JÄSENTIEDOTE 2/2015

Transcription

JÄSENTIEDOTE 2/2015
JÄSENTIEDOTE
2/2015
Riihimäki
Karoliinankatu 2
11100 Riihimäki
[email protected]
2.9.2015
VARAPUHEENJOHTAJALTA
Tervehdys yrittäjät!
Jälkitoimituksena saatu kesä alkaa olla kääntynyt syksyksi ja kaikki ovat palanneet sorvin ääreen.
Yksi Riihimäen kesän kohokohdista oli tauon jälkeen järjestetty Shopping-tapahtuma. Shopping oli
todella onnistunut ja väkeä oli paikalla valtavat määrät. Suurkiitos tapahtuman järjestelyihin
osallistuneille ja erityisesti tapahtuman pääkoordinaattorina olleelle Tuijalle.
Suomen historian pisimmän, yli 20-vuotisen Nokia-vetoisen nousukauden jälkeinen taantuma on
käytännössä jatkunut jo vuoden 2008 syksystä lähtien eikä loppua näy – päinvastoin.
Taas kerran yrittäjät ovat se ryhmä, joka venyy, mukautuu ja tekee työtä vuorotta sen eteen, että
suomalaiset selviytyisivät mahdollisimman hyvin.
Kaikilla suomalaisilla kyllä riittäisi gallupienkin mukaan halua osallistua ”pelastustalkoisiin”, mutta
SAK on ottanut jyrkän kielteisen kannan käytännössä kaikkeen, millä taloutta voitaisiin parantaa.
Palvelualojen ammattiliitto on uhannut nopeasti alkavalla yleislakolla, jos liikkeiden aukiolorajoituksiin puututaan.
Näyttää pahasti siltä, että pieni, mutta ison vaikutusvallan omaava porukka soutaa Suomi-venettä
eri suuntaan kuin yleisen käsityksen mukaan pitäisi.Nyt, jos koskaan pitää yrittäjien puhaltaa yhteen
hiileen ja toimia aktiivisesti yhdessä yrittämisen edellytysten ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.
Hyvää alkanutta syksyä kaikille jäsenillemme ja voimia
yrittämiseen !!
Riihimäen Yrittäjät Ry
Varapuh.joht. Tero Saarinen
Shopping 2015
Paikallisyhdistyksen hallitus:
Friman Markus, pj
Saarinen Tero, vpj
Arposuo Jani
Latikka Tiina
Paavo Salin
Järveläinen Pirjo, siht.
Sasi Jyrki
Pyrhönen Minna
Riihimäki
JÄSENTIEDOTE
2/2015
75-VUOTISJUHLA
Yrittäjäjuhla pe 30.10.2015
Riihimäen Yrittäjät ry täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Juhlavuoden Yrittäjäjuhlaa vietetään Hotelli Scandicin
ja Riihimäen Teatterin tiloissa klo 17.30 alkaen. Maittavan illallisen lisäksi ohjelmassa on Vuoden Yrittäjäpalkinnon jako, puheita, hauskaa showmeininkiä, musiikkiesityksiä ja illan päätteeksi tanssia orkesterin säestyksellä. Illan esiintyjinä ovat haitarinsoittaja Jari Kokkinen, Drag artisti Jukka K ja bilebändi Lotta Skog. Juhlapuheen tulee pitämään Ekokemin entinen toimitusjohtajaTimo Piekkari.
Illalliskortin voi lunastaa netissä www.lippuagentti.fi:n kautta. Ennakkovaraajan etu on voimassa 15.9.15 asti,
jolloin lipun saa 49 €/hlö ja myöhemmin maksettuna hinta on 59 €/hlö. Varaukset on tehtävä viimeistään
4.10.15 ja varauksen yhteydessä tulee ilmoittaa mahdollisista erityisruokavalioista. Kutsu on yrittäjäjäsenillemme avec ja tumma puku. Ilmoittautua voi sihteeri Pirjo Järveläiselle p. 050 3314017, [email protected].
AJANKOHTAISTA JÄSENYRITTÄJÄLLE
Yrittäjät yhdessä -aamukahvit jatkuvat
Riihimäen Yrittäjät ry aloitti keväällä säännölliset Yrittäjät yhdessä -aamukahvitilaisuudet Feeniks Cafén tiloissa (Hämeenkatu 25-27, Granitinaukio, Riihimäki). Kahvitilaisuuksien suosion vuoksi tilaisuudet jatkuva jälleen pe 18.9.15 alkaen. Aamukahveilla on oiva tilaisuus tutustua rennossa ilmapiirissä paikkakuntamme muihin
yrittäjiin sekä keskustella hallituksemme kanssa yrittäjäasioista. Tule vaikuttamaan ja kertomaan, mikä Sinulle yrittäjänä on tärkeää. Haluamme yhteistyössä kehittää yhdistystä palvelemaan yrityksesi tarpeita. Tarjolla on kahvin lisäksi toki myös pientä suolaista purtavaa! Tilaisuudet ovat maksuttomia eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Katso päivämäärät ja lisätietoja yhdistyksemme nettisivuilta.
Syyslounas pe 4.9.2015
Yhdistyksemme tämän syksyn Syylounas tarjoillaan Riihimäen lukiolla, Koulukatu 5, klo 12-13.30. Mukana lounaalla on lukion opettajia ja oppilaita sekä Riihimäen Yrittäjänaiset ry:n väkeä. Tilaisuuden aiheita ovat mm.
lukion ja yrittäjien väliset yhteistyömahdollisuudet, yrittäjyyskurssin mentorointi sekä lukiolaisten TET. Lounaalle ilmoittautumiset ma 31.8.15 mennessä lukion apulaisrehtori Ulla Korpiselle, puh. 040 330 4606 tai
[email protected]. Lounastilaisuus on jäsenillemme maksuton.
Liikuntaa tarjolla
Yhdistyksellä on jäsenyrittäjiä varten varattuna sulkapallovuoro torstaisin klo 19-20 JPJ Liikuntakeskuksella,
Peltosaarenkatu 21, Riihimäki. Mukaan voi ilmoittautua sähköpostilla [email protected] tai puh. 019722422. Lisäksi on mahdollisuus käydä ilmaiseksi JPJ Liikuntakeskuksen kuntosalilla torstaisin klo 18-22 välisenä aikana. Käynnit kuitataan kassalla olevaan listaan.
JÄSENTIEDOTE
2/2015
Riihimäki
AAMUPOSTIN JUTTUSARJA YRITTÄJISTÄ
Aamuposti tekee juttusarjan, jossa on vähintään 8 riihimäkeläistä yritystä. Lopullisen valinnan yrityksestä tekee Aamuposti. Yritykset kokoaa keskitetysti Riihimäen Yrittäjien hallitus, jossa asiaa hoitaa Jyrki Sasi.
Tavoite on erityyppiset yritykset: isot, pienet, valmistus, palvelut, myynti jne.
Asiaa aloitettiin jo viime vuonna, mutta koska asia oli delegoitu hallituksen jäsenelle, joka muutti Hämeenlinnaan ja Aamupostinkin päätoimittaja vaihtui, niin asiaan tuli katko. Nyt yritetään uudestaan.
Niitä, jotka haluavat, että aamuposti tekisi jutun yrityksestään, pyydetään lähettämään tästä tieto sähköpostitse Jyrki Sasille keskiviikkoon 9.9. mennessä [email protected]
(jos kontaktihäiriöitä, niin silloin [email protected]).
Juttujen sisällön runko on lukijoita kiinnostava:
a) mitä yrityksen arjessa tapahtuu eli pääsy porttien sisäpuolelle
b) onko jokin koukku tai sanoma tai jotenkin osoittaa esim. yhteiskunnallisesti jotain hyvää tai positiivista tai
jotain yllättävää, mitä lukija ei osaa aavistaa. Tämä "koukku" olisi hyvä ilmaista sähköpostissa Jyrkille, koska
se on yksi valinnan peruste. Jos samalta alalta on useampia halukkaita, niin Yrittäjillä on oikeus tehdä jotain
esikarsintaa, mutta pääosin esitykset menevät sellaisenaan Aamupostin toimitukseen.
Ei ole tarkoitus tehdä Kauppalehden mukaista yritysanalyysiä tai esiintuoda erityisiä talousmittareita.
Kun Aamuposti on valinnut yritykset, niin lähetetään yrityksen perustiedoista jokin paperi annetun kyselylomakkeen muodossa, jotta toimittaja on nopeammin sisällä juttua tehdessä.
Aamuposti ei ole vielä valinnut juttusarjan toimittajaa.
Asia on tarkoitus panna vireille mahdollisimman pian. Tilavaraus tehdään aina saman kokoiselle jutulle ja se
ilmestyisi kerran viikossa esim. torstaina.
Juttuihin valituilta yrityksiltä ei edellytetä minkäänlaista vastapalvelusta kuten ilmoitusta tms.
Lisätietoja
Jyrki Sasi
p. 0407709275, [email protected], [email protected]
UUSIA JÄSENIÄ
1418 Kati Mäki‐Nevala Oy/ R‐kioski Torikatu
Jii Koo Partners
Kotileipomo Laine Oy ‐ Cafe Kotileipomo Laine
LaatuSnacks Oy
Kotibox Oy
Lahja-Fiia Oy
Tuomo Palevaara
Jäsenmäärämme on tällähetkellä 469 jäsentä.
Nyt on hyvä hetki suositella jäsenyyttä yrittäjissä. Laitetaan hyvä sana kiertämään.
Omat yrittäjärekisterissä olevat yhteystiedot kannattaa päivittää nettisivuiltamme jäsennumeron avulla.
Ajantasalla olevat tiedot takaavat mm. tärkeiden sähköpostiviestien ja postien perille tulon.
Riihimäki
JÄSENTIEDOTE
2/2015
TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2015
Tapahtumakalenteri 2015, syksy
pe 4.9.
Syyslounas, Riihimäen Lukio, Koulukatu 5, Riihimäki
pe 18.9.
Yrittäjät yhdessä –aamukahvit, Feeniks Café, Riihimäki
ma 28.9.
Koulutus: Yrittäjien hyvinvointiryhmä, Riihimäki
pe 16.10.
Yrittäjät yhdessä –aamukahvit
ma 19.10.
Koulutus: Yrittäjien hyvinvointiryhmä, Riihimäki
pe 30.10.
Yrittäjäjuhla, Hotel Scandic Riihimäki
ti 17.11.
Vuosikokous
pe 20.11.
Yrittäjät yhdessä –aamukahvit
pe 18.12.
Yrittäjät yhdessä –aamukahvit
Laita tapahtumapäivät jo kalenteriisi. Tapahtumiin lisätietoja saa yhdistyksemme nettisivuilta
www.yrittajat.fi/riihimaki. Tapahtumiin ilmoittautumiset sihteeri Pirjo Järveläiselle p. 050 3314017 tai
sähköp. [email protected]. Nettisivuja kannattaa muutenkin seurata, sillä sinne päivitetään aina uudet
tapahtumat ensimmäisenä. Sivuilta löytyvät myös Aluejärjestön Riihimäellä järjestämät tapahtumat sekä
Nuorkauppakamarin kanssa yhteistyössä järjestetyt koulutustapahtumat.