Pedagoginen toimintasuunnitelma

Transcription

Pedagoginen toimintasuunnitelma
KIRKONKYLÄN PÄIVÄKODIN, MAANIITUN PÄIVÄKODIN JA KIRKONKYLÄN ESIOPETUKSEN PEDAGOGINEN
TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAVUODELLE 2015-2016
KUVAUS YKSIKÖN NYKYTILASTA JA TOIMINNAN TAVOITTEISTA :
Kuvaus toiminnasta:
Toimintamme pohjaa valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja Nurmijärven kunnan
varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä valtakunnalliseen ja Nurmijärven kunnan esiopetuksen
opetussuunnitelmaan.
Jokaisessa ryhmässä laaditaan ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma.
Ryhmissä on käytössä työtapana pienryhmäpedagogiikka. Talon jokainen ryhmä on jaettu erilaisiin
pienryhmiin. Jokaisella lapsella on oma pienryhmä ja lisäksi ryhmässä voi olla lasten oppimisen tavoitteista
käsin rakennettuja toiminnallisia pienryhmiä.
Päiväkodeissa on tärkeää asiakkaiden hyvä vastaanotto hoidon alkaessa ja päivittäin.
Painotamme toiminnassamme tulevalla toimintakaudella:
-oppimisympäristön kehittämiseen
-leikkiin
- yhteisöllisyyteen
Käytämme arjessa paljon kuvia lasten toiminnan jäsentämisessä ja oppimisen tukena.
Sisäiset rakenteet:
Pedagoginen perehdytys järjestetään aina uusille työntekijöille päiväkodinjohtajan toimesta.
Vastuualueissa pyritään aina ”saattaen siirtoon”, eli esim. tiedossa olevaan virkavapauteen pyritään aina
kouluttamaan uusi henkilö.
Ryhmän jokainen kasvattaja kuuluu johonkin talon kolmesta tiimistä, Pedagogiikka-, Viestinta ja talous –ja
henkilöstö tiimi. Päiväkotien hoidettavat vastuut on jaettu tiimien kautta. PPH vastuu, TVT vastuu ,
keittiövastuu ja S2 vastuu on nimetty vastuuhenkilöille ja he tiedottavat/päivittävät asioita säännöllisesti.
Tiimi ja vastuun jako löytyy ilmoitustaululta kohdasta tiimit.
Toimintayksikön kokous on päiväkodin virallinen päättävä kokous. Kokous on joka toinen viikko kello 12.1513.45 , ja päiväkodin johtaja toimii kokouksessa puheen johtajana. Esityslistaan muistetaan laittaa
kokoukseen tulevat asiat!
Tiimit kokoontuvat joka toinen viikko kello 12.15-13.45, ja tiimin puheenjohtaja toimii kokouksessa
puheenjohtajana.
Tiimi ja toimintayksikköaikataulu löytyvät toimiston ilmoitustaululta.
Päiväkodeissa on kahvihuoneessa ” satama” – muistiot viedään heti valmistuttuaan satamaan kaikkien
talossa olevien henkilöiden luettavaksi, josta ne myöhemmin siirretään kansioihin.( Viestintätiimi siirtää
uuden muistion saavuttua) Jokainen on sitoutunut lukemaan muistiot!
Palavereissa mukana olleet henkilöt tiedottavat oman ryhmän kasvattajia olennaisista tärkeistä palaverin
asioista.
Keväällä 2016 aloitetaan toiminta, jossa kasvattajille järjestetään säännöllisesti menetelmäkoulutusta
pajamuotoisesti. Paja on avoin kaikille esittelyssä olevasta aiheesta kiinnostuneille. Menetelmä pajaan
tulee kutsu erikseen ajankohdan varmistuttua.
Ryhmä palaverit 1xviikko jokaisessa ryhmässä .
Laitosapulaiset kokoontuu Terhin kanssa palaveriin 1 kerta syksyllä ja 1 kerta keväällä.
Koko talon työillat 1xsyksy ja 1x kevät.
Oman ryhmän suunnitteluilta ryhmäkohtaisesti 1xsyksy ja 1x kevät kesto 2h. ( Vapaa valinta ajankohdalle)
Tärkeät päivämäärät palavereille ja työryhmille listassa kahvihuoneen ilmoitustaululla.
Varhaiskasvatuksen vuosikalentereita luetaan ja seurataan aktiivisesti.
Johtajuuden rakenteet:
Päiväkodinjohtaja Terhi Joella on kolme yksikköä johdettavanaan kirkonkylän päiväkoti, maaniitun päiväkoti
ja kirkonkylän esiopetus. Päiväkodin johtajan toimisto sijaitsee Kirkonkylän päiväkodissa.
Johtajuutta on jaettu työyhteisöön tiimirakenteen kautta.
Johtaja on mukana ryhmäpalavereissa kaksi kertaa syksyllä ja kaksi kertaa keväällä, sekä tarvittaessa.
Lastentarhanopettaja on ryhmänsä vetäjä ja hänellä on pedagoginen vastuu ryhmän toiminnasta. Lto
raportoi ryhmän toimintaa johtajalle tarvittaessa.
Kehityskeskustelut ja tehtävänkuva keskustelut käydään jokaisen työntekijän kanssa vuosittain.
Työparityöskentely johtaja-kelto , säännöllinen tapaaminen joka toinen kuukausi.
Terhin aikataulut löytyy tussitaululta.
Sisäinen ja ulkoinen verkostoyhteistyö:
Varhaiskasvatuksen konsultoiva erityisopettaja on päiväkodeissa Päivi Luoma. Päivi tekee yhteistyötä
kaikissa ryhmissä ja kaikkien opettajien ja lastenhoitajien kanssa. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö
käynnistyy tarvittaessa silloin kun lapsi tarvitsee tukea kasvuun ja kehitykseen ja aloitettavasta yhteistyöstä
on sovittu vanhempien kanssa.
S2 opettaja Taina Mätön kanssa teemme yhteistyötä suomea toisena kielenään harjoittelevien
monikielisten lasten asioissa.
Yhteistyöpalaverit ruokahuollon kanssa tarvittaessa ja ainakin 1xtoimintavuosi Elokuussa.
Muut yhteistyöpalaverit ( lastensuojelu, lasten neuvola, perheneuvola, sairaala, terapeutit jne.), sekä
yhteistyö muiden päiväkotien ja koulujen kanssa sovitusti.
Seurakunta on virallinen yhteistyökumppani.
Nurmijärven muiden toimialojen kanssa tehdään hyvää yhteistyötä, liikuntatoimi ja kulttuuripalvelut.
Kirkonkylän ja Maaniitun päiväkodeissa toimii aktiivinen vanhempaintoimikunta. Toimikunnilla on
facebookissa suljetut ryhmät, joiden kautta tiedotus tapahtuu, Kaikki mukaan!!!!
Toiminnan kehittämisen tavoitteet :
Varhaiskasvatuksen sitova tavoite 2015 on lasten osallisuuden kehittäminen. Tätä tavoitetta kohti
menemme leikkejä ja leikin tukemista kehittämällä ja vuorovaikutusta lapseen vahvistamalla. On tärkeää,
että lapsi tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi.
Nurmijärven varhaiskasvatuksessa on tehty laadunarviointi, jonka pohjalta Päiväkoteihin on laadittu laadun
kehittämissuunnitelma . Laadunkehittämissuunnitelma on laadittu ja kehittämistoimenpiteitä ja arviointia
tehdään toimintakauden 2015-2016 aikana.
Tärkeä pedagoginen kehittämisen kohde on pienryhmäpedagogiikan edelleen kehittäminen ja
menetelmien/toimintatapojen vakiinnuttaminen, jotta kaikissa ryhmissä sitoudutaan yhdessä sovittuihin
toimintatapoihin.
Esiopetuksen kehittämisen tavoite kirkonkylän alueella on käytänteiden yhtenäistäminen ja TVT .
Toiminnan kehittämisen vuosisuunnitelma:
Päiväkotien toiminnan kehittämisen tavoitteet tulevalle toimintavuodelle käydään läpi kehittämispäivässä
syksyllä 2015.
Laadun kehittämistä kannattelee kehittämissuunnitelma, jonka mukaan kaikki toimivat ja sitä arvioidaan
suunnitelman mukaan sovitusti.
Pienryhmäpedagogiikan edelleen kehittäminen tapahtuu pedatiimin keskusteluissa ja ryhmien
ryhmäpalavereissa.
Ryhmien ryhmävasut valmiina 30.9, LTO vastaa ja kirjaa , jonka jälkeen johtaja mukaan ryhmäpalaveriin,
jossa ryhmä esittelee ryhmä vasun. Ryhmävasua päivitetään viikoittain ryhmäpalavereissa . Ryhmävasu on
tärkeä arvioinnin ja kehittämisen väline.
Lastentarhanopettajien viikoittainen suunnitteluaika samaan aikaan koko talossa, on tärkeä rakenteellinen
asia toiminnan kehittämisen kannalta päiväkodissa. Vuoropuhelun mahdollisuus lisääntyy
lastentarhanopettajien kesken.
Oppimisympäristöjen muokkaus , leikkivalintojen rikastaminen ja kuvien jatkuva käyttö toiminnan tukena
ovat aiheena ryhmäpalavereissa ja pedatiimissä kauden ajan.
TVT projektisuunnitelma kannattelee TVT asioiden eteenpäin viemistä.
Esiopettajien säännölliset tapaamiset toimivat esiopetuksen kehittämisen tukena ja arviointipaikkana.
Kevään 2016 kehittämispäivän aihe tarkentuu lähempänä.
Arviointia
Pedagogiikka tiimi suunnittelee ja arvioi toiminnan kehittämistä säännöllisesti keskustelun avulla.
Perushoitotilanteiden yhtenäisyyttä arvioidaan keskustelemalla asioista säännöllisesti työyhteisössä.
Ryhmien ryhmävasujen arviointi tapahtuu ryhmän henkilökunnan, yksikön esimiehen ja kelton yhteistyönä
lokakuussa ja toukokuussa .
Lasten vasujen arviointi tapahtuu jokaisen ryhmän kesken säännöllisesti ja tarvittaessa kelton
konsultoimana.
Työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti talopalavereissa .
Laadun arviointi tuo lisää arviointityökaluja.
Toukokuussa koostetaan koko vuoden arviointi pedatiimissä ja katsotaan kohti tulevaa kautta.
Toimintavuoden yhteiset tapahtumat :
Juhlista tai muista sellaisista järjestettävistä tapahtumista vastuu taho laati suunnitelman, jossa kirjattu
vastuu, jonka kukin hoitaa.
Talon yhdessä sovittu toimintarunko löytyy ilmoitustaululta.
YHTEISESTI SOVITUT TOIMINTATAVAT:
- Hoidon alun prosessi kuvaus. Tärkeää panostaa hyvään hoidon alkuun.
- Nurmijärven kunnan vasu prosessi
- Esi ja alkuopetuksen siirtymävaiheen prosessi
--Turvallisuus kansio ja EA kansio , kaikki lukevat ja sitoutuvat.
- Turvallisuuskeskustelua käydään säännöllisesti talon palavereissa, joissa Käydään läpi asioita, joista
kaikkien on hyvä olla tietoisia, esim. lähestymiskiellot, mahdollisesti väkivaltaisesti käyttäytyvät henkilöt
jne.
-Jokainen on omalta osaltaan velvollinen huolehtimaan lasten turvallisuudesta, sekä toteuttamaan
työhyvinvoinnin ”kulmakiviä”, hyviä tapoja ja kohteliasta ja arvostavaa käytöstä myös toista työntekijää
kohtaan.
- Olemme laatineet työyhteisöiden huoneentaulut henkilöstön hyvinvoinnin tueksi. Kaikki ovat sitoutuneet
siinä sovittuihin asioihin. Taulu kahvihuoneessa.
PÄIVITETTÄVÄT ASIAT:
Turvallisuus, turvallisuuskansion päivitys, Syksy 2015 , Varajohtaja Tiina Kanerva
Pelastusuunnitelma ja Riskien kartoitus, Syksy 2015, Päiväkodinjohtaja Terhi Joki
Turvallisuuskävelyt ryhmittäin 1xsyksy/kevät , henkilöstötiimi
Perehdytys:
Uusille työntekijöille järjestetään perehdytys johtajan toimesta yleisiin varhaiskasvatuksen asioihin . Oman
ryhmän keskuudessa perehdytystä annetaan uudelle työtekijälle henkilöstötiimiläisen toimesta talon
tapoihin jne.
Ryhmävasun ”tiivistelmä” toimii pikaperehdytysohjeena ryhmissä lyhytaikaisille sijaisille ja kiertäville
lastenhoitajille. LTO laatii jokaiseen ryhmään tiivistelmän.
Pelastussuunnitelman tiivistelmät ryhmien eteisissä poistumiskartan vieressä.
Kirjattu 23.10.2015