KAJAANIN TERVEYSLIIKUNTA Kevät 2015 Tule

Transcription

KAJAANIN TERVEYSLIIKUNTA Kevät 2015 Tule
KAJAANIN TERVEYSLIIKUNTA
Kevät 2015
KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON
KUNTAYHTYMÄ
8.1.-15.5. 2015
tauko 2. - 6.3.2015
Terveysliikunnan ohjaajat:
Annu Heikkinen p. 044 7101 422 [email protected]
Piia Ärväs
p. 044 7101 298, [email protected]
Tule iloiseen joukkoomme liikkumaan!
Kainuun Soten terveysliikunnan avoimet tunnit ja kurssit ovat suunnattuja
pitkäaikaissairaille, ikääntyneille, työttömille työnhakijoille ja heille, jotka
liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Tuntien tavoitteena on ennen
kaikkea toimintakyvyn ylläpitäminen. Jos tunnille tulija tarvitsee apua
pukutiloissa pukeutumisessa tai liikkumisessa, tarvitsee hän oman avustajan
mukaan.
KUNTOSALIKURSSI
Sisältö: Kuntosalikurssilla opetellaan käyttämään kuntosalilaitteita itsenäisesti ja tehdään
kuntosaliohjelma, joka keskittyy jalkojen lihasvoiman kasvattamiseen ja toimintakyvyn
ylläpitämiseen. Kurssi sisältää 4 ohjauskertaa + seurantakäynnin (yht. 5 kertaa). Toiminta
toteutetaan pienryhmässä (2-4 henkilöä).
Kurssin hinta 5e. Lisäksi jokaiselta käyntikerralla tulee maksaa kuntosalimaksu Kaukaveden
kuntosalille.
Paikka: Kaukaveden kuntosali
Kursseja toteutetaan maanantai aamuisin tai keskiviikkona aamu- tai iltapäivällä.
Ensimmäiset kurssit alkavat helmikuun ensimmäisellä viikolla, jonka jälkeen uudet kurssit alkavat,
joka kalenterikuukauden alussa.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Terveysliikunnanohjaajat
VESILIIKUNTAKURSSI
Sisältö: Vesiliikuntakurssilla opetellaan vesijuoksun tekniikka ja vesijumppaliikkeet tasapainon,
lihaskunnon ja liikkuvuuden ylläpitämiseksi. Asiakas saa kirjalliset ohjeet itselleen. Kurssi sisältää 4
ohjauskertaa+ seurantakäynnin (yht. 5 kertaa). Toiminta toteutetaan pienryhmässä (4- 6 henkilöä).
Kurssin hinta 5e. Lisäksi jokaiselta käyntikerralla tulee maksaa uintimaksu Kaukavedelle.
Paikka: Kaukavesi
Kursseja toteutetaan maanantai iltapäivisin tai torstai aamuisin.
Ensimmäiset kurssit alkavat helmikuun ensimmäisellä viikolla, jonka jälkeen uudet kurssit alkavat,
joka kalenterikuukauden alussa.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Terveysliikunnanohjaajat
TERVEYSLIIKUNNAN AVOIMET TUNNIT
alkaen 27.1.2015
KEHON- JA MIELENHUOLTO Tiistai klo 8.30-9.15 Kajaanihalli
Hengitys- ja koko kehon liikkuvuusharjoitteita soveltaen tai chitä, joogaa, asahia. Sopii esim.
hengityselimistön sairautta sairastaville. Tällä tunnilla mennään lattiatasoon maton päälle.
TUOLILLA TEHTÄVÄ KEHON- JA MIELENHUOLTO Tiistai klo 9.30-10.15 Kajaanihalli
Hengitys- ja koko kehon liikkuvuusharjoitteita soveltaen tai chitä, joogaa, asahia. Sopii myös
liikuntarajoitteisille ja heille, joiden fyysinen toimintakyky on alentunut.
VOIMA- JA TASAPAINO Tiistai klo 10.30-11.15 Kajaanihalli
Jalkojen voimaan ja tasapainoon keskittyvä tunti.
KEVENNETTY VOIMA-JA TASAPAINO Tiistai klo 11.15-12 Kajaanihalli
Jalkojen voimaan ja tasapainoon keskittyvä tunti. Sopii henkilöille, joiden toimintakyky on
heikentynyt.
NISKA-HARTIA Tiistai klo 14.15-15 Kajaanihalli
Niska-hartiaseudun sekä yläselän liikkuvuus- ja vahvistavia harjoitteita sisältävä tunti. Sopii esim.
niskaoireisille iästä riippumatta.
SELKÄ Tiistai klo 15-15.45 Kajaanihalli
Selän liikkuvuus- ja keskivartalon sekä lantiota ympäröivien lihasten vahvistavia harjoitteita
sisältävä tunti. Sopii selkäoireisille iästä riippumatta.
VESIJUMPPA Keskiviikko klo 11.45 -12.15 Kaukavesi
Toimintakykyä ylläpitäviä harjoitteita vedessä.
KEVENNETTY VESIJUMPPA Keskiviikko klo 12.45-13.15 Kaukavesi
Kevyempiä, toimintakykyä ylläpitäviä harjoitteita vedessä. Sopii mm. sydänsairaille,
hengityselinsairaille.
KINTUT KUNTOON (POLVI&LONKKA) Torstai klo 10-10.45 Kajaanihalli
Polven ja lonkan vahvistavia ja liikkuvuusharjoitteita sisältävä tunti.
KUNTOSALIRYHMÄ kehitysvammaisille naisille ja miehille
Tiistai klo 14.30-15.30 Kaukaveden kuntosali alkaen 13.1.2015
PELIRYHMÄ kehitysvammaisille naisille ja miehille
Perjantai klo 9.45-10.30 KAO/kulttuuriala alkaen 16.1.2015
Huom! Syksyllä 2014 alkaneet kuntosali- ja vesijumpparyhmät jatkuvat aikaisemmalla
ryhmäkokoonpanolla alkaen 8.1.2015.
HINNASTO:
Salijumppamaksu:
1 tunti / vko 25 € kausi
2 tuntia / vko 40 € kausi
3 tuntia / vko 65 € kausi
kesken kauden aloittava 15 €
Vesijumppa:
uintimaksu Kaukavedelle + 1€
Kuntosalikurssi 5€ + käyntimaksu Kaukaveden kuntosalille
Vesiliikuntakurssi 5€ + uintimaksu Kaukavedelle
Tunneille ja kursseille osallistuvat täyttävät ilmoittautumislomakkeen.
Toimintaan osallistuvia ei ole vakuutettu.
Pidätämme oikeuden ryhmäaikojen ja maksujen muutoksiin.
ILMOITTAUTUMINEN 14.1.2015 alkaen,
Terveysliikunnanohjaajat:
Annu Heikkinen puh. 044 7101 422
Piia Ärväs
puh. 044 7101 298
[email protected]
[email protected]
LIIKUNTANEUVONTA
Tarvitsetko tukea liikunnallisemman elämäntavan aloittamisessa? Tule
vastaanotolle, niin etsimme sinulle keinoja, joilla voit aloittaa
liikunnallisemman arjen. Vastaanotolla kartoitetaan tämän hetken
tilanne, laaditaan liikuntasuunnitelma ja tavoitteet sekä sinulla on
mahdollisuus jatkoseurantaan. Vastaanotolle voit hakeutua myös
omatoimisesti. Hinta: 8.80e/kerta.
Varaa aika terveysliikunnanohjaajilta: p. 044 7101298 tai 044
7101422.