdistykset kokoontuvat asukastuvan tiloissa.