Selkokirjat 2015–2016

Transcription

Selkokirjat 2015–2016
Selkokirjat
Lättlästa böcker
2015–2016
Dekkari antaa jännityksen väristyksiä
Dekkarit ovat kirjoja,
joissa aiheena on rikos.
Turkulainen Reijo Mäki on
Suomen tunnetuimpia
dekkarikirjailijoita.
Reijo Mäki on myös selkokirjakummi.
Nyt yksi Mäen kirja, Pimeyden tango,
on julkaistu selkokirjana.
Miksi dekkarit ovat suosittuja?
– Ehkä lukijoilla on edelleen
jokin alitajuinen tarve kokea
samanlaisia jännityksen väristyksiä
kuin silloin, kun ihmiset elivät
ilman yhteiskunnan järjestystä
ja suojaa, Reijo Mäki sanoo.
Reijo Mäen kirjojen päähenkilö
on yksityisetsivä Jussi Vares.
Millainen tyyppi Jussi Vares on?
– Jussi Vares elää omilla ehdoillaan.
Hän on oman polkunsa tallaaja,
joka elää sivussa valtavirrasta,
Reijo Mäki kuvailee.
Jännityksen lisäksi
dekkarit tarjoavat samaa
kuin kirjallisuus yleensä.
Niissä tarkastellaan tätä kummallista
maailmaa eri vinkkeleistä
ja ihmetellään ihmisen elämän
monimutkaisuutta.
Selkokirjat on merkitty tällä tunnuksella.
Tässä esitteessä esittelemme selkokirjoja.
Voit tilata kirjoja keskiaukeaman tilauslomakkeella tai
Selkokeskuksen nettikirjakaupasta www.papunet.net/selkokirjat
© Selkokeskus 2015. Paino: Edita Prima Oy, 2015.
Kuvat: Eeva Grönstrand, kustantajat. Kannen kuva: Sergio Bellotto/istockphoto.com
2
Uusia dekkareita
Pimeyden tango
Uutuus selkokirjakummilta!
Turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares
selvittää tunnetun tangokuninkaan
Harry Koivikon murhaa.
Jussi Varesta työllistää myös
insinööri Erkki Vehmanen,
joka haluaa tietää enemmän
vaimonsa puuhista.
Samaan aikaan Jussi Vareksen
vanha vihollinen Veikko Hopea
pääsee lomalle vankilasta
ja päättää käydä tervehtimässä Varesta.
Reijo Mäki: Pimeyden tango
Selkomukautus: Ari Sainio
ISBN 978-951-580-630-7
Opike/KVL 2015
Hinta 19 euroa
Luminainen
Naisten terapiakeskuksen johtaja
katoaa. Onko hänet murhattu?
Komissario Maria Kallio selvittää
tapausta, oudosta väsymyksestään
ja pahoinvoinnistaan huolimatta.
Kirja on neljäs osa suosittua
Maria Kallio -selkokirjojen sarjaa.
Uutuus!
Leena Lehtolainen: Luminainen
Selkomukautus: Leena Kaivosoja-Jukkola
ISBN 978-952-304-073-1
Avain/BTJ Finland 2015
Hinta 38 euroa
3
Kaunokirjat
Säpinät
Manu ja Sanna asuvat samassa talossa.
Aina kun he tapaavat,
tapahtuu jotain hauskaa tai outoa.
Säpinät-sarjaan kuuluu seitsemän
pientä kirjaa:
1. Manu ja Sanna
2. Uusi hame
3. Muistoja
4. Salaisuus
5. Rannalla
6. Manun pyssy
7. Äiti tulee käymään
Säpinät-sarja sopii
erinomaisesti nuorille
ja aikuisille lukemisen
ja lukuharrastuksen
alkutaipaleelle.
Ari Sainio: Säpinät
Kuvitus: Carola Koskinen
ISBN 978-951-580-595-9
Opike/KVL 2014
Hinta 29 euroa
Häräntappoase
16-vuotiaan Allun kesäsuunnitelmat
menevät uusiksi, kun äiti lähettää hänet
sukulaisten luo heinätöihin.
Alkaa rakkauden, kiihkon
ja epävarmuuden kesä.
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Mukautus: Johanna Kartio
ISBN 978-951-580-554-6
Opike/KVL 2013
Hinta 19 euroa
4
Nuorille
Uutuus!
Poika joka katosi
Liian pieni äidiksi
17-vuotiaan Hannan elämä romahtaa,
kun pikkuveli Mikko katoaa.
Koskettava tarina perheen kriisistä,
ensirakkaudesta ja toivosta.
Vilma asuu Nicaraguassa,
Etelä-Amerikassa.
Vilma saa vauvan 13-vuotiaana.
Hän on liian nuori äidiksi.
Marja-Leena Tiainen:
Poika joka katosi
ISBN 978-952-304-064-9
Avain/BTJ Finland 2015
Hinta 29 euroa
Niina Mälkiä: Liian pieni äidiksi
Kuvitus: Anu Törmä
ISBN 978-952-304-004-5
Avain/BTJ Finland
Hinta 29 euroa
Kyttäyskeikka
Nuorisotalolle on murtauduttu.
Kuka on syyllinen?
Jännittävä tarina Nikosta
ja isoveli Juusosta sekä ihanasta
Mariasta, Nikon ihastuksesta.
Marja-Leena Tiainen: Kyttäyskeikka
ISBN 978-952-304-030-4
Avain/BTJ Finland 2014
Hinta 38 euroa
5
Fantasia ja dekkarit
Unohtunut maa
Susannan elämässä kaikki muuttuu,
kun isä muuttaa pois.
Mikään ei ole enää samanlaista kuin ennen.
Sitten Susanna tapaa metsässä ihmeellisen Aarnin.
Seesam-palkitun Satu Leiskon nuorten fantasiakirja
vie lukijan ollumien ja liekkojen maahan.
Satu Leisko: Unohtunut maa
Kuvitus: Marjo Nygård
ISBN 978-951-580-571-3
Opike/KVL 2014
Hinta 16 euroa
Seesam-palkinto!
Kuparisydän
Komissario Maria Kallio viettää leppoisaa
maalaiselämää nimismiehen sijaisena
lapsuuden kotikaupungissa Pohjois-Karjalassa.
Ensin rauhan rikkoo vanha rakkaus Johnny,
sitten kaivostornin juurelta löytyy ruumis...
Leena Lehtolainen: Kuparisydän
Mukautus: Leena Kaivosoja-Jukkola
ISBN 978-952-304-047-2
Avain/BTJ Finland 2014
Hinta 38 euroa
Mies rannalla
Tuntematon mies kuolee taksin takapenkille.
Käy ilmi, että hänet on murhattu.
Tapausta selvittää rikoskomisario Kurt Wallander.
Henning Mankell: Mies rannalla
Mukautus: Johan Werkmäster
Käännös: Ari Sainio
ISBN 978-951-580-519-5
Opike/KVL 2012
Hinta 8 euroa, 1.1. 2016 alkaen 10 euroa
6
Lastenkirjat
Uutuus!
Ponikesä
Ponikesä kertoo hauskasti perheen kesästä pienen Rasmus-ponin kanssa.
Perheen tytär ja vanhemmat oppivat ymmärtämään ponin käytöstä.
Kirjasta saa tietoa myös ponin hoidosta.
Kirja soveltuu 7–12-vuotiaille. Äänikirja sisältyy kirjaan.
Mervi Heikkilä: Ponikesä
ISBN 978-952-304-076-2
Avain/BTJ Finland 2015
Hinta 38 euroa
Miina ja Manu
kirjastossa
Miina ja Manu löytävät
niityltä erikoisen esineen.
He lähtevät kirjastoon ottamaan
selvää, mikä esine voisi olla.
Samalla he oppivat, mitä kaikkea
kirjastossa voi tehdä.
Kirja ja CD-levy.
Tarinan voi kuunnella myös äänitteenä.
ISBN 978-951-866-896-4
Satukustannus 2015
Hinta 15 euroa
Tuula Puranen: Miina ja Manu kirjastossa
Kuvitus: Kristian Huitula
ISBN 978-951-866-900-8
Satukustannus 2015
Hinta 7 euroa
7
Lastenkirjat
Presidentin
painajainen
Eräänä yönä presidentinlinnasta
katoaa jotain hyvin arvokasta.
Siitä alkaa presidentin painajainen.
Presidentin maine on vaarassa,
mutta Seela päättää järjestää
asialle onnellisen lopun.
Uutuus!
Presidentin painajainen on itsenäinen
jatko-osa Pulmista pahin -jännärille.
Kirjan lopussa on pedagogisia vinkkejä
opettajille.
Maiju Mäki: Presidentin painajainen
Kuvitus: Tiia Lehto
ISBN 978-951-580-631-4
Opike/KVL 2015
Hinta 16 euroa
Miten joutsen
sai mustat jalat
Pulmista pahin
Kokoelma kansainvälisiä satuja
ja tarinoita maailman synnystä,
eläinten erikoisuuksista
ja luonnon ihmeistä.
Seela ja eläinten pelastuspartio
selvittävät Kyllikki Kyyhkyn
katoamista. Humoristinen jännäri
sisältää myös pedagogisia vinkkejä.
Marja Simola: Miten joutsen sai mustat jalat
Selkosatuja meiltä ja maailmalta
Kuvitus: Leea Simola
ISBN 978-952-5321-86-9
Kustannus Oy Pieni Karhu 2012
Hinta 22 euroa
Maiju Mäki: Pulmista pahin
Kuvitus: Tiia Lehto
ISBN 978-951-580-515-7
Opike/KVL 2011
Hinta 12 euroa
8
Klassikot
Aarresaari
Aarresaari on seikkailukirjojen klassikko.
Nuori Jim saa käsiinsä aarrekartan
ja lähtee etsimään aarretta.
Alkaa jännittävä seikkailu, joka vie Jimin
aarresaarelle. Mukana ovat myös merirosvo
Long John Silver ja tämän papukaija.
Aarresaari on ensimmäinen Avaimen
selkokielisten klassikoiden sarjassa.
R.L. Stevenson: Aarresaari
Selkomukautus: Pertti Rajala
ISBN 978-952-304-074-8
Avain/BTJ Finland 2015
Hinta 29 Euroa
Uutuus!
Romeo ja Julia
Seitsemän veljestä
Romeo ja Julia on historian
tunnetuimpia rakkauskertomuksia
ja kirjallisuuden klassikko.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä
on suomalaisen kirjallisuuden klassikko.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Mukautus: Pertti Rajala ja Helvi Ollikainen
ISBN 978-951-701-539-4
6. uudistettu painos
Työväen Sivistysliitto 2012
Hinta 15 euroa
William Shakespeare: Romeo ja Julia
Mukautus: Mari Elomäki
ISBN 978-951-580-518-8
Opike/KVL 2012
Hinta 13 euroa
9
Verkkokirjat ja e-kirjat
Verkkokirjat
Papunetin sivuilla on monenlaisia
selkokielisiä verkkokirjoja:
tietokirjoja, satuja ja tarinoita nuorille.
Verkkokirjoja voi lukea
ja kuunnella ilmaiseksi internetissä.
papunet.net/verkkokirjat
Julkisuuden henkilöitä ja Arkipäivän elämää
Hannu Virtanen, Pertti Rajala:
Julkisuuden henkilöitä
Papunet/KVL 2015
papunet.net/verkkokirjat
Uutuus!
Hannu Virtanen, Pertti Rajala:
Arkipäivän elämää
Papunet/KVL 2015
papunet.net/verkkokirjat
Uutuus!
Uusissa verkkokirjoissa kerrotaan kuvilla,
millaista arkielämä oli 1950-luvun Suomessa.
Verkkokirjat on kuvitettu
Suomen valokuvataiteen museon kuvilla.
Kirjat sopivat hyvin vanhojen aikojen muisteluun.
10
Verkkokirjat ja e-kirjat
Uutuus!
Pienen kodin
sisustaminen
Kaupunkien linnut
Verkkokirjassa esitellään lintuja,
jotka elävät kaupungeissa.
Kirja sopii kaikille
lintujen ystäville.
Verkkokirjassa annetaan vinkkejä,
miten pientä kotia voi sisustaa
helposti ja halvalla.
Jenni Sipilä: Kaupunkien linnut
ISBN 978-951-580-626-0
Papunet/KVL 2015
papunet.net/verkkokirjat
Jenni Sipilä: Pienen kodin sisustaminen
ISBN 978-951-580-619-2
Papunet/KVL 2014
papunet.net/verkkokirjat
E-kirjat ovat sähköisiä kirjoja,
joita voi lukea tietokoneella,
tablettilaitteilla tai erilaisilla lukulaitteilla.
E-kirja ladataan laitteelle internetistä.
Kuolema
kirkon varjossa
Jännittävässä e-kirjassa
kirkon pihalta löytyy ruumis.
Pastori Jakob Halme
alkaa tutkia rikosta.
Ari Sainio: Kuolema kirkon varjossa
Kuvitus: Arto Törmänen
ISBN 978-951-580-592-8
Papunet/KVL 2014
Kirjan voi ladata ilmaiseksi osoitteesta
papunet.net/selko/kuolema-kirkon-varjossa
11
Tilauslomake
Tilaa selkokirjat helposti internetissä.
Verkkokirjakauppa on osoitteessa:
www.papunet.net/selkokirjat
Voit tilata kirjoja myös postitse tällä lomakkeella.
Repäise tämä sivu irti.
Merkitse viivalle, kuinka monta kirjaa tilaat.
Lisää yhteystietosi ja postita lomake Selkokeskukseen.
Lähetämme sinulle kirjat ja laskun postitse.
Laskuun lisätään postimaksu painon mukaan.
Toimitusaika on noin kaksi viikkoa.
Lähetä lomake
osoitteeseen:
Selkokeskus
Viljatie 4 A
00700 Helsinki
Tilaajan nimi:
Puhelin:
Osoite:
Laskutusosoite:
(jos eri kuin yllä)
Tilaan seuraavat selkokirjat:
Kirjailija
Kirjan nimi
Eerola, Eeva
Heikkilä, Mervi
Hotakainen, Markus
Härkönen, Anna-Leena
Itkonen, Satu
Kanerva, Marjaana ja
Kostamo, Ritva
Kivi, Aleksis
Lehtolainen, Leena
Lehtolainen, Leena
Leisko, Satu
Mankell, Henning
Mäki, Maiju
Mäki, Maiju
Mäki, Reijo
Mälkiä, Niina
Mälkiä, Niina
Turvallisella mielellä
Ponikesä
Avaruus
Häräntappoase Hillitty vimma Läheinen on poissa
Seitsemän veljestä Kuparisydän
Luminainen
Unohtunut maa
Mies rannalla
Pulmista pahin
Presidentin painajainen
Pimeyden tango
Gurmee helppo nakki
Liian pieni äidiksi
12
Kappalemäärä
Tilauslomake
Kirjailija
Kirjan nimi
Niinistö-Samela, Seija ja
Samela, Juha
Niinistö-Samela, Seija ja
Samela, Juha
Puranen, Tuula Puranen, Tuula Rajala, Pertti
Rajala, Pertti
Rajala, Pertti
Rajala, Pertti
Rajala, Pertti
Rajala,Pertti
Rajala, Pertti
Räty, Lauri ja
Kukkaniemi, Petteri
Sainio, Ari
Samela, Seija ja
Samela Juha
Mitä on energia?
Shakespeare, William
Simola, Marja Simola, Marja Stevenson, R. L. Tiainen, Marja-Leena Tiainen, Marja-Leena Paras ystävämme Miina ja Manu kirjastossa
Miina ja Manu kirjastossa, kirja +CD
Helmi Haapasen sisällissota
Hyvät sanat
Hyvät, pahat ja rohkeat Jatkosota
Maailmanuskonnot
Suomen historia
Talvisota
Avaimia arkeen
Säpinät Mennään metsään
Selkoraamattu Romeo ja Julia
Miten joutsen sai mustat jalat
Jäähyväiset Viipurille
Aarresaari
Kyttäyskeikka
Poika joka katosi
Alennuskirjat 6 euroa kappale
Härkönen, Timo Levola, Kari Levola, Kari Marttinen, Tittamari Marttinen, Tittamari Mälkiä, Niina Määttä, Kaija Rajala, Pertti Rajala, Pertti Rajala, Pertti Vaijärvi, Kari Taataa ja Tuutuu: kuuropieru
Leevi ja Leonora
Tahdon
Kassu vauhdissa Välituntirakkautta Emil on työmies
Jori ja jännittävät tähtikuviot
Tahtoa, taitoa ja sisua
Tähtiä ja sankareita
Urho Kekkonen
Jukka Vihi ja sirkusryöstö
13
Kappalemäärä
Tietokirjat
Avaruus
Miten tähdet syntyvät?
Mikä on aurinkokunnan
suurin planeetta?
Kuinka moni ihminen
on käynyt Kuussa?
Selkokielinen tietokirja
kertoo avaruudesta
helppotajuisesti ja selkeästi.
Hienot kuvat havainnollistavat
avaruuden ihmeitä.
Markus Hotakainen: Avaruus.
Tähtitaivaan ihmeitä selkokielellä.
ISBN 978-951-580-635-2
Opike/KVL 2015
Hinta 32 euroa
Uutuus!
Mitä on energia?
Mennään metsään
Kirjassa kuvataan energian kiertoa
avaruudessa, maapallolla ja kotona.
Kirjaa voi käyttää luonnontieteen
perusopetuksen tukena.
Kirjassa tutustutaan metsän
tunnelmaan, kasveihin ja eläimiin.
Hienot luontokuvat täydentävät tekstiä.
Seija Niinistö-Samela, Juha Samela:
Mitä on energia?
ISBN 978-952-5321-89-0
Kustannus Oy Pieni Karhu 2013
Hinta 24 euroa
Seija Samela, Juha Samela:
Mennään metsään.
Tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä.
ISBN 978-952-5321-83-8
Kustannus Oy Pieni Karhu 2012
Hinta 24 euroa
14
Tietokirjat
Jatkosota
Jatkosota kertoo kuvin ja sanoin
jatkosodan ja Lapin sodan taisteluista
sekä tavallisten ihmisten kokemuksista.
Sota-arkiston kuvat yhdessä
tekstin kanssa välittävät
sota-ajan arkea nykypäivän lukijoille.
Pertti Rajala: Jatkosota
ISBN 978-952-304-075-5
Avain/BTJ Finland 2015
Hinta 42 euroa
Uutuus!
Talvisota
Suomen historia
Talvisota kertoo kuvin ja sanoin
talvisodan taisteluista
ja arjesta sodan keskellä.
Kirjassa on myös tavallisten ihmisten
kertomuksia sota-ajoista.
Suomi on kohdannut
sekä hyviä että vaikeita aikoja.
Uudistettu Suomen historia kertoo,
miten Suomi on aikojen kuluessa
muuttunut.
Pertti Rajala: Talvisota
ISBN 978-952-304-038-0
Avain / BTJ Finland 2014
Hinta 42 euroa
Pertti Rajala: Suomen historia
ISBN 978-951-580-563-8
7. uudistettu laitos
Opike/KVL 2014
Hinta 25 euroa
15
Tietokirjat
Uutuus!
Jäähyväiset
Viipurille
Kirja kertoo kirjoittajan
isoisän elämästä
talvisodan ja jatkosodan
aikana. Teksti perustuu
isoisä Oton muistiinpanoihin sekä sukulaisten
kertomuksiin ja kirjeisiin.
Marja Simola:
Jäähyväiset Viipurille
ISBN 978-952-7142-12-7
Kirjokansi 2015
Hinta 20 euroa
Helmi
Haapasen
sisällissota
Hyvät, pahat
ja rohkeat
Helmi Haapanen
muistelee elämäänsä
sisällissodan aikana
Tampereella. Kirja kertoo
elävästi työläisperheen
elämästä sodan aikana.
Kirja esittelee
30 historiasta tuttua
merkkihenkilöä.
Mukana on hallitsijoita,
poliitikkoja,
tiedemiehiä, taiteilijoita
ja uskontojen perustajia.
Pertti Rajala:
Helmi Haapasen sisällissota
ISBN 978-951-701-538-7
Työväen sivistysliitto 2012
Hinta 10 euroa
Pertti Rajala:
Hyvät, pahat ja rohkeat
ISBN 978-951-692-951-7
Avain / BTJ Finland Oy 2013
Hinta 34 euroa
Maailmanuskonnot
Kirja esittelee selkokielellä
eri uskontojen tapoja,
Uutuus! tunnettuja henkilöitä ja juhlia.
Lisäksi kirjassa kerrotaan
uusista uskonnollisista liikkeistä
sekä myös ihmisistä,
jotka eivät kannata mitään uskontoa.
Pertti Rajala: Maailmanuskonnot
ISBN 978-951-580-623-9
Opike/KVL 2015
Hinta 27 euroa
16
Tietokirjat
Avaimia arkeen
Kirjan aiheina ovat henkilökohtainen
turvallisuus, palo- ja liikenneturvallisuus
sekä ensiaputaidot.
Lauri Räty ja Petteri Kukkaniemi: Avaimia arkeen
ISBN 978-952-68026-6-4
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2015
Hinta 15 euroa
Gurmee helppo nakki
Kotikokeille esitellään kuusi
erilaista menua, jotka on suunniteltu
erilaisiin tilanteisiin ja juhliin.
Niina Mälkiä: Gurmee helppo nakki
ISBN 978-952-304-029-8
Avain/BTJ Finland 2014
Hinta 38 euroa
Paras ystävämme
Koira on ihmisen uskollinen ystävä.
Tässä kirjassa on paljon tietoa koirasta,
koiran hoidosta ja hankinnasta.
Seija Niinistö-Samela, Juha Samela:
Paras ystävämme. Koiratietoa selkokielellä
ISBN 978-952-5321-88-3
Kustannus Oy Pieni Karhu 2013
Hinta 22 euroa
Hillitty vimma
Kirja kertoo suomalaisen taiteilijan
Helene Schjerfbeckin elämästä ja taiteesta.
Mukana on myös Schjerfbeckin maalauksia.
Satu Itkonen: Hillitty vimma
Helene Schjerfbeckin maalauksia
ISBN 978-952-93-0536-0
Graafinen suunnittelu Markus Itkonen Oy 2012
Hinta 25 euroa
17
Hengelliset kirjat
Läheinen on poissa
Kirja antaa tukea ja lohdutusta surun keskellä.
Suru voi kestää pitkään, mutta vähitellen ihminen
toipuu menetyksestä.
Uutuus!
Marjaana Kanerva, Ritva Kostamo:
Läheinen on poissa. Sanoja suruun
ISBN 978-952-288-156-4
Kirjapaja 2015
Hinta 16 euroa
Turvallisella mielellä
Kirjassa kerrotaan Jumalan huolenpidosta.
Jokaisen luvun alussa on Raamatusta tuttu ajatus.
Eeva Eerola: Turvallisella mielellä
ISBN 978-952-247-417-9
Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy 2013
Hinta 19 euroa
Selkoraamattu
Kirja sopii kaikille, jotka haluavat tutustua
Raamattuun helppolukuisesti.
Selkoraamattu
Mukautus: Pertti Rajala
Kuvitus: Salli Parikka Wahlberg
ISBN 978-951-627-973-5
LK-kirjat 2012
Hinta 35 euroa
Hyvät sanat
Kirja houkuttelee pohtimaan
itsenäisesti ja monipuolisesti asioita,
jotka liittyvät uskontoon.
Pertti Rajala: Hyvät sanat
ISBN 978-951-789-356-5
Kirkkohallitus 2012
Hinta 10 euroa
18
Alennuskirjat 6 euroa kappale!
Emil on työmies
Kassu vauhdissa
8-vuotias Emil asuu
Etelä-Amerikassa.
Emilin työ on kiillottaa
ihmisten kenkiä torilla.
Hilpeä tarina
Kassun
ensimmäisestä
koulupäivästä.
Niina Mälkiä:
Emil on työmies
Kuvitus: Anu Törmä
ISBN 978-952-304-039-7
Avain/BTJ Finland 2014
Tittamari Marttinen:
Kassu vauhdissa
ISBN 952-5321-29-0
Kustannus Oy Pieni
Karhu 2006
Leevi ja Leonora
Taataa ja Tuutuu:
kuuropieru
Nuortenkirja kertoo
Leevistä, joka muuttaa
maalta kaupunkiin.
Lastenkirja kertoo
isän noloista
tilanteista.
Kari Levola:
Leevi ja Leonora
Mukautus: Jaana Levola
ISBN 978-952-5321-68-5
Kustannus Oy
Pieni Karhu 2010
Timo Härkönen:
Taataa ja tuutuu:
kuuropieru
ISBN 978-952-99872-5-2
Tuotantotalo Maria Oy 2013
Tahdon
Jori ja jännittävät tähtikuviot
Kirja kertoo kahden
nuoren rakastumisesta.
Jori päättää selvittää
koulussa tapahtuneen
varkauden.
Kari Levola:
Tahdon
ISBN 978-952-5321-77-7
Kustannus Oy
Pieni Karhu 2011
Kaija Määttä:
Jori ja jännittävät tähtikuviot
ISBN 978-951-882-959-4
Kustannus-Mäkelä Oy 2008
Välituntirakkautta
Jukka Vihi ja sirkusryöstö
Tarinoita ensiihastumisista.
Ovela roisto varastaa
käärmeen.
Nyt tarvitaan salapoliisi
Jukka Vihin apua!
Tittamari Marttinen:
Välituntirakkautta
ISBN 978-952-5321-41-18
Kustannus Oy
Pieni Karhu 2007
Kari Vaijärvi:
Jukka Vihi ja sirkusryöstö
ISBN 978-951-882-891-7
Kustannus-Mäkelä Oy 2008
19
Alennuskirjat 6 euroa kappale!
Tahtoa, taitoa ja sisua
Tähtiä ja sankareita
Urho Kekkonen
Kirja esittelee
25 suomalaista
merkkihenkilöä.
Kirja esittelee
suomalaisia viihdetähtiä
ja urheilijoita.
Kekkonen toimi
Suomen presidenttinä
yli 25 vuotta.
Pertti Rajala:
Tahtoa, taitoa ja sisua
ISBN 978-952-304-000-7
Avain / BTJ Finland 2013
Pertti Rajala:
Tähtiä ja sankareita.
ISBN 978-952-304-026-7
Avain / BTJ Finland 2014
Pertti Rajala:
Urho Kekkonen
ISBN 978-951-692-875-6
Avain / BTJ Finland 2011
Teoriakirjat
Uutuus!
Tilaukset: Opike,
p. (09) 34809 350
tai www.opike.fi
Selkeää ja
saavutettavaa
viestintää
Yleiskielisessä oppaassa on
monipuolisesti tietoa sähköisten
selkoaineistojen tekijöille.
Hannu Virtanen (toim.):
Selkeää ja saavutettavaa viestintää.
ISBN 978-951-580-632-1
Kehitysvammaliitto ry 2015
Hinta 10 euroa
Tulossa
marraskuussa!
Selkokirjoittajan
tekstilajit
Yleiskielisessä tietokirjassa
selkokieltä tarkastellaan
eri tekstilajien kuten mediatekstien,
tiedottavien tekstien ja kaunokirjallisten tekstien näkökulmasta.
Leealaura Leskelä,
Auli Kulkki-Nieminen:
Selkokirjoittajan tekstilajit
Opike 2015
Tilaukset: Opike,
p. (09) 34809 350 tai www.opike.fi
20
Suoraan kustantajilta
Tilaukset: Aivoliitto ry
www.aivoliitto.fi tai
[email protected]
Uutuus!
Pärjää
Rufus,
Saku,
spesiaali lapsi spesiaali lapsi porukassa
Rufuksella on Touretten
oireyhtymä. Kirja kertoo
Rufuksesta bostoninterrieri Boriksen silmin.
Kirja kertoo lämmöllä
ja huumorilla 9-vuotiaasta
Sakusta, jolla on
Aspergerin oireyhtymä.
Opas käsittelee erilaisia
sosiaalisia tilanteita.
Kirjassa on paljon
kuvia ja tehtäviä.
Marianne Kulmala:
Rufus, spesiaali lapsi
ISBN 978-952-93-5496-2
Aivoliitto ry 2015
Marianne Kulmala:
Saku, spesiaali lapsi
ISBN 978-952-93-3026-3
Aivoliitto ry 2014
Marianne Kulmala:
Pärjää porukassa.
ISBN 978-952-5058-38-3
Suomen Nuortentalo 2013
Turvallisesti
internetissä
Yhteiskunta-sarja
Tietopaketti suomalaisesta
yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.
Perhe ja hyvinvointi ISBN 978-951-580-496-9
Oikeusvaltio Suomi ISBN 978-951-580-497-6
Raha ja talous ISBN 978-951-580-498-3
Valta ja vaikuttaminen ISBN 978-951-580-499-0
Työelämän aakkoset ISBN 978-951-580-500-3
Koko kirjasarjan ISBN ISBN 978-951-580-524-9
Tilaukset: Opike,
puhelin (09) 34809 350 tai www.opike.fi
Hinta 15 euroa / kpl, koko sarja 65 euroa
21
E-kirjan avulla opit käyttämään
internetiä turvallisesti ja tuntemaan
erilaisia verkkopalveluita.
Kirja kuuluu Tikas-sarjaan.
Petri Ilmonen ja Sirpa Ahde:
Turvallisesti internetissä.
ISBN 978-951-580-628-4
Opike/KVL 2015
Kirjan voi ladata iPadille iBooks-palvelusta.
Hinta 9,99 euroa
Lättlästa böcker
Filip i skogen
Filip blir sur på sin
bästa kompis Greger
och springer in i skogen.
Snart går han vilse.
Mobilen fungerar inte
och det regnar.
Hur ska Filip hitta ut ur skogen?
Sabira Ståhlberg: Filip i skogen
Bilder av Maria Viitasalo
ISBN 978-619-192-046-4 (inb.)
ISBN 978-619-192-043-3 (PDF)
ISBN 978-619-192-047-1 (EPUB)
Lecti Book Studio 2015
Pris 16,50 euro
Nyhet!
Du kan beställa boken
hos Lecti Book Studio: book.lecti.eu
E-post: [email protected]
Du kan beställa LL-böcker på svenska hos Lärum-förlaget.
Du hittar Lärum på nätet på www.larum.fi
e-post: [email protected], telefon: (06)3195 651
Tårar, kärlek,
efterrätter
Det här är inte en kokbok.
Det är en lättläst bok
om mänskor i olika
åldrar, som tycker om
att äta tillsammans.
Birgitta Boucht:
Tårar, kärlek, efterrätter
ISBN 978-951-8976-69-4
Lärum-förlaget 2014
Pris 16,50 euro
22
Lättlästa böcker
Där vi
en gång gått
Orgelbyggaren
Boken handlar om några
människor i Helsingfors
i början av 1900-talet.
År 1917 blir landet
självständigt.
Samma vinter bryter
inbördeskriget ut.
Orgelbyggaren berättar
om hur man
går vidare
efter att ha förlorat
de människor
man älskat mest.
Tusenblad är en gammal
kvinna som halkar i sitt
badkar och bryter benet.
Medan hon väntar
på hjälp berättar hon
historien om sitt liv
för sig själv.
Robert Åsbacka:
Orgelbyggaren
Bearbetad av Bosse Hellsten
ISBN 978-951-8976-71-7
Lärum-förlaget 2014
Pris 16,50 euro
Birgitta Boucht:
Tusenblad
Bearbetad av Jolin Slotte
ISBN 978-951-8976-70-0
Lärum-förlaget 2014
Pris 16,50 euro
Kjell Westö:
Där vi en gång gått
Bearbetad av Peter Sandström
Lärum-förlaget 2014
ISBN: 978-951-8976-72-4
Pris 16,50 euro
Tusenblad
Filip i djurparken
Filip tycker om hajar och riktigt farliga djur.
Snälla djur är tråkiga, tycker Filip.
Sabira Ståhlberg: Filip i djurparken
ISBN 951-8976-56-2
Lärum-förlaget 2012
Pris 17,20 euro
23
Tietoa, tunteita, suuria elämyksiä!
Tässä esitteessä esitellään uusia selkokirjoja.
Voit ostaa selkokirjoja nettikirjakaupassamme
www.papunet.net/selkokirjat
Tai voit lähettää meille kirjojen tilauslomakkeen,
joka on tämän esitteen sivuilla 12–13.
Lisää selkokirjoja ja ajankohtaista tietoa
löydät osoitteesta www.papunet.net/selko
Voit lukea uutisia Selkosanomien
verkkolehdestä www.selkosanomat.fi
Seuraa Selkokeskusta Facebookissa:
www.facebook.com/selkokeskus
Selkokeskus palvelee, ota yhteyttä!
Viljatie 4 A
00700 Helsinki
puhelin (09) 34809 240
[email protected]
www.selkokeskus.fi