palkkatuen kuntalisä

Transcription

palkkatuen kuntalisä
Tulevaisuus
on Keravalla!
PALKKATUEN
KUNTALISÄ
Keravan kaupunki voi myöntää työllisyyden hoitoon varattujen
vuosittaisten määrärahojen puitteissa palkkatuen kuntalisää
yrityksille, yhdistyksille ja säätiöille, jotka työllistävät
keravalaisen pitkäaikaistyöttömän tai muuten vaikeassa
työmarkkinatilanteessa olevan työttömän.
Palkkatuen kuntalisän tavoitteena on parantaa yritysten, yhdistysten ja säätiöiden työllistämismahdollisuuksia, edistää työnhakijoiden sijoittumista työelämään sekä ehkäistä ja vähentää rakenteellista työttömyyttä.
Palkkatuen kuntalisän suuruus on vuonna 2015 enintään 500 euroa kuukaudessa ja sitä voidaan myöntää
harkinnan perusteella 6 - 24 kk (samalle ajalle kuin TE-toimiston myöntämä palkkatuki).
PALKKATUEN KUNTALISÄN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET:
1. Työllistävä yritys/ yhdistys/ säätiö on keravalainen tai valtakunnallinen,
jonka toimipaikka on Keravalla.
2. Työllistetty henkilö on oikeutettu TE-toimiston myöntämään palkkatukeen,
jonka suuruus on vähintään 40 % palkkauskustannuksista.
Milloin työttömällä on oikeus TE-toimiston myöntämään palkkatukeen?
•
työttömyys on kestänyt vähintään 12 kuukautta välittömästi edeltäneiden 14 kuukauden aikana
(tuki 40 % palkkauskustannuksista)
•
työttömyys on kestänyt vähintään 24 kuukautta välittömästi edeltäneiden 28 kuukauden aikana
(tuki 50 % palkkauskustannuksista)
•
tuella palkattavan vamma tai sairaus alentaa tuottavuutta olennaisesti ja pysyväisluonteisesti
tarjolla olevassa tehtävässä (tuki 50 % palkkauskustannuksista)
Esimerkki työnantajan kustannuksista, kun palkkatuki 40%:
työntekijälle maksettava palkka /kk
1700, 00
sivukulut386,33
palkkauskustannukset yhteensä
2086,33
palkkatuki / kk 40 %
– 834,53
työnantajan kustannukset
1251,80
palkkatuen kuntalisä
– 500,00
751,80
3. Työnantaja solmii palkattavan henkilön kanssa vähintään 6 kuukauden pituisen työsuhteen.
4. Työntekijälle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai jollei sovellettavaa
työehtosopimusta ole, tavanomaista ja kohtuullista palkkaa kyseisestä työstä.
5. Työaika on vähintään 85 % alalla noudatettavasta täydestä työajasta.
Palkkatuen kuntalisää voi käyttää vain työntekijän palkkakulujen ja lakisääteisten työnantajakulujen kattamiseen
PALKKATUEN KUNTALISÄN HAKEMINEN
1. Työnantaja hakee työllistettävälle henkilölle palkkatukea TE-toimistosta
Lisätietoja palkkatuesta TE-toimisto:
Pertti Keskianttila Markku VistI
0295 040 320 tai [email protected]
0295 040 877 tai [email protected]
2. Saatuaan myönteisen palkkatukipäätöksen TE-toimistosta, työnantaja toimittaa
palkkatuen kuntalisähakemuksen liitteineen Keravan kaupungin työllisyyspalveluihin;
Keravan kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto, Työllisyysyksikkö, PL 123, 04200 Kerava
Hakemuksen liitteet:
• kopio palkkatuella palkatun työntekijän työsopimuksesta
• kopio TE-toimiston palkkatukipäätöksestä
Palkkatuen kuntalisää voidaan myöntää vain yhden kalenterivuoden ajalle kerrallaan. Mikäli työsuhde, johon tukea
haetaan, jatkuu vuodenvaihteen yli, tulee alkavan vuoden osuudesta toimittaa uusi hakemus.
Hakemuslomakkeita saa osoitteesta www.kerava.fi / työ, yrittäminen ja elinkeinot / palkkatuen kuntalisä sekä Keravan
kaupungin yhteispalvelupisteestä, Kultasepänkatu 7, 04200 Kerava
PALKKATUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN
1. Työnantaja toimittaa kuntalisän tilityslomakkeen liitteineen
Keravan kaupungin työllisyyspalveluihin.
Keravan kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto,
Työllisyysyksikkö, PL 123, 04200 Kerava
Tilityslomakkeen liitteet:
kopio palkkatukitilityksestä
2. Palkkatuen kuntalisä maksetaan työnantajalle kuukauden kuluessa
tilityslomakkeen saapumisesta.
Palkanmaksun keskeytymisestä tai muutoksista tulee ilmoittaa välittömästi sekä Keravan kaupungin
työllisyys-palveluihin että TE- toimistoon.
Hakemuslomakkeita saa osoitteesta www.kerava.fi / työ, yrittäminen ja elinkeinot / palkkatuen kuntalisä
sekä Keravan kaupungin yhteispalvelupisteestä, Kultasepänkatu 7, 04200 Kerava
LISÄTIETOJA:
Elinkeinokoordinaattori Pirjo Leino
040 318 2588 tai [email protected]
Työllisyysyksikkö Marjo Sormunen 040 318 3254 tai [email protected]
Keravalla toimitaan yhdessä
Paremman tulevaisuuden puolesta
KERAVA – Onnellinen ja hyvänmakuinen kaupunki