Matkakertomus ja kuvia yhdistyksen matkasta

Transcription

Matkakertomus ja kuvia yhdistyksen matkasta
Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys
Matka Sortavalaan ja Valamoon 16. – 17.5.2015
Vuosien tauon jälkeen Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys järjesti kevätretken Suomen
rajojen ulkopuolelle. Kohteina toukokuisella matkalla olivat Sortavala ja Valamo.
Pohjolan matkojen kokenut ja lupsakka kuljettaja Tarmo Mielonen otti ryhmämme isälliseen
otteeseensa heti Joensuussa ja kuljetti kaikki 21 matkalaista turvallisesti rajan yli Värtsilään.
Matkalla kohti Sortavalaa pysähdyimme ihmettelemään Ruskealan kirkon raunioita ja tulipalon jäljiltä korjattua pappilaa. Kevät oli kauneimmillaan, metsät täynnä sinivuokkoja ja
Ahinkosket virtasivat vuolaina.
Sortavalassa majoituimme vanhan Seurahuoneen vieressä sijaitsevaan hotelli Kaunikseen.
Aikaa jäi omatoimiselle lounaalle ja ostoksille. Myöhemmin iltapäivällä suomenkielinen opas
kuljetti meitä ympäri kaupunkia ja esitteli historiallisia rakennuksia.
Kertaalleen jo mahdottomana hylätty suunnitelma vierailusta Winterin huvilalla toteutui
sekin. Oppaan puhelahjojen ja kuljettajan ajotaitojen ansiosta pääsimme sisään lomakylän
portista ja onnistuimme taiteilemaan itsemme isolla autolla aivan huvilan pihalle saakka.
Ihmettelimme ja ihastelimme alueelle nousevia hulppeita lomahuviloita, aitauksestaan tapittanutta poroa ja tietenkin Eliel Saarisen arkkitehtuuria. Opas mainitsi viereisen huvilan jahteineen kuuluvan presidentille.
Illalla jalkauduimme jälleen kukin omille tahoillemme. Yhtenä kohteena oli Kuhavuori ja
Vakkosalmen puisto, jotka valloittivat kävijät upeilla maisemillaan ja luonnonkauneudellaan.
Kävelyreitin varrelle osuneet lukuisat Suomen aikaiset rapistuneet julkiset rakennukset saivat
surulliselle mielelle.
Sunnuntaiaamu käynnistyi perinteisellä venäläisellä aamiaisella: leipää, puuroa ja lettuja.
Jännitys meidät Valamon saareen vievästä kulkupelistä säilyi loppuun saakka. Iloinen yllätys
oli, että perinteisen paatin sijaan pääsimme kuin pääsimmekin matkaan kantosiipialuksella,
joka hurautti luostarisaareen alle tunnissa.
Perillä koleassa ja tihkusateisessa Valamossa oppaamme Svetlana – tanssikoulun omistaja ja
luostarin kesäasukas – otti ryhmämme lämpimästi vastaan. Pääsimme tutustumaan pääkirkkoon ja kuuntelemaan kirkkomusiikkikonserttia. Lounas luostarin trapetsassa oli yhteisöllinen elämys. Lounaan jälkeen osa ryhmästä patikoi Nikolskin skiitalle.
Visiitti luostarisaaressa oli pikainen, mutta antoi yleiskuvan luostarin pääkohteista ja
toiminnoista. Pyhäpäivästä huolimatta työntohina saarella oli kova, ja uusia kirkkoja näytti
nousevan vauhdilla. Alueen arkisuus ja kaupallisuus yllättivät ensikertalaisen, mutta Laatokan
saariston kaunis luonto jätti toiveen paluusta jonain päivänä.
Kotimatka sujui leppoisasti ja joutuisasti. Ystävällinen kuljettajamme pysähtyi toivomissamme
paikoissa, ja saimme loput ruplamme kulutettua. Kaunis kiitos kaikille mukana olleille!
Teksti ja kuvat: Alina Kuusisto