Kaikkien aikojen parhaat joukkuekuvat! Sivut 32-39.

Transcription

Kaikkien aikojen parhaat joukkuekuvat! Sivut 32-39.
LePan halli
nousi
talkoilla
Sivu 4
Huuhkajien
kanssa
Belfastissa
Sivu 23
Espoon
edustusfutis
rähmällään
Sivut 24-25
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015. Jakelu Leppävaaran alueella 25000 kpl
Aki Lauroma
Kaikkien aikojen parhaat joukkuekuvat! Sivut 32-39.
2
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
LePassa on tilaa kaikille
U
rheiluseuramme Leppävaaran Pallo on Leppävaaran alueen oma
jalkapalloseura. Perustehtävämme on strategiamme mukaisesti järjestää SuurLeppävaaran asukkaille mahdollisuus
pelata jalkapalloa lähellä kotiaan. Toimintamme keskittyy Grasroots-jalkapalloon.
Toimintamme painopiste on vahvasti
juniorijalkapallossa, mutta tarjoamme
jalkapallon harrastusmahdollisuuden
myös nuorten ja aikuisten sarjoissa.
Lahjakkaille pelaajille pyrimme järjestämään pelaajapolun huipulle FC Espoon kautta, jonka kasvattajaseurana
toimimme. Arvokkaana tunnustuksena
toiminnastamme Suomen Palloliiton
Uudenmaan piiri valitsi Leppävaaran
Pallon vuonna 2014 Vuoden seuraksi,
mistä kiitos kuuluu kaikille LePan seuratoimijoille.
Seuramme on kuluneen vuoden aikana ottanut merkittäviä edistysaskeleita.
Toimihenkilöorganisaatiomme on uudistunut, harjoitteluolosuhteet paranevat LePa Areenan valmistumisen myötä
ja yhteistyö FC Espoon seurayhteisön
kanssa on syventynyt uuden valmennuslinjan valmistuttua. Suunnitelmissamme on myös laajentaa toimintaamme jalkapallopainotteiseen iltapäiväkerhotoimintaan.
Seuramme päätoimisten toimihenkilöiden määrä on kuluneen vuoden
niin valmennuksen kuin muunkin seuratoiminnan laatua.
LePa Arenan ylipainehallin ja jalkapallonurmen valmistuttua Leppävaaran
alueen jalkapallon harjoitteluolosuhteet nousevat etenkin talvisin uudelle
tasolle. Kovasti kaivattuja harjoitusvuoroja pystytään lisäämään toivotulle tasolle ja pitkät kuljetukset harjoituksiin
jäävät suurelta osin pois, millä on suuri
merkitys pelaajille ja heidän vanhemmilleen. Myös harjoittelun ja valmennuksen tasoa pystytään parantamaan.
Seuran valmennuspäälliköt ja seuravalmentajat pystyvät osallistumaan
aiempaa enemmän valmennustyöhön
kentällä, koska aikaa vievät siirtymiset
harjoituspaikkojen välillä jäävät pois ja
harjoitusvuorojen jaossa voidaan ottaa
huomioon heidän aikataulunsa.
Mikko Räsänen
Leppävaaran Pallon
puheenjohtaja
aikana noussut neljään. Organisaatiota on uudistettu niin, että toimintaa
johtaa urheilutoiminnan johtaja ja
valmennuksesta vastaavat valmennuspäälliköt. Selkeällä vastuunjaolla pyritään päällekkäisyyksiä poistamalla ja
toimintoja keskittämällä parantamaan
FC Espoon seurayhteisön perusteellisesti työstetty valmennuslinja valmistui tänä keväänä. Nyt on käynnissä valmennuslinjan vieminen käytäntöön.
V
almennuslinja yhtenäistää valmennuskäytännöt seurayhteisön sisällä ja antaa valmentajille käytännön työkalut valmennustyöhön. Valmennuslinjan tarkoituksena
on parantaa yleisesti valmennuksen
tasoa. Pyrkimys on myös siihen, että
FC Espooseen siirtyviä pelaajia on valmennettu samojen periaatteiden mukaisesti, mikä helpottaa joukkueiden
yhtenäisen pelitavan luomista. Aloitus-
vaiheen kokemukset valmennuslinjasta
ovat hyvät ja odotukset sen vaikutuksesta valmennuksen laatuun suuret.
O
lemme panostaneet voimakkaasti seuramme palkattujen
työntekijöiden
organisaatioon. Toimintamme perustuu kuitenkin
vahvasti vapaaehtoisten toimijoiden
panokseen. Toimintamme laajentuessa tekemisen määrä kasvaa jatkuvasti.
Tarjolla olisi runsaasti projektiluonteisia tai pidempikestoisia tehtäviä aktiivisille seuratoimijoille. Vetoamme
kaikkiin juniorityöstä kiinnostuneisiin
ottamaan rohkeasti yhteyttä seuramme
toimihenkilöihin ja tulemaan mukaan
toimintaamme. Vanha sanonta, ”työ
palkitsee tekijänsä”, toteutuu tässäkin
yhteydessä varmasti.
Vaikka tekijöitä tarvittaisiin lisää, on
vapaaehtoistoimintamme varsin hyvällä tasolla. Vapaaehtoistoiminta auttaa
pitämään kustannukset kohtuullisina
ja tätä kautta mahdollistaa yhä useampien jalkapalloharrastuksen. Vapaaehtoistyö tarjoaa myös perheille mahdollisuuden olla mukana lastensa harrastuksessa. Seuramme vapaaehtoisten
toimijoiden joukko muodostuu pääasiassa leppävaaralaisten nuorten vanhemmista. Haluamme tässä yhteydessä
osoittaa suuret kiitokset tälle vapaaehtoisten joukolle arvokkaasta työstänne
alueen nuorten hyväksi.
Hyvää jalkapallokautta 2015!
LePan painopise on juniorijalkapallossa. Kaikkiin ikäluokkiin otetaan uusia pelaajia.
Leppävaaran Pallo
Leppävaaran Pallon kausijulkaisu 2015
Toimitus: Mika Numminen, Tapio Kari. Layout ja taitto: Sami Koskinen. Kuvat: Marja Hawas, Aki Lauroma, Sampsa Liikkainen.
Joukkuekuvat: Kuvaverkko. Painopaikka: Sanomapaino Oy, Sanomala
3
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Matti Hannula
Kymmenvuotiaat tytöt viihtyvät Laura Nurmiaisen (oik.) ja Inka Silvennoisen ohjauksessa.
Samassa joukkueessa Leppävaaran Pallossa pitkään
jalkapalloilleet Laura Nurmiainen ja Inka Silvennoinen
ovat nyt myös valmennuskaksikko. Lauran ja
Inkan ohjauksessa on viime
syksystä alkaen ollut LePan
2005-syntyneiden tyttöjen
ryhmä.
Laura ja Inka olivat jalkapallokoulussa ohjaajina. Sen jälkeen
heiltä tiedusteltiin halukkuutta alkaa pienempien tyttöjen valmentajaksi.
– Nämä tytöt ovat tosi kivoja, ja
itse muistan, kuinka kivaa oli nuoremmissa junnuissa, kun valmentajana oli joku muu kuin jonkun
pelikaverin isä. Uskon, että meistä
on tytöille myös esikuviksi, tuumii
17-vuotias Laura, joka on itse pelannut LePassa jo seitsemän vuotta
ja sitä ennen kaksi vuotta USA:ssa.
– On ihanaa olla roolimallina ja
antaa pienemmille tytöille hyvää
esimerkkiä, sanoo puolestaan Inka,
16, joka innostui valmentamisesta
oman isänsä esimerkin innoittamana.
– Isäni valmentaa niin ikään
2005-syntyneiden joukkuetta. Siinä
joukkueessa pelaa myös pikkusiskoni. Olen ollut silloin tällöin apuvalmentajana, Inka kertoo.
– Tästä saa paitsi hyvän mielen
niin myös paljon kokemusta. Jalkapallo on minulle iso asia, ja on todella hienoa, että saan paitsi pelata
sitä niin myös valmentaa.
Tähtäimessä Stadi Cup. Laura
Nurmiainen ja Inka Silvennoinen
pelaavat itse B-tytöissä. Laura on
puolustaja/laitapelaaja, Inka pelaa
yleensä oikeaa laitalinkkiä. Leppävaarassa asuva, jo viisivuotiaana LePassa jalkapalloilun aloittanut Inka
käy ensimmäistä vuottaan PohjoisTapiolan lukiota. Laura käy toista
vuottaan Kuninkaantien lukiota.
Kotoaan hänellä on matkaa Leppävaaraan viitisentoista kilometriä.
– Bussilla kuljen. Ensi vuoden
alusta pääsen onneksi jo ajamaan
omaa autoa. Se helpottaa paljon,
Laura huokaa.
2005-syntyneiden joukkue harjoittelee kolmesti viikossa. Tyttöjä
on ringissä pitkälti toistakymmentä. Piirin talvisarjasta joukkue otti
hopeaa. Siltä pohjalta on hyvä lähteä kohti kauden ykköstavoitetta,
kesäkuussa pelattavaa Stadi Cupia.
– Omien treenien yhteydessä
keskustelemme ja suunnittelemme
tulevia harjoitteita, Laura ja Inka
kertovat. – Nykyteknologia auttaa
muuten niin paljon asioista kommunikoitaessa, ettei valmentajana
oleminen kovin paljon vie harjoitusten vetämisen lisäksi aikaa.
Välit pikkutyttöjen vanhempiin
ovat hyvällä mallilla; kentän laidalta
ei kritisoida.
– Vanhemmat arvostavat työtämme ja tukevat meitä hienosti, Inka
antaa tunnustusta.
– Ainakaan meidän korviimme ei
ole kantautunut toiminnastamme
mitään negatiivista.
Leppävaaran urheilupuiston tarjoamat hyvät harjoitteluolosuhteetkin ovat Lauran ja Inkan mieleen.
Halliin he eivät isommin haikaile.
– Fudis on ehdottomasti ulkolaji,
Inka korostaa.
Matti Hannula
Pelaajakortti
Nollavitosten
treeneissä opitaan
iloisin ilmein
2015
Laura ja Inka roolimalleina
Milloin aloitit jalkapallon?
Pari vuotta sitten.
Missä olet hyvä?
Olen hyvä tekemään
maaleja.
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Kärkipelaajana
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Syöttöjä
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
Käyn kaikissa treeneissä.
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Harkat ja pelit, maalinteko
ja pallon leipominen.
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Niitä on monia.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
niin ettei se putoa?
6 kertaa.
Mikä on suosikkijoukku-
Futis,
lätkä ja
viulunsoitto
Dilin Hu
6 vuotta
LePa Pojat 08
eesi?
Barcelona
Suosikkipelaajasi?
Neymar
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja ja miksi?
Honka, kovat pelit ja kiva
voittaa.
Millä luokalla olet ja missä
koulussa?
Olen esikoulussa ja odotan
kovasti ekalle luokalle pääsyä siskon kanssa samaan
kouluun.
Mikä on kivointa eskarissa?
Legoilla leikkiminen ja
askartelu.
Mikä on toiveammattisi?
Jalkapalloilija
Mitä muuta harrastat?
Jääkiekkoa, viulun soittoa
ja nyrkkeilyä.
Mikä on mieliruokasi?
Keksit ja hampurilaiset.
4
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Uusi ylipainehalli on lämmin pahimmillakin pakkasilla. Kenttänä on moderni keinonurmi.
Tämä ei ole ufo
vaan LePan halli
Leppävaaran Pallon hartaasti odotettu halli nousi yhden
maaliskuun viikonlopun
aikana talkoilla Veräjävahdin
kentälle. Pohjatyöt olivat
toki vieneet kuukausia. Huhtikuussa hallia vielä viimeisteltiin ja se saa keinonurmen
ja ympäristö siistitään.
Uuden hallin lähinaapureita ovat
Leppävaaran lukio ja muut koulut
sekä jäähalli, uimahalli ja stadion
ovat kivenheiton päässä. Paikka on
tuttu, sillä Veräjävahdin kentällä on
pelattu kesäisin junnujalkapalloa
vuosien ajan.
Hallin koko on 54 x 80 metriä ja
kenttä vähän pienempi. Se ei siis
ole täysikokoinen jalkapallokenttä,
vaan vähän pienempi. Junioreiden
virallisia 9 vastaan 9 pelejä siellä
voidaan järjestää.
Pääasiassa halli on tarkoitettu
Leppävaaran Pallon jalkapalloilijoitten talviharjoitteluun. Vuorosuunnittelua on aloitettu ja jo nyt
on selvää, että prime time –ajat eli
viikonloput ja arki-illat klo 16 lähtien menevät jatkossa pääosin oman
seuran käyttöön.
”Käyttöaste tulee olemaan korkea”, sanoo hallihanketta alusta lähtien vetänyt Petteri Kleemola.
Moderni lämmin halli. Hallista
myydään vuoroja myös muille seuroille ja kouluille ja mille tahansa
toimijoille. Kiinnostusta ja kyselyitä on tullut runsaasti. Espoon koulutoimen kanssa on käyty alustavia
keskusteluja.
LePa Arena on kuplahalli, mutta ei vanhan ajan kylmä ja kolkko
kupla, vaan moderni italialainen
tuote, lämmitetty ja hyvin valaistu
ylipainehalli.
Siinä on kaksoiskuorirakenne,
jossa välissä oleva ilma toimii osaltaan eristeenä. Sisäänkäynnin luona
osa seinästä on lasia, ja se avaa näkymän ympäristöön. Samanlaisia
halleja on rakennettu paljon ympäri Eurooppaa.
Areena on kytketty kaukolämpöön. Talvisin siellä pidetään 5 – 7
asteen lämpötilaa. Lämmitys on
käyttökustannuksista suurin. Se
maksaa vuosittain kymmeniä tuhansia euroja.
Tarkoitus on, että jatkossa huhtikuun tienoilla halli puretaan,
jolloin kesäkauden ajan paikalla
on vain keinonurmikenttä. Syyslokakuun vaihteen tienoilla kupla
taas nostetaan kentän päälle. Se vie
yhden viikonlopun.
Kleemola kiittää Espoon kaupungin ja liikuntatoimen tukea,
jota ilman hallia ei olisi saatu. Kaupunki vuokrasi tontin ja valtuuston
päätöksellä takasi LePan lainan.
Vain rakennuslupavaiheessa hanke
tuntui välillä olevan vastatuulessa.
Hallissa on hyvälaatuinen keinonurmi. Ensin laitetaan joustokerros, joka on eräänlaista solumuovia,
ja sen päälle varsinainen keinonurmi sekä kumirouhe. Rouhekaan ei
enää ole sitä mustaa rengasraastetta,
jota tulee kotiin juniorin varusteissa treenien jälkeen, vaan synteettis-
tä muovia ja väriltään vihreää.
Hintalappu 1,3 miljoonaa. Hallihankkeen hinnaksi on tullut kaikkiaan noin 1,3 miljoonaa euroa. Se
samoin kuin tulevat käyttökustannukset on tarkoitus kerätä käyttömaksuina. Pieneltä osin investointiin on saatu avustuksia Euroopan
Hallin ja sen ympäristön viimeistely meneillään. Kuvassa sisäänkäynnin
edustalla hallin puuhamiehet Mikko Julin (vas) ja Petteri Kleemola.
jalkapalloliitolta Uefalta ja Suomen
valtiolta veikkausvoittovaroista.
Hallivuokrien tarkkaa tasoa
Kleemola ei vielä voi sanoa, mutta
ne eivät ole korkeampia kuin minkä
LePa nykyisin maksaa kaupallisille
toimijoille. Joukkueille näkyvään
vuoron hintaan ei siis tarvita suurta
muutosta nykyiseen, mutta vuoro-
jen määrää voidaan osin kasvattaa.
Tärkeintä on se, että halli parantaa huomattavasti LePan talviharjoittelun olosuhteita. Lämmintä
kenttää ei tarvitse hakea kaukaa ja
pitkien kuljetusten takaa vaan se
löytyy kätevästi läheltä.
Tapio Kari
Hallihanke piristys portfolioon
LePan hallihanke lähti liikkeelle loppuvuodesta 2012. Sen
keskeinen puuhamies on ollut
Kleemola, joka on LePan johtokunnan jäsen ja olosuhdevaliokunnan vetäjä. Hänen lisäkseen
keskeisiä vaikuttajia ovat olleet
Mikko Julin olosuhdevaliokunnasta ja seuran puheenjohtaja
Mikko Räsänen.
Siviilissä Kleemola työskentelee
Puolassa toimivan yhtiön johtotehtävissä ja varsinaissuomalaisen perheyrityksen vetäjänä.
Hallihanketta hän luonnehtii
”piristykseksi portfolioon”.
”Miksi joku päätyy hallihankkeen vetäjäksi ja toinen lapsensa
joukkueen valmentajaksi? Seura
elää vapaaehtoistyön varassa”,
Kleemola sanoo.
Seura elää vapaaehtoistyöllä, halliprojektia johtanut Petteri Kleemola
sanoo.
5
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Leppävaarasta Suomen
ykkösurheilupuisto
Johanna Erjonsalo
kertaiset. Töitä siis riittää tämän liikunta- ja
elämysleirin kehittämisessä.
Leppävaaran Pallo toteutti alueelle yhteistyössä kaupungin kanssa paineilmahallin jalkapallo-olosuhteiden kehittämiseksi. Espoon
liikuntapalvelut tervehtii tätä yhteistyötä ilolla. Muutenkin LePan toimintamallit täyttävät
täydellisesti myös omat tavoitteemme: haluamme, että nuorille on tarjolla sekä kilpailuettä harrasteliikuntaa.
Leppävaaran urheilupuisto on ollut kuntalaissilmissä rakennustyömaa. Vasta valmistuneet Angry Birds -puisto perheille, skeittipuisto enimmäkseen nuorille on jo kokeiltu
ja tämän vuoden lopussa Leppävaaran uimahalli avaa ovensa vesiliikunnan ystäville.
Vuoden päästä saamme alueelle lisäksi maauimalan, joka on iso vetovoimatekijä koko
pääkaupunkiseudun alueella.
l l l
l l l
Olemme ylpeitä Leppävaarasta, haluamme,
että se on koko Suomen paras ja vaikuttavuudeltaan merkitsevin urheilupuisto.
Leppävaara on muutaman vuoden kuluttua Kansallisen mittapuun mukaan Suomen
ykkösurheilupuisto. Sen tarjontaa kehitetään
edelleen ja jos kaikki suunnittelupöydällä olevat hankkeet saadaan toteutettua, ykköspaikka on taattu.
Talvisin tarjolla on latuverkosto, joka saadaan toimimaan tekolumella läpi huononkin
talven. Jos määrärahat riittävät, latuverkostoa
laajennetaan niin, että siellä voidaan pitää
myös SM- tasoisia kilpailuja.
l l l
Hyvät fasiliteetit on jo huomattu. Espoo toteuttaa kumppanuudella yhdessä Stadiumin
kanssa ensimmäistä kertaa Stadium Sports
Campin, joka on Ruotsissa Norrköpingissa
Martti Merra nosti valmentajana Kiekko-Espoon SM-liigaan.
Nyt hän on Espoon liikuntajohtaja.
toiminut jo 20 vuotta.
Norrköpingissä osallistujia on vuosittain
Onnistumista mitattaessa tärkeää on vaikuttavuus. Jos saamme alueelle keskimäärin
10000 kävijää päivässä, voimme olla erittäin
tyytyväisiä kuntalaistemme puolesta.
yli 6500. Espoossa tavoittelemme ensin 800
osallistujaa, mutta tavoitteet ovat tästä viisin-
Martti Merra
Espoon liikunta- ja
nuorisojohtaja
Kyllä kelpaa ulkoilla Lepuskissa
Angry Birds –puistossa on vilinää. Taustalla näkyy uimahallin ja maauimalan rakennustyömaa.
Ja lisää rakennetaan ja
suunnitellaan kaiken aikaa
Kevätaurinko toi skeittaajat
ja lapsiperheet Leppävaaran
urheilupuistoon. Vilinä oli
hurja huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viime
vuonna valmistuneet Agry
Birds –puisto ja skeittiparkki
ovat kovassa käytössä, samoin uusi urheiluaukio, joka
talvella näytti vielä autiolta
ja harmaalta.
Niiden vieressä on menossa uimahallin korjaus ja laajentaminen
sekä maauimalan rakentaminen.
Uimahalli valmistunee vielä tänä
vuonna ja maauimalaan päästään
vuoden 2016 kesällä.
Maauimalaan tulee 50 metriä
pitkä ja 25 metriä leveä allas ja sen
lisäksi monitoimiallas ja vesiliukumäki. Uimahallin uuteen osaan rakennetaan hyppyallas, terapia-allas,
kylmävesiallas ja kaksi poreallasta.
Kokonaisuus tulee olemaan parasta
alalla Suomessa.
Kun mukaan laskee LePan paineilmahallin, on urheilupuistossa
paljon uutta. Mutta uusia suunnitelmia tuntuu syntyvän kaiken aikaa.
Nuorisoseura Logen I Gröndal
UF suunnittelee urheilupuiston
länsiosaan mormonikirkon suunnalle monitoimitaloa. Yhdistys kaavailee tontille yli 12 000 neliömetrin
rakennusta, johon tulisi useampi
täysikokoinen pallokenttä sekä iso
urheilusali erityisesti yleisurheilun
tarpeisiin. Lisäksi rakennukseen tu-
Skeittailijoilla on uusi hieno skeittipaikka. Taustalla himmertää LePan halli.
lisi kulttuuri- ja kokoontumistiloja.
Kaupungin investointiohjelmassa
puolestaan on tekojääkentän rakentaminen nykyisen tekojääkaukalon
viereen hiekkakentälle. Se on suunnitelmissa vuosille 2018-2019 mutta aikataulut voivat vielä muuttua.
Tänä keväänä urheilupuistoon
valmistuu myös yksityinen seikkailupuisto Huippu, jonka radat
kulkevat parhaimmillaan 18 metrin
korkeudessa.
Puisto rakennetaan pururadan
kupeeseen, stadionin ja uimahallin
pohjoispuolelle. Kallion laella kasvaviin puihin on rakennettu lavoja,
joiden välillä kiipeillään ja liu’utaan
- turvavaljaissa ja vaijeriin kytkettynä toki. Rakentaminen on pyritty
tekemään metsää säästäen.
Seikkailupuisto Huippu on puolen miljoonan euron investointi,
kertovat yrittäjät Jari Saarhelo ja
Teemu Puskala. Puisto työllistää
toukokuusta lokakuun loppuun
10−20 seikkailuohjaajaa.
6
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Laaja valikoima
puhelimia ja
tabletteja
BJR
DNA Nettikaupasta löydät aina laajan
valikoiman puhelimia ja tabletteja sekä
niihin parhaiten sopivat liittymät.
Maksa heti tai korottomissa tasasuuruisissa
kuukausierissä.
Toimitus, korko ja kulut aina 0 €.
www.dna.fi
HIUS FM
Lintuvaarantie 46 -48
Puh.(09)5414334.
www.hiusfm.fi
7
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Susanna Rissanen
LePa aloittaa
syksyllä
iltapäiväkerhotoiminnan
LePa aloittaa syyslukukaudella 2015 aivan uuden
toimintamuodon tarjoamalla
lähialueiden kouluille iltapäiväkerhotoimintaa omalla
valmistuvalla kentällään ja
hallissaan Veräjävahdissa.
Kerhotoiminta suunnataan
3-6-luokkalaisille alakoululaisille syksystä alkaen.
LePan kerho tarjoaa Leppävaaran
alueen koululaisille matalan kynnyksen harrastamismahdollisuuden koulupäivän jälkeen.
Yhteistyö koulujen kanssa tärkeä
osa LePan toimintaa, ja LePa yhä
tärkeämpi toimija lasten liikuttamisessa omalla alueellaan.
Toimintaa LePa-Areenalla (kenttä ja ylipainehalli) on maanantaista perjantaihin klo 12.30-15.30.
Toiminta jakaantuu kahteen kerhotuntiosioon, joiden molempien
kesto on 1,5 tuntia. Kerhot toimivat
koulun lukuvuoden mukaan syksyllä (17.8.-18.12.2015) ja keväällä
(11.1.-28.5.2016).
Hannes, Niklas ja viirit.
Koko perheen yhteinen
lähiharrastus
Kimppakyytejä ja kalenterisuunnittelua. Sunnuntai-iltaisin
Tea sopii tekstiviesteillä seuraavan
viikon kuskausvuorot tuttavaperheen kanssa ja homma toimii hyvin. Hannes pelaa 06 syntyneiden
poikien kilparyhmässä ja treenejä
on noin neljä kertaa viikossa. Nik-
Äiti voittaa pojat kikkailussa.
Tealla on perheen pisin jalkapallotausta, sillä hän on pelannut aktiivisesti 8-vuotiaasta asti aina yläasteikäiseksi saakka. Sen jälkeen hän on
pelaillut firman puulaakisarjoissa,
kunnes lapsuuden vahva palo joukkuelajeihin innosti mukaan naisten
porukkaan Lepakoihin viime syksynä.
”Minua innostaa erityisesti se,
että Lepakot harjoittelee kesäisin
läheisellä kentällä, siihen on helppo
mennä. Ja porukka on aivan mahtava”, Tea sanoo.
Perheen miehet kehuvat Tean
kikkailutaitoja jalkapallossa. Hän
peittoaa pojat pallonhallinnassa
kuulemma ainakin vielä. Teemun
vahvuudeksi muut kuvailevat rauhallisuutta ja sitä, että hän haluaa
perehtyä valmentamiseen.
”Niklaksella on hyvä veto”, Hannes kehuu ja saa palautetta pikkuveljeltään: ”Hannes on hyvä harhautuksissa ja vedoissa”.
2015
Tea ja Teemu noudattavat jalkapalloharrastuksessa periaatetta
”kuljeta, kustanna ja kannusta”. Tähän voisi lisätä vielä neljännen k:n
eli ”kiinnostu”.
Teemu on innostunut jalkapallosta perheen myötä niin, että valmentaa tällä hetkellä nuoremman
pojan Niklaksen P08-joukkuetta.
”Halusin tehdä jotain muutakin
kuin seistä kentän laidalla”, Teemu
kertoo ja kuvailee omaa taustaansa koulujalkapalloon perustuvaksi,
joskin hän on muuten harrastanut
aktiivisesti muun muassa tennistä.
Teemu suorittaa parhaillaan valmennuksen D-kurssia.
”Ei valmentajalla tarvitse välttämättä olla sen kummempaa jalkapallotaustaa, ei muuta kuin mukaan
vaan oppimaan”, Teemu kannustaa
muitakin vanhempia.
laksella treenikertoja kertyy viikon
aikana kaksi. Yleensä Teemu on
mukana Niklaksen treeneissä ja Tea
hoitaa vuorollaan Hanneksen kuskaukset.
Poikien treeneihin menee aikaa
yhteensä noin 10 tuntia viikoittain
ja tähän pelit sekä turnaukset päälle. Pojat käyvät oheisharjoittelussa
telinevoimistelussa sekä jumpassa
ja Hannes käy lisäksi partiossa. Tea
ja Teemu kannustavat poikia monipuoliseen harrastamiseen.
”Kilparyhmään lähtemistä mietimme viime syksynä paljon, mutta
Hanneksen oma innostus ratkaisi”,
Tea muistelee. Vanhempien mukaan parasta jalkapallossa on kun
näkee, että pojilla on hauskaa.
”Parasta jalkapallossa on pelit!”,
Hannes ja Niklas hihkaisevat. Myös
joukkuekaverit tuntuvat olevan tärkeitä.
Kustannuksia jalkapallosta kertyy
Hanneksen kilparyhmän osalta 100
euroa kuukaudessa ja Niklaksen
toimintamaksu vuodessa on noin
300 euroa. Turnauksista on sitten
omat maksunsa.
Ohjelmassa on iltapäivisin vapaa-
Mukavia muistoja ja tärkeitä
palkintoja. Yksi mieleenpainuvin
muisto on erään kesän Lahti Cupista, jossa sukulaisetkin olivat mukana kannustusjoukoissa. Pelireissuilta Hannes ja Niklas ovat ehtineet
kerätä kunnioitettavan määrän palkintoja ja näyttävät ylpeinä viirejä,
mitaleita, diplomeja, vihreitä kortteja sekä pokaaleita. ”Paras viiri on
HJK:n viiri”, pojat esittelevät.
Koko perhe seuraa yhdessä Mestareiden Liigaa ja kodin alakerrasta löytyy huone, jossa pojat voivat
halutessaan pelata palloa sisälläkin. Muuten jalkapallokeskustelut
käydään lähinnä treeneissä ja pelimatkoilla, kotona hoidetaan valmennusvinkkien sijaan enemmän
käytännön asioita. Pyykit pestään
keskitetysti aina kun jokaisen perheenjäsenen treenit ovat ohi.
”Pyrimme olemaan mukana LePan toiminnassa siinä missä voimme, kuten alkuvuonna hallinpystytystalkoissa”, Tea ja Teemu kertovat.
He korostavat, että jalkapalloharrastukseen on helppo tulla mukaan.
”Jalkapallo on kiva laji, sitä kannattaa harrastaa ja siinä voi menestyä”, Hannes kiteyttää.
Susanna Rissanen
Pelaajakortti
Blomqvist-Laakson perheessä jalkapalloa potkitaan
lähes päivittäin. Perheen poikien Hanneksen ja Niklaksen
jalkapalloura alkoi LePan
jalkapallokoulussa. Vanhemmat Tea Blomqvist ja Teemu
Laakso halusivat pojille harrastuksen, joka olisi lähellä
ja jossa pojat voisivat vähän
vanhempana kulkea itsekin.
Lähin treenipaikka onkin
koulun kenttä 100 metrin
päässä kotoa.
Kerhossa leikitään ja liikutaan.
muotoista harjoittelua, pelejä ja
muita aktiviteetteja. Kerhossa halutaan myös harjoittaa liikuntaleikkejä muiden lajien kanssa, tarkoituksena on päästä tutustumaan
laajemminkin Suur-Leppävaaran
alueen liikuntatarjontaan. Ainakin
yhteistyöseura GFT:n kanssa tullaan toimimaan yhteistyössä.
Kerhojen vetämisestä vastaavat
LePan seura - ja ikäluokkavalmentajat. Kutakin 15 lasta kohden on
yksi ohjaaja. Seuran urheilutoiminnanjohtaja vastaa kerhopalvelun toiminnasta hallinnollisesti, ja
toukokuussa käynnistetään kerhovastaavan haku.
Koko viikon kerho maksa 80
euroa kuukaudessa. Lapsi voi osallistua kerhotoimintaa 3 – 5 kertaa
viikossa klo 12.30 – 15.30 tai vain
toiseen osioon. Myös kesken kerhotoimintatunnin voi tulla mukaan.
Kerho kahdesti viikossa maksaa
45 euroa kuukaudessa. Lapsi voi
tulla osallistua kerhotoimintaa 1 – 2
kertaa viikossa. Ilmoittautuminen
avataan LePan kotisivuille huhtikuun aikana.
Milloin aloitit jalkapallon?
2-3 vuotta sitten
Missä olet hyvä?
Maalinteossa
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Kärkenä
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Käännöksiä pallon kanssa.
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
1-2 kertaa viikossa.
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Maalinteko
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Tsempparipalkinnon
saaminen.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
Hauskinta
on
maalinteko
Hilkka Siponen
8 vuotta
Lepa Tytöt 07
niin ettei se putoa?
100 kertaa välipompulla.
Mikä on suosikkijoukkueesi?
LePa
Suosikkipelaajasi?
Messi
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja ja miksi?
Kaikki on hyviä vastuksia.
Mitä koulua käyt?
Lintulaakson koulua
Mitkä ovat mieluisimmat
aineet koulussa?
Liikunta ja käsityö
Mikä on toiveammattisi?
Vaatteiden suunnittelija.
Mitä muuta harrastat?
En muuta tällä hetkellä.
8
Leppävaaran Pallo
v
Ovatko
yrityksesi
siivousasiat
päivityksen
tarpeessa?
Varaa
ilmainen
siivouksen
kartoituskäynti
LePan kausijulkaisu 2015
9
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Marja Hawas
Kun jalkapallon olosuhteet paranevat, se on hyvä asia, mutta tarkoittaa käytännössä myös harrastuksen kallistumista.
Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannukset nousussa
Mitä harrastaminen maksaa LePassa?
Varsinkin kilpaurheilun harrastaminen kallistunut. Viime vuonna julkaistu Opetus- ja kulttuuriministeriön raportti osoittaa, että
liikunnan harrastaminen seuroissa
on kallistunut. Harrasteliikunta on
kallistunut jonkin verran, mutta
kilpaurheiluun tähtäävässä toiminnassa, jossa harrastusintensiteetti
on lisääntynyt selvästi, kustannukset ovat nousseet jopa kaksin- tai
kolminkertaiseksi. Harrastuskaudet
ovat pidentyneet ja vuosittaisten
harrastuskertojen määrä on lisääntynyt.
Jalkapallon puolella kustannusten nousu on liittynyt parantuneisiin talviharjoitteluolosuhteisiin.
Jalkapalloa voi nykyisin harrastaa
sisätiloissa ympäri vuoden, ja se
maksaa. Tämä johtaa taas siihen,
että usean liikuntalajin harrastaminen kilpailumielessä on tullut mahdottomaksi jo 11–14-vuotiaille.
Jos murrosikäisellä ei ole mahdollisuutta harrastaa lajiaan seura-
toiminnassa noin kaksi kertaa viikossa, puhutaan raportin tehneen
tutkijan mukaan throw-out- ilmiöstä: seurat käytännössä heittävät
suuret määrät vielä lajista kiinnostuneita nuoria pois harrastuksesta
ja lajitoiminnasta.
Vielä viime vuosikymmenen lopussa tässäkin julkaisussa kerrottiin, että jalkapallo on halpa harrastus. Mitä jalkapallon harrastamien
tänä päivänä maksaa LePassa? Tämä
on kysymys, mikä esitetään aina ensimmäisten joukossa, kun seuraan
ollaan liittymässä ja vertaillaan kustannuksia muihin seuroihin.
määränpään ja matkan keston mukaan huomattavastikin.
Kohonneet
harrastuskustannukset ovat johtaneet siihen, että
joissain tapauksissa perheet ovat
joutuneet lopettamaan lapsensa
harrastuksen seurassa. Tällaiset
tapaukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Seurat ovat näin olleet
pakotettuja miettimään erilaisia
ratkaisuja.
Mika Numminen
LePassa pelaajan kustannukset
500 – 1500 euroa vuodessa. LePan
jäsenmaksu vuonna 2015 on 130
euroa. Sen päälle tulevat lisenssi ja
vakuutusmaksut. Ne vaihtelevat iän
mukaan 25 eurosta aina noin 100
euroon. Joukkueiden toimintamaksuissa on myös isoja eroja riippuen
siitä, millä tasolla joukkue pelaa.
Joukkueen omalla toimintamaksulla katetaan mahdollisen ulkopuolisen valmentajan kulukorvauksia ja
talvikauden hallivuoromaksuja.
Esimerkiksi LePan E11 poikien
kilpajoukkueen toimintamaksu on
100 euroa /kk. Harrastejoukkueen
LePan tukirahasto voi auttaa
Mitä tehdä, jos lapsella ei ole taloudellista mahdollisuutta osallistua jalkapalloon? Yksi keino on ollut
tukirahastojen perustaminen. Myös LePassa on päädytty tällaiseen ratkaisuun. Pelaaja voisi siis tarvittaessa anoa tukirahastolta avustusta harrastuksensa
turvaamiseksi.
Tukirahasto sinänsä ei ole ratkaisu – sekin tarvitsee
tukea ja avustuksia. Jos haluat kartuttaa LePan tuki-
toimintamaksu vastaavassa ikäluokassa on taas 50 euroa. Aivan nuorimpien ikäluokkien (6-8 -vuotiaat) toimintamaksu vaihtelee 30 ja
50 euron välillä kuukaudessa.
Näin ollen vuositasolla yhden
pelaajan kokonaiskustannukset LePassa vaihtelevat noin 500 ja 1500
euron välissä. Toimintamaksun
päälle tulevat vielä tietenkin pakolliset varusteet, mihin keskimäärin
vuodessa menee arviolta 200 euroa.
Mahdolliset leirimaksut vaihtelevat
2015
Valtion ja kuntien liikuntapolitiikan yhtenä tavoitteena on liikunnallisen elämäntavan edistäminen.
Sitä toteutetaan parhaiten varhaisesta lapsuudesta alkaen.
Liikunta on lasten suosituin harrastus jossain vaiheessa lapsuus- ja
nuoruusikää.
Seuratoiminnan
suosio on kasvanut tasaisesti alle
14-vuotiaiden parissa. Kehitys näkyy myös Leppävaaran Pallon jäsenmäärässä.
Harrastamisen kokonaiskustannukset syntyvät monista pienistäkin yksittäisistä kustannuksista.
Erillisistä kustannusten kasvuista
voi syntyä monille perheille yllättävän iso taakka. Kilpaurheilullisuuden lisääntyminen on tuonut mukanaan lisääntyneen intensiteetin ja
sen myötä kasvaneet kustannukset.
Seuratoiminnassa olisi hyvä tehdä tilaa myös niille lapsille ja nuo-
rille, jotka eivät tähtää lajinsa huipulle, vaan haluavat vain harrastaa;
niille, joiden aika tai resurssit eivät
riitä aktiiviseen kilpaurheiluun.
Näiden asioiden kesken Leppävaaran Pallossakin tasapainoillaan.
rahaston varantoa, voit maksaa parhaaksi katsomasi
summan Leppävaaran Pallon tilille FI24 5780 4120
0481. Viitteeksi maksuun voit laittaa ”tukirahasto”.
Lisätietoja saa urheilutoiminnanjohtaja Mikko Taivassalolta.
Tämänkin julkaisun mahdollisesta tuotosta ohjataan 10 prosenttia suoraan LePan tukirahastoon.
Pelaajakortti
Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannukset
ovat nousseet laajaan julkiseen keskusteluun viime
aikoina. Harrastaminen
urheiluseurassa saattaa olla
kohta liian kallista jo kahdelle
kolmasosaa suomalaisperheistä.
Aku pelaa
puolustajana
Aku Poutiainen
8 vuotta
LePa Pojat 06
Milloin aloitit jalkapallon?
2012
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Puolustajana
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
3-4 kertaa viikossa.
Mikä on suosikkijoukkueesi?
Manchester City
Suosikkipelaajasi?
Alexis Sanchez
Mitä koulua käyt?
Postipuun koulua
Mikä on mieliruokasi?
Lasagne
10
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Tervetuloa tavallista
parempaan ruokakauppaan!
Herkkutorimme on hyvän ruoan
ostospaikka, josta saat laadukkaat
raaka-aineet ruoanvalmistukseen ja
valmista ruokaa nopeasti mukaasi.
Tarjolla on raikkaita ruokasalaatteja,
maukasta kotiruokaa ja herkullisia
pikkulämpimiä.
Ammattitaitoisilta ruokamestareilta
saat vinkit ja ohjeet ruoanlaittoon.
Tervetuloa!
KO N A L A
Ajomiehentie 1, Helsinki, p. 020 770 5520
Palvelemme: ark. 7-21, la 7-18, su 12-18
ENSILUOKKAISET TILAT JA
MONIPUOLISET MENUVAIHTOEHDOT
- KAIKKI PALVELUT
SAMAN KATON ALLA
VAUHDIKKAAT HOHTOKEILAPAKETIT
KOKOUSPAKETIT
SAUNAPAKETIT
VIRKISTYS- JA TYKYPAKETIT
JUNIOREIDEN JOUKKUEPAKETIT
Tutustu paketteihin www.bowlcircus.com/kampanjat
KYSY LISÄÄ JA VARAA
BowlCircus-myyntipalvelu
puh. 010 841 8844, [email protected]
www.bowlcircus.com
bowlcircus
11
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
LePan
verkkosivut
ja viestintä
uusiksi
Se tavallinen tarina: kun poika rupesi pelaamaan jalkapalloa, Kari Pesosesta tuli valmentaja. Nyt on jo E-kurssi käyty.
Poplegendan sydän
sykkii jalkapallolle
Jalkapallo tuli osaksi Puolikuun Kari Pesosen elämää
oman Konsta-pojan aloitettua 8-vuotiaana pelaamisen
LePassa.
Makeaa myrkkyä, Nyt loppuu
todellisuus, Viimeiset viisi kilometriä… Nämä ja lukuisat muut
Puolikuun hitit ovat eläneet kohta
neljännesvuosisadan ja elättävät
niiden tekijää Kari Pesosta edelleen.
Keikkailun lisäksi hän tekee musiikkia paitsi Puolikuulle, myös vieraille artisteille.
Juniorivalmentajaksi Kari ajautui, kuten moni muukin, oman pojan jalkapalloharrastuksen kautta
kaksi vuotta sitten keväällä.
– Se oli se tavallinen tarina. Kun
Konsta aloitti pelaamisen 04-pojissa, jäin mielenkiinnosta kentän
laidalle katselemaan. Valmentajien
kanssa tietysti juteltiin lisenssi- ja
muista asioista, ja kohta yksi kysyi,
kiinnostaisiko valmentaminen minua, Kari muistelee.
Ensimmäinen ajatus oli, riittääkö
kompetenssi. Omaa kokemusta oli
vain muutamista junnuharkoista ja
-peleistä HJK:ssa ja koulufutiksesta
vuosien takaa.
– En ole kuitenkaan koskaan
pelännyt uusia haasteita, ja päätin
kokeilla. Helsinki Cupissa olin ensimmäisen kerran mukana valmentajana, ja syksyllä kävin E-kurssit.
Valmentaminen jatkuu edelleen.
Kari kannustaa muitakin isiä lähtemään rohkeasti mukaan.
- Aloittelevien poikien valmentaminen ei ole mitään rakettitiedettä.
Harjoitteet laatii seuran ammattivalmentaja, ja me vain viemme ne
läpi. Kyse on pitkälti vain kurin pitämisestä, hän luonnehtii.
Jos valmennusura jatkuu pidemmälle, tarjolla on lisää kursseja.
Näin kohta myös Kari Pesosella,
joka ei ole katunut valmentajaksi
ryhtymistä.
– Pelit ja harjoitukset on tosi nastaa vastapainoa työlle. Harrastuksenakin futiksen seuraaminen on
noussut ykkösjutuksi ohi lätkän. Se
on nykyään lähes jokapäiväistä.
Palaute positiivisen kautta
Puolikuu vietti viime vuonna
25-vuotisjuhliaan. Kari Pesoselle
yhtye on ollut koko sen ajan päätyö.
– Edelleen tehdään keikkoja,
mutta entistä enemmän työ menee
siihen suuntaan, että teen biisejä.
Mutta keikkaileminenkin on niin
verissä, ettei sitä osaa kokonaan jättää, hän sanoo.
Välillä Kari työskenteli kykyjen
etsijänä kansainvälisessä levy-yhtiössä. Hän näki työssä paljon samaa
kuin jalkapallovalmentamisessa.
– Kaiken taustalla on talentti: sen
löytäminen ja sen hiominen. Voit
antaa neuvoja ja ohjeita ja piirtää
suuntaviivoja, mutta väkisin et voi
tehdä kenestäkään tähteä – et musiikissa etkä jalkapallossa. Täytyy
itse hiffata, miten peliä pelataan.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että
tällaisesta 60 junnupelaajan ikäluokasta kuin meillä on, tulee keskimäärin yksi sarjapelaaja. Muille
kyseessä on vain hyvä harrastus, ja
valmentajan tehtävä on olla apuna
pitkäjänteisyyden, sosiaalisten elämän taitojen ja hyvien arvojen oppimisessa, Pesonen linjaa.
– Näitä asioita käsiteltiin Ekurssillakin, mutta miten jokainen
valmentaja oppeja toteuttaa, on tietysti ratkaistava itse. Tilanteita, mitä
voi tulla vastaan, kannattaa miettiä
etukäteenkin, mutta pitkälti toiminta tulee selkäytimestä ja lähtee
omista arvoista.
– Tämänikäisille pojille pitäisi
negatiivinenkin palaute osata antaa
positiivisen kautta, Kari painottaa.
Yöunet välillä vähissä. Valmentamisen kannalta Kari Pesonen näkee
omassa, kiinteisiin työaikoihin sitomattomassa työssään sekä hyvää
että huonoa.
– Viikolla se helpottaa asioiden
järjestämistä, mutta viikonloppuisin tulee välillä isoja haasteita. Jos
on keikkoja kauempana, ei aina
pääse vetämään pelejä ja turnauksia. Onneksi on muita valmentajia
ja tarvittaessa vanhempia apuna.
– Ja vaikka keikat ovat lähem-
pänäkin, voi joutua vetämään turnausta kahden tunnin yöunilla.
Mutta samalla adrenaliinilla sitä
jaksaa, joka pitää hereillä keikoilla
ja joskus viisi tuntia niiden jälkeenkin, Kari naurahtaa.
Puolikuun huippuvuosista keikkailu on toki vähentynyt, minkä
Kari näkee pelkästään hyvänä asiana.
– 90-luku oli sellaista rumbaa,
että sitä ei enää jaksaisi. Keikkailu ja
biisien teko ovat nyt sopivassa tasapainossa.
Milloin syntyy seuraava hitti, sitä
Kari ei osaa sanoa.
– Jos osaisin, tekisin pelkästään
hittejä. Mutta ei niitä voi tehdä,
kuulijat ne tekevät. Joku biisi vaan
alkaa koskettaa isoa joukkoa ihmisiä, eri ihmisiä ehkä eri syystä, eikä
sitä voi ennakoida. Yhtäkkiä vaan
huomaat, että se on hitti.
Esimerkki löytyy omasta tuotannosta ihan alkuvuosilta.
– Makeaa myrkkyä oli musta ihan
hyvä biisi, mutta kun oltiin tehty
jo yksi levy, joka ei ollut hirveästi myynyt, en jaksanut siihenkään
hirveästi uskoa. Eikä se lyönytkään
hetkessä läpi niin kuin nykyään
melkein käy jos on käydäkseen,
mutta yhdestä silloisesta Levyraadista se kapillaari-ilmiö sitten lähti,
Kari muistelee.
Jari-Pekka Rättyä
Tämän päivän nopea ja yhteisöllinen viestintä tuo haasteita myös
seuratoimintaan. LePalle on tärkeää, että seuran eri rooleissa toimivat
henkilöt löytävät tarvitsemansa tiedon ja vastaukset mahdollisimman
nopeasti.
Kaikilla on kiire ja tiedon määrä
on valtava. Sen vuoksi uudistimme
ensimmäiseksi seuran verkkosivut
ja perustimme seuralle viralliset sosiaalisen median kanavat.
Verkkosivu-uudistuksen
tärkeimpänä tavoitteena on helpottaa
sivustolla vierailua ja parantaa tietojen löydettävyyttä. Uutta sivustoa
on helppo selailla esimerkiksi puhelimella ja tableteilla, sillä sisältö
skaalautuu käytettävän laitteen mukaisesti. Etusivulla on myös uusi
ilme ja uutisointi on uudistunut .
Päivittäisviestintä on siirtynyt
yhteisöllisiin some-kanaviin: Twitterissä kerromme nopeasti ajankohtaisista asioista, kuten kenttätilanteista ja Facebookissa puolestaan
uutisoimme rennosti ja entistä useammin.
Kaikki
uutisointikanavamme
löytyvät LePan verkkoetusivulta,
jossa on oma kohtansa niin uutisille
kuin viimeisimmät twiitit Twitteristä ja postaukset Facebookista. Niitä
voi seurata myös kirjautumatta itse
tilille. Kaikkien niiden, joilla kuitenkin on jo oma tili Twitterissä tai
Facebookissa, kannattaa liittyä seuramme seuraajaksi.
FC Espoon
miesten
edustus
kolmosessa
FC Espoon miesten edustusjoukkue joutui pettymään viime kauden
päätteeksi, kun kohtalona oli putoaminen takaisin kolmoseen. Kauteen
lähdettiin luottavaisin mielin, mutta epätasaisuus otteissa vaivasi läpi
koko kauden.
Tulevaan kauteen lähdetään aika
lailla muuttuneella joukkueella.
Runko muodostuu pitkälti seuran
omista kasvateista ja se on tavoite
jatkossakin. Varsin poikkeuksellista
ainakin FC Espoon mittakaavassa on, että joukkue on harjoitellut
lähes lopullisessa muodossaan jo
tammikuusta alusta lähtien. Talven
harjoittelulle normaaleja haasteita
ovat asettaneet armeija sekä A- että
B-junioreiden SM-karsinnat.
Edustusjoukkueen pelaajat tulevat tälläkin kaudella vierailemaan
Leppävaaran Pallon kuin muidenkin kasvattaseurojen juniorijoukkueissa (ikäluokat E10-F7) kummipelaajatapahtuman merkeissä.
Juniorit saavat vierailun yhteydessä kukin oman ”junnukausarinsa”,
joka oikeuttaa vapaaseen sisäänpääsyyn miesten peleihin.
12
Leppävaaran Pallo
Hikoile lenkillä, älä töissä!
Excel-koulutuksistamme muskeleita
työntekoon.
- Excel Powerview ja PowerPivot
- Excel VBA-makrot
- Excel kaavat ja funktiot
Ilmoittaudu mif.fi!
Lähetä ja nouda!
KI LO
LePan kausijulkaisu 2015
13
Leppävaaran Pallo
Veskari
treenaa
aina kun
voi
Tässä juhlitaan 07 poikien maalia.
Kiirettä pitää!
LePan 07-ikäluokassa on yli sata poikaa
Vuonna 2007 syntyneiden
poikien treeneissä todellakin
vilisee pieniä vihreäasuisia
jalkapalloilijan alkuja. Lapset luonnollisestikin oppivat
tuntemaan toisiaan, mutta
äidille se on haastavampaa.
Aika monta kertaa olen joutunut
esimerkiksi pelikenttiä etsiessä kysymään pojaltani, että ovatko nuo
tuolla sinun joukkueestasi. Paljon
on poikia ja vanhempia, jotka ovat
aivan vieraita. Tai kasvot saattavat
olla tutut, mutta nimet puuttuvat.
On joukossa toki myös monia jo
jalkapallokoulusta asti mukana olleita perheitä.
Näille pojille ei todellakaan riitä
treenipaikaksi osa kentästä. Tilaa
tarvitaan paljon. Jalkapallohallien
pienehköt lämmittelyalueet tuntuvat melko ahtailta poikien kerään-
tyessä niihin alkulämmittelyihin ja
loppuverryttelyihin.
Treeneissä on välillä myös aistittavissa jonkinasteista levottomuutta. Tällaisesta joukosta ekaluokkalaisia poikia löytyy ihan varmasti
aina joku, joka jaksaa pelleillä ja pölistä, ja vie muiden huomiota pois
itse tekemisestä.
Suuressa ikäluokassa korostuu
oman joukkueen merkitys pienryhmänä, jossa on mahdollista oikeasti
LePa on järjestänyt päiväkodeille jalkapalloa jo monena vuotena. Seuraava tapahtuma on 6. toukokuuta.
Päiväkotifutis liikuttaa lapsia
Leppävaaran Pallo on järjestänyt vuodesta 2011 alkaen
keväisin ja syksyisin Leppävaaran esiopetus- ja päiväkotiryhmille parin tunnin mit-
taisen jalkapallotapahtuman
Leppävaaran urheilupuistossa.
Tapahtuman suosio on kasvanut nopeasti.
Syyskuussa 2011 järjestettyyn
ensimmäiseen päiväkotifutikseen
osallistui kuusi päiväkotia, viime
syksyn tapahtumassa osallistuvia
ryhmiä oli jo 20 päiväkodista. Lä-
Pelaajakortti
2015
LePan kausijulkaisu 2015
Joona Koho
9 vuotta
LePa Pojat 05, Valkoiset
Milloin aloitit jalkapallon?
Toukokuussa 2014
Missä olet hyvä?
Maalivahtina, matikassa
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Maalivahti
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Puolustamista
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
Noin 3 kolme kertaa viikossa. Lisäksi käy maalivahtitreeneissä aina kun voin.
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Pelit
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Eräiden viime syksyn
treenien loppupeli – olin
maalivahtina ja vetoja tuli
tosi paljon, ainakin 20 ja
sain torjuttua suurimman
osan, vain 2 meni sisään.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
niin ettei se putoa?
Kuusi
Mikä on suosikkijoukkueesi?
Real Madrid
Suosikkipelaajasi?
Cristiano Ronaldo
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja ja miksi?
Ei ole – kaikki pelit on
kivoja.
Mitä koulua käyt?
Laajalahden koulu
Mitkä ovat mieluisimmat
aineet koulussa?
Matikka
Mikä on toiveammattisi?
Ei ole vielä
Mitä muuta harrastat?
Laskettelua, varsinkin hyppyrit on kivoja.
Mikä on mieliruokasi?
Makaronilaatikko
Mitä haluaisit sanoa aloittavalle futaajalle?
Tervetuloa mukaan joukkueeseen!
tuntea toinen toisensa. Se on erittäin tärkeää hyvän joukkuehengen
kannalta.
Viime kesänä opettelin Realjoukkueen poikien nimet, valmentajat tulivat tutuiksi ja muiden
vanhempien kanssa kannustettiin
yhdessä kentän laidalla. Joukkuejakoja päivitetään jatkuvasti, joten
kesäkauden koittaessa ja pelitoiminnan vilkastuessa täytyy taas
opetella uudet kasvot ja nimet.
Työmäärä tämän kokoisen ikäluokan taustoilla on aikamoinen.
Suuri hatunnosto ja kiitos heille!
himmistä päiväkodeista lapset kävelevät urheilupuistoon, hieman
kauempana sijaitsevat päiväkodit
saapuvat julkisen liikenteen busseilla.
LePan tapahtuma on kasvanut
osallistujamääriltään vauhdikkaasti, kuten myös lähialueiden muiden
seurojen järjestämät vastaavat tapahtumat. Palloliiton Uudenmaan
piirin nuorisopäällikön Toni Räisäsen mukaan vuonna 2014 Kaikki
Pelissä -päiväkotitapahtumat liikuttivat yli 18 000 alle kouluikäistä
lasta Uudenmaan alueella. Määrä
on suuri ja tapahtumien suosio näkyy laajemminkin jalkapallon vetovoimana.
Valtakunnallisesti pelaajien määrä on nyt kaikkien aikojen huipussaan. Tällä hetkellä lisenssipelaajia
Suomessa on yli 127 000 ja Uudenmaan piirin alueella kasvua pelaajamäärissä oli prosentuaalisesti
mitaten peräti 9,3 %. Tärkeimpinä
tekijöinä kasvulle voidaan pitää entisestään vahvistuneita seuroja, kehittynyttä koulu- ja päiväkotifutistoimintaa sekä monipuolistuneita
mahdollisuuksia harrastaa kuningaslajia.
LePan päiväkotitapahtumien tavoitteena on tuoda seuran toimintaa tutuksi alueen päiväkodeille,
perheille ja lapsille, mutta ennen
kaikkea järjestää huippuhauska liikunnallinen elämys pienille tytöille
ja pojille.
Tapahtumat nähdään oleellisena
osana seuran identiteettiä ja niillä
on vahva yhteiskunnallinen merkitys. Osalle lapsista tapahtuma
antaa ensimmäisen kosketuksen
seuran järjestämään ohjattuun jalkapalloon, ja tätä kautta heillä on
mahdollisuus liittyä myöhemmin
mukaan LePan jalkapallokouluun
tai ikäluokkatoimintaan.
Keväällä 2015 päiväkodit futaavat
urheilupuistossa keskiviikkona 6.5.
Tapahtumassa pelataan pienpelejä,
liikutaan pallon kanssa hauskojen
futisleikkien parissa ja pelataan
päiväkotien välisiä otteluita. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Leppävaaran yläkoulun kanssa. Koulun
liikuntalinjan jalkapalloilijat ohjaavat pelejä ja futisleikkejä.
Päiväkodit voivat ilmoittautua
tapahtumaan mukaan ottamalla
yhteyttä LePan valmennuspäällikköön:
Satu Hannula
Oliver Lehtosen äiti
Anton Väliheikki
[email protected]
040-5029790
14
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
misesta? Kenen takia ja vuoksi tässä
oikein pelataan?”
Mutta onneksi lapset palauttavat
asiat oikeisiin mittasuhteisiin niin
arkisessa elämässä kuin jalkapallonkin saralla: elämästä tulee nauttia ja elämästä voi nauttia. Elämä
ei saa olla liian vakavaa. Jalkapallo
ei saisi olla liian vakavaa lapselle.
Pahimmassa tapauksessa aikuiset
saattavat kuskata lapsia treeneihin
jopa ajatuksena: ”Ehkäpä minun
lapsestani tulee hyvin menestyvä
huippujalkapalloilija!” Mutta ehkäpä lapsi ei sitä halua, vaikka niin
sanookin?
L
Jalkapallossa puhalletaan yhteen hiileen.
Junnufutaajilta voi oppia
elämänasennetta
Lapset juoksevat pallon
perässä. On kesä, kevät, syksy
tai talvi. Ulkona sataa vettä,
räntää tai lunta. On kylmää,
on kuumaa. Sisähallissa on
viileää tai juuri sopivaa.
Tekonurmea, hiekkaa, aitoa
nurmea. Paahtavaa aurinkoa
turnauksissa. Säästä ja lämpötilasta riippumatta pallo
vain liikkuu ja lapset juoksevat perässä. Pallo ei pysähdy.
Lasten into potkaista palloa
ei sammu hetkeksikään tai
jos sammuu, se leimahtaa
nopeasti uudelleen.
J
alkapallo on kiehtova. Kun
jalkapallo on kentällä ja joku
yrittää ottaa pallon lapselta,
jalkapallo on sillä hetkellä lapselle
kaikki. Lapsi näkee ja tuntee vain
pallon, on täydellisesti keskittynyt
juuri siihen mitä sillä hetkellä tekee
- nauttii pelistä.
Aikuisetkin juoksevat, mutta eivät pallon perässä. Aikuiset juoksevat töiden ja ajatustensa perässä..
Aikuisilla on kiire. On kesä, kevät,
syksy tai talvi. Ulkona sataa vettä, räntää tai lunta. On kylmää, on
kuumaa. Paahtavaa aurinkoa. Aikuisilla on huolia ja murheita, vastuuta ja velvollisuuksia.
Lapsillakin on huolia ja murheita, vastuuta ja velvollisuuksia. Mutta miksi lapset silti nauttivat pelistä,
mutta aikuiset eivät läheskään aina
nauti aikuisten pelistä, kuten työstä
tai arjesta? Miksi aikuisilla on kiire,
mutta lapsilla ei ole? Lapselle vastaus on jalkapallossa, mutta kenties
se voisi olla vastaus aikuisellekin.
Jalkapallo on esineenä yksinkertainen. Ainakin muodoltaan. Se
on pyöreä. Se voi olla valmistettu
nahasta tai synteettisestä materiaalista. Mutta lapsi näkee pallossa
enemmän kuin pyöreän muodon
tai miltä pallon pinta käsissä tuntuu. Lapsi näkee pallossa maailman,
kokonaisen elävän, hengittävän todellisuuden. Pallo edustaa lapselle
elämää, sykkivää ja alati virtaavaa
kokonaisuutta, johon on mahdollista heittäytyä ja uppoutua huolettomana.
Jalkapallo edustaa lapselle luonnollista ihmisen käyttäytymistä. Ja
kauneinta on, että pallo saa sen aikaan itsestään ilman, että lapsi edes
tiedostaa pallon syvempää merkitystä. Pallo on lapselle vain pallo, ja
juuri siksi se voi mullistaa kaiken ja
avata oven tähän hetkeen, jossa lapsi saa olla aito ja puhdas ihminen,
ilmentää ihmisyyttään luonnollisimmalla tavalla: ”Mä vaan pelaan,
koska se on niin kivaa!”
Me aikuiset emme näe palloa vain
tullut liikaa aikuisten maailmaa
- stressaavaa kiirettä, vastuuta, painetta ja velvollisuuksia menestyä
ilman pilkettä silmäkulmassa. Lapsen maailma oli kadonnut jalkapallosta. Jalkapallo ei enää edustanut
vapautta, liikuntaa ja hauskanpitoa
vakavalla asenteella.
Hän heitti nappikset nurkkaan
eikä koskenut palloon muutamaan
vuoteen, kunnes löysi vähitellen
vuosien jälkeen uudelleen tavan
potkia palloa vain pallon potkimisen vuoksi.
Kolmen lapsen isänä olen saanut kunnian oppia lapsiltani hyvin
paljon elämästä. Lapset ovat suuria opettajia, mutta usein emme
aikuisten ongelmiemme keskellä
välttämättä huomaa sitä. Lapset
ovat täynnä viattomuutta ja aitoutta, jota ei usein aina ympäriltämme
löydy.
Nyky-yhteiskunta on ajautumassa yhä huolestuttavampaan
suuntaan: tuloerot
kasvavat, ja yhä
enemmän ihmisyyttä määrittelevät keinotekoiset ja
materialistiset arvot kuten menestyminen taloudellisesti, ulkonäkö,
sosiaalinen status
tai
väliaikaiset
hyödykkeet kuten autot, puhelimet,
purjeveneet, kesämökit ja talot.
Valitettavasti sama mentaliteetti
on hiipinyt salakavalasti yhä voimakkaammin myös lasten maailmaan, jossa ihannoidaan yhä
enemmän ulkoista menestystä,
ulkonäköä, valtaa ja rahaa. Lapset
seuraavat meitä aikuisia teoissa ja
sanoissa.
Y
stäväni huomasi hyvin jalkapallossa pärjäävänä jo varhaisessa vaiheessa, kuinka
raakaa peliä jalkapallo joukkueissa
voikaan olla. Valmentajat saattoivat
vaatia lapsilta hyvin paljon ja luoda
epärealistisia menestymisen paineita. Lapset treenasivat lapsina kuin
teini-ikäiset tai jopa kuten aikuiset.
Huippujoukkueissa
valmentajat
saattoivat pukukopeissa huutaa ja
raivota teini-ikäisille kuin aikuisille.
Ystäväni olisi voinut kysyä: ”Eikö
kyse ollutkaan jalkapallon pelaa-
apsi saattaa saman päivän aikana haaveilla astronautin tai
kuninkaan urasta, huippujalkapalloilijan tai rakennusmiehen työstä. Lapsi saa
unelmoida ja hänen
pitää saada unelmoida. Vaikka joukkueurheilussa jokaisen
pelaajan ja joukkueessa toimivan täytyy puhaltaa yhteen
hiileen ja tehdä töitä
yhteisen menestyksen eteen, töitä voi
tehdä hyvin monella
eri tavalla.
Vakava asennekin ja suhtautuminen, tosissaan
oleminenkin voi
olla lapsenkaltaista innostumista ja
asennetta, jossa ei
räyhätä, huudeta Pallon perässä
.
ja kyykytetä lapsia,
nuoria ja aikuisia.
Vaikka treenataan kovaa, sekin voi
silti olla pohjimmiltaan hauskaa,
vaikka ei aina hauskaa olisikaan.
Kyse on kuitenkin aina vain jalkapallosta, ei talvisodasta tai hengenvaarallisen taudin torjumisesta.
Ihmisen elämä on lyhyt. Ja lyhyestä ajasta täytyy voida ja saada
nauttia. Kenties todellista menestymistä ihmisen elämässä ei
olekaan taloudellinen tai sosiaalinen menestyminen, vaan kenties
jälkipolville kestävää menestystä
onkin rakkauden, välittämisen ja
positiivisen asenteen viljeleminen
ja elämästä nauttiminen? Uskon,
että lapsi voi kasvaa myös sellaiseen
maailmaan, jossa menestymistä
ja yleensäkin ihmisen arvoa eivät
”Joskus olisi hyvä vain
kirmata pallon perässä
ilman mitään syytä.”
pallona. Meille pallo saattaa joskus
edustaa muistoja tai jopa traumoja. Pallo saattaa herättää stressiä tai
egoistisen kilpailuvietin.
Eräs ystäväni pelasi jalkapalloa
lapsesta nuoreksi aikuiseksi asti ja
pelasi muutaman ottelun Veikkausliigassakin. Hän oli lahjakas. Mutta
hän menetti kipinän pallon perässä ravaamiseen, koska mukaan oli
Lapset sen tietävät: elämästä tulee nauttia.
LePan kauden 2014 päättäisiä vietettiin 26.11. Leppävaaran Laurean auditorio täyttyi ja kauden aikana
ansioituneet palkittiin.
Seuran kiertopalkinnon saivat:
Joukkueenjohtaja:
Henrik Holmberg
Valmentaja: Anna Pärnänen
Tekijä: Kati Pärnänen
Miehet: Topi Hyvärinen
F6-pojat: Jone Tarkanmäki
F7-pojat: Niilo Ruuskanen
F8-pojat: Luka Koskelainen
F9-pojat: Kevin Norlamo
E10-pojat: Tuisku Seppälä
E11-pojat: Eero Martelin
D12-pojat: Matias Kupila
D13-pojat: Markus Hemmi
C14-pojat: Ville Vepsä
F6-tytöt: Lilli Julin
F7-tytöt: Pihla Martin
F8-tytöt: Aurora Leppänen
F9-tytöt: Alina Kinnula
E10-tytöt: Riikka Orrensuo
E11-tytöt: Lotta Puskala
D12-tytöt:Pinja Ratilainen
B16-tytöt: Iina Nyman
B18-tytöt: Jenna Seppälä
Naiset: Essi Marttila
Kaveripalkinnon pelaajista saivat:
Nelmo Huotari, Ronal Malik;
Mikael Suurpää. Saku Hakala,
Saku Santanen, Äri khurshid,
Taavi Järvinen, Leo Rastio, Felix
Dahlberg, Saara Lahtela, Sofia
Kuismin, Elina Ruha, Ella Sahinoja, Erika Koistinen, Sanni Salo,
Iiris Huovinen, ja Elena Kolehmainen.
Arjen sankareina aikuisista
palkittiin Virva Tuominen ja Jari
Manner.
Seura erikoispalkinto myönnettiin Ari Suomiselle pitkästä
työstä tyttö- ja naisjalkapallon
eteen.
Onnittelut palkituille.
2015
Palkintosadetta
LePan ansioituneille
Pelaajakortti
määrittele voitot ja tappiot urheilussa ja töissä, vaan ihmisen arvo
mitataan käyttäytymisellä, sanoilla
ja viime kädessä teoilla; ketä ja mitä
varten lapsi pelaa jalkapalloa, ketä
ja mitä varten aikuinen elää ja tekee
töitä? Miksi lapsi jaksaa juosta pallon perässä, mutta aikuinen väsyy?
Liika on kuitenkin liikaa. Monet
aikuiset väsyvät ja polttavat itsensä loppuun liiallisella työnteolla ja
turhalla stressaamisella. Samoin
monet lapset väsyvät jalkapallon
pelaamiseen, koska eivät saa enää
olla lapsia. Heidän odotetaan treenaavan useita kertoja viikossa, joskus pelejä ja turnauksia voi olla
jopa kuukauden jokaisena viikonloppuna. Lapsi valittaa: ”Äiti ja isä,
en haluaisi tänään mennä treeneihin, saanko mennä
kaverin kaa ulos?"
Ja vanhemmat eivät päästä, koska
jalkapalloon täytyy
sitoutua. "Sinusta ei
tule seuraavaa Messiä, jos et treenaa."
Mutta miksi pitäisi
edes tulla?
Eikö
jalkapallo
voisi vain olla kiva
harrastus
muun
ohessa? Eikö lapsen ja ihmisen elämä
voisi olla menestymisen paineiden perässä juoksemisen ja
yltiöpäisen suorittamisen sijaan elämästä
ja arvokkaista yhteisistä hetkistä nauttimista
ystävien, vanhempien
ja joukkuekavereiden
kanssa?
Lapsella on oikeus olla
lapsi. Joskus ja aika usein aikuinenkin voisi olla lapsi, hengähtää
syvään, päästää irti suorittamisesta
ja löytää tasapaino suorittamisen,
terveellisen hauskanpidon ja levon
välillä. Joskus olisi hyvä vain kirmata pallon perässä ilman mitään sen
kummempaa syytä. Lapselle jalkapallon pelaaminen ”vain on niin
siistiä” ja sitä se voisi olla aikuisellekin.
Lapsella ja aikuisella on lupa vain
olla. Joskus sillä asenteella saatetaan
jopa voittaa pelejä niin lasten jalkapallokentällä kuin aikuistenkin
maailmassa.
Markus Uku Laitinen
15
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Milloin aloitit jalkapallon?
Toissa kesänä 5-vuotiaana.
Missä olet hyvä?
Osaan vähän kaikkea, mutta olen hyvä maalinteossa.
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Kaikkein mieluiten pelaan
hyökkääjänä.
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Syöttelyä ja osaan vain kaksi kikkaa, joten niitä pitäisi
myös harjoitella lisää.
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
Kaksi kertaa viikossa ja
mahdollinen peli tai turnaus päälle.
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Maalinteko ja mukavat
kaverit.
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Ison pokaalin saaminen
LePan päättäjäisissä.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
niin ettei se putoa?
Yhdellä pompulla maan
kautta olen saanut 11 ker-
Iso Omena
Piispansilta 11, 02230 Espoo
Puh. 010 839 4007
[email protected]
N
TO
IVA
VA
!
TA
Puh. 09-455 5225
Pääkaupunkiseudulla juhlat
järjestyvät 20–2 500 hengelle
ammattitaidolla ja luotettavasti.
pitopalveluhupli.fi
HE
RK
UL
LI S
Ruoat pienemmillekin ryhmille
Espoon Lintuvaarasta
huplideli.fi
TA
!
Naapurin
Niki
suosikkipelaaja
Lilli Julin
7 vuotta
LePa Tytöt 08
taa pomputettua.
Mikä on suosikkijoukkueesi?
LePa
Suosikkipelaajasi?
Naapurimme Niki Mäenpää ja isoveljeni Eetu.
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja ja miksi?
VJS, koska se minusta viime kesänä oli niin helppo
vastustaja.
Mitä koulua käyt?
Lintulaakson eskaria, Esi B.
Mitkä ovat mieluisimmat
aineet koulussa?
Eskaritehtävät ovat kivoimmat.
Mikä on toiveammattisi?
Ratsastaja, jalkapalloilija tai
ringeten pelaaja.
Mitä muuta harrastat?
Ringeten pelaamista
EKS:ssä, askartelua ja kavereiden kanssa leikkimistä
Mikä on mieliruokasi?
Makaronilaatikko ja myös
kanaa ja riisiä.
Mitä haluaisit sanoa aloittavalle futaajalle?
Tsemppiä.
Sello
Ratsukatu 3, 02600 Espoo
Puh. 010 839 4000
[email protected]
autoasi.fi
korjaa käsityksesi
korjaamoista
Rekisteritunnukse
palmuranlla
noille
Ensimmäistä kertaa
meiltä korjaamolla kysyttiin
millä me päästään kotiin,
kun meidän autohan
jää tänne...
Pyydä hu
o
rekisteritultotarjous verkossa
osallistut nnuksellasi, nii
n
matkalah2 500 euron arvois
en
jakort
www.autin arvontaan:
oasi.fi
Pyydä huoltotarjous autollesi osoitteessa autoasi.fi
Teemme kaikkemme
tehdäksemme
vaikutuksen.
Kaikki merkit
takuulla.
Tieto autosi huoltoja korjauskustannuksista
etukäteen
etukäteen.
Tule sinäkin
paremmin palvelluksi.
Korjaamme sekä autosi että
käsityksesi korjaamoista.
Huollamme kaikki merkit
alkuperäislaatuisilla varaosilla.
Annamme sekä niille että
työllemme takuun.
Sinun
n tar
tarvitsee
itsee vain
ai
tietää autosi rekisteritunnus
ja kilometrilukema, me
tiedämme kaiken muun.
Katso ympärillesi!
Yksityisiä, palvelevia AUTOASI Korjaamoita on
jo 290 eri puolilla Suomea. Lähimmät palvelupisteet
näet osoitteessa www.autoasi.fi.
AUTOASI – korjaa käsityksesi korjaamoista
17
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Harri
Nummela
FC Espoon
puheenjohtajaksi
Timo ”Höylä” Hyytiäinen on Espoon Kiekkoseuran puheenjohtaja.
Mika Numminen on Leppävaaran Pallon puuhamies.
”Ennakoimme Leppävaaran kasvun ja halusimme vastata siihen monipuolisilla
harrastusmahdollisuuksilla”
Lepuskin urheiluväki vetää yhtä köyttä
Espoon Leppävaara kesällä
1957, nykyisen Gallerian
kohdalla on nurmella varustettu jalkapallokenttä. Talven
tuiskeessa taas tupsupipoiset
lapset luistelevat ja pelaavat
jääkiekkoa. Asuinalue on harvaan asuttua sodanjälkeistä
maaseutua.
Alueen kasvu 50 viime vuoden
aikana on aiheuttanut räjähdysmäisen kaupungistumisen. Näin Leppävaarasta syntyi kaupankäynnin
ja monikulttuurisuuden keskus.
Palveluiden lisäksi ihmiset kaipaavat myös ajanvietettä ja niin syntyi
ajatus perustaa Leppävaaran Pallo
yhteisön hyväksi.
Leppävaaran Pallon eli LePan
monitoimija Mika Numminen näki
vuonna 1997 toiminnalle kaksi
vaihtoehtoa; lopettaa toiminta kokonaan tai kehittää vankalla pohjalla toimiva kasvattajaseura yhteisön
nuorten hyväksi.
Sama filosofia pätee myös tänä
päivänä. Vuonna -97 seurassa oli
49 pelaajaa ja vuoden 2015 keväällä
eri ikäluokissa on mukana yhteensä
1149 pelaajaa.
”Näimme että seuratoiminnalle
oli tilaus. Ennakoimme Leppävaaran kasvun ja halusimme vastata
siihen monipuolisilla harrastus-
mahdollisuuksilla”, kertoo Numminen.
Harrastus lähellä kotia. On tärkeää, että saman yhteisön eri urheilulajit vetävät yhtä köyttä. Seurassa
suuressa arvossa on se, että nuoret
saavat tukea myös monipuoliseen
harrastamiseen lähellä kotia. Leppävaaran Pallon kunnia-asia on
tehdä huolellista kasvattajaseuran
työtä. Halukkaille nuorille annetaan mahdollisuus edetä FC Espoon kautta kilpatasolle.
Leppävaara tarjoaa asukkailleen
hyvät palvelut, hyvät yhteydet ja
monipuolisia tapoja harrastaa. Kevät tekee tuloaan ja vihreät nurmet
kutsuvat kaiken ikäiset kokemaan
liikunnan riemua. Alueella on kulttuureita eri puolilta maailmaa ja
alue sen kun jatkaa kasvamistaan.
”Täytyy olla malttia ja antaa
nuorten löytää rauhassa omat lahjansa. Alueen monikulttuurisuutta
tulee myös pitää arvossa ja yritetään
oppia toisiltamme uusia asioita”, sanoo Espoon Kiekkoseuran puheenjohtaja Timo Hyytiäinen.
Harrastusten vaikutus nuorten
jokapäiväiseen elämään ulottuu
kenttien ulkopuolelle. Sillä vaikka
Espoo onkin kasvanut isoiksi keskuksiksi, on se vielä niin pieni, että
pelikaverit kohdataan myös koulun
käytävillä.
Helposti mukaan. Koulun, kodin
ja valmentajien välinen yhteistyö
luo paikallishenkeä ja turvallisia
mahdollisuuksia kotikulmilla. Harrastustoimintaan pääsee helposti
mukaan kesäkuussa alkavilla jalkapalloleireillä. Ikäluokkiin jaetut
joukkueet helpottavat nuorten verkostoitumista keskenään. Sillä ehkäistään kuppikuntien syntymistä
seuran sisällä ja luodaan yhtä isoa
jalkapalloperhettä.
Seuratoiminta on saatu
tähän pisteeseen pyyteettömällä vapaae h toi s t y ö l l ä .
Mika Numminen haluaakin
jatkaa seuran
kasvattamista
ja säilyttää laadukkaan kasvattajaseuran
standardit.
Hyytiäinen
antaa
arvoa
LePan viime
vuosien nousulle ja niille aktiivisille
seuraihmisille,
Jääkiekkoseurat
etsivät uutta suuntaa
Espoolaiset jääkiekon
kasvattajaseurat ovat
viime aikoina etsineet
toiminnalleen uutta
suuntaa. Bluesin riveissä SM-Liigassa pelaa
yhä vähemmään omia
espoolaistaustaisia
pelaajia ja näin ollen
myös pelaajaliikenne
NHL:n suuntaan on
ollut laskeva.
Espoolaiset kasvattajaseurat ja Suur-Leppävaaran alueella toimiva Espoon Kiekkoseura ja sen puheenjohtaja
Timo Hyytiäinen ovat heittäneet villin ajatuksen, että
palattaisiin ainakin osittain
ajassa taaksepäin eli mahdollisuuteen harrastaa uaseampaa lajia pidempään kuin
sen nykyään on käytännössä
mahdollista.
”Tässä mallissa lähdettäisiin siitä, ettei aloittelevan
6-8 -vuotiaan pelaajan tarvitsisi sitoutua yhtä kertaa
enempää viikossa lajikohtaiseen harjoitteluun. Nostetaan harjoittelun määrää
asteittain siten, että se ohjaisi
lajivalintoihin nykyistä myöhemmin esimerkiksi vasta
14-vuotiaana”, Hyytiäinen
avaa suunnitelmaa.
Sama pätee myös muihin
palloilulajeihin, esimerkiksi
jalka- tai koripalloon. Hyytiäinen heittääkin haasteen
myös muille lajeille ja seuroille.
”Kun oma valmentaja tietää, että pelaajalla on kaksi
muuta
urheiluharrastusta, hän voi olla varma, että
muiden lajien harjoitukset
kehittävät häntä samalla tapaa kuin oman joukkueen
lajiharjoittelu. Pelit ja turnaukset voidaan sopia vuodenajan mukaan. Jätetään
junioreille nälkää kehittymiselle ja erikoistumiselle
myöhemmin valitsemaansa
lajiin”, Hyytiäinen summaa.
jotka ovat sen saaneet aikaan.
Mika Numminen haluaa aloittaa
tulevan kauden hyvässä yhteishengessä ja urheilun riemua tuoden.
”Tänne rakennetaan koko ajan
lisää mahdollisuuksia harrastaa.
Tuloillaan oleva jalkapallohalli lisää
vuorojen määrää ja uudet palvelut
tuovat lisää asukkaita. Tälle toiminnalle on edelleen tilaus.”
Soraya Aradj
FC Espoon vuosikokous valitsi
maaliskuussa puheenjohtajakseen
Harri Nummelan. Nummelasta tuli
näin ollen ensimmäinen LePa-taustainen FC Espoon puheenjohtaja.
Hallituksen jäseniksi valittiin Anssi
Koskenvesa, Mikko Räsänen, Tiina
Lempinen-Hägg, Ukko-Pekka Louhivaara, Jukka Koikkalainen, Mika
Numminen, Jonas Tallqvist, Mika
Luukkainen ja Pekka Kupila.
Aiemmin talvella FC Espoon hallitus nimitti urheilutoiminnanjohtajaksi LePan Mikko Taivassalon.
Taivassalo jatkaa edelleen myös LePassa vastaavalla vakanssilla.
18
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ PARHAISIIN TULOKSIIN
TERVEHENKISEN
NUORISOTYÖN
TUKENA
Tutustu tehokkaisiin suorajakelupalveluihimme, tai tiedustele lehtien ja mainostenjakelutyöstä
www.hjex.fi tai 09-5615 6400
T
N
E
Helsingin Jakelu-Expert Oy, Hankasuontie 3, 00390 Helsinki
ME
S
E
N
KS
Y
T
Ä
IJ
K
E
LePan kausijulkaisu 2015
19
Leppävaaran Pallo
Leppävaaran Pallon urheilutoiminnanjohtaja Mikko Taivassalo (vas.) ja FC Espoon valmennusjohtaja Tommi Laitila ovat olleet pääosissa, kun seurayhteisön yhteistä valmennuslinjaa on
työstetty käyttökuntoon. Paljon työtä on kuitenkin vielä edessäpäin.
Valmennuksen yhteiset viivat ovat valmiit
FC Espoossa nyt käytössä
poikkeuksellisen kattava malli
FC Espoo ja kaikki sen
kasvattajaseurat toimivat
nyt valmennuksen osalta täsmälleen samoilla nuoteilla.
Pitkään valmisteltu, yhteinen linja on nyt virallisesti
käytössä.
FC Espoo -yhteisön valmennuslinjan Kick Off -tilaisuus järjestettiin 14. maaliskuuta Ruusutorpan
koulun auditoriossa. Kaikki FC
Espoon kasvattajaseurat – Leppävaaran Pallo, F.C. Kasiysi ja Kauklahden Pyrintö sekä yhteistyöseura
Pohjois-Espoon Ponsi – ovat sitoutuneet yhteiseen valmennuslinjaan.
Kasvattajaseuroissa on lähes 3500
lisenssipelaajaa, joista LePan ja FC
Kasiysin osuus on noin 75 prosenttia. Kick Off -tilaisuudessa oli läsnä
lähes sata valmentajaa ja toimihenkilöä.
Valmennuslinjan hahmottaminen aloitettiin jo syksyllä 2012.
– Alun perinkin oli tarkoitus saada kaikki valmennuslinjaan liittyvä
siirrettyä nettimaailmaan, kertoo
FC Espoon valmennusjohtaja Tommi Laitila.
– Suuri harppaus asiassa tapahtui
marraskuussa 2014, kun saimme
mukaan ulkopuolisen, teknisen toteuttajan, ja kaikki valmis materiaali alkoi työryhmien toimesta siirtyä
konkreettisempaan muotoon, Laitila jatkaa.
– Monta vuotta me kokonaisuutta kypsyttelimme, ja nyt kun saimme sen julkistettua, alkaa valmennuslinjan työstö käytännössä.
Poikkeuksellinen malli. Leppä-
vaaran Pallo kokeili valmennuslinjan sisältöjä jo viime vuoden seuraleirillään.
– Osia sisällöstä on ollut muutenkin jo mukana toiminnassamme,
osin tiedostettuna ja osin tiedostamatta, Tommi Laitila toteaa.
– Mutta laajemmin emme keskeneräisiä osioita etukäteen mihinkään suuntaan jakaneet, jotta
kokonaisuus pysyisi paremmin
hanskassa. Mutta koska moni päätoiminen työntekijämme on yhdessä tai useammassa joukkueessa
valmennustehtävissä, on selvää, että
tietynlaista pohjaa valmennuslinjasta on jo aiemmin ”valunut” käytäntöön.
– Yhteiseen valmennuslinjaan on
jo viimeisen parin vuoden aikana
kaikissa valmentajatapahtumissa
viitattu. Sen myötä asia on jo hyvissä ajoin etukäteen ollut sillä tasolla
tiedossa, täsmentää Leppävaaran
Pallossa urheilutoiminnanjohtajana työskentelevä Mikko Taivassalo.
Valmennuslinjaan on koottu asioita useista eri seuroista, niin kotikuin ulkomaisistakin. Varsinainen
ns. työkirjamalli on peräisin Fulhamin linjauksista, jonka pohjalta on
lähdetty tekemään omanlaista nettiympäristöä.
– Suomessa ei tietääksemme ole
ennestään olemassa näin monen
seuran yhteistä valmennusmallia.
Sitä paitsi meillä malli kattaa kaiken
toiminnan, eli kasvattajaseurojen
jalkapallokouluista lähtien aina FC
Espoon miesten ja naisten edustusjoukkueisiin asti, Laitila korostaa.
– Monella seuralla on erinomaisesti tehtyjä valmennuslinjauksia,
mutta aika monet ovat mallintaneet sen lähinnä eri pelimuotoihin
perustuen. Kyllä meidän mallimme
on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen, ”Rölli” Taivassalo
komppaa.
Aktiivista päivittämistä. Valmennuslinjan virallisen julkistuksen
jälkeen käynnistyi jalkautuminen,
joka viedään läpi tämän vuoden kevään ja syksyn aikana.
– Valmentajille pidetään työkirjakohtaisia koulutuksia. Sitä kautta
saamme keskusteluakin aikaiseksi,
Laitila uskoo.
– Seuraava isompi steppi on joulukuussa 2015, kun seurayhteisön
kaikki valmentajat kokoontuvat
half time -seminaariin katsomaan,
missä mennään ja miten siitä edetään.
Vaikka valmennuslinjaus on nyt
lyöty lukkoon, se vaatii jatkuvaa,
aktiivista päivittämistä.
– Isot linjat eivät tietenkään ainakaan ihan alkumetreillä muutu,
mutta ei kokonaisuutta saa päästää
pölyttymäänkään, Laitila korostaa.
Jalkautussuunnitelma painottuu
muutamaan keskeiseen tapahtumaan.
– Jokaiselle työkirjalle on oma
vastuuhenkilönsä, joka vastaa paitsi
jalkautumisesta oman työkirjansa
osalta niin tarpeen mukaan myös
linjauksen päivittämisestä, kertoo
itse muun muassa seurayhteisön
poikien U9-ikäluokan vastaavana
toimiva Taivassalo.
– Astuimme jo aikanaan ison
askeleen yhdistämällä useamman
seuran toimintoja. Tämä yhteinen
valmennuslinja konkreettisesti pakottaa meidät toimimaan yli seurarajojen, jota me päätoimiset olemme jo pitkään halunneetkin.
Realistisin odotuksin. FC Espoossa on linjattu, että 15-vuotiaiden
ikäluokan Kai Pahlman- ja Laura
Kalmari -turnaukset ovat ensimmäinen kilpailullinen tasomittari.
– Uskon, että yhteinen valmennuslinja joka tapauksessa jäsentää
ja tehostaa tekemistä jo nuoremmissakin ikäluokissa, Tommi Laitila
toteaa.
– Pidempijänteisesti voisi ajatella, että asiat ovat lopullisesti kohdillaan, kun nyt jalkapallokoulussa
pelaamisen aloittava ikäluokka on
aikuisiän kynnyksellä.
Kolmesti vuodessa tehtävä pelaajan kehittymisen seuranta tarjoaa
omasta puolestaan vastuuhenkilöille tarkkaa tilannetietoa, jonka
perusteella valmennuslinjaa on tarvittaessa päivitettävä. Valmennusjohtaja Laitilan mielestä ainakin FC
Espoossa valmentajien laatu on riittävä yhteisen linjan toteuttamiselle.
– Osittain siihen pohjautuen
olemme tehneet noin kymmenen
valmentajan kanssa yli vuoden mittaiset sopimukset. Muun muassa
Palloliiton Fortum Tutor -järjestelmän myötä valmennuskoulutus on
jäsentynyt ja hioutunut paremmaksi myös kasvattajaseuroissa eli koko
yhteisössämme.
– Lähtökohta on, että mitä nuoremmassa ikäluokassa valmentamisen aloitat, sitä enemmän asiaa
tulee valmiina, LePan valmennuspäällikkö Taivassalo korostaa.
– Kun lasten vanhemmat useimmiten kantavat valmennusvastuun,
odotukset eivät voi olla epärealistiset.
– Vanhemmissa ikäluokissa pidämme tiukemmin kiinni suurista
linjoista, mutta toisaalta annamme
siellä tietynlaisia vapauksia ja saamme sieltä valmentajilta seuralle päin
hyödyttävää tietoa kokemuksista,
FC Espoon valmennusjohtaja Laitila sanoo.
– Valmennuskoulutuksissa toimitaan edelleen Palloliiton määrittelemän sapluunan mukaan, mutta
pystymme nyt tuomaan koulutukseen mukaan myös omaa valmennuslinjaamme, hän huomauttaa.
Työläin osa edessä. FC Espoon
yhteinen valmennuslinja on itse
asiassa Palloliiton Uudenmaan piirin valmennuskoulutuksen tuotos.
Piirin valmennuskoulutuspäällikkö
Mikko Eskelinen on ollut koko ajan
mukana sparraamassa FC Espoon
toimijoita, kun yhteisön valmennuslinjaa on valmisteltu.
– Seuralla pitää olla opetussuunnitelma ja pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, minkälaisia jalkapalloilijoita se aikoo tuottaa, Eskelinen
korostaa.
– FC Espoon tekemä työ on ollut
iso puristus, mutta työläin ja vaikein osa on vielä edessä, kun linjaa
lähdetään jalkauttamaan seurojen
valmentajille, Eskelinen muistuttaa.
– On seuroissa yhteisiä valmennuslinjoja ennenkin suunniteltu,
mutta ne ovat tupanneet jäämään
toimiston nurkkiin pölyttymään.
Matti Hannula
20
Leppävaaran Pallo
Kuvia LePan albumista
LePan junnuja ovat kuvanneet tähän lehteen
muun muassa Sampsa Tiikkainen, Aki Lauroma ja
Marja Hawas. Tässä joitakin otoksia.
LePan kausijulkaisu 2015
LePan kausijulkaisu 2015
Leppävaaran
ppävaaran
ävaaran Pallo
21
22
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Joko IN tai OUT
tai sekä että.
Fatboy® buggle-up -säkkituoli,
sisä- ja ulkokäyttöön,
342,-
TUORETTA TIETOA, UUTISIA JA IDEOITA
SÄHKÖISESTÄ TALOTEKNIIKASTA
Sähköala.fi
www.vepsalainen.com
Tue seuraasi Lisäbonusta meidän
joukkueen varustekassaan!
Rekisteröimällä Stadium Member- jäsenyytesi meidän joukkueemme
hyväksi autat joukkuettamme varustehankinnoissa. Liittämällä jäsenyytesi meidän joukkueemme hyväksi, et menetä mitään henkilökohtaisia
etujasi
Stadium maksaa 3% kaikista ostoistasi joukkueellemme. Tue Seuraasikonsepti on käytössä kaikissa 25:ssä Suomen Stadium- myymälässä.
TUKEMISEN ALOITTAMINEN ON HELPPOA!
- Rekisteröidy osoitteessa www.stadium.fi/teamsales
- kirjaudu sisään.
- Etsi valikosta oikea Seura = Leppävaaran Pallo
- Valitse tuettava joukkue.
- Tallenna!
Kiitos että käytit 5minuuttia ajastasi joukkueemme tukemiseen!
www.stadiumteamsales.fi
23
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
FC Espoo Cup
elokuussa
Järjestyksessään viides FC Espoo
Cup pelataan elokuussa laajempana kuin aiemmin. Tänä vuonna
turnaukseen osallistuu yhteensä 88
joukkuetta poikien ikäluokissa E11,
D12 ja D13. Joukkueet on jaettu
kolmeen eri tasoryhmään.
Turnauskenttinä toimivat Leppävaaran, Laaksolahden ja KeskiEspoon urheilupuistot kuin myös
Hansavalkaman kenttä Kauklahdessa. Kaikki pelit pelataan tekonurmilla. Sunnuntaina 9.8. ylemmän
loppusarjan pelit ja loppuottelut
tasolla I pelataan Leppävaaran stadionin nurmella.
Turnaus on perinteisesti kerännyt kotimaan huippujoukkueita
omassa ikäluokassaan. D12 -sarjassa tasolla i pelaavat kotijoukkue FC
Espoon lisäksi mm. HJK, KäPa, TPS
ja Tampereen Ilves.
Belfastin katukuvaa värittää puolisotilaallisten järjestöjen kiivas propaganda niin protestanttien kuin katolisten alueilla.
Belfast on karu kaupunki
Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa sataa
aina. Sen keskustaa halkoo
moottoritie ja sen katukuvaa hallitsevat autiotalot
ja terrorijärjestöjen suuret
seinämaalaukset. Ihmiset
ovat kuitenkin ystävällisiä ja
vieraanvaraisia.
Suomen jalkapallomaajoukkue
teki maaliskuun lopussa vierasreissun Pohjois-Irlantiin EM-karsintojen merkeissä. Sarjatilanne
oli Suomen kannalta kriittinen ja
käytännössä joukkueelle ei olisi kelvannut kuin voitto. Pohjois-Irlanti
sen sijaan oli yllättänyt karsintojen
ensimmäisissä otteluissa ja saattoi
lähteä pelaamaan ilman pelkoa kisahaaveiden tuhoutumisesta.
Olin Belfastissa muutaman päivän. Kävin katsomassa ottelun sekä
tutustuin ohimennen paikalliseen
kulttuuriin.
Ennen ottelua huvitti stadionin
lähellä ollut fundamentalistikristittyjen mielenosoitus, jossa vastustettiin jalkapallo-ottelun pelaamista
sunnuntaina. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Pohjois-Irlannin historiassa kun sapattia ei pyhitetty-
kään levolle.
Suomalaisia oli saapunut otteluun joitakin satoja. Ottelun alla
paistoi aurinko ja remontoitava
Windsor Park täyttyi hiljalleen ihmisistä. Alussa Suomi pelasi vahvasti ja loi vaarallisemmat paikat,
mutta sitten Pohjois-Irlannin Kyle
Lafferty rankaisi Suomea kahdesti.
Toisella puoliajalla Suomi haki kavennusta, mutta pallonhallinnasta
huolimatta hyökkäyspeli oli hampaatonta. Lopussa Berat Sadik herätti pienen toivonkipinän, mutta
aika ei riittänyt Suomelle.
Lopputulos 2-1 isännille. Jossain
vaiheessa ottelua sääkin oli muuttunut Suomen tunnelmia paremmin kuvaavaksi, kun taivaalta satoi
kaatamalla.
Tunnelma Suomen kannattajien
keskuudessa oli hyvä niin kauan
kuin ottelu oli tasatilanteessa. Ääntä me suomalaiset pidimme kiitettävästi yllä. Kuitenkin Laffertyn
kaksi maalia latistivat tunnelman.
Kotijoukkueen kannattajille on annettava tunnustusta hyvästä kannatuksesta. Koko katsomo oli mukana huudoissa ja lauluissa ja yltyipä
vihreä länsipääty hyppimäänkin
ottelun jo ratkettua.
Pelin alkaessa tunnelma suomalaiskatsomossa oli vielä toiveikas.
Kirkon edustalla osoitettiin mieltä Pohjois-Irlannin ja Suomen maaottelua
vastaan, koska se pelattiin sunnuntaina.
Kahtia jakautunut maa. PohjoisIrlanti on jakautunut maa ja myös
jalkapallo on jakautunut. PohjoisIrlantia kannattavat ennen kaikkea
protestantit, erityisesti Belfastin
työväenluokkaisissa lojalistigetoissa. Lojalistien identiteetti on voimakkaasti brittiläinen ja identiteetiltään irlantilaisten katolisten on
vaikea kannattaa Pohjois-Irlantia.
Osa suhtautuu joukkueeseen välinpitämättömäsi, osa jopa vihamielisesti.
Yksi este sille, että maajoukkue
olisi koko kansan joukkue, on jo
stadionin sijainti voimakkaasti lojalistisessa osassa eteläistä Belfastia. Villagen kaupunginosan seiniä
koristavat lukuisat protestanttien
terroristijärjestöjen seinämaalaukset osoituksena siitä, kenen alueella
ollaan. Vaikka aseellinen konflikti
kahden yhteisön välillä tuli päätökseensä jo 90-luvulla, ei kahtiajako
ole kadonnut mihinkään.
Jakolinja on selvä paitsi maajoukkue-, myös seurajoukkuejalkapallossa. Paikallisen jalkapallon taso
on heikko, mutta perinteet ovat
vahvat. Windsor Parkilla pelaava
Linfield on protestanttien seura,
kuten myös Itä-Belfastin ylpeys
Glentoran, George Bestin kasvattajaseura, jonka stadionin takana
siintää aikanaan tuhansia työllistänyt telakka.
Pohjois-Belfastin seuroista pai-
kallista sarjaa matkani aikaan johtanut Crusaders on protestanttien
seura, Cliftonville taas katolisten.
Katoliset ovat tosin kiinnostuneempia omista irlantilaiskansallisista
urheilulajeistaan kuin jalkapallosta.
Britannialaisista seuroista lojalistit kannattavat voimakkaasti Glasgow Rangersia, katoliset taas saman
kaupungin Celticiä, jonka perustivat aikanaan irlantilaiset siirtolaiset. Maantieteellisesti läheiset Liverpool ja Manchester United ovat
suosittuja kummassakin yhteisössä.
Siteet Skotlannin alamaiden, Belfastin ja luoteisen Englannin välillä
ovat melko vahvat.
Pelottava ulkoasu. Belfastin ulkoasu on karu ja pelottavakin. Kuitenkin ihmiset ovat mahdottoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Näin on
myös ja ehkä ennen kaikkea köyhillä alueilla, joilta puolisotilaalliset
järjestöt aikanaan ponnistivat ja
joilla niillä on yhä jonkinlainen asema.
Pubeissa sai osakseen suurta
kiinnostusta (ja pintin) jos sattui
paljastumaan suomalaiseksi. Pubin ulkoseinässä saattoi olla jonkin
puolisotilaallisen järjestön tunnukset tai siellä tehdyssä terrori-iskussa
kuolleiden kunniaksi pystytetty
muistolaatta.
Onni Kari
Leppävaara
Cup jo
16. kerran
Perinteinen Leppävaara Cup pelataan tänä keväänä jo 16. kerran.
Turnaus pelataan 25.-26.4. Leppävaaran urheilupuistossa. Turnaus
on viime vuosina vakiintunut ikäluokkien E11 ja E10 (sekä työt että
pojat) turnaukseksi. Tänä keväänä
turnaukseen osallistuu 64 joukkuetta.
Pääjärjestelyvastuu turnauksessa
on aina vanhimmalla ikäluokalla eli
tällä kerralla vuonna 2004 syntyneiden poikien ja tyttöjen joukkueilla – vanhemmilla siis. Talkootyöllä
on iso rooli jalkapallojoukkueiden
varainhankinnassa ja hankituilla
varoilla katetaan joukkueiden harjoitus- ja pelikuluja.
"Ikäluokkamme on nyt kolmatta
kertaa mukana Leppävaara Cupin
järjestelyissä. Tämä on mukava aloitus kevätkaudelle ja tarjoaa antoisaa
yhdessä tekemistä koko perheelle",
kertoo LePan 2004 tyttöjen joukkueenjohtaja Anna Sahinoja.
Espoon
Liiga alkaa
viikolla 19
Espoolaisten kasvattajaseurojen
organisoima Espoon Liiga pyörähtää taas käyntiin viikolla 19. Liigaa
pelataan vuosina 2006 - 2009 syntyneiden tyttöjen ja poikien ikäluokissa. Taukoa pidetään viikolla 22
ja viimeiset pelit ennen kesätaukoa
pelataan viikolla 25.
Osallistuvien joukkueiden määrä on noussut viime vuodesta yli
kolmellakymmenellä. Tänä keväänä sarjaan osallistuu yhteensä
257 joukkuetta. Eniten joukkueita
liigaan on ilmoittautunut Espoon
Palloseurasta (47) ja Leppävaaran
Pallosta (33).
Aivan uutena seurana mukaan
liittyy Icehearts. ”Olemme perustaneet tänä vuonna kaksi joukketta
Espooseen. Toinen Espoonlahteen
ja toinen Espoon Keskukseen. Lähdemme innolla mukaan Espoon
Liigaan”, kertoo kasvattaja Pekka
Kaartinen Espoo Icehearts ry:stä.
Syksyn liigaan voi ilmoittautua
vielä myöhemmin kesäkuussa. Lopputurnaus pelataan Leppävaaran
Urheilupuistossa 26.-27.9.
24
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Unelma ei enää
Nicholas Otaru (oik.) oli yksi yllättävänkin harvoista FC Espoon kasvateista, jotka ovat pelanneet FC Hongassa Veikkausliigaa. Otaru nähtiin pääsarjassa Hongan paidassa seitsemän kautta (2006–
FC Hongan taru Veikkausliigassa kesti yhdeksän kautta.
Aikakausi tuotti Espooseen
ensimmäiset miesten SM-mitalit, mutta myös tukun kysymyksiä, joihin tuskin koskaan
saadaan oikeita vastauksia.
Lähinnä rakennusbisnesten parissa aiemmin puuhaillut Jouko
Harjunpää ja kodinkoneyhtiö Veikon Koneen omistajiin kuulunut
Jouko Pakarinen tulivat Ykkösessä
pelanneen FC Hongan taustoille
loppuvuodesta 2004 ja perustivat
sittemmin Pallohonka Oy:n hallinnoimaan Hongan miesten edustusjoukkuetta.
Kaksikko oli tutustunut Vierumäellä ammattivalmentajatutkintoa suorittaessaan. Harjunpää kurssitti itseään hiihtovalmentajana,
Pakarinen nykyaikaisen 5-ottelun
valmentajana. Samalla kurssilla
kaksikko tutustui paitsi toisiinsa
niin myös Mika ”Bana” Lehkosuohon, joka sai FC Hongasta kakkos-
valmentajapestin. Ykköseksi palkattiin Ville Lyytikäinen.
”Unelma Elää” oli lähes alusta asti Joukojen slogan, ja heidän
masinoimansa Honka nousikin
yhdessä vuodessa Ykkösestä Veikkausliigaan. Se tosin vaati valmentajanvaihdon jo viimeisen Ykkösenkauden alkupuolella: Lyytikäinen
sai potkut, ja päävalmentajaksi
nostettiin Lehkosuo, jonka luotsaamana Honka pelasi yhdeksästä
liigakaudestaan kahdeksan (2006–
2013).
Mitali heti lähellä. Espoon ensimmäinen Veikkausliigaottelu pelattiin Tapiolan Urheilupuistossa
19.4.2006. Hongan avausvastustaja
oli Vaasan Palloseura. Honka voitti
2–1. Hongan liigahistorian ensimmäisen maalin viimeisteli Janne
Saarinen ja ensimmäisen voittomaalin Roni Porokara.
Honka voitti neljä ensimmäistä
peliään. Vielä heinäkuussakin se
kävi kärjessä, mutta kauden myö-
hemmissä vaiheissa oli tuskaisempia jaksoja. Ennen viimeistä ottelukierrosta Hongalla oli kuitenkin
vielä mahdollisuudet pronssille,
teoriassa jopa hopeamitaleihin.
Mutta Espoon ensimmäinen miesten liigamitali ei heti debyyttikaudella toteutunut. Honka jäi
neljänneksi hävittyään viimeisen
ottelunsa Interille Turussa.
Hongan Hermanni Vuorinen
voitti kuitenkin liigan maalikuninkuuden 16 osumalla, vaikka siirtyikin norjalaiseen Fredrikstadiin 17
liigaottelua pelattuaan.
Yleisöennätys evakossa. Vuotta
myöhemmin Honka voitti mestaruutensa uusineen Tampere Unitedin päätöskierroksella vieraskentällä. Hongan lopullinen sijoitus oli
taas neljäs. Mitalit olivat karanneet
espoolaisten ulottuvilta viimeistä
edellisellä kierroksella kotitappioon
Tapiolassa. Pahan ilman lintuna oli
silläkin kertaa Inter.
Kolmas liigakausi, 2008, tuot-
ti ensimmäisen mitalin, hopean.
Honka lähti päätöskierrokselle kakkosena vain pisteen Interiä jäljessä.
Mutta kun Inter voitti kotonaan
Jaron ja Honka hävisi Maarianhaminassa, venähti pistemarginaali
lopulta neljään.
Hongan Aleksandr Kokko jakoi
liigan maalikuninkuuden TamUn
Henri Myntin kanssa. Molemmille
kirjattiin 13 osumaa. Myntti osaltaan romutti tuolla kaudella Hongan mestaruushaaveet viime hetken
voittomaalillaan Tapiolassa viimeistä edellisellä sarjakierroksella.
Hyvien liigasijoitustensa myötä
Honka pääsi tietysti pelaamaan europelejäkin. Niistä jälkikäteen mainittavimmaksi jäivät syksyllä 2008
espanjalaista Racing Santanderia
vastaan pelatut Uefa-cupin ensimmäisen varsinaisen kierroksen ottelut. Honka hävisi sekä vieraissa että
kotona 0–1. Kotiottelunsa se pelasi
Töölön jalkapallostadionilla. Lehtereillä ilmoitettiin olleen 9106 katsojaa, Hongan kotipelien ennätys.
Kaksoisvoitto
maalipörssissä.
Kaudella 2009 alkoi HJK:n mestaruusputki, joka viime syksynä venyi
jo kuuden peräkkäisen kullan mittaiseksi. Honka oli toisen kerran
peräkkäin hopealla.
Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1961 sekä SM-kulta että -hopea tulivat pääkaupunkiseudulle.
48 vuotta aiemmin HIFK oli mestari ja KIF kakkonen. Honkaan jo
kaudeksi 2008 palannut Hermanni
Vuorinen voitti kauden 2009 maalikuninkuuden. Saldo oli 16 maalia,
kuten hänen aiemmallakin kuninkuuskaudellaan kolme vuotta aiemmin.
Honka nappasi maalitilastossa
kaksoisvoiton, kun syyskuun lopulla kahdella peräkkäisellä liigakierroksella hattutempun tehnyt
FC Espoon kasvatti Jami Puustinen
keräsi koko kauden saldokseen 12
osumaa.
Cup-mestaruus. Kahden hopeisen
kauden jälkeen Hongan sijoitus oli
25
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Sampsa Tiikkainen
Petri Lunki
viiden vuoden sisään liigassa kaksoisvoiton, kun Honka ylsi kolmannen – ja HJK:n vanavedessä toisen –
kerran hopealle. Erot kärjessä olivat
harvinaisen selvät: HJK 73 pistettä,
Honka 61, VPS 51.
Mutta vielä elokuussa Honka
johti sarjaa ja oli varsin vahvasti
kiinni ykköspaikassa pelatessaan
18.8. Sonera Stadiumilla HJK:ta
vastaan. Honka johti tunnin pelin
jälkeen 2–1, mutta hävisi 2–4. Sen
jälkeen sarjaa oli jäljellä yhdeksän
kierrosta. HJK otti niistä 25 pistettä,
Honka vain 15. Hongan Tim Väyrynen voitti liigan maalikuninkuuden
viimeisteltyään 17 kertaa.
elä
–2012).
taas se kahdelta ensimmäiseltä liigakaudelta tuttu neljäs. Täysi potti
vuotta myöhemmin, kauden 2011
päätöskierroksella vieraspelistä IFK
Mariehamnia vastaan, olisi riittänyt
kolmanteen sijaan ja mitaliputken
jatkumiseen. Honka jäi kuitenkin
saarella 1–1-tasapeliin isäntien tasoitettua lisäajalla.
Mika Lehkosuon monivuotisen
valmennusjakson suurin sijoituksellinen romahdus nähtiin kaudella 2012, kun Honka sijoittui vasta
seitsemänneksi.
12-joukkueisen
sarjan paremman puoliskon peränpitäjäänkin jäi eroa kuusi pistettä.
Honka jäi oikeastaan jo keväällä telineisiin hävittyään viidestä ensimmäisestä pelistään kolme ja pelattuaan kaksi tasan. Hieman balsamia
haavoihin tuli kuitenkin Suomen
cupin voiton myötä.
Viimeinen mitali. Taustoilla kenties kyti pahasti jo tuolla kaudella.
Seuraavana vuonna pääkaupunkiseutu kuitenkin otti toistamiseen
Yhä oudompia uutisia. Tuo Hongan viimeisin mitalikausi oli tyyntä
myrskyn edellä. Loppusyksyn ja talven mittaan organisaatiosta alkoi
kuulua entistäkin ihmeellisempiä
uutisia.
Talousasioiden tiedettiin jo paljon aiemmin olevan retuperällä,
vaikka puhetta Tapiolan Urheilupuistoon puuhattavasta jalkapallostadionista riitti lähes entiseen
tapaan. Marraskuussa 2013 Honka
palkkasi tilapäiseksi toimitusjohtajakseen Tero Auvisen, jolle kaiketi
annettiin tehtäväksi siivota pesästä
kaikki turha ja liian kallis pois.
Tammikuun 2014 lopulla päävalmentaja Lehkosuon kerrottiin
hakevan palkkasaataviaan oikeusteitse. Tuota pikaa Honka purki
hänen työsopimuksensa väittäen,
että Lehkosuon osalta oli ilmennyt
vakavia taloudellisia väärinkäytöksiä. Lehkosuo itse kiisti kaikki syytökset. Hongan liigajoukkueen päävalmentajaksi tuli Shefki Kuqi.
Vaisusti kauden aloittanut HJK
erotti huhtikuun lopussa päävalmentajansa Sixten Boströmin ja
palkkasi Lehkosuon. ”Bana” johdatti HJK:n ylivoimaiseen Suomen
mestaruuteen. Jossakin vaiheessa
kautta sekä Jouko Harjunpää ja
Jouko Pakarinen erosivat Pallohongan hallituksesta, joko omasta
tai jonkun muun tahon aloitteesta.
Kuqi sai melkoiseksi muukalaislegioonaksi muuttuneen Hongan joukkueen nipin napin säilymään sarjassa pienen syksyisen piristymisen
myötä. TPS jäi putoamisviivan alle
loppujen lopuksi seitsemän pisteen
marginaalilla.
Lisenssi jäi haaveeksi. Mutta liigapaikan kohtalo jatkui kabineteissa.
Pääsarjapaikan omistanut FC Honka ry purki sopimuksen sarjapaikan
siirrosta Pallohonka Oy:lle, joka
pyöritti edustusjoukkueen toimintaa Veikkausliigassa. FC Honka ry
yritti aloittaa uuden projektin liikuntapalveluyritys Esportin kanssa
ja jatkaa toimintaa Veikkausliigassa. Esportin olisi kuitenkin pitänyt
ottaa Pallohongan velat harteilleen,
jotta Palloliitto olisi voinut hyväksyä sarjapaikan siirron.
Esport ei tuota ehtoa hyväksynyt,
ja FC Honka jäi ilman liigalisenssiä.
Sen myötä päättyi Espoon taival jalkapallon miesten pääsarjassa – ainakin toistaiseksi.
Esport päätti kuitenkin lähteä tukemaan Honkaa Kakkosessa, jossa
pelanneen FC Honka ry:n reservijoukkueen Pallohongan sarjapaikan
se otti. Hongan yhdeksän kauden
mittaisesta liigataipaleesta jäi jäljelle muutaman mitalin lisäksi paljon
kysymyksiä, joihin ei välttämättä
koskaan saada vastauksia. Mitähän
kaikkea Tapiolassa itse asiassa ehti
muutaman viime vuoden aikana
kaiken kaikkiaan tapahtua?
Lähteet: Jalkapallokirjat
2006–2015
Matti Hannula
Persuksilleen meni. FC Espoo on 2000-luvulla kokenut niin Ykkösen, Kakkosen kuin Kolmosen sarjatason.
Nyt haetaan vauhtia Kolmosesta.
Paluu lähtöruutuun
Espoon jalkapallolla on ollut vaikeita aikoja ennenkin
Espoolainen jalkapalloilu otti
viime talvena monta askelta
taaksepäin. FC Honka menetti erilaisten kabinettikähmintöjen jälkeen paikkansa
miesten liigassa ja jatkaa alkavalla kaudella Kakkosessa.
FC Espoo puolestaan menetti
paikkansa Kakkosessa jo pelikentillä ja jatkaa Kolmosessa.
Hieman kärjistäen voisi sanoa, että espoolaiset palasivat
lähtöruutuun.
Tasan 50 vuotta sitten Espoolla
oli yksi paikka kolmannella sarjatasolla kuten nyt. Leppävaaran Pallo
jäi silloisessa maakuntasarjassa lohkossaan viimeiseksi ja putosi aluesarjaan, mutta tilalle nousi Tapion
Honka, josta kymmenen vuotta
myöhemmin tuli FC Honka.
Tänään tilanne ei ole kuitenkaan
yhtä lohduton kuin 1965. Naiset pitävät Espoon värejä esillä huipputasolla. FC Hongan naiset pelaavat
liigassa ja EBK:n naiset Kakkosessa.
Keski-Espoossa toimivalla EBK:lla
(Esbo Bollklubb) onkin espoolaisista pisimmät jalkapalloperinteet.
EBK pelasi maakuntasarjassa jo
1940-luvulla. Vastassa oli pääasiassa helsinkiläisiä joukkueita kuten
Arsenal ja Helsingin Toverit, mutta
EBK:kin menestyi.
Vuonna 1948 EBK voitti lohkonsa ja karsi noususta. Rosenlewin
Urheilijat Porista oli kuitenkin parempi. Maakuntien syövereistä EBK
poistui vasta 1989, jolloin espoolaiset nousivat pariksi kaudeksi II divisioonaan.
FC Espoo lippulaivaksi. Rahapula on asia, joka vuosikymmenten
varrella on tullut tutuksi espoolaisille jalkapalloseuroille. 1980-luvun
lopussa Espoossa järkeiltiin, että
tie huipulle voisi olla tasaisempi
voimia yhdistämällä. Lippulaivaksi
synnytettiin 1989 FC Espoo, johon
alun perin liittyivät FC Honka, Espoon Palloseura, Etelä-Espoon Pallo, FC Kasiysi, Haukilahden Pallo
ja Espoon Tikka. Espoon silloinen
kärkiseura EBK jättäytyi kuitenkin
fuusiosta pois. FC Espoo sai EPS:n
paikan Kolmosessa.
EBK:n lisäksi myös LePa ja Kauklahden Pyrintö kieltäytyivät kutsusta liittyä FC Espooseen.
EPS:n monivuotinen puheenjohtaja ja FC Espoon perustamista
voimakkaasti ajanut Asko Vuorinen
muistelee nettikirjoituksessaan, että
EBK ei halunnut antaa ykkösjoukkuettaan fuusion käyttöön ja jäi
siksi pois.
LePa:ssa taas oli 1980-luvun lopulla toimintaa vain miesten tasolla. Leppävaarassa koettiin fuusioseura kilpailevaksi tekijäksi eikä
siihen silloin haluttu liittyä.
Eripuraa. FC Espoon toivottu riemukulku kohti kirkkaampia parrasvaloja tökkäsi kuitenkin melko
nopeasti. Raha-asiat eivät olleet
yksinkertaisia hoitaa. Eripuralta oli
vaikea välttyä.
FC Honka aloitti 1994 yhteistyön
Helsingin Jalkapalloklubin kanssa.
HJK:n farmijoukkue VanPa ajautui
vararikkoon.
Koko VanPan miehistö siirrettiin
Hongan kolmosdivisioonan joukkueeseen. Sanomattakin on selvää,
että vahvistukset olivat melkoisia.
Honka nousi pikavauhdilla Ykköseen.
FC Espookin nousi Kakkoseen
1993, mutta velkautui pahasti ja
vajosi pian takaisin aladivisiooniin.
Alkuperäinen fuusio purkautui. FC
Espoo ei kuitenkaan tyystin lakannut olemasta, vaikka valahtikin aina
nelosdivariin asti.
FC Honka lähti omille teilleen
1990-luvulla. Se tie johti 15 kaudeksi Ykköseen ja Ykkösen maratontaulukon kärkeen. Lopulta toteutui
myös nousu ylimmälle sarjatasolle
Veikkausliigaan.
FC Espoo puolestaan koki renessanssin 2000-luvulla. LePa ajoi alas
miesten toiminnan. LePa:n paikan
Kakkosessa sai FC Espoo, jonka
kasvattajaseuroina toimivat nykyään LePa:n lisäksi FC Kasiysi, Kauk-
lahden Pyrintö ja Pohjois-Espoon
Ponsi.
Toisena Ykköseen. Kauden 2009
päätteeksi FC Espoo nousi Ykköseen toisena espoolaisena seurana
kautta aikojen. Kaksi seuraa toiseksi
ylimmällä sarjatasolla on aika vähän Suomen toiseksi suurimmalta
kaupungilta.
FC Espoon ensimmäinen kausi
Ykkösessä oli lupaava. Joukkueessa oli runsaasti potentiaalia. Esimerkiksi Fidan Seferi kamppaili
loppuun asti Ykkösen maalikuninkuudesta. Kokkolassa siihen aikaan
pelannut Irakli Sirbiladze karkasi
kuitenkin kärkeen kauden loppuvaiheissa.
HIFK:n liigamiehistössä nykyään
pelaava Pauli Kuusijärvi oli FC Espoon raudanluja toppari.
Espoolaisten joukkue kuitenkin
hajosi. Heikentynyt FC Espoo putosi Ykkösestä kahdessa vuodessa
suoraan Kolmoseen vuosina 2011–
12.
Harvojen harteilla. Jos tarkastellaan espoolaisten edustusta miesten
kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla,
voidaan perustellusti sanoa, että
harvojen harteilla homma on ollut.
FC Hongan ja FC Espoon lisäksi Kakkosessa ovat pelanneet vain
EBK (1989–91), LePa (1999–2001),
Pallohonka (2009–2014) ja EteläEspoon Pallo (2012–13).
Espoon ympäröimä Kauniainen
puolestaan on aina ollut tiukka
kilpailija. Grankulla IFK:n jalkapalloilijat olivat vuosia FC Hongan
kovimpia vastustajia. GrIFK:lla on
takanaan 11 kautta Ykkösessä. Nykyään GrIFK pelaa Kakkosessa.
Lähteitä: Mikael Erävuori-Jukka
Pakkanen: FC Honka, jukkajoutsi.
com, Wikipedia, Finland-Divisional
movements RSSSF.
Kaarlo Sundell
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva
urheilutoimittaja, joka pelasi
aikanaan LePassa jääkiekkoa.
MONESSA
PERHEESSÄ
ELO ON YHTÄ
JALKAPALLOA.
Mutta meille se
on paljon muutakin.
Viva
naisten
rannekello
229 €
Swarovski
Ristiriipus
69 €
Lue lisää Suomen
suurimmasta yrittäjien
eläkevakuuttajasta
Rigor
miesten
rannekello
www.elo.fi.
199 €
www.laatukoru.fi
OSTAMME
KULTAA
Espoo: Iso Omena Sello Lippulaiva Entresse
www.facebook.com/
laatukoru
27
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
LePan päivitti organisaatiotaan
LePan työorganisaatio uusiutui helmikuun alussa, kun
pitkäaikainen suunnitelma
uuden valmennuspäällikön
palkkaamisesta kävi toteen.
Entisen kahden valmennuspäällikön ja seuravalmentajan mallin korvaa se,
että uutena tehtävänkuvana
mukaan tuli urheilutoiminnanjohtajan työ.
Tarve hallinnollisten töiden lisäpanostukseen on seurassa ollut jo pitkään. Muutoksella, jossa valmennuspäällikkö Mikko
Taivassalo nostettiin urheilutoiminnanjohtajaksi, saatiin jaettua
tehtäväkenttä selkeämmäksi. Anton Väliheikki (U6-U9) ja Antti
Ruonala (U10-U13) toimivat valmennuspäälliköinä
vastuunaan
ensisijaisesti kenttätoiminta, mikä
urheilutoiminnanjohtajan
tulisi
pystyä mahdollistamaan hallinnollisella tuellaan.
Urheilutoiminnanjohtajan tehtäväkenttään kuuluu U14 ja sitä
vanhempien ikäluokkien toimintaedellytysten tukeminen sekä FC
Espoon kanssa yhdessä tehtävät
nyt jo mittavat yhteistoiminnot
harjoittelusta valmennuskoulutukseen. Seuravalmentaja on edelleen
tekemisissä ikäluokkavalmennuksen kanssa LePassa, FC Espossa ja
United-joukkueissa.
Alku uudessa organisaatiossa vaikuttaa lupaavalta, vaikka haasteita
on uusien toimien myötä tullut.
Kolmen vakituisen työntekijän istuminen aika-ajoin samaan aikaan
toimistolla on ainakin vaatinut uusia järjestelyjä. Näitä pyritään toki
ratkaisemaan kevään aikana yhdes-
LePan jäsenmäärä ja toiminta ovat kasvaneet nopeasti. Seuran organisaatio elää muutosten mukana.
sä Espoon kaupungin ja Leppävaaran urheilupuiston väen kanssa.
Työnkuvat ja vastuualueet hakevat vielä kevään aikana lopullista
muotoaan, mutta ainakin paperilla, ts. toimiston fläpillä homma on
suunniteltu toimimaan.
Lisäksi valmennuspäälliköiden
Antin ja Antonin työnkuviin kuuluu myös paljon muitakin tehtäviä
kuin oma ikäluokkavastuu - Antonilla isoimpina päiväkoti- ja koulufutis, Antilla lähinnä leirivastuut
sekä jalkapallokoulun organisointi
ja kokonaisviestintä.
Tuleva kesä tulee olemaan LePan
Antti Ruonala on LePan uusi
valmennuspäällikkö
Antti Ruonala
Aloitit vastikään työt LePassa,
miten on homma lähtenyt käyntiin?
– No hyvin on lähtenyt käyntiin
tutustuessa ja opetellessa.
Kerro omasta taustastasi, millainen on ollut valmentaja- ja pelaajaurasi tähän asti?
– Olen FC Hongan kasvatti, -86
ikäluokasta ja pelannut siellä D-junioreihin asti. Sen jälkeen perheen
kanssa muuttelimme ympäri maailmaa ja seurat vaihtuivat tiheään
asuinpaikan mukaan Singaporea
myöten. 17-vuotiaana aloitin sitten
valmentamaan FC Kasiysissä -92
syntyneitä poikia, jotka olivat silloin 10-11 -vuotiaita. Siitä lähtien
oma pelaaminen on jäänyt harrastepohjalle, ja se jatkuu kuitenkin
yhä tulevallakin kaudella Kasiysi
Rockyn paidassa. (Antti on todellinen seurayhteisön ilmentymä: töissä LePassa, valmentaa FC Espoossa
ja pelaa Kasiysissä.)
Ja valmentaminen on jatkunut
tähän päivään asti?
– Armeijavuotta lukuunottamatta jatkunut -92 poikien Kasiysin tavoitejoukkueen kanssa, -95 poikien
tavoitejoukkueen kanssa (Dn-Cn),
Kasiysin tavoitejoukkue -00 syntyneet (yksi vuosi) ja sitten FC Espoon Pojat 00-ikäluokan edustusjoukkue Dn-Cn viime vuoteen asti.
Viime vuoden marraskuussa aloitin
nykyisen valmennusprojektini FC
Espoon Pojat 02-ikäluokan kanssa
yhdessä Anton Väliheikin kanssa.
Mitä
valmennuskoulutuksia
olet käynyt?
– Palloliiton koulutuspolulla olen
käynyt alusta asti aina UEFA B-tasoon vuonna 2005, ja vuonna 2013
kävin Nuorten Valmentajakoulu
NuVkin, joka on lopputyötä vaille
paketissa.
Entä muita opintoja?
– Kisakallion urheiluopistolla
olen opiskellut liikuntaneuvojaksi
2009-2011. Ylioppilas olen vuodelta
2005.
Minkälaista työkokemusta sinulla on aiemmilta vuosilta?
– 2011-2013 olin töissä naapuriseura FC Kasiysissä junioripäällikkönä ja seuravalmentajana ja sen
jälkeen viime vuosi meni logistiikka-alalla töitä tehden. Opiskeluaikana ja sitä ennen oli useampia
lyhyitä työsuhteita eri toimissa
opiskelun ohessa.
Millaisia odotuksia sinulla on
työskentelystä LePassa valmennuspäällikkönä tulevina vuosina?
– Olen iloinen, että olen päässyt
osaksi LePan organisaatiota ja näen
siinä paljon hyvää. Uskon myös,
että voin omalta osaltani auttaa
seuraa kehittymään yhä paremmaksi ja toimivammaksi.
Mitä tulee kuulumaan työnkuvaasi LePassa?
– Aika paljon. Vastaan U10-U13
ikäluokkien toiminnasta (tytöt ja
pojat) ja sen kehittämisestä. Lisäksi
vastuulleni kuuluu leirien suunnittelu ja toteutus sekä tehoryhmäharjoittelu ja kykykoulutoiminta
yhdessä muiden kasvattajaseurojen
kanssa. Lisäksi työhöni kuuluu erilaista organisointityötä seurassa sen
kehittämiseksi. Näiden lisäksi vastaan LePan jalkapallokoulutoiminnasta sekä aloittavien ikäluokkien
tuesta.
leirivastaavalle iso haaste. Yhteensä
LePa on tavalla tai toisella mukana
viiden leiriviikon organisoinnissa
ja järjestämisessä Leppävaarassa kesällä. Näihin liittyvät leiriohjelmat,
ohjaajarekrytoinnit, yleisviestintä
ja väliaikaisaikataulujen luominen
kentille kuuluvat Antin tulevan
loppukevään ja alkukesän työaikatauluun.
Leiriviikkoja Leppävaarassa ovat
LePan omat kesäleirit kesän alussa,
Stadium Sports Camp 2 viikkoa 1114 -vuotiaille juhannuksen jälkeen
sekä FC Espoo Camp elokuun alussa ennen koulujen alkua.
Mikko Isokangas pelaajakehitysvalmentajaksi
Mikko Isokangas
FC Espoo ja sen kasvattajaseurat Leppävaaran Pallo,
Kauklahden Pyrintö ja FC
Kasiysi Espoo solmivat viime
syksynä Mikko Isokankaan
kanssa päätoimisen työsopimuksen.
Mikon päävastuualueena on
kasvattajaseurojen pelaajakehitysvalmennus ikäluokissa pojat E10
- D12, aamuvalmennuksen tehostaminen sekä kehittymisseurantatapahtumien kehittäminen.
”Olemme ottaneet tämän sopi-
muksen myötä yhteisössämme jälleen ison askeleen eteenpäin, niin
pelaajakehityksessä kuin yhteistyössä seurojen välillä. Ilman kaikkien
osapuolien saumatonta yhteistyötä
tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen
äärimmäisen tyytyväinen myös siitä, että pystymme FC Espoon osalta
luomaan lisää osaamista ja ammattitaitoa kasvattajaseurojen arkeen
niin, että se kohdistuu ytimeen eli
pelaajiin”, sanoo FC Espoon valmennusjohtaja Tommi Laitila.
”Olen päässyt mukavasti alkuun
työssäni ja kotiutunut hyvin Espooseen. Minun näkökulmastani
seurayhteisön seurojen yhteistyö
on saumatonta ja tunnen vahvasti
olevani osa niitä kaikkia”, kertoo
Isokangas.
”Työhöni kuuluu seurayhteisön
ikäluokat E10 ja E 11, joiden valmennusta varten teen kausisuunnitelmat ja tapaan valmentajia säännöllisesti. Meillä on kerran viikossa
yhteisharjoitus, jossa on mukana
poikapelaajia kaikista kasvattajaseuroista.”
”Kaiken keskiössä on pelaaja ja
seurayhteisön valmennuslinja on
luotu tukemaan pelaajakehitystä.
Yhteisillä harjoituksilla varmistetaan, että kaikissa seuroissa valmennetaan samojen oppien mukaisesti
ja edetään vuosi vuodelta systemaattisesti pelaajien ikäkehityksen
mukaisesti.”
28
Pelaajakortti
2015
Leppävaaran Pallo
Milloin aloitit jalkapallon?
Keväällä 2010 jalkapallokoulussa
Missä olet hyvä?
Hyökkäämisessä
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Kärkenä
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Kikkoja
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
3-4 kertaa viikossa
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Pelaaminen
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Stadi Cup viime kesänä
2014.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
niin ettei se putoa?
Mieluisin
muisto
on
Stadi Cup
Pinja Ursin
8 vuotta
LePa Tytöt 06
5-7 kertaa
Mikä on suosikkijoukkueesi?
FC Barcelona
Suosikkipelaajasi?
Messi
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja?
FC Honka
Mitä koulua käyt?
Lintulaakson koulua
Mikä on mieluisin aine
koulussa?
Liikunta
Mikä on toiveammattisi?
Laulaja tai jalkapalloilija
Mitä muuta harrastat?
Laulua, showtanssia, kuvataidekerhoa
Mikä on mieliruokasi?
Pasta
Mitä haluaisit sanoa aloittavalle futaajalle?
Älä luovuta!
LePan kausijulkaisu 2015
LePa on Uudenmaan
piirin vuoden seura
Palloliiton Uudenmaan
piirin valitsi Leppävaaran
Pallon vuoden 2014 uusmaalaiseksi jalkapalloseuraksi.
Piirin puheenjohtaja Matti
Räisänen totesi valinnan
perusteista, että LePa on
kasvanut uskomatonta
vauhtia - vuoden 2009 noin
650 pelaajasta nykyiseen yli
tuhanteen pelaajaan.
Kasvavalla alueella LePa on vastannut oman alueensa jalkapallotoiminnan kehittämisestä ja ollut
aktiivinen yhteistyössä eri tahojen
kanssa. Seurayhteistyö FC Espoo
-yhteisössä tarjoaa pelaajapolun
myös huippua tavoitteleville nuorille, LePasta todettiin. Lisäksi seura on ollut aktiivinen olosuhteiden
parantamisessa ja oman hallin rakentamisessa ollaan jo pitkällä.
Palloliiton Uudenmaan piirin
kehityspäällikkö Taneli Haara on
ollut mukana seuraamassa LePan
ja seurayhteisön toimintaa ja tuntee
sen hyvin.
”LePa on ollut aktiivinen kehittämään seuraa kokonaisuutena. Seurassa on ymmärretty, että pelkkä
urheilutoiminnan kehitys ei riitä,
vaan tarvitaan entistä suunnitelmallisempaa seurajohtamista myös
hallinnon, talouden, viestinnän ja
markkinoinnin osa-alueilla. Seura
on ollut mukana mm. seuratutoroinnissa ja valmennuslinjan päivityskoulutuksessa.
Uusimpana
kehitysalueena on viestintäkoulutus, johon seura kuluvana vuonna
osallistuu”, kertoo Haara.
”LePan tavoitteena on tarjota
turvallinen ja laadukas ympäristö
jokaiselle. Organisaatio on vahvistunut myös päätoimisten osalta.
Seurassa on joukko erinomaisia ja
aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä.
Tulevaisuuden haasteena on se, että
seuran kasvaessa tarvitaan myös
edelleen lisää vapaaehtoisia. Kasvavalla alueella seuralla on edelleen
potentiaalia kehittyä sekä määrällisesti että laadullisesti.”
Yhä useampi leppävaaralainen lapsi ja nuori on löytänyt tiensä paikalliseen palloseuraan.
Fortumin tutorit tukena
myös tänä vuonna
Fortum Tutor -ohjelman
ideana on kehittää juniorijalkapalloilun parissa toimivien
ohjaajien ja valmentajien
taitoja ja antaa vinkkejä ja
tukea juniorivalmentajien
päivittäiseen tekemiseen.
LePa ja sen yhteistyöseurat (FC
Espoo, Kapy, PEP, FC Kasiysi) saavat tänä vuonna Fortum tutoreiden
tukea yhteensä 10000 euroa ja 500
tuntia. Tutorit ovat Heikki Saloranta, Paavo Nurmi ja Jorma Granqvist. He tekevät töitä tutoroitavien
seurojen poikien ja tyttöjen 07- ja
08 -ikäluokkien kanssa.
Kaikkien kolmen tutorin yhteinen tahto oli, että pääsevät tekemään töitä seurayhteisön uuden
valmennuslinjan myötä kaikkien
kasvattien valmentajien kanssa.
Fortum-tutoreita on tällä hetkellä sata ympäri Suomen. He toimivat yli sadan ohjelmassa mukana
olevan seuran tukena ja tavoittavat alkavalla kaudella yli 2000 alle
12-vuotiaiden valmentajaa.
Lisää lajiosaamista. Edellisellä
tutorkaudella painottuivat lasten
omatoimisen harjoittelun aktivointi, Palloliiton uuden valmen-
nuslinjan jalkautus lasten valmennuksessa, seurojen taitokulttuurin
kehittäminen sekä vanhempien
tukeminen lasten harrastauksen
tukijoina. Positiivinen ja lasten aktiivista yrittämistä korostava valmennustyyli on ollut alusta saakka
keskeinen teema. Samat isot teemat
ovat myös seitsemännen kauden
perustana.
- Palloliiton valmennuslinja korostaa pelipaikka- ja pelitilannekohtaista laadukasta harjoittelua.
Olemme luoneet päävalmentaja
Mixu Paatelaisen vauhdittamana
maalinteon teemakoulutuskokonaisuuden. Tutorit ovat tärkeässä
jalkauttajan roolissa, kun teemaa
jalkautetaan käytäntöön, Palloliiton nuorisopäällikkö Marko Viitanen sanoo.
- 2013 käynnistetty Teemu Pukin ja Nora Heroumin tähdittämä
omatoimisen harjoittelun Fortum
Tutor Playbook noin 6-9 -vuotiaille
lapsille jalkautuu taas tänä kesänä
kymmenille tuhansille lapsille, Viitanen sanoo.
Paljon lajiharjoittelua lapsuudessa. Suomalainen lasten valmennus on pitkään ollut pääosin niin
sanottujen isä- ja äitivalmentajien
varassa.
- Vaikka monilla vanhemmilla on
omilta nuoruusvuosiltaan pelaajataustaa, puuttuu heiltä kuitenkin
valmennuskokemusta. Jalkapallon
perusteiden oppimisen kannalta
ikävuodet 5–11 ovat aivan ratkaisevia lajiin kiinnittymisen ja huippujalkapallon kannalta. Tutor-ohjelma
tuo laatua lasten valmennukseen,
Palloliiton pelaajakehityspäällikkö
Hannu Tihinen kertoo.
Fortum Tutor on Palloliiton ja
Fortumin vuonna 2009 yhdessä
käynnistämä valtakunnallinen
ohjelma, jonka tärkein tavoite
on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja
kannustava valmentaja.
Tutor on 5–12-vuotiaiden
lasten valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Hän auttaa
valmentajaa kehittämään omia
taitojaan. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tutorilta tukea lasten ohjaamisessa.
Kuihtuuko
vapaaehtoistyö?
vahvistamista tarvitaan.
Vapaaehtoistyö kiinnostaa – yli
600 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun parissa keskimäärin 10 tuntia viikossa. Jalkapallossa määrä lähentelee
100 000. Mikä sitten mättää? Tässä
kolme tärkeää pointtia:
1) Dominoivaa puhetapaa vapaaehtoistyöstä leimaa liian usein
pessimistisyys ja voimattomuus.
Vapaaehtoistyöstä puhutaan itsensä uhraamisena. Tämä on ymmärrettävää, mutta myös ärsyttävää.
Puhetapa heijastelee samalla yleistä
arvostusta. Voisiko tämän kääntää
niin, että pääsin tähän tehtävään,
koska minuun luotetaan.
2) Hyvinvoinnin käsite seuratoiminnassa on joskus suppea. Hyvinvointia ei tuota vain liike, vaan
myös kaikki se arvokas, joka ympärille syntyy ihmisten yhdessä toimimisesta. Vapaaehtoistyö tuottaa
hyvinvointia myös sen tekijöille.
3) Trendinä vapaaehtoistyössä pitkäjänteisyydestä on siirrytty
enemmän projektinomaiseen, jopa
kertaluontoiseen toimintaan samalla kun osallistumisen muodot
muuttuvat. Perinteiselle toiminnalle tämä on haaste, mutta se saattaa
avata myös uusia mahdollisuuksia.
Seura ei ole puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, hallitus tai valmennuspäällikkö. Seura on yhteisö.
Seura on sen ihmiset. Leppävaaran
Pallo on kasvanut valtavasti viimeisten vuosien aikana. Toiminta
on suunnitelmallista ja olosuhteet
kehittyvät. Suunta on oikea. Samalla kuitenkin myös tekijöitä tarvitaan lisää.
Jos et ole vielä mukana, pohdi
miten voisit osallistua. Tehtäviä
riittää varmasti. Ohjaaja, hallituksen jäsen, huoltaja, joukkueenjohtaja tai aluksi vaikkapa satunnainen
talkootyöläinen. Esimerkiksi LePan
uuden hallin pystytyksessä ja purkamisessa tarvitaan apua. Tai mene
mukaan seurayhteisön edustusjoukkueen FC Espoon ottelutapahtumien järjestämiseen.
Uskon, että Ihmiset haluavat
edelleen osallistua ja näyttää myös
osaamisensa
vapaaehtoistyössä.
Merkitykselliselle toiminnalle on
kysyntää. Muista kiittää ja osoittaa
arvostusta, myös itsellesi, jos vapaaehtoistyötä teet. Seuratyö palkitsee.
Stadium ja Nike
jatkavat
varustetoimittajina
FC Espoo ja sen kolme kasvattajaseuraa LePa, FC Kasiysi ja KaPy
solmivat loppuvuodesta 2014 nelivuotisen varustesopimuksen Niken
ja Stadiumin kanssa. Näin ollen
myös FC Kasiysi ja KaPy pelaavat
ja harjoittelevat Niken varusteissa
seuraavat neljä vuotta. ”Olemme
erittäin ylpeitä aikaisemmasta yhteistyöstä ja sen jatkamisesta ja toivotamme uudet seurat tervetulleiksi Nike perheeseen” sanoo David
Nordbeck Nikeltä.
Team Sales toimii edelleen Kauppakeskus Isossa Omenassa, mutta
Sellon Stadiumissa pidetään myös
rajattua valikoimaa Team Sales
-seuravarusteita.
”Yhteistyö on ollut ja tulee olemaan aktiivista myös jatkossa. Toivommekin että yhteistyön myötä
pystymme yhdessä kehittämään
varusteisiin liittyviä toimintoja entisestään. Tässä yhteistyöseurat ovat
tärkeässä asemassa”, sanoo Marco
Dahlstedt Stadiumista.
Taneli Haara
Kehityspäällikkö
Suomen Palloliitto, Uusimaa
Pelaajakortti
2015
Vapaaehtoistyö kuolee pois. Ihmiset eivät enää osallistu. Asiakkuusajattelu syrjäyttää talkootyön.
Kuulostaako tutulta?
Seuratoiminnassa laatu ja ammattimaisuus korostuvat enemmän
ja enemmän. Päätoimisten määrä
kasvaa, mutta kivijalka on vapaaehtoisissa. Onko tämä kivijalka murenemassa? Väitän, että ei, mutta sen
29
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Milloin aloitit jalkapallon?
Kaksi vuotta sitten
Missä olet hyvä?
Hyökkäämisessä
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Kärkipelaajana
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Kovia potkuja
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
Neljä kertaa viikossa.
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Viirin saaminen.
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Viirin saaminen turnauksesta.
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
Tsemppiä
ja treenaa
kovaa
Niilo Siikala
Ikä: 7 vuotta
LePa Barca P07
niin ettei se putoa?
Kolme
Mikä on suosikkijoukkueesi?
Real Madrid
Suosikkipelaajasi?
Ronaldo
Mitä koulua käyt?
Mankkaanpuron koulua.
Mitkä ovat mieluisimmat
aineet koulussa?
Liikunta
Mikä on toiveammattisi?
Poliisi
Mitä muuta harrastat?
Luistelua
Mikä on mieliruokasi?
Paahtopaisti
Mitä haluaisit sanoa aloittavalle futaajalle?
Tsemppiä ja treenaa kovaa.
30
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
• Vaativat pohjarakennusja perustustyöt
• Kunnallistekniikka
• Tienrakennus
Maanrakennusliike
Hyödynnä etusi heti:
Terveys- ja Toimeentulovakuutus* vuodeksi -30%.
Tutustu osoitteessa op.fi/kuntotesti
OP
*Osa turvista edellyttää sähköisen terveysselvityksen täyttämistä verkossa.
Pelaajakortti
2015
Vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus Oy.
Juvan teollisuuskatu 17, 02920 Espoo
Puh. (09) 849 4070, fax (09) 852 1890
Milloin aloitit jalkapallon?
6-vuotiaana
Missä olet hyvä?
Maalinteossa
Millä paikalla pelaat mieluiten?
Hyökkääjänä
Mitä pitäisi harjoitella
enemmän?
Syöttelyä
Kuinka usein harjoittelet
joukkueesi kanssa?
4 kertaa viikossa
Mikä on hauskinta jalkapallossa?
Pelaaminen ja kaverit
Mieluisin jalkapallomuistosi?
Eka maali
Montako kertaa pystyt
pomputtamaan palloa
niin ettei se putoa?
8 kertaa
Syöttelyä
pitää
harjoitella
Matilda Kataja
9 vuotta
LePa Tytöt 2005
Mikä on suosikkijoukkueesi?
Liverpool
Suosikkipelaajasi?
Lionel Messi
Mikä on joukkueesi mieluisin vastustaja ja miksi?
PEP, me voitetaan ne.
Mitä koulua käyt?
Sepon koulua
Mitkä ovat mieluisimmat
aineet koulussa?
Liikunta ja matikka
Mikä on toiveammattisi?
Jalkapalloilija
Mitä muuta harrastat?
En harrasta tällä hetkellä
muuta.
Mikä on mieliruokasi?
Pekonipasta
Mitä haluaisit sanoa aloittavalle futaajalle?
Futis on kivaa!
31
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Joukkueiden yhteystiedot
Naiset
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Kimmo Hirvonen
Enni Vähätalo
puh. 040-8297326 [email protected]
puh. 040-7228742 [email protected]
United
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Harri Tammi
Markku Salminen
puh. 045 130 9900 [email protected]
puh. 040 507 4955 [email protected]
Lepakot
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Terhi Hakkarainen
Jenni Pellinen
puh. 0407006819 [email protected]
puh. 050 500 2494 [email protected]
B-Tytöt (97/98) Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Antti Rågback
Jari Silvennoinen
puh. 050 332 3153 [email protected]
puh. 040 159 9153 [email protected]
Tytöt -99YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Markus Maanoja
Enni Vähätalo
puh. 050 577 2767 [email protected]
puh. 040 722 8742 [email protected]
Tytöt -00YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Timo Anjala
Lasse Lintunen
puh. 040 507 6954 [email protected]
puh. 040-840 5481 [email protected]
Yhteystiedot:
Tytöt -01YJ
Tulkinkuja 3, 02650 Espoo
www.leppavaaranpallo.com
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Jari Tahvanainen
Mika Eronen
puh. 050 487 2308 [email protected]
puh. 040 302 1155 [email protected]
Tytöt -02YJ
Joukkueenjohtaja
Vastuuvalmentaja
Tiina Lempinen
Anna Salmi
puh. 041 582 3017 [email protected]
puh. 0400 642038 [email protected]
Tytöt -03YJ
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Piia Alexandroff
Jarmo Sanden
puh. 0400 414 194 [email protected]
puh. 045 3195008 [email protected]
Tytöt -04
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Anna Sahinoja
Jari Silvennoinen
puh. 050 568 0529 [email protected]
puh. 040 159 9153 [email protected]
Tytöt -05
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Niklas Heikkonen
Laura Nurmiainen
puh. 0400 422 179 [email protected]
puh. 050 358 1520 [email protected]
Tytöt 06
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Tuomo Tuominen
Timo Villberg
puh. 050 5579 550 [email protected]
puh. 050 557 8980 [email protected]
Tytöt 07
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Juho Mäkelä
Pekka Rinta-Kokko
puh. 0400 870 280 [email protected]
puh. 040 566 9484 [email protected]
Antti Rågback, 050 332 3153
[email protected]
Tytöt 08
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Jonna Kaffka
Aapeli Salmi
puh. 040 4157680
puh. 0401204343
Sihteeri:
Tytöt 09
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Jukka Loukkola
Veli-Pekka Hakala
puh. 050 529 7692 [email protected]
puh. 040 530 1689 [email protected]
Miehet
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Topi Hyvärinen
Joel Anio
puh. 040 506 5680 [email protected]
puh. 050 525 5603 [email protected]
Ikämiehet
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Pekka Kupila
Mika Ruotsalainen
puh. 040 5860938 [email protected]
puh. 0500 811 741 [email protected]
Pojat -98YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Markku Pirinen
David Dunbar
puh. 0440677477 [email protected]
puh. 045 262 1080 [email protected]
Pojat -99YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Päivi Jokivuori
Juha-Pekka Vihavainen
puh. 040-541 5758 [email protected]
puh. 040 900 1252 [email protected]
Pojat -00
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Kristiina Saarinen
Matti Kaasinen
puh. 0500 780 007 [email protected]
puh. 050 514 7819 [email protected]
Pojat -00YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Ilkka Keisala
Juhani Lehtisalo
puh. 040 562 1740 [email protected]
puh. 0400 880592 [email protected]
Pojat -01
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Toni Rastio
Jari Ylirautalahti
puh. 0400 614 799 [email protected]
puh. 040 708 0902 [email protected]
Pojat -02
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Jari Närhilä
Jori Eronen
puh. 040 568 9941 [email protected]
puh. 050 5278 862 [email protected]
Pojat -02YJ
Mikko Taivassalo, 045 277 0005
[email protected]
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Sami Sormunen
Tomi Korhonen
puh. 050 544 6341 [email protected]
puh. 040 329 5527 [email protected]
Pojat -03
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Arttu Suominen
Kimmo Niemi
puh. 046 548 8436 [email protected]
puh. 050 373 3140 [email protected]
Valmennuspäällikkö U6-U9:
Pojat 03YJ
Joukkueenjohtaja
Valmentaja
Jyri Helenius
Mikko Ketola
puh 050 374 3379 [email protected]
Puh 050 383 8550 [email protected]
Pojat -04
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Sari Salminen
Pasi Turunen
puh. 050 345 5163 [email protected]
puh. 040 574 8163 [email protected]
Pojat -05
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Aura Heimonen
Otto Oja
puh. 040 744 4060 [email protected]
puh. 044 026 0391 [email protected]
Pojat -06
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Minna Arala
Mika Arala
puh. 050 441 7665 [email protected]
puh. 050 385 3903 [email protected]
Pojat -07
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Aki Kettunen
Markus Petman
puh. 040 846 0260 [email protected]
puh. 044 971 7671 [email protected]
Pojat -08
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmnetaja
Hanna Van Lennep
Antti Tavaila
puh. 045 132 4839 [email protected]
puh. 040 550 8867 [email protected]
Pojat -09
Ikäluokkavastaava
Vastuuvalmentaja
Markus Salo
Pekka Kaislama
puh. 040 502 0635 [email protected]
puh. 045 322 8121 [email protected]
Leppävaaran Pallo ry.
Perustettu 1957
Toimisto:
Leppävaaran stadion 2. krs
Kotikenttä
Leppävaaran urheilupuisto, Espoo
Peliasu:
paita ja sukat valkoiset, housut vihreät
Johtokunta:
Puheenjohtaja:
Mikko Räsänen, 040 569 7377
[email protected]
Varapuheenjohtaja:
Mika Numminen, 040 575 3737
[email protected]
Rahastonhoitaja:
Jyrki Henttinen, 040 772 4315
[email protected]
Jäsen:
Harri Nummela, 010 2522 389
[email protected]
Petteri Kleemola, 050 610 61
[email protected]
Peter Holmström, 045 262 5666
[email protected]
Anna Salmi, 0400 642 038
[email protected]
Taloudenhoitaja Nana Ngo
045-1257029, [email protected]
Toimihenkilöt:
Urheilutoiminnanjohtaja:
Anton Väliheikki, 040-502 9790
[email protected]
Valmennuspäällikkö
U10-U13, jalkapallokoulu:
Antti Ruonala, 040-839 7875
[email protected]
Seuravalmentaja
Tomi Korhonen, puh. 040 329 5527
[email protected]
[email protected]
[email protected]
32
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
LePa
joukkuekuvissa
Igis
#LePaKKI
#kunnossakaikenikää
LePaKot
#SometimesLoseAlwaysWin
#LePaKot
LePan kausijulkaisu 2015
33
Leppävaaran Pallo
LePa B
#LePaTB
#Itain’toveruntilwewin
Naiset
#LePaNaiset
#kaikkipelaa
Naiset
United
#LePaNUnited
#naisetrulaa
34
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Pojat
1998
#LePaB
#voitollayöhön
Pojat
2000
#LePaP2000
#asenteella
#toisiakunnioittaen
Pojat
2001
#LePaP2001
#tunteellarennosti
#emmätiiäihasama
LePan kausijulkaisu 2015
35
Leppävaaran Pallo
Pojat
2002
#LePaP2002
#innollakohtikesän
Pojat
2003
#LePaP2003
#Vauhtikorjaavirheet
#Lepuskista
tullaanjakoviameollaan
Tytöt
2004
#LePaT2004
#Menoajameininkiä
36
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Pojat
2004
#LePaP2004
#iloa
#parastameininkiä
#reiluapeliä
#tunteella
#LOVETHEBALL
Tytöt
2005
#LePaT2005
#pallomaaliinsiis
Pojat
2005
#LePaP2005
#pallojalassapienestäpitäen
LePan kausijulkaisu 2015
37
Leppävaaran Pallo
Tytöt
2006
#LePaT2006
#tsemppiä
#reiluapeliä
Pojat
2006
#LePaP2006
#jalkapalloonkivaa
#kehitytäänyhdessä
#joukkuepeli #kaverit
Tytöt
2007
#pallopantterit
#RÄYH
#bewarebarcelona
38
Leppävaaran Pallo
LePan kausijulkaisu 2015
Pojat
2007
#LePaP2007
#pelataan
#opitaan
Tytöt
2008
#LePaT2008
#LePaLeoparditT08
#hyvälläfiiliksellä
Pojat
2008
#LePaP2008
#futisonkivaa
LePan kausijulkaisu 2015
39
Leppävaaran Pallo
Tytöt
2009
#LePaT2009
#TotalFootball
Pojat
2009
#LePaP2009
#innollajasydämellä
Jalkapallo-
koulu
#LePaJalkapallokoulu
#TästäSeLähtee
LEPAN
JALKAPALLOLEIRIT
JALKAPALLOKOULU
2010 SYNTYNEILLE
E
JALKAPALLOLEIRI LEPA,
ENSIMMÄINEN LEIRIVIIKKO 1.–5.6.2015.
LePan jalkapallokoulu 2010-syntyneille tytöille ja pojille
keskiviikkoisin klo 18–19 alkaen 15. huhtikuuta.
LePan jalkapalloleiri 6–13 vuotiaille Leppävaaran uudella tekonurmella
kesäloman ensimmäisellä viikolla. Leirin ohjelma klo 9.00–15.00 välisenä
aikana, paitsi perjantaina 5.6. klo 9.00-13.00 välisenä aikana.
Vetäjinä FC Espoon ja LePan valmentajia sekä pelaajia.
Leirin hintaan (120 euroa/vko, 200 euroa/2 vkoa), sisältyy lämmin ateria.
Jos valitset kahden viikon leirin, maksa molemmat laskut:
120 euroa ensimmäinen viikko ja korjaa toisen viikon summaksi 80 euroa!
Tarkempi ohjelma ja info lähetetään erikseen kevään aikana.
Lisätiedot [email protected] / 0408397875
JALKAPALLOLEIRI LEPA,
TOINEN LEIRIVIIKKO 8.–12.6.2015
LePan jalkapalloleiri 6-13 vuotiaille Leppävaaran tekonurmilla
kesäloman toisella viikolla. Leirin ohjelma klo 9.00-15.00 välisenä aikana.
Paitsi perjantaina ohjelma klo 9-13.
Vetäjinä FC Espoon ja LePan valmentajia sekä pelaajia.
Leirin hintaan (120 euroa/vko, 200 euroa/2 vkoa), sisältyy lämmin ateria.
Jalkapallokoulu on tarkoitettu ensisijaisesti vuonna
2010-syntyneille pojille ja
tytöille. Myös -09 ja -08
ikäiset otetaan mukaan, ja
pyritään sitten ohjaamaan
jo olemassa olevaan ikäluokkatoimintaan LePassa.
Harjoituksiin tarvitaan
mukaan oma pallo (koko 3),
juomapullo, nappulakengät
tai lenkkarit ja urheilulliset
vaatteet. Mukaan voit tulla
milloin vain!
Jos valiset kahden viikon leirin, maksa molemmat laskut: 120 euroa ensimmäinen viikko ja korjaa toisen viikon summaksi 80 euroa!
Huhtikuun aikana olevat jalkapallokoulun
harjoitukset pidetään seuraavasti:
Tarkempi ohjelma ja info lähetetään erikseen kevään aikana.
Lisätiedot [email protected] / 0408397875
15.4. klo 18–19 Leppävaaran ulkotekonurmi 1
22.4. klo 18–19 Leppävaaran ulkotekonurmi 1
29.4. klo 18–19 Leppävaaran ulkotekonurmi 2
6. toukokuuta lähtien harjoituksen pidetään LePa-Areenalla.
17.6. on viimeiset harjoitukset ennen kesätaukoa ja elokuussa
jatketaan. Syyskuun aikana ikäluokkatoiminta alkaa.
FC ESPOO CAMP 3.–7.8.2015
FC Espoo Camp kokoaa FC Espoon kasvattajaseurojen pelaajat
viikolla 32 Leppävaaran Urheilupuistoon (ma–pe klo 9–15).
Leiri on tarkoitettu 6–13 vuotiaille pojille ja tytöille.
Jalkapallokoulun hinta on 95 euroa (huhti-syyskuu), joka
sisältää ohjatut harjoitukset, harjoituspaidan, vakuutuksen
ja korttelipassin.
Leirin hinta FC Espoon kasvattajaseurojen pelaajille on 125 euroa.
Muiden seurojen pelaajille leirin hinta on 135 euroa. Hintaan sisältyy
lämmin ateria ja FC Espoon fanipaita. Ilmoittautuminen päättyy 24.7.
Antti Ruonala, LePa U10-13 Valmennuspäällikkö,
[email protected] 040 8397875
LEPA VASTAA
FUTISLEIRISTA
STADIUM SPORTS
CAMPILLA
Leppävaaran Pallo ja Stadium
Sports Camp ovat solmineet yhteistyösopimuksen ja LePa vastaa
jalkapalloleirien ohjauksesta
Sports Campilla kesällä 2015.
Stadium Sports Camp on vuodesta 1995
Ruotsissa toiminut nuorten urheilu- ja
elämysleiri, jonka tavoitteena on aktivoida
nuoria. Sports Camp on Stadiumin suurin
hyväntekeväisyyshanke – leiri on voittoa
tavoittelematon, mutta kaikki mahdollinen
www.leppavaaranpallo.com/lepa/jalkapalloleirit
KESÄN
HAUSKIN!
ESPOOSSA
KESÄLLÄ
tuotto suunataan suoraan yhteistyöseuroille
junioritoiminnan kehittämiseen.
Leiri järjestetään nyt ensi kertaa LePan
kotikentillä Leppävaaran urheilupuistossa.
Sports Campille ovat tervetulleita kaikki
11–14 -vuotiaat, jopa reippaat 10-vuotiaat
niin sovittaessa. Leiriläisellä ei tarvitse olla
aiempaa kokemusta lajista, joita on kuusi:
jalkapallo, jääkiekko, salibandy, yleisurheilu,
tanssi ja multisport.
LePa vastaa jalkapalloleirien ohjauksesta, joten treenit ovat varmasti hauskoja
ja tehokkaita. Suuren volyyminsa takia
leiriläiset on mahdollista jakaa tasoryhmiin,
2015
jolloin jokainen pääsee treenaamaan itselleen sopivassa ryhmässä. Leirille mahtuu
400 lasta kummallekin viikolle.
Leirillä yövytään Laurean ammattikorkeakoulussa ja Veräjäpellon koulun uudessa
parakissa. Leiriläinen nauttii täysylläpidosta: hintaan kuuluu majoituksen lisäksi
ruokailut, treenit ja kaikki aktiviteetit,
leiripaita ja juomapullo, sekä vakuutus
koko leirin ajan. Leirin hinta on 299 euroa
(Stadiumin jäsenille 279 euroa), sisarhinta
toisesta sisaruksesta alkaen on 199 euroa.
Leppävaaran Pallo on kutsuu kaikki pelaajansa kavereineen unelmien leirille. Oh-
jattua toimintaa on pitkin päivää Activity
Townin ja kokeilulajien höystämänä. Tänä
kesänä Activity Town rakentuu alueelle
sisä- sekä ulkotiloihin ja sisältää muun muassa tuottaman musastudion, BMX-radan,
kiipeilyseinän ja Xbox-alueen.
Leirin ilmoittautuminen on käynnissä
osoitteessa www.stadiumsportscamp.fi.
Lue lisää ja varaa paikkasi. Ensimmäinen
leiriviikko järjestetään 21.6.–27.6. ja toinen 28.6.–4.7. Lisätiedot ja yhteydenotot
[email protected] tai 0207900222.