Kartanon tarinat_Anjala

Kartanon tarinat – Anjala
Makasiinikahvila
Kuva: Anjalan kartanon puistossa oleva jyvästörakennus kuvattuna 1900-luvun alkupuolella.
Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Kartanon viljamakasiini rakennettiin vuonna 1842, samalla kun makasiinia vastapäätä oleva kivinen
navettakin. Kaksikerroksisen makasiinin huippuna oli torni, jossa käyvä kello (linkki toiselle
sivulle) näytti alustalaisille aikaa. Kivimakasiini oli viljavarastona myös kartanon vuokralaisilla
1900-luvulla. Vuonna 1958 viljamakasiini kunnostettiin kahvilakäyttöön. Kahvilan pitäjinä on ollut
lukuisia yrittäjiä vuosien varrella.
Vuonna 1977 kahvilan yläkerrassa alkoi pienimuotoinen taidenäyttelytoiminta, kun silloinen yrittäjä
asetti yläkertaan tauluja esille. Perinne jatkui seuraavina vuosina kehittyen lopulta Anjalankosken
kaupungin ylläpitämäksi ”Anjalankosken taidetömäys”-näyttelyksi. 2000-luvun alussa nimeksi
vaihtui ArtPurha.
Tornikello
Anjalan kartanon viljamakasiini rakennettiin samaan aikaan kivisen navetan kanssa vuonna 1842.
Makasiinin torniin asennettiin joko rakentamisen yhteydessä tai hyvin pian sen jälkeen tornikello.
Kellon koneiston on valmistanut melko kuuluisa ranskalainen kelloseppä ja mekaanikko Jean
Wagner. On hyvin todennäköistä, että Anjalan kartanon tornikello on ainut Suomessa oleva Jean
Wagnerin valmistama tornikello ja samalla ainut ranskalaisvalmisteinen tämän tyypin tornikello
Suomessa.
Kellon koneisto on niin sanottu vaakarunkokoneisto, joka oli melko yleinen koneistomuoto
Euroopassa. Suomalaiset ja ruotsalaiset tornikellovalmistajat eivät käyttäneet tällaista rakennetta.
Pienikokoinen koneisto on ollut kiinnitettynä tornin hirsirakenteisiin. Tornissa on ollut kellotaulun
paikka jokaiseen neljään suuntaan, mutta kello on näyttänyt aikaa vain kahteen suuntaan, navetalle
ja kartanolle päin. Lisäksi kello on lyönyt puolen tunnin välein.
Tornikello on edelleen paikallaan viljamakasiinin kellotornissa. Suomen kellomuseo inventoi
vuonna 2010 Suomen tornikelloja ja tutki tuolloin myös Anjalan tornikellon. Kellon koneisto on
hyvin ruostunut ja sitä on mahdotonta saada toimintakuntoiseksi. Suomen kellomuseo teki kellon
toiminnasta animaation ja se on katsottavissa Internetissä, Suomen kellomuseon sivuilla osoitteessa
http://www.kellomuseo.fi/tornikello.html Virtuaalisesti Anjalan viljamakasiinin tornikello lyö
jälleen!
”Ihmisiä kävi todella paljon. Joskus kun kahvilaa aamulla tultiin avaamaan, pihalla oli jo 6-7 bussia
odottamassa. Bussien ihmiset kävivät kartanomuseossa ja sitten tulivat meille kahville. Jonot olivat
usein ulos asti. Minä leivoin kaikki tarjottavat itse Kouvolassa ja toin autolla tavaran kahvilaan.
Joskus tytöt soittivat kesken päivän, että leivo lisää, kaikki on loppunut.”
”Kivikuppila oli todella suosittu nuorison tapaamispaikka 1970-luvulla. Meidän porukka kokoontui
ensin kivikuppilalle tai Känkkäränmäelle ja siitä jatkettiin Vepskille. ”
”Myös paikalliset kävivät paljon kahvilassa. Meillä järjestettiin lauluiltoja. Sitten järjestettiin
Anjalankosken kaunein tyttö ja komein mies–kilpailut. Kahvilan yläkerrassa oli myös
taidenäyttelyjä. Niitä oli monenlaisia ja ne toivat kahvilaan myös vähän parempaa väkeä katsomaan
taidetta.”
”Tavattiin tulevan vaimon kanssa siinä kivikuppilan ovella vuonna 1973. Oltiin menossa VPK:n
lavalle ja kaverin kanssa otettiin tytöt pyörän kyytiin. Jotain siinä jäi kytemään, sillä parin viikon
päästä sitten lähdettiinkin tansseista jo yhdessä.”
Kartanon edusta
Anjalan kartanon päärakennus 1910-luvulla.
Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Anjalan kartanon tarina alkaa 1600-luvun alussa Liivinmaalta, lähellä Riikaa sijaitsevasta
Kirkholman kylästä. Ruotsin kuningas Kaarle IX menetti tuolloin, syyskuun 17. päivänä vuonna
1605, taistelussa hevosensa. Hän olisi todennäköisesti kaatunut tai joutunut vangiksi, ellei
liivinmaalainen ratsumestari Henrik Wrede olisi luovuttanut kuninkaalle omaa ratsuaan.
Historiankirjoitus pitää Kaarlen pelastumista hyvin merkittävänä. Jos hän olisi kaatunut tai joutunut
vangiksi, Pohjoismaiden ja ehkä koko Pohjois- ja Keski-Euroopan historian kulku olisi muuttunut.
Kuningas palkitsi anteliaasti Henrik Wreden tekemän palveluksen. Hän määräsi ensin 700 taalarin
suuruisen vuotuisen avustuksen leskelle Gertrud von Ungernille (linkki toiselle sivulle?). Tarinan
mukaan Gertrud ei ollut tyytyväinen pelkkään rahaan, vaan matkusti kuninkaan luo anomaan maata,
joka takaisi hänen poikiensa turvatun elämän. Gertrudin kerrotaan pyytäneen kuninkaalta: ”Anna
minulle maata tai anna mieheni takaisin.” Gertrud sai tiloja Porvoon pitäjästä sekä pari vuotta
myöhemmin 21.7.1608 ”ikuiseksi ja pysyväksi omaisuudeksi Kymenkartanon läänissä Suomessa
Elimäen neljänneksen, missä on veroja neljäkymmentäviisi ja tiloja satakolmekymmentäyksi”.
Gertrud von Ungern muutti Suomeen ja rakensi Elimäelle ja Anjalaan lukuisia kartanoita. Anjalan
kartano valmistui noin vuonna 1628. Ensimmäinen kartanorakennus oli neliömäinen kivirakennus,
jossa oli holvatut kellarit. Kivinen kartanorakennus tuhoutui Kustaan sodan toisena sotakesänä
vuonna 1789, kun venäläinen tykistö ampui vastarannalta kartanon tuleen. Nykyinen
kartanorakennus on rakennettu noin vuonna 1800 ja se edustaa varhaista uusklassismia.
Anjalan kartano vakiinnutti olemassa olonsa lukuisista talonpoikien kapinoista huolimatta. Kartano
oli 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alkupuolen lähinnä tilanhoitajien käsissä. Wrede-suvun miehet
olivat virkamiehiä ja sotilaita. 1750-luvulta lähtien suku asui Anjalassa ja lähikartanoissa. Anjalan
kartanon viimeinen Wrede-sukuinen isäntä oli nimeltään Gustav Wrede, jonka kuoleman jälkeen
tila siirtyi perikunnalta välikäsien kautta Suomen valtiolle vuonna 1842.
Suomen valtio lahjoitti kartanon kenraalikuvernööri Aleksander Menshikoville 1842. Muistitiedon
mukaan Menshikov saapui Anjalaan kesällä 1843, jolloin pidettiin suuri tulojuhla.
Kenraalikuvernööri julisti tuolloin kartanon parvekkeelta saksankielisessä puheessa alustalaisille:
”Nyt olen minä Anjalan kartanon omistaja, alustalaiset saavat pitää talojaan niin kuin omiaan,
kuitenkin ehdolla, että suorittavat veron hoviin. Päivätyöhön tulee kelvata jokaisen, joka jaksaa
pussin kantaa.” Suosionsa osoitukseksi hänen vielä kerrotaan antaneen eräälle miehelle
samettihousut palkaksi tanssimisesta ja eräälle tytölle ruplan laulusta.
1800-luvun lopulla alkoi yhteiskunnallinen muutos torppareiden pyrkiessä itsenäisiksi viljelijöiksi,
yleisen maantarpeen lisääntyessä ja maan arvon kasvaessa metsien hyötykäytön seurauksena.
Torpparikysymys oli vuosisadan vaihteessa yksi suurimmista kansallisista kiistakysymyksistä.
Suomen valtio lunasti Anjalan kartanon kenraalikuvernöörin jälkeläiseltä, Ivan MenshikovKoreischilta jaettavaksi alustalaisille ja muille maattomille vuonna 1907. Majoraatin maat mitattiin
ja kartoitettiin ja kartanon maista muodostettiin valtion tila, pappila sekä 98 itsenäistä taloa ja näille
jaettu yhteismetsä ja 34 palstatilaa. Jaetut tilat annettiin vuokralle ja vuokraajan piti maksaa
vuokrana vuosittain korkoa talon hinnasta. Tilan hinta kuoleutui vuokraa maksamalla. Rahan arvon
aleneminen nopeutti tilojen lunastusta ja vuonna 1921 kaikki tilat oli maksettu.
Pieni osa Anjalan kartanon maista jäi valtion haltuun. Pellot ja maatalousrakennukset vuokrattiin
viljeltäväksi. Kartanon päärakennus ja sitä ympäröinyt puutarha vuokrattiin puutarhurille.
Päärakennuksessa toimi täysihoitola vuoteen 1939 saakka. Sota-aikana tilalle asutettiin Karjalan
koeaseman henkilöstö ja eläimet sekä Naisten työvalmiusliiton työpalvelukeskus. Sodan jälkeen
päärakennuksessa asui siirtokarjalaisia.
Vuonna 1953 Anjalan kartanon maat jaettiin viimeisen kerran. Tilasta lohkaistiin maat Karjalan
koeaseman tarpeisiin sekä maatalousoppilaitoksen päärakennusta ja tarpeita varten. Kartanon
päärakennus ja viljamakasiini sekä osa puistoa erotettiin muinaistieteellisen toimikunnan
omistukseen. Muinaistieteellinen toimikunta vuokrasi alueen edelleen Kymenlaakson
maakuntaliitto ry:lle. Maakuntaliitto teki päärakennuksessa mittavan remontin ja avasi rakennuksen
kartanomuseona kesällä 1957. Päärakennus toimi kartanomuseona 55 vuotta. Vuonna 2012
Museovirasto ilmoitti luopuvansa Anjalan kartanomuseosta.
Kartanon keltainen sali henkii rauhaa myös tyhjillään.
Kuva: Paula Rämä, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
”Saavuttaessamme kulttuuriarvojen vaalinnassa jonkun näkyvän tuloksen tunnemme henkisen
pääomamme karttuneen ja se herättää meissä vilpitöntä iloa. Ei liene liioteltua pitää tätä juhlahetkeä
tuollaisena kohottavana kulttuuritapahtumana. Katseemme kohdistuu vanhaan, kauniiseen
kartanorakennukseen, joka on voitu pelastaa unohdukselta ja häviöltä. Tämä arvokas, tyylipuhdas
rakennus puiston vuosisataisten puiden ympäröimänä herättää meissä mielikuvan kuin menneisyys
olisi muuttunut ilmieläväksi todellisuudeksi.”
- Veikko Talvi: kartanomuseon vihkiäispuhe IX valtakunnallisilla kotiseutupäivillä 27. – 29.7.1957.
Anjalan liiton muistokivi
Muistokivi Anjalan liitolle paljastettiin liiton 200-vuotisjuhlapäivänä 12.8.1988.
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Ruotsin ja Venäjän välillä puhkesi sota heinäkuun alussa 1788. Kustaa III:n sotaa (1788–1790) ja
kuninkaan itsevaltaista politiikkaa vastustettiin laajasti upseeripiireissä. Sotaa pidettiin laittomana ja
tämä näkyi upseeriston haluttomuudessa sotia. Joukkojen vetäminen pois Haminan ympäristöstä
laukaisi lopulta pienen upseerijoukon kapinan. Pieni joukko Ruotsin armeijan upseereja lähestyi
Venäjän keisarinnaa kirjeellä, jossa toivottiin rauhaa Ruotsin ja Venäjän välille. Kirje tunnetaan
nimellä Liikkalan nootti.
Kuningas Kustaa III sai kuulla kirjeestä ja vaati upseereiltaan uskollisuudenvalaa.
Uskollisuudenvalan sijaan kuningas saikin aivan toisenlaisen kirjeen. Anjalan sotaleiriin
kokoontuneet upseerit kirjoittivat yhteisen kirjeen, jossa he vaativat sodan lopettamista ja pitivät
sitä laittomana. Kirjeeseen kerättiin 113 upseerin allekirjoitus. Allekirjoittajat ottivat vastuun
Liikkalan nootista katsoen rauhanvälityksen koituvan yksinomaan Ruotsin parhaaksi sekä
vakuuttivat rakkauttaan isänmaahan ja uskollisuuttaan kuninkaalle.
Anjalan liittokirje asetti kuninkaan vaikeaan asemaan. Kiristyneet valtiosuhteet Tanskaan antoivat
kuninkaalle tekosyyn lähteä Suomesta. Armeija jäi Kaarle-veljen vastuulle. Tilanne Suomessa oli
hankala: Kaarle vehkeili kuningasta vastaan, upseerit levittivät juoruja ja huhuja sodan puolesta ja
vastaan ja venäläiset yrittivät vaikuttaa sotatilanteeseen omalla propagandallaan. Tilanne rauhoittui
syksyllä armeijan hajotessa talvileireihin ja kuninkaan allekirjoittaessa Anjalan liittoon
osallistuneiden upseerien vangitsemiskäskyn. Tuomiot kapinasta annettiin vasta sodan päätyttyä
1790. Yksi liittokirjan allekirjoittaneista upseereista, eversti Hästesko, mestattiin. Suurin osa
syytetyistä sai täydellisen armahduksen.
Anjalan liittokirjaa on alettu pitää sittemmin ensimmäisenä pyrkimyksenä itsenäisen valtion
asemaan. Muutamien upseereiden mielessä tämäkin vaihtoehto on ollut, mutta laajempaa kannatusta
ei itsenäisyydelle vielä tuossa vaiheessa ollut.
Anjalankosken kaupunki juhlisti Kustaan sodan 200-vuotisjuhlaa monin eri tavoin vuonna 1988.
Joen rannassa paljastettiin Anjalan liiton muistomerkki liittokirjan allekirjoituspäivänä 12.8.1988.
Esiintymislava ja Komendantin talo
Maakuntajuhlat vuonna 1959 kartanon rannassa.
Kuva: Kymenlaakson maakuntaliiton arkisto, Mikkelin maakunta-arkisto.
1950-luvulla Kymenlaakson maakuntaliitto aloitti maakunnan matkailun kehittämisen. Yksi
matkailun kehittämisajatuksista oli Anjalan kartanon kunnostaminen maakunnalliseksi museoksi ja
matkailukeskukseksi. Vuonna 1955 järjestettiin Anjalassa matkailu- ja retkeilypäivät sekä
Kymenlaakson maakuntajuhlat. Kymenlaakson Nuorisoseurojen Keskusseura oli järjestänyt omaa
kesäjuhlaansa maakuntajuhlan nimellä jo useita vuosikymmeniä. Nyt voimat yhdistettiin
maakuntaliiton kanssa ja alkoi vuosia kestänyt maakuntajuhlien aika Anjalan kartanon puistossa.
Vuonna 1959 muotoiltiin kartanolta rantaan viettävän rinteen alaosa siten, että muodostui
maarakenteinen näyttämöalue. Maalavan päälle rakennettiin puinen lava, joka jäi paikalleen
vuosiksi.
Maalavalla on siitä lähtien järjestetty tapahtumia vuosittain. Vuonna 1961 alueella pidettiin
maatalousnäyttelyt, jonka iltatapahtumiin osallistui tuhansia ihmisiä. Anjalan kesätempaustapahtumat nimekkäine esiintyjineen ja tansseineen kokosivat 1960 – 1970-luvuilla satoja katsojia
vuosittain. Kesätempauksen järjesti urheiluseura Anjalan Liitto. Lavalla nähtiin tuolloin mm. Eino
Grön, Niilo Tarvajärvi, Carola ja Jussi and the Boys. Lisäksi lavalla on järjestetty vuosittain
Anjalankosken seurakunnan juhannusjuhlat.
Vuosina 1988 ja 1989 näyttämöalue koki suurimman tapahtumansa, kun rinteeseen rakennettiin
tuhannen hengen katsomo ja näyttämö lavasteineen Anjalan vala-historianäytelmää varten. Aarni
Krohnin kirjoittamaa näytelmää esitettiin näyttämöllä kahtena kesänä ja näyttelijäkaartiin kuuluivat
mm. Aarre Karén, Heidi Krohn, Matti Tuominen, Hannu Lauri, Jouko Keskinen ja Petri Liski.
Ohjaajana toimi Paavo Liski, joka myös näytteli näytelmässä. Anjalankosken teatteri oli vahvasti
edustettuna ja anjalankoskelaisia harrastajanäyttelijöitä tai muuten teatterista innostuneita oli
mukana runsaasti. Paikalliset ihmiset olivat suurin joukoin mukana sekä näytelmässä että sen
järjestelyissä.
Komentajan talo eli liittopytinki oli kartanon rannassa vuoteen 1911 saakka. Rakennus siirrettiin
paikalleen R.G.Wreden vanhuuden asunnoksi oletettavasti 1810-luvulla.
Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Esiintymislavan läheisyydessä, lavalta koskelle päin, on nähtävissä suuren, neliönmuotoisen talon
rauniot. Paikalla on sijainnut niin sanottu Komentajan talo, jota on kutsuttu myös Komendantin
taloksi tai liittopytingiksi. Perimätiedon mukaan Anjalan liittokirja allekirjoitettiin liittopytingissä.
Tieto ei pidä paikkansa, sillä rakennus siirrettiin paikalleen vasta 20 vuotta Kustaan sodan
päättymisen jälkeen. Komentajan talo oli entinen tullin talo Anjalan kylässä, joka jäi tarpeettomaksi
Ruotsin ja Venäjän välisen rajan hävittyä vuonna 1809. Talo siirrettiin kartanon rantaan kartanon
entisen isännän Rabbe Gottlieb Wreden (linkki toiselle sivulle) vanhuudenpäivien asunnoksi.
Liittopytinki siirrettiin Wredebyn kartanoon Muhniemelle vuonna 1911 ja siellä se on tänäkin
päivänä.
Kuvan oletetaan esittävän R.G.Wredeä.
Kuva: Regina säätiö.
Kirkkokallio
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Anjalan vanhin kirkko, pienehkö kappeli, rakennettiin kallion päälle, kartanon maille 1690-luvulla.
Anjala kuului Elimäen seurakuntaan ja kirkkomatka Anjalasta oli melko pitkä. Tästä syystä jo
1600-luvun alkupuolella suunniteltiin omaa kappelia Anjalaan, mutta hanke ei toteutunut. Sen
sijaan kartanon leskirouva Märta Fleming salli jumalanpalvelusten pidon kartanon salissa joka
kolmas sunnuntai. Anjalan, Muhniemen ja Ummeljoen asukkaat rakensivat kappelin yhteisvoimin
saatuaan sen tekoon luvan itse kuningas Kaarle XI:ltä. Kappeli on mitoiltaan ollut Museoviraston
vuonna 1959 tekemien tutkimusten mukaan ainakin 9 x 13 metriä. Sisustukseltaan kappeli oli
vaatimaton, kellon kappeli sai vasta noin vuonna 1730. Kappeli rapistui melko nopeasti ja jo 1750 –
luvulla ryhdyttiin rakentamaan uutta kirkkoa, joka vielä nykyisinkin on käytössä. Vanha kappeli
purettiin pois ja vain nykyisinkin nähtävissä olevat nurkkakivet jäivät muistuttamaan kappelin
olemassa olosta. Vuonna 1955 juhlittiin Anjalan nykyisen kirkon 200-vuotisjuhlia. Tässä
yhteydessä kallioon kiinnitettiin muistolaatta kappelin muistolle. Kappelin läheisyydessä, pellolla
Kirkkokallion ja Anjalantien välissä, on ollut myös pieni hautausmaa 1700-luvun alkupuolella.
Kirkkokalliolla on vielä nähtävissä vanhan kappelin kivijalan nurkka.
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Talvisodan aikana Kymijokivarressa tehtiin linnoitustöitä. Tarkoituksena oli tehdä puolustuslinja,
Kymijokilinja. Kirkkokalliolle ja Känkkäränmäen taakse jokivarteen on tehty tuolloin
juoksuhautoja. Kirkkokallion juoksuhaudat kunnostettiin vuonna 1961 Anjalassa pidettyjä
maatalousnäyttelyitä varten. Juoksuhautoja on kunnostettu myös tämän jälkeen.
Kirkkovuoren hautausmaa
Yksityiskohta Wrede-suvun hautakappelin sisältä.
Kuva: Inkeri Marttila, Regina säätiö.
Kirkkovuoren hautausmaa perustettiin 1700-luvulla Anjalan kappeliseurakunnan käyttöön. 1800luvun lopulla hautausmaa todettiin ahtaaksi ja uusi hautausmaa perustettiin kauemmas kirkosta.
Vanha hautausmaa jäi Wrede-suvun käyttöön. Hautausmaalla oli suvun hautakappeli jo 1700luvulla, mutta se tuhottiin Kustaan sodassa 1790. Hautakappeli rakennettiin uudelleen 1860-luvulla.
Kirkkovuoren hautausmaan portti, takana Wrede-suvun hautakappeli.
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Myös vankien ystävänä tutuksi tullut Mathilda Wreden hauta on hautausmaalla. Haudalla on
vankien veistämä hautamuistomerkki. Mathilda Wrede (1864 – 1928) on eräs kansainvälisesti
kuuluisimpia suomalaisia kautta aikojen. Jälkipolville on muovautunut kuva kansallisesta ja
kansainvälisestä legendasta, vankeinhoidon uudistajasta sekä esimerkillisestä ihmisestä. Mathilda
Wrede koki nuorena voimakkaan vapaakirkollisen herätyksen ja alkoi evankelioida Vaasan
lääninvankilan vankeja vuonna 1883. Hän keskittyi vain vankien auttamiseen, ei muuhun
hyväntekeväisyyteen. Vankeinhoidollisena toimijana Wrede saavutti puolivirallisen arvon 1890–
luvulla. Wreden toiminta muuttui vähitellen yhteiskunnallisemmaksi, mutta hän ei kuitenkaan
koskaan luopunut uskonnollisesta julistuksesta. Wrede alkoi arvostella vankeinhoidon huonoa tasoa
ja ajautui ristiriitoihin viranomaisten kanssa. Lopulta 1913 kiellettiin maallikoiden yksityiset
tapaamiset vankien kanssa ja Mathilda Wreden toiminta suuntautui uusille urille. Hän mm. perusti
turvakodin vapaaksi päässeille vangeille. Turvakoti, pieni maatila Ummeljoella, sai nimekseen
Toivola. Mathilda ylläpiti Toivolaa veljensä Henrik Wreden kanssa useita vuosia.
Kuninkaan istuin
Maisema kuninkaan istuimelta kertoo, miksi kuningas upseereineen valitsi paikaan tähystykseen.
Koko jokilaakso avautuu katsojan eteen Kirkkovuoren jyrkällä itärinteellä.
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Ruotsin ja Venäjän välillä puhkesi sota heinäkuun alussa 1788. Syynä sodalle oli lähinnä kuninkaan
aseman ja kansansuosion parantaminen. Muodollinen alkusyy sodalle saatiin pienestä
rajavälikohtauksesta ja heinäkuussa 1788 Ruotsi-Suomen joukot hyökkäsivät Kymijoen yli
Anjalassa. Perimätiedon mukaan Kustaa III seurasi sotatoimia Kirkkovuoren päällä Kuninkaan
istuimella. Paikalta avautuu hyvä näköala joelle ja ”Venäjän puolelle”.
Kesäkuun lopussa 1789 taisteltiin jälleen Kymijoen rannoilla ja tällöin myös Anjalan kartanon
vanha päärakennus tuhoutui venäläisten tykistötulessa. Kuninkaan kerrotaan katselleen paloa joko
Anjalassa Kuninkaan istuimella tai Värälässä Kuninkaanvuorella kartanon herran, Rabbe Gottlieb
Wreden seistessä hänen vierellään. Kuningas kehotti Wredeä menemään kartanolle ja huolehtimaan
omaisuudestaan. Wrede kuitenkin vastasi ”Minun paikkani on kuninkaan vierellä.” Rabbe Gottlieb
Wrede pysyi koko elämänsä uskollisena kuninkaalle.
Sota jatkui jälleen talvitauon jälkeen keväällä 1790, jolloin Ruotsi-Suomen joukot joutuivat
perääntymään Anjalasta venäläisten hyökätessä. Anjala, Ummeljoki ja muutamat muut kylät jäivät
25 päiväksi venäläisten ryöstelyn ja hävityksen kohteeksi.
Rauha tehtiin Värälässä elokuun alussa 1790. Raja jäi ennalleen. Alkoi jälleenrakennuskausi. Anjala
oli lähes täysin hävitetty, ihmiset kuolivat kuumetauteihin, pellot olivat viljelemättä ja karja vähissä,
eikä rakennustarvikkeita saanut. Paroni Wrede avusti alustalaisiaan heidän korjatessaan kotejaan ja
jopa ruokki heitä saamatta itse kuitenkaan korvausta päivätöinä tai rahana.
Anjalan kirkko
Anjalan kirkko ja kellotapuli kuvattuna vuonna 1926.
Kuva: Pohjola-yhtiöt kokoelma, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
Anjalan ensimmäinen kappelirakennus Kirkkokalliolla rappeutui nopeasti. Vuonna 1753 tehdyssä
piispantarkastuksessa todettiin kappelin olevan käyttökelvoton. Kappelin paikkaa pidettiin huonona
ja ajatus uudesta kirkosta alkoi itää kappelilaisten mielissä. Jo samana vuonna aloitettiin toimet
kirkon rakentamiseksi. Uusi paikka kirkolle oli saatu tienristeyksestä, keskeiseltä paikalta kylässä.
Elimäen kirkkoherra David Starck pyysi koko pitäjän apua kustannuksien kattamiseksi. Anjalan
kirkko valmistui vuonna 1756 ja sen rakennusmestarina toimi todennäköisesti leppävirtalainen
kirkonrakentaja Arvi Junkkarinen, jonka johdolla oli juuri tehty myös Haminassa oleva Ulrika
Eleonoran kirkko.
Puista ristikirkkoa on aluksi kutsuttu pyhäksi Sofiaksi, mikä nimi on jäänyt aikojen kuluessa
unohduksiin. Vasta valmistunut kirkko oli melko erinäköinen kuin nykyisin: eteisiä ei ollut ja
ikkunat olivat pieniä. Myös sisustus oli niukka. Kirkko kärsi pahoja vahinkoja Kustaan sodassa
vuosina 1788 – 1790 venäläisten sotajoukkojen pitäessä Anjalaa hallussaan useita viikkoja
viimeisenä sotakeväänä. Tuolloin mm. poltettiin kellotapuli. Kirkko korjattiin vähitellen 1790luvulla ja esineistöäkin saatiin koko Ruotsin valtakunnassa tehdyn kolehtikeräyksen avustuksilla.
Sisätilat kunnostettiin myös, esimerkiksi saarnastuoli tehtiin edustamaan rokokoo-tyyliä.
Sisätilojen maalaukset ja koristelut ovat mielenkiintoisia. Niissä näkyy merkkejä Anjalan kartanon
isännän, Rabbe Gottlieb Wreden uskonnollisesta suuntauksesta. Wrede rahoitti kirkon
kunnostustöitä. R.G. Wrede oli tunnettu pietistisen uskontosuunnan kannattaja. Anjalan kirkossa
pietistisiä symboleita ovat siivekkäät palavat sydämet saarnatuolin ja Kuninkaanportin päällä.
Sydän edustaa pietismissä mm. kristityn ihmisen sielua. Kun siihen on kuvattu liekki, sydän palaa
rakkaudesta Jeesukseen. Saarnatuolin ja alttarin yläpuolella olevasta veistoksesta löytyy toinen
pietisteille tyypillinen symboli, avoin kirja. Avoin kirja edustaa palamatonta sielua, jota voidaan
koetella tulessa. Pietistit käyttivät symboliikassaan myös valonsäteitä, joita on kuvattu ainakin
alttarin päällä olevassa veistoksessa. Myös Anjalan kirkkoon maalaten sommitellut verhot ovat
merkkejä symboliikasta.
Taksvärkkärien muistomerkki
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Wrede-suvun mukana Anjalaan ja Elimäelle saapui myös balttiaatelin ja heidän tilanhoitajiensa tapa
kohdella alustalaisiaan, mikä läheni maaorjuutta muistuttavaa feodalismia. Henrik Wreden suvulle
annettu palkkio sisälsi oikeuden verottaa alueen talonpoikia ja torppareita lähes rajatta. Samalla
kartanolla ei ollut mitään velvoitetta maksaa veroja kuninkaalle. Ainoa velvoite oli, että kartanon
piti pystyä koska tahansa toimittamaan viisi täysin varustettua ratsumiestä kuninkaan tarpeisiin.
Alustalaiset maksoivat veronsa päivätöinä (taksvärkkeinä) ja tilansa tuotteilla. Torpparit tekivät 4-5
päivätyötä ja talolliset 1-2 päivätyötä viikoittain. Lisäksi määrättiin ylimääräisiä töitä tarpeen tullen.
Gertrud ja myöhemmin hänen poikansa eivät asuneet Anjalassa pitkiä aikoja ja kartano oli voutien
ja muiden vuokralaisten hallinnassa. Hallintatapa oli armotonta, mikä aiheutti paljon
levottomuuksia, kapinoita, lakkoilua ja jopa kirvein ja viikattein käytyjä kahnauksia. Talonpojat
eivät purematta nielleet kohtuuttomimpia päivätyövaatimuksia ja veroja. Myös kuninkaalle asti
valitettiin koetuista vääryyksistä. Gertrud sai myös muutamia painokelvottomia lempinimiä
anjalalaisilta. Anjalan levottomuuksissa menetti todistetusti yksi talonpoika henkensä, kun Matti
Sihvo tuomittiin henkipatoksi ja mestattiin. Matti Sihvo kävi taistelua kartanoa vastaan yli 15
vuotta. Taisteluun kuului niskurointia, kirjeitä Tukholmaan sekä jopa käyntejä Tukholmassa
oikeutta hakemassa. Lopulta Matti Sihvo mestattiin, mutta hänestä tuli kuoltuaan tarunomainen
sorrettujen talonpoikien sijaiskärsijä.
Kapinointi vaimeni ajoittain, mutta vielä 1770-luvulla koettiin lakkoilua ja kahnauksia. 1800-luvun
lopulla tapahtuivat Anjalan taksvärkkäreiden viimeiset nöyryytykset Menshikov-suvun
omistusaikana. Tuolloin kartanossa oli tilanhoitajana mies, joka tarinan mukaan teetti lisätöitä
talonpojalla, joka ei ottanut hattuaan pois päästä, kun tilanhoitaja kulki rattailla ohi.
Suomen valtio osti Anjalan kartanon sen viimeiseltä omistajalta jaettavaksi tilan alustalaisille ja
muille maattomille vuonna 1907. Majoraatin maat mitattiin ja kartoitettiin ja
jakotoimitustoimikunta piti lukuisia kokouksia asioiden selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Anjalan
kantatilasta muodostettiin valtion tila, pappila sekä 98 itsenäistä taloa ja näille jaettu yhteismetsä ja
34 palstatilaa. Tilojen arvo oli laskettu erikseen. Jaetut tilat annettiin vuokralle ja vuokraajan piti
maksaa vuokrana vuosittain korkoa talon hinnasta. Tilan hinta kuoleutui vuokraa maksamalla.
Rahan arvon aleneminen nopeutti tilojen lunastusta ja vuonna 1921 kaikki tilat oli maksettu.
Viereinen muistomerkki on pystytetty Anjalan kartanolle töitä tehneiden kyläläisten, niin
kutsuttujen taksvärkkäreiden eli päivätyöläisten kunniaksi. Muistomerkin on suunnitellut Sulo
Mäkelä ja se paljastettiin vuonna 1961 Anjalan-Elimäen maatalousnäyttelyiden yhteydessä.
”Isäni äidin isä Aabraham Nummi asui Ummeljoella. Kun Anjalan kartanosta alettiin myydä tiloja,
hänkin kysyi jakotoimikunnalta, oliko tiloja vielä jäljellä. Hänelle vastattiin, että jäljellä oli kolme
saarta, jotka eivät kelpaa kellekään.
Aabraham Nummi tuli hevosella ja rattailla Anjalaan. Hän joutui jättämään rattaat kauemmaksi,
sillä tie tilalle oli niin huonossa kunnossa, että perille pääsi vain ratsastaen. Aabraham etsi saarelta
tarpeeksi korkeaa paikkaa, johon voisi rakentaa talon ja löysikin sileän kallion. Aabraham osti
Rahkessaaren.
Talon rakentaminen saarelle olikin mielenkiintoinen juttu. Aabraham purki talonsa Ummeljoella ja
toi hirret Anjalaan hevosella. Anjalassa hän työnsi hirret jokeen ja uitti talonsa Rahkessaaren
rantaan hirsi hirreltä. Rakentaessaan taloa hän nukkui työmaan vieressä kuusen alla.
Ennen taloon pääsi vain kapulalossilla, mutta vuonna 1990 saareen rakennettiin silta. Sitä ennen tila
oli ainut Kaakkois-Suomen sisäsaaristotila.”
- Rauno Virtanen Anjalasta
”Tilaisuus, jossa tilanomistajakirjat jaettiin, oli juhlava ja vakava. Kerrotaan, että monen jäyhän
maanraivaajan käsi värähti ja silmäkulmaan ilmestyi kosteaa hänen ottaessaan asutushallituksen
ylijohtajan Östen Elvingin kädestä tuon arvokkaan paperin… Nyt kun loppusumma tilan hinnasta
oli suoritettu, tunsi entinen alustalainen vanhuutensa päivät turvatuksi ja lastensa saavan leveämmän
leivän kuin mitä hän itse oli elämässään saanut.”
- Viljam Lukkari 1.3.1921 pidetystä tilaisuudesta, kirjassa Oksanen: Anjalan historia, s. 536.
Regina-koulu
Siirretty ja kunnostettu Regina-koulu uudella paikallaan.
Kuva: Kirsi Sali, Ankkapurhan kulttuurisäätiö.
Anjalan kartanon emäntä Charlotta Regina Duffus oli skotlantilaisen amiraalin tytär. Hän avioitui
vuonna 1741 Otto Gustav Wreden kanssa. Regina Duffus tunnettiin syvästi uskonnollisena
persoonana. Hän testamenttasi 500 riksiä erityisen kiertokoulun perustamiseksi kansan lapsia varten
Anjalaan.
Regina Duffusin poika, luutnantti ja sittemmin Vaasa-ritarikunnan komentaja, Rabbe Gottlieb
Wrede pani testamentin täytäntöön äitinsä kuoltua 1802. Koulun perustaminen oli merkittävä
tapahtuma, sillä kysymyksessä oli yksi maan ensimmäisistä oppivelvollisuusperiaatteella
toteutetuista kouluista. Regina-koulu oli kiertokoulu, joka antoi alkuopetusta vuorotellen eri kylissä.
Regina-koulu toteutti oppivelvollisuuden Anjalassa jo 119 vuotta ennen kuin Suomeen tuli yleinen
oppivelvollisuus. Rabbe Gottlieb Wreden vuonna 1802 laatimat koulun säännöt nimittäin
määräsivät, että kouluun oli sakon uhalla pantava kaikki ne 6 – 15 –vuotiaat, jotka eivät osanneet
sujuvasti lukea. Määräystä noudatettiin kiitettävästi, koska sakkoja vaadittiin tiettävästi vain kerran
koulun toiminta-aikana. Regina-koulu toimi Anjalan pitäjäkouluna 128 vuoden ajan, vuosina 1803
– 1931.
Kiertokoulu alkoi 1803 Muhniemen kylässä. Päätoiminen koulumestari opetti kuusi kuukautta
vuodessa lapsille sisä- ja ulkolukua ja kristinopin perusteita. Koulu kulki kylästä kylään ja viipyi
kussakin kylässä pari kuukautta kerrallaan. Koulunkäyntipaikkoja olivat Anjala, Ahvio, Muhniemi,
Korvenkylä, Junkkari, Villikkala sekä Rabbelugn, joka piti sisällään Takamaan ja Värälän.
Regina-koulu vanhalla paikallaan Anjalan kirkonkylässä.
Kuva: Nuorisokeskus Anjala.
Itse koulurakennus rakennettiin 1843 koulumestarin asunnoksi ja Anjalan kylän luokkahuoneeksi.
Vuonna 1848 koulussa alettiin opettaa myös kirjoittamista ja laskentoa ja 1860 oppiaineisiin
lisättiin raamatunhistoria, maantiede ja isänmaan historia. Aineet olivat samoja, kuin noihin
aikoihin perustetuissa Suomen ensimmäisissä kansakouluissa.
Koululle hankittuja kirjoja lainattiin myös seurakuntalaisille pientä maksua vastaan jo alkuvuosista
lähtien. Näin sai alkunsa Regina-kirjasto, joka oli ensimmäisiä koko kansan lainakirjastoja
Suomessa. Regina-koulun kirjakaappi ja kaikki kirjaston ennen vuotta 1850 painetut suomenkieliset
kirjat ovat nykyään Vaasan koulumuseossa.
Kansakoululaitoksen vakiintumisen myötä Regina-koulun toiminta lopetettiin vuonna 1931.
Toiminnan lopettamisen yhteydessä perustettiin Regina-säätiö. Säätiö on alusta asti tukenut
merkittävästi koulujen, vanhainkotien ja seurakunnan toimintaa.
Vanhan ajan koulupäivää viettämässä.
Kuva: Nuorisokeskus Anjala.
Anjalankosken kaupunki lahjoitti rapistuneen koulurakennuksen Nuorisokeskus Anjalalle ja
rakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen Ankkapurhaan vuonna 2008. Regina-koulu jatkaa edelleen
opinahjona, nimittäin Nuorisokeskus Anjalan käytössä.