Leirikirje

Transcription

Leirikirje
LEIRIKIRJE
Tähtiä kuin taivaalla,
Leirihuuto:
meit on tällä rannalla.
Pistohiekka
Tähtiä
kuin Saimaa,
taivaalla,
siin on
meit
onKosmos-taikaa.
tällä rannalla.
Pistohiekka Saimaa,
siin on Kosmos-taikaa.
Leiriläiselle
Upeaa, että olet lähdössä Järvi-Suomen Partiolaisten
kolmannelle piirileirille! Leirille meitä on kaikkiaan
tulossa noin 2 000 partiolaista. Leiripaikkamme sijaitsee Saimaan rannalla, Puumalan Pistohiekalla. Leiri alkaa keskiviikkona 29.7., jolloin vanhemmat ikäkaudet
saapuvat leirille. Lauantaina 1.8. leirillä on vierailupäivä ja samalla saapuvat myös nuoremmat ikäkaudet.
Leiri päättyy seuraavan viikon keskiviikkona 5.8., ja
silloin on aika suunnata kotia kohti.
Ennen varsinaista leiriä järjestetään rakennusleiri, jonka aikana rakennetaan leirialuetta. Kaikkea ei
kuitenkaan rakenneta vielä rakennusleirillä valmiiksi,
vaan jokainen leiriläinen pääsee osallistumaan leirin
rakentamiseen. Omasta savusta tehdään kotoisa ja
leiriläistensä näköinen alue. Varsinaisen leiriosuuden
jälkeen järjestetään vielä purkuleiri, jolloin puretaan
leirirakennelmat ja palautetaan alue takaisin siihen
kuntoon, jossa se oli ennen leiriä.
Kosmos’15 -leirillä on luvassa kädentaitoja, seikkailulaakso, tähtitiedelaakso ja vesiohjelmaa. Mukana
on myös ensimmäistä kertaa Pop up -ohjelmaa, jotta
vapaa-ajallakaan ei tulisi tylsää! Suuret yhteiset ohjelmat, kuten avajaiset ja lauantain suuri iltanuotio
tulevat nostamaan leiritunnelman huippuunsa.
Kosmoksella olemme partion arvojen mukaisesti
kaikki yhdenvertaisia ja huolehdimme toisistamme
syrjimättä ketään sukupuolen, iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon tai vakaumuksen, mielipiteen, perhesuhteen, vamman, terveydentilan, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän
syyn takia.
Alkoholin ja huumausaineiden hallussapito ja käyttö
on leirillä ehdottomasti kiellettyä. Päihtyneet henkilöt lähetetään kotiin omalla kustannuksella, tarvittaessa poliisin kautta.Tällaisissa tapauksissa leirimaksua
ei palauteta. Tupakointi on kielletty alle 18-vuotiailta.
Tästä kirjeestä löydät tärkeitä asioita leiriin liittyen.
Luethan kirjeen huolellisesti läpi ja näytäthän tämän
myös huoltajillesi. Säilytä kirje leirin alkuun saakka.
Tarvikkeet leirielämään
Pakkaa kaikki tavarasi rinkkaan tai suureen reppuun.
Kaikenlaiset irtopussukat kannattaa suosiolla jättää
kotiin. Varmistathan jo kotona, että jaksat itse kantaa mukaan pakkaamasi tavarat hieman pidemmänkin matkan. Kun toimit näin, leirille saapuminen on
helppoa: tavarasi pysyvät yhdessä koossa ja saat ne
helposti kuljetettua omaan leirisavuusi. Vinkkejä:
Vaatteet kannattaa pakata muovipusseihin, jolloin ne
mahtuvat pienempään tilaan ja pysyvät kuivina kosteallakin kelillä. Elektroniset laitteet kannattaa jättää
kotiin, sillä ne voivat rikkoontua tai kastua leirin
aikana. Huomaathan, että partiovakuutus ei korvaa
leiriolosuhteissa elektronisille laitteille tapahtuneita
vahinkoja! Muistathan, että meitä on tulossa leirille
paljon! Merkitse siis nimesi ja lippukuntasi (ja savunumerosi) kaikkiin tavaroihin.
Ota leirille mukaan seuraavat tarvikkeet:
Reppu/rinkka, johonpakkat kaikki varusteesi
Päiväreppu, johon mahtuvat päiväohjelmassa tarvittavat tavarat (kuten juomapullo)
Makuupussi ja makuualusta
Istuinalusta
Partioasu - partiohuivi, virallinen partiopaita ja
siihen sopiva alaosa (jos on)
Tuulenpitävä takki
Sadevarustus - sadetakki ja sadehousut (sadeasuksi ei käy kertakäyttöasu tai tuulipuku)
Kumisaappaat

Lyhyt- ja pitkähihaisia t-paitoja joka leiripäiväksi
Pitkät housut (2 kpl) ja shortsit (2 kpl)
Sukkia joka leiripäiväksi
Alusvaatteita joka leirpäiväksi
Pitkä alusasu
Pipo ja käsineet
Päähine - lippis tms.
Villasukat
Työ-/näppylähanskat
Lämmin yöasu
Tarpeeksi sään mukaisia vaihtovaatteita - kesällä
voi olla myös koleaa
Pussi likavaatteita varten
 Hyvät jalkineet kävelemiseen mahdollisesti märässäkin metsässä - älä ota uusia kenkiä, vaan sisäänaja ne ensin
Rantajalkineet suihkuun ja uimarannalle
Uima-asu ja pyyhe
Henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
Hammasharja ja hammastahna
Pesuaineet, suosi biohajoavia
Aurinkovoide ja hyttysmyrkky
Jätesäkki
 Ruokailuvälineet pakattuna kangaspussiin (syvä,
muovinen lautanen, sekä muki, lusikka, haarukka ja
veitsi). Älä pakkaa ruokailuvälineitä muovipussiin!
Juomapullo, vähintään 0,5 litraa
Otsa- tai taskulamppu, varaparistot
Puukko - tarkista, että se on terävä!
 Muistiinpanovälineet - pieni vihko ja pari kynää
(yksi lyijykynä)
Hakaneuloja 4 kpl
Pelastusliivit (jos omistat)
Kärki- tai linjapihdit (jos löytyy)
Kela-kortti (kopio riittää)
Lisäksi seuraavista voi olla leirillä hyötyä:
Kello
Ompelutarvikkeet
Aurinkolasit
 Pari muovipussia (esim. roskapussiksi tai likaisten kenkien pakkaamiseen)
Unilelu, pelikortit
Kamera, akkuja, USB-johto. Lisäksi kannattaa ottaa mukaan muistitikku, jonne kuvia voi siirtää leirin
aikana kamerasta/kännykästä leirin kuvapalvelussa.
Taskurahaa kioskiostoksia varten
 Postimerkkejä (voit varata jo mukaasi tai ostaa
Kosmoshopista)
 Kännykkä. Huomaa, että leirillä puhelin saattaa
hukkua tai hajota,
voi ladata leirillä
j , eikä kännykkää
y
Ohjelmapisteiden varusteet:
½ litran tyhjä pullo
Frisbeegolf kiekkoja (jos on)
Seikkailijat:
 Iso tyhjä pringles putkilo tai tyhjä ½ litran limsatölkki (kädentaidot ohjelmassa oltava viimeistään
tyhjänä)
Tarpojat:
 Tyhjä pehmeä muovinen lääke-/vitamiinipurkki,
jossa kiinni painettava kansi (kuva nettisivulla)
Samoajat, vaeltajat, aikuiset
Numero 4 virkkuukoukku
Henkilökohtaiset ensiapuvälineet, jotka jokaisen
tulee ottaa mukaan:
Henkilökohtaiset lääkket + annosteluohjeet (tarvittaessa ole etukäteen yhteydessä savusi johtajaan
tai Leiritoimistoon p. 050 3636021/050 3636028 erityisesti, jos lääkkeesi vaativat kylmäsäilytyksen)
Laastaria
Rakkolaastaria. Jos tiedät saavasi helposti rakkoja jalkoihisi, suojaa herkät kohdat urheiluteipillä jo
ennen pitkiä kävelymatkoja
 Voidetta hyönteisin puremiin ja auringon polttamiin
Pakkaa ensiapuvälineet pieneen pussiin, jota voit kuljettaa mukanasi leirllä.
Jos olet tilannut ilmoittautumisen yhteydessä leirituotteita, ne jaetaan sinulle ensimmäisenä leiripäivänä.
Jos leirillä sairastuu
Leireillä sattuu ja tapahtuu. Kosmoksella jokaisessa
alaleirissä ja ohjelmapisteessä on valmius ensiapuun
ja esim. pienten haavojen ja vastaavien hoitoon. Mahdollisista säännöllisistä lääkityksistä huolehtii leiriläisen lähijohtaja tai savunjohtaja, tästä on hyvä sopia
etukäteen.
Isompia tapaturmia, sairauskohtauksia yms. varten
leiriltä löytyy leirisairaala, jossa ammattitaitoinen
lääkintähenkilöstö päivystää koko leirin ajan. Tarvittaessa leiriltä pyydetään apua Puumalan terveydenhuollosta. Jossain tapauksissa leiriläinen saatetaan
lähettää kotiin toipumaan. Ennen leiriläisen kotiin
lähettämistä ollaan aina huoltajaan yhteydessä.
Leirin peruminen
Jos joudut jostain syystä perumaan osallistumisesi
Kosmokselle, ilmoita siitä mahdollisimman pian Leiritoimistoon p. 050 363 6028 / 050 363 6021 pia.
coutille (=piirileirin yhteyshenkilö).
Leirimaksua ei palauteta. Peruneen henkilön tilalle
on mahdollista etsiä toinen leiriläinen ja sopia hänen
kanssaan leirimaksun jakamisesta. Jos peruutuksen
syy on osallistujaa tai hänen lähiomaistaan kohdannut sairaus tai tapaturma, voi osallistumismaksun
periä lääkärintodistusta vastaan partiovakuutuksen
ehtojen mukaisesti vakuutusyhtiö LähiTapiolasta
http://toiminta.partio.fi/lippukunta/turvallisuus-javakuutukset.
Palvelut leirillä
Kosmos’15 -piirileirillä on oma kauppa, Kosmoshop,
josta voit ostaa leiri- ja partiotuotteita, päivittäistavaroita, kuten hygieniatuotteita sekä makeisia ja virvokkeita.
Leirillä on myös oma kahvila, Kosmoskuppila, josta
saa virvokkeita, pikkusuolaista, makeaa ja muita herkkuja. Perinteisen, koko leirin ajan voimassa olevan
kahvikortin voit ostaa 15 eurolla koko leirin ajaksi tai
kympillä ajalle 1.-5.8. Kahvikortilla nautiskelet kahvia
ja teetä rajattomasti omaan mukiin. Leirialueella on
myös jäätelökioski.
Kaikissa leirin myyntipisteissä käy ainoastaan käteinen raha!
Lisätietoja
Lisätietoja leiristä löytyy leirin nettisivuilta www.
tyen, käänny ensisijaisesti oman lippukuntasi Kosmoscoutin tai savunjohtajan puoleen. He osaavat
kertoa myös, kuinka sinun lippukuntasi saapuu leirille
ja kuinka paluu kotiin tapahtuu. Jos vastausta kysymykseesi ei löydy leirin nettisivuilta eikä lippukunnan
kautta, voit ottaa yhteyttä Leiritoimistoon, p. 050 363
6028 / 050 363 6021
Leiriläisen vierailupäivän ohjelma
Saapuvaa vierailijaa kannattaa odottaa omassa savussa. Leiriläisen tulee kertoa vierailijoille etukäteen,
missä alaleirissä ja savussa hän asuu. Leirialueeseen
tutustumisen ja leirin tunnelmasta nauttimisen lisäksi
vierailupäivänä on mahdollista seurata ja osallistua
leirissä pyöriviin vierailupäivän Pop up -ohjelmiin,
sekä tutustua Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan sen omalla pisteellä klo 9-14.Vierailupäivänä
voi myös pulahtaa uimaan, mutta leirin turvallisuusohjeita uimisen osalta tulee noudattaa. Koko vierailupäivä huipentuu Suureen iltanuotioon klo 15, jonne
kokoontuvat kaikki leiriläiset ja vieraat.
Leiriläinen voi liikkua leirialueella vapaasti vierailijoiden kanssa. Muistathan
kuitenkin ilmoittaa omalle savunjohtajallesi, kun poistut savun alueelta vie-
railijoiden kanssa. Leirialueelta ei saa poistua vierailijoiden kanssa ja kielletyksi merkittyihin paikkoihin
ei ole luvallista mennä! Leiriläinen, muistathan myös
saapua ruokailemaan savusi ilmoittamaan aikaan!
Huoltajille:
Leiriläisille voi laittaa postia
Postia jaetaan leirillä kerran päivässä. Postin on oltava perillä Puumalassa viimeistään ti 4.8., jotta se
ehditään jakamaan leirin aikana.
Postia voi lähettää osoitteella:
Kosmos’15/Puumalan kunta
Leiriläisen nimi/Lippukunta
Alaleirin nimi/Savun numero
PL 20, 52210 PUUMALA
Tietyn lippukunnan alaleirin ja savun voi tarkistaa jo
Voit lähettää leiriläisille postia myös sähköpostitse
([email protected]). Viestit tulostetaan ja
jaetaan muun postin mukana. Viestin otsikkoon laitetaan leiriläisen nimi/lippukunta/savu/alaleiri.
Leirin yhteystiedot
Leiritoimiston puhelinnumero on 050 363 6021. Numerossa on päivystys koko leirin ajan ympäri vuorokauden. Tämän numeron kautta välitetään viestejä
leiriläisille vain hätätilanteessa. Numerossa ei vastata
leiriläisiä koskeviin kysymyksiin, eikä leiriläisiä haeta puhelimeen. Jos leiriläiselle sattuu tapaturma tai
vastaava, leiriltä ollaan välittömästi yhteydessä kotiväkeen. Mikäli leiriltä ei kuulu mitään, kaikki sujuu
hyvin!
Vierailupäivänä on tohinaa!
Kosmos’15 -leirin vierailupäivä on lauantai 1.8., ja silloin leiriläisten vanhemmat, sukulaiset ja ystävät ovat
tervetulleita tutustumaan leiriin. Vierailuaika alkaa
kello 10.00 ja päättyy kello 17.00 mennessä. Vierailupäivänä leirialueella on lähes 3 000 ihmistä ja paljon
toimintaa, joten vierailijoita pyydetään varautumaan
siihen, että jonoja ja odotusta saattaa syntyä päivän
aikana. Allergia- ja turvallisuussyistä lemmikit eivät
valitettavasti voi vierailla leirillä, ainoana poikkeuksena opaskoirat.
Vierailupäivämaksu
(10 €/hlö, 3-6 -vuotiaat 5 €/hlö) maksetaan käteisellä
leiriportilla. Maksu sisältää keittolounaan omista astioista ja päivän ohjelman. Varaathan sopivan summan
käteistä mukaan, koska pankki- ja luottokortit eivät
käy maksuvälineenä leirillä. Lähin pankkiautomaatti
löytyy Puumalasta (n.14 km).
Vierailupäivän ruokailu
Vierailijoiden toivotaan tuovan mukanaan omat ruokailuvälineet: syvä lautanen, lusikka, veitsi sekä muki
(ei kertakäyttöastioita). Ruokailu tapahtuu leirikeittiössä, jossa lounasta on tarjolla klo 11.00 - 14.00.
Saapuminen leirialueelle
Autoilla leirialueelle saavuttaessa leirialueelle on
opastus tieltä 62, Lietvedentie. Vierailupäivän pysäköintialue on läheisellä suljetulla lentokentällä, josta
siirrytään kävellen leirialueelle.
Leirille on myös mahdollista tulla vierailemaan veneellä, mutta veneilijöiden toivotaan ilmoittavan
saapumisestaan etukäteen 31.7. klo 12 mennessä
Leiritoimistoon p. 050 363 6021, jotta voimme varmistaa veneelle soveltuvan rantautumispaikan. Leirin
laituriin ei ole mahdollista kiinnittyä.
Vierailupäivä on sudenpentujen ja seikkailijoiden
ensimmäinen leiripäivä. Jos saavut leiriläisten kanssa
samalla kyydillä vierailemaan leirialueelle, maksathan
vierailupäivämaksun heti, kun nouset pois linja-autosta. Jos saatat sudenpentuasi tai seikkailijaasi leirille, etkä osallistu vierailupäivään, toivomme sinun
ilmoittautuvan leiriportilla. Tällöin leirialueelta tulee
poistua heti saattamisen jälkeen.
Vierailijoiden toivotaan suosivan yhteiskuljetuksia ja
kimppakyytejä. Seuraa lippukunnan ja aluejärjestön
kyytitarjontaa. Vierailupäivän tulostettava ajo-ohje
Puumalaan löytyy Kosmoksen sivulta www.kos-
Tervetuloa vierailemaan leirille1
Leiriläiset ottavat teidät vierailupäivänä mielellään
vastaan. Puhdas vaatekerta ja kioskirahan täydennys
ovat mieluisia tuliaisia, mutta esittelemme mielellämme myös leiriä teille! Tervetuloa!