joulupöytään

Transcription

joulupöytään
ALKON LEHTI
ASIAKKAILLE
4/2015
SEIKKAILUJA KEITTIÖSSÄ:
ALI JAHANGIRIN FALAFELIT
HAASTAVA RUOKALAJI?
LÖYDÄ OIKEA JUOMA
MAISTOIMME VIVAHTEIKKAAT
JOULUOLUET
Joulupöydän
Uusia
ideoita
joulupöytään
uudet
ideat
J UO MA N J UURILLA
TEKSTI JULIA ISONIEMI KUVA GETTY IMAGES
2
4|2015
Humala kurottaa
taivaisiin
Humalaköynnökset kurottavat hiljaa
kohti yötaivasta Yhdysvalloissa. Viljelmän
keskellä saattaa tuntea itsensä pieneksi:
pitkänhuiskea kasvi hiipii jopa viiden
metrin korkeuteen.
Köynnöksen käpymäinen kukinto on
yksi neljästä oluen osasesta. Vesi, hiiva
ja makea mallas eivät olisi mitään ilman
humalaa, jonka hapot tuovat olueen mukavan kipakkaa katkeruutta ja eteeriset
öljyt haluttuja aromeja.
Humalaköynnös on siitä ovela, että
heteet ja emit kasvavat eri yksilöissä –
siementen aikaansaamiseksi tarvitaan
tyttökukat ja poikakukat. Humalaviljelmät
ovat tyttököynnösten valtakuntaa, sillä
hallitsematon pölytys ei sovi viljelijöiden
suunnitelmiin.
Humala viihtyy hyvin esimerkiksi
Yhdysvalloissa ja Englannissa, Saksassa
ja Tsekissä tarkkaan valituilla paikoilla.
Epäedullisessa kasvupaikassa humala
hankkii harmillisia seuralaisia, kuten
kasvitauti humalahärmän tai tuholaisen
nimeltä humalakoi.
Humalalla on pitkä historia Suomessakin, vaikka nykyisin valtaosa meillä
käytetystä tuodaan muualta. Hurmaavaa
historian havinaa on erityisesti tässä
Elias Lönnrotin tekstissä Flora Fennicasta
vuodelta 1866.
”Hedelmä vatsaa vahvistava. Käyt.
keitettynä kääreiksi ajettumisiin ja ulkonaisiin vaivoihin, myöski vatsalle vävähtämisissä madoista j.n.e.”, Lönnrot kirjoitti
Lapinlahden sairaalan ylilääkäri Theodor
Saelanin kanssa.
”Sekoitetaan yleisesti kaljaan ja
olueen, karvaudellansa estämään happanemista ja lisäämään voimaa. Sen
ensimmäisiä taimia, ehkä vähemmän
maukkaita, taidetaan keväällä syödä,
ja ovatki terveellisiä.”
3
PÄÄKIRJOITUS
ALKON LEHTI
ASIAKKAILLE
4/2015
SEIKKAILUJA KEITTIÖSSÄ:
ALI JAHANGIRIN FALAFELIT
HAASTAVA RUOKALAJI?
LÖYDÄ OIKEA JUOMA
MAISTOIMME VIVAHTEIKKAAT
JOULUOLUET
Joulupöydän
Uusia
ideoita
joulupöytään
uudet
ideat
50. vuosikerta
Julkaisija
Alko Oy
Salmisaarenaukio 1
00180 Helsinki
Postiosoite: PL 33, 00181 Helsinki
Päätoimittaja
Sari Karjalainen
p. 020 711 5456
[email protected]
Toimitusneuvosto
Alko: Hille Korhonen (pj), Maritta
Iso-Aho, Sari Karjalainen, Minna
Keskinen, Mika-Pekka Miettinen,
Kari Pennanen, Alma 360:
Julia Isoniemi, Kaisa Mikkola
Toimitus
Alma 360, alma360.fi
[email protected]
puhelinvaihde 010 665 102
PL 502, 00101 Helsinki
tuottaja Julia Isoniemi
mediakoordinaattori Erja Aalto
ulkoasu Miikka Tikka (AD)
Yhdistä ja onnistu
O
ma maku ratkaisee, sanotaan aina
lopuksi, kun puhutaan ruoan ja juoman
yhdistämisestä. Olen ehdottomasti samaa
mieltä, mutta samalla myös uskon, että karkeatkin
suuntaviivat auttavat valinnassa paljon, jos
yhdisteleminen ei ole ennalta tuttua tai jos
valitsee makuyhdistelmiä juhliin kutsuttujen
vieraiden joukolle.
Jos et ole aiemmin vielä tutustunut Etiketti-lehden verkkosivuihin (etiketti.fi) ja siellä osioon
Yhdistä ja onnistu, on siihen nyt yhä parempi syy:
osioon on avattu uusi mahtava tietopaketti eri
ruokalajeista ja niille osuvista juomasuosituksista.
Osioon pääset näppärästi lyhytosoitteella alko.fi/
yhdista-ja-onnistu. Osiota voi käyttää sekä hakuteoksena että inspiroivaan selailuun.
Usein ruoan ja juoman yhdistäminen on yhtä
kuin ruoan ja viinin yhdistäminen. Etiketissä, samoin kuin Yhdistä ja onnistu -verkkopalvelussamme, tuomme runsaasti vaihtoehtoja myös oluiden
kiehtovasta maailmasta.
Jotkin ruokalajit, raaka-aineet tai valmistustavat koetaan erityisen haastaviksi juomaan
yhdistettäviksi – eikä kyseessä tarvitse olla edes
äärierikoinen paikallinen perinneruoka. Haastavaksi koetuista makupareista on tässä lehdessä
mielenkiintoinen juttu sivulta 28 alkaen.
Vinkkejä luvassa niin varman päälle kuin
yllättävä yhdistelmä -hengessäkin.
Hyvää loppuvuotta ja upeaa uutta vuotta!
Sari Karjalainen
K A NAVAT
Alko palvelee myös sosiaalisessa mediassa. Löydät meidät helposti:
ŧ
INSTAGRAM
alko_oy
Ş
­
FACEBOOK
facebook.com/alkopalvelee
ö
TWITTER
twitter.com/Alko_Oy
!
¬
4
4|2015
ALKO
www.alko.fi
www.etiketti.fi
ETIKETTIKLUBI
alko.fi/etikettiklubi
Mikä kumman
raakamakkara?
Siskonmakkarako tylsää arkiruokaa –
ei tällä ohjeella. Kokeile uutta versiota
ja kokkaa siskonmakkarat pirteästi
thaimaalaisittain. Etiketti.fi:ssä on nyt
julki kolmen reseptin kimara raakamakkaroille: miltä kuulostaisi mehukas
raakamakkarapizza tai suussa sulavat
pariisinleivät illanistujaisten naposteltaviksi? Reseptit osoitteessa etiketti.fi.
Painopaikka
PunaMusta Oy, Joensuu
Etiketti ilmestyy 4 kertaa vuodessa
Seuraava Etiketti ilmestyy 4.2.2016
Juttuvinkit osoitetaan tuottajalle
Alma 360:een.
Lehti on saatavana maksutta Alkon
myymälöistä sekä vuositilauksena
(25 €) liittymällä Etikettiklubin jäseneksi. Etikettiklubin jäsenpalvelu ja
osoitteenmuutokset: p. 020 692 775
(ark. 9–16) tai [email protected].
Etiketti ei vastaa tilaamatta lähetetyn
materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Aikakauslehtien Liiton
jäsenlehti. Etiketissä käytetty paperi on
EU-ympäristömerkitty.
ISSN 0780-508X
Sisältö
06 Alkupalat
12 Viini on Riojan sydän
Espanjassa Riojan alueella elämä pyörii viinintuotannon
ympärillä.
20 Lapin nainen rakastaa riistaa
12
”Satakiloinen karhu on parasta”, sanoo ravintoloitsija
Jaana Sara, jolle Lapin villiruoka on elämäntapa.
24 Talvioluet ovat täällä!
Vivahteikkaat uutuudet tarjoavat oluen ystävälle
yllätyksiä. Moni olut sopii mainiosti joulun ruokiin.
28 Yhdistä oikein haastavat maut
Suklaakakku tai savun aromia? Katso parhaat vinkit,
miten löydät erikoiselle ruokalajille täydellisen juoman.
24
30 Jouluksi ideoita maailmalta
Kaipaatko vaihtoehtoja perinteisille jouluruoille?
Raikasta juhla-ateria trendikkäillä makuyhdistelmillä.
38 Mitä viedä pikkujouluihin?
Ihania lahjoja ja tuliaisia hyvän juoman ystävälle.
40 Vety, atomi ja uusi Alko
40
Lappeenrannan uusi kauppakeskus sai oman Alkon.
Valo tulvii sisään, ja kassalta näkyy kaunis vaahtera.
30
42 Malja juhlalle hoivakodissa
Uusi tapa tuli Suomeen: Olarinpuiston asukkaat nauttivat
lasin viiniä juhlan kunniaksi.
46 Falafelit à la Ali Jahangiri
Stand-up-koomikko on kotikeittiössään ennakkoluuloton seikkailijakokki.
50 Viinituntemus: 10+
Alkon Taina on kolmas suomalainen
Master of Wine.
51 Hyvää palvelua?
Kolumnistimme Lasse
Pakarinen kertoo.
28
20
Alkupalat
Kauden makuja ja ilmiöitä,
vastuuaiheita ja kansainvälisiä tuulia.
KOONNEET JULIA ISONIEMI, PIA-MARIE RAUHALA, MARINA AHLBERG
Myyntiä rajoitetaan
muuallakin
Alkoholin saatavuutta rajoitetaan myös
Yhdysvalloissa. Jim Sgueon johtama NABCA
tukee alkoholin myyntiä kontrolloivia
osavaltioita.
Alkoholin myyntiä ja jakelua rajoitetaan noin parissakymmenessä Yhdysvaltojen osavaltiossa. Vuodesta 1938 toiminut yhdistys National Alcohol Beverage Control Association NABCA edustaa ja valvoo näitä hallintoalueita ja haluaa
varmistaa alkoholijuomien vastuullisen jakelun ja myynnin.
Alueita tuetaan esimerkiksi terveyshaittojen ennaltaehkäisyyn myönnettävillä apurahoilla ja erilaisten tutkimusten
avulla. NABCA julkaisee myös tilastotietoa osavaltioiden
alkoholin myynnistä ja hinnoittelusta. Toimitusjohtaja
Jim Sgueo on johtanut yhdistystä vuodesta 1993.
MITEN YHDYSVALTOJEN MALLI EROAA
SUOMEN MALLISTA?
Suomessa lait rajoittavat vähittäismyyntiä, kun taas Yhdysvalloissa säännöstellään erityisesti tukkumyyntiä. Suomen
malli on mielestäni tehokas ja moderni.
MILTÄ MONOPOLIEN TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ?
Jos sääntelyä puretaan ja alkoholia saa helpommin, haitat
lisääntyvät: esimerkiksi onnettomuudet ja humalassa ajaminen yleistyvät. Sen jälkeen tilanne halutaan korjata, ikään
kuin teljetä henki takaisin lampun sisälle. Suurin haasteemme on aina vähentää alkoholin ongelmakäyttöä.
MITEN ITSE SUHTAUDUT ALKOHOLIIN?
En usko, että alkoholista kannattaa pyrkiä kokonaan eroon.
Meidän pitäisi silti ymmärtää, että väärinkäytettynä alkoholi
voi aiheuttaa vahinkoa, ja alkoholin haitoista pitää jakaa
lisää tietoa. Yhä useammat tahot ja yritykset ymmärtävät
asian merkityksen yhteiskunnalle.
6
4|2015
TEKSTI PIA-MARIE RAUHALA KUVA JUUSO PALONIEMI
MIHIN ALKOHOLIMONOPOLEJA TARVITAAN?
Ihmiset ymmärtävät, että alkoholin saatavuuden sääntely
ehkäisee alkoholihaittoja ja niistä aiheutuvia sosiaalisia ongelmia. Osavaltiot keräävät alkoholista verotuloja osavaltion
budjettiin.
KALENTERI
19.11.
Odotetut
Beaujolais Nouveau
-viinit saapuvat.
28.11.
Tonttuja liikkeellä:
suosittu pikkujoululauantai.
6.12.
Upeaa
itsenäisyyspäivää!
3 X JOULUN
L A H JA K I R JAT
KORSOLAISTA
KOKKAILUA
Kokki ja keittiömestari, puolet elämästään Helsingin Korsossa asunut Samuli Mänttäri
kertoo miten ruokakaupan edullisista aineksista syntyy mitä
maukkaimpia aterioita. Ohjeista
selviää mikä on korsolainen
mausteseos ja paikallinen tryffeli. Makuhermoja hivelee muun
muassa kuusenkerkkäliha ja
rucola fish’n’chips.
SAMULI MÄNTTÄRI: KORSOLAINEN
KOTIRUOKA. ARKTINEN BANAANI 2015
Työelämän alkoholihaitat puheeksi
humalaisen työtoverin käytös – tai pelkäätkö
avautuvasi itse turhan päihtyneenä? Tutkimuksien perusteella voidaan arvioida, että
Suomessa keskimääräisessä kymmenen
hengen työporukassa on yksi raitis, 7–8
kohtuukäyttäjää ja 1–2 riskikäyttäjää.
Juhlan jälkeen tapaaminen töissä voi
tuntua vähintään kiusalliselta, ja joskus
sumuisista kohtaamisista voi aiheutua pitkäaikaisempia ristiriitoja työtovereiden välille.
Alkon Työelämä ja alkoholihaitat -ohjelma haluaa luoda uutta tietoa tutkimuksilla
MIETITYTTÄÄKÖ PIKKUJOULUISSA
sekä välittää työpaikoille tietoa jo olemassa
olevista keinoista puuttua haitalliseen
alkoholinkäyttöön.
Tavallinen työntekijä saattaa miettiä
aluksi vain itseään, mutta alkoholin riskikäyttö aiheuttaa myös huomattavia yhteiskunnallisia haittoja. Muun muassa kohonnut tapaturmariski ja alentunut työkyky
aiheuttavat kustannuksia työyhteisölle.
Mukana ohjelmassa ovat Alkon lisäksi
A-klinikkasäätiö, Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työturvallisuuskeskus.
LAUTASELLINEN
HISTORIAA
Churchill, Roosevelt
ja Stalin tapasivat
Jaltassa 1945, mutta mitä ruokaa herroille siellä
tarjottiin? Mitä ensimmäiset
kuussakävijät söivät, entä millainen oli Eerik XIV:n hernekeitto
– ilman arsenikkia? Ruotsalaiset
Jon Rönström ja Anders Ekman
ovat koonneet Stalinin makaroneihin 31 ruokaohjetta taustatapahtumineen aina Napoleonin
kanapadasta Kurt Cobainin
rapusalaattiin.
JON RÖNSTRÖM, ANDERS EKMAN: STALININ
MAKARONIT. ATENA KUSTANNUS 2015
RUOKAA
RANSKALAISITTAIN
Nuorisopoliisi liikkuu arjessa
Itä-Suomen poliisilaitokselta valittiin Vuoden poliisiksi 2015. Hän tekee töitä
erityisesti nuorten parissa. Reinikainen on tehnyt itsensä
nuorille tutuksi niin kouluvierailuilla kuin Facebookissa.
Myös sosiaalisessa mediassa on Reinikaisen mukaan
mahdollista ennaltaehkäistä ongelmia, joita saattaisi tulla
myöhemmin haastavassa iässä. Vuoden poliisin mielestä on
tärkeää, että poliisi on mukana ihmisten arjessa.
”Ihmiset haluavat nähdä poliisin liikenteessä, katukuvassa ja yleisötapahtumissa.” Toni Reinikainen oli järjestyksessä 40. valittu Vuoden poliisi.
YLIKONSTAAPELI TONI REINIKAINEN
Lämmöllä koottu
Tarte tatin on ruokatoimittaja ja bloggari
Prisca Leclercin kattava katsaus
ranskalaiseen keittiöön. Kauniisti kuvitetun kirjan sivuilta
löytyy paitsi lukematon määrä
herkullisia ruokaohjeita myös
kiinnostavaa tietoa ranskalaisesta arjesta, eri ruokalajeista ja
raaka-aineista. Bon appétit!
PRISCA LECLERC: TARTE TATIN –
SUURI RANSKALAINEN KEITTOKIRJA.
COZY PUBLISHING 2015
7
AL KU PA L AT
THINKSTOCK
Savua ilmassa
SUOMALAISTEN VIEHTYMYS SAVUUN ja
savustettuun ruokaan
ei ole uusi juttu. Savusaunoista, savustuspöntöistä ja grillailusta tunnettu kansa ei vieroksu voimakkaitakaan savun
aromeita. Viime aikoina savuntuoksuinen ruoka on levinnyt
maailmallakin yhä laajemmille alueille, ja esimerkiksi
yhdysvaltalaisen National Restaurant Associationin ”What’s
Hot” -listalla savustus on rankattu tänä vuonna neljänneksi
valmistusmenetelmien kategoriassa.
Uusien savustuskaappien, -grillien, -purujen ja muiden
apuvälineiden johdosta savustuksesta on tehty entistä
mielekkäämpää ja nopeampaa. Valmistuupa savunmakuinen
ruoka nykyään helposti myös ilman tulta kaupunkikeittiössä.
Helpoimmillaan miedon savun maun saa savusuolasta purkista tai vaikka nestesavusta pullosta.
Savustus tunnetaan ikiaikaisena, jopa suolaustakin vanhempana säilöntämuotona. Savustuksella on ollut tärkeä
rooli ruoka-aineiden, kuten kalan, säilyvyydessä esimerkiksi
silloin, kun jääkaappia ei ole ollut. Säilyvyys syntyy savun
sisältämien eri kemikaalien, lämmön ja tuotteen osittaisen
kuivumisen yhteisvaikutuksesta.
Savu ruokatrendinä ei ole pelkästään lihansyöjien
juttu. Esimerkiksi Suomessa valmistettuja savustuspusseja
käytetään paljon myös kasvisruokien valmistukseen. Savustuspussit sisältävät luonnon omia aineksia eli puunlastuja,
tervauutetta ja sokeria. Kasvikset vain pussiin, pussi grilliin
tai uuniin – ja pöytään! Myös esimerkiksi tofua on jo pitkään
saanut kaupasta kylmäsavustettuna.
Savuaromien ystävät löytävät luonnollisesti myös savuisten juomien ja jälkiruokien pariin. Maistuisiko savustettujen
ribsien jälkeen vaikka savujäätelö, savustettu ananas tai
savuolut?
Millainen juoma sopii savuisten aromien kanssa?
Lue sivuilta 28–29.
3x
TALVI–
RUOKA
Käy tutustumassa etiketti.fi:n Yhdistä ja onnistu -osioon, josta löydät lisää täsmävinkkejä ruoan ja juoman makupareihin.
MAA-ARTISOKKA + GRÜNER
Sosekeitoista kenties
tyylikkäin kaipaa hapokasta
ja aromikasta paria. Kuiva
kuohuva toimii upeasti,
kuten myös esimerkiksi
Vivahteikas ja ryhdikäs
-makutyypin edustaja
Grüner Veltliner -rypäleestä.
8
4|2015
LASAGNE + PUNAVIINI
Lämmittävän, pehmeäaromisen lihalasagnen
seuraan sopii Mehevä ja hilloinen -makutyypin punaviini. Oluista vaaleat lager
ja pils keventävät maukasta
ruokaa. Tukevamman oluen
ystävä nappaa aromikkaan alen.
UUNIJÄÄTELÖ + MUSCATVIINI
Marengilla kuorrutettu
ja uunissa pikapaistettu
herkku vaatii viiniltä
täyteläisyyttä. Sen
pariksi kannattaa ottaa
väkevöity, runsaan makea viini. Valitse lasiin
esimerkiksi moscatel- tai muscatviini.
ALKON LEHTI
ASIAKKAILLE
KALENTERI
6.1.
3/2015
KURKISTUS KEITTIÖÖN:
TÖISSÄ MICHELINRAVINTOLASSA
PROST! OKTOBERFEST
KUTSUU OLUEN YSTÄVÄÄ
MIELEENPAINUVA MENU
HURMAA VIERAAT
4.2.
Kevennätkö? Muista
uudet raikkaat alkoholittomat!
KYSYIMME LUKIJOILTA:
Seuraava
Etiketti-lehti
ilmestyy.
Etiketti-lehden 3/2015 kiinnostavin juttu oli Naapurinpoika matkalla huipulle.
Laatuviinin kumppaniksi
Syksyn makuja
Mitä on?
Alkon oma
viiniguru
Jäännössokeri
Onko lähiAlko auki?
Jäännössokerilla tarkoitetaan
rypäleen omaa luontaista sokeria, joka
jää viiniin viinikäymisen jälkeen. Kuiviksikin käytettyihin viineihin jäännössokeria
jää muutamia grammoja per litra. Makeissa jälkiruokaviineissä jäännössokeria
on usein pitkälle toistasataa grammaa
litrassa. Jäännössokeri ei siis ole lisättyä
sokeria eikä viiniä ole tällöin makeutettu,
vaan jäännössokeri on luontaisesti rypäleistä peräisin.
Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna on
Suomen kolmas Master
of Wine. Arvonimen saa
syvällisestä viinien tuntemuksesta, jota mitataan mm. kolme päivää
kestävissä sokkomaisteluissa. Lue lisää
saavutuksesta sivulta 50. Tästä lehdestä
löydät myös Vilkunan oivaltavat ratkaisut
haastaviin ruoan ja juoman makupareihin
sivulta 28.
Joulun ja uudenvuoden
aikaan aukioloissa on
poikkeuksia. Loppiaisaattona myymälät palvelevat normaalisti. Myymäläkohtaiset aukiolot voi
tarkistaa helposti alko.fi:stä – myös
älypuhelimella.
OKSILLA KASVAA VALIKOIMA
Tuoteryhmäpuu kuvaa Alkon
n valikoiman monipuolista rakennetta.
• Viinit, väkevät ja panimotuotteet
otteet muodostavat
valikoiman pääoksiston.
KUOHUVIINIT
• Tuoteryhmäpuun pohjalta muodostuu
myös jokaisen myymälän valikoima,
koima,
johon myymälä voi huomioida
a
omien asiakkaidensa toiveita yhä
enemmän.
JÄLKIRUOKA- &
VÄKEVÖIDYT
VIINIT
HANAPAKKAUKSET
• Pienemmät oksat muodostuvat
uvat ns. alatuoteryhmistä, jotka edelleen jakautuvat
utuvat esimerkiksi
ttyyppeihin.
viinien makutyyppeihin ja oluttyyppeihin.
• Puu näkyy asiakkaalle sekä monipuolisena kokonaisvalikoimana että
tä jokaisena
yksittäisenä tuotteena, joihin asiakkaiden
toiveet ja tarpeet ovat vaikuttaneet.
taneet.
ROSEEVIINIT
VALKOVIINIT
MUUT
VIINIT
PUNAVIINIT
GINIT &
MUUT
VIINAT
ROMMIT
VODKAT &
VIINAT
KONJAKIT
ALKOHOLITTOMAT
LONG
DRINKIT
VÄKEVÄT
ARMANJAKIT
& CALVADOSIT
PANIMO
VISKIT
• Alkon vakiovalikoimassa on
noin 2 700 tuotetta. Keskikokoisessa
koisessa
myymälässä on noin 1 400 tuotetta,
uotetta,
joista 600 on eri viinejä.
OLUET
LIKÖÖRIT &
KATKEROT
BRANDYT
SIIDERIT
9
AL KU PA L AT
MIIKA KAINU
Koulutus tekee
asiantuntijan
tarjolla olevasta koulutuksesta”, kertoo Helsingin Vanhan kauppahallin
myyjä Janne Kokkonen.
Kokkonen aloitti Alkossa kaksi vuotta sitten. Kehuja saa erityisesti laaja koulutustarjonta – henkilökuntaa koulutetaan pitkin vuotta. Ensimmäisenä
vuonna asiantuntemus kehittyi Kokkosen arvion
mukaan erittäin nopeasti.
”Hyppäsin suoraan eri tuoteryhmiä käsitteleville
peruskursseille. Viimeisenä kävin starttipäivän. Ei
järjestyksellä väliä, kun asia on tärkeää”, Kokkonen
nauraa.
Alun koulutuksissa korostetaan hyvää asiakaspalvelua. Peruskoulutus keskittyy muun muassa
siihen, että osataan suositella rohkeasti tuotteita
ja kuunnella asiakasta. Kaikkien osaamista ylläpidetään säännöllisissä ajankohtaisiin teemoihin
paneutuvissa koulutuksissa.
Eri aihepiireistä on tarjolla jatkotason koulutuksia ja myymäläkohtaisia valmennuksia. Ohjattuja
pruuveja ja muita tuotemaistatuksia pidetään myös
Skypen välityksellä.
Kokkosen mukaan koulutuksista saa itsevarmuutta. Osaaminen karttuu arjen myymälätyössä.
”Voi selkä suorana kertoa tuotteesta, kun siitä
tietää hyvin.”
”OLEN OTTANUT KAIKEN IRTI
Aiemmin myös baarimikkona
työskennellyt Janne Kokkonen
tekee Alkon kautta oppisopimuksella myyjän ammattitutkintoa.
Alko
HISTORIA
Tuliainen
rusettipussissa
Joulun ajan juhliin aina osuva
tuliainen on suosikkiviini
kauniissa lahjapussissa. Toinen
mahdollisuus -kierrätystuotesarjan lahjapussi on koristeltu
pirteällä rusettipainatuksella.
Pussi on valmistettu
käyttämättömistä työvaatekankaista, joita saatiin Alkon
viimeisimmässä työvaateuudistuksessa. Hauska ja
ekologinen lahjapussi tuo iloa
niin jouluisen tervehdyksen
antajalle kuin saajallekin.
Katso lisää lahjavinkkejä
sivulta 38.
10
4|2015
Rivi kassaneitejä valmiina palvelemaan asiakkaita Helsingin Arkadian myymälässä 1950-luvun lopulla. Tuohon aikaan ostajantarkkailija tarkasti ensin viinakortin
ja leimasi sen. Sitten asiakas maksoi juomat. Lopuksi myyjä antoi juomat asiakkaalle ja merkitsi ostetun määrän viinakorttiin.
TEKSTI MARITA KOKKO KUVA GETTY IMAGES
Suklaata syystalveen
SUKLAA ON HERKKUJEN HELMI,
joka kruunaa juhlaa ja piristää hämärtyvää arkea. Moni tietääkin
jo, että nimenomaan yöntummana se tukee myös
terveyttä.
Suklaan terveellisyys piilee nimenomaan herkun syvässä värissä. Mitä kaakaopitoisempaa, sitä
WHUYHHOOLVHPSll.DDNDRQÁDYRQRLGLHQDQVLRVWD
VXNODDQV\|QWLVDDWWDDHVWllV\GlQMDYHULVXRQLtauteja. Suklaassa on myös runsaasti esiastetta
onnellisuushormoni serotoniinille, joka saa aikaan
mielihyvän tunteita.
Terveellisen tumman suklaan voi valmistaa
itsekin. Valmistukseen tarvitaan kaakaovoita, kaakaojauhetta ja makeutusainetta. Makeutukseen
voi käyttää esimerkiksi tomusokeria, hunajaa,
glukoosisiirappia tai steviaa. Koska makeutusaiQHLGHQPDNHXVYDLKWHOHHNDQQDWWDDPDNHXWWDMDD
lisätä pienissä erissä ja maistella suklaamassaa
lisäysten välissä. Näin suklaasta tulee omalle
suulle sopivaa.
Suklaan maustajiksi sopivat pähkinät, kuivatut
KHGHOPlWMDPDUMDWWDLHULODLVHWPDXVWHHW0DNXQDXWLQQRLVVDRQLWVHWHKGHQWLODDPLHOLNXYLWXNVHOOH
ja kokeiluille.
Tumma suklaa
2 dl kaakaovoita
2 rkl hunajaa
(1 tl vaniljauutetta)
1,5–2 dl kaakaojauhetta
VA L M I S T U S
1. Pilko kaakaovoi pieniksi paloiksi tai raasta.
Sulata se sen jälkeen kuumavesihauteessa. Massaa ei saa kuumentaa liiaksi, sulaminen riittää.
2. Lisää hunaja ja vaniljauute ja sekoita huolella
tasaiseksi. Lisää kaakaojauhe siivilän lävitse ja
sekoita massa tasaiseksi.
3. Muottina voi käyttää erilaisia silikonisia jääpalamuotteja tai laakeaa astiaa, jonka pohjalle massan voi kaataa ohueksi kerrokseksi. Laita vuoka
joko jääkaappiin muutamaksi tai pakastimeen
puoleksi tunniksi kiteytymään. Sen jälkeen suklaa
on valmista syötäväksi.
Lähteet:
Suklaan ABC, Duodecimin terveyskirjasto
J U O M A S U O S I T U S , A L KO :
Suklaata on pidetty perinteisesti vaikeana kumppanina viinille. Kokeile tummaa suklaata
makean maltaisen stout-oluen kanssa ja ylläty yhdistelmän toimivuudesta. Myös väPORTER
& STOUT
kevät muscat-viinit ja ruby tai LBV-portviinit sopivat hyvin tumman suklaan seuraan.
11
12
4|2015
TARKAN LAADUN RIOJA
Espanjassa Riojan alueen viineissä maistuvat Tempranillo, tammi
ja rakkaudella vaalittu laatu.
TEKSTI TIIA LAPPALAINEN KUVAT MIIKA KAINU KARTAT SEESA LIPPO
13 ◊
V
astapoimittujen, punaisten rypäleiden
mehu roiskuu ympäriinsä kuin valtava,
taivaalle leviävä ilotulite. Ihmiset väistävät vaistomaisesti taaksepäin, kuuluu
kohahdus, sitten helpottunut nauru.
Riojan viininviljelijät ovat alkaneet tuoda päivän
satoa Bodegas Faustinon viinitilalle.
Pienet ja keskikokoiset traktorit rypälekärryineen
odottavat jonossa Faustinon pihalla pääsyä teräslaareille. Rypäleet kipataan roiskuen laareihin, ja ne
jatkavat matkaansa valtaviin säiliöihin.
Samaan aikaan metalliputki ulkona sylkee pois
rypäleistä eroteltuja roskia, joista valmistetaan lannoitetta viinitarhoille. Mitään ei heitetä hukkaan.
Ennen teräslaareihin pääsyä rypäleiden laatu
tarkastetaan pikalaboratoriokokeilla.
Viinimestari Jose Maria Morera esittelee laboratoriotuloksia. Rypäleet saavat laatupisteytyksen
kolmenkymmenen eri tekijän, muun muassa ph:n ja
sokerimäärän, perusteella.
”Viljelijät saavat palkkionsa sen mukaan, ja me
tiedämme, mihin viiniin kutakin rypälesatoa kannattaa käyttää tai miten niitä sekoitetaan keskenään”,
Morera kertoo.
Traktorien kärryissä on enimmäkseen tummaa ja
pienikokoista, varhain kypsyvää Tempranillorypälettä. Sitä viljellään yli 75 prosentilla Riojan
14
4|2015
viinitarhoista, sillä se sopii hyvin alueen ilmastoon
ja kypsyy muihin Espanjan rypälelajikkeisiin verrattuna 2–3 viikkoa aikaisemmin.
Vähähappoisuuden ja -sokerisuuden takia Tempranillosta tehdyissä viineissä on usein myös muita
rypälelajikkeita.
SATOKAUSI ON VASTA ALUILLAAN,
mutta Bodegas Mugan viiniköynnösten välissä näkyy rypäleiden poimijoita. Vientipäällikkö Jesus Viguera kertoo, että
rypäleiden valintaa tehdään jo poimintavaiheessa.
”Meidän viiniemme salaisuus on yksinkertainen.
Hyvistä rypäleistä tulee hyvää viiniä”, Viguera
sanoo.
Jos satovuosi on huono, viinitarhoilla tehdään
entistä tiukempaa valikointia rypäleiden suhteen.
Se vähentää tuotantomääriä, mutta on Vigueran
mukaan yksi keskeisimmistä keinoista pitää kiinni
laadusta.
Barón de Leyn ja siihen
kuuluvan El Coton vientipäälliköt Sergio Soriano
ja Victor Fjentes ihailevat
poimintaansa odottavia
rypäleitä. ”Meillä on ollut
hyvä kesä. Rypäleet näyttävät hyviltä ja terveiltä”,
Fjentes iloitsee.
”Viiniemme salaisuus on
yksinkertainen. Hyvistä rypäleistä
tulee hyvää viiniä.”
Rioja
KARTALLA
Espanja
Bilbao
Pamplona
Rioja
Lissabon
PO
RTU
GAL
I
Barcelona
Madrid
Malaga
Viinitila Muga
Rioja alavesa
HARO
Viinitila El Coto
Viinitila Faustino
LOGROÑO
Rioja alta
Rioja baja
CALAHORRA
La rioja
Riojan parhaat
TURISTIKIERROKSILLE HAROSTA
Noin 11 000 asukkaan kaupunki on yksi Riojan
viinialueen keskuksista. Rautatieaseman
ympäristössä, Barrio de la Estacíonilla, on
seitsemän eri viininvalmistajaa toinen toistensa kupeessa. Kaikki järjestävät kierroksia
turisteille.
KIRKON KIRKKAAT VÄRIT
Laguardian 1 500 asukkaan kylässä, Logroñon
ja Haron välissä, sijaitsee 1300-luvulta peräisin
oleva kirkko. Nykyisin katettu sisäänkäynti
on säilyttänyt alkuperäiset värinsä uskomattoman kirkkaina – oppaan mukaan toista
vastaavaa ei löydy ainakaan Espanjasta.
FUTURISTINEN HOTELLI
Moni tuntee Frank Gehryn Bilbaon Guggenheim-museon arkkitehtinä, mutta riojalaiset
tietävät Gehryn myös hänen viinitalo Marqués
de Riscalille suunnittelemastaan futuristisesta
hotellista Elciegon kylässä.
TAPASKADULLE HERKUTTELEMAAN
Logroñon Calle Laurel -katu on kuuluisa
tapasbaareistaan. Kadun kuuluisuus on
Bar Angel, joka tarjoaa ainoastaan yhtä
tapasta: leipäpalan päälle on koottu kolme
herkkusientä ja katkarapu. Herkkua joutuu
jonottamaan, sillä Angel on lähes aina täynnä.
MAISEMAT JA VIINITAISTO
Haron suojeluspyhimykselle San Felicesille
omistetulta kukkulalta pääsee ihailemaan
Riojan aluetta kokonaisvaltaisesti. Samaisella kukkulalla järjestetään myös vuosittainen viinitaisto, Batalla del Vino, aina
29. kesäkuuta.
15 ◊
1
4
5
Bodegas Muga on yksi Riojan perinteikkäimpiä
viinitaloja. Kolmannen polven perheyritys tekee
itse kaiken viinitynnyreistä lähtien. Viinit käytetään
ja kypsytetään kokonaan tammitynnyreissä ja
-tankeissa.
Tammitynnyrien keskellä Mugan hämärässä viinikellarissa seisoo Raul Fernandez. Hän maistelee
kypsymisensä alkuvaiheessa olevaa viiniä. Fernandezin tehtävänä on käydä jokainen viinitynnyri läpi
ja valvoa laatua. Maun lisäksi hän tarkkailee viinin
väriä kynttilän valossa.
”Jos huomaan ongelmia, raportoin eteenpäin,
minkä jälkeen viini analysoidaan tarkemmin”, Fernandez kertoo.
”Joskus voi myös olla, että viininmaistajalla sattuu
vain olemaan huono makuaisti -päivä, koska hän
on riidellyt aamulla vaimonsa kanssa tai satuttanut
jalkansa”, vieressä seisova Viguera kujeilee ja jatkaa
sitten vakavammin:
”Totta puhuen, tämä mies tuntee jokaisen näistä
tynnyreistä ja tunnistaa sokkonakin omat viininsä.”
Seuraavassa huoneessa törmäämme Javier
Sosaan. Hänen tehtävänään on erotella kananmu-
16
2
4|2015
nien keltuaisista valkuaiset, joita käytetään punaviinin kirkastamiseen.
tunnetuimpia
viinialueita. Maan pienimpiin kuuluva, 300 000
asukkaan itsehallintoalue on vuosittaisella noin
300 miljoonalla viinilitrallaan Espanjan suurin
viinintuotantoalue.
Rioja on tunnettu erityisesti laadustaan, jota
valvoo erillinen toimielin Consejo Regulador. Alueen
viineistä noin 85 prosenttia on punaisia. Valkoviinejä
on 10 prosenttia ja loput ovat roseeviinejä ja cavaa.
Riojan alueella on noin 550 viinintuottajaa ja yli
18 000 viininviljelijää. Käytännössä jokainen paikallinen on siis kytköksissä viiniin – työskentelemällä
viinin parissa tai tuntemalla jonkun, joka tekee niin.
Viini on Riojan sydän. Pieniä traktoreita vilahtelee joka puolella – teillä ja viinitarhojen keskellä.
Alueen pääkaupungissa Logroñossa tapakset nautitaan viinin kera. Kaupungin syyskuisessa San Matteo
-juhlassa vapaaehtoiset lapset, nuoret ja aikuiset
kantavat saaveihin rypäleitä perinteistä rypäleenpoljentanäytöstä varten.
RIOJA ON ESPANJAN JA MAAILMAN
1. Los Almendrosin
viinitarhapäällikkö Carlos
Sanhez Ocaña on tullut
tarkastamaan viinitarhan
tilaa.
2. Mugan viinitalo sijaitsee
Haron juna-aseman vieressä, yhdessä kuuden muun
viininvalmistajan kanssa.
3. Haro on hyvä tukikohta
viinitilavierailuista kiinnostuneelle.
4. Javier Sosa erottelee keltuaiset valkuaisista Mugan
viinikellarissa. Viinin kirkastamiseen kuluu vuodessa
45 000 kananmunaa.
5. Bodegas Faustinolla
rypäleistä otetaan laboratoriotestit ennen kuin ne
lähtevät tuotantoon.
3
6
7
Joka vuosi 29. kesäkuuta järjestettävässä Batalla
del Vino -juhlassa puolestaan tuhannet ihmiset
kerääntyvät Logroñosta noin 40 kilometrin päässä
sijaitsevaan Haron kaupunkiin. Siellä Riscos de
Bilibio -kukkulalla järjestettävässä viinisodassa he
heittävät toistensa päälle kymmeniä tuhansia litroja
punaviiniä.
”Sen jälkeen he syövät täällä brunssia”, Bodegas
Muga -viinitilan Viguera kertoo kiivetessämme
Riscos-kukkulalle.
Kukkulalta avautuu kaunis näkymä Riojan silmänkantamattomiin ulottuville viinitarhoille.
PERINTEET ELÄVÄT KANSANJUHLIEN lisäksi vahvasti
myös viininvalmistuksessa. Rioja on tunnettu tammitynnyreissä pitkään kypsytetyistä punaviineistään,
joiden mauissa on selviä yhtäläisyyksiä Ranskan
Bordeaux’n viineihin.
Riojan suurimpien tuottajien joukkoon kuuluvan
El Coton vientipäällikkö Sergio Soriano kertoo, että
Riojan ja Bordeaux’n viineillä on yhteinen historia.
1800-luvun vaihteessa Riojan viinintekijät lähtivät
Bordeaux’hon haistelemaan viininvalmistuksen uu-
sia tuulia. Tuliaisena tuli oppi viinin kypsyttämisestä
tammitynnyrissä. Siihen asti Riojan viinit olivat
tyypillisesti olleet hyvin nuoria viinejä.
1800-luvun puolivälissä Ranskaan ja erityisesti
Bordeaux’hon iski Amerikasta rantautunut viinikirva. Kirva teki valtavaa tuhoa viinitarhoilla.
”Bordeaux’n viinintekijät alkoivat etsiä omansa
kaltaista viinialuetta. Se löytyi Riojasta, jonne he
perustivat useita viinitiloja”, Soriano kertoo.
Samalla Bordeaux’n viinintekijät alkoivat viedä
Riojan viinejä vanhoille kotiseuduilleen Ranskaan ja
muualle Eurooppaan.
Vientiä helpotti 1800-luvun puolivälissä rakennettu rautatieyhteys. Sen ansiosta Haron juna-aseman
ympäristössä, Barrio de la Estaciónilla, sijaitsee nyt
useita viinitaloja, muun muassa Bodegas Muga.
6. Viinimestari Jose Maria
Morera esittelee Faustinon
viinikellareita, joissa on
suorastaan pyhä tunnelma.
7. Mugan pajassa valmistuu
päivittäin noin 6–7 uutta viinitynnyriä. Gustavo Matute
korjaa välillä myös vanhoja
tynnyreitä.
Viinisodassa he heittävät toistensa
päälle kymmeniä tuhansia litroja
punaviiniä.
17 ◊
Fakta
VIINI
RIOJAN TÄRKEIMMÄT RYPÄLEET:
Tummat: Riojan päärypälelaji on Tempranillo,
joka nimensä mukaan kypsyy varhain (esp.
temprano). Muita keskeisiä lajikkeita ovat Garnacha, Graciano, Mazuelo ja Maturana tinta.
Vaaleat: Valkoviinien rypäleistä tärkeimmät
ovat Viura, Malvasía, Garnacha Blanca, Tempranillo Blanco ja Maturana Blanca. Lisäksi
Riojassa viljellään kansainvälisiä rypälelajikkeita kuten Chardonnayta ja Sauvignon Blancia.
TIESITKÖ?
Riojan viinit ovat tarkasti valvottuja aina
viljelystä rypäleiden laatuun ja viinin valmistamiseen. Esimerkiksi punaisten rypäleiden
määrä hehtaaria kohti ei saa ylittää 6 500:aa
kiloa vuodessa.
Viinien kypsytysajat on määritelty nuoria
viinejä (vino joven) lukuun ottamatta:
• Crianzan pitää olla vähintään vuosi
tynnyrissä ja muutama kuukausi pullossa.
• Reservalta vaaditaan vähintään 3 vuoden
kypsytys, josta minimissään 1 vuosi
tynnyrissä.
• Gran Reservan on oltava vähintään 2 vuotta
tynnyrissä ja 3 vuotta pullossa.
ALKON VALIKOIMASSA
Alkon valikoimista löytyy 28 Riojan viiniä
20:ltä eri tuottajalta. Pääosa viineistä (26) on
punaisia. Lisäksi valikoimassa on kaksi Riojan
valkoviiniä ja yksi cava. Punaviinien myynnissä
Riojan alueen viinit ovat Alkossa kasvussa, ja
viinialueena se on Espanjan alueista suosituin.
ALKO KYLÄILI RIOJASSA
Alkon tuotepäällikkö Karina Tiihonen vieraili
Riojan viinitiloilla syyskuussa yhdessä muutaman muun alkolaisten kanssa.
”Tutustumme alueen ominaispiirteisiin
ja tuottajiin tarjotaksemme asiakkaillemme
mahdollisimman monipuolisen kokemuksen
eri viinimaista ja -alueista. Katsomme toimintaa myös vastuullisuuden näkökulmasta.”
Rioja oli Tiihosen mukaan matkailijalle
helppo kohde ja lisäksi äärettömän mielenkiintoinen.
”Riojassa on hyvin perinteisiä tuottajia ja
moderneja taloja. On hyvä nähdä, että perinteitä vaalitaan, mutta myös modernille tyylille
on sijaa.”
Tiihonen suosittelee tutustumaan Riojan
viineihin vertailemalla esimerkiksi Crianzan ja
Gran Reservan eroja.
”Niitä vertailemalla voi huomata, miten
kypsytys vaikuttaa viiniin.”
18
4|2015
RESEPTI JA KUVA SANNA KEKÄLÄINEN
Lampaanpotkaa ja
manchegomuusia
4 annosta • valmistusaika 20 min + 1,5 h • helpohko
Riojan alue on rikas myös vanhassa kulttuurissaan. Laguardianissa
pääsee keskiaikaisen pikkukylän tunnelmaan.
LEMPEÄ, VÄHÄN VIILEÄ TUULI suhisee viiniköynnöksissä. Horisontissa
valtavat tuulimyllyt pyörivät omaa, tasaisen tanssivaa tahtiaan.
Seisomme El Coton Los Almendrosin viinitarhalla, jonka yritys on
ottanut viljelyyn vasta äskettäin. Edessä näkyy kukkula, jossa on niin
ikään menossa El Coton tuore viinitarhakokeilu.
µ6HRQ&DUERQHUDMRVVDNDVYDWDPPHU\SlOHLWlQRLQï
metrin korkeudessa. Vielä muutamia vuosia sitten kukaan ei olisi
Riojassa uskonut, että niin korkealla voidaan viljellä viinirypälettä”,
vientipäällikkö Soriano kertoo.
Riojan ilmasto on pääosin mannermaisen lauha ja kuiva, mutta
kuitenkin riittävän sateinen. Viinialue on jaettu kolmeen osaan,
Rioja Bajaan, Rioja Alavesaan ja Rioja Altaan, joiden välillä mikroilmastot ja viljelysmaat vaihtelevat paljonkin.
Kesät ovat lämpimiä, alkukesästä tulee sadon kannalta sopivaan
aikaan sateita, ja varsinkin loppukesästä yöt saattavat olla jopa kylmiä. Kylmät yöt pitävät rypäleiden aromit paremmin ja vahvistavat
niitä.
Faustinon vientipäällikkö David Robinson muistuttaa, ettei Espanja ole aina pelkkää aurinkoa ja lämpöä.
”Talvella saatamme saada jopa lunta ja pientä pakkasta. Se antaa
viiniköynnöksille levähdystauon ja pitää poissa tauteja”, Robinson
sanoo.
Viiniköynnösten lisäksi Riojan maisemaa hallitsevat vuoret, joiden
päällä roikkuu välillä raskaitakin pilvimassoja. Vuoret pitävät ne
kuitenkin poissa Riojasta – ainakin suurimman osan vuodesta.
”Täällä kohtaavat Atlantin ja Välimeren tuulet, mutta vuoret suojaavat meitä Atlantin kovilta myrskyiltä ja sateilta”, Robinson sanoo.
Riojan läpi puikkelehtii Ebro-joki. Sen vettä on johdatettu myös
ylös Los Almendrosin viinitarhalle. Sergio Soriano arvelee, että
aiemmin alue on ollut ainakin osittain joen ja meren peitossa.
”Maa on jopa liian ravinteikasta”, Soriano kertoo ja osoittaa viiniköynnösten välissä kasvavia rikkaruohoja.
”Meidän pitää istuttaa pensaiden väliin muita kasveja, jotta viiniköynnökset eivät saa liikaa ravinteita. Silloin ne alkaisivat tuottaa
liikaa rypälettä ja laatu kärsisi.”
4 lampaan- tai karitsanpotkaa
4 rkl voi-öljyseosta
suolaa, muutama kierros mustapippuria myllystä
5 dl lihalientä
5 dl punaviiniä
muutama oksa timjamia
4 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
4 paprikaa, eri värisiä, jos löytyy
1/2 pieni kesäkurpitsa
1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
KASTIKE
8 dl haudutuslientä, maissitärkkelystä tai tummaa kastikesuurusta, muutama kierros mustapippuria myllystä, (suolaa)
VA L M I S T U S
1. Ota lampaanpotkat noin puoli tuntia ennen paistamista
huoneenlämpöön. Paista niihin kaunis väri pannulla voiöljyseoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita potkat
uunivuokaan.
2. Kaada pannulle lihaliemi ja punaviini. Kiehauta seos ja
kaada se uunivuokaan. Lisää timjami. Peitä vuoka foliolla.
3. Hauduta potkia 150-asteisessa uunissa noin reilu tunti.
4. Kuori sipulit ja paloittele ne. Poista paprikoista kanta ja
siemenet. Paloittele paprikat. Leikkaa kesäkurpitsa viipaleiksi. Lisää kasvikset pataan.
5. Jatka kypsentämistä kunnes liha on niin kypsää, että
se irtoaa luusta helposti, noin 30–45 minuuttia.
6. Siivilöi haudutusliemi. Suurusta se pakkauksen ohjeen
mukaan maissitärkkelyksellä tai tummalla kastikesuuruksella. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. Tarjoa
potkat manchegomuusin ja kasvisten kanssa. Ripottele
päälle lehtipersiljaa.
J U O M A S U O S I T U S , A L KO :
Pitkään haudutettu lampaanpotka viihtyy kypsän
punaviinin seurassa. Valitse kumppaniksi täyteläinen
reserva tai gran reserva Espanjan Riojasta. Nämä viinit
eivät vaadi pitkää kellarointia vaan ovat heti valmiita
ruokapöytään.
VIVAHTEIKAS
& KEHITTYNYT
Katso manchegomuusin ohje
osoitteessa etiketti.fi
19
H EN K I LÖ
Ravintoloitsija Jaana Saran mielestä
metso maistuu aina yhtä hyvältä, erityisesti hyvän amaroneviinin kanssa.
20
4|2015
PARASTA ON
SATAKILOINEN KARHU
Riista on ravintoloitsija Jaana Saran rakkaus.
Tunturista ja pihalta kerätään vihreät
ihanuudet makua antamaan.
TEKSTI TERHI FRIMAN KUVAT KAISA SIRÉN
K
un Jaana Sara aloitti ravintolan pitämisen pohjoisessa 14 vuotta sitten, alueen metsästäjät tiesivät,
että uusi paikka ostaisi heiltä riistaa. Ensimmäinen
kiikutti metson ravintoloitsijalle sulkineen päivineen. Sara opasti, että ihan näin ei tuntureiden
herkkuja ravintolaan tuotaisi, vaan niin kuin itse lihat panisi
pannulle.
Nyt Saran kaksi ravintolaa saa metsot, riekot, hirvet ja karhut asiallisessa muodossa. Karhu on ravintoloitsijan suosikki,
jonka kanssa Sara on tarkkana.
”Satakiloinen, tuoksuton karhu on parasta. Isommat karhut maistuvat turhan vahvalta. Haluamme tarjota asiakkaalle
hyvän makumuiston”, ravintoloitsija sanoo.
Keittiömestari Sara ostaa joka vuosi kaksi tai kolme karhua
ja leikkaa ne itse. Taiturin käsissä valmistuvat niin metso,
riekko, hirvi kuin jäniskin. Pihvikeisarin ja Sarakan listoilla
riista on tärkeä. Riistan kanssa sopii hyvä vahva punaviini.
pitkiksi, kun asiakkaille laitetaan herkkuja yllättävistä ja erikoisista pohjoisen raaka-aineista. Jaana pitää miehensä Tomi Saran kanssa Ylläksellä
Pihvikeisaria ja kotaravintola Sarakkaa. Työ on elämäntapa
ja rakkaus ruokaan vahva.
”Luonto antaa voimaa ja sen merkitys on täällä suuri.”
Sara, 49, nauttii kaikista vuodenajoista. Luminen talvi on
kaunis tähtitaivaineen ja revontulineen. Joulun aikaan pohjoisen taivas on kaunis eikä kaamos tunnu pimeältä.
On ison ilon paikka, kun aurinko astuu esiin kaamoksen
jälkeen, ja lumiset tunturit kylpevät valossa. Kesä on ihanaa
kasvun aikaa, jolloin vihreiden vihannesten kasvattaminen
omassa puutarhassa ja kasvihuoneessa rentouttaa. Syksy
on kuitenkin vuoden kohokohta, joka antaa voimaa.
”Nautin syksyn ruskasta, sadonkorjuusta, marjoista,
villivihanneksista ja riistasta. Olen silloin parhaimmillani.
Odotan sitä hetkeä, kun saan ensimmäisen karhun käsiini.”
PÄIVÄT TUPPAAVAT VENYMÄÄN
JAANA JA TOMI SARA TAPASIVAT toisensa vuonna 1989, kun
he olivat kumpikin lappilaisessa ravintolassa töissä. Sielunkumppaneille oli selvää, että he haluaisivat elää pohjoisessa.
21 ◊
Sarasta pohjoinen elämänmeno tuntuu yli 25 vuoden jälkeen yhä omalta.
Lapin taivaan alla on hyvä elää ja
tehdä työtä.
22
4|2015
Siskon unessa Sara synnytti hilloja
keltaisenaan täynnä olevan lakkasuon
äärellä tyttövauvan.
Sanat
HENKILÖ
Luonto, tunturien marjat ja yrtit innostivat. Lopulta
he päättivät ryhtyä yrittäjiksi.
”Olemme etelästä ja siksi osaamme arvostaa
pohjoisen herkkuja eri tavalla kuin ne ihmiset, joille
hillat ja riekot ovat aina olleet itsestäänselvyyksiä.
Joskus on etua siitä, että on ulkopuolinen”, Sarat
sanovat.
Pihvikeisari oli tarjoillut herkkuja etelästä saapuville vieraille Ylläksellä jo monta vuotta, kun Jaana
ja Tomi perustivat myös kotaravintolan. Sarakassa
kokki valmistaa pääruuat avotulella, mikä on asiakkaille elämys.
Kun Sarakka-ravintolan perustuksia tehtiin, Saran
sisko soitti. Siskon unessa Sara oli synnyttänyt
hilloja keltaisenaan täynnä olevan lakkasuon äärellä
tyttövauvan. Vähän myöhemmin myös Saran äiti
uteli mahdollisesta pienokaisesta nähtyään hänkin
unta uudesta tulokkaasta.
Uutta ihmistä Sarat eivät enää maailmaan saattaneet, mutta loivat uuden yrityksen, jonka nimessä
yhdistyvät hauskalla tavalla oma sukunimi ja Lapin
kulttuuriperintö.
Sarakka on vanhassa Lapin perinteessä pitojen
pitäjä, kestitsijä, uuden suojelija ja uuden syntymän
haltija. Nimi sopi hyvin vuonna 2008 Ylläksen matkailukeskukseen valmistuneelle ravintolalle.
KUN JAANA SARA OLI PIENI TYTTÖ, hän kulki kotona
Kymenlaaksossa Anja-mammansa kanssa niityillä ja
metsissä. Mamma viljeli myyntiin omalla kasvimaallaan kaikkea mahdollista ja opetti lapsenlapselle
viljelyn salat. Laman aikana hän opetteli hyödyntämään mesiangervoa ja nokkosta.
Nyt Sara käyttää luonnon antimia hyväkseen
ravintolassa ja kotona niin paljon kuin mahdollista.
Mesiangervovoidetta sipaistaan nivelvaivoihin,
YlLQ|QSXWNHQVLHPHQLOOlWRUMXWDDQÁXQVVDDMDOXRQnonkasveilla maustetaan myös ravintolan ruokia.
Nokkostee ja pakuritee ovat voimajuomia, joita
nautitaan säännöllisesti.
Sarat myös myyvät luonnon antimista valmistamiaan tuotteita: he jalostavat joka vuosi nelisentuhatta kiloa marjoja ja lisäksi yrttejä.
”Vastikään ranskalainen asiakas ihasteli meidän
crème brûléeta. Hän kehui, että ei ole koskaan
syönyt niin hyvää brûléeta. Oli ilo kuulla se, sillä
maustamme jälkiruuan maariantuoksuheinällä, jota
keräämme itse niityiltä.”
Pariskunnalla on kaksi lasta, tytär ja poika, jotka
ovat nyt nuoria aikuisia ja lähdössä omille poluilleen. Juuri nyt on aikaa kehittää omaa työtä.
Jaana ja Tomi ovat kumpikin innovatiivisia. Jaana
Sara sanoo, että parhaat ideat pulpahtavat usein
pintaan loppukeväästä. Ideoita on mukava toteuttaa,
sillä tekemällä ja kokeilemalla oppii parhaiten.
RAVINTOLOITSIJAN AKUT LATAUTUVAT parhaiten luonnossa. Sienimetsään aikaa on aina. Marjasoille tai
variksenmarjoja poimimaan Sara ei nykyisin ennätä.
Marjat hän ostaa ilomielin paikallisilta poimijoilta.
Sara nauttii pohjoisen monista toripäivistä, jolloin
hän voi esitellä tuotteita asiakkaille ja saa jutella
heidän kanssaan. Pulinapäivistä saa voimaa pitkäksi
aikaa, ja se on sopivaa vaihtelua ravintolassa työskentelylle.
Käden taitajalle iloa tuottaa myös kaikenlainen
askartelu luonnon kasveista. Somisteet toripöytään
ja ravintolaan löytyvät luonnosta. Saran käsissä
kanervista ja varvuista syntyy hienoja asetelmia.
Hylätyistä metsistä löytyneistä padoista, kattiloista
ja ikkunanpokista hän tekee taideteoksia.
”Käsillä tekeminen on henkireikäni”, hän sanoo ja
esittelee metsästä pelastamiaan tikapuita. Taitajan
käsissä ne ovat saaneet uuden elämän ja somistavat
nyt ravintolan yhteydessä olevaa pientä puotia.
Elämä pohjoisen ravintoloitsijana on mielekästä.
Työtunteja ei lasketa: esimerkiksi joulun sesonkina
minuutit vain hurahtavat, kun Sarat kuljettavat
herkkuja loma-asuntoihin. Sitoutunut henkilökunta
on työssä mukana.
”Nyt tykkään elää näin. Kun joskus saan lapsenlapsia, haluan antaa heille aikaani, ja silloin mietitään elämää ja yrittäjyyttäkin uudelleen.”
Ravintoloitsija
Jaana Sara, 49
Kun saan syksyllä
ensimmäisen karhun
käsiini, olen onnellinen.
Talvella Lapin taivaalla
näkyy iltapäivisin usein
punaisten ja sinisten
värien leikki, joka on
vertaansa vailla.
Poronvasikanmaksa on
lempiruokaani, lempijuomiani ovat yrttiteet,
australialainen valkoviini
ja keväällä mahla.
Pohjoisessa sienestys
on paitsi hauskaa myös
kilpajuoksua pakkasen
kanssa.
Unohtumattomin ruokakokemus ovat olleet
itse kerätyt simpukat
keitettyinä Norjassa.
23
KAUDEN OLUET
LAGER
TEKSTI MIKKO SALMI KUVAT MIIKA KAINU
1. Mönchshof Weihnachts Bier
Kullankeltainen, raikas ja mausteinen märzen on joulunaikaan
sopiva lager, jonka keskitäyteläinen suutuntuma on makean maltainen ja kevyen yrttinen. Löytää
hyvin paikkansa suomalaisen
joulupöydän yleisoluena.
TUMMA LAGER
Aromikkaat
talvioluet
Oluenystävät tietävät odottaa Alkon joulu- ja
talviolutkattaukselta mielenkiintoisia makuelämyksiä.
Luvassa on vivahteikkaita klassikoita ja joulunaikaa
silmällä pitäen pantuja uutuuksia.
T
alven oluissa arvostetaan lämmittävyyttä,
aromikkuutta ja sopivuutta ruokapöytään.
Joulu- ja talvioluet saapuvat tuttuun tapaan Alkoihin marraskuun alussa.
23 erilaista talviolutta ja jouluinen
siideri tarjoavat hulppean mahdollisuuden tutustua
talven klassikoihin ja lukuisiin uutuuksiin. Maltaisista mauista löytyy vaihtoehtoja niin aperitiiviksi,
aterialle kuin jälkiruoan kumppaniksikin.
Pehmeät, raikkaat lagerit ja hedelmäinen vehnäolut sopivat kalapöytään, kun taas tummat ja jyhkeän maltaiset lagerit istuvat laatikoille ja kinkuille
täydellisesti – aivan kuten aromikkaat ja mausteiset
pintahiivaoluetkin. Erityisen vahvoja talvioluita voi
kokeilla juustojen kaverina tai hartaasti siemaillen
takkatulen äärellä.
Hyvin aromikkaita oluita tarjoiltaessa kannattaa
huomioida lämpötila. Maultaan vahva olut antaa
parhaat puolensa kevyesti viilennettynä, ei jääkylmänä. Pullot onkin hyvä ottaa huoneenlämpöön noin
varttia ennen niiden avaamista. Olutlasin suhteen
oleellisinta on muistaa ehdoton puhtaus, jotta
olueen kuuluva vaahtokukka muodostuu.
Mikä merkitys on oikeanlaisella olutlasilla? Entä mikä ihme on vaahtokukka?
Katso video Vinkit-osiosta.
24
4|2015
2
2. Sinebrychoff Jouluolut
Suomalaisesta mallasohrasta
pantu kastanjanruskea, hennon paahteinen jouluklassikko.
Keskiasteinen humalointi ja
miellyttävä maltaisuus sopivat
niin etikkaisille kalaruoille,
kalkkunalle kuin perinteiselle
sinappihunnutetulle kinkullekin.
1
VAHVA LAGER
3. Prykmestar Vahva Joulubock
Runsasvaahtoinen ja tuoksuiltaan
yrttinen sekä kuivatun hedelmäinen
doppelbock on rungoltaan täyteläinen. Karamellimaltaisuutensa
ansiosta takuuvarma kumppani
joulukinkulle ja hyvin imelletyille
laatikoille.
4. Zoller-Hof Donator
Oljenkeltainen, kuivatun hedelmäiseltä ja hunajamaltaiselta tuoksuva
keskiasteisesti humaloitu doppelbock on mietojen juustojen ja riistalintujen oiva kumppani ja soveltuu
myös talvisille pataruoille.
6
5
5. Stallhagen Julbock
Ruskeanmusta, kevyen mokkainen
ja suklainen bock-tyyppinen pienpanimoklassikko Ahvenanmaalta.
Keskiasteisesti humaloitu, suolaisempien ruokien ja laatikoiden kaveri täyteläisen karamellimaltaisella
suutuntumallaan.
4
3
6. Ayinger Winterbock
Ayingin kylän kuuluisa talvikauden
juhlistaja on kahvinruskea ja runsasvaahtoinen. Lakritsinen ja luumuinen aromi johdattelee täyteläiseen,
karamellimaltaiseen makuun, joka
sopii hienosti sinapilla terästetylle
kinkulle ja laatikoille.
VEHNÄ OLUT
7. Kapuziner Winter Weiss
Kinuskinruskea, samea ja runsasvaahtoinen vehnäolut on tyypilleen
ominaisesti kevyen banaaninen ja
raikas. Keskitäyteläisenä ja miedosti
humaloituna se sopii kanalle, kalkkunalle ja rasvaiselle kalalle.
ALE
8
10
7
9
8. Insanely Bad Elf
Talvikauden lämmittävä, erittäin
täyteläinen barley wine -tyyppinen
brittiolut. Kinuskinruskea, hunajainen ja hennon parfyyminen sekä
hedelmäkakkuinen. Voimakkaasti
humaloitu maltainen jälkiruokaolut
sellaisenaan tai takkatulen äärelle.
9. BrewDog Hoppy Christmas
Kullankeltainen, voimakkaasti humaloitu skottilainen india pale ale.
Aromeiltaan pomeranssinen, kevyen
valkopippurinen ja hennon pähkinäinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maltainen. Sopii mausteisille,
rasvaisille ruoille ja voimakkaille
juustoille.
10. Suomenlinnan Panimon
Old Greig
Mustanruskea strong ale mausteisin,
luumuisin ja mämmimäisin aromein.
Erittäin täyteläinen suutuntuma ja
keskiasteinen humalointi. Runsas
kumppani voimakkaille juustoille,
lampaalle tai vaikkapa suklaisille
jälkiruoille.
25 ◊
ALE
11. Nøgne Ø God Jul
Paahtomaltainen ja kypsän
hedelmäisen runsas norjalainen
ale. Keskiasteisesti humaloitu,
mausteinen ja täyteläinen suutuntuma. Kahvinruskean oluen
tumman suklaiset aromit sopivat
esimerkiksi pata- ja riistaruoille.
12. Fuller's Old Winter Ale
Meripihkanruskea, kevyen havuinen ale, joka on keskiasteisesti
humaloitu ja keskitäyteläinen.
Klassinen talviolut Englannista.
Runsaanmakuisten jouluruokien
seuraan sopivaa karamellimaltaisuutta raikkaalla sitruksisuudella höystettynä.
12
13. N’Ice Chouffe
Kevyen pomeranssinen, yrttinen
ja pähkinänruskea strong ale Belgiasta. Keskiasteisesti humaloitu,
karamellimaltainen ja kuivatun
hedelmäinen aromimaailma.
Täyteläinen, vivahteikas nautiskeluolut, jota voi kokeilla pataja lammasruokien kanssa.
11
13
14. Kors øøll
Mahonginruskea, kevyen
mausteinen ja hedelmäinen
luostariolut Tanskasta. Runsaasti
vaahtoava, keskiasteisesti humaloitu ja täyteläinen olut sopii
karamellimaltaisena rasvaiselle
kalalle, pataruoille sekä juustoille.
15. Stallhagen
Brewdolf the Reinbeer
Meripihkanruskea, tuoksultaan
kevyen yrttinen ja sitruksinen
ahvenanmaalainen ale. Rukiilla
höystetty, karamellimaltainen ja
voimakkaasti humaloitu olut käy
mausteisille makkaroille, porsaalle ja runsasaromisille keitoille.
ERIKOISUUS
16. Mufloni Talviporter
Musta ja täyteläinen talviportteri porilaiselta pienpanimolta.
Voimakasta humalointia tasapainoittaa karamellimaltaisuus.
Espressomaisia, yrttisiä ja paahtomaltaisia aromeita riistalle ja
yleensäkin liharuoille. Runsas ja
pitkä jälkimaku.
17. Shepherd Neame
Double Stout
Keskitäyteläinen, mustanruskea
brittiläinen stout. Mokkainen, kuivatun hedelmäinen ja tummasuklainen tuoksu. Kevyen yrttinen ja
runsas maku, joka houkuttelee
kokeilemaan porsaanlihan, pataruokien tai juustojen seurassa.
26
4|2015
14
17
15
16
ERIKOISUUS
18. Malmgård Tammiportteri
Ruskeanmusta, tammilastujen
kera kypsytetty täyteläinen talvinen portteri. Runsasvaahtoinen
olut on kevyen mokkainen, paahtomaltainen ja keskiasteisesti
humaloitu. Voimakkaille riistaruoille, juustoille ja nautiskeluun
sellaisenaan.
21
19
18
20
19. Rekolan Panimon
Talven Tähti
Kanelilla, tähtianiksella, kardemummalla ja neilikalla maustettu jouluolut. Mustanruskea,
paahtomaltainen erikoisuus
on keskiasteisesti humaloitu.
Seurustelujuomaksi tai suklaisten, jouluisten jälkiruokien
kyytipojaksi.
20. Kasteel Rouge
Punaruskea, runsaan kirsikkainen ja kevyen sitruksinen tuttavuus Belgiasta.
Keskitäyteläinen, keskiasteisesti humaloitu ja mausteinen. Aperitiiviksi, seurusteluun,
itämaiselle ruoalle tai marjaisten
jälkiruokien kumppaniksi.
21. Old Tom Ginger Ale
Runsaan inkiväärinen, kuivatun
hedelmäinen ja paahtomaltainen
brittiläinen talviolut. Raikas,
mausteinen aperitiivi tai kalaruokien kaveri. Kastanjanruskea
erikoisuus on suutuntumaltaan
keskitäyteläinen ja keskiasteisesti
humaloitu.
22. Huvila Arctic Circle Ale
Ruismaltainen, hennon kaakaoinen ja katajanmarjainen kaamosajan erikoisuus. Kastanjanruskea,
voimakkaasti humaloitu ja täyteläinen olut käy grilliruoille, huolella haudutetuille padoille ja
riistalinnuille.
23
22
24
23. Aecht Schlenkerla
Rauchbier Urbock
Mahonginruskea, runsaan savuinen ja ruisleipäinen klassikko
Bambergin kaupungista. Täyteläisen makuinen, keskiasteisesti
humaloitu ja palvikinkkuinen täsmäolut joulukinkulle, savukalalle
ja voimakkaille riistaruoille.
SIIDERI
24. Puls Joulusiideri
Piparkakkumausteinen, kaneliomenainen ja keskihapokas
virolainen joulusiideri on raikas
tervetuliaismalja joulunajan
juhliin. Helposti lähestyttävä
juoma soveltuu myös makeiden
jälkiruokien seuraksi.
27
ERIKOINEN RUOKA?
LÖYDÄ SOPIVA JUOMA
Savua, sieniä tai kylmä ruokalaji? Joidenkin ruokien kohdalla
juoman valinta voi olla haaste, josta selvitään
asiantuntijan avulla ja seikkailumielellä.
TEKSTI DIANA TÖRNROOS KUVITUS PIETARI POSTI
os ruoassa on erityinen makumaailma,
asiantuntijan apu ja ripaus seikkailumieltä auttavat löytämään makuhermoja hivelevät yhdistelmät. Haasteeseen oivaltavien
makuparien löytämisestä tarttuivat Alkosta
Master of Wine, tuoteviestintäpäällikkö
Taina Vilkuna ja palvelu- ja tuotekouluttaja
Selma Wennonen. He lupautuivat etsimään
hankalina
pidetyille
hankalin
ha
na pi
pide
idety
deety
tyil
yil
i le
l rruoille
uoil
uoil
uo
ill
lle sekä klassiset että
yllä
yl
llä
lätt
ttä
tt
ävät juomavaihtoehdot.
yllättävät
J
Myös joulukinkku on kiperä
ruokalaji. Katso etiketti.fi:stä,
mitä Taina ja Selma suosittavat
possulle.
Käy tutustumassa etiketti.fi:n
Yhdistä ja onnistu -osioon,
josta löydät lisää täsmävinkkejä ruoan ja juoman
makupareihin.
HAASTE 1: SIENIKEITTO
Miksi haastava yhdistää juomaan? Sienilajien kirjo on suuri,
keitossa yleensä hento maku ja valmistustavat ovat monet.
Taina: Klas
Klassinen
ssiine
nen
n va
vaihtoehto on kuivahko sherry. Lähtisin itse
am
montilladon päh
ä ki
kin
n
amontilladon
pähkinäisyydestä,
joka sopii nätisti useimpien
sienilajien
sienil
ilaj
ajie
aj
ieen ka
kan
kanssa
nssa ja kestää myös mahdollisen kerman.
S
Se
l a: Niin! Sherryillä
lm
Sherry
Selma:
on aivan turhaan vanhanaikainen
imago. Tavallisesta poikkeavana
p
valintana voimakkaamman makuiselle keitolle ottai
ottaisin vahvemman lagerin. Sieltä löytyy tuhtia
hieman alkoholinkin tuomaa makeutta. Kotimaimaltaisuutta ja hiem
sista vahvoista
vahv
hvoista lagere
lagereista löytyy todella hyviä vaihtoehtoja.
KO K E I L E :
Amontillado-sherry
A
Am
montillado-sherry jja vahva lager
HAASTE 2: JUUSTOTARJOTIN
Miksi? Juustotarjotin rakennetaan usein keskenään
liian erilaisista juustoista.
Taina: Kolme juustoa on hyvä määrä, ja niille jokin
yhdistävä tekijä. Esimerkiksi sama alue tai hallitseva
makuominaisuus, kuten suolaisuus, rasvaisuus tai
kovuus. Ja näille äärimmäisen klassinen mutta
välillä jo melkein unohtunut juoma: portviini, nuori
ruby tai pitempään kypsytetty Late Bottled Vintage
eli LBV. Niissä on marjaisuutta ja lämpöä, mutta ei
hirveästi tammea. Runsas sokeri ja alkoholi sallivat
vahvatkin maut.
Selma: Hyvä valinta! Yllättäväksi vaihtoehdoksi
nostan normandialaisen siiderin, jossa on
tallinen tuoksu, upeaa hedelmäisyyttä ja
jopa juustomaisia tuoksuja.
KO K E I L E :
Ruby Port, LBV, ranskalainen siideri
28
4|2015
HA
HAASTE 3: SAVULOHI
Miks Rasvaisuus, savuisuus ja tarjoilulämpötila.
Miksi?
Myös vaihtoehdot – onko kylmä- vai lämminsavulohta.
Myö
Tai
Taina:
Ehdottomasti olen Riesling-linjalla. Viinissä
on h
hyvä olla hapokkuutta, se putsaa rasvan tunnetta
suussa. Ja kun ruoan maussa on savua, viinissä voi
suu
olla
la muutama gramma jäännössokeria. Viini voi olla
kuivaa
kuiv
ku
iv tai puolikuivaa.
S
el
Selma:
Äärimmäisen hyvä savulohen pari on
marjaisan
mar
ma
ar
hapokas pinot noir, oli se sitten punaviinin
tai k
kuohuviinin muodossa. Punaviinissä saa olla
makeankin
m
ma
k
marjaisuuden tuntua, mutta välttäisin
tam
tammea. Kala- ja punaviiniyhdistelmä on suomalaisillee eedelleen aika vieras, mutta ehdottomasti kokeilem
mi
s arvoinen, kunhan punaviinin muistaa viilentää
misen
kun
kunnolla.
KO K E I L E:
KO
Valk
Valkoviinit:
Vivahteikas & ryhdikäs tai
Pirteä & hedelmäinen
Pirt
Punaviinit: Marjaisa & raikas
Pun
HAASTE 4: PAAHTOPAISTI
Miksi? Mieto maku – moni suosittelee liian raskasta juomaa.
Lisäksi vaihtoehdot – tarjotaanko kylmänä vai lämpimänä.
Taina: Perinteinen valinta olisivat Bordeaux’n tai Rhônen punaviinit,
mutta ne ovat aika voimakkaita varsinkin kylmänä tarjottavalle paahtopaistille. Itse ottaisin Etelä-Rhônesta esimerkiksi syrah-grenache-blendin,
jossa ei ole paljon tammea.
Selma: Kokeilisin kevyempää italialaista, esimerkiksi Bardolinon
alueen punaviiniä, joka sopisi tarjottavaksi kylmän paahtopaistin
kanssa. Tai sitten punaviiniä Itävallasta tai Saksasta – esimerkiksi Zweigelt- tai Spätburgunder-rypäleet! Niistä löytyy
keskitäyteläistä suutuntumaa ja mausteista meininkiä.
KO K E I L E :
Punaviinit: Vivahteikas & kehittynyt
ja Marjaisa & raikas
HAASTE 5: SUKLAA, SUKLAISET JÄLKIRUOAT
HA
Mi
Mik
M
i
Miksi?
Kaakaopitoisuus vaihtelee eri suklaissa.
Su
Suklaa
vaatii seurakseen sokeria ja runsaammin alkoholia.
Taina:
Ta
a
Hyvä klassinen valinta ovat Muscat-rypäleistä
teh
tehdyt makean rusinaiset, usein väkevöidyt viinit.
Se
Selma: Sanon, että suklaa ja tumma olut. Jokin
sto
stout, jossa on runsaasti makeuden tuntua, suklaista
maltaisuutta ja jopa mämmimäistä makua. Cream- ja
ma
ch
chocolate stoutit sopivat varsinkin suklaajälkiruokien
seu
seuraksi, mutta suosittelisin kokeilemaan laadukkaan
jo
ou
joulusuklaarasiankin
kanssa.
Vinkit juoman
valintaan
1. Valitse päätähti. Haluatko korostaa ruoan vai juoman makua vai
luoda niistä yhdessä harmonisen
kokonaisuuden?
2. Ota vieraat huomioon. Arvostavatko he klassisia valintoja – vai
haluavatko tulla yllätetyiksi? Jos
jälkimmäistä, ole rohkea!
3. Noudata omaa makuasi. Suosituksia voi kuunnella, mutta loppujen
lopuksi juoman pitää sopia omaan
suuhun.
KO K E I L E :
Makeat muscat-viinit, Porter & Stout
Ma
29
Parhaassa joulupöydässä on jotakin uutta, jotakin tuttua, jotakin
lainattua ja koristelussa jotakin punaista. Kokkaa jouluruokien
raikkaat versiot, joissa maistuvat maailman maut.
TEKSTI SANNA KEKÄLÄINEN KUVAT REETTA PASANEN JUOMASUOSITUKSET TAINA VILKUNA, ALKO
Reseptit
Lehtikaali-pistaasisalaatti Välimereltä • Possua kiinalaisittain viismausteella
Taateli-linssipatee Lähi-idän keittiöstä • Paistetut siitakesienet
Vaahterasiirappiperunat Amerikasta • Japanilainen siika
30
4|2015
LASIT ALKO, MUU KUVAUSREKVISIITTA STOCKMANN, NOUGAT.
Tule joulu
uudenlainen
Lämmin lehtikaali-pistaasisalaatti
4 annosta • valmistusaika 20 min • vaikeusaste helppo
Lehtikaali on yhä kauden
kuumin kasvis. Tässä reseptissä
se saa salaattimaisen muodon
vokattuna, parmesaanilla,
pistaasilla ja karpaloilla
pilkutettuna. Salaatissa on
makuja Välimereltä.
250 g lehtikaalia
1 punasipuli
150 g parmesaania
0,5 dl oliiviöljyä
2 dl mustia kalamata-oliiveja
4 rkl kuivattuja karpaloita
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl sormisuolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä
1 dl rouhittuja pistaasipähkinöitä paahdettuna
VA L M I S T U S
1. Huuhtaise ja kuivaa kaali. Revi tai viipaloi se. Poista kova
lehtiruoti. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuenohuiksi viipaleiksi.
Raasta 1/3 parmesaanista pienen pieneksi muruksi. Ota
lopusta parmesaanista kuorimaveitsellä lastuja.
2. Kuullota sipuleita muutama minuutti öljyssä keskilämmöllä, koko ajan sekoitellen. Lisää lehtikaali ja sekoittele noin
minuutti. Lisää raastettu parmesaani. Jatka paistamista noin
puoli minuuttia tai kunnes osa juustosta pehmenee ja sulaa
hieman.
3. Laita kaali-juustoseos kulhoon. Lisää oliivit ja karpalot.
Kaada joukkoon etikka. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita
hyvin. Viimeistele paahdetuilla pähkinöillä ja parmesaanilastuilla.
VINKKI! Pistaasipähkinöiden paahtaminen
on nopea homma. Laita pähkinät kuivalle,
kuumalle paistinpannulle. Pysy lähellä,
palavat helposti. Paista käännellen
muutama minuutti, kunnes
pähkinät saavat hieman
väriä. Anna jäähtyä.
J UOM A S UO S I T US
Salaatin suolaisiin, makeisiin ja hapokkaisiin
makuihin kannattaa valita puolikuiva riesling
Saksasta, Alsacesta tai Australiasta. Ryhdikkyys
ja jäännössokeri tasapainottavat kokonaisuuden.
Oluista rapsakka pils toimii lehtikaalin kumppanina.
PIRTEÄ &
HEDELMÄINEN
PILS
31
Possua kiinalaisella
viismausteella
Pähkinäinen
taateli-linssipatee
4 annosta • valmistusaika 15 min + 1 vrk
vaikeusaste helppo
8 viipaletta • valmistusaika 20 min + 1 h 15 min • vaikeusaste helpohko
1 possunfilee, noin 600 g
2 rkl viismaustetta, kaupan valmista tai itse tehtyä
(katso ohje viereiseltä sivulta)
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl sormisuolaa
paistamiseen voita ja öljyä
tarjoiluun omenia
VA L M I S T U S
1. Hiero viismauste possunfileen pintaan. Anna maustua
jääkaapissa yön yli.
2. Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen
kypsentämistä. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
3. Paista fileeseen kaunis väri pannulla voi-öljyseoksessa. Pane filee uunivuokaan. Valuta
päälle hieman hunajaa ja ripottele suolaa. Laita
halutessasi lihalämpömittari fileen paksuimpaan
kohtaan.
4. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes
fileen sisälämpötila on noin 70 astetta. Anna fileen
levätä folioon käärittynä hetken aikaa ennen viipalointia.
5. Helpon lisäkkeen saat paistamalla omenaviipaleita
voissa muutaman minuutin ajan. Ripaus suolaa ja
sokeria sekä rouhaisu mustapippuria viimeistelee
omenat.
J UOM A S UO S I T US
Keskitäyteläinen, keskitanniininen
ja kypsän hedelmäinen italialainen tai
jenkkiviini istuu viismausteisen ja kevyesti
hunajaisen possun kanssa hienosti.
Älä pelästy muutamaa jäännössokerigrammaa, vaan tarjoa viini hieman
viilennettynä.
PEHMEÄ &
HEDELMÄINEN
VINKKI! Myös mausteinen ja täyteläi-
nen valkoviini tai ranskalainen kypsän
omenainen siideri ovat loistokumppaneita possulle. Kokeile vaikkapa
Alsacen pinot grisiä tai Itävallan
grüner veltlineriä.
3 dl linssejä
8,5 dl kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 rkl rypsiöljyä
6 kuivattua taatelia
2 dl paahdettuja, rouhittuja saksan- tai hasselpähkinöitä
1 tl juustokuminaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl harissaa
0,5 tl jauhettua kardemummaa
2 isoa kananmunaa
1 dl soija- tai kaurakermaa
Tarjoiluun: paistettuja sieniä (katso ohje: sivu 34), viipaloituja
viikunoita, vihreää salaattia tai versoseosta.
VA L M I S T U S
1. Huuhtele linssit. Laita ne kattilaan kasvisliemen ja kuorittujen valkosipuleiden kanssa. Anna kiehahtaa ja vähennä
lämpö. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 minuuttia. Katso tarkka keittoaika linssien pakkauksesta.
2. Jos kattilassa on nestettä jäljellä, kaada se pois. Laita
linssit kulhoon. Kuori ja hienonna salottisipulit. Kuullota
sipulia öljyssä pannulla miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
3. Lisää lohkotut taatelit, pähkinät ja mausteet linssien
joukkoon. Soseuta seos karkeahkoksi massaksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa siten, että joukkoon jää
kokonaisia linssejä ja pähkinänpaloja. Maista seosta ja lisää
tarvittaessa suolaa.
4. Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti rikki. Sekoita kerma kananmunien joukkoon. Yhdistä seos linssiseokseen.
5. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kaada pateemassa voideltuun, suorakaiteen muotoiseen pieneen uunivuokaan
(vetoisuus noin 1 litra). Kypsennä uunin alatasossa noin 30
minuuttia tai kunnes patee on hyytynyt. Voit tarjota pateen
kuumana, haaleana tai kylmänä. Tarjoile paistettujen sienten, viikunoiden ja salaatin kanssa.
VINKKI! Jos sinulla ei ole tarpeeksi pientä vuokaa, niin
vuoraa isompi leivinpaperilla ja "lyhennä" vuokaa laittamalla
mytyksi puristettu pala foliota vuoan toiseen päähän.
J UOM A S UO S I T US
Juomaksi pateelle voit valita täyteläisen ja
mausteisen punaviinin Libanonista tai Golanin kukkuloilta, ja valkoviineistä gewürztraminer-blendin.
Vivahteikas ale on oluen ystävän valinta.
PEHMEÄ &
HEDELMÄINEN
32
4|2015
LEMPEÄ &
MAKEAHKO
ALE
Viismauste possulle
valmistusaika 5 min
3 tähtianista
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl kokonaisia neilikoita
2 tl jauhettua kanelia
muutama kierros chililastuja myllystä
VA L M I S T U S
1. Paahda tähtianiksia, fenkolinsiemeniä ja neilikoita noin
minuutti koko ajan sekoitellen kuivalla, kuumalla pannulla.
2. Laita paahdetut mausteet mortteliin. Lisää joukkoon
kaneli ja chili. Jauha mausteseokseksi.
VINKKI! Viismaustetta saa itämaisia elintarvik-
keita myyvistä kaupoista joko viismausteen tai
chinese five spices -nimellä. Jos lähistöllä ei ole
erikoisliikkeitä, mausteen voi tehdä itse.
Possunfilee marinoidaan täyteläisen aromikkaalla,
kiinalaisella viismausteella. Filee sopii pienen
seurueen juhlavaksi minikinkuksi tai vaikkapa
uudenvuoden juhlapöydän keskipisteeksi.
33
VINKKI! Pähkinäinen taateli-linssipatee vie ajatukset trendikkääseen
Lähi-idän keittiöön. Paista pateen seuraksi siitakesieniä.
Paistetut siitakesienet
pähkinäiselle
taateli-linssipateelle
4 annosta • valmistusaika 10 min
n. 1 litra pieniä siitakesieniä
3 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa, valkopippuria myllystä
2 rkl hienonnettua, tuoretta lehtipersiljaa
1 tl sitruunamehua
VA L M I S T U S
1. Puhdista sienet ja paloittele ne tarvittaessa sopiviksi
suupaloiksi. Kuullota sieniä kuivalla, kuumalla pannulla,
kunnes niistä ei irtoa nestettä. Lisää öljy ja paista
sieniin kaunis väri.
2. Mausta sienet suolalla, pippurilla, persiljasilpulla ja
sitruunamehulla.
Hemmottele kasvissyöjää ja kokkaa
linsseistä, taateleista ja pähkinöistä patee.
Se ilahduttaa taatusti lihansyöjääkin.
34
4|2015
Vaahterasiirappi-rosmariiniperunat
4–6 annosta • valmistusaika 10 min + 50 min • vaikeusaste helppo
12 keskikokoista, kiinteää perunaa
4 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa, mustapippuria myllystä
muutama oksa rosmariinia
3 rkl vaahterasiirappia
(3 rkl korppujauhoja)
VA L M I S T U S
1. Kuori pestyt perunat tai
harjaa ne huolellisesti puhtaiksi. Leikkaa perunoiden
pintaan viiltoja parin millin
välein. Leikkaa perunan
pohjapuolelta pieni pala
pois, jotta perunat pysyvät
vuoassa pystyssä. Valuta
päälle öljyä. Mausta suolalla,
pippurilla ja hienonnetuilla
rosmariinin lehdillä.
2. Kypsennä perunoita 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia.
3. Valuta perunoille vaahterasiirappia. Jos haluat pottuihin lisää
rapeutta, ripottele päälle myös
korppujauhoja. Jatka paistamista
n. 15 minuuttia tai kunnes
perunat ovat kypsiä.
J UOM A S UO S I T US
Vaahterasiirapin makeus ja rosmariinin mausteisuus luovat maaperän
ranskalaiselle maalaissiiderille. Molemmissa on sopivasti
makeutta ja mausteisuutta.
Oluista pehmeä ja aromikas tumma lager on hyvä vaihtoehto.
TUMMA LAGER
Makea vaahterasiirappi terästää tutut
perunat ajankohtaisiksi, sillä Amerikasta
tuttu suolaisen ja makean liitto lautasella
on todella ajankohtainen.
35
Japanilainen siika
4:lle pääruokana tai 8:lle osana noutopöytää • valmistusaika
20 min + 2 h • vaikeusaste helppo
n. 4 cm pala inkivääriä
0,5 dl soijaa
0,5 dl sakea tai valkoviiniä
0,5 dl miriniä eli japanilaista riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
n. 600 g ruodottomia siika- tai kuhafileitä
sormisuolaa, valkopippuria myllystä
paistamiseen rypsiöljyä
tarjoiluun sitruunaa, kevätsipulia tai ruohosipulia, viipaloitua
chiliä ja korianteria
VA L M I S T U S
1. Kuori ja viipaloi inkivääri. Laita se pieneen kattilaan soijan,
saken, mirinin ja sokerin kanssa.
2. Kiehauta seos. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
3. Kaada marinadi kalafileille. Peitä kelmulla ja anna maustua viileässä vähintään 2 tuntia.
4. Taputtele kalat kuiviksi talouspaperilla.
5. Paista kalat ensin nahkapuoli alaspäin pannulla öljyssä
muutama minuutti. Käännä kala varovasti ja jatka paistamista noin 6 minuuttia lisää. Kypsymisaika riippuu kalan
paksuudesta.
6. Mausta pippurilla ja halutessasi suolalla. Pirskottele kaloille sitruunamehua. Koristele kevät- tai ruohosipulilla, chileillä
ja tuoreella korianterilla. Tarjoa heti.
J UOM A S UO S I T US
Japanilaisen siian kanssa maistuu hedelmäinen, yrttisen mausteinen pinot grigio -valkoviini.
Kannattaa kokeilla myös jääkaappikylmää
fino- tai manzanilla-sherryä, joiden mantelinen
sitruksisuus sopii mainiosti soijan, saken ja
mirinin kanssa. Oluen ystävä valitsee raikkaan ja
maltaisen lagerin.
PIRTEÄ &
HEDELMÄINEN
36
4|2015
LAGER
Lipeäkalan etäinen korvike nousevan auringon
maasta on tässä: soijalla ja inkiväärillä marinoitu
siika. Se sopii osaksi joulun kalapöytää tai vaikkapa
riisin ja salaatin kera tarjoiltuna pienempien
juhlien pääruoaksi.
37
TIESITKÖ? Toinen mahdollisuus -tuotesarjan tuotteet on tehty kierrätetyistä,
käyttämättömistä kankaista, joita saatiin
Alkon viimeisimmän työvaatemalliston
uusimisen yhteydessä.
1. PUULAATIKKO SILVER
Laadukas lahjaviini tai muu hyvä
juoma ansaitsee upean laatikon.
Lukollisessa laatikossa on pehmikettä pullon pediksi. 833260
18,90 €
1
2. LAHJAPUSSI GRAFIT
Lahjapussi, jonka voi ojentaa kivan
tarinan kera. Tuote kuuluu Toinen
mahdollisuus -tuotesarjaan. 833258
5,90 € / KPL
LAHJAVIININ
PARHAAT KAVERIT
Joulun aikaan tekee mieli hemmotella läheisiä
laadukkailla juomilla. Lahjapullo on ilo ojentaa
kauniissa paketissa, josta löytyy juoman
kaveriksi näppärä tavara.
KUVA ROOPE PERMANTO
2
3. VIINICOOLER ETIKETTI
Kun viinipullon haluaa vauhdilla viileäksi,
tilanteen pelastaa pakastimessa odottava,
näyttävä geeliviilentäjä. 833207
11,90 €
3
4
Millainen viini kannattaa
dekantoida? Katso video.
4. KARAHVI CASUAL
Karahvissa viini dekantoituu ja aromit
avautuvat. Kaunis lasiesine on juhlavan
kattauksen kruunu. 833237
19,00 €
38
4|2015
5. SAMPPANJACOOLER ETIKETTI
Kylmä samppanja sopii ruokajuomaksi
moneen. Viileänä juoma pysyy tumman
coolerin syleilyssä. 833206
15,90 €
6. LAHJAPUSSI TÄHTIKARTTA
Tähtikuvio koristaa raikkaan jouluista
lahjapussia. Tässä on ilo viedä lahjapullo
vaikka pikkujouluihin. 833256
3,00 €
6
8
5
8. PULLOKORI LASTU
Pärekori on taas trendikäs. Vie
ystävälle kiva viini pullokorissa, jonka
kahva on suloista huopaa. 834199
13,20 €
7
7. LAHJAPUSSI RUSETTI
Viini pirteässä rusettipussissa
on ihana yllätys. Tuote kuuluu
Toinen mahdollisuus -tuotesarjaan. Lue lisää sivulta 10.
833257
4,00 €
9
9. KORKKIRUUVI ETIKETTI
Oikea klassikko, laadukas korkkiruuvi ilahduttaa lahjapaketissa viinipullon kaverina. Nostovivun ansiosta
helppo käyttää. 833214
8,90 € / KPL
10
10. VIINI-/KANTOTELINE JOWINE
Tästä telineestä on moneksi: ensin kannettava
lahjapakkaus yhdelle, sitten viiniteline kolmelle
pullolle. 833252
15,90 € / KPL
11
11. JAMESSE PRESTIGE GRAND
-SAMPPANJALASIT
Elegantti, suupuhallettu samppanjalasi
tuo aromit mahtavasti esille. Samppanjanystävälle ehdoton lahjapaketti. 834219
59,90 € / 2 LASIA
39
MYYMÄLÄ
Lappeenrantalaisten
lihapiirakoiden eli Vedyn ja
Atomin kanssa voisi juoda
vaikkapa saksalaista rieslingviiniä, suosittelee myyjä
Marja Kammonen.
1
S
UUTTA
VALOA JA TILAA
Lappeenranta
”Hyvää kannatti odottaa”, tuumaavat
Lappeenrannan keskustan Alkon myyjät
uudessa upeassa myymälässä.
TEKSTI TIINA SUOMALAINEN KUVAT MIKKO NIKKINEN
40
4|2015
ari Salonsaari kiiruhtaa sisään Lappeenrannan keskustan Alkoon ja suunnistaa
määrätietoisesti myymälän takaosaan.
Siellä ovat kuohuviinit. Kylmäkaapista
löytyy valmiiksi viilennetty pullo vaaleanpunaista kuohuvaa. Sillä juhlistetaan pian aivan
erityistä tilannetta.
”Ystäväni menivät naimisiin, mutta eivät pitäneet
häitä. Minä haluan yllättää heidät. Lasit ovat valmiina käsilaukussa”, Salonsaari kertoo hymyillen.
Johtuuko se Salonsaaren vaaleanpunaisesta
kuohuviinistä vai mistä, mutta uudessa Alkossa on
jotenkin kepeä tunnelma.
Katto on korkealla, ja isoista ikkunoista tulvii
valoa. Kassalla istuessaan myyjät näkevät kaistaleen
taivasta ja ison vaahteran, joka vaihtaa asua vuodenaikojen mukaan.
Myymäläpäällikkö Heli Hyypiä kertoo, että
remontin ajan he palvelivat kolme vuotta ikkunattomissa väistötiloissa, mutta odotus kannatti.
”Uusi myymälä on aivan super, avara ja valoisa.
Olemme todella onnellisia ja tyytyväisiä”, hän
toteaa.
laajennetussa ja remontoidussa
kauppakeskus Iso-Kristiinassa kivenheiton päässä
vanhasta paikastaan. Uusi myymälä avasi ovensa
toukokuussa, kun vietettiin uuden kauppakeskuksen
avajaisia.
Tilaa Alkossa on noin 350 neliömetriä, ja tuotteita
on yli 1 700. Myymälä on samassa kerroksessa kuin
UUSI ALKO SIJAITSEE
2
3
4
Oluisiin, pieniin pulloihin ja erikoistuotteisiin on panostettu.
kaksi ruokamarkettia. Hyypiä uskoo, että pikku
hiljaa asiakkaat löytävät uuden myymälän ja sen
monipuolisen valikoiman.
”Remontin aikana meillä ei ollut yhtään parkkipaikkaa, mikä vaikeutti asiointia. Nyt alakerran
pysäköintihallista pääsee tänne kätevästi hissillä ja
liukuportailla. Lisäksi kauppakeskuksen nettisivuille
rekisteröityneillä asiakkailla on tunnin ilmainen
parkkiaika.”
Asiakasvirtaa kauppakeskuksessa on yllin kyllin.
75 liikkeen lisäksi Iso-Kristiinassa on elokuvateatteri, kaupunginteatteri ja hotelli.
”Odotukset ovat korkealla. Uskomme, että joulusesonki tuo kauppakeskukseen runsaasti väkeä
jouluostoksille”, Hyypiä sanoo.
rauhalliseen tahtiin.
Ritva Kivistö kaipailee olutvinkkejä ja kysyy neuvoa
myyjä Elina Hauhialta.
”Olen yksin kotona ja haluaisin saunan jälkeen
juoda pullollisen olutta. Nyt olisi hakusessa jokin
tanskalainen tai saksalainen olut”, Kivistö kertoo.
Kivistö ja Hauhia tutkivat kotvan eri vaihtoehtoja,
ja löytävät yhdessä juuri oikean vaihtoehdon saunaillan kumppaniksi.
Myymälä on ylpeä laajasta valikoimastaan.
ASIAKKAITA POIKKEAA SISÄÄN
Oluisiin, pieniin pulloihin ja erikoistuotteisiin on
panostettu. Oluissa on tarjolla monia kotimaisia
pienpanimo-oluita. Alkon erikoistuotteita myymälään napataan aina, kun mahdollista.
”Pienten pullojen valikoimasta olemme saaneet
paljon positiivista palautetta. Aina ei tarvitse ostaa
isoa pulloa, vaan pienillä pulloilla saa mainiosti
alku-, ruoka- ja jälkiruokajuomat juhla-aterialle”,
myyjä Marja Kammonen vinkkaa.
Myös alkoholittomien ja vähäalkoholisten tuotteiden kysyntä on lisääntynyt. Juomien eettisyys ja luomujuomatkin kiinnostavat asiakkaita yhä enemmän.
On opiskelijoita, pukumiehiä, duunareita haalareissaan, naisia korkeissa koroissaan. Venäläisten
asiakkaiden määrä on vähentynyt ruplan romahduksen myötä, kuten kaikkialla.
Valkoviiniä illalliselle valitseva Juha Olkkola on
uudessa myymälässä ensimmäistä kertaa. Olkkola
on positiivisesti yllättynyt.
”Tämähän on kiva, ja hyvällä paikalla.”
Sijaintia kiittelee myös Päivi Nieminen. Ydinkeskustan Alkoon pääsee kätevästi sekä kävellen
että autolla. Nieminen nappaa mukaansa pullon
samppanjaa.
”Special occasion (erityistilanne). Tänään on uuden kotimme tupaantuliaiset.”
1. Juha Olkkolan poika
on tulossa armeijasta
viikonlopuksi kotiin ja sitä
juhlistetaan illallisviinillä.
2. Ritva Kivistö etsii
saunajuomaksi vaaleaa
olutta. Myyjä Elina
Hauhia auttaa.
3. Kuohuviiniä ostamaan
tullut Sari Salonsaari
kiittelee Iso-Kristiinan
uutta Alkoa selkeäksi.
4. ”Ihana valo, toimiva
sijainti ja hyvät parkkitilat”, summaa Päivi
Nieminen. Auttamassa
Marja Kammonen.
41
I L MI Ö
VIINI JUHLISTAA
HOIVAKODISSA
Ikääntyneet saavat nauttia viinistä ruoan seurana
espoolaisessa hoivakodissa. Tapa on uusi, ja sen
tarkoitus on antaa ikäihmisten elämän jatkua
mahdollisimman paljon entisen kaltaisena.
TEKSTI LEILA ITKONEN KUVAT JUUSO PALONIEMI
Risto Ravila ja Maj-Lis Salutskij skoolaavat
ensimmäistä kertaa Olarinpuistossa asuessaan.
Salutskij nauttii hoivakotinsa yhteisöllisyydestä.
42
4|2015
”Tämän viinin rypäle on pehmeä ja
miellyttävä aivan kuten te ikäihmisetkin”,
ruokapalvelupäällikkö Merja Hytönen kuvailee. Taustalla Salme Serenius ja Heikki
Berggren.
E
spoolaisessa Olarinpuiston hoivakodissa
on kaksi syytä juhlaan: muutto uusiin
toimitiloihin on onnistuneesti takana päin,
ja oman viljelypalstan syysherkut ovat
parhaimmillaan. Hoivakodissa järjestetään
tänään kautta aikain ensimmäinen viinitarjoilu.
Noutopöytä notkuu herkuista, takkatuli loimuaa,
ja tunnelma on kaikin puolin juhlava. Daamit ovat
käyneet päivällä kampaajalla, herroilla on puvut
päällään. Juhla aloitetaan skoolauksella. Kuohuviinilaseja kilistelee kymmenkunta ikäihmistä.
Hoivakotiketju Attendon ruokapalvelupäällikkö
Merja Hytönen on saanut kunnian olla juhlassa
tarjoilijana sekä ketjun syystalven viinilistan esittelijänä.
Joissain ketjun hoivakodeissa järjestettiin viinitarjoilu ensimmäisen kerran kesällä 2015.
”Ennen uutta käytäntöä tarkistimme viinitarjoilun
laillisuuden viranomaisilta”, Hytönen kertoo.
”Kaikille asukkaillemme viini ei sovi, joten tarjolla
on myös alkoholiton viinivaihtoehto.”
Pitkän pöydän äärelle kerääntyneet ikäihmiset
kuulevat, että paitsi kuohuviini, myös muutkin juomavaihtoehdot ovat luomuviinejä.
Ketjun viinilistat vaihtuvat jatkossa kolmesti
vuodessa, Hytönen kertoo. Hän on työskennellyt
aiemmin ravintola-alalla, hovimestarinakin.
”Tätä listaa laatiessani halusin luoda makumatkan. Kuohuviini on Sisiliasta, valkoviini Ranskasta ja
punaviini Australiasta.”
mukaan ikäihmisille tarjoillaan yksi alkoholiannos juhlaa kohden.
Tänään maistellaan alkumaljan lisäksi myös hieman
puna- tai valkoviiniä.
”Oikein maukasta on, ei liian kuivaa”, Salme
Serenius sanoo kuohuviinistä.
Antti Björk valitsee pääruoalle valkoviiniä.
”Olen aina pitänyt enemmän valko- kuin punaviinistä”.
Björkin vierustoverit nyökyttelevät. Valkoviini on
heidänkin valintansa.
Koko pitkän pöydän väki kehuu noutopöydän antimia. Varsinkin metsäsienilihapullat ja haudutetut
juurekset keräävät kiitosta.
Merja Hytönen kuuntelee ikäihmisten kommentteja tarkalla korvalla. Viinilistat hän kertoo laativansa
kultaista keskitietä noudattaen.
”Ikäihmiset pitävät enemmän puolimakeista kuin
kuivista viineistä. Valitsin syystalven viinilistalle hieman täyteläisempiä vaihtoehtoja”, Hytönen vertaa
kesän viinilistaan.
TAVALLISESTI KETJUN KÄYTÄNNÖN
43 ◊
2
1
Monissa Euroopan maissa viini on kuulunut hoivakotien juhliin jo jonkin aikaa.
1. Heikki Berggren ja
Risto Ravila muistelevat
viinikulttuurin tuloa
Suomeen.
2. Antti Björk
maistelee punaviiniä.
3. Ruokapalvelupäällikkö Merja Hytönen on
tyytyväinen ikäihmisten
palautteeseen.
VIINITARJOILU ON OSA TOIMINTAMALLIA, jonka mukaan ikäihmisten elämän halutaan jatkuvan mahdollisimman pitkälti entisellään myös hoivakodeissa.
”Uudesta käytännöstä ei ole tullut negatiivista
kritiikkiä asukkailta, mutta jotkut ulkopuoliset ovat
miettineet, onko viinitarjoilu sopivaa”, Hytönen
kertoo.
Monissa Euroopan maissa viini on kuulunut
hoivakotien juhlahetkiin jo jonkin aikaa. Ruotsissa
Attendo alkoi tarjoilla viinejä vanhuksille vuonna
2013.
Suomessa hoivakotiasukkaiden keski-ikä on 83,5
vuotta. Viini on kuulunut heidän sukupolvensa juhliin useiden vuosikymmenten ajan.
Olarinpuistolaisista Antti Björk muistelee, että jo
hänen isänsä taisi maistella viiniä vanhainkodissa.
”Hys, hys”, Björkiä lähellä istuva Eero Kilpinen
vastaa.
Keskustelu siirtyy aikaan, jolloin viinikulttuuri
rantautui Suomeen. Kilpinen muistelee, että jo hänen siskonsa ylioppilasjuhlissa tarjoiltiin viiniä.
MYÖS MAAKUNNITTAIN vaihtelevat ruokaperinteet
puhuttavat juhlaväkeä. Ruokapalvelupäällikkö Hytönen kertoo, että hän laatii hoivakotien ruokalistat
alueelliset erot huomioiden.
44
4|2015
3
”Hoivakodeissamme tarjotaan eri perinneruokia
– riippuen siitä, mihin asukkaat ovat tottuneet.”
Olarinpuiston asukkaista moni on syntyjään
itäsuomalainen. Nykyisessä asuinympäristössään he
arvostavat muun muassa liikkumisen helppoutta.
Hoivakodin piha-alue on suunniteltu niin, että
vanhukset pystyvät liikkumaan ulkona itsenäisesti
kesät, talvet.
Eero Kilpinen naurattaa muuta seuruetta palaamalla ajassa taaksepäin.
”Muistatteko, kun kunnalliskodeista puhuttiin
vaivaistaloina? Kyllä meillä on eri oltavat. Mehän
lähinnä vain vietämme aikaa ystävien seurassa”,
Kilpinen vertaa.
Olarinpuiston päivätanssit järjestetään jatkossakin
ilman alkoholia. Viiniä hoivakodissa nautitaan seuraavan kerran joulun alla.
”Eiköhän silloin ole glögiäkin tarjolla”, Merja
Hytönen vihjaa.
”Kuinka kuvailisin viiniä? Voisiko tätä
nimittää pyöreäksi?”, Eero Kilpinen miettii.
Aslak von Brandenburg kuuntelee.
Pieni lasillinen, paras lasillinen
A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki uskoo, että
hoivakodeissa muutaman kerran vuodessa järjestettävä viinitarjoilu
voi parantaa ikäihmisten elämänlaatua.
Alkoholiton vaihtoehto on kuitenkin aina hyvä olla olemassa.
”Kenenkään ei pidä joutua tuntemaan itseään ulkopuoliseksi siksi,
ettei käytä alkoholia.”
Alkoholin sietokyky heikkenee pikku hiljaa jo 50. ikävuoden jälkeen.
Muutos johtuu lihasmassan ja kehon nestepitoisuuden vähenemisestä.
Yhdysvalloissa on laadittu ikäihmisille omat kohtuukäyttösuosituksensa.
”Sikäläisten suositusten mukaan ikäihmisten tulisi nauttia korkeintaan kaksi alkoholiannosta kerrallaan ja enintään seitsemän alkoholiannosta viikossa.”
Suomessa ei ole erikseen vanhusväestölle laadittua ohjeistusta.
”Hyvä käytännön kikka kokonaiskulutuksen hallitsemiseksi on
vaikkapa normaalista viinilasillisesta puolikkaaseen annokseen siirtyminen”, Simojoki kertoo.
Ylilääkärin mukaan ikäihmisten alkoholinkäytön lisääntyminen on
maailmanlaajuinen haaste.
”Niin aktiivinen vanhuus kuin sukupolvien välisten huolenpitoketjujen katkeaminen ja yksinäisyys ovat lisänneet ikäihmisten alkoholinkäyttöä.”
Varsinkin ikääntyneiden naisten alkoholinkäyttö on Simojoen
mukaan lisääntynyt huolestuttavasti.
Alkoholin käyttöön liittyvät akuutit ja pitkäaikaiset haitat ovat
todennäköisempiä yli 65-vuotiaiden kuin nuorempien keskuudessa.
”Joidenkin ikäihmisten tulisi pidättäytyä alkoholinkäytöstä kokonaan perussairauksien ja lääkityksen takia”, Simojoki muistuttaa.
45
LUOT TO RESEP T INI
46
4|2015
Falafelit
pitaleivässä
4 annosta
Seikkailijakokki
kokeilee
Stand-up-koomikko Ali Jahangiri tekee huumoria
lähes aiheesta kuin aiheesta. Omassa keittiössään
hän heittäytyy seikkailijaksi, joka suhtautuu ruokaan
mutkattomasti ja ennakkoluulottomasti.
TEKSTI PI MÄKILÄ KUVAT MIIKA KAINU JA THINKSTOCK JUOMASUOSITUS TAINA VILKUNA, ALKO
iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 + 3 rkl öljyä
1–2 tl juustokuminaa
1–2 tl kurkumaa
1–2 tl kanelia
purkki kikherneitä
iso nippu korianteria
nippu persiljaa
ripaus suolaa ja pippuria
kananmuna
korppujauhoja (tarvittaessa)
tomaattia
salottisipulia
salaattia
chiliä maun mukaan
Lisäksi: pitaleipää, turkkilaista
jogurttia, limeä
VA L M I S T U S :
MILLAINEN KOKKI OLET? Seikkailijakokki!
Katson paljon ruokaohjelmia ja
yritän jälkikäteen muistaa, mitä huippukokit tekivät. Yleensä se on huono
idea. Olen yrittänyt kokata tv-ohjelmien perusteella muun muassa rapuja.
En ollut ottanut reseptiä muistiin. Lopputulos oli lähes katastrofaalinen.
0LWllQYDUVLQDLVWDNHLWWL|ÀORVRÀDDPLQXOODHLROH7HHQUXRNDDMRVWDRQ
tarkoitus nauttia.
MITEN TAUSTASI NÄKYY KEITTIÖSSÄSI? Pyydän
usein äidiltäni reseptejä ja
apua ruokien maustamiseen. Lasteni suosikki on spagetti iranilaisittain. Se
valmistetaan muutoin tavalliseen tapaan, mutta koko spagetti kastikkeineen
höyrytetään lopuksi. Höyryttäminen tuo ruokaan ihan omanlaisensa maun.
Syödään meillä ihan tavallisiakin ruokia. Eilen tein lapsille siskonmakkarakeittoa, sekin kuuluu koko perheen suosikkeihin.
MILLAINEN ON HYVÄ RUOAN JA JUOMAN LIITTO? Minulla on ongelma: tykkään
juoda ruoan kanssa joko kokista tai vettä. Näitä taas harvoin juodaan Suomessa ruokajuomana, vaikka minusta ne sopivat lähes minkä tahansa ruoan
kanssa. Myönnän kyllä, että viinin ja ruoan liitto kyllä toimii silloin kun viinin
on valinnut joku viinejä oikeasti tunteva henkilö.
MILLAINEN ON UNELMIESI KEITTIÖ? Olen
moniin standardikeittiöihin liian
pitkä, joten esimerkiksi liesituuletin on aina väärällä korkeudella. Haluaisin
keittiön ilman liesituuletinta ja sen päällä roikkuvaa maustehyllyä.
MIKÄ ON LUOTTORESEPTISI? Falafelit
pitaleivällä ja turkkilaisella jogurtilla.
Se on helppo ja hyvä resepti, jonka kanssa voi nauttia vaikka mintunlehdistä, kurkusta, limestä ja sokerista valmistettua kurkkujuomaa. Syömme perheen kanssa falafeleja varmaan pari kertaa kuussa. Korianteri on tärkeässä
osassa, mutta periaatteessa sekaan voi laittaa melkein mitä vaan. Hauskinta
on, että jokainen ruokailija voi tehdä annoksestaan ihan oman näköisensä.
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pilko
ja kuullota sipulit 2 ruokalusikallisessa
öljyä. Lisää kumina, kurkuma ja kaneli.
2. Murskaa kikherneet perunasurvimella tai blenderillä. Jätä rakennetta,
jos haluat. Yhdistä mausteseokseen.
Lisää silputut korianteri ja persilja
sekä suola ja pippuri.
4. Lisää kananmuna ja sekoita ainekset, kunnes saat muotoiltua niistä
lihapullamaisia pyöryköitä. Jos massa
on vetistä, voit lisätä korppujauhoja.
5. Asettele pyörykät uuninpellille,
ripottele loppu öljy päälle ja paahda
200 asteessa 15 minuuttia.
6. Pilko tomaatit, salotit, salaatit, chili.
7. Kokoa pitaleivät: levitä pohjalle
turkkilaista jogurttia, lisää väliin falafeleja ja kasviksia maun mukaan. Purista
sekaan limeä.
J U O M A S U O S I T U S , A L KO :
Jos Jahangirin suosikki kokis ei
riitä, chileläiset tai uusiseelantilaiset
sauvignon blancit ovat falafeleille
ja jogurtille sopivan hapokkaita ja
aromaattisia. Niiden rakenne kestää
limen hapokkuuden ja chilin mausteisuuden. Oluista maltainen vaalea
lager tai kepeä ja hedelmäinen vehnäolut ovat oivia kumppaneita.
VIVAHTEIKAS
& RYHDIKÄS
LAGER
VEHNÄ OLUT
47
ILMOITUS
ETIKETTIKLUBIN
TALVEN
huomIo, Helsinki!
Arkadian tilamme remontoidaan entistä
ehommaksi alkuvuoden aikana. Kaikki
Etikettiklubin ensi talven ja kevään pruuvit
järjestetään sen tähden väliaikaisesti Alkon
pääkonttorin tiloissa osoitteessa
Salmisaarenaukio 1, 00180 Helsinki.
Syksyn tullen pruuvit jatkuvat taas
tutuissa, uusituissa Arkadian
tiloissa Salomonkadulla.
TOUR DU RHÔNE
Etelä-Rhônen punaviinit ovat tyypillisesti monen
lajikkeen Grenache-pohjaisia sekoituksia. Pohjois-Rhône
puolestaan keskittyy pääasiallisesti yhden rypäleen
syrahviineihin, jotka ovat pitkäikäisiä ja mausteisen
aromikkaita. Pruuvissa maistat etelän ja pohjoisen erot
ja yhtäläisyydet. Pruuvi kestää noin 2 tuntia.
Jäsenhinta 22 € + osuus yhteishankintana
hankittavista viineistä 20–40 €.
CHARDONNAY, MAAILMANVALLOITTAJA
Chardonnaysta tehdään ympäri maailman klassikkoviinejä, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. Pruuvissa
perehdyt rypäleen monipuolisuuteen maistelemalla
kolmen eri tyylin chardonnayviinejä: raikkaita, hedelmäisiä ja täyteläisiä. Pruuvi kestää noin 2 tuntia.
Jäsenhinta 22 € + osuus yhteishankintana
hankittavista viineistä 13–25 €.
Maistamalla
Opit MukavAmmin
Tervetuloa talven pruuveihin! Tarjolla on
vanhoja suosikkeja, kuten Juuston
kunniaksi ja Viini tutuksi, sekä uusiin
makuelämyksiin johdattavia tilaisuuksia,
kuten Tour du Rhône, Chardonnay
sekä tummat oluet.
Thomas Suni, klubimestari
JUUSTON KUNNIAKSI
Maukkaassa pruuvissa paneudutaan juomakumppaneihin, jotka sopivat juustojen ylevään seuraan. Juustojen
kanssa maistellaan puna- ja valkoviinejä sekä väkeviä
viinejä. Luvassa on sekä klassisia yhdistelmiä että uusia
ja yllättäviäkin pareja. Tilaisuus kestää noin 2,5 tuntia.
Jäsenhinta 32 € + osuus yhteishankintana
hankittavista viineistä 15–35 €.
TUMMAT JA TUHDIT MALTAISET
Talven olutpruuvin aromimaailma on karamellinen,
kahvinen, suklainen, leipäinen ja jopa mämminen.
Pruuvissa maistellaan, mitä yhteistä ja mitä eroja on
tummalla lagerilla, stoutilla ja portterilla sekä tummilla
erikoisuuksilla. Maistelu kestää noin 2 tuntia.
Jäsenhinta 22 € + osuus yhteishankintana
hankittavista oluista 10–20 €.
VIINI TUTUKSI
Erinomainen tilaisuus harrastuksensa alkutaipaleella
oleville viininystäville – aiempaa viinitietämystä tai
maistelukokemusta ei tarvita. Saat perustiedot viineistä
ja opit, miten viinejä kannattaa maistella, jotta niiden
aromimaailma avautuu antoisasti.
Tilaisuus kestää noin 2,5 tuntia.
Jäsenhinta 22 € + osuus yhteishankintana
hankittavista viineistä 10–20 €.
HELSINKI klo 17.00
Alkon pääkonttori, Salmisaarenaukio 1
Juuston kunniaksi
ma 1.2.
ke 3.2.
Chardonnay
ti 2.2.
ma 15.2.
Tummat ja tuhdit maltaiset ma 22.2.
Tour du Rhône
ma 21.3.
ti 22.3.
ke 30.3.
to 31.3.
ROVANIEMI klo 18.00
Alkon aluetoimisto,
Hallituskatu 20 A, 2. krs
Tour du Rhône
Chardonnay
KUOPIO klo 18.00
Technopolis Kuopio, Microkatu 1, M-osa
to 11.2.
ti 15.3.
Tummat ja tuhdit maltaiset
Juuston kunniaksi
Tour du Rhône
Chardonnay
SEINÄJOKI klo 18.00
Tour du Rhône
Juuston kunniaksi
to 4.2.
to 17.3.
Alkon koulutustila, Kauppakatu 18
JYVÄSKYLÄ klo 18.00
Alkon aluetoimisto, Kauppakatu 24, 5. krs
Alkon aluetoimisto,
Aleksanterinkatu 22 b, 3. krs
Tummat ja tuhdit maltaiset
Tour du Rhône
Chardonnay
Viini tutuksi
Tour du Rhône
OULU klo 18.00
TAMPERE klo 18.00
PORI klo 18.00
7th Floor, Yrjönkatu 15 A , 7. krs
Tummat ja tuhdit maltaiset
Tour du Rhône
to 18.2.
to 17.3.
Viini tutuksi
Tour du Rhône
Juuston kunniaksi
Chardonnay
LAHTI klo 18.00
Tiedekatu 2, 3. krs (D-talo)
Juuston kunniaksi
Tummat ja tuhdit maltaiset
Viini tutuksi
Tour du Rhône
Chardonnay
to 4.2.
ke 9.3.
ke 30.3.
to 4.2.
to 25.2.
ke 9.3.
ke 30.3.
TURKU klo 18.00
Alkon aluetoimisto, Linnankatu 11 A
ti 2.2.
to 4.2.
ma 22.2.
Chardonnay
to 25.2.
ke 2.3.
Tummat ja tuhdit maltaiset
to 10.3.
Juuston kunniaksi
to 17.3.
ma 21.3.
to 4.2.
to 18.2.
to 25.2.
to 17.3.
to 31.3.
Tummat ja tuhdit maltaiset
to 11.2.
ke 17.2.
ke 9.3.
ti 15.3.
to 17.3.
ti 22.3.
ke 30.3.
VAASA klo 18.00
Sampo-talo, Kauppapuistikko 11 D, 7. krs
Tour du Rhône
Juuston kunniaksi
to 18.2.
to 17.3.
Alkon aluetoimisto, Kirkkokatu 14
Juuston kunniaksi
Chardonnay
Tummat ja tuhdit maltaiset
Tour du Rhône
to 4.2.
to 18.2.
to 3.3.
ti 15.3.
LIITY ETIKETTIKLUBIIN
Etikettiklubin pruuveihin voivat osallistua kaikki klubin jäsenet seuralaisineen.
Jos et ole vielä Etikettiklubin jäsen, liittyminen käy helposti osoitteessa alko.fi/etikettiklubi
tai arkisin klo 9–16 numerossa 020 692 775.
Klubin vuosijäsenyys maksaa vain 25 €. Jäsenenä saat muun muassa Etiketti-lehden kotiin
kannettuna, useamman kerran vuodessa ilmestyvän viinioppaan, sähköisen jäsenkirjeen sekä
pääsyn jäsensivuillemme nettiin.
ILMOITTAUDU PRUUVEIHIN
Voit ilmoittautua kaikkiin tilaisuuksiin ke 2.12.2015 alkaen, puh. 020 692 771
(ma–pe 9–20, la 9–18).
Kaikkien kurssien viimeinen ilmoittautumispäivä on 2 viikkoa ennen kurssipäivää.
Maisteltavat juomat hankitaan Etikettiklubin avulla yhteisostona, ja kustannus jaetaan sellaisenaan osallistujien kesken.
Pruuvit laskutetaan viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Pruuvia ei järjestetä, jos ilmoittautuneita on alle 10.
Ilmoittautuminen on sitova. Kaikkien osallistujien maksun suuruus määräytyy mukanaolosi perusteella.
TÄTÄ EI KERROT T U
TEKSTI PIA-MARIE RAUHALA KUVA JUUSO PALONIEMI
Viinituntemuksen tulikoe
ALKON TUOTEVIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Taina Vilkuna
on vasta kolmas suomalainen, joka on suorittanut
viinimaailman arvostetuimpiin kuuluvan Master of
Wine -tutkinnon.
Nuori nainen opiskeli alun perin kansainvälistä
politiikkaa, mutta urasuunnitelmat vaihtuivat, kun hän
meni kesätöihin Alkoon. Vilkunalle kävi kuten monelle alkolaiselle.
”Viinitieto vei tämän daamin mukanaan. Alkon
koulutuksissa innostuin viinien maailmasta ja halusin
oppia kaiken mahdollisen.”
Vilkuna luki paljon kansainvälisiä viinilehtiä ja kirjoja, ja usein kiinnostavimpien artikkeleiden kirjoittajien
tai haastateltujen nimien perässä oli lyhenne MW,
Master of Wine.
Kun Haaga-Helia ja Jouko Mykkänen aloittivat Wine
and Spirit Education Trustin opetuksen Helsingissä,
Suomessakin oli mahdollista suorittaa opinnot,
jotka vaadittiin ennen MW-koulutukseen pyrkimistä.
Vilkuna urakoi Advanced- ja Diploma-tasot ja tutustui
brittiläiseen tapaan opiskella viinimaailmaa.
Master of wine -tutkinto koostuu teoriakokeesta,
sokkomaistelusta sekä tutkielmasta.
Sokkomaistelu pelotti Vilkunaa ennakkoon eniten.
50
4|2015
Siihen käytetään kolme päivää, joiden aikana tulee
tunnistaa 36 viinin ominaisuudet, esimerkiksi alkuperämaa ja viljelyalue, rypäle, valmistustapa, laatutaso,
hinta, tyyli ja vuosikerta. Tunnistukseen on aikaa
11 minuuttia per viini.
”Muutamankin minuutin herpaantuminen voi
pilata koko tentin, ja seuraava mahdollisuus yrittää
on vasta vuoden kuluttua. Yllättäen maistelu olikin
minulle helpoin osa.”
Teorian opiskelu vei eniten aikaa ja energiaa.
Tentti kesti ennen neljä, nykyisin viisi päivää
”En ollut aiemmin perehtynyt kasvitauteihin,
villihiivojen ja viljeltyjen hiivojen eroihin tai viininvalmistuksen kemiaan”, Vilkuna kertoo.
”Nyt sukkulamadot, maaperän mineraalit, pullotuslinjan toimivuus ja käymislämpötilan vaikutukset
viinin aromeihin ovat tulleet tutuiksi. ”
Tenttien läpäisyn jälkeen tutkielma voi tuntua
enää loppusilaukselta, mutta osuus vaatii paljon.
Vilkunan mukaan tutkielmassa tulee olla korkeatasoista tietoa ja syvällistä tulkintaa.
Opintojen maaliin viemisessä auttoivat sisu, sinnikkyys ja ystävien tuki. Aviomiehen luja luottamus
onnistumiseen oli suuri apu.
”Isossa yhtiössä on löytynyt aina omaa osaamista ja
elämäntilannetta vastaava
paikka, enkä ole katunut
hetkeäkään urasuunnitelmien vaihtumista”, toteaa
Master of Wine Taina
Vilkuna.
KUVITUS SEESA LIPPO
Korrekti Saksa,
aito Suomi
K
ulttuurierojen havainnointi on yksi lempipuuhistani. On hauska huomata,
miten eri tavoilla jo naapurimaiden ihmiset käyttäytyvät eri tilanteissa.
Asuminen useammassa maassa on antanut mainion mahdollisuuden
tutkailla esimerkiksi palvelukulttuurien eroja. Yleistykset ovat vaarallisia,
mutta en voi vastustaa kiusausta tehdä muutamaa.
1. Ruotsissa palvelu oli parhaimmillaan iloisen sympaattista ja rentoa. Tasaarvon mallimaassa sinutellaan poikkeuksetta, ja henkilökunta kohtaa asiakkaansa
silmästä silmään, samalla tasolla. Ravintolailta saattaa tuntua jopa siltä kuin olisi
mennyt kaverin luokse kylään. Välillä ruotsalaisilta vaikutti kuitenkin puuttuvan
tehokkaampi vaihde ruuhka-aikoja varten. Palvelu oli edelleen yhtä rentoa,, vaikka
jonot alkoivat kasvaa.
as2. Saksa oli lähes Ruotsin vastakohta. Siellä opin arvostamaan asiakaspalvelijoiden ylenpalttista kohteliaisuutta. Teitittely on Saksassa edelleen
en
itsestäänselvyys, ja asiakas kohdataan kunnioittavan etäisyyden päästä..
Vaikka esimerkiksi lähikaupan myyjät tulivat tutuiksi, kuulumiset vaihdettiin hyvin korrektisti. Oli hupaisaa huomata, miten jotkin myyjät
menivät hämilleen, jos heidän kanssaan erehtyi laskemaan vähän
leikkiäkin.
3. Täällä Englannissa palvelu on enimmäkseen tasalaatuisen ammat-n
timaista. Henkilökunnan kohtaamisista saattaa kuultaa läpi, että heidän
vuorosanansa on käsikirjoitettu ja harjoiteltu huolellisesti. Etenkin ketjujen
ujen
haimtoimintatapoihin kuuluu palveluohjesäännön tarkka seuraaminen. Parhaimmillaan kokemus on erinomainen, ja asiakas saa tuntea itsensä tärkeäksi.
rkeäksi.
Tos
Tosin, kun samat fraasit kuulee yhä uudelleen ja uudelleen, ne eivät
aina tunnu ihan uskottavilta.
a
Miksi oikeastaan pohdin näitä? Olen miettinyt viime aikoina, että
Suomessa parjataan aivan turhaan kotimaista palvelua. Itse olen
oppinut arvostamaan sitä kotoisaa luontevuutta, jota suomalaisessa palvelussa monesti on. Toisin sanoen:
4. Suomessa asiakaspalvelija saa olla oma itsensä. Yleensä se
ta
tarkoittaa onneksi ystävällisyyttä sekä hymyä, joka ei ole pakotettu.
Asiak
Asiakasta kunnioitetaan, mutta herroittelua tai muuta nöyristelyä ei
tarvita.
i Mikä parasta, asiakasta halutaan oikeasti auttaa, ja se mitä luvataan,
myös pitää.
En väitä, että Suomessa – tai muualla – palvelu olisi aina tasalaatuisen samanlaista. Suomessa kohtaamisissa on usein kuitenkin aitoutta, josta jaksan iloita, oli
kyse sitten aamukahvia ostaessa saadusta hymystä, ruokakaupan pirteästä kassas-ta tai vaatekaupan rempseän tehokkaasta myyjästä.
Näin ulkosuomalaisena suosittelen, että hyvästä suomalaisesta palvelusta
ne
kannattaa nauttia arjen pienenä luksuksena. Ja koska metsä vastaa niin kuin sinne
huutaa, hyvästä palvelusta kannattaa myös kiittää. Myös asiakaspalvelijat ovat
ihmisiä, jotka arvostavat hymyä ja ystävällisiä kohtaamisia.
KO LUM NI
lasse pakarinen
on intohimoinen hyvän
ruoan ja juoman ystävä sekä
entinen alkolainen. Hän asuu
Lontoossa ja työskentelee
vapaana kirjoittajana.
51
Luonnonmukaisuus on vahva trendi. Luomuviinejä ja -oluita kysytään yhä
enemmän, ja niitä myös löytyy – Alkon valikoimista jo yli 200 erilaista.
Kysy asiantuntevalta myyjältämme tai kurkkaa: alko.fi/luomu