vuosikertomus 2014

Transcription

vuosikertomus 2014
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY
VUOSIKERTOMUS 2014
Pääkirjoitus FIN / ENG
Vuosi 2016 pähkinänkuoressa
Kaukalopallo
Lapset, nuoret ja aikuiset pelaavat
Kilpaurheilu
Ringette
Lapset, nuoret ja aikuiset pelaavat
Kilpaurheilu
Huippu-urheilu
Maajoukkuetoiminta
Valmentaja- ja ohjaajatoiminta
Urheiluakatemiatoiminta
Palkitut
Viestintä
MM2016
Uuden toimintamallin ohjaus ja toimeenpano
Aluetoiminnan kehittäminen
Lajinlevitys kansainvälisesti
Seuratoiminnan kehittäminen
Organisaatio
Hallinto
Toimisto
Alueet
Talous
Ansiomerkit
Huomionosoitukset
Luottamushenkilöt ja työryhmät
Jäsenet
Tilastot
Lisenssit
Koulutus
Ringette pähkinänkuoressa
Kaukalopallo pähkinänkuoressa
Pääkirjoitus + valokuva
Vuosi 2014 pähkinänkuoressa
Molempien lajiliittojen 2013 syyskokoukset ottivat aikalisän ja SKPL ja SRiL jatkoivat
toimintaansa vielä vuoden 2014 loppuun. Tällä järjestelyllä saatiin lisää aikaa kenttätoimintojen yhteensovittamiseen ja samalla varmistettiin, että kumpikin laji kantaa itse itsensä
jatkossakin.
SKRL ry:n liittohallitus vastasi järjestötoiminnan toimialasta ja SKPL ry:n ja SRIL ry :n
liittohallitukset vastasivat kilpa- ja huippu-urheilutoimialoista.
Kaukalopallo
Harrasteliikunta – lapset, nuoret ja aikuiset
Lasten ja nuorten kaukalopallotoiminta
Junioreiden SM-turnausten järjestäminen
Kaukalopallon junioritoimintaa on aina E-junioreista A-junioreihin saakka. Liitto mahdollistaa yhteistyössä alueiden kanssa junioreiden SM-sarjoja ja turnauksia. Junioreiden
kilpailutoimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti tukemalla alueita ja seuroja eri keinoin.
Osallistuvien joukkueiden määrää halutaan kasvattaa jatkossa.
Kevään 2014 junioreiden SM-turnausten tulokset:
A-juniorit (Lappeenranta)
1. Tackla Team, Lappeenranta
2. Trio-juniorit, Jyväskylä
3. Lauritsalan Visa, Lappeenranta
4. WP35/Enson Pallo, Varkaus
5. Lieksan Into, Lieksa
6. Lauritsalan Visa 2, Lappeenranta
D-juniorit (Varkaus)
1. WP35/Epa, Varkaus
2. Lauritsalan Visa, Lappeenranta
3. KuKu-92, Hankasalmi
Uusien harrastajien saanti lajin pariin
Lajia levitetään erilaisten koulutapahtumien ja luistelukoulujen avulla. Luistelukouluja
järjestetään seurojen toimesta ja liitto tukee seuroja mainoksissa, välineissä ja ohjauksessa. Luistelukouluilla pyritään saamaan lisää lapsia kaukalopallon pariin. Lajinlevitystä
pyritään jatkamaan tulevaisuudessa entistä aktiivisemmin ja näin ollen takaamaan lajille
lisää harrastajapohjaa. Uusien luistelukoulujen aloittamisessa ja vanhojen tukemisessa
Vuosikertomus 2014
2
liitto pyrkii olemaan vahvasti mukana myös tulevaisuudessa. Vuonna 2014 kaukalopalloa
pääsi kokeilemaan eri tapahtumissa noin tuhat nuorta ja lasta.
Seurojen aktivointi juniorityössä
Liitto aktivoi ja kannustaa seuroja käynnistämään omaa junioritoimintaansa. Olemassa
olevia junioritoimintoja pyritään kehittämään ja kasvattamaan jatkuvasti. Liitto tukee
seurojen juniorityötä eri avustuspaketeilla.
Koulukaukalopallon järjestäminen ja mahdollistaminen
Koulukaukalopallo kuuluu edelleen koulujen suosimaksi lajiksi liikuntatunneilla. Erilaiset
kaukalopallon lajiesittelyt ja tapahtumat ovat suosittuja tapahtumia koulujen keskuudessa,
liitto on näissä aktiivisesti mukana ja levittää lajitietoutta näin myös kouluihin. Näissä
tapahtumissa opetellaan kaukalopallon alkeita erilaisin harjoituksin, pelein ja leikein.
Koululaistapahtumien yhteydessä jaetaan kaukalopallotietoutta ja pyritään tukemaan
koulua kaukalopallopaketilla, johon kuuluu mailoja ja palloja. Pakettiin kuuluu myös
opettajan opas, missä on perustietoa ja -sääntöjä lajista sekä erilaisia malliharjoitteita
koulujen liikuntatunneille. Oppaita voi myös tilata liiton toimistolta sekä se löytyy myös
sähköisenä liiton kotisivuilta. Lajiesittelyjä pidettiin vuonna 2014 monella eri koululla
ympäri Suomea, joissa liitto, alueet ja seurat olivat aktiivisesti mukana lajiesittelyjen
järjestelyissä ja toiminnassa.
Tapahtumien lisäksi ympäri Suomea pelataan koulujen välisiä pelejä/turnauksia ala-aste,
ylä-aste ja lukioikäisten välillä. Liiton toimihenkilöt ja seurat ovat näissäkin vahvasti esillä
tukien kouluja järjestelyissä, välineissä ja tuomaritoiminnassa.
Liitto oli vahvasti esillä Opetusalan EDUCA-messuilla, 24 - 25.1.2014, Helsingin Messukeskuksessa sekä Liikunnan Opettajien liikuntapäivillä 31 - 1.2.2014, Oulussa. Liitolla oli
tapahtumissa esittelypiste, missä oli mahdollisuus tutustua lajiin ja osallistua koulujen
välinepaketin arvontaan.
Aikuisten kaukalopallotoiminta
Alueellisen sarjatoiminnan säilyttäminen ja kasvattaminen
Aluejärjestöt organisoivat alempien divisioonien toiminnan edellisten kausien tapaan.
Alueina toimivat Etelä-Karjala, Oulu, Helsinki, Itä-Suomi ja Keski-Suomi.
Ikämiesten ja työpaikkojen SM-turnausten järjestäminen
Liitto on vahvasti mukana ikääntyvien ihmisten liikuttamisessa yhteiskunnassa. Ikämiesten
SM-turnaukset ovat oiva mahdollisuus kannustaa ikääntyviä liikkumaan yhdessä ja
pitämään näin ollen terveydestä huolta. Ikämiesten SM-turnaukset ovat vuosittain
suosittuja tapahtumia lajin harrastajien keskuudessa. Ikämiesten SM-turnaukset järjestetään kolmena eri viikonloppuna liiton myöntämillä paikkakunnilla ympäri Suomea. Ikäluokat
on jaettu niin että 35- ja 40-vuotiaat, 45- ja 50-vuotiaat sekä 55-, 60- ja 65-vuotiaat
pelaavat samassa turnauksessa yhdellä paikkakunnalla. Vuoden 2014 ikämiesten SMturnaukset järjestettiin Lappeenrannassa ja Varkaudessa. Liitto tukee vahvasti järjestelyisVuosikertomus 2014
3
sä paikallista organisaatiota, joka hoitaa turnauksen käytännön järjestelyt kisapaikkakunnalla.
Kevään 2014 Ikämiesten SM-turnausten tulokset:
35v (Lappeenranta)
1. Team-RB, Lappeenranta
2. Hamarin Elo, Porvoo
3. Riento, Lappeenranta
4. Alpo, Rovaniemi
5. Rangers, Hyvinkää
6. TNC, Kuopio
40v (Lappeenranta)
1. Next Step, Varkaus
2. Duo Jämsä, Jämsä
3. Pata-Krouvi, Savonlinna
4. Kipinä/TNC, Liperi, Kuopio
5. HRB-Sharks, Heinola
45v (Varkaus)
1. Favourite Team, Jyväskylä
2. TT-Ilmastointi, Varkaus
3. TU Originals, Oulu
4. Red Bulls, Lahti
5-8 sijat
Susi, Vaasa
Bandy Miners, Outokumpu
HPR, Tornio
Pallo and the Boys, Seinäjoki
50v (Varkaus)
1. Töölön Vesa
2. X-Ball, Lahti
3. Team 2000, Jyväskylä
4. Nestorit, Kontiolahti
5-8 sijat:
Hooks, Helsinki
CC L-Plus, Mäntsälä
Heikkinen Yhtiöt, Mikkeli
Oulun Pallo-75, Oulu
55v (Lappenranta)
1. Töölön Vesa, Helsinki
2. Oulun Pallo -75, Oulu
Vuosikertomus 2014
4
3. Warkaus 2, Varkaus
4. LPK, Lappeenranta
5-8 sijat:
Aikapojat, Lappeenranta
Hurjat-Ukot, Lahti
Köhniö United, Jyväskylä
Maks-91, Mikkeli
9-11 sijat:
Kiiku, Kiiminki
Kanukit Wham, Savonlinna
Rauma, Rauma
60v (Lappeenranta)
1. Oulun Pallo -75, Oulu
2. Köhniö United, Jyväskylä
3. Töölön Vesa
4. Rajapapat
5-8 sijat:
Aikapojat, Lappeenranta
Hurjat Ukot, Lahti
Keveka, Varkaus
Kiiku, Kiiminki
9. Pips, Pieksämäki
65v (Lappeenranta)
1. Töölön Vesa, Helsinki
2. Hurjat-Ukot, Lahti
3. Oulun Pallo -75, Oulu
4. Kapa-Team, Espoo
5-6 sijat:
Kiiku, Kiiminki
Rajapapat, Imatra
Liitto haluaa olla aktiivisesti mukana työpaikkaliikunnassa. Liitto on vuosittain järjestänyt
kaukalopallon Työpaikkojen SM-turnauksen. Työpaikkojen SM-turnaus järjestetään
vuosittain liiton nimeämällä paikkakunnalla ja turnaukseen voi osallistua työyhteisöt, jotka
työskentelevät samassa yrityksessä. Tapahtuma on kasvanut viime vuosina ja vuonna
2014 turnauksessa oli mukana 16 yritystä ympäri Suomea. Vuoden 2014 turnauksessa oli
kaksi sarjaa Kilpasarja ja Harrastesarja. Tämä takasi sen, että jokainen yritys sai valita
mieleisensä sarjan oman tasonsa mukaan. Työpaikkojen SM-turnaus järjestettiin Lappeenrannassa 31.1 - 2.2.2014. Joukkueet jakaantuivat sarjoihin seuraavasti: Kilpasarja 4
joukkuetta ja Harrastesarja 12 joukkuetta.
Työpaikkojen SM-turnaus 2014 tulokset:
Kilpasarja
1. Titaanit (Pori)
Vuosikertomus 2014
5
2. Ydinteam (Rauma)
3. Fazer Makeiset (Lappeenranta)
4. Koneen Kerho (Hyvinkää)
Harrastesarja
1. Seiskaysi (Porvoo)
2. Evälahti (Imatra)
3. Piipputiimi (Kuopio)
4. Willimiehet (Lappeenranta)
5-8. sijat:
Enerteam (Lappeenranta)
UPM Kaukas (Lappeenranta)
Sonoco-Alcore (Kotka)
Ovako (Imatra)
9-12. sijat:
SOL (Helsinki)
Lassila&Tikanoja (Lappeenranta)
Rakennustoimisto SPT (Lahti)
Saimaa Eristys (Lappeenranta)
Uusien pelaajien värvääminen lajin pariin
Liiton yhtenä tärkeänä tavoitteena on lisätä jatkuvasti uusien pelaajien määrää. Viime
vuosina uusien pelaajien määrä on hieman laskenut. Uusia pelaajia pyritään värväämään
eri tapahtumien ja aktiivisen lajimarkkinoinnin avulla. Lajin parissa on myös todella paljon
lisenssittömiä pelaajia, jotka olisi hyvä saada mukaan liiton alaiseen toimintaan. Viime
vuonna liitto tarjosi aikuisille mm. KuntoKaukis-vuoroa. Tämän tyylisten tapahtumien
kautta halutaan mahdollistaa matala kynnys lajin aloittamiseksi.
Kilpaurheilu - SM-sarja
SM-sarja
Kaukalopallon SM-sarja kaudella 2013 - 2014 pelattiin 13 joukkueen voimin. Joukkueet
jaettiin maantieteellisesti kahteen lohkoon Etelä ja Pohjoinen, jossa joukkueet pelasivat
alkusarjat. Etelän lohkossa pelasi viisi joukkuetta ja pohjoisen lohkossa 8 joukkuetta.
Molemmista lohkoista neljä parasta pääsi pudotuspeleihin. Pudotuspelit pelattiin systeemillä “paras kolmesta”.
Kauden 2013 2014 SM-sarjan
tulokset
1. Flexolahti
2. Hamarin Elo
3. RB-Oulu
4. Duo Jämsä
Sijat 5-8
Top Team 91
Team No Control
Vuosikertomus 2014
6
Toppila United
Norsut
Sijat
9-13
RBA
Team Takini
NapaKP
Maks-91
Veltot
Suomen Mestari Flexolahti kaudella 2013-2014
Kilpailutyöryhmä ja kausi 2014 - 2015
Kilpailutyöryhmä esitti kauden 2013 - 2014 jälkeen muutosta seuraavan kauden SMsarjaan, niin että sarja pelattaisiin valtakunnallisena seitsemän joukkueen sarjana.
Liittohallitus hyväksyi ehdotuksen ja SM-sarjaan ilmoittautui kaudelle 2014 - 2015 seitsemän joukkuetta. SM-sarjaseminaari pidettiin 24.5.2015 liiton toimistolla, johon osallistui
kaikkien SM-sarja seurojen edustajat. Seminaarissa sovittiin yhteisistä asioista ja kerrottiin
tulevasta kaudesta. SM-sarja kaudella 2014 - 2015 käynnistyi lokakuussa kuudella
joukkueella.
Vuosikertomus 2014
7
Viestintä ja media
SM-sarjan medianäkyvyyttä on pyritty parantamaan omilla nettisivuilla, aktiivisella
someviestittämisellä ja otteluiden streemaamisella suorina lähetyksinä nettiin Kaukis-TV:n
lähetyksiin. Viestintätoimisto on hoitanut SM-sarjan otteluraporttien tekemisen ja välittänyt
niitä median tietoisuuteen.
Tulevaisuus
SM-sarjaa pyritään kehittämään jatkuvasti tukemalla
seuroja ja löytämällä ratkaisuja seurojen niin taloudellisiin
kuin muihinkin ongelmiin.
Liitto järjestää koulutusta SMsarja seuroille, joilla saadaan
aktivoitua seuroja. Koulutuksiin kuuluu sponsorointikoulutusta, toimitsijakoulutusta ja
viestintäohjeistamista.
Näillä koulutuksilla on
tarkoitus parantaa seurojen
tekemisen laatua.
Osallistuvien joukkueiden
määrää halutaan kasvattaa jatkossa, niin että kilpailutyöryhmän esityksen mukaisesti
vuonna 2016 - 2017 SM-sarjassa pelaisi vähintään 8 joukkuetta.
Vuosikertomus 2014
8
Erotuomaritoiminta
Kaukalopallon erotuomaritoiminta otti ison harppauksen eteenpäin, kun liitto palkkasi
syksyllä 2013 tuomarien pääkouluttajan liitolle. Pääkouluttajaksi valittiin pitkän linjan
tuomari Jussi Säteri, joka on toiminut erotuomarina kaukalopallon pääsarjassa yli 10
vuotta ja kouluttanut Helsingin alueella erotuomareita. Tärkeimpänä tehtävänä yhtenäistää
linjaa läpi Suomen ja suunnitella toimiva koulutuspohja erotuomaritoimintaan. Syksyllä
2014 pääkouluttaja aloitti pelisääntöjen muokkauksen ulkoasullisesti sekä hieman
sisällöllisestikin. Uudet pelisäännöt otetaan käyttöön kausille 2015 – 2017.
Alueet
Alueilla jatkoivat aluekouluttajat, jotka työskentelevät
pääkouluttajan ohjeistuksien
mukaisesti tiivisti yhteistyössä pääkouluttajan kanssa.
Pääkouluttaja hoiti niiden
alueiden koulutukset, joilla ei
ollut omaa aluekouluttajaa
(Itä-Suomi ja Keski-Suomi).
Aluekoulutuksia pidettiin
vuonna 2014 EteläKarjalassa, Helsingissä, ItäSuomessa, KeskiSuomessa ja Oulussa.
SM-sarja
SM-sarjan erotuomaritoiminnasta vastasi liiton pääkouluttaja yhdessä kilpailupäällikön
kanssa.
Keväällä 2014 valittiin 15 tuomaria, jotka kutsuttiin SM-sarjan erotuomarikoulutukseen.
Koulutus pidettiin 5-6.9.2014 Kuopiossa. Koulutustilaisuuden yhteydessä järjestettiin SMsarjan harjoitusottelu ja alueellinen turnaus, joissa tuomareita tarkkailtiin kenttätyössä. SMsarjaan nimettiin yhteensä 15 tuomaria koulutustilaisuuden jälkeen. Erotuomaritehtävien
asetteluvastuuseen nimettiin Harri Lautala ja Sami Kaipia.
Kurinpito
Alueilla kilpailutoiminnan
kurinpidon hoitivat alueellisesti
nimetyt kurinpitäjät/kurinpitoryhmä.
SM-sarjan kurinpitäjäksi
nimettiin syksyllä 2014 Ville
Nenonen. Hänen vastuullaan
oli kauden 2014 - 2015 SMsarjan kurinpidolliset tehtävät.
Vuosikertomus 2014
9
Ringette
Show Your Skills -taitokisat järjestettiin jo neljättä kertaa
Vantaalla 2.2.2014 pelatun U17 aluejoukkueturnauksen yhteydessä
järjestettiin perinteiset Show Your Skills -taitokisat neljännen kerran
2000 - 2003 -syntyneille kenttäpelaajille ja maalivahdeille. Tapahtumaan
osallistui yhteensä 62 kenttäpelaajaa ja 9 maalivahtia 14 eri ringetteseurasta.
Henkilökohtaisten ringettetaitojen harjoitteleminen ja kehittäminen on
yksi tärkeä osa ringettepelaajan polulla. Taitokisojen testit ovat yksi
hyvä keino edistää ja seurata omien lajitaitojen kehittymistä. Ne antavat
myös valmentajille palautetta siitä, kuinka hyvin ja riittävästi henkilökohtaisia lajitaitoja on
harjoiteltu harjoituksissa.
kuva
Muutos D-junioreiden peluutussääntöön - rangaistavasta säännöstä valmentajan
vastuuseen
D-junioreiden peluutusääntöön tehtiin muutos kauden 2014 - 2015 kilpailusääntöihin.
Vaihtovihellyksestä ja numerojärjestyssäännöstä luovuttiin ja jatkossa pelataan vapailla
vaihdoilla. Tasapuolista peluuttamista jatketaan edelleen ja se on nyt valmentajan
vastuulla. Pöytäkirjan liitteeksi tulee jatkossa valmentajan täyttämä peluutusjärjestyslomake.
Säännön käytännön hyötyjä ovat ne, että pelin kokonaisaika lyhenee, jäänkäyttö tehostuu
ja pelikatkoja tulee vähemmän. Lisäksi tarvitaan yksi toimitsija vähemmän, koska ei tarvita
vaihtokellon käyttäjää.
Sääntömuutoksen valmisteli kilpailutyötyöryhmän nimeämä työryhmä, johon kuului yksi
jäsen jokaiselta alueelta: Karvinen Pekka (H-P), Lallukka Minna (I-S), Lehvänen Jani (L-S),
Passila Mika (E-S) sekä Markkanen Merja (liiton nuorisopäällikkö).
Ringetteä kokeiltiin seurojen järjestämissä tapahtumassa
Ringetteseurat järjestivät 133 erilaista ringeten kokeilutapahtumaa omilla paikkakunnillaan.
Kaiken kaikkiaan tapahtumissa ringetteen tutustui 3823 lasta.Tavoitteena paikallisen
näkyvyden ja tunnettavuuden lisäksi oli saada lisää harrastajia kaikkiin ringetteseuroihin.
Seurojen lajinlevitystyötä tuettiin liiton lajinlevitystuilla, joita olivat tapahtuminen
järjestämisavustukset, materiaalituet ja välinetuet.
Koulutapahtumissa esiteltiin ringetteä koululaisille
Seurat järjestivät ringeten koulutapahtuman 90 koululle ja päiväkodille ympäri Suomea.
Tapahtumiin osallistui yhteensä 3266 koululaista.
Koulutapahtumien tavoitteena oli antaa koululaisille mahdollisuus kokeilla ringetteä ja sitä
kautta saada seuraan lisää harrastajia sekä saada ringette mukaan koululiikuntatunneille.
Tapahtumien yhteydessä koululaisille jaettiin tietoa paikallisen seuran toiminnasta.
Vuosikertomus 2014
10
Kouluille lahjoitettiin ringeten materiaalipaketti (10 ringettemailaa ja 10 ringetterengasta
sekä ”Ringette - mainio koulupeli” -opas).
Vuodesta 2002 lähtien seurojen järjestämiin ja liiton tukemiin koulutapahtumiin on
osallistunut yhteensä 900 koulua ja 45 825 koululaista ja päiväkotilaista. Merkittävä
panostus kouluille lahjoitettaviin mailoihin on ollut liiton ja mailavalmistaja Ring-Jetin
yhteistyösopimus.
Koulutapahtumat 2002 - 2014
140
120
100
80
60
40
20
0
Kouluja
2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
24 35 44 29 37 69 131 78 72 64 89 138 90
Kaveripäivissä esiteltiin ringetteä kavereille
Suositun kaveripäivien järjestämistä jatkettiin seuroissa. Ringetteseurassa mukana olevat
lapset kutsuivat kavereitaan kokeilemaan ringetteä etukäteen sovitulle harjoituskerralle
”Kaveripäivään”.
Kaveripäiviä järjestivät lähinnä ringettekoulut sekä G- ja F-juniorijoukkueet. Kaveripäivien
järjestämistä tuettiin valmiilla tuntimallilla ohjaajille ja kaveripäivän kutsukorteilla. Kaveripäiviä järjestettiin yhteensä 36 kpl ja niihin osallistui yhteensä 480 junioripelaajan kaveria.
Tule kokeilemaan ringetteä -tapahtumissa esiteltiin ringetteä paikkakuntalaisille
Ringetteseurat järjestivät 7 ringeten kokeilutapahtumaa kahdeksalla eri paikkakunnalla.
Tapahtumissa oli noin 80 osallistujaa. Tapahtumia markkinoitiin paikkakunnan lapsille
muun muassa jakamalla Ringetteliiton tekemiä valmiita mainoksia kouluissa ja päiväkodeissa. Kokeilutapahtuman aikana osallistujat saivat tietoa lajista ja paikallisen ringetteseuran toiminnasta.
Ringettekoulu käynnistyi kahdessa uudessa paikassa
Ringettekoulun markkinointia tuettiin edelleen tekemällä seuroille valmiit ilmaiset seurakohtaiset ringettekoulumainokset sekä vanhemmille suunnatulla ringettekouluesitteellä.
Ringettekoululaisten määrä kasvoi 5% ja oli kaudella 2013-2014 660 ringettekoulun Ice
cardia. Vuoden ringettekouluksi valittiin Tikkakosken Tikka, jossa ringettekoulun rehtorina
toimi Sivi Talvensola.
Vuoden aikana käynnistyi kaksi kokonaan uutta ringettekoulua Nastolaan Lahti Ringeten
voimin ja Helsingin Paloheinään Helsinki Ringeten käynnistämänä.
Pienimpien kausi huipentui päätöstapahtumiin
Ringettekoulujen, G- ja F-junioreiden alueelliset päätöstapahtumat järjestettiin maalisVuosikertomus 2014
11
huhtikuussa kahdeksalla eri ringettepaikkakunnalla. Näissä ikäluokissa (3-10v) oli mukana
kaudella 2013 - 2014 yhteensä 1240 lasta. Se on huimat 38% kaikista tällä kaudella Ice
cardin lunastaneista pelaajista.
15.3. Itä-Suomen ringettekoulujen päätöstapahtuma, Kangasniemi
16.3. Etelä-Suomen ringettekoulujen päätöstapahtuma, Kerava
23.3. Lounais-Suomen ringettekoulujen päätöstapahtuma, Uusikaupunki
29.3. Etelä-Suomen G-junioreiden päätöstapahtuma, Hyvinkää
30.3. Häme-Pohjanmaan ringettekoulujen päätöstapahtuma, Nokia
? Etelä-Suomen F-junioreiden päätöstapahtuma
? Katinpentu
Maailmanmestaruudet vauhdittivat ringetteviikkoa - 1300
kokeilijaa
Vuonna 2012 ringeten tunnettavuuden vauhdittamiseksi ideoitu
Ringetteviikko -niminen valtakunnallinen markkinointikampanja on
muodostumassa perinteeksi ja järjestettiin jo kolmatta kertaa 25.1. 2.2. Kampanjan tavoitteena oli markkinoida ja kertoa lajista mahdollisimman paljon kaiken ikäisille ihmisille. Seuroja kannustettiin
järjestämään viikon aikana erilaisia ringeten kokeilu- ja esittelytapahtumia omalla paikkakunnallaan. Ringetteviikolla vietettiin myös
valtakunnallista pelipaitapäivää ti 28.1. Päivän aikana oli tarkoitus
pukea päälle pelipaita tai muu vastaava ringettevaate koulussa tai
työpaikalla.
Ringetteviikon ajankohdaksi valittiin U17 aluejoukkueturnausta edeltävä viikko, joka on
seuroille otollinen aika markkinoida lajia ja saada lisää harrastajia. Ringetteviikko päättyi
koko ringetteväen yhteiseen U17 aluejoukkueturnaukseen, jossa aluejoukkuepelien lisäksi
oli ohjelmaa lapsille (taitokisat).
Tuoreet ringeten naisten ja nuorten maailmanmestaruudet innostivat yli 1300 lasta ja
aikuista kokeilemaan ringetteä eri puolilla Suomea. Ringetteseurat hoitivat järjestelyt
loistavasti järjestäen 53 eri tapahtumaa ringetteviikolla. Suurin tapahtuma järjestettiin
Rautatientorin jääpuistossa Helsingin alakouluille. Viikon aikana yli 400 koululaista pääsi
kokeilemaan ja pelaamaan ringetteä.
Ringetteviikolla seurat järjestivät myös seuran yhteisöllisyyttä kasvattavia tapahtumia
omille harrastajilleen. Seuran juniorit kutsuttiin seuraamaan edustusjoukkueen peliä tai
mukaan harjoittelemaan edustusjoukkueen kanssa. Muutama seura järjesti näytöspelejä
jääkiekkoilijoita vastaan ja talviklassikkopelejä naapuriseuraa vastaan ulkojäällä. Myös
seuran omia sisäisiä taitokisoja järjestettiin omille junioreille.
Ringetteviikon markkinointia varten seuroilla oli käytössä eri kohderyhmille suunnattuja
mainosjulisteita.
Ringetteä ja kaukalopalloa markkinointiin myös opintopäivillä ja messuilla
Vuosikertomus 2014
12
Koulujen opettajia kohdattiin ringetteviikolla Educa-messuilla Helsingissä ja valtakunnallisilla liikunnan opettajapäivillä Oulussa. Noin 400 opettajan kanssa keskusteltiin ringetestä
ja kaukalopallosta. Kävi ilmi, että vaikka ringette ja kaukalopallo ovat tuttuja lajeja ja niitä
pelataan useissa kouluissa liikuntatunnilla, monellakaan koululla ei ole oikeita ringettevälineitä vaan mailoina käytetään vanhoja jääkiekkomailoja, pelataan harjanvarsilla tai
käännetään jääpallopallomaila väärinpäin. Koulujen välineongelma on tiedostettu jo
pitkään liitossa ja vuodesta 2001 lähtien on kouluille lahjoitettu ringettevälineitä yhteistyössä mailanvalmistaja Ring-Jetin kanssa. Vuosittain ringettevälineet lahjoitetaan noin 70
koululle. Kaiken kaikkiaan välineitä on lahjoitettu lähes 700 koululle vuosien varrella.
Ringette ja kaukalopallo olivat esillä myös LätkäSäbä -messuilla Helsingin messukeskuksessa. Yhteisellä osastolla oli laukaisupiste, jossa vierailijat saivat vetää ringetteä ja
kaukalopalloa tutkaan. Paikan päällä olivat myös ringeten maailmanmestari Salla Kyhälä
ja kaukalopalloilija Paavo Klintrup. Osastolla riitti väkeä jonoksi saakka kaikkien kolmen
päivän ajan. Salla Kyhälä pääsi myös YLE:n urheiluviikonloppuun kertomaan ringetestä.



Educa 24.-25.1. (Helsinki)
Liikunnan opettajien opintopäivät 31.1. (Oulu)
LätkäSäbä –messut 31.10. -2.11. (Helsinki)
Kesäleirien osallistujamäärät laskivat
Vuoden 2014 kesällä liitto järjesti Kisakallion Urheiluopistolla kaksi ringeten kesäleiriä sekä
yhden laji- ja maalivahtileirin. Yksi leiri jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän
takia. Muun muassa haastava taloustilanne vaikutti perheiden mahdollisuuteen osallistua
kesäleirille. Toisaalta yhä useampi seura järjestää kesäisin myös oman seuran kesäleirin.
Leireille osallistui yhteensä 94 lasta ja nuorta eri ringetteseuroista. Leirien suunnittelusta ja
käytännön toiminnasta vastasi xx ohjaajaa. Kesäleirien ohjelmaan kuului jää-, oheisharjoittelun lisäksi monipuolista muuta liikuntaa sekä hauskaa iltaohjelmaa ja viimeisen leiripäivän leiripelit. Laji- ja maalivahtileirillä keskityttiin pelaajien henkilökohtaiseen lajitekniikkaan
sekä liikunnalliseen yleistaitavuuteen. Henkilökohtaisen valmennuksen tukena hyödynnettiin palautteen antamisessa myös videointia.
Aikuisten harraste- ja kilpailutoiminta
Ringette- ja monilajiseurojen aktivoiminen harrastetoiminnan kehittämiseksi
Liitto aktivoi ringette- ja monilajiseuroja kehittämään harrastetoimintaansa. Seuroihin
pyritään saamaan lisää aikuisille suunnattua harrastetoimintaa. Liitto tukee seurojen
harrastetoimintaa eri avustuspaketeilla.
Monipuolisia tapahtumia ja turnauksia harrasteryhmille seurojen tai joukkueiden toimesta
Liitto aktivoi ja tukee seuroja sekä yksittäisiä joukkueita järjestämään erilaisia harrastetapahtumia ja -turnauksia. Tapahtumiin ja turnauksiin osallistuminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja edulliseksi, jotta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan.
Drop outin vähentäminen panostamalla siihen ikäryhmään, jossa sitä tapahtuu eniten
Vuosikertomus 2014
13
Liitto pyrkii vähentämään pelaajien drop outin määrää keskittymällä etenkin niihin ikäryhmiin, joissa sitä havaitaan eniten tapahtuvan. Tätä pyritään vähentämään tarjoamalla
kyseisille ikäryhmille yhdessä seurojen kanssa enemmän vaihtoehtoja lajin harrastamisen
jatkamiseksi.
Naisten SM-sarja
Kaudella 2013-2014 ringeten naisten SM-sarjassa pelasi kahdeksan joukkuetta. Sarjan
voitti keväällä 2014 Lapinlahden Luistin -89, jolle voitto oli historiallinen viides.
1. Lapinlahden Luistin -89
2. Luvian Kiekko -82
3. Raision Nuorisokiekko
4. Espoon Kiekkoseura
5. Nokian Urheilijat
6. Hyvinkää Ringette
7. Blue Rings, Tuusula
8. VG-62, Naantali
Kesällä 2014 SM-sarjapaikkansa jätti vahvistamatta Lapinlahden Luistin -89 ja myöhemmin Hyvinkää Ringette ilmoitti luopuvansa SM-sarjapaikastaan.
Kuva Jouko Valo
Naisten Ykkössarja
Ringeten naisten Ykkössarjaan osallistui kaudella 2013-2014 kuusi joukkuetta. Keväällä
2014 sarja päättyi Uudenkaupungin voittoon.
1. Jää-Kotkat, Uusikaupunki
Vuosikertomus 2014
14
2.
3.
4.
5.
6.
Helsinki Ringette
Lahti Ringette
Espoon Kiekkoseura
Jääurheiluseura Haukat, Järvenpää
Tikkakosken Tikka
SM-karsintasarja
SM-karsintasarjassa keväällä 2014 pelasivat SM-sarjasta Blue Rings, Tuusula ja VG-62,
Naantali sekä Ykkössarjasta Helsinki Ringette ja Jää-Kotkat, Uusikaupunki. SMsarjajoukkueet säilyttivät paikkansa.
B-nuoret
B-nuorten SM-lopputurnaus pelattiin Kisakalliossa 8.-9.3.2014. Lopputurnaukseen
osallistui kuusi joukkuetta. Kaikkiaan sarjaan osallistui 13 joukkuetta.
1. Blue Rings Blue
2. Espoon Kiekkoseura
3. Lahti Ringette
4. Jää-Kotkat, Uusikaupunki
5. VG-62, Naantali
6. Jääurheiluseura Haukat
Kuva Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo
Huippu-urheilu
Huippu-urheilun toimiala käsittää ringeten toiminnan osalta Tie Huipulle –ohjelman, jonka
tarkoituksena on pelaajien kehittäminen. Vuonna 2014 ohjelmaa arvioitiin ja ringeten ja
kaukalopallon yhdistymisen tapahduttua, päätettiin että toiminta tapahtuu ringeten
Vuosikertomus 2014
15
lajiryhmän alaisena työryhmänä. Toimi-alaa laajennettiin koskemaan myös valmennustoiminnan kehittämistä, sisältäen valmentajakoulutuksen ja urheiluakatemiatoiminnan
maajoukkuetoimintojen lisäksi. Toimintaa tehdään yhteistyössä Olympiakomitean Huippuurheiluyksikön ja Antidopingtoimikunnan kanssa.
Maajoukkuetoiminta
Naisten ja nuorten maajoukkueiden osalta toiminta tapahtuu kahden vuoden sykleissä
nivoutuen kansainvälisen liiton kilpailukalenteriin, jossa MM-kisoja järjestetään kahden
vuoden välein. Vuosi 2014 oli välivuosi ja toiminta leiritysten osalta selkeästi kevyempää.
Alustavia valmisteluja tulevaa kisakautta varten tehtiin ja molemmille joukkueille valittiin
valmentajat ja muut toimihenkilöt.
Kansainvälisen Ringetteliiton luovuttua nuorten U19 MM-kisoista ja avattua MM-kisojen II
kategorian turnauksen avoimeksi, päätettiin nuorten maajoukkueen osalta joukkueen
ikärakenteeksi tulevaisuudessa alle 20-vuotiaiden (U20) joukkue.
Naisten joukkue leireili kerran elokuussa 2014, maajoukkueringin seurannassa 35
urheilijaa.
Nuorten maajoukkue leireili kaksi kertaa, toukokuussa ja elokuussa 2014, maajoukkueringin seurannassa 35 urheilijaa.
Vuonna 2013 uudistettua U17 aluejoukkuetoimintaa jatkettiin. Ryhmä leireili neljä kertaa,
Vantaalla tammikuussa, Hämeenlinnassa huhtikuussa, Kisakalliossa elokuussa ja
Peurungassa marraskuussa. Kaikkiaan toimintaan osallistui 89 1998 ja 1999 syntynyttä
nuorta.
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus
Toiminnassa keskityttiin ringettevalmentajille suunnattujen tasokoulutusten sekä niitä
täydentävien lajin teemakoulutusten järjestämiseen ja kehittämiseen.
Ringeten toinen tutkintomuotoinen I-tason koulutus saatettiin päätökseen helmikuussa
2014 Vierumäellä. Koulutus onnistui hyvin ja valmistuneita valmentajia oli 14 kpl. Uusi Itason 2014 tutkinto alkoi Kisakallion urheiluopistolla 19.9.2014. Koulutukseen osallistui 19
valmentajaa yhdeksästä eri seurasta. Tutkinto päättyi 8.2.2015.
Vaikka ko. tutkinto tuotiin vuonna 2012 koulutustarjontaan mukaan, lajin teemakoulutukset
säilytettiin seuroille tarjottavassa koulutustarjonnassa valmentajailtojen ja valmentajapäivien muodossa. Näin esimerkiksi Urheilijan Polkua jalkautettiin edelleen seuratasoille.
Teemakoulutuksia pidettiin Forssassa, Lahdessa, Suonenjoella, Tikkakoskella, Uudessakaupungissa, Espoossa, Keravalla kaikkiaan 11 tapahtumaa.
II-tason valmentajakoulutusta markkinoitiin 2014 keväällä mutta ilmoittautuneita koulutukseen tuli vain kolme. Koulutus peruttiin ja tilalle tehtiin entisille ja nykyisille pelaajille
suunnattu Ringettepelaajasta Ringettevalmentajaksi koulutus. Mukaan saatiin 12 valmentamisesta innostunutta pelaajataustan omaavaa naista. Koulutus kattaa I- ja II-tason
opinnot. Tutkinto alkoi Forssassa 9.6.2014. Koulutukseen osallistui 12 valmentajaa 11 eri
seurasta. Tutkinto päättyy 16.5.2015
Vuosikertomus 2014
16
Näihin koulutuksiin osallistui yhteensä 130 eri henkilöä. Kouluttajina toimivat Matti
Virtanen, Merja Markkanen, Niko Tuominen ja Taija Heimovirta-Vavuli.
Urheiluakatemiatoiminta
Opiskelun ja ringeten harjoittelun yhdistämistä tarjottiin useilla paikkakunnilla Suomessa
kuten, Tampereen seudulla, Turun seudulla, Forssassa, Järvenpäässä, Nurmijärvellä,
Jyväskylässä ja Helsingissä. Toiminnat olivat paikallisesti järjestettyjä paikallisten seurojen
organisoimina. Kaikilla paikkakunnilla pelaajat saivat 1 - 2 kertaa viikossa ringettevalmennusta jää- ja fyysisten harjoituksien muodossa, joissa painopisteenä olivat henkilökohtaisen tekniikan, taktiikan ja fysiikan kehittäminen.
Liiton yhdyshenkilönä urheiluakatemiatoiminnassa oli liiton valmennuspäällikkö Matti
Virtanen.
Palkitut
Kaukalopallo
Joukkueiden ja valmentajien äänestyksen perusteella
Vuoden pelaaja - Olli Holopainen (RB-Oulu)
Vuoden valmentaja – Jari Blomberg (Flexolahti)
Vuoden erotuomari Eteläinen-lohko - Dick Törnqvist
Vuoden erotuomari Pohjoinen-lohko - Jari Hirvonen
Kaukalopallon SM-sarja
Sarjataulukon mukaan
Playoff pistepörssin 1. – Olli Holopainen (RB-Oulu)
Playoff maalipörssin 1. – Olli Holopainen (RB-Oulu)
Playoff syöttöpörssin 1. – Olli Holopainen (RB-Oulu)
Liittohallituksen valinnan perusteella
H Jani Kylmämaa (Flexolahti)
P Hannu Kantola (Jämsä Duo)
MV Marko Lempinen (Flexolahti)
Ringette
Agnes Jacks –palkinto SM-sarjan arvokkaimmalle pelaajalle: Anne Pohjola (Lapinlahden
Luistin -89)
Jussi Voutilainen-palkinto: Vuoden valmentaja: Juha Pohjola (Lapinlahden Luistin -89)
Vuoden tuomari: Lasse Loveson
Ringeten SM-sarja
Joukkueiden ja valmentajien äänestyksen perusteella:
Marika Lempinen –palkinto SM-sarjan parhaalle maalivahdille: Maria Perkkola (Luvian
Kiekko -82)
Mia Melkinen –palkinto SM-sarjan parhaalle puolustajalle: Annamari Tuokko (Hyvinkää
Ringette)
Satu Himberg –palkinto SM-sarjan parhaalle hyökkääjälle: Anne Pohjola (Lapinlahden
Luistin -89)
Vuosikertomus 2014
17
Ringeten Ykkössarja
Joukkueiden äänestyksen perusteella, All Stars:
MV Airi Hukka (Helsinki Ringette)
P Heidi Konttori (Jää-Kotkat Uusikaupunki)
P Niina Lallukka (Lahti Ringette)
H Sonja Hyökyvaara (Tikkakosken Tikka)
H Fanni Elo (Jää-Kotkat Uusikaupunki)
KH Sara Tenhovaara (Espoon Kiekkoseura)
Vuoden valmentaja: Kirsi Soisalo (Jää-Kotkat Uusikaupunki)
Ringeten BSM
Joukkueiden äänestyksen perusteella, All Stars:
MV Sannamari Räty (Blue Rings Blue)
P Milja Veilo (Blue Rings Blue)
P Jasmin Kiiski (Jää-Kotkat Uusikaupunki)
H Niina Piiroinen (Lahti Ringette)
H Emma Santamäki (VG-62 Naantali)
KH Sara Tenhovaara (Espoon Kiekkoseura)
Vuoden valmentaja: Katriina Kulju (Jää-Kotkat Uusikaupunki)
Ringeten maajoukkuepalkinnot
Rookie-palkinto - Ensimmäistä kertaa naisten maajoukkueessa
Eeva Kangassalo
Maria Perkkola
Hanna Ropanen
Nelly Ylitalo
Mira Sydänmaa
Jenni Viinamäki
Tanja Eloranta
Riikka Häyrinen
Kultainen maila - Viisi kertaa tai enemmän naisten maajoukkueessa
5. kerta Salla Kyhälä
5. kerta Marjukka Virta
6. kerta Kirsi Pukkila
Vuosikertomus 2014
18
Viestintä
Liiton www-sivut uudistettiin joulukuussa 2014, kun vanhat lajiliitot päätettiin lakkauttaa.
Tavoitteena oli saada yhtenäinen ilme hallinnon, lajien ja SM-sarjojen sivustoille. Liiton
viestintäohje ja graafinen ohjeistus päivitettiin vuoden 2014 aikana.
Skrl.fi-sivuilla tiedotettiin säännöllisesti molempia liittoja ja lajeja koskevista asioista sekä
virallisista kokouksista. Skrl-fi sivuston päivityksestä vastasi pääosin toiminnanjohtaja.
Kaukalopallo.skrl.fi ja ringette.skrl.fi -lajisivuilla käsiteltiin harrastus- kilpailu-, alue- ja
maajoukkue sekä valmennus- ja koulutustoimintaa. Lajisivujen viestintävastuu on jaettu
toimihenkilöiden kesken. Jokainen on vastuussa oman tehtäväkenttänsä viestinnästä.
SM-sarjojen tiedottamisesta vastasi TBR-Media kauden 2014-2015 osalta. SM-sarjan
tiedottamisen ulkoistamisen avulla tavoiteltiin laajempaa medianäkyvyyttä valtakunnallisesti. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi SM-sarjan
joukkueiden viestintävastaavilla järjestettiin koulutustilaisuus ennen kauden alkua. Mukana
olivat kaikki pääsarjajoukkueiden edustajat.
Liiton facebook-sivustossa jaettiin www-sivuilla olevia uutisia sekä molempien lajien
tapahtumia. Lajikohtainen viestintä toteutettiin lajilehtien, twitterin, instagramin ja seurapostien avulla.
Liiton viestintäkanavat:
• seuraposti (6-8 x v) seuroille
• lehti (2-4 x v) jäsenille
Vuosikertomus 2014
19
•
•
•
•
•
•
liiton kotisivu skrl.fi ja lajien alasivut ringette.skrl.fi ja kaukalopallo.skrl.fi
pääsarjat smkaukalopallo.fi ja smringette.fi
ringettekoulu.fi
sähköpostilistat (sisäinen yhteydenpitokanava: puheenjohtajat, yhteyshenkilöt,
joukkueenjohtajat, valmentajat ja valmennuspäälliköt, ringettekoulurehtorit)
sosiaalinen media (facebook/kaukalopallojaringette, twitter ringette2010 ja
kaukis2014, instagram ringettefinland ja kaukalopallosuomi, youtube ringette-tv ja
ringette)
kuvapankki (flickr.com/ringette2010)
Kun rinkula valloitti Suomen -historiakirja ilmestyi
Missä joukkuepelissä Suomen maajoukkue ylsi ensimmäisen kerran
maailmanmestaruuteen? Ei, ei jääkiekossa, vaan ringetessä vuonna
1994.
Suomalaisen ringeten vaiheet on nyt tutkittu ja kirjoitettu yksiin kansiin.
Urheiluhistorian tutkija Sulevi Pellinen kokosi ilopelistä, älypelistä ja
taitopelistä mielenkiintoisen ja vauhdikkaan kertomuksen. Runsaasti
kuvitettu historia on samalla runsas tietopaketti ringetestä, josta oli
1990-luvulla vähällä tulla peräti olympialaji.
Kun Rinkula valloitti Suomen -historiakirja julkistettiin 1.9. Suomen Urheilumuseolla.
Paikalla oli ensimmäisiä maailmanmestareita sekä lajin alkutaipaleen vahvoja vaikuttajia.
kuva
MM2016
MM2016 kisajärjestelyt aloitettiin keväällä 2014. Kisat päätettiin järjestää Helsingin
Jäähallissa, koska ne haluttiin tuoda pääkaupunkiseudulle suuren yleisön eteen. Vuoden
aikana tiedostimme että Jääkiekon U20 MM-kisat järjestetään samaan aikaan Suomessa.
Olimme valmiita Jääkiekkoliiton ehdottamaan yhteistyöhön ja jakamaan Helsingin jäähallin
käyttöä molemmille lajeille.
Logo julkistettiin kevään aikana ja suunnittelijaksi saimme taiteilija Jukka Rintalan.
Syksyn aikana laadimme viestintäsuunnitelman ja rakensimme otteluohjelmaa yhteistyössä U20-kisojen kanssa. Ringette Festivaalin järjestelyvastuu annettiin Helsinki Ringetelle.
Ringeten järjestelytoimikunta
Salla Mäkelä – pääsihteeri
Pekka Karvinen – vapaaehtoisten rekrytointi ja ohjaus
Tanja Hämäläinen - Helsinki Ringette - Ringette Festivaali
Ulla Knus - Helsingin Kaupunki
Jukka Tenhunen – Helsingin jäähalli
Terhi Pinomäki – viestintävastaava
Matti Virtanen – kilpailutapahtumat
Vuosikertomus 2014
20
Uuden toimintamallin ja toimeenpano ja ohjaus
Vuoden 2014 aikana Kaukalopallo- ja Ringetteliitossa tehtiin merkittäviä muutoksia liiton
toimintamalliin ja ohjaukseen, Muutosten taustalla oli liittojen yhdistäminen ja strategiatyön
aloittaminen kaukalopallon ja ringeten valinnoista vuosille 2015-2019.
Strategiatyö aloitettiin syksyllä 2014 Merja Markkasen ja Jukka Pekkalan johdolla ja
samalla päästiin avaamaan historianlehteä, kun uuden yhteisen liiton Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton strategiatyö käynnistyi 21.9.2014.
Suomen Ringetteliiton ja Suomen Kaukalopalloliiton jäsenistä alueiden ja SKRL:n
hallituksen ehdotusten perusteella valittu työryhmä valittiin työstämään molempien lajien
yhteistä strategiaa työpajoissa noin kerran kuussa. Tavoitteena oli saada kaukalopallon ja
ringeten valinnat 2015-2019 jäsenistön luettavaksi huhtikuussa 2015 hyvissä ajoin ennen
liiton kevätkokousta.
Vastuu strategian työstämisestä oli strategiatyöryhmällä, mutta erittäin tärkeää työn
onnistumisen kannalta oli myös työstää sitä matkan varrella molempien lajien avainryhmien ja -henkilöiden kanssa. Kaukalopallon ja ringeten valintoja työstettiin työpajojen
(21.9., 12.11. ja 7.12.) lisäksi muun muassa ringeten aluejoukkueleirillä 28.11. Peurungalla
sekä seuraseminaarissa 30.11.2014 Lohjalla, Kisakallion urheiluopistolla kaukalopallo- ja
ringetteseurojen kanssa.
Syksyn aikana ehdittiin tehdä nykytilan analyysi ja toimintaympäristön kartoitus sekä
aloittamaan tahtotilan ja valintojen määrittelyä. Tahtotilaa 2019 kartoitettiin muuan muassa
pyytämällä ringetessä ja kaukalopallossa toimivilta pelaajilta ja valmentajilta ”unelmakirjeitä” tulevaisuudesta.
Strategiatyöryhmään kuului Borgström Janne (liiton toimisto), Kolmonen Ossi (Jyväskylä),
Kivelä Antero (Pori), Lehtonen Olli (liiton pj.), Maikola Hanna (Nurmijärvi), Markkanen
Merja (liiton toimisto), Mäkelä Salla (liiton tj.), Passila Mika (Kerava) ja Pitkänen Anu
(Forssa).
Strategian valintojen tavoitteena on löytää lajien väliset yhteistyötasot ja rakentaa organisaatio joka tukee molempia lajeja. Kahden lajin toimintatapojen yhdistäminen, talouden
tasapainottaminen ja työtehtävien uudelleenjärjestely veivät edelleen merkittävästi aikaa.
Asioissa on menty eteenpäin, mutta paljon on tehtävää lajien alueellisen ja seurojenvälisen yhteistyön lisäämiseksi. Näihin ratkaisuihin saadaan tukea kun kaukalopallon ja
ringeten valinnat vuosille 2015-2019 on hyväksytty liiton 2015 kevätkokouksessa ja
molempien lajien harrastajat ovat yhdessä toteuttamassa valintoja.
Kaukalopallolla ja ringetellä on merkittävä ero harrastajien ikäjakaumassa ja luottamushenkilöinä toimivien määrässä. Ringetessä yli 50 % ovat lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat toimivat aktiivisesti kilpailu- ja seuratoiminnan kehitystyössä. Kaukalopallossa lähes
90 % harrastajista ovat aikuisia, jotka hakevat valmiiksi organisoituun helppoon toimintaan.
Aktiivisia luottamushenkilöitä kaukalopallon parissa on vähemmän, jonka johdosta
lajimarkkinointia tai kilpailutoiminnan kehittämistä ei pystytä tekemään alueilla ja seuroissa
riittävästi.
Vuosikertomus 2014
21
Valo ry:n alueellinen palvelukeskusprojekti ei ole helpottanut tällä hetkellä meidän
kenttätoimintaa lajimarkkinoinnin tai koulutapahtumien suhteen. Vuonna 2014 jouduimme
jättämään osan koulutapahtumista toteuttamatta, koska meillä ei ole riittävää määrää osaaikaisia tai päätoimisia työntekijöitä valtakunnallisesti. Luottamushenkilömme toimivat
aktiivisesti, mutta monella työt estävät päiväsaikaan tapahtuvat esittelytilaisuudet tai
iltapäiväkerhotoiminnan kouluille
Toimihenkilöt yhdessä puheenjohtajan kanssa jalkautuivat enemmän kentälle ja kävivät
keskusteluja toimintojen parantamiseksi. Pyrittiin löytämään keinoja harrastajamäärien
lisäämiseksi niille alueilla, joissa olosuhteita on tarjolla.
Lajinlevitys kansainvälisesti
Kansainvälistä lajimarkkinointia vahvistettiin vuoden 2014 aikana. Kansainvälisen Ringetteliiton IRF:n avulla Slovakiaan ja Tsekkeihin perustettiin liitot. Suomen Olympiakomitea
hyväksyi Kaukalopallo- ja Ringetteliiton jäsenekseen 10.12. Jäsenyys vahvistetaan vielä
Olympiakomitean Valtuuskunnassa 28.4.2015. Tämä jäsenyys tulee auttamaan meitä
jatkokeskusteluissa Kansainvälisen Yliopistourheilujärjestön FISU:n kanssa. Tavoitteena
on saada IRF FISU:n jäseneksi, jotta ringette olisi tulevaisuudessa mukana Talvi Universiaadeissa.
Kaukalopallo- ja Ringetteliitto on allekirjoittanut Brightonin julistuksen vuonna 2011.
Kesäkuussa 12. - 14.6. osallistuimme kansainvälisen naisjärjestön International Working
Group on Women and Sport maailmankonferenssiin, joka järjestettiin Finlandia-talolla,
Helsingissä. Tapahtuman aikana esiteltiin Suomen Valmentajien kanssa lanseeraamamme hanke "Valmentaa kuin nainen", josta on muotoutunut palloilulajien yhteishanke.
Ringettetietoisuutta lisättiin avaamalla keskusteluja mm. Sveitsin, Saksan ja Itävallan
Olympiakomiteoiden edustajien kanssa. Meillä oli IRF:n kanssa yhteinen osasto, jossa
osallistujat pääsivät kokeilemaan lajia sekä keskustelemaan pelaajiemme Emma Woodin
ja Salla Kyhälän kanssa. Tapahtuman aikana naisten maajoukkueen maalivahtivalmentajallamme oli väitöskirja Poster-näyttely aiheesta Kollektiiviset tavoitteet palloilujoukkueissa
kilpailukauden alussa.
Valmentaa kuin nainen - palloilulajien yhteishanke
Ringetessä ei ole varaa menettää kenenkään osaamista. Suomessa palloilulajeissa
naisten huippujoukkueissa on vain harvoja naisvalmentajia. Erityisesti naisurheilijat jäävät
pois lajin toiminnasta pian oman aktiiviuransa jälkeen.
Ringetessä naisia on noin 50% kaikista valmentajista juniorijoukkueissa, mutta mitä
vanhempien ikäluokkien valmentamiseen mennään sitä vähemmän on naisia valmentajina. Aikuisten pääsarjoissa SM- ja Ykkössarjassa naisten osuus pääsarjoissa oli 18%.
Helsingissä 12.-14.6. järjestetyn IWG:n (International Working Group on Women and
Sport) kuudennen naisten liikunnan maailmankonferenssin yhtenä teemana oli naisvalmentajuus. Liitto otti asiasta kopin ja lähti rakentamaan yhdessä Suomen Valmentajat ry:n
Vuosikertomus 2014
22
kanssa naisvalmentajien ja urheilun naistoimijoiden lisäämiseen tähtäävää hanketta. Myös
opetus- ja kultturiministeriö innostui asiasta ja antoi hankkeelle taloudellista tukea.
Valmentaa kuin nainen -nimeä kantava hanke lähti liikkeelle 2013 lokakuussa, kun
kartoitettiin eri palloilulajien kiinnostusta olla mukana hankkeessa. Tällä hetkellä asiaa
edistävät yhteisesti laajalla rintamalla jalkapallo, jääkiekko, käsipallo, ringette, salibandy,
Suomen Valmentajat ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU.
Hankkeen avulla entisiä ja nykyisiä naispelaajia pyritään saamaan valmennustehtäviin.
Pelaajille on peliuran aikana kertynyt paljon sitä osaamista, mitä valmentamisessa
tarvitaan. Tätä osaamista voi sitten täydentää valmentajakokemusten karttuessa monilla
eri keinoilla mm. koulutuksilla ja mentoroinnilla.
Hankkeen tavoitteet ovat:
1) Lisätä halukkuutta entisillä urheilijoilla jatkaa urheilu-uraa valmentajana ja sitä
kautta lisätä naisvalmentajien määrää joukkuelajeissa
2) Lisätä halukkuutta entisillä urheilijoilla jatkaa urheilu-uraa seura ja liittotason tehtävissä
3) Tukea nykyisiä naisvalmentajia urallaan
4) Valmentajiksi siirtyvien osaamisen kehittäminen ja valmentajapolun selkiyttäminen mentoroinnin avulla
5) Naisvalmentamiseen ja naisten muuhun toimintaan lajien parissa liittyvien erityispiirteiden tunnistaminen ja tutkimustiedon hyödyntäminen sekä lisääminen
Vuoden aikana järjestettiin hankkeen osalta kaksi ringeten lajitapaamista nykyisille ja
entisille pelaajille sekä nykyisille valmentajille 12.3. Kisakalliossa ja 3.5. Viking XPRS:llä.
Toukokuussa käynnistettiin ensimmäinen vain pelaajille tarkoitettu Ringettepelaajasta
ringettevalmentajaksi -koulutus. Koulutuksessa osallistujat suorittavat I- ja II-tason
lajikoulutuksen. Koulutukseen osallistui 12 entistä ja nykyistä pelaajaa.
Hanketuen avulla koulutettiin myös ringetelle ensimmäinen lajimentori, Kim Forsblom.
Seuratoiminnan kehittämistä jatkettiin
Seuratoiminnan kehittäminen on sekä liiton että VALO ry:n tulevien vuosien painopiste.
Liitto tarjoaa seuroille kolme tapaa, joilla seuratoiminnan arkea ja kehittämistä tuetaan:
1. Seurojen yhteiset tapaamiset ”perushoito”
2. Seurakäynnit ja kumppanuushankkeet ”erikoishoito”
3. Tuet, tuotteet ja materiaalit ”itsehoito”
Seurakäynnit käynnistyivät neljän ringetteseuran kanssa. Seurakäyntien aiheina olivat
seurojen itse valitsemat kehittämiskohteet neljästä eri vaihtoehdosta. Näitä kehittämisalueita liiton toimiston väki kehitti yhdessä seuran kanssa 2-3 henkilökohtaisella seurakäynnillä.
Mukaan olleet seurat osa-alueittain olivat:
Vuosikertomus 2014
23
Seuratoiminnan johtaminen ja organisointi sekä toimijoiden rekrytointi ja yhteisöllisyyden
kehittäminen
* Ringette Walapais ja Tikkakosken Tikka
Markkinointi, varainhankinta, sisäinen ja ulkoinen viestintä
* Sipoon Wolf
Valmennus, harjoittelu ja kilpaileminen
* Forssan Palloseura
Seurat kokoontuivat alue- ja seuraseminaareihin
Liiton ja alueen järjestämien seura- ja alueseminaarien tavoitteena on tavata muita
seuroja, jakaa hyviä toimintatapoja, kehittää yhdessä ringetteä sekä kertoa ajankohtaisista
asioista.
Vuoden 2014 seuraseminaari pidettiin marraskuun 30. päivä Kisakallion urheiluopistolla.
Seminaaripäivän aiheena ajankohtaisten asioiden lisäksi oli uuden strategian työstäminen
paikalla olevien seurojen kanssa. Seuraesimerkkinä seminaarissa oli kaukalopallo- ja
ringetteseura Lauritsalan Visa Lappeenrannasta. Ringette- ja kaukalopallo väki sai
innostusta, ajankohtaista tietoa ja uusia ideoita seura- ja alueseminaareista
Ringeten alueseminaarit:




17.8. Naantali (Lounais-Suomi)
31.8. Järvenpää (Etelä-Suomi)
6.9. Tampere (Häme-Pohjanmaa)
7.9. Suonenjoki (Itä-Suomi)
Kaukalopallon alueseminaarit:




13.10.2014 EKKP
11.10.2014 Keski-Suomi
4.10.2014 Itä-Suomi
23.9.2014 Oulu
Hallinto
Liittohallitus
Olli Lehtonen pj
Marja Salenius vpj
Antero Kivelä
Katriina Keskitalo
Ari Kurttila
7/7
5/7
4/7
7/7
7/7
Vuosikertomus 2014
24
Pekka Koivuniemi
4/7
Kokouksien määrä oli kahdeksan (7) vuonna 2014
Kevätkokous
Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n kevätkokous pidettiin Viking XPRS:llä 3.5.2014.
Mukana oli viisi (5) kokousedustajaa.
Syyskokous
Syyskokous pidettiin Kisakallion Urheiluopistolla 29.11. Puheenjohtajaksi valittiin Olli
Lehtonen, Joutsenosta. Mukana oli neljätoista (14) kokousedustajaa.
Seurakokous
Syyskokousta ennen 29.11. pidettiin Kisakallion Urheiluopistolla historian ensimmäiset
lajien seurakokoukset, jossa seurat pääsivät valitsemaan lajiryhmien edustajat vuodelle
2015. Ringetessä oli mukana 20 kokousedustajaa ja kaukalopallossa 6.
Alueet
Kaukalopallon Etelä-Suomen alue (ES Alue)
Aluepäällikkö Vesa-Matti Vehkaperä
Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n ensimmäinen itse perustama kaukalopallon
alueellinen organisaatio on Etelä-Suomen alue. Alue on kaukalopallon kannalta tärkeimpiä
alueita, koska pääkaupunkiseudulla on eniten kapasiteettia ja mahdollisuuksia harraste- ja
kilpatoiminnan järjestämiseen. Etelä-Suomen alueen yleisenä tehtävänä on harjoittaa,
kehittää ja tukea alueellista kaukalopallotoimintaa. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa mm.
sarjojen ja harrastetoiminnan edelleen kehittämistä ja mielekkyyden takaamista alueen
seuroille sekä lajin aktiivista markkinointia joka sektorilla.
Vuonna 2014 sarjatoimintaa tarjottiin kuudella eri divisioona-tasolla, ikämiessarjoja
useassa eri ikäluokassa sekä työpaikoille oma firmasarja. Harrastetoimintaa pyrittiin
käynnistämään tarjoamalla kaikille avointa KuntoKaukis-vuoroa. Vuonna 2014 ei vielä
saatu tarpeeksi osallistujia sarja- ja harrastetoiminnan käynnistämiseksi. Alueella tullaan
tarjoamaan myös tulevaisuudessa monipuolista sarja- ja harrastetoimintaa.
Ringeten Etelä-Suomen alue (ES Alue)
Ringeten Lounais-Suomen alue (LS Alue)
Ringeten Häme-Pohjanmaan alue (HP Alue)
Ringeten Itä-Suomen alue (IS Aue)
Puheenjohtaja Mika Passila
Puheenjohtaja Satu Lehtovirta
Puheenjohtaja Pekka Karvinen
Puheenjohtaja Minna Lallukka
Muut alueet ovat itsenäisiä yhdistyksiä, jotka vastaavat lajienliiton alaisesta alueellisesta
sarjatoiminnasta.
SKPL ry Oulun Alue
SKPL ry Itäinen Alue
Pohjois-Suomen Kaukalopallo PSKP ry
Etelä-Karjalan Kaukalopallo ry
Puheenjohtaja Ari Kurttila
Puheenjohtaja Herkko Sottinen
Puheenjohtaja
Puheenjohtaja Jari Hellman
Vuosikertomus 2014
25
Keski-Suomen Kaukalopallo ry
Puheenjohtaja Kimmo Ojala
Talous
Liitto sai OKM:n valtionavustusta 310 000 €. Kaukalopallon nuoriso- aikuis-, kilpa- ja
huippu-urheilutoimintaa varten kohdennettiin 92 070 € ja ringeten 186 930 €. Järjestötoiminnan kustannuspaikalle kohdennettiin 31 000 €. Lisenssien määrä laski kaukalopallon
osalta merkittävästi, koska yksi kaukalopallon alueista (Helsingin Kaukalopallo ry) ei
liittynyt Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n jäseneksi. Tällä hetkellä kaukalopallolla
ei ole liiton alaista toimintaa pääkaupunkiseudulla. Liiton talous on tasapainossa ja tulos oli
vuonna 2014 26 686,19 € positiivinen.
Varainhankinnan puolella jäätiin tavoitteista, koska hallinnolliset tehtävät kuormittivat
edelleen eikä uusia myyntituotteita niin väline kuin tapahtumapuolellakaan pystytty
rakentamaan suunnitellulla tavalla. Talouden tasapainottamisessa onnistuttiin hyvin ja
tulevaisuudelle on rakennettu vahva pohja uusien toimintatapojen avulla.
Vuosi 2015 tulee olemaan taloudellisesti tiukempia, koska Tie Huipulle –ohjelmalla on
enemmän tapahtumia. Positiivinen tulos vuodelta 2014 auttaa rakentamaan laadukkaampaa valmistautumista Ringeten MM2016-kotikisoihin, jotka järjestetään Helsingissä
27.12.2015 – 4.1.2016.
Osanottomaksuissa jäimme tavoitteista, sillä kilpailu- ja leiritoimintaan ei osallistuttu
budjetoidun mukaisesti.
Talous- ja hallintokuluissa päästiin säästöihin, joka oli yhdistymisen tavoitteena.
Matka- ja päivärahat ovat lisääntyneet jonkin verran, koska tavoitteena on ollut jalkautua
lähemmäs seuratoimintaa niin toimi- kuin luottamushenkilöidenkin osalta.
Tietoliikennekulut ylittyivät merkittävästi, koska liitto lanseerasi kolme uutta sivustoa ja
päivitti olemassa olevien sivujen ilmeet.
Avustuksia ei maksettu seuroille ja alueilla yhtä paljon kuin aiemmin, johtuen hakemusten
vähäisyydestä.
Lisenssimaksuissa jäätiin 94 000 € tavoitteesta, koska kaukalopallon Etelä-Suomen
alueella ei ollut toimintaa budjetoidun mukaisesti.
Ritu-rahasto
Vuoden 2014 aikana Ritu-rahastosta jaettiin avustusta 900 €
Kirjanpito ja tilintarkastus
Kirjanpidosta vastaa Rantalainen Oy. Tilintarkastajana toimii HTM Päivi Mishael ja KHTYhteisö Nexia Oy.
Toimisto
Liiton toimisto sijaitsee Helsingissä.
Henkilökunta
toiminnanjohtaja Salla Mäkelä
Vuosikertomus 2014
26
kaukalopallon kilpailupäällikkö Janne Borgström
ringeten kilpailupäällikkö Päivi Reiman
nuorisopäällikkö ja seurakehittäjä Merja Markkanen
valmennus- ja koulutuspäällikkö – Tie Huipulle -ohjelma Matti Virtanen
alue- ja harrastetoiminnan päällikkö Vesa-Matti Vehkaperä
Ansiomerkit
Kaukalopallon ansiomerkit
Hopeinen ansiomerkki
Esa Kaijanen
Kultainen ansiomerkki
Harri Lautala
Paavo Kyröläinen
Jari Hirvirinne
Ringeten ansiomerkit
Ansiomerkki
Maria Ahlgren
Pirkko Järvinen
Pia Järvinen
Ansiomerkki hopeisin lehvin ja muistoplaketti
Ulla Pajunen
Timo Koskinen
Hopeinen
Tiia Palletvuori
Huomionosoitukset
Vuoden Ringetteseura – Kangasniemen Pallo -51
Vuoden Ringettekoulut – Tikkakosken Tikka
Action*Fun*Sport – Ria Salo
Elämänura-palkinto – Juha Pohjola
Luottamushenkilöt ja työryhmät
Maajoukkueet
Naisten maajoukkueen päävalmentaja Timo Himberg
Naisten maajoukkueen maalivahtivalmentaja Kim Forsblom
Nuorten maajoukkueen päävalmentaja Jouni Levander
Nuorten maajoukkueen maalivahtivalmentaja Niko Tuominen
Kouluttajat
Kaukalopallon tuomareiden pääkouluttaja Jussi Säteri
Ringeten tuomareiden pääkouluttaja Veera Lempiäinen
Työryhmät
Talous- ja hallintotyöryhmä
Vuosikertomus 2014
27
Olli Lehtonen pj
Marja Salenius vpj
Salla Mäkelä
Kaukalopallon kilpailutyöryhmä
Janne Borgström pj.
Vesa-Matti Vehkaperä
Ari Vilenius
Teemu Lahikainen
Olli Holopainen
Ringeten kilpailutyöryhmä
Päivi Reiman puheenjohtaja
Jari Lepistö
Jarmo Heinonen
Sanni Hupanen
Katri Jalkanen
Kaukalopallon erotuomari- tarkkailu ja toimitsijatyöryhmä
Harri Lautala
Keijo Siniaalto
Panu Saarela
Ringeten erotuomari- tarkkailu ja toimitsijatyöryhmä
Katriina Keskitalo puheenjohtaja
Veera Lempiäinen
Päivi Reiman
Matti Virtanen
Kaukalopallon kurinpito
Ville Nenonen
Kaukalopallon liittohallitus
Ringeten kurinpitoryhmä
Lippo Peltonen puheenjohtaja
Kimmo Kalliomäki
Teuvo Hämäläinen
Ringeten Tie Huipulle –työryhmä
Kim Forsblom puheenjohtaja
Timo Himberg
Jouni Levander
Niko Tuominen
Matti Virtanen liiton valmennus- ja koulutuspäällikkö
Jäsenet (69) Merkitään sinettiseurat
Suomen Ringetteliitto ry erosi 29.11. kun yhdistys lakkautettiin
Suomen Kaukalopalloliitto ry erosi 29.11. kun yhdistys lakkautettiin
Ringetten EM-erotuomarit ry erosi 11.12. kun yhdistys lakkautettiin
Vuosikertomus 2014
28
AC Susikädet
Ape-Team 1000
Blacks
BLD-Ringette
Blue Rings
Bumerangi-Team
Espoon Kiekkoseura
Etelä-Karjalan kaukalopallo
Etelä-Suomen Ringette erotuomarit
Flexo Kaukis
Forssan Palloseuran Juniorit
Forssan ringettetuomarit
Hamarin Elo
Helsinki Ringette
Hyvinkää Ringette
Hyvinkään Rangers
Imatran Erotuomarikerho
Jää-Kotkat
Jääkonnat
Jääurheiluseura Haukat (sinettiseura)
Jääurheiluseura Jyväskylän Valtit
Jämsänjokilaakson kaukalopallo Duo96
Jylypyt
Kangasniemen Palloilijat
Kaukalopallon SM-liiga
Kaukalopalloseura RW-team
Keski-Suomen kaukalopallo
Lahti Ringette (sinettiseura)
Laitilan Jyske
Lapinlahden Luistin -89
Lauritsalan Visa
Lieksan Into
Liry
Luvian Kiekko -82
Napapiirin Kaukalopallo
Nokian Urheilijat
Nurmijärvi Seven Ringettes Association
Pieksämäen Pallosepot
Raision Nuorisokiekko (sinettiseura)
Raksilan Ballo
Rauman Lukko (sinettiseura)
RB Tigers
RBA ry
RE-VI
Ringette Walapais
Ringette-erotuomarikerho Seepra
Satakunnan Jääurheilijat
Shakers Ringette
Sipoon Wolf
Spinning Boys
Vuosikertomus 2014
29
Suomen Kaukalopalloliitto Oulun-Alue
Suonenjoen Kiekko-Karhut
Team Takini
Team No Control
Tikkakosken Tikka (sinettiseura)
TRIO-Juniorit
Toppila United
Top-Team 91
Turun Ringette (sinettiseura)
Tuusula Ringette
VaPS Jääliikunta
Varsinais-Suomen ringette erotuomarit
Vesangan Vesa
VG-62 (sinettiseura)
Viuho-77
Zero-Team
Yhteistyökumppanit (logoilla)
CCM, Cumulus, Kisakallio, Nettitieto, Newtop, Ring-Jet, Tackla, Viking Line
Opetus- ja Kulttuuriministeriö
Liitteet
Suomen Ringetteliitto ry:n vuosikertomus ja alueet
Suomen Kaukalopalloliitto ry:n vuosikertomus
Vuosikertomus 2014
30