bik bok kampanjoi vietnamilaisten tyttöjen koulunkäynnin

Transcription

bik bok kampanjoi vietnamilaisten tyttöjen koulunkäynnin
BIK BOK KAMPANJOI VIETNAMILAISTEN
TYTTÖJEN KOULUNKÄYNNIN PUOLESTA
Bik Bokin ja Planin kolmivuotinen projekti vietnamilaisten koulujen luokkahuoneiden varustamiseksi etenee.
Yhdessä pohjoismaisten asiakkaidensa kanssa Bik Bok on kerännyt kokoon jo yli 100 000 euroa, ja työ
on nyt saamassa jatkoa. Ystävänpäivän lähestyessä käynnistyy #leaveyourkiss - kampanja, johon kuka
tahansa voi osallistua sosiaalisessa mediassa ja Bik Bokin liikkeissä.
Bik Bokin ja Planin yhteistyö alkoi viime syksynä
kampanjalla #girlsrighttoeducation, jonka aikana Bik
Bokin asiakkaille tarjottiin liikkeissä mahdollisuus
pyöristää ostostensa hinta ylöspäin. Kampanja
onnistui yli odotusten. Kahdessa viikossa Norjassa,
Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa kerättiin yhteensä
yli 100 000 euroa luokkahuoneiden ja käymälöiden
varustamiseen vietnamilaisissa kouluissa. Suomen
osuus tästä summasta oli huikeat 5507 euroa
kahdessakymmenessä liikkeessä.
Uudessa ystävänpäivän kampanjassa vaateketjun
asiakkaita rohkaistaan ystävyyden osoituksiin lataamalla
Instagramiin suukkoaiheisen valokuvan hashtagilla
#leaveyourkiss ja tägäämällä kuvaan @bikbokofficial.
Jokaisesta näin merkitystä kuvasta Bik Bok lahjoittaa
yhden euron lyhentämättömänä kehitysmaiden tyttöjen
koulutukseen.
– Tässä ystävänpäivän kampanjassa on kyse
ystävyydestä ja välittämisestä. Paremman
tulevaisuuden mahdollistaminen kehitysmaiden
tytöille on asiakkaillemme selvästikin sydämen asia.
Toivomme, että voimme inspiroida heitä myös uudella
kampanjallamme, jossa voi rahan lahjoittamisen lisäksi
innostaa jakamaan ystävyyttä ja lämpöä”, sanoo Bik
Bokin Suomen Maajohtaja Mia Karras.
Tyttöjen oikeuksien puolesta tehtävässä työssä voi
olla mukana levittämällä tietoa ja osallistumalla viikolla
7 käynnistyvään kampanjaan. Tietoa kampanjan
edistymisestä päivitetään kampanjasivulle http://
girlsrighttoeducation.bikbok.com/. Verkkosivulla myös
kerrotaan, miten työ Vietnamin koulujen parissa etenee.
Lisätietoja:
Mia Karras, Bik Bok Suomi Maajohtaja
[email protected], puh. +358 40 184 8979
Sosiaalisen median kampanjan lisäksi Bik
Bokin liikkeissä on myynnissä 1 euron hintaisia
ystävänpäiväkortteja, joiden myynnistä saadut rahat
menevät lyhentämättömänä Planin ja Bik Bokin
Vietnam-projektiin.
Donata Pennanen, Plan Suomi, asiakasvastaava donata.
[email protected], puh. +358 40 456 0261
https://plan.fi/koska-olen-tytto-kampanja-0
girlsrighttoeducation.bikbok.com/