KIRKONMÄKI SOI RAAHESSA

Transcription

KIRKONMÄKI SOI RAAHESSA
KIRKONMÄKI SOI RAAHESSA
SEURAKUNTA Suomalaiseen kesäiltaan
kuuluu lähes erottamattomasti hyvä
musiikki. Sitä on jälleen tarjolla Raahen
kirkossa, kun tulevana torstaina alkaa
Kirkonmäki soi – kesäillan sävelhartaussarja. Torstai-iltaisin
klo 20 järjestettävä
sävelhartauksien sarja
kestää kesäkuun ajan,
aina kesäkuun lopussa vietettäville Pekanpäiville saakka.
Jouni Pietiläinen
Sarjan aloittaa 4.6. Turun Mikaelinkirkon urkuri Marko Hakanpää
(s.1970, Turku), joka on
hyvin tunnettu etenkin
häämusiikkisivustonsa ja
säveltämiensä häämarssien kautta.
– Valmistuin kanttoriksi tavanomaista reittiä, eli
sain musiikin maisterin
paperit Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolta vuonna 1996.
Sen jälkeen kävin pari
soivat 18.6., kun sarjassa
vietetään kesäisten virsien
ja laulujen iltaa. Yhteisja kuorolaulujen lomassa
kuullaan laulettavista virsistä ja lauluista improvisaatioita, joita esittää illan
urkuri Jouni Pietiläinen.
Marko Hakanpää
vuotta prof. Kari Jussilan
urkutunneilla Helsingissä ja soitin urkujensoiton
A-tutkinnon Helsingin
Kallion kirkossa 1998.
Sittemmin olen opiskellut urkuimprovisointia
Saksassa ja suorittanut
Hollannin Improvisointitaiteen Säätiön diplomitutkinnon. Olen konsertoinut Suomessa ja eri
puolilla Eurooppaa usean
kiertueen verran, kertoo
Hakanpää.
Sarjan seuraavassa sävelhartaudessa 11.6. esiintyvät kuopiolainen baritoni
Joose Vähäsöyrinki (s.
1981, Oulunsalo), säestäjänään Raahen srk:n
kanttori Jouni Pietiläinen.
Vähäsöyrinki on painottanut opintonsa lied- ja
oratoriomusiikkiin. Erityisesti hengellinen musiikki on ollut luonteva
osa hänen laulullista ilmaisuaan. Oulun konservatoriossa vuonna 2000
alkaneet lauluopinnot
huipentuivat keväällä
2010 erinomaisin arvosanoin suoritettuun laulun
A-tutkintoon SibeliusAkatemian laulumusiikin
osastolla Helsingissä, josta hän valmistui musiikin
maisteriksi.
Yhteislaulut rikastettuina Raahen lapsikuoron heleällä laululla ja
Raahen Reserviläiskuoron jyhkeillä miesäänillä
Sarjan päättävässä sävelhartaudessa 25.6. kuullaan
kuoromusiikkia.
Nuorisokuoro Armonia
Tshekin tasavallasta on
Raahen Nuorisokuoron
vieraana, ja tuolloin molemmat kuorot esiintyvät
kirkossa. Armonia-kuoroa johtaa Alena Vimrova, Raahen Nuorisokuoron johtajana on Pauli
Ylitalo. Armonia-kuoron
vierailu on jatkoa ystävyydelle, joka sai alkunsa molempien kuorojen
osallistuttua kansainväliseen kuorofestivaaliin
Michiganissa
vuonna
2014. Raahen Nuorisokuoro vieraili hiljattain
Tshekissä, ja nyt tapah-
tuva vastavierailu on osa
yhteistyötä.
Sävelhartauksiin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen
ohjelmamaksu on muulloin, paitsi 18.6., jolloin
kerätään kolehti Raahen
srk:n musiikkityölle. Sävelhartauksissa on hartauspuhe, joista vastaavat Raahen srk:n papit.
Sävelhartauksien jälkeen
on yhteinen iltapala Raahen srk-kodilla, silloin on
mahdollisuus tavata esiintyjiä kahvittelun lomassa.
Joose Vähäsöyrinki