Pohjanmaan Syömishäiriöperheet ry - Syömishäiriöliitto

Transcription

Pohjanmaan Syömishäiriöperheet ry - Syömishäiriöliitto
Pohjanmaan Syömishäiriöperheet ry
Jäsenkirje 1/2015
1
Puheenjohtajan terveiset
Vuosi 2015 on alkanut ainakin täällä Pohjanmaalla talvisissa tunnelmissa. Kaikkea hienoa ja uuttakin on
tiedossa tulevalle vuodelle.
Olemme saaneet uusia vetäjiä vertaisryhmiin ja sen ansiosta sekä Vaasassa että Seinäjoella alkaa sairastuneiden ryhmät. Ryhmien kokoontumisajat löydät tästä jäsenkirjeestä. Jokainen on lämpimästi tervetullut
mukaan!
Yhdistyksen vuosikokous järjestetään lauantaina 7.3.2015 klo 13 Seinäjoen Järjestötalolla. Toivottavasti
pääset paikalle! Vuosikokouksen jälkeen järjestetään uuden hallituksen järjestäytymiskokous.
Vuoden aikana on tarkoitus järjestää 2-3 avointa yleisötilaisuutta. Ideoita ja toiveita niiden suhteen voi
esittää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Vuoden 2014 tahtia jäsenlehden suhteen on
tarkoitus jatkaa, eli julkaista vuoden aikana neljä jäsenlehteä.
Jokainen teistä on tervetullut mukaan yhdistyksen toimintaan, ideoita ja ajatuksia kaivataan aina lisää ja
voit osallistua omien voimiesi mukaan.
Talviterveisin,
Emilia Jalomäki
Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n puheenjohtaja
2
Aidosti ihana, lempeä, salliva vuosi 2015
(artikkeli kirjoitettu Seinäjoella Joulukuussa 2014)
Kerran vuodessa luoksemme saapuu tuo ihana, tyyni hetki, jolloin meillä on lupa rentoutua ja vain olla.
Joulun ajan rauhallinen, lämmin tunnelma alkaa olla tämän vuoden osalta vähitellen ohi, ja juuri nyt, on
aika kääntää katseet tulevaan vuoteen.
Näin vuoden alkajaisiksi, useat meistä ovat tehneet uudelle vuodelle lupauksia. Lupauksia, joiden avulla
pyritään tekemään paremmin, enemmän, saavuttamaan tavoitteita ja haaveita.
Uuden vuoden lupauksilla on tietty erityinen asema uskomuksissamme, aloitetaan ikään kuin puhtaalta
pöydältä. Näillä lupauksilla uskalletaan tavoitella suuria, siirtyä ehkä omalle epämukavuusalueelle ja
kokeilla rajoja. Pyritään johonkin, mihin ei muuten ehkä pystytä tai ainakaan siihen ei muuten ryhdyttäisi.
Jo lupauksia tehdessä, olo voi alkaa tuntua ahdistavalta. Miten pystyn pitämään lupaukseni ja entä jos en
pystykään? Miten selviän, kun niin suuria asioita pitäisi muuttaa kertaheitolla, enkä saa epäonnistua, en
itseni, enkä muiden vuoksi?
Entäpä, jos Sinunkaan ei tarvitsisi tänä vuonna pyrkiä yhtään sen paremmaksi,
täydellisemmäksi, kuin olet juuri nyt? Jos ei tarvitsisi rajoittaa, pakottaa tai pyrkiä muuttamaan mitään, ei
Sinussa tai elämässäsi? Ei tarvitsisi tehdä jokavuotista alkuvuoden spurttia kohti täydellisyyttä.
Jospa tekisimmekin yhdessä hieman erilaisen lupauksen tänä vuonna?
Lue uusi vuoden 2015 lempeämpi uuden vuoden lupaus seuraavalta sivulta,
ja mikäli se tuntuu Sinusta hyvältä, pidä tuo lupaus ajatuksissasi aina stressin, ahdistuksen,
armottoman kiireen tai velvollisuuksien täyttämän arjen hetkellä.
Aina, kun tuntuu siltä.
Toivotamme Sinulle lempeyttä, rakkautta,
että saavutat mahdolliset unelmasi,
tänä tulevana vuonna 2015!
3
Vuonna 2015 tahdon,
Haaveilen, unelmoin, uneksin,
täyttää elämäni kauniilla,
kuljen rohkeasti, kohti unelmaani,
minulle tärkeillä asioilla,
pelkäämättä epäonnistumista,
lainkaan pakottamatta,
pettymyksiä, arvostelua.
puskematta, puristamatta,
Tiedän itse parhaiten, miten hyvä,
aidolla lempeydellä, omaa itseäni,
arvokas, rakastettava olen.
omia tunteitani kuunnellen.
Olen täydesti, aidosti oma itseni,
Olen läsnä.
mittaamattoman arvokas, kaunis,
rakastettava, ihan tällaisenaan.
Etsin päiviini pehmeyttä,
lempeyttä, herkkyyttä.
Juuri sopiva, täsmälleen oikeanlainen,
Sallin itseni tuntea, erilaisia tunteita,
vaikka mieleni, kehoni tai elämäni
ja olen niistä aidosti kiitollinen.
olisi täynnä millaisia haasteita,
Määritän itse, mikä tuntuu hyvältä,
mikä ei,
ja mikä on minulle hyväksi,
mikä ei.
tavoitteita tahansa.
Tunnen aidosti suurta armollisuutta ja
kiitollisuutta, itseäni ja läheisiäni kohtaan.
Annan itselleni luvan,
Teen asioita, joista nautin,
nauttia tulevasta vuodesta,
ja joita tehdessäni koen hyvää oloa,
ja jokaisesta hetkestä,
vapautta ja iloa.
aidosti, kokonaisena,
sillä se, mitä mielestäni,
tai kenen tahansa muun mielestä,
minun tulisi olla,
ei määritä sitä, kuka minä todella olen.
Koen. Nautin. Ihmettelen. Aistin. Tunnen. Ihailen. Rakastan. Luon. Ilmaisen. Päästän irti. Elän.
4
Terveiset VIRTA –koulutuksesta
Hallituksemme osallistui marraskuun 22. päivä Tampereella Syömishäiriöliiton SALT -hankkeen järjestämään
VIRTA -koulutukseen. SALT -hanke on RAY:n rahoittama, Näräkän Ritvan kipparoima hanke, jossa tavoitteena on perustaa TAYS:in toimialueelle neuvonta- ja toimintakeskus tukemaan syömishäiriöistä kärsiviä tai
syömisellä oireilevia sekä heidän läheisiään. Hankkeen
toimipiste sijaitsee kumppanuustalo Arttelissa Tampereella. SALTin puitteissa on Pohjanmaallakin järjestetty
mm. keskusteluiltoja sairastaville ja Älä Laihduta -päivä
toukokuussa 2014.
Hankkeen päättymispäivä vuonna 2015 lähenee. Tapaamisessa mietimme, mitä me yhdistykset tahdomme
hankkeen päättymisen jälkeen. Syömishäiriöliiton toiminnasta ja henkilöstöresursseista iso osa on sidottu
hankkeisiin ja jatko on aina ensisijaisesti kiinni Rahaautomaattiyhdistyksen suopeudesta. Tampereella toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin ja osittain hankkeen ansiota
on myös yhdistyksemme uusien ryhmien vetäjien rekrytointi.
Tapaaminen vahvisti myös ainakin omia ajatuksiani siitä että vapaaehtoistyössä on tilaa kaikenlaisille
ihmisille. Ihmisiä kiinnostavat eri asiat: viestintä, talousasiat, työ ihmisten parissa ja kaikille on oma
paikkansa. Oli myös mukavaa tavata hallituksen jäseniä Pohjois-Suomen ja Väli-Suomen yhdistyksistä ja
vaihtaa kuulumisia.
SALT -hankkeen jatkon osalta kuulemme lisää varmasti vuoden 2015 aikana. Työ on ollut tarpeellista ja
siihen voi tutustua vaikkapa SALT -hankkeen sivuilla osoitteessa:
http://www.syomishairioliitto.fi/toiminta/jasenyhdistykset/valisuomi/salt-hanke.html
Emilia Jalomäki
5
Syömishäiriöpäivät 2015 Tampereella
Kaksipäiväiset Syömishäiriöpäivät 2015 järjestettiin
tammikuussa 20.-21.1.2015 Tampereen ytimessä,
Tampere-talossa. Paikalle kokoontui laajalti niin
hoitotyön ammattilaisia, läheisiä kuin itse sairauden
kokeneita sekä vapaaehtoisia ympäri Suomea.
Ensimmäisen seminaaripäivän teemana oli Mikä
auttaa hoitotyöntekijää. Tilaisuus aloitettiin Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n puheenjohtaja Eija SaloRankilan avauspuheenvuorolla sekä Tampereen kaupunginjohtajan tervehdyksellä.
Päivän aikana saimme kuulla dosentti, psykiatrian
erikoislääkäri, HUS, Syömishäiriöklinikka, erikoistutkija THL, Syömishäiriöt Käypä hoito –suosituksen
työryhmän puheenjohtaja Jaana Suokkaan luennon
Mitä uutta käypähoitosuosituksissa? sekä apulaisosastonhoitaja, Terveystieteiden maisteri Jukka
Paappasen ytimekkään puheenvuoron Miksi tarvitaan
hoitotyön suositukset? Suokas puhui puheenvuorossaan tärkeimmistä muutoksista Käypä hoito –
suosituksissa, muutoksia laajalla asiantuntemuksella
Syömishäiriöliitto – SYLI ryn: puheenjohtaja
Eija Salo-Rankila avasi tilaisuuden.
Kuva Lasse Nurminen
perustellen ja suositteli jokaiselle hoito-työntekijälle suositukseen syventynyttä perehtymistä. Uudistuksia suositukseen on tehty muun muassa
korostaen avohoidon ensisijaisuutta, syömishäiriöiden varhaista tunnistamista ja aktiivista hoito-otetta
sekä perheiden ja läheisten mukana oloa hoidossa. Uusina asioina Käypä hoito –suosituksessa on käsitelty
mm. yli 18 –vuotiaiden sairastavien hoitoa, ahmintahäiriötä ja pitkittyneen syömishäiriön hoitoa.
Jukka Paappanen puolestaan kertoi hoitotyön suositusten tärkeydestä, tuoden samalla esiin tämänhetkisiä
puutteita
ja
pulmia,
joita
hän
graduaan,
Anoreksiaa
sairastavien
kokemuksia
autetuksi tulemisesta psykiatrian hoidon aikana(2013), laatiessaan sekä työssään psykiatrian parissa on
huomioinut ja tiedostanut.
Kuulimme myös näytelmäkirjailija Virpi Haataisen kerrontaa näytelmästään Irti minusta!, joka on kirjoitettu omien kokemusten rikastuttamana, sairastavan läheisenä. Näytelmä on ollut suosittu ja sitä on esitetty jo useilla paikkakunnilla. Seuraavaksi näytelmää esitetään Pohjois-Pohjanmaalla, Oulussa. Aihe on
6
raskas ja taustatyö on tehty täydellä sydämellä, sillä näytelmä kuvaa tarinan päähenkilöiden ajatuksia
taitavan realistisella otteella. Silti näytelmästä herää toivo toipumisesta.
Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentierin luento Ruokailutilanteessa tukeminen sairauden eri vaiheissa; mikä auttaa hoitotyöntekijää? herätteli jokaista kuulijaa sen valtaisalla tietomäärällä, ja
aivan päivän lopuksi perehdyimme perhekeskeiseen Maudsley- hoitomalliin, joka pyrkii antamaan konkreettisia työvälineitä myös vanhemmille. Aiheesta oli puhumassa Katja Tenhovirta Vs, Osastoryhmän
päällikkö, ylihoitaja, Terveystieteiden maisteri, HYKS / Aikuispsykiatria.
Toisena päivänä teemana oli Mikä tukee sairastavaa kokonaisvaltaisessa toipumisessa? Kuulimme seminaarin aikana useamman, äärimmäisen arvokkaan ja koskettavan kokemuspuheenvuoron sekä muun muassa luentoja alan ammattilaisten toimivaksi koetuista hoitomalleista eri puolelta Suomea. Mia Kurtti, sh
(YAMK), perheterapeutti ja kokemusasiantuntija kertoivat Keroputaan mallista, joka tähtää pois asiakkaan pompottelusta ja vastuunsiirtämisestä. Keroputaan malli on lähtöisin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä.
Kuulimme myös Kokkolan Syömishäiriöklinikan toiminnanjohtaja Marjo Sandvikin kaksi luentoa Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä sekä Miten hoidon onnistumista mitataan.
Päivän lopuksi Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n toiminnanohjaaja Ritva Näräkkä puhui aiheenaan Matalan
kynnyksen toiminta arjen tukena. Loppusanat lausui Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n toiminnanjohtaja
Marja-Leena Laiho-Lehto.
Syömishäiriöpäivät 2015 olivat tiedon täyteiset ja varmasti jokaiselle niihin osallistuneelle paljon uusia
ajatuksia herättävät. Ideoita sekä kehitysideoita jaettiin ja verkostoitumista osallistujien välillä tapahtui
runsaasti. Kaikki syntynyt keskustelu oli arvokasta ja antoisaa. Laajempi kertomus Syömishäiriöpäivistä
tulossa myös seuraavaan jäsenille jaettavaan SYLILLINEN –lehteen. Kaikki tilaisuudessa jaetut diaesitykset on myös saatavilla osoitteesta syomishairioliitto.fi/arkisto.
Pitkien seminaaripäivien jälkeenkin vapaaehtoisilla hymy yhä herkässä! Kuva: Lasse Nurminen
7
Pohjanmaalla tapahtuu kevätkaudella 2015
Olemme tänä vuonna ajatelleet antaa yhdistyksessämme tilaa haaveilulle. Kokeilemme, ideoimme ja nautimme työstä, jota teemme. Asetamme uusia suuntia, joita kohti pyrimme kulkemaan ja toivomme, että
nämä suunnat ovat ne parhaimmat, emmekä astu harhaan.
Toivomme myös teiltä palautetta siitä, miten toimintamme ottaa tuulta alleen ja mitä te toivoisitte meiltä
yhdistyksenä.
Alkaneena vuonna 2015, Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry, pyrkii nousemaan ihmisten tietoisuuteen
helposti lähestyttävänä yhdistyksenä syömishäiriötä sairastavien, siitä toipuvien sekä heidän läheistensä
tuki- ja kohtaamispaikkana Pohjanmaalla. Toivomme, että yhdistyksemme tiivis, lämmin yhteishenki
kannustaa ihmisiä osallistumaan toimintaamme ja jakamaan yhdistyksemme tärkeää viestiä myös eteenpäin.
Vuoden aikana tulemme järjestämään mm. keskusteluiltoja vertaisten ihmisten parissa, kaikille avoimia,
virkistäviä ja toipumista tukevia tapahtumia, sekä mielenkiintoisia luentoja, joista jokainen löytää varmasti itselleen merkityksellisiä, pohdittavia aiheita.
Yhdistyksemme vuosikokous pidetään lauantaina 7.3.2015, jolloin valitsemme uuden hallituksen halukkaiden vuosikokoukseen osallistuvien keskuudesta. Vuosikokoukseen osallistuminen ja kiinnostus hallituksen toiminnasta ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Vuosikokouksen jälkeen pidetään vielä uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa hallitus aloittelee pohtimaan jo tarkemmin tulevan vuoden toiveita ja
tavoitteita. Mikäli olet kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta ja ehkä mukana toimimisesta, tule ihmeessä
mukaan! Kokous alkaa kello 13:00, paikkana Seinäjoen Järjestötalo.
Kevään kohokohtana on tulossa jokavuotinen Älä laihduta –päivä 6.5.2015 Olkkarilla (Keskuskatu 6,
60100 Seinäjoki), jolloin luvassa on mukavaa tekemistä, yhdessäoloa, täydellistä rentoutumista, ja arvokasta pohdintaa. Kuulemme myös tamperelaisen Alma Sipilän luennon aiheesta Mittaamattoman ihana
keho. Ohjelmasta ja aikatauluista tarkemmin lisää myöhemmin. Laitahan päivä heti ylös kalenteriisi!
Mikäli Sinulla herää kysymyksiä, palautetta tai toiveita, ota yhteyttä: [email protected].
8
Yhdistyksen kirpputoripöytä Seinäjoella käynnistyy kesällä 2015
Pystytämme yhdistyksellemme vapaaehtoisvoimin kirpputoripöydän kesäkuun alussa Vanhakylän Ullakko -kirppikselle osoitteeseen Välskärinkatu 7, 60320 Seinäjoki.
Mikäli Sinulla on ullakolla ylimääräistä tavaraa, jonka tahtoisit lahjoittaa myyntiin tai haluaisit esimerkiksi osallistua pöytävuokraan, ota tällöin rohkeasti yhteyttä sähköpostitse: [email protected] tai
puhelimitse 050 3519 913. Sovitaan tavaran toimittamisesta yhdistykselle silloin tarkemmin. Järjestämme
kevään mittaan tarvittaessa myös muutaman ajankohdan, jolloin tavaroita saa tuoda suoraan peräkärryihimme ennalta ilmoitetussa paikassa. Ilmoitamme aikatauluista myöhemmin lisää.
Pöytämme tulee olemaan kirpputorilla aluksi koko kesäkuun ajan. Mikäli saamme lahjoituksina myytävää
tavaraa enemmänkin, pidennämme myyntiaikaa heinäkuulle. Pöytänumeromme varmistuu myöhemmin
keväällä.
Kirpputori on avoinna arkisin 10-18 ja lauantaisin 10-15.
Tämän kirpputoripöydän tuotto menee täysin Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n toiminnan järjestämiseen ja ylläpitämiseen, joten osallistu ihmeessä!
Voit osallistua halutessasi esimerkiksi:
..lahjoittamalla siistiä, hyväkuntoista, itsellesi tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa..
..osallistumalla pöytävuokrakuluihin haluamallasi summalla..
..muulla itse toivomallasi tavalla..
..ja tietenkin käymällä ahkerasti ostoksilla pöydässämme!
Lisätietoa: [email protected] tai 0503519913/Emilia
9
Rentouttava kesäilta jäsenille
Ensimmäinen yhdistyksen yhteinen illanvietto jäsenille järjestetään sunnuntaina 14.6.2015, kello 19 alkaen Mallaskosken panimon terassikatsomossa. Ilta
on avoin kaikille jäsenillemme sekä heidän läheisilleen!
Ohjelmassa on aluksi noin tunnin kestävä, nauruhermoja kutkuttava, Törnävän
kesäteatterin esittämä Hei me revyytellään –terassirevyy, jonka jälkeen jokainen voi halutessaan jatkaa mukavaa yhdessäoloa kesäisessä ulkoilmassa Mallaskosken panimoravintolan terassikatsomossa.
Kuva: tornavankesateatteri.net
”Revyy on kevyt, viihteellinen esitys, joka koostuu sketseistä ja musiikkinumeroista. Revyyssä käsitellään huumorin keinoin ajankohtaisia yhteiskunnan ilmiöitä.” Lähde: mallaskoskenpanimoravintola.fi
Lisätietoa kesäteatteriesityksestä ja Mallaskosken panimoravintolasta löydät osoitteista:
tornavankesateatteri.net ja mallaskoskenpanimoravintola.fi/seinajoen-teatteri.
Tapahtuma järjestetään, mikäli kiinnostuneita ja ilmoittautuneita tulee useampia. Ryhmälipun hinta illan
esitykseen on 18e, joka on omakustaneinen. Mikäli osallistujia tarpeeksi, myös esityksen hinta laskee.
Tilaisuudessa on mahdollista tavata muita yhdistyksemme jäseniä, keskustella, rentoutua ja nauttia kauniista kesäillasta hyvässä seurassa! Tervetuloa!
Ilmoittautuminen 31.5.2015 mennessä: [email protected] tai 0407016774/Vilma
Sinä ja läheisesi olette oikein tervetulleita mukaan!
10
Vertaistuki
Vertaistukiryhmät läheisille, ja tammikuulta 2015 alkaen myös sairastaville ja toipumassa oleville, kokoontuvat nyt säännöllisesti sekä Vaasassa että Seinäjoella!
Elämän kriisit herättävät lähes aina avuttomuuden ja toivottomuuden tunteita. Elämä saattaa tuntua jopa epäoikeudenmukaiselta, ahdistavalta. Vertaistuen suurin arvokkuus on siinä kokemuksessa, että ei ole yksin elämäntilanteessaan tai ongelmiensa parissa. Vertaistukiryhmässä Sinulla
on mahdollisuus vaihtaa ja vertailla kokemuksia muiden samojen ongelmien kanssa painivien,
samassa tilanteessa olevien tai olleiden kanssa. On olemassa asioita, jotka vain toinen samanmoinen voi todella ymmärtää.
”Huomasin, etten ole yksin.”
Sairastavien ja toipumassa olevien keskusteluillat on tarkoitettu Sinulle, kun koet ruoan tai syömisen ongelmallisena ja saatat kokea niihin liittyvät ajatukset häiritsevinä tai ahdistavina. Emme
kysele diagnooseja, olennaista on oma kokemuksesi asiasta. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia mutta Sinä päätät, mitä tahdot elämästäsi jakaa ja paikalle voi tulla aina myös kuuntelemaan.
Läheisten vertaistukiryhmät on tarkoitettu kaikille syömishäiriöön sairastuneiden läheisille ja
heistä huolta kantaville ihmisille. Tule keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia samassa elämäntilanteessa olevien perheiden ja vanhempien kanssa.
Voit olla yhteydessä ryhmäsi ohjaajaan ennen ryhmään osallistumistasi. Näin saat tietoa ryhmästä ja voi vaihtaa ajatuksia Sinulle tärkeistä asioista jo ennen ryhmään osallistumista.
Niin kuin aalto uittaa aallon
yli valtameren,
niin selviydymme mekin
toinen toisiamme tukien.
- Risto Rasa
11
Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n ja Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n
KESKUSTELUILLAT
Syömishäiriötä sairastavalle ja siitä toipuneelle sekä heidän läheiselleen
Seinäjoella
Syömishäiriötä sairastavalle ja siitä toipuneelle
18.1., 15.2., 15.3., 19.4., 17.5. kello 17-19
Paikka: Järjestötalo, Olohuone, Kauppakatu 1, 2 krs, 60100 Seinäjoki
Lisätietoa: Vilma, p. 040 701 6774
Läheiselle
15.1., 12.2, 5.3., 16.4., 7.5. kello 18-20
Paikka: Järjestötalo, Kokoushuone, Kauppakatu 1, 2. krs, 60100 Seinäjoki
Lisätietoa: Helena, p. 040 516 3204
Vaasassa
Syömishäiriötä sairastavalle ja siitä toipuneelle
4.2., 18.2., 17.3., 15.4., 27.5. kello 18:00-19.30
Paikka: Vaasan Seudun Yhdistykset ry, Vaasanpuistikko 19, 9. krs, 65100 Vaasa
Lisätietoa: Kukka ja Petra, sähköposti: [email protected]
Läheiselle
5.2., 5.3., 9.4., 7.5. kello 18:00
Paikka: Finnframin tilat, Kirkkopuistikko 31, 65100 Vaasa
Lisätietoa: Arja, sähköposti: [email protected]
Olet lämpimästi tervetullut vertaistukiryhmiimme!
12
Kutsu Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n vuosikokoukseen
Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n sääntöjen mukainen vuosikokous pidetään lauantaina
7.3.2014 klo 13 alkaen Seinäjoen Järjestötalolla. Vuosikokouksen jälkeen uuden hallituksen järjestäytymiskokous.
Kokouksen asialista:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
Kokouksen avaus
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
Todetaan läsnä olevat ja äänioikeutetut jäsenet (Liite 1)
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yhdistyksen varsinainen kokous on vuosikokous maaliskuun aikana. Yhdistyksen kokousten tarkemman
ajan ja paikan määrää hallitus. Yhdistyksen vuosikokouksesta ilmoitetaan jäsenille kirjeitse vähintään 14
päivää ennen kokousta.
Hyväksytään kokouksen esityslista
Käsitellään hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2014. (Liite 2)
Käsitellään hallituksen laatima kertomus yhdistyksen tileistä ja toiminnantarkastajan lausunto vuodelta 2014 (Liite 3)
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tileistä ja hallinnosta
hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuosille 2015-2016 (Liite 4)
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkio ja matkakorvaukset vuodelle 2016.
Tähänastisena käytäntönä on ollut, että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Palkkiota ei ole maksettu.
Vahvistetaan tulo- ja menoarvio kalenterivuodelle 2016 (Liite 5)
Jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle 2016
Vuonna 2015 18 e.
Vahvistetaan hallituksen varsinaisten jäsenten määrä.
Yhdistys edustaa ja sen toimintaa johtaa hallitus, johon kuuluu kahdeksi vuoseksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kolmesta kuuteen kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä.
Hallituksen puheenjohtajaksi kalenterivuosiksi 2014 ja 2015 on valittu Emilia Jalomäki.
Valitaan jäsenet hallituksen erovuoroisten varsinaisten jäsenten ja varajäsenten tilalle seuraavaksi
kahdeksi vuodeksi.
Valitaan toiminnantarkastja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan yhdistyksen tilejä ja hallintoa.
Valitaan edustajat Syömishäiriöliitto - SYLI ry:n vuosikokoukseen
Kokouksen päättäminen
Liitteet nähtävillä vuosikokouksessa.
Kokouksessa äänivaltaa voivat käyttää vain yhdistyksen jäsenet. Kannattaa siis liittyä jäseneksi ennen
kokousta! Ohjeet löytyvät osoitteesta:
http://www.syomishairioliitto.fi/jasenasiat/jaseneksi.html
Mukaan kaivataan uusia jäseniä – tervetuloa siis sekä pohtimaan tulevaa toimintaa että
asettumaan ehdolle hallitukseen!
Olet lämpimästi tervetullut!
Pohjanmaan Syömishäiriöperheet ry:n hallitus
13