Linkki juhlaseminaarin ohjelmaan

Transcription

Linkki juhlaseminaarin ohjelmaan
7. Arvojen aallokossa: Mikä varhaiskasvatuksessa on tärkeää?
Dosentti, yliopistotutkija Anna-Maija Puroila ja KM, tohtorikoulutettava Jaana Juutinen –Tila: L8
Työpajassa pysähdytään varhaiskasvatuksen arvojen äärelle: Millaisessa arvojen ristiaallokossa varhaiskasvatuksen arjessa työskennellään? Ketä veneessä on mukana, ketä jää ulkopuolelle? Soudammeko samaan
suuntaan? Kuka päättää veneen suunnan? Työpaja perustuu hankkeeseen, jossa varhaiskasvatusta tutkitaan
arvojen ja yhteenkuuluvuuden näkökulmista. Työpajassa pääset tutustumaan hankkeen alustaviin tuloksiin
sekä pohtimaan omassa työssäsi välittyviä arvoja.
8. Lasten osallisuuden mahdollisuudet ja haasteet
KT, Yliopistonlehtori Anu Alanko –Tila: GO101
Lasten osallisuuden tukeminen on ammattikasvattajien työhön oleellisesti kuuluva periaate, joka on tuotu
esille niin YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksessa, kansallisessa lainsäädännössä kuin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissakin. Osallisuus voidaan yksinkertaisimmillaan määritellä lapsen mahdollisuudeksi
tulla kuulluksi ja tunnustetuksi sosiaalisena toimijana omissa yhteisöissään. Työpajassa pohditaan lasten
osallisuuden mahdollisuuksia ja kysytään, miksi lasten osallisuuden tukeminen jo varhaisesta iästä alkaen on
tärkeää? Toisaalta, pajassa tarkastellaan lasten osallisuuden toteutumista myös kriittisesti kysymällä, minkälaisia haasteita lasten osallisuuden tukemiseen voi liittyä?
9. Haastavat tilanteet varhaiskasvatuksen arjessa – ongelmia vai oppimistilanteita?
KM, tohtorikoulutettava Kristiina Kurki –Tila: KTK140
Työpajan tarkoitus on herätellä varhaiskasvattajia pohtimaan omaa rooliaan lapsen tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn oppimisen tukijoina. Ideana on synnyttää vuoropuhelua varhaiskasvattajien arkikokemuksen ja
lasten oppimiseen liittyvän tutkimuksen välillä.
10. Salaa - Älä tunne - Pidä se piilossa?
Tunteita ja suhteita lastentarhanopettajan työssä
Professori Eila Estola, KT, tutkijatohtori Katri Jokikokko ja KT, tutkijatohtori Minna Uitto –Tila: KTK122
Innostutko työstä lasten kanssa? Saako vanhemmalle näyttää negatiivisia tunteita? Entäpä kollegalle? Turhauttavatko varhaiskasvatukseen kohdistuvat säästöt? Tunteista opettajan työssä on pitkään vaiettu ja niihin
liittyy monenlaisia kirjoittamattomia sääntöjä. Tunteista ei aina ole helppo puhua lähimpien kollegojenkaan
kanssa. Työpajassa pohditaan erilaisten työskentelytapojen kautta lastentarhanopettajan työtä erityisesti
ihmissuhteissa tapahtuvana ja näin väistämättä tunteita sisältävänä. Lisäksi työpajassa mietitään keinoja
työstää opettajan työhön liittyviä tunteita.
Torstaina 29.10.2015 kello 9.30 – 16.00
Saalastinsali, Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1, Linnanmaa
9.00 alkaen
Ilmoittautuminen seminaarin työpajoihin
Saalastinsalin aula
9.30
Juhlakahvit
Musiikkia tarjoilee musiikkiyhtye Kvartine
Susanna Illikainen, viulu
Helen Kaila, huilu
Henna Seppälä, piano
Susanna Tahkola, piano
10.00
Juhlaseminaarin avaus
Dekaani Riitta-Liisa Korkeamäki
Ötökkälaulu säv. ja san. Jorma Ollaranta
Joukahaiset, Sampolan päiväkoti
10.20–11.05
11.05–11.50
Juhlaesitelmät
Lapset toimijoina: osallistumisesta osallisuuteen ja toimijuuteen
Professori Lasse Lipponen, Helsingin yliopisto
Varhaiskasvatuksen koulutus- ja ammattilaissukupolvet
Professori Kirsti Karila, Tampereen yliopisto
11.50
Romance Op. 78, No. 2 säv. J. Sibelius
Varhaiskasvatuksen opiskelija, musiikkipedagogi (AMK) Marja Jälkö, viulu
Susanna Tahkola, piano
12.00–13.00
Lounas (omakustanteinen)
13.00–14.00
Työpaja 1
14.00–14.30
Kahvitauko työpajojen yhteydessä
14.30–15.30
Työpaja 2
15.45
Varhaiskasvatusteko –palkinnon luovuttaminen
Saalastinsali
Laululle säv. Y. Kilpinen, san. V. E. Törmänen
Kullan murunen säv. O. Merikanto, san. J. H. Erkko
Varhaiskasvatuksen opiskelijat
Janne Myllylä, laulu
Paula Kaarniemi, piano
16.00
Seminaarin päätös
Professori Eila Estola
1. Varhaiskasvatusympäristö – Onko sillä väliä?
KT, kehittämispäällikkö Päivi Lindberg –Tila: PR119
Millainen ympäristö edistää hyvinvointia? Miten ympäristö vaikuttaa toimintaan? Miksi olisi tärkeää kiinnittää
huomiota päiväkodin ympäristöön vai onko lopulta väliä, miltä päiväkodissa näyttää? Työpajassa pohditaan
yhdessä varhaiskasvatusympäristön merkitystä arjen resurssina.
2. Aikaa aisteille? - Kehollisen pedagogiikan äärellä
FM, tohtorikoulutettava Johanna Aromaa ja KK Virve Keränen –Tila: KTK118
Mihin varhaiskasvattaja tarvitsee kehoa? Mitä keho työvälineenä voisi tarkoittaa? Mitä kehon kautta sanattomasti viestitään? Mikä on aistien ja kehollisen kokemuksen merkitys kasvattajuudessa? Työpajassa pohditaan kehollisuuden merkitystä varhaiskasvattajan työssä ajan, tilan ja vuorovaikutuksen näkökulmista. Lämpimästi tervetuloa avaamaan aisteja, jakamaan ajatuksia ja ihmettelemään kanssamme kehollisuuden mysteeriä.
3. Moniaistista lapsuuden tutkimusta
KM, tohtorikoulutettava Susanna Kinnunen ja TM Mirkka Syrjälä –Tila: TS101
Työpajassa on mahdollisuus kokeilla tutkimustulosten työstämistä monin aistein. Samalla tutustutaan perinteisistä poikkeaviin keinoihin tehdä tutkimusta; mitä tapahtuu tutkimukselle, kun siitä tehdään näytelmä,
kuvitetaan lastenkirja tai työstetään yhdessä lasten kanssa taidekuvia? Työpaja pohjautuu kerronnallisiin
tutkimuksiin, joissa tutkimusaineistoa on koottu lasten arjessa kotona ja päiväkodissa.
4. Monilukutaito: mahdollisuuksia ja haasteita
KT, LO, EO Sari Räisänen –Tila: YB210
Mitä on monilukutaito? Millaisia mahdollisuuksia ja haasteita monilukutaito tuottaa arjen työssä? Millainen oli
tutkijan oppimisprosessi hänen toteuttaessaan monilukutaidollisia elementtejä opetuksessaan? Työpajassa
pysähdytään keskustelemaan monilukutaitoon liittyvistä kysymyksistä.
5. Lukeminen kokemuksena – kirjallisuusterapia
FT Pirjo Suvilehto –Tila: KE1139
Työpajassa pohditaan kaunokirjallisuutta lukukokemuksena. Miksi luemme kaunokirjallisuutta? Voiko kirjallisuuden ja kirjoittamisen valjastaa kasvun, kehityksen ja ennalta ehkäisevän työn hyväksi? Työpajassa luetaan, kirjoitetaan ja jaetaan kokemuksia kirjallisuudesta.
6. Media kasvattaa vai mediakasvattaa? - digitaalinen media varhaiskasvatuksessa
KM, projektitutkija Pekka Mertala –Tila: LeaForum
Toiminnallisessa ja keskustelevassa työpajassa tutustutaan arkisten digitaalisten medialaitteiden pedagogisiin mahdollisuuksiin varhaiskasvatuksessa. Lähestymistapa on kasvatuskeskeinen, ei välinepainotteinen ja
työpaja rakentuu varhaiskasvatuksen pedagogisten kulmakivien tutkimisen, leikin, vuorovaikutuksen, kehollisuuden sekä taiteellisen kokemisen ja itseilmaisun ympärille.