Kuopiolainen Miss Nica on yksi Suomen johtavista strippareista

Transcription

Kuopiolainen Miss Nica on yksi Suomen johtavista strippareista
Kuopion Kaupunkilehti | 10.10.2015 |29
„„Eroottiselta tanssijalta kysytään säännöllisesti myös
Kuopiolainen Miss
Suomen johtavista
„„KIIKARISSA
»»Milla Kahelin
Haastattelutilanteet jännittävät minua enää harvoin
etukäteen, mutta kuopiolaisstrippari Miss Nican tapaaminen tuntuu jotenkin
erilaiselta. Ja tottahan se on,
ettei eroottisia tanssijoita
ihan joka päivä tapaa.
Mutta jännitys on ihan
turhaa, sillä Miss Nica on
herttainen ja kaunis nainen,
joka puhuu ammatistaan
rohkeasti ja suoraan. Neljä vuotta ja niistä 1,5 vuotta päätoimisesti stripannut
Miss Nica päätyi alalle puolivahingossa.
– Tapailin miestä, joka oli
juuri aloittelemassa strippaamista. Olin hänen mukanaan keikalla ja tutustuin samalla keikkamyyjään. Kysyin häneltä, voisinko kokeilla strippaamista. Jos tykkään siitä niin jatkan ja jos en, niin sitten en
strippaa.
Laulaminen jännittää
enemmän
Ja niin Miss Nica strippaa
edelleen, mutta tämä mies
ei.
– Olen tehnyt mallin
hommia ja esiintynyt alusvaatteisillani ennen tätäkin
isojen ihmisjoukkojen edessä. Olen aina tykännyt esiintymisestä ja olen myös laulanut. Itse asiassa laulukeikat ovat jännittäneet minua
paljon enemmän kuin strippaaminen, Miss Nica naurahtaa.
Itse strippaamisen Miss
Nica opetteli itse.
– Katsoin netistä jotain
pätkiä ja kävin katsomassa
muiden esityksiä. Tiesin heti, että haluan tehdä esityksistä itseni näköisiä. Strippareilla on aika paljon sitä, että ollaan esimerkiksi poliiseja tai hoitajia. Itse
hyödynnän useita eri asukokonaisuuksia ja musiikkia. Syksyllä teen aina uudet
setit ja tuon esityksiin jotain
uutta.
Tykkään
”
työstäni, eikä
tässä ole kyse
siitä, että minun
olisi tätä
jostain syystä
pakko tehdä.
seksiä. Kysyjät joutuvat pettymään.
Nica on yksi
strippareista
Palaute tulee
välittömästi
”Ethän kerro, että
olin yleisössä”
Miss Nican ystävät ovat
suhtautuneet ammatinvalintaan hyvin.
– En tosin urani alkuaikoina ihan heti kertonut siitä. Ainoastaan yksi frendi on
kysynyt, että miksi teen tällaista. Tykkään työstäni, eikä
tässä ole kyse siitä, että minun olisi tätä jostain syystä
pakko tehdä. Strippaaminen vain on minun juttuni.
Parhaimman palkinnon strippari saa siitä, kun yleisö on mukana esityksessä, taputtaa
ja kannustaa. Ja yleensä palaute tuleekin välittömästi esiintymisen
jälkeen.
– Vaihdan shown jälkeen vaatteet ja menen
yleisön joukkoon. Palaute tulee siellä saman
tien, kun kanssani tullaan juttelemaan tai ottamaan valokuvia. Ja
onhan yksi palaute myös
se, että minua pyydetään
tanssimaan samaan paikkaan useita kertoja vuodessa.
Sitten on myös niitä, jotka tulevat kyselemään Miss
Nicalta myös seksiä.
– Vastaan, että tanssin ainoastaan ja aika usein sitten tuleekin anteeksipyyntö. Sitten
oma lukunsa oma nämä sähköpostirankuttajat. Loppujen
lopuksi he haukkuvat paskaksi tyypiksi, kun teen selväksi,
ettei seksiä ole tarjolla.
»»Milla Kahelin
Miss Nica kertoo, että hän on
työnsä myötä joutunut tottumaan siihen, että on eräänlainen
julkkis. Hänet saatetaan tunnistaa kadulla ja joskus joku saattaa tulla juttelemaankin.
– Toki itsekin joskus tunnistan tuttuja kasvoja katsomon
puolelta, mutta en tietenkään
mene juttelemaan heille. Joskus eräs esityksessä avustajana ollut mies tuli sanomaan minulle, että enhän kerro siitä kenellekään. Aika erikoista ajatella noin, miksi ihmeessä menisin
siitä jollekin sanomaan, Miss Nica naurahtaa.
Joskus yleisössä näkyy
myös pariskuntia, mutta silti
stripparin katsominen voi olla
monille pariskunnille tabu.
– Jos on parisuhteessa, niin kyllä siitä pitäisi pystyä avoimesti pu-
humaan. Eihän siinä ole mitään
pahaa.
Strippaamiseen liitetään
usein vahvasti tangolla tanssiminen, vaikka esimerkiksi Miss
Nica ei läheskään aina strippaa
tangolla.
– Nykyään harrastetaan paljon tankotanssia, eikä sitä enää
automaattisesti ajatella strippaamiseksi.
Stripparille oma keho on tärkeä työkalu, josta on pidettävä
hyvää huolta. Miss Nica ei kuitenkaan koe ammattinsa takia
ulkonäköpaineita.
– Pidän itsestäni huolta
jo senkin takia, että jaksan
esiintyä. Jos on koko viikonlopun esiintymismatkalla, niin ei
huonolla kunnolla jaksa. Strippari mainostaa itseään omilla
kuvillaan, joten jos ulkomuoto
yllättäen alkaisi poiketa niistä,
niin aika äkkiä siitä tulisi sanomista.
Strippari Miss Nica kertoo, että hän päätyi alalle vahingossa, vaikka onkin aina nauttinut esiintymisestä.
Parhaimman palkinnon Miss Nica saa siitä, kun yleisö on mukana esityksessä, taputtaa ja kannustaa. Ja
yleensä palaute tulee välittömästi esiintymisen jälkeen.
Tutut yleisössä
eivät häiritse
Jos Miss Nican yleisöön sattuu tuttuja, se
ei häntä häiritse.
– Itse asiassa otan
mielelläni tutun
avustajaksi esitykseen, koska tiedän
etteivät he ala sooloilla kesken kaiken.
Jos olen ollut esiintymässä sellaisessa
paikassa, jonne veljeni saattaisi osua, olen
ilmoittanut hänelle,
ettei välttämättä tulla paikalle, Miss Nica
naurahtaa.
Erityisiä ammatillisia haaveita Miss Nicalla ei ole. Hän on
päässyt jo valloittamaan suuria lavoja.
Helsingissä kuun lopussa järjestettävillä sEXHIBITION-messuilla hän strippaa päälavalla.
–Aion stripata
niin pitkään kuin se
tuntuu hyvältä.
Alalla on
monenlaista
tekijää
»»Milla Kahelin
Strippaajaksi on kohtalaisen
helppo päästä ja moni päätyykin alalle helppojen tulojen perässä. Se ei kuitenkaan ole kovin hyvä motiivi
tehdä työtä.
– Jotkut käyttävät alkoholia tai muuta päihteitä,
koska eivät pysty ilman
niitä esiintymään. Se ei
ole kovin ammattimaista
touhua. Itse puutun aika
ronskistikin tällaisiin tapauksiin ja menen kysymään tytöiltä, että onko
heidän hyvä olla jos pakosta tätä tekevät. Itse
olen keikoilla aina selMilla Kahelin
vin päin.
Alalla on paljon venäläisiä
ja virolaisia esiintyjiä.
– Etelä-Suomessa on aika
paljon suomalaisia strippareita, mutta kovinkaan moni
heistä ei lähde tänne pohjoisempaan esiintymään.
Miss Nica naurahtaa, että strippareilla ei ole ammattiliittoa, joka valvoisi heidän
etujaan.
– Joskus tosin olemme kollegoiden kanssa heittäneet,
että eiköhän perusteta sellainen. Ja kyllä minulta itse
asiassa kysyttiin silloin muutama viikko sitten, että osallistunko mielenilmaukseen tai
olenko lakossa.