Uusin kirje 6.10.

Transcription

Uusin kirje 6.10.
Kristillisen lastentarhan joulunäytelmä v.2010 Japanissa.
Ystäväkirje 6-2015
HYVÄÄ JOULUA RAKKAAT YSTÄVÄNI!
Tänä vuonna saatte joulukirjeen kuvakavalkadina.
Samalla haluan kiittää teitä koko sydämestäni
menneen vuoden yhteistyöstä.
Vuoden 2015 kauhein tapaus oli se, kun äiti putosi
portaat kellariin. Hyvin hän kuitenkin toipui ja on tässä
kuvassa poimimassa puolukoita syyskuussa. Ikä 86 v.
Tein kesällä TV7:aa varten 12 uutta ohjelmaa ja
esiinnyin lisäksi Cafe Raamatussa Leif Nummelan
haastateltavana. Yllä oleva kuva on studiolta.
Remontoitu kotini on ollut minulle suuri ilonaihe.
Tein vuoden mittaan kolme matkaa: Kolumbiaan,
Turkkiin ja Keniaan. Yllä olevassa kuvassa näette
samburunaisia komeissa koristeissaan. Nämä naiset
liftasivat kyytiimme savannilla.
Toista kertaa viedään jouluna isän haudalle kynttilöitä.
Mökkiin tuli vesivahinko ja sitä sitten kuivateltiin ja
korjailtiin koko suvun voimin. Nyt nuorin veljeni aikoo
muuttaa perheineen mökkiin asumaan.
Marraskuussa ilmestyi naiskirjastani 3. ja korjattu
painos. Sitä saa tilata Perussanomalta, hinta 19 e.
Olen käynyt noin kerran kuussa pitämässä erilaisia
raamattukursseja Lähetyshiippakunnan piikkiin.
Yleensä ne ovat olleet naistenpäiviä, mutta Oulussa
opiskeltiin lastenkin kanssa Daavidin elämää. Kovin
paljon on tullut hyvää palautetta.
Veljentyttö. 3 v. muuttaa mummolaan asumaan
perheensä kanssa, mistä olen tosi iloinen.
Minulla on teille toivomus. Olemme avanneet
ilosanomapiirin facebook-sivun. Voisitteko käydä
tykkäämässä siitä ja levittämässä linkkiä myös
ystävillenne. Os. www.facebook.com/ilosanomapiiri
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016!
Mailis
Mailis Janatuinen, Sepetlahdentie 2-4 D 33,
02230 Espoo. 0505001320.
Kellaria siivotessa löytyi tällainenkin isä-vainaan
uskontunnustus.
[email protected] www.ilosanomapiiri.fi
Mahdollinen tuki ilosanomamatkoja, materiaalin
kääntämistä ja kirjojen kustantamista varten
ulkomailla: Suomen Luther-säätiö, tili: FI19 1012 3000
2092 60. Viite: 3311. Ensi kirjeessä tilitiedotus.