Lue lehti tästä - Helsinki City Run

Transcription

Lue lehti tästä - Helsinki City Run
2/2015 | HCM EDITION
5
Markku Haverinen
Harrasteliikuntapäällikkö /
Kilpailunjohtaja
Helsinki City Marathon-perhe
uudistuu ja kasvaa
HCM-tapahtuma on tulossa keski-ikään. Lauantaina 15.8. vietämme syntymäpäivää työn
merkeissä. Me järjestäjät haluamme tarjota teille osallistujille laadukkaan tapahtuman. Kun
siihen lisätään aimo annos uutta, on teillä edessänne jälleen hieno liikuntaelämys Helsingin
parhailla paikoilla. HCM haluaa aidosti elää ajassa ja siksi olemme kuunnelleet teitä herkällä
korvalla. Tulevat uudistukset ovat lähtöisin osallistujilta saamamme palautteen pohjalta.
HCM täyttää 35 vuotta ja kokee tänä vuonna historiansa suurimmat muutokset. Reitti on koko
tapahtuman ydin ja tärkeimmät uudistukset onkin kohdistettu juuri siihen. Juoksijaystävällisyys on lähtökohta, joka toistuu monissa tapahtuman yksityiskohdissa. Halusimme enemmän
yleisöä reitin varrelle, enemmän viihdykettä musiikin muodossa, tehostetun huollon, lisää
virkistäytymisasemia ja tietenkin koko reitin kulkemaan Helsingin rajojen sisällä. Kaikki edellä
mainitut asiat toteutuvat tämän vuoden tapahtumassa.
Perskindol Helsinki Street Run on uusin tulokas HCM-perheeseen. Street Run antaa mahdollisuuden tutustua kaikkeen maratonin tarjontaan, mutta astetta kevyemmällä tavalla.
Street Runin juoksijat lähtevät matkaan 45 minuuttia maratoonareiden jälkeen ja juoksevat
noin 17 kilometrin mittaisen, täsmälleen HCM-reittiä mukailevan jälkimmäisen kierroksen.
Perskindol Helsinki Street Run on maratonmaistiainen parhaimmillaan!
Tervetuloa uudistuneelle HCM:lle........................... 6
15.8.2015 tapahtuma-aikataulu ............................ 8
Tapahtuma-alueen kartta ...................................... 9
Katuluettelo ......................................................... 11
Ohjeet osanottajille .............................................. 12
Reittikartta........................................................... 16
Virkistäytymisasemat............................................ 17
Street Run – uusi katujuoksu maratonin herkuilla .18
Minimarathon ...................................................... 22
HCR täytti juoksijoiden odotukset ........................ 30
HCR-säännöt ........................................................ 46
Kaikki Chiquita Minimarathonin paikan päällä nähneet ovat liikuttuneet tapahtuman sydänjuuria koskettavasta olemuksesta. Lähes 2000 lasta juoksemassa Eläintarhan urheilukentältä
maaliin Olympiastadionille on niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen asia, joka muistetaan
pitkään. Mukaan mahtuu 12.8. saakka, tervetuloa koko perheen voimin!
Lämpimästi tervetuloa HCM-tapahtumaan!
HELSINKI CITY MARATHON & RUN
Päätoimittaja Markku Haverinen, [email protected] Toimituspäällikkö Taru Schroderus
Suomen Urheiluliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki, 09-3481 2405, fax 09-3481 2367, [email protected]
www.helsinkicitymarathon.com, www.helsinkicityrun.com, , www.helsinkistreetrun.fi, www.minimarathon.fi, www.yleisurheilu.fi
Toimitus ei vastaa tilaamatta toimitukseen lähetettyjen artikkeleiden tai kuvien palauttamisesta tai säilytyksestä.
Kannen kuva Asics Kuvat Juha Saastamoinen, Petri Krook, SUL
Taitto Mainospiste Erja Lehto
Paino Punamusta
Kustantaja Track & Field Finland Oy
Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvasta syystä voida julkaista, lehti ei vastaa tästä mahdollisesta aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän
palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.
HCM & HCR
3
PARANNETTU
MAKU JA
KOOSTUMUS
SUUREN JUOKSUN TAKANA
ON ONNISTUNUT NESTEYTYS
Tapahtumien virallinen urheiluravinnesarja kisoihin ja harjoitteluun.
maximsports.fi
Maxim Sports Suomi
#maximsuomi
Näöntutkimuksen edelläkävijän
Kokonaisvaltainen näöntutkimus 29 €
Ilmainen näöntutkimus yli 60-vuotiaille
Tutkimus sisältää digitaalisen silmänpohjakuvauksen ja silmänpainemittauksen
Varaa näöntutkimusaika lähimmästä liikkeestämme
osoitteessa: www.specsavers.fi
Optikon Kokonaisvaltainen näöntutkimus, arvo 29€. Silmänpohjakuvaus suoritetaan ensimmäisen käynnin yhteydessä ja myöhemmin tarvittaessa. Saatavana kaikista
Specsavers Optikko -liikkeistä. ©2015 Specsavers.
Maxim Helsinki City Marathon 2015
Tervetuloa uudistuneelle
5
Helsinki City Marathonille!
35-vuotisjuhliaan viettävä Helsinki City Marathon juostaan
tänä vuonna ensimmäistä kertaa uudella reitillä.
Moni muukin juoksijoita palveleva asia on uudistunut
perusteellisesti. Tervetuloa nauttimaan Suomen
suurimman maratonin ainutlaatuisesta tunnelmasta!
T
änä vuonna 35-vuotista taivaltaan juhlistava Helsinki
City Marathon uudistuu näyttävällä tavalla. Suurin ja
juoksijoiden kannalta merkittävin uudistus on reitti, joka
muuttuu kahdeksi, keskustassa ja sen lähietäisyydellä
juostavaksi lenkiksi.
Maratonista tulee nimensä mukaisesti Helsinki City Marathon,
sillä reitti ei enää poikkea Espoon puolella.
- Uusi reitti on aiempaa selvästi tasaisempi ja nopeampi. Aiemman
reitin viimeisten kilometrien nousut juostaan nyt toiseen suuntaan.
Luvassa on siis heti alkuun monta pitkää ja vauhdikasta laskua,
jotka juostaan vieläpä kahteen kertaan, kilpailun johtaja Markku
Haverinen lupaa.
Uudella reitillä on aiempaan verrattuna tuplasti enemmän suihkuja. Myös huoltopisteet on sijoiteltu juoksijoita paremmin palveleviksi.
Reitin loppuvaiheille on kaksi energiapistettä lisää.
- Keskustan halkovalla Helsinki-Baanalla, Töölönlahdella ja Kauppatorilla on kesälauantaisin yleensä hyvin väkeä. Odotettavissa on
siis aiempaa enemmän yleisöä ja kannustusta, Markku Haverinen
toteaa.
Sujuvaa palvelua
Kilpailujen johtaja kehottaa juoksijoita varautumaan tapahtumaan
iloisella ja vastaanottavaisella mielellä. Reitin varrella on näkyvät opasteet sekä reilusti toimitsijoita. Kierrosten risteyspisteissä
Mechelininkadulla ja Mäntymäentiellä kannattaa silti olla tarkkana.
- Kierrosten haarautumiskohdat on merkitty erittäin hyvin näkyvillä porteilla ja kylteillä. Niitä on lähes mahdotonta olla huomaamatta. Risteyspisteissä juoksijoita ohjaavat myös toimitsijat, Markku
Haverinen kertoo.
6
5
Juoksijoiden varustesäilytys on järjestetty B-katsomon alaosiin.
Maalihuolto on radalla ja siitä on helppoa siirtyä varustesäilytyksen
kautta Uimastadionille suihkuun ja saunaan.
- Kokonaisuus on rakennettu reittiä myöten juoksijoille helpoksi
ja sujuvaksi. Mallia on haettu Euroopan suurilta maratoneilta.
Uskomme, että uudistettu tapahtuma tulee olemaan juoksijoiden
mieleen, Haverinen päättää.
Uusi reitti – parempi huolto – vähemmän nousua
-- Reitin viimeiset 8 kilometriä ovat erittäin tasaisia.
-- Kaikki juoksevat lähes koko reitin ajan samaan suuntaan, mikä
tekee juoksemisesta sujuvampaa ja turvallisempaa.
-- Suihkupisteitä tuplasti aiempaa enemmän.
-- Huollon sijoittelu juoksijaystävällisempää.
-- Vähemmän nousumetrejä entiseen reittiin verrattuna.
-- Entisen loppureitin ylämäet juostaan nyt alaspäin – kahdesti!
-- Vähemmän tuulille altis reitti.
-- Keskustassa on enemmän yleisöä ja kannustusta.
HCM & HCR
7
15.8.2015
3 tapahtuman päivä
Maxim Helsinki City Marathon
35-vuotista historiaansa juhliva Helsinki City Marathon
juostaan täysin uudella reitillä, joka tarjoilee juoksijoille
tasaista baanaa, puistoa, merimaisemaa, kantakaupunkia
ja entistä paremman huollon. Uusittu reitti on suunniteltu
juoksijoilta saadun palautteen pohjalta ja se on toteutettu
hyvässä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.
Perskindol Helsinki Street Run
Toinen muutos tämän vuoden tapahtumassa on 45 min
maratonin startin perään juostava uusi n. 17 km mittainen
Perskindol Helsinki Street Run, jossa juoksijat pääsevät
nauttimaan maratonreitin täydestä palvelusta niin kuulutus-,
kannustus-, kuin huoltopisteilläkin täyspitkää maratonia
lyhyemmällä matkalla.
Chiquita Minimarathon
Aikuisten juoksutapahtumien lisäksi kisapäivä aloitetaan
perinteisesti lasten ja koko perheen omalla iloisella Minimarathonilla. Kaikki juoksut lapsista aikuisiin päättyvät
jälleen ikimuistoiseen maaliintuloon legendaariselle Helsingin Olympiastadionille. Stadionin tunnelmasta päästään
nauttimaan nyt viimeistä kertaa, ennen kun se suljetaan
useammaksi vuodeksi remontin vuoksi.
Suosittelemme käyttämään julkisia kulkuneuvoja
tapahtumaan tullessanne.
Tapahtuman osallistujille ja katsojille
ei ole varattu parkkitilaa tapahtuma-alueella.
8
TAPAHTUMA-AIKATAULU
Perjantai 14.8.2015
klo 12:00–20:00 Helsinki City Marathon & Street Run
kisatoimisto ja expo-alue avoinna Töölön Kisahallilla,
osoite Paavo Nurmen kuja 1
klo 12:00–20:00 Minimarathonin kisatoimisto avoinna Kisahallin aulassa
Lauantai 15.8.2015
klo 8:00 Minimarathon Kisatoimisto aukeaa Eläintarhan urheilukentällä,
huom. eri sijainti kuin perjantaina
klo 9:00 Minimarathon numeroiden haku päättyy
klo 9:00 Helsinki City Marathon & Street Run kisatoimisto ja
expo-alue aukeavat Töölön Kisahallilla
klo 10:00 Minimarathonin lähdöt alkavat Eläintarhan urheilukentällä
klo 10:00 A-katsomo aukeaa yleisölle Olympiastadionilla
klo 12:30 Arvotavarasäilytys ja varustesäilytys aukeavat
klo 13:00 Juoksunumeroiden jako päättyy ja expo-alue suljetaan Töölön
Kisahallilla
klo 13:00 Omien juomien tuonti kisatoimistoon päättyy
klo 14:45 Maraton-juoksijat ryhmittyneenä lähtöalueella
klo 15:00 Helsinki City Marathon lähtö Mäntymäentieltä,
Paavo Nurmen patsaan läheisyydestä
klo 15:00 Kisa-info aukeaa Olympiastadionilla
klo 15:45 Street Runin lähtö Mäntymäentieltä,
Paavo Nurmen patsaan läheisyydestä
klo 21:15 Kisa-info sulkeutuu ja HCM kilpailuaika päättyy
klo 21:30 Arvotavara- ja varustesäilytys sulkeutuvat
klo 21:30 Uimastadion sulkeutuu
Tapahtuma-alue
5
9
1. Kisatoimisto ja HCM Expo •
Helsinki City Marathon Office and HCM Expo
2. Lähtö • Start
3. Maali • Finish
4. Varustesäilytys • Equipment storage
5. Suihkut (kilpailun jälkeen) • Showers (after race)
6. Minimarathonin lähtöalue • Minimarathon start
7. WC • Toilets
8. Katsojat: A-katsomon portti •
Spectators: A-section entrance
9. Vaatteiden vaihto m+n ja arvotavarasäilytys •
Changing rooms and storage for valuables
HCM & HCR
9
IT’S A BIG WORLD.
GO RUN IT.
#ASICSTRAININGCLUB
ASICSTRAININGCLUB
TRAININGCLUB.FI
TRAININGCLUB
CLUB.FI
Helsinki City Marathon & Helsinki Street Run 2015 • katuluettelo
Helsinki Street Run merkattu punaisella
1. kierros
lähtö
5
km
10
km
15
km
20
km
25
km
Matka
Kärki
Viimeinen
Mäntymäentie
15:0015:06
Urheilukatu
Nordenskiöldinkadun ylitys
Reijolankatu
Mannerheimintie
1 km
15:03
15:14
Tilkanvierto
2 km
15:07
15:23
Paciuksenkaari
3 km
15:10
15:32
Paciuksenkatu
Ramsaynranta
4 km
15:13
15:41
Meilahdentie
Ramsaynranta
Pikkuniementie
Kuusisaarentie
5 km
15:17
15:49
Hiekkatie P.L puisto
Pyhän Laurin tie
Lehtisaarentie
6 km
15:20
15:58
Kaskisaarentie
Laukkaluodonpolku
7 km
15:23
16:07
Laukkaniementie
Katajaharjuntie
8 km
15:26
16:16
Isokaari
9 km
15:30
16:24
Kuikkarinne
Hakolahdentien pää
Särkiniementie ylikulku
Haahkakuja
10 km
15:33
16:33
Tallbergin puistotie
Meripuistotie
11 km
15:37
16:42
Lauttasaarentie
Porkkalankatu
Itämerenkatu
12 km
15:40
16:51
Länsisatamankatu
Kellosaarenranta
Ruoholahden puisto
13 km
15:43
16:59
Eerikinkatu
Hietalahdenkatu
Hietalahdenranta
14 km
15:47
17:08
Telakkakatu
Merikatu
Eiranranta
15 km
15:50
17:17
Merisatamaranta
Ehrenströmintie
16 km
15:53
17:26
Eteläranta
Pohjoisesplanadi
18 km
16:00
17:43
Unioninkatu
Et. Makasiininkatu
Eteläranta
Laivasillankatu
19 km
16:03
17:52
Puistokatu
Merikatu
20 km
16:07
18:01
Telakkakatu
21 km
16:10
18:09
Hietalahdenranta
Hietalahdenkatu Eerikinkatu
Ruoholahdenranta
22 km
16:13
18:18
Baana
23 km
16:17
18:27
Kansalaistori
Töölönlahdenkadun ylitys
Karamzininranta
Töölönlahti kev.liik.
24 km
16:20
18:36
Helsinginkatu
Mäntymäentie
2. kierros
Matka
Kärki
Viimeinen
Mäntymäentie
15:45
Urheilukatu
25 km 16:23
18:44
Pohjoinen Stadionintie
Auroran silta pohjoiseen
1 km
15:48
Nordenskiöldinkatu
26 km
16:27
18:53
Mannerheimintie
27 km / 2 km 16:30 / 15:5219:02
Tilkanvierto
Paciuksenkaari
28 km / 3 km 16:33 / 15:5219:11
Paciuksenkatu
Ramsaynranta
29 km / 4 km 16:37 / 15:5819:19
Meilahdentie
Ramsaynranta
Pikkuniementie
30 km / 5 km 16:40 / 16:0219:28
Kuusisaarentie
31 km / 6 km 16.43 / 16:0519:37
Hiekkatie P.L puisto
Pyhän Laurin tie
Lehtisaarentie
32 km / 7 km 16:47 / 16:0819:46
Kaskisaarentie
Laukkaluodonpolku
33 km / 8 km 16:50 / 16:1219:54
Laukkaniementie
Luoteisväylä
Katajaharjuntie
Isokaari
34 km / 9 km 16:53 / 16:1520:03
Kuikkarinne
35 km / 10 km 16:57 / 16:1820:12
Hakolahdentien pää
Särkiniementie ylikulku
Haahkakuja
Tallbergin puistotie
Meripuistotie
36 km / 11 km 17:00 / 16:2220:21
Lauttasaarentie
37 km / 12 km 17:03 / 16:2520:29
Porkkalankatu
Itämerenkatu
Länsisatamankatu
Kellosaarenranta
Ruoholahden puisto
38 km / 13 km 17:07 / 16:2820:38
Baana
39 km / 14 km 17:10 / 16:3220:47
Kansalaistori
40 km / 15 km 17:13 / 16:3720:56
Töölönlahdenkadun ylitys
Karamzininranta
Töölönlahti kev.liik.
41 km / 16 km 17:17 / 16:4021:04
Helsinginkatu
Mäntymäentie
Stadionin kenttä
Tahkontie
Maali
42,195 km
17:21
21:15
30
km
35
km
40
km
maali
HCM & HCR
11
OHJEET OSANOTTAJILLE
Ajanotto
Kilpailun kesto
Helsinki City Marathonilla sekä Street Runilla ajanotto tehdään juoksunumeroon kiinnitetyllä ajanottosirulla ns. bib tagillä. Siru ja juoksunumero on
kertakäyttöinen, joten sitä ei tarvitse palauttaa. Ajanottojärjestelmän tuottaa Ultimate Sport Service.
Juoksijan lähtöaika rekisteröidään sirun avulla, kun hän ylittää lähtöviivalla
olevat ajanottoanturit. Näin juoksija saa myös ”nettoajan”, joka kertoo ajan,
jonka juoksija on todellisuudessa käyttänyt juoksuun lähtöviivalta maaliviivalle. Nettoaika on kuitenkin epävirallinen aika. Virallinen ”bruttoaika” mitataan lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen.
Juoksijan tulee juosta kaikissa kontrollikohdissa ajanottolaitteiden kohdalta. Osallistujien on noudatettava järjestäjän antamia ohjeita ajanottojärjestelmän oikeanlaisesta käytöstä. Ohjeita noudattamatta jättäneille ei taata aikaa.
Helsinki City Marathonin kokonaisaika on 6 tuntia lähdöstä alkaen. Juoksijan tulee ylittää maaliviiva viimeistään kello 21.15, jotta hän saa hyväksyttävän tuloksen. Tätä aikataulua noudatetaan kilpailun kaikessa toiminnassa.
Osanottaja katsotaan keskeyttäneeksi, jos hän ei ole saapunut maaliin
määräajassa tai hän ei saavu huoltopisteelle kilpailun maksimiajan edellyttämässä määräajassa. Juoksija, joka jää määräajasta valvonta-auton taakse,
jatkaa juoksua omalla vastuulla.
Säilyttääksesi kilpailuoikeuden on juoksijan oltava tarkistuspisteillä seuraavasti:
5 km:n kohdalla 41 minuuttia lähdöstä,
10 km:n kohdalla 1.24 lähdöstä,
20 km:n kohdalla 2.49 lähdöstä,
30 km:n kohdalla 4.17 lähdöstä,
40 km:n kohdalla 5.40 lähdöstä,
maalissa 6.00 lähdöstä.
Arvotavarasäilytys
Arvoesineet, jotka mahtuvat kirjekuoreen (rahapussi, kello, kännykkä ym.)
voi jättää Olympiastadionin eteläisellä etukentällä sijaitsevaan arvotavarasäilytykseen 5 euron maksua vastaan. Arvotavarasäilytys on auki tapahtumapäivänä lauantaina 15.8. klo 12.30 - 21.30.
Varaathan käynnille riittävästi aikaa ja mielellään tasarahan.
Diplomi
Jokainen maaliintulija voi tulostaa suorituksestaan virallisen diplomin omalta tulossivultaan tapahtuman jälkeen.
Huolto- / virkistäytymisasemat
Helsinki City Marathonilla on 14 virkistäytymispistettä ja Street Runilla 6.
Näiden lisäksi Munkkiniemessä on Maxim geeli-asema ja laajempi ruoka- ja
juomatarjonta maalissa. Tarjonta on pisteestä riippuen: vesi, urheilujuoma,
suolakurkku ja banaani. Tarkemmat virkistäytymisasemien sijainnit ja tarjonnan löydät tapahtumien nettisivuilta ja tämän lehden huoltopiste-taulukosta.
Kaikilla virkistäytymisasemilla on WC:t sekä sienien huuhtelupiste ja
suihku.
Urheilujuomana on Maxim Sports Drink, maku Orange-Lemon ja vahvuus 5 %. Ravintosisältö/litra: hiilihydraatteja 50 g, Na 0286 g, suolaa 0,715 g
Ikäraja
Street Runin kilpailuaika on 5 tuntia 30 minuuttia lähdöstä. Kun juoksu alkaa kello 15.45, tulee juoksijan saapua maaliin viimeistään kello 21.15, jotta
suoritus hyväksytään.
Kisatoimisto
Kisatoimisto sijaitsee 14.-15.8.2015 Helsingissä, Töölön Kisahallilla osoitteessa
Paavo Nurmen kuja 1. Sisäänkäynti Mäntymäen kentän puolelta.
Toimisto on avoinna perjantaina 14.8. klo 12-20.00 ja lauantaina 15.8. klo
9-13.00. Numerot tulee hakea viimeistään lauantaina kello 13.00 mennessä.
T-paita haetaan kilpailunumerokuoren jälkeen erilliseltä tiskiltä samasta tilasta. T-paitaa ei voi hakea jälkikäteen. Mikäli et itse pääse kisatoimistoon ennen juoksun alkua, osallistujakuoren voi hakea myös toinen henkilö.
Kisatoimistossa on myös expo-näyttelyalue, jossa on myynnissä mm.
edullisia urheiluvarusteita ja tapahtuman yhteistyöyritysten tuotteita sekä
palveluja.
Kisainfo
Kisatoimiston info-piste siirtyy Olympiastadionille lauantaina klo 15.00.
Lähtö
Jänikset
Juoksujen lähdöt tapahtuvat lauantaina Mäntymäentieltä, Paavo Nurmen
patsaan välittömästä läheisyydestä.
Helsinki City Marathonin lähtö on klo 15:00 ja Street Runin klo 15:45.
Juoksijoiden tulee olla lähtöpaikalla viimeistään 15 min ennen omaa
lähtöä. Juoksijat voivat valita lähtöalueella oman lähtöpaikkansa vapaasti.
HCM-jänikset auttavat varsinkin ensikertalaisia säilyttämään tasaisen vauhdin koko juoksun ajan. Juoksussa toimivat jänikset löytyvät lähtöpaikalta tavoiteaikakylttien luota. Erotat jänikset kirkkaanvärisistä liiveistä sekä viireistä, joissa on tavoiteaika.
Jänikset juoksevat maratonin tavoiteaikoihin 4 h, 4:15 h, 4:30 h, 5 h ja
5:30 h.
Olympiastadionilla maalissa sekä jokaisella huoltopisteellä on ensiapupiste.
Lisäksi reitillä kiertelee järjestäjien virallisia valvojia polkupyörällä/skootterilla, jonka avulla saat yhteyden lääkintähuoltoon. Voit aina myös kääntyä
huoltopisteiden hoitajien puoleen.
Helsinki City Marathonilla on 18 vuoden ikäraja. Osallistumisoikeus on niillä,
jotka juoksuvuoden aikana ovat täyttäneet tai täyttävät 18 vuotta. Street Run
on ikärajaton, alaikäisen osallistuminen huoltajan vastuulla.
Katsojat
Stadionin A-katsomo aukeaa yleisölle lauantaina klo 10.00.
Keskeyttäminen
Keskeyttäneiden kuljetus on järjestetty huoltopisteiltä maaliin.
Kerro huoltopisteellä keskeytyksestäsi, jotta he ottavat yhteyden järjestäjien kuljetusautoon. Myös polkupyörällä liikkuva valvoja saa yhteyden
kuljetusautoon.
Kilpailunumerot
Oman juoksunumerosi näet lehden takakannesta ja tapahtuman nettisivuilta osallistujalistalta.
Juoksunumero on henkilökohtainen eikä sitä saa turvallisuussyistä luovuttaa toisen henkilön käyttöön ilman järjestäjien kautta tapahtuvaa uudelleen rekisteröintiä.
Kilpailunumeron takapuolelle on täytettävä lääkintähenkilöstöä varten
henkilötiedot sekä ICE lähiomaisen puhelinnumero hätätapauksia varten
(ICE = In Case of Emergency).
Numero tulee kiinnittää näkyvästi paidan etupuolelle siten, että numero
on helposti luettavissa. Numerossa olevia mainoksia ei saa peittää, poistaa
eikä taittaa. Ilman numeroa juoksevat poistetaan reitiltä, eikä ilman pääse
maaliin.
Lääkintä
Löytötavarat
Löytötavaroita voi kysellä kilpailun aikana kisatoimiston info-pisteestä. Kilpailun jälkeen löytötavaroita voi kysellä juoksutapahtumien toimistosta sähköpostilla maraton(at)sul.fi tai puhelimitse +358 9 3481 2405.
Maali
Maali sijaitsee Olympiastadionilla. Maalihuollosta löytyy erilaista juotavaa ja
syötävää. Huomioithan, että kyseessä on suurtapahtuma etkä hamstraa tavaraa, jotta sitä riittää kaikille juoksijoille.
Suuren osanottajamäärän vuoksi erityisruokavaliota ei voida huomioida.
Oikaiseminen
Mikäli juoksijan havaitaan oikaisseen hänet hylätään ja samalla hänen osanottonsa SUL:n tuottamiin juoksutapahtumiin tulevaisuudessa kielletään. Reitin varrella on tarkastuspisteitä.
Omat juomat
Juoksijat voivat tuoda kilpailupäivänä lauantaina omia lisäjuomiaan kisatoimistoon niille varattuihin kuljetuslaatikoihin klo 13.00 mennessä. Kullakin
huoltopisteellä on oma laatikko. Juomat on oltava hyvin merkattu: juoksijan
nimi, juoksunumero ja huoltopisteen kilometriluku, jolle juomat viedään organisaation toimesta.
Kilpailupaita
Opiskelijoiden SM-sarja, OLL
Perskindol Helsinki Street Runin osallistujien tulee pitää heille jaettu kilpailupaita päällään koko juoksun ajan.
Opiskelijoiden Liikuntaliiton SM-sarjaan ilmoittautuneet hakevat kilpailunumeronsa kisatoimistossa omalta pisteeltään.
12
Numeroa noudettaessa tulee esittää opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Opiskelijasarjan pisteellä voi myös opiskelijakorttia näyttämällä siirtää
osallistumisensa opiskelijasarjaan, jos on aiemmin ilmoittautunut HCM:lle
yleiseen sarjaan. Mahdollista ylimääräistä ilmoittautumismaksua ei kuitenkaan palauteta enää tässä vaiheessa.
Huomioithan, että opiskelijoiden erityisosallistumismaksu koskee vain
OLL:n jäsenjärjestöjen opiskelijoita. Jos et ole varma oman ylioppilas- tai
AMK-opiskelijakuntasi kuulumisesta OLL:n, voit tarkistaa asian osoitteesta
www.opiskelijaliikunta.fi tai liikuntasihteeriltä. Mahdollisesti puuttuva osa
maksusta voidaan periä kisatoimistossa ennen kilpailunumeron antamista.
kaapit pukeutumistiloissa, jotka toimivat 50 sentin kolikolla avainpanttina.
Uimastadionin saunat ovat käytössä, uintimahdollisuutta ei taata.
Osallistujavakuutus
Tapahtumien reittikartta löytyy tästä lehdestä sekä tapahtumien nettisivuilta. Reitti on opastettu risteyksien osalta ja jatkuu risteyksissä aina suoraan,
jollei opastein ole muuta kerrottu. Kilometrit on merkitty.
Juoksureittiä valvovat poliisit ja liikenteenohjaajat. Jos juoksijoiden välistä
on päästettävä ajoneuvoja, ohjaavat liikenteenohjaajat tilannetta.
Suomen Urheiluliitto ry on ottanut If Vahinkovakuutus Oy:stä tapaturmavakuutuksen, joka kattaa osanottajille juoksutapahtuman aikana sattuvien tapaturmien aiheuttamat hoitokulut (3 000 euroon asti). Vakuutus on
voimassa 15.8.2015 Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan (Kela) piiriin
kuuluvilla henkilöillä.
Huom. Vakuutettu vastaa kuitenkin itse hoitokuluista kunnes korvausasia
on käsitelty If:ssä. Tapaturman sattuessa juoksijan on otettava välittömästi
yhteyttä tapahtuman lääkintähuoltoon. Mikäli juoksija ohjataan jatkohoitoon,
pitää kaikki hoitoraportit, sairauskertomukset ja kuitit (myös matkakuluista)
säilyttää myöhempää vahinkokäsittelyä varten.
Mikäli et kuulu Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan (Kela) piiriin,
olet tapahtumassa mukana omalla vastuulla.
Osanoton peruminen
Osanottomaksuja ei palauteta missään tapauksessa. Peruutuksesta ei tarvitse erikseen ilmoittaa organisaatiolle.
Osanoton siirto toiselle juoksijalle / HCM
Juoksunumero on henkilökohtainen, eikä sitä saa luovuttaa turvallisuussyistä toiselle juoksijalle ilman uudelleen rekisteröintiä.
Helsinki City Marathonin osallistumisoikeuden voi siirtää toiselle juoksijalla saman vuoden tapahtumaan kymmenen (10) euron siirtomaksua vastaan.
Osallistumisoikeuden voi siirtää toiselle omassa osallistujaprofiilissa, jonka käyttäjätunnus ja salasana ovat ilmoittautumisen vahvistusviestissä. Kirjauduttua sisään osallistujaprofiiliin juoksija voi muokata ilmoittautumisen
henkilötiedot, minkä jälkeen järjestelmä ohjaa maksamaan 10 € siirtomaksun.
Ilmoittautuminen Street Runille on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää
toisen henkilön nimiin.
Palkinnot
Jokainen määräajassa (HCM 6 h / Street Run 5,5 h) maaliin tullut saa osallistujamitalin. Mitali jaetaan heti maaliintulon jälkeen.
Maratonin miesten ja naisten kokonaiskilpailun parhaat palkitaan seuraavasti:
Miehet:
Naiset:
1. 1 750 €
1. 1 750 €
2. 1 000 €
2. 1 000 €
3.
500 €
3.
500 €
Kokonaiskilpailun miesten ja naisten voittajat saavat merkinnän kiertopalkintoon sekä omakseen erikoispalkinnon. Yleisen sarjan 10 parasta sekä
muiden ikäsarjojen kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoin.
HUOM! Naisten ja miesten voittajat palkitaan välittömästi kilpailun jälkeen maalialueella, muut juoksijat voivat noutaa tavarapalkintonsa kisainfosta tai ne postitetaan kotiin.
Street Runilla palkitaan miesten sekä naisten voittaja heti kilpailun jälkeen maalialueella.
Peruutusturvavakuutus
Sairaus- tai vammatapauksissa juoksija voi siirtää oman osallistumisoikeuden lääkärintodistuksella seuraavan vuoden tapahtumaan, mikäli on ostanut
itselleen peruutusturvavakuutuksen. Peruutusturvavakuutuksen hinta on 10
€. Peruutusturvavakuutuksen voi ostaa kirjautumalla omaan osallistujaprofiiliin, siirtymällä muokkaamaan ilmoittautumistietoja ja lisäämään peruutusturvan. Lisäyksen jälkeen seuraavaksi järjestelmä ohjautuu maksu-sivulle.
Peruutusturvavakuutus astuu voimaan, kun juoksija on juoksupäivään
mennessä lähettänyt organisaatiolle kopion lääkärintodistuksesta postitse
(postileima viimeistään juoksupäivänä) Radiokatu 20, 00240 Helsinki tai sähköpostilla maraton(at)sul.fi.
Siirron voi tehdä vain itselle ja vain seuraavan vuoden tapahtumaan. Siirtomahdollisuus on voimassa ostopäivästä tapahtuman starttiin asti.
Peseytyminen
Kaikilla juoksijoilla on mahdollisuus juoksunumeroa näyttämällä päästä veloituksetta Uimastadionille klo 21.30 asti. Uimastadionilla on käytössä lukolliset
Pysäköinti
Tapahtuman ajaksi Paavo Nurmen kenttä ja Mäntymäen kenttä ovat molemmat varattuina organisaation käyttöön, joten alueella ei ole erikseen juoksijoille varattua pysäköintitilaa.
Suosittelemme käyttämään julkisia kulkuvälineitä.
Reitti
Sarjat
Maratonilla on seuraavat ikäsarjat: M/N yleinen, N35, M/N40, M/N45,
M/N50, M/N55, M/N60, M65 ja M70 vuotta.
Juoksija sijoitetaan oikeaan ikäsarjaan automaattisesti syntymäajan mukaan. Sarja määräytyy juoksuvuoden joulukuun 31. päivän iän mukaan. Ilmoittautumisen yhteydessä juoksija voi valita osallistumisen yleisessä sarjassa oman ikäsarjansa sijaan. Alle 35-vuotiaat naiset ja alle 40-vuotiaat miehet
sijoitetaan automaattisesti yleiseen sarjaan.
Street Runilla käytettävät sarjat ovat miehet ja naiset yleinen eli avoin sarja.
Säännöt
Tapahtumiin osallistujat sitoutuvat ilmoittautuessaan noudattamaan tapahtumien sääntöjä sekä Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (IAAF) kilpailusääntöjä. Juoksun vastuullisina järjestäjinä toimivat Suomen Urheiluliitto, Helsingin
Kisa-Veikot, Helsingin Poliisi-Voimailijat ja Viipurin Urheilijat.
Tapahtumakuvaus
Juoksun aikana järjestetään tapahtumakuvaus. Juoksijat kuvaa reitin varrella
MarathonFoto, joka tarjoaa kuvat katseluun ja myyntiin tapahtuman jälkeen.
Kuvat ovat saatavilla noin 1-3 päivää tapahtuman jälkeen omalta tulos-sivulta
sekä MarathonFoton nettisivulta.
Juoksijoilla on mahdollisuus käyttää kuvauspalvelua vain, jos he ovat ilmoittautumisen yhteydessä antaneet luvan tietojensa luovuttamiseen kuvauspalvelun käyttöön. Ilman tätä lupaa et voi katsella ja ostaa kuviasi juoksun
jälkeen, koska numerolapun yhdistäminen oikeaan juoksijaan ei tällöin enää
onnistu. Kuvausluvan voi lisätä tai poistaa omasta ilmoittautumisprofiilista.
Järjestäjillä on vapaa käyttöoikeus tapahtumien aikana ottamilleen kuville sekä videokuvamateriaalille.
Tulokset
Kaikki reaaliaikaiset tulokset löytyy tapahtumien aikana nettisivujen tulokset-sivulta. Samasta osoitteesta juoksijat voivat ladata myös online diplomin
heti maaliintulon jälkeen.
Tapahtuman aikana kaikki tulokset päivittyvät myös reaaliaikaisena UltimateLIVE-älypuhelinsovellukseen. Sovellus voidaan ladata iPhone-, Androidtai Windows Phone -puhelimiin ja on saatavissa App Storesta, Google Playstä
and Windows Storesta.
Varustesäilytys
Varustesäilytys sijaitsee Olympiastadionin B-kaarteen alapuolella Stadionin ulkopuolella, jonne kuljetaan eteläiseltä etukentältä kohti Stadionia. Varustesäilytys on avoinna tapahtumapäivänä 15.8. klo 12.30 - 21.30. Alueella on opasteita.
Varusteet tulee jättää vartioituun varustesäilytykseen suljetussa kassissa,
johon kiinnitetään osallistujakuoressa oleva oman juoksunumeron tunniste.
Varustesäilytykseen pääsee vain juoksunumeroa näyttämällä.
HUOM! Järjestäjät eivät vastaa säilytykseen jätetyistä tavaroista. Arvotavaroille on järjestetty oma maksullinen arvotavarasäilytys (ks. arvotavarasäilytys).
Väliaikakellot
Väliaikakellot on sijoitettu reitin varrelle näyttämään väliaikoja seuraavasti: johtavan juoksijan edellä, 5 km, 10 km, 15 km, 20 km, 25 km, 30 km ja 35
km:n kohdalla sekä maalissa.
WC:T
Väliaikaisia WC-rakenteita on tapahtuma-alueella useita. Väliaikaisia WCrakenteita löydät muun muassa Kisahallin edustalta sekä Mäntymäentieltä
lähdön läheisyydestä. Juoksijoiden käytössä ovat myös Olympiastadionin ja
Kisahallin WC:t. Huomioithan, että suuri osallistujamäärä voi johtaa jonoihin.
WC:t reitillä ovat merkittyinä reittikarttaan ja sijaitsevat huoltopisteiden
läheisyydessä.
HCM & HCR
13
CONQUER
NEW
TERRITORY
Ilmainen Suunto Movescount App - lisätietoja
suunto.com/movescountapp
SUUNTO AMBIT3 RUN
THE RUNNING EXPERIENCE
Missä juoksetkin, Suunto Ambit3 Run tekee juoksukokemuksestasi täydellisen ja auttaa sinua kehittymään.
Kellon avulla voit mitata niin juoksutehokkuutta kuin treenistä palautumista yön aikana, ja reittinavigointi
antaa mahdollisuuden kokeilla uusia reittejä. Suunto Movescount App -sovelluksella voit suunnitella
intervallitreenisi ja saada sen ääniohjattuna juoksun aikana. Appin avulla voit myös langattomasti mukauttaa
kelloa sekä kokea uudelleen ja jakaa kokemuksesi.
www.suunto.com
REITTIKARTTA 2015
HELSINKI CITY MARATHON
STREET RUN
HELSINKI CITY MARATHON
Reitti - Route 42,195 km
MARATHON REITTI
Sininen ja punainen viiva
STREET RUN
Vain punainen viiva
Selite - Explanation
MAXIM GEELIASEMA
Lähtö - Start
Maali - Finish
Virkistysasema - Refresment point
Huuhteluasema - Sponging point
WC - Lavatory
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Karttapohja: © Kaupunkimittausosasto, Helsinki 2015
16
5
Helsinki City Marathon
VIRKISTÄYTYMISASEMAT
Nro Sijainti (HCM)
KM (arvio HCM)
1Tilkanvierto
2,8
2
Lehtisaari
6,4
3
Katajaharjuntie
8,6
4
Tallbergin puistotie
11
5
Hietalahti / Neste
14,6
6
Eteläranta
18,0
7
Hietalahti / Neste
21,4
8
Töölönlahti / Ooppera
24,6
9
Tilkanvierto
29
Munkkiniemi
30
10
Lehtisaari
32,2
11
Katajaharjuntie
34,4
12
Tallbergin puistotie
36,8
13
Ruoholahti
39,4
14
Töölönlahti / Ooppera
42,1
Maali Olympiastadion
Tarjonta
Vesi
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma + Banaani
Vesi + Urheilujuoma + Suokakurkku
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma + Suokakurkku
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma
Maxim energiageeli-piste
Vesi + Urheilujuoma + Suokakurkku
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma + Banaani
Vesi + Urheilujuoma + Suokakurkku
Vesi + Urheilujuoma
Vesi + Urheilujuoma + kahvi + eväät
Helsinki Street Run
Sijainti (Street Run)
Tilkanvierto
Lehtisaari
Katajaharjuntie
Tallbergin puistotie
Ruoholahti
Töölönlahti / Ooppera
Maali Olympiastadion
Kaikilla virkistäytymisasemilla on WC:t sekä sienien huuhtelupiste (henkilökohtaiset sienet
jaetaan osallistujapussissa).
Lisäksi Neitsytpolulla Merisatamanrannan ja Merikadun välissä on 3 WC:tä,
jotka palvelevat molempiin suuntiin juostessa.
Huoltopisteiden urheilujuomana on Maxim Sports Drink, maku Orange-Lemon ja vahvuus 5 %.
Ravintosisältö / litra: hiilihydraatteja 50 g, Na 0286 g, suolaa 0,715 g
Helsinki City Marathonin TASAISEN VAUHDIN TAULUKKO
Km-vauhti
3.05
3.19
3.33
3.47
4.16
4.58
5.41
7.06
8.32
5 km
10 km 15 km 20 km 25 km 30 km 35 km 40 km 42 195 km
15.25 30.50 46.15 1.02 1.17 1.33 1.48 2.03 2.10,00
16.35 33.10 49.45 1.06 1.23 1.40 1.56 2.12 2.20.00
17.45 35.30 53.15 1.11 1.29 1.47 2.04 2.22 2.30.00
18.55 37.50 56.45 1.16 1.35 1.54 2.12 2.31 2.40.00
21.20 42.40 1.04 1.25 1.47 2.08 2.29 2.51 3.00.00
24.52 49.45 1.15 1.40 2.05 2.30 2.55 3.20 3.30.00
28.25 56.50 1.25 1.54 2.22 2.51 3.19 3.48 4.00.00
35.30 1.11 1.47 2.22 2.58 3.32 4.09 4.45 5.00.00
42.661.252.072.503.334.164.595.41
6.00.00
Helsinki City Marathonin REITTIENNÄTYKSET
Miehet 2.12.47
Martin FizESP
1993
Naiset
2.36.14 Albina Galimova
RUS
1991
Ennätykset sarjoittain – miehet
- yleinen
- 40 v
- 45 v
- 50 v
- 55 v
- 60 v
- 65 v
- 70 v
2.12.47
2.23.34
2.38.04
2.38.57
2.43.48
2.51.44
3.04.36
3:27:58
Martin Fiz
Risto Laitinen
José Ramón Torres Peanilla Kalle Hakkarainen
Paavo Kettunen
Paavo Kettunen
Paavo Kettunen
Aulis Kilpeläinen
ESP
FIN
ESP
FIN
FIN
FIN
FIN
FIN
1993
1988
2009
1990
2000
2005
2011
2013 RUS
FIN
CAN
FIN
FIN
RUS
FIN
1991
1990
1984
1998
2004
2009
2008
Ennätykset sarjoittain – naiset
- yleinen
- 35 v
- 40 v
- 45 v
- 50 v
- 55 v
- 60 v
2.36.14
2.41.02
2.48.22
2.54.46
3.06.02
3.19.06
3.39.50
Albina Galimova
Sinikka Keskitalo
Diana Palmason
Marita Yli-Ilkka
Marita Yli-Ilkka
Irina Reutovich
Pirjo Kurppa
Helsinki
2015 Maxim juostaan
on
City Marath della reitillä,
u
u
n
kokonaa
ätykset
s reittienn
joten myö n uusiksi!
tehdää
HCM & HCR
17
Perskindol Helsinki Street Run
– uusi katujuoksu maratonin herkuilla!
Helsinki City Marathonin kanssa samana päivänä, 15.8.2015, juostava
Perskindol Helsinki Street Run on reilun 17 kilometrin mittainen katujuoksu, jonka
reitti noudattelee samana päivänä juostavan Helsinki City Marathonin reittiä.
L
uvassa on uusi ja mielenkiintoinen juoksutapahtuma, joka
tarjoaa ainutlaatuisen reitin ja toimivan huollon keskellä
kauneinta ja vilkkainta Helsinkiä. Perskindol Helsinki
Street Run starttaa klo 15.45 eli hieman maratonin lähdön jälkeen. Juoksijoille tämä takaa täyden Helsinki City
Marathon-palvelun ja ennen kokemattoman tunnelman, HCM:n
kilpailun johtaja Markku Haverinen kertoo.
Hän sanoo, että tapahtuma sopii mainiosti kaikentasoisille juoksun
harrastajalle, tavoitteesta riippumatta.
- Perskindol Helsinki Street Runissa pääsee nauttimaan maratonfiiliksestä, erinomaisesta huollosta, kannustuksesta sekä ainutlaatuisesta reitistä. Se voi toimia vauhdikkaana välietappina esimerkiksi
syksyllä maratoneja juokseville tai väliportaana matkalla kohti
puolimaratonia.
Street Runin reitti on sama kuin Helsinki City Marathonin toinen
kierros. Uusi reitti tarjoilee juoksijoille tasaista baanaa, puistoa,
merimaisemaa ja kantakaupunkia. Street Runin juoksijat erottuvat
maratoonareista keltaisilla juoksupaidoilla.
- Järjestäjien taholta toivomme, että juoksijoilla olisi keltaiset
paidat päällä, sillä se helpottaa heidän ohjaamistaan reitillä, Haverinen päättää.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.helsinkistreetrun.fi
18
Hyvä tietää
-- Juoksun ajanotto tehdään juoksunumeroon
kiinnitetyllä ajanottosirulla ns. bib tagillä. Siru ja juoksunumero ovat
henkilökohtaisia sekä kertakäyttöisiä, joten niitä ei tarvitse palauttaa.
-- Juoksu on ikärajaton, alaikäisen osallistuminen huoltajan vastuulla.
-- Osallistujien tulee pitää heille jaettua kilpailupaitaa päällään koko
juoksun ajan.
-- Lähtö tapahtuu klo 15:45 Mäntymäentieltä ja maaliin tullaan Olympiastadionille
-- Kilpailuaika on 5 tuntia 30 minuuttia lähdöstä. Kun juoksu alkaa kello
15.45, tulee juoksijan saapua maaliin viimeistään kello 21.15, jotta
suoritus hyväksytään.
-- Street Runilla on 6 virkistäytymispistettä. Tarjonta on pisteestä riippuen:
vesi, urheilujuoma, suolakurkku ja banaani.
-- Maalissa on laajempi ruoka- ja juomatarjonta.
-- Osanottomaksuja ei palauteta missään tapauksessa. Peruutuksesta ei
tarvitse erikseen ilmoittaa organisaatiolle.
-- Ilmoittautuminen Street Runille on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää
toisen henkilön nimiin.
-- Miesten sekä naisten voittaja palkitaan heti kilpailun jälkeen maalialueella.
N
I
H
I
O
T
IS .fi
U
P lop
U
T
p
S
o
U
h
TUT www.
Koko perheen
liikuntaseikkailu!
HopLopin seikkailulabyrintti kutsuu kiipeilemään ja seikkailemaan. Pomppulinnat
ja trampoliinit haastavat riehakkaampaan
menoon. Aikuiset voivat aina osallistua
leikkeihin. Leikkiminen HopLopissa sopii
kaikille lapsille heidän ryhdyttyään liikkumaan itse aina teini-ikäiseksi saakka.
SISÄÄNPÄÄSYLLÄ RAJATON LEIKKIAIKA
HopLopin sisäänpääsymaksuun kuuluu
rajoitukseton yhtäjaksoinen leikkiaika.
Lapsia valvomaan tulevat aikuiset eivät
maksa pääsylippua.
HOPLOPIT OVAT AVOINNA
JOKA PÄIVÄ 10-20
Koko perheen liikuntaseikkailupuisto
www.hoplop.fi
HUIPPU-URHEILU-U
eiluliito
Suomen urh
2015-32
UTISET
n valmennuSj
ulkaiSu
2/2015
312736-1
503
PAL. VKO
Laakkone
n
Yhtiöt
Painotuot
teissa
LAAT
ratkaiseU
Ymmärsi
että painotuo mme jo aikapäiv
ää
te
tärkein ja on monelle asia sitten,
kkaa
usei
oman vies n myös ainoa kana lle
va
me Punamutinsä kertomiseen
. Siksi
paljon töitä stalla olemme tehn
sen eteen,
eet
painopro
että joka
loppuun – sessi on hoidettu inen
alusta
aineistos
– laadukka
ta postituk
seen
riippumatta asti ja ammattim
aisesti
siitä,
digipaino onko kyseessä pien
s vai miljo
onapaino i
s.
Ota yhte
e!
Jari Eronen saa kumaan
pikajuoksijat liik ww yttä ja kysy oma tarjouk
w.punam
usta.com
sesi
ksien
Fyysisten ominaisuu
ssa
merkitys heittolajei
Maastalähdön rooli
seiväshypyssä
RullaavaaKeskisalo:skyky on
yhritu
Suo
teistyöt
muutakin kuinäkuntoa
Juuret met
sässä
Sydän au
tokaupas
sa
Mahti med
iassa
Maine liik
etoiminn
assa
etikettien
Henkilökuvissa:
”Tavoite m
liikkumaa otivoi
n”
Camilla
RichardssoKnAH
ja Oona kehitVtäAäKUULATREENI
koko kehoa
Kettunen
Kesän suosik
kil
lf/
12.6.2015 14.24
d 1
HUU_2_2015.ind
Kunto 3-201
5
5.ind
kann
d et.ind
68 d
1
Suomen Urheiluliiton lehdet
kuntoiluun ja huippu-urheiluun
4.6.2015
11.13
kuus kulkee
geeneissä
”
Uudet perun
ystä en?
llin
vai viho
en
Suosionsa hui
pulla
Sami Hed ratsastava
berg:
”Lais
– herkulliset
ilijan
pu urhe
Onko ki vä
ammattilain
m/kytajago
& terveys
Multala:
esten
Onko naisten ja miero
ja?
valmennuksessawww.paperityo.fi
kaaksi
ras
ee
tul
Kun urheilija
golfpiste.co
6,20 €
Tuore kans
anedustaja
Sari
Paperityö
Oy on Itä-H
joka on eriko
elsingissä
sijaitseva
menetelm istunut tarrojen
mon
erinomain ien monipuolisuu ja etikettien pain ipuolinen painotalo
s
amis
Panostam en tuntemus teke ja asiakkaiden toim een. Painatus ,
vät meistä
intaympä
laadukka me voimakkaasti
alan edel
aseen pain
asiakaslähtö
läkävijän ristöjen
otyöhön
Käytämm
ja toimitusv iseen tuotekeh .
e
itykseen,
mate
armuutee
riaalintoi
Laajasta
n.
mitt
mate
ja kilpailuky riaalivaihtoeh ajina alan johta
via yrity
tojen
kyiset ratk
aisut joka määrästä löydämm ksiä .
iseen tarra
e
sopi
vat
an ja etike
ttiin.
Tarrojen ja
3/2015
at
reseptit
TRIATHLONaji
!
NäiN pääset
- Harjoittelu alkuuN
- Varusteet
- Tapahtumat
+ harrastajie
n tarinat
Kunto 3-201
5.indd 1
4.6.2015
11.11
11.24
Tervetuloa mukaan Minille
lauantaiaamuna 15.8.2015!
Perheen pienimpiä ”maratoonareita” liikuttava Chiquita
Minimarathon järjestetään taas Helsinki City Marathonin yhteydessä, lauantaina aamupäivällä Eläintarhan
kentällä. Ilmoittautuminen Minimarathonille onnistuu
osoitteessa www.minimarathon.fi.
Minimarathon on muutakin kuin juoksua!
Chiquita Minimarathon on ennen kaikkea koko perheen hyväntuulinen liikuntatapahtuma, joka tuo kesäpäivään hauskaa tekemistä
ja liikunnan riemua! Ensimmäiset minimaratoonarit ampaisevat
matkaan kello 10.00 Eläintarhan kentältä ja maaliin saavutaan
Olympiastadionille. Eläintarhan kentälle on rakennettu useita lapsia
viihdyttäviä toimintapisteitä, joissa aika varmasti kuluu nopeasti
hauskan tekemisen merkeissä! Paikalle kannattaa saapua hyvissä
ajoin ja juoksun jälkeen leikkejä voi jatkaa Eläintarhan kentällä
klo 13 asti.
Ohjeistus Minimarathonille ilmoittautuneille
Kisatoimisto
Chiquita Minimarathonin kisatoimisto sijaitsee perjantaina 14.8.
Töölön Kisahallin aulassa, osoitteessa Paavo Nurmen kuja 1 (käynti
Mäntymäen kentän puoleisista ovista) ja lauantaina 15.8., Eläintarhan urheilukentällä. Jokaisen minimaratoonarin osallistumispaketti
(numerolappu ja t-paita) tulee noutaa kisatoimistosta sen aukioloaikoina ja viimeistään lauantaina klo 8–9 välillä. Osallistujapaketin
saa noudettua juoksijan nimellä, erityistä lähtölupaa ei tarvita.
22
Kisatoimiston aukioloajat:
Perjantaina 14.8. klo 12–20 Töölön kisahallilla
Lauantaina 15.8. klo 8–9 Eläintarhan kentällä
Kisatoimiston sulkeuduttua Eläintarhan Urheilukentällä palvelee
Minimarathon-infopiste klo 9–13.
Kisatoimiston puhelinnumero on +358 9 3481 2405. Pahoittelemme ajoittaista ruuhkaa puhelinlinjoissamme. Kisatoimistoon
voi myös olla yhteydessä sähköpostilla [email protected], mutta tapahtumapäivinä sähköposteihin ei välttämättä ehditä vastaamaan.
Tapahtumapaikka
La 15.8. Eläintarhan Urheilukenttä klo 9–13 (Vauhtitie 6, Helsinki)
– Minimarathonin lähdöt ja toimintapisteet
La 15.8. Olympiastadion klo 10–13.30
– Minimarathonin maali, mitalien jako ja maalihuolto
Sarjat ja Lähtöaikataulu
KelloIkä
10:00
pojat 5 vuotta
˜10:15
tytöt 5 vuotta
˜10:30
pojat 7 vuotta
˜10:45
tytöt 7 vuotta
˜11:00
pojat 9 vuotta
˜11:15
tytöt 9 vuotta
˜11:30
pojat 11 vuotta
˜11:45
tytöt 11 vuotta
˜12:00
pojat 13 vuotta
˜12:15
tytöt 13 vuotta
Lähtöryhmä
1, 2 & 3
4, 5 & 6
7&8
9 & 10
11 & 12
13 & 14
15
16
17
18
Kaikki minimaratoonarit juoksevat 1 kilometrin pituisen matkan.
Huom! Missään sarjassa ei ole ajanottoa. Pienimmät voivat kävellä
tai juosta reitin aikuisen seurassa. Alle 5-vuotiaat lähtevät reitille 5v.
sarjassa. Sarjat määräytyvät syntymäajan mukaan.
Kilpailunumero tulee kiinnittää paidan etupuolen yläosaan siten,
että se on helposti luettavissa. Numeron saa pitää juoksun jälkeen.
Lähtö
Minimarathonin lähdöt tapahtuvat ikäsarjoittain lauantaina klo
10 alkaen Eläintarhan kentällä. Paikalla tulee olla viimeistään klo
9:30. Ennen jokaista lähtöä on alkujumppa. Paula-lehmä vetää myös
aamujumpan klo 9:30. Lähtöalueelle voi palata vielä oman juoksun
jälkeen leikkimään, sillä alue on auki klo 13 asti.
Maali, mitali ja maalihuolto
Kaikkien sarjojen maali sijaitsee Olympiastadionilla. Maalissa
jokainen minimaratoonari saa kaulaansa mitalin ja voi sen jälkeen
siirtyä maalihuoltoalueelle, jossa on tarjolla syötävää ja juotavaa.
Uimastadionille juoksun jälkeen
Minimarathonin osallistumismaksuun kuuluu sisäänpääsy Uimastadionille, jonne minimaratoonarit pääsevät sisään juoksunumeroaan näyttämällä. Huoltajat maksavat Uimastadionin hinnaston
mukaisen maksun. Uimastadion sijaitsee aivan Olympiastadionin
läheisyydessä, joten uimakamppeet kannattaa pakata mukaan!
Huom! Uimastadionin vaatesäilytyskaappeihin tarvitaan pantiksi
50 sentin kolikko.
Tervetuloa nauttimaan hauskasta ja liikunnallisesta päivästä koko perheen voimin!
ELÄINTARHAN KENTTÄ
TAPAHTUMA-ALUE*
1
2
3
4
5
6
Sisäänkäynti
Kisatoimisto/info
Katsomoalue
Lähtöalue ja lava
Lähtöviiva
Kahvio
Reitille
* Hahmotelma, ei mittakaavassa
HCM & HCR
23
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
lli sta
o
n
n
o
u
l
tä
Hymy. Yqhu ita.
kuin Chi
fi
uita.fi
www.chiq
© Chiquita Brands LLC 2015.
Mukana
lapsen kasvussa
– kotimainen Keiju
Keiju-margariinit edistävät lapsen normaalia kehitystä osana terveellisiä elintapoja sekä tasapainoista
ja monipuolista ruokavaliota. Ne sisältävät mm. kasvuun ja kehitykseen tarvittavia välttämättömiä
omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä runsaasti luuston kehitykseen tarvittavaa D-vitamiinia.
Lue lisää osoitteesta keiju.fi
Tenava
TYYTYvÄISeKSI
eUROLLa
Lasten annokset koko kesän alk. 1 €
Lue lisää ravintolamaailma.fi
Tarjous on voimassa 11.8.2015 saakka ja koskee alle 12-vuotiaita lapsia ruokailevan aikuisen seurassa. Max. 2 lasta / aikuinen.
NYT ISSA!
PO
U
A
K
Lähimaidosta tehty laktoositon
ja rasvaton rahkaherkku.
Maista kolme ihanaa makua:
•MUSTIKKA
•PÄÄRYNÄ
•VANILJA
Pikkunallen
Mandariini-murukastike
Alle 30 min. (4:lle)
Ainekset:
1,5 l
vettä
1 tl
suolaa
6 dl
Torino Tumma Nalle pastaa
400 g broilerin jauhelihaa
1 rkl
Sunnuntai Juokseva
Rypsiöljyvalmistetta
2 rkl
Sunnuntai Erikoisvehnäjauhoja
3,5 dl säilykemandariinien lientä + vettä
1,5 rkl kanafondia
0,5 tl currya
1 dl
ruokakermaa
1 tlk
säilykemandariineja (175/312 g)
1.
2.
3.
4.
5.
www.raisionkeittokirja.fi • www.torino.fi
Keitä pasta pakkauksen ohjeen
mukaan.
Valuta säilykemandariinit,
ota liemi talteen.
Ruskista jauheliha kevyesti Sunnuntai
Juoksevassa paistinpannulla tai
kasarissa.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää
säilykeliemi + vesi, fondi, curry ja
kerma. Anna kiehua 2-3 minuuttia.
Lisää lopuksi mandariinit. Kuumenna.
Tarjoa pastan kanssa.
5
i
t
t
y
ä
t
R
C
H
n
e
d
i
o
j
i
s
k
juo
odotukset
Toukokuinen Helsinki City Run jätti hymyn sekä
järjestäjien että osanottajien huulille. Hyvin organisoitu tapahtuma sai osanottajilta runsaasti kiitosta.
Raamit unelmille
Kilpailun johtajana toiminut Markku Haverinen sanoo tapahtuman
järjestelyiden sujuneen käsikirjoituksen mukaisesti.
- Me järjestäjät rakennamme juoksijoille vuosi toisensa jälkeen raamit, joissa he voivat toteuttaa unelmansa. Ihmisten kasvoilta paistava
ilo ja onnistumisen elämykset ovat paras palkinto tehdystä työstä.
Viimevuotinen palvelukonseptin uudistus täydentyi tänä vuonna
uudella ilmoittautumis- ja tulospalvelujärjestelmällä. Ne toimivat
ongelmitta ja palvelivat hyvin tapahtuman seuraajia sekä paikan
päällä että kotisohvilla.
- Kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä fiilis. Juoksijoilta kuullut perusteella tunnelmat olivat reitillä ja maalissa samanmoiset.
Ensi vuonna 14.5.
Vuonna 2016 Helsinki City Run juostaan lauantaina 14.5.
Tapahtuma uudistuu jälleen mm. lähtö- ja maalipaikkojen
osalta, jotka siirtyvät Olympiastadionin remontin takia stadikan
ulkopuolelle. Uudistuksista lisää loppuvuoden lehdissä.
Pysy kuulolla!
30
5
teeseeni.
suurin piirtein tavoit
- Hyvin meni! Juoksin
kaikin
on
ä
täm
ja
yt
t järjestel
HCR:ssä on aina hyvä
ratonia
a, ainakin 30 puolima
puolin kiva tapahtum
o.
t Tuula Saari kerto
elämänsä aikana juossu
R: ss ä
n ju ok si HC
na M yötä ne
in
M
i
st
ni
yt
lo
Tr iath
ittäin ty yväiseen 1.26 ja oli er
ek
ks
ty
a
nä
en
i
ks
uude
i naisten sarjass
tiin. Hän sijoittu
uh
va
än
iv
pä
n
ne
tkolmanneksi.
östä maaliin. Ka
della hyvin lähd
an
aj
rin
et
m
- Juoksu kulki to
lo
ki
n
parin ensimmäise
soin vauhtia vain
.
llä
se
lik
fii
mennä
ja sitten annoin
Samoilla linjoilla oli tasan kahteen tuntiin puoli
maratonin juossut Joonas Vainionpää.
- HCR oli ensimmäinen puolimaratonini ja ajattelin,
että tämä olisi sellainen kertaluonteinen kokeiluhul
luus. Mutta nyt kun meni näin hyvin, niin saatan
pa
juosta uudestaankin, hän naurahti.
Kokki Sami Gara
mille HCR on
HCM:n ohella jokavuotinen perinne
.
- 1.50 aikaa lähdin
juoksemaan ja siihe
n pintaan se
meni. Hyvin kulk
i. Viikon päästä os
allistun ensimmäistä kertaa NUTS
Karhunkierroksell
e, hän kertoi
maalissa.
HCM & HCR
31
Keiju levittää hyvää yhdessä SUL:n kanssa
kannustamalla suomalaiset lapset liikkeelle.
Keiju Junior Juoksukoulussa opitaan juoksemisen
perusteet, saadaan vinkkejä harjoitteluun sekä
perehdytään yleisesti terveellisiin elämäntapoihin.
Mars maastoon!
Vinkit maastoon:
l Juokse metsäpoluilla, opit askelrytmin
l Märällä kelillä juurakot ovat liukkaita
l Kun juokset ylämäkeen, ponnista ylös ja eteen ja käytä käsiäsi
Retkelle
l Tee maastoretki vanhempien ja kavereiden kanssa
l Ottakaa eväät mukaan ja menkää metsään
Kehitä kestävyyttä
l Älä aloita liian kovaa, että jaksat loppuun saakka
l Vauhdinjakoa kannattaa harjoitella
l Muista juosta rennosti, mutta ryhdikkäästi
l Pitkät lenkit parantavat kestävyyttä
Lisätietoa juoksukoulusta sekä enemmän juoksuvinkkejä: www.keiju.fi/juoksukoulu
Mukana lapsen kasvussa – kotimainen Keiju
Keiju-margariinit edistävät lapsen normaalia kehitystä osana terveellisiä elintapoja sekä tasapainoista
ja monipuolista ruokavaliota. Ne sisältävät mm. kasvuun ja kehitykseen tarvittavia välttämättömiä
omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä runsaasti luuston kehitykseen tarvittavaa D-vitamiinia.
Lue lisää osoitteesta keiju.fi
SUL:n ja Varman Urheilijat työelämään -hanke
Sanna Kämäräinen kohensi Kovanen Yhtiöt Oy:n
työhyvinvointia
Kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen on yksi Suomen Urheiluliiton ja Varman yhteisen Urheilijat työelämään -hankkeen
urheilijoista. Kuluvan kevään aikana Sanna valmensi Varman
asiakkaisiin lukeutuvan kuljetusyhtiö Kovanen Yhtiöt Oy:n
henkilöstöä. Palautteen perusteella valmennus osui Kovasen
henkilöstöön kuin nenä päähän.
- Sannan persoona oli todella valovoimainen ja inspiroiva. Hänen
pitämänsä valmennus toimi juuri niin kuin toivoimmekin. Se herätti
keskustelua ja sai henkilöstön kiinnostumaan kokonaisvaltaisesti
omasta hyvinvoinnistaan, Kovanen Yhtiöt Oy:n Customer Service
Manager Salla Muli kertoo.
Sekä Muli että toimitusjohtaja Heikki Kovanen sanovat, että
urheilijan tavassa käsitellä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä löytyi
yllättävän paljon yhtymäpintaa ja opiksi otettavaa työelämään.
- Jokainen tietää, että aina asiat eivät mene niin kuin itse toivoo.
Sanna antoi hyviä ja toimivia vinkkejä mm. itsensä motivointiin
ja tavoitteiden asentantaan. Ne olivat aidosti käytännönläheisiä ja
sellaisia, joista työntekijät pystyvät ammentamaan sisältöä omaan
elämäänsä.
Myös Sanna Kämäräinen oli tyytyväinen valmennuksen antiin.
- Oli hedelmällistä huomata, että porukka alkoi myös sparraamaan
minua. Kun olin kertonut tavoitteenasettelusta, he kyselivät omista
tavoitteistani ja kannustivat niissä. Näinhän se parhaassa tapauksessa
toimiikin, vastavuoroisesti. Porukan energia latautuu niin korkeaksi,
että kuvaannollisesti kaikki heittelevät puita yhteiseen nuotioon,
jolloin tuli roihuaa kaikkein kirkkaimpana.
- Kaiken kaikkiaan valmennuskokemus oli hieno ja opettavainen.
Juuri tämänkaltaista työtä voisin kuvitella tekeväni urheilu-urani
jälkeen.
Mitä Sannan valmennuksesta jäi mieeen?
”Ihminen tarvitsee motivoituakseen riittävän kovat tavoitteet. Tavoitteet tukevat myös työtä ja vapaa-aikaa. Ne olisi
hyvä kirjata ylös, jotta niissä pysyy. Itsensä valmentaminen
toimii siis elämän valmennuksena. Todella tärkeä aihe ja
hyviä oppeja”.
”Hyvä olo. Oman itsensä muistamisen tärkeys. Positiivisuus,
onnistumisen ja epäonnistumisen taito”.
”Positiivinen suhtautuminen työkavereihin sekä asiakkaisiin”.
”Vinkit, miten selvitä vastoinkäymisistä sekä hankalista
kanssaihmisistä”.
Vastaukset: Kovanen Oy:n henkilökunta
Näin Sannan valmennus eteni
1.tapaaminen
-- Tasapainoinen arki ja ajankäyttö: Miten yhdistää hektiseen työhön fiksusti vapaa-aika ja löytää aikaa omalle hyvinvoinnille
ja liikunnalle?
-- Virkeyttä työpäiviin arkipäivän valinnoilla. Terveet elämäntavat. Perusasioita hyvinvoinnista (ravinto, uni) ja liikunnan
merkitys jaksamiselle.
2.tapaaminen
-- Itsensä johtaminen, motivointi ja tavoitteiden asettaminen
niin työssä kuin vapaa-ajalla.
-- Mielikuvaharjoittelulla ja sisäisellä puheella parempiin työtuloksiin.
3.tapaaminen
-- Tiimityö. Tiimityö on kuin joukkueurheilua ja myös yksilöurheilijalla tiimi ympärillään, jota ilman menestyminen mahdotonta. Yhdessä menestytään! Mitä merkitsee tiimissä/joukkueessa
luottamus, kommunikointi, tsemppaus ja miten tehostaa
tiimityötä yhteistyöllä.
-- Vastoinkäymisten voittaminen.
HCM & HCR
33
maaliSSa KaHVit
tarjOaa
pr em i um
elegantti ja täyteläinen
YOUR L
ORT
OC
PP
AR
S
SIN
H
EL
AL
SU
WE RUN THIS TOWN.
KI - 3 0 YE
CITYN AAMU. ARKIAAMUISIN KLO 6-10.
MIKKO HONKANEN JA VILLE KINARET
Maahantuonti ja lisätiedot: Vandernet Oy | vandernet.com | [email protected] | 0207418330
Milky Coco -kookosjuoma
avuksi luonnolliseen palautumiseen
Team CocoMax Finlandin jäsenet on valittu.
Seuraa golfammattilainen Elina Nummenpääta,
kilpauimari Emilia Pikkaraista ja tankotanssin
maailmanmestari Oona Kivelää Facebookissa
CocoMax Finland ja Instagramissa @cocomaxfin
Milky Coco on uudenlainen kookosjuoma,
johon on sekoitettu 58 % kookosvettä ja 40 %
kookosmaitoa. Kevyesti makeutettu juoma on
täyteläinen, mutta kuitenkin vähärasvainen.
Kookosjuoma sisältää kaliumia, natriumia,
magnesiumia, fosforia, kalsiumia ja rautaa,
jotka virkistävät kehoa ja mieltä ja auttavat
nestettä imeytymään kehoon paremmin
urheilusuorituksen jälkeen. Tuote on laktoositon,
gluteeniton ja kolesteroliton eikä siihen ole
lisätty säilöntäaineita.
Tutustu Milky Cocoon lisää osoitteessa
www.cocomaxfinland.fi
ILMOITUS
MarathonFoto®
ikuistaa tähtihetkesi!
MarathonFoto on Helsinki City Runin ja Marathonin virallinen kuvaaja. Ammattikuvaajista koostuvat tiimit sijoittuvat eri puolille reittiä ja ikuistavat sinunkin juoksuelämyksesi. Jos olet ilmoittautumisen yhteydessä antanut luvan
tietojesi luovuttamiseen kuvauspalvelun käyttöön, voit
katsella ja tilata tapahtuman jälkeen kuviasi osoitteesta:
www.marathonfoto.com
Ohjeita juoksijoille:
-- Näet reitin varrella useita kuvaajia. Muista hymyillä!
-- Pidä numerolappusi hyvin näkyvillä, sillä kuvat yhdistyvät sinuun numeron perusteella.
-- Kuvaajat ottavat kuvia osallistujista ennen tapahtumaa,
sen aikana, maaliviivalla ja sen jälkeen. Jos haluat kuvaan juoksukavereidesi kanssa, nykäise MarathonFotoliivillä varustettua kuvaajaa hihasta.
-- Maalissa voit halutessasi ottaa virallisen ”Finisher”-kuvan mitalisi kanssa tapahtumaseinän edessä.
Lisätietoja: www.marathonfoto.com
Taksi Helsinki tuo keskeyttäneet reitiltä maaliin
Jos maraton jää syystä
tai toisesta kesken, kannattaa keskeyttäminen
ajoittaa huoltopisteelle.
Taksi Helsinki on yksi Helsinki City Marathonin yhteiskumppaneista. Jos juoksu
jää kesken, helsinkiläinen
taksi kuljettaa juoksijan reitin varrelta maaliin.
Taksin saa tilattua miltä tahansa huoltopisteeltä. Osa
autoista on valmiina huoltopisteillä, mutta jos auto
ei syystä tai toisesta ole
paikalla, se voidaan tilata
sitä tarvitsevalle juoksijalle.
Taksit kuljettavat juoksijat
veloituksetta reitin varrelta
Olympiastadionille.
Suomen suurin autovalikoima
Rehband on Helsinki City Marathonin ylpeä sponsori.
76% Runner´s Worldin lukijoista on
kärsinyt urheiluvammasta kahden viime
vuoden aikana. Varmista, että et ole yksi
heistä.
Osta omasi Rehband.com/fi.
Rehbandin tekemän tutkimuksen mukaan
76% juoksun harrastajista on kärsinyt
juoksuun liittyvistä urheiluvammoista kahden viime vuoden aikana.
Runner´s World ja kansainvälinen urheilutukimerkki Rehband
tekivät yhdessä
laajan kyselytutkimuksen juoksemisesta
ja juoksemiseen liittyvistä urheiluvammoista. Tutkimukseen
osallistui yli 4300 vastaajaa Ruotsissa. Rehband on kehittänyt yli
60 vuoden ajan markkinoille ainutaaltuisia tuotteita auttamaan
juoksijoita saavuttamaan täyden potentiaalinsa . Oikeanlaisten
ennaltaehkäisevien ja kuntouttavien harjoitteiden avulla voidaan
tehdä paljon urheiluvammojen välttämiseksi ja juoksuradalle
paluun nopeuttamiseksi loukkaantumisen jälkeen. Tämän
kyselytutkimuksen avulla halusimme lisätä omaa osaamistamme
juoksemiseen liittyvistä vammoista, jotta voimme tarjota
juoksijoille parasta tietoa ja parhaat tuotteet. Lisätietoa löydät
www.rehband.com/endurance/keep-moving
Ketkä vastasivat kyselytutkimukseen?
• 4381 vastaajaa
• Puolet miehiä ja puolet naisia
• Keski-ikä 41 vuotta
• Kyselytutkimus tehtiin 21. tuokokuuta- 1. kesäkuuta
• Vastaajat tavoitettiin Runner´s Worldin, Rehbandin ja Lidingöloppetin kanavien kautta
29 kilometriä viikossa
Tutkimuksen mukaan 20 ja 30 kilometriä juoksua viikossa on
sopiva määrä harjoittelua. Kyselyyn osallistujat juoksevat keskimäärin 29 km viikossa.
<10 km
7,10%
10 km
28,28%
30 km
23,83%
40 km
12,30%
50 km
7,26%
60 km
3,47%
70 km
1,35%
80 km
0,98%
90 km
>100 km
<5 km
13,86%
20 km
0,50%
Juoksua ympäri vuoden
90 % vastaajista juoksee ympäri
vuoden.
4,76%
33,25%
5 km
71,80%
10 km
Puolimaraton
56,21%
27,72%
Maraton
Lidingölöppet
Ultramaraton
1,07%
90%
Voittajatyypit
85 % vastaajista on osallistunut juoksutapahtumaan tai kilpailuun viimeisen vuoden aikana. Suosituin matka on 10 kilometriä, ja seuraavaksi suosituimmat matkat ovat puolimaraton ja 5 kilometriä.
21,78%
7,70%
49%
Asfalttijuoksu
49% vastaajista juoksee enimmäkseen asfaltilla.
76% vastaajista kertoo loukkaantuneensa
viimeisen kahden vuoden aikana. Heistä 92 % on juotunut
lopettamaan juoksuharjoittelun urheiluvamman vuoksi.
76%
76%
loukkaantunut
92%
estänyt
juoksuharjoittelun
Polvi
40,56%
23,91%
Pohje
23,01%
Muu
12,52%
Kuntoutus?
Kuntouttavat harjoitukset (34 %) ja lepo (15 %) ovat yleisimmät keinot kuntoutua urheiluvammoista. 11 % vastaajista
lopettaa kokonaan harjoittelun kunnes vamma on parantunut.
Muu (naprapaatti, kiropraktikko, hieronta,
leikkaus)
40%
Kuntouttavat
harjoitukset
34%
Lopettaa
harjoittelun 11%
71%
Ei
45%
Kyllä
55%
Miten toimit loukkaAmmatantuneena?
tiapu
Vaihtoehtoinen harjoittelu 13%
(38 %) on suosittua samoin kuin urheiluvammaan
liittyvän tiedon etsiminen
(38 %). 13 % hakee
apua ammattilaiselta.
Yleisimmät vammat?
40% juoksijoista ilmoittaa kärsineensä eniten polvivammoista
ja seuraavaksi eniten jalan (24 %) vammoista ja pohjevammoista (23 %).
Jalka
Ennaltaehkäisevä
harjoittelu?
Suurin osa vastaajista
kertoo tekevänsä urheiluvammoja ennaltaehkäisevää harjoittelua.
Lepo
15%
Miten loukkaannuit?
71% vastaajista epäilee ylikuormituksen
olevan syy urheiluvamman syntyyn.
Muuta
11%
Vaihtoehtoinen harjoittelu
38%
Tiedon etsiminen
38%
Vaihtoehtoinen harjoittelu
Kaikissa tekemissämme tutkimuksissa voimaharjoittelu on
ollut suosittua ja on sitä myös tässä tutkimuksessa. Myös
hiihtäminen ja pyöräily ovat suosittuja harjoitusmuotoja.
Voimaharjoittelu
Hiihto
Pyöräily
Muu liikunta
Uinti
Yoga
Maastopyöräily
63,23%
32,99%
31,80%
29,81%
21,82%
16,18%
14,16%
Voimistelu
Crossfit
Vain juoksu
Triathlon
Golf
Sauvakävely
12,56%
9,19%
8,77%
7,03%
6,41%
4,46%
Suurin osa kaikista juoksijoista
ajattelee ,että polvituki voi
auttaa ennaltaehkäisemään
urheiluvammoilta ja yli 72% voisi
ajatella ostavansa Rehband
urheilutuen.
Parhaat vinkit
Poimimme tutkimuksesta juoksijoiden eniten suosittelemat
vinkit, miten välttää urheiluvammat.
1. Kuuntele kehoasi
2. Monipuolinen lihaskuntoharjoittelu
3. Uskalla levätä
4. Lämmittele huolellisesti
94% vastaajista haluaa saada lisää tietoa siitä, miten voi
välttyä urheuluvammoilta.
Sivulta www.rehband.com/endurance/keep-moving
löytyy tietoa vamman tunnistamiseen, saa vinkkejä ja
neuvoja kuntouttavista harjoitteista ja tietoa miten toimia, jos
urheiluvamma kaikesta huolimatta sattuu kohdallesi.
12. syyskuuta 2015
Tule mukaan pohjoismaiden upeimmalle puolimaratonille. Tukholman
puolimaratonin nopea reitti ohittaa useimmat Tukholman ydinkeskustan
komeimmat nähtävyydet ja sillä on korkeuseroa vain 27 m.
Alkusyksyn sääolot siivittävät hyviin tuloksiin. Tukholman keskilämpötila
on tähän aikaan vuodesta 15 C ja kosteusprosentti 50.
Mukana 18 000 juoksijaa kaikkialta maailmasta.
Lähtö ja maali aivan Ruotsin pääkaupungin sydämessä Kuninkaanlinnan
ja eduskuntatalon luona.
StockholmHalvmarathon.se
4. KESÄKUUTA 2016: ASICS STOCKHOLM MARATHON
Pohjoismaiden suurin maraton kauniilla reitillä läpi
Ruotsin pääkaupungin.
Lisätietoja: www.StockholmMarathon.se
8. ELOKUUTA: STOCKHOLM ULTRA
Luonnonkaunis reitti keskellä Tukholmaa.
Kolme matkaa: 50 km, 75 km ja 100 km.
Lisätietoja: StockholmUltra.se
5. SYYSKUUTA: TJEJMILEN
Ruotsin suurin naisten liikuntatapahtuma 34 000 osanottajaa. 10 km.
Lisätietoja: Tjejmilen.se
2013-30
306209-1
303
PAL.VKO
>> VAUHTIKESTÄVYYDELLÄ TULOKSIIN
VO
1  201
ytää
Miten lö
PAkRsipAariS?
HAGLÖFS SHIELD
4
7,95 ¤
su
KAUDEN
SÄ
TESTIS
KISA- A
SAUVA
Erittäin kevyt, hengittävä ja
tuulelta suojaava asu juoksuun
ja aktiiviseen ulkoiluun. Takki
helposti pakattavissa pieneen
tilaan. Miehelle tai naiselle.
T VOITELU
PARHAA
9
VINKIT
EHOA
LISÄÄ T uisteluun
ylämäkil
MATTI
EN
IK
E
H KIS us
rjoit
lempiha
Takki 99,90 (119,-)
KEVÄÄN KENKÄTESTISSÄ 36 PARASTA JUOKSUKENKÄÄ
1 | 2014
TEE
VEDOT
OIKEIN!
Suomen toivoja
Sotshin
juoksija-lehti.fi
hiihto-le
hti.fi
ValmiinAaHIIHTOON
M A SS
ON
6
nAIst
en
parasta
juoksukenkää
ElämäntapaliikuttajaVa
NTI
GRÖNLA JÄT
HIIHTÄ
HA ASTA A
s. 68
1
litse oike
tIepyö
Rät te
st
+
pyörää
IssA
kypä
peLAst Rä
AA
Jukk
Pakkane a
n
polkee ja
kirjoitta
a
tykset
äminen
harjoit
telu
pi
etappikitkään
saan
Jussi Ve
ik
ammattil kasen
Ranskass aiselämää
a
ww w.n
KOUKUSSA
ish iki .fi
6
4 13.4
16.1.201
MAAIL
MALLA
Mont Ve
ntoux
31.3.2014 14.05
Juoksija-kortti on myös Hiihto- ja
Pyöräily+Triathlon-lehden tilaajan etukortti. Kaikkien lehtien tilaus sisältää
JUOKSIJA-KORTIN, jolla saa alennusta
yli 400 tapahtuman osallistumismaksusta sekä lukuisista urheiluliikkeistä.
Issä
Kahden lajin
Eksoottinen
Etiopia
7,80 €
moniin kä
yt
tarkoituks töiin
JOHANNAMaantiekiekinot:
TOKOLAVaTeihe teseiditsene:säät
Maratonin ihmemies
Yrjö Pesonen
306142-1403
3 /2013
MAAn
3+1:
Pyöräilij
än
parhaat
veny
Nishiki Crit
erium on
suunniteltu
hintatietois
en valin
ajogeom
ta maantie
Etuhaaru
etria teke
kka: Nish
pyöräily
e
n aktiivise
iki Ichiban ajamisesta nau
tinnollis
hiilikuitu
ta kaikissa en harrastamis
. Vaihteet
een. Erity
oloissa.
: Shimano
isesti mat
Runko:
105/Tia
ka-ajoon
Kolmoiso
gra. Pain
hennett
o: 8,7 kg.
u alumiini.
Hinta: 1
499 €.
 Harjoittelun, valmennuksen, lihashuollon, terveyden ja ravitsemuksen erikoislehti jo yli 40 vuoden ajan. Värikkäät henkilöhaastattelut, kisaraportit ja tuote-esittelyt tarjoavat lukijoille
tuoreita näkökulmia juoksun maailmasta. Lehden tilaajana
saat Juoksukalenterin ja Tulospörssin sekä JuoksuPluserikoisnumeron naisjuoksusta. Nettipalvelussa Kenkäklinikka, Juoksukalenteri, Maratontilasto ja jo yli 7 000 kuntoilijan
käyttämä yksilöllinen Move!-nettivalmentaja.
PYÖRÄILY & TRIATHL
JUOKSIJA HIIHTO
36
KUNTOILIJAN
KOLME KOVAA
Kevään 2014 Haglöfs -uutuudet
löydät Intersport -kaupoista
Katso kaupat: www.intersport.fi
Jaana Juoksija
123456
Voimassa 2015
Mitä nu
kertov merot
at
onnIs
t
tRIAt u
hLon
inoon.indd
ttA py
öRäIL
yyn
Opas py ?
ör
ja lukujen än mittojen
viidakkoo
n
• 8 liikkeen apu!
_2013_pa
Juoksija-kortti
TESTI!
KIPEÄ?
PAL.VKO 2014-20
Pyor
Housut 99,90 (119,-) aily_kannet_auki_03
LIsuu
KENKÄ-
I
Lonkka
KEHITT YY
TEKNIIKKAUSALUEEN
U
MUK AV OPUOLELLA
ULK
s. 36
Kansi_2014011.indd 1
SUOMEN SUURIN!
NISHIK
Elisa Tur
unen on
yksi Nis
Women
hiki Rac
-tiimin
ing
jäsenistä
puutu voi
. Häneltä
tontahtoa
ei
eikä kun
Hän aja
nianhimo
a voittaa
kseen.
a.
kahmin
Urallaa
ut jo 44
n hän on
SM-mitali
a.
OPTIMOI
PALAUTUMINEN
VAT
U
IK
L
IE
M
Cr ite riu
aaliin!
m
vievät m
NAISET
o u de L
3 • 2014
7,95 €
HAASTA
jA tAL
3/2 013
3 • 2014
44
MINAKKAIÄ
VAITRELUV
tehoA
| ReIttI tu
 Suomen ainoa maastohiihtolehti
kirjoittaa asiantuntevasti hiihtoharjoittelusta ympäri vuoden. Se antaa
käytännönläheiset valmennusvinkit
niin kuntoilijoille kuin kilpahiihtäjille. Se kertoo huippu-urheilijoiden
kuulumiset, seuraa hiihtomaailman
uutisia, testaa välineitä, antaa luistavimmat voiteluvinkit ja paneutuu
myös juniorihiihtäjien harjoitteluun.
Asiantuntijoina ovat maan parhaat
valmentajat ja huippuhiihtäjä Sami
Jauhojärvi.
Hiihto ilmestyy 6 kertaa vuodessa.
– Haaste
ena
Route'in Houte
21
korkeusm 000
etriä
tuksI
Oulu
5/28/13
9:35 AM
 Vauhdikas lehti testaa ja esittelee
parhaat pyöräily- ja triathlonvälineet
asiantuntevasti ja kattavasti. Monipuolinen lehti kertoo harjoittelusta,
treenipaikoista sekä innostaa ja motivoi lukijoitaan. Kiinnostavat henkilökuvat ovat myös keskeinen osa upean
lehden sisältöä.
Pyöräily+Triathlon ilmestyy
5 kertaa vuodessa.
tistä!
Tilaa helposti ne
hti.fi
le
asij
ok
ju
w.
ww
Kyllä kiitos, tilaan:
Juoksija
Hiihto Uuden tilaajan etuna 6+1 numeroa
Pyöräily+Triathlon Uuden tilaajan etuna 5+1 numeroa
Kestotilaus 74,00 € (10 numeroa/vsk)
Kestotilaus 41,90 €
Kestotilaus 35,90 €
Määräaikaistilaus 81,00 € (10 numeroa)
Etuhinta Juoksijan tilaajalle
kestotilauksena 35,95 €
Etuhinta Juoksijan tilaajalle
kestotilauksena 30,90 €
Uuden Juoksija-lehden tilaajan etuna saan
Juoksijan bluetooth-korvakuulokkeen (arvo 43,90 €).
Tilaukset helposti
osoitteessa
www.juoksija-lehti.fi
Tilaukset myös
(09) 434 2040
[email protected]
Tilaaja/Maksaja
Lähiosoite
Postinro/-toimipaikka
Puhelin
Sähköposti
Postimaksu
maksettu
Lahjatilauksen saaja
Hinnat voimassa
31.12.2015 saakka!
(Hinnat sis. alv 10 %)
Kestotilaus jatkuu, ellei tilaaja
irtisano tilaustaan tai muuta
sitä määräaikaiseksi.
Lähiosoite
Postinro/-toimipaikka
Puhelin
Sähköposti
Kustannus Oy Juoksija
Tunnus 5000882
00003 VASTAUSLÄHETYS
12.–13.9.2015
Olympiastadion, Tukholma
Laivalla Tukholmaan Ruotsi-otteluun
Perinteinen yleisurheilun Ruotsin ja Suomen välinen maaottelu on palannut
takaisin Tukholman Olympiastadionille. On aika herättää henkiin maaottelumatkailu! Sinivalkoinen laiva kuljettaa Suomen kannustajat Ruotsin maalle
syyskuun puolivälissä. Lopputulos ei ole varmaa, mutta se on, että taistelematta kumpikaan joukkue ei voittoa toiselleen anna. Lähdetään siis porukalla kannustamaan Suomi voittoon!
Matkojen varaaminen ja tiedustelut:
www.kalevatravel.fi/urheilumatkat, [email protected]
Matkapaketit:
Matkapaketti 1, kapteenina Tommi Evilä
11.-14.9. – hotelliyöllä
l Hinnat alkaen 233 €/hlö
l Hintaan sisältyy: Meno Silja Symphony Helsinki-Tukholma ja paluu Silja Serenade
Tukholma-Helsinki valitussa hyttiluokassa, yksi yö hotellissa valitussa huonetyypissä
(1 hh / 2 hh), aamiainen hotellissa, julkisen liikenteen käyttö perillä, pääsyliput, kannustuspaketti, maaotteluteeman mukaista ohjelmaa sekä laivalla että maissa
Matkapaketti 2, kapteenina Manuela Bosco
12.-14.9. – risteily
l Hinnat alkaen 106 €/hlö
l Hintaan sisältyy: Risteily Silja Serenadella Helsinki-Tukholma-Helsinki valitussa hyttiluokassa, julkisen liikenteen käyttö perillä, pääsyliput, kannustuspaketti, maaotteluteeman mukaista ohjelmaa sekä laivalla että maissa
HYVÄN KUMPPANIN KANSSA
EI TARVITSE HIKOILLA
Vihreää, punaista ja keltaista – piirroshahmoja, teräsmies ja infografiikkaa.
Muun muassa näistä elementeistä on viime vuosina rakentunut Suomen
Urheiluliiton juoksutapahtumien ilmeet, jotka ovat kaikki Mainostoimisto
KMG Turun käsialaa.
KMG:n projektipäällikö Kim Hartmanin
mukaan yrityksellä on ollut suuri ilo ja kunnia suunnitella tapahtumailmeitä.
– Yhteistyö SUL:n kanssa käynnistyi vuonna
2012 Helsinki City Marathonin ja Minimarathonin ilmeuudistuksilla. HCM:ään haettiin
uudenlaista lähestymistapaa hieman ”laatikon ulkopuolelta” perinteisiin kisailmeisiin nähden. Syntyi Superman-teema ja slogan “Elämys, joka muuttaa sinut”. Pari vuotta myöhemmin HCM:n sankaritarinan ilme
sai jatkoa: pelkistetty puna-kultainen ulkoasu yhdistyi uuteen sloganiin ”Tarina itsensä
voittamisesta”, Kim Hartman kertaa.
– Pidän itse enemmän viimeisimmästä ilmeestä, sillä nyt kaikilla juoksutapahtumilla
on selkeät tunnistevärit. Meillä toimistossakin puhutaan vihreästä, punaisesta ja keltaisesta tapahtumasta. Jälkimmäisellä siis viitataan uuteen Perskindol Helsinki Street Runiin ja vihreällä luonnollisesti Suomen suu-
rimpaan juoksutapahtumaan: Helsinki City
Runiin, Hartman lisää.
Verkossa viimeisimpänä suurena projektina
KMG on suunnitellut ja toteuttanut SUL:n
juoksutapahtumatuoteperheen uudet kotisivut. HSR:n ja HCR:n sivustot näkivät päivänvalon ensimmäisinä, ja myöhemmin keväällä seurasivat perässä HCM ja Minimarathon. “Mobile first” -periaatteella suunnitellut responsiiviset verkkosivut tuottavat miellyttävän käyttökokemuksen päätelaitteesta
riippumatta. Verkkosivuille on lisäksi sisällytetty elämyksellisyyttä sosiaalisen median
integraatioilla, ja esimerkiksi juoksutapahtuman hashtagilla ohjataan sisältöä sivustoille somesta.
SUL:n asiakaspalvelupäällikkö Tiina Haapanen kokee yhteistyön KMG:n kanssa erittäin
hedelmällisenä.
– KMG tekee nopealla aikataululla laadukas-
ta jälkeä. Toimeksiannot hoituvat ammattitaitoisella otteella ja jälki on hyvää niin printtinä kuin diginäkin, Haapanen sanoo hymyssä suin.
KMG:n liikunta- ja urheilutapahtumaportfolioon mahtuvat myös kaikki Juoksuaika-tapahtumien ilmeet, Kalevan Kisat Turku 2011
ja Aurajoen Yöjuoksu. Yrityksen asiakkaita ovat myös muun muassa K1 Katsastus,
Moët-Hennessy, Metsähallitus Laatumaa,
Turun kaupunki ja Night People Group.
– KMG:n filosofian mukaisesti yritys uskoo
pitkäaikaisiin asiakassuhteisin, aitoon palveluasenteeseen ja kohtuulliseen hintatasoon,
aina huomisen ehdoilla, Hartman muistuttaa.
Mainostoimisto KMG Turku
Rautakatu 6 A, 20520 Turku
puh. 010 320 2100, [email protected]
www.kmgturku.fi
Helsinki City Marathon 2015 • SÄÄNNÖT
5
Nämä säännöt koskevat Helsinki City Marathon (HCM) tapahtumaa. Kaikki tapahtumaan osallistuvat
sitoutuvat ilmoittautuessaan noudattamaan näitä sääntöjä. Juoksun vastuullisina järjestäjinä toimivat
Suomen Urheiluliitto, Helsingin Kisa-Veikot, Helsingin Poliisi-Voimailijat ja Viipurin Urheilijat. Helsinki
City Marathonilla noudatetaan Kansainvälisen Yleisurheiluliiton (IAAF) kilpailusääntöjä.
Tuomaristo
Tuomariston muodostavat ylituomari tapahtuman johtoryhmän kanssa.
Ajanotto
Helsinki City Marathonille on osallistumisoikeus 18 vuotta täyttäneillä
sekä niillä, jotka juoksuvuoden aikana täyttävät 18 vuotta.
Osallistujille otetaan aika järjestäjän määrittämällä ajanottojärjestelmällä. Osallistujien on noudatettava järjestäjän antamia ohjeita ajanottojärjestelmän oikeanlaisesta käytöstä. Ohjeita noudattamatta jättäneille
ei taata aikaa.
Bruttoaika (lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen) on IAAF:n hyväksymä kilpailun virallinen aika. Nettoaika kertoo osallistujalle hänen todellisen matkaan käytetyn aikansa (lähtöviivan ylityksestä maaliviivan
ylitykseen).
Sarjat
Keskeyttäminen
Johtoryhmä
Johtoryhmän muodostavat kilpailun johtaja, SUL harrasteliikuntajohtaja,
järjestävien seurojen edustajat ja kilpailusihteeri.
Ikäraja
Maratonin sarjat ovat:
• miehet yleinen, 40 vuotta, 45 vuotta, 50 vuotta, 55 vuotta, 60 vuotta,
65 vuotta ja 70 vuotta
• naiset yleinen, 35 vuotta, 40 vuotta, 45 vuotta , 50 vuotta, 55 vuotta
ja 60 vuotta
Ilmoittautuessaan osanottajat ilmoittavat syntymävuotensa, joka määrittää sarjan. Sarja määräytyy juoksuvuoden joulukuun 31. päivän iän mukaan (IAAF:n sääntö 141 kohta 1). Osallistuja voi niin halutessaan osallistua oman sarjansa sijasta yleiseen sarjaan, mutta ei muihin sarjoihin.
SM-kilpailut
HCM:n yhteydessä juostaan eri yhteisöjen ja yhdistysten SM-kilpailuja.
Juoksijalla on oikeus osallistua ainoastaan yhteen SM-kilpailuun.
Dopingtesti
Järjestäjillä on oikeus suorittaa osallistujille doping-testi.
Ilmoittautuminen
Tapahtumaan ilmoittaudutaan suorittamalla ohjeiden mukaisesti osanottomaksu järjestäjille. Järjestäjät vahvistavat kutakin tapahtumaa varten
vuosittain osanottomaksun ilmoittautumisaikoineen. Ilmoittautuminen
on henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toisen henkilön nimiin ilman
erillistä uudelleen rekisteröintiä.
Osanoton peruminen
Osanottoa juoksuun ei voi peruuttaa, eikä ilmoittautumismaksuja palauteta missään tapauksessa. Sairaus- tai vammatapauksissa juoksija voi
siirtää osallistumisoikeuden lääkärintodistuksella seuraavan vuoden tapahtumaan, mikäli on ilmoittautumisen yhteydessä ostanut itselleen peruutusturvavakuutuksen. Peruutusturvavakuutuksen suuruus päätetään
vuosittain. Lääkärintodistus tulee toimittaa järjestäjille ennen juoksua
siten, että se on päivätty viimeistään juoksupäivälle. Osanotto voidaan
siirtää vain yhden kerran ja vain itselle. Siirron edellytyksenä on, ettei sen
vuotisen tapahtuman T-paitaa ja juoksunumeroa ole noudettu.
Juoksunumero
Osallistujat ovat velvollisia pitämään juoksunumeroa paidan etupuolelle
kiinnitettynä siten, että se on helposti luettavissa. Juoksunumerossa olevia mainoksia ei saa peittää, poistaa eikä taittaa. Juoksunumero on henkilökohtainen, eikä sitä saa siirtää toiselle ilman järjestäjille suoritettua
uudelleen rekisteröintiä. Siirtomaksu vahvistetaan vuosittain.
Lähtöryhmitys
Mikäli osanottaja keskeyttää juoksunsa, tulee siitä ilmoittaa lähimmälle huoltopisteelle. Kilpailu päättyy 6 tunnin 15 minuutin kuluttua lähtölaukauksesta. Reitillä on tarkistuspisteitä, joissa juoksijan tulee olla
kuuden tunnin aikataulussa saadakseen jatkaa kilpailussa. Osanottaja
katsotaan keskeyttäneeksi, jos hän ei ole saapunut maaliin määräajassa tai hän ei saavu huoltopisteelle kilpailun maksimiajan edellyttämässä
määräajassa. Juoksija, joka jää määräajasta valvonta-auton taakse, jatkaa
juoksua omalla vastuulla.
Hylkääminen
Järjestäjillä on oikeus hylätä suoritus, jos osanottajan havaitaan oikaisevan tai hän muutoin häiritsee kanssakilpailijoitten suoritusta. Myös näiden
sääntöjen noudattamatta jättäminen voi johtaa hylkäämiseen. Osanottajan on myös heti keskeytettävä juoksunsa, jos virallisesti nimetyn lääkintäorganisaation jäsen, joka on tunnistettavissa lääkintähenkilöstöön
kuuluvaksi, niin määrää (IAAF:n sääntö 240 kohta 7 C).
Palkinnot
Tapahtuman nimikkomitalin saa jokainen määräajassa maaliin tullut. Lisäksi voidaan palkita juoksun voittajat ja sarjojen parhaat. Palkitsemiset
päätetään jokaista juoksutapahtumaa varten erikseen.
Tulokset
Jokainen määräajassa maaliin juossut saa virallisen tuloksen, joka lasketaan lähtölaukauksesta maalilinjan ylittämiseen. Lisäksi ajanottojärjestelmä antaa juoksijalle ns. nettoajan, joka käynnistyy juoksijan ylittäessä
lähtömaton. Tulokset julkaistaan järjestäjän nettisivuilla sekä ns. nettoettä bruttoaikoina.
Vakuutus
Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan (Kela) piiriin kuuluvat osanottajat on vakuutettu tapahtuman aikana sattuvien äkillisten sairastumisten
tai tapaturmien varalta. Vakuutus on voimassa siitä hetkestä, kun osallistuja on asettunut lähtöpaikalle, siihen saakka, kunnes hän on poistunut
reitiltä maalissa tai rajatulta maalialueelta. Tarvittaessa vakuutusta on osallistujan käännyttävä ensin kilpailun virallisen lääkintähuollon puoleen.
Kuvien ja videoiden käyttö
Järjestäjillä on vapaa käyttöoikeus HCM-tapahtumien aikana ottamilleen
kuville ja videoille.
Osoitetiedot
Osallistujien osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinoinnissa, ellei
juoksija sitä erikseen ilmoittautumisen yhteydessä kiellä.
Osallistujien tulee asettua lähtöpaikalla siihen ryhmään, jonka hänen
odotettava loppuaikansa edellyttää. Tavoiteaikakyltit ovat näkyvillä lähtöpaikalla.
Valitukset
Kilpailuaika
Muut ohjeet
Helsinki City Marathonilla on kuuden (6) tunnin kilpailuaika. Kun juoksu
alkaa kello 15.00, tulee juoksijan saapua maaliin viimeistään kello 21.15,
jotta suoritus hyväksytään.
46
Valitukset tulee tehdä tunnin kuluessa kilpailun päättymisestä kirjallisesti
kisainfoon tai osoitteeseen maraton(at)sul.fi
Näiden sääntöjen lisäksi järjestäjät voivat antaa lisäohjeita tai määräyksiä, joita osallistujat ovat velvollisia noudattamaan yhtälailla näiden
sääntöjen kanssa.
YHTEISTYÖKUMPPANIT 2015
..
..
MARATONFIILIS ILMAN VERTA,
HIKEÄ JA KYYNELEITÄ