Sivu 20 - Uusikaupunki

Transcription

Sivu 20 - Uusikaupunki
Vesa Salminen
Vesa Salmisen syntymäkodissa Pyhämaassa harjoitettiin kalastusta ja
puutarhaviljelyä. Ensimmäiset työt
vieraan palveluksessa olivat Repolan
metsätyömaalla ja Rauman satamassa. Tie vei autotehtaalle autonrakentajaksi v. 1972 ja siten Olkiluodon atomivoimalatyömaalle 1975
Varsinaiseen muurarinammattiin Vesa
Salminen ajautui 1979. Ensimmäiset
työmaat olivat hänen omassa kylässään Edväisissä, homma sitten laajeni
muualle Pyhämaahan ja sen ulkopuolelle pääasiassa urakkamuurarina eri
rakennusliikkeissä Uudessakaupungissa, Raumalla ja laajemmallakin
alueella.
Oman muurausliikkeen T:mi V-S Muurauksen Vesa Salminen perusti v 1995.
90- luvun laman seurauksena julkinen
rakentaminen loppui lähes kokonaan,
ja isot muuraushankkeet loppuivat lähes kokonaan.
Vesa Salminen on tehnyt omin käsin
kaikkia oman alansa töitä.
20
Piippu- ja tulisijamuuraus,
joka aiemmin
oli sivutoimi,
tuli V-S Muurauksen pääartikkel ik s i.
Siihen aikaan
asiakas hankki tiilet, tavarat ja tarvikkeet. Muurari meni paikalle ja muurasi.
Viimeiseksi isommaksi muurausurakaksi jäi Länsi-Suomen vanhan painotalon perustusten päälle rakennettu
kerrostalo.
Oman toiminimen kautta toiminta
helpottui ja muuttui kokonaan. Salminen vei paikalle hiekat ja tiilet, asiakas
näytti paikan. Ennen asiakas koki hankalaksi muurarin palkkaamisen, piti
maksaa palkka, pidättää verot ja suorittaa erilaiset eläkemaksut.
Kaakeliuunin muotokaakelien valmistamisen vaaditaan iso määrä erilaisia
kipsimuotteja sekä paljon työtunteja
Muuraustöiden ohella Salminen alkoi
valaa muuraamiinsa tulisijoihin erilaisia
tulenkestäviä komponentteja työn helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi. Tämä
johti siihen että autotalli kävi ahtaaksi.
Ensimmäinen tuotantohalli Valmistui
1999 kotipihalle Edväisiin. Samana
vuonna palkattiin myös ensimmäinen
vakinainen työntekijä muurarin oppiin.
Hallin valmistumisen myötä suunnitelmat laajentaa toimintaa valmistulisijapuolelle alkoivat. Vuonna 2000 suunnitelmat muuttuivat käytännön työksi
ja ensimmäiset Serafiina liedet ja Aurora takat valmistuivat vuonna 2001.
Samalla Warma- Uunit tuotemerkki
rekisteröitiin ja uunituotanto Edväisissä alkoi.
2002 avattiin oma tehtaanmyymälä
Uuteenkaupunkiin (vuokralle nykyisen toimitilan yhteen toimistohuoneeseen) sekä yrittäjävetoiset toimipisteet Raumalle ja Turkuun.
Vuonna 2006 valimoa laajennettiin
ja automatisoitiin ja Uudenkaupungin
Pajalaan perustettiin oma kaakeliteh-
Huolellisen käsityön tuloksena syntyneet kaakelit välivarastossa odottamassa lasittamista
das (ensimmäiset koekaakelit valmistettiin Kustavissa).
Edväisten toimipiste kävi toiminnan
laajentuessa ahtaaksi ja toiminta (kokoonpano, kaakelitehdas ja hallito) valimoa lukuun ottamatta siirtyi Uuteenkaupunkiin 2008 Lokalahdentie 1:een
(koko kiinteistö siirtyi Warma-Uunien
omistukseen 2007 vuoden lopulla).
Vuonna 2008.n työntekijöitä Edväisissä oli yhdeksän ja Uudessakaupungissa (kaakelitehtaalla) 2 henkilöä. Toiminimi muuttui Warma-Uunit Oy:ksi
myös vuonna 2008 muuton yhteydessä.
Warma-Uunit Oyn palveluksessa on
tällä hetkellä 15 henkilöä. Päätoimipaikka on Uudessakaupungissa, jossa
toimii hallinto, kokoonpano, kaakelitehdas, sekä paikallismyynti. Tulisijoja myydään koko Suomen alueella,
jälleenmyynti toimii yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla, vientiä on Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Belgiaan.
Mauri Tenhonen
Kaikkea testataan omassa laboratoriossa yliopistohankkeiden lisäksi