Kokousasia PDF

Transcription

Kokousasia PDF
Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta
Rakennuslautakunta
§ 76
§ 88
§ 93
§ 16
§ 37
16.09.2014
21.10.2014
18.11.2014
27.01.2015
21.04.2015
Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, valitus rakennuslautakunnan päätöksestä
27.1.2015 § 16, Virolahti
119/11.111/2014
Rakla 16.09.2014 § 76
Rakennusvalvonta on 28.8.2014 katselmuksessaan todennut Rantala
3:119 (935-426-3-119), että rakennuslupa 2009-117 loma-asunnon
rakentamisesta seuraavaa.
Rakennus on vesikatovaiheessa ja savuhormi on muurattu.
Rakenteilla oleva rakennus ei vastaa 19.10.2009 § 128 tehtyä
rakennuslupapäätöstä loma-asunnon rakentamisesta.
Hyväksytyissä suunnitelmissa rakennus on esitetty hirsirakenteisena,
mutta se on tehty puurunkoisena ns. ”pitkästä tavarasta” ja vuorattu
tuulensuojalevyllä.
Rakennuksen korkeus on korkeampi ja kattokaltevuus on jyrkempi, kuin
suunnitelmissa on hyväksytty.
Hyväksytyissä suunnitelmissa oleva avokuistiin on rakennettu seinät ja
ikkuna-aukot.
Rakennukseen tehty runkoratkaisu ei vastaa hyvää rakentamistapaa.
Rakennushankkeesta ei ole tehty luvan edellyttämiä katselmuksia, kuten
sijaintikatselmusta eikä luvan edellyttämiä rakennesuunnitelmia ole esitetty
ja työmaan aloittamisilmoitusta ole tehty (työt aloitettava 5.11. 2012 ja työt
oltava valmiit 6.11.2014).
Rakennustarkastaja on 5.9.2014 kirjeessä keskeyttänyt (MRL 180 §) ja
pyytänyt selvityksen tehdystä rakentamisesta 15.9.2014 mennessä.
Rakentaja on antanut sähköpostilla 15.9.2014 vastineensa, jossa todetaan
seuraavaa.
"Suoritetut viranomaistarkastukset:
Sijaintikatselmus suoritettu yhdessä rak. tarkastaja, työmaan vastaava tj. ja
rakennuttaja 28.9.2010.
Kantavat rakenteet ja hormi, tarkastus 28.8.2014, rak. tarkastaja ja vast.
tj.
Ilmoitukset:
Töiden aloittamisilmoitus on tehty sähköisesti 30.9.2010 rak. tarkastajalle.
Ilmoitus annetaan kirjallisena rakennusluvan mukana seuranneella
lomakkeella.
Muutokset:
Rakennusluvan myöntämisen jälkeen rakentaja päätti tehdä rakennuksen
sahatavarasta.
Puutavaran menekki on huomattavasti pienempi, eikä tarvittavia hirsiä ollut
saatavana edullisesti siihen aikaan.
Rakennus tullee näyttämään jokseenkin samannäköiseltä kuin että se tehtäisiin hirsirakenteisena.
Ulkoseinät tulee verhoiltavaksi leveällä vaakapaneelilla, mikä tulee näyttämään ulospäin hirreltä.
Terassille tullee laitettavaksi ikkunat, koska terassi rajoittuu suoraan avoimella merelle. Tällä ehkäistään veden ja lumen pääsy terassin rakenteisiin. Varsinkin talvella lumi lentää suoraan aavalta mereltä ja kinostuisi
terassille.
Runkorakenteen muutoksesta on ilmoitettu vastaavalle, joka on hyväksynyt muutoksen ehdolla, että rak. tarkastuksen hyväksyntä muutokseen
haetaan.
Rakennuksen sisäkorkeutta on kasvatettu, jotta sisälle asennettavat riippuvalaisimet eivät osuisi asujiin.
Yläpohjan korkeutta, h1 on kasvatettu 0,4 metriä riittävän eristevaran
asentamiseksi rakennetun vesikaton alle.
Rakennuksen päämitat ovat rakennusluvan mukaisissa mitoissa.
Rakennustapa:
Käydyssä kantavien tarkastuksessa havaitut rakenteet ovat väliaikaisia
tukia, välituet tullaan rakentamaan myöhemmin.
Suunnitelmat:
Pääpiirustukset tullaan muuttamaan / uusimaan myöhemmin tehtyjen
muutosten mukaisiksi.
Rakennuslupa:
Rakennusluvalle haetaan jatkoaikaa rakentajan toimesta. Rakentaminen
on tehty ns. hartiapankki - rakentamisena. Päätyö on estänyt projektin
saattamisen valmiiksi rakennusluvan mukaisessa aikataulussa".
Liitteet
Liite 5a, työmaan keskeytyskirje ja 5b, vastinekirje.
Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152.
Rakennustarkastajan päätösehdotus
Rakennuslautakunta päättää MRL 180 §:n mukaisesti pysyttää rakennustöiden keskeytyspäätöksen Rantala 3:119 kiinteistöllä voimassa, kunnes
rakentaja on esittänyt hyväksytyt muutosasiakirjat tarvittavine liitteineen,
jotka mahdollistavat rakennustöiden jatkamisen.
Mahdolliset muutosrakennuslupa-asiakirjat kaikkine liitteineen tulee
toimittaa rakennusvalvontaan 10.10.2014 mennessä.
Tässä vaiheessa asiasta ei ilmoiteta poliisille esitutkintaa varten.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____
Sovellettava lainkohta
MRL 180 § Rakennustyön keskeyttäminen
Jos rakennustyöhön tai muuhun toimenpiteeseen ryhdytään tai se
toteutetaan vastoin tämän lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai
määräyksiä taikka myönnetyn luvan tai viranomaishyväksynnän
vastaisesti, rakennustarkastajalla tai rakennusvalvontaa suorittavalla
kunnan muulla viranhaltijalla on oikeus kirjallisesti annettavalla
määräyksellä keskeyttää työ.
Rakennustyön keskeyttämisestä on viipymättä ilmoitettava kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Rakennusvalvontaviranomainen päättää, pysytetäänkö työn keskeyttäminen voimassa. Päätöstä on muutoksenhausta
huolimatta noudatettava, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Rakla 21.10.2014 § 88
Rakennuslautakunnan 16.9.2014 (§ 76) tekemän rakennustyön
keskeytyspäätöksessä edellytettyyn määräaikaan 10.10.2014 on
rakennusvalvontaan tulleet seuraavat asiakirjat.
- rakennustyönaloitusilmoitus (saapunut 23.9.2014)
- rakennusluvan jatkoaikahakemus (saapunut 6.10.2014)
Rakennusvalvonta on pyytänyt kirjeitse vastinetta rakentajalta
rakennuslautakunnan päätöksen määräajan umpeutumisesta.
Rakentaja on antanut vastineen 21.10.2014, jossa kerrotaan seuraavaa.
"Rakennustyön muutossuunnitelmat toimitetaan tarvittavine asiakirjoineen
myöhemmin. Asia on valmistelussa, mutta ei ehdi 20.10.2014 mennessä.
Vastaavana työnjohtajana toimii Petri Alastalo".
Valmistelu
Rakennusluvan jatkoaikahakemusta ei voida käsitellä, ennen kuin rakennusluvan keskeytyspäätös on poistunut.
Rakennusluvassa hankkeelle on hyväksytty eri henkilö, joka nyt vastineessa ilmoitetaan hankeen vastaavaksi työnjohtajaksi. Vastaavan
työnjohtajan vaihtamista ei voida käsitellä eikä hyväksyä,ennen kuin
rakennusluvan keskeytyspäätös on poistunut.
Vastaavan työnjohtajan on täytettävä MRL 122 c §:n vaatimukset ja
vastaavan työnjohtajan (MRL 122 d §) hakemus on tehtävä ko.
tarkoitukseen olevalla erillisellä hakemuskaavakkeella.
Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152.
Liitteet
Liite 8 vastinepyyntö
Rakennustarkastajan päätösehdotus
Rakennuslautakunta jatkaa MRL 180 §:n mukaista päättämäänsä ra-
kennustöiden keskeyttämispäätöstä Rantala 3:119 kiinteistöllä, kunnes
rakentaja on esittänyt hyväksytyt muutosasiakirjat tarvittavine liitteineen,
jotka mahdollistavat rakennustöiden jatkamisen.
Muutosrakennuslupa-asiakirjat kaikkine liitteineen tulee toimittaa rakennusvalvontaan 10.11.2014 mennessä. Mikäli määräaikaan mennessä ko.
asiakirjoja ei ole toimitettu antaa rakennuslautakunta asian poliisille
esitutkintaan.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____
Rakla 18.11.2014 § 93
Rakentajan edustaja on 3.11.2014 sähköpostilla pyytänyt
rakennusvalvontaa suorittamaan rajanaapurien kuulemisen ko. asiassa.
Rakennusvalvonta on vastannut 3.11.2014 ko. sähköpostiin, "ettei voi
kuulla rajanaapureita kunnan toimesta, koska muutossuunnitelmia ei ole
rakennusvalvontaan toimitettu.
Rakennuslautakunta käsittelee rakennustyön keskeyttämispäätösasiaa
18.11.2014 kokouksessa. Tällöin kyseinen naapurin kuulemin olisi oltava
suoritettuna".
Rakentaja on 10.11.2014 sähköpostilla ilmoittanut seuraavaa.
"Todennäköisesti en pysty toimittamaan vaadittuja asiakirjoja määräajassa.
Muutossuunnitelmat ovat melkein valmiit.
Pyydän, että rakennuslautakunta ei siirrä rakennustyön keskeytysasiaa
poliisitutkintaan seuraavilla perusteilla:
Virhe menettelyssäni ei perustu tuottamuksellisuuteen vaan tarkoituksena
on ollut saattaa muutossuunnitelmat ajan tasalle".
Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152.
Rakennustarkastajan päätösehdotus
Rakennuslautakunta jatkaa MRL 180 §:n mukaista päättämäänsä rakennustöiden keskeyttämispäätöstä Rantala 3:119 kiinteistöllä, kunnes
rakentaja on esittänyt hyväksytyt muutosasiakirjat tarvittavine liitteineen,
jotka mahdollistavat rakennustöiden jatkamisen.
Muutosrakennuslupa-asiakirjat kaikkine liitteineen tulee toimittaa rakennusvalvontaan 19.12.2014 mennessä. Mikäli määräaikaan mennessä ko.
asiakirjoja ei ole toimitettu antaa rakennuslautakunta asian poliisille
esitutkintaan.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____
Rakla 27.01.2015 § 16
Hankeen muutossuunnitelmat (asema-, pohja-, leikkaus- ja
julkisivupiirustukset) on toimitettu 9.12.2014 sekä uusi jätevesisuunnitelma
on toimitettu 12.12.2014 rakennusvalvontaan.
11.12.2014 rakennusvalvonta on kirjeitse uusien suunnitelmien pohjalta
kuullut Rantala 3:119 tilan rajanaapurit (3 kpl).
Rantala 3:119 tilan poikkeamisluvalla myönnetty rakennusoikeus on 150
k-m²: josta oli käytetty 36 k-m².
19.10.2009 myönnetyssä (2009-0117) rakennusluvassa lomarakennuksen
kerrosala on 52,8 k-m² ja joka on suunniteltu tehtäväksi 100 mm
"pelkkahirrestä".
Uusissa suunnitelmissa rakennus poikkeaa myönnetystä luvasta
seuraavasti:
- rakennuksen harjakorkeus on 6,261 m sokkelin yläpinnasta (4,663 m on
1,6 m korkeampi)
- kattokaltevuus 1:2,5 (1:3, jyrkkyys kasvanut 0,5:llä)
- ulkoseinän paksuus 278 mm (100 mm)
- ulkoseinän rakenne on 125 mm + 50 mm eristetty puurunko, paneeli
verhoiltu (hirsi 100 mm)
- pohjan pinta-ala 61,5 k-m² (52,8 k-m²)
- parvi 39 k-m² (ei ole)
- kerrosala yhteensä 104,1 k-m² (52,8 k-m²)
Käyttötarkoitus on muuttunut mm. varastosta on tehty pukuhuone, johon
on sijoitettu wc -istuin (vesikäymälä) ja tupaan sijoitettu sähköliesi ja
tiskiallas (vesihanalla). Rakennuksen käyttöaste parven, varustuksen ja
lämpöeristeen osalta on kasvanut.
Huomautus
Yksi rajanaapuri on ottanut yhteyttä 7.1.2015 rakenusvalvontaan koska on
saanut kuulemiskirjeen vasta 31.12.2014.
Rakennusvalvonta on sopinut tapaamisen rakennustarkastajan
rajanaapurin edustajan kanssa 12.1.2015.
Tapaamisessa on annettu rajanaapureille mahdollisuus jättää kirjallinen
huomautus viikon 3 aikana.
Kirjallinen huomautus asiasta on saapunut 16.1.2015, jossa todetaan
seuraavaa.
"Poikkeusluvalla haettu 1 kerroksinen ja kerrosalaltaan noin 40 neliön
suuruista lomarakennusta.
Nyt rakenteilla oleva 2 kerroksinen ja neliöitä reilusti enemmän.
Rakennus liian hallitseva (maisemaan). Pitää tehdä alkuperäisen luvan
mukainen.
Rakennettu jo monta vuotta, onko rakennuslupa vielä voimassa, Kun
rakennetaan erilainen kun lupa ja jos muutos hyväksytään. Voivatko silloin
kaikki rakentaa mitä haluavat tämän kunnan alueella".
Jatkoaika
Rakentaja on jättänyt 6.10.2014 jatkoaikahakemuksen, jossa esitetään
seuraavaa.
"Haen jatkoaikaa kolmeksi vuodeksi työn loppuunsaattamiseksi
seuraavasti:
Rakentaminen on tapahtunut varsinaisen ansiotyön sivussa ns.
hartiapankkirakentamisena. Työ on edistynyt kuitenkin sillä tavoin, että
rakennus on vesikatossa ja savupiippu on valmis. Jatkossa rakennustyö
tulee valmistumaan arvioni mukaan kolmessa vuodessa.
Alkuperäisestä suunnitelmasta rakentaa rakennus hirsirakenteisena
luovuttiin, koska sopivaa puutavaraa ei ollut saatavilla kohtuullisesti. Tilalle
tuli suorasta puutavarasta rakennettu ratkaisu. Käytössä ollut tiukkasyinen
hieman kieroon kasvanut tukkipuu soveltuu paremmin suoraksi
puutavaraksi ja pintaratkaisuna hirsipaneeli antaa saman ulkoisen
vaikutelman. Hirsistä tulee helposti käyriä, mutta suorana puutavarana puu
toimii hyvin. Taloudellisesti suorasta puutavarasta rakentaminen on
kustannustehokkaampi ratkaisu.
Tällä hetkellä rakennus on Virolanden rakennuslautakunnan asettamassa
rakennuskiellossa. Esitämme uudet suunnitelmat lähiaikoina. Suunnittelu
on työn alla. Teemme tarvittavat muutokset rakennusluvan suunnitelmiin
lähiaikoina. Nyt on tarkoituksena saada kolmen vuoden jatkoaika
rakennuslupaan, jottei rakennuslupa mene vanhaksi."
Jätevesisuunnitelma
Uusista suunnitelmissa (asemapiirros) jätevedet (wc- ja pesuvedet) on
esitetty johdettavaksi kolmiosaisen saostuksen kautta maaperäkäsittelyyn
(imeytyskenttä).
Asemapiirroksessa esitettyä jätevesien käsittelyä ei voida hyväksyä, koska
wc- vedet on alueen kaavamääräysten mukaan johdettava umpisäiliöön ja
harmaiden vesien käsittely (imeytyskenttä) ei täytä kunnan jätevesioppaan
vähimmäissuojaetäisyyksiä (tiehen, vesikaivoon).
Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152.
Liitteet
Liite 10a otteet pohjapiirroksista
Liite 10b otteet julkisivupiirustuksista
Liite 10c otteet leikkauspiirustuksista
Rakennustarkastajan päätösehdotus
Rakennuslautakunta kumoaa 16.9.2014 (76 §) tekemänsä MRL 180 §:n
mukaisen rakennustyön keskeytyspäätöksen ja myöntää rakennusluvalle
2009-0117 jatkoaikaa yhden vuoden, jona aikana rakennuksen
harjakorkeutta on madallettava 1 metrillä (= 5,261 m) esitettävien uusien
hyväksyttyjen suunnitelmien (arkki- ja rakennesuunnitelmat) mukaisesti.
Rakennustyötä voidaan jatkaa, kun uudet suunnitelmat on hyväksytty
rakennuslautakunnan päätöksen mukaisiksi. Jätevesien käsittelyn osalta
on esitettävä uusi jätevesisuunnitelma käsittelyn toteuttamiseksi
hyväksytetysti.
Perustelut.
Lomarakennus on rakennettu ranta-alueen korkeimmalle kohdalle, jolloin
yleiskaavan RA merkinnän lisämääräys kohta 5. edellyttämä rakennuksen
sopeuttamisesta ympäröivään rakennuskantaan. Rakennuksen korkeus on
hallitseva muistuttaen 50-luvun rintamiestaloa.
Yleiskaavan lisämääräys kohta 5.
"Uudisrakentamisessa ja peruskorjauksessa on kiinnitettävä erityistä
huomiota siihen, että rakennukset muodoiltaan, väreiltään ja
materiaaliltaan sopeutuvat ympäristöön sekä ympäröivään
rakennuskantaan".
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____
Rakla
Itä-Suomen hallinto-oikeus on 23.3.2015 lähettämällään lähetteellä
(000468/15/4122) kehottanut rakennuslautakuntaa Maire Alastalon ja Petri
Alastalon valituksen johdosta:
1. Antamaan lausuntonsa kaikista valituksessa esitetyistä vaatimuksista ja
niiden perusteluista.
2. Liittämään asiakirjoihin alkuperäisenä tai jäljennöksenä kaikki asiassa
kertyneet asiakirjat.
3. Laatimaan luettelon lausunnon liitteenä olevista asiakirjoista, jotta
asianosainen saa myöhemmin vastinepyynnön yhteydessä tietoonsa
hallinto-oikeudessa olevan oikeudenkäyntiaineiston.
ASIA
Valitus Virolahden kunnan rakennuslautakunnan päätöksestä dnro
2014-0134 päätöspäivä 29.01.2015, nähtäväksi asetettu 3.2.2015, koskien
rakennuspaikkaa Rantala, R:no 3:119, kiinteistötunnus
935-426-0003-0119.
Valitus perustuu rakennuslautakunnan alla esitettyihin kokouksiin ja niiden
pohjalta tehtyyn päätökseen:
Valituksessa on esitetty seuraavat vaatimukset.
Valittajat pyytävät, että rakennuslautakunnan myöntämä jatkoaika
pidennetään kolmeksi vuodeksi ja määräys rakennuksen madaltamisesta
kumotaan.
Perusteluina vaatimukselle on esitetty seuraavaa:
"PERUSTELUT
1. jatkoaika
Vuoden mittainen jatkoaika ei riitä uusien suunnitelmien tekemiseen,
hyväksyttämiseen ja loppuun rakentamiseen.
Keskeneräinen rakennus on vesikatossa ja muuraustyöt tehty. Jos
jäljempänä käsiteltävä madaltamisvaatimus pysytetään, johtaa se siihen,
että rakennus pitäisi purkaa pois ja rakentaa uusi. Yksinomaan tämän
seikan selvittäminen ei onnistu vuoden kuluessa. Muutoinkaan
rakennustyön loppuun saattaminen ei onnistu vuodessa, koska
rakentaminen tehdään hartiapankkirakentamisena.
2. rakennuksen madaltamisvaatimus
Lautakunta katsoo, että rakennuksen korkeus olisi korkeampi ja
kattokaltevuus jyrkempi kuin suunnitelmissa on hyväksytty.
Rakennuslautakunta siis edellyttää harjalinjan madaltamista noin metrillä.
Madaltaminen on käytännössä mahdotonta purkamatta koko rakennusta,
joka on siis nyt vesikattovaiheessa ja muuraukset tehtyinä.
Rakennus ei ylitä vuonna 2009 annetun rakennusluvan ehtoja: (1)
rakennuksen harjan alla olevaa kylmää varastotilaa ei pitäisi laskea
kerrosalaan, joka on mainittu Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen
päätöksessä (n. 40 m²), (2) rakennuslupa on haettu ja saatu vuonna 2009
52,8 m²:n rakennukselle, (3) tilalla on rakennusoikeutta 150 m².
Rakennus on myös (4) täysin maisemaan sopeutuva, (5) rakennus ei
sijaitse tilan tai koko alueen korkeimmalla kohdalla, (6) alueella on muita
rakennuksia, joiden harjakulma on sama.
On myös otettava huomioon, että ympäristökeskus ei ole asettanut
enimmäiskorkeutta alueen rakennuksille.
Näin ollen tulisi mahdollista rakennuksen tämän määräistä poikkeamista
piirustuksissa esitetystä korkeudesta käsitellä rakennuslain 175 §:n
tarkoittaman vähäisenä poikkeamisena. Kuten edellä on todettu, ei
rakennuksen nykyisestä korkeudesta aiheudu ympäristöllisiä tai esteettisiä
haittoja naapureille tai muillekaan tahoille. Nykyinen korkeus on
rakennusteknisesti ja talvikunnossa pidon (lumi ei kerry katolle) kannalta
perusteltu.
3. muuta
Lautakunnan kirjausten mukaan vaikuttaa siltä, että rakentamisessa ei olisi
noudatettu mitään määräyksiä, olisi rakentanut vastoin hyvää
rakennustapaa ja olisi lyönyt laimin pitää lainmukaista katselmuksia.
Näin ei ole asian laita. Ainoa epäselvyys on liittynyt aloittamisilmoitukseen
saiko sen tehdä sähköpostilla vai ei. Vuonna 2010 sähköpostilla tehtyä
aloittamisilmoitusta täydennettiin vuonna 2014, kun selvisi, että
sähköpostilla ei aloittamisilmoitusta voinut tehdä vaan kaavakkeella.
Aloittaminen oli kuitenkin rakennuslautakunnan tiedossa, koska
rakennustarkastaja Poikolainen kävi naapuritontilla aloittamisen aikaan.
Rakennuksen käyttötarkoitus ei myöskään ole muuttunut miltään osiltaan
siten kuin rakennuslautakunta moittii (varastosta olisi tehty pukuhuone,
sinne sijoitettu wc-istuin ja tupaan sähköliesi ja tiskiallas vesihanalla, jolloin
käyttöaste parven, varustuksen ja lämpöeristeen osalta olisi kasvanut).
Kuten ennenkin varasto toimii varastona, pukuhuoneena ja
kuivakäymälänä. Muista huomautuksista on todettava, että tiskialtaaseen
ei tule vesijohtoa, parvea ei tule ja käynti yläkerran kylmään varastotilaan
tulee ulkokautta.
Väite hyvän rakennustavan vastaisesta runkorakentamisesta on myös
aiheeton: Suusanallisessa keskustelussa runkokatselmuksen yhteydessä
rakennustarkastaja Risto Poikolainen totesi, että väliseinien tolpat eivät
olleet riittävällä tavalla kiinnitetyt ylhäältä välipohjan parruihin.
Runkorakenne olikin katselmuksen aikana vielä hiukan keskeneräinen.
Runkorakenne tulee olemaan valmiissa rakennuksessa hyvän
rakennustavan mukainen.
Moitteesta koskien katselmusten puuttumista vielä muutama yksityiskohta:
Väitetään, että rakennuksesta ei olisi tehty luvan edellyttämiä
katselmuksia, kuten sijaintikatselmusta eikä luvan edellyttämiä
rakennesuunnitelmia olisi esitetty ja työmaan aloittamisilmoitusta ei olisi
tehty (työt aloitettava 5.11.2012, ja työt oltava valmiit 6.11.2014).
Tuolloinen vastaava työnjohtaja Petri Alastalo on töiden aloituksen jälkeen
tehnyt pohjatarkastuksen ja anturaraudoituksen tarkastuksen. Hän on
tehnyt asianmukaiset merkinnät työmaakorttiin. Aloitusilmoituksen
yhteydessä 30.9.2010 ilmoitettiin, että anturat on valettu.
Petri Alastalo ilmoitti syksyllä 2014 Risto Poikolaiselle, että runkotyöt ja
hormin voi tarkastaa. Rakennuksen muutosilmoitus, runkokatselmus ja
hormikatselmus oli tarkoitus suorittaa työmaalla samalla kertaa.
Rakennuslautakunta määräsi runko- ja hormikatselmuksen jälkeen työt
keskeytettäväksi ja pyysi uusia suunnitelmia, jotka toimitettiin.
Rakennustarkastaja Poikolainen on suorittanut runkokatselmuksen ja
suullisesti moittinut väliseinien pystytolppien kiinnitystä em. tavalla.
Rakennustarkastaja Poikolainen on suorittanut hormikatselmuksen.
Moitittavaa ei hormissa ollut. Tekemättä on loppukatselmus, joka tehdään,
kun rakennus on valmis. Työmaan valvontakortti on työmaalla.
Rakennustarkastaja Poikolainen ei ole voinut merkitä katselmuksistaan
työmaakorttiin mitään, koska paikalla ei ollut ilmeisesti ketään, joka olisi
tiennyt missä työmaan valvontakortti on. Rakennustarkastajan
katselmuksista rakennuksen sijainnin tarkastaminen on saattanut jäädä
muodollisesti tekemättä, mutta sijainti on jo aikaisemmin Kaakkois-Suomen
Ympäristökeskuksen määräämä.
Moite jätevesien käsittelystä on perusteeton: Suunnitelman 12.12.2014
mukana tullut jätevesisuunnitelma on ollut virheellinen. Rakennukseen
tulee kuivakäymälä ja kaikki jätevedet menevät umpisäiliöön.
Rakennukseen ei tule vesijohtoa. Oikeat suunnitelmat on toimitettu
kirjattuna kirjeenä Virolahden rakennuslautakunnalle 9.2.2015. Virolahden
rakennuslautakunta on vastaanottanut oikeat suunnitelmat 11.2.2015".
Lausunnon valmistelu
MRL 143 §:ssä (Luvan voimassaolo ja jatkaminen) on, että rakennustöiden
loppuunsaattamiseksi voimassaolon määräaikaa voidaan pidentää
enintään kolmella vuodella kerrallaan.
Ei ole itsestään selvyys, että jatkoaikaa myönnetään, kun sitä vain
haetaan.
Kyseisen rakennusluvan (2009-117) jatkoajalle perusteena on ollut vain
vastoin rakennuslupaa rakennetun loma-asunnon toteutuksesta tehdyt (ei
hyväksytyt) muutossuunnitelmat, jotka poikkesivat 19.10.2009
myönnetystä 2009-0117 rakennusluvasta oleellisesti.
Myönnetyssä rakennusluvassa lomarakennuksen kerrosala oli 52,8 k-m² ja
joka on suunniteltu tehtäväksi 100 mm "pelkkahirrestä".
Tulleissa suunnitelmissa lomarakennus poikkesi myönnetystä luvasta mm.
seuraavasti:
- rakennuksen harjakorkeus oli 1,6 m korkeampi
- kattokaltevuus oli (1:2,5) jyrkentynyt 0,5:llä asteella
- ulkoseinän paksuus oli kasvanut 178 mm (eristetty puurunkorakenne)
- pohjan pinta-ala oli kasvanut 8,7 k-m²
- parven lisäyksellä (39 k-m²), jolloin kerrosala oli kasvanut 51,3 k-m²:llä
Käyttötarkoitus oli osassa rakennusta muuttunut mm. varastosta oli tehty
pukuhuone, johon on sijoitettu wc -istuin (vesikäymälä) ja tupaan sijoitettu
sähköliesi ja tiskiallas (vesihanalla).
Rakennuksen käyttöaste, lisätyn parvitilan, varustuksen ja lämpöeristeen
osalta, on muuttunut myönnettyyn rakennuslupaan nähden oleellisesti.
Asiakirjoista on saanut sellaisen käsityksen, että rakentajalla on ollut
olettamus että, kun rakennat rakennuksen valmiiksi on se hyväksyttävä
sellaisenaan valmiiksi.
Vuoden jatkoaika on perustunut siihen, että madaltamisesta saadaan
suunnitelmat, jotka voidaan hyväksyä MRL edellyttämin vaihein
(rakennuksen soveltuminen alueen rakentamiseen, rajanaapurin
kuuleminen jne.).
Rakennuksen valmistumiselle voidaan MRL 143 §:n mukaan myöntää lisää
jatkoaikaa hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisen rakennushankeen
loppuun saattamiseksi.
Tämä oli varotoimi sille, ettei rakentaja vaan rakenna ko.rakennusta
kokonaan valmiiksi siinä uskossa, että siihen saadaan hyväksyntä, kun
rakennus on valmis ja aiheuttaisi mahdollisesti näin itselleen haittaa ja
lisäkustannuksia toiminnallaan.
Vuoden jatkoajasta on tehty erillinen viranhaltiapäätös 29.1.2015 (§ 9),
josta on tehty oma oikaisuvaatimus, jonka rakennuslautakunta käsitellyt
17.3.2015 (§ 26) kokouksessaan.
Valituksessa on myös esitetty, ettei madaltamista voida tehdä muutoin,
kuin koko rakennus on purettava pois, ei pidä paikkaansa.
Rakennus on toteutettu ns. pitkästä tavarasta rakentamalla. Kattorakenne
on toteutettu ns. irtovasoilla, jotka toimivat kattotuoleina.
Kattotuoleina toimivat vasat tukeutuvat ulkoseinään ja keskeltä rakennusta
olevaan ns. harjaorteen.
Harjaorren korkeuden madaltamisen jälkeen voidaan samat kattovasat,
kattopellit, ruoteet jne. käyttää uudelleen.
Materiaali ei tuhoudu poistamisen seurauksena, koska ne vain irrotetaan ja
asennetaan eri kulmaan uudelleen. Savupiipun madaltaminen ei ole
kohtuuton työ, koska piipun "kaulusta" ja "hattuakaan" ei oltu vielä tehty.
Valituksessa on myös esitetty, että hankeen vastaava työnjohtaja Petri
Alastaloa on tehnyt katselmukset ja merkinnyt ne valvontakorttiin.
Petri Alastaloa ei ole hyväksytty kyseisen rakennusluvan 2009-117
vastaavaksi työnjohtajaksi, niin kuinka sellainen henkilö voi tehdä
vastaavalle työnjohtajalle edellytettyjä katselmuksia ja merkitä ne vielä
valvontakorttiin. Katselmukset, jotka kuuluivat MRL 122 §:n mukaan
hyväksytyn vastaavan työnjohtajan Markku Yläkkään tehtäviksi.
Vastaavantyönjohtajalle kuuluvat tehtävät on tuotu esille MRA 73 §:ssä,
mitkä ovat ammattitaitoisen vastaavan työnjohtajan tiedossa tehtävään
sitoutuessaan (allekirjoittaessaan vastaavan työnjohtajan hakemuksen).
Valituksessa esitetään, että rakennusluvan runko- ja hormikatselmukset
olisi 28.8.2014 suoritettu.
Esitettyjä työvaiheita ei ole voitu hyväksyä suoritetuksi, koska ne eivät
vastaa hyväksyttyjä suunnitelmia.
Työvaiheet hyväksytään rakennustarkastajan tekemällä hyväksymistä
osoittavalla katselmuspöytäkirjalla.
Maire Alastalon rakennusluvan 2009-17 lomarakennuksen rakentaminen
vastaavaksi työnjohtajaksi on 19.10.2009 (§ 104) hyväksytty
rakennusmestari Markku Yläkäs.
Vastaava työnjohtaja Markku Yläkäs oli sopinut katselmuksen tehtäväksi
28.8.2014 ja kyseisellä rakennekatselmuksella rakennustarkastaja totesi,
ettei rakennusta ole tehty myönnetyn rakennusluvan 2009-117 (19.10.2009
§ 128) mukaisesti.
Havaitun perusteella, rakennustarkastaja keskeytti MRL 180 §:n mukaisesti
rakennustyön ja ilmoitti asiasta kunnan rakennusvalvonta viranomaiselle.
Petri Alastalo on 20.1.2014 kyllä hakenut vastaavaa työnjohtajuutta
rakennusluvan 2009-117 rakennustyön loppuunsaattamisen jatkoajaksi.
Kyseinen hakemus on hylätty 29.1.2014 § 10 päätöksellä, koska hakija ei
täytä MRL 122 c pykälän vaatimuksia. Perusteluna, ettei hakemuksessa
ole esitetty hakijan MRL 122 c pykälän koulutus- ja kokemusvaatimuksia.
Rakennusluvan 2009-117 voimassaolon jatkamiselle on 22.1.2015 esitetty
vastaavaksi työnjohtajaksi rakennusmestari Markku Yläkästä.
Yläkäs on hyväksytty 29.1.2015 rakennustyön jatkoajalle vastaavaksi
työnjohtajaksi rakennustyön loppuunsaattamiseksi 16.11.2015 saakka.
Esitettyyn rakennustarkastajan suusanalliseen esitykseen ei voida ottaa
kantaa, eteenkään, kun valituksen tekijätkään eivät ole olleet paikalla
katselmusta tehtäessä.
Valituksessa esitetty moite jätevesien käsittelystä on perusteeton, koska
jätevesisuunnitelma on ollut virheellinen.
Kun esitetään ristiriitaisia suunnitelmia ja joita sitten vielä nyt valituksessa
ilmoitetaan virheellisiksi. Niin voidaan todeta, että rakennushankkeeseen
ryhtynyt ei ole käyttänyt hankkeen alussa esittämiensä pääsuunnittelijan ja
vastaavantyönjohtajan ammattitaitoa hyväkseen hankkeen edetessä
ollenkaan.
Määräysten noudattamisesta voidaan vain todeta, jos määräyksiä olisi
noudatettu ei tähän työmaankeskeytykseen olisi päädytty. Valituksessa
esitetyt muutoksen syyt olisi voinut esittää rakennusvalvontaan silloin, kun
niiden tarve on ilmentynyt.
On aivan normaalia, että muutoksia rakennushankeen etenemisen aikana
tulee ja ne voidaan ratkaista hyväksytyllä muutossuunnitelmilla tarvittavine
liiteasiakirjoineen (esimerkiksi rajanaapureiden kuuleminen muutoksen
johdosta, päivitetty jätevesisuunnitelma ja rakennushankeilmoitus jne.)
Esitettyjen suunnitelmien ristiriitaisuutta on ilmennyt mm. tulkittaessa
jätevesisuunnitelmaa pohja- ja asemapiirrokseen.
Esitettyihin päivämääriin ja ajankohtiin, jolloin rakennustarkastaja olisi ollut
työmaalla tai käynyt jossain lähellä hanketta jollain toisella katselmuksella
ei voida tukeutua.
Esitetty 28.9.2010 päivämäärä, jolloin rakennustarkastaja olisi ollut
kohteella on täysin virheellinen, koska kyseisenä päivämääränä
rakennustarkastaja on todisteellisesti ollut toisaalla.
Valittajan kohdistamia virheellisyyksiä rakennusvalvontaa kohtaan voidaan
pitää oman osuuden peittelynä jolloin asian uskottavuus joutuu koetukselle.
Valmistelija rakennustarkastaja Risto Poikolainen, puh. 050-3892 152.
Rakennustarkastajan päätösehdotus
Edellä esitetyn perusteella rakennuslautakunta lausuu, että hallinto-oikeus
hylkää tehdyn valituksen aiheettomana ja pitää rakennuslautakunnan
päätöksen voimassa.
Perustelut.
Rakennuslautakunta ei pidä päätöstään kohtuuttomana toteuttaa.
Olettamus, että kun rakennat rakennuksen mielestäsi valmiiksi, niin se on
rakennusvalvonnan hyväksyttävä sellaisenaan valmiiksi, ei ole
maankäyttö- ja rakennuslain hengen mukaista.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
____
Käytetyt lain- ja asetusten kohdat (otettu huomioon luvan myöntöhetken
lainsäädännön voimassa olo).
MRL 175 §
Vähäinen poikkeaminen rakennusluvan yhteydessä
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi 171 ja 172 §:ssä säädetyin
edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, milloin on kysymys
vähäisestä poikkeamisesta rakentamista koskevista säännöksistä,
määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista.
Rakennuksen teknisiä ja näitä vastaavia ominaisuuksia koskevan vähäisen
poikkeuksen edellytyksenä on lisäksi, ettei poikkeaminen merkitse
rakentamiselle asetettujen keskeisten vaatimusten syrjäytymistä.
MRA 73 § (vastaavan työnjohtaja hyväksytty ko. asetuksen voimassa
ollessa)
Rakennustyön johto
Vastaavan työnjohtajan tehtävät ja vastuu alkavat välittömästi sen jälkeen,
kun hänet on hyväksytty tai ilmoitus työnjohtajana toimimisesta on jätetty.
Näistä tehtävistä ja vastuusta voidaan vapautua vain pyytämällä kirjallisesti
vapautus tehtävästä tai siten, että hyväksytään toinen henkilö vastaavan
työnjohtajan tilalle.
Vastaavan työnjohtajan tulee huolehtia siitä, että:
1) rakentamisen aloittamisesta ilmoitetaan
rakennusvalvontaviranomaiselle;
2) rakennustyö suoritetaan myönnetyn luvan mukaisesti ja siinä
noudatetaan rakentamista koskevia säännöksiä ja määräyksiä;
3) rakennustyön aikana ryhdytään tarvittaviin toimiin havaittujen puutteiden
tai virheiden johdosta;
4) luvassa määrätyt katselmukset pyydetään riittävän ajoissa ja suoritetaan
aloituskokouksessa tai muutoin määrätyt tarkastukset ja toimenpiteet
asianmukaisissa työvaiheissa;
5) rakennustyömaalla ovat käytettävissä hyväksytyt piirustukset ja
tarvittavat erityispiirustukset, ajan tasalla oleva rakennustyön
tarkastusasiakirja, mahdolliset testaustulokset sekä muut tarvittavat
asiakirjat.
Mitä vastaavasta työnjohtajasta säädetään, koskee soveltuvin osin
erityisalan työnjohtajaa.