NEWS LETTER - Kesä 2015

Transcription

NEWS LETTER - Kesä 2015
NEWS LETTER - Kesä 2015
Kesäkuun alku on ollut KäPassa suurten henkilömuutosten aikaa.
Juhannusta edeltänyt viikko toi suuren suruviestin kaikille käpalaisille. KäPa-ikoni ja seuran entinen
puheenjohtaja Rauno ”Zorro” Kinnunen menehtyi 13. kesäkuuta sairaalassa onnettomuuden
jälkeisiin komplikaatioihin 61 vuoden ikäisenä. KäPa on kiitollinen siitä valtavasta työstä, jonka
Rauno teki seuran eteen. Hänen hautajaisensa pidetään 3. heinäkuuta Käpylän kirkossa. KäPa
ottaa osaa omaisten suruun.
Lahjakkaiden KäPa-junioreiden tukemiseen tarkoitettu Zorron stipendi muuttuu nyt Zorron
muistostipendiksi.
Kesäkuun alussa KäPassa vuosikaudet ansiokasta työtä tehnyt valmennuspäällikkö Ossi Virta
siirtyi Veikkausliigajoukkue SJK:n riveihin. Ossi on ollut loppumattomalla energiallaan sekä
valmentamilleen junioreille että valmentajakollegoilleen suuri innostuksen lähde. KäPa kiittää Ossia
kuluneista vuosista ja toivottaa hänelle menestystä uudessa tehtävässä.
Ossin uusi seura SJK pelaa torstaina 2. heinäkuuta klo 19.00 Sonera stadionilla Eurooppa-liigan
ottelun islantilaista FH Hafnarfjörduria vastaan. SJK tarjoaa liput tähän kamppailuun ilmaiseksi
Käpylän Pallon junioripelaajille kiitoksena seuran hienosta juniorityöstä.
Vaikka miesten joukkue on viime aikoina kärsinyt paljon loukkaantumisista, pistetili on karttunut
tasaiseen tahtiin. KäPa aloitti Kakkosen etelälohkossa toisen sarjakierroksen 22. kesäkuuta
1–0-vierasvoitolla Tampereen Ilves-Kissoista Tammelan idyllisellä jalkapallostadionilla.
Voittomaalin viimeisteli vasta B-ikäinen seuran oma kasvatti Valtteri Vesiaho. Täyttä pistesaalista
seurasi 1–1-kotitasapeli PKKU:ta vastaan. Ottelussa pidettiin hiljainen hetki Zorron muistoksi, ja
seuran liput laskettiin puolitankoon.
KäPan seuraava ottelu on sunnuntaina 5. heinäkuuta klo 18.30 Fair Pay stadionilla sarjassa
toisena olevaa Gnistania vastaan.
B-juniorien SM-sarja on jatkunut KäPan osalta valitettavan nihkeästi: voittotili on edelleen 8 pelin
jälkeen avaamatta. Pisteitä on kuusi; karsinnan voitosta ja kolmesta tasapelistä. Vaatimattomasti
koko kauden pelannut KäPan A-nuorten joukkue joutuu puolestaan hakemaan vauhtia A-nuorten
Kakkosesta.
Nuoremmissa ikäluokissa on onneksi iloisempaa kerrottavaa. Etelä- ja Länsi-Suomen parhaat
joukkueet D- ja C-nuorissa yhteen kokoavan ELL-sarjan kevätkierros on pelattu. C-15 ja C-14:ssä
KäPa tuli molemmissa toiseksi, vanhemmassa ikäluokassa yhdellä tappiolla, nuoremmassa
tappiottomana. KäPan D-13-pojat puolestaan sijoittuivat kuudenneksi.
Heinäkuun ehdoton huipputapahtuma on luonnollisesti 5.–10. 7. pelattava Helsinki Cup, jota
KäPa oli aikoinaan perustamassa miltei 40 vuotta sitten. KäPan joukkueiden menestystä
kannattaa seurata turnauksen nettisivuilta. Heinä-elokuun vaihteessa KäPan 00-ikäryhmä
matkustaa Seinäjoelle Kai Pahlman -turnaukseen kamppailemaan Suomen parhaiden
joukkueiden kanssa ikäluokan mestaruudesta. Toivottavasti viime vuoden pronssimitalit kirkastuvat
kultaisiksi…
01-ikäryhmä puolestaan pelaa oman ikäluokan herruudesta seuraavana viikonloppuna
Pajulahdessa. KäPan poikien maajoukkue-edustukset jatkuvat. Virossa kesäkuun lopussa
pidettyyn U16 Baltic Cupiin matkustivat Johannes Luukkanen, Valtteri Vesiaho ja Joona Rahikka.
Toivotamme kaikille lämmintä kesää ja menestystä futiksen parissa!
Juha, Timppa ja Ile