Toimintakertomus vuodelta 2014 - Suomen Sairaalahygieniayhdistys

Transcription

Toimintakertomus vuodelta 2014 - Suomen Sairaalahygieniayhdistys
SUOMEN SAIRAALAHYGIENIAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
YHDISTYKSEN HALLITUS
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Mari Kanerva, varapuheenjohtajana Pertti Arvola,
rahastonhoitajana Irma Meriö-Hietaniemi ja sihteerinä Heli Lankinen.
Muut hallituksen jäsenet ovat olleet Ville Lehtinen, Anne Eklund, Jaana Palosara, Tiina Tiitinen ja
Kaisu Rantakokko-Jalava.
Irma Meriö-Hietaniemi on toiminut kontaktihenkilönä välinehuoltoryhmän ja hallituksen välillä.
Välinehuollon edustajana hallituksen kokouksiin on osallistunut Tuula Karhumäki.
TILINTARKASTAJAT
Yhdistyksen tilintarkastajana on toiminut HTM tilintarkastaja Raimo Kuuselan Oulaisista
ja toiminnantarkastajana yhdistyksestä Anne Reiman varahenkilönään Niina Nurmi.
HALLITUKSEN TOIMINTA
Yhdistyksen hallitus on kokoontunut toimintavuonna kuusi kertaa. Lisäksi Kirkkonummella oli
suunnittelukokous lehden toimituskunnan ja koulutustyöryhmän kanssa. Hallituksen työ on
muodostunut eri koulutuspäivien ohjelmien suunnittelusta ja niiden järjestelyistä, jäsenasioiden
hoitamisesta sekä sairaalahygieniaan ja infektioiden torjuntaan liittyvien lausuntojen antamisesta.
JÄSENISTÖ
Toimintavuoden päättyessä yhdistyksessä oli 1144 (2013: 1145) henkilöjäsentä ja 29 (2013:28)
kannattajajäsentä. Henkilöjäsenmäärä pysyi suunnilleen samana, samoin kannattajajäsenien määrä
edellisvuoteen verrattuna. Jäsenmaksun suuruus oli 20 € henkilöjäseneltä ja 200 € kannattajajäseneltä.
Yhdistyksen kunniajäsenet ovat Paul Grönroos, Toini Sorsa, Antero Palmu, Juhani Ojajärvi, Pekka
Kujala, Jukka Lumio, Marja Ratia, Aino-Riitta Kala ja Liisa Holttinen
YHDISTYKSEN TALOUS
Vuoden 2014 tilinpäätös osoittaa -7823,37 € alijäämää. Yhdistyksen tileillä oli rahavaroja
yhteensä 105025,51 €. Välinehuoltoryhmän tilillä oli rahavaroja yhteensä 112948,07 €. Yhdistys on
tehnyt myös sijoituksen osakeobligaatioihin 10250,00 €. Talletus korkotilillä 40 000 €.
Yhdistyksen toiminta on toteutunut talousarvion puitteissa
KOULUTUSTYÖRYHMÄ
Koulutustyöryhmän puheenjohtajana on toiminut Arto Rantala, sihteerinä Anne Reiman, jäseninä Marja
Hämäläinen sekä Marja Ratia 5/2014 asti ja Anneli Panttila 6/2014 lähtien. Työryhmä käsittelee
hygieniahoitajien pätevöitymishakemukset ja esittää ne Sairaalahygieniayhdistyksen hallitukselle
hyväksyttäviksi. Toimikunta kokoontui 2 kertaa ja se hyväksyi 3 hakemusta. Sertifioituja
hygieniahoitajia on tähän mennessä yhteensä 55.
HYGIENIAHOITAJIEN EDUSTAJISTO
Edustajistossa ovat toimineet Kirsi Terho, Helena Ojanperä, Ella Mauranen, Eija Kela, Minna
Nieminen, Ulla-Maija Höglund ja Tiina Tiitinen (SSHY:n hallituksen edustaja). Ulla-Maija Höglundin
tilalle valittiin Reija Leiviskä. Eija Kela jäi pois edustajistosta syksyllä 2014 ja Jaana Palosara valittiin
hänen tilalleen. Edustajisto kokoontui viisi kertaa. Edustajiston matka- ja kokouskulut ovat olleet
2500€.
2
Edustajisto esitti lakkauttamistaan hallitukselle, jota hallitus ei kannattanut. Edustajisto suunnitteli
Valtakunnalliset Hygieniahoitajien Koulutuspäivät Tampereella, johon osallistui 86 hygieniahoitajaa ja
hygieniayhdyshenkilöä, näytteilleasettajia oli 14. Hygieniahoitajien koulutuspäivien tuotto oli 2700€.
Hygieniahoitajien edustajiston tarkoituksena on edistää ja kehittää hygieniahoitajien verkostoitumista
sekä täydennyskoulutusta.
APURAHAT
Matka-apurahat ulkomaille
Hallitus myönsi HIS 2014-kongressiin Ranskaan 16. - 18.11.2014 apurahan Oili Strömille 1420€, Marja
Tapanaiselle 1520€, Marja Hämäläiselle 1500€, Carina Einimölle HUS (1640€), Anne-Mari Kaartolle
Tyks (1640€), Merja Laaksoselle Tyks (1640€), Kirsi Terholle Tyks (1640€), Tiina Kurviselle Tyks
(1640€), Kari Hietaniemelle HUS (950€), Hanna Krögerille KYS (1770€), Ella Mauraselle KYS
(1770€), Päivi Kaivoselle HUS (1700€), Tarja Kuutamolle HUS (1500€), Jaana Vataselle HUS (1700€)
ja infektiolääkäri Kirsi Skogbergille HUS (1070€). NSCMID (Nordic Society for Clinical Microbiology
and Infectious Diseases) kokoukseen Norjaan 25. - 28.9.2014 apurahan sai mikrobiologian Tamara
Tuuminen (1090€).
Matka-apurahat kotimaahan
Dinah Arifullalle myönnettiin 860€:n apuraha 8. ICN/APNN konferenssiin Helsinkiin.
KUNNIAMAININNAT, ERITYISTOIMINNOT
Kultaisen ansiomerkin saivat Outi Lyytikäinen, Sirpa Hirvonen, Niina Nurmi, Kimmo Kuusisto
ja Hannu Sarkkinen. Hygieia-luennon piti Ville Valtonen.
Paavo Mäkelä-palkinto 2014 myönnettiin hygieniahoitaja Anita Pahkamäelle ja hygieniavastuulääkäri
Kaisa Ryynäselle Espoon sairaalan Puolarmetsän toimipisteestä, Suomen toistaiseksi suurimman
karbapenemaasia tuottavan enterobakteerin (CPE) Klebsiella pneumoniae-kannan aiheuttaman
epidemian ansiokkaasta hoitamisesta.
YHTEYDET ULKOMAIHIN
- Hospital Infection Society (HIS): Mari Kanerva on toiminut yhdistyksen edustajana.
- International Federation of Infection Control (IFIC): Pertti Arvola on toiminut yhdistyksen
edustajana.
- Baltic Antibiotic Resistance Collaborative Network (BARN) projektin yhdyshenkilönä on
toiminut Ville Lehtinen.
- IFIC:n konferenssiin Maltalla osallistui yhdistyksen edustajana Heli Lankinen.
- Pohjoismaiden hygieniatyöryhmän yhteyshenkilönä on toiminut Chatrine Norrbacka.
YHTEYDET KOTIMAASSA
- Yhdistys osallistui THL:n Potilasturvallisuutta taidolla kampanjaan, ohjelmaneuvoston
yhteyshenkilönä on toiminut Mari Kanerva ja käsihygieniatyöryhmän yhteyshenkilönä Jaana
Palosara
- Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän Research Centre for
Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) yhteyshenkilönä on toiminut Mari
Kanerva
- Potilasturvallisuusyhdistyksen yhteyshenkilönä on toiminut Mari Kanerva
- Potilasturvallisuusyhdistyksen leikkaushoito-jaoston yhdyshenkilönä on toiminut Heli Lankinen
ja Ville Lehtinen jaostossa ”tutkittu tieto”
- Yhdistys on antanut lausunnon Tartuntatautilakiluonnoksesta Sosiaali- ja terveysministeriölle.
- Yhdistys osallistui Finnclean-messuille Tampereella 30.9. - 2.10.2014
- Yhdistys on antanut lausunnon Valviralle ohjeesta: Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja
ihon läpäisevissä toimenpiteissä (injektiot, tatuointi, lävistykset ja kuppaus).
YHDISTYKSEN TOIMINTA
- Master programme in infection control and hospital hygiene: Pohjoismainen ministerineuvosto
on antanut valtuuden työryhmälle alkaa kartoittaa yhteispohjoismaisen koulutuksen tarvetta,
3
-
-
sisältöä ja järjestämistapaa. Suomesta työryhmään kuuluvat Outi Lyytikäinen sekä Mari
Kanerva ja he ovat toimineet yhdistyksen edustajina.
Kotisivujen ylläpitäjänä on toiminut Anne Eklund
Yhdistys on Facebookissa.
Aivoriihi: Yhdistyksen hallitus, Sairaalahygieniayhdistyksen lehden toimituskunta ja
koulutustyöryhmä pohti yhdistyksen suuntaviivoja syksyllä 2014 pidetyssä aivoriihessä.
Yhdistyksen jäsenpalvelu: Liisa Holttinen on hoitanut jäsenpalvelua maaliskuuhun asti, hänen
seuraajakseen valittu Jaana Palosara ilmoitti myöhemmin olevansa estynyt ja elokuussa
jäsensihteeriksi valittiin Niina Nurmi, joka on hoitanut yhdistyksen jäsenpalvelutoimintaa ja
Suomen Sairaalahygienialehden tilauksia sekä valmistellut sähköisen verkkoasioinnin ja
liittymislomakkeen käyttöönottoa. Yhdistyksen jäsenet ovat voineet esittää jäsenasioihin liittyviä
tiedusteluja sekä em. tilausasioita sähköpostitse tai puhelimitse.
Yhdistyksen koulutuspäivien järjestelyt: Valtakunnallisten Sairaalahygieniapäivien käytännön
järjestelyistä on vastannut Helsingin Leikkaushoitajat Oy.
Yhdistyksen rintamerkki: Jäsenpalvelusta on ollut mahdollista tilata yhdistyksen rintamerkkejä.
Hygieniahoitajien rintamerkin ovat saaneet hankkia sertifioidut hygieniahoitajat.
Yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpito: Jäsensihteeri ja Avoine Oy ovat hoitaneet yhdistyksen
jäsenrekisterin ylläpidon, Suomen Sairaalahygienialehden tilaukset ja laskutuksen sekä
jäsenmaksujen perinnän.
KOULUTUSTILAISUUDET
Yhdistyksen koulutuspäivät
Sairaalahygieniapäivät järjestettiin 25. - 26.3.2014 Jyväskylän Paviljongissa. Koulutuspäivien
pääteemoina olivat muuttuva tartuntatautilaki, asenteet ja motivointi, dialyysipotilaan infektioiden
torjunta, mikrobit ja biofilmi, verisuonikatetri-infektiot, hoitoympäristö epidemian lähteenä,
pientoimenpiteiden aseptiikka, tartuntavaaran vähentäminen ja potilasturvallisuus,
käsihygieniahavainnointi, toimenpidealueen desinfektio ja uudet kansalliset ohjeet moniresistenteistä
bakteereista. Päiville osallistui n.400 henkilöä.
Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Jyväskylän Paviljongissa 25.3.2014.
Tartuntatautipäivät
Sairaalahygieniayhdistys osallistui Helsingissä 10. - 11.11.2014 Marina Congress Centerissä,
Helsingissä järjestettyjen koulutuspäivien suunnitteluun. Yhdistys esitteli toimintaansa myös
Tartuntatautipäivien näyttelyssä.
Pohjoismainen hygieniakonferenssi järjestettiin Ruotsin Göteborgissa 10. - 12.9.2014. Yhdistys on
osallistunut koulutuspäivien suunnitteluun. Järjestelyjen yhteyshenkilönä toimi Chatrine Norrbacka.
Yhdistyksen ohjelmaehdotus Hoitoon liittyvät infektiot ja ongelmamikrobit avoterveydenhuollossa
hyväksyttiin Lääkäripäivien 2015 kurssiohjelmaan.
SUOMEN SAIRAALAHYGIENIALEHTI
Suomen Sairaalahygienialehti ilmestyi vuonna 2014 kuusi kertaa. Symposiumnumeroita ilmestyi kaksi;
nro 3 koostui 40. Valtakunnallisilta sairaalahygieniapäiviltä ja nro 6 22. Valtakunnallisilta välinehuollon
koulutuspäiviltä.
Lehden toimituskunta kokoontui 4 kertaa. Toimituskuntaan ovat kuuluneet Olli Meurman
(päätoimittaja), Anu Hintikka (toim.siht.) Anu Aalto, Paul Grönroos, Marja Hämäläinen, Outi
Lyytikäinen, Arto Rantala, Risto Vuento, Katariina Kainulainen ja Heli Heikkinen. Anu Aalto ja Paul
Grönroos jäivät toimituskunnasta pois vuoden päätteeksi.
Suomen Sairaalahygienialehti on lähetetty maksutta lääkäri- ja sairaanhoitajayhdistyksen
puheenjohtajalle Aina Emilianovalle Pietariin sekä professori Marika Mikelsaarelle Viroon.
VÄLINEHUOLTORYHMÄ
4
SSHY:n välinehuoltoryhmän hallituksen toiminta toteutui pääsääntöisesti toimintasuunnitelman
mukaisesti. Välinehuoltoryhmän hallitus kokoontui kahdeksan kertaa vuoden 2014 aikana. Hallituksen
puheenjohtajana on toiminut Tuula Karhumäki, varapuheenjohtajana Tuija Molkkari, rahastonhoitajana
Riitta Vainionpää, sihteerinä Päivi Töytäri ja jäseninä Lea Värtö, Suvi Forss ja Anita Kalliomaa. Tuija
Molkkari on toiminut välinehuoltoryhmän hallituksen kotisivujen yhdyshenkilönä ja vastasi
välinehuoltoryhmän viestinnästä ja tiedottamisesta. Tuula Karhumäki osallistui SSHY:n hallituksen
kokouksiin. Välinehuoltoryhmän tilikauden tulos vuonna 2014 oli 27418,32 €
ylijäämäinen. Välinehuoltoryhmän velka 31.12.2014 SSHY:lle on 5059,11 €.
Välinehuoltoryhmä toimi itsenäisenä valtakunnallisena välinehuollon asiantuntijaryhmänä. Sen tavoitteena
oli edistää potilasturvallisuutta ja henkilökunnan työsuojelua luomalla ja ylläpitämällä hyviä
välinehuoltokäytäntöjä ja osallistumalla infektioiden torjuntatyöhön.
Toimintakauden painopistealueina olivat vuoden välinehuoltajan valinta, välinehuoltoprosessin ja
-työn kehittäminen, välinehuollon esimiesten johtamisen ja esimiestyön sekä välinehuollon henkilöstön
ammatillisen osaamisen kehittäminen.
Välinehuoltoryhmän hallitus piti yhden aivoriihen 15.8 - 16.8.2014 Lempäälässä. Aivoriihen yhteydessä oli
välinehuoltoryhmän hallituksen kokous. Aivoriihissä suunniteltiin ja innovoitiin vuoden 2015 toimintaa ja
koulutuspäivien järjestelyihin liittyviä asioita. Lisäksi suunniteltiin hallituksen koulutus- ja
kehittämismatkaa vuodelle 2015.
Välinehuoltoryhmä toteutti kaksivaiheisen tutkimuksen ensimmäisen vaiheen suun terveydenhuollon
välineistön huoltomenetelmistä yhteistyössä Hjelt-instituutin kanssa. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe
toteutettiin yhteistyössä HUS-Desiko liikelaitoksen, Espoon suun terveydenhuollon ja Helsingin kaupungin
kanssa. Hjelt – johtajavaihdosten vuoksi toisen vaiheen toteuttaminen jäi toteutumatta. Tämän vuoksi
ei tutkimustuloksia ole käytettävissä.
Välinhuoltoryhmä myönsi apurahaa kahdelle henkilölle 15th World Sterilization Congress, 15. - 18.10.2014
Prahaan yhteensä 1500 €. B. Braun Oy:n myöntämää vuosittaista 500 euron stipendiä ei jaettu.
Välinehuollon esimiesten valtakunnalliset koulutuspäivät pidettiin Rantasipi Airport Hotel & Congress
Centerissä Vantaalla 6.- 7.2.2014. Koulutuspäivien aiheina olivat; Lean - lisää mahdollisuuksia
välinehuoltoon, resurssien johtaminen välinehuoltoprosessissa, välinehuollon talouden ja toiminnan
seurantajärjestelmät ja työhyvinvointi esimiestyössä. Tapahtumaan osallistui noin 40 välinehuollon
esimiestä ympäri Suomea. Päivien yhteydessä oli välinehuoltoalaa koskeva näyttely.
Suomen sairaalahygieniayhdistyksen välinehuoltoryhmän järjestämät 22. valtakunnalliset välinehuollon
koulutuspäivät pidettiin Helsingissä hotelli Congress Paasitornissa. Koulutuspäiville osallistui noin 170
henkilöä. Yksipäiväiseen näyttelyyn osallistui yli 30 yhteistyökumppania. Koulutuspäivien ensimmäisen
päivän aihekokonaisuudet olivat ajankohtaista sairaalahygieniasta, välinehuollon alkujuuret ja koulutus sekä
välinehuoltaja työn kehittäjänä. Toisen päivänä kuultiin esityksiä välineistön steriloinnista ja EUdirektiivistä sekä roolit ja tehtävät välinehuoltajan työssä case esityksinä eri sairaanhoitopiirien alueilla.
Palveluohjaajat luennoivat omasta työstään ja erilaisista kokemuksista välinehuollon erityistehtävissä.
Koulutuspäiviltä saatu palaute oli hyvää ja luentoja pidettiin erittäin korkeatasoisina. Koulutuspäivien
luentoja julkaistiin Suomen sairaalahygieniayhdistyksen kotisivuilla ja sairaalahygienialehden
välinehuoltonumerossa 6/2014. Koulutuspäivien ja näytteilleasettajien käytännön järjestelyt hoiti SH-Team
Helsingistä.
SSHY:n välinehuoltoryhmä valitsi kolmannen kerran vuoden välinehuoltajan. Vuonna 2014 haettiin
välinehuoltajaa, joka on kehittänyt työyhteisössään välinehuoltotoimintaa ja saanut toiminnallaan aikaan
laadun, tuottavuuden, prosessien suorituskyvyn ja/tai työhyvinvoinnin parantumaan tai innovaatio on
merkittävästi edistänyt sairaalahygienian toteutumista. Vuoden välinehuoltajaksi 2014 valittiin
välinehuoltaja Niina Hyppönen Tampereelta. Kehittämistehtävä käsitteli välinehuoltoprosessin
standardointia. Standardoinnin tavoitteena on välinehuoltoprosessin sujuvoittaminen ja parhaiden ja
tehokkaimpien työskentelytapojen löytäminen. Työ on aloitettu standardoimalla ensimmäisenä pesuvaihe.
Välinehuoltoryhmän sihteeri Päivi Töytäri ja varapuheenjohtaja Tuija Molkkari osallistuivat SSHY:n 40.
valtakunnallisille sairaalahygieniapäiville ja emoyhdistyksen vuosikokoukseen Kongressikeskus
5
Paviljongissa Jyväskylässä 25.3 - 26.3.2014. Välinehuoltoryhmän hallitus ei tehnyt vuonna 2014
ulkomaisia kehittämis- ja koulutusmatkoja.
Suomen Sairaalahygieniayhdistyksen välinehuoltoryhmä piti tarpeellisena välinehuoltoalan perustutkintoa ja
teki esityksen Opetushallitukselle sen käynnistämiseksi. Opetushallitus otti esityksen vastaan ja lähti
viemään eteenpäin perustutkintoajatusta. Opetusministeriön päätöksellä välinehuoltoalan
perustutkintokokeilu päätettiin käynnistää vuosille 2014 - 2018. Tavoitteena on vastata sosiaali- ja
terveydenhuollon ja hyvinvointiteknologian uusiin haasteisiin. Kokeilu tuottaa tietoa tutkintojärjestelmän,
tutkintorakenteen ja tutkintojen perusteiden kehittämiseen sekä kehittää tutkintojen perusteita ja koulutusta.
Puheenjohtaja osallistuu OKM:n nimeämään välinehuollon jaostoon toimikaudella 25.3.2014 - 31.12.2018.
Jaoston tehtävänä on ohjata ja seurata koulutuskokeilujen suunnittelua ja toteutusta.
Välinehuoltoryhmän hallitus on World Forum for Hospital Sterile Supply:n (WFHSS) jäsen. Puheenjohtaja
toimi yhdyshenkilönä ja asiantuntijana sekä Suomen edustajana vuosikokouksessa Välinehuoltoryhmän
puheenjohtaja Tuula Karhumäki ja varapuheenjohtaja Tuija Molkkari osallistuivat 15. - 18.10.2014
pidettyyn kongressiin Prahaan. Päivien yhteydessä pidettiin WFHSS:n vuosikokous 15.10.2014.
Kongressimatkasta ja vuosikokouksesta kirjoitetaan Suomen Sairaalahygienialehteen 1/2015.