Asokotien lehti

Transcription

Asokotien lehti
1/2015
Asokotien lehti
a!
25 Uisuttitkko
Asor
Erilaisuus
on erityisyyttä
14 Asopaketti ja
Tilaihme uudistivat kodin
16 Tekninen huolto
ennaltaehkäisee vikoja
22Raastaako arki?
29Kukat tuovat
pikkukesän kotiin
pääkirjoitus
sisältö 1/2015
Tilaihme!
Saunasta
vaatehuoneeksi.
Valtion päätökset vaikuttavat
asumiskuluihin
Asouutiset
Erilaisuus on erityisyyttä
sivu 12
Tilaihme ja Asopaketti Tilaihme: Saunasta vaatehuoneeksi
Asopaketti: Lumi-paketilla luksusta keittiöön
T
uore Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tekemä tutkimus alueellisten asuntomarkkinoiden kehityksestä osoittaa, että vuokra-asumisen kustannukset
jatkavat tasaisen varmaa kasvuaan lähivuosina erityisesti valtion tukemassa asuntotuotannossa. Myös asumisoikeusasuminen luokitellaan rahoitusmuodon perusteella vuokra-asumiseksi.
Tutkimuksessa tuotiin esiin myös, että iso osa kustannusten noususta johtuu
korjausrakentamisen kasvavasta tarpeesta suomalaisessa kerrostalokannassa. Näin
tapahtuu myös meidän yhtiön taloissa, joista suurin on rakennettu 90-luvulla.
Valtion tuella rakennettujen vuokra- ja asumisoikeusasuntojen asumiskustannuksiin vaikuttavat olennaisesti myös lainanhoitokulut. Valtion määrittelemät lainaehdot vaikuttavat siten, että laina lyhenee hitaasti ja kulut pysyvät korkeina koko laina-ajan.
Ongelmana on, että lainaa ei ole saatu maksettua pois ennen kuin talo vaatii
peruskorjausta. Asukkaalle tämä tarkoittaa sitä, että hän joutuu vastikkeessaan
maksamaan jopa kuusi euroa neliöltä kuukaudessa pelkkiä lainanhoitokuluja.
Asuntoministeriöstäkin on jo myönnetty, että vuokra- ja asumisoikeusasukkaat maksavat vastikkeissaan valtion yleiskuluja eli lainanhoitokulut ovat valtion
tapa rahastaa asukkaita.
Jos olit ajatellut, että yhtiö nostaa vastikkeita kerätäkseen suuria voittoja, niin
laki estää sen. Laki velvoittaa yhtiön pitämään kiinteistöistä huolta omakustannusperiaatteella ja rajoittaa tuoton tuloutusta omistajille.
Olemme yhtiön taholta jo vuosikausia yrittäneet tuoda esiin sen, että lainajärjestelmää pitäisi uudistaa myös vanhojen lainojen osalta. Olisi kohtuullista, että
valtio ei rahastaisi tavallisia palkansaajia tällä tavalla.
PTT:n tutkimuksessa nostettiin esiin myös se, että omistusasunnon maksaminen tavallisella palkkatyöllä on yhä vaikeampaa. Asuntojen hinnat erityisesti pääkaupunkiseudulla ovat nousseet kohtuuttoman korkeiksi.
Kun sekä vuokra- että omistusasumisen hinta tavalliselle palkansaajalle on todettu kohtuuttoman korkeaksi, olisi asuminen syytä nostaa vaaliteemaksi kevään eduskuntavaaleissa. Tulevat kansanedustajat
ovat juuri heitä, jotka voivat vaikuttaa valtion määrittelemiin lainaehtoihin.
Asumisen tukeakin on ehdotettu osoitettavaksi suoraan asukkaille asumistuen
muodossa, mutta se kuulostaa ainakin ARA-asuntojen osalta vähän
hölmöläistarinan puuhalta leikata peittoa toisesta päästä ja
jatkaa toisesta. Järkevintä olisi tehdä kunnollinen remontti
lainajärjestelmään.
Marko Pyykkönen
toimitusjohtaja
Tekninen huolto ennaltaehkäisee vikoja
Huolenpitoa asukkaista ja asunnoista
Hyvä olo: valmistaudu kesään!
KUSTANTAJA JA JULKAISIJA
Asokodit
Leankatu 3
00240 Helsinki
puh. 020 161 2230
[email protected]
Raastaako arki
Lukijatoive Asoristikko
Oletko tietoturvasi heikoin lenkki?
Kukat tuovat pikkukesän
PÄÄTOIMITTAJA
Marko Pyykkönen
020 161 2232
[email protected]
Asopaketilla
keittiö
kuntoon.
TOIMITUSSIHTEERI
Sari Puolimatka
020 161 2268
[email protected]
TOIMITUS
Päivi Karvinen / Huvikummun viesti
[email protected]
4
8
11
12
14
16
18
21
22
25
26
29
sivu 14
Pidä huoli
tietoturvastasi.
sivu 26
ULKOASU
Minna Ruusinen / Miks’ ei! Oy
[email protected]
PAINO
Erweko Oy, Helsinki
10. vuosikerta
ISSN 2243-0822
Yhdistyykö
arki ja työelämä
sujuvasti?
sivu 22
Asokotien asukkaille jaettava
asiakaslehti, joka julkaistaan kaksi kertaa vuodessa.
Lehden tavoitteena on välittää
monipuolisesti tietoa Asokodityhtiön toiminnasta, asumisoikeusasumisesta ja ajankohtaisista asioista. Lehti jaetaan
myös eri sidosryhmille.
KANNEN KUVA:
iStockphoto
2 ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
3
Aso
uutisia ... ajankohtaisia asioita yhtiön toiminnasta ja asumisoikeusasumisesta
kärpäsenä katossa
Asuntosäätiö ja
Asokodit fuusioituvat
toukokuun alussa
Huollon kilpailutuksessa lisätään
asukasyhteistyötä
A
Asokotien uudistuotanto alkaa Keimolanmäestä
A
sokotien uudistuotanto alkaa
muutaman vuoden tauon jälkeen. Uusia Asokoteja rakennutetaan Vantaan Keimolanmäkeen.
Asunnot tulevat Keimolan vanhan moottoriradan paikalle, uudistuvan Kivistön palvelujen tuntumaan.
Kohde valmistuu loka-marraskuussa 2016. Kohteen rakennuttaa
Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy ja
sen urakoitsijana toimii Skanska.
Hankkeen pääsuunnittelijana toimii Arkkitehtitoimisto Juha Mutanen Oy.
Taloon tulee 55 huoneistoa,
kahdeksan kerrosta ja huoneistokoot vaihtelevat 32 m² – 83,5 m².
- Asunnot tulevat hakuun kevään aikana ja niitä voi hakea nettisivujemme kautta, kertoo markkinointipäällikkö Jaana Lahtinen ja
muistuttaa, että asunnon vaihtamisessakin tarvitaan käyttämätön järjestysnumero, jonka myös voi hakea
Asokotien internetsivujen kautta.
Alueen katujen muodot ja nimet noudattelevat vanhan moottoristadionin nimiä. Kohteen osoi-
te on Keimolankaarre 9 A-B ja sen
nimeksi tulee Lähtöruutu. Alueen
maamerkiksi jää moottoriradan valvontatorni, joka modernisoidaan.
Julkisivumateriaaleina
taloja
hallitsee retropintainen poltettu,
pellavanvärinen tiili. Lisäksi talojen
julkisivuissa käytetään betonia ja
alumiinia, johon painetaan porrashuoneiden kohdalla autonrengaskuvio. Rengaskuvio on erilainen jokaisen porrashuoneen kohdalla.
4 ASOKOTI 1/2015
sokodit kilpailuttaa huoltotoimintansa koko asuntokannassa.
Tavoitteena on taata valtakunnallisesti huoltotoiminnan hyvä laatu.
Kilpailutus on jo toteutettu pääkaupunkiseudulla ja vuonna 2015 kilpailutetaan kehyskuntien ja muun Suomen huoltotoiminta.
Asokodit käynnisti huollon uudistamisen vuonna 2012. Pääkaupunkiseudun kohteiden huollon sopimukset sekä huolto-ohjelmat on
nyt uudistettu, kohteet ryhmitelty
20-40 kohteen kokonaisuuksiksi ja
omatoimihuollon tilalle on luotu talkoohuolto.
Talkoohuollon käyttöönotolla pyritään varmistamaan asukkaiden
mahdollisuus osallistua kohteiden
huoltotoimintaan ulkoalueiden hoidon osalta. Tekniikkaan ja kiinteistön
korjaustoimintaan liittyvät tehtävät
hoidetaan huoltoyhtiön kautta.
Helsinki, Espoo ja Vantaa alueella kilpailutettiin 264 kohdetta. Kilpailutuksesta sekä toiminnan
käynnistymisestä saatuja kokemuksia hyödynnetään muiden kohteiden osalla.
– Pääkaupunkiseudun kokemusten pohjalta olemme todenneet, että
meidän pitää lisätä kohdekohtaista
asukasyhteistyötä, jotta saamme tietoomme kohteiden erityisjärjestelyitä piha-alueiden hoidon osalta. Huollon kilpailutusta käydään läpi jälleen
myös kevään puheenjohtajatapaamisissa, toteaa kiinteistöjohtaja Henrik Hämäläinen.
ASOKOTI 1/2015
Asukasviestintää on sovittu lisättävän myös yhtiön hallituksen
asukasedustajien kanssa, jotta heille taataan riittävä tieto kilpailutuksen edistymisestä. Asukasedustajat
Kari Lehtinen ja Kirsi SilfverbergNurminen ovat olleet aktiivisia seuraamaan kilpailutuksen edistymistä
ja heihin on myös oltu yhteydessä
pääkaupunkiseudun kohteista.
Silfverberg-Nurmisen mukaan
huollon kilpailutus on tarpeen muun
muassa siksi, että huollon tehtäväkuvaukset saadaan selkeytettyä. Se
helpottaa muun muassa isännöitsijän tehtäviä ja tehostaa huollon valvontaa. Asukkaat puolestaan saavat parempaa ja tasalaatuisempaa
huoltotoimintaa.
- Lisäksi huollon kilpailutus on
kuin lottovoitto niille kohteille, jotka
eivät halustaan huolimatta ole saaneet huoltopalveluita syrjäisen sijaintinsa takia, korostaa SilfverbergNurminen.
Kehyskuntien ja maakuntien sopimus- ja huolto-ohjelmat uudistetaan vuoden 2015 aikana. Mikäli
huolto toimii hyvin, kilpailutusta ei
välttämättä toteuteta.
- Asukasyhteistyö on tärkeää
myös huollon toimivuuden toteamiseksi. Seuraamme huollon toimintaa
myös palvelukeskustoiminnan kautta sekä asukkaille suunnatuilla palvelutasokyselyillä, korostaa Hämäläinen.
A
suntosäätiö osti Asokodit vuoden 2014
keväällä. Kaupan myötä syntyi alan suurin asumisoikeusasuntoja omistava yhtiö, jolla on 15 600 asuntoa ympäri Suomea.
Asukkaalle kauppa ei tuonut muutoksia.
Käyttövastikkeet ja muut asumisoikeusasumiseen liittyvät ehdot pysyivät ennallaan.
1.5.2015 toteutetaan yhtiöiden fuusioituminen siten, että tietojärjestelmät yhdistetään ja kuusi työntekijää siirtyy Asuntosäätiön toimitiloista Tapiolasta työskentelemään
Asokotien Pasilan toimistoon.
- Syksyn ja talven aikana olemme käyneet läpi molempien yhtiöiden toimintoja ja
yhdistäneet parhaat hallinnolliset käytännöt.
Asukkaille arjen asumisessa fuusioitumisen
ei pitäisi näkyä millään tavalla, vaan toiminnot jatkuvat entiseen tapaan, vakuuttaa toimitusjohtaja Marko Pyykkönen.
Uuden omistajatahon myötä yhtiö pystyy pitkästä aikaa käynnistämään myös uudistuotannon.
- Ensimmäinen kohde on lähtenyt käyntiin tänä keväänä Vantaan Keimolanmäessä.
Sen lisäksi olemme aloittamassa paria kohdetta Espoon Suurpeltoon. Hankkeita on vireillä myös Helsingissä ja radanvarsipaikkakunnilla aina Lahtea ja Tamperetta myöten.
Tavoitteenamme on käynnistää tulevan vuoden aikana noin 600 asunnon tuotanto, kertoo Pyykkönen.
a voita!
Vastaa j den palautekysely lönytyveyrsion
h
ise
sokoti-le
n sähkö
ta lehde
s
a
vaikuta
lm
u
ja
k
Koti
lautetta
a
p
a
n
n
stä. A
an
yhteyde
.
n arvota
isältöön
s
n
en keske
e
tia.
id
e
rt
n
lehd
o
k
ta
ja
n
ita a
un lah
tj
e
-k
S
Palautte
,
oista
euron arv
015.
kaksi 50
n 30.4.2
a
ta
isesti.
te
ri
o
u
s
ilökohta
ta
k
n
e
h
n
Arvon
a
ta
e ilmoite
Voittajill
A
5
Aso
uutisia ... ajankohtaisia asioita yhtiön toiminnasta ja asumisoikeusasumisesta
Merkitse kalenteriisi asukashallinnon tapahtumat
Vastikekorotukset yleistä linjaa maltillisemmat
A
A
sokotien asukashallinnon
vuosikiertoon kuuluvat
yhtiön taholta järjestettävät
kohteiden asukaskokoukset, kevään teemaseminaarit,
elokuun yhteistyöelimen kokoontuminen eli YTE-kokous
ja syksyn tiedotustilaisuudet.
Talotason asukastoiminnasta vastaa kunkin kohteen
asukastoimikunta. Taloissa
pidetään omia asukaskokouksia, pihatalkoita- ja juhlia
sekä erilaisia kerhoja ja tapahtumia. Asukastoimintaan
on käytössä myös asukasmääräraha yhtiön puolelta.
- Olkaa aktiivisesti yhteydessä kohteenne hallinnolliseen isännöitsijään, jos
mieli tekee järjestää esimerkiksi kohteen 20-vuotisjuhlat tai muuta yhteistä kaikkia
asukkaita koskevaa puuhaa.
Näihin tapahtumiin on mahdollista saada Asokodeil-
sokotien vastikekorotukset
ovat tänä vuonna keskimäärin 0,5 % eli maltillisemmat kuin
toimijoilla keskimäärin. Tammikuussa julkaistun Pellervon taloustutkimuksen asumiskustannustutkimuksen mukaan vuokrat
nousevat tänä vuonna keskimäärin noin 2 %.
Valtion tukemassa asuntotuotannossa - jota asumisoikeusasunnotkin ovat - vuokrat nousevat PTT:n tutkimuksen mukaan
enemmän kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.
- Olemme pystyneet pitämään vastikekorotukset maltillisi-
ta hieman avustusta, kertoo
hallintopäällikkö Anne Rantala.
Asukaskokoukset
pidetään kevään
aikana
Isännöitsijän koolle kutsumat
asukaskokoukset pidetään
kevään aikana kaikissa kohteissa. Kokouksessa käsitellään muun muassa kohteen
talousasioita, mutta kokouksessa voi myös nostaa esiin
kohteen korjaustarpeita tai
muita ajankohtaisia asioita.
Teemaseminaarit
puheenjohtajille
Teemaseminaareissa käsitellään tänä vuonna muun muassa Asuntosäätiön ja Asokotien fuusioitumista sekä
ajankohtaisia alueellisia asioita. Kokouksissa valitaan
myös edustajat YTE-kokoukseen.
- Huoltotoiminnan kilpailutusta käymme myös läpi.
Pääkaupunkiseudulla kilpailutus on jo toteutettu, mutta
maakunnissa se toteutetaan
vasta tänä vuonna, toteaa
Rantala.
YTE kokoaa alueiden
toimijat yhteen
Yhteistyöelimeen valitaan
osallistuja kaikilta 31 toimintapaikkakunnalta.
- Kokouksissa käydään läpi yhtiön ajankohtaisia asioista asukkaiden kanssa keskustellen. Lisäksi kokouksissa on
aina asumiseen liittyvä asiantuntijaesitys, kertoo Rantala.
na muun muassa hyödyntämällä
vuosien varrella kertyneitä kohdekohtaisia hoitoylijäämiä. Korjaustoimintaan olemme pystyneet
budjetoimaan hieman enemmän
kuin edellisenä vuotena, toteaa
hallintopäällikkö Anne Rantala.
– Yleiset asumiskustannukset energiakulujen, verojen ja taksojen osalta nousevat kuitenkin
koko ajan, joten näin matalia korotuksia ei ole mahdollista toteuttaa joka vuosi, ellei muutoksia tule valtion lainaehtoihin, painottaa
Rantala.
Asokotien keskimääräinen
käyttövastike tänä vuonna koko
maassa on 11,68 euroa/neliö/kk.
Kohdekohtaisen vastikkeen voi
tarkistaa Asokotien internetsivuilta.
Teemaseminaarit kevät 2015
Anne Rantala
Paikkakunta
Espoo
Aika
Kokouspaikka
ma 2.3. klo 17 – 19.00
Hotelli Kuninkaantie, Lakelankatu 1 Helsinki
ke 4.3.
klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4
Budjetit läpi
tiedotustilaisuuksissa
Kuopio, Siilinjärvi, Joensuu to 5.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16
Vantaa, Porvoo, Sipoo
ma 9.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2
Vuoden 2016 budjetit käydään asukastoimikuntien
puheenjohtajien kanssa läpi syksyllä pidettävissä tiedotustilaisuuksissa. Pääkaupunkiseudun tilaisuuksien
aikataulut on jo määritelty
oheisessa taulukossa. Isännöitsijät tiedottavat maakuntien tilaisuuksista.
- Toivomme, että asukkaat osallistuisivat aktiivisesti
asukashallinnon tilaisuuksiin.
Niissä pääsee keskustelemaan asumiseen liittyvistä
asioista niin toisten asukkaiden kuin myös isännöitsijöiden ja yhtiön edustajien
kanssa, kannustaa Rantala.
Lahti, Kouvola, Mäntsälä
ke 11.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Aleksanterinkatu 14
Lohja, Kirkkonummi,
Vihti, Raisio, Salo
to 12.3. klo 17 – 19.00
Hotelli Lohja, Laurinkatu 34 Järvenpää, Kerava,
Nurmijärvi, Tuusula
ti 17.3. klo 17 – 19.00
Scandic Järvenpää, Asema-aukio
Hyvinkää, Riihimäki,
Hämeenlinna ke 18.3. klo 17 – 19.00
Cumulus Hyvinkää, Hämeenkatu 2-4
Lappeenranta, Imatra,
Hamina, Kotka
to 19.3. klo 17 – 19.00
Cumulus Lappeenranta, Valtakatu 31 Tampere
ti 24.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Tammer, Satakunnankatu 13
6 ASOKOTI 1/2015
Oulu, Rovaniemi
ma30.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Arina, Pakkahuoneenkatu 16
Jyväskylä
ti 31.3. klo 17 – 19.00
Sokos Hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35
Budjetoinnin tiedotustilaisuudet syksyllä 2015
Paikkakunta
Espoo
Aika
ma14.9. Kokouspaikkatoive klo 17 – 20.00
Hotelli Kuninkaantie, Lakelankatu 1
Helsinki
ti 15.9. klo 17 – 20.00
Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4
Vantaa
ke 16.9. klo 17 – 20.00
Sokos Hotel Vantaa, Hertaksentie 2
ASOKOTI 1/2015
7
Suuri osa ihmisten kokemista kärsimyksistä niin perheessä,
asuintalossa, koulussa, töissä kuin muissakin yhteyksissä
johtuu siitä, ettei erilaisuutta siedetä. Sopu ihmisten välillä
lähtee aina samasta asiasta, ihmisten erilaisuuden ja
jokaisen yksilön erityisyyden ymmärtämisestä.
teksti Päivi Karvinen • kuvat iStockphoto ja Jari Härkönen
ERILAISUUS
on jokaisen ihmisen erityisyyttä
-M
oni kuvittelee, että asiat olisivat paremmin, jos kaikki
olisivat samanlaisia. Höpö,
höpö, ei sellaista tilannetta tule koskaan
olemaan. Maailma on aina muodostunut ja
muodostuu vastakin erilaisuuksista, toteaa
TV:stäkin tuttu psykologi Ilona Rauhala.
Erilaisuus ei ole Rauhalan mielestä
asia, joka pitää ratkaista, vaan se on voimavara, jos uskaltautuu ottamaan selvää
erilaisten ihmisten mielipiteistä, tavoista ja tottumuksista. Hyväksymisen kautta
luodaan luottamuksen ilmapiiriä, joka on
myös hyvän asuinyhteisön edellytys.
miettimään, miten asia pitäisi kohdata rakentavasti.
Rauhala ottaa esimerkin tilanteesta,
jossa nuori mopoilija rassaa menopeliään
ikkunasi alla ja joskus jopa herättäen sinut yöuniltasi.
- Tuossa tapauksessa voisi yrittää tutustua häiriön aiheuttajaan vaikkapa arkipäiväisesti kyselemällä mopon korjauksen sujumisesta. Ja sitten sopivalla hetkellä todeta, että voisiko nuori olla kaasuttelematta iltamyöhään, kun se häiritsee untasi.
Tunnusta ärsytys – se laimenee
Jokaisella meistä on oma tarinamme toimintamme taustalla ja syitä erilaiseen toimintaan on monia. Ellei toista kuuntele,
syyt jäävät tietämättä ja jäljelle jää vain suvaitsematon erilaisuuden pelko.
- Voi olla, että esimerkiksi mopon rassaaminen on nuoren kaverin ainoa keino
kokea onnistumisia ja siksi se on tärkeää.
Rauhala kehottaa miettimään tarkkaan,
mikä esimerkiksi erilaisen naapurin toiminnassa häiritsee.
- Jos tiedostaa omat tunteensa ja sanoo
ne myös ääneen, pystyy sitä kautta laimentamaan ärsytyksen tunnetta. Silloin tunteesta tulee tietoiseksi ja pystyy paremmin
Erilaiseen toimintaan
on yleensä syy
Kevään asukaskokouksessa voisi yhdessä miettiä millaisia muistoja halutaan talon
lapsille asumisesta jättää.
8 ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
9
Muistithan Asopaketin?
Vielä ehdit remontoida kodin kevään juhliin.
Tutustuminen helpottaisi tuon asian
ymmärtämistä ja tilanteessa voisi käydä jopa niin, että kun tutustuu mopoilijaan, mopon rassailu voi lakata häiritsemästä.
Törkeyttä ei pidä hyväksyä
Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että
asuinyhteisössä on asioita, joihin ei välttämättä
pysty vaikuttamaan, kuten monet talouteen
liittyvät seikat. Energiaa kannattaisi käyttää
sitäkin enemmän asioihin, joihin jokainen voi
vaikuttaa, kuten positiivisen asumiskokemuksen luomiseen omaan taloon. Rauhala kävi
puhumassa ihmisten erityisyydestä ja erilaisuudesta Asokotien Yhteistyöelimen kokouksessa elokuussa.
Kuka?
Ilona Rauhala on psykologi, tietokirjailija
ja yritysvalmentaja, jonka yritys
Palomacorento Oy auttaa asiakkaita
kehittämään onnistumiskeskeistä asennetta työyhteisöihin.
Rauhala on tullut tutuksi myös TV:ssä
pyörittämästään keskusteluohjelmasta,
kirjoittamistaan kirjoista sekä kolumneista
ja pitämästään blogista.
Rauhala kuvaa tavoitteekseen tehdä
psykologiaa ihmisille tutuksi puhumalla
kieltä, jota ihmiset ymmärtävät. Asuminen
on ollut Rauhalan sydäntä lähellä aina,
jopa niin, että lapsena hän haaveili
arkkitehdin ammatista.
Asuinyhteisössä on luonnollisesti myös
sellaista käytöstä, jota ei pidä ymmärtää.
- Erilaisuuden ymmärtäminen on eri
asia kuin törkeyden hyväksyminen. Pitää tunnistaa mikä on tervettä käyttäytymistä ja mikä ei ole. Harmillisen usein
puututaan juuri siihen terveeseen käytökseen, kuten vaikka lasten leikkimiseen ja jätetään puuttumatta epäterveeseen käytökseen, kuten vaikka perheväkivaltaan, pohtii Rauhala.
Asuintalon erilaisissa riita- tai kriisitilanteissa Rauhala kehottaa niissäkin
nostamaan asiat selkeästi esiin sen sijaan että niistä ei puhuttaisi.
- Paljon tietysti riippuu ihmisten kyvystä käsitellä hankalia asioita, mutta
myös niiden hankalien asioiden käsittely on normaalia vuorovaikutusta, jota
pitäisi pystyä tekemään.
Mitä tulee paikalle,
kun sinä tulet paikalle?
Erilaisuuden ja ihmisten erityisyyden
hyväksyminen on Rauhalan mukaan
olennainen osa luottamuksen ilmapiirin luomista asuintalossa. Jokainen voi
aloittaa hyvän hengen luomisen omasta
itsestään. Peiliin pitäisi jokaisen katsoa,
sillä ketään muuta ei voi muuttaa kuin
itseään tai omaa asennettaan.
- Tee itsellesi yksinkertainen kysymys: mitä tulee paikalle, kun sinä tulet
paikalle? Tuotko syyllistävää ja latistavaa mieltä vai myönteistä ja kannustavaa
energiaa, joka vahvistaa muiden ihmisten itsetuntoa, kysyy Rauhala.
Psykologisen tutkimuksen mukaan
ihmisten itseluottamus vaikuttaa paljon asioista suoriutumiseen ja onnistumiseen. Meistä jokainen voi olla toisten-
sa itseluottamuksen vahvistaja tai sitten latistaja.
- Hyvän ilmapiirin luomiseen parisuhteessa, perheessä, töissä, koulussa
tai asuintalossa ei ole kikka kolmosia,
vaan se on ymmärrystä juuri siitä, mitä energiaa minä tuon paikalle, kun tulen paikalle.
Tervehdi, kehu ja kannusta
Positiivinen vuorovaikutus lähtee niin
pienistä asioista kuin toisten ihmisten
tervehtimisestä, kuulumisten kyselemisestä, kiitoksen antamisesta sekä kannustavista kommenteista. Ne ovat iso
osa myös ihmisen asumiskokemusta. Jos
ilmapiiri on tympeän kyräilevä, myös
asumisen euromääräinen hinta tuntuu
aina liian suurelta.
- Asukaskokouksessa voisi joskus
miettiä yhdessä mitä asumiselta talossa
halutaan. Voisi miettiä esimerkiksi minkälaisia muistoja talossa asuville lapsille
halutaan jättää. Kyttäämisen sijaan voisi kokeilla kannustaa ihmisiä havaitsemaan onnistumisia ja nostaa niitä enemmän esiin, kannustaa Rauhala.
Kehuminen on Rauhalan mielestä
liian vähän käytetty luonnonvara. Kehuilla on kuitenkin ihmisen itseluottamukseen suuri merkitys ja sitä kautta
suora vaikutus onnistumiseen.
- Kaikkihan me haluamme onnistua
ja varmasti haluamme myös, että toiset
onnistuvat. Mitä enemmän me ymmärrämme kehumisen merkityksen, sen parempi.
Rauhalalta ei riitä ymmärrystä väitteelle, jonka mukaan kehuminen ja kannustaminen olisi epäsuomalaista toimintaa.
- Jos jätetään kehumatta ja kiittämättä, se on törkeää toisen ihmisen
mitätöimistä. Jos kehuminen ei kuulu
suomalaiseen kulttuuriin, niin on aika
muuttaa se käsitys. Ja sen muutoksen
tekemiseen jokaisen täytyy osallistua,
painottaa Rauhala.
10 ASOKOTI 1/2015
Tervetuloa Asopakettitilaisuuksiin Pasilaan!
A
sokotien toimistolla Leankatu 3:ssa pidetään kevään aikana neljä Asopakettitilaisuutta, joissa kerrotaan asunnon remontointimahdollisuuksista valmiiksi suunniteltujen
Asopakettien ja Tilaihmeen avulla. Tilaisuudessa pääset tutustumaan myös remontissa käytettäviin materiaaleihin.
tiistai 24.3. klo 16.45 – 18.00
tiistai 14.4. klo 16.45 – 18.00
keskiviikko 22.4. klo 16.45 – 18.00
keskiviikko 6.5. klo 16.45 – 18.00
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ilmoittauduthan
viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta joko
puhelimitse 040 5190 855 tai sähköpostitse
[email protected].
ASOKOTI 1/2015
11
teksti Anni Karvinen • kuvat Jari Härkönen
Hyvästi sauna,
tervetuloa vaatehuone
Mielessä saunaremontti? Asokotien Tilaihme-paketissa loihdittiin
asukkaalle lisää säilytystilaa vaatteille ja harrastustarvikkeille.
-S
iskolleni tehtiin Asopaketti-remontti noin vuosi sitten
ja häneltä kuulin Tilaihmeestä. Mahdollisuus saunan purkamiseen
ja sen muuttamiseen esimerkiksi vaatehuoneeksi oli minulle mieluinen tieto ja
innostuin heti, espoolainen Päivi Kärki kertoo.
Sisarukset asuvat samassa kerrostalossa Espoon Kivenlahdessa. Muutettuaan asokotiin Päivi halusi lisää kaappitilaa alkuperäisessä kunnossa olevaan
kaksioon.
Nyt eteisestä aukeaa seinän kokoinen peiliovi entiseen saunaan ja lauteiden paikalla komeilevat muistoja tuovat
moottoripyöräkypärät letteineen.
Eteisen toiminnallisuus muuttui
kokonaan, kun avonaulakosta päästiin
eroon ja eteisen vaatesäilytys siirtyi liukuovien taakse vaatehuoneeseen eli siis
entiseen saunaan. Tilaa tuli muutoksen
avulla eteiseen tuplaten lisää ja tila rauhoittui merkittävästi.
Seinät liukuvat paikoilleen
Asokotien sisustussuunnittelija Katja
Törmänen ja remontin rakennusurakoitsija sekä keittiökalustefirma saavat
kiitosta innokkaasta ja tehokkaasta toteutuksesta.
Remontti pantiin aluille ennen ju-
hannusta ja parissa päivässä oli jo purettu saunan lisäksi kylpyhuone ja keittiö.
Kokonaisuudessaan asunnon muodonmuutos kesti kuukauden ja maksoi noin
16 000 euroa. Pienistä pakettiin kuulumattomista lisätöistä sovittiin urakoitsijan kanssa erikseen.
Oviaukko kylpyhuoneen ja saunan
välillä tehtiin umpinaiseksi seinäksi ja
eteisen seinän tilalle puolestaan tulivat
peililiukuovet.
Kylpyhuoneen vanha muovimatto sai
lähteä, seiniin ja lattiaan valittiin uudet
kaakelit ja katto paneloitiin.
Keittiöön ilmestyivät uusien kaapistojen lisäksi uutuuttaan hohtavat kodinkoneet. Koko huoneistoon asennettiin
kaunis vaalea laminaatti.
Onko jo valmista?
- Odotin innokkaasti remontin valmistumista. Asuin sen ajan siskoni luona ja
kävin usein ennen töihin lähtöä katsomassa, missä vaiheessa asunto milloinkin oli. Urakoitsijaan pystyi luottamaan
täysin ja työskentely oli viimeisen päälle
siistiä, itsekin kiinteistöalalla työskentelevä Päivi kiittelee.
Oman Asopaketin valintoja helpotti sisustusammattilaisen lisäksi siskon
asunnossa nähdyt ratkaisut.
- Tilaihme löytyy minulta, mutta jos
saunan kaipuu yllättää, siskolle pääsen
saunaan, Päivi toteaa.
Hyvää tuulta vaatehuoneesta
Saunan uusiokäyttö vaatehuoneena tuo
lisää tilaa ja avaruuden tuntua. Hyvä ilmanvaihto huoneessa on jo valmiina.
12 ASOKOTI 1/2015
Päivi muistuttaa, että harvakseltaan
saunominen ei ole kovin taloudellista ja
uskoo monen pitävän saunaa varastona.
Muutto ei ole tällä asukkaalla vielä
mielessä. Sen sijaan remontoimisen makuun päästyään hän alkaa suunnitella jo
uusia muutoskohteita. Seuraavaksi vuorossa voisi olla makuuhuone, jonne Päivi laittaisi muun muassa liukuovet kaaASOKOTI 1/2015
piston eteen.
Ennen sitä on kuitenkin aikaa nauttia vaatehuoneen tuomasta lisätilasta ja
tarinoida ystävien kanssa vaikka moottoripyöräretkistä. Niitä Päivi harrasti aikoinaan nyt jo edesmenneen miehensä kanssa. Kauniit muistot ja niistä kertovat esineet onneksi säilyvät.
Lisätietoja Tilaih
me-remontista
löydät Kotikulmas
ta AsTöropaketitVaatehuoneeseen eli entiseen saunaan Katja
sivulta tai ottam
alla yh
mänen suunnitteli Elfa-järjestelmän
avulla
juuri
teyttä
tja Tö
Päivin tarpeisiinKa
sopivat
säilytystilat.
rmäseen
katja.tormanen@
asokodit.fi,
puh. 020 161 2241
.
13
teksti Päivi Karvinen • kuvat Mikko Törmänen
KOKKOSET ASOPAKETTI-REMONTISTAAN
Saimme mitä tilasimme
Eeva-Liisa ja Markku Kokkonen halusivat luksusta keittiöönsä.
Lumi-paketti toi kotiin luksuksen lisäksi myös valoa sutjakkaasti
sujuneen remontin jälkeen.
Asopaketin avulla saa
enemmän kuin perustasoa
Eeva-Liisa ja Markku
Kokkonen ovat asuneet
Uusikatu 43:ssa viitisen vuotta. He aikovat
asua talossa pitkään,
sillä sijainnin lisäksi
talossa asuvat hyvät
naapurit ovat tärkeä lisä
asumisviihtyisyyteen.
Markku toimii talossa
asukastoimikunnan
puheenjohtajana. Viime
kesänä asukkaat tekivät
suuren pihauudistuksen
talkoovoimin.
-M
eidän keittiö oli alkuperäisessä kunnossaan 90-lukulaisine pyökkilistoineen ja
laattoineen. Halusimme uusia sen, jotta
saisimme keittiön toimivammaksi, selvittää Eeva-Liisa, jolle keittiö ei suinkaan ole
pelkkä korea sisustuselementti. Hän viihtyy
siellä myös herkkuja loihtien.
Kokkoset kävivät pari kertaa Asokotien
järjestämässä Asopaketti-illassa, ennen kuin
päätyivät remontin teettämiseen. Asopaketti-illassa vierailu oli tärkeää, jotta pääsi hypistelemään materiaaleja käsissään.
He päätyivät valoisuuden varmistamiseksi kiiltävän valkoisiin kaapin oviin. Myös
työtasoksi valikoitui vaalea materiaali.
- Halusimme uusia myös kaappien rungot. Sillä tavalla pääsimme eroon muun muassa vanhasta nurkkakaapista, jonka käyttö
oli tosi hankalaa, kertoo Eeva-Liisa.
Remontissa maalattiin myös keittiön
katto ja seinät. Edellinen asukas oli laitattanut koko 80 neliöiseen huoneistoon kauniin
parkettilattian, joten sitä ei tarvinnut uusia.
- Joku ihmetteli Asopaketti-illassa, että miksi tehdä remonttia, kun yhtiön pitää hoitaa
remontit huoneistoissa. Kai meillekin olisi jossain vaiheessa remontti tullut, mutta
me päädyimme silti teettämään tämän remontin, koska halusimme saada kotiin vähän luksusta, toteaa Eeva-Liisa.
- Kyllä painetta tuli vähän naapureiltakin, joilla näimme Asopaketin avulla hyvännäköiseksi remontoituja keittiöitä, naurahtaa Markku ja kertoo, että heilläkin on
käyty katsomassa valmista lopputulosta samassa hengessä.
Yhtiö osallistuu Asopaketin kuluihin
talon iästä ja huoneiston koosta riippuen. Kokkosten maksettavaksi jäi remontista noin 4 000 euroa. Yhtiö kunnostaa huoneistojen keittiö-, kylpyhuone- ja saunatiloja talojen ikääntyessä, mutta remontit toteutetaan taloudellisesti perustasoisina. Asopaketin avulla asukas saa valita itselleen sopivat vaihtoehdot ja luksuksen tuntua.
Urakoitsija ansaitsee
suuret kiitokset
Remontin hankinta oli Kokkosten mukaan
erittäin helppoa. He tutustuivat paketteihin netin ja esitteiden avulla sen lisäksi että osallistuivat esittelyiltoihin.
- Kun soitimme Katja Törmäselle, niin
homma eteni siitä todella vauhdilla. Tero
Pirttimaa kävi mittaamassa keittiötämme,
antamassa hyviä vinkkejä ja pian meillä oli
Keittiöpisteen suunnitelmat kommentoitavana. Sähköpostitse hioimme sitten suunnitelmat loppuun, kertoo Eeva-Liisa.
Markku laskee, että remonttiin meni
kolme ja puoli päivää, eikä retkielämä mik-
14 ASOKOTI 1/2015
Kokkosten keittiö
ennen ja jälkeen
remontin. Remontti
toi pieneen keittiöön
runsaasti valoa ja on
nyt huoneiston koru,
jossa Eeva-Liisan
on mukava loihtia
herkkujaan. Remontin
yhteydessä uusittiin
myös jääkaappi.
roruokaa tehden tuntunut siksi mitenkään
rasittavalta.
- Kun osaa homman, niin eihän siinä
kauaa mene, kehuu Markku remontin toteuttaneen Pirttimaan toimintaa.
Keittiö on nyt kuin koru
Kokkoset ovat erityisen tyytyväisiä siitä, että pieneen keittiöön saatiin remontin avulla
lisää laskutilaa ja yläkaappien alle led-valot.
- Nyt valot voivat olla vaikka koko päivän päällä, kun led vie niin vähän sähköä.
Keittiöstä tuli remontin myötä muutenkin paljon valoisampi entiseen verrattuna, hehkuttaa Eeva-Liisa.
ASOKOTI 1/2015
Vieraan silmin keittiö on kuin koru.
Led-valon käyttö tuo esiin myös kauniin
ornamenttikuvioisen välitilalaminaatin,
joka oli Markun ehdoton valinta.
- En halunnut keittiöön enää niitä sairaalalaattoja, kommentoi Markku. Hän
kertoo itse nauttivansa myös siitä, että
kaappien ovet ja laatikot eivät enää kolise kiinni mennessään sillä hidasteet pitävät siitä huolen.
- Ja minusta tuosta välitilalaminaatista
jää jälki tämän päivän suunnittelusta aivan
samalla tavalla kuin ne pyökkilistat olivat
90-luvun suunnittelua, lisää Eeva-Liisa.
Kokkosten ajatuksena on asua Uusi-
Kysy Asopaketista
ja Tilaihmeestä
Katja Törmäseltä.
020 161 2241
sokodit.fi puh.
katja.tormanen@a
kadun asunnossaan pitkään. Talo sijaitsee
muutaman minuutin kävelymatkan päässä
Oulun keskustasta ja talvipyryillä on mukavaa, kun porrashuoneeseen pääsee suoraan talon parkkihallista. Kesällä kaupunki on joka puolelta vähintäänkin pyöräilymatkan päässä. Kävellenkään ei ole pitkä
matka keskustaan. Hyvä paikka Markulle
ja Eeva-Liisalle viettää eläkepäiviään.
15
teksti Vesa Ville Mattila • kuvat iStockphoto ja Jari Härkönen
TEKNINEN HUOLTO
ennaltaehkäisee vikoja
Jos asunto viilenee, ilmastointi temppuilee tai hanasta
tulee vain kylmää vettä, on syytä ottaa yhteyttä
kiinteistönhuoltoyhtiöön. Sen apuna ja taustalla toimii
tekninen huolto, joka jo ennalta karsii monet mahdolliset viat.
A
sokodit oli ensimmäinen
suomalainen asuinkiinteistöalan toimija, joka
eriytti kiinteistöhuollon ja teknisen
huollon. Edellisestä vastaavat kiinteistönhuoltoyritykset, jälkimmäisestä yli puolessa Asokotien kiinteistöistä Are Oy.
Tekninen huolto tarkoittaa asuntojen ulkopuolisten LVIAS-laitteiden huoltoa ja ylläpitoa. Käytännössä kyse on huolehtimista siitä, että kiinteistön lämpö-, vesi-,
ilmastointi-, kiinteistöautomaatio- ja
sähkölaitteet toimivat hyvin ja asetettujen arvojen mukaan.
- Häiriöitä pitää ennaltaehkäistä ja mahdollisiin vikoihin puuttua
nopeasti. Mitä vähemmän vikatilanteita ilmenee, sitä paremmin tekninen huolto on onnistunut, kiteyttää
Asokotien kiinteistöpäällikkö Tero
Salminen.
Järjestelmällisesti
suunnitelmien mukaan
Kiinteistönhuoltoyhtiöiden kontolle kuuluvat edelleen muun muassa lamppujen ja tiivisteiden vaihto,
vuotavan hanan korjaus ja pattereiden ilmaus. Kiinteistöhuoltoyhtiöt myös vastaavat LVIAS-laitteiden toiminnan tarkkailusta ja teknisen huollon tilaamisesta vikoja
korjaamaan.
16 ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
Asokodeilla tekninen huolto
tarkistaa ja huoltaa kerran vuodessa kaikki asuntojen ulkopuoliset LVISA-laitteet.
- Asiantuntijamme arvioivat
esimerkiksi lämmönvaihtimien,
venttiilien ja puhaltimien elinkaaren. Tarvittaessa he huoltavat ja
vaihtavat niitä sekä antavat asiantuntija-apua uusien laitteiden valinnoissa, kertoo Aren LVI-toimialapäällikkö Teemu Jalomäki.
Asokotien lisäksi Are vastaa
maanlaajuisesti tuhansien muiden
kiinteistöjen teknisestä huollosta.
Siksi se pystyy vertailemaan kohteita ja etsimään energiatehokkaita ratkaisuja. Saadut opit ja kokemukset koituvat kaikkien hyväksi.
- Meille jo vuosia jatkunut yhteistyö Aren kanssa mahdollistaa
pitkäjänteisen suunnittelun ja korjaustarpeiden budjetoinnin, Salminen sanoo.
Asokodit ja Are seuraavat kuukausittain teknisen huollon tavoitteiden toteutumista. Puolivuosittain läpikäydään laajempia katsauksia ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Asumisviihtyisyyttä
ja energiatehokkuutta
Kun tekninen huolto hoitaa hommansa hyvin, asukkailla on erin-
omaiset edellytykset viihtyä asunnoissaan. Kaikki toimii niin kuin
pitääkin, mikä myös näkyy kiinteistön energiatehokkuudessa ja asumiskustannuksissa.
Asokodit on antanut Aren hallittavaksi kiinteistöjen lämmönsäätökäyriä, joiden avulla automatiikka säätää patteriveden lämpötilaa
ulkolämpötilan mukaan.
Lisäksi Are tarkkailee muun
muassa ilmanvaihdon käyntiaikoja ja vedenkäyttöä. Äkilliset muutokset vaikkapa vedenkäytön tuntikulutuksessa vaativat nopeaa reagointia, jotta kiinteistö säästyisi ylimääräiseltä energiahukalta ja sen
aiheuttamalta lisäkustannukselta.
- Ylipäätään energiatehokkuuden merkitys teknisessä huollossa kasvaa koko ajan, Jalomäki arvioi.
LVI-toimialapäällikkö
Teemo Jalomäki ja
kiinteistöpäällikkö
Tero Salminen kertovat,
että teknisen huollon
tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti
17
teksti Vesa Ville Mattila • kuvat Jari Härkönen
HUOLENPITOA
asukkaista ja asunnoista
Yhä huonokuntoisemmat
henkilöt asuvat kotona.
Heidän ja muiden
asukkaiden turvallisuuden
takia viranomaiset ja
kiinteistönomistajat
ovat tehostamassa
yhteistyötään. Erityisen
huomion kohteena ovat
niin sanotut riskiasunnot.
18 ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
19
– Ikä- ja palvelurakenteen muuttumisen
vuoksi yhä huonokuntoisemmat ihmiset
asuvat kotona. Heistä
välittäminen on
kaikkien etu, sanovat
Marja Aittola ja Pasi
Nuutinen.
VALMISTAUDU KESÄÄN
ASKARRELLEN
VOIMAVIHREÄÄ LAUTASELLE
TAI KORISTEEKSI
Oireiden poistamisesta
syiden selvittämiseen
Jokainen voi ilmoittaa pelastuslaitokselle havaitsemastaan paloturvallisuusriskistä. Viranomaisilla on siihen velvollisuus. Ilmoitusvelvollisuus koskee
myös muun muassa kuntia ja muita julkisyhteisöjä sekä näiden henkilöstöä.
Saatuaan tiedon riskiasunnosta pelastusviranomainen käy paikan päällä teke-
Virittäydy kesäkauden avajaistunnelmaan!
M
mässä palotarkastuksen yleensä yhdessä asunnon omistajan edustajan kanssa.
– Pelastusviranomainen voi kuitenkin ratkaista vain palovaaraan liittyviä
asioita. Ne ovat vallitsevan tilanteen oireita, eivät sen syitä. Varsinaisten syiden
selvittämiseen ja tilanteen pysyvään paranemiseen tarvitaan usein monien tahojen asiantuntijoita, sanoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Pasi Nuutinen.
Käytännössä siis löytyy paljon
tehostettavaa – siihen havahtuivat LänsiUudenmaan pelastuslaitos ja Espoossa
toimivat kiinteistönomistajat. Ensimmäiset yhteiset keskustelut Asokotien,
muiden kiinteistönomistajien, pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa käytiin reilu
vuosi sitten. Myöhemmin mukaan tulivat muun muassa sosiaali- ja terveysviranomaiset.
– Haluamme päästä tapauskohtaisista ratkaisuista yhtenäisiin ja jokaisen
osapuolen ennalta tietämiin toimintamalleihin. Teemme tätä työtä asukkaiden etujen ja turvallisuuden takia, Nuutinen huomauttaa.
Pelisäännöt helpottavat
isännöitsijän arkea
Riskiasuntoja koskeva yhteistyö vaikuttaa jo nyt Asokotien Espoossa toimivien
isännöitsijöiden arkeen.
– Tiedän entistä paremmin, miten
voin toimia ja keneen kannattaa ottaa
yhteyttä tämän tyyppisissä asioissa. Pelisääntöjen selkeyttäminen sujuvoittaa
yhteistyötä viranomaisten kanssa ja helpottaa huolehtimista asukkaiden hyvinvoinnista, arvioi Asokotien hallinnollinen isännöitsijä Marja Aittola.
– Usein asukas tarvitsee apua asunnon saattamiseksi takaisin asuttavaan
kuntoon.
Parhaillaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos laatii Nuutisen johdolla Espoota koskevaa toimintaohjetta, johon
kootaan keskeisin riskiasuntoihin liittyvä tieto. Työn valmistuttua Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ottaa sen pohjaksi muita toimialueensa kuntia koskevia toimintaohjeita varten.
20 ASOKOTI 1/2015
itä jos kokeilisit perinteisen pääsiäisruohon sijaan kylvää herneitä tai vaikka vehnänorasta. Saat kaksi kärpästä yhdellä iskulla,
kauniin koristeen ja taatusti tuoretta ruokaa salaattilautaselle. Luo parvekkeelle versopenkki
ja nauti tuoreesta vihreydestä koko kesän. Yhdestä pussillisesta herneitä saat versoja koko
kesäksi.
Valmista kesädrinksu
raparperista
P
arveke on kesäolohuone ja hyvä paikka tavata ystäviä.
Valmista raikas kesäjuoma raparperista tervetulomaljaksi.
MANSIKKARAPARPERIJUOMA
mehu:
500 g raparperinvarsia
50 g inkivääriä
1 limetin mehu
2 dl sokeria
1 l vettä
tarjoiluun:
1 dl pakastemarjoja tai
sitruunamelissan oksia
1,5 l runsashiilihappoista
kivennäisvettä
1. Huuhtele raparperit, pilko ja
pane kattilaan. Lisää kuorittu ja
pilkottu inkivääri, limettimehu ja sokeri.
Ekotekstiilejä
parvekkeelle
2. Keitä mehua kymmenisen
minuuttia, siivilöi ja säilytä kylmässä.
J
os kesäparveke kaipaa mielestäsi jotain piristettä, tee ostokset tällä kertaa
ekologisesti ja hanki pikkukivaa parvekkeelle Ekotavaratalo Ekottimen verkkokaupasta osoitteesta. ekotin.fi.
ASOKOTI 1/2015
3. Annostele mehua laseihin noin
0,6 dl, nosta koristeeksi pari jäistä
marjaa tai sitruunamelissanlehti ja
lisää juuri ennen tarjoilua 0,6 dl
kylmää kivennäisvettä.
iStockphoto
V
altava tavaramäärä tai suunnaton siivottomuus estää eräissä
asunnoissa liikkumista. Toisissa taas iän, sairauden, päihteiden väärinkäytön tai välipitämättömyyden vuoksi
asukas aiheuttaa vaaraa niin itselleen,
naapureille kuin koko kiinteistölle.
Usein kyse on riskiasunnosta, johon
pelastusviranomaisten pitää puuttua
onnettomuuden ennaltaehkäisemiseksi.
Mutta miten pelastusviranomaiset
saavat tiedon tällaisesta asunnosta? Millaista yhteistyötä tarvitaan, jotta asukkaista voitaisiin välittää entistä enemmän ja yhä paremmin ennaltaehkäistä
asumiseen liittyviä riskejä?
Mosaiikeilla- tai laatanpaloilla
luot uuden ilmeen vaikka
vanhalle kukkapurkille tai pikkupöydälle – ja saat mukavaa puuhaa
lasten tai vaikka ikääntyneen vanhempasi kanssa yhdessä tekemiseen.
Monenlaisia mosaiikkeja ja muita
tarvikkeita löydät askarteluliikkeistä.
Ylijäämälaattoja taas saattaa
löytyä kotinurkistakin.
ruoka.fi
21
Miten voisit
helpottaa arjen
sujumista
omalla kohdallasi?
Työ- ja perhe-elämä -ohjelma on
sosiaali- ja terveysministeriön
käynnistämä ja Työterveyslaitoksen
ohjaama toiminta-ohjelma, jossa
kerätään tietoja ja levitetään hyviä
toimintamalleja ja käytäntöjä työn ja
perheen yhteensovittamisen parantamiseksi. Tutustu ohjelmaan osoitteessa www.tyojaperhe.fi ja sovella
keinoja omaa tilannettasi helpottamaan.
Työ- ja perhe-elämä -ohjelmassa on
selvitetty suomalaisten keinoja selviytyä
arjen haasteiden keskellä. Tärkeintä on avoin
keskustelu ja työnantajan oikea asenne.
Raastaako arki
työn ja perhe-elämän puristuksessa?
teksti Päivi Karvinen • kuvat iStockphoto ja Päivi Karvinen
-T
ärkeimmiksi asioiksi nostettiin työnantajan asenne, tasapuolisuus ja johtamisen oikeudenmukaisuus. Käytännön keinoista
tärkeimpinä pidettiin työaikaan liittyviä
järjestelyjä ja joustoja sekä lisäpalveluita,
kertoo Työterveyslaitoksella ohjelmasta
vastaava projektipäällikkö Salla Toppinen-Tanner.
Internetissä toteutetun verkkoaivoriihen kautta saatiin vastaus 929 ihmiseltä, jotka antoivat yhteensä 1 702 ideaa tai
kommenttia aiheeseen.
Vastaajat olivat hyvin erilaisia taustoiltaan, eri ikäisiä ja erilaisia töitä tekeviä. Noin kolmannes arvioi, että heillä oli
paljon vaikutusmahdollisuuksia omiin
työaikoihinsa tai työvuoroihin, noin puolet arvioi että on jonkin verran ja vain 14 %
mielestä vain vähän tai ei lainkaan mahdollisuuksia vaikuttaa.
- Positiivista on, että suurin osa koki voivansa vaikuttaa jollain lailla tähän
asiaan. Tulevaisuudessa perheen ja työ-
22 ASOKOTI 1/2015
elämän yhteensovittaminen on todennäköisesti entistä tärkeämpää työntekijän
hyvinvoinnin kannalta. Myös EU:n 2020ohjelmassa korostetaan sen merkitystä,
kertoo Toppinen-Tanner.
Etätyö suosituin ratkaisu
Ylivoimaisesti suosituimmaksi keinoksi nousi etätyön tekeminen. Tärkeänä pidettiin myös yksilöllisiä työaikajoustoja
esimerkiksi akuuteissa hoivatilanteissa.
Myös erilaisia palveluita nostettiin esiin,
ASOKOTI 1/2015
kuten lasten- ja kodinhoitoon liittyviä palveluratkaisuja.
- Yksilölliset työajan joustot tulevat
korostumaan, kun ikäihmisten hoitaminen kotiin yleistyy. Työntekijän on pystyttävä hoitamaan yksityisiä asioita myös
virka-aikana, Toppinen-Tanner tähdentää.
Joustavien ratkaisujen esteenä on
usein työnantajan kielteinen asenne. Myös
ilmapiiri työntekijöiden kesken voi hankaloittaa toimintaa. Aivoriihessä todettiin
avoin keskustelu hyväksi keinoksi vaalia
positiivista ilmapiiriä.
- Tasapuolisuuden vaaliminen on toki vaikeaa, kun ihmisten tarpeet työaikajoustolle ovat erilaisia. Avoin keskustelu on avainasemassa ja se että työntekijöiden kanssa sovitaan asioista yhdessä.
Hyvä ehdotus oli myös se että pelisäännöt
kirjataan ohjeiksi, jolloin ne saavat ikään
kuin toimivan johdon siunauksen. Ylimmän johdon arvovalinnat heijastuvat aina alemmalle tasolle, muistuttaa Toppinen-Tanner.
23
e
oiv
t
a
j
i
k
Lu
AIVORIIHEN ANTIA
Projektipäällikkö Salla
Toppinen-Tanner haastaa työntekijöitä miettimään myös sitä, miten
omassa asuinympäristössä voisi helpottaa
työn ja perheen yhteensovittamista. Esimerkiksi asukaskokouksissa
voisi keskustella yhteisen lapsenvahdin tai
siivoojan hankkimisesta.
Toppila-Tanner iloitsee,
että nuori polvi osaa
jo kiitettävästi toimia
yhteisöllisesti tämäntyyppisissä asioissa.
Mahdollisuus sopia erityistilanteista.
Se vaatii avointa kommunikaatiota
paitsi esimiehen ja alaisen,
myös työtovereiden suuntaan.
Ettei tule ’kateellisia’. Samat
mahdollisuudet kaikille.”
Isoilla työpaikoilla väliaikainen
hoitopalvelu takaisi työtä muutamalle lastenhoitajalle ja toisi vanhemman töihin. Toinen malli olisi
palkata firman piikkiin tuttu hoitaja
kotiin, jotta vanhempi pääsee töihin.
Miten tämä toimisi ikääntyvien
vanhempien hoidon järjestelyssä?
Voisiko työpaikka kustantaa
päivätoimintaa?”
Tiimi voisi yhdessä jakaa lomat;
esim. 60-vuotias ei välttämättä
tarvitse lomia juuri silloin, kun
koululaisten lomat ovat.”
TT
norjalainen
bändi
tai
TO
OT RN
JÖ
näytt.
Backman
duunari
BARTOK
Yhteensovittamisesta
hyötyvät kaikki
Perhe-elämästä ei silti voi vieläkään keskustella kaikilla työpaikoilla. Esimerkiksi kehityskeskustelulomakkeissa ei välttämättä ole edes mukana perhe-elämään liittyviä kysymyksiä. Miksi työpaikoilla kannattaisi keskustella myös yksityiselämän
asioista?
- Erilaisin tutkimustuloksin on osoitettu, että perhe-elämän ja työn tasapaino
lisää työntekijän hyvinvointia. Työntekijä
24 ASOKOTI 1/2015
Fotojournalisti x 2
Tabermannin
kaimat
Abba
a
ital. herttu
Mies ja ’
aha sisu
tuttu
osoite
‘p
Hallandin läänin
pääkaupunki
Asuntosäätiön
tuotteet
golfari
Kaukon
suku
n
Niemine
OMISTAA
Ennen VVO:ssa
nyt Asuntosäätiössä
Sarasvuo ja
kaima
seutu
as
iak
s
a
RUNOJEN
SOINNIT
Ursa
–
MIKA TAI
TURKKA
myös
valtio
Tikaram
Tutkimuksessa tuli esiin, että työaikajärjestelyt ja joustot ovat jo hyvällä mallilla
työpaikoilla. Liukuva työaika, työaikapankki, säästövapaat ja saldojen käyttö ovat jo
arkipäivää monissa yrityksissä.
- Avoin keskusteluilmapiiri antaa mahdollisuuden ottaa uusia keinoja käyttöön,
kun tilanteet työpaikoilla muuttuvat. Esimerkiksi miesten hoitovapaalle hakeutuminen on monessa yrityksessä uusi asia,
toteaa Toppinen-Tanner.
Aalbergin
kaimat
Muumilaaksossa
mö
ttä
näy
on tyytyväisempi ja sitoutuneempi, on vähemmän poissa töistä ja tekee työnsä laadukkaammin. Tyytyväiset työntekijät ovat
yritykselle myös imagokysymys, muistuttaa Toppinen-Tanner.
Eivätkä kaikki ratkaisut vaadi aina edes
kustannuksia, vain asian ajattelemista toisin ja toisten kannalta.
Aivoriihessä nostettiin esiin esimerkiksi palavereiden ajankohdat. Ne voisivat alkaa siten, että kaikki pääsevät mukaan kohtuullisin ponnistuksin. Tietämys työkaverin pitkästä työmatkasta tai lapsenhakuvuoroista auttaa asian sopimista.
- Tärkeintä on, että työpaikalla annetaan viesti, että me haluamme, että työ ja
perhe-elämä on sovitettavissa, korostaa
Toppinen-Tanner.
Eikä yhteensovittaminen tarkoita sitä,
että työpaikkaa alettaisiin käyttämään terapiayksikkönä. Siitä työelämän ja perheen
yhteensovittamisessa ei ole kyse. Hyvällä
johtamisella ja avoimella keskustelulla tuokin asia ymmärretään työpaikoilla.
a
juom
atteri- suklaa
kal.
ela
Saturnuksen kuu pverbi
rans
Kuus
a
vat multaa
kai
kuvissa
asumis–
ty
tel
eis
m
vii
SIPERIASSA
Ruokaostokset netistä ja siivooja kotiin vapauttaa aikaa yleiseltä
hässäkältä kun ’perusasiat’ kotona
on osittain ulkoistettu. Työnantaja
tekisi hyvän diilin jonkun firman
kanssa, jota kaikki voisivat käyttää.”
PI
Qat
pääkarin
aupu
nki
Kimppakyytimahdollisuutta
karsastetaan ihmeen paljon
vaikka tiedetään, että toinen
asuu samalla suunnalla. Firmoissa
pitäisi olla pakolliset kimppakyytiilmoitussivut intrassa.”
Jaques
RO
OO CKPPE
RA
- Tärkeintä on, että työpaikalla
annetaan viesti, että me haluamme,
että työ ja perhe-elämä on sovitettavissa.
Asoristikko
RAAMATUN MIES
MONI
x2
on Aso-
Mediayhtiö
L.
RJA
NO HTÄJÄ
HII
hallitsivat
– jengi
kuulokkeet
SYYRIAN VERBI
kieli
TUNTURI
dan
Juu ingas
kun
peli
irstas
kodissa?
i
tutk uden
u
avar ää
eläm
nko
Iha ta?!?
o
tt
Melillan
kanssa
ot
sunn
Asoa
Tavaststjerna
– vapa
a
sss
yria in
Ass uino
m
Paul
Auli Keskinen tekee
Asokoti-lehdelle
räätälöityjä ristikoita
tileiltä
© Auli Keskinen
Asoristikon ratkaisun löydät sivulta 28.
Auli Keskinen on tulevaisuudentutkimuksen dosentti, ja toiminut ympäristöministeriössä parikymmentä vuotta muun muassa IT-asiantuntijana.
Nyt hän viettää eläkepäiviä Hämeenlinnassa.
ASOKOTI 1/2015
25
teksti Päivi Karvinen ja DevelopIT • kuva iStockphoto
Oletko tietoturvasi heikoin lenkki?
Tietokoneesi tarvitsee
ehdottomasti
kunnollisen
tietoturvapalvelun ja
päivitetyt järjestelmät,
mutta nekään eivät
riitä, jos olet itse
käyttäjänä huolimaton.
M
oni ajattelee, että ei maailmalla liikkuvat virusongelmat kosketa minua, mutta kyllä se
voi yhtä hyvin sattua juuri sinun kohdallesi. Viimeistään alkuvuoden tietoturvaongelmat pankkien toiminnoissa muuttivat toivottavasti monen ajattelutavan tässä asiassa.
Jos käytät samaa salasanaa joka paikassa, et päivitä
automaattisesti tietokoneen käyttöjärjestelmää ja lisäohjelmia eikä kotiverkkoasi ole suojattu, altistat itsesi
monenlaisille tietoturvaongelmille.
Epäile epämääräisyyksiä
Kotikoneen tietoturvan
peruskivet
Puutteellinen tietoturva voi aiheuttaa sen, että virus
voi estää kokonaan koneen käytön. Kyse voi olla niin
pienestä asiasta kuin että avaat tutun ihmisen nimissä
tulleen sähköpostilinkin tai liitetiedoston.
26 •
•
•
•
•
•
•
ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
Älä avaa epämääräisiä liitteitä,
sähköposteja tai linkkejä.
Älä käy epämääräisillä sivuilla.
Monesti eniten mainoksia sisältävät sivut
ovat suurin tietoturvariski.
Asenna koneeseen maksulliset, ajantasaiset ja automaattiset tietoturvapäivitykset. Suomalainen F-Secure on kansainvälisesti arvostettu tietoturvan
palvelun tuottaja. Myös monet puhelinoperaattoreiden tarjoamat tietoturvapaketit pohjautuvat F-Securen palveluun.
Älä sivuuta ohjelmien päivitysehdotuksia, vaan tee päivitykset ajallaan.
Käytä eri palveluissa eri salasanoja.
Keksi itsellesi muistettava kirjainnumeroyhdistelmä, jonka perusmuotoon voit vaihtaa tietyn osan eri palveluun.
Salasanan luomiseen voi käyttää apuna F-Secure key –palvelua.
Älypuhelimen käyttäjän kannattaa ottaa käyttöönsä kaksivaiheinen tunnistautu-
minen eri verkkopalveluihin.
Huolehdi, että verkkolaitteiden
(modeemi, wlan) ohjelmistopäivitykset ovat ajan tasalla.
27
Varovaisuus ja
päivitysinto tuovat
parasta turvaa!
Älä ohita tietoturvan
varoituksia sokkona
Tietoturvapaketin nostattamia turvakysymyksiä pitää myös kunnioittaa eikä
Käyttäjän paras turva on siis epäluuloisuus, varovaisuus ja päivitysinto. Tulevaisuudessa näitä piirteitä tarvitaan yhä
enemmän, sillä verkot ulottuvat pikkuhiljaa myös kodinkoneisiin.
Uudemmat modeemit tarjoavat automaattisesti suojattuja yhteyksiä, mutta vanhempia laitteita pitäisi osata päivittää tai hankkia uusi modeemi. Myös
langattoman wlan-yhteyden laite antaa verkolle suojan siten, että kodissa
käytetyt tietotekniset laitteet eivät altistu automaattisesti hakkereiden operoitavaksi.
Myös älypuhelimet ovat tietokoneita, joiden kautta moni lukee sähköpostinsa tai säilyttää siinä kuviaan, joten
myös niihin kannattaa hankkia tietoturvapaketti.
IPhone on vähemmän altis tietoturvaongelmille kuin Android-laitteet, samoin kuin Mac-koneisiin on tehty vielä vain vähän tietomurtoja, mutta eivät
nekään ole enää samalla tavalla turvassa kuin aiemmin.
Hotellin langattomaan nettiin voi eh-
norjalainen
bändi
Jaques
PI
TT
Abba
tuttu
osoite
B
R
Ursa
–
mö
ttä
näy
H
A
D
H
O
ata multaa
kaiv
L
A
golfari
E
I
R
L
Nieminen
kuvissa
Asuntosäätiön
tuotteet
Kaukon
suku
K
A O
T
A
M
I N
O
R
A
D
RAAMATUN MIES
MONI
C
näytt.
Backman
L
Tikaram
Melillan
kanssa
ot
sunn
Asoa
Muumilaaksossa
A
S
T
i
tutk den
uu
avar ää
eläm
R
tai
TO
OT RN
JÖ
A I
M S S
BARTOK
TaberE B A N makaimnniatn T O
L E A N K A T
Hallandin läänin
pääkaupunki
x2
Matkustajalle varovaisuus on
tarpeellinen matkavakuutus
teksti Päivi Karvinen • kuvat Jari Härkönen
Kukat tuovat pikkukesän kotiin
Kukat juhlistavat niin arjen kuin juhlankin. Tuliaiskukissa korostuu tänä
päivänä vastaanottajan persoona perinteisten mallien sijaan.
Sivulla 25 olevan ristikon ratkaisu
K E N
A N I
asumis–
y
elt
ist
me
vii
O
H
I
I
A
S
U
K
O
T
S
E
T
I
E
U
T
A
A
S
U
T
A
a
juom
teri- suklaa
la
kal.
Saturnuksen kuu pat
rans
Kuuse
verbi
H E E
U duunari V
M M I
U
S
Mies ja ’
a sisu
‘pah
U
Ennen VVO:ssa
nyt Asuntosäätiössä
Aalbergin
kaimat
I
Fotojournalisti x 2
ital. herttua
I D A T
L A R I
M I M I
A
A
T
A
N
N
O
T
M
A R K
as
iak
as
RUNOJEN
SOINNIT
L.
RJA
NO HTÄJÄ
HII
MIKA TAI
TURKKA
T
I
T
M
O
S
T
A
V
A
R
I
I
M
I
T
S
I
T
E I R
litN hal
P
sivat
A
M
S
N
K
A
K
dan
Juu ingas
kun
A
A
H A
S
peli
O
N
N
I
T
I
K
D
– vapa
O
N
Tavaststjerna
E
on Asokodissa?
nko
Iha a?!?
tott
I
U
T
H
Paul
M E
A
SYYRIAN VERBI
kieli
L
K I
sssa
yria in
Ass uino
m
N
N K A
28 O
Sarasvuo ja
kaima
A
TUNTURI
T
A
S
O
Mediayhtiö
I
OMISTAA
seutu
E
T
myös
valtio
K
M A L
M
A
SIPERIASSA
Vähimmillään viruksen aiheuttama
haitta on se vaiva, jonka joutuu näkemään viruksen poistamisesta joko itse
tai viemällä kone paikalliseen IT-yritykseen, jossa viruksen torjunta maksaa tehdyn työn mukaan.
Pahimmillaan tilanne voi olla se, että hakkeri pääsee käsiksi koneen tietoihin ja saa selville luottokortti- tai pankkitiedot ja käyttää rahojasi tai saa henkilökohtaiset kuvasi käyttöönsä.
Tai konetta voidaan käyttää tietämättäsi palvelunestohyökkäyksiin tai
roskapostien lähettämiseen, kuten alkuvuodesta tapahtui pankkien kohdalla. Tai kotiolojasi voidaan seurata kotiin
asentamasi valvontakameran kautta.
Parinkymmenen euron vuosimaksu kunnolliseen tietoturvapakettiin on
kovin pieni hinta, jos miettii, mitä tietoturvapuutteet voivat aiheuttaa pahimmillaan. Ilmaiset tietoturvapaketit eivät välttämättä takaa samalla tavalla koneen turvallisuutta kuin edistyneemmät ohjelmat.
Suojattu verkkolaite
eli modeemi toimii
peruspalomuurina
kä vielä luottaa, mutta yleisestä nettikahvilasta ei kannata hoitaa esimerkiksi pankkiasioitaan. Hakkerin on erittäin
helppoa ohjata pankin nettisivuille menijä ihan toiseen osoitteeseen ja saada
sillä tavalla ihmisen pankkitunnukset
käyttöönsä.
Vieraan langattoman verkon käyttäjän pitää myös muistaa laitteensa kunnollinen suojaus.
Kun Windows-kone kysyy Koti-,
Yritys- tai Julkinen –tila valintaasi, valitset Julkisen-tilan suojataksesi koneen
käytön. Koti-tila tarkoittaa, että koneellesi voi päästä kuka tahansa tutkimaan
jaettuja tiedostojasi.
Kannettavaa tietokonetta mukanaan kuljettavien kannattaisi myös
kryptata läppärinsä kovalevy, jolloin
sen tietoja ei voi käyttää hyväksi, kunhan kone on suojattu kunnollisella salasanalla eikä salasanavihje paljasta liikaa salasanasta.
Jos ei itse osaa tehdä tietoturvaan
liittyviä toimenpiteitä, kannattaa aina
pyytää apua osaavilta läheisiltä tai sitten turvautua alan ammattilaisiin.
RO
OO CKPPE
RA
Tietoturvaa pienellä hinnalla
tutkimatta ohittaa varoituksia.
Erilaisista sovelluksista on liikkeellä myös haittaohjelmia, jotka näyttävät
samantyyppisiltä kuin turvalliseksi luokitellut ohjelmat. Jos käyttäjä hyväksyy
jonkin asennuksen luotettavaksi, tietoturvajärjestelmä ei välttämättä voi tehdä enää mitään.
Samoin lisäohjelmien päivitysehdotusta ei kannata sivuuttaa. Esimerkiksi
Adobe- tai Java- ohjelmien päivityksiä
saattaa tulla useinkin, koska niitä käytetään paljon ja siitä syystä ne ovat virusnikkareiden suosikkeja eli tiheä päivitysväli on tarpeen.
Qat
pääkarin
aupu
nki
Koskaan ei kannata avata epämääräisiä linkkejä tai liitetiedostoja. Epämääräisiä sähköposteja ei kannata avata lainkaan, vaan pistää ne suoraan roskapostiin.
Esimerkiksi suosituista Amazon ja
eBay -nettipalveluista on liikkeellä sähköpostihuijauksia, joilla kehotetaan ihmisiä avaamaan postituksen seurantalinkkiä ja kun sen avaa, kone saa virustartunnan. Moni odottaa niin innoissaan tuollaisia lähetyksiä, että ei muista olla varovainen.
Samoin pitäisi muistaa, että sähköpostitse ei mikään yritys kysele pankkitai luottokorttitunnuksia.
Klaukkalassa Kukkataivaan kukkakauppias
Rauni Koivukangas
kehottaa käyttämään
rohkeasti mielikuvitusta
kotien kukkakoristeluissa. Kukkakauppiaalle
on hyvä kertoa juhlasta
tai juhlittavasta tarkempia tietoja, jotta
pystytään luomaan
persoonallinen ilme
kukka-asetelmalle.
– jengi
S O T
U O S
I
tileiltä
kuulokkeet
I
T
A
O
A
irstas
N
A
R
I
R
I
K
N
I
V
E
O
T
O
T
© Auli Keskinen
ASOKOTI 1/2015
A
rkiviikonlopun saa tuntumaan juhlavalta hankkimalla kotiin silmäniloksi omia lempikukkia. Muutaman pikkuvinkin avulla saat kukat kestämään pitkään.
- Kukat kaipaavat valoa, mutta leikkokukkaa
ei kannata sijoittaa patterin läheisyyteen. Liika
lämpö käynnistää etyleenituotannon ja kukinta
menee ohi nopeammin, opastaa kukkakauppias
Rauni Koivukangas.
Kukat laitetaan aina puhtaaseen maljakkoon, niin puhtaaseen, että siitä voisi itse juoda vettä. Vesi kannattaa myös vaihtaa parin kolmen päivän välein.
- Maljakkoon laitettaessa kukkavarsiin leiASOKOTI 1/2015
kataan uudet imupinnat. Ne leikataan viistoon,
jotta kasvi saa imettyä vettä laajemmalta alalta.
Veteen kannattaa laittaa myös virkistettä, joka
ehkäisee bakteerituotantoa ja parantaa kukkien
kestoa. Yhdestä pussista riittää pariksikin kerraksi, Rauni neuvoo.
Kun vielä vie kukat yöksi viileään, niin omilla toimillaan on tehnyt kaiken mahdollisen kukkien pitkän iän puolesta.
- Aina pitää kuitenkin muistaa kukkien lajikekohtainen kestävyys. Kannattaa aina kysyä
valitsemansa kukan kestävyydestä, jotta välttyy
pettymykseltä, Rauni toteaa.
29
Kukat viimeistelevät juhlan
- Juhlat alkavat aina porraspäästä eli jo ulkoovelle kannattaa hankkia jotain ajankohtaan
sopivia kasveja tai kukkia. Sisällä kauniit kukat antavat juhlille viimeistellyn loppusilauksen. Juhlakoristelun saa mielikuvitusta käyttäen edullisestikin.
Rauni kehottaa ottamaan oman mielikuvituksen rohkeasti käyttöön. Jos juhlalla on jokin teema tai juhlittavalla lempiväri tai erityinen harrastus, kukilla voi korostaa juuri niitä
puolia. Kukkakauppaan voi tuoda myös oman
lisukkeen sidottavaksi kukka-asetelmaan mukaan tai astian, johon asetelma tehdään. Ja totta kai kukka-asetelman voi toteuttaa myös itse.
- Oma haaveeni on, että saisin joskus sitoa
kimppuun kihlasormuksen, naurahtaa Rauni.
Juhlapaikan koristelussa kukkien valintaan
vaikuttaa myös juhlapaikan koko. Ostokukkien lisukkeeksi voi hankkia lisäkoristeita vaikka luonnosta.
- Meillä on etuna neljä vuodenaikaa, jotka kaikki antavat hyvät mahdollisuudet nostaa
esiin erilaisia elementtejä, Rauni muistuttaa.
Juhlien ruokapöytään voi tilata korkeamman kukka-asetelman, jolloin pöydän antimet
korostuvat. Isomman asetelman teemaa voi sitten levittää pienempinä asetelmina muihin pöytiin.
- Kukat nostavat juhlan tasoa. Jos juhlat vietetään kotona, kukilla saa paikan näyttämään
toisenlaiselta eikä tarvitse huonekaluja vaihtaa.
Rauni muistuttaa vielä, että juhlakukkia valittaessa kannattaa aina muistaa myös allergiat
ja välttää kukkia, jotka tuoksuvat voimakkaasti.
tilaan niitä viedään. Valkoiset kuvat raikastavat
ja selkeyttävät tilaa ja luovat tilan tuntua. Valkoinen ikään kuin rauhoittaa tilaa, jos huoneessa on
muuten paljon värejä. Vaalea väri on muutenkin
varma valinta, koska se sopii yleensä kaikkeen.
Keltainen ja oranssi puolestaan ovat Raunin
mukaan värejä, jotka voivat jopa ryöstää tilaa,
mutta ovat väreinä niin iloisia ja aurinkoisia että kutsuvat luokseen.
Joka tapauksessa kukat piristävät aina, joten kannattaa ilahduttaa itseään tai läheisiään
kukilla aina kun se on mahdollista.
- Kyllähän kukilla on sellainen terapeuttinen vaikutus, korostaa Rauni.
Kauniit kukat
tuovat iloterapiaa
elämään!
Tuliaiskukat vastaanottajan
persoonan mukaan
Entisaikoina moni mietti, mitä lajikkeita tai
minkä värisiä kukkia on sopiva viedä tuliaisiksi, ettei tahattomasti loukkaa vastaanottajaa tai
anna muuta piiloviestiä.
- Ei tänä päivänä enää mietitä tuollaisia asioita, vaan valitaan kukat persoonan mukaan.
Vastaanottajalla voi olla tietty lempikukka tai
jos tietää lempivärin, kukat voi valita sen mukaan.
Varmana valintana Raunin mukaan voi aina
viedä kauden kukkia, esimerkiksi keväällä tulppaaneja, kesällä pioneja ja loppukesällä hortensioita. Kesällä hyvä tuliainen on myös amppelikukka parvekkeelle tai pihaterassille.
- Värien valintaan vaikuttaa myös se, mihin
30 ASOKOTI 1/2015
ASOKOTI 1/2015
31
ASUKKAIDEN OMAT SIVUT OSOITTEESSA WWW.ASOKODIT.FI
REKISTERÖITYMINEN/KIRJAUTUMINEN:
Rekisteröitymisessä asukkaan henkilötunnusta ja osoitetta verrataan Asokotien
sopimusrekisterin tietoihin ja jos tiedot täsmäävät, rekisteröityminen onnistuu.
Rekisteröitymisen jälkeen saat sähköpostiosoitteeseesi viestin, joka sisältää
salasanan. Ongelmatilanteissa ole yhteydessä [email protected].
Sähköpostiosoite = käyttäjätunnus
Salasana = lähetetään sähköpostiisi
AVOIN PUOLI:
Kotikulmasta löydät tärkeät tiedot kotitalostasi.
Yhteystiedoista löydät oman talosi toimijat ja
ilmoitustaululta ajankohtaiset tiedotteet.
REKISTERÖITYMISEN VAATIVA PUOLI:
Kotikulmasta löytyy kohteesi budjetit, kulukirjaukset sekä yksittäiselle asukkaalle
kohdistettua tietoa (esim. Asoetu). Kirjautumisen jälkeen voit lisätä mm. tiedotteita tai kuvia kohteestasi.
ASOKODIT • Leankatu 3 • 00240 Helsinki • puh. 020 161 2230 • [email protected]
32 ASOKOTI 1/2015