Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet

Transcription

Petri Parkko
Kouvolan uhanalaiset ja
silmälläpidettävät luteet
Kouvolan ympäristöjulkaisu 1/2015
Petri Parkko
Kouvolan uhanalaiset ja
silmälläpidettävät luteet
Kuvat ja teksti: Petri Parkko
Julkaisun kustantaja: Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut
Painopaikka ja -aika: Kouvolan kaupungin tulostuspalvelu, Kouvola 2015
ISBN: 978-952-67516-9-6 (nid.), 978-952-68369-0-4 (PDF)
ISSN: 2343-0230
SISÄLTÖ
ALKUSANAT
4
JOHDANTO
4
MENETELMÄT JA AINEISTO
5
KOUVOLAN UHANALAISET LUTEET
8
Kissankäpälälude Galeatus spiniformis EN
8
Täplänaskalilude Nabis punctatus EN
9
Viirukangaslude Geocoris ater EN
9
Soukkasavikkalude Piesma capitatum EN
10
Paahdekangaslude Geocoris dispar VU
12
Koilude Tropidophlebia costalis VU
15
KOUVOLAN SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT (NT) LUTEET
15
Puropikkumalluainen Sigara hellensii
15
Virtalude Aphelocheirus aestivalis
22
Kärsämösiimalude Deraeocoris punctulatus
24
Piennarmataralude Polymerus vulneratus
25
Leppäkaitalude Orthotylus flavinervis
26
Kalvaslude Campylomma verbasci
30
Haapalatikka Aradus truncatus
32
Hietaruutulude Rhyparochromus phoeniceus
35
Nystytikkulude Berytinus crassipes
36
MUITA HUOMIONARVOISIA LUDELAJEJA
37
UHANALAISTEN LUTEIDEN ESIINTYMISPOTENTIAALISTA
41
KOUVOLAN MERKITTÄVIÄ LUDEKOHTEITA
47
LUDEKOHTEISIIN KOHDISTUVIA UHKIA JA HOITOSUOSITUKSIA
81
SUOSITELTAVIA JATKOSELVITYKSIÄ
82
KIITOKSET
83
LÄHTEET
83
3
ALKUSANAT
Tämä Kouvolan uhanalaisten ja silmälläpidettävien luteiden
kartoitus sai alkunsa talvella 2012–2013 keskustelustani Kouvolan
kaupungin ympäristöpäällikkö Hannu Frimanin kanssa. Juttelimme
erittäin innokkaana alkaneesta ludeharrastuksestani sekä
puutteellisesti tunnetun eliöryhmän vähäisistä esiintymistiedoista
Kouvolan seudulla. Hannulle ei tarvinnut vääntää rautalangasta
kartoitusten tarpeellisuutta, joten päädyimme Kouvolan kaupungin
ympäristötoimen ja Luontoselvitys Kotkansiiven yhteistyöhön. Osa
kartoituksista tehtiin vapaaehtoistyönä ja osan työstä maksoi
kaupunki. Ideana oli koota olemassa oleva ludetieto yhteen
maastossa kahden vuoden aikana kerätyn kanssa. Lajiston lisäksi
kartoitettiin uhanalaisille luteille tärkeitä elinympäristöjä.
Usein on vaikeaa etukäteen arvata johonkin työhön tarvittavaa tuntimäärää. Nykyinen Kouvola on hyvin
laaja, joten maastotyöt vaativat paljon suunnittelua kartta- ja ilmakuvatarkasteluineen. Jo ennen
kartoitusten alkamista tiesin, että jo silmälläpidettävistä lajeista suuri osa on oikeasti harvinaisia ja ennen
kaikkea hankalasti löydettäviä. Ludekartoitusmenetelmien kirjo on laaja, ja luteita pitää etsiä kahlaamalla,
kenttä- ja vesihaavilla, silmin havainnoimalla, puunkuorta irrottelemalla ja seulomalla. Toisen vuoden
syksyllä aloitin myös kuoppapyydyskokeilut, vaikkei menetelmä kovasti houkutellutkaan. Näihin sai
menemään aikaa.
Kun hankkeen toinen syksy oli koittanut, voitiin jo sanoa, että työ jäi pahasti kesken. Mikään tuntimäärä ei
tunnu riittävän Kouvolan kokoisen kaupungin uhanalaisten luteiden edes pintapuoliseen kartoittamiseen.
Kouvolan ludemaastoissa liikkuivat onneksi aktiivisesti myös Pekka Raukko ja Petri Metsälä, joilta sain
huomattavan paljon havaintoja ja muitakin luteisiin liittyviä tietoja. Moni uhanalainen laji jäi joka
tapauksessa varmasti löytymättä ja tätä julkaisua joudutaan jo muutamien vuosien kuluttua päivittämään.
Tässä on nyt kuitenkin yksissä kansissa tämän hetken ludetietämys nykyisen Kouvolan alueelta.
Toivottavasti kartoitustyöstä on ollut apua myös luteille. Minulle tämä on ollut mielenkiintoinen haaste,
joka on lisännyt entisestään arvostusta kotikuntani luontoa kohtaan.
JOHDANTO
Uusimman uhanalaisarvioinnin (Rassi ym. 2010) mukaan Suomessa on 22 uhanalaista ja 33
silmälläpidettävää ludelajia, joista Kouvolassa on tavattu vuoden 2014 loppuun mennessä kuusi uhanalaista
ja yhdeksän silmälläpidettävää lajia. Valtaosa uhanalaisista lajeista elää erilaisilla kedoilla ja niin sanotuissa
korvaavissa paahdeympäristöissä, mikä Kouvolassa tarkoittaa etenkin ratojen varsia. Kaupunkimme
vahvuutena ovat erityisesti Salpausselän harjujen paahdealueet, joilta löytyvät käytännössä kaikki
alueemme uhanalaisten luteiden esiintymät ja suuri osa myös silmälläpidettävistä lajeista. Ihmistoiminta on
pitänyt tiettyjä paahteisia paikkoja, kuten ratapihoja ja lentokenttiä, avoimina. Rautatiehistoriamme on
pitkä ja venäläisvaikutteinen, mikä näkyy ratapihojemme kasvillisuudessa ja samalla hyönteislajistossa.
Kaupungistamme löytyy myös huomattavan paljon erilaisia pienvesiä savimaiden puroista kirkkaisiin
4
harjulampiin. Kouvolan läpi virtaavalla Kymijoella elää muualla maassa harvinainen ja silmälläpidettäväksi
(NT) arvioitu virtalude (Aphelocheirus aestivalis).
Kouvolassa asuvista hyönteisharrastajista luteita on täällä aktiivisesti kerännyt vain myllykoskelainen Harri
Luoma, joka on löytänyt Kymenlaaksosta maalle uusia lajeja sekä merkittäviä uhanalaisten lajien esiintymiä.
Lisäksi moni hyönteistutkija on tehnyt nykyisten kuntarajojemme sisällä erilaisia tutkimuksia, joista
merkittävimmät koskevat Utin lentokentällä vuonna 2006 tehtyjä kuoppapyyntejä. Niiden tuloksena löytyi
useita luonnonsuojelullisesti merkittäviä uhanalaisia lajeja, kuten maamme ensimmäinen koilude
(Tropidophlebia costalis) (VU).
Digikuvaus on muuttanut hyönteisharrastusta hyvin paljon, sillä suurta osaa yksilöistä ei tarvitse enää
tappaa, vaan ne voidaan jättää kuvauksen jälkeen maastoon. Monella nykyisellä aktiivisella
ludeharrastajalla ei ole lainkaan hyönteiskokoelmaa, ainoastaan kuva-arkisto ja muistiinpanot.
Näyteyksilöitä ja museokokoelmia tarvitaan edelleen, mutta luteita voi harrastaa muutenkin. Monilla
lajeilla ratkaisevat tuntomerkit ovat kuitenkin niin pieniä, ettei kuvaaminen riitä. Näissä tapauksissa yksilöt
on tallennettu ja määritetty mikroskoopilla. Erityisen vaikeat tapaukset on lähetetty museomestari Veikko
Rinteelle Turun yliopiston Eläinmuseoon määritettäviksi. Kaikilla tavoilla tallennetut havainnot kartuttavat
tietämystä edelleenkin melko puutteellisesti tunnetusta eliöryhmästä.
Rintalan ja Rinteen vuonna 2010 julkaisema uusi kirja Suomen luteet vaikutti melkoisesti kolmen
kymenlaaksolaisen luontoharrastajan elämään. Luteet veivät tämän julkaisun kirjoittajan lisäksi Petri
Metsälän ja Pekka Raukon mukanaan. Luderetkiä on tehty jo muun muassa Lappiin ja Ahvenanmaalle,
mutta eniten luteita on kuitenkin harrastettu Kymenlaaksossa. Tämä on näkynyt luonnollisesti
Kaakonkulman ja samalla Kouvolan havaintomäärän kasvuna. Kaupungissamme tehtyjen ludehavaintojen
määrä onkin noussut jo tuhansiin. Havainnot ovat päätyneet Hemiptera-ryhmän tietokantaan, jossa ne ovat
pohjana muun muassa uhanalaisarvioinneille. Tämän kartoituksen yhteydessä löytyi luteiden lisäksi muun
muassa isotoukohärkä (Meloe proscarabaeus) (det Jaakko Mattila) (EN) Selänpään lentokentältä ja
maamme toinen Opilio saxatilis -lukki (det Veikko Rinne) Kouvolan Teholan teollisuusalueelta.
MENETELMÄT JA AINEISTO
Tässä kartoituksessa kerättiin ludehavaintoja maastossa vuosina 2013–2014, minkä lisäksi raporttiin
kerättiin olemassa oleva aineisto eri lähteistä. Ennen maastotöiden alkua, talvella 2012/2013, selvitettiin
kirjallisuuden avulla uhanalaisten luteiden elinympäristöjä, joista merkittävä osa on erilaisia kuivia ketoja tai
korvaavia paahdeympäristöjä, kuten ratapihoja ja teollisuuskenttiä. Kaksi silmälläpidettävää (NT) lajia,
virtalude (Aphelocheirus aestivalis) ja puropikkumalluainen (Sigara hellensii), suosivat virtavesiä. Muutamat
ludelajit elävät jalopuita kasvavissa elinympäristöissä ja niiden esiintymispaikat ovat nykyisin erityisesti
puistoja ja arboretum-alueita. Karttojen, ilmakuvien ja tehtyjen luontoselvitysten perusteella
maastotutkimukset suunnattiin kohteille, joissa uhanalaislajiston esiintyminen on todennäköisintä.
Maastokaudella 2013 etsittiin malluaisia ja virtaluteita haavimalla virtavesien pohjia ja rantojen
kasvillisuutta vesihaavilla. Maastotyöt aloitettiin huhtikuussa Jaalan Huhdasjärven ja Hartolan puroilla.
Puropikkumalluaista etsittiin myös Silmunjoelta, Junkkarin Vääräjoelta ja Järventaustan Matarojalta.
Virtaludetta etsittiin potkuhaavilla Sonnanjoen Myllykoskesta ja Summanjoen Turpaankoskesta.
Jalopuulehtojen lajeja kartoitettiin kesä-elokuussa haavimalla puistopuita kenttähaavilla Mustilan
arboretumissa ja sen lähiympäristössä, Kymintehtaalla, Sippolan koulukodin puistossa, Kuusaalla keskustan
5
ympäristössä, Voikkaalla, Kouvolan kasarmialueella ja Mäkikylän palvelukeskuksen pihapiirissä.
Tummajuoksuludetta (Salda muelleri) (VU) ja kiiltojuoksuludetta (Salda morio) (NT) etsittiin paljailta
mutapinnoilta Saaramaan Suurisuon vanhalta turpeenottoalueelta ja Haukkasuon vanhan turvekentän
kosteammilta paikoilta. Kartoitukset tehtiin heinäkuun alussa, jolloin molempien lajien pitäisi jo esiintyä
aikuisina.
Paahdeympäristöjen luteita etsittiin haavimalla kasvillisuutta kenttähaavilla, havainnoimalla kasvien tyviä
sekä seulomalla syksyllä kariketta. Tutkimuksia tehtiin Saaramaan urheilukentällä, jossa on ennestään
tunnettuja uhanalaislajiston esiintymiä, Kaipiaisten ratapihalla (kaksi kertaa), Kouvolan ratapihalla ja radan
varsilla (kolme kertaa), Korian ratapihalla (kaksi kertaa), Utin lentokentän läheisyydessä olevilla paahteisilla
luiskilla (yksi kerta), Selänpään lentokentällä (kaksi kertaa, joista toinen yöhaavinta) sekä Mielakan
laskettelurinteessä ja kallioalueilla (kaksi kertaa). Kaipiaisten ratapihalta etsittiin vaarantuneeksi (VU)
arvioitua haarniskaludetta (Catoplatus fabricii) päivänkakkaroiden tyviä seulomalla. Erittäin uhanlaista (EN)
kissankäpäläludetta (Galeatus spiniformis) etsittiin Mielakasta ja Utista VT6 varsilta.
Kangasajuruoholla (Thymus serpyllum) (NT) eläviä lajeja etsittiin Suur-Selänpään urheilukentän
ympäristöstä, Selänpäänkankaalta sekä Jaalan Hartolasta ja Huhdasjärveltä. Samalla merkittiin ylös
ajuruohon kasvupaikkoja, sillä lajilla elää luteiden lisäksi myös muita uhanalaisia hyönteislajeja.
Luhtalajeja havainnoitiin Sippolan Suurijärvellä ja Kosjärvellä haavimalla kenttähaavilla saraikkoja.
Keltakankaan jäteaseman kompostialueelta etsittiin kahdesti silmälläpidettävää (NT) kalvasludetta
(Campylomma verbasci), joka elää ukontulikukalla (Verbascum thapsus). Elokuussa kartoitettiin yhtenä
päivänä vanhojen metsien lajeja Hietakankaanniemessä, jossa havainnoitiin maapuiden runkoja ja etsittiin
luteita kaarnojen alta.
Maastokausi 2014 aloitettiin jo tammikuun alussa seulomalla Petri Metsälän kanssa Repoveden
kansallispuiston polttoalueiden palanutta puuainesta. Toinen käynti paloalueelle tehtiin 24.5.2014.
Huhtikuussa aloitettiin puropikkumalluaiskartoitukset, joiden kohteina olivat Inkerilän Myllyoja, Kouvolan
Pyteränoja, Järventaustan Mataroja ja Korian Ahkoja. Toukokuussa haavittiin Palokorven Pärnäjokea VT 6
tuntumassa. Lokakuussa tutkittiin Teuroisten Taasianjokea, joka on Kouvolan ja Iitin rajajoki, Kelkan
Kelkanjokea sekä Kouvolan Pentsojaa. Lokakuussa tehtiin potkuhaavintoja Väliväylän koskilla, joista etsittiin
erityisesti virtaludetta (NT).
Haapalatikkaa (Aradus truncatus) (NT) etsittiin tammikuussa Rapojärven rantametsistä, huhtikuussa
Inkerilän Vuohiniemestä, lokakuussa Halla-Sippolasta ja Moision kartanolta sekä marraskuussa Voikkaalta ja
Kuusankoskelta. Rapojärvellä tehtiin karikeseuloksia ja Vuohiniemessä sekä Halla-Sippolassa seulottiin
suurten haapojen tyvikaarnoja. Kuusaalla seulottiin suurten hopeapoppeleiden (Populus alba) ja Voikkaalla
vaahteroiden ja lehmusten tyvikarikkeita. Hautalan kylässä tehtiin toukokuun alussa karikeseulontaa
soukkasavikkaluteen (Piesma capitatum) (EN) löytöpaikan ympäristössä.
Paahdeympäristöjä ja ketoja tutkittiin erityisesti seulomalla ja kasvillisuutta haavimalla. Kohteina olivat
Kaipiaisten ratapiha sekä läheiset voimalinjat ja pientareet (kuusi haavintakertaa ja kaksi seulontaa),
Saaramaan urheilukenttä (kaksi haavintakertaa), Selänpään lentokenttä (kolme haavintakertaa), Wredebyn
lentokenttä (yksi haavintakerta), Mielakan laskettelurinne (kaksi haavintakertaa), Kouvolan ratapiha (kolme
haavintakertaa ja yksi seulonta), Teholan teollisuusalue (yksi haavinta ja yksi seulonta), Kymintehtaan
tehdasalueen varastokentät (kaksi haavintakertaa ja yksi syysseulonta), Vuohijärven asema (yksi
haavintakerta), Utin ratapiha (yksi haavintakerta), VT6 varren paahdealueet (yksi haavintakerta) ja vallit
6
(kaksi haavintakertaa), Keltin kedot (kaksi haavintakertaa), Voikkaan ratapiha (yksi haavintakerta) ja
Kuusaanniemeen johtavan radan varret (yksi haavintakerta). Kaipiaisten ratapihalla, Utin valleilla ja
Saaramaan urheilukentällä tehtiin myös yksi yöhaavinta 8.8.2014. Kuoppapyyntiä tehtiin pienimuotoisesti
Kaipiaisissa (Petri Metsälä) sekä Kymintehtaalla ja Keltin kedoilla (Petri Parkko), mutta pyydyksistä ei saatu
uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja.
Kuva 1. Vesiluteista erityisesti virtaludetta etsitään ja usein myös löydetään potkuhaavilla. Paaskoski 12.10.2014 © Laura Lumppio
Tummajuoksuludetta (VU) ja kiiltojuoksuludetta (NT) etsittiin heinäkuun alussa paljailta mutapinnoilta
Haapahaikulansuon entiseltä turvetuotantoalueelta ja Mielakan laskettelurinteen alaosasta.
Jalopuuympäristöjen lajeja kartoitettiin haavimalla puita ja pensaita kesä–elokuussa Mustilan
arboretumissa (kaksi kertaa), Wredebyn ja Anjalan kartanoilla (yksi kerta), Kymintehtaan puistossa,
Kouvolan Kirkkopuistossa, Tuulensuojan puistossa, Kuusaan keskustassa ja Voikkaalla. Moision kartanolla
tehtiin lokakuussa karikeseulontaa.
Kangasajuruohon (NT) kasvustoja kartoitettiin Jaalan Hartolassa ja Huhdasjärvellä, Vuohijärvellä Kouvolan
asemakaavoitukseen liittyvän luontoselvityksen (Parkko 2014) yhteydessä, Kaipiaisissa sekä Anttilan ja
Suur-Selänpään alueilla. Kasvustoja haavittiin kartoitusten yhteydessä ajuruohoruskoluteen (Rhopalus
distinctus) löytämiseksi. Kalvasludetta (NT) etsittiin Keltakankaan jäteasemalta, Voikkaan ratapihalta (kaksi
kertaa), Kymintehtaan varastokentältä sekä muutamista pihoista kukintoja availemalla ja silmin
havainnoimalla.
Veikko Rinne toimitti taulukon Hemiptera-ryhmän hallussa olleista Kouvolan uhanalaisten ludelajien
havainnoista. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja Tuula Tanskalta saatiin Herttaan tallennetut
luteiden uhanalaistiedot sekä pohjavesinäytteiden yhteydessä tallennetut tiedot virtaluteesta (NT) (Hertta/
7
Pohjaeläimet). Paikkatietosuunnittelija Tapio Tohmo teki raportin karttoihin upotetun Kouvolan
sijaintikarttapohjan.
Raportin pohjakartat on saatu Maanmittauslaitoksen avoimen tietoaineiston lisenssillä:
http://www.maanmittauslaitos.fi/avoindata_lisenssi_versio1_20120501
Lajien uhanalaisuus raportissa perustuu uusimpaan uhanalaismietintöön (Rassi ym. 2010) ja luontotyyppien
uhanalaisuus kirjaan Suomen luontotyyppien uhanalaisuus: CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin
uhanalainen, VU = vaarantunut, NT = silmälläpidettävä, RT = alueellisesti uhanalainen, DD = puutteellisesti
tunnettu ja NA = arviointiin soveltumaton.
KOUVOLAN UHANALAISET LUTEET
Kissankäpälälude Galeatus spiniformis (Fallén, 1807) EN
Kissankäpälälude on tavattu Kouvolassa vain yhden kerran: 10.8.1985 Mielakka (kartta 30) (Veikko Rinne).
Yksi yksilö (kuva 2) löytyi nykyisestä laskettelurinteestä. Paikalla on pieniä avokallioita ja vyörysoraikkoa.
Kuva 2. Mielakasta vuonna 1985 löydetty kissankäpälälude © Veikko Rinne
8
Lajin ravintokasvi on Suomessa ahokissankäpälä (Antennaria dioica) (NT), jota kasvaa Kouvolassa monessa
paikassa ja edelleen myös Mielakassa. Parhaita tunnettuja kissankäpäläesiintymiä ovat VT6 varren tieluiskat
Utin lentokentän kohdalla ja Keltakankaan kallioketo.
Kissankäpälälude on Euroopassa itäinen laji, jonka levinneisyys ulottuu kuitenkin Aasiassa Mongoliaan ja
Kiinaan asti (Rintala & Rinne 2011). Suomessa laji on erittäin paikoittainen ja harvalukuinen. Laji oli 1980luvun jälkeen pitkään kateissa, mutta viime vuosina siitä on tehty myös muutamia uusia havaintoja.
Kissankäpäläluteen löytää helpoiten kissankäpälien lehtien imentävioituksia havainnoimalla (Teemu
Rintala, suull.).
Täplänaskalilude Nabis punctatus (A. Costa, 1847) EN
Täplänaskaliludetta on löydetty Kouvolasta vain yhdeltä paikalta: 27.4.–17.5.2006 Utin lentokentältä (kartta
28) (Kimmo Saarinen, Jantunen & Valtonen).
Lähes koko Euroopassa esiintyvä täplänaskalilude on Suomessa hyvin harvinainen, eikä sitä ollut havaittu
ennen vuotta 2006 vuosikymmeniin Suomesta (Rintala & Rinne 2011). Täplänaskalilude elää kuivilla ja
lämpimillä kedoilla, mutta sitä tavataan myös erilaisissa korvaavissa paahdeympäristöissä, jollainen Utin
lentokenttäkin on. Lajia voisi löytyä Kouvolasta etenkin Kouvolan ja Kaipiaisten ratapihojen ketomaisilta
paikoilta.
Kuva 3. Viirukangasluteen tunnistaa helposti etuselän vaaleasta keskijuovasta. Saaramaa 11.5.2013 © Petri Parkko
Viirukangaslude Geocoris ater (Fabricius, 1787) EN
Kouvolasta on tiedossa vain yksi viirukangasluteen esiintymä, joka löytyi 2.7.2007 Saaramaan
urheilukentältä (kartta 32) (Anders Albrecht). Lajia on havaittu paikalla vuoden 2007 jälkeen säännöllisesti
ja populaatio vaikuttaa löytämisen helppoudesta päätellen suurelta. Lajia on etsitty myös kentän
9
lähiympäristöistä, mutta erityisen hyvää paahdealuetta ei ole löytynyt. Saaramaata lähin tunnettu
esiintymispaikka on Luumäen puolella Pajarissa, jossa yksilömäärät ovat selvästi edellistä pienempiä.
Viirukangaslude esiintyy suurimmassa osassa Eurooppaa ja Aasiassa sen esiintymisalue on hyvin laaja. Laji
on esiintynyt ennen laajalla alueella Etelä-Suomessa, mutta nyt sitä löytyy harvinaisena ja erittäin
paikoittaisena vain Kaakkois-Suomesta (Rintala & Rinne 2011). Vuonna 2014 löydettiin uusia
esiintymispaikkoja Parikkalasta (Petri Metsälä) ja Joensuusta (Mika Pajari/ Teemu Rintala, sähköposti
14.10.2014).
Viirukangaslude elää kuivilla kedoilla ja paahdekentillä, ja hyvin todennäköisesti esiintymispaikkoja on
Kouvolassa muuallakin kuin Saaramaalla. Aikuistalvehtijana viirukangaslude on helpompi löytää kuin muut
suvun lajit, joten lajin löytyminen jostakin Salpausselän alueelta on lähivuosina hyvin mahdollista.
Soukkasavikkalude Piesma capitatum (Wolff, 1804) EN
Soukkasavikkaludetta on löydetty Kouvolasta toistaiseksi vain yhdeltä paikalta: kolme yksilöä löytyi
seulomalla Hautalan kylästä (kartta 1) 31.12.2013 (Pekka Raukko). Samalta paikalta saatiin yksi yksilö (kuva
5) myös 4.5.2014 (Petri Parkko). Löytöpaikka on hiekkapohjaista rinnepeltoa (kuva 4), jossa jauhosavikat
(Chenopodium album) jäävät kitukasvuisiksi ja hyvin mataliksi. Tämä saattaa olla olennainen asia lajin
esiintymisessä, sillä myös Haminasta 2007 löytyneellä paikalla kasvoi kitukasvuista jauhosavikkaa (Anders
Albrecht, suull.).
Kuva 4 (vas). Soukkasavikkaludetta on löytynyt kuvan hiekkapohjaiselta rinnepellolta. Kuva 5 (oik). Soukkasavikkalude. Hautala
4.5.2014 © Petri Parkko
Soukkasavikkaluteen primääriksi luontotyypiksi mainitaan pienruohokedot (CR) ja sekundääriksi
luontotyypiksi kedot (CR) (Rintala & Rinne 2011), mutta laji näyttää siis elävän myös maapohjaltaan
läpäisevillä ja kuivahkoilla pelloilla.
10
Kartta 1. Hautalan soukkasavikkaluteen havaintopaikka on merkitty tähdellä.
Ennen Haminan vuoden 2007 havaintoa soukkasavikkaluteesta ei ollut tehty havaintoja vuosikymmeniin,
mutta vuoden 2007 jälkeen laji on löytynyt ainakin Haminan Metsäkylästä vuonna 2011 (Petri Metsälä) ja
Savonlinnan Ruunavuorelta vuosina 2012 ja 2014 (Arto Muinonen) sekä nyt siis myös Kouvolasta.
Metsäkylän löytöpaikka sijaitsee Kouvolan tapaan viljelysten reunassa, mutta Ruunavuoren paikka on
laskettelurinteessä.
Soukkasavikkaluteelle sopivia hiekkapohjaisia peltoja löytyy etenkin Anttilankankaan ja Selänpäänkankaan
läheisyydestä, mutta läheskään kaikilla niistä ei kasva savikoita. Laji voisi löytyä myös Keltin
savenottoaltaiden läheisyydestä, sillä alueella kasvaa monipuolisesti eri savikkalajeja, muun muassa
harvinaista sinisavikkaa (Chenopodium glaucum). Keltissä on tehty toistaiseksi melko vähän seulontoja.
11
Paahdekangaslude Geocoris dispar (Waga, 1839) VU
Paahdekangaslude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran Kaipiaisten ratapihalta 17.7.2006 (Harri Luoma).
Seuraavat havainnot alueelta tehtiin vuonna 2014 radan eteläpuolen kedolta (kartta 27): 27.7.2014 löytyi
koirasyksilö (kuva 6), 17.8.2014 kolme koirasta ja viisi naarasta, myös paritteleva pari (kuva 7) (Petri
Parkko), sekä vielä 9.9.2014 yksi yksilö (Petri Metsälä).
Kuva 6. Paahdekangasluteen koiras on naarasta pienempi ja värikkäämpi. Kaipiainen 27.7.2014 © Petri Parkko
Kaipiaisissa paahdekangasluteet suosivat selvästi tiettyä ketoa (kartta 27, kohde 2), sillä rata-aluetta on
haavittu hyvin laajalta alueelta löytämättä lajia muualta. Keto on itse asiassa hylätty lentopallokenttä, jossa
kasvaa nyt huomattavan runsaasti muun muassa ketoneilikkaa (Dianthus deltoides) (NT) ja mataroita
(Galium). Paahdekangasludekoiraan nähtiin imevän Kaipiaisissa paimenmataran (Galium album) kypsyviä
siemeniä. Samalla kedolla elää myös harvinainen mataroilla (Galium) elävä pikilude (Legnotus picipes), jota
saatiin 8.8.2014 yöhaavinnassa 23 yksilöä (Petri Parkko).
12
Kuva 7. Parittelevat paahdekangasluteet Kaipiaisten ratapihan kedolla 17.8.2014 © Petri Parkko
Kouvolan toinen havaintopaikka löytyi 27.7.2014 Valkealasta Mikkelin johtavan valtatien varren
pientareelta (kartta 2), josta saatiin haavimalla yksi koirasyksilö (Pekka Raukko). Havainto on hyvin
mielenkiintoinen, sillä löytöpaikka ei ole erityisen paahteinen eikä kasvillisuudeltaan matalakasvuinen.
Paahdekangaslude on Euroopassa itäpainotteinen laji. Suomessa se on hyvin harvinainen ja paikoittainen
esiintyen vain maamme kaakkoisosissa. Laji suosii kuivia ketoja ja erilaisia korvaavia paahdeympäristöjä
(Rintala & Rinne 2011). Kouvolan lähialueella paahdekangaslude tunnetaan läheltä kaupungin rajaa
Luumäen Pajarista, jossa se elää samalla kuivalla kedolla viirukangasluteen (Geocoris ater) (EN) ja
jäkäläkangasluteen (G. lapponicus) kanssa.
Uusien paahdekangasluteen havaintopaikkojen löytyminen Kouvolasta on hyvin mahdollista, sillä lajille
sopivaa habitaattia on paljon etenkin Utissa sekä valtateiden paahteisilla piennarluiskilla. Valkealan
havainto kannustaa etsimään lajia myös vähän vaatimattomammilta paikoilta. Paahdekangasluteen
löytäminen ei ole yleensä kovin helppoa, sillä yksilöt nousevat harvoin ylemmäs kasvillisuuteen
haavittaviksi. Läheskään kaikilla lajille sopiviksi elinympäristöiksi arvioiduilla paikoilla ei ole käyty oikeaan
aikaan, eli heinäkuun puolivälistä syyskuun alkuun.
13
Kartta 2. Valkealan paahdekangasluteen 2014 havaintopaikka on merkitty tähdellä.
14
Koilude Tropidophlebia costalis (Herrich-Schäffer, 1837) VU
Koilude on löytynyt kerran Kouvolasta, Utin lentokentältä (kartta 28) 7.–19.7.2006 (Ilpo Mannerkoski).
Kyseessä oli tuolloin maamme ensimmäinen havainto. Suomen toinen ja kolmas havainto tehtiin kesällä
2014 Joensuusta (Teemu Rintala, sähköposti 14.10.2014) ja Säkylästä (Teemu Rintala, sähköposti
24.9.2014).
Koilude on levinnyt Keski-Euroopan itäosiin ja Aasiassa Itä-Siperiaan ja Mongoliaan asti. Laji elää kuivilla
varpunummilla, paahdekentillä ja harjurinteillä. Utin löytöpaikalla kasvoi lähes pelkästään kanervaa
(Calluna vulgaris), mutta Säkylän paikoilla kasvoi myös kangasajuruohoa (Thymus serpyllum) (NT) (Rintala &
Rinne 2011). Koiludetta voisi löytyä Utin lisäksi muiltakin Kouvolan paahdealueilta, mutta lajin löytäminen
on pienen koon ja liikkumattomuuden vuoksi hyvin vaikeaa.
KOUVOLAN SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT (NT) LUTEET
Puropikkumalluainen Sigara hellensii (C.R. Sahlberg, 1819)
Kouvolan ensimmäinen puropikkumalluainen löytyi Myllypurolta läheltä Gasumin venttiiliasemaa (kartta 3)
29.4.2013 (Pekka Raukko), josta saatiin kolme yksilöä myös keväällä 2014 (Harri Luoma). Lisäksi Sorsajoelta
(kartta 7) saatiin yksi yksilö 17.4.2014 (Harri Luoma), Mäyränkorven Osonojalta (kartta 5) yksi yksilö
27.4.2014 (Kari Varonen), Järventaustan Matarojalta (kartta 6) kymmenen yksilöä 10.5.2014 (Petri Parkko),
Korian Ahkojalta (kartta 4) yksi yksilö 18.5.2014 (Petri Parkko) ja Silmunjoelta (kartta 8) yksi yksilö 22.5.2014
(Harri Luoma). Matarojaa oli haavittu jo toukokuussa 2013 löytöpaikasta noin 1,5 kilometriä linnuntietä
yläjuoksulle lajia löytämättä.
Kuva 8 (vas). Puropikkumalluainen löytyi Korian Ahkojan savimaan purolta. Koria 18.5.2014. Kuva 9 (oik). Puropikkumalluaisen
etuselän keskellä on selvä pitkittäisjuova. Mataroja 10.5.2014 © Petri Parkko
15
Kartta 3. Puropikkumalluaisen Myllypuron löytöpaikka on merkitty tähdellä.
16
Kartta 4. Puropikkumalluaisen Korian Ahkojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä.
17
Kartta 5. Puropikkumalluaisen Mäyränkorven Osonojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä.
18
Kartta 6. Puropikkumalluaisen Matarojan havaintopaikka keväällä 2014 on merkitty tähdellä.
19
Kartta 7. Puropikkumalluaisen Sorsajoen löytöpaikka 2014 on merkitty tähdellä.
20
Kartta 8. Puropikkumalluaisen Silmunjoen löytöpaikka 2014 on merkitty tähdellä.
21
Vesistöt, joilta puropikkumalluaista on Kouvolassa löydetty, ovat savimaiden puroja (CR) tai pieniä
savimaiden jokia (CR). Osonojaa on kaivettu ja havaintopaikan kohdalla se on vain leveä oja, mutta
yläjuoksulla (Lautasuonoja) uoma on paikoin luonnontilaisen kaltainen. Mataroja on löytöpaikan
läheisyydessä hyvin voimakkaasti meanderoiva, jolloin siihen muodostuu enemmän lajin suosimia suojaisia
ja vesikasveja kasvavia kohtia. Myös Ahkojan uoma on löytöpaikan kohdalla luonnontilainen ja siihen oli
keväällä 2014 muodostunut puroon kaatuneista puista pieni pato, jonka yläpuolelta puropikkumalluainen
haavittiin. Ahkoja (kuva 8) ja Myllypuro virtaavat luonnonsuojelualueiden läpi ja laskevat lopuksi
Kymijokeen.
Monilta puropikkumalluaisen havaintopaikoilta löytyi myös melko harvinaista luisturia (Velia saulii), joka
selvästi suosii samantyyppisiä elinympäristöjä. Ahkojalta löytyi myös maassamme paikoittaisena esiintyvä
virtavesimittari (Aquarius najas). Puropikkumalluaista ja luisturia ei ole toistaiseksi löytynyt Jaalan kirkkaista
harjupuroista, joten ilmeisesti ne suosivat hieman sameampia vesiä. Linnavuoren (1966) mukaan
puropikkumalluainen elää pienissä savipohjaisissa puroissa, joissa kasvaa muun muassa vitoja
(Potamogeton).
Puropikkumalluainen on levinneisyydeltään eurooppalainen laji. Suomessa se esiintyy harvinaisena ja hyvin
paikoittaisena maan etelä- ja keskiosissa. Lajin primääriksi luontotyypiksi on mainittu
havumetsävyöhykkeen kangasmaiden purot (VU) ja sekundääriksi luontotyypiksi savimaiden purot (CR)
(Rintala & Rinne 2010). Lajin esiintyminen vaatii edelleen selvittämistä, mutta savimaiden purot näyttäisi
uusien havaintojen valossa olevan lajille primääri luontotyyppi. Kouvolasta löytynee lähivuosina joitakin
uusia puropikkumalluaisen asuttamia puroja, sillä etenkin kaupungin pohjoisosissa on vielä kokonaan
kartoittamattomia vesistöjä.
Virtalude Aphelocheirus aestivalis (Fabricius, 1794)
Virtaludetta on saatu Kymijoen Ahvionkoskesta ja Kultaankoskesta (Hertta/ Kari Vuori) ja laji elää
todennäköisesti kaikissa joen koskipaikoissa. Vanhoja havaintoja lajista on myös Pilkanmaan kohdalta (Risto
Hamari, suull.). Lajin on todettu esiintyvän Kymijoessa hyvin yleisenä ja runsaana (Vuori 2008).
Myös Sonnanjärvestä Lintukymiin laskeva hyvin kirkasvetinen Sonnanjoki on vanhastaan tiedossa oleva
virtaluteen esiintymisalue, josta sitä on saatu viimeksi vuonna 2013 (Petri Parkko). Havaintoja on tehty
Myllynkoskesta, Seppälänkoskesta sekä Tuomaankoskesta (Hertta/ Pohjaeläimet).
Pohjaeläinnäytteistä virtaludetta on löytynyt aiempina vuosina neljästä paikasta Väliväylältä: Rautjärven
kivikosta vuonna 2000, Jyräänjoen Immastenkoskesta vuonna 2005 sekä Mankinvirran Auvosenkoskesta ja
Käyräjoen padolta vuonna 2013 (Hertta/ Pohjaeläimet). Vuonna 2014 laji löytyi myös Tirvan Ruunakoskesta
(kuva 10), josta saatiin 5.10. vesihaavilla 14 eri-ikäistä nymfiä kosken alaosasta, sekä Paaskoskesta kaksi
aikuista ja kolme nymfiä 12.10. (Petri Parkko). Virtalude kuuluukin todennäköisesti kaikkien Väliväylän
koskien lajistoon. Väliväylältä on järvien ja Harjunjoen kautta vesiyhteys myös Kymijokeen.
22
Kartta 9. Kouvolan virtaluteiden havaintopaikat vuoden 1997 jälkeen.
Virtalude on virtavesien pohjakivikoissa elävä peto, joka käyttää ravintonaan ainakin vesihyönteisten
toukkia (Rintala & Rinne 2011). Lajin ei tarvitse hakea hengitysilmaansa muiden vesiluteiden tapaan
pinnalta, vaan se käyttää veteen liuennutta happea. Lajin runsaimmat yksilötiheydet on havaittu
koskiosuuksilla, joissa virrannopeus on noin 50–70 cm/s, pohja on sammalpeitteistä kivikkoa ja
isonäkinsammal (Fontinalis antipyretica) kasvaa erityisen runsaana (Vuori 2008).
Suomessa virtaluteen levinneisyys painottuu maan etelä- ja itäosiin ja pohjoisimmat havainnot on tehty
Pudasjärvellä (Rintala & Rinne 2011). Lajin tulevaisuus Kymenlaaksossa näyttää hyvin turvatulta, sillä
Kymijoki on puhdistunut huomattavasti ja lajin populaatiot on todettu pohjaeläintutkimuksissa suuriksi.
Lisäksi laji elää muissakin Kymijokeen vesistöyhteydessä olevissa joissa, joissa vedenlaatu on vielä parempi.
Osa virtaluteen esiintymistä sijaitsee koskiensuojelulailla suojelluissa koskissa ja Kymijoen Natura-alueella.
Vaikka virtalude esiintyy Kouvolassa yleisenä, on laji Suomessa harvinainen ja populaatiot ovat
voimakkaasti pirstoutuneita.
23
Uusia virtaludepaikkoja tullaan varmasti löytämään Kouvolasta, mutta todennäköisesti ne koskevat
Kymijokeen vesiyhteydessä olevia jokia. Summanjoesta ja Sippolanjoesta lajia ei ole etsinnöistä huolimatta
löytynyt.
Kuva 10 (vas). Virtalude elää Tirvan Ruunakoskessa. Tirva 5.10.2014. Kuva 11 (oik). Aikuinen virtalude saatiin Sonnanjoen
Myllykoskesta 26.11.2012. © Petri Parkko
Kärsämösiimalude Deraeocoris punctulatus (Fallén, 1807)
Kouvolan ensimmäinen havainto kärsämösiimaluteesta tehtiin 10.8.1985 Mielakasta (kartta 30) (Veikko
Rinne), jossa on edelleen lajille sopivaa elinympäristöä. Seuraavat havainnot tehtiin Kouvolan
rataympäristöstä vasta vuonna 2014: Tuulensuojan eteläpuolelta (kartta 22) saatiin yksi yksilö (kuva 12)
17.8.2014 (Petri Parkko). Utin ratapihalta (kartta 26) löytyi yksi kärsämösiimalude 6.9.2014 (Pekka Raukko).
Kouvolan rataympäristöstä saatiin 15.9.2014 yksi yksilö ja 16.9.2014 Kouvolan asemalta vielä yksi yksilö
(Pekka Raukko).
Kärsämösiimalude on arvioitu lähialueillamme Ruotsissa ja Baltiassa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR).
Suomessa laji esiintyy hyvin paikoittaisena ja itäpainotteisena ja lajin uhanalaisuusstatus saattaakin nousta
seuraavassa uhanalaismietinnössä. Lajin primääriksi luontotyypiksi mainitaan kangaskedot (CR) ja
sekundääriksi luontotyypiksi kedot (CR) (Rintala & Rinne 2011), mutta lähes kaikki tunnetut nykyesiintymät
ovat erilaisissa korvaavissa elinympäristöissä. Kärsämösiimaluteen suojelussa rataympäristöjen hoidolla, tai
paremminkin hoitamattomuudella, on erityisen suuri merkitys.
Todennäköisesti kärsämösiimaludetta löytyy muiltakin kuin Kouvolan ja Utin ratapihoilta, mutta vain
satunnaisesti ylemmäksi ravintokasveilleen nouseva lude on osoittautunut vaikeasti kartoitettavaksi.
Ilmeisesti aurinkoinen ja lämmin sää on paras kärsämösiimaluteen haavintaan. Tätä harvalukuisena
esiintyvää lajia ei ole Kouvolassa saatu vielä kertaakaan seulomalla, vaikka kyseessä on aikuistalvehtija. Lajia
ei ole toistaiseksi löytynyt Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27), jossa se melkoisella todennäköisyydellä elää.
Myös Korian (kartta 21) ja Voikkaan ratapihoilla (kartta 19) sekä Teholan teollisuusalueella (kartta 15) on
hyvät mahdollisuudet lajin esiintymiseen.
24
Kuva 12. Kärsämösiimalude elää harvinaisena Kouvolan ratavarsien mykerökukkaisilla. Kouvola 17.8.2014 © Petri Parkko.
Piennarmataralude Polymerus vulneratus (Panzer, 1806)
Piennarmataralude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran 21.8.2012 Kaipiaisten asemalta (kartta 27) (Petri
Parkko). Tämän jälkeen lajia on saatu Kouvolan ratapihalta (kartat 21 ja 23) laajalta alueelta sekä radan
pohjois- että eteläpuolelta (Petri Metsälä, Petri Parkko ja Pekka Raukko) sekä Korian ratapihalta (kartta 20)
(Pekka Raukko ja Petri Parkko).
Laji on osoittautunut Kouvolan rataympäristöissä varsin yleiseksi ja usein melko runsaslukuiseksi, mutta
siitä ei ole tehty havaintoja niiden ulkopuolella. Kymenlaakson lisäksi laji löydettiin kesällä 2014 myös
Päijät-Hämeestä, Lahden ratapihalta (Arto Muinonen, Petri Metsälä, Petri Parkko ja Pekka Raukko).
Kirjallisuudessa (Rintala & Rinne 2011) piennarmataraluteen ravintokasviksi mainitaan Suomessa yleensä
keltamatara (Galium verum) (VU) ja ulkomailla joskus myös meriotakilokki (Salsola kali) (EN) sekä savikat
(Chenopodium). Kouvolassa yhdelläkään havaintopaikalla ei kasva keltamataraa ja ravintokasviksi onkin
täällä todettu ketomaruna (Artemisia campestris) ja hyvin todennäköisesti laji ruokailee myös
valkomesikällä (Melilotus alba) sekä harmiolla (Berteroa incana). Piennarmataraluteen väritys sulautuu
erityisen hyvin ketomarunan kukintoihin, mikä ei varmaankaan ole sattumaa.
25
Piennarmataraluteen esiintymisaika on muista mataraluteista poiketen huomattavan pitkä. Lajia löytyy jo
kesä-heinäkuun vaihteessa ja kausi päättyy vasta syyskuussa, mikä helpottaa huomattavasti lajin
kartoittamista.
Kuva 13 (vas). Piennarmataraluteen naaras Kouvolan ratapihalla 3.8.2013. Kuva 14 (oik). Piennarmataraluteen koiras Kaipiaisten
ketomarunoilla 3.7.2014 © Petri Parkko
Piennarmataraludetta on pidetty aiemmin huomattavasti harvinaisempana, mutta viime vuosien
kartoitukset ovat osoittaneet sen olevan ketomarunaa kasvavien rataympäristöjen tyyppilajeja. Kanta
keskittyy kuitenkin voimakkaasti ratavarsille, joita uhkaavat tulevaisuudessa etenkin sepelöinti ja
kasvillisuuden myrkyttäminen, joten taantuminen on edelleen mahdollista. Lajin merkittävimmät
esiintymispaikat Kouvolassa ovat jo luultavasti tiedossa, mutta etenkin suljetuilta teollisuusalueilta voi vielä
löytyä uusia paikkoja.
Leppäkaitalude Orthotylus flavinervis (Kirschbaum, 1856)
Kouvolasta on saatu leppäkaitaluteen koiras Lehtomäen poppeleilta (kartta 10) 17.6.2013 (Pekka Raukko) ja
naaras Kuusankosken keskustan tuntumasta Kymijoen rannan tervalepiltä (kartta 11) 22.6.2013 (Petri
Parkko, Petri Metsälä). Lisäksi laji löytyi 3.7.2013 Myllykosken tehtaanpuistosta kahdesta eri paikasta
(kartta 12) (Pekka Raukko). Toisesta näistä havaintopaikoista lajia löytyi myös kesällä 2014 (Pekka Raukko).
26
Kartta 10. Lehtomäen leppäkaitaluteen löytöpaikka 2013 on merkitty tähdellä.
Kartta 11. Kuusankosken leppäkaitaluteen löytöpaikka 2013 on merkitty tähdellä.
27
Kartta 12. Myllykosken leppäkaitaluteen löytöpaikat 2013 on merkitty tähdillä.
28
Kuva 15. Harvinaisen leppäkaitaluteen naarasyksilö löytyi 22.6.2013 Kuusankosken tervalepiltä. © Petri Parkko. Kuva 16 (oik).
Leppäkaitaluteen Lehtomäen poppeleilta saadun koiraan määritys varmistettiin genitaaleista © Pekka Raukko
Leppäkaitaludetta on pidetty hyvin harvinaisena etelärannikon lajina, josta on ollut niukasti havaintoja.
Aivan viime vuosina lajia on löydetty etenkin Kymenlaakson rannikolta monista paikoista. Vuonna 2012 lajin
todettiin levinneen jo Savonlinnaan, josta sitä saatiin puiston poppeleita haavimalla (Arto Muinonen).
Poppelia ei ole pidetty leppäkaitaluteen ravintokasvina, mutta lajin löytyminen siltä useita kertoja ei voi olla
enää sattumaa. Kouvolan löytöpaikkojen lähiympäristössä ei kasvanut tervaleppiä (Pekka Raukko, suull.).
Myös Turusta leppäkaitalude on saatu kerran poppelilta, mutta tuolloin matkaa tervaleppiin oli vain
muutama sata metriä (Veikko Rinne, sähköposti 18.6.2013).
Leppäkaitaludetta tullaan löytämään lähivuosina Kouvolasta uusista paikoista, etenkin jos poppelit
osoittautuvat lajille tyypilliseksi ravintokasviksi. Lajille sopivia aukeiden reunoissa tai yksittäin kasvavia
tervaleppiäkin jäi vielä paljon tutkimatta. Aivan Kouvolan keskustan tuntumassa on istutettu tervaleppää
useampaan paikkaan katujen varsille koristepuiksi. Nuo yksittäin kasvavat tuuheat tervalepät ovat hyvin
potentiaalisia kohteita leppäkaitaluteelle.
29
Kalvaslude Campylomma verbasci (Meyer-Dür, 1843)
Kalvaslude on tavattu Kouvolassa vain kerran: 2.7.2014 läheltä Pikku-Palomäen risteystä (kartta 13) (Pekka
Raukko).
Kuva 17 (vas). Keltakankaan jäteasemalla kasvoi syyskuussa 2014 satoja ukontulikukkia. 13.9.2014. Kuva 18 (oik). Kalvaslude elää
ukontulikukan kukinnon sisällä. Taalintehdas 4.8.2014 © Petri Parkko.
Kalvaslude elää ukontulikukan (Verbascum thapsus) kukinnoissa, eikä sitä ole ilmeisesti saatu
tummatulikukalta (V. nigrum). Ukontulikukkaa kasvaa Kouvolassa erityisen paljon Keltakankaan jäteaseman
eteläosassa, jossa versomäärä vuonna 2014 oli satoja yksilöitä (kuva 16) ja Voikkaan ratapiha-alueella, jossa
versoja on ollut viime vuosina useita kymmeniä. Myös Hautalan hiekkapohjaisilla pelloilla (kartta 1) ja Utin
ratapihalla (kartta 26) kasvoi vuonna 2014 muutamia kymmeniä kasviyksilöitä. Kalvaslude näyttäisi
kuitenkin suosivan yksittäin tai muutaman kasvin ryhmissä pihapiireissä, teollisuusalueilla ja teiden varsilla
kasvavia tulikukkia.
Kalvaslude on Suomessa harvinainen laji, josta oli vuonna 2011 vain muutamia havaintoja VarsinaisSuomesta ja Uudeltamaalta (Rintala & Rinne 2011). Kymenlaakson rannikon ensimmäinen yksilö löytyi
vuonna 2012 Kotkan Kotkamillsin tehdasalueelta (Petri Parkko) ja sen jälkeen laji on löytynyt myös Haminan
Metsäkylästä (Petri Metsälä). Kotkan havaintopaikka oli ruderaattikenttä ja Metsäkylän paikka
omakotitalon pihapiiri. Kalvasludetta löytyy todennäköisesti lähivuosina monista uusista paikoista, mutta
lajin kartoittamista vaikeuttaa sen esiintyminen pihoissa.
30
Kartta 13. Käpylän kalvasluteen 2014 löytöpaikka on merkitty tähdellä.
31
Haapalatikka Aradus truncatus (Fieber, 1861)
Haapalatikka on löydetty Kouvolasta kahdesti: Rapojärvi (kartta 14) 30.12.2011 kaksi aikuista ja nymfi (kuva
19) ja Tykkimäki (kartta 15) 28.10.–5.11.2014 aikuinen ja neljä nymfiä (Pekka Raukko). Rapojärven
haapalatikat löytyivät seulomalla tervaleppää kasvavan rantametsän kariketta. Löytöpaikalla ei kasva lajin
suosimia suuria, sisältä onttoja haapoja. Melko lähellä sijaitsevalla Röykynmäen Natura-alueella kuitenkin
kasvaa järeitä haapoja (Pekka Raukko, sähköposti 2.1.2012). Tykkimäen latikat saatiin seulomalla päällisin
puolin terveeltä näyttävän poppelin tyvikariketta (Pekka Raukko, suull.).
Kuva 19. Haapalatikan naaras, koiras ja nymfi löytyivät Rapojärven rantametsästä 30.12.2011 © Pekka Raukko
Haapalatikka on Suomessa, lisääntyneistä havainnoista huolimatta, harvinainen laji, jonka kanta painottuu
maamme itäosiin. Lajia on tavattu vanhojen sekametsien ja lehtojen lisäksi myös puistoista. Haapalatikan
tiedetään elävän haavan lisäksi ainakin jalavissa (Ulmus), lehmuksissa (Tilia) ja metsävaahteroissa (Acer
platanoides) (Rintala & Rinne 2011). Vuonna 2014 lajia löytyi Mäntyharjulta kahdesta paikasta raidoilta
(Salix caprea) (Hyönteistietokanta/ Miika Jylkkä). Lajista on tehty havaintoja myös Jyväskylän yliopiston
kampusalueelta. Haapalatikka on Suomen kansainvälinen vastuulaji.
32
Kartta 14. Haapalatikan Rapojärven löytöpaikka on merkitty tähdellä.
33
Kartta 15. Haapalatikan Tykkimäen löytöpaikka on merkitty tähdellä. Teholan korvaava paahdeympäristö on rajattu vihreällä.
34
Kuva 20. Haapalatikan nymfillä on loistava suojaväri, joten silmin havainnoimalla sen löytäminen vaatii tarkkuutta. Tykkimäki
8.11.2014 © Pekka Raukko
Todennäköisesti haapalatikka esiintyy Kouvolassa muissakin paikoissa, joista yksi potentiaalisimmista on
Sippolassa sijaitsevat UPM:n omistamat Halla-Sippolan metsät. Alueen hakkuille on jätetty huomattava
määrä jättöhaapoja, joilta on löytynyt uhanalaisia kovakuoriaislajeja (Petri Metsälä, sähköposti 1.1.2015).
Lisäksi Kouvolan rakennetussa ympäristössä on paljon lajille sopivia kookkaita puistopuita, joista sitä melko
todennäköisesti tullaan löytämään.
Hietaruutulude Rhyparochromus phoeniceus (Rossi, 1794)
Hietaruutuludetta on löydetty Kouvolasta vain Utin lentokentältä (kartta 28) ja sen läheisyydestä vuonna
2006, jolloin kuoppapyydyksistä saatiin yhteensä useita kymmeniä yksilöitä (Ilpo Mannerkoski, Jantunen &
Valtonen). Lajin täytyy olla siis varsin runsas lentokentän hiekkapohjaisilla reunoilla.
Levinneisyydeltään eurooppalainen hietaruutulude esiintyy Suomessa hyvin harvinaisena etelärannikolla,
etenkin Hankoniemellä, sekä sisämaassa Utin lisäksi myös Säkylässä. Laji elää dyynihietikoilla,
kangaskedoilla ja kuivien kankaiden lähes paljailla hiekkapinnoilla (Rintala & Rinne 2011).
Hietaruutuluteen Suomen esiintymispaikoilla kasvaa usein kangasajuruohoa (Thymus serpyllum) (NT) ja
kanervaa (Calluna vulgaris), joten sen löytyminen esimerkiksi Kaipiaisten hiekkapohjaisilta ratavarsilta tai
voimalinjojen alta ei olisi kovinkaan suuri yllätys. Utissa on myös lentokentän ulkopuolella lajille sopivaa
elinympäristöä, samoin Selänpään lentokentällä (kartta 29). Laji on hyvin yleisen lähilajin metsäruutuluteen
(R. pini) tavoin aikuistalvehtija, joten ainakin Selänpäässä tehdyistä useista seulonnoista sen olisi tosin
pitänyt jo löytyä.
35
Kuva 21. Hyvin harvinaista hietaruutuludetta on löytynyt Kouvolasta vain Utista. Hanko 9.9.2012 © Petri Parkko.
Nystytikkulude Berytinus crassipes (Herrich-Schäffer, 1835)
Nystytikkuludetta on löydetty Kouvolasta neljästä paikasta: 15.7.1986 Kuusaan Mäkikylästä (ei karttaa)
(Seppo Karjalainen), 1.10.2007 Saaramaan urheilukentältä (kartta 32) (Anders Albrecht ja Seppo
Karjalainen), 25.3.2014 Keltakankaan jäteaseman ruderaatilta (kartta 18) (Harri Luoma) ja 21.4.2014 yksi
yksilö (kuva 22) Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27) (Petri Parkko). Mäkikylän yksilö löytyi omakotitalon
pihassa seisovan henkilöauton sisätiloista. Saaramaan urheilukenttä ja Kaipiaisten ratapiha: ks. s. 47.
Kouvolan merkittäviä ludekohteita.
Nystytikkulude on maassamme hyvin harvinainen laji, jota on löydetty kuivilta ja lämpimiltä
hiekkapohjaisilta kedoilta ja niityiltä sekä erilaisista korvaavista paahdeympäristöistä. Hyvässä habitaatissa
laji voi esiintyä melko runsaana, mutta yleensä niitä saadaan seulonnoista yksittäin. Nystytikkulude käyttää
ravintokasveinaan ainakin härkkejä (Cerastium).
Kouvolassa nystytikkuluteelle erityisen hyvin sopivia habitaatteja löytyy rataympäristöistä ja valtateiden
hiekkapohjaisista piennarluiskista. Todennäköisesti lajille saadaan lähivuosina muutama uusi
havaintopaikka, mutta kannan runsastuminen on epätodennäköistä.
36
Kuva 22. Nystytikkuluteen tunnistaa helposti reisien ja tuntosarvien huomattavan tummista paksunnoksista sekä pyöreästä
kärkikalvosta. Kaipiaisten ratapiha 21.4.2014 © Petri Parkko
MUITA HUOMIONARVOISIA LUDELAJEJA
Ajuruohoruskolude Rhopalus distinctus (Signoret, 1859)
Kouvolasta oli yksi vanhastaan tiedossa ollut lajin esiintymispaikka, Kaipiaisten ratapiha (kartta 27), josta
ensimmäinen havainto on tehty 15.7.1982 (Harri Luoma). Kaipiaisista lajia on saatu myös vuosina 2013 ja
2014 (Petri Metsälä ja Petri Parkko), jolloin löytöpaikat ovat olleet voimalinjan alla ja tien reunoissa olevat
ajuruohokasvustot. Kaipiaisten lisäksi lajia on löytynyt vain Selänpäänkankaalta (kartta 37) heinäkuussa
2013 (Petri Metsälä ja Petri Parkko).
37
Kuva 23 (vas). Kangasajuruoho on monen uhanalaisen hyönteisen ravintokasvi. Kouvola, Hartola 17.7.2011
Kuva 24 (oik). Ajuruohoruskolude on harvinainen vain kangasajuruoholla elävä laji. Selänpäänkangas 8.7.2013 © Petri Parkko
Vaikka ajuruohoruskolude arvioitiin uusimmassa uhanalaismietinnössä elinvoimaiseksi (LC), otettiin laji
mukaan tähän kartoitukseen Veikko Rinteen kehotuksesta. On hyvin mahdollista, että harvinaiseen
kangasajuruohoon (Thymus serpyllum) (NT) täysin sitoutunut laji arvioidaan seuraavassa vuoden 2020
uhanalaismietinnössä uhanalaiseksi.
Kouvolan ludekartoitukset ovat osoittaneet, että ajuruohoruskolude esiintyy hyvilläkin ajuruohopaikoilla
erittäin paikoittaisena. Lajia ei ole lukuisista, sekä haavimalla että seulomalla tehdyistä, etsinnöistä
huolimatta löytynyt esimerkiksi Jaalan Hartolan ja Huhdasjärven laajoista ajuruohokasvustoista (kartta 36).
Laji näyttää suosivan paljaan hiekan ympäröimiä, varsin vaatimattomilta näyttäviä ja usein muurahaisten
valtaamia kasvustoja. Tulevina vuosina Kouvolasta löytynee joitakin uusia esiintymispaikkoja, mutta
ravintokasvin harvinaisuuden takia tuskin kovin monta.
Mailaslude Bathysolen nubilus NA (Fallén, 1807)
Mailaslude löytyi Kouvolasta ensimmäisen kerran 30.12.2011 Saaramaan urheilukentältä (kartta 32) (Petri
Parkko). Seuraava havainto tehtiin Kaipiaisten ratapihalta (kartta 27) 24.11.2013 (Petri Metsälä), jolloin
saatiin kolme yksilöä. Laji löytyi samalta alueelta myös 16.10.2014 (Petri Parkko), jolloin seuloksesta tuli
kolme yksilöä. Kolmas havainto tehtiin Teholan teollisuusalueen ruderaatilta (kartta 15) 12.10.2014 (Petri
Parkko), jolloin löydettiin kariketta seulomalla peräti 33 yksilöä. Lokakuussa 2014 löydettiin vielä yksi
mailaslude Kullasvaarasta Teholan itäosasta (kartta 16) (Pekka Raukko). Kaikki Kouvolan mailasluteet on
saatu seulomalla, eikä laji siitä päätellen nouse usein ylös ravintokasvilleen. Esiintymispaikkojen
kasvillisuutta, etenkin Kaipiaisissa, on haavittu lukuisia kertoja lajia löytämättä.
38
Kartta 16. Kullasvaaran mailasluteen syksyn 2014 havaintopaikka on merkitty tähdellä.
39
Kuva 25 (vas). Kouvolan ensimmäinen Saaramaalta 30.12.2011 löytynyt mailaslude. Kuva 26 (oik). Yksi Kouvolan Teholasta
12.10.2014 saadusta yli 30 mailasluteesta. © Petri Parkko
Kouvolan havaintojen valossa näyttää siltä, että mailaslude on ainakin täällä runsastumassa. On
todennäköistä, ettei lajille tule seuraavassa uhanalaismietinnössä uhanalaisuusstatusta. Tulevina
vuosina lajia tullaan löytämään varmasti monista uusista paikoista, mutta kovin yleistä siitä,
parempia paahteisia elinympäristöjä suosivana lajina, tuskin tulee.
Kartiolude Stethoconus cyrtopeltis DD (Flor, 1861)
Maamme kolmas kartiolude löytyi Mustilan arboretumin (kartta 45) alppiruusulta (Rhododendron)
12.7.2013 (Petri Metsälä ja Petri Parkko). Lajista on kaksi aiempaa havaintoa Suomesta itärajan tuntumasta.
Ennen Kouvolan havaintoa laji oli tavattu edellisen kerran Rautjärveltä vuonna 2007.
Kartioluteen nähtiin saalistavan Mustilassa varpuluteen (Stephanitis oberti) nymfejä. Suomen aiemmat
havainnot on tehty puolukkatyypin kankailta, jotka ovat niin ikään varpuluteen elinympäristöjä. Luultavasti
kartioluteen esiintyminen riippuu juuri Stephanitis-suvun luteista, sillä ulkomailla laji käyttää ravintonaan
varpuluteen lähisukulaisia päärynäluteita (S. pyri).
Kartiolude saattaa olla maassamme luultua yleisempi, sillä puolukkatyypin kankaita haavitaan vähän
suhteessa moniin muihin elinympäristöihin. Lajia kannattaisi etsiä kankaiden ja rämeiden varvustoista,
joissa näkyy runsaasti varpuluteiden imentävioituksia. On todennäköistä, ettei lajille tule
uhanalaisuusstatusta seuraavassa uhanalaismietinnössä.
40
Kuva 27. Suomen kolmas kartiolude löytyi Mustilan arboretumista 12.7.2013 © Petri Parkko
UHANALAISTEN LUTEIDEN ESIINTYMISPOTENTIAALISTA
Seuraavassa arvioidaan sellaisten uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymispotentiaalia, joille
sopivaa elinympäristöä löytyy Kouvolasta, mutta joista ei ole tehty täällä vielä havaintoja.
Liekolutiainen Ceratocombus corticalis (Reuter, 1889) VU
Liekolutiainen on vaatelias ikivanhojen metsien laji, jonka nykyesiintymät ovat lähes poikkeuksetta
luonnonsuojelualueilla. Laji on saatu viimeksi vuonna 2012 Mäntsälästä (Iiro Kakko). Useimmat havainnot
on tehty puiden rungoilta, kuoren alta tai lahokolosta ja pyydyksinä on käytetty ikkunapyydyksiä.
Kouvolan metsät ovat olleet hyvin voimallisessa metsätalouskäytössä, eikä vanhaa metsää ole juuri jäljellä.
Liekolutiaisen kanta on kuitenkin voinut säilyä esimerkiksi Karhunsuon Hietakankaanniemen
luonnonsuojelualueella, jossa on huomattavan paljon etenkin kuusimaapuuta sekä lajin suosimia kookkaita
haapoja. Alueella oli vielä 1980-luvun alkupuolella laajoja vanhan metsän alueita.
41
Kuva 28 (vas). Kiiltojuoksulude on nimensä mukaisesti tummajuoksuludetta kiiltävämpi. Kuva 29 (oik). Tummajuoksulude on
uhanalaiseksi arvioitu laji. Mikkeli 7.7.2013 © Petri Parkko
Tummajuoksulude Salda muelleri
(Zetterstedt, 1838) NT
(Gmelin, 1790)
VU ja kiiltojuoksulude Salda morio
Tummajuoksuluteen (kuva 29) primääriksi luontotyypiksi ilmoitetaan (Rintala & Rinne 2011)
merenrantaniityt (CR) ja sekundääriksi luontotyypiksi matalakasvuiset merenrantaniityt (CR) ja
kiiltojuoksuluteen (kuva 28) primääriksi luontotyypiksi avoluhdat ja sekundääriksi luontotyypiksi sisävesien
korkeakasvuiset rantaniityt (EN).
Molemmat lajit elävät myös paljailla mutapinnoilla, joita löytyy mm. laskettelurinteistä, turvepohjaisilta
pelloilta ja vanhoilta turpeenottoalueilta. Arto Muinonen on löytänyt molempia lajeja Mikkelistä
laskettelurinteen mutaisesta ja kosteapohjaisesta alaosasta, josta ne ovat olleet varsin helposti
löydettävissä. Tummajuoksulude on löytynyt myös Savonlinnan Ruunavuorelta (Arto Muinonen, sähköposti
8.1.2015). Lajeista ainakin kiiltojuoksulude elää hyvin todennäköisesti jollain Kouvolan luhdalla tai suon
turvepinnalla. Parhaita habitaatteja löytyy vanhojen turvesoiden reunoilta (kuva 30).
42
Kuva 30. Haapahaikulansuon entisellä turvetuotantoalueella on paljon juoksuluteiden elinympäristöksi sopivaa paljasta
mutapintaa. Haapahaikulansuo 4.7.2014 © Petri Parkko
Haarniskalude Catoplatus fabricii (Stål, 1868) VU
Haarniskalude on Suomessa hyvin harvinainen laji, joka elää täällä ainakin päivänkakkaralla (Leucanthemum
vulgare) ja ulkomailla myös kuismilla (Hypericum). Laji kuuluu todennäköisesti harvinaisena Kouvolan
paahdealueiden lajistoon. Sitä on etsitty toistaiseksi tuloksetta seulomalla päivänkakkarakasvustoja sekä
kesä- että syysseulontana.
Erityisen hyvää habitaattia haarniskaluteelle on Kaipiaisten ratapihalla (kartta 27) radan eteläpuolella (kuva
36), jossa kasvaa paljon sekä päivänkakkaraa että kuismia, Utissa valtatien varren luiskissa ja pientareilla,
Heinolantien varren runsaasti päivänkakkaraa kasvavassa Saarennon tieluiskassa (kartta 35) sekä
Kymintehtaan vanhalla tehdasalueella (kartta 31). Lisääntynyt ludeharrastus ei ole lisännyt haarniskaluteen
havaintopaikkoja Suomessa ja lajin uhanalaisuusstatus saattaa muuttua korkeammaksi seuraavassa
uhanalaismietinnössä. Uusien haarniskalude-esiintymien kartoittaminen olisi erittäin tärkeää. Runsaasti
päivänkakkaraa kasvavat kedot ja korvaavat paahdeympäristöt ovat joka tapauksessa aina suojelun
arvoisia, sillä niillä elää monia muitakin uhanalaisia hyönteislajeja.
Rytilude Actinocoris signatus (Reuter, 1876) VU
Rytilude on Suomessa hyvin harvinainen ja vaikeasti löydettävä laji. Se oli välillä vuosikymmeniä kateissa,
kunnes se löydettiin vuonna 2009 Pernajasta (Anders Albrecht). Uusin havainto on Haminan Metsäkylän
Suurijärveltä, josta saatiin kesällä 2012 kaksi naarasta (Petri Metsälä). Lajin elinympäristövaatimuksista
tiedetään hyvin vähän, mutta Suurijärven löytöpaikka oli sara- ja ruoholuhtaa. Rytilude liikkuu yleensä
43
maan pinnalla, jolloin sitä saa vain satunnaisesti haavimalla. Metsäkylän ensimmäisen naaraan löytyessä
vesi oli noussut hyvin korkealle, jolloin myös muun muassa rantajuoksuluteet (Salda littoralis) olivat
nousseet saroille (Petri Metsälä, sähköposti 22.7.2012).
Haminan Suurijärven luhdat ovat edustavia ja kasvillisuudeltaan huomattavan monipuolisia. Rytiluteelle
sopivaa habitaattia voisi löytyä etenkin Sippolan Suurijärveltä (kartta 43), joka kasvaa epäonnistuneen
kuivatuksen johdosta kokonaan luhtakasvillisuutta. Myös monet linnustoltaan monipuoliset Natura-alueet
(SPA-alueet) voisivat olla hyvää elinympäristöä lajille.
Nummimarmorilude Phytocoris insignis (Reuter, 1876) VU
Nummimarmoriluteesta on uudempia havaintoja vain Hangosta, mutta se on tavattu vuonna 1986 niinkin
pohjoisesta kuin Mikkeliin kuuluvasta Anttolasta (Rintala & Rinne 2011). Lajille sopivia paahdekanervikkoja
on lähinnä Selänpään lentokentällä (kartta 29) ja Kaipiaisten ratapihan pohjoispuolen voimalinjoilla (kartta
27). Molemmissa edellä mainituissa paikoissa tehtiin kenttähaavintaa elokuussa 2014 tuloksetta. Laji on
kuitenkin niin harvalukuinen, ettei yhden haavintakierroksen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä sen
esiintymisestä.
Lemmikkilude Dictyla convergens (Herrich-Schäffer, 1835) NT
Lemmikkilude on luhtalaji, jonka ravintokasvina Suomessa on ainakin luhtalemmikki (Myosotis scorpioides).
Toistaiseksi lajia on löytynyt maastamme vain Etelä-Hämeestä. Kouvolassa on paljon potentiaalisia paikkoja
lajille, mutta sitä ei ole vielä löytynyt rantaseuloksista. Lajille sopivaa elinympäristöä on etenkin monilla
lintuvesillä, kuten Jaalanlahdella ja Suurijärvellä (kartta 43), mutta luhtalemmikkiä kasvaa monin paikoin
myös Kymijoen rannoilla.
Lehmuslude Megacoelum infusum (Herrich-Schäffer, 1837) NT
Lehmusludetta on pidetty lounaisena harvinaisuutena, mutta sitä saatiin syksyllä 2014 yllättäen Pyhtään
Ristisaaren tuomilta (Prunus padus) kaksi yksilöä (Petri Metsälä ja Pekka Raukko). Lajin esiintyminen ainakin
Kouvolan eteläosissa on mahdollista, sillä tuomia ei ole juurikaan haavittu alkusyksyllä.
Ahovirnalude Halticus major (E. Wagner, 1951) NT (kuva 31)
Ahovirnalude olisi varsin odotettu lisä Kouvolan ludelajistoon, mutta se on osoittautunut harvinaiseksi ja
vaikeasti löydettäväksi. Ahovirnalude esiintyy rinnakkain yleisen ketovirnaluteen (Halticus apterus) kanssa.
Pitkäsiipiset ketovirnaluteet muistuttavat paljon ahovirnaludetta, joten laji voi jäädä joskus huomaamatta
satojen muiden luteiden joukosta. On todennäköistä, että laji löytyy lähivuosina joltakin Kouvolan kedolta
tai tienpientareelta. Savonlinnan tunnettu esiintymispaikka on paahteinen laaja rataluiska, jolla elää myös
haarniskalude (Catoplatus fabricii) (VU).
44
Kuva 31. Ahovirnalude Savonlinnassa 19.8.2012. Lehdissä näkyy luteiden imentävioituksia © Petri Parkko
Toukohohtolude Euryopicoris nitidus (Meyer-Dür, 1843) NT (kuva 32)
Toukohohtoluteesta on hyvin niukasti havaintoja Suomesta. Tuorein havainto on kesäkuulta 2014 Porvoon
laskettelurinteeltä (Petri Metsälä ja Arto Muinonen). Laji elää pientareilla, joutomailla ja ratapihoilla
käyttäen ravintonaan ainakin kevätleinikkiä (Ranunculus auricomus), aholeinikkiä (R. polyanthemos),
peltokanankaalia (Barbarea vulgaris), pujoa (Artemisia vulgaris) ja ohdakkeita (Cirsium). Porvoossa
kesäkuussa 2014 toukohohtoluteita saatiin voikukilta (Taraxacum). Lajille sopivaa habitaattia on etenkin
Mielakan laskettelurinteessä (kartta 30), josta sitä on etsittykin. Myös laajemmat tienvarsiluiskat ja
radanvarret ovat mahdollisia esiintymisalueita.
Pähkinäkaitalude Orthotylus prasinus (Fallén, 1826) NT
Pähkinäkaitaluteen kanta on keskittynyt lounaaseen, mutta lajin löytyminen Kouvolasta on mahdollista. Laji
elää Suomessa pähkinäpensaalla (Corylus avellana), joka on Kymenlaaksossa luontaisena hyvin harvinainen,
mutta istutettuna sitä on monessa puistossa. Kouvolassa suuria pähkinäpensaita on etenkin Mustilan
arboretumissa (kartta 45), mutta myös Kymintehtaan puistoissa (kartta 31) ja Voikkaalla (kartta 24).
Toistaiseksi kaikki määritetyt pähkinäkaitaludetta muistuttavat yksilöt ovat osoittautuneet
jalavakaitaluteiksi (Orthotylus viridinervis).
45
Kuva 32. Toukohohtolude laskettelurinteen voikukalla Porvoossa 5.6.2014 © Petri Parkko
Mykerörikkalude Orius horvathi (Reuter, 1884) NT
Kuivilla kedoilla, ruderaateilla ja pientareilla elävää mykerörikkaludetta on löydetty aikoinaan PohjoisKarjalasta saakka, mutta uudet havaintopaikat keskittyvät lounaaseen. Lajin löytyminen on hyvin
mahdollista etenkin Kouvolan (kartat 21–23) ja Kaipiaisten ratapihoilta (kartta 27). Mykerörikkalude on
pienikokoinen ja muistuttaa maastossa paljon yleistä sukarikkaludetta (Orius niger), joten harvinaisen ja
paikoittaisen lajin löytäminen edellyttää kärsivällistä ja huolellista Oriusten määrittämistä.
Kenttärikkalude Orius agilis (Flor, 1860) NT
Kenttärikkalude elää kuivilla ja paahteisilla harjuilla ja dyynihietikoilla, mutta laji on löytynyt myös
hiekkapohjaisen tieluiskan lähellä olevasta muurahaispesästä Miehikkälästä 4.10.2012 (Petri Parkko). Lajin
löytyminen on hyvin mahdollista myös Salpausselän alueen rata- ja tieluiskista.
Latolude Lyctocoris campestris (Fabricius, 1794) NT
Latolude elää maatalousympäristöissä ja yleensä rakennusten sisällä, joten lajin löytäminen on erittäin
hankalaa. Latoluteen esiintyminen Kouvolassa on melko todennäköistä, mutta sitä on etsitty toistaiseksi
vain yhdeltä maatilalta.
46
Töyräslude Brachycarenus tigrinus (Schilling, 1829) NT
Töyräslude esiintyy harvinaisena maan etelä- ja erityisesti lounaisosissa, mutta se on löydetty myös
Kymenlaakson rannikolta. Laji suosii elinympäristöinään kuivia ja lämpimiä piennarluiskia, niittyjä ja
ruderaatteja ja käyttää ravintonaan erityisesti ristikukkaiskasveja (Brassicaceae). Töyräslude saattaisi löytyä
idänukonpalkoa (Bunias orientalis) kasvavilta ratavarsilta tai peltokanankaalia (Barbarea vulgaris) kasvavilta
tieluiskilta.
Kuva 33 (vas). Utin valleilla on edustavaa ketoa. Utti 13.7.2014. Kuva 34 (oik). Keltin kedolla kasvaa Kouvolassa hyvin harvinaista
keltamataraa. Utti 15.8.2014 © Petri Parkko
KOUVOLAN MERKITTÄVIÄ LUDEKOHTEITA
Seuraavassa on esitelty Kouvolan potentiaalisia uhanalaisten ja silmälläpidettävien ludelajien
esiintymispaikkoja. Arviointi on tehty kohteella esiintyvien ravintokasvien ja tehtyjen ludehavaintojen
perusteella. Joillakin kohteilla on käyty lukuisia kertoja monen ludeharrastajan toimesta ja joitakin ei ole
tutkittu vielä lainkaan. On selvää, että tästä puuttuu vielä useita merkittäviä kohteita, mutta
todennäköisesti merkittävimmät niistä ovat esitelty.
Ketoja
Utin vallit (kartta 28)
Vallien sisään jää erittäin edustava keto (kuva 33), jolla kasvaa Kouvolassa muuten hyvin harvinaista
keltamataraa (Galium verum) (VU), huomattavan paljon kelloja (Campanula), päivänkakkaraa
47
(Leucanthemum vulgare), ruusuruohoa (Knautia arvensis) ja koiranputkea (Anthriscus sylvestris) sekä
heinäkasvillisuutta. Kohteella on suuri todennäköisyys uhanalaislajiston esiintymiseen.
Kedoilla tehtiin vuonna 2014 muutamia haavintoja (Pekka Raukko ja Petri Parkko), joissa saatiin hyvin
monipuolista lajistoa, mutta ei vielä uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja.
Kartta 17. Keltin kedot on rajattu karttaan vihreällä.
Keltin kedot (kartta 17)
Keltissä on kaksi lähekkäistä ketoa, joista pienempi on kasvillisuudeltaan edustavampi. Sillä kasvaa melko
paljon keltamataraa (Galium verum) (VU), jolta on saatu muun muassa Kouvolassa harvinaista
keltamataraludetta (Polymerus unifasciatus) (Petri Parkko). Suurin osa sisämaan keltamataroista on
osoittautunut risteymiksi, eikä Keltin kasvien lajipuhtautta ole varmistettu näytteistä.
Keltakankaan kallioketo (kartta 18)
Keltakankaalla, aivan Haminaan johtavan maantien varrella, on pieni kallioketo, jonka kasvillisuus on
poikkeuksellisen monipuolista ja muun muassa vuorimunkki (Jasione montana) (VU) kasvaa runsaana.
Kedolta on löytynyt myös ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria) (NT). Ludemielessä kiinnostavin kasvilaji
on kuitenkin laajoina kasvustoina kasvava ahokissankäpälä (Antennaria dioica) (NT). Kedon ludelajistoon
kuuluu muun muassa tädykelude (Stagonomus bipunctatus).
48
Kartta 18. Keltakankaan kallioketo (1) ja maisemoidun kaatopaikan ruderaatti (2) on rajattu vihreällä.
Koskivuoren kallioketo (kartta 19)
Kuusankosken Myllyhuo’on Koskivuoren eteläosassa on varsin edustava kallioketo, jolla kasvaa muun
muassa paljon mäkitervakkoa (Silene viscaria) ja sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi). Paikalla on tehty
vain muutamia seulontoja, joten ludelajisto ei ole vielä kovin hyvin tiedossa.
Mielakan kallioketo (kartta 30)
Laskettelurinteen itäpuolen kallioilla esiintyy melko edustavia kallioketoja, joilla kasvaa paikoin
ahokissankäpälä (Antennaria dioica) (NT).
Pilkanmaan kallioketo (kartta 24)
Tehtaan aidan sisäpuolelle jää melko edustava kallioketo, jolta ei ole muutamissa haavinnoissa saatu
uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ludelajeja.
49
Kartta 19. Kuusankosken Koskivuoren kallioketo on rajattu vihreällä.
Kartta 20. Korian ratapihan kasvillisuutensa puolesta merkittävin osa on rajattu vihreällä.
50
Rataympäristöjä
Korian ratapiha (kartta 20)
Korialla, entisen viljanlastauspaikan kohdalla, on edustavaa ratakasvillisuutta. Ketomaruna (Artemisia
campestris) on runsas ja alueella kasvaa myös harmiota (Berteroa incana) sekä monipuolisesti
heinäkasvillisuutta. Alueelta on saatu muun muassa useita piennarmataraluteita (Polymerus vulneratus)
(NT). Kaakonahdelude (Notostira elongata) esiintyy Korian ratavarsilla huomattavan runsaana.
Entisiä Hankkijan varastoja alettiin purkaa syksyllä 2014, joten alueen kasvillisuus muuttuu todennäköisesti
huomattavasti vuoden 2015 aikana. On mahdollista, että ratavarren paahteisten alueiden kasvillisuus
häviää lähes kokonaan.
Kuva 35. Tästä Kouvolan ratapihan eteläpuolen ratavarresta löytyy etenkin piennarmataraludetta. Kouvola 3.8.2013 © Petri Parkko
Kouvolan ratapiha (kartat 21–23)
Kouvolan ratapiha käsittää huomattavan suuren alueen, joten laajoja osia siitä on vielä kartoittamatta.
Alueella on tehty ratakasvillisuusselvitys, jossa selvitettiin muun muassa ketomarunan (Artemisia
campestris) esiintymät, vuonna 2008 (Parkko 2009) ja hyönteisselvitys vuosina 2009–2010 (Faunatica Oy
2010). Kasvillisuudeltaan edustavimmat osat ovat sivuraiteiden ympäristöt, joissa on edelleen
hiekkapohjaisia, sepelöimättömiä alueita ja huomattavan paljon ketomarunaa.
Kouvolan ratapihalla elää huomattavan paljon piennarmataraludetta (Polymerus vulneratus) (NT) ja vuonna
2014 sieltä löytyi kärsämösiimaluteita (Deraeocoris punctulatus) (NT) (Petri Parkko ja Pekka Raukko).
Karttojen rajaukset perustuvat edellä mainittujen luontoselvitysten rajauksiin, jotka on tehty pääosin
kasvillisuuden ja kasvualustan perusteella.
51
Kartta 21. Kouvolan ratapihan länsipuolen uhanalaisille hyönteislajeille sopivat alueet on korostettu vihreällä.
Kartta 22. Kouvolan ratapihan uhanalaisille hyönteislajeille merkittävimmät alueet on korostettu vihreällä. Kärsämösiimaluteen
havaintopaikka 2014 on merkitty tähdellä.
52
Kartta 23. Kouvolan ratapihan itäpuolen uhanalaisille hyönteislajeille sopivat alueet on rajattu vihreällä.
Voikkaan ratapiha (kartta 24)
Voikkaan ratapihalla on paljon ludepotentiaalia, mutta alueelta ei ole vielä löytynyt uhanalaisia tai
silmälläpidettäviä ludelajeja. Alueella kasvaa melko paljon muun muassa ketomarunaa (Artemisia
campestris), pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), nurmimailasta (Medicago lupulina) ja ukontulikukkaa
(Verbascum thapsus). Vuorimunkki (Jasione montana) (VU) on levinnyt varastokentälle laajalti.
Kuusaanniemen rata-alue (kartta 25)
Kuusaanniemeen Pessankosken suunnasta johtava rata-alue on huomattavan leveä. Etenkin sen
eteläreunassa on laaja hiekkapohjainen ketomarunan (Artemisia campestris) kasvusto. Myös raiteiden
väleissä kasvaa harvakseltaan marunaa.
Alueella on tehty vain yksi alkusyksyn haavinta vuonna 2014, jonka yhteydessä ei tehty merkittäviä
ludehavaintoja. Myöhään syksyllä 2014 rataa kunnostettiin ja suuri osa kasvillisuudesta poistettiin. Luiskat
jätettiin kuitenkin hiekkaisiksi, joten alueella saattaa esiintyä jälleen lähivuosina edustavaa
ratakasvillisuutta.
53
Kartta 24. Voikkaan ja Pilkanmaan ludekohteita: 1 = kallioketo, 2 = Voikkaan ratapiha, 3 = Voikkaan klubin puisto.
Kartta 25. Kuusaanniemen rata-alueen kasvillisuudeltaan mielenkiintoinen osa on rajattu vihreällä.
54
Utin ratapiha (kartta 26)
Utin ratapihalla kasvaa paljon ketomarunaa (Artemisia campestris), mutta alueelta ei ole vielä löytynyt
piennarmataraludetta (Polymerus vulneratus) (NT). Ratapihalla ja sen läheisyydessä kasvaa myös paljon
ketoraunikkia (Gypsophila muralis) (VU) ja raiteiden välissä on Kouvolan ainut tiedossa oleva
idänkeulankärjen (Oxytropis campestris ssp. sordida) kasvupaikka (Parkko 2009). Alueella kasvoi vuonna
2014 myös muutamia kymmeniä ukontulikukkia (Verbascum thapsus).
Utin ratapihalla on tehty useita haavintoja ja seulontoja. Harvinaisimpina ludelajeina alueelta ovat
toistaiseksi löytyneet kärsämösiimalude (Deraeocoris punctulatus) (NT), hyvin paikoittaisena esiintyvä
aitoahdelude (Notostira erratica) sekä harvinainen pikilude (Legnotus picipes) (Pekka Raukko).
Kartta 26. Utin ratapihan uhanalaislajistolle tärkeä alue on rajattu vihreällä.
Kaipiaisten ratapiha lähiympäristöineen (kartta 27)
Kaipiaisten ratapiha on Kouvolan merkittävimpiä uhanalaisten ja silmälläpidettävien ludelajien
esiintymispaikkoja, jolla on myös erityisen suuri merkitys uhanalaisille pikkuperhosille (Välimäki ym. 2008).
Alueella kasvaa uhanalaisia putkilokasvilajeja, kuten hietaneilikkaa (Dianthus arenarius) (VU) ja
ketoraunikkia (Gypsophila muralis) (VU). Varsinaisella ratapiha- ja kiskohitsaamoalueella (kohde 1) kasvaa
huomattavan paljon ketomarunaa (Artemisia campestris), päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare) ja
härkkejä (Cerastium).
55
Kartta 27. Kaipiaisten ratapiha ja kiskohitsaamoalue (1), entinen lentopallokenttä (2), voimalinjan alusta (3) sekä ajuruohokasvustot
(4) ovat rajattu vihreällä.
Ketomarunoilta on saatu paljon piennarmataraludetta (Polymerus vulneratus) (NT). Lisäksi alueelta on
löydetty nystytikkulude (Berytinus crassipes) (NT) (Petri Parkko) sekä mailasluteita (Bathysolen nubilus)
(Petri Metsälä ja Petri Parkko). Syksyllä 2014 alueelta saatiin seulomalla hyvin paikoittaisena esiintyvä
tappilatuskalude (Sciocoris micropthalmus) (Pekka Raukko)
Alueen arvokkaimpia alueita on entinen lentopallokenttä (kohde 2), jolla kasvaa nyt muun muassa
mataroita (Galium), härkkejä (Cerastium), kellokasveja (Campanula) sekä hyvin runsaasti ketoneilikkaa
(Dianthus deltoides) (NT). Kedon lähinnä rataa oleva osa on paahteisin ja siitä saatiin kesällä 2014
paahdekangasluteita (Geocoris dispar) (VU) sekä harvinaista pikiludetta (Legnotus picipes) (Petri Parkko).
Rajaukseen otettiin mukaan myös rata-alueen eteläpuolen hiekkapohjainen hakkuuaukea, johon on tullut
ketokasvillisuutta ja erityisen paljon siankärsämöä (Achillea millefolium) sekä paimenmataraa (Galium
album).
Kangasajuruohoa (Thymus serpyllum) (NT) kasvaa nykyisin ainakin voimalinjan alla (kohde 3) ja pitkällä
matkalla hiekkatien reunassa (kohde 4). Molemmista kohteista on löytynyt myös harvinaista
ajuruohoruskoludetta (Rhopalus distinctus) (Petri Metsälä ja Petri Parkko).
Kaipiaisten ratapihalla on suuri uhanalaisten ludelajien esiintymispotentiaali ja tulevina vuosina alueelta
löytynee muitakin kuin edellä mainittuja uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja.
56
Kuva 36. Kaipiaisten ratapihan eteläpuolen päivänkakkaraa kasvavaa ketomaista osaa. Kaipiainen 15.7.2014 © Petri Parkko
Muita korvaavia paahdeympäristöjä ja ruderaatteja
Utin lentokenttä (kartta 28)
Utin suljettu sotilaslentolentokenttä on Kouvolan tärkein uhanalaisten hyönteislajien esiintymisalue, jolla
on tehty useita hyönteisselvityksiä. Kentällä on tavattu lukuisien uhanalaisten ja silmälläpidettävien
pikkuperhoslajien lisäksi kaksi luonnonsuojelullisesti erityisen merkittävää ludelajia: täplänaskalilude (Nabis
punctatus) (EN) ja koilude (Tropidophlebia costalis) (VU). Alueen hoito ja käyttö ovat Puolustusvoimien
vastuulla, mutta kentän reunaosat tulevat pysymään todennäköisesti jatkossakin hiekkapohjaisina.
Selänpään lentokenttä (kartta 29)
Selänpään lentokenttä on harjulla sijaitseva hiekkapohjainen ristinmuotoinen pienlentokenttä, joka on
erityisesti Puolustusvoimien ja purjelentäjien käytössä. Kentän reunaosissa on varsin laajoja
paahdekanervikkoja. Kentällä on tehty useita seulontoja ja haavintaa, mutta uhanalaisia ja
silmälläpidettäviä ludelajeja ei ole löytynyt. Kentällä elävät luteista muun muassa viirukorsilude (Aelia
klugii) ja tädykelude (Stagonomus bipunctatus) (Petri Parkko). Toukokuussa 2013 kentältä löytyi hyvin
harvinainen kovakuoriainen, isotoukohärkä (Meloe proscarabaeus) (EN) (Petri Parkko).
57
Kartta 28. Utin merkittävät ludekohteet on rajattu vihreällä: 1. Utin lentokenttä, 2. Utin vallit ja 3. Utin valtatieluiska.
Kartta 29. Selänpään lentokentän paahdealueet on rajattu karttaan vihreällä.
58
Mielakan laskettelurinne (kartta 30)
Mielakan laskettelurinteeltä on löytynyt vuonna 1985 kaksi merkittävää ludelajia: kissankäpälälude
(Galeatus spiniformis) (EN) ja kärsämösiimalude (Deraeocoris punctulatus) (NT) (Veikko Rinne). Vuoden
2012 jälkeen paikalla on haavittu ja seulottu useita kertoja. Ludelajisto on ollut varsin monipuolista.
Harvinaisin viime vuosina saatu laji on ollut kesällä 2013 löydetty aitoahdelude (Notostira erratica) (Petri
Parkko).
Mielakan laskettelurinteen nykyistä arvoa heikentää etenkin lupiinin (Lupinus) leviäminen rinteille. Alueella
on kuitenkin edelleen paahteisia kohtia, joissa kasvaa muun muassa huopakeltanoa (Pilosella officinarum)
laajoina kasvustoina. Rinteillä kasvaa paljon myös siankärsämöä (Achillea millefolium) ja pietaryrttiä
(Tanacetum vulgare), joten kärsämösiimaluteen esiintyminen on edelleen mahdollista. Rinteessä kasvaa
myös uhanalaista (VU) hietaneilikkaa (Dianthus arenarius).
Kartta 30. Mielakan laskettelurinteen korvaava paahdealue ja Mielakan kallioketo ovat korostettu vihreällä.
59
Teholan teollisuuskenttä (kartta 15)
Teholan teollisuusalueella tehtiin haavintoja ja seulontaa vasta syksyllä 2014. Alueen edustavin
ruderaattikenttä on aivan Tehontien varrella tyhjällä teollisuustontilla. Sille on kasvanut melko paljon
puiden taimia, mutta alueella kasvaa edelleen huomattavan paljon ketomarunaa (Artemisia campestris),
siankärsämöä (Achillea millefolium) ja pietaryrttiä (Tanacetum vulgare). Kentältä saatiin syksyllä 2014
seulomalla yli 30 mailasludetta (Bathysolen nubilus) (Petri Parkko). Teholan alueella on edelleen paljon
ludepotentiaalia, joten tulevina vuosina sieltä löytyy todennäköisesti useita merkittävämpiä lajeja.
Kartta 31. Kymintehtaan korvaava paahdeympäristö (1) ja jalopuuympäristö (2) on rajattu vihreällä.
Kymintehtaan ruderaattikenttä (kartta 31)
Entisen tehdasalueen varastokentällä kasvaa uhanalaisille ludelajeille tärkeistä ravintokasveista paljon
päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare), pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), siankärsämöä (Achillea
millefolium) ja ukontulikukkaa (Verbascum thapsus). Lisäksi kentällä on useita metsänätkelmän (Lathyrus
sylvestris) kasvustoja, joista saatiin seulomalla marraskuussa 2014 kolme Suomessa melko harvinaisen ja
paikoittaisena esiintyvän nätkelmäluteen (Nemocoris fallenii) yksilöä (Petri Parkko). Kenttää uhkaa
rakentaminen, sillä suuri osa siitä oli tasattu marraskuussa 2014 sorapohjaiseksi pysäköintialueeksi.
60
Utin valtatieluiska (kartta 28)
Utin lentokentän kohdalla VT6 varrella on laaja paahteinen luiska, jossa kasvaa huopakeltanon (Pilosella
officinarum) lisäksi muun muassa paljon ahokissankäpälää (Antennaria dioica) (NT). Luiskissa on myös
useita harvinaisen ja uhanalaisen (VU) harjukasvin, hietaneilikan (Dianthus arenarius), kasvupaikkoja. Utissa
on muuallakin edustavaa tienvarsikasvillisuutta, mutta rajatulla kohteella on suurin uhanalaisten
hyönteislajien esiintymispotentiaali.
Kartta 32. Saaramaan urheilukenttä on korostettu karttaan vihreällä. Paikka on Kouvolan merkittävimpiä ludekohteita.
Saaramaan urheilukenttä (kartta 32)
Saaramaan aktiivikäytöstä poistunut hiekkapohjainen urheilukenttä on Kouvolan merkittävimpiä
ludealueita, jossa elävät ainakin viirukangaslude (Geocoris ater) (EN) ja nystytikkulude (Berytinus crassipes)
61
(Anders Albrecht). Kentältä saatiin myös Kouvolan ensimmäinen mailaslude (Bathysolen nubilus) vuonna
2011 (Petri Parkko).
Kentällä kasvaa etenkin kanervaa (Calluna vulgaris), mutta myös paljon huopakeltanoa (Pilosella
officinarum), härkkejä (Cerastium), Kymenlaaksossa hyvin harvinaista jäkkiä (Nardus stricta) (NT) sekä
ahokissankäpälää (Antennaria dioica) (NT). Kasvillisuutta on säännöllisesti niitetty ja kenttä on säilynyt
erityisen hyvänä paahdealueena.
Kartta 33. Toikkalan edustava tieluiska on rajattu vihreällä.
Toikkalan tieluiska (kartta 33)
Mikkelintien varrella Toikkalan Korkiakankaalla on laaja-alainen ja varsin edustava tieleikkaus, jossa kasvaa
etenkin huopakeltanoa (Pilosella officinarum). Muutamista seulonnoista ei ole toistaiseksi saatu merkittäviä
lajeja. Saaduista lajeista mainittakoon lemmikeillä (Myotis) elävä sysipiilolude (Sehirus luctuosus) sekä
karvamyyrälude (Megalonotus chiragra). Mikkelintien varrelta vuonna 2014 löytynyt paahdekangaslude
(Geocoris dispar) (VU) on laji, joka voisi esiintyä luiskalla.
62
Kartta 34. Keltin Vastamäen paahteinen tieluiska on rajattu vihreällä.
Vastamäen tieluiska (kartta 34)
Luiska sijaitsee Keltissä VT 12 varrella. Puustona kasvaa melko paljon mäntyä, mutta laajassa luiskassa on
myös avoimia paahteisia alueita, joissa kasvaa etenkin huopakeltanoa (Pilosella officinarum), mutta myös
muun muassa kelta-apilaa (Trifolium aureum) (NT). Luiskalta on löytynyt paikoittaisena esiintyvää
viirukorsiludetta (Aelia klugii) ja yläosan sianpuolukoilta (Arctostaphylos uva-ursi) nummijänöludetta
(Chlamydatus drymophilus) (Petri Parkko).
Saarennon luiska (kartta 35)
Heinolantien varren luiskissa kasvaa huomattavan paljon päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare) sekä
laajoja kasvustoja huopakeltanoa (Pilosella officinarum). Seulonnoista ei ole toistaiseksi saatu merkittäviä
lajeja.
63
Kartta 35. Saarennon luiska on rajattu karttaan vihreällä.
Keltakankaan jäteaseman ruderaatti (kartta 18)
Entinen Keltakankaan kaatopaikka on maisemoitu ja alueelle on muodostunut laaja ruderaatti, jonka
kasvillisuus on enimmäkseen korkeakasvuista eli etenkin nokkosta (Urtica dioica), pujoa (Artemisia vulgaris)
ja pietaryrttiä (Tanacetum vulgare). Alueella on tehty hyvin vähän seulontoja, mutta vuonna 2014 löydetty
nystytikkulude (Berytinus crassipes) (NT) (Harri Luoma) kertoo jotakin sen ludepotentiaalista.
Paloalueita
Repoveden ennallistamisalueet (ei karttaa)
Metsähallitus on polttanut Repoveden kansallispuistossa vuodesta 2006 lähtien nuorta tasaikäistä
mäntyvaltaista metsää melko laajoilta aloilta. Toistaiseksi merkittävimmät ludelöydöt ovat olleet
Kymenlaaksossa hyvin harvinaiset metsäpaloalueita suosivat nuijalatikka (Aradus lugubris) (Petri Metsälä ja
Petri Parkko) ja nokipihkalude (Scoloposcelis obscurella) (Petri Metsälä) sekä paikoittaisina esiintyvät
kantolatikka (Aradus brevicollis) ja ketonaskalilude (Nabis rugosus) (Petri Parkko ja Petri Metsälä).
64
Kuva 37. Repoveden kansallispuistossa on tehty viime vuosina useita ennallistamispolttoja. Repovesi 6.1.2014 © Petri Parkko
Läheisellä Pahkajärven ampuma-alueella on esiintynyt pitkään pienialaisia maastopaloja, jotka ovat
saattaneet ylläpitää paloalueiden lajistoa. Koska etäisyys Venäjän puolen paloalueille ei ole mahdottoman
pitkä, on vaateliaampien paloalueita suosivien latikkalajien löytyminen hyvin mahdollista. Ludekartoitukset
on tehty ainakin toistaiseksi vain seulomalla palanutta puuainesta sekä runkoja silmin havainnoimalla.
Ikkuna- ja kuoppapyydykset toisivat varmasti lisää lajeja.
Kangasajuruohon Thymus serpyllum (NT) kasvupaikkoja
Ludekartoituksessa tutkittiin ennalta tiedossa olleita ajuruohopaikkoja, mutta etenkin vuonna 2014 löytyi
useita uusia merkittäviä esiintymiä. Kouvolan ajuruohokasvustoista ei ole löydetty vain maamme
lounaisosissa harvinaisena esiintyvää ajuruoholudetta (Pionosomus varius) (VU) eikä koiludetta
(Tropidophlebia costalis) (VU). Kouvolassa ainut luonnonsuojelullisesti merkittävä kasvilla elävä ludelaji on
ajuruohoruskolude (Rhopalus distinctus). Kangasajuruoho on kuitenkin niin monelle uhanalaiselle
hyönteislajille merkittävä ravintokasvi, että kasvustojen kartoittaminen ludekartoituksen yhteydessä oli
tärkeää. Tärkeimmät kasvupaikat oli hyvä saada Kouvolan kaupungin luontokartoille maankäytön
suunnittelua varten.
65
Kuva 38. Ajuruohoruskoludetta tavataan etenkin Kaipiaisten ajuruohokasvustoissa. Kaipiainen 27.7.2014 © Petri Parkko
Kaipiaisten ajuruohot (kartta 27)
Kaipiaisissa ajuruohoa kasvaa etenkin VT6 eteläpuolella kulkevan rinnakkaistien varrella sekä useita
kasvustoja kiskohitsaamon pohjoispuolen voimalinjalla. Rinnakkaistien varren kasvustot ovat monin paikoin
puiden varjostamia, mutta muuten varsin edustavia. Voimalinjan kasvustot ovat paljaan hiekan ympäröimiä
ja sopivat todennäköisesti paremmin uhanalaisille hyönteislajeille.
Hartolan ajuruohot (kartta 36)
Kouvolan laajimmat yhtenäiset ajuruohokasvustot kasvavat todennäköisesti Hartolassa, kahdella erillisellä
alueella. Esiintymistä edustavampi on Ansalahdentien reunassa, jossa ajuruohoa kasvaa noin 500 metrin
pituisena katkeilevana kasvustona.
66
Kartta 36. Hartolan merkittävät ajuruohokasvustot on rajattu karttaan vihreällä.
Toinen kasvustoista on Mäntyharjuntien varrella, jossa ajuruohoa kasvaa piennarluiskissa ja niiden
tuntumassa. Kasvustot ovat itäreunastaan erityisen edustavia ja hiekan ympäröimiä, mutta länsireunassa
ne ovat osittain puiden varjostamia ja jääneet monin paikoin muun kasvillisuuden alle. Edustavimmille
paikoille on vuodesta 2013 lähtien pinottu puutavaraa osittain kasvustojen päälle. Kasvustot vaikuttavat
elinvoimaisilta, mutta alueelta ei ole löytynyt useista haavinnoista ja seulonnoista huolimatta
ajuruohoruskoludetta (Rhopalus distinctus).
Suur-Selänpään Kankaanmäen ajuruohot (kartta 37)
Kankaanmäellä kasvaa ajuruohoa usean sadan metrin matkalla katkeilevina ja epäyhtenäisinä kasvustoina.
Edustavimmat niistä ovat länsiosassa lähellä Vuohijärventien risteystä, mutta havainnot
ajuruohoruskoluteesta (Rhopalus distinctus) on tehty itäisimmässä reunassa, jossa ajuruohot kasvavat
paahteisessa paikassa paljaan hiekan ympäröiminä (Petri Metsälä ja Petri Parkko).
67
Kartta 37. Suur-Selänpään Kankaanmäen ajuruohokasvustot on rajattu vihreällä.
Suur-Selänpään Hyökkälän ajuruohot (kartta 38)
Vuohijärventien itäreunassa kasvaa ajuruohoa harvakseltaan noin 50 metrin matkalla. Paikalla haavittiin
elokuussa 2014, mutta ajuruohoruskoludetta (Rhopalus distinctus) ei löytynyt.
Selänpään urheilukentän ajuruohot (kartta 39)
Selänpään urheilukentän ympäristössä kasvaa ajuruohoa monessa paikassa, mutta edustavimmat kasvustot
ovat kentän pohjoispuolen luiskassa. Paikalla on tehty useita haavintoja sekä syysseulontaa, mutta
ajuruohoruskoludetta (Rhopalus distinctus) ei ole löytynyt.
68
Kartta 38. Suur-Selänpään Hyökkälän ajuruohokasvustot on rajattu vihreällä.
Kartta 39. Selänpään urheilukentän ajuruohokasvustot on rajattu vihreällä.
69
Kartta 40. Vuohijärven kylän laajemmat ajuruohokasvustot 1–2 on rajattu vihreällä ja pienempi kasvusto (3) on
merkitty tähdellä.
70
Vuohijärven ajuruohot (kartta 40)
Vuohijärven kasvupaikat löytyivät Kouvolan asemakaavoitukseen liittyvän luontoselvityksen (Parkko 2014)
maastotöissä. Eteläisin kasvupaikka (1) (kuva 39) on laajin ja edustavin. Ajuruohokasvustoissa kasvaa myös
kangasvuokkoja (Pulsatilla vernalis) (VU). Keskimmäinen kasvupaikka (2) sijaitsee entisen huoltoaseman
pihapiirissä ja osin vanhalla nurmikolla. Tämä vähentää todennäköisesti uhanalaislajiston esiintymisen
todennäköisyyttä. Pohjoisin ja pienialaisin kasvupaikka (3) sijaitsee Hillosensalmentien varren
tieleikkauksessa sähkölinjan alla.
Kuva 39. Vuohijärven tienreunaluiskissa kasvaa huomattavan paljon kangasajuruohoa. 2.8.2014 © Petri Parkko
Vuohijärven kangasajuruohokasvustot haavittiin elokuussa 2014, mutta ajuruohoruskoludetta (Rhopalus
distinctus) ei löytynyt. Ajuruohoa saattaa löytyä vielä muualta Näkkimistönmäentien varrelta, sillä
muutamissa paikoissa on hiekkaisia tieluiskia.
Näkkimistön ajuruohot (kartta 41)
Näkkimistöstä, Näkkimistöntien itäreunasta, löytyi vuonna 2014 sähkölinjan alta varsin edustavia
ajuruohokasvustoja (kohde 1). Linjan raivaus on pitänyt paikan avoimena. Paikalta saatiin syksyn 2014
seulonnasta Suomessa paikoittaisena esiintyvä sianpuolalude (Phimodera lapponica) (Petri Parkko), mutta
ei ajuruohoruskoludetta (Rhopalus distinctus).
Toinen esiintymä (kohde 2) on harjurinteen alla kulkevan tien reunassa ja ojan pohjalla, jossa ajuruohoa
kasvaa noin 100 metrin matkalla. Lisäksi rinteen hakkuulla on pieniä erillisiä kasvustoja, jotka tulevat
häviämään viimeistään taimikon kasvettua. Elokuun haavinnalla ei paikalta saatu ajuruohoruskoludetta
(Rhopalus distinctus) (Petri Parkko). Harjun alta saattaa löytyä vielä ainakin pienempiä ajuruohokasvustoja.
71
Kartta 41. Näkkimistön ajuruohon kasvupaikat (1 ja 2) on rajattu vihreällä.
Kartta 42. Kääpälän ajuruohokasvusto on merkitty tähdellä.
72
Kääpälän ajuruohot (kartta 42)
Tuohikotin ja Kääpälän väliseltä tieleikkaukselta löytyi vuonna 2011 ajuruohokasvusto kevyen liikenteen
väylän rakentamiseen liittyvässä luontoselvityksessä (Routasuo 2012).
Kartta 43. Kouvolan edustavia luhtia (1–6).
Luhtia (kartta 43)
Junkkarinjärvi (kohde 1)
Junkkarinjärven länsiosassa, Kylänlahdella, on laajoja luhtia. Sara- ja ruoholuhtien lisäksi alueella esiintyy
pajuluhtia sekä luhtaisia rantaniittyjä. Junkkarinjärveltä on saatu seulomalla muun muassa litikka (Aneurus
avenius) (Petri Parkko). Haavintaa on tehty melko vähän, joten luhtalajisto on heikosti tunnettu.
73
Sippolan Suurijärvi (kohde 2)
Sippolan Suurijärvi on yritetty aikoinaan kuivattaa. Sippolanjoki, joka on savimaan joki, virtaa järven läpi ja
Mataroja laskee sen länsireunaan. Nykyisin järvi on kokonaan erilaisia tulvavaikutteisia luhtia, joista sara- ja
ruoholuhdat ovat huomattavan laajoja. Alueella esiintyy myös paju- ja ruokoluhtia. Suurijärvellä on tehty
vain muutamia haavintoja, joissa on saatu monipuolista luhtalajistoa, muun muassa Suomessa melko
paikoittaisena esiintyvä ruokotikarilude (Nabis lineatus) (Petri Parkko).
Kosjärvi (kohde 3)
Kosjärvi on hyvin reheväkasvuinen järvi Sippolan kirkonkylässä. Järven pintaa on äskettäin nostettu
pohjapadolla. Rantoja kiertävät melko laajat ja edustavat luhdat. Järvellä on tehty muutamia haavintoja ja
talviseuloksia, joiden yhteydessä on löytynyt muun muassa melko harvinaista ehytvyövetiäistä (Microvelia
buenoi) (Petri Parkko). Järven osmankäämiköissä elää osmankäämilude (Chilacis typhae).
Ruotilan Kotojärvi (kohde 4)
Kotojärvi on voimakkaasti tulviva Summanjoen leventymä. Etenkin keväällä ja syksyllä, mutta myös kesän
rankkasateiden aikaan alue on kokonaan veden peitossa. Järvellä on hyvin laajat sara- ja ruoholuhdat, joilla
ei ole vielä tehty haavintoja.
Haapajärven rantasuot (kohde 5)
Haapajärvellä on huomattavan laajoja luhtia ja nevoja, joiden kasvillisuus on muuttunut viime vuosina
pohjapadon rakentamisen seurauksena. Järvi on linnustoltaan ja sudenkorentolajistoltaan edustava.
Erityisesti Aholanlahdella esiintyy huomattavan laajoja rantasoita, jotka jatkuvat etelän suunnassa rämeinä.
Alueella on hyvin vaikea liikkua, eikä siellä ole toistaiseksi tehty ludehaavintoja.
Jaalanlahti (kohde 6)
Jaalanlahti on luonnonsuojelualue ja osa Natura 2000 -aluetta Pyhäjärven lahdet. Rantaniittyjä ja -luhtia on
hoidettu Lintulahdet Life-hankkeen jälkeen säännöllisin niitoin. Alueella on monipuolisen vesi- ja
rantalinnuston lisäksi monipuolinen ludelajisto, johon kuuluvat harvinaisemmista lajeista ainakin
sarpaluhtalude (Teratocoris antennatus) (Pekka Raukko), litikka (Aneurus avenius) ja halavalude
(Elasmostethus brevis) (Petri Parkko).
74
Kuva 40. Jaalanlahden luonnonsuojelualueella on laajoja luhtia, joita on pidetty viime vuosina niittämällä avoimina. 30.6.2011
© Petri Parkko
Puroja ja pieniä jokia (kartta 44)
Taasianjoki (kohde 1)
Taasianjoki on pieni voimakkaasti meanderoiva savimaan joki/ puro (CR), joka virtaa Kouvolan ja Iitin rajalla.
Taasianjoella on tehty syksyllä 2014 vesihaavintaa, jonka yhteydessä löytyi luisturi (Velia saulii). Purossa on,
ainakin tutkitulla osuudella, varsin vähän vesikasvillisuutta, mikä saattaa rajoittaa puropikkumalluaisen
(Sigara hellensii) (NT) esiintymistä.
Ahkoja (kohde 2)
Ahkoja on savimaan puro (CR), joka virtaa Korian Hurjanhaan ja Napan asuinalueiden välissä
luonnonsuojelualueen läpi Kymijokeen. Puroa reunustavat Napan kohdalla järeää kuusta kasvavat lehdot,
kun taas sillan länsipuolella puusto on lehtipuuvaltaista. Purolta saatiin keväällä 2014 puropikkumalluainen
(Sigara hellensii) (NT). Lisäksi purolta löytyivät virtavesimittari (Aquarius najas) ja luisturi (Velia saulii) (Petri
Parkko).
Pyteränoja (kohde 3)
Pyteränoja on Korian sillan eteläpuolelle laskeva savimaan puro (CR), jolta löytyy melko paljon suojaisia
hitaasti virtaavia kohtia, mutta kevään 2014 vesihaavinnoissa ei saatu puropikkumalluaista (Sigara hellensii)
75
(NT). Lajin löytyminen purolta on kuitenkin mahdollista, sillä laji on ollut usein vähälukuinen
esiintymispaikoillaan.
Kartta 44. Kouvolan puroja 1–8.
Pentsoja (kohde 4)
Pentsoja on savimaan puro (CR), joka virtaa Kankaronmäestä nimellä Haanoja Kymenlaaksontien ali
Kymijokeen. Haanojaa on kaivettu ja siihen on tehty koristealtaita, mutta Pentsoja on uomaltaan
luonnontilaisen kaltainen ja varsin edustava. Syksyn 2014 kartoituksessa Kymenlaaksontien ja Alakyläntien
väliseltä puro-osuudelta löytyi noin 75 luisturia (Velia saulii) (Petri Parkko), mutta ei puropikkumalluaista
(Sigara hellensii) (NT). Puroa ympäröivät, runsaasti haapaa kasvavat lehdot ovat Pentsojan
luonnonsuojelualuetta.
Myllypuro (kohde 5)
Myllypuro muistuttaa yläjuoksultaan savimaan puroa (CR), mutta levenee Kymijokea kohti uomaltaan
hyvinkin leveäksi. Gasumin venttiiliaseman kohdalla on pieniä koskia ja hitaasti virtaavia sivu-uomia.
Myllypurolla on tehty useina vuosina havaintoja luisturista (Velia saulii) ja keväällä 2013 siltä löytyi myös
puropikkumalluainen (Sigara hellensii) (NT) (Pekka Raukko).
76
Mataroja (kohde 6)
Mataroja on voimakkaasti meanderoiva savimaan puro (CR), joka virtaa viljelysten läpi ja laskee Sippolan
Suurijärveen. Purolta löytyi keväällä 2014 puropikkumalluaista (Sigara hellensii) (NT) ja luisturia (Velia
saulii).
Raussinoja (kohde 7)
Raussinoja oli edustava savimaan puro (CR) ennen vuonna 2013 tapahtunutta uoman kaivua ja patoamista
(ks. s. 81: Ludekohteisiin kohdistuvia uhkia ja hoitosuosituksia). Puron arvokkain osa on edelleen jäljellä,
mutta uoman ennallistuminen voi viedä jopa kymmeniä vuosia. Purolla havaittiin keväällä 2013 kymmeniä
luistureita (Velia saulii), mutta puropikkumalluaista (Sigara hellensii) (NT) ei löytynyt.
Kelkanjoki (kohde 8)
Kelkanjoki on edustava ja kirkasvetinen havumetsävyöhykkeen puro (VU), joka saa alkunsa
Saaramaanjärvestä ja laskee Summanjokeen. Purolla tehtiin vesihaavintaa syksyllä 2014, jolloin löydettiin
useita kymmeniä virtavesimittareita (Aquarius najas) (Petri Parkko), mutta ei puropikkumalluaista (Sigara
hellensii) (NT).
Jalopuuympäristöjä (kartta 45)
Mustilan arboretum + taimitarhat (kohde 1)
Mustilan arboretum on maamme merkittävin puulajipuisto, jossa on hyvin monipuolisesti eri puolilta
maailmaa kerättyjä kasvilajeja. Alueella on huomattavan paljon vanhoja puita ja suurikokoisia alppiruusuja
(Rhododendron). Luteet suosivat reuna-alueita, jonka vuoksi haavintoja on tehty eniten taimilohkojen
reunoilla ja teiden varsilla. Taimilohkoilla on muun muassa siemenlisäystä varten istutettuja suuria
pähkinäpensaita (Corylus avellana).
Mustilan toistaiseksi merkittävimpiä havaintoja ovat olleet heinäkuussa 2013 löytynyt maamme kolmas
kartiolude (Stethoconus cyrtopeltis) (Petri Parkko ja Petri Metsälä) ja syyskuussa 2014 löytynyt vasta
äskettäin Suomeen levinnyt keltasiimalude (Deraeocoris lutescens) (Petri Parkko). Uhanalaisia ja
silmälläpidettäviä lajeja ei ole toistaiseksi löytynyt. Harvinaisin Mustilasta saatu ludelaji on ollut
alppiruusuilla elävä kalmialude (Stephanitis rhododendri) (Anders Albrecht), joka on tavattu toistaiseksi
maastamme vain kerran.
Moision kartanon puisto (kohde 2)
Moision kartanon puistossa kasvaa paljon vanhoja jaloja lehtipuita (kuva 41), mutta siellä ei ole vielä tehty
ludehaavintoja. Syksyllä 2014 tehdyistä seuloksista ei saatu merkittäviä ludelajeja.
77
Kuva 41. Elimäen Moision kartanon jalopuuympäristöä syksyllä 2014 © Petri Parkko
Wredebyn kartanon puisto (kohde 3)
Wredebyn kartano on nykyisin yksityisaluetta, eikä puistossa ole siitä syystä juurikaan haavittu, aivan
reunaosia lukuun ottamatta. Kartanolle johtavan tien varrella kasvaa huomattavan paljon saarnia (Fraxinus
excelsior), mutta alueella on myös muita jalopuita.
Anjalan kartanon puisto (kohde 4)
Anjalan kartanon puistoalue on laaja ja sillä kasvaa paljon vanhoja puita; erityisesti lehmuksia (Tilia) ja
metsätammia (Quercus robur), mutta myös saarnia (Fraxinus excelsior). Puistosta on saatu etenkin
tammilajeja, joista mainittakoon kesällä 2014 saadut terhosuomuluteet (Psallus perrisi) ja
tummasuomuluteet (Psallus wagneri).
Sippolan koulukodin puisto (kohde 5)
Sippolan koulukodin puistossa kasvaa muun muassa suuria metsätammia (Quercus robur), mutta alueelle
on istutettu myös muita jalopuita. Puistosta ei ole muutamilla haavintakerroilla saatu merkittävämpiä
ludelajeja.
78
Kartta 45. Kouvolan jalopuuympäristöjä (1–12).
Myllykosken tehtaan puisto (kohde 6)
Myllykosken tehtaan puistossa kasvaa muun muassa lehmuksia (Tilia), tammia (Quercus), poppeleita,
lehtikuusia (Larix), hopeapajuja (Salix alba var. sericea 'Sibirica') ja saarnia (Fraxinus excelsior). Puistosta on
löytynyt monipuolisesti luteita ja sen poppeleilla elää harvinainen leppäkaitalude (Orthotylus flavinervis)
(NT) (Pekka Raukko).
Korian Pioneeripuisto (kohde 7)
Korian Pioneeripuiston vanhalla kasarmialueella kasvaa jalopuista etenkin lehmuksia (Tilia), kun taas
tammia (Quercus) on vähän. Sotilaskodin edustan tuijilta (Thuja) on saatu pikkuhäiveluteita (Dichrooscytus
gustavi) (Pekka Raukko).
79
Kouvolan rautatieaseman puisto (kohde 8)
Kouvolan rautatieaseman länsipuolella on kapea pysäköintialueiden ja radan väliin jäävä puisto, jossa
kasvaa lehmusten lisäksi muun muassa suuria pähkinäpensaita (Corylus avellana) sekä joitakin saarnia
(Fraxinus excelsior), joilta saatiin kesällä 2014 paljon saarnisuomuluteita (Psallus lepidus) (Petri Parkko).
Kouvolan Tuulensuojan puisto (kohde 9)
Tuulensuojan vanhan puurakennuksen ja radan välissä on pieni puisto, jossa kasvaa suuria lehmuksia (Tilia)
ja metsätammia (Quercus robur) sekä siperiansembraa (Pinus cembra). Puistosta löytyi syksyllä 2014
keltasiimaluteita (Deraeocoris lutescens) (Petri Parkko).
Kouvolan Kasarminmäki (kohde 10)
Kouvolan Kasarminmäen vanhalla kasarmialueella kasvaa paljon etenkin lehmuksia (Tilia), jokunen saarni
(Fraxinus excelsior), hienoja vanhoja mäntyjä sekä pihtoja (Abies). Paraatikentän keskellä kasvavilta tuijilta
(Thuja) on löytynyt pikkuhäiveluteita (Dichrooscytus gustavi) ja Suomessa melko harvinainen
ruskomarmorilude (Phytocoris ulmi) (Pekka Raukko).
Kuusankosken kirjaston puisto ja Kirkkopuisto (kohde 11)
Kuusankosken keskustan puistot ovat melko laajoja ja niillä kasvaa avoimien nurmikoiden ympäröiminä
monia jaloja lehtipuita. Alueella on hyvin monipuolinen ludelajisto, johon kuuluvat muun muassa
hopeapoppelilla (Populus alba) elävä poppelilude (Sthenarus rotermundi) ja pihdoilla elävä harvinainen
isopamppulude (Atractotomus morio) (Petri Parkko). Puiston lehtikuuselta löytyi kesällä 2013 maassamme
paikoittaisena esiintyvä ruskosäämiskälude (Psallus luridus) ja puiston reunasta harvinainen leppäkaitalude
(Orthotylus flavinervis) (NT) (Petri Metsälä ja Petri Parkko).
Kymintehtaan puisto (kohde 12)
Kymintehtaan vanhassa UPM:n puistossa kasvaa suuria tammia (Quercus) ja lehmuksia (Tilia), mutta myös
useita suuria pähkinäpensaita (Corylus avellana). Alueella on monipuolista ludelajistoa, joista maininnan
ansaitsevat terhosuomulude (Psallus perrisi), tummasuomulude (Psallus wagneri) ja Kymenlaaksossa
harvinainen pähkinäkeijulude (Phylus coryli). Puistosta on haavittu myös toistaiseksi määrittämättä jääneitä
rikkaluteita (Orius sp.), joiden genitaalituntomerkit eivät sovi kotimaisiin lajeihin.
Voikkaan puistot (kohde 13)
Voikkaalla on vanhoja UPM:n teollisuusalueiden puistoja, joissa kasvaa erityisesti lehmuksia (Tilia) ja
vanhoja mäntyjä. Puistoista ei ole vielä löytynyt uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja, mutta lajisto on
muuten monipuolista ja edustavaa. Lehmuksilta on saatu muun muassa Suomessa harvinaisina esiintyviä
jalavakaitaludetta (Orthotylus viridinervis) ja lehtorikkaludetta (Orius laticollis) (Petri Parkko).
80
LUDEKOHTEISIIN KOHDISTUVIA UHKIA JA HOITOSUOSITUKSIA
Rataympäristöjen suurimpia uhkia ovat etenkin ratavarsien sepelöinti, huoltoteiden asfaltointi ja
kasvillisuuden myrkyttäminen. Kouvolan ratapihoilla on toistaiseksi asiat melko hyvin ja niiltä löytyy etenkin
ketomarunaa (Artemisia campestris) huomattavan laajoina kasvustoina.
Sepelöintiä ja myrkkyjen käyttöä vähintään sivuraiteiden ympäristössä tulisi välttää. Kouvolassa puiden
taimia on nyhdetty kaivinkoneeseen kiinnitetyllä laitteella mekaanisesti, jolloin maanpinta on samalla
rikkoutunut ja ruohovartiset paahdealueiden kasvit ovat päässeet itämään. Tämä on erittäin suositeltava
tapa puuvartisen kasvillisuuden poistamiseen.
Muista korvaavista paahdealueista lentokentillä on uhkana avoimien kenttien asfaltointi ja nurmettaminen.
Hiekkapohjaisilla pientareilla ja tie-/rataluiskilla suurimpia uhkia on erilaisten maa-ainesten tuonti. Ne
rehevöittävät maata, jolloin paahdealueiden kasvilajit häviävät kilpailussa suuremmille lajeille. Kaikissa
harjualueiden tie- ja ratahankkeissa tulisi jättää luiskat pelkälle hiekalle ja mielellään kylvää niille
esimerkiksi ketomarunaa (Artemisia campestris), päivänkakkaraa (Leucanthemum vulgare) ja pietaryrttiä
(Tanacetum vulgare). Luiskille tuotujen maa-ainesten mukana saattaa tulla myös haitallisten tulokaskasvien
siemeniä. Erityisesti lupiinien (Lupinus) leviäminen uhkaa monen piennaralueen ja tieleikkauksen
kasvillisuutta ja samalla hyönteislajistoa.
Paloalueiden vaateliaampi ludelajisto tarvitsee palojatkumoa, jollainen on syntymässä Repoveden
kansallispuistoon Metsähallituksen polttaessa puustoltaan tasaikäisiä nuoria mäntymetsiä. Olisi hyvä
polttaa myös puustoltaan järeämpiä varttuneita metsiä, jolloin saataisiin myös vaateliaampia paloalueita
suosivia lajeja Kouvolan metsiin. Kulotus voitaisiin ottaa osaksi kaikkien metsien hoitoa, sillä se parantaisi
harjujen harvinaistuneiden kasvilajien ja samalla niillä elävien hyönteisten elinmahdollisuuksia.
Kangasajuruohon (Thymus serpyllum) (NT) kasvupaikkoihin kohdistuu useita uhkia. Kasvupaikat ovat aina
hiekkapohjaisia ja niukkakasvuisia. Suurin osa merkittävistä kasvupaikoista on tiealueilla, joissa ne voivat
tuhoutua esimerkiksi tien leventämisen tai ojan kaivun yhteydessä. Pientareiden rehevöityminen hävittää
ajuruohokasvustot nopeasti, sillä laji ei kestä muiden lajien kilpailua. Myös puiden varjostus heikentää
kasvustoja. Etenkin vaateliaimmat ajuruoholla elävät pikkuperhoslajit lisääntyvät vain paljaan maan
ympäröimillä ajuruohomättäillä ja häviävät muun kasvillisuuden lisääntyessä (Kaitila 2005).
Kangasajuruoho hyötyy metsäpaloista, joten myös harjualueilla olisi syytä tehdä ennallistamispolttoja.
Raportissa esitellyille merkittävimmille kohteille olisi syytä tehdä hoito- ja käyttösuunnitelmat, joilla
turvattaisiin ajuruohokasvustojen ja samalla uhanalaisen hyönteislajiston säilyminen.
Avoluhdat tarvitsevat säännöllisesti laidunnusta tai hoitoniittoja, sillä etenkin ruovikko ja pensaikot
valtaavat nopeasti alaa. Hyönteislajisto on edustavinta mosaiikkimaisilla ja kasvillisuudeltaan monipuolisilla
luhdilla, joilla on myös rikkonaisia avovesialueita.
81
Puroista luonnontilaisen kaltaisia on Kouvolassa enää vähän, joten niiden säilyttäminen on hyvin tärkeää.
Puroja uhkaavat niiden kaivaminen ojiksi sekä turvetuotannosta ja metsäojituksista johtuva veden laadun
heikkeneminen.
Puroihin kohdistuva toiminta voi olla erityisen törkeää ja luontoarvoja tuhoavaa. Raussin Raussinojalla
todettiin syksyllä 2013, että purouomaa oli kaivettu pitkältä matkalta ja siihen oli tehty suuri, eliöiden
luonnollisen liikkumisen estävä, pato (kuva 42). Golfkenttään liittyvään tekojärven rakentamiseen ei ollut
haettu minkäänlaista lupaa ja teko johti poliisitutkintaan. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ripeän
toiminnan ansiosta pato määrättiin purettavaksi, mutta uoman palaaminen edes lähelle luonnontilaa vie
todennäköisesti kymmeniä vuosia. Kyseisestä savimaan purosta (CR) löytyi keväällä 2013 muun muassa
kymmeniä luistureita (Petri Parkko).
Kuva 42. Raussinojan savimaan puroon tehty suuri patorakennelma, jonka takana on pieni tekojärvi. 20.11.2013 © Petri Parkko
SUOSITELTAVIA JATKOSELVITYKSIÄ
Uhanalaisille ludelajeille merkittävimmät elinympäristöt eli erilaiset paahdealueet vaatisivat lisäselvityksiä
luteiden, mutta myös kovakuoriaisten ja pikkuperhosten, osalta. Kouvolassa rataympäristö ja Utin
lentokenttä ovat kaupunkimme merkittävimmät paahteiset elinympäristöt. Rataympäristön hoitovastuu
kuuluu pääosin Liikennevirastolle ja lentokentän Puolustusvoimille, joille kuuluu myös lajistoselvitysten
teettäminen merkittävien ympäristöä muuttavien hankkeiden yhteydessä.
Kouvolan Teholan teollisuusalueen maankäyttö muuttuu jatkuvasti ja hyvinkin merkittävät lajiesiintymät
voivat hävitä kenttien asfaltoinnin yhteydessä. Alueella on tehty varsin vähän ludeselvityksiä, mutta jo
82
muutamilla käynneillä on löytynyt merkittäviä lajeja. Teollisuusalueelta tulisi kartoittaa kasvillisuudeltaan
uhanalaislajistolle merkittävät alueet ja suunnitella alueen maankäyttöä kasvillisuusrajausten perusteella.
Kangasajuruohon (Thymus serpyllum) (NT) kasvupaikkoja olisi syytä kartoittaa lisää, sillä niiden merkitys
uhanalaislajistolle on huomattava. Tämän ludeselvityksen yhteydessä jäi varmasti monia suurempiakin
kasvustoja löytymättä, sillä etenkin ojien pohjilla olevien ja kukkimattomien kasvustojen löytäminen on
hyvin vaikeaa.
KIITOKSET
Pekka Raukko ja Petri Metsälä ovat kartoittaneet hyvin aktiivisesti luteita Kouvolassa ja tehneet suuren
määrän merkittäviä havaintoja, jotka olivat käytettävissä tässä julkaisussa. Heiltä sain myös monia eri lajien
esiintymistä ja ravintokasveja koskevia tietoja. Edellä mainittuja henkilöitä, mukaan luettuna niin ikään
”nuorisojaokseen” kuuluva Arto Muinonen, saa paljolti kiittää siitä, että into luteisiin on pysynyt yllä.
Yhteiset retkemme ovat olleet opettavaisia ja ennen kaikkea innostavia. Hyönteisten moniottelija Harri
Luoma päästi katsomaan upeita kokoelmiaan ja antoi samalla useita puuttuvia tietoja tähän raporttiin. Kari
Varoselle kiitokset täydentävistä havainnoista sekä mahdollisuudesta tutkia ludekokoelmaa.
Veikko Rinne on ollut korvaamattomana apuna näytteiden ja valokuvien määrittämisessä. Hän toimitti
myös Hemiptera-ryhmän hallussa olevat tiedot Kouvolan uhanalaisista luteista. Hemiptera-ryhmän jäsenille
Anders Albrechtille, Ilpo Mannerkoskelle, Guy Södermanille, Teemu Rintalalle, Petri Ahlrothille ja Seppo
Karjalaiselle suuret kiitokset monenlaisesta hyönteisiin liittyvästä ajatustenvaihdosta sekä kommenteista
liittyen tähän julkaisuun. Esa Korkeamäki avusti virtaludetta koskevien tietojen hankinnassa ja kommentoi
raporttiluonnosta.
Hannu Frimanille suuret kiitokset kaikenlaisesta työn ohjaamisesta ja ennen kaikkea julkaisun saattamisesta
painettavaan muotoon. Jukka Reinikaista saamme kiittää pyyntiluvista Mustilan arboretumin ympäristössä,
sillä alueella on tehty useita mielenkiintoisia havaintoja. Pekka Heikkilä puolestaan avusti Repoveden
kansallispuiston lupien hankinnassa. Jari Kaitilan kanssa olemme vaihtaneet paljon ajatuksia Kouvolan
paahdealueista, sillä ovathan intressimme niiltä osin hyvinkin yhteneväiset. Luonteva ja mutkaton yhteistyö
Tuula Tanskan kanssa on helpottanut kaikenlaista uhanalaisten lajien parissa työskentelyä jo vuosien ajan.
Riku Rinnekangas ilmiantoi erilaisia korvaavia paahdealueita.
Suurkiitokset myös oikolukijoille Laura Lumppiolle ja Anna Kuurnelle, joilta sain monia hyviä
korjausehdotuksia. Laura toimi myös monella luderetkellä reippaana avustajana.
LÄHTEET
Faunatica Oy 2010: Kouvolan ratapihan uhanalaisten hyönteisten esiselvitys ja selvitykset 2009 ja 2010.
Tutkimusraportti 69 s.
Kaitila, J. 2005: Paahdeympäristöjen perhosista. Julkaisussa Stella Form (toim.)2005: Paahdeympäristöjen
ekologia ja uhanalaiset lajit. SYKE:n Suomen Ympäristö -sarja 774.
83
Linnavuori, R. 1966: Nivelkärsäiset I, Hemiptera I, Luteet I, Amphibicoriomorpha ja Geocorisae. Suomen
eläimet – Animalia Fennica 10.
Parkko, P. 2009: Kouvolan seudun rataympäristöjen kasvillisuuskartoitus 2008. Tutkimusraportti 140 s. –
Kouvolan
seudun
kansanterveystyön
kuntayhtymä/Ympäristöpalvelut,
Kouvolan
kaupunki,
Ratahallintokeskus.
Parkko, P. 2014: Kouvolan Vuohijärven asemakaavoitukseen liittyvä luontoselvitys. Tutkimusraportti 8 s. –
Kouvolan kaupunki.
Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen
kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. 685 s.
Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – osa 2:
Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. 572 s.
Rintala, T. & Rinne, V. 2011: Suomen luteet. 2. painos. Hyönteistarvike TIBIALE Oy. Helsinki.
Routasuo, P. 2012: MT 369 Kevyen liikenteen väylä välille Kääpälä-Tuohikotti. Enviro Oy: n raportti 7 s.
Skipper, L. 2013: Danmarks blomstertæger. Apollo Booksellers. 407 s.
Vuori, K. – M. 2008: Selvitys uhanalaisen keltasurviaisen (Potamanthus luteus) ja harvinaisen virtaluteen
(Aphelocheirus aestivalis) esiintymisestä ja huomioimisesta Kymijoen koskikunnostuskohteissa. Saatavissa
sähköisessä muodossa [viitattu 16.10.2014]:
http://www.lohikeskuskotka.fi/attachments/article/399/Selvitys%20keltasurviaisesta%20ja%20virtaluteest
a%20K-M%20VUORI.pdf
Välimäki, P., Mäkinen, T., Kronholm, H. & Mutanen, T. 2008: Ratapihat uhanalaisen ketolajiston korvaavina
elinympäristöinä – Kaipiaisten ratapiha-alueen perhoshavainnot 2002 – 2004. – Baptria 33: 12–19.
84
KUVAILULEHTI
Julkaisija: Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut
Julkaisuaika: 5.6.2015
Tekijä: Petri Parkko
Julkaisun nimi: Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet
Viittausohje: Parkko, P. 2015: Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet. Kouvolan kaupungin
Ympäristöpalvelut, julkaisu 1/2015. Kouvola.
Julkaisusarjan nimi ja numero: Kouvolan ympäristöjulkaisu 1/2015
Tiivistelmä: Nykyinen Kouvolan kaupunki on hyvin laaja ja elinympäristöiltään monipuolinen. Uhanalaisille luteille
erityisen merkittäviä ovat Salpausselän harjualueet lentokenttineen ja tieleikkauksineen sekä rataympäristöt.
Kaupungin alueelta ei ole aiemmin tehty luteisiin liittyvää selvitystä, vaan tehdyt selvitykset koskevat muutamia
rajattuja kohteita.
Vuonna 2013 aloitettiin ludekartoitus, jossa koottiin yhteen olemassa oleva ludetieto vuosien 2013–2014 aikana
maastossa kerättyyn tietoon. Ludeselvitykset kohdennettiin uhanalaisille ja silmälläpidettäville luteille sopiviksi
arvioituihin elinympäristöihin: erilaisiin paahdeympäristöihin, puistoihin sekä jokiin ja puroihin. Kartoituksissa
käytettiin menetelmänä erityisesti kenttähaavintaa ja karikeseulontaa, vesistöissä eläviä lajeja pyydystettiin
potkuhaavilla.
Kartoituksissa löydettiin useita uhanalaisten lajien esiintymiä, mutta erityisesti silmälläpidettäviä (NT) lajeja. Kouvolan
uhanalaisille luteille merkittävimmät alueet ovat Utin lentokenttä, Kaipiaisten ratapiha ja Saaramaan vanha
urheilukenttä, joilla kaikilla esiintyy luonnonsuojelullisesti erityisen merkittävää lajistoa. Muualla maassamme
harvinaisina esiintyviä ja silmälläpidettäviä (NT) vesiluteita, puropikkumalluaista (Sigara hellensii) ja virtaludetta
(Aphelocheirus aestivalis) löytyi monista uusista paikoista.
Ludekartoituksen yhteydessä kartoitettiin myös kangasajuruohoa (NT), jolla elää harvinainen ajuruohoruskolude
(Rhopalus distinctus). Ajuruoholla elää luteiden lisäksi lukuisia uhanalaisia hyönteislajeja, joten kasvupaikkatiedot ovat
tärkeitä maankäytön suunnittelussa. Raporttiin koottiin uhanalaisten lajien esiintymistietojen lisäksi arviot vielä
löytymättömien lajien esiintymispotentiaalista sekä tiedot Kouvolan arvokkaista ludekohteista elinympäristöittäin.
Rahoittaja: Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut
ISBN: 978-952-67516-9-6 (nid.), 978-952-68369-0-4 (PDF)
ISSN: 2343-0230
Sivuja: 85
Kieli: Suomi
Luottamuksellisuus: Julkinen
Julkaisun myynti: Kouvolan kaupunki
Julkaisun kustantaja: Kouvolan kaupunki, Ympäristöpalvelut
Painopaikka ja -aika: Kouvolan kaupungin tulostuspalvelu, Kouvola 2015
85
ISBN: 978-952-67516-9-6 (nid.), 978-952-68369-0-4 (PDF)
ISSN: 2343-0230

Kouvolan uhanalaiset ja silmälläpidettävät luteet

Transcription

Similar documents

Tervetuloa tutustumaan Pilke päiväkotien toimintaan ja

maaliskuun tiedote

As Oy Kouvolan Senioritähti

Kouvola.fi Material Attachments Newfolder 244 0sxn0k5kn Esite 2015

Markkinointipaketit 1 ja 2

hanke - Kouvola

9 - Surkkari.fi